Seuraa somessa

Suomi

Patikointiloma Himoksella

Julkaistu

-

Keski-Suomessa Jämsässä sijaitseva Himos valikoitui lokakuisen syyslomaviikon kohteeksi oikeastaan sattumalta. Saimme tutustua lähiympäristön kauniiseen luontoon ja ehdimme vierailla myös kolmessa eri kansallispuistossa.

Syysloman haaveena oli päästä Kreikan Samokselle, mutta päädyimmekin Jämsän Himokselle. Muovisen oliivipuun vieressä sai kyllä kuunnella kreikkalaista musiikkia Mythos-olutta ja fetajuustoa nauttien, mutta Himoksella oli lopulta parempi keskittyä suomalaisiin kokemuksiin. Vuokramökin ikkunasta näkynyt golfkenttä toi tosin mieleen myös Irlannin, jossa vihreät kukkulat peittyvät samalla lailla tunnelmalliseen usvaharsoon ja ohueen tihkusateeseen.


En olisi totta puhuen osannut sijoittaa Himoksen laskettelukeskusta ennen tätä reissua edes kartalle. Matka varattiin poikkeuksellisesti vasta muutamaa päivää ennen lähtöä, koska muut suunnitelmat kariutuivat yksi toisensa jälkeen. Ensin täytyi hylätä Välimeri ja sitten Baltia, minkä jälkeen mökkiloma jossakin päin Suomea alkoi kuulostaa parhaalta saatavissa olevalta vaihtoehdolta. Vapaita mökkejäkään ei tosin tuntunut enää viime hetkellä tulevan kovin helposti vastaan.


Sopiva mökki löytyi siis Himokselta, jossa on tarjolla myös hyviä ulkoilumahdollisuuksia. Tällä kerralla emme kaivanneet muuta, joten paikallisten matkailuyrittäjien tukeminen jäi jopa hävettävän vähäiseksi. Asioimme vain pari kertaa Jämsän keskustan marketissa ja tilasimme yhtenä päivänä pizzat. Reippailua raikkaassa ulkoilmassa tuli sen sijaan harrastettua sitäkin enemmän.


Golfkentän laidalla sijaitseva Helmikkäpolku Cottage oli pikku puutteistaan huolimatta viihtyisä ja hinta-laatusuhteeltaan hyvin toimiva majoitusratkaisu. Himoksella on varsin runsas valikoima erilaisia mökkivaihtoehtoja, joista monissa on myös ulkoporeallas. Meillä sellaista ei ollut, mutta sauna kyllä lämpeni.


Himos tunnetaan ensisijaisesti laskettelukeskuksena, jossa moni käy juhlimassakin. Harrastemahdollisuuksia löytyy vuodenajan mukaan myös esimerkiksi golfaajille ja maastohiihtäjille. Itseäni olisi kiinnostunut fatbiken vuokraaminen yhdeksi päiväksi, mutta olimme tässä asiassa liian myöhään liikkeellä ja pyörät oli jo varattu. Tämä ei jäänyt kuitenkaan harmittamaan, sillä liikkuminen onnistui mainiosti myös kävellen. Alueen patikointikartta punaisine ja keltaisine reitteineen löytyy Himoslomien nettisivuilta.


Luonnollinen aloitus ympäristöön tutustumisessa on käyminen Himoshuipulla, jonka päältä voi ihailla upeita näköaloja. Hiekkaista Himoshuipuntietä ylös kiivetessä tulee vähän viileämmälläkin säällä taatusti lämmin.


Laskettelurinteen huipulta avautuvat näkymät muistuttavat jopa Lappia, vaikka keskisuomalaiset kukkulat eivät toki oikeita tuntureita olekaan. Syksyinen ruska on värittänyt metsiä keltaisellaan, joten saamme nauttia varsin upeista maisemista. Huipulle pääsee halutessaan myös autolla.


Himoshuipun ympäri kiertää kartalla punaisella merkitty neljän kilometrin mittainen lenkki, joka on talvella maastohiihtäjien käytössä. Latupohjaa seuraava kävelyreitti on sulan maan aikaan helppokulkuinen. Jatkan kierrosta lähtemällä Huipun eräpolulle, joka vie vajaan kolmen kilometrin taipaleelle ajoittain myös kapeita ja kivikkoisia metsäpolkuja pitkin.


Eräpolku on mukava kokemus, sillä se vie hiljaisen luonnon keskelle. Mustikoita ja puolukoita on jäljellä enää harvakseltaan, mutta niitä löytyy silti vielä muutamia maisteltaviksi.


Pysähdyn välillä katselemaan rinteeltä alas solisevaa puroa. Vastaan ei tule yhtään ihmistä ja ainoat elonmerkit rajoittuvat lintujen ääniin.


Eräpolku päättyy laavulle, josta matka jatkuu taas latupohjaa pitkin eteenpäin. Pysähdyn välillä peilityynen suolammen rantaan. Hiljainen ympäristö on poikkeuksellisen kaunis, eikä tällaisina hetkinä kaipaisi minnekään muualle. Punaisella merkittyjä reittejä soveltaen saa aikaan mukavan noin kymmenen kilometrin lenkin, jonka varrella riittää myös korkeuseroja.


Keltaisella merkitty reitistö on pituudeltaan suurin piirtein punaista vastaava ja se vie Paljakan sekä Sammalsuon alueille. Luonto on täälläkin kaunista, mutta erityisiä näköalapaikkoja ei tule vastaan. Nousen jyrkkää niljakasta polkua ylös mäelle, jossa matkanteko jatkuu hetken metsätiellä, ennen kuin reitti siirtyy kivikkoista polkua pitkin puiden siimekseen.


Syksyisessä metsässä näkyy sammalmättäitä ja putoilevia lehtiä. Saan pian pysähtyä katselemaan tikkaa, joka naputtaa keskittyneesti puunrunkoa. Sen lisäksi hiljaisuuden rikkoo vain ajoittain kuuluva kaukainen liikenteen humina. Maassa näkyy maastopyörien jälkiä ja reitti on paikoitellen hieman kurainen. Taivas on tasaisen harmaa, mutta sää pysyy poutaisena.


Nautin Paljakan alueen luonnosta, jossa on avaraa matalien mäntyjen hallitsemaa metsää sekä soita. Karu kauneus vie mielen jälleen Lappiin saakka, sillä maassa kasvaa runsaasti jäkälää ja luonnon rauha on käsin kosketeltavissa.


Etenen ajatuksiini uppoutuneena karttaa tutkimatta, sillä luotan reitin varrella oleviin opasteisiin. Paljakan kierrokselta Sammalsuolle kääntyvä polku jää kuitenkin huomaamatta, koska laminoidusta viitasta on jäljellä pelkät puukeppiin jääneet niitit. Kuvassa näkyvästä kohdasta olisi pitänyt kääntyä vasemmalle.


Kävelen hyvän matkaa paikan ohitse, kunnes alan epäillä sijaintiani ja palaan etsimään kaipaamaani sivupolkua. Sen löydettyäni pääsen reilun kolmen kilometrin mittaiselle Sammalsuon reitille, jonka varrella vastaan tulee niin polkuja, avoimia kallioita kuin vähän metsätietäkin. Maasto on mukavan vaihtelevaa.


Palaan kierroksen jälkeen takaisin Paljakan reitille, jonka varrella tulee vielä vastaan yksi erähenkisesti savuava tulipaikka makkaranpaistajineen. Pidän keltaisen reitistön maastosta, joka on rauhoittava ja monipuolinen.


Himoksen patikointiopasteita voisi mielestäni kehittää jonkin verran. En nyt tarkoita tuota pudonnutta ja luultavasti jo korjattuakin viittaa, vaan kuulin vastaantulijoidenkin kaipaavan opasteita erityisesti reittien alkupäähän hiihtokeskuksesta lähdettäessä. Esimerkiksi keltaiselle reitille pääsee mukavimmin lastenrinteiden hissiputken takaa menevää polkua pitkin, kunhan asian vain tietää. Reittien varrella voisi olla puuhun maalattujen täplien lisäksi ja satunnaisten laminoitujen nuolien sijasta muutamia kestäviä opasteita, joissa olisi kerrottu myös etäisyyksistä. Polkujen alku löytyy toki nytkin hetken etsimällä, eikä täpliä seuraamalla pääse eksymään, mutta viitoitus ei ole vielä kansallispuistojen tasolla. Retkeilypolut itsessään ovat kyllä mukavia ja mielenkiintoisia.



Himoksen sijainti on varsin hyvä eri kansallispuistoihin tehtäviä retkiä ajatellen. Kävimme Himokselta käsin kolmessa kansallispuistossa, joista julkaisin omat postauksensa jo aiemmin. Lähimpänä sijaitsee Isojärvi, Leivonmäkeen ajaa noin tunnissa ja Helvetinjärvelle matkaan kuluu noin puolitoista tuntia suuntaansa.

Isojärven kansallispuiston sateinen Majavapolku
Upea ulkoilupäivä Leivonmäen kansallispuistossa
Päiväkävelyllä helvetistä itään



Himoksen lähettyviltä löytyy myös Oravivuoren näköalapaikka, joka on osa Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa Struven ketjua. Kävimme Oravivuorella viime kesän kotimaanmatkalla ja julkaisin siitä oman juttunsa jo aiemmin.

Suomen Unesco-kohteita – Oravivuori



Ulkoiluviikko Himoksella oli varsin onnistunut kokemus. Ulkomaanmatkat odottavat edelleen parempia aikoja ja säästimme pohjoisemman Suomen talvea varten, joten Himos oli tässä tilanteessa meille sopiva valinta. Tuntui hyvältä viettää aikaa kodikkaassa mökissä ja nauttia päivisin raikkaasta syysilmasta, joka oli muutamia sadekuuroja lukuun ottamatta yllättävänkin suosiollinen. Himoksen luonto yllätti iloisesti kauneudellaan ja hiljaisuudellaan. Jos ei siis Samokselle asti pääse, on Himos toimiva, joskin erilainen vaihtoehto.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
2 kommenttia

Kommentit

  1. Olen jostain syystä vierastanut erityisesti Suomessa (suurinta osaa) sellaisista patikointikohteista, jotka talvella toimivat laskettelukeskuksina. Olen ajatellut, että niissä ei juurikaan mukavia patikointireittejä olisi ja muutenkin olet ajatellut lasketteluinfran häiritsevän. Toki tähän on muutamia poikkeuksia.

    Himos näyttää kuitenkin noin syksyaikaan erittäin kauniilta. Maisemakuvissa puut ovat värjäytyneet kauniisti, mutta niin myös tuo lampi näyttää erittäin hienolta. Jäkälästä tykkään myös kovasti, jota muutamassa kuvassa kivasti näkee. Itse kirjoitimme juuri Rokuasta, sellaista sammalmattoa ei ole missään muualla tullutkaan vastaan! https://www.matkallamissamilloinkin.com/rokuan-kanssallispuisto-kaunis-jakalamattoinen-kangasmetsa-pohjois-pohjanmaalla/

    • Mika / Lähtöportti

      13.11.2020 at 12:19

      Eipä minullekaan olisi tullut Himos mieleen patikointikohteita haettaessa, mutta etsittiin nyt ensisijaisesti sopivaa vuokramökkiä ja päädyttiin sitten vähän sattumalta tuonne. Kaksi erilaista noin kymmenen kilometrin lenkkiä Himoksella siis saa merkittyjä reittejä pitkin tehtyä, ja muita retkikohteita löytyy aika hyvin ympäristöstä.

      Rokua kiinnostaisi kovasti, olen kuullut siitä kehuja muiltakin. Se täytyy joskus mahduttaa ohjelmaan, kun liikkuu siellä päin Suomea.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Tuusula on erinomainen kesäretkikohde vain noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Helsingistä. Tarjolla on runsaasti kulttuurikohteita, tunnelmallisia maalais- ja järvimaisemia, viihtyisiä kesäkahviloita sekä paljon muutakin koettavaa.

Tuusula on itselleni tuttu paikka, jossa olen viettänyt enemmän tai vähemmän kaikki kesäni. Ajattelin nostaa tähän juttuun vain muutaman suosikkipaikkani, mutta koska tarjontaa on paljon, venyi lista hieman suunnittelemaani pidemmäksi. Kyseessä ei siis ole kaiken kattava luettelo, vaan haluan nyt esitellä vain joitakin paikkoja, joissa olen viime vuosina viihtynyt. En halunnut tehdä tästä suoraa kopiota neljä vuotta vanhasta Tuusula-jutustani, joten mukana on useampia tuolloin pois jääneitä kohteita. Kaikkia vanhoja suosikkeja ei voinut kuitenkaan jättää mainitsematta.

tuusula24_pyoraily


Liikunnan kannalta Tuusulan suosituin aktiviteetti on pyöräily järven ympäri. Klassikkoreitti on reilun kahdenkymmenen kilometrin mittainen ja se on varustettu uusilla opasteviitoilla. Kyltit vinkkaavat parissa kohdassa viime vuosina kunnostetuille osuuksille, jotka eivät aiemmin kuuluneet ainakaan omaan vakioreittiini. Järven itäpuolella Rantatieltä käännytään kohti Krapin rantasaunaa ja viihtyisää rantareittiä, jonka varrella voi kesäisin rapsutella lampaita. Lännessä viitat ohjaavat puolestaan Järvenpään Vanhankylänniemeen. Vanhankylänniemi tunnetaan Puistobluesin tapahtumapaikkana ja sieltä löytyy muiden palveluiden lisäksi esimerkiksi kädentaitajien myymälä Pytingin Puoti.

tuusula24_rantatie


Tuusulan oleellisin kulttuurikeskittymä on järven itäpuolella kulkeva Rantatie, jonka varrella on monta kiinnostavaa kohdetta. Tuusula tunnetaan erityisesti 1900-luvun alussa vaikuttaneesta taiteilijayhteisöstä, jonka jäsenistä esimerkiksi Pekka Halonen sekä J.H. Erkko asuivat Rantatien varrella, kun taas Jean Sibelius, Juhani Aho ja Eero Järnefelt löysivät kotinsa hieman pohjoisempaa nykyisen Järvenpään puolelta. Alla mainitut kohteet sijaitsevat joko järveä kiertävän pyöräreitin varrella tai sen läheisyydessä luukun ottamatta Koiramäkeä, Kellokosken ruukkia ja Pientä Kotieläinpihaa. Valitsemieni nostojen järjestys etenee kartalla etelästä järven itäreunan kautta pohjoiseen ja palaa lopuksi Kellokoskelta järven länsirannalle.


tuusula24_koiramaki

Koiramäen Pajutalli

Aloitetaan kohde-esittelyt oikeasta hyvän mielen kohteesta Vantaan rajan tuntumasta. Koiramäen Pajutalli koostuu vanhoista puurakennuksista ja viehättävästä pihapiiristä, jossa viihtyvät kesäisin myös lampaat ja kanit. Pihalta ja eri rakennuksista löytyy muitakin erityisesti lapsivieraita ilahduttavia asioita. Kahvilan herkuista olemme nauttineet sekä viihtyisällä pihalla että kylmempään vuodenaikaan sisätiloissa.

tuusula24_pajutalli


Vaikka Koiramäen Pajutalli onkin kokonaisvaltainen elämys, voi sen mieltää ensisijaisesti sisustus- ja lahjatavarakaupaksi, jonka runsas tarjonta on aseteltu esille poikkeuksellisen kauniisti vaikkapa väriteemojen mukaan. En mielelläni osta mitään ylimääräistä, mutta täällä herää helposti houkutus hankkia mukaan jotakin hauskannäköistä. Myynnissä on totta kai kaiken muun lisäksi myös monia pajusta punottuja esineitä. Olemme kokeneet Koiramäen Pajutallin mukavaksi kesäpäivien vierailukohteeksi, minkä lisäksi se on talvella erinomainen paikka virittäytyä joulutunnelmaan.

Lisätiedot: koiramaenpajutalli.fi


tuusula24_krapi

Krapi

Tunnelmallinen Krapi kuuluu Tuusulan helmiin. Entinen maatila on muotoutunut tapahtumakeitaaksi, josta löytyy myös entisessä navetassa toimiva hotelli. Vanhat pellot ovat olleet jo useamman vuosikymmenen Tuusulan Golfklubin käytössä. Krapin suositut kesäkonsertit houkuttelevat maamme eturivin artisteja, ja tänä vuonna lavalle nousevat muiden muassa Arttu Wiskari, Anssi Kela, Behm, Elastinen ja Anna Puu. Kesän huipentavien elokuisten puutarhajuhlien päätapahtumat ovat jo loppuunvarattuja. Konsertit jatkuvat muina vuodenaikoina Krapin Pajan sisätiloissa. Krapin kesäteatterin ohjelmassa on tällä kertaa farssikomedia Tuplakupla.

tuusula24_krapi_ruoka


Krapin kesäravintola Mankeli kuuluu vakiopaikkoihin, joissa käyn aina pari kertaa kesässä. Mankeli on parhaimmillaan lämpiminä päivinä, jolloin ruoasta voi nauttia ulkoilmassa Krapin idyllisessä pihapiirissä. Huonommalla säällä eli sisätiloissa syömiseen suosittelen myös Hyrylässä vanhassa upseerikerhon rakennuksessa toimivaa Ravintola Kerhoa. Mikäli mielessä on virkistävien juomien siemailu kauniin järvimaiseman äärellä, kannattaa kokeilla Gustavelundin terassia Pritsiä. Gustavelundissa kävin viimeksi toukokuussa, jolloin nautimme Ravintola Intossa erinomaisen äitienpäiväaterian. Kesäisin ruokailu on kuitenkin keskitetty vain Pritsin puolelle.

Lisätiedot: krapi.fi


tuusula24_erkkola1

Erkkola

Tuusulan Rantatien varrella sijaitseva Erkkola on komea hirsirakennus, joka valmistui runoilija J.H. Erkon kodiksi vuonna 1902. Erkko ehti asua täällä ennen kuolemaansa vain muutaman vuoden, minkä jälkeen talo oli pitkään yksityisomistuksessa. Nykyään Erkkola on Tuusulan kunnan hallinnoima museo, jossa voi tutustua vaihtuviin näyttelyihin. Taiteilijakoti hirsiseinineen ja vanhoine takkoineen on aina yhtä tunnelmallinen vierailupaikka. On myös mukavaa istahtaa lukemaan jokunen Erkon runo historiallisessa ympäristössä, vaikkei muuten runoja harrastaisikaan.


Kävin Erkkolassa viimeksi pari viikkoa sitten, jolloin esillä oli vielä Lars-Gunnar ”Nubben” Nordströmin teoksia. Aion tutustua myös kesällä 2024 esillä olevaan Silja Purasen ja Eero Lintusaaren yhteisnäyttelyyn. Ensi talvena on luvassa juoma-aiheista taidetta. Erkkolassa vierailun yhteydessä voi käydä myös naapurissa sijaitsevassa Aleksis Kiven kuolinmökissä sekä nauttia Tuusulanjärven maisemista Fjällbon puistossa.
 
Lisätiedot: erkkola.fi
Lue myös juttuni Tuusulan nähtävyyksiä – Erkkola


tuusula24_lottamuseo

Lottamuseo ja Lottakanttiini

Lottamuseo toimii komeassa siniseksi maalatussa puurakennuksessa Rantatien varrella. Museo kertoo naisten tekemästä arvokkaasta maanpuolustustyöstä, lotista ja Lotta Svärd -toiminnasta. Olen tutustunut nykyiseen vuonna 2021 uudistettuun päänäyttelyyn, mutta Lottamuseon voi kokea aina uudelleen vaikkapa yleisöopastusten, draamaopastusten tai luentojen kautta. Pienessä ulkonäyttelytilassa on tänä kesänä uusi Vaaran vuodet – Sodan ja rauhan välissä -näyttely sekä ennakkovarauksella pelattavissa oleva pakopeli.

tuusula24_lottamuseo3


Käyn museon puolella vain harvoin, mutta alakerrassa toimiva Lottakanttiini kuuluu suosikkikahviloihini Keski-Uudellamaalla. Kanttiinissa tuleekin käytyä monia kertoja vuodessa. Kesän parhaisiin hetkiin kuuluvat lämpimät aamupäivät Lottakanttiinin terassilla, ennen kuin aurinko kääntyy paahtamaan pöytiä. Iltapäivällä voi asettua puiden ja pensaiden katveeseen, jos tilaa vain riittää. Kahvin ja leipomotuotteiden ääreltä kelpaa katsella vehreää puutarhaa sekä persoonallisen hämähäkkiportin takana häämöttävää Tuusulanjärveä.

Lisätiedot: lottamuseo.fi


tuusula24_halonen

Halosenniemi

Tuusulanjärven ympäristössä on monia taiteilijakoteja, joista oma ykkössuosikkini on Halosenniemi. Pekka Halosen ateljeekoti on näyttävä kansallisromanttinen puurakennus, joka kohoaa järven parhaalla paikalla kallioisella niemellä. Täältä kelpaa ihailla näkymiä niin pohjoiseen Järvenpäähän kuin eteläänkin päin. Halosenniemi on itselleni tuttu paikka, jossa olen käynyt monta kertaa.


Kesän 2024 näyttely Miljoonamänty esittelee maisemamaalauksia sekä Pekka Haloselta että hänen aikalaisiltaan. Olen aina pitänyt siitä, kuinka Halosenniemessä saa nauttia sekä upeasta rakennuksesta että sopivan kompaktista taidenäyttelystä. Maisemamaalaukset ovat myös aiheena mieleeni, joten tänä kesänä pitää ehdottomasti palata Halosenniemeen! Muita Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön liittyviä nähtävyyksiä ovat Järvenpään puolelta toistensa lähettyviltä löytyvät Jean Sibeliuksen Ainola, Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Ahola sekä Eero Järnefeltin Suviranta. Vierailu Suvirannassa onnistuu vain yleisöopastusten yhteydessä ja vaatii ennakkovarauksen.

Lisätiedot: halosenniemi.fi
Lue myös juttuni Halosenniemi – Tuusulanjärven helmi 


tuusula24_memories

Marin Putiikki

Jos tuliaisostoksia haluaa tehdä kulttuurikohteiden lähistöllä Rantatien varrella, kannattaa piipahtaa Marin Putiikissa. Houkuttelevia esineitä pursuava kauppa sijaitsee entisessä navetassa Tuomalan kylässä. Olen käynyt tässä kauniin tavaran aarreaitassa vain pari kertaa, mutta putiikkia on helppo suositella kaikille Rantatiellä kulkeville. Pihapiirissä on joinakin kesinä toiminut myös Pop-Up Kyläcafe -kahvila. Marin Putiikki on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin.

Lisätiedot: memories.fi


tuusula24_kalliokuninkala1

Kallio-Kuninkalan kesäkahvila

Alueen tyylikkäin kesäkahvila löytyy Kallio-Kuninkalan kartanomiljööstä Järvenpään puolelta, aivan Tuusulan rajan tuntumasta. Kaunis päärakennus ja keidasmainen puutarha luovat upean ympäristön kahvilaherkuista nauttimiseen. Kallio-Kuninkalan kesäkahvilan ainoa huono puoli ovat sen niukat aukioloajat. Kahvila on tänä vuonna avoinna ainoastaan heinäkuussa torstaista lauantaihin kello 11–17 ja pian tämän jälkeen muutaman päivän Meidän Festivaalin merkeissä. Toinen lähistöltä löytyvä mainio kesäkahvila Vellikello on avannut välivuoden jälkeen ovensa uudessa omistuksessa. Vellikellon vanha puurakennus sijaitsee lähellä Aholaa ja Ainolaa, aivan järveä kiertävän pyöräilyreitin varrella.

tuusula24_kalliokuninkala2


Kallio-Kuninkalan historia kietoutuu Paloheimon suvun ympärille. Vuorineuvos K.A. Paloheimo oli tiiviisti tekemisissä Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kanssa ja jakoi taiteilijoiden suomalaiskansallisen aatteen aikana, jolloin maamme ei ollut vielä itsenäinen. Liikemiehen perheen ystävyys taiteilijayhteisön kanssa oli tiivistä ja kolme Paloheimon salskeista pojista löysi jopa puolisonsa Sibeliuksen, Järnefeltin ja Halosen tyttäristä. Tilasta isänsä jälkeen huolehtinut Yrjö Paloheimo halusi testamentata Kallio-Kuninkalan kulttuurikäyttöön. Nykyään se toimiikin Taideyliopiston Järvenpään toimipisteenä.
 
Lisätiedot: kallio-kuninkala.fi


tuusula24_ruukki

Kinuskilla ja Kellokosken ruukki

Tämän jutun selvästi pohjoisin piste löytyy Kellokoskelta, jonka vanha ruukkimiljöö on oikein tunnelmallinen retkikohde. Paikan sydämenä voi pitää kahvila-ravintola Kinuskillaa, joka määrittelee itsensä urbaaniksi maaseutukahvilaksi. Kävimme Kinuskillassa viimeksi viime kesänä, jolloin emme jaksaneet hyvän hampurilaisaterian jälkeen enää maistaa houkuttelevia leivonnaisia. Historiallisissa tiloissa voi nauttia lounasta, lauantaibrunssia sekä monien kehumia pienleipomotuotteita. 

tuusula24_ruukinkirkko


Ruukkivierailun yhteydessä kannattaa kurkistaa ainakin tehdasmuseoon, jossa selviää kuinka paljon erilaisia tuotteita täällä 1795–1979 toimineessa tehtaassa on valmistettu. Lisäksi kesällä 2024 voi tutustua teemanäyttelyyn Julkkis kävi täällä. Museoon on vapaa pääsy. Alueella on myös muita kiinnostavia rakennuksia, kuten vanha puukirkko. Ruukissa ja sen ympärillä toimii nykyään monia eri alojen yrityksiä, kuten Patovahti-pubi, Männistön tanssilava sekä Ruukin kirppis.

Lisätiedot: kinuskilla.fi, tehdasmuseo.fi, ruukinkirppis.fi


tuusula24_kotielainpiha

Pieni Kotieläintila ja Kahvila Onni

Kävimme vasta viime kesänä ensi kertaa tutustumassa Pieneen Kotieläintilaan ja Kahvila Onniin, jotka löytyvät hieman syrjäisempien maalaismaisemien keskeltä. Siisti maatila osoittautui viihtyisäksi paikaksi, jossa koko perheen on mukava viettää kiireetöntä aikaa. Kotieläintilaa voi suositella varsinkin pienille lapsille, mutta kesyjen eläinten kanssa viihtyvät kyllä kaiken ikäiset vierailijat. Lampaat, vuohet, aasit, hevoset ja puput ovat sen verran seurallisia, että ne vaikuttavat rakkaudella hoidetuilta. Mieleen jäi myös pihalla kuljeskeleva kissa, joka nauttii kovasti rapsuttelusta.

tuusula24_kotielainpiha2


Pieni Kotieläintila tarjoaa aitoja maalaismaisemia sekä nostalgista aiheeseen liittyvää esineistöä. Pihalta löytyy leikkipaikka ja sieltä voi lähteä myös pienille kävelypoluille. Puodin puolella olisi monenlaista ostettavaa ja käynnin kruunaa Kahvila Onni, jossa nautimme maukkaista vohveleista. Pieni Kotieläintila on tänä kesänä avoinna 3.6.–3.8.2024 maanantaista lauantaihin kello 10–17.

Lisätiedot: pienikotielaintila.fi


tuusula24_sarvikallio

Sarvikallio

Tuusulanjärven komeimmat maisemat aukeavat Sarvikalliolta, joka sijaitsee useimmista muista mainitsemistani kohteista poiketen järven hiljaisemmalla länsirannalla. Noin 25 metrin korkeudelta kelpaa katsella Tuusulanjärveä niin pohjoiseen kuin eteläänkin päin ja paistaa tulipaikalla vaikka makkarat. Sarvikallion parkkipaikalta on reilun puolen kilometrin kävelymatka näköalojen äärelle ja paikalle poikkeaminen onnistuu myös järveä kiertävän pyöräilyreitin varrelta. Jos haluaa tehdä luontoretken, voi Sarvikallion tuntumassa reippailla kolmen ja puolen kilometrin mittaisen Seittelinreitin ympäri.

Lue myös aiemmat Tuusulasta kertovat juttuni:
Paikallisvinkit Tuusulanjärvelle
Makuja ja maisemia Tuusulanjärvellä
Tuttu Tuusula matkailijan silmin

Jatka lukemista

Suomi

Pelimuseo ja paljon muuta Tampereen Vapriikissa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Museokeskus Vapriikki on erinomainen vierailukohde Tampereella. Kävin näyttelytiloissa ensi kertaa vasta tämän vuoden pääsiäisenä, mutta vierailu ei varmasti jäänyt viimeiseksi. Perhettämme houkutteli eniten Suomen pelimuseo, mutta saman katon alta löytyi paljon muutakin kiinnostavaa.

Vapriikki on hyvä esimerkki tamperelaisesta tavasta ottaa vanhan tehdaskaupungin historiallisia rakennuksia toimivaan uudiskäyttöön. Museokeskus avattiin Tammerkosken rannalla aiemmin toimineen Tampellan tehtaan verstastiloihin vuonna 1996. Vapriikin pääsylippujen hinta on tällä hetkellä aikuisilta 15 euroa ja lapsilta 7 euroa. Itse kuittasimme aikuisten pääsymaksut kätevien Museokorttien avulla. Pääsymaksu kattaa kaikki Vapriikin näyttelyt, joita voi olla kerrallaan yli kymmenen kappaletta.

vapriikki_kelloportti


Vapriikin pysyvään tarjontaan kuuluvista museoista ovat tällä hetkellä avoinna Luonnontieteellinen museo, Suomen pelimuseo, Suomen jääkiekkomuseo sekä koko Tampereen historiaan liittyvä Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi. Näiden lisäksi esillä on useita vaihtuvia näyttelyitä, joiden kesto vaihtelee parista kuukaudesta useisiin vuosiin. Aiheita riittää laidasta laitaan, joten täällä on varmasti jokaiselle jotakin!


vapriikki_hugo

Suomen pelimuseo

Oma pääkohteemme Vapriikissa on lapsiakin houkutteleva Suomen pelimuseo, jossa pääsee kokeilemaan monia erilaisia tietokonepelejä vuosikymmenten varrelta. Tarjolla on siis runsaasti sekä huvia että nostalgiaa. Kokeilen esimerkiksi televisiosta tuttua Hugo-peliä, jossa hahmoa ohjataan lankapuhelimen näppäinten avulla. Pelin äänet kuuluvat tietenkin luurin kautta.

vapriikki_alpine_racer


Suurin kuhina käy pelihallissa, jossa saa käyttää vapaasti monia eri peliautomaatteja. Tarjolla on esimerkiksi rallisimulaattoreita, flippereitä sekä ammuskelupelejä. Oma suosikkini on alppihiihtosimulaattori Alpine Racer 2, jossa laskeminen tapahtuu omia jalkoja kallistelemalla. Onnistun parin harjoituskerran jälkeen jo voittamaan kisan, ja Alpine Raceria tekisi mieli päästä pelaamaan pian uudelleenkin.

vapriikki_deluxe_ski_jump


Suurin osa peleistä löytyy ahdasta automaattihallia väljemmiltä käytäviltä, joilla esitellään suomalaista pelituotantoa. Muutamat peleistä ovat kohdalle sattuessani harmillisesti jumissa, joten niitä ei pääse kokeilemaan. Yksi näistä on mäkihyppypeli Deluxe Ski Jump, jota olisi ollut mukava pelata pitkästä aikaa. Vitriinissä on pelin kehittäneen Jussi Koskelan lahjoittamaa rekvisiittaa. Muistan Jussin niiltä ajoilta, kun harrastimme samaan aikaan yleisurheilua Keravan Urheilijoissa.

vapriikki_commodore64


Pelimuseon parasta antia ovat eri vuosikymmenten teemaan sisustetut huoneet, jotka vievät hyvin autenttisella tavalla 1980- ja 1990-lukujen tunnelmiin. Sisustuksessa käytetty rekvisiitta on valittu huolella jokaista yksityiskohtaa myöten.

vapriikki_sam


Pitkä rivi Aku Ankan taskukirjoja sekä vuoden 1984 Los Angelesin olympiamaskotti Sam-kotka löytyivät minunkin huoneestani, ja moni muukin esine näyttää kovin tutulta. Commodore Kuusnelosta en koskaan itse omistanut, mutta täällä sillä pääsee pelaamaan klassikkopeli Boulder Dashia.

vapriikki_pong


Viihdymme myös menneen ajan olohuoneessa, jonka nahkapäällysteisille nojatuoleille voi istua pelaamaan kuvaputkitelevisiosta näkyvää alkeellista tennispeliä Pongia. Aikaa kuluu myös hieman uudenaikaisemmassa lastenhuoneessa Super Marion seurassa.

vapriikki_pelikauppa


Museosta löytyy hauskasti sisustettujen olohuoneiden ja lastenhuoneiden lisäksi myös malli pelikaupasta, jollaisissa itsekin joskus muinoin kävin. Silloin ei latailtu pelejä netistä, vaan niitä sai ostaa pahvisiin laatikoihin pakattuna pelikauppojen hyllyiltä. Usein pelit liikkuivat toki myös kaverilta toiselle kopioimalla. Kaukana olivat vielä ne ajat, kun pelaamista alettiin kutsua e-urheiluksi.  

vapriikki_afrikan_tahti


Museon tarjontaan kuuluu videopelien lisäksi kelpo kokoelma lautapelejä, joita saa asettua pelaamaan pöydän ääreen. Näyttelyn nurkalta löytyy myös nostalginen pajatso, joka herättää monissa vierailijoissa ihastuneita huokauksia. Pajatsoa ei kuitenkaan pääse pelaamaan, vaikka taskussa jostain syystä vanhoja viidenkymmenen pennin kolikoita sattuisi olemaankin. Vierestä löytyvää Speden Speleistä tuttua nopeustestiä saa kyllä kokeilla. Perheestämme löytyy yksi tämän pelin luonnonlahjakkuus, enkä se ole minä. 

vapriikki_pelimuseo


Pelimuseossa on mukava viettää aikaa, joka kuluukin täällä kovin nopeasti. Paikka tuo mieleeni Berliinin Computerspielemuseumin, josta olen kirjoittanut jutun jo aiemmin.


vapriikki_jaakiekkomuseo_jokerit

Suomen jääkiekkomuseo

Ehdimme onneksi nähdä pelimuseon lisäksi paljon muutakin. Käymme museoravintola Valssissa virkistävällä kahvitauolla ja kiipeämme sieltä ylimmässä kerroksessa toimivaan Suomen jääkiekkomuseoon. Tampere on niin perinteikäs lätkäkaupunki että sen omassakin historiassa riittäisi valtavasti kerrottavaa, mutta museo keskittyy nimensä mukaisesti koko maan jääkiekkoon. Mielenkiintoisena lisämausteena toimivat omien taitojen testaamiseen sopivat laukaisu- ja maalivahtisimulaattorit. Kokeilemme tyttären kanssa laukaisusimulaattoria, jossa voi yrittää virtuaalisen maalivahdin yllättämistä.

vapriikki_jaakiekkomuseo_leijonat


Museossa voi tutustua Jääkiekkoleijonan arvonimellä aateloitujen henkilöiden kunniagalleriaan, johon on päässyt pelaajien lisäksi myös valmentajia, erotuomareita sekä taustavaikuttajia. Alati kasvavalla listalla on jo 274 nimeä Mölli Keinosesta Jukka Jaloseen ja Riikka Sallisesta Kalervo Kummolaan. Esillä on totta kai myös paljon erilaisia palkintoja sekä pelipaitoja niin Suomesta kuin maailmaltakin.

vapriikki_jaakiekkomuseo_kalpa


Jääkiekkomuseon mielenkiintoisimpaan antiin kuuluvat vanhat peliasut ja varusteet, jotka näyttävät nykyisiin verrattuna kovin alkeellisilta. Perinteiset seurojen logot ja värit ovat helposti tunnistettavissa, mutta paitojen materiaalit ovat jotain aivan muuta kuin nykypäivänä. Kuvassa näkyvä hahmo on muuten nimeltään Viska, ja se kuului maalivahti Gösta Wangelille. Viska tuotti onnea, joten Wangel asetti maskotin aina pelien ajaksi maalinsa päälle. Wangel ja Viska voittivat Suomen mestaruuden Tapparan edeltäjän TBK:n riveissä vuonna 1953.

vapriikki_jaakiekkomuseo_ilves


Pitkää historiaa esittelevä museo auttaa kunnioittamaan jääkiekkoperinteitä entistä enemmän. Muistan kuinka Torontossa sijaitseva Hockey Hall of Fame toi mieleen samanlaisia tunteita, kun vierailin siellä viitisentoista vuotta sitten.

vapriikki_jaakiekkomuseo_shakers


Omaa mieltäni lämmittää kovasti, että jääkiekkomuseosta löytyy myös jotain keravalaista. Maamme naisjääkiekon legendoihin lukeutuva Anne Haanpää edusti osan mittavasta urastaan Keravan Shakersia ja auttoi joukkueen kolmeen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen vuosina 1994–96. Haanpään Shakers-paita on ansainnut hyvin paikkansa museon arvokkaassa kokoelmassa. 


vapriikki_finlayson_01

Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi

Vapriikin monipuolisuus tulee parhaiten esiin, kun astumme jääkiekon vauhdikkaasta maailmasta täysin toisenlaiseen ympäristöön. En osaa edes odottaa näyttelyn vaihtumista, kun seison jo värikkäiden kankaiden täyttämässä seesteisessä tilassa. Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi -näyttelyyn on hyvä tutustua jo siksi, että skotlantilaisen James Finlaysonin perustamalla yrityksellä on suuri rooli koko Tampereen kehityksessä. Kierrämme näyttelyn jääkiekkomuseon puolelta tullessamme ikään kuin nurinkurisessa järjestyksessä, mutta siitä ei ole lopulta suurempaa haittaa.

vapriikki_finlayson_03


Vuonna 1820 alkunsa saaneesta Finlaysonista kehittyi Suomen ensimmäinen suuryritys, joka vaikutti omalta osaltaan Tampereen kasvamiseen. Konepajana aloittanut Finlayson alkoi menestyä kymmenisen vuotta perustamisensa jälkeen, jolloin toimiala oli jo vaihtunut puuvillatehtaaksi. Tehtaan ympärille rakennettiin asuntojen lisäksi esimerkiksi koulu, sairaala sekä kirkko. Finlayson kasvoi Pohjoismaiden suurimmaksi tehtaaksi ja säilytti asemansa monen vuosikymmenen ajan.

vapriikki_kuusvooninkinen


Näyttely kertoo mielenkiintoisella tavalla Finlaysonin historiasta. Mieleen jää erityisesti kuusikerroksisesta tehdasrakennus Kuusvooninkisesta tehty pienoismalli. Pienistä ikkunoista voi kurkistella sisään ja katsoa miltä talvinen työpäivä vuonna 1847 on näyttänyt. Nukkekotimaista toteutusta elävöittävät liikkuvat hologrammihahmot. Ne kuvaavat sekä työntekoa että myös esimerkiksi tuon ajan työpaikoilla esiintynyttä juopottelua.  

vapriikki_finlayson_02


Näyttelyssä on luonnollisesti esillä Finlaysonin tuottamia kankaita, joiden joukosta löytyy minullekin tuttuja kuoseja. Tekstiilituotanto alkuperäisellä tehdasalueella Tampereella päättyi 1990-luvulla. Tuotteet suunnitellaan edelleen Suomessa, mutta tuotanto on kustannussyistä siirtynyt ulkomaisiin tehtaisiin.


vapriikki_luonnontieteellinen_museo

Luonnontieteellinen museo

Tampereen luonnontieteellinen museo tarjoaa mukavasti paikallista näkökulmaa, sillä se keskittyy erityisesti Pirkanmaan luontoon. Esillä on runsaasti täyttyjä nisäkkäitä ja lintuja sekä paljon muutakin nähtävää ja opittavaa. Luonto on kiinnostava aihe, mutta käymme museon tällä kerralla vain nopeasti lävitse. Vierestä löytyy Vuoden Luontokuvat 2023 -näyttely, joka on avoinna enää 14.4.2024 saakka. Oikeastaan kaikki mukaan päässeet otokset ovat todella upeita. 


vapriikki_radio

Radioaallon harjalla – kidekoneesta podcastiin

Radionäyttely valottaa maamme noin satavuotista radiohistoriaa. Tarjolla on runsaasti niin tietoa kuin nostalgiaakin ja näyttely kuvaa myös radion muuttuvaa merkitystä läpi vuosikymmenten. Tänne voisi pysähtyä pidemmäksikin aikaa kuuntelemaan eri aikakausien ohjelmia. Mieleeni jää erityisesti urheiluselostajana tunnetun Pekka Tiilikaisen raportti talvisodasta suomalaiseen sotilasleiriin tehdyn lentohyökkäyksen keskeltä. Radioaallon harjalla -näyttely on esillä lokakuun 2027 loppuun saakka.


vapriikki_fantastinen_floppi

Fantastinen floppi

Yksi ohimennen näkemistämme näyttelyistä on Nokian N-Gage-laitteesta kertova Fantastinen floppi. Pelikonsolia ja puhelinta yhdistänyt N-Gage ei suuresta rahallisesta panostuksesta huolimatta koskaan menestynyt, vaan aiheutti Nokialle valtavat tappiot. Näyttelyssä on esillä 2000-luvun alun ajankuvaan kuuluvaa esineistöä ja tarjolla on tietenkin myös mahdollisuus N-Gagella pelaamiseen. Fantastinen floppi on esillä 5.1.2025 saakka. 


vapriikki_manserock

Museokeskus Vapriikin muu tarjonta

Vaikka viihdymme Vapriikissa monta tuntia, jää paljon vielä kokonaan näkemättäkin. Ajattelin käydä ainakin Manserock-näyttelyssä, mutta kun palaamme illan lähestyessä hiljentyvään pelimuseoon, ei meistä kukaan malta lähteä sieltä pois ennen sulkemisaikaa. Niinpä popedat ja eppunormaalit jäävät odottamaan seuraavaa kertaa. Manserock-näyttelyyn voi onneksi tutustua vuoden 2026 loppuun asti. Vapriikissa on tällä hetkellä esillä edellä mainittujen lisäksi muutama muukin näyttely. Esimerkiksi Postimuseon monivuotinen päänäyttely Viestinviejät on nähtävillä vielä 15.9.2024 saakka. Tampereen Kivimuseo on parhaillaan suljettuna ennen odotetun Kiven voima -näyttelyn avautumista 26.4.2024.

vapriikki_tarrat


Vapriikki on mainio kokonaisuus, sillä laadukkaasti toteutetuista näyttelyistä löytyy katseltavaa moneen makuun. Näyttelyiden suuri määrä takaa myös vaihtuvuuden, joten Vapriikkiin voi aina palata katsomaan mitä uutta on tullut tarjolle. Ja toisaalta vaikkei mitään uutta olisikaan, löytyisi pelimuseosta aina taatusti ajanvietettä moneksi tunniksi!

Lue lisätietoja Vapriikin omilta nettisivuilta.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja