Seuraa somessa

Suomi

Upea ulkoilupäivä Leivonmäen kansallispuistossa

Julkaistu

-

Joutsassa sijaitseva Leivonmäen kansallispuisto lumoaa luonnon kauneudella, monipuolisuudella ja hyvin hoidetuilla reiteillä. Tämä retkeilykohde nousi Mäyränkierroksen ja Kirveslammen kierroksen perusteella ehdottomasti suosikkieni joukkoon.

Aloitamme Leivonmäkeen tutustumisen Selänpohjan parkkipaikalta, josta suuntaamme viiden ja puolen kilometrin mittaiselle Mäyränkierrokselle. Helppokulkuisen rengasreitin mainostetaan esittelevän Leivonmäen luontoa tyypillisimmillään. Opastekyltteihin on panostettu ja ne ovat erinomaisesti paikoillaan heti pysäköintialueelta lähtien.


Muutaman lämpöasteen syyssää tuntuu kirpeältä, mutta ajoittain puiden välistä pilkistävä aurinko lämmittää mieltä. Pääsemme heti ensi askelilla kauniiseen metsään, jossa maisemaa hallitsevat suorat männyt. Pieniä jyrkkiä mäkiä ja muita korkeuseroja on jonkin verran, joskaan pitkiä nousuja ei tule missään vaiheessa vastaan. Polku on enimmäkseen helppokulkuinen, mutta ajoittain kivikkoinenkin. Myös poikki sahatuista pikku puista jääneitä salakavalia kannontynkiä kannattaa varoa, ettei pääse kompastumaan.


Maasto on mukavan monipuolista. Välillä kiivetään harjulle ja toisinaan näkyy soita. Mäyränkierros on sikälikin hauska, että aina uusia lampia tai järviä tulee näkyviin vähän joka puolelta.


Nautimme mäntyjen ja sammaleisen aluskasvillisuuden sävyttämästä metsästä ja poimimme välillä suuhumme kirpeitä puolukoita sekä kesän jäljiltä säästyneitä mustikoita. Maastossa näkyy muutama sienikin.


Metsiköstä laskeudutaan välillä suolle, jonka poikki johtavat pitkospuut. Hiljaisena levittäytyvä suomaisema miellyttää silmää ja rauhoittaa mielen.

Suon jälkeen taivalletaan hetki tien vartta pitkin, kunnes päästään taas pienemmille poluille. Katselemme auringon valaisemaa Pientä Pirttilampea, kunnes saavumme Joutsniemen risteykseen.


Mäyränkierrokselta kannattaa ehdottomasti poiketa Joutsniemeen, jossa voi ihailla upeaa harjumaisemaa. Kapean harjun selkää pitkin kulkiessa voi katsella vettä niin oikealla kuin vasemmallakin puolella.


Muutaman sadan metrin päästä risteyksestä löytyy viihtyisä tulentekopaikka, jonka luona mekin syömme eväämme. Luonnonkauniille rannalle on kerääntynyt jonkin verran retkeilijöitä makkaranpaistoon. Täällä näkyy niin koiria, lapsia, suuria rinkkoja kuin maastopyöriäkin. Harju jatkuu tästä vielä hyvän matkaa kapeaan kärkeensä saakka.


Taivas synkkenee ja iloinen auringonpaiste vaihtuu syksyiseen harmauteen. Tyyni järvi näyttää pian niin hyiseltä kuin suomalainen lokakuu vain voi olla. Lähdemme jatkamaan kierrosta takaisin parkkipaikalle päin.


Reitti koukkaa järven rantaan ja seurailee sitä suurimman osan loppumatkasta. Ohitamme Lintuniemen puolikodan, jonka lähistölle on kokoontunut hyväntuulisia ulkoilijoita. Näemme vielä pari pientä lampea ennen kuin palaamme kierroksen lähtöpaikalle. Muu seurue poistuu jo Himoksen mökille ruoanlaittoon, mutta koska olemme liikkeellä kahdella autolla, saan tilaisuuden jatkaa luontoretkeilyä vielä hetken yksikseni.


Selänpohjasta on noin kymmenen kilometrin ajomatka Kirveslammen parkkipaikalle, joten samaan päivään on helppo yhdistellä useampiakin reittejä. Askeleet johtavat vajaan kahden kilometrin mittaiselle Kirveslammen kierrokselle.


Kirveslammen reitti on lyhyt, mutta häkellyttävän kaunis. Pysähdyn pian männikköön lähdettyäni katselemaan peilityyntä Kirveslampea, jonka rannalta jatkan metsän halki eteenpäin.


Polku johtaa suolle, jonka laajuus pääsee yllättämään. Maaruska on tuonut maisemaan punertavia värejä. Näkymä vain paranee, kun pitkään piilossa pysytellyt aurinko ilmestyy paistamaan tummanpuhuvasta taivaasta huolimatta.


Pitkospuut ovat ilahduttavan pitkät ja johtavat edellistä pienemmälle lammelle, jonka rannalle on pystytetty puinen näkötorni. Maisema tuo mieleen muut soiden hallitsemat kansallispuistot, kuten Valkmusan tai Torronsuon.


Muita ulkoilijoita näkyy yllättävän vähän, joten näkötornista saa katsella maisemia kaikessa rauhassa. Hennossa tuulenvireessä on syksyistä viileyttä, mutta sää on onneksi lähes tyyni.


Ympärillä levittäytyy laaja suoalue ja viereinen lampikin on kaunis. Tällaiset hetket jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Tornin alle rakennetulle penkille saapuu perhe syömään eväitään. Lyhyt rengasreitti soveltuukin hienosti pienten lasten kanssa tehtäväksi, kunhan kaikki kulkijat vain pysyvät pitkospuilla.


Paluumatka johtaa suon pitkospuiden kautta metsään ja takaisin Kirveslammelle. Pysähdyn hetkeksi katselemaan lampea tältäkin rannalta, kunnes palaan takaisin parkkipaikalle.


Leivonmäestä tuli ehdottomasti yksi suosikeistani suomalaisten kansallispuistojen joukossa. Sekä Mäyränkierros että Kirveslammen kierros tekivät omilla tavoillaan suuren vaikutuksen, ja uskon muidenkin reittien olevan näkemisen arvoisia.


Upeat ja monipuoliset maisemat sekä hienosti ylläpidetty reitistö ovat tämän kansallispuiston valttikortteja. Tutkittavaa riittää siis useammaksi kerraksi.


Leivonmäen kansallispuisto levittäytyy 31 neliökilometrin alueelle ja maastoon voi jalkautua eri paikoista. Selänpohjan pysäköintialueelta voi tehdä myös Mäyränkierroksen lyhennetyn version Harjunkierroksen. Kirveslammelta lähtiessä on tarjolla myös reilun parin kilometrin mittainen Luupään lenkki ja samalta suunnalta löytyy lisäksi pyörätuoleillekin sopiva Harjujärven esteetön reitti. Rutalahdesta voi puolestaan lähteä Koskikaran kierrokselle, josta löytyy postaus Tien päällä -blogista.


Edellä mainittujen reittien lisäksi kansallispuistossa on merkittyjä yhdyspolkuja niin Harjunlahden kuin Rutalahdenkin puolella. Leivonmäestä löytyy kattava juttu Kohteena maailma -blogista ja lisätietoa voi lukea myös Luontoon.fi -sivustolta.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
6 kommenttia

6 Comments

  1. Jenni / Out in the Nature

    24.10.2020 at 20:18

    Hienoja kuvia! Taivaan sini vaihtui upeisiin tummiin pilviin. Harju ja suo ovat kauniit. Tällä reitillä pitää joskus poiketa.

    • Mika / Lähtöportti

      27.10.2020 at 12:59

      Kiitos Jenni! Suosittelen kyllä Leivonmäkeä, paljon kaunista luontoa ja hyviä vaihtelevia reittejä.

  2. Leivonmäen kansallispuisto on hieno ja tosiaan varsin monipuolinen. Löytyy niin metsä-, suo- järvi- ja harjumaisemaa. Suo-osuudet ovat yleensä suosikkejani. Koskikaran kierros on kuitenkin Leivonmäellä oma suosikkini, vaikka tykkään kyllä muistakin reiteistä siellä.

    Nuo synkät pilvet muuten näyttävät kuvissa hienoilta!

    • Mika / Lähtöportti

      27.10.2020 at 9:44

      Leivonmäki on niin monipuolinen, että sinne olisi mukava palata tilaisuuden tullen toistekin. Silloin haluaisin tehdä ainakin Koskikaran kierroksen ja käydä ehkä lisäksi jollain muullakin reitillä. Kansallispuiston sijainti nelostien vieressähän on varsin hyvä, joten se saattaa tulevaisuudessa osua jonkin kotimaanmatkan varrelle.

  3. Maisemaonnellinen Johanna

    31.10.2020 at 20:23

    Piti tulla ihan uudelleen läppärin kautta kommentoimaan tätä. Tuo Kirveslammen kierros on tosi kiva, ja sen voi tehdä vaikka automatkapäivän välipalana, kuten minä Jäämereltä alas palatessa.

    Tuolta Kirveslammen kierrokselta on muuten Facebookin ”Päiväpatikoimassa Suomessa” -ryhmämme kansikuva. Sen voisi jo vaihtaa, mutta tykkään kuvasta (ja rengasreitistä!) niin paljon, että olkoon vielä vähän aikaa 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      1.11.2020 at 10:39

      Kirveslammen kierros on tosiaan niin lyhyt, että sopii vaikka pieneen jaloitteluun pidemmän automatkan varrella. Harvassa paikassa pääsee vaan kävelemään noin upeassa ympäristössä!

      Tunnistin kansikuvan kuvauspaikan sen jälkeen, kun olin tuolla itsekin käynyt. Mitäpä sitä hyvää kuvaa turhaan vaihtamaan 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

Sähkömaastopyöräilyn iloa Ahvenistolla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Kävin alkuviikosta kaverini Juhanin kanssa kokeilemassa ensi kertaa sähköpyöräilyä. Paikkana oli Hämeenlinnan Ahvenisto, joka on kuin kesäinen keidas kirkasvetisine järvineen ja metsäisine harjuineen. Nautimme pyöräilyn lisäksi rantasaunan löylyistä.

Kaupallisessa yhteistyössä Ahveniston Toimintapuisto

Sain keväällä yhteydenoton Ahveniston Toimintapuistosta, jossa oli huomattu parin vuoden takainen juttuni keväisestä retkestä paikalliselle luontopolulle. Sovimme että palaan kauniiseen ympäristöön kokeilemaan tämän kesän uutuutta, vuokrattavana olevia sähkömaastopyöriä. Olin retkestä jo etukäteen innoissani, koska tiesin Hämeenlinnan luonnon kauniiksi, enkä ollut koskaan aiemmin kokeillut sähköpyörää.

ahvenisto_08 (2)

Sähköpyörien suosio on kovassa nousussa ja niitä on ollut vuokrattavana useammassa paikassa kotimaanmatkojemme varrella. Kerran Keski-Suomessa olin jo tekemässä varaustakin, mutta silloin suositut menopelit oli varattu loppuun. Tavallinen maastopyöräily on minulle tuttua puuhaa, joten luonnossa pyöräily tuntuu luontevalta. Nyt apuna on kuitenkin sähkö, joka suorastaan nykäisee ensikertalaisen pyörän matkaan.

ahvenisto_13 (2)

Käymme aluksi läpi sähköpyörien tekniikkaa Ahveniston Toimintapuiston puistopäällikön Aatun kanssa ja kuuntelemme asiantuntevat vinkit seudun parhaista pyöräilyreiteistä. Päätämme hetken pohdinnan jälkeen suunnata Toimintapuiston nettisivuilta löytyvälle esimerkkireitille, joka vie Hämeenlinnan tunnetuimpien nähtävyyksien äärelle. Pyörässä on kiinnike matkapuhelinta varten, jolloin kännykän käyttäminen navigaattorina on sujuvaa. Mainittu esimerkkireitti löytyy maksuttomasti Komoot-sovelluksesta.

ahvenisto_04 (2)

Sähkölle tulee käyttöä heti retken alussa, kun nousemme jyrkkää mäkeä pitkin maauimalan kulmalta Ahveniston harjulle. Sähkön tuoma apu jopa yllättää ensikertalaisen, sillä mäki taittuu hämmästyttävän kevyesti, kunhan vain muistaa polkea taukoamatta. Hyväkuntoinen pyöräilijä pärjäisi täällä pelkillä lihasvoimilla, mutta satunnaiselle polkijalle sähköavusteinen pyörä tekee haastavastakin reitistä miellyttävän. Isotkaan ylämäet eivät tunnu liian raskailta ja samalla kilometrimäärää on helppo venyttää entistä pidemmäksi.

ahvenisto_09 (2)

Sähköpyörään totuttelussa menee pieni hetki, sillä vaihteille on käyttöä sähköavustuksesta huolimatta. Esimerkiksi ennen jyrkkää ylämäkeä on hyvä valita tavallisen polkupyörän tavoin riittävän pieni vaihde, jotta eteneminen sujuu jouhevasti. Myös sähköavustuksen voimakkuutta voi säätää itse.

ahvenisto_24

Ahveniston Toimintapuistosta vuokrattavat pyörät ovat täysjousitettuja GasGas eMTB Trail 2.0 -sähkömaastopyöriä. Runkokokoja on tarjolla kaksi, M ja L. Kypärä kuuluu tietenkin hintaan ja mukana on myös lukko, jos matkan varrella tekee mieli pysähtyä vaikkapa kahville. Pyörän vuokrahinta kolmelta tunnilta on 49,90 euroa ja lisätunteja voi varata kymmenen euron hintaan. Vuokraaminen onnistuu Toimintapuiston nettisivujen kautta.

ahvenisto_21

Ahveniston harjut ja metsät muodostavat upean ulkoilualueen, jossa kelpaa liikkua niin kävellen kuin pyöräillenkin. Ajelemmekin aluksi metsäpolkuja edestakaisin ihan vain siitä ilosta, että saamme nauttia näissä maisemissa ylä- ja alamäistä vankkatekoisten pyörien selässä. Risuista tai männynkävyistä ei tarvitse suuremmin välittää, sillä maastopyörien renkaat on tehty rullaamaan luonnon keskellä.

ahvenisto_12 (2)

Lähdemme vähitellen seuraamaan etukäteen suunniteltua reittiä. Se vie meidät pian Ahveniston hylätyn hyppyrimäen juurelle. Karu betonitorni on kuin muinainen luuranko, joka kohoaa korkealle metsän yläpuolelle. Hyppyrin juurelta alastulorinteelle päin katsellessa ei voi kuin ihmetellä mäkihyppääjien rohkeutta. Tämä ei ollut edes kovin suuri mäki, sillä Vesa Hakalan leiskauttamaksi mäkiennätykseksi jäi 82 metriä.

ahvenisto_14 (2)

Hyppyrimäen vierestä avautuu maisema Ahveniston moottoriradalle ja kauempana levittäytyville metsäalueille. Suomen vanhin toiminnassa oleva moottorirata avattiin vuonna 1967, jolloin Formula 2 -kisassa nähtiin monta F1-luokan legendaarista maailmanmestaria. Jack Brabhamin, Graham Hillin, Niki Laudan, Jim Clarkin ja Jochen Rindtin jälkeen radalla ovat kurvailleet tietenkin kaikki maineeseen nousseet kotimaiset kilpa-ajajat.

ahvenisto_01 (2)

Laskettelemme alas harjulta ja päädymme Hämeenlinnan päällystetyille kaduille. Seurailemme hetken Hämeen Härkätietä ja saavumme Vanajaveden rannalle. Pian edessämme kohoaa komea Hämeen linna, joka on vartioinut ympäristöä jo keskiajalta lähtien. Katselemme ohimennen myös viereisen Museo Militarian pihalle kerättyjä tykkejä ja panssarivaunuja.

ahvenisto_23

Jatkamme matkaa Vanajan rantareittiä seuraten. Hämeenlinnan suosituin lenkkeilypolku kiertää tasaisia rantoja seuraillen kauniin vesialueen ympäri. Olen tehnyt tämän kierroksen muutamia vuosia sitten vaimon kanssa kävellen ja olen ehkä hämeenlinnalaisille hieman kateellinen tällaisesta ulkoilumahdollisuudesta aivan kaupungin keskustassa. Sähköpyörällä matka jatkuu joutuisasti kohti Aulankoa.

ahvenisto_07 (2)

Retkipäivämme sää näyttää arvaamattomalta, mutta navakoista tuulenpuuskista ja synkistä pilvistä huolimatta sadekuurot eivät pääse yllättämään. Aurinkokin ilmestyy päivän edetessä näkyviin yhä useammin. Saamme todeta, että sähkön voimalla jopa vastatuuleen pyöräily onnistuu ilman ylimääräisiä ponnistuksia. Emme pidä erityisen kovaa vauhtia, mutta parinkymmenen kilometrin tuntinopeus pysyy yllä kuin huomaamatta.

ahvenisto_11 (2)

Valmiiksi valittu reitti kulkee Aulangolla päällystettyjä teitä pitkin. Suunnistamme kohti Aulangon näkötornia, jossa käyntiä olen suunnitellut jo useamman vuoden ajan. Nyt tilaisuuden koittaessa lukitsemme pyörät ja kiipeämme portaita pitkin vuonna 1907 valmistuneen graniittitornin huipulle. Pidän rakennuksen linnaa muistuttavista sisätiloista ja kattotasanteelta kelpaa ihailla maisemaa joka suuntaan.

Näkymät lienevät parhaimmillaan kirkkaammalla säällä, mutta saamme nytkin hyvän käsityksen kansallismaisemasta, joka kuulemma inspiroi Hämeenlinnassa syntynyttä Jean Sibeliusta. Järviä ja silmänkantamattomiin jatkuvia metsiä katsellessa mielessä alkavatkin soida Finlandian mahtipontiset sävelet. Tänne olisi hauska palata joskus ruska-aikaan, kun metsien vihreys vaihtuu monipuolisempaan väriloistoon.

ahvenisto_10 (2)

Aulangon maisemista voi nauttia myös nousematta torniin, sillä sen juurelta aukeaa komeita näkymiä kantahämäläiseen luontoon. Näkötornin vieressä toimii perinteikäs Aulangon Tornikahvila, jonne emme kuitenkaan tällä kerralla poikkea. Lähdemme tornin juurelta paluumatkalle Ahveniston suuntaan. Emme noudata orjallisesti kartan ohjeistamaa reittiä, vaan poikkeamme välillä pienemmille metsäpoluille, joissa maastopyörät pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

ahvenisto_03 (2)

Päädymme rautatiesillan ylitettyämme paikallisille asuinalueille, joilta löytyy miellyttäviä kevyen liikenteen väyliä. Kaupunkiosuuden jälkeen on mukava palata takaisin Ahveniston metsiin. Pysähdymme hetkeksi idylliselle Kahtoilammelle, jossa on pieni uimaranta. Emme kuitenkaan pulahda veteen, sillä haluamme nauttia vielä hetken pyöräilystä Ahveniston harjumaisemissa.

ahvenisto_20

Aurinko lämmittää ja houkuttelevia metsäpolkuja lähtisi useampaankin suuntaan. Kolme tuntia on kulunut hämmästyttävän nopeasti. Valokuvaustauot hidastivat matkantekoa jonkin verran, mutta ehdimme silti nähdä ja kokea paljon.

ahvenisto_22

Kiertämämme reitti oli erinomainen johdatus koko Hämeenlinnan tarjontaan ja sisälsi paljon mielenkiintoista nähtävää. Pidin kaikesta huolimatta eniten reitin metsäosuuksista, joten jos palaan samoissa merkeissä Hämeenlinnan maisemiin, haluaisin keskittyä entistä enemmän maastossa pyöräilyyn. Ahveniston mäkiä voisi polkea niin kauan kuin jalat ja akku kestävät, tai sitten suunnata Aulangon maastopyöräreitille tai Turengin Kalpalinnaan. Hyviä vaihtoehtoja riittää.

ahvenisto_15 (2)

Meitä odottaa pyöräretken päätteeksi rantasauna, joka on saatavilla omaan käyttöön 40 euron tuntihintaan. Varausten tekeminen onnistuu kätevästi Ahveniston Toimintapuiston nettisivuilta. Lauteille mahtuisi kerralla jopa kahdeksan ihmistä ja löylyt tuntuvat miellyttävän pehmeiltä, vaikka eivät ihan omalle rakkaalle mökkisaunalle pärjääkään.

ahvenisto_06 (2)

Sauna tuntuu täydelliseltä ohjelmanumerolta useamman tunnin ulkoilun jälkeen. Terassilla kelpaa vilvoitella ja käydä läpi päivän pyöräretkeä. Tilaussaunan alapuolella on erilliset pukutilat avanto- ja kesäuimareille, joiden kanssa saunan laituri on yhteiskäytössä. Kirkkaaseen veteen pääsee siis pulahtamaan heti saunan edustalta.

ahvenisto_17

Rantasaunalta on vain lyhyt kävelymatka takaisin uimarannalle ja kahvilaan. Aurinkoinen Ahvenisto näyttää täydelliseltä paikalta kesäpäivien viettämiseen ja siellä riittää liikunnallista tekemistä koko perheelle.

ahvenisto_18

Uimarannan lisäksi polskimaan pääsee historiallisessa maauimalassa, joka valmistui vuoden 1952 olympialaisten nykyaikaista viisiottelua varten. Muitakin vesiurheilumahdollisuuksia löytyy, sillä järvelle voi vuokrata SUP-laudan.

ahvenisto_16

Uimarannan vieressä on perheen pienimmille sopiva mukavankokoinen leikkipuisto. Kouluikäiset ja sitä vanhemmat hurjapäät voivat koetella rohkeuttaan seikkailupuisto Flowparkissa, jonka korkeimmat radat kulkevat yli kahdenkymmenen metrin korkeudessa. Rauhallista menoa kaipaaville on tarjolla luontopolku sekä muita ulkoilureittejä.

ahvenisto_05 (2)

Parin kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta sijaitseva Ahvenisto sopii päiväretkikohteeksi vaikkapa pääkaupunkiseudulta tai Tampereelta päin saapuville. Ahvenisto on nyt parin vierailun perusteella tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja olen vakaasti sitä mieltä, että kyseessä on kappale kauneinta Suomea.

Jatka lukemista

Suomi

Hiihtoloma Syötteen laduilla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Vietimme hiihtolomaviikon tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla Syötteen maisemissa. Suomen eteläisimmän tunturin ympärillä kelpasi sivakoida mukavilla laduilla ja nauttia luonnon rauhasta.
  
Iso-Syöte valikoitui tämän talven hiihtokohteeksi paristakin syystä. Luvassa oli houkuttelevia latuja, meille kokonaan uusi kohde sekä Lapin hiihtokeskuksiin verrattuna siedettävämpi ajomatka, vaikka sitä kertyykin pääkaupunkiseudulta noin yhdeksän tuntia. Matkan varrella yöpyminen helpottaa urakkaa huomattavasti. Autojunaakin olisimme voineet harkita, elleivät ne olisi olleet suunnitelmia tehdessämme loppuunmyytyjä. Oulusta ajaa Pudasjärven kaupunkiin kuuluvalle Iso-Syötteelle vajaassa kahdessa tunnissa, ja Oulun seudulta saapuvat ihmiset muodostavatkin merkittävän osan hiihtokeskuksen kävijäkunnasta.   

syote_24

Iso-Syöte vaikuttaa hyvässä nosteessa olevalta paikalta, jonka suosio saattaa tulevina vuosina kasvaa. Toiminta on silti suurimpiin hiihtokeskuksiin verrattuna melko pienimuotoista ja saammekin nauttia myös kaipaamastamme luonnon rauhasta. Meillä on nyt kokemusta kahdeksasta Lapin, Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun hiihtokeskuksesta ja Iso-Syöte nousi ehdottomasti suosikkiemme joukkoon.

syote_21

Syötteen ladut täyttävät odotukset, sillä noin 120 kilometrin laajuinen verkosto on mukavan monipuolinen ja reitit sopivat hyvin myös satunnaiselle harrastajalle, joka ei kaipaa erityisen rankkoja kuntoratoja. Haastavia latuprofiilejakin Iso-Syötteeltä toki löytyy, jos lähtee kiipeämään tunturin rinteelle.

syote_23

Leppoisaan menoon sopii noin yhdeksän kilometrin mittainen kierros Iso-Syötteen tunturin ympäri. Pääsemme vuokramökin pihalta suoraan tälle lenkille, joka tuleekin tehtyä useampaan kertaan myös lasten kanssa. Tunturin länsireunalla on yksi pitkähkö nousu ja lasku, mutta nekään eivät ole erityisen jyrkkiä.

syote_26

Tunturikierroksen lisäksi latuverkosto palvelee parhaiten kaltaisiani hiihtäjiä, jotka suksivat mielellään noin parinkymmenen kilometrin mittaisia leppoisia lenkkejä. Tarjolla on luonnon rauhaa ja erämaahenkisiä maisemia, eikä Etelä-Suomen hiihtolomaviikollakaan ole ruuhkaa. Maisemat muistuttavat näillä Koillismaan seuduilla Lappia, vaikkei niin pohjoisessa ollakaan. 

syote_13

Iso-Syötteen tunturin kiertävältä reitiltä voi jatkaa etelään Pytkyn lenkille. Kahdeksan ja puolen kilometrin mittaisella kierroksella ei ole valtavia korkeuseroja. Metsämaisemasta sukelletaan välillä avaralle suolle ja reitillä on muutenkin riittävästi vaihtelua.

syote_12

Kierroksen varrelle osuu myös Pytky Café, jonka kodikkaissa tiloissa voi nauttia vaikkapa kuumaa mehua ja maukkaita munkkeja. Kahvilan pihapiirissä on pari poroa ja läheisessä Naamankajärven rannassa saunan lisäksi avanto sekä majoituskäytössä oleva lasi-iglu.

syote_20

Maisemiltaan mielenkiintoisin alue löytyy latuverkoston pohjoisosasta, kun lähdetään Syötteen luontokeskukselta pohjoiseen päin. Täällä liikutaan suurimmaksi osaksi Syötteen kansallispuiston alueella.

syote_19

Hiihtelen näissä maisemissa vaimon kanssa kirkkaassa auringonpaisteessa ja toisena päivänä yksikseni lumipyryssä, jolloin näkyvyys on huomattavasti heikompi.

syote_22

Latujen varsilla on upeasti lumen peittämää metsää sekä toisinaan myös avaria suomaisemia. Välillä voi pysähtyä vain kuuntelemaan hiljaisuutta. Täällä saa hengittää raikasta ilmaa, joka on oksilta riippuvan naavan määrästä päätellen hyvinkin puhdasta.

syote_25

Tuntuu hyvältä olla täällä suomalaisen luonnon keskellä. Vaikka reissaankin mielelläni maailman metropoleissa, on valtavan hienoa rauhoittua välillä kotimaan maisemissa ja ymmärtää omien juurien olevan syvällä tässä maassa.

syote_18

Tarkoituksenamme on hiihtää vaimon kanssa Toraslammelle saakka, mutta päätämmekin kääntyä hieman ennen perille pääsemistä Ahmatuvan suuntaan, jotta ehdimme latukahvilaan ennen sulkemisaikaa. Muuten hyvinkin tasainen reitti muuttuu ylämäeksi, joka on tosin täältä Toraslammen suunnasta huomattavasti loivempi kuin Koiratuvalta kuvassa näkyvälle Ahmatuvalle nouseva mäki.

syote_17

Erämaakahvila Ahmatuvan herkut lämmittävät ja antavat voimia paluumatkalle. Ahmatupa on myös vuokrattavissa yöpymistä varten.

syote_11

Käännyn sillä lumipyryisemmällä retkelläni kansallispuistosta Koiratuvan ohitse kohti Pikku-Syötettä. Taival alkaa tuntua raskaalta, vaikka matkan varrella on vain pari kunnon ylämäkeä. Suksi ei vaan oikein luista, tuuli puhaltaa latua umpeen ja nälkäkin alkaa jo kurnia. Pelastus löytyy tällä kerralla Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen kahvilasta, joka toimii rinteiden alapuolella. Onneksi hiihdän viikon päätteeksi vielä kerran yksikseni Iso-Syötteen ympäri ja saan todistettua itselleni pystyväni yhä reipasvauhtiseen hiihtoon jopa ilman latukahviloissa pysähtelyä.

syote_27

Vaikka hiihtelinkin viidessä päivässä hieman yli sata kilometriä, jäi monta latua vielä kokeilematta. Osa kansallispuiston alueella kulkevista laduista jäi seuraavaan kertaan ja Pytkynharjun eteläpuolella olisi tarjolla myös Naamangan kierros. Lisäksi Pikku-Syötteen suunnalla kiertää jonkin verran lyhyehköjä latuja, joille emme nyt ehtineet. Se tuli kyllä testattua, että hiihtäminen Iso-Syötteeltä Pikku-Syötteelle on suurimmaksi osaksi melkoista ylämäkeä ja paluumatka tietenkin vauhdikasta alamäkeä. Reittikarttaan ja tarkempiin latutietoihin voi tutustua Syötteen virallisilla nettisivuilla.

syote_14

Syötteen matkailun keulakuvana paistattelee seudun komeimmalle paikalle rakennettu Tunturihotelli Iso-Syöte. Hotelli on toiminut tunturin laella 1980-luvulta lähtien, mutta se kunnostettiin entistä ehommaksi joulukuussa 2018 sattuneen tulipalon jälkeen. Rakennuksesta löytyy kylpyläosasto sekä kansainvälisestikin ylistettyjä luksussviittejä, mutta meille riittää ateria Hilltop-ravintolan ikkunapöydässä. Suosittelen ainakin sesonkiaikaan pöytävarauksen tekemistä etukäteen.  

syote_15

Syön Hilltopissa Pohjois-Suomen matkoihin lähes pakollisena kuuluvan poronkäristyksen, joka onkin varsin maukasta. Ensi kerralla saattaisin maistaa anopin kovasti kehumaa nieriää. Ravintolassa voisi nauttia myös vaikka kolmen ruokalajin menun suositusviineineen.

syote_28

Ihailemme pöydästämme komeaa näkymää illan mittaan hämyiseksi muuttuvaan ympäristöön. Myös tyylikkään hotellin aula- ja ravintolatilat miellyttävät silmää. Uskoisin hotellihuoneiden olevan yhtä viihtyisiä ja ainakin maisemat ovat kohdallaan. 

syote_06

Iso-Syötteen huipulla kannattaa ehdottomasti käydä seudun parhaiden maisemien vuoksi, vaikkei laskettelu tai hotelliin majoittuminen kuuluisikaan matkaohjelmaan. Ylös pääsee niin autolla, kävellen kuin hiihtäenkin. Käymme tunturin laella pariin kertaan ja saamme ihailla satumaisen upeita tykkylumipuita.

syote_08

Näkymä on parhaimmillaan, kun auringonlasku kultaa taivaan ja saa hanget kimaltamaan. Lomaviikkoomme osuu harmillisesti vain pari aurinkoista päivää, mutta sekin on enemmän kuin joillakin toisilla talvilomilla. 

syote_04

Laskettelua ei tullut kokeiltua tälläkään reissulla, mutta asian voisi ottaa harkintaan mahdollisella seuraavalla kerralla. Iso-Syötteen rinnevalikoimasta löytyy käsittääkseni mukavasti myös lapsille ja aloittelijoille sopivia vaihtoehtoja, eivätkä hissijonot näyttäneet ohimennen katsottuna pitkiltä. Eturinteiden vieressä toimiva Lumimaa on perheille suunniteltu alue, josta löytyy kolme loivaa rinnettä sekä pulkkamäki.

syote_16

Muutaman kilometrin päässä Iso-Syötteeltä sijaitseva Pikku-Syöte on pieni hiihtokeskus, josta löytyy lisää helppoja rinteitä. Pikku-Syötteellä toimii myös nuorisokeskus, jossa järjestetään monenlaista leiritoimintaa.

syote_09

Vaikka emme laskettelemaan lähdekään, ehdimme pariin kertaan Iso-Syötteen rinteiden juurella toimivaan Wohvelikahvila Jäkälään. Pienessä lämminhenkisessä kahvilassa on vilkkaimpaan aikaan ahdasta, mutta herkulliset vohvelit vievät kielen mennessään.

syote_03

Kahvilan tuntumassa voi tavata myös poroja. Laskettelukeskuksen lemmikkiporot Musti ja Lysti päivystävät omassa aitauksessaan läpi talvisesongin. Näemme myös Pytky Ranchin paikalle järjestämät porot, joiden kyydissä voi joinakin hiihtolomapäivinä tehdä muutaman sadan metrin rekiajelukierroksen.

syote_10

Syötteen kansallispuiston laidalta löytyvä luontokeskus on kiva vierailukohde, jossa kannattaa piipahtaa. Luontokeskuksella on oma parkkipaikka, mutta Iso-Syötteen rinteiden juurelta pääsee perille myös mukavaa kävelytietä pitkin. Luontokeskuksessa on pieniä näyttelyitä, kahvila, infopiste sekä välinevuokraamo, josta löytyy vaikkapa fatbikeja tai lumikenkiä.

syote_07

Kansallispuistossa ja sen ympäristössä on runsaasti erilaisia kävelyreittejä, joista osa on kuljettavissa ympäri vuoden. Me keskityimme nyt pelkästään hiihtämiseen, mutta moni on lähtenyt myös patikoimaan. Yksi suosituimmista talvireiteistä on luontokeskukselta lähtevä Teerivaaran kierros, josta voi lukea lisää Matkalla missä milloinkin -blogista

syote_02

Huolella hoidetut ja sopivan vaihtelevat ladut tekivät meihin suuren vaikutuksen. Iso-Syötteen valttikortteihin kuuluvat latujen lisäksi puhdas luonto sekä Lapin kohteita lyhyempi ajomatka.

syote_01

Myös alueen rauhallisuus miellyttää, joskin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien määrässä Syöte häviää monelle suuremmalle keskukselle. Olisimme voineet lähteä esimerkiksi keilahalliin tai luistinradalle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Aika kului silti oikein hyvin näinkin, eikä vierailu toivottavasti jäänyt viimeiseksi. Iso-Syöte nousi nimittäin aivan kärkisijoille mietittäessä mihin käymistämme talvikohteista voisimme palata suksimaan toisenkin kerran.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja