Espanja
Häikäisevän kaunis Frigiliana

Andalusiassa sijaitseva Frigiliana on yksi Espanjan kauneimmista kylistä. Valkoiset rakennukset, koristeelliset mukulakivikujat, kuvaukselliset portaikot, lukemattomat kukkaruukut sekä värikkäät ovet muodostavat upean yhtenäisen kokonaisuuden.
Frigiliana sijaitsee noin kuudenkymmenen kilometrin päässä Málagasta itään. Moottoritieltä käännytään Nerjan rantakaupungin kohdalta sisämaahan päin, minkä jälkeen ei olekaan enää pitkää matkaa perille. Me tosin saavumme Frigilianaan eri suunnasta, sillä vuokrasimme kylää reunustavasta laaksosta huvilan viikoksi.
Frigiliana on palkittu useammassakin espanjalaisessa kilpailussa yhtenä maan kauneimmista kylistä. Sen kaikki talot ovat andalusialaiseen tapaan suorastaan häikäisevän valkoisia. Väri on perua islaminuskoisten maurien aikakaudelta, jolloin rakennukset kalkittiin valkoisiksi, jotta ne pysyisivät mahdollisimman viileinä.
Frigilianan seudulle saapui ihmisiä jo noin viisituhatta vuotta sitten, jolloin asumuksina toimivat luolat. Nykyisen kaltainen kylä alkoi kehittyä maurien aikakaudella yli tuhat vuotta sitten. Frigilianassa harjoitettiin maataloutta ja se kuului aikoinaan Granadasta johdetun Nasridien dynastian alaisuuteen. Kristityt valtasivat Espanjan takaisin hallintaansa vuonna 1492 päättyneessä reconquista-sodassa, mutta muslimit saivat jäädä alueelle asumaan.
Frigiliana tunnetaan kolmen kulttuurin kylänä ja esimerkiksi keskusaukion liikenneympyrän suihkulähteessä voi nähdä niin kristittyjen, muslimien kuin juutalaistenkin symbolit. Tämä viittaa ajanjaksoon, jolloin kaikkien kolmen uskonnon edustajat elivät Frigilianassa sopuisasti.
Yhteiselo päättyi vuonna 1569 veriseen Peñonin taisteluun, joka vaati tuhansia uhreja. Taistelu liittyi Alpujarran kapinaan, jossa ahtaalle joutuneet maurit nousivat heitä sortaneita kristittyjä vastaan. Peñonin taistelun lopputuloksena henkiin jääneet maurit karkotettiin alueelta.
Pyrimme Frigilianan keskustaan aurinkoisena sunnuntaipäivänä, jolloin pysäköinti tuottaa suuria ongelmia. Kaikki kadunvarsien paikat on varattu ja myös keskeisellä paikalla sijaitsevan parkkihallin ovella palaa punainen valo. Autolle löytyy viimein vapaa kolo pieneltä parkkialueelta ja pääsemme tutustumaan kylään.
Parkkihallin katolle rakennetun Plaza de las Tres Culturas -aukion laidalla on ravintoloita vieri vieressä. Aukiolta avautuu mukava laaksomaisema ja jos paikalle saapuu torstaina, pääsee keskelle paikallisia markkinoita.
Vanhankaupungin kujilla on sunnuntai-iltapäivänä vilskettä, mutta meno on huomattavasti rauhallisempaa, kun palaan samoihin kortteleihin arkipäivänä. Suurin osa ihmisistä puhuu espanjaa ja hihnojen päässä kulkevista koirista päätellen moni heistä taitaa asua lähiseudulla. Kujilla kuuluu myös englantia ja jossain välissä ruotsiakin. Tutunmerkkisistä asusteista päätellen joukossa taitaa olla joku suomalainenkin.
Frigilianan vanhaa osaa halkova Calle Real on pääväylä, jonka varrelta löytyy muutamia matkamuistomyymälöitä, pari baaria ja muuta vastaavaa toimintaa. Liikkeitä on kuitenkin sen verran harvassa, ettei kaupallisuus ole päässyt pilaamaan valkoisen kylän ilmettä.
Kujilla vallitsee miellyttävä tunnelma. Joidenkin ravintoloiden edustalla näkyy ihmisiä nauttimassa viinilasillisista ja korviin kuuluu iloista espanjankielistä puheensorinaa. Lokakuinen aurinko tuntuu avoimilla paikoilla suorastaan polttavalta, mutta kapeilla kujilla pääsee useimmiten varjoon.
Tunnelma rauhoittuu huomattavasti, kun nousemme kirkon lähistöltä löytyvää Calle Zacatinin näyttävää portaikkoa pitkin kylän ylempään osaan. Ihmisiä on täällä selvästi vähemmän ja kujien varjoissa hiipii kissakin. Mäet ja portaat kuuluvat jyrkkään rinteeseen rakennetun Frigilianan ilmeeseen, vaikka tasaisiakin katuja löytyy.
Eläkeläismies maalaa yläkylän hiljaisella kujalla kotitalonsa seinää entistä valkoisemmaksi. Ohi kulkenut espanjalainen pariskunta alkaa jututtaa pensseliä käyttävää herraa. Kuuntelen sivusta hetken keskustelua, josta ymmärrän suurimman osan. Frigilianan kauneutta ylistetään, vaikka paikallinen tuntuukin suhtautuvan asiaan vuosien tuomalla tyyneydellä.
Minua kiinnostaisi tietää mitä hänenlaisensa pitkän linjan frigilianalainen ajattelee nykypäivän turistivirroista, jotka tuovat kujille kaltaisiani ihmettelijöitä ulkomailta saakka. Pidän silti suuni kiinni ja jatkan matkaa eteenpäin.
Frigilianan erikoisuuksiin kuuluvat eräänlaiset ikkunateatterit, joita löytyy muutamia eri puolilta kylää. Mekaaninen nukketeatteri pyörii hetken kolikon voimalla ja vaikkei elämys olekaan kovin ihmeellinen, on näissä ilmeisen vanhoissa härveleissä jotain sympaattista.
Kävelemme Calle Altaa pitkin Calle Santo Cristolle, jonka näköalapaikalta avautuu komea maisema kylän kattojen ylitse. Täältä voi ihailla niin laaksoa, valkoisia taloja kuin kauempana häämöttävää mertakin. Rannalle Nerjaan on suorinta tietä noin seitsemän kilometriä.
Lapset ovat nälkäisiä, eikä lounas kuulosta aikuisistakaan huonolta ajatukselta. Pysähdymme sopivasti vastaan tulevalle El Miradorin terassille, josta on ravintolan nimen mukaisesti mukava maisema kylälle. Parhaat näköalapöydät on jo varattu, mutta saamme nauttia iltapäivän lämmöstä ja paikan tunnelmasta. Terassilla kuljeskelee myös pari makupaloja kärkkyvää kissaa. Kala-annokset ovat hyvää perustasoa, mutta eivät jää mieleen poikkeuksellisina elämyksinä.
Jatkamme ravintolalta hieman alamäkeen ja saavumme Frigilianan kenties parhaalle näköalapaikalle Callejon del Peñonin varrelle. Täältä on avoin maisema kylän keskusaukiolle sekä valkoisten rakennusten koristamille kukkuloille.
Laskeudumme Calle Hernando el Darralle, jonka kautta palaamme kujakierroksen lähtöpisteeseen. Vaikka nimi saattaakin kuulostaa hilpeältä, Hernando ei tullut kuuluisaksi kosteita iltoja seuranneista päänsäryistä. Hän oli maurilaiskapinallisten johtaja Peñonin taistelussa kristittyjä vastaan.
Hernando pakeni taistelun jälkeen Alpujarran vuorille ja jäänkin miettimään, olisiko kirjailija Ildefonso Falcones voinut lainata Fatiman käsi -romaaninsa päähenkilön nimen tältä Frigilianan maurien sotapäälliköltä. Kirjan Hernando oli kotoisin Alpujarrasta ja hänenkin kohtalonsa kietoutui maurien ja kristittyjen välisen julman sodan ympärille.
Syömme vielä jäätelöt ja käväisemme kaupassa, ennen kuin palaamme parkkipaikalle. Liikkeelle lähtö osoittautuu yllättävän hankalaksi. Automme taakse on pysäköity suuren kieltokyltin vastaisesti niin auto kuin skootterikin. Yritän epätoivoisesti kääntää omaa autoa sen verran, että mahtuisin jotenkin peruuttamaan pois paikalta. Tilaa tähän ei juurikaan ole, mutta parin minuutin veivaamisen jälkeen lähibaarista ilmestyy mies siirtämään ylimääräisen auton syrjemmälle. Kohta paikalle saapuu myös harmaantunut ukko, joka työntää skootterin sivuun. Ensi kerralla ymmärrän mennä vastaavassa tilanteessa suoraan baariin kyselemään kenen coche on parkkiruutujen takana poikittain.
Frigiliana jää mieleen poikkeuksellisen kauniina kylänä, jossa kaikki on siistiä ja järjestyksessä. Sen vanhimmasta ja kuvauksellisimmasta osasta saa hyvän käsityksen nopeallakin kävelykierroksella, mutta tänne ei kannata tulla kiirehtimään. Frigiliana on kerrassaan upea paikka, jossa riittää viehättäviä yksityiskohtia kaikille pikkukylien ystäville.

Espanja
Merihistoriaa Sevillassa: Torre del Oro & Nao Victoria

Sevillalla on sisämaakaupungiksi yllättävän merellinen historia. Tutustuimme Torre del Oron merimuseoon sekä sen vieressä toimivaan löytöretkinäyttelyyn. Fernão de Magalhães lähti kuuluisalle maailmanympäripurjehdukselleen juuri näiltä laitureilta.
Sevillaa ei uskoisi karttaa katsoessa merikaupungiksi, sillä matkaa Atlantin rantaan kertyy Guadalquivir-jokea pitkin noin kahdeksankymmentä kilometriä. Kaupunkikuvassa edelleen näkyvää mahtipontisuutta ja ylellisiä palatseja saa kuitenkin kiittää nimenomaan mereltä saapuneista rikkauksista. Sevillan kultakausi sai alkunsa, kun Espanjan kuningasparin suojeluksessa purjehtinut Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492.

Espanjalaiset alkoivat rahdata Atlantin takaa haalimiaan rikkauksia emämaahan. Liikennettä haluttiin kontrolloida niin, että kaikki Amerikasta saapuvat tavarat tulivat Espanjaan Sevillan sataman kautta. Kauppamonopolista nauttinut Sevilla vaurastui nopeasti ja siitä kasvoi yksi Euroopan suurimmista kaupungeista. Alamäki alkoi, kun entisestään kasvaneet valtamerilaivat eivät enää mahtuneet kunnolla liikkumaan Guadalquivir-jokea pitkin. Myös suuri ruttoepidemia runteli Sevillaa ja kaupungin merkitys romahti viimeistään vuonna 1717, kun kauppamonopoli siirtyi meren rannalle Cádiziin.

TORRE DEL ORO
Sevillan halki virtaavan Guadalquivir-joen nimi on muisto ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat Andalusiaa. Guadalquivir tarkoittaa yksikertaisesti suurta jokea. Virran varrella kohoava Torre del Oro -torni on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä. Maurit rakensivat Kultaisen tornin 1200-luvulla vartiotorniksi, josta oli helppo tähystää jokea pitkin saapuvia laivoja.

Torre del Oron nimen alkuperästä on useampia teorioita. Nimi voi juontaa juurensa joko tornin alkuperäisestä kullankeltaisesta väristä, muinaisista kultaisista mosaiikeista tai yksinkertaisesti siitä, että rakennuksen sisällä on säilytetty aarteita. Tornia on käytetty myös vankilana. Sen ylimmät osat eivät ole maurien ajalta, vaan ne on rakennettu myöhemmin.

Torre del Orossa toimii nykyään pieni merimuseo. Meille kerrotaan pääsymaksun olevan vapaaehtoinen, mutta maksamme mielellämme aikuisilta suositellut kolme euroa, joilla tuetaan museota ylläpitävän järjestön toimintaa. Alakerrassa esitellään tornin historiaa ja siellä on matkamuistomyymälä. Ylemmän kerroksen näyttely käsittelee Espanjan laivastohistoriaa muutamien esineiden, pienoismallien, karttojen ja maalausten avulla.

Näyttelyn sisältö on mielenkiintoista mutta suppeaa, sillä vanhassa tornissa on vain vähän tilaa. Katselen uteliaana vitriineihin asetettuja pienoismalleja. Esillä on esimerkiksi Kolumbuksen lippulaiva Santa Maria sekä nykyaikaisempia espanjalaisia sotalaivoja.

Tornissa kannattaa kiivetä kattotasanteelle katselemaan kaupunkinäkymiä. Maisema ei mielestäni ole muutamiin muihin Sevillan näköalapaikkoihin verrattuna mitenkään poikkeuksellisen hieno, mutta näkemisen arvoinen kuitenkin. Täällä voi miettiä menneitä aikoja ja sitä, millaisia aluksia joki on tuonut kaupunkiin. Huomio kiinnittyy parinsadan metrin päässä häämöttävään vanhaan alukseen, joka on kuin muisto menneiltä vuosisadoilta.

ESPACIO EXPLORATERRA & NAO VICTORIA
Torre del Oron huipulta näkynyt alus on kopio löytöretkeilijä Fernão de Magalhãesin käyttämästä Nao Victoriasta. Sana nao viittaa purjelaivan tyyppiin, joka on suomeksi karakki. Karakit olivat ensimmäisiä laivoja, jotka kantokykynsä ja vakautensa ansiosta soveltuivat vaativille valtamerimatkoille. Portugalilaiskapteeni lähti juuri näiltä samoilta Guadalquivirin rannoilta elokuussa 1519 kuuluisalle löytöretkelleen, joka tunnetaan historian ensimmäisenä maailmanympäripurjehduksena. Reissusta tuli raju seikkailu, josta kerrotaan laiturin vierestä löytyvässä Espacio Exploraterra -näyttelyssä.

Perhelippu näyttelyyn ja Nao Victoria -alukseen maksoi käyntimme aikaan marraskuussa 2022 viisitoista euroa, mutta hinnat näyttävät sen jälkeen hieman nousseen. Ajankohtaiset tiedot voi tarkistaa museon virallisilta nettisivuilta. Tämäkään näyttely ei ole valtavan suuri, mutta se on siisti ja tyylikkäästi toteutettu. Pidän siitä, kuinka näyttelyn kuvaama merimatka etenee aikajanalla alusta kohti päätöstään. Matkaa havainnollistetaan esimerkiksi pienoismallien, videoiden ja karttojen avulla. Reissu olisi kenties vieläkin suuremman näyttelyn arvoinen.

Portugalilainen Fernão de Magalhães kunnostautui sotimalla ympäri maailman meriä synnyinmaansa lipun alla. Hän sai idean uuden merireitin etsimisestä länteen, erityisesti arvokkaiden mausteiden hankkimista varten. Kun Portugalin kuningas ei lämmennyt idealle, tarjosi Magalhães palveluksiaan verivihollisen Espanjan hoville.

Espanjan nuori kuningas Kaarle innostui ajatuksesta ja varusti vaaralliselle matkalle viisi laivaa, joiden päämääränä olivat Maustesaaret eli Molukit. Merille lähti museossa esitettyjen tietojen perusteella 245 miestä, joidenkin muiden lähteiden mukaan hieman enemmän. Suurin osa oli espanjalaisia, mutta mukana oli myös yhdeksän muun maan kansalaisia.

Magalhãesin löytöretken vaiheista on esitetty hieman vaihtelevia tulkintoja, joista uskottavimmat perustuvat mukana seilanneen italialaisen seikkailijan Antonio Pigafettan päiväkirjaan. Matkaa sävyttivät monenlaiset viivästykset, muonavaraston hupeneminen, retkikunnan sisäiset kapinat sekä keripukin kaltaiset piinalliset sairaudet. Merimiehiä kuoli tai jäi muuten matkan varrelle monesta eri syystä.

Siirrymme kertaamaan historiaa Nao Victoria -aluksen kopioon, joka kelluu suurin piirtein samalla paikalla mistä alkuperäinen laiva lähti reilut viisisataa vuotta sitten kuuluisalle matkalleen. Victoriasta valmistettiin ensimmäinen kopio vuoden 1992 Sevillan maailmannäyttelyä varten. Sillä myös tehtiin vuosina 2004–06 alkuperäistä reittiä seurannut kokonainen maailmanympärimatka. Pääsemme nyt vierailemaan toiseen kopioon, joka valmistui keväällä 2020 maailmanympäripurjehduksen 500-vuotisjuhlia varten. Kopiot on pyritty toteuttamaan alkuperäisten piirustusten mukaan ja niissä on myös käytetty mahdollisimman aitoja rakennusmateriaaleja.

Tutkimusmatka eteni Atlantin yli Etelä-Amerikkaan. Retkikunta löysi erinäisistä haasteista huolimatta nykyään Magalhãesinsalmena tunnetun väylän Etelä-Amerikan kärjen ja Tulimaan välistä uudelle merialueelle. Heikoista tuulista turhautunut Magalhães nimesi vastaan tulleen suuren vesistön Tyyneksimereksi. Tässä vaiheessa yksi laivoista oli jo kärsinyt haaksirikon, ja toinen karannut omin lupineen kotimatkalle Eurooppaan. Tyyni valtameri osoittautui suuremmaksi kuin Magalhães osasi kuvitella, joten sen ylittämiseen kului huomattavasti odotettua kauemmin aikaa.

Matka sai dramaattisia käänteitä nykyisin Filippiineihin kuuluvassa saaristossa, jonka alkuperäisasukkaita Magalhães joukkoineen käännytti kristinuskoon. Kaikki heimopäälliköt eivät innostuneet uusista tavoista ja seurasi taistelu, jossa Fernão de Magalhães sai surmansa. Laivasto siirtyi baskikapteeni Juan Sebastián Elcanon komentoon. Miehistö oli tässä vaiheessa huvennut jo niin harvalukuiseksi, että heikkokuntoisin laiva Concepción päätettiin polttaa ja jatkaa reissua kahden aluksen voimin.

Elcano saapui monien vaiheiden jälkeen Maustesaarille, jotka tunnetaan nykyisin Indonesiaan kuuluvina Molukkeina. Miehistö sai hankittua vaihtokaupoilla todella arvokkaan lastin neilikkaa, kanelia sekä muita mausteita, minkä jälkeen oli aika palata Espanjaan. Ainakin osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei matkan alkuperäisenä tarkoituksena ollut kiertää maapalloa, vaan palata Maustesaarilta tulomatkalla käytettyä reittiä pitkin takaisin.

Kahdesta jäljellä olleesta laivasta Trinidadissa oli vuotoja, joten loppumatkalle lähdettiin pelkällä Victorialla. Elcano valitsi länteen päin johtavan reitin, vaikka se sisälsikin portugalilaisten muodostaman vaaran. Näitä merialueita hallinneet portugalilaiset olivat pyrkineet sabotoimaan espanjalaisten matkaa alusta lähtien. Maat olivat jo valmiiksi huonoissa väleissä ja varsinkin Magalhãesin loikkaaminen vihollisleiriin koettiin äärimmäisenä loukkauksena.

Ruoanpuute pakotti Elcanon rantautumaan portugalilaisten hallitsemalle Kap Verdelle, josta laivaan saatiin peitetarinan avulla lastattua hieman syötävää. Portugalilaiset saivat kuitenkin selville mistä retkikunnasta oli todellisuudessa kysymys, minkä seurauksena osa miehistä vangittiin ja loput onnistuivat pakenemaan Victorian kyydissä merelle.

Lopulta kolmen vuoden mittaiseksi venynyt seikkailu päättyi kallisarvoisessa maustelastissa takaisin tänne Gualdalquivirin rannalle Sevillaan syyskuussa 1522. Perille asti selvisi kahdeksantoista reissussa pahasti rähjääntynyttä miestä, kuten Juan Sebastián Elcano laivan kapteenina sekä Antonio Pigafetta arvokas matkapäiväkirja kainalossaan. Elcanon tutkimusmatkat jatkuivat Sevillaan paluun jälkeenkin, ja hän menehtyi merellä vain paria vuotta myöhemmin. Elcano oli muuten kotoisin viehättävästä baskikylästä Getariasta, jossa vietimme pari viikkoa keväällä 2016.

Uusi kopiolaiva on varsin kliininen ja siitä puuttuu historiallinen rosoisuus, mutta alusta on silti kiva tutkia hetken aikaa. Kiipeilemme eri kansille ja mietimme, millaista tällaisella laivalla olisi vaikkapa kovassa aavalle merelle iskeneessä myrskyssä. Karakilla purjehtiminen ei ole ollut mikään huviristeily ja kun Victorian alkuperäiseen miehistöön kuului 45 jäsentä, saattoi jossain vaiheessa tuntua ahtaaltakin.

Nao Victoria -alus, löytöretkestä kertova näyttely sekä historiallinen Torre del Oro ovat mukavia vierailukohteita Sevillassa. Näitä paikkoja varten ei tarvitse varata kovin paljoa aikaa, mutta tarjolla on tehokkaasti tiivistetty annos merenkulun historiaa.
Espanja
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos

Ehdimme tutustua viime syksynä joihinkin Sevillan hieman vähemmän tunnettuihin nähtävyyksiin. Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos ovat upeita palatseja, joissa saa nauttia maurilaisesta arkkitehtuurista ilman ruuhkia.
Vierailen mielelläni historiallisissa linnoissa ja palatseissa eri puolilla maailmaa. Andalusian vanhoissa rakennuksissa ihastuttavat erityisesti eksoottiset vaikutteet ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat eteläistä Espanjaa. Näin on myös Sevillan Palacio de las Dueñasissa ja Casa de Pilatosissa. Kumpikaan ei kuulu Sevillan ehdottomiin päänähtävyyksiin, joten vierailu onnistuu ainakin lokakuisena arkipäivänä hyvin väljästi ilman minkäänlaista jonottamista. Meille jää siis reilusti tilaa nauttia menneen ajan tunnelmista ja kauniista arkkitehtuurista.

PALACIO DE LAS DUEÑAS
Palacio de las Dueñas sijaitsee Sevillan vanhassakaupungissa melko lähellä Setas de Sevilla -maamerkkiä. Aikuisten pääsylipun hinta on tällä hetkellä 12 euroa. Kaupungin häly jää hetkessä taakse, kun astumme portista sisään. Tutustumme aluksi viihtyisiin puutarhoihin, joissa on vielä näin syksylläkin jonkin verran kukkaloistoa.

Puutarhassa vallitsee seesteinen tunnelma. On hauskaa katsella ajan hampaan kuluttamia värikkäitä kaakeleita ja kuunnella suihkulähteen hiljaista solinaa. Kaikkialla on vehreää ja puissa kypsyy sitrushedelmiä.

Palacio de las Dueñas rakennettiin 1400-luvun lopulla ja se sai nimensä naapurissa sijainneelta nunnaluostarilta. Rakennuttajana toimi Sevillan pormestari Pedro Pineda, joka kuitenkin joutui melko pian myymään asuntonsa eteenpäin. Erinäisten vaiheiden jälkeen palatsi päätyi vuonna 1612 Alban herttuan haltuun.

Sama vaikutusvaltainen aatelissuku on hallinnut Palacio de las Dueñasia nyt jo yli neljänsadan vuoden ajan. Talon nykyinen isäntä on Alban 19. herttua Carlos Fitz-James Stuart y Martínez de Irujo, jota saamme kiittää ovien avaamisesta yleisölle. Me turistit olemme olleet tervetulleita vasta vuodesta 2016 lähtien.

Palatsin renessanssityyliä on täydennetty maurilaisilla ja goottilaisilla piirteillä. Ihailemme monia yksityiskohtia, kuten koristeellisia kaiverruksia, keramiikkaesineitä ja erilaisia laattoja.

Palatsin alakerrassa on jonkin verran avoimia huoneita, joissa saa vapaasti kierrellä. Esillä on esimerkiksi Sevillan juhliin sekä härkätaisteluihin liittyviä julisteita. Myös flamencoteema on selvästi näkyvillä.

Pöydillä oleviin valokuviin on ikuistettu joitakin palatsissa vierailleita merkkihenkilöitä. Herttuasuvun vieraina ovat käyneet esimerkiksi Jacqueline Kennedy sekä Monacon ruhtinas Rainier vaimonsa Grace Kellyn kanssa. Täällä riittää ylellisesti sisustettuja oleskelutiloja, joissa kelpaa kahvitella kuinka arvovaltaisessa seurassa tahansa.

Näemme myös mukavalta näyttävän kirjastohuoneen sekä pienen kappelin. Työhuoneen rekvisiitasta voisi päätellä, että nykyinen herttua taitaa olla Real Betisin jalkapallojoukkueen kannattaja.

Kiertelemme hetken palatsin pihoilla. Mieleen jää parhaiten keskeisin patio, joka näyttää lumoavan kauniilta. Keltaisilla seinustoilla oleville penkeille on mukava istahtaa miettimään, millaista elämää täällä on vuosisatojen saatossa eletty. Varjoisalle oleskelutilalle on varmasti ollut käyttöä, sillä Sevilla tunnetaan yhtenä Euroopan helteisimmistä kaupungeista.

Erityisesti arkkitehtuurin maurilaiset piirteet hivelevät silmiä. Paikalla näkyy muitakin satunnaisia vierailijoita, mutta välillä saamme istua täällä keskenämme. Hiljaisuuden rikkovat vain palmuissa mekastavat papukaijat.

Palacio de las Dueñas on mielenkiintoinen nähtävyys, jonka sisäpihoille on mukava jäädä tunnelmoimaan. Kaupungin muiden talojen puristukseen jääneet puutarhat sekä palatsi ovat suhteellisen pieniä, joten vierailuun ei tarvitse varata mahdottoman pitkää aikaa.
Katso lisätiedot Palacio de las Dueñasin omilta nettisivuilta.

CASA DE PILATOS
Casa de Pilatos sijaitsee noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Palacio de las Dueñasista. Rakennus näyttää kadulta katsottuna edellistä vierailukohdettamme mahtipontisemmalta. Aikuisten sisäänpääsy palatsin alakertaan maksaa kympin. Lisäksi voisi ostaa viiden euron lipun yläkertaan, johon tutustuminen on mahdollista vain oppaan johdolla. Meidän ei tarvitse edes harkita tätä, sillä sopivia opastuksia olisi tarjolla vasta parin tunnin kuluttua.

Saavumme heti sisäänkäynnin jälkeen näyttävälle vaaleasävyiselle patiolle, jonka keskellä solisee suihkulähde. Seinustan rintakuvapatsaat esittävät roomalaisia keisareita ja espanjalaisia kuninkaita.

Casa de Pilatos muistuttaa melko paljon Palacio de las Dueñasia, mutta sisätilat ovat selvästi pelkistetympiä. Tutkittavaa esineistöä tai sisustettuja huoneita ei siis ole samaan tapaan nähtävillä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä saamme ihailla ennennäkemättömän laajaa kaakeleiden kirjoa.

Casa de Pilatosissa on yksi maailman laajimmista azulejo-kaakeleiden kokoelmista. Seinillä on käytetty noin 150 erilaista laattaa, ja kun useimpia näistä on monta neliömetriä, riittää täällä ihmettelemistä vaativimmallekin kaakeleiden ystävälle. Seinät ovat todella kauniita ja ne pääsevät muuten lähes autioissa tiloissa hyvin oikeuksiinsa.

Casa de Pilatos on arkkitehtuuriltaan suoranainen malliesimerkki andalusialaisesta palatsista, jossa italialainen renessanssi on kuorrutettu maurilaisella koristelulla. Lisäksi mukaan mahtuu goottilaisia vivahteita. 1800-luvulla tehdyissä uudistuksissa rakennukseen tuli myös romantiikkaa edustavia piirteitä.

Tämänkin palatsin rakennustyöt alkoivat 1400-luvun loppupuolella. Rakennuttaja Pedro Enríquez de Quiñones oli ansioitunut aatelismies, joka ehti vielä ennen kuolemaansa olla valtaamassa Granadaa maureilta takaisin kristityille. Rakennuksen nykyinen nimi tuli käyttöön myöhemmin, kun Pedron poika Fadrique Enríquez de Ribera kävi pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemissa ja ihastui siellä Pontius Pilatuksen taloon.

Enríquez de Riberat ajautuivat 1600-luvun puolivälissä talousvaikeuksiin, ja kun perheen tytär meni Medinacelin herttuan kanssa naimisiin, siirtyivät suvun arvonimet ja omaisuus Medinaceleille. Medicanelit omistavat Casa de Pilatosin edelleen ja osa rakennuksesta on yhä asuinkäytössä. Nykyinen Medinacelin herttuatar on 26-vuotias Victoria von Hohenlohe-Langenburg.

Nautimme olostamme perinteisissä andalusialaisissa puutarhoissa, joihin voi istahtaa ihailemaan niin arkkitehtuuria kuin kukkiakin. Paikalla on muutamia muitakin vierailijoita, mutta tunnelma on hyvin rauhallinen.

Vaikkei meillä olekaan sisäänpääsyä ylempään kerrokseen, tutustumme silti näyttävään portaikkoon ja kiipeämme raput ylös saakka. Värikkäitä kaakeleita ei ole säästelty, mutta yleisilme on paikoitellen hieman synkkäkin.

Palaamme lopuksi alussa näkemällemme sisäpihalle. Haluan pysähtyä vielä hetkeksi katselemaan kaikkea kauneutta ja miettimään rakennuksen pitkää historiaa. Ajatukset palaavat nykyaikaan, kun palatsin konstailematon siivooja käy täyttämässä ämpärinsä suoraan suihkulähteestä.

Casa de Pilatos on oikein miellyttävä paikka. Nautimme palatsin ja puutarhan tunnelmasta kaikessa rauhassa, mutta vierailuajaksi riittää silti yksi tunti. Tällaiset palatsit ovat omaan makuuni juuri sopivan kokoisia nähtävyyksiä, sillä ihmeteltävää riittää, mutta kaikkeen näkemäänsä jaksaa keskittyä alusta loppuun saakka.
Katso lisätiedot Casa de Pilatosin omilta nettisivuilta.

SEVILLAN MUUT PALATSIT
Sevillan näyttävin ja tunnetuin palatsi on kuninkaallinen Alcázar, josta kirjoitan vielä oman juttunsa myöhemmin. Kaupungissa on myös muita upeita palatseja. Esimerkiksi Palacio de la Condesa de Lebrija tunnetaan hienoista mosaiikeistaan, Casa de Salinas näyttää valokuvissa kauniilta ja vaihtoehtoja tuntuu riittävän monta muutakin. Sevilla on harvinaisen kaunis kaupunki, jonka sisäpihoille on kätketty hämmästyttäviä arkkitehtonisia aarteita.
Voit lukea Sevillasta laajemmin jutustani Ihastuttavan upea Sevilla.
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat5 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot4 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 kuukautta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Emiraatit4 vuotta sitten
Pikavisiitti Dubaihin – rikkautta ja ristiriitoja
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Liechtenstein3 kuukautta sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
5.11.2021 at 18:07
Nuo valkoiset talot ovat kieltämättä kauniita, mutta jotenkin omaan silmään varsinkin nuo siniset ovet ja muut yksityiskohdat tekevät siitä kokonaisuudesta niin hienon!
”Tämä viittaa ajanjaksoon, jolloin kaikkien kolmen uskonnon edustajat elivät Frigilianassa sopuisasti.” Tuo onkin siinä meilessä ikävä yksityiskohta, että on harmittavaa, että tuntuu tämän olevan niin hankalaa nykyisin. Useammassa paikassa on ollut niin, että sinällään ristiriitoja ei kyllä varsinaisesti ehkä huomaa, mutta paikallisten kanssa jutellessa ne tulevat kyllä esiin.
Mika / Lähtöportti
6.11.2021 at 21:13
On ihan totta, että valkoinen kylä kaipaa sinisiä ovia ja muita väriläiskiä näyttääkseen hyvältä. Valkoinen on hyvä yhtenäinen tausta, jota vasten yksityiskohdat pääsevät loistamaan.
On surullista että uskonnon vuoksi, tai ainakin sen varjolla, on tehty maailmanhistoriassa paljon pahaa. Euroopassa ainakin Pohjois-Irlannissa ja Bosniassa on tälläkin hetkellä enemmän tai vähemmän räjähdysherkkä tilanne, johon politiikan lisäksi liittyy jollain tasolla myös uskonto. Muualla maailmassa tietysti vielä pahempia ongelmapesäkkeitä.
Aila ja Juha
9.11.2021 at 7:29
Frigiliana on todellakin häikäisevän kaunis. Olen käynyt siellä parikin kertaa ja nyt ihmettelen, että juuri sieltä on jäänyt blogikirjoitus tekemättä. Monista muista valkoisista kylistä olen kyllä kirjoittanut. Nuo Espanjan ja erityiseti Andalusian kylät ovat kyllä kaikki niin iloisen aurinkoisia ja kauniita. Näyttää siltä, että teillä oli onnistunut matka. Me olemme kokeneet Andalusian oleskelujaksomme viime vuosina aivan mahtavina juuri noiden valkoisten kylien ja vaellusmahdollisuuksien takia. Ja juuri nyt katselin lentoja Malagaan, koska olisi tosi ihanaa nähdä Aurinkorannikon jouluvalojen syttyvän. Ne ovat jotain aivan mahtavaa. Aila
Mika / Lähtöportti
9.11.2021 at 11:24
Andalusia on upeaa aluetta, siellä tosiaan riittää kauniita kyliä, aurinkoa ja vaelluspolkuja. Haaveilen itsekin oleskelevani siellä joskus pidemmän aikaa. Aurinkorannikon jouluvalot ovat varmasti upeat, toivottavasti pääsette niitä taas ihailemaan! Itselleni ovat jääneet mieleen Funchalin jouluvalot Madeiralla, niihin panostetaan siellä paljon, samoin kuin uudenvuoden ilotulitukseen.