Yksi maamme seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta on Petäjäveden vanha kirkko Keski-Suomessa. Historiaa huokuva puukirkko edustaa paikallista rakennusperinnettä parhaimmillaan. Taivaalta vihmoo vettä, kun kävelemme Jäätelökahvila Konttinenttaalin vieressä sijaitsevalta...
Keski-Suomessa Jämsässä sijaitseva Himos valikoitui lokakuisen syyslomaviikon kohteeksi oikeastaan sattumalta. Saimme tutustua lähiympäristön kauniiseen luontoon ja ehdimme vierailla myös kolmessa eri kansallispuistossa. Syysloman haaveena oli päästä...
Joutsassa sijaitseva Leivonmäen kansallispuisto lumoaa luonnon kauneudella, monipuolisuudella ja hyvin hoidetuilla reiteillä. Tämä retkeilykohde nousi Mäyränkierroksen ja Kirveslammen kierroksen perusteella ehdottomasti suosikkieni joukkoon. Aloitamme Leivonmäkeen tutustumisen...
Yksi Suomen Unesco-kohteista on Struven ketju, jonka nimi saattaa olla monelle vieras. Selvitimme Keski-Suomen matkan varrella Struven ketjun tarinan ja löysimme upean Oravivuoren näköalapaikan. Struven ketju...
Teimme heinäkuun alussa pienen koko perheen Suomen-kierroksen, jonka varrella pysähdyimme kahdeksi yöksi Jyväskylään. Näin meille jäi kokonainen päivä aikaa tutustua Keski-Suomen pääkaupungin tarjontaan. Aiemmat kokemukseni Jyväskylästä...