Seuraa somessa

Matka-aakkoset

Vuoden 2016 matka-aakkoset

Julkaistu

-

Palaan nyt Instagram Travel Thursdayn merkeissä vielä viime vuoden tunnelmiin. Instagramissa julkaistujen kuvien ohessa on siis jotain jokaiseen aakkosten kirjaimeen liittyen.

Idean aakkosiin sain alunperin La Vida Loca 2.0 -blogin Sarilta, jonka mukaan tämän tyylinen postaus on legendaarista matkablogikamaa. Samalla kaavalla on kirjoitellut myös ainakin Kohteena maailma -blogin Rami. Tässä oma matkailuvuoteni 2016 aakkosten muotoon koottuna.

Alhambra auringonnousun aikaan
A – Alhambra
kuuluu niihin paikkoihin, joita voi kuvailla sanalla tarunhohtoinen. Granadan kaupungissa sijaitseva maurien rakentama palatsi on yksi upeimmista koskaan näkemistäni rakennuksista.

Baskimaa
B – Baskimaa ehti roikkua toivelistallani vuosikausia, kunnes vihdoin viime toukokuun lopulla pääsimme Biskajanlahden rannoille. Baskimaa on kaunista ja karismaattista seutua, jossa riittäisi tutkittavaa useammallekin matkalle. Nähtävää löytyy moneen makuun San Sebastiánin ja Bilbaon kaltaisista kaupungeista lumoaviin luontokohteisiin.

Caminito del Rey
C – Caminito del Rey avattiin uudistettuna pari vuotta sitten. Andalusiassa sijaitsevan huiman kävelyreitin maisemat täyttivät odotukset ja tekivät lähtemättömän vaikutuksen.

D – Deutschland, Deutschlaaaand kaikui Lillen kaduilla ja toreilla jalkapallon EM-kisojen aikaan. Saksa voitti näkemässäni ottelussa Ukrainan 2–0.

Egeskovin linna
E – Egeskovin linna puutarhoineen, leikkipaikkoineen ja erilaisine museoineen jäi mieleen harvinaisen miellyttävänä paikkana viettää kesäpäivä Tanskassa.

F – Fuengirola tunnetaan Aurinkorannikon suomalaiskeskuksena. Pikavisiitti ei jättänyt kaupungista erityisen houkuttelevaa kuvaa, mutta ymmärrän hyvin ilmaston ja suomenkielisten palveluiden muodostaman vetovoiman.

Gibraltar
G – Gibraltar on omalaatuinen pala Britanniaa Espanjan etelärannikolla. Kävimme ihmettelemässä Euroopan ainoita vapaana eläviä apinoita sekä komeita maisemia.

H – Herra Hakkaraisen talo Sastamalassa on luotu innostavaksi leikkipaikaksi lapsille. Mauri Kunnaksen kirjojen ystävänä viihdyin siellä itsekin.

Iznajar
I – Iznájar on kaunis valkoinen kylä, joka sopi mainiosti pysähdyspaikaksi ajomatkalla Granadasta Aurinkorannikolle. Suuri tekojärvi toi vaihtelua Andalusian sisämaan kuiviin maisemiin.

Juzcar
J – Júzcar oli tavallinen andalusialainen kylä, kunnes sen kaikki talot maalattiin sinisiksi. Smurffiteema on nostanut syrjäisen paikkakunnan suosituksi nähtävyydeksi.

Krakova
K – Krakova tarjosi vaihtelevia säitä ja tunnelmia. En ihmettele, että kaunis, historiallinen, vieraanvarainen ja edullinen kaupunki vetää matkailijoita puoleensa.

L – Legoland on lasten unelmakohde, jossa aikuinenkin voi viettää koko päivän hymy korvissa. Olen käynyt Legolandissa jo kolmesti, mutta epäilen, ettei tämäkään kerta jäänyt viimeiseksi.

Muumimaailma, Naantali
M – Muumimaailma on tullut tutuksi jokakesäisillä retkillämme Naantaliin. Lähdemme tapaamaan Pikku Myytä, Muumipappaa ja Niiskuneitiä varmaankin myös tänä vuonna.

Nowa Huta, Krakova
N – Nowa Huta on Krakovan lähiö ja tyylipuhdas esimerkki kommunistisesta mallikaupungista. Tein siellä mukaansatempaavasti Trabantilla toteutetun aikamatkan huhtikuussa.

O – Osasuna tuli yllättävän vahvasti elämääni touko-kesäkuun vaihteessa, kun lähdin katsomaan jalkapalloa Pamplonaan. Vaikka Osasunan kannattaminen ei ole se helpoin valinta, on minulla nyt joka tapauksessa suosikkijoukkue Espanjassakin. ¡Aúpa Osasuna!

Pintxoja Bilbaossa
P – Pintxot kuuluvat erottamattomasti Baskimaan ruokakulttuuriin. Pienet leivän kera nautitut herkkupalat veivät melkein kielen mennessään.

Q – Que lindas sanoi espanjalainen täti, kun meidän tyttäret näki.

Rauma
R – Rauma on yksi Suomen kauneimmista kaupungeista, ja viimein viime helmikuussa pääsin sinne itsekin ensimmäistä kertaa.

Spisin linna, Slovakia
S – Slovakia oli Puolan ohella uusi lisäys käytyjen maiden listalleni. Slovakiasta jäi erittäin mukava mielikuva Spišin linnan, Štrbské Pleson järven ja vuoristomaisemien sekä Popradin pikkukaupungin perusteella.

T – Txakoli on Baskimaan oma pirskahteleva valkoviini, johon kävimme tutustumassa Txomin Etxanizin tilalla Getariassa.

Generalife, Granada
U – Unesco-kohteita tuli kierrettyä vuoden aikana muutamia. Alhambra, Krakovan keskusta, Spišin linna, Vanha Rauma ja Wieliczkan suolakaivokset ovat toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä, joita en pysty asettamaan paremmuusjärjestykseen. Sen sijaan Tanskassa sijaitsevat Jellingin riimukivet ja hautakummut jättivät kylmäksi. Vaikka ne historiallisesti arvokkaita ovatkin, ei niitä voi nähtävyytenä verrata edellä mainittuihin Euroopan aarteisiin.

V – Visulahti kuului kesäloman tahtiin viime heinäkuussa. Päivä oli iloinen kokemus koko perheelle.

Wieliczkan suolakaivos
W – Wieliczkan suolakaivokset kuuluvat Puolan suosituimpiin nähtävyyksiin, eikä syyttä. Kierros yli sata metriä maanpinnan alapuolella valotti historiaa ja tarjosi taide-elämyksiä.

X – Xhakan veljekset kohtasivat näkemässäni jalkapallon EM-kisaottelussa Lensissä. Pikkuveli Granitin edustama Sveitsi kukisti isoveli Taulantin Albanian 1–0. Elämäni ensimmäinen paikan päällä nähty aikuisten arvokisaottelu oli mieleenpainuva kokemus.

Ylläs
Y – Ylläs oli mahtava paikka aloittaa vuosi 2016. Kaamoksessa oli tunnelmaa ja hiihtokilometrejä kertyi toista sataa.

Zarautz, Baskimaa
Z – Zarautz sijaitsee Baskimaassa, aivan ”kotikylämme” Getarian naapurissa. Erityisesti mieleen jäi kuvan maisema lenkkipolulta alas kaupunkiin.

Å – Åland eli Ahvenanmaa on pyörinyt jossain määrin mielessä vuodesta toiseen. Tälläkin kertaa siellä käynti siirtyi valitettavasti hamaan tulevaisuuteen.

Poro Äkäslompolossa
Ä – Äkäslompolo sijaitsee Yllästunturin tuntumassa. Kävimme siellä tutustumassa poroihin niin elävinä kuin lautasellakin.

Ison-Beltin silta
Ö – Öresundsbron eli Juutinrauman silta häämötti hotellihuoneemme ikkunaan Kööpenhaminassa. Kuva on tosin Själlannin ja Fynin yhdistävältä Ison-Beltin sillalta, joka sekin on suuri ja vaikuttava rakennelma.


Matkailuvuoteni 2016 oli siis melko lailla mahtava ja kokemusten täyteinen. Mukaan mahtui monta paikkaa, joissa käynnistä olin haaveillut jo vuosien ajan. Blogiin on vielä jossain vaiheessa tulossa rästiin jääneet postaukset Alhambrasta, Granadan kaupungista ja Štrbské Plesosta sekä jonkinlainen pieni kaupunkiopas Kööpenhaminaan.

Mitä sitten juuri alkanut vuosi tuo tullessaan? Blogissa esillä olleista kohteista pitäneiden iloksi voin kertoa, että niin Lappi kuin Madeirakin kuuluvat tämän vuoden ohjelmaan. Hiihtolomalla kutsuu Saariselkä ja Madeiralle suuntaamme kesäkuun alussa.

Viime vuonna alkunsa saanut matkabloggaajien Irlanti-viikko on saamassa jatkoa ja käväisen siihen liittyen Vihreällä saarella maaliskuussa, juuri ennen Pyhän Patrickin päivän ympärille kietoutuvaa kampanjaa.

Näiden lisäksi ohjelmassa on varmasti vielä muitakin reissuja. Italiaan en viime vuonna ehtinyt lainkaan, mutta ikävä saapasmaahan alkaa olla jo sitä luokkaa, että asialle on tehtävä jotain. Suunnitelmat selviävät ja asiat järjestyvät sitten ajallaan.

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille Lähtöportin lukijoille ja erinomaista matkailuvuotta 2017!

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Muru Mou -matkablogi.

Minut löytää Instagramista nimellä @lahtoportti.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
43 kommenttia

1 kommentti

  1. Nää aakkospostaukset on kivoja sekä kirjoittaa että lukea. Mielestäni niissä tulee usein myös joku sellainen pieni reissu kirjattua ylös, joka ehkä muuten vaipuu unohduksiin. Tein omasta reissuvuodestani vastaavan jo aiemmin.

    Samoissa paikoissa sun kanssa olen käynyt tänä vuonna vain muumimaailmassa (oli vielä suljettu silloin kun kävin siellä, muuten en ehkä olisi mennytkään) ja Rauma. Toi Caminito del Rey vaikuttaa kyllä sellaiselta joskus vielä jutulta.

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2017 at 23:20

      Täytyypä käydä lukemassa myös sinun aakkoset! Caminito del Reytä suosittelen lämpimästi, uskomattomat maisemat, muttei kuitenkaan ihan niin hurja kokemus kuin joistakin kuvista voisi ajatella. Caminito tuntuu houkuttelevan suomalaisia matkabloggaajia, kun meitä siellä muutaman kuukauden sisällä käyneitä tai käyviä on ainakin neljä.

  2. sarrrri | La Vida Loca 2.0

    5.1.2017 at 9:16

    Ihana ja seikkailuntäyteinen matkavuosi! Gibraltarin kuva varsinkin on legendaarinen, ja jopa minäkin kävin viime vuonna Muumimaailmassa. B–)

    Mahtaavaa uutta vuotta! Törmäillään messuilla!

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2017 at 23:22

      Olihan tässä seikkailuja kerrakseen 🙂 Muistankin lukeneeni sun Naantali-postauksen, Amandiksen vohveleita mekin käydään siellä joka kesä syömässä. Erinomaista vuotta sullekin ja messuilla nähdään!

  3. Hei tää oli hauska tapa käsitellä mennyttä vuotta! Vois käyttää samaa ideaa aakkosista tulevaisuudessa jollain tapaa.

    Mä oon kanssa haaveillut vuosia Ahvenanmaasta ja jälleen kerran se siirtyi eteenpäin. Mä sain useampi vuosi sitten pakkomielteen Ahvenanmaasta, sillä tein matkailuun liittyvän tutkimuksen paikasta ja haluun lähteä pyöräilemään sinne! 😀

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2017 at 23:26

      Siitä vaan, tee aakkospostaus heti sopivan tilaisuuden tullen. Näitä on hauska niin kirjoittaa kuin lukeakin.
      Toivottavasti pääset pian Ahvenanmaalle pyöräilemään! Itse kävin Ahvenanmaalla ala-asteen luokkaretkellä, joten olisi korkea aika mennä jo uudestaan.

  4. Heidi / Maailman äärellä

    5.1.2017 at 10:23

    Ihana reissuvuosi sinulla takana. Ja erityisesti ilahdun aina Espanja-kuvista, olipa tässä minulle tuntematokin Espanja-helmi, tämä Juzcar. Vaikuttaa erikoiselta paikalta :). Ylläs-kuvakin on upea. Ehkä minun pitäisi jo antaa kotoisalle Lapille mahdollisuus. Vimeksi olen käynyt siellä ennen teini-ikää!
    Mahtavaa uutta reissuvuotta Sinulle!

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2017 at 23:31

      Júzcar oli tosiaan erikoinen paikka, sillä lailla vuoriston kätköissä, ettei sinne kukaan vahingossa mene. Tosi sympaattinen pikku kylä, joka sopii hyvin yhdistettäväksi Rondan-retkeen.
      Lapille kannattaa antaa joskus mahdollisuus, vaikka tiedän hyvin vastakkaisen ilmansuunnan kutsun. Itse olen käynyt Lapissa 6-vuotiaana ja toisen kerran vasta viime talvena. Sitten tämä näyttääkin olevan menoa, kun jo ensi kuussa suuntana on tosiaan Saariselkä.
      Upeaa reissuvuotta Sinullekin!

  5. Katianna

    5.1.2017 at 11:27

    Mielenkiintoisia matkajuttuja ja kohteita ja kiva blogi 🙂 Kuvat linnoista ja jylhistä maisemista erityisesti innostutti tässä 🙂 Ja monia sellaisia paikkoja, joissa itseänikin kiinnostaisi käydä… San Sebastiania ja Baskimaata on erityisesti mietiskely, mutta saa nähdä milloin sitten sinne.. Mekin suunniteltiin vielä loppuvuodesta lyhyttä kotimaan reissua Raumalle, mutta sitten se jotenkin jäi. Saa nähdä, jos tänä vuonna ehtisi, vaikka on jo monta muutakin suunnitelmaa…

    • Katianna

      5.1.2017 at 11:51

      Hassua muuten, etten saa useinkaan tota kotisivuani/blogiani näkymään vastauksessa niin kuin muilla… Missähän muodossa se pitää olla kirjoitettu?

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2017 at 23:42

      Kiitos paljon Katianna! 🙂 Matkustan aina mielelläni paikkoihin, joissa on komeita maisemia ja linnoja. Uusia linna-aiheisia postauksiakin on suunnitteilla, kunhan vain ehtisin ne jossain välissä tehdä.

      Suosittelen Baskimaata, niin maisemien, ruoan, kulttuurin kuin kaiken muunkin puolesta. San Sebastián on viihtyisimpiä näkemiäni kaupunkeja, jos ei kaipaa mitään valtavaa metropolia. Vaan tiedän tunteen matkakohteiden valinnan vaikeudesta, omakin lista on aina toivottoman pitkä…

      Nyt ainakin linkki blogiisi toimii hyvin 🙂

  6. Marja

    5.1.2017 at 11:34

    Kiitos hyvästä ja kiinnostavasta blogista! Tämä(kin) postaus oli kiva lukea ja katsoa. Erityisesti jutuistasi on jäänyt mieleen tuo Baskimaa, sinne olen jo pitkään haikaillut.

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2017 at 23:45

      Kiitos paljon mieltä lämmittävästä palautteesta! 🙂 Mukava kuulla, että Baskimaa kiinnostaa. Jotenkin se itsellänikin siirtyi vuodesta toiseen, mutta onneksi viime vuonna tuli lähdettyä.

  7. Kohteena maailma / Rami

    5.1.2017 at 14:50

    On sulla ollut upea reissuvuosi ja tällaiset aakkospostaukset korostaa sitä vielä erityisesti! Tässä olisi sellainen sähköinen matkakirja luettavaksi kaikkine linkkeineen, mutta olen siitä onnekas, että olen n. kaikki luvut jo kertaalleen lukenut 🙂 Muuten tarvitsisi varata aikaa (ja koppa kaljaa) ja uppoutua upeisiin tarinoihisi!

    Olisi ollut upea juoda Guinnesit Irlannissa, mutta kun ollaan eri puolta saarta samaan aikana, niin lähetetään vaan tuopeista kuvat toisille ja toivotetaan mukavaa iltaa 😀

    P.S. Suosikkikuvani muuten oli tämä Zarautz.

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2017 at 23:49

      Reissuvuosi oli tosiaan upea, ei voi enempää toivoa. Sähköinen matkakirja kuulostaa muuten hienolta 🙂
      Lähetetään Guinness-kuvat sitten Irlannin reunalta toiselle, mutta voidaan ottaa yhdet myös saman pöydän ääressä täällä kotimaan kamaralla 😀
      Zarautzin kuvasta täytyy sanoa, että tuo hetki oli yksi vuoden onnellisimmista, ihan täydellinen sää ja maisema ja mahdollisuus pitkään kiireettömään kävelylenkkiin vaimon kanssa kahdestaan.

  8. Noora | Kerran poistuin kotoa

    5.1.2017 at 16:01

    No voi morjes noi linnat! Yhtään huonoa kuvaa ei sun postaukseen mahtunut, mutta nyt vaan googlettelen noita linnoja ja mietin koska ehtisin niissä käymään 😀 Tämä oli hauska postaus. Muutaman aakkospostauksen muistan lukeneeni ja niistä tykänneeni. Itsekin voisi joskus moisen tehdä, kun vaan saisi kauhean kasan niitä ”oikeita” postauksia ensin alta pois… Espanjaa tuntuu nyt olevan vähän joka blogissa esillä ja se tuntuu Italian lisäksi olevan niitä Euroopan maita, joissa riittää näkemistä vähän joka kolkassa. No, onneksi pian pääsen Madridiin ottamaan palan lisää Espanjasta haltuun 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2017 at 23:58

      Kiva kun pääsin jakamaan linnainspiraatiota 🙂 Olen miettinyt, että harvana vuotena pääsee käymään kolmessa noin upeassa ja erilaisessa linnassa. Spiš oli varsinainen löytö, kun en tiennyt Slovakiasta mitään ja sain päähäni yhdistää Krakovaan muutaman päivän Slovakiassa. Kun näin kuvan linnasta, niin tiesin että tuonne ainakin, ja oli upea paikka.
      Mahtavaa, että pääset tänä vuonna Madridiin ja Roomaan! En enää muista mitä Madridista puhuttiin kun nähtiin, mutta mun mielestä sen tunnelma oli paremminkin kuin jättimäisessä kylässä, eikä kiireisessä miljoonakaupungissa. Hyvä kaupunki vaelteluun ja fiilistelyyn. Toivottavasti ehdit tehdä retken myös Toledoon!

  9. Katja

    5.1.2017 at 17:37

    Mä olen aina salaisesti toivonut että Gloria-lehti kyselisi mun aakkosia – en tiedä onko heillä edes sitä lehdessä enää että kysyvät ihmisten ”aakkosia” 🙂 Hyvä idea tehdä se blogiin! Hauska tuo apina kuva, ja aah, ihana Rauma, haluan sinne!

    • Mika / Lähtöportti

      7.1.2017 at 0:03

      En ole lukenut Gloriaa, mutta ymmärrän aakkosten viehätyksen 🙂 Harvinaisen hauska tapa valita asioita, joista haluaa kertoa lyhyesti jotain. Gibraltarilta löytyi paljon kuvauksellisia apinoita ja merellisen Rauman haluaisin nähdä myös kesäaikaan.

  10. duunireissaaja

    5.1.2017 at 17:53

    Aakkoset on kyllä kivaa luettavaa. Mäkin menen tänä vuonna Irlantiin, helmikuussa ihan ekalle yksin tehdylle lomamatkalle Dubliniin. Samalla tulee uusi maa käytyjen listalle.

    • Mika / Lähtöportti

      7.1.2017 at 0:07

      Hyvää matkaa Irlantiin! Dublin on mukava kaupunki ja myös hyvä aloituspaikka maahan tutustumiseen. Jos aikaa ja kiinnostusta on, pääsee Dart-junalla helposti ja nopeasti myös rannikon pikkukyliin. Toivotaan edes kohtuullisia säitä 🙂

  11. ananas2go

    5.1.2017 at 19:56

    Hvyin olit saanut aakkoset täyteen! Näistä tykkään, täytyisi apinoida idea omaankin käyttöön jotenkin. Blogiin on tiedossa #kirjamatkat, ehkä aakkosjärjesttys siihen jotenkin? Kiva kun tämä juttuhahmotelmien ”peruskama” pulpahtaa ajoittaa esiin muistuttamaan taas olemassaolostaan.

    Hei, kaikenlaiset Sastamala-vinkit tervetulleita, sillä Pukstaavi on kohteena jossain vaiheessa vuoden mittaan.

    Matkailoa!

    • Mika / Lähtöportti

      7.1.2017 at 0:15

      Muutaman kirjaimen kohdalla täytyi käyttää mielikuvitusta, mutta yllättävän helposti löytyi jotain joka kirjaimelle. Tämän kannalta kannatti käydä vuoden aikana ainakin Zarautzissa ja Äkäslompolossa 🙂 Otahan aakkosidea tilaisuuden tullen käyttöön!
      Sastamalasta en valitettavasti osaa paljoa sanoa, kun on käyty vain kahdesti tuolla Hakkaraisen talossa ja Kotipizzassa syömässä 😀 Järven ranta näytti ihan kivalta ja kesäaikaan saattaisin mennä kokeilemaan Laiturikahvilaa.
      Matkailoa sinullekin!

  12. sari

    5.1.2017 at 20:25

    Kiva aakkospostaus. Baskimaa on toivelistalla ja jospa tuonne Raumallekin vielä ehtisi. Mukavaa reissuvuotta sinulle!

    • Mika / Lähtöportti

      7.1.2017 at 0:18

      Kiitos Sari! Mukava kuulla Baskimaan kiinnostavan. Se on kaunista seutua, josta löytyy myös omaan makuuni sopivasti omaperäisyyttä, rosoisuutta ja karismaa. Myös Rauma on ehdottomasti käymisen arvoinen. Mukavaa reissuvuotta sinullekin!

  13. Olipas paljon tuttuja paikkoja tässä postauksessa! 🙂 Hauska idea, olen itsekin joskus toteuttanut aakkospostauksen, tosin en matkakohteista vaan syistä, miksi matkustaa. Se oli englanniksi huomattavasti helpompi tehdä kuin suomeksi (vähemmän kirjaimia, hehe). Hauska muuten nähdä, kuinka moni kommentoija haluaa Raumalle. Tänne vaan kaikki, tervtulo merem barttal! 😉 Harmi, että teidän reissu oli niin pikainen, ettei ehditty järjestämään treffejä, mutta messuilla sitten nähdään. Toivottavasti sun reissuvuodesta tulee vähintään yhtä huikea, mitä viime vuosi näyttää olleen.

    • Mika / Lähtöportti

      7.1.2017 at 0:23

      Tässä taisi tosiaan olla paljon tuttua jo noista monista Espanja-kuvista lähtien. Raumalla tuntuu olevan vetovoimaa, minkä se on todellakin myös ansainnut. Täytyy tulla toistekin ja mielellään kesäaikaan, koska haluaisin käydä siellä sun majakkasaarella. Viime reissuvuosi oli huikea ja jos suunnitelmat toteutuvat tulee tästä samanmoinen. Mahtavaa reissuvuotta myös sulle ja messuilla nähdään! 🙂

  14. Hanna

    6.1.2017 at 15:46

    Ihana, miten paljon Espanjaa sun matkavuoteen on mahtunut! Monet noista paikoista, Baskimaa, Alhambra ja Caminito del Rey ovat ainakin omalla listalla 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      7.1.2017 at 0:31

      Tämä oli mulle todellinen Espanja-vuosi, reilusti enemmän aikaa Espanjassa kuin muualla ulkomailla yhteensä. Sähän pääsit tutustumaan elämiseen Espanjassa, mutta kun tuo ei ollut lomailua, niin listalle on varmasti jäänyt paljon nähtävää. Toivottavasti pääset näkemään Baskimaan, Alhambran ja Caminito del Reyn 🙂

  15. Teija / Lähdetään Taas

    6.1.2017 at 17:54

    Upeita kuvia! Tuo apinakuva on suosikkini. Mahtavan kuuloinen vuosi. Tuo caminito del rey kiinnostaisi kovasti, niin kuin kyllä moni muukin postauksen paikoista.

    • Mika / Lähtöportti

      7.1.2017 at 0:38

      Kiitos Teija! Gibraltarin söpöt apinat on monien suosikkeja, varsinkin jos ne ei ehdi varastaa mitään 😀 Vuosi oli tosiaan mahtava. Mukavaa jos tässä oli useampia kiinnostavia paikkoja, Caminitoa suosittelen lämpimästi!

  16. Maarit Johanna

    8.1.2017 at 18:33

    Tuo kävelyreitti saa kyllä kananlihalle! Aivan älytön otos, mutta minua tuonne ei sais kirveelläkään 😀

    • Mika / Lähtöportti

      9.1.2017 at 23:50

      Reitti ei mun mielestä tuntunut todellisuudessa ollenkaan niin hurjalta kuin kuvissa, mutta lähteminen on jokaisen oma valinta 🙂 Tuolle nykyisen reitin alla näkyvälle kapealle, halkeilleelle ja kaiteettomalle betonipolulle en mäkään olisi lähtenyt kirveelläkään 😀

  17. Ansku BCN

    9.1.2017 at 10:14

    Aakkoslistat on mahtavia! Minäkin luin aikoinaan Gloriasta niitä listoja ja salaa päässäni tein omia listoja :D. Caminito del Rey on meillä käytävien paikkojen listalla ja myös Espanjaa olisi tarkoitus tutkia enemmän. Me ollaan vähän jämähdetty tänne Kataloniaan, kun täällä on niin paljon kaikkea… Baleaareille jos edes tänä vuonna ehtisi, Mallorcallekin kun lentää alle puolessa tunnissa, mutta niin vaan on sekin jäänyt käymättä!

    • Mika / Lähtöportti

      10.1.2017 at 0:01

      Aakkoslistojen viehätys on varmasti juuri tuossa, että väkisinkin alkaa miettimään omia vastauksiaan 🙂 Kataloniahan on tavallaan oma maansa täynnä kaikkea mielenkiintoista, joten ymmärrän sinne jämähtämisen mainiosti. Välimatkat Espanjan eri kolkkiin on aika pitkiä, mutta toivottavasti pääsette joskus kunnon kierrokselle vaikka koko maan ympäri.

  18. Tanja/Levoton Matkailija

    9.1.2017 at 11:28

    Aakkoslistat on kivoja, sekä tehdä että lukea. Kauniita kuvia löytyy, erityisesti talvikuvat on omaan mieleen 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      10.1.2017 at 0:04

      Suosiosta päätellen kannattaa tehdä aakkoslistoja enemmänkin 🙂 Luminen talvi on kaunis. Täytyisikin muistaa lähteä taas kuvailemaan, kun sitä lunta on nyt kerrankin täällä etelässäkin.

  19. Terhi / Muru Mou

    11.1.2017 at 12:45

    Ihanan paljon Espanjaa! Juzcarissa olisin minäkin halunnut käydä, mutta ei aika riittänyt. Erikoinen tapa (mutta ilmeisen toimiva) saada matkailijat kiinnostumaan kylästä!

    • Mika / Lähtöportti

      11.1.2017 at 16:17

      Mulle tuli melkein kuin vahingossa oikea Espanja-vuosi, kun vuoden kaksi pisintä matkaa oli Baskimaa ja Andalusia. Tietyllä lailla melkein Espanjan ääripäät, molemmat kiinnostavia, mutta erilaisia.

      Juzcar on sympaattinen paikka. Sinne ei tarvitse välttämättä kovin pitkää aikaa varata, mutta matka perille vuoristoteitä pitkin etenee hitaasti.

  20. Travellover Annika

    20.1.2017 at 22:53

    Andalusiasta Visulahteen. Hmm. Melko monipuolinen matkavuosi tosiaan. Jotenkin kujvista suloisin kuitenkin oli kuja vanhassa Raumassa. Pitäisi joskus minunkin oppia, että upeita paikkoja olisi lähelläkin. Toisaalta samassa ajassa kuin ajaisin Raumalle, olisin lentänyt jo aika kauas… Ja poro. Olen kade!

    • Mika / Lähtöportti

      23.1.2017 at 12:52

      Mä niin odotan näkeväni joskus kuvan, jossa olet poron kanssa! 🙂 Mutta olet oikeassa, kotimaan matkailu vie usein aikaa ja myös rahaa suhteettoman paljon suhteessa ulkomaan reissuihin. Pidä silti Rauma mielessä, kannattaa käväistä jossain välissä sielläkin.

  21. Laura / Laura's Itinerary

    22.1.2017 at 21:27

    Hauskoja tällaiset listat! Tältä listalta pisti heti silmään monta monta paikkaa, jossa ei itse ole päässyt vielä käymään. Noloa, etten ole koskaan käynyt Muumimaailmassa tai Legolandiassa, en edes Raumalla! 😀
    Mäkin haluan tänä vuonna Italiaan! Ihanaa reissuvuotta 2017!

    • Mika / Lähtöportti

      23.1.2017 at 12:55

      No minkä nyt sitten noloksi laskee, ulkomailla asuvana sulla varmasti jää kotimaan kohteet vähemmälle. Enkä mäkään ollut vielä sun iässä käynyt sen paremmin Naantalissa kuin Raumallakaan 😀
      Toivottavasti päästään molemmat pian Italiaan! Mahtavaa reissuvuotta 2017!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Matka-aakkoset

Vuoden 2024 matka-aakkoset

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, joten on aika julkaista blogivuoden viimeinen postaus. Kokosin reissuvuoteni kohokohdat jo yhdeksättä kertaa aakkosten muotoon, joten tässä jälleen 29 nostoa A:sta Ö:hön.
 
Matkailuvuoteni sujui oikein hyvin ja noudatti melko lailla aiemmilta vuosilta tuttua kaavaa. Kaupunkimatkat veivät tällä kerralla Lontooseen, Birminghamiin, Milanoon, Bordeaux’hon ja New Yorkiin. Kesän ulkomaanmatka tutustutti kuvankauniiseen Dordognen alueeseen Ranskassa, ja syksyllä vietimme vaimon kanssa pitkän viikonlopun Aostanlaaksossa Pohjois-Italiassa. Kotimaanmatkailuakin tuli harrastettua jonkin verran.    


A – Aostanlaakso osoittautui upeaksi palaksi Italiaa Alppien kainalossa. Ehdimme nähdä muutamassa päivässä hienoja vuoristomaisemia, sympaattisia pikkukyliä sekä komeita linnoja. Aostanlaaksoon täytyy palata joskus paremmalla ajalla.


B – Bordeaux on miellyttävä kohde pienelle kaupunkilomalle. Aloitimme Ranskan-matkan neljällä yöllä Bordeaux’ssa ennen siirtymistä Dordogneen. Bordeaux’sta jäi mieleen hieno arkkitehtuuri, eläväinen tunnelma, hyvät ravintolat, jokirannan kävelytiet sekä esimerkiksi viinimuseo.


C – Castelnaudin linna edustaa jykevää arkkitehtuuria ja kohoaa korkealle Castelnaud-la-Chapellen kylän yläpuolelle. Linnassa toimii keskiaikaiseen sodankäyntiin keskittyvä museo ja sen muureilta voi ihailla huikeita maisemia Dordogne-joen laaksoon.


D – Dordogne ihastutti maalaismaisemillaan, pittoreskeilla kylillään, hiljaisuudellaan ja herkuillaan. On oikeastaan aika yllättävää, että tämä Lounais-Ranskassa sijaitseva hurmaava alue tunnetaan ainakin Suomessa vielä melko huonosti.

aakkoset2024_ellisisland


E – Ellis Island kuului eniten odottamiini nähtävyyksiin New Yorkissa. Pienellä saarella toimi aikoinaan siirtolaisten vastaanottokeskus, ja Amerikan maahanmuuttohistoriaan voi nyt tutustua erittäin mielenkiintoisessa museossa. Suomikin on mainittu täällä moneen kertaan.


F – Fontainemore on yksi Aostanlaakson kauneimmista kylistä. Paikkakunta on kovin pieni, mutta erityisesti Lys-joen rantamaisema Sant’Antonio Abaten kirkolle päin on jäänyt mieleen.

gressoney_00


G – Gressoney-Saint-Jean sijaitsee vain parinkymmenen kilometrin päässä Fontainemoresta. Tämäkään kylä ei ole valtavan suuri, mutta keskustassa on kuvauksellisia alppityylisiä taloja ja kivenheiton päässä kimaltaa kirkasvetinen Gover-lampi. Lähistöltä löytyy myös Savoijin linna.


H – Harry Potter -elokuvastudiot kuuluivat Lontoon-matkan kohokohtiin. Varasimme koko päivän keskustan ulkopuolella Watfordissa sijaitseviin studioihin tutustumiseen. Aikaa tarvitaan, sillä aitoja elokuvalavasteita ja muuta materiaalia tutkiessa kuluu helposti monta tuntia.  


I – Iso-Syöte oli niin mieluisa hiihtolomakohde, että palasimme sinne toisena vuonna peräkkäin. Nautimme erityisesti puhtaasta luonnosta, rauhallisesta tunnelmasta ja hyvistä hiihtoladuista. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni myös laskettelua, koska tytär kaipasi seuraa rinteeseen.


J – Joséphine Bakerin linna eli Château des Milandes kuuluu vuoden hienoimpiin ja mielenkiintoisimpiin nähtävyyksiin. Linna toimi aikoinaan maailmankuulun viihdetaiteilijan kotina ja museoiduissa sisätiloissa saa tutustua hänen ainutlaatuiseen elämäntarinaansa.

aakkoset2024_kitee


K – Kitee tarkoittaa minulle juuria, ja on siksi syvällä sydämessä. Tuntui mukavalta palata parin vuoden tauon jälkeen tuttuihin vaaramaisemiin, käydä pesäpallo-ottelussa, kalastella Karjalan Pyhäjärvellä, saunoa ja uida lämpimissä luonnonvesissä.


L – Lontoo houkutteli jopa kahdelle matkalle, kun kävin Britannian pääkaupungissa sekä heti vuodenvaihteessa että pikaisesti myös maaliskuussa. Innostuin näillä matkoilla Lontoosta entistä enemmän, joten Thamesin rannoille olisi mukava palata taas muutaman vuoden päästä uudelleen.


M – Monpazier on yksi monista Ranskan kauneimpien listalle valituista Dordognen kylistä, joissa vierailimme kesäkuussa. Keskiaikainen Monpazier on rakennettu ruutuasemakaavan mukaisesti ja sen keskellä on suuri aukio, jonka laidalla mekin nautimme maukkaan lounaan.

aakkoset2024_nycskyline


N – New York oli perheellemme vuoden paras matkakohde. Vietimme kaupungissa melkein kaksi viikkoa, ja koettavaa riittäisi vielä monelle tulevallekin reissulle. Nautimme eri kaupunginosien tunnelmista, hyvästä ruoasta, monipuolisista nähtävyyksistä sekä aurinkoisesta syyssäästä.

aakkoset2024_oculus


O – Oculus on arkkitehtuuriltaan sykähdyttävä raideliikenneaseman sekä ostoskeskuksen yhdistelmä Manhattanin eteläosassa New Yorkissa. Kuljimme Oculuksen läpi monta kertaa ja söimme siellä myös pari aamiaista, joten avara aula tuli meille hyvin tutuksi.


P – Palazzo Lombardia kuuluu Milanon korkeimpiin rakennuksiin. Pilvenpiirtäjän näköalatasanne on avoinna yleensä vain kerran kuukaudessa, joten olimme onnekkaita kun pääsimme ihailemaan maisemia tämänvuotisella matkallamme.


Q – Queen’s Walk on Thames-jokea seuraileva kävelyreitti, joka löytyy Lontoon ydinkeskustasta katsottuna virran vastarannalta. Kuljin mukavalla kävelytiellä sekä vuodenvaihteessa että maaliskuussa, jolloin sää oli jo huomattavasti lämminnyt.

milano2024_ratana_01


R – Ratanà nousi uudeksi suosikkiravintolakseni Milanossa. Vanhassa puiston laidalla kohoavassa rakennuksessa saa nauttia laadukkaista raaka-aineista valmistettuja ruokia, joissa milanolaiset perinteet yhdistyvät moderniin kokeilevaan keittiöön.


S – Sky Garden on hieno näköalapaikka Lontoossa. Thames-joen rannan tuntumasta kelpaa ihailla näkymiä eri ilmansuuntiin. Kuten nimestäkin voi päätellä, löytyy korkeuksista myös pieni puutarha. Sky Garden on ilmainen nähtävyys, joskin sisäänpääsyaika täytyy varata ennakkoon netistä.

rockefeller_14


T – Top of the Rock on suosikkini New Yorkin näköalapaikoista. Rockefeller Centerin huipulta avautuu mahtava maisema varsinkin etelään, sillä Empire State Building ja monet muut pilvenpiirtäjät ovat sopivan lähellä. Maisema on varsinkin auringon laskiessa fantastinen.

aakkoset2024_unionsquare


U – Union Square Greenmarket on neljästi viikossa toimiva elintarviketori Manhattanilla. Osuimme paikalle sattumalta ja näimme kuinka maanviljelijät ja muut pientuottajat myivät tuoreita tuotteitaan. Halloween oli jo lähellä, joten tarjolla oli myös suuria kurpitsoita.


V – Vapriikki on mainio museokeskus Tampereella. Saman katon alta löytyy runsaasti nähtävää moneen makuun. Perheemme suosikki oli Suomen pelimuseo, mutta kävimme myös muun muassa jääkiekkomuseossa. Manserock-näyttely jäi odottamaan seuraavaa kertaa.


W – Wolverhampton oli maaliskuisen jalkapallomatkan pääkohde, kun lähdin kaverini Teron kanssa fiilistelemään brittifutista. Tutustuimme Wolvesin pitkään historiaan ja näimme ikimuistoisen Englannin cupin ottelun, jossa kotijoukkue taipui dramaattisesti Coventrylle.

aakkoset2024_terrakotta


X – Xi’anin terrakotta-armeija on minulta näkemättä, mutta Malpensan lentokentällä Italiassa tuli vastaan sitä jäljittelevä ilmestys. Taiteilija Max Papeschi ottaa ironisella tonttuarmeijallaan kantaa sotiin ja varoittaa ihmisiä sukupuutosta.

aakkoset2024_911museum


Y – Yhdestoista syyskuuta muistetaan vuoden 2001 surullisimpana päivänä, kun World Trade Centerin kaksoistornit sortuivat terrori-iskun seurauksena. Tutustuimme New Yorkissa 9/11-museoon, jossa järkyttäviä tapahtumia käsitellään todella mielenkiintoisella tavalla.


Z – Zazu on kuninkaan neuvonantajana toimiva lintu Leijonakuninkaan tarinassa. Kävimme katsomassa sykähdyttävän Leijonakuningas-musikaalin Lontoon Lyceum-teatterissa.

aakkoset2024_torni


Å – Åkerlundinkatu on sopiva osoite navigaattoriin, jos aikoo pysäköidä autonsa Solo Sokos Hotel Tornin alapuolelle Tampereella. Me teimme niin pääsiäisenä, jolloin viivyimme pari päivää Pirkanmaan pirteässä pääkaupungissa.

aakkoset2024_pyhajarvi


Ä – Äpärönniemi ohitettiin muutamilla Karjalan Pyhäjärvellä tehdyillä kalastusretkillä. Kuopus veti veneeseen komean hauen, eikä enokaan pudonnut kyydistä. Onko mitään kauniimpaa kuin kesäinen auringonlasku tyynellä pohjoiskarjalaisella järvellä?

aakkoset2024_halosenniemi


Ö – Öljyvärit olivat tärkein työväline monelle Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenelle, kuten Eero Järnefeltille ja Pekka Haloselle. Kiersimme viime kesänä ahkerasti lähiseudun taiteilijakoteja, kun vierailimme Aholassa, Ainolassa, Erkkolassa, Halosenniemessä sekä Suvirannassa.

Voit lukea matka-aakkoset myös vuosilta 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022 ja 2023.

Jatka lukemista

Matka-aakkoset

Vuoden 2023 matka-aakkoset

Julkaistu

-

Kirjoittanut

On tullut jälleen aika laittaa matkailuvuosi pakettiin aakkosten muodossa. Näiden kirjainten myötä on hyvä siirtyä odottamaan seuraavaa vuotta, josta toivon oikein elämyksellistä myös kaikille Lähtöportin lukijoille!

Matkailuvuosi sujui hyvin pitkälti suunnitelmien mukaan ja olen jokaisesta uudesta kokemuksesta erittäin kiitollinen. Heräsin tammikuun ensimmäiseen aamuun Berliinissä, minkä lisäksi tärkeimpiin matkakohteisiin kuuluivat Italia, Itävalta sekä Kalifornia. En varsinaisesti keräile uusia käytyjä maita, mutta yksi sellainenkin tuli tänä vuonna vastaan.

aakkoset2023_alcatraz


A – Alcatraz
oli yksi vuoden mieleenpainuvimpia vierailukohteita. San Franciscon edustalla kohoavalta saarelta löytyvä museoitu vankila on täynnä jännittäviä tarinoita vankien kohtaloista.

berliini_panoramapunkt_02

B – Berliini pyöri suunnitelmissa kauan, mutta matkasta tuli totta vasta yli 30 vuotta edellisen vierailun jälkeen. Nautin todella paljon monipuolisen ja inspiroivan suurkaupungin tunnelmasta sekä kylmän sodan aikaiseen historiaan tutustumisesta. Berliiniin täytyy päästä uudelleen!

cinqueterre_63

C – Cinque Terre muodostuu viidestä kuvankauniista kylästä Ligurian rannikolla Italiassa. Tutustuimme koko viisikkoon, nautimme merimaisemista ja patikoimme parilla kylien välisellä mäkisellä polulla.

aakkoset2023_davidhasselhoff

D – David Hasselhoff -museo jää mieleen hauskana pienenä nähtävyytenä. Ritari Ässästä ja Baywatchista tutulle näyttelijälle on rakennettu oma pyhättönsä berliiniläisen Circus Hostelin kellariin.

berliini_muuri_14

E – East Side Gallery on maalauksia täynnä oleva pätkä surullisenkuuluisaa Berliinin muuria. Teosten aiheet liittyvät Berliinin kahtiajakoon ja ne ovat eri maista kutsuttujen taiteilijoiden käsialaa.

aakkoset2023_fishermanswharf

F – Fisherman’s Wharf on vilkas merenranta-alue San Franciscossa. Alue on matkailijamäärästä huolimatta mukava, joten viihdyimme mainiosti suurella huvilaiturilla sekä ravintoloiden ja kauppojen reunustamilla kaduilla.

milano_2023_giardini_01

G – Giardini Pubblici Indro Montanelli kuuluu Parco Sempionen ohella Milanon tärkeimpiin puistoihin. Nautimme Giardini Pubblicissa keväisestä auringonpaisteesta silloin, kun Suomessa elettiin vielä viileämpää vuodenaikaa.

hearstcastle_10

H – Hearst Castle edustaa suuruudenhulluutta parhaimmillaan. Upporikkaan William Randolph Hearstin rakennuttama ylellinen kartano on puutarhoineen, uima-altaineen ja maisemineen hurmaavan kaunis paikka Kalifornian rannikon tuntumassa.

syote_18

I – Iso-Syöte täytti kaikki odotukset, mitä olimme hiihtolomareissulle asettaneet. Kauniit maisemat, luonnon rauha sekä erinomaiset hiihtoladut tekivät suuren vaikutuksen.

aakkoset2023_jarvenpaa

J – Järvenpää on tuttu naapurikaupunki, jossa tulee vierailtua silloin tällöin vaikkapa pyöräretken varrella. Tänä vuonna kävimme esimerkiksi Rantapuiston italialaisella kioskilla, ravintola Huilissa sekä kissakahvila Kissantassussa.

aakkoset2023_kreuzberg

K – Kreuzberg on yksi Berliinin kiehtovimmista kaupunginosista. Rosoiselta ja ristiriitaiseltakin alueelta jäivät mieleen varsinkin runsas katutaide sekä mukava kauppahalli Markthalle Neun.

liechtenstein_center

L – Liechtenstein tuli tutuksi päiväretkellä Itävallasta käsin ja siitä tuli 46. käymäni valtio. Ajoimme pienen maan halki ja vierailimme sekä pääkaupungissa Vaduzissa että syrjemmällä Gutenbergin linnassa. Liechtenstein vaikutti sympaattiselta maalta, mutta ei varsinaisesti sykähdyttänyt.

aakkoset2023_montemarcello

M – Montemarcello on valittu Italian kauneimpien kylien listalle. Vierailimme ligurialaisessa kukkulakylässä sateisena syyspäivänä, jolloin kuvaukselliset kujat olivat autioita. Tapasimme vain paikallisen kissan, joka hiippaili sateenvarjojemme alle suojaan.

aakkoset2023_neuschwanstein


N – Neuschwansteinin linna kuuluu maailman kauneimpiin rakennuksiin. Baijerin hullun kuninkaan Ludvig II:n mielikuvituksen tuotetta kelpaa ihailla monesta eri suunnasta ja myös opastettu kierros sisätiloissa oli mielenkiintoinen kokemus.

aakkoset2023_oraclepark

O – Oracle Park on baseball-joukkue San Francisco Giantsin kotistadion. Olen seurannut lajia useamman vuoden, joten paikan päällä nähty MLB-ottelu oli yhden pienen unelman täyttymys.

aakkoset2023_pisa

P – Pisan torni on yksi Italian suosituimmista nähtävyyksistä. Kävin Pisassa jo kolmatta kertaa, mutta erityisesti lapset olivat iloisia päästessään hauskoihin valokuviin kaltevan tornin juurelle.

aakkoset2023_qarabag

Q – Qarabağ FK on azerbaidžanilainen jalkapallojoukkue, joka kävi Helsingissä pudottamassa HJK:n Eurooppa-liigasta. Sain nauttia vielä tuon jälkeen kansainvälisestä tunnelmasta HJK:n pelatessa Konferenssiliigassa romanialaista, kreikkalaista, saksalaista ja skotlantilaista joukkuetta vastaan.

aakkoset2023_rapallo

R – Rapallo osui sopivasti matkan varrelle ajaessamme Genovan suunnalta kohti Lericistä varaamaamme majoitusta. Rapallo vaikuttaa pikavisiitin perusteella viihtyisältä rantakaupungilta, jossa muistetaan yhä Jean Sibelius. Säveltäjä vietti Rapallossa muutaman kuukauden vuonna 1901.

seefeld_maisema_01

S – Seefeld on hieno kohde liikunnalliselle kesälomalle Itävallassa. Tirolin alppimaisemissa on mukava patikoida ja mieleen jäi myös vierailu alpakkatilalla.

tallinna_2023_katariina_01

T – Tallinna kutsui pääsiäisenä. Ohjelmaan kuului pitkiä kävelyretkiä, hyvää ruokaa sekä muutamia nähtävyyksiä. Tallinnassa on paljon koettavaa ja aina löytyy myös jotain uutta, sillä kaupunki kehittyy jatkuvasti.

aakkoset2023_universalstudios

U – Universal Studios Hollywood on ehdottomasti kokemisen arvoinen huvipuisto. Laitteiden määrä ei ole erityisen suuri, mutta puitteet ovat harvinaisen näyttävät. Tarjolla on muun huvipuiston lisäksi myös tunnin mittainen elämyksellinen kierros elokuvastudioiden puolella.

cinqueterre_44

V – Vernazza taitaa olla Cinque Terren kylistä se kaikkein kaunein. Kalastajasatamasta kohoava värikkäiden talojen rykelmä näyttää satumaisen kauniilta varsinkin läheiseltä patikkapolulta katsottuna.

aakkoset2023_warnerbros

W – Warner Bros. -studiot olivat todella mielenkiintoinen vierailukohde Los Angelesissa, sillä opastettu kierros opetti paljon elokuvien tekemisestä. Nähtävillä oli myös runsaasti tutulta näyttävää rekvisiittaa Frendeistä ja monesta muusta televisiosarjasta.

aakkoset2023_x

X – X eli entinen Twitter on sosiaalisen median kanava, jota en ole enää käyttänyt. Lähtöportti löytyy edelleen Facebookista ja Instagramista.

aakkoset2023_goldengate

Y – Yhdysvallat kiinnostaa tämänvuotisen matkan jälkeen entistä enemmän. Jenkeissä riittäisi loputtomasti nähtävää, joten haaveissa on useampia erilaisia reissuja niin suurkaupunkeihin kuin luonnon ihmeidenkin äärelle.

aakkoset2023_zjuna

Z – Z-juna kulkee Lahden ja Helsingin välillä. Kun Z-junan kyytiin nousee Keravalla, ehtii pääkaupunkiin reilussa kahdessakymmenessä minuutissa.

aakkoset2023_anas

Å – Ånäs sanoo suomenruotsalainen ja tarkoittaa Jokiniemeä, tuota Tikkurilan kylkeen kasvanutta Vantaan kaupunginosaa. Tiesitkö, että juuri täällä Jokiniemessä Keravanjoen rannalla sijaitsi kivikaudella Etelä-Suomen suurin asutuskeskus?

aakkoset2023_alypuhelin

Ä – Älypuhelin helpottaa monella tavalla matkantekoa. Suunnistaminen, matkavinkkien etsiminen, pääsylippujen ostaminen tai ravintolavarausten tekeminen on kännykän avulla kovin kätevää, vaikka toisaalta matkailu sujui hyvin myös ennen digiaikaa.

imst_patikointi_01

Ö – Ötztal on näkemieni kuvien perusteella upea laakso, mutta emme ehtineet alustavista suunnitelmista huolimatta tutustua siihen lainkaan. Saimme silti ihailla Itävallan-matkallamme mahtavia vuoristomaisemia riittämiin, esimerkiksi yllä näkyvässä Imstissä.

Voit lukea matka-aakkoset myös vuosilta 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021 ja 2022.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja