Espanja
Teneriffan Garachico ja Icod de los Vinos
Kävimme vuodenvaihteen Teneriffan-matkallamme monessa värikkäässä kaupungissa. Pohjoisrannikon naapurukset Garachico ja Icod de los Vinos ovat hyviä esimerkkejä perinteisistä kanarialaiskaupungeista, joiden historia ulottuu vuosisatojen taakse.
Teneriffalla on paljon muutakin kuin turismin ehdoilla rakennettuja rantakyliä. Erityisesti saaren pohjoisosasta löytyy useita kauniita kaupunkeja, joissa voi aistia paikallisia perinteitä. Teneriffan historian suurin käänne tapahtui 1400-luvun lopulla, jolloin espanjalaiset valloittivat saaren itselleen ja alistivat Kanariansaarten alkuperäisasukkaat eli guanchit orjikseen. Teneriffan vanhin kaupunki on San Cristóbal de La Laguna, mutta pian sen jälkeen vuonna 1496 perustettiin myös Garachico. Tämän jutun toinen kohde Icod de los Vinos sai alkunsa 1501.

Kaunis Garachico
Aloitamme päiväretkemme Garachicosta, jonne ajelemme idästä päin rantaa seurailevaa maantietä pitkin. Aallonmurtajan suojaama venesatama välähtää näkyvissä kun pääsemme ulos tunnelista, minkä jälkeen banaaniviljelmän reunustama tie johtaa meidät kaupunkiin. Niemen kärjen tuntumassa Garachicon keskustassa on suuri ilmainen parkkipaikka, josta löydämme onneksemme heti tilaa. Pysäköinti on ollut tällä matkalla yleensä vaikeaa, joten osaamme arvostaa vapaita parkkiruutuja. Astumme parkkipaikalta Garachicon pittoreskeille mukulakivikaduille.

Noin viidentuhannen asukkaan Garachico on virallisesti kaupunki, mutta sitä voi hyvin pitää myös kylänä. Garachico onkin Teneriffan ainoa edustaja Espanjan kauneimpien kylien listalla, jota ylläpitää Los Pueblos más Bonitos de España -yhdistys. Muilta Kanariansaarilta mukaan ovat päässeet La Gomeran Agulo, Lanzaroten Teguise, Fuerteventuran Betancuria sekä Gran Canarian Tejeda.

Saavumme pian entiselle Pyhän Franciscuksen luostarille, jonka ilmeelle palmut antavat etelämaista vivahdetta. Nykyään museokäytössä olevan luostarin yhteydestä löytyvät sekä Nuestra Señora de los Ángeles -kirkko että Garachicon kaupungintalo. Emme nyt lähde tutkimaan museota, jota on ainakin nettiarvosteluissa kehuttu erityisesti patsaiden sekä sisäpihojen arkkitehtuurin osalta.

Luostaria vastapäätä löytyy Plaza de la Libertadin eli Vapaudenaukion puisto, jota koristavat vierailumme aikaan näyttävät jouluseimiasetelmat. Ne ovat paikallisen taiteilijan Raúl Pérez Méndezin käsialaa. Ihmiset viihtyvät puiston puiden varjoissa ja osa nauttii huvimajan baarin myymiä virvokkeita.

Heti puiston toisella laidalla kohoaa valkea Santa Anan kirkko. Yli viisisataa vuotta vanha rakennus omistettiin kuulemma aikoinaan juuri Pyhälle Annalle, koska Garachicon kaupungin perustajan vaimo oli samanniminen. Kirkkoon on pieni pääsymaksu, ja jätämme sisätiloissa käymisen nyt väliin. Pääsymaksu oikeuttaisi myös kiipeämään torniin sekä tutustumaan uskonnolliseen museoon.

Ei tarvitse kävellä montaa askelta, kun löydämme taas uuden vehreän puiston. Pieni Parque de la Puerta de Tierra jää mieleen erilaisten eksoottisten kasvien sekä korkeuserojen ansiosta. Paikalla oleva Puerta de Tierra eli Maan portti muistuttaa vanhasta Garachicon sataman portista.

Nousemme edellä mainitun puiston takana olevalle mäelle, josta aukeaa hieno näkymä kaupungin kattojen ylitse merelle päin. Olemme jo tässä vaiheessa ihastuneet täysin Garachicon rauhalliseen tunnelmaan ja kauniiseen ilmeeseen. Meitä turistejakin toki näkyy siellä täällä, mutta määrä on hyvin hillitty moneen muuhun Teneriffan kohteeseen verrattuna.

Maisemien ihailupaikan takaa lähtee kapea katu, jonka ylle on kiinnitetty värikkäitä lippuja. Ihmettelen hetken, miksi niin monella avoimella ikkunalla näkyy paikallinen vanhempi rouva tarkkailemassa mahdollisia ohikulkijoita. Asia selviää pian, kun paikallisen leipomon auto kaartaa paikalle. Pienet sämpyläpussit toimitetaan ikkunoiden kautta tutuille kanta-asiakkaille ja maksu suoritetaan perinteiseen tapaan kolikoilla.

Laskeudumme mäeltä alas meren rantaan saakka. Yksi Garachicon historiallisista nähtävyyksistä on San Miguelin linnoitus. 1500-luvun loppupuolella valmistunut rakennus ei ole kovin suuri, mutta sillä oli aikoinaan tärkeä rooli kaupunkilaisten suojautuessa merirosvojen ja muiden vihollisten hyökkäyksiä vastaan. Garachico kiinnosti, sillä se oli tuohon aikaan Teneriffan merkittävin satama. Sisätiloissa voisi tutustua linnan ja koko kaupungin historiaan, mutta jatkamme kierrostamme ulkosalla. Sisäänpääsymaksu on tällä hetkellä kaksi euroa.

Garachicon kulta-aika tärkeänä satamakaupunkina päättyi dramaattisesti vuonna 1706, kun suuri tulivuorenpurkaus peitti osan kaupungista alleen ja muokkasi koko rannan uuteen uskoon. El Caletónin eriskummallista rantaa aivan Garachicon keskustassa hallitsevat laavakivien väliin syntyneet merivesialtaat, joista on tullut suosittuja uimapaikkoja.

Laavakiven muodostamien altaiden välissä kulkee polku, jota pitkin pääsee katselemaan maisemia ja etsimään erilaisia uimapaikkoja. Veteen pulahtaminen voisi olla ainakin lämpimämpänä päivänä mukavaa, mutta paikka on sen verran suosittu nähtävyys, ettei täällä ihan omassa rauhassaan pääse polskimaan.

Aivan kaupungin edustalla kohoaa pieni mutta näyttävä kalliosaari Roque de Garachico. Vulkaaninen kallioluoto on tärkeä luonnonsuojelualue, joka tarjoaa turvapaikan muuttolinnuille sekä joillekin uhanalaisille linnuille.

Lohikäärmepuun kaupunki Icod de los Vinos
Garachicosta ajaa vain kymmenessä minuutissa naapurikaupunkiin Icod de los Vinosiin. Jätämme auton Parking del Drago -nimiseen parkkihalliin ja suunnistamme kohti kaupungin tärkeintä nähtävyyttä, ikivanhaa lohikäärmepuuta. Huomaammekin pian kioskin, jossa myydään pääsylippuja Parque del Drago -puistoon, jossa kuuluisa puu kohoaa. Aikuisten lipun saa vitosella ja sekä opiskelijoille että eläkeläisille tarjotaan alennusta. Käväisemme aluksi lippukioskin ja Parque del Dragon välissä sijaitsevassa San Marcosin kirkon puistossa.

Kirkon puistossa on trooppisia puita, joitakin kukkia sekä samantyyppinen kioskilla varustettu huvimaja kuin Garachicossakin. Valkean kirkon vierestä on myös hyvä näkymä kuuluisalle lohikäärmepuulle, jonka virallisempi nimi on kanariantraakkipuu. Parque del Dragon lippukioski on siis sijoitettu ovelasti niin, ettei monikaan turisti ymmärrä sen kohdalla mahdollisuutta nähdä puuta ihan ilmaiseksi.

Meitä pääsylippujen hankkiminen ei haittaa lainkaan, sillä Parque del Drago on viihtyisä, hiljainen ja yllättävänkin laaja puisto, jossa voi ihailla monenlaisia Kanariansaarten kotoperäisiä kasveja. Puistosta on myös mainio näkymä ylväänä kohoavalle Teidelle. Vehreä kasvillisuus luo hauskan kontrastin tulivuoren lumiselle huipulle.

On kiinnostavaa nähdä vanha kanariantraakkipuu aivan lähietäisyydeltä, vaikkei sitä ihan koskettamaan pääsekään. Vaikka yleisesti puhutaankin tuhatvuotisesta puusta, sen todellista ikää on vaikea selvittää. Arviot vaihtelevat noin 800 vuodesta aina pariin tuhanteen, mutta kyseessä on joka tapauksessa poikkeuksellisen vanha kanariantraakkipuu. Tätä puuta pidetään syystäkin yhtenä Teneriffan tärkeimmistä symboleista.

Parikymmentä metriä korkea El Drago Millenario on maailman suurin ja vanhin pystyssä oleva kanariantraakkipuu. Kyseinen puu pääsi aikoinaan jopa tuhannen pesetan seteliin, jossa se oli kuvattuna yhdessä Teide-vuoren sekä Kanariansaarten kartan kanssa.

Parque del Dragossa on mukava kierrellä ja katsella esimerkiksi palmuja sekä kaktuksia. Pistäydymme myös pienessä luolassa, jossa on saaren alkuperäisasukkaiden guanchien muinaisista hautausrituaaleista muistuttava muumio.

Puistossa kuluu enemmän aikaa kuin olimme etukäteen ajatelleet. Niinpä ruokailukin venyy suunniteltua myöhempään. Monet lähistön ravintolat sulkevat jo oviaan, sillä tapana on pitää taukoa lounastarjoilun ja päivällisajan välillä. Seitsemän hengen seurueellemme on muutenkin haastavaa löytää tilaa ilman pöytävarausta. Teemme ravintolaa etsiessämme pienen kierroksen Icod de los Vinosin kaduilla, mutta mukavalta vaikuttavaan kaupunkiin olisi voinut tutustua perusteellisemminkin. Nähtävyyksiin kuuluvat ainakin perhospuisto Mariposario del Drago sekä hieman syrjemmältä löytyvä luola Cueva del Viento.

Kun sopivaa ruokapaikkaa ei tahdo Icod de los Vinosista löytyä, palaamme muutaman kilometrin päähän Garachicoon. Aiemmin päivällä näkemässämme Fungi’sissa on tilaa ja pääsemme lopulta ruokailemaan. Ravintola on erikoistunut sieniin ja pihveihin, joista erityisesti jälkimmäiset tulevat meille tutuiksi. Mistään fine diningista ei ole kysymys, mutta lihoja saa käristellä omatoimisesti haluamaansa kypsyyteen pöytään tuodulla pikku grillillä. Kova nälkä ehti jo yllättää, joten Fungi’s jää mieleen hauskana ja positiivisena kokemuksena.
Espanja
Madridin kuninkaallinen palatsi
Mahtipontinen kuninkaallinen palatsi kuuluu Madridin ehdottomiin päänähtävyyksiin. Tutustuimme rakennukseen omatoimisella kierroksella, jonka aikana näimme monta ylellistä huonetta ja upeaa salia.
Kuninkaallinen palatsi kuului vuodenvaihteen Madridin-matkamme tärkeimpiin kohteisiin, joten ostin sinne pääsyliput etukäteen netistä. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä näemme paikalle saapuessamme toistasataa metriä pitkän lippuluukulle johtavan jonon. Löydämme hetken ihmettelyn jälkeen oikean reitin, jota pitkin pääsee ennakkolippujen kanssa eteenpäin. Turvatarkastukseen pääsyä joutuu silti odottamaan jonkin aikaa, joten jos aikoo osallistua vaikkapa tietyllä kellonlyömällä alkavalle opastetulle kierrokselle, kannattaa paikalle saapua reilusti etuajassa. Meillä ei ole erityistä kiirettä, koska aiomme tutustua palatsiin omatoimisesti.

Nautimme hetken auringonpaisteesta palatsin laajalla sisäpihalla. Aukion laidalta on näkymä palatsin juurella levittäytyvään laaksoon, jonka taustalla häämöttävät lumihuippuiset vuoret. Maurit rakensivat tälle strategiselle paikalle jo 800-luvulla linnoituksen, jonka kastilialaiset valloittivat itselleen vuonna 1085. Linnoituksen tilalle kohosi 1500-luvulla ensimmäinen kuninkaallinen palatsi, joka tuhoutui rajussa tulipalossa jouluaattona 1734. Muutamaa vuotta myöhemmin paikalle alettiin rakentaa uutta palatsia, jonne kuningas Kaarle III pääsi muuttamaan 1764. Viimeinen täällä asunut kruunupää oli Alfonso XIII, joka luopui tehtävästään keväällä 1931.

Lyhyen tasavallan ajan, raa’an sisällissodan ja Francon diktatuurin jälkeen Espanjan seuraavaksi kuninkaaksi nousi Juan Carlos I. Hän valitsi kodikseen reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan pienemmän ja syrjäisemmän Palacio de la Zarzuelan. Myös nykyinen monarkki Felipe VI asuu puolisonsa kuningatar Letizian kanssa Zarzuelan palatsissa. Täällä Madridin keskustan kuninkaallisessa palatsissa järjestetään nykyään juhlatilaisuuksia ja se on avoinna vierailijoille ympäri vuoden.

Länsi-Euroopan suurimmassa palatsissa on pitkälti yli kolmetuhatta huonetta, mutta turistikierros keskittyy onneksi vain merkittävimpiin edustustiloihin. Nähtävää on silti runsaasti. Kierrämme salien halki kulkevan reitin puolessatoista tunnissa, mikä lienee melko tyypillinen vierailuaika. Tiloissa voisi kyllä viettää enemmänkin aikaa. Reppu täytyy jättää ennen palatsikierrokselle lähtemistä lukolliseen säilytyslokeroon. Palatsista kertovaa ääniopastusta voisi kuunnella joko aulasta vuokrattavan laitteen tai oman puhelimen kautta, mutta emme tällä kerralla kaipaa kumpaakaan.

Heti aluksi saavutaan mahtavaan portaikkoon, jonka koko ja tyylikkyys tekevät suuren vaikutuksen. Portaikossa on valtaa symboloivia leijonapatsaista ja kattoa koristaa Corrado Giaquinton maalaama fresko. Vierailijat ikään kuin vastaanottaa valkeaan marmoriin veistetty Kaarle IV, joka istuu portaikon yläosassa roomalaisen keisarin näköisenä.

Pysähdymme katselemaan Espanjan kuninkaallista perhettä esittävää maalausta. Antonio López ryhtyi työstämään valokuvaan perustuvaa teosta vuonna 1994, mutta itsekriittinen taiteilija sai taulun valmiiksi vasta kahtakymmentä vuotta myöhemmin. Perhekuvassa ovat prinsessat Cristina ja Elena, kuningas Juan Carlos I, kuningatar Sofía sekä prinssi Felipe, josta on sittemmin tullut Espanjan nykyinen kuningas Felipe VI. Juan Carlos I nousi Espanjan johtoon diktaattori Francon jälkeen vuonna 1975 ja luopui kruunusta kesäkuussa 2014 poikansa hyväksi. Juan Carlosin uskottavuus oli kärsinyt taloussotkujen, korruption ja aikoinaan myös erilaisten naisseikkailujen vuoksi, joten vetäytyminen oli hyvin perusteltua.

Näyttävää Salón de Columnasia eli pylvässalia käytetään erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Barokkityylisen salin kulmassa loistaa näin vuoden viimeisinä päivinä komea kuusi, mutta palatsin sisätiloja ei ole muuten ehostettu jouluisiksi. Mieleeni tulee paria vuotta aiemmin näkemämme Windsorin linna, joka tuntui kaikkine joulukoristeineen hämmästyttävän kodikkaalta.

On kiehtovaa, kuinka palatsin huoneet eroavat tyyliltään toisistaan. Hyvä esimerkki on rokokootyylinen Kaarle III:n kamari, jossa kuningas otti vieraitaan vastaan. Tila tunnetaan myös Gasparini-huoneena, sillä Kaarle III palkkasi salin suunnittelijaksi venetsialaissyntyisen Matías Gasparinin.

Gasparini-huoneessa, kuten palatsissa muutenkin, on paljon upeita yksityiskohtia. Oma huomioni kiinnittyy ylelliseen kattokruunuun, jota koristaa kullanvärinen leijonahahmo.

Vierailureitti kulkee monien huoneiden halki, mutta joihinkin tiloihin pääsee kurkistamaan vain ovelta. Tällainen on esimerkiksi Sala de Porcelana eli pieni posliinihuone, jonka suunnitteluun Gasparinikin muiden mukana osallistui.

Yksi kierroksen näyttävimpiä kohteita on ruokasali, jossa Espanjan kuningaspari kestitsee edelleen valtiollisia vieraita. Mahtavien kattokruunujen valaisemaan pöytään mahtuu parhaimmillaan jopa 140 ruokailijaa. Sali sai nykyisen muotonsa vuonna 1879, kun kolme vierekkäistä huonetta yhdistettiin kuningas Alfonso XII:n määräyksestä. Kuningas oli menossa naimisiin ja kaipasi palatsiin sopivaa ruokailutilaa hääateriaansa varten.

Palatsin sisältä löytyvä kuninkaallinen kappeli on hämmästyttävän kaunis. Kultauksien, kaiverrusten, pylväiden, freskojen, hienon kupolin ja tyylikkään alttarin koristamaa kappelia voi mielestäni kutsua barokkiarkkitehtuurin mestariteokseksi.

Yleisesti merkittävinä pidettyjen salien lisäksi kurkkaan mielelläni esimerkiksi palatsin biljardihuoneeseen. Pähkinäpuusta tehtyjen paneeliseinien koristamassa huoneessa olisi varmasti mukava pelailla kavereiden kesken.

Kierroksen varrella on huoneita, joissa voi katsella vitriinien taakse aseteltua astiakokoelmaa sekä esimerkiksi soittimia. Palatsissa on viisi korvaamattoman arvokkaaksi määriteltyä Stradivarius-jousisoitinta, joita käytetään hyvin harvoin erityisissä konserteissa.

Palatsivierailun huipentaa valtaistuinsali, jonka kullatut huonekalut, punainen sametti ja taideteokset huokuvat ylellisyyttä. Freskomaalarina on kunnostautunut venetsialainen Giovanni Battista Tiepolo. Valtaistuinsali on toiminut monien historiallisten tapahtumien näyttämönä.

Loistokas palatsi teki meihin suuren vaikutuksen, vaikka olemmekin nähneet matkoillamme useita muitakin kuninkaallisia linnoja. Vierailijoita riitti varsin paljon, mutta eteneminen tuntui silti suhteellisen sujuvalta. Mieleen jäävät päällimmäisinä upeat eri tyyliset salit sekä arvoesineiden runsaus. Näimme myös kruununjalokivet sekä maalauksia, joista merkittävimmät ovat Velázguezin, Goyan ja Caravaggion siveltimistä. Palatsin laajaan puistoon emme tällä kerralla lähteneet lainkaan, mutta siellä vierailu olisi varmasti miellyttävä kokemus lämpimämpään ja vehreämpään vuodenaikaan.

Ostin palatsiin yhdistelmäliput, joilla pääsi myös viereiseen Galería de las Colecciones Realesiin eli kuninkaallisten kokoelmien galleriaan. Kävimme tuossa uudessa museossa eri päivänä, ja vierailu oli mielenkiintoinen kokemus. Galería de las Colecciones Realesista on tulossa oma blogikirjoituksensa myöhemmin.
Espanja
Päiväretkellä historiallisessa Toledossa
Madridin ympäristössä on paljon houkuttelevia retkikohteita. Oma valintamme osui Toledoon, jonne on pääkaupungista nopea junayhteys. Olin käynyt Toledon keskiaikaisilla kujilla kerran aiemminkin, mutta oli oikein mukavaa käydä verestämässä muistoja.
Toledo sai alkunsa roomalaisten perustamasta Toletumin linnoituksesta, joka päätyi myöhemmin visigoottien haltuun. 700-luvulla Espanjaan vyöryi maurien armeija, jolloin Toledosta tuli osa Córdoban kalifaattia. Kastilian kuningas Alfonso VI puolestaan valloitti Toledon Espanjan takaisinvaltauksen yhteydessä keväällä 1085. Toledo toimi pitkään pääkaupunkina, kunnes kuningas Filip II päätti vuonna 1561 siirtää hovinsa Madridiin. Kaupunki ei ole enää tuon jälkeen palannut parhaaseen loistoonsa, mutta sen historiallinen arvo on todella merkittävä.

Toledo sijaitsee Kastilia-La Manchan alueella reilun 70 kilometrin päässä Madridista etelään. Se on pääkaupungista käsin helppo retkikohde, sillä Toledoon pääsee Atochan asemalta kulkevilla pikajunilla reilussa puolessa tunnissa. Ostin liput etukäteen Espanjan rautatieyhtiön Renfen nettisivuilta. Matkan hinta on reilut kymmenen euroa suuntaansa. Pikajuniin mennessä on turvatarkastus, joten paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin. Valitsimme paluuliput niin, että meille jää kuusi tuntia aikaa tutustua Toledoon. Jälkikäteen ajateltuna aikaa olisi voinut varata hieman enemmänkin.

Perillä odottaa pilvinen sää, mutta taivaalta ei ennusteista huolimatta putoa koko päivän aikana kuin pari harmitonta sadepisaraa. Kauniilta maurilaista arkkitehtuuria jäljittelevältä rautatieasemalta on vain noin kymmenen minuutin kävelymatka Tajo-joen ylittävälle Puente de Alcántara -sillalle. Joen rannalta on upea näkymä korkealle kukkulalle kohoavaan kaupunkiin, josta erottuu suuri Alcázar-linnoitus.

Roomalaisten rakentama Puente de Alcántara on jykevä kivisilta. Toinen sillan päissä olleista vartiotorneista alkoi rapistua jo vuosisatoja sitten, ja se on korvattu barokkityylisellä riemukaarella. Yli tuhat kilometriä pitkä Tajo-joki virtaa täältä kohti Lissabonia, jossa se laskee Atlantin valtamereen. Toledon kohdalla joen ylittää muutama muukin silta, joista historiallinen Puente de San Martín kuuluu kaupungin nähtävyyksiin.

Ylitämme Alcántaran sillan ja lähdemme kiipeämään loivaa rinnettä ylöspäin. Suunnittelen että voisimme kiertää kaupunginmuurin ulkoreunaa pitkin katsomaan paria historiallista porttia, ennen kuin astumme vanhankaupungin kujille. Reitin varrelta avautuu maisemia kaupungin kattojen ylitse.

Puerta del Sol edustaa maureilta periytyvää mudéjar-arkkitehtuuria. 1300-luvun alussa valmistunut johanniittaritareiden rakentama portti ei ole enää alkuperäisessä muodossaan, mutta se on yhä näyttävä ilmestys.

Jatkamme kävelyä Bisagran portille, jonka kautta astuin kaupunkiin edellisellä matkallani. Portin edessä on nyt jonkinlainen keskeneräinen esiintymislava, eikä kookas rakennelma tee minuun yhtä suurta vaikutusta kuin edellisellä kerralla lähes neljännesvuosisataa aiemmin. Toledossa olisi muutamia muitakin vanhoja portteja, mutta ne jäävät tällä kerralla näkemättä.

Reittimme kohti vanhankaupungin keskiosaa kulkee jyrkkään ylämäkeen. Välillä on muutamia portaitakin. Suunnistamme kohti katedraalia ja päädymme hiljaisilta kujilta vilkkaalle kauppakadulle. Toledo tunnetaan laadukkaista miekoista, joita on valmistettu täällä vuosisatojen ajan. Putiikeissa näkyykin paljon matkamuistoksi kelpaavia teräaseita. Toinen paljon mainostettu tuote on Mazapán de Toledo eli paikallinen marsipaani.

Espanjan suurimpiin kirkkoihin kuuluvan Toledon katedraalin goottilaistyylinen arkkitehtuuri sykähdyttää jo ulkopuolelta nähtynä. Harkitsemme sisätiloissa käyntiä, mutta korkeat lippujen hinnat ja rajallinen käytössä oleva aika johtavat siihen, että jätämme vierailun väliin. Aikuisten lippujen hinta on tällä hetkellä 12 euroa, mutta lapsille ja eläkeläisille tarjotaan alennusta. Pääsylippujen vastineeksi riittäisi varmasti paljon nähtävää, sillä rakennuksessa on valtavan kirkkosalin lisäksi erilaisia kappeleita sekä muita tiloja. Taiteesta ovat vastanneet Espanjan historian parhaat maalarit Goyasta, Velázguezista ja El Grecosta lähtien.

Katedraalin ja komean kaupungintalon väliin jäävällä aukiolla on käynnissä joulumarkkinat. Tarjolla on monenlaista pientä purtavaa, karuselli viihdyttää pieniä lapsia ja joululaulut soivat iloisesti, vaikka vuosikin on ehtinyt jo vaihtua. Jouluseimiasetelma löytyy katedraalin aidan takaa.

Suunnistamme kohti El Grecon museota, joka voisi olla meille sopivan kiinnostava mutta melko nopea tutustumiskohde. Toledon kapeilla kaduilla riittää paljon kulkijoita ja ohi kulkevat autot häiritsevät välillä kulkemista. Kujilla suunnistaminen osoittautuu sen verran haastavaksi, että joudumme tekemään pienen harharetken ennen kuin löydämme El Grecon museon ovelle. Liput maksavat normaalisti kolme euroa, mutta näin lauantai-iltapäivänä sisäänpääsy on ilmainen.

Kreetalla syntynyt taidemaalari Domínikos Theotokópoulos loi merkittävimmät teoksensa muutettuaan Toledoon. Miehen nimi oli espanjalaiseen suuhun liian hankala, joten hänet opittiin tuntemaan yksinkertaisesti El Grecona eli kreikkalaisena. Vaikka tätä nähtävyyttä joskus kutsutaankin kotimuseoksi, ei taidemaalari koskaan asunut tässä rakennuksessa. Museoon kuuluu kuitenkin pieni osa, joka kuvaa taiteilijan kotia sellaisena kuin se on saattanut olla vuosisatojen takaisessa Toledossa.

El Greco vietti Toledossa yli kolme vuosikymmentä, kunnes menehtyi keväällä 1614. Hän on yksi Espanjan historian merkittävimmistä taidemaalareista ja erityisen tärkeä henkilö juuri tässä kaupungissa. Museoon kuuluu muun muassa pieni kappeli, jonka alttaritauluna on El Grecon maalaama muotokuva Bernardino Sienalaisesta.

Museon parasta antia ovat El Grecon maalaamat taulut. Näyttävä kolmentoista teoksen kokonaisuus koostuu Jeesuksesta ja hänen kahdestatoista opetuslapsestaan, joskin Juudas on korvattu apostoli Paavalilla. On kiehtovaa saada katsella El Grecon töitä kaikessa rauhassa aivan lähietäisyydeltä, sillä museossa ei ole vierailumme aikaan kovin montaa muuta ihmistä.

El Grecolla oli oma persoonallinen tapansa käyttää sivellintä ja esimerkiksi juuri muotokuvissa on selkeästi tunnistettava tyyli. El Greco oli loistava valon ja varjojen kuvaaja, joka käytti mielellään voimakkaita värejä. Itseäni kiinnostaa kovasti myös El Grecon maalaama Toledoa kuvaava maisema.

Iltapäivä on puolen tunnin museovierailun jälkeen jo sen verran pitkällä, että kaipaisimme jo ruokaa. Pysähdymme silti ensin sopivasti vastaan tulevaan Santo Tomén kirkkoon. Aikuisten sisäänpääsy maksaa tänne neljä euroa ja lasten kolme. Kirkko tunnetaan erityisesti El Grecon kuuluisimmasta taideteoksesta Orgazin kreivin hautajaiset, joka sijaitsee heti aulatilassa. Jäämme ihailemaan upeaa maalausta muutamaksi minuutiksi.

Santo Tomén kirkon sali on kaunis ja tunnelmallinen. Katselemme koristeelliset sivualttarit läpi yksityiskohtia ihaillen. Sytytän myös kynttilän, kun tarjolla on kerrankin perinteisiä oikeita kynttilöitä eikä nykyään yleisempiä sähköliekkejä.

Lounasajan päättyminen rajoittaa ruokailuvaihtoehtoja, mutta löydämme pian Almacen 51 -nimisen ravintolan, jonka keittiö on yhä avoinna. Täysi ja meluisa ravintola alkaa pian hiljentyä, mutta asiakkaita jää toki muutamiin pöytiin. Ravintolavalinta onnistuu hyvin, sillä vaikka asiakaskunta onkin matkailijapainotteinen, aistin ilmapiirissä paikallisen kulmakuppilan lämmintä henkeä. Ruoka on konstailematonta ja maukasta. Pääruokavalintani huevos rotos on eräänlainen espanjalainen pyttipannu, jossa on lihana serrano-kinkkua. Jälkiruoka arroz con leche ei ehkä vie kieltä mennessään, mutta kylmä ja hieman vetinen joulupuuro sopii tähän vuodenaikaan hyvin. Emme kiirehdi, vaan nautimme ateriasta kaikessa rauhassa.

Ilta hämärtyy, katulamput alkavat syttyä ja suurin osa turisteista on jo poistunut tunnelmallisilta kujilta. Yön yli viipyminen tarjoaisi mahdollisuuden nauttia Toledosta illan ja aamun hiljaisina hetkinä. Meidän täytyy jo palata vähitellen rautatieasemalle päin, mutta ehdimme hyvin pysähdellä matkan varrella muutamia kertoja. Vanhakaupunki on täynnä kapeita kujia, pieniä aukioita ja jyrkkiä mäkiä.

Ohitamme kaupungin näkyvimmän rakennuksen Alcázarin, joka on tältä päivältä jo suljettu. Keskiaikainen linnoitus jouduttiin rakentamaan Espanjan sisällissodan aiheuttamien vaurioiden jälkeen uudelleen ja se valmistui nykyiseen muotoonsa 1960-luvulla. Sisätiloissa toimii Museo del Ejército eli armeijamuseo, joka ei herätä perheessämme erityistä kiinnostusta.

Matkamme jatkuu alamäkeen kohti jo tuttua Alcántaran siltaa. Maisema on näin illan edelleen hämärtyessä todella kaunis, kun joulukauden valotkin ovat syttyneet.

Näkymä vain paranee, kun ylitämme sillan ja käännymme vielä kerran katsomaan jyrkälle kukkulalle kohoavaa Toledoa. Oma kierroksemme ei ollut nähtävyyksien kannalta mitenkään kattava, vaan halusimme vain nauttia kivasta päivästä Madridin ulkopuolella. Toledosta löytyviin nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi San Juan de los Reyesin luostari, Santa Cruzin museo, San Ildefonson jesuiittakirkko, El Salvadorin kirkko, Cristo de la Luzin moskeija sekä Santa Maria la Blancan synagoga. Luettelo muistuttaa, että Toledo kuului osan keskiajasta niihin Espanjan kaupunkeihin, joissa kristityt, muslimit sekä juutalaiset elivät sovussa keskenään.

Jos suunnitelmissa on tutustua useaan nähtävyyteen, kannattaa hankkia monen kohteen pääsyliput yhdistävä turistiranneke. Rannekkeista ja niiden sisältämistä kohteista löytyy lisätietoa Toledo Monumental -sivustolta. Vaikkei Toledo olekaan kovin suuri, riittäisi historiasta ja taiteesta kiinnostuneille nähtävää ainakin pariksi päiväksi. Ilmaisia nähtävyyksiä ovat näköalapaikat, joita löytyy jyrkkien rinteiden päältä. Erityisen upea paikka lienee kaupungin ulkopuolella sijaitseva Mirador del Valle, jonne kävelisi Alcántaran sillalta vajaassa puolessa tunnissa. Myös Toledossa kiertävät turistijunat ja -bussit pysähtyvät tuolla näköalapaikalla, joka jäi nyt meiltä näkemättä.

Päivä Toledossa oli perheellemme mukava kokemus, mutta Madridista käsin olisi riittänyt muitakin retkikohteita. Listasin alle kolme mielestäni erityisen houkuttelevaa vaihtoehtoa.
Segovia tunnetaan erityisesti suuresta akveduktista. Akveduktin lisäksi myös koko Segovian vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Suosittuja vierailukohteita ovat myös paikallinen katedraali sekä Alcázar-linnoitus. Madridin Chamartinin asemalta pääsee junalla vajaassa puolessa tunnissa Segovia-Guiomarin asemalle, josta on bussiyhteys Segovian keskustaan.
Aranjuez saattaa olla nimenä tuttu kuuluisasta kitarakonsertosta. Musiikkiteos on saanut inspiraationsa Aranjuezin kuninkaallisen palatsin puutarhoista. Loistokas palatsi onkin paikkakunnan selkeä vetonaula ja tärkein nähtävyys. Junamatka Madridin Atochan asemalta Aranjueziin vie noin 45 minuuttia.
San Lorenzo de El Escorial on kuuluisa erityisesti valtavasta El Escorialin palatsi- ja luostarirakennuksesta, jonne monet Espanjan kuninkaista on haudattu. Kaupungin lähistöllä sijaitsee Espanjan sisällissodassa kaatuneille omistettu suuri muistomerkki Santa Cruz del Valle de los Caídos. Diktaattori Francon rakennuttamalla monumentilla on hyvin ristiriitainen maine. Nopeimmat junat kulkevat Madridin Chamartinin asemalta El Escorialiin vajaassa tunnissa.
Lue myös koko reissustamme kertova juttu Madridin-matkan 20 kokemusta.
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Jääkiekko1 vuosi sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Ranska1 vuosi sittenChâteau des Milandes – Joséphine Bakerin linna
-
Ranska1 vuosi sittenMarqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Italia1 vuosi sittenPäiväretki tornin juurelle Pisaan
-
Englanti1 vuosi sittenLontoon kuninkaallinen Kensingtonin palatsi
-
Eurooppa10 kuukautta sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Top of the Rock
-
Yhdysvallat11 kuukautta sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Italia10 kuukautta sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset

