Kaunis Gotlannin saari ansaitsisi enemmänkin aikaa, mutta jo päivässä ehtii ihailla Visbyn keskiaikaista kaupunkia, aistia ruotsalaista vieraanvaraisuutta ja moikata Peppi Pitkätossua. Alkava kesä toi mieleeni menneiden...
Teimme viime viikonloppuna koko perheen risteilymatkan Tukholmaan Silja Symphonyn kyydissä. Laivayhtiön maskotti Harri Hylje rakastaa silakkaa, salmiakkia sekä seikkailuja, ja niitä mahtui omaan risteilyymmekin. Yhteistyössä Tallink...
Rakkaan länsinaapurimme pääkaupunki Tukholma on helposti saavutettavissa niin laivalla kuin lentäenkin. Kokosin kymmenen mieleeni jäänyttä paikkaa, joissa käymistä voin suositella muillekin. Listan vaihtelevaan sisältöön mahtuu kohteita...
Olen muutaman viime vuoden aikana matkustanut suhteellisen paljon Tukholmassa, josta on kuin varkain tullut yksi suosikkikaupungeistani. Listasin nyt kolme kauppahallia, kolme herkkukauppaa, kolme klassikkoravintolaa ja kolme...
Monessa joulukuusessa roikkuu punavalkoisia karkkeja. Tiesitkö, että noiden piparmintulta maistuvien makeisten syntymäkoti sijaitsee Vättern-järven rannalla Grännassa? Olipa kerran köyhä leskirouva Amalia Eriksson, jonka täytyi keksiä keinoja...