Seuraa somessa

Matka-aakkoset

Vuoden 2020 matka-aakkoset

Julkaistu

-

Lähtöportin vuosi päättyy jo perinteeksi muodostuneella tavalla matka-aakkosiin. Vuosi oli monin tavoin poikkeuksellinen, mutta kaikille kirjaimille löytyi silti paikkansa.

Monet edellisistä matkailuvuosista ovat ylittäneet suuriakin odotuksia, mutta tällä kerralla oli pettymysten vuoro. Maailman pysäyttänyt pandemia peruutti kaikkiaan neljä hyvissä ajoin varattua ulkomaanmatkaa ja uusien suunnitelmien tekeminen on edelleen vaikeaa. Kotimaanreissut paikkasivat kuitenkin aukkoja sen verran, että matkaöitä kertyi vain viisitoista vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ulkomaanmatkojakin tein kaikkiaan viisi, joista kolme tosin etelänaapuriimme Viroon. Aloitimme vuoden Mauritiuksella ja viimeisin lentoni ajoittui maaliskuuhun.


A – Amsterdam oli se paikka, jossa ollessani koronakatastrofi pääsi lopullisesti valloilleen Suomessa. Matkan tarkoituksena oli tuottaa sisältöä yhteistyökumppanilleni, mutta niiden materiaalien julkaisu odottaa yhä parempia aikoja. Pitkä viikonloppu oli joka tapauksessa onnistunut kokemus ja ihastuin vihdoin kolmannella yrittämälläni Amsterdamiin.


B – Balti Jaama Turg oli kesän Tallinnan-matkan mieluisimpia paikkoja, sillä uudistetulta torilta löytyy maukasta katuruokaa ja pidin muutenkin mukavasta tunnelmasta Telliskiven kortteleiden laidalla.


C – Chamarelin vesiputous on yksi Mauritiuksen tunnetuimmista luonnonnähtävyyksistä. Samalta alueelta löytyy myös värikäs dyynialue Seven Coloured Earth.


D – Dubai oli alkuvuoden ristiriitaisin matkakokemus. Kaupungissa riittää komeaa kimallusta, mutta suuruudenhullulla meiningillä on myös varjopuolensa.


E – Erkkola kuuluu Tuusulan Rantatien kulttuurikohteisiin. Runoilija J. H. Erkon entisessä kotitalossa oli kuluneena kesänä hyvä Tove Janssonista kertonut näyttely ja kiinnostavaa tarjontaa lienee luvassa jatkossakin.


F – Fotografiska laajeni viime vuonna Tukholmasta Tallinnaan, ja pääsin tutustumaan Telliskiven suosittuun näyttelytilaan kesäkuun lopussa. Entisessä teollisuusrakennuksessa on esillä laadukkaita vaihtuvia valokuvanäyttelyitä.


G – Ganga Talao on Mauritiuksen hindujen pyhä järvi. Hyväntuoksuiset suitsukkeet, värikkäät patsaat, uhrilahjat, laulut ja kellojen kumahdukset tuovat esiin saaren intialaisperäistä kulttuuria.


H – Helvetinjärven kansallispuisto tuntui sopivalta retkikohteelta tällaisena vuonna, jona matkasuunnitelmat ovat menneet ihan päin helvettiä. Nimestään huolimatta kansallispuisto on kaunis ja miellyttävä paikka.


I – Île aux Bénitiers on hiekkainen palmusaari Mauritiuksen pääsaaren tuntumassa. Pysähdyimme siellä ikimuistoisen katamaraaniretken varrella.


J – Joensuu sopi hyvin kesäisen kotimaanmatkamme varrelle ja pysähdyimme sinne kahdeksi yöksi. Löysimme maukkaita herkkuja, katutaidetta, käsityöläistunnelmaa, trooppisen kasvihuoneen sekä kodikkaan hotellin.


K – Kadriorg on Tallinnan suurin ja luultavasti myös kaunein puisto. Sieltä löytyy muun muassa barokkipalatsi, erilaisia museoita sekä runsaasti kukkaloistoa.


L – Leivonmäki teki suurimman vaikutuksen vuoden aikana näkemistäni kuudesta kansallispuistosta. Hyvät reitit ja kaunis monipuolinen luonto kuuluvat tämän Joutsasta löytyvän retkikohteen valttikortteihin.


M – Mauritius oli mukava paikka aloittaa uusi vuosi. Onneksi ehdimme kokea tropiikin lämmön ja eksotiikan, vehreän luonnon sekä Intian valtameren auringonlaskut ennen maailman sulkeutumista.


N – Noblessner on yksi Tallinnan nopeimmin kehittyvistä alueista, jonka yksi vetonauloista on virtuaalielämyksiä tarjoava Keksintötehdas Proto. Alueelta löytyy myös taidekeskus sekä useita houkuttelevia ravintoloita.


O – Otepää valikoitui helmikuisen hiihtoloman kohteeksi, koska kaipasimme vaihtelua Pohjois-Suomen matkoihin. Lumi puuttui ja oma aikani kului sairastellessa, mutta tulipahan käytyä.


P – Pamplemousses Botanical Garden on Mauritiuksen tunnetuin puutarha. Esimerkiksi suuret lootuksenkukat jäivät hyvin mieleen.


Q – Qulkuri, tai oikeastaan Le Qulkuri, oli bistrotyylinen ravintola Jyväskylässä. Nautimme kesällä hyvästä ruoasta sekä mutkattomasta tunnelmasta, mutta syksyn tullen ravintola joutui valitettavasti lopettamaan toimintansa.


R – Ruotsinkylän tutkimusmetsät löytyvät Tuusulasta. Kiersimme huhtikuussa kaikki kolme merkittyä reittiä, joiden varrella teimme havaintoja kevään etenemisestä.


S – Sarvikallio on Tuusulan paras maisemapaikka, josta näkyy Järvenpäähän asti. Pekka Halonen, Venny Soldan-Brofelt ja Eero Järnefelt kävivät täällä aikoinaan maalaamassa ”Pikku-Kolin” maisemia.


T – Taiteen kotitalo houkutteli kansaa kotikaupunkiini Keravalle. Purkutuomion saaneesta kerrostalosta muotoutui yksi Suomen kesän suosituimmista nähtävyyksistä, jossa oli esillä lähes sadan taiteilijan aikaansaannoksia.


U – Uusimaa eristettiin keväällä ja se on tullut rajojen avautumisen jälkeenkin entistä tutummaksi. Retket ovat vieneet esimerkiksi Askolan hiidenkirnuille, Mäntsälään ja Loviisaan.


V Viro oli tämän vuoden karsitussa matkaohjelmassa hyvin esillä, sillä puolet ulkomailla vietetystä ajasta kului etelänaapurissa. Viron-matkailu kiinnostaa jatkossakin ja olisi mukavaa tutustua maahan entistä laajemmin.


W – Wehmais on teehuone Juvalla, keskellä eteläsavolaista maaseutua. Paikka on syrjäisestä sijainnistaan huolimatta suosittu, ja mekin kävimme siellä nauttimassa runsaan annoksen skonsseja.

Kuva: Shutterstock

X – XXX lukee Amsterdamin lipussa, tai siltä se ainakin näyttää. Todellisuudessa kyseessä ovat kolme Pyhän Andreaksen ristiä, joiden merkityksestä on esitetty erilaisia teorioita. Ristit saattavat kuvata Amstel-joen kolmea kahluupaikkaa tai sitten ne muistuttavat kaupungin vitsauksista, eli tulvista, tulipaloista sekä kulkutaudeista.


Y – Ylöjärvi valikoitui tänäkin vuonna taukopaikaksi, kun halusin palata syömään Miss Adan tuorepastaa Pirkanmaan halki ajaessamme.


Z – Zum Beispiel on yksi suosikkiravintoloistani Porvoossa. Herkulliset ruoat ja rento tunnelma houkuttelevat minut vanhankaupungin laidalle luultavasti myös ensi vuonna.


Å – Å on ruotsiksi joki ja Borgå å on kaksikielisen kaupungin halki virtaava Porvoonjoki. Sen rannoilla on mukava kävellä aina Porvoossa käydessä ja ihailla kauniita näkymiä.


Ä – Ähtärin eläinpuisto tunnetaan pandoistaan ja siellä voi katsella myös monia suomalaisia eläimiä, kuten susia, karhuja ja hirviä.


Ö – Öhmaninkatu päättää nämä aakkoset, aivan kuten se päätti myös sateisen retkemme Loviisaan. Ei tuolla kadulla mitään nähtävää ole, mutta ilmaisesta parkkialueesta on iloa autoilijalle. Muuten Loviisa on kyllä hieno kaupunki, jossa voi viettää oikein mukavan päivän.


Voit lukea matka-aakkoseni myös vuosilta 2016, 2017, 2018 ja 2019.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
8 kommenttia

1 kommentti

  1. Sulla kävi kyllä hyvä tuuri ajoitusten kanssa, harmi kun meillä ei alkuvuonna ollut mitään reissuja. Tosin loppuvuonna 2019 olimme reissussa pari kuukautta, mutta kyllä tämä vuosi on erikoiselta tuntunut. Vähän itseäni on jäänyt harmittamaan, että Taiteen kotitalossa en lopulta ehtinyt käymään, vaikka se mielessä olikin. Ensi kesänä olen ajatellut, että tulee viimein lähdettyä Askolan Hiidenkirnuja ihmettelemään.

    • Mika / Lähtöportti

      20.12.2020 at 19:35

      Joo, näin jälkeenpäin osaa arvostaa entistä enemmän tuota Mauritiuksen- ja Dubain-matkaa, kuten myös Amsterdamia. Hyvä että tuli silloin lähdettyä. Harmi että Taiteen kotitalo jäi teiltä näkemättä, mutta uusia purkutaideprojekteja on tulossa. Esimerkiksi Hotelli Helkan tiloissa Helsingissä aukeaa saman ryhmän toimesta jotain uutta jo tammikuussa, tosin ihan kirjaimellisesti purkutaiteesta ei ole tällä kertaa kysymys, koska hotellia ei olla purkamassa. Hyviä matkoja teille ensi vuodelle, niin kotimaassa kuin toivottavasti myös ulkomaillakin!

  2. Päivi Seppä-Lassila

    20.12.2020 at 13:37

    Kiva idea. Voisin yrittää tätä itsekin. Jos käytän, niin mainitsen blogisi ja linkitän tähän. Matkoja ei ole monta ja nekin kaikki kotimaassa.

    • Mika / Lähtöportti

      20.12.2020 at 19:40

      Nämä aakkospostaukset ovat tosi hauskoja tehdä ja mielestäni myös kivoja lukea. Mukavaa jos teet samanlaisen! Hyviä tulevia matkoja sinullekin, toivottavasti ensi vuonna olisi paremmat mahdollisuudet tehdä reissuja.

  3. Kohteena maailma / Rami

    20.12.2020 at 21:07

    Hyvin löytyi tarinaa joka kirjaimelle! Itsellä on viikon päästä tulossa oma katsaus tälle vuodelle ja just päivällä mietin, että todella haastava vuosi osan kirjainten kanssa. Tarvitsee laittaa mielikuvitus valloille 😀

    Sulla oli sentään kunnon ulkomaankohteitakin kauempaa! Itse en Latviaa pidemmälle päässyt, vaikka piti tulla pitkästä aikaa ”kaikkien aikojen reissuvuosi”. No josko ensi vuonna helpottaisi.

    • Mika / Lähtöportti

      21.12.2020 at 12:12

      Joskus näissä tosiaan tarvitsee mielikuvitusta, varsinkin tiettyjen kirjainten kohdalla. Mauritiuksen-matkasta oli tässä kieltämättä apua ja samoin pari kotimaan ravintolaa auttoi vaikeissa kohdissa. Tsemppiä aakkosiin, otahan neuvoa antava olut, niin ratkaisut löytyvät tänäkin vuonna 😀

      Toivotaan että ensi vuonna helpottaa ja päästään taas vähän pidemmille reissuille!

  4. Sari / matkalla

    23.12.2020 at 21:26

    Piti tulla katsomaan sun aakkosia. Itsekin kun näitä kirjoittelen. Moninaisesti olet reissuun päässyt.
    Toivottavasti ensi vuonnakin pääsemme aakkostelemaan matkoilla. Ettei sinne jää vain yksi kirjain koti😄

    • Mika / Lähtöportti

      23.12.2020 at 23:05

      Kyllähän tänäkin vuonna tuli tosiaan jonkin verran reissattua, vaikka paljon peruuntuikin. Toivotaan joka tapauksessa että ensi vuodesta tulisi jo parempi ja matkailu onnistuisi myös kotimaan ulkopuolella 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Matka-aakkoset

Vuoden 2024 matka-aakkoset

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, joten on aika julkaista blogivuoden viimeinen postaus. Kokosin reissuvuoteni kohokohdat jo yhdeksättä kertaa aakkosten muotoon, joten tässä jälleen 29 nostoa A:sta Ö:hön.
 
Matkailuvuoteni sujui oikein hyvin ja noudatti melko lailla aiemmilta vuosilta tuttua kaavaa. Kaupunkimatkat veivät tällä kerralla Lontooseen, Birminghamiin, Milanoon, Bordeaux’hon ja New Yorkiin. Kesän ulkomaanmatka tutustutti kuvankauniiseen Dordognen alueeseen Ranskassa, ja syksyllä vietimme vaimon kanssa pitkän viikonlopun Aostanlaaksossa Pohjois-Italiassa. Kotimaanmatkailuakin tuli harrastettua jonkin verran.    


A – Aostanlaakso osoittautui upeaksi palaksi Italiaa Alppien kainalossa. Ehdimme nähdä muutamassa päivässä hienoja vuoristomaisemia, sympaattisia pikkukyliä sekä komeita linnoja. Aostanlaaksoon täytyy palata joskus paremmalla ajalla.


B – Bordeaux on miellyttävä kohde pienelle kaupunkilomalle. Aloitimme Ranskan-matkan neljällä yöllä Bordeaux’ssa ennen siirtymistä Dordogneen. Bordeaux’sta jäi mieleen hieno arkkitehtuuri, eläväinen tunnelma, hyvät ravintolat, jokirannan kävelytiet sekä esimerkiksi viinimuseo.


C – Castelnaudin linna edustaa jykevää arkkitehtuuria ja kohoaa korkealle Castelnaud-la-Chapellen kylän yläpuolelle. Linnassa toimii keskiaikaiseen sodankäyntiin keskittyvä museo ja sen muureilta voi ihailla huikeita maisemia Dordogne-joen laaksoon.


D – Dordogne ihastutti maalaismaisemillaan, pittoreskeilla kylillään, hiljaisuudellaan ja herkuillaan. On oikeastaan aika yllättävää, että tämä Lounais-Ranskassa sijaitseva hurmaava alue tunnetaan ainakin Suomessa vielä melko huonosti.

aakkoset2024_ellisisland


E – Ellis Island kuului eniten odottamiini nähtävyyksiin New Yorkissa. Pienellä saarella toimi aikoinaan siirtolaisten vastaanottokeskus, ja Amerikan maahanmuuttohistoriaan voi nyt tutustua erittäin mielenkiintoisessa museossa. Suomikin on mainittu täällä moneen kertaan.


F – Fontainemore on yksi Aostanlaakson kauneimmista kylistä. Paikkakunta on kovin pieni, mutta erityisesti Lys-joen rantamaisema Sant’Antonio Abaten kirkolle päin on jäänyt mieleen.

gressoney_00


G – Gressoney-Saint-Jean sijaitsee vain parinkymmenen kilometrin päässä Fontainemoresta. Tämäkään kylä ei ole valtavan suuri, mutta keskustassa on kuvauksellisia alppityylisiä taloja ja kivenheiton päässä kimaltaa kirkasvetinen Gover-lampi. Lähistöltä löytyy myös Savoijin linna.


H – Harry Potter -elokuvastudiot kuuluivat Lontoon-matkan kohokohtiin. Varasimme koko päivän keskustan ulkopuolella Watfordissa sijaitseviin studioihin tutustumiseen. Aikaa tarvitaan, sillä aitoja elokuvalavasteita ja muuta materiaalia tutkiessa kuluu helposti monta tuntia.  


I – Iso-Syöte oli niin mieluisa hiihtolomakohde, että palasimme sinne toisena vuonna peräkkäin. Nautimme erityisesti puhtaasta luonnosta, rauhallisesta tunnelmasta ja hyvistä hiihtoladuista. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni myös laskettelua, koska tytär kaipasi seuraa rinteeseen.


J – Joséphine Bakerin linna eli Château des Milandes kuuluu vuoden hienoimpiin ja mielenkiintoisimpiin nähtävyyksiin. Linna toimi aikoinaan maailmankuulun viihdetaiteilijan kotina ja museoiduissa sisätiloissa saa tutustua hänen ainutlaatuiseen elämäntarinaansa.

aakkoset2024_kitee


K – Kitee tarkoittaa minulle juuria, ja on siksi syvällä sydämessä. Tuntui mukavalta palata parin vuoden tauon jälkeen tuttuihin vaaramaisemiin, käydä pesäpallo-ottelussa, kalastella Karjalan Pyhäjärvellä, saunoa ja uida lämpimissä luonnonvesissä.


L – Lontoo houkutteli jopa kahdelle matkalle, kun kävin Britannian pääkaupungissa sekä heti vuodenvaihteessa että pikaisesti myös maaliskuussa. Innostuin näillä matkoilla Lontoosta entistä enemmän, joten Thamesin rannoille olisi mukava palata taas muutaman vuoden päästä uudelleen.


M – Monpazier on yksi monista Ranskan kauneimpien listalle valituista Dordognen kylistä, joissa vierailimme kesäkuussa. Keskiaikainen Monpazier on rakennettu ruutuasemakaavan mukaisesti ja sen keskellä on suuri aukio, jonka laidalla mekin nautimme maukkaan lounaan.

aakkoset2024_nycskyline


N – New York oli perheellemme vuoden paras matkakohde. Vietimme kaupungissa melkein kaksi viikkoa, ja koettavaa riittäisi vielä monelle tulevallekin reissulle. Nautimme eri kaupunginosien tunnelmista, hyvästä ruoasta, monipuolisista nähtävyyksistä sekä aurinkoisesta syyssäästä.

aakkoset2024_oculus


O – Oculus on arkkitehtuuriltaan sykähdyttävä raideliikenneaseman sekä ostoskeskuksen yhdistelmä Manhattanin eteläosassa New Yorkissa. Kuljimme Oculuksen läpi monta kertaa ja söimme siellä myös pari aamiaista, joten avara aula tuli meille hyvin tutuksi.


P – Palazzo Lombardia kuuluu Milanon korkeimpiin rakennuksiin. Pilvenpiirtäjän näköalatasanne on avoinna yleensä vain kerran kuukaudessa, joten olimme onnekkaita kun pääsimme ihailemaan maisemia tämänvuotisella matkallamme.


Q – Queen’s Walk on Thames-jokea seuraileva kävelyreitti, joka löytyy Lontoon ydinkeskustasta katsottuna virran vastarannalta. Kuljin mukavalla kävelytiellä sekä vuodenvaihteessa että maaliskuussa, jolloin sää oli jo huomattavasti lämminnyt.

milano2024_ratana_01


R – Ratanà nousi uudeksi suosikkiravintolakseni Milanossa. Vanhassa puiston laidalla kohoavassa rakennuksessa saa nauttia laadukkaista raaka-aineista valmistettuja ruokia, joissa milanolaiset perinteet yhdistyvät moderniin kokeilevaan keittiöön.


S – Sky Garden on hieno näköalapaikka Lontoossa. Thames-joen rannan tuntumasta kelpaa ihailla näkymiä eri ilmansuuntiin. Kuten nimestäkin voi päätellä, löytyy korkeuksista myös pieni puutarha. Sky Garden on ilmainen nähtävyys, joskin sisäänpääsyaika täytyy varata ennakkoon netistä.

rockefeller_14


T – Top of the Rock on suosikkini New Yorkin näköalapaikoista. Rockefeller Centerin huipulta avautuu mahtava maisema varsinkin etelään, sillä Empire State Building ja monet muut pilvenpiirtäjät ovat sopivan lähellä. Maisema on varsinkin auringon laskiessa fantastinen.

aakkoset2024_unionsquare


U – Union Square Greenmarket on neljästi viikossa toimiva elintarviketori Manhattanilla. Osuimme paikalle sattumalta ja näimme kuinka maanviljelijät ja muut pientuottajat myivät tuoreita tuotteitaan. Halloween oli jo lähellä, joten tarjolla oli myös suuria kurpitsoita.


V – Vapriikki on mainio museokeskus Tampereella. Saman katon alta löytyy runsaasti nähtävää moneen makuun. Perheemme suosikki oli Suomen pelimuseo, mutta kävimme myös muun muassa jääkiekkomuseossa. Manserock-näyttely jäi odottamaan seuraavaa kertaa.


W – Wolverhampton oli maaliskuisen jalkapallomatkan pääkohde, kun lähdin kaverini Teron kanssa fiilistelemään brittifutista. Tutustuimme Wolvesin pitkään historiaan ja näimme ikimuistoisen Englannin cupin ottelun, jossa kotijoukkue taipui dramaattisesti Coventrylle.

aakkoset2024_terrakotta


X – Xi’anin terrakotta-armeija on minulta näkemättä, mutta Malpensan lentokentällä Italiassa tuli vastaan sitä jäljittelevä ilmestys. Taiteilija Max Papeschi ottaa ironisella tonttuarmeijallaan kantaa sotiin ja varoittaa ihmisiä sukupuutosta.

aakkoset2024_911museum


Y – Yhdestoista syyskuuta muistetaan vuoden 2001 surullisimpana päivänä, kun World Trade Centerin kaksoistornit sortuivat terrori-iskun seurauksena. Tutustuimme New Yorkissa 9/11-museoon, jossa järkyttäviä tapahtumia käsitellään todella mielenkiintoisella tavalla.


Z – Zazu on kuninkaan neuvonantajana toimiva lintu Leijonakuninkaan tarinassa. Kävimme katsomassa sykähdyttävän Leijonakuningas-musikaalin Lontoon Lyceum-teatterissa.

aakkoset2024_torni


Å – Åkerlundinkatu on sopiva osoite navigaattoriin, jos aikoo pysäköidä autonsa Solo Sokos Hotel Tornin alapuolelle Tampereella. Me teimme niin pääsiäisenä, jolloin viivyimme pari päivää Pirkanmaan pirteässä pääkaupungissa.

aakkoset2024_pyhajarvi


Ä – Äpärönniemi ohitettiin muutamilla Karjalan Pyhäjärvellä tehdyillä kalastusretkillä. Kuopus veti veneeseen komean hauen, eikä enokaan pudonnut kyydistä. Onko mitään kauniimpaa kuin kesäinen auringonlasku tyynellä pohjoiskarjalaisella järvellä?

aakkoset2024_halosenniemi


Ö – Öljyvärit olivat tärkein työväline monelle Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenelle, kuten Eero Järnefeltille ja Pekka Haloselle. Kiersimme viime kesänä ahkerasti lähiseudun taiteilijakoteja, kun vierailimme Aholassa, Ainolassa, Erkkolassa, Halosenniemessä sekä Suvirannassa.

Voit lukea matka-aakkoset myös vuosilta 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022 ja 2023.

Jatka lukemista

Matka-aakkoset

Vuoden 2023 matka-aakkoset

Julkaistu

-

Kirjoittanut

On tullut jälleen aika laittaa matkailuvuosi pakettiin aakkosten muodossa. Näiden kirjainten myötä on hyvä siirtyä odottamaan seuraavaa vuotta, josta toivon oikein elämyksellistä myös kaikille Lähtöportin lukijoille!

Matkailuvuosi sujui hyvin pitkälti suunnitelmien mukaan ja olen jokaisesta uudesta kokemuksesta erittäin kiitollinen. Heräsin tammikuun ensimmäiseen aamuun Berliinissä, minkä lisäksi tärkeimpiin matkakohteisiin kuuluivat Italia, Itävalta sekä Kalifornia. En varsinaisesti keräile uusia käytyjä maita, mutta yksi sellainenkin tuli tänä vuonna vastaan.

aakkoset2023_alcatraz


A – Alcatraz
oli yksi vuoden mieleenpainuvimpia vierailukohteita. San Franciscon edustalla kohoavalta saarelta löytyvä museoitu vankila on täynnä jännittäviä tarinoita vankien kohtaloista.

berliini_panoramapunkt_02

B – Berliini pyöri suunnitelmissa kauan, mutta matkasta tuli totta vasta yli 30 vuotta edellisen vierailun jälkeen. Nautin todella paljon monipuolisen ja inspiroivan suurkaupungin tunnelmasta sekä kylmän sodan aikaiseen historiaan tutustumisesta. Berliiniin täytyy päästä uudelleen!

cinqueterre_63

C – Cinque Terre muodostuu viidestä kuvankauniista kylästä Ligurian rannikolla Italiassa. Tutustuimme koko viisikkoon, nautimme merimaisemista ja patikoimme parilla kylien välisellä mäkisellä polulla.

aakkoset2023_davidhasselhoff

D – David Hasselhoff -museo jää mieleen hauskana pienenä nähtävyytenä. Ritari Ässästä ja Baywatchista tutulle näyttelijälle on rakennettu oma pyhättönsä berliiniläisen Circus Hostelin kellariin.

berliini_muuri_14

E – East Side Gallery on maalauksia täynnä oleva pätkä surullisenkuuluisaa Berliinin muuria. Teosten aiheet liittyvät Berliinin kahtiajakoon ja ne ovat eri maista kutsuttujen taiteilijoiden käsialaa.

aakkoset2023_fishermanswharf

F – Fisherman’s Wharf on vilkas merenranta-alue San Franciscossa. Alue on matkailijamäärästä huolimatta mukava, joten viihdyimme mainiosti suurella huvilaiturilla sekä ravintoloiden ja kauppojen reunustamilla kaduilla.

milano_2023_giardini_01

G – Giardini Pubblici Indro Montanelli kuuluu Parco Sempionen ohella Milanon tärkeimpiin puistoihin. Nautimme Giardini Pubblicissa keväisestä auringonpaisteesta silloin, kun Suomessa elettiin vielä viileämpää vuodenaikaa.

hearstcastle_10

H – Hearst Castle edustaa suuruudenhulluutta parhaimmillaan. Upporikkaan William Randolph Hearstin rakennuttama ylellinen kartano on puutarhoineen, uima-altaineen ja maisemineen hurmaavan kaunis paikka Kalifornian rannikon tuntumassa.

syote_18

I – Iso-Syöte täytti kaikki odotukset, mitä olimme hiihtolomareissulle asettaneet. Kauniit maisemat, luonnon rauha sekä erinomaiset hiihtoladut tekivät suuren vaikutuksen.

aakkoset2023_jarvenpaa

J – Järvenpää on tuttu naapurikaupunki, jossa tulee vierailtua silloin tällöin vaikkapa pyöräretken varrella. Tänä vuonna kävimme esimerkiksi Rantapuiston italialaisella kioskilla, ravintola Huilissa sekä kissakahvila Kissantassussa.

aakkoset2023_kreuzberg

K – Kreuzberg on yksi Berliinin kiehtovimmista kaupunginosista. Rosoiselta ja ristiriitaiseltakin alueelta jäivät mieleen varsinkin runsas katutaide sekä mukava kauppahalli Markthalle Neun.

liechtenstein_center

L – Liechtenstein tuli tutuksi päiväretkellä Itävallasta käsin ja siitä tuli 46. käymäni valtio. Ajoimme pienen maan halki ja vierailimme sekä pääkaupungissa Vaduzissa että syrjemmällä Gutenbergin linnassa. Liechtenstein vaikutti sympaattiselta maalta, mutta ei varsinaisesti sykähdyttänyt.

aakkoset2023_montemarcello

M – Montemarcello on valittu Italian kauneimpien kylien listalle. Vierailimme ligurialaisessa kukkulakylässä sateisena syyspäivänä, jolloin kuvaukselliset kujat olivat autioita. Tapasimme vain paikallisen kissan, joka hiippaili sateenvarjojemme alle suojaan.

aakkoset2023_neuschwanstein


N – Neuschwansteinin linna kuuluu maailman kauneimpiin rakennuksiin. Baijerin hullun kuninkaan Ludvig II:n mielikuvituksen tuotetta kelpaa ihailla monesta eri suunnasta ja myös opastettu kierros sisätiloissa oli mielenkiintoinen kokemus.

aakkoset2023_oraclepark

O – Oracle Park on baseball-joukkue San Francisco Giantsin kotistadion. Olen seurannut lajia useamman vuoden, joten paikan päällä nähty MLB-ottelu oli yhden pienen unelman täyttymys.

aakkoset2023_pisa

P – Pisan torni on yksi Italian suosituimmista nähtävyyksistä. Kävin Pisassa jo kolmatta kertaa, mutta erityisesti lapset olivat iloisia päästessään hauskoihin valokuviin kaltevan tornin juurelle.

aakkoset2023_qarabag

Q – Qarabağ FK on azerbaidžanilainen jalkapallojoukkue, joka kävi Helsingissä pudottamassa HJK:n Eurooppa-liigasta. Sain nauttia vielä tuon jälkeen kansainvälisestä tunnelmasta HJK:n pelatessa Konferenssiliigassa romanialaista, kreikkalaista, saksalaista ja skotlantilaista joukkuetta vastaan.

aakkoset2023_rapallo

R – Rapallo osui sopivasti matkan varrelle ajaessamme Genovan suunnalta kohti Lericistä varaamaamme majoitusta. Rapallo vaikuttaa pikavisiitin perusteella viihtyisältä rantakaupungilta, jossa muistetaan yhä Jean Sibelius. Säveltäjä vietti Rapallossa muutaman kuukauden vuonna 1901.

seefeld_maisema_01

S – Seefeld on hieno kohde liikunnalliselle kesälomalle Itävallassa. Tirolin alppimaisemissa on mukava patikoida ja mieleen jäi myös vierailu alpakkatilalla.

tallinna_2023_katariina_01

T – Tallinna kutsui pääsiäisenä. Ohjelmaan kuului pitkiä kävelyretkiä, hyvää ruokaa sekä muutamia nähtävyyksiä. Tallinnassa on paljon koettavaa ja aina löytyy myös jotain uutta, sillä kaupunki kehittyy jatkuvasti.

aakkoset2023_universalstudios

U – Universal Studios Hollywood on ehdottomasti kokemisen arvoinen huvipuisto. Laitteiden määrä ei ole erityisen suuri, mutta puitteet ovat harvinaisen näyttävät. Tarjolla on muun huvipuiston lisäksi myös tunnin mittainen elämyksellinen kierros elokuvastudioiden puolella.

cinqueterre_44

V – Vernazza taitaa olla Cinque Terren kylistä se kaikkein kaunein. Kalastajasatamasta kohoava värikkäiden talojen rykelmä näyttää satumaisen kauniilta varsinkin läheiseltä patikkapolulta katsottuna.

aakkoset2023_warnerbros

W – Warner Bros. -studiot olivat todella mielenkiintoinen vierailukohde Los Angelesissa, sillä opastettu kierros opetti paljon elokuvien tekemisestä. Nähtävillä oli myös runsaasti tutulta näyttävää rekvisiittaa Frendeistä ja monesta muusta televisiosarjasta.

aakkoset2023_x

X – X eli entinen Twitter on sosiaalisen median kanava, jota en ole enää käyttänyt. Lähtöportti löytyy edelleen Facebookista ja Instagramista.

aakkoset2023_goldengate

Y – Yhdysvallat kiinnostaa tämänvuotisen matkan jälkeen entistä enemmän. Jenkeissä riittäisi loputtomasti nähtävää, joten haaveissa on useampia erilaisia reissuja niin suurkaupunkeihin kuin luonnon ihmeidenkin äärelle.

aakkoset2023_zjuna

Z – Z-juna kulkee Lahden ja Helsingin välillä. Kun Z-junan kyytiin nousee Keravalla, ehtii pääkaupunkiin reilussa kahdessakymmenessä minuutissa.

aakkoset2023_anas

Å – Ånäs sanoo suomenruotsalainen ja tarkoittaa Jokiniemeä, tuota Tikkurilan kylkeen kasvanutta Vantaan kaupunginosaa. Tiesitkö, että juuri täällä Jokiniemessä Keravanjoen rannalla sijaitsi kivikaudella Etelä-Suomen suurin asutuskeskus?

aakkoset2023_alypuhelin

Ä – Älypuhelin helpottaa monella tavalla matkantekoa. Suunnistaminen, matkavinkkien etsiminen, pääsylippujen ostaminen tai ravintolavarausten tekeminen on kännykän avulla kovin kätevää, vaikka toisaalta matkailu sujui hyvin myös ennen digiaikaa.

imst_patikointi_01

Ö – Ötztal on näkemieni kuvien perusteella upea laakso, mutta emme ehtineet alustavista suunnitelmista huolimatta tutustua siihen lainkaan. Saimme silti ihailla Itävallan-matkallamme mahtavia vuoristomaisemia riittämiin, esimerkiksi yllä näkyvässä Imstissä.

Voit lukea matka-aakkoset myös vuosilta 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021 ja 2022.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja