Suomi
Suomen Unesco-kohteita – Petäjäveden vanha kirkko
Yksi maamme seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta on Petäjäveden vanha kirkko Keski-Suomessa. Historiaa huokuva puukirkko edustaa paikallista rakennusperinnettä parhaimmillaan.
Taivaalta vihmoo vettä, kun kävelemme Jäätelökahvila Konttinenttaalin vieressä sijaitsevalta parkkipaikalta sillan yli kohti arvokasta puukirkkoa. Veden takaa esiin ilmestyvä kirkon tervattu paanukatto sekä vieressä kohoava kellotorni saavat ohi kulkevat autot unohtumaan ja vievät mielen välittömästi menneisyyteen.

Olemme kesällä 2020 matkalla Tuurista Jyväskylään ja haluamme poiketa sopivasti matkan varrelle osuvaan Petäjäveden vanhaan kirkkoon. Mielenkiinto perustuu rehellisesti sanottuna nähtävyyden Unesco-statukseen, sillä muuten emme tuskin olisi kiinnittäneet kirkkoon huomiota. Hiekkatien varrella laiduntavat lampaat tervehtivät meitä määkien, kun lähestymme kirkon sisäänkäyntiä.

Petäjävedelle kaivattiin 1700-luvulla omaa kirkkoa, sillä lähimpään herranhuoneeseen Jämsään oli pitkä matka. Kaikkia mahdollisia Tukholmassa myönnettäviä lupapapereita ei jääty odottelemaan, vaan paikalliset kirvesmiehet ryhtyivät hommiin Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla. Leppänen on sikäli mystinen henkilö, ettei hänen synnyin- ja kuolinaikaansa tai muutenkaan tarkempaa elämäntarinaa ole tiedossa. Keskisuomalaiset talonpojat veistivät hirsistä todellisen kansanrakentamisen mestariteoksen, joka valmistui parin vuoden ahkeroinnin jälkeen 1765.

Sittemmin Petäjävedelle nousi uusi kirkko, jonka valmistuessa vuonna 1879 vanha puukirkko jäi tyhjilleen. Kaikeksi onneksi vanhaa kirkkoa ei aikeista huolimatta purettu, vaan se jäi odottamaan parempia aikoja. Vanhan puukirkon arvo ymmärrettiin 1920-luvulla, minkä jälkeen sitä on kunnostettu ja ylläpidetty perinteitä kunnioittaen. Unescon maailmanperintöluetteloon Petäjäveden vanha kirkko pääsi vuonna 1994.

Astumme rakennuksen sisään vuonna 1821 valmistuneen kellotornin kautta. Jaakko Klemetinpoika Leppäsen pojanpojan Eerikin rakentamasta tornista jatketaan välikäytävää pitkin varsinaiseen ristikirkkoon. Kirkon sisällä nenään tunkeutuu nostalginen vanhan puun tuoksu. Menneisyys narahtelee myös kookkaissa lattialankuissa, joita pitkin kävelemme pitkin kirkkosalin keskikäytävää. Vierailijoiden toivotaan käyttävän talon tarjoamia kengänsuojia vanhan alustan suojelemiseksi. Epätasaiset puulattiat ovat nähneet sukupolven jos toisenkin. Täällä on saarnattu, vihitty lukemattomia hääpareja ja lähetetty rakkaita läheisiä viimeiselle matkalleen.

Kirkosta löytyy useita mielenkiintoisia yksityiskohtia. Esimerkiksi saarnastuolia kannattelee Pyhä Kristoforos, joka tunnetaan matkailijoiden suojeluspyhimyksenä. Käytävällä alttarin edessä sijaitseva luukku puolestaan johtaa vanhaan viinikellariin. Katossa näkyy kirkkoa rakentaneiden kirvesmiesten puumerkkejä.

Kirkon sisätilat ovat muutamia koristeita lukuun ottamatta maalaamattomat. Puunvärinen ympäristö korostaa mielestäni arvokkaalla tavalla käsin veistetyn rakennuksen pitkää historiaa. Vanhojen lankkujen raot, pienet vinoumat ja yksityiskohtien epäsymmetrisyydet luovat myös ainutlaatuisen ja jopa kodikkaan ilmapiirin.

Alttarin takana sijaitsevassa sakastihuoneessa on näytteillä esineitä, jotka ovat löytyneet lattiahirsien kätköistä. Kolikoita, nappeja, sormuksia ja muita pikku esineitä riittää useammalta vuosisadalta. Ne muistuttavat omalla konkreettisella tavallaan eletystä elämästä.

Vaikka Petäjäveden vanha kirkko onkin hieno, herättää sen pääseminen Unescon listalle silti kysymyksiä. Tällä rakennuksella ei ole Kerimäen maailman suurimman puukirkon kokoa tai Turun tuomiokirkon mahtipontisuutta. Petäjäveden vanhan kirkon ikä on toki kunnioitettava, mutta onhan vaikkapa Vöyrin puukirkko Pohjanmaalla sitä yli sata vuotta vanhempi. Petäjäveden vanhan kirkon Unesco-arvo perustuukin siihen, että se edustaa pohjoismaista puukirkkoarkkitehtuuria ja hirsirakentamista puhtaimmillaan. Kirkko on todellinen malliesimerkki menneiden aikojen käsityötaidosta, sillä se on säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä ilman suuria muutoksia.

Menneen ajan havina on Petäjäveden vanhassa kirkossa käsin kosketeltavissa ja täällä on helppo tehdä mielessään aikamatka 1700-luvulle saakka, jolloin elettiin vielä Ruotsin vallan alla. Jään miettimään kuinka kirkolle on saavuttu veneellä, hevosella tai talvisin vaikka suksilla.

Petäjäveden vanha kirkko on suosittu hääkirkko, mutta pandemia peruutti monet vuodeksi 2020 suunnitellut tapahtumat. Niinpä mekin saamme vierailla hiljaisessa kirkossa kesäisenä lauantai-iltapäivänä, jolloin paikka olisi normaalisti ollut varattuna jollekin hääparille. Petäjäveden seurakunnan jumalanpalveluksia pidetään vanhassa kirkossa pitkin kesää.

Kirkon vieressä olevalla hautausmaalla näkyy joitakin vanhoja muistokiviä ja ristejä, mutta alue ei ole kovin suuri. Alueelle on haudattu tuhansia ihmisiä, mutta vanhimmat hautamuistomerkit ovat kadonneet uudempien tieltä. Surumielisen harmaa sää ja yhä rankemmaksi muuttuva sade ajavat meitä kohti parkkipaikkaa, joten kirkon ympäristöön tutustuminen jää vähäiseksi.

Petäjäveden vanha kirkko on säännöllisesti avoinna vierailijoille kesäaikaan, tänä vuonna 1.6.-31.8.2021 juhannusta lukuun ottamatta. Aikuisten seitsemän euron pääsymaksu voi tuntua kirkon pieneen kokoon nähden korkealta, mutta toisaalta arvokkaan rakennuksen ylläpitoa tukee kyllä oikein mielellään. Tarkemmat tiedot voi tarkistaa Petäjäveden vanhan kirkon internetsivuilta.
Suomi
Luminen Teerivaaran patikkakierros Syötteellä
Vietimme hiihtolomaviikon Iso-Syötteellä, jossa tutustuimme hiihtoretkien lomassa myös Teerivaaran patikointireittiin. Neljän ja puolen kilometrin mittainen kierros vei lumiseen ja mäkiseen maastoon Syötteen kansallispuistossa.
Teerivaaran kierros alkaa Syötteen luontokeskukselta, joka valitettavasti suljettiin viime lokakuussa. Lakkautuksen taustalla ovat Metsähallituksen Luontopalveluiden taloudelliset haasteet, jotka ovat ajaneet muitakin Suomen luontokeskuksia ahtaalle. Toivottavasti Syötteen luontokeskus saataisiin tulevaisuudessa taas avattua jonkun toimijan voimin. Mieleemme ovat jääneet sekä pari vuotta sitten luontokeskuksessa nautitut pullakahvit että varsinainen näyttelykin.

Luontokeskuksen pysäköintialue on joka tapauksessa edelleen aurattu hyvään kuntoon ja se on myös vilkkaassa käytössä. Ylitämme parkkipaikan ohittavan hiihtoladun, jolloin vastaan tulevatkin jo Teerivaaralle johtavat opasteet. Polku viettää aluksi alamäkeen. Huomaamme reitin olevan hyvin tallautunut, joten kierroksen tekeminen onnistuu mainiosti tavallisilla talviulkoiluun sopivilla kengillä. Lumikengille saattaa olla käyttöä sankan pyrytyksen jälkeen tai kenties hiihtolomaa hiljaisempina ajankohtina.

Laskeudumme tasaiselle suoalueelle, jossa lumen alla lienee pitkospuita. Kauempana vasemmalla näkyy kulkevan tuttu latu, jota pitkin olen hiihdellyt monta kertaa Toraslammen tai Ahmavaaran suuntaan. Saavumme melko pian risteykseen, jossa voi päättää kumpaan suuntaan varsinaisen rengaslenkin haluaa tehdä. Lähdemme suosituksen mukaisesti kulkemaan myötäpäivään.

Reitin seuraava osuus kulkee metsässä, jossa pakkaslumi narskuu kenkien alla ja ajoittaiset tuulenpuuskat uhkaavat pudottaa puiden oksille kerääntynyttä lunta. Ilma tuntuu täällä kovin raikkaalta hengittää.

Metsässä käveleminen on aina mukavaa, mutta reitti ei vielä tässä vaiheessa tunnu mitenkään ihmeelliseltä. Mielenkiintoisimmilta näyttävät lumen peittämät pienet puut, joista muutaman voi kuvitella ihmiseksi tai kenties muumiksi.

Reitti on merkitty virallisessa esitteessä vaativaksi, ja syy tälle alkaa selvitä matkan edetessä. Tasainen suo on enää kaukainen muisto jyrkissä ja paikoitellen hieman liukkaissakin nousuissa, joissa saattaa pian hengästyäkin. Hiki tulee pintaan varsinkin, kun ylläni on kummitätini islantilaisesta langasta neuloma uusi villapaita. Teerivaaran rinteillä kiipeäminen onnistuu meiltä sujuvasti, mutta polku ei sovi ihan heikkokuntoisille tai vaikkapa polvivaivaisille kulkijoille.

Nousun palkintona odottavat Teerivaaran päältä avautuvat maisemat. Sää on tällä kerralla pilvinen ja hieman utuinenkin, joten näkymät eivät ole parhaimmillaan. Luonto on silti kaunis.

Teerivaaralla riittää paljon puita, joten maisemia näkyy vain ajoittain. Mitään aivan erityistä merkittyä näköalapaikkaa ei ole, mutta matkan varrella on pari tavallista avarampaa kohtaa, joista pääsee katselemaan kauas ympäristöön.

Polku kääntyy jyrkkään alamäkeen, jossa kannattaa olla varovainen. Paras keino alas pääsemiseksi taitaakin olla rehellinen liukumäen laskeminen. Teerivaaralla on kaksi huippua, joten pohjoiselta huipulta laskeutumisen jälkeen on edessä vielä nousu eteläiselle huipulle.

Eteläisellä huipulla odottaa päivätupana toimiva Teeritupa, jonne astumme sisään. Puupenkeillä on mukava levähtää ja syödä pieniä eväitä. Tuletkin voisi halutessaan sytyttää, mutta meillä ei ole mukana mitään paistamista kaipaavaa.

Päivä on ollut hiljainen, sillä kohtasimme polulla vain kaksi vastaantulijaa. Nyt kodikkaassa tuvassa istuessamme huomaamme ikkunan takana pari ohikulkijaa koirineen, mutta he jatkavat pian matkaansa eivätkä tule sisään.

Kohta tuvalta lähdettyäemme avautuu näkymä Iso-Syötteen laskettelurinteille päin. Loppumatka kohti risteystä ja suoaluetta on lähes pelkkää loivahkoa alamäkeä. Kulkeminen on niin joutuisaa, että suorastaan yllätymme tutun risteyksen tullessa jo vastaan.

Teerivaaran kierros oli meille miellyttävä retki, joka tarjosi kaivattua vaihtelua erinomaisilla laduilla hiihtelyyn. Mikään ihan unohtumaton elämys tämä ei ollut, mutta kirkkaampi sää olisi luultavasti tehnyt kokemuksesta sykähdyttävämmän.

Teerivaaralla kannattaa Syötteen suunnalla liikkuessa patikoida, jos vain kunto kestää korkeuseroja. Olisi mielenkiintoista nähdä Syötteen kansallispuisto joskus myös sulan maan aikaan, jolloin vaikkapa tämän reitin luonnosta saisi aivan uudenlaisen käsityksen. Pohjois-Suomeen suuntautuvat matkamme ovat toistaiseksi ajoittuneet aina talveen, mutta kenties joskus tulee jonkin muunkin vuodenajan vuoro. Silloin olisi aikaa tutustua nimenomaan patikointireitteihin perusteellisemmin kuin näillä hiihtomatkoilla.
Voit tutustua Teerivaaran kierroksen tietoihin luontoon.fi-sivustolla.
Lue myös koko reissusta kertova juttuni Kolmatta kertaa Iso-Syötteen lumilla.
Suomi
Kolmatta kertaa Iso-Syötteen lumilla
Vietimme hiihtolomaviikon jo kolmatta kertaa Iso-Syötteellä. Puhdas luonto, erinomaiset ladut ja rauhallinen tunnelma ovat päällimmäisiä syitä palata näihin Pohjois-Pohjanmaan kauniisiin maisemiin aina uudelleen.
Yksi hyvä peruste hiihtolomakohteen valintaan on myös sijainti, sillä pääkaupunkiseudulta katsottuna Syöte on jonkin verran Lappia lähempänä. Suomen eteläisimmälle tunturille kertyy kuitenkin sen verran ajettavaa, että olemme katsoneet aina parhaaksi yöpyä matkan varrella. Tällä kerralla pysähdyimme menomatkalla jo Jyväskylässä, josta matka jatkui Vaskikellossa vietetyn kahvitauon ja oululaisen ruokakaupan kautta perille. Majoituimme Ollukan alueelta vuokrattuun mökkiin, jossa oli sopivasti tilaa kuuden hengen seurueellemme. Viikko kului mukavasti ulkoilun ja olympialaisten seuraamisen merkeissä.

Hiihtämässä Iso-Syötteellä
Loman pääaktiviteetti oli tälläkin kerralla hiihtäminen. Syötteellä riittää noin 120 kilometriä latuja, jotka oli hoidettu lomaviikollamme kiitettävän hyvään kuntoon. Hiihtäjiä ei ollut mitenkään ruuhkaksi asti, joten saimme nauttia laduista kaikessa rauhassa.

Oleellisimmat reitit ovat tulleet edellisillä matkoilla tutuiksi, joten tiesimme jo etukäteen minne kannattaisi suunnata. Emme olleet koskeneet suksiin koko talvena ennen tätä viikkoa lainkaan, joten kilometrimäärät jäivät lajiin uudelleen totutellessa varsin maltillisiksi. Itse sain kasaan reilut yhdeksänkymmentä kilometriä.

Kierros tunturin ympäri on Iso-Syötteen klassikko, jolle tulee mittaa vajaat yhdeksän kilometriä. Mäkiäkin on jonkin verran, mutta nousut ja laskut eivät ole erityisen jyrkkiä. Itse kierrän tunturin mieluummin vastapäivään, jolloin reitin profiili tuntuu omaan makuuni paremmalta. Pääsimme vuokramökin pihalta suoraan tälle ladulle, joten kierros tuli tehtyä useammankin kerran.

Toinen suosittu reitti on niin ikään noin yhdeksän kilometrin mittainen Pytkyn kierros. Reitti ei kauniista luonnosta huolimatta ole Syötteen upein, mutta kohokohtana odottavat mainion Pytky Cafén herkut. Tarjolla on myös keittolounasta, mutta me olemme odottaneet erityisesti uunituoreita munkkeja, joiden maku on jäänyt edellisiltä reissuilta mieleen. Muhkeat munkit eivät petä tälläkään kertaa, vaikka kahvila on käydessämme niin täynnä että päädymme lopulta nauttimaan ostoksemme ulkona. Samalla tulee siis avattua terassikausi tämän vuoden osalta. Pytky Ranchin pihalla majailee kolme poroa, joista yksi vauhkoontuu puista putoavasta lumesta ja kirmaa tuulispäänä ympäri aitausta.

Pytky Café jää reissun ainoaksi latukahvilaksemme, sillä Syötteen kansallispuiston puolella sijaitseva Ahmatupa oli lomaviikollamme kiinni. Ahmatupa sulkeutui syksyllä 2025 samalla kun Syötteen luontokeskus lakkautettiin. Muitakin Suomen mainioita luontokeskuksia on viime aikoina suljettu tai lakkautusuhan alla, mikä on todella surullista. Ahmatupa on sentään onneksi heräämässä henkiin, sillä löytämäni tiedon mukaan se avautuu pop up -kahvilana lauantaina 28. helmikuuta 2026.

Suosikkilatuni löytyvät Syötteen kansallispuiston puolelta, jossa talvinen luonto on todella kaunista. Talvi on parhaimmillaan suksien ja sauvojen äänten kuuluessa pakkaslumella ja auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta.

Yksi lenkkini nousee Ahmatuvalle, josta jatkan Ylpiätuvan suuntaan. Silmien eteen avautuu kerrassaan upeita erämaahenkisiä maisemia lumisine puineen, avoimine suoalueineen sekä kaukana siintävine vaaroineen. Latu Ylpiätuvalta takaisin Iso-Syötteelle päin ei ole ollut aiemmilla matkoillamme auki, mutta nyt pääsen kokeilemaan tämänkin hyvin laskuvoittoisen osuuden. Matkan varrelle jää muutama lyhyt mutta äärimmäisen jyrkkä lasku, joiden vuoksi tätä reittiä ei voi suositella epävarmoille hiihtäjille.

Hiihtelemme eräänä päivänä vaimon kanssa kansallispuiston alueella Toraslammelle saakka. Reitillä ei ole suuria mäkiä ja hiljaisuuden rikkovat vain muutamat taivaalle viivaa piirtävät lentokoneet. Rannalle rakennetun autiotuvan luona on mukava syödä eväitä ja nauttia kevättä enteilevästä auringonpaisteesta. Olisi mukavaa päästä joskus pohjoisen hangille vaikka maalis-huhtikuussa, mutta toistaiseksi helmikuinen hiihtolomaviikko sopii perheellemme paremmin.

Teerivaaran patikointikierros Syötteen kansallispuistossa
Tyttäret eivät ole kovin innokkaita hiihtäjiä, joten lähdemme yhtenä päivänä vaihtelun vuoksi kävelemään Syötteen kansallispuistoon. Neljän ja puolen kilometrin mittainen Teerivaaran kierros nousee lumisen metsän halki näköalapaikoille ja eväidensyöntipaikaksi sopivaan autiotupaan. Kerron kävelyretkestä lisää erillisessä postauksessa.

Herkuttelua Hilltop-ravintolassa
Syömme viikon ajan anopin valmistamia maukkaita kotiruokia, mutta ohjelmaan kuuluu myös yksi perinteeksi muodostunut ateria tunturin huipulla Hotelli Iso-Syötteen Hilltop-ravintolassa. Saamme ikkunapöydän, josta kelpaa katsella hämärtyvää maisemaa Pikku-Syötteen suuntaan. Leppoisa tarjoilijamieskin vaikuttaa jo tutulta, vaikka edellisestä vierailusta on kulunut jo pari vuotta. Viihtyisän ravintolan ilmapiiri vilkastuu huomattavasti iltakuudelta, kun hotellivieraiden ruokailuaika alkaa.

Nautimme tälläkin kerralla Hilltopin herkuista todella paljon. Valitsen alkuruoaksi miedosti savustettua poron sisäpaistia, jonka persoonallinen maku on kohdallaan. Sitä seuraa rapeanahkainen taimen, jonka täydentää suussa sulava Sandefjordin kastike. Illan kruunaa puolukkasorbetin kera tarjottu klassinen crème brûlée sekä espresso. Söimme nyt Hilltopissa kolmatta kertaa ja ruoka maistui meille jälleen erinomaisesti. Muita ravintolavaihtoehtoja Iso-Syötteellä ovat Pärjä Ski Bistro, Kide-hotellin yhteydessä toimiva Bistoria, Romekievari sekä Tunturi Pub.

Tykkylumipuita ja tunturimaisemia
Tunturin huipulla kannattaa käydä myös valoisaan aikaan, jolloin voi ihailla upeita tykkylumen peittämiä puita sekä ympäristöön levittäytyviä maisemia. Puiden lomaan on tallautunut polkuja, joita pitkin pääsee hyville näköalapaikoille.

Saimme nauttia lomaviikollamme hyvistä talvisäistä, sillä sopivan kirpeänä pysyneissä pakkaskeleissä oli erittäin hyvä ulkoilla. Kirkkaasta auringonpaisteestakin saatiin nauttia kolmena päivänä.

Iso-Syötteen palvelut
Vietimme tyttären kanssa kaksi vuotta sitten pari päivää Iso-Syötteen rinteillä, mutta laskettelu ei kuulunut tällä kerralla matkamme ohjelmaan. Kävimme silti rinteiden juurella katsomassa, onko kaikki entisellään. Uutuutena näytti olevan ainakin Iso-Syöte Express -tuolihissi, joka kuljettaa laskijoita tehokkaasti tunturin huipulle. Välinevuokraamosta löytyisi lasketteluvälineiden lisäksi edelleen esimerkiksi fatbikeja ja lumikenkiä. Huomasimme sen sijaan rinteiden juurella pari vuotta sitten toimineen mainion vohvelikahvilan kadonneen, eikä poroaitauksessakaan näkynyt ainakaan ohi kulkiessamme eläimiä. Meille riitti nyt joka tapauksessa asiointi Tunturi Marketissa, josta saa aina kätevästi täydennystä vuokramökin jääkaappiin.

Iso-Syöte tuntuu meistä kaikin puolin miellyttävältä talvilomakohteelta, jonne saatamme palata tulevinakin vuosina. Lapin kohteista erityisesti Ylläs ja Saariselkä houkuttelisivat palaamaan, mutta toisaalta Iso-Syötteen kotoisuus ja lyhyempi ajomatka vetävät kovasti puoleensa. Aika näyttää, minne tiemme vie tulevina talvina.
Lue myös aiempina vuosina kirjoittamani jutut Hiihtoloma Syötteen laduilla ja Iso-Syöte ihastutti jälleen.
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Jääkiekko1 vuosi sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Eurooppa11 kuukautta sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Englanti1 vuosi sittenLontoon kuninkaallinen Kensingtonin palatsi
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Top of the Rock
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Italia11 kuukautta sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Blogisynttärit1 vuosi sittenLähtöportti 9 vuotta


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
9.6.2021 at 14:26
Käytiin katsomassa Petäjäveden kirkkoa toukokuussa, jolloin se ei ollut vielä auki. Voi olla, että tulee nyt kesän aikana käytyä uudemman kerran, jolloin pääsisi käymään kirkossa myös sisäpuolelle.
Mika / Lähtöportti
16.6.2021 at 20:43
Käykää ihmeessä, jos osuu sopivasti matkan varrelle. Mielestäni kirkon hienous tulee esille juuri sisätiloissa, jotka henkivät upealla tavalla mennyttä aikaa.