Teimme elokuun loppupuolella vaimon kanssa lyhyen hääpäivämatkan Aostanlaakson maisemiin Italiaan. Ehdimme nähdä upeita alppimaisemia, pittoreskeja pikkukyliä sekä historiallisia linnoja. Hotellikin oli varsin tyylikäs.
 
Saavuimme Aostanlaaksoon torstai-iltana ja palasimme kotiin jo sunnuntaina iltalennolla. Aika oli tietenkin kovin lyhyt, mutta ehdimme silti saada käsityksen siitä mitä Ranskan ja Sveitsin kainalossa sijaitsevalla Aostanlaaksolla on tarjottavanaan. Nautimme erityisesti vuoristoisista maisemista sekä hiljaisesta tunnelmasta. Aostanlaaksoon matkustaminen onnistuu sujuvimmin lentämällä Milanoon ja jatkamalla sieltä vuokra-autolla eteenpäin. Malpensan lentokentältä ajoi Saint-Vincentin kylässä sijainneeseen majapaikkaamme noin puolessatoista tunnissa.

Yksi syy matkakohteen valinnalle oli varmasti haluni tutustua Italian kaikkiin kahteenkymmeneen hallinnolliseen alueeseen. Kokonaan kokematta on Aostanlaaksossa vierailun jälkeen enää saappaankärjessä sijaitseva Calabria, mutta joukkoon mahtuu myös pari aluetta, joilla olen käynyt vasta todella pikaisesti. Aostanlaakso on Italian alueista pienin sekä asukaslukunsa että pinta-alansa osalta, ja myös ainoa, joka ei jakaudu useampaan maakuntaan.

Haluaisin tutustua Italian kaikkiin alueisiin monipuolisesti ja mielellään ainakin viikon verran viipyen, joten toinenkin matka Aostanlaaksoon houkuttaisi jo kovasti. Olen myös huomannut löytäväni mieluisia matkakokemuksia usein suosituimpien matkailureittien ulkopuolelta, kuten tällä kerralla Aostanlaaksosta. Italia on täynnä kätkettyjä helmiä sekä upeita vaihtelevia tunnelmia.  

Grand Hotel Billia / Parc Hotel Billia

Majoitumme tällä kolmen yön matkallamme tavanomaista juhlavammin, sillä vietämmehän 17. hääpäiväämme. Grand Hotel Billia kuuluu seudun maamerkkeihin ja keltainen julkisivu onkin klassisella tavalla näyttävä. Pihalla on mukavannäköinen uima-allas ja sijainti vuorten keskellä näyttää miellyttävältä. Saint-Vincentin kylän keskusta on vain lyhyen kävelymatkan päässä.

Emme raaski maksaa viiden tähden hotellin hintoja, mutta saman katon alle pääsee huokeamminkin. Samassa rakennuksessa toimivan sisarhotellin Parc Hotel Billian huoneet ovat hieman vaatimattomampia, mutta käytämme samaa ovea, vastaanottotiskiä, aamiaishuonetta ja kaikkia muitakin yhteisiä tiloja kuin Grand Hotelin asiakkaat. Buffetaamiainen on hyvä ja italialaisella mittapuulla monipuolinen, joskaan ei ihan yllä runsaudessaan Suomen parhaiden hotelliaamiaisten tasolle. Aamiaisen voi nauttia vaikka ulkoterassilla.

Parc Hotelin puolelle myydään vähintään kolmen yön mittaisia tarjouspaketteja, jolloin kahden hengen huoneen hinnat lähtevät noin 150 eurosta yöltä. Hieman kalliimmalla saa jo mukavasti lisätilaa. Siistissä huoneessa ei ole mitään erityistä luksusta, muttei suuremmin valittamistakaan. Huoneemme moderni valojärjestelmä menee kertaalleen kokonaan pois toiminnasta, mutta se korjataan asiasta ilmoittamisen jälkeen muutamassa minuutissa.  

Syömme yhtenä iltana hotellin ravintolassa neljän ruokalajin menun, jossa on jokaisen ruokalajin kohdalla muutamia vaihtoehtoja. 58 euron hintaan kuuluu ruokien lisäksi kaksi viinilasillista, kivennäisvesi ja kahvi, joten illallista voi mielestäni pitää viiden tähden hotellin valkoisten pöytäliinojen äärellä todella edullisena. Ruoka on maukasta, joskaan ei fine dining -tasoista tai muutenkaan aivan poikkeuksellista. Hotellissa on useita erilaisia ruokasaleja, ja koska varasimme oman illallisemme vasta viime hetkellä, päädymme melko kolkkoon suureen tilaan. Ateria on joka tapauksessa onnistunut.

Castel Savoia

Käytämme suurimman osan ajastamme päiväretkiin Aostanlaakson maisemissa. Hotellilta on noin tunnin ajomatka Savoijin linnaan, jonka Italian kuningatar Margherita rakennutti kesäasunnokseen vuosina 1899–1904. Upea linna sijaitsee hienojen vuoristomaisemien keskellä, eikä siellä vierailua kannata jättää tällä seudulla liikkuessa väliin. Sisätiloihin tutustuminen tapahtuu italiaksi opastetulla kierroksella, jonka aikana saamme ihailla muun muassa hienoa portaikkoa sekä monia tyylikkäästi koristeltuja huoneita.

Lue lisää jutustani Aostanlaakson satulinna Castel Savoia.

Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore

Vierailemme heti linnan jälkeen lähistöllä Gressoney-Saint-Jeanin kylässä, jonka laidalla kävelemme kuvankauniin Gover-lammen ympäri. Idyllinen pieni kylä viehättää luonnon lisäksi myös alppityylisten talojensa ansiosta. Tutustumme tämän jälkeen myös samasta Gressoneyn laaksosta löytyvään Fontainemoreen, joka sijaitsee parikymmentä kilometriä etelämpänä. Hiljainen Fontainemore on päässyt jopa Italian kauneimpien kylien listalle. Idyllinen jokiranta kirkkoineen ja kivisiltoineen on hyvin kuvauksellinen ja nautimme vierailusta, vaikkemme tästä kylästä kovin paljoa nähtävää löydäkään.
 
Lue lisää jutustani Aostanlaakson kylät Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore. 

Lago Blu

Toisen retkipäivämme ensimmäinen kohde on pieni Lago Blu -lampi, joka tulee vastaan Valtournenchen laaksossa pari kilometriä ennen Breuil-Cervinian hiihtokeskusta. Kirkasvetinen lampi on todella kuvauksellinen varsinkin, jos taustalla häämöttävä Matterhorn ilmestyy pilvien välistä esiin. Kuuluisa vuori pysyttelee koko vierailumme ajan osittain piilossa, mutta olemme silti tyytyväisiä pilvien välistä pilkottavan huipun näkemisestä.

Lago Blun ympärille on kertynyt eväitä nauttivia retkeilijöitä, sillä ympäristössä kulkee paljon patikkapolkuja. Emme ole varustautuneet tällä matkalla patikointiin, mutta kiipeämme läheiselle kukkulalle katselemaan maisemia.

Lampi on niin pieni, ettei sen kiertämiseen kulu montaa minuuttia. Ilma tuntuu poikkeuksellisen raikkaalta, sillä vuoristotie on johtanut meidät jo parin kilometrin korkeuteen. Sää tuntui Saint-Vincentistä lähtiessämme suorastaan tukalan helteiseltä, mutta täällä ylhäällä lämpötila on jäänyt alle kahdenkymmenen asteen.

Breuil-Cervinia

Lago Blulta hurauttaa parissa minuutissa Breuil-Cervinian hiihtokeskukseen. Vaikka kylä tunnetaankin ensisijaisesti talviurheilusta, näyttää myös kesäisille patikkapoluille riittävän käyttäjiä. Suurelta Marmore-joen rannalla sijaitsevalta parkkipaikalta löytyy onneksi hetken etsiskelyn jälkeen tilaa. Seurailemme autosta noustuamme viereisellä golfkentällä seikkailevan suurikokoisen murmelin touhuja.

Breuil-Cervinia vastaa hyvin odotuksiamme, sillä tiesimme sen olevan historiallisen pikkukylän sijasta ensisijaisesti hiihtokeskus monine ravintoloineen ja urheiluliikkeineen. Yleisihme on silti miellyttävä, sillä kylällä näkyy muiden rakennusten lisäksi paljon harjakattoisia puutaloja. Teemme mukavan kävelykierroksen kylän ympäri.

Paikkakunnan nimestä on käyty viime vuosina poliittista vääntöä. Kahdesta nimestä vanhempi on ranskankielinen Breuil. Cervinia viittaa puolestaan Matterhorniin, joka tunnetaan Italiassa nimellä Monte Cervino. Tämä nimi on peruja fasistiselta ajalta, jolloin kaikki mahdollinen pyrittiin italialaistamaan. Väittely jatkuu edelleen, mutta käsittääkseni kylästä käytettäisiin mieluummin nimeä Le Breuil, kun taas hiihtokeskuksen nimeksi on vakiintunut Cervinia.  

Breuil-Cervinia sijaitsee lähes kirjaimellisesti vuorten sylissä. Sveitsin ja Italian rajalla kohoava Matterhorn näyttää nousevan heti kylän laidalta ja ympärillä näkyy monia muitakin Alppien huippuja. Tarjolla on suuri hiihtohissien ja erilaisten köysiratojen verkosto, joka mahdollistaa liikkumisen laajalla alueella. Korkein köysirata-asema on Matterhornin jäätiköllä 3883 metrissä, jolta voi halutessaan laskeutua vuorten toiselle puolelle Sveitsin Zermattiin.

Päätämme kyläkierroksen pieneen kadunvarren ostoskeskukseen, josta löydämme focacciaa tarjoavan baarin. Istumme arkisen aukion laidalle kyhätylle terassille syömään yllättävän runsaiksi paljastuvia tilauksiamme, jotka muistuttavat enemmän rapeita voileipiä kuin aitoa ligurialaista focacciaa. Ihailemme syödessämme vuoria ja seurailemme taivaalla liikkuvia pilviä, jotka eivät missään vaiheessa suostu paljastamaan Matterhornia koko komeudessaan.

Castello di Fénis

Palaamme Breuil-Cerviniasta alas laaksoon ja suunnistamme vielä ennen hotellille paluuta yhteen kohteeseen. Fénisin kylä tunnetaan ennen kaikkea linnastaan, joka on yksi Aostanlaakson upeimpia. Kylä on muuten varsin arkinen, ja meitä tervehtii heti löytämällämme parkkipaikalla navettaan viittaava haju. Laakson sää tuntuu vuoristoretken jälkeen painostavan kuumalta ja ilmassa on selvästi ukkosta.

Fénisillä on pitkä historia, sillä sen kautta kulki Rooman valtakunnan aikoihin keisari Augustuksen rakennuttama tie Po-joen laaksosta Galliaan. Vanhimmat linnasta kertovat kirjalliset merkinnät ovat peräisin 1200-luvulta, mutta rakennus laajennettiin nykyiseen muotoonsa parisataa vuotta myöhemmin.

Vaikka Fénisin linna näyttääkin ritarihenkiseltä, ei sitä rakennettu sotilaalliseen tarkoitukseen. Sijainti pienellä kukkulalla olisikin ollut puolustamista ajatellen melko kehno. Kyseessä oli Challantin aatelissuvun kotilinna, joka komistui entisestään sitä mukaa kun suvun päämiehet saivat vaikutusvaltaa. Onnen käännyttyä linna alkoi vähitellen autioitua ja hylättiin lopulta kokonaan. Fénisin linna on sittemmin pelastettu raunioitumiselta, restauroitu ja avattu museona.

Linna on avoinna ympäri vuoden ja pääsylippujen hankkiminen onnistuu kätevimmin Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta. Emme halunneet aikatauluttaa päiväämme, joten jätimme kellonaikaan sidotut etukäteisliput ostamatta. Retki venähtääkin sen verran pitkäksi, ettemme jaksa enää paikan päällä kysellä pääsylippuja viimeiselle aukiolotunnille. Tornien koristama keskiaikainen linna on kenties parhaimmillaan nimenomaan näin ulkoa päin nähtynä, vaikka sisätilatkin lienevät näkemisen arvoiset.

Saint-Vincent

Tutustumme ”kotikyläämme” Saint-Vincentiin vasta matkan kolmantena iltana. Hotelliltamme pääsisi maanalaista käytävää pitkin suoraan kasinolle, joka on ollut tärkeä kohtaamispaikka jo vuosikymmenten ajan. Selailemme huoneessamme Casino de la Valléesta kertovaa kirjaa, jonka kuvissa hymyilevät muiden muassa Sean Connery, Sophia Loren, Joséphine Baker, Muhammad Ali, Roberto Baggio, Roberto Benigni sekä kymmenet muut lähinnä italialaiset eri alojen tähdet.

Jätämme kasinovierailun väliin ja kuljemme maisemallista kävelytietä pitkin muutaman sadan metrin matkan Saint-Vincentin vanhaankaupunkiin. Laskeva aurinko kultaa jo taivasta ja lähestyvän ukkosen jyrinä kaikuu jylhillä rinteillä. Välillä täytyy pysähtyä ihailemaan näkymiä laaksoon.

Keskustaa halkovan viihtyisän kävelykadun varrella toimivat kaupat sulkevat lauantai-iltana ovensa, mutta ravintoloihin ja baareihin kerääntyy hyväntuulisia ihmisiä. Pienellä torilla viritellään jonkinlaista musiikkiesitystäkin. Kuljemme kadun päässä kohoavalle kirkolle saakka, katselemme taas laaksomaisemia ja käännymme paluumatkalle.

Ukkosen jyrinä voimistuu entisestään ja sadepisarat täplittävät jo katua, kun astumme erääseen gelateriaan ostamaan jäätelöä. Syömme jäätelöt katoksen alla. Koska sade jatkuisi sääennusteen perusteella vielä tunteja, päätämme palata sateenvarjojen suojissa hyvissä ajoin hotellille. Saint-Vincent vaikuttaa iltakävelymme perusteella mukavalta paikalta, josta löytyy kasinon lisäksi esimerkiksi kylpylä.

Bard

Palaamme kotimaahan vasta iltalennolla, joten ehdimme Malpensaa kohti ajaessamme pysähtyä Bardin kylässä. Erityisesti linnoituksestaan tunnettu Bard on elokuun viimeisenä sunnuntaina kovin suosittu vierailukohde, joten kylän parkkihalli on niin täynnä ettemme pääse edes sen puomille asti. Päädymme hetken kiertelyn jälkeen Dora Baltea -joen vastarannalle naapurikylä Hônen puolelle. Vapaalta parkkipaikalta on reilun kymmenen minuutin kävelymatka Bardiin, mutta löydämme samalla vahingossa erinomaisia kuvakulmia linnoitukselle päin.

Bard on yksi kolmesta Italian kauneimpien listalle valitusta Aostanlaakson kylästä. Se on päässyt mukaan myös bloggaajakollega Helin mainioon Kylässä Italiassa -kirjaan. Roomassa asuva Heli vierailee keskiaikaisissa kylissä mielellään sesongin ulkopuolella, joten kokemamme helteinen tunnelma eroaa kirjassa kuvaillusta seesteisyydestä. Ihmisiä on silti liikkeellä täysiin parkkipaikkoihin nähden yllättävän vähän.

Bard on sikäli erikoinen kylä, että se koostuu pitkälti vain yhdestä jyrkänteen juurella kulkevasta kujasta, joka nousee vähitellen kohti kaiken yläpuolella kohoavaa linnoitusta. Aostanlaaksossa on paljon komeita linnoja, joista Bard kuuluu merkittävimpiin. Se sijaitsee strategisella paikalla kapean rotkon keskellä ja vartioi samalla ohi virtaavaa Dora Baltea -jokea.  

Kaunista kujaa pitkin on mukava kävellä. Pysähdymme erääseen puotiin ostamaan käsin veistetyn jääkaappimagneetin tämän reissun ainoaksi matkamuistoksemme. Ystävällinen myyjä huomaa lähtömme jälkeen, että ostamamme esineen varsinainen magneettiosa on pudonnut pöydälle. Niinpä hän juoksee kujalle peräämme ja vaihtaa pakkaamansa tuotteen anteeksi pyydellen ehjään.

Linnoitus kiinnostaisi, mutta emme halua maksaa pääsymaksua vain siksi, että kurkkaisimme pikaisesti näköaloja ja kiirehtisimme osan sisätilojen näyttelyistä läpi. Kiipeämme siis vain linnoituksen porteille saakka ja kurkistamme samoilla kulmilla sijaitsevan Bardin kirkon ovesta sisään. Jos vielä joskus palaamme Aostanlaaksoon, varaamme silloin kunnolla aikaa Bardin linnoitukseen tutustumiseen. Linnoituksen ihaileminen alhaalta eri suunnista sekä kylän halki käveleminen olivat toki nekin mukavia ja ehdottomasti pysähtymisen arvoisia kokemuksia. Nyt aikataulumme alkaa kuitenkin jo vaatia paluumatkan jatkamista kohti Malpensan lentokenttää.

Ajatuksia Aostanlaaksosta

Aostanlaakso osoittautui hyvinkin viehättäväksi alueeksi, joka kuuluu Italian muiden pohjoisten osien tavoin maan vauraimpiin seutuihin. Vaikka Aostanlaakson paikkakuntien nimet ovatkin pitkälti ranskankielisiä, puhuu suuri enemmistö asukkaista äidinkielenään Italiaa. Myös saksan kieltä on paikoitellen esillä. Yllätyimme kaikesta huolimatta siitä, kuinka Aostanlaakso tuntui meistä tyypillisemmältä Italialta kuin etukäteen osasimme odottaa.

Liikuimme Aostanlaaksossa sujuvasti vuokra-autolla. Koko päälaakson halki kulkee maksullinen moottoritie, ja seudun muutkin tiet tuntuivat olevan hyvässä kunnossa. Vuoriston mutkikkailla teillä autoiluun kannattaa silti varata reilusti aikaa. 

Jokaisella Italian alueella on tietenkin omat perinneruokansa. Maistoimme matkallamme seudun kuuluisaa Fontina-juustoa sekä lähistöllä valmistettua punaviiniä. Paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluvat myös ainakin polenta ja laardi. Italian laardipääkaupungissa Arnadissa oli matkamme aikaan meneillään vuosittainen sian rasvalle omistettu festivaali, joka aiheutti ohi ajaessamme pienimuotoista ruuhkaa tielle. Jätimme kuitenkin laardifestivaalit omalta osaltamme väliin.

Kun joskus toivottavasti pääsen palaamaan Aostanlaaksoon paremmalla ajalla, voisin vierailla alueen pienessä pääkaupungissa Aostassa sekä tutustua kattavammin seudun linnoihin. Emme ottaneet tällä kerralla edes patikointivarusteita mukaan, mutta seuraavalla kerralla ohjelmaan voisi mahduttaa kävelyä Gran Paradison kansallispuistossa sekä vaikkapa Courmayeurin tai Breuil-Cervinian ympäristössä. Talvella tarjolla olisi tietenkin laskettelua sekä käsittääkseni myös erinomaiset maastohiihtomahdollisuudet. Siinä olisikin jo monta syytä uuteen matkaan.

Ehdimme käydä lyhyellä elokuisella Italian-matkallamme muutamassa viehättävässä Aostanlaakson kylässä. Tässä tunnelmia Gressoney-Saint-Jeanista ja Fontainemoresta, jotka sijaitsevat kauniissa laaksossa saman vuoristotien varrella.

Gressoneyn laakso halkoo vuoristomaisemia Monte Rosan rinteiltä etelään päin. Vuorilta alkunsa saava Lys-joki virtaa laakson pohjalla Pont-Saint-Martinin pikkukaupunkiin saakka, jossa se yhdistyy vuolaampaan Dora Baltean virtaan. Saavumme retkemme alkuvaiheessa Pont-Saint-Martiniin, jossa käännän vuokra-automme ylämäkeen kohti Gressoney-Saint-Jeania. Tienviitta ilmoittaa matkan pituudeksi kolmekymmentä kilometriä. On aika tutustua Gressoneyn laaksoon, joka tunnetaan myös Lysin laaksona.

Gressoney-Saint-Jean ja Laghetto di Gover

Päiväretkemme pääkohteena on Savoijin linna, josta julkaisin oman juttunsa jo aiemmin. Linna on ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta hyppäämme nyt toiston välttämiseksi linnavierailun ylitse ja jatkamme muutaman minuutin ajomatkan eteenpäin Gressoney-Saint-Jeanin kylän keskustaan. Seutu on nimistöltään hyvinkin ranskankielinen, mutta valtaosa väestöstä puhuu nykyään äidinkielenään italiaa. Aostanlaaksossa puhutaan vähemmistökielinä myös saksaa sekä ranskan murretta muistuttavaa arpitaania.

Löydämme autolle parkkipaikan Lys-joen varrelta. Pysähdymme heti aluksi ihailemaan turkoosina hohtavaa virtaa, jonka alkulähteet ovat Lysin jäätiköllä laakson perällä kohoavan Monte Rosan rinteillä. Joen vastarannalta näyttäisi lähtevän houkutteleva kävelyreitti, mutta suuntaamme silti Gressoney-Saint-Jeanin keskustaan ja sen halki Laghetto di Goverin rannalle. Lampi kimaltelee keskustan laidalla, joten kävelymatkaa ei kerry kovin montaa minuuttia.

Kuvankaunis Laghetto di Gover on suosittu ajanviettopaikka, jonka rannoille on kerääntynyt aurinkoisena iltapäivänä paljon ihmisiä. Tunnelma on silti rauhallinen ja kaikille riittää tilaa. Ääntä kuuluu vain hieman syrjemmältä, jossa on menossa jonkinlainen lasten jumppatunti. Myös poniratsastusta näyttäisi olevan tarjolla.

Matalassa tekolammessa ui paljon kaloja, jotka erottuvat kirkkaasta vedestä hyvin. Kalastaminen on sallittua ja pari perhettä onkin saapunut paikalle vieheet mukanaan. Talvella jäätyessään Laghetto di Gover muuttuu luistinradaksi.

Lampi on varsin pieni, joten sen kiertämiseen ei kulu kovin paljoa aikaa. Maisemaa täytyy kuitenkin pysähtyä ihailemaan moneen kertaan. Rannalla on yksi ravintola, johon voi poiketa nauttimaan virvokkeita.

Palailemme pienelle kylälle, joka ihastuttaa erityisesti alppityylisen arkkitehtuurinsa ansiosta. Talot ja niiden parvekkeita koristavat värikkäät kukat tuovat mieleen Itävallan, mutta muuten tunnelma on ehkä jopa italialaisempi kuin osasimme odottaa.

Meneillään näyttäisi olevan jonkinlainen ruokatapahtuma, sillä katujen varsille pystytetyistä kojuista tarjotaan maistiaisia ja myydään erilaisia herkkuja. Harmittelemme sitä, ettei tarjolla kuitenkaan ole valmiita katuruoka-annoksia.

Pistäydymme ohimennen kylän kirkossa, joka on omistettu Gressoney-Saint-Jeanin suojeluspyhimykselle Johannes Kastajalle. Oven vieressä ulkoseinässä on Savoijin linnan emännälle kuningatar Margheritalle omistettu muistomerkki.

Huomaamme erään kujan varrella suuren hiihtokilpailua esittävän valokuvan. Tarkempi tutkiminen paljastaa, että kylän oma tyttö Arianna Follis tuulettaa vuonna 2009 otetussa kuvassa sprinttihiihdon maailmanmestaruutta. Taustalla pronssille kurottaa Suomen Pirjo Muranen. Gressoney on tunnettua talviurheilualuetta, ja laakson pohjalla kulkee talvisin todella houkuttelevilta kuulostavia latuja. Ne ovat kelvanneet esimerkiksi sprinttihiihdon suurimpiin tähtiin kuuluvalle Federico Pellegrinolle, joka on asunut Gressoney-Saint-Jeanissa jo kauan.

Kylästä saa hyvän käsityksen jo tunnissa, ja koska meillä on päiväksi muutakin ohjelmaa, jatkamme pian matkaamme. Gressoney-Saint-Jean jää mieleen viihtyisänä pienenä kylänä, jossa saimme nauttia upeista maisemista kirkasvetisen lammen rannalla. 

Fontainemore

Laaksosta pääsee pois vain ajamalla samaa tietä takaisinpäin. Palaamme vajaat kaksikymmentä kilometriä etelään, kunnes saavumme Italian kauneimpien kylien listallekin päässeeseen Fontainemoreen. Tuntuu luonnolliselta paketoida tähän samaan juttuun kokemukset molemmista kylistä, sillä vierailimme niissä peräkkäin. Yhdistäviä tekijöitä löytyy historiastakin, sillä esimerkiksi molempien kylien kirkkojen rakentamisesta vastasi sama mies Antoine Goyet, joka oli kotoisin Gressoney-Saint-Jeanin ja Fontainemoren välissä sijaitsevasta Issimestä.

Fontainemore on saapuessamme kovin hiljainen, ja parkkipaikkakin odottaa meitä lähes autiona. Laskeudumme muutamalla askeleella päätietä reunustavalle kävelytielle, joka seuraa Lys-joen vartta. Näkymä joelle ja vastarannalla kohoavalle Sant’Antonio Abaten kirkolle on todella kaunis. 

Fontainemore vaikuttaa hyvin pieneltä kylältä, jossa ei ole erityisen paljoa nähtävää. Kävelemme kohti kirkkoa kylän halki kulkevaa maantietä pitkin. Kapea tie hipoo rakennusten seiniä, joten jalankulkijoille ei ole juurikaan tilaa, ja kulman takaa ilmestyvät autot näkee vasta aivan viime hetkellä. Matka on onneksi lyhyt ja pääsemme pian väljemmälle kujalle.

Kujan varteen kiinnitetty infotaulu kertoo pyhiinvaelluskulkueesta, joka järjestetään viiden vuoden välein Fontainemoren ja Oropan pyhäkön välillä. Kyseessä on satoja vuosia vanha perinne, joka kerää aina runsaasti osanottajia. Saavumme kirkolle ylittämällä komean keskiaikaisen kivisillan, jonka kaari on yli kahdenkymmenen metrin pituinen.  

Sillalta on mukava katsella jokimaisemaa. Seesteisen tunnelman rikkoo yllättävä kiljahdus, sillä näemme kuinka pari ihmistä kiitää kauempana joen ylitse ja laskeutuu sitten turvallisesti maan pinnalle. Saamme näin tietää Fontainemoren seikkailupuistosta, jonka huvituksiin kuuluu kiipeilyreittien lisäksi Lys-joen ylittävä vaijeriliuku.

Kirkon ovi on visusti lukossa, joten jatkamme matkaamme jyrkänteen juurella kulkevaa kävelytietä pitkin. Keltaiset opasteviitat ohjaisivat myös pidemmille patikointiretkille vuoristoon.

Tyydymme nyt vain kävelemään hieman edestakaisin ja katselemaan vanhoja kivitaloja, joista osa on päässyt vuosien saatossa rapistumaan. Liikkeellä on lisäksemme vain pari muuta samalla lailla kameran kanssa kulkevaa matkailijaa, joten ympäristö on todella hiljainen.

Fontainemoren nimitys Italian kauneimpien kylien joukkoon on varsin tuore, sillä se pääsi listalle vasta viime vuonna. Koko maan kattavalla listalla on jo pitkälti yli kolmesataa kylää, mutta Aostanlaaksosta mukana ovat Fontainemoren lisäksi ainoastaan Étroubles ja Bard.

Palaamme kivisillan ylitse keskustan puolelle ja päädymme pian Bar Elysirin terassille. Tilaamme tienvarsibaarista spremutat eli raikkaat tuorepuristetut appelsiinimehut. Talo tarjoaa niiden seuraksi hieman paikallista juustoa, makkaraa ja grissinejä, joten saamme nauttia edullisesta välipalasta. Pidän kovasti useimpien italialaisten baarien tavasta tarjota juomien kylkeen pientä suolapalaa. 

Lyhyt ja kiireetön vierailumme Fontainemoressa on oikein mukava, vaikka löysimmekin vain vähän nähtävää. Toisaalta jokinäkymä kirkontorneineen ja kukkuloineen jää mieleeni pitkäksi aikaa, sillä se edustaa Aostanlaakson kauneutta parhaimmillaan. Vaikka matkasta on kulunut vasta pari viikkoa, tunnen jo yllättävää kaipausta Gressoney-Saint-Jeanin ja Fontainemoren maisemiin.