Espanja
Vuoristokylien viehätystä Alpujarrassa

Teimme Andalusian-matkallamme mieleenpainuvan päiväretken Alpujarran alueen kauniisiin vuoristokyliin. Ihastuin erityisesti Pampaneiraan, mutta myös Capileira vaikutti erittäin miellyttävältä paikalta.
Mutkikas maantie nousee hiljalleen yhä korkeammalle. Vielä noin tunti sitten olimme Nerjan liikenneympyrässä Aurinkorannikolla, mutta nyt meri on jäänyt taakse ja edessä kohoavat Sierra Nevadan eteläiset rinteet. Ilmassa on pientä seikkailun tuntua, sillä jo Alpujarran nimi kuulostaa kiehtovalta. Alpujarra on kauniista maisemista ja valkoisista kylistä tunnettu hieman syrjäinen alue Granadan ja Almerían maakuntien rajaseudulla.
Olemme ajaneet Órgivan pikkukaupungin halki ja kurvailleet sen jälkeen vuoristotiellä viitisentoista kilometriä, ennen kuin saavumme Pampaneiraan. Se sijaitsee Poqueiran laakson kolmesta kylästä alimpana ja vaikuttaa näkemieni kuvien perusteella kiinnostavimmalta. Niinpä valitsemme Pampaneiran päivän pääkohteeksi ja pysäköimme auton kunnalliselle parkkipaikalle. Hieman epämääräiseltä näyttävä kylänmies viittoo autoja kohti tyhjiä parkkiruutuja, muttei sentään tule pyytämään avustaan palkkiota. Kyltti kertoo pysäköinnin olevan ilmaista.
Pampaneiran vanha osa alkaa aivan parkkipaikan läheisyydestä. Kylän ihastuttavaan idylliin kuuluvat valkoiset talot ja mukulakivikujat. Ilmapiiri on hiljainen ja vuoristoilma tuntuu raikkaalta hengittää. Pampaneira sijaitsee reilun kilometrin merenpinnan yläpuolella.
Kirkon ohitse kulkevan kadun varrella sekä viereisellä pikku aukiolla on muutamia ravintoloita ja kauppoja. Matkailu lienee täällä palveluista päätellen hyvin tärkeä elinkeino, vaikka lokakuisena arkipäivänä onkin hiljaista. Reipas saksalainen retkeilijäryhmä on paikalla kävelysauvoineen ja vetää kirkon varjossa henkeä ennen seuraavalle patikointietapille siirtymistä. Poqueiran laakson kylien välillä kulkee suosittuja kävelypolkuja.
Kauppojen ulkopuolella roikkuvat matot tuovat Pampaneiran ilmeeseen väriä. Mattojen kutomisella on täällä pitkät perinteet ja käsitöitä riittää myytäväksi monessa puodissa.
Alpujarralainen perinnematto kuulostaisi mukavalta tuliaiselta, jos sellaisen vain jaksaisi raahata kotiin saakka. Muihin paikallisiin tuotteisiin kuuluvat hunaja ja marmeladi. Monella seinustalla kuivuu chiliä ja jossain kasvaa viiniköynnöksiäkin.
Kun pääaukiolta ottaa muutaman askeleen sivummalle, rauhoittuu ilmapiiri entisestään. Paikallinen nainen kantaa ostoskassin kotiin. Espanjalainen matkailijapariskunta ihailee maisemaa ja tervehtii vastaan tullessaan kohteliaasti.
Kirjava kujakissa ihmettelee muukalaisia ja hyppää varmuuden vuoksi muurin päälle turvaan. Se onkin viimeinen vastaantulija pitkään aikaan. Pyykit roikkuvat ja hiljaisuuden rikkoo vain talojen ikkunoille jätettyjen häkkilintujen laulu.
Ihastun suuresti Pampaneiran hiljaisuuteen ja syrjäisen vuoristokylän tunnelmaan. Vaikka ympäristö onkin siisti, näkyy esimerkiksi talojen seinissä aivan erilaista rustiikkisuutta kuin vaikkapa kuvankauniissa Frigilianassa tai rannikkokaupunki Nerjassa.
Kiertelemme kujalta toiselle ilman sen suurempaa päämäärää. Päädymme Federico Garcia Lorcan mukaan nimetylle kävelytielle, joka seurailee pienen jyrkänteen reunaa. Seiniltä voi lukea Garcia Lorcan runojen säkeitä. Suositun kirjailijan elämä päättyi traagisesti Espanjan sisällissodan alkuvaiheessa, kun hänet teloitettiin kotiseudullaan Granadassa. Fasistikapinalliset ottivat Garcia Lorcan silmätikukseen liberaalien ajatusten ja homouden vuoksi, eikä kuolemanpartio tuntenut armoa toisinajattelijaa kohtaan.
Kävelytien kaide on koristeltu paikallisten savupiippujen pienoismalleilla. Alpujarran valkoiset savupiiput ovat tyypillisesti korkeita ja kapeita, minkä lisäksi niiden pää muistuttaa lierihattua.
Pampaneiran kujilla on hauska seikkailla. Mäet ovat paikoitellen todella jyrkkiä ja mukulakivien pinta epätasainen, joten hyvistä kengistä on hyötyä. Paikalliset lienevät rautaisessa kunnossa, sillä pienempikin kävelylenkki käy täällä kuntoilusta.
Osa kujista on rakennettu siten, että niiden keskellä kulkee avoin viemärikanava vuorilta valuvaa vettä varten. Vuorilta tulevaa vettä hyödyntää myös ikivanha pyykinpesukatos, jonka betoniastioihin soljuu raikasta vettä jostain ylärinteiltä.
Kiertelemme Pampaneiran mäkisten kujien hiljaisuudessa, kunnes alamme etsiä lounaspaikkaa. Valitsemme Casa de la Abuelan eli isoäidin talon. Kujan varjossa on sopivasti vapaita pöytiä. Olen syönyt koko matkan erilaisia meren herkkuja, mutta täällä vuoristossa lienee paikallaan tilata lihaa. Haluaisin maistaa villisikaa, mutta koska se on loppunut, saa tavallinen possu kelvata. Tarjoilija varoittaa annosten olevan suuria, mutta niiden koko yllättää lopulta nälkäisetkin matkailijat. Reilut annokset näyttävät olevan liikaa myös naapuripöydän raavaille motoristeille, ja luovutan itsekin kesken kaiken, vaikka äiti neuvoikin syömään lautasen aina tyhjäksi.
Casa de la Abuelaan kerääntyy lounasajan edetessä paljon ihmisiä. Kymmenien mummojen joukko suunnistaa sisätiloihin pursuten espanjankielistä puheensorinaa, permanentteja ja kukikkaita vaatteita. Heidän menoaan katselee myös terassin kulmalle tupakoimaan ilmestynyt paikallinen ukko, joka lienee saman talon asukkaita. Vuosien uurtamat ulkoilmaihmisen kasvot, vanhanaikainen hattu, maamiehen ruutupaita, kuluneet farkut, kumisaappaat ja puoliksi juotu olutpullo piirtyvät muistiini, kun luon mielikuvaa tyypillisestä pampaneiralaisesta. Mies nojaa vanhaan pöytään, jonka päällä on korillinen valtavia tomaatteja. Harmi etten saa kuvaa otetuksi.
Pöytien välissä päivystää töpöhäntäinen kissa, joka ottaisi mielellään maistiaisia syödäkseen. Sen resuinen olemus säälittää ja äänikin kuulostaa oudon käheältä. Kissa hakeutuu mielellään auringonpaisteeseen, jossa se makailee silmiään siristellen. Voin kuvitella kuinka tervetulleita auringonsäteet ovat talvella, kun vuoristoilma on viilentänyt Pampaneiran kiviset kujat ennen lämpimämpiä vuodenaikoja.
Poqueiran laakson kolme valkoista kylää Pampaneira, Bubión ja Capileira sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan. Jätämme Pampaneiran taaksemme, ohitamme muutaman minuutin kuluttua Bubiónin ja pysähdymme Capileiraan, jossa sielläkin on ilmainen pysäköintialue vanhan kylän laidalla. Täälläkin kaupitellaan päätien varrella mattoja, mutta pääosassa ovat erilaiset punontatyöt.
Käännymme pian puiden varjostamalle Calle del Doctor Castillalle, joka on yksi Capileiran kauneimmista kaduista. Sen varrella voisi tehdä ostoksia ja istahtaa juomaan kupin kahvia tai lasin viiniä.
Saavumme kuvaukselliselle Plaza Calvariolle, jonka puissa ja köynnöksissä hehkuva väri muistuttaa syksystä. Ruska on täällä vuoristossa jo pitkällä, vaikka rannikolla eletään vielä kesäisissä tunnelmissa.
Kiertelemme Capileirassakin ilman erityistä päämäärää. Myös tämä kylä on täytetty valkoisilla kivitaloilla ja kauniilla kujilla. Muutamat kaduista ovat jonkin verran väljempiä kuin Pampaneirassa.
Capileiran kirkon edessä on pieni aukio ja ympärillä lisää kapeita kujia. Ilmassa on yhtä aikaa kesäistä lämpöä, syksyn tuntua ja ikiaikaisen kylän rauhallista tunnelmaa. Aika tuntuu jotenkin pysähtyneen.
Hiljainen kylä on kiistattoman kaunis, mutta kun on juuri ihastunut Pampaneiraan, ei tämä kyläkokemus voi mitenkään nousta edellistä paremmaksi. En tiedä olisivatko mielikuvat kääntyneet päinvastoin, jos olisimme pysähtyneet ensiksi Capileiraan.
Juomme vielä ennen paluumatkalle lähtemistä kahvit Café Loma Puan näköalaterassilla. Kylän laidalta voi ihailla maisemaa, jossa erottuvat niin Bubión kuin Pampaneirakin. Vuoristossa on jotain majesteettista, vaikkei erityisen korkealla vielä ollakaan. Kupillinen café con lecheä maksaa yhden euron ja kymmenen senttiä. Nautin juomasta ja pohdiskelen Alpujarran historiaa.
Minua houkutteli Alpujarraan Ildefonso Falconesin Fatiman käsi -kirja. Andalusiassa 1500-luvulla riehunutta kristittyjen ja maurien välistä sotaa kuvaava teos on mukaansatempaava seikkailu- ja rakkaustarina. Tuhatsivuinen tiiliskivi kuvaa historiallisia tapahtumia kaikkine raakuuksineen ilmeisen totuudenmukaisella tavalla. Teoksen päähenkilö on kotoisin täältä Alpujarrasta, tarkemmin sanottuna Juvilesin kylästä, ja tuntee vuoret kuin omat taskunsa. Juvilesiin ajaisi Pampaneirasta vajaassa tunnissa, mutta sinne asti emme nyt ehdi. Onneksi myös täällä Poqueiran laaksossa voi aistia kirjan luomaa mielikuvaa arvoituksellisesta vuoristoalueesta.
Laakson kolmas kylä Bubión jää meiltä tutkimatta. Pysähdymme paluumatkalla vain päätien varteen ottamaan pari valokuvaa. Kylä ei vaikuta tieltä nähtynä kovin mielenkiintoiselta, mutta sen kauneimmat osat lienevät jossain sivummalla. Paremmalla ajalla suunnistaisin kohti alaspäin viettävällä rinteellä kohoavaa kirkontornia.
Paluumatkalla on vielä aikaa pysähtyä ihailemaan maisemia. Órgivan länsipuolella sijaitseva Rulesin tekojärvi saa vetensä Guadalfeo-joesta ja on tienvarren näköalapaikoilta katsottuna kaunis ilmestys. Pysähdymme pariin eri paikkaan kuvaamaan järveä, jota reunustaa suuri pato. Antoisa retkipäivä todisti jälleen kerran Andalusian monipuolisuuden. Aurinkorannikolta pääsee nopeasti vuorille ja takaisin, joten lomaan saa helposti mahtumaan hyvinkin erilaisia kokemuksia.

Espanja
Teneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas

Teneriffan pohjoisosasta löytyvä Anagan niemimaa houkuttelee luontomatkailijoita rehevillä laakeripuumetsillä ja vuoristoisilla maisemilla. Teimme Anagassa noin viiden kilometrin mittaisen kävelykierroksen metsien siimeksessä.
Anagan maaseutupuistoksi nimetty niemimaa on vehreää luonnonsuojelualuetta, jossa riittää retkivaihtoehtoja moneen makuun. Tarjolla olisi muun muassa polkuja, jotka kulkevat vuorten ja rannikon pikkukylien välillä. Näillä reiteillä saisi ihailla komeita maisemia niin merelle kuin vuorillekin päin, mutta useimmat polut haastavat kulkijaa korkeuseroilla ja kivikkoisella alustalla. Meidän kolmen sukupolven ryhmällemme kelpaisi mieluiten suhteellisen helppo rengasreitti, jota ryhdyn etsimään Tenerife ON -sivustolta. Toiveita tuntuisi vastaavan parhaiten polku nimeltä Bosque de Los Enigmas eli Arvoitusten metsä.

Ajelemme Anagaan La Lagunan kaupungin ohitse. Tie kääntyy pari pikkukylää ohitettuamme mutkikkaaseen ylämäkeen, jolloin asutus loppuu ja saavumme rehevän metsän keskelle. Etenemme pari kilometriä autojonon jatkona, kunnes liikenne pysähtyy kokonaan. Alamme pian ymmärtää, että kyseessä on jono päämääränämme olevalle Cruz del Carmenin parkkipaikalle. Tilanne alkaa vaikuttaa jo epätoivoiselta, mutta olemme sisukkaita ja saamme reilun puolen tunnin odottelun jälkeen automme pysäköityä. Heti parkkipaikan laidalla odottaa Cruz del Carmenin näköalapaikka, jolta voi ihailla La Lagunan kaupungin ylitse avautuvaa maisemaa Teide-vuorelle päin.

Suunnistamme näköalapaikalta maantien toiselle puolelle, josta Bosque de Los Enigmas -polku alkaa. Kierros on vajaan viiden kilometrin mittainen ja se sisältää osia merkityistä reiteistä PR-TF 11 El Batán–Punta del Hidalgo sekä PR-TF 12 Bajamar. Ohitamme Cruz del Carmenin ravintolan ja pääsemme polulle, jolla tulee pian vastaan opastaulu.

Lähdemme tekemään kierrosta myötäpäivään. Alkumatka on lähes pelkkää alamäkeä, kun reitti laskeutuu autotien lähistölle ja kääntyy sitten syvemmälle metsään. Puiden oksat ovat taipuneet hauskasti polun yläpuolelle ja muodostavat eräänlaisen lehtikatoksen.

On mukavaa kävellä rauhallisesti ja nauttia aurinkoisesta säästä. Joillakin oksilla kasvaa naavaa ja maa on paikoitellen punertavaa. Metsässä ei ainakaan näin vuodenvaihteessa kuki oikeastaan mikään. Eläinkohtaamisemme rajoittuvat pariin pikkulintuun.

Retki vie meidät Anagan laakeripuumetsien keskelle. Subtrooppiset laakeripuu- eli laurisilva-metsät ovat tulleet meille tutuiksi monilla Madeiralla tehdyillä luontoretkillä ja näimme niitä Azoreillakin. Laakeripuumetsät olivat esihistoriallisella ajalla yleisiä koko Välimeren alueella, mutta ne ovat nykyään kadonneet muualta kuin näiltä muutamilta Atlantin saarilta.

Reitti kulkee suurimmaksi osaksi leveää ja tasapohjaista polkua pitkin. Eteneminen on näin ollen hyvin helppoa, mutta varsinkin pitkien suorien kohdalla maisemallisesti hieman yksitoikkoista.

Retken luonne muuttuu saapuessamme pitkään ylämäkeen, joka mutkittelee jyrkällä rinteellä. Päivän rankin nousu johtaa meidät autotien varteen ja komealle Zapatan näköalapaikalle, jossa syömme repussa kulkeneet eväät.

Aurinko porottaa kuumasti näköalapaikalle, joka on suurin piirtein kävelykierroksen puolivälissä. Ohi kulkeva tie on kovin hiljainen, ja vaikka näköalapaikan parkkipaikalla ei ole montaa paikkaa, mahtuisi tänne silti pysäköimään vaikka heti. Tämä olisi ollut hyvä tieto ennen omaa retkeämme, jonka ainoa ikävä osuus oli vapaan parkkipaikan odottaminen Cruz del Carmenissa.

Zapatan näköalapaikalta on hyvin samankaltainen maisema kuin Cruz del Carmenistakin, eli pääosassa on Teide-vuori. Toisaalta täältä näkyy myös vehreitä kukkuloita ja komeita metsiä sekä taustalla kimalteleva valtameri.

Palaamme pienen pätkän maantien vartta takaisin päin, kunnes polku kääntyy taas metsään. Laskeudumme hetken jyrkästi alaspäin, minkä jälkeen matka jatkuu sujuvasti. Ylitämme vielä kertaalleen maantien, minkä jälkeen taivallamme leveää polkua pitkin.

Loppumatkalla on pitkiä loivia ylämäkiä sekä hieman porrastettuja jyrkempiäkin nousuja. Reitti ei ole erityisen raskas, joten saamme tehdä kaipaamamme leppoisan metsäretken.

Reitin loppuvaiheessa on jälleen paljon runsasta kasvillisuutta, jolloin polku kulkee taas eräänlaisessa puiden muodostamassa tunnelissa. Rehevyyden ainoana huonona puolena ovat suppeat maisemat, sillä puiden takaa näkyisi luultavasti kauas merelle saakka.

Saavumme takaisin Cruz del Carmeniin ja käymme vielä retken lopuksi Mirador de Los Enigmas -näköalapaikalla, joka on jonkinlaisen rakennuksen katolla. Täältä aukeaa ehkä koko päivän upein näkymä alas merelle päin vehreiden vuorten ja kukkuloiden ylitse.

Bosque de Los Enigmas tarjosi meille mukavan metsäretken, jonka aikana nautimme Anagan maaseutupuiston vehreästä luonnosta. Maisemallisesti reitillä ei ollut mitään kovin ihmeellistä, koska matkaa taitettiin käytännössä koko ajan metsän siimeksessä. Retken kolmesta näköalapaikasta kaksi sijaitsee aivan lähtöpaikan tuntumassa ja kolmaskin autotien varrella.

Metsäretki oli meille joka tapauksessa mieluisa kokemus, joka toi sopivasti vaihtelua Teneriffan-matkan ohjelmaan. Jos vielä joskus palaan Teneriffalle, haluaisin tutustua Anagaan laajemmin. Niemimaan autoteitä tuli ajettua vasta todella vähän ja toiveena olisi päästä myös niille maisemiltaan näyttävämmille patikkapoluille.
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Teneriffan lomaviikon 10 elämystä.
Espanja
Teneriffan patikkaretket: Roques de García

Teiden kansallispuisto on varmasti Teneriffan tunnetuin luontokohde. Espanjan korkeimman vuoren ympärille levittäytyvissä laavamaisemissa risteilee paljon retkeilypolkuja, joista me valitsimme Roques de Garcían reitin.
Jo automatka Teneriffan rannikolta saaren keskiosiin on elämys, sillä mutkikas tie nousee kilometri toisensa jälkeen yhä korkeammalle. Lähdemme matkaan pohjoisesta, jolloin tie kulkee La Orotavan kaupungin halki. Asutus vaihtuu vähitellen havumetsiin ja auton lämpömittarin lukemat laskevat tasaiseen tahtiin. Rannikon ikuinen kesä vaihtuu samalla varsin syksyisiin näkymiin.

Pysähdymme Mirador de Mataznos -nimiselle näköalapaikalle katselemaan maisemaa kauas meren suuntaan. Mutkaiset tiet johtavat yhä ylemmäs ja tien varrella alkaa näkyä lunta. Runsas lumisade oli sulkenut Teiden tiet vain paria viikkoa aiemmin, mutta ajaminen on nyt uudenvuodenpäivänä taas onneksi turvallista. Pyhäpäivä on houkutellut vuoristoon myös paljon paikallisia, jotka ovat lähteneet liukurimäkeen lumen peittämille rinteille. Autojono ainoaa tietä pitkin etenee hitaasti ja pysähtyy parin ravintolan kohdalla kokonaan.

Kävimme näissä maisemissa kymmentä vuotta aiemmin, jolloin nousimme Teiden huipun tuntumaan köysiradalla. Tuosta retkestä voi lukea jutustani Teneriffan mahtava Teide. Nyt aikomuksenamme ei ole nousta noin ylös, vaan keskittyä maisemien ihailuun alempana ja tehdä kävelyretki Roques de Garcían kalliomuodostelmien ympärillä. Laavamaisemissa kiemurteleva maantie kääntyy köysirata-aseman ohittamisen jälkeen parin kilometrin mittaiselle suoralle, jonka varrella näkyy etsimämme parkkipaikka.

Vaikka pysäköintialue löytyykin helposti, osoittautuu vapaan parkkiruudun metsästäminen hankalaksi. Teneriffa kärsii muutenkin yliturismista, ja uudenvuodenpäivä vaikuttaa ainakin täällä tavallista suositummalta retkiajankohdalta. Paikkoja vapautuu silloin tällöin, mutta on vaikea arvata missä päin aluetta onni olisi myötä. Käytössä on varsinaisen Roques de Garcían parkkipaikan lisäksi tien toisella puolella oleva Cañada Blanca -vierailukeskuksen parkkialue sekä Parador de Cañadas del Teide -hotellille johtavan tien ahdas reuna. Saan lopulta reilun puolen tunnin kiertelyn ja odottelun jälkeen auton pysäköityä, joten pääsemme jaloittelemaan upeisiin maisemiin.

Roques de García on erikoinen monista eri materiaalikerroksista koostunut kalliomuodostelma. Paikalla oli joskus muinoin kaksi eri kalderaa toisistaan erottanut seinämä, jonka eroosio on vuosituhansien saatossa kuluttanut nykyiseen muotoonsa. Roques de García on Teiden huipulle vievän köysiradan ohella kansallispuiston suosituin nähtävyys.

Katselemme aluksi laaksomaisemaa La Ruletan näköalapaikalta Roques de Garcían kalliomuodostelmien vierestä. Laavan peittämä laaksomaisema on karuudessaan vaikuttava. Koko laaja alue on muodostunut tulivuoren muinaisessa räjähdyspurkauksessa. Teide luokitellaan edelleen aktiiviseksi, ja sen edellinen purkaus on marraskuulta 1909.

Unescon maailmanperintöluetteloonkin kuuluvassa Teiden kansallispuistossa on paljon erilaisia patikointireittejä. Kolmen sukupolven joukkomme ei kaipaa erityisen pitkää tai raskasta luontoretkeä, mutta jonkinlainen jaloittelu sopisi ohjelmaan hyvin. Tutkin vaihtoehtoja Tenerife ON -sivustolta ja kiinnostuin Roques de Garcían ympäri kulkevasta noin 3,5 kilometrin mittaisesta rengasreitistä. Polku on määritelty helpoksi, mutta korkeuseroa on silti reilut kaksisataa metriä.

Lähdemme polulle La Ruletan näköalapaikalta, jolloin kalliomuodostelmat jäävät vasemmalle puolelle ja Teide kohoaa uljaana edessämme. Reitin ensimmäinen kilometri on tasaista ja esteetöntä polkua, joka sopii varmasti kaikille. Jos koko kierrokselle lähteminen siis epäilyttää, voi aivan hyvin kävellä ensin helpon alkuosan, katsoa millaista maastoa on sen jälkeen edessä, ja kääntyä halutessaan samaa tasaista polkua pitkin takaisin.

Teide näyttää täältä eteläpuolelta katsottuna erilaiselta kuin automatkalla tutuksi tullut vuoren luminen pohjoisrinne. Sääkin on kirkastunut mukavan aurinkoiseksi. Lämpötila on vain hieman kymmenen asteen yläpuolella, mutta aurinko porottaa niin että kävellessä pärjää hyvin ilman takkia. Olemme täällä tasangolla yli kaksi kilometriä merenpinnan yläpuolella, kun taas Teiden huippu kohoaa peräti 3718 metrin korkeuteen.

Nautin siitä, kuinka kalliomuodostelmat näyttävät matkan edetessä koko ajan hieman erilaisilta. Kummallisenmuotoinen rivistö jatkuu yllättävän kauas ja siihen näyttää kuuluvan monenlaisia kivilajeja. Laavamaisemaa täplittää matala aluskasvillisuus, johon kuuluu melko kuivilta näyttäviä pensaita. Saamme ihailla näkymiä rauhassa, sillä vaikka täpötäyden parkkipaikan lähistöllä olikin paljon ihmisiä, ei kovin moni ole lähtenyt tälle kävelyreitille.

Reitti muuttuu esteettömän kilometrin jälkeen vaikeakulkuisemmaksi. Helppo osuus päättyy kalliomuodostelmien pohjoispäähän, josta aukeaa hieno näkymä alas laaksoon.

Kalliot näyttävät toinen toistaan erikoisemmilta. Itselleni jää mieleen esimerkiksi kuvassa oikealla näkyvä kallio, joka muistuttaa kovasti taikurinhattua.

Edessä on pitkä laskeutuminen alas laakson pohjalle. Polulla on yhä myös helppokulkuisia pätkiä, mutta taipaleeseen kuuluu kivikkoisia paikkoja, joissa kannattaa asetella askeleensa tarkasti.

Kalliomuodostelmat näyttävät tältä puolelta taas hieman erilaisilta. Välillä kannattaa myös kääntyä katsomaan takaisin tulosuuntaan. Keskellä kuvaa harjanteen päällä pienenä pisteenä näkyvä ihminen antaa hieman mittakaavaa kallioiden koolle.

Saavutamme laakson pohjan, jota pitkin taival etenee taas nopeammin. Edessämme kohoaa nimellä La Catedral tunnettu kallio. Se on kieltämättä helppo kuvitella katedraaliksi, koska kallioseinät nousevat tasamaalta suoraan kohti korkeuksia.

Edessä on vielä reitin rankin osuus eli nousu takaisin lähtöpisteeseen La Ruletan näköalapaikalle. Polku on kivikkoinen ja polvea joutuu välillä nostamaan korkeammalle kuin perusportaissa. Jalka saattaa myös lähteä hieman luistamaan irtokivien peittämällä alustalla. Nousun aikana voi huomata ohuen ilmanalan vaikutuksen hengitykseen. Nousu onnistuu silti yllättävänkin kevyesti, kun etenen rauhallista tahtia ja pysähdyn pari kertaa ottamaan valokuvia.

Maisemiltaan ainutlaatuinen Roques de Garcían patikkapolku on itselleni hieno elämys, josta nautin todella paljon. Käväisemme lopuksi vierailijakeskuksessa, jonka kahvilan toteamme aivan liian täydeksi. Vessojen käyttämisestä peritään yksi euro, mutta sen maksaa muiden vaihtoehtojen puuttuessa mielellään.

Nousemme autoon ja pysähdymme vielä paluumatkalla muutamille näköalapaikoille, kuten yllä olevan kuvan Mirador El Tabonal Negrolle. Näköalapaikat eivät tarjoa enää aiempien kokemusten jälkeen kovin paljoa uutta, vaikka onkin kiinnostavaa ihailla tulivuorimaisemia aina hieman erilaisista kulmista. Lopulta tie alkaa viettää alamäkeen ja poistumme sumuisten pilvien halki Teiden mystisistä maisemista kohti Teneriffan rannikkoa.
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Teneriffan lomaviikon 10 elämystä.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sitten
Kaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
18.11.2021 at 23:22
Oikein hienolta näyttäviä paikkoja, taas näyttää säät suosineen. Kylät itsessään näyttävät viihtyisiltä, mutta nuo vuoristomaisemat ainakin omalla kohdalla kruunaisivtat kokonaisuuden. Ja heh, on tosiaan varsin tuhdilta näyttävän kokoinen annos. 🙂
Mika / Lähtöportti
19.11.2021 at 17:49
Sää oli kyllä mukavan aurinkoinen koko viikon alusta loppuun. Kaunista aluetta kyllä, ja jos tuonne joskus menette, niin kiertäkää noin 10 kilometrin patikointireitti, joka kulkee kaikkien kolmen kylän läpi. Sellaisen jälkeen jaksaisi ehkä syödä jopa Casa de la Abuelan annoksen 😄 En muista milloin tätä ennen olisi tullut vastaan annosta, josta näkee jo ensi silmäyksellä että se on aivan liian iso 😬
Ekomatkaajat
22.11.2021 at 10:09
Aivan hurmaavan oloinen kylä! Todella hienoja otoksia paikasta ja kerronta oli niin kuvailevaa, että itsensä pystyi kuvittelemaan noille kaduille. Kiitos hienosta kirjoituksesta. 🙂
Mika / Lähtöportti
22.11.2021 at 20:53
Kiitos paljon, mukava kuulla että tunnelma välittyi! Pampaneira on kyllä tosi idyllinen ja kaunis paikka 🙂