Espanja
Leppoisa viikko Frigilianan laaksossa ja kylällä

Palasimme marraskuussa kolmen sukupolven voimin entuudestaan tuttuun Frigilianan laaksoon. Nautimme kiertelystä Andalusian kenties kauneimman kylän kujilla, mutta parasta olivat pitkät kävelyretket sekä rentoutuminen viihtyisässä laaksossa.
* Sisältää mainoslinkkejä
Vietimme viime syksynä Espanjassa kuusi viikkoa, joista viimeisen Frigilianassa. Kaunis kylä oli tuttu jo edelliseltä vuodelta ja se osoittautui täydelliseksi paikaksi päättää tämänkertainen oleskelumme Andalusian auringon alla. Tuntui mukavalta palata reissun lopuksi tuttuun ja mieluisaan paikkaan, koska epäilimme jo etukäteen, ettei viimeiselle viikolle riitä suurta intoa nähtävyyksillä kiertelyyn. Ohjelmassa oli joka tapauksessa myös hieman etätöitä ja lapsilla koulutehtäviä. Arviomme osui oikeaan ja nautimmekin olostamme Frigilianan laaksossa suuria retkiä kaipaamatta. Frigiliana sijaitsee reilut viisikymmentä kilometriä Málagan itäpuolella ja lentokentälle ajaa noin tunnissa.

Vaikka Frigiliana löytyykin aivan Aurinkorannikon tuntumasta ja rannalle Nerjaan on vain muutama kilometri, tuntuu ilmapiiri mukavan seesteiseltä. Kylään kyllä saapuu useampi bussilastillinen turisteja päivittäin, mutta marraskuiset arkipäivät ovat kesäsesonkiin verrattuna varsin hiljaisia. Meille Frigiliana ei sitä paitsi tarkoita pelkkää valkoisten talojen muodostamaa kylää, vaan ennen kaikkea asutuskeskuksen vieressä levittäytyvää laaksoa.

Majoitumme viikoksi viehättävään Casa Las Piedrasiin, jossa appivanhempani ovat yöpyneet jo muutamaa vuotta aiemmin. Taloa on tuon jälkeen laajennettu niin, että tarjolla on nyt kolme makuuhuonetta ja sopivasti tilaa kuudelle yöpyjälle. Sisätilat eivät ole mitenkään ylelliset tai valtavan suuret, mutta ne ovat siistit ja tuntuvat kodikkailta. Asunnon vaatimattomin osa lienee toinen alakerran makuuhuoneista, koska siitä ei ole lainkaan ikkunaa ulos, mutta asia ei tunnu lapsia suuremmin haittaavan.

Parasta Casa Las Piedrasissa on huolella viimeistelty piha-alue sekä täydellinen maisema vastarinteellä loistavaan valkoiseen kylään. Tätä näkymää voi unohtua ihailemaan kaikkina vuorokaudenaikoina, sillä se näyttää erilaiselta kirkkaassa päivänvalossa, auringonlaskun pastelliväreissä tai täysikuun loistaessa taivaalla.

On mukavaa syödä aamupalaa terassilla ja tähystää hämyisellä merellä seilaavia laivoja tai katsella vuorten takana liikkuvia pilviä. Yhtä lailla iltaisin kelpaa nauttia viinilasillinen kylän valojen syttymistä seuraillen.

Maisemaa ihaillessa voi seurailla laakson verkkaisia tapahtumia, kuten vahtikoirien haukkumista tai autojen hidasta etenemistä kapeita teitä pitkin. Myös Casa Las Piedrasiin johtava tie on sikäli haasteellinen, ettei viimeisten vajaan parin kilometrin matkalla ole juurikaan tilaa vastaantulijoille. Jommallekummalle autolle täytyy aina keksiä jonkinlainen väistämispaikka, mikä onnistuukin joka kerta sujuvasti ja sopuisasti. Liikennettä ei onneksi ole kovin paljon.

Piha-alueen suunnittelussa on nähty vaivaa, sillä eri tasoilla on pieniä istuskelupaikkoja. Uima-altaan vesi tuntuu marraskuussa jo turhan viileältä, mutta houkuttelee varmasti eri lailla helteisempään aikaan. Pihalta löytyy myös esimerkiksi grillikatos jääkaappeineen.
*Voit varata Casa Las Piedrasin Booking.comin sivuilta, joilta löytyy runsaasti majoitusvaihtoehtoja ympäri Espanjaa sekä joka puolelta maailmaa.

Frigilianan laakso on mukava paikka majoittumiseen, jos rauhallinen ympäristö ja upeat vuoristomaisemat kuulostavat houkuttelevilta. Merellekään ei ole kuin muutama kilometri. Nautin suuresti kävelylenkeistä, joita teemme useampana iltapäivänä ympäri laaksoa. Seudulla risteilevillä pikkuteillä on jyrkkiä mäkiä, mutta välillä saa taivaltaa tasamaallakin.

Monet laakson taloista näyttäisivät nimikylteistä päätellen olevan ulkomaalaisten omistuksessa. Aiemmin Álorasta vuokraamamme huvilan isäntä valitteli Frigilianan olevan lähes kokonaan ulkomaalaisten hallussa, mutta hän taisi hieman kärjistää asiaa. Ulkomaalaisten osuus on tilastojen mukaan noin kolmannes, ja kylän kaduilla kulkevista koululaisista päätellen täällä asuu paljon espanjalaisia perheitä. Koulun ohittavalla tiellä on aina iltapäivisin liikennepoliisia vaativa suuri hässäkkä, kun lapsia haetaan kotiin.

Kävelylenkit venähtävät helposti useamman tunnin mittaisiksi. Frigilianan keskustan valkeat talot ovat useimmiten näkyvissä ja niitä saa ihailla sekä laakson pohjalta että korkeilta kukkuloilta. Kylä jakautuu vasemmalla olevaan vanhaan osaan sekä oikealle jäävään uuteen puoleen.

Vuokraamamme talon lähistöllä laiduntaa muutamia hevosia, jotka tulevat viikon aikana tutuiksi. Hevoset ilmaantuvat välillä aivan talomme viereen ja joskus paikalliset maajussit ratsastavat laulellen pihamme ohitse. Vaikka turismilla taitaa tienata paremmin, ei perinteisiäkään elinkeinoja ole vielä kokonaan hylätty. Kohtaamme parilla lenkillämme iäkkään vuohipaimenen, joka katselee laumaansa kiviportailla istuen. Aamuisin saattaa kuulla kukon kiekumista, maaseudulla kun ollaan.

Retkien varrella voi pysähtyä katselemaan mitä kaikkea laaksossa viljellään. Seutu lienee otollinen hedelmien kasvattamiseen, koska teiden varsilla riittää granaattiomenoita, mangoja, avokadoja sekä erilaisia sitrushedelmiä. Vastaan tulee myös oliivipuita ja viiniköynnöksiä. Pari maahan pudonnutta hedelmää voi ottaa hyvällä omallatunnolla maistiaisiksi. Granaattiomenoita näyttää räjähdelleen puiden oksille ilman, että niitä olisi kukaan kiinnostunut poimimaan.

Sää pysyy useimmiten aurinkoisena, mutta teen yhden lenkin pilvisenäkin päivänä, jolloin maisemassa on tavallista enemmän harmaan sävyjä. Sateen raikastama ilma tuntuu viileältä ja pidän siitä, kuinka tunnelmassa on jotain hyvin arkista. Jostain syystä juuri tällaisina hetkinä tuntuu melkein siltä kuin asuisimme Espanjassa, vaikkemme todellisuudessa kovin pitkään viivykään. Näen lenkilläni edellisvuoden lomatalomme *Casa Santiagon, jossa viihdyimme myös hyvin. Näiltä seuduilta löytyisi paljon erilaisia patikointireittejä, joista minua kiinnostaisi erityisesti polku pieneen Acebuchalin kylään. Se jää kuitenkin odottamaan jotakin tulevaa vuotta.

Casa Las Piedrasilta on suorinta tietä parin kilometrin kävelymatka Frigilianan keskustaan, mutta lähes koko taival on melko jyrkkää ala- tai ylämäkeä. Kylällä on hauska poiketa pidempienkin kävelyretkien varrella ja syödä vaikka jäätelöt, joiden voimalla jaksaa kiertää eri reittiä takaisin päin.

Frigilianassa on aina torstaiaamupäivisin markkinat, joihin mekin käymme tutustumassa. Kolmen kulttuurin aukiolla järjestettävä tapahtuma on melko pienimuotoinen, emmekä löydä mitään ostettavaa. Tarjolla olisi kyllä monenlaisia vaatteita, kenkiä, käsitöitä, joitakin elintarvikkeita sekä kirpputoritavaraa.

Frigilianan vanhassa osassa on aina ilo käväistä, sillä kujat ja rakennukset on puunattu virheettömän kauniiseen kuntoon. Osumme yleensä paikalle hyvin hiljaisina hetkinä, jolloin jopa pääväylä Calle Real on miltei autio pienemmistä kujista puhumattakaan. Kesäsesongilla ja muulloinkin viikonloppuisin ihmismäärä saattaa olla aivan toisenlainen. Kyläkokemuksemme tuntuu paljon arkisemmalta kuin vuotta aiemmin, jolloin Frigiliana oli meille täysin uusi ja ihmeellinen nähtävyys.

Frigilianan kujien varsilla on joitakin putiikkeja, taidegallerioita ja ravintoloita, mutta turismi ei ole pilannut katukuvaa mitenkään liiaksi. Varsinkin kylän yläosaan kiipeämällä pääsee entistä hiljaisemmille kujille. Osa ravintoloistakin on laittanut jo lapun luukulle talvikauden ajaksi.

Löydämme sekä edellisvuodelta tuttuja paikkoja että muutamia meille uusia kujia ja sisäpihoja. Kukkaistutuksia on paljon ja seinustoilla näkyy muitakin hauskoja pikku yksityiskohtia.

Kehuin Casa Las Piedrasilta Frigilianaan päin avautuvaa maisemaa, mutta näkymät ovat mainiot myös kylältä katsottuna. Kolmen kulttuurin aukio erottuu Frigilianan uudemman osan edustalla ja vehreät kukkulat näyttävät jatkuvan merelle saakka.

Emme pidä kujakierroksillamme kiirettä, sillä marraskuun helle hellii ihoa ja portaita kiivetessä tulee nopeasti hiki pintaan. Valokuvaaminen on hyvä syy pysähdellä kerta toisensa jälkeen. Tiedän ottaneeni samanlaiset kuvat jo edellisenä syksynä, mutta näin täydellisen kauniissa paikassa on vaikea hillitä itseään ja olla ikuistamatta silmiä hiveleviä näkymiä. Kuvia kertyy nopeasti kymmenittäin.

Valokuvausinnostusta voi hillitä istahtamalla hetkeksi paikoilleen. Kahvila Woo Woon terassilla ei ole montaa paikkaa, mutta ne kaikki ovat ohi kulkiessamme tyhjillään. Tähän on hyvä pysähtyä nauttimaan kahvista ja katselemaan satunnaisia ohikulkijoita.

Emme ole juurikaan tutustuneet Frigilianan ravintolatarjontaan, koska olemme syöneet yleensä anopin valmistamaa ruokaa tai aterioineet kauemmas tehdyillä retkillä. Kokeilemme nyt kehuttua Las Chinas -ravintolaa, jonka ruoat jäävät yllättävän keskinkertaisiksi. Kadun varteen pystytetty muovikatos ei ole kovin tyylikäs illallisympäristö, mutta palvelu kääntää kokemuksen positiiviseksi. Keskeisellä paikalla sijaitseva Virtudes on sen sijaan miellyttävä yllätys, sillä epäilimme baariravintolaa turistirysäksi. Ajattelimme pysähtyä vain juomille, mutta syömmekin lopulta kelpo aterian. En tiedä muuttuisiko mielipide näistä ravintoloista uusintavierailulla puoleen tai toiseen.

Teimme jo edellisenä vuonna retket Nerjaan, Cómpetaan, Málagaan sekä Alpujarran vuoristokyliin, joten meistä ei tunnu, että lähiympäristössä olisi nyt pakollisia käyntikohteita. Ajattelin kyllä vierailla ainakin viehättävältä vaikuttavassa Almuñécarissa, mutta retki jää suunnitelman asteelle. Lähdemme kuitenkin päiväretkelle läheiseen Torroxiin, joka koostuu vanhasta sisämaakylästä Torrox Pueblosta sekä rannalta löytyvästä Torrox Costasta. Pueblosta löytyy tovin etsiskelyn jälkeen hyvinkin ihastuttava vanhojen talojen ympäröimä hiljaisten kujien labyrintti, joka on hieman rosoisempi kuin täydellisyyteen hiottu Frigiliana.

Torrox Costalla on puolestaan leppoisan kiireetöntä lomatunnelmaa rantabaareineen. Emme varsinaisesti kaipaa rantalomaa, mutta lyhyt vierailu merta reunustavalla kävelykadulla tuntuu miellyttävältä. Torroxista on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Käväisemme myös Nerjassa, jonne ei ole Frigilianasta kuin kuutisen kilometriä. Synkät pilvet ja viileä merituuli laimentavat tunnelmaa, joka oli edellisen syksyn vierailullamme huomattavasti kesäisempi. Käymme edellisvuoden tapaan syömässä lasten suosikkiravintolassa Cielito Lindossa, jonka kliseisen meksikolainen sisustus on oikeastaan aika hauska. Kyseessä ei ole mikään huippuravintola, mutta fajitakset tuovat kaivattua vaihtelua espanjalaisiin aterioihin.

Nerjassa täytyy totta kai käydä Balcón de Europa -näköalatasanteella katselemassa rannikon maisemia. Syömme jäätelöt, vaikkei keli kovin kesäiseltä tunnukaan. Kuusi viikkoa on sujunut Espanjassa uskomattoman nopeasti ja ilahduttavan aurinkoisessa säässä. Viileä tuuli muistuttaa, että alkaa olla jo aika palata kohti hyistä kotimaata.

Lue myös ensimmäisestä Frigilianan-matkastamme kertova juttu Häikäisevän kaunis Frigiliana. Espanjan-syksymme aiemmista viikoista voi lukea jutut Andalusian maaseudun tunnelmaa Álorassa ja Ihastuttavan upea Sevilla.

Espanja
Merihistoriaa Sevillassa: Torre del Oro & Nao Victoria

Sevillalla on sisämaakaupungiksi yllättävän merellinen historia. Tutustuimme Torre del Oron merimuseoon sekä sen vieressä toimivaan löytöretkinäyttelyyn. Fernão de Magalhães lähti kuuluisalle maailmanympäripurjehdukselleen juuri näiltä laitureilta.
Sevillaa ei uskoisi karttaa katsoessa merikaupungiksi, sillä matkaa Atlantin rantaan kertyy Guadalquivir-jokea pitkin noin kahdeksankymmentä kilometriä. Kaupunkikuvassa edelleen näkyvää mahtipontisuutta ja ylellisiä palatseja saa kuitenkin kiittää nimenomaan mereltä saapuneista rikkauksista. Sevillan kultakausi sai alkunsa, kun Espanjan kuningasparin suojeluksessa purjehtinut Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492.

Espanjalaiset alkoivat rahdata Atlantin takaa haalimiaan rikkauksia emämaahan. Liikennettä haluttiin kontrolloida niin, että kaikki Amerikasta saapuvat tavarat tulivat Espanjaan Sevillan sataman kautta. Kauppamonopolista nauttinut Sevilla vaurastui nopeasti ja siitä kasvoi yksi Euroopan suurimmista kaupungeista. Alamäki alkoi, kun entisestään kasvaneet valtamerilaivat eivät enää mahtuneet kunnolla liikkumaan Guadalquivir-jokea pitkin. Myös suuri ruttoepidemia runteli Sevillaa ja kaupungin merkitys romahti viimeistään vuonna 1717, kun kauppamonopoli siirtyi meren rannalle Cádiziin.

TORRE DEL ORO
Sevillan halki virtaavan Guadalquivir-joen nimi on muisto ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat Andalusiaa. Guadalquivir tarkoittaa yksikertaisesti suurta jokea. Virran varrella kohoava Torre del Oro -torni on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä. Maurit rakensivat Kultaisen tornin 1200-luvulla vartiotorniksi, josta oli helppo tähystää jokea pitkin saapuvia laivoja.

Torre del Oron nimen alkuperästä on useampia teorioita. Nimi voi juontaa juurensa joko tornin alkuperäisestä kullankeltaisesta väristä, muinaisista kultaisista mosaiikeista tai yksinkertaisesti siitä, että rakennuksen sisällä on säilytetty aarteita. Tornia on käytetty myös vankilana. Sen ylimmät osat eivät ole maurien ajalta, vaan ne on rakennettu myöhemmin.

Torre del Orossa toimii nykyään pieni merimuseo. Meille kerrotaan pääsymaksun olevan vapaaehtoinen, mutta maksamme mielellämme aikuisilta suositellut kolme euroa, joilla tuetaan museota ylläpitävän järjestön toimintaa. Alakerrassa esitellään tornin historiaa ja siellä on matkamuistomyymälä. Ylemmän kerroksen näyttely käsittelee Espanjan laivastohistoriaa muutamien esineiden, pienoismallien, karttojen ja maalausten avulla.

Näyttelyn sisältö on mielenkiintoista mutta suppeaa, sillä vanhassa tornissa on vain vähän tilaa. Katselen uteliaana vitriineihin asetettuja pienoismalleja. Esillä on esimerkiksi Kolumbuksen lippulaiva Santa Maria sekä nykyaikaisempia espanjalaisia sotalaivoja.

Tornissa kannattaa kiivetä kattotasanteelle katselemaan kaupunkinäkymiä. Maisema ei mielestäni ole muutamiin muihin Sevillan näköalapaikkoihin verrattuna mitenkään poikkeuksellisen hieno, mutta näkemisen arvoinen kuitenkin. Täällä voi miettiä menneitä aikoja ja sitä, millaisia aluksia joki on tuonut kaupunkiin. Huomio kiinnittyy parinsadan metrin päässä häämöttävään vanhaan alukseen, joka on kuin muisto menneiltä vuosisadoilta.

ESPACIO EXPLORATERRA & NAO VICTORIA
Torre del Oron huipulta näkynyt alus on kopio löytöretkeilijä Fernão de Magalhãesin käyttämästä Nao Victoriasta. Sana nao viittaa purjelaivan tyyppiin, joka on suomeksi karakki. Karakit olivat ensimmäisiä laivoja, jotka kantokykynsä ja vakautensa ansiosta soveltuivat vaativille valtamerimatkoille. Portugalilaiskapteeni lähti juuri näiltä samoilta Guadalquivirin rannoilta elokuussa 1519 kuuluisalle löytöretkelleen, joka tunnetaan historian ensimmäisenä maailmanympäripurjehduksena. Reissusta tuli raju seikkailu, josta kerrotaan laiturin vierestä löytyvässä Espacio Exploraterra -näyttelyssä.

Perhelippu näyttelyyn ja Nao Victoria -alukseen maksoi käyntimme aikaan marraskuussa 2022 viisitoista euroa, mutta hinnat näyttävät sen jälkeen hieman nousseen. Ajankohtaiset tiedot voi tarkistaa museon virallisilta nettisivuilta. Tämäkään näyttely ei ole valtavan suuri, mutta se on siisti ja tyylikkäästi toteutettu. Pidän siitä, kuinka näyttelyn kuvaama merimatka etenee aikajanalla alusta kohti päätöstään. Matkaa havainnollistetaan esimerkiksi pienoismallien, videoiden ja karttojen avulla. Reissu olisi kenties vieläkin suuremman näyttelyn arvoinen.

Portugalilainen Fernão de Magalhães kunnostautui sotimalla ympäri maailman meriä synnyinmaansa lipun alla. Hän sai idean uuden merireitin etsimisestä länteen, erityisesti arvokkaiden mausteiden hankkimista varten. Kun Portugalin kuningas ei lämmennyt idealle, tarjosi Magalhães palveluksiaan verivihollisen Espanjan hoville.

Espanjan nuori kuningas Kaarle innostui ajatuksesta ja varusti vaaralliselle matkalle viisi laivaa, joiden päämääränä olivat Maustesaaret eli Molukit. Merille lähti museossa esitettyjen tietojen perusteella 245 miestä, joidenkin muiden lähteiden mukaan hieman enemmän. Suurin osa oli espanjalaisia, mutta mukana oli myös yhdeksän muun maan kansalaisia.

Magalhãesin löytöretken vaiheista on esitetty hieman vaihtelevia tulkintoja, joista uskottavimmat perustuvat mukana seilanneen italialaisen seikkailijan Antonio Pigafettan päiväkirjaan. Matkaa sävyttivät monenlaiset viivästykset, muonavaraston hupeneminen, retkikunnan sisäiset kapinat sekä keripukin kaltaiset piinalliset sairaudet. Merimiehiä kuoli tai jäi muuten matkan varrelle monesta eri syystä.

Siirrymme kertaamaan historiaa Nao Victoria -aluksen kopioon, joka kelluu suurin piirtein samalla paikalla mistä alkuperäinen laiva lähti reilut viisisataa vuotta sitten kuuluisalle matkalleen. Victoriasta valmistettiin ensimmäinen kopio vuoden 1992 Sevillan maailmannäyttelyä varten. Sillä myös tehtiin vuosina 2004–06 alkuperäistä reittiä seurannut kokonainen maailmanympärimatka. Pääsemme nyt vierailemaan toiseen kopioon, joka valmistui keväällä 2020 maailmanympäripurjehduksen 500-vuotisjuhlia varten. Kopiot on pyritty toteuttamaan alkuperäisten piirustusten mukaan ja niissä on myös käytetty mahdollisimman aitoja rakennusmateriaaleja.

Tutkimusmatka eteni Atlantin yli Etelä-Amerikkaan. Retkikunta löysi erinäisistä haasteista huolimatta nykyään Magalhãesinsalmena tunnetun väylän Etelä-Amerikan kärjen ja Tulimaan välistä uudelle merialueelle. Heikoista tuulista turhautunut Magalhães nimesi vastaan tulleen suuren vesistön Tyyneksimereksi. Tässä vaiheessa yksi laivoista oli jo kärsinyt haaksirikon, ja toinen karannut omin lupineen kotimatkalle Eurooppaan. Tyyni valtameri osoittautui suuremmaksi kuin Magalhães osasi kuvitella, joten sen ylittämiseen kului huomattavasti odotettua kauemmin aikaa.

Matka sai dramaattisia käänteitä nykyisin Filippiineihin kuuluvassa saaristossa, jonka alkuperäisasukkaita Magalhães joukkoineen käännytti kristinuskoon. Kaikki heimopäälliköt eivät innostuneet uusista tavoista ja seurasi taistelu, jossa Fernão de Magalhães sai surmansa. Laivasto siirtyi baskikapteeni Juan Sebastián Elcanon komentoon. Miehistö oli tässä vaiheessa huvennut jo niin harvalukuiseksi, että heikkokuntoisin laiva Concepción päätettiin polttaa ja jatkaa reissua kahden aluksen voimin.

Elcano saapui monien vaiheiden jälkeen Maustesaarille, jotka tunnetaan nykyisin Indonesiaan kuuluvina Molukkeina. Miehistö sai hankittua vaihtokaupoilla todella arvokkaan lastin neilikkaa, kanelia sekä muita mausteita, minkä jälkeen oli aika palata Espanjaan. Ainakin osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei matkan alkuperäisenä tarkoituksena ollut kiertää maapalloa, vaan palata Maustesaarilta tulomatkalla käytettyä reittiä pitkin takaisin.

Kahdesta jäljellä olleesta laivasta Trinidadissa oli vuotoja, joten loppumatkalle lähdettiin pelkällä Victorialla. Elcano valitsi länteen päin johtavan reitin, vaikka se sisälsikin portugalilaisten muodostaman vaaran. Näitä merialueita hallinneet portugalilaiset olivat pyrkineet sabotoimaan espanjalaisten matkaa alusta lähtien. Maat olivat jo valmiiksi huonoissa väleissä ja varsinkin Magalhãesin loikkaaminen vihollisleiriin koettiin äärimmäisenä loukkauksena.

Ruoanpuute pakotti Elcanon rantautumaan portugalilaisten hallitsemalle Kap Verdelle, josta laivaan saatiin peitetarinan avulla lastattua hieman syötävää. Portugalilaiset saivat kuitenkin selville mistä retkikunnasta oli todellisuudessa kysymys, minkä seurauksena osa miehistä vangittiin ja loput onnistuivat pakenemaan Victorian kyydissä merelle.

Lopulta kolmen vuoden mittaiseksi venynyt seikkailu päättyi kallisarvoisessa maustelastissa takaisin tänne Gualdalquivirin rannalle Sevillaan syyskuussa 1522. Perille asti selvisi kahdeksantoista reissussa pahasti rähjääntynyttä miestä, kuten Juan Sebastián Elcano laivan kapteenina sekä Antonio Pigafetta arvokas matkapäiväkirja kainalossaan. Elcanon tutkimusmatkat jatkuivat Sevillaan paluun jälkeenkin, ja hän menehtyi merellä vain paria vuotta myöhemmin. Elcano oli muuten kotoisin viehättävästä baskikylästä Getariasta, jossa vietimme pari viikkoa keväällä 2016.

Uusi kopiolaiva on varsin kliininen ja siitä puuttuu historiallinen rosoisuus, mutta alusta on silti kiva tutkia hetken aikaa. Kiipeilemme eri kansille ja mietimme, millaista tällaisella laivalla olisi vaikkapa kovassa aavalle merelle iskeneessä myrskyssä. Karakilla purjehtiminen ei ole ollut mikään huviristeily ja kun Victorian alkuperäiseen miehistöön kuului 45 jäsentä, saattoi jossain vaiheessa tuntua ahtaaltakin.

Nao Victoria -alus, löytöretkestä kertova näyttely sekä historiallinen Torre del Oro ovat mukavia vierailukohteita Sevillassa. Näitä paikkoja varten ei tarvitse varata kovin paljoa aikaa, mutta tarjolla on tehokkaasti tiivistetty annos merenkulun historiaa.
Espanja
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos

Ehdimme tutustua viime syksynä joihinkin Sevillan hieman vähemmän tunnettuihin nähtävyyksiin. Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos ovat upeita palatseja, joissa saa nauttia maurilaisesta arkkitehtuurista ilman ruuhkia.
Vierailen mielelläni historiallisissa linnoissa ja palatseissa eri puolilla maailmaa. Andalusian vanhoissa rakennuksissa ihastuttavat erityisesti eksoottiset vaikutteet ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat eteläistä Espanjaa. Näin on myös Sevillan Palacio de las Dueñasissa ja Casa de Pilatosissa. Kumpikaan ei kuulu Sevillan ehdottomiin päänähtävyyksiin, joten vierailu onnistuu ainakin lokakuisena arkipäivänä hyvin väljästi ilman minkäänlaista jonottamista. Meille jää siis reilusti tilaa nauttia menneen ajan tunnelmista ja kauniista arkkitehtuurista.

PALACIO DE LAS DUEÑAS
Palacio de las Dueñas sijaitsee Sevillan vanhassakaupungissa melko lähellä Setas de Sevilla -maamerkkiä. Aikuisten pääsylipun hinta on tällä hetkellä 12 euroa. Kaupungin häly jää hetkessä taakse, kun astumme portista sisään. Tutustumme aluksi viihtyisiin puutarhoihin, joissa on vielä näin syksylläkin jonkin verran kukkaloistoa.

Puutarhassa vallitsee seesteinen tunnelma. On hauskaa katsella ajan hampaan kuluttamia värikkäitä kaakeleita ja kuunnella suihkulähteen hiljaista solinaa. Kaikkialla on vehreää ja puissa kypsyy sitrushedelmiä.

Palacio de las Dueñas rakennettiin 1400-luvun lopulla ja se sai nimensä naapurissa sijainneelta nunnaluostarilta. Rakennuttajana toimi Sevillan pormestari Pedro Pineda, joka kuitenkin joutui melko pian myymään asuntonsa eteenpäin. Erinäisten vaiheiden jälkeen palatsi päätyi vuonna 1612 Alban herttuan haltuun.

Sama vaikutusvaltainen aatelissuku on hallinnut Palacio de las Dueñasia nyt jo yli neljänsadan vuoden ajan. Talon nykyinen isäntä on Alban 19. herttua Carlos Fitz-James Stuart y Martínez de Irujo, jota saamme kiittää ovien avaamisesta yleisölle. Me turistit olemme olleet tervetulleita vasta vuodesta 2016 lähtien.

Palatsin renessanssityyliä on täydennetty maurilaisilla ja goottilaisilla piirteillä. Ihailemme monia yksityiskohtia, kuten koristeellisia kaiverruksia, keramiikkaesineitä ja erilaisia laattoja.

Palatsin alakerrassa on jonkin verran avoimia huoneita, joissa saa vapaasti kierrellä. Esillä on esimerkiksi Sevillan juhliin sekä härkätaisteluihin liittyviä julisteita. Myös flamencoteema on selvästi näkyvillä.

Pöydillä oleviin valokuviin on ikuistettu joitakin palatsissa vierailleita merkkihenkilöitä. Herttuasuvun vieraina ovat käyneet esimerkiksi Jacqueline Kennedy sekä Monacon ruhtinas Rainier vaimonsa Grace Kellyn kanssa. Täällä riittää ylellisesti sisustettuja oleskelutiloja, joissa kelpaa kahvitella kuinka arvovaltaisessa seurassa tahansa.

Näemme myös mukavalta näyttävän kirjastohuoneen sekä pienen kappelin. Työhuoneen rekvisiitasta voisi päätellä, että nykyinen herttua taitaa olla Real Betisin jalkapallojoukkueen kannattaja.

Kiertelemme hetken palatsin pihoilla. Mieleen jää parhaiten keskeisin patio, joka näyttää lumoavan kauniilta. Keltaisilla seinustoilla oleville penkeille on mukava istahtaa miettimään, millaista elämää täällä on vuosisatojen saatossa eletty. Varjoisalle oleskelutilalle on varmasti ollut käyttöä, sillä Sevilla tunnetaan yhtenä Euroopan helteisimmistä kaupungeista.

Erityisesti arkkitehtuurin maurilaiset piirteet hivelevät silmiä. Paikalla näkyy muitakin satunnaisia vierailijoita, mutta välillä saamme istua täällä keskenämme. Hiljaisuuden rikkovat vain palmuissa mekastavat papukaijat.

Palacio de las Dueñas on mielenkiintoinen nähtävyys, jonka sisäpihoille on mukava jäädä tunnelmoimaan. Kaupungin muiden talojen puristukseen jääneet puutarhat sekä palatsi ovat suhteellisen pieniä, joten vierailuun ei tarvitse varata mahdottoman pitkää aikaa.
Katso lisätiedot Palacio de las Dueñasin omilta nettisivuilta.

CASA DE PILATOS
Casa de Pilatos sijaitsee noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Palacio de las Dueñasista. Rakennus näyttää kadulta katsottuna edellistä vierailukohdettamme mahtipontisemmalta. Aikuisten sisäänpääsy palatsin alakertaan maksaa kympin. Lisäksi voisi ostaa viiden euron lipun yläkertaan, johon tutustuminen on mahdollista vain oppaan johdolla. Meidän ei tarvitse edes harkita tätä, sillä sopivia opastuksia olisi tarjolla vasta parin tunnin kuluttua.

Saavumme heti sisäänkäynnin jälkeen näyttävälle vaaleasävyiselle patiolle, jonka keskellä solisee suihkulähde. Seinustan rintakuvapatsaat esittävät roomalaisia keisareita ja espanjalaisia kuninkaita.

Casa de Pilatos muistuttaa melko paljon Palacio de las Dueñasia, mutta sisätilat ovat selvästi pelkistetympiä. Tutkittavaa esineistöä tai sisustettuja huoneita ei siis ole samaan tapaan nähtävillä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä saamme ihailla ennennäkemättömän laajaa kaakeleiden kirjoa.

Casa de Pilatosissa on yksi maailman laajimmista azulejo-kaakeleiden kokoelmista. Seinillä on käytetty noin 150 erilaista laattaa, ja kun useimpia näistä on monta neliömetriä, riittää täällä ihmettelemistä vaativimmallekin kaakeleiden ystävälle. Seinät ovat todella kauniita ja ne pääsevät muuten lähes autioissa tiloissa hyvin oikeuksiinsa.

Casa de Pilatos on arkkitehtuuriltaan suoranainen malliesimerkki andalusialaisesta palatsista, jossa italialainen renessanssi on kuorrutettu maurilaisella koristelulla. Lisäksi mukaan mahtuu goottilaisia vivahteita. 1800-luvulla tehdyissä uudistuksissa rakennukseen tuli myös romantiikkaa edustavia piirteitä.

Tämänkin palatsin rakennustyöt alkoivat 1400-luvun loppupuolella. Rakennuttaja Pedro Enríquez de Quiñones oli ansioitunut aatelismies, joka ehti vielä ennen kuolemaansa olla valtaamassa Granadaa maureilta takaisin kristityille. Rakennuksen nykyinen nimi tuli käyttöön myöhemmin, kun Pedron poika Fadrique Enríquez de Ribera kävi pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemissa ja ihastui siellä Pontius Pilatuksen taloon.

Enríquez de Riberat ajautuivat 1600-luvun puolivälissä talousvaikeuksiin, ja kun perheen tytär meni Medinacelin herttuan kanssa naimisiin, siirtyivät suvun arvonimet ja omaisuus Medinaceleille. Medicanelit omistavat Casa de Pilatosin edelleen ja osa rakennuksesta on yhä asuinkäytössä. Nykyinen Medinacelin herttuatar on 26-vuotias Victoria von Hohenlohe-Langenburg.

Nautimme olostamme perinteisissä andalusialaisissa puutarhoissa, joihin voi istahtaa ihailemaan niin arkkitehtuuria kuin kukkiakin. Paikalla on muutamia muitakin vierailijoita, mutta tunnelma on hyvin rauhallinen.

Vaikkei meillä olekaan sisäänpääsyä ylempään kerrokseen, tutustumme silti näyttävään portaikkoon ja kiipeämme raput ylös saakka. Värikkäitä kaakeleita ei ole säästelty, mutta yleisilme on paikoitellen hieman synkkäkin.

Palaamme lopuksi alussa näkemällemme sisäpihalle. Haluan pysähtyä vielä hetkeksi katselemaan kaikkea kauneutta ja miettimään rakennuksen pitkää historiaa. Ajatukset palaavat nykyaikaan, kun palatsin konstailematon siivooja käy täyttämässä ämpärinsä suoraan suihkulähteestä.

Casa de Pilatos on oikein miellyttävä paikka. Nautimme palatsin ja puutarhan tunnelmasta kaikessa rauhassa, mutta vierailuajaksi riittää silti yksi tunti. Tällaiset palatsit ovat omaan makuuni juuri sopivan kokoisia nähtävyyksiä, sillä ihmeteltävää riittää, mutta kaikkeen näkemäänsä jaksaa keskittyä alusta loppuun saakka.
Katso lisätiedot Casa de Pilatosin omilta nettisivuilta.

SEVILLAN MUUT PALATSIT
Sevillan näyttävin ja tunnetuin palatsi on kuninkaallinen Alcázar, josta kirjoitan vielä oman juttunsa myöhemmin. Kaupungissa on myös muita upeita palatseja. Esimerkiksi Palacio de la Condesa de Lebrija tunnetaan hienoista mosaiikeistaan, Casa de Salinas näyttää valokuvissa kauniilta ja vaihtoehtoja tuntuu riittävän monta muutakin. Sevilla on harvinaisen kaunis kaupunki, jonka sisäpihoille on kätketty hämmästyttäviä arkkitehtonisia aarteita.
Voit lukea Sevillasta laajemmin jutustani Ihastuttavan upea Sevilla.
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat5 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot4 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 kuukautta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Emiraatit4 vuotta sitten
Pikavisiitti Dubaihin – rikkautta ja ristiriitoja
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Liechtenstein3 kuukautta sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
Aila ja Juha
23.3.2023 at 8:57
Hieno kirjoitus hienosta paikasta. Olemme käyneet Frigilianassa muutama vuosi sitten parikin kertaa, mutta eipä sitä tänä keväänäkään malttanut jättää väliin. On siellä niin paljon hienoja yksityiskohtia ja avaria maisemia. Tuo parkkipaikkaongelma kohtasi meitäkin, mutta lopulta löysimme sopivan kolon autolle, vaikka se vähän syrjässä olikin. Ja meidän käyntimme oli ihan tavallinen arkipäivä. Tuokin on hyvä huomio, että Frigilianan katuja ei ole pilattu liiallisella turistikrääsätarjonnalla, mikä Nerjassa alkoi jo ärsyttää. Aila
Mika / Lähtöportti
23.3.2023 at 20:22
Kiitos Aila! Frigiliana on kyllä niin hieno, että sinne voi palata aina uudelleen. Vilkkaimpina aikoina riittää turistejakin, mutta kylän ilmettä se ei tosiaan ole liikaa muuttanut. Suosittelen kylän lisäksi kävelyä tuossa laaksossa. Ei siellä mitään suuria nähtävyyksiä ole, mutta ympäristö on miellyttävää ja maisemat paikoitellen todella hienot.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
23.3.2023 at 9:24
Kuulostaa mukavalta, että viimeinen viikko on enemmänkin rentoa oleskelua, pitäisi itsekin enemmänkin panostaa siihen. Muutenkin Frigliana tosiaan kuulostaa mukavalta paikalta. Etätöitä en ulkomaan reissulla ole ikinä tehnyt, toisaalta ajatus kiinnostaisi, mutta toisaalta, mieluusti sitä nauttisi myös vain lomasta.
Mika / Lähtöportti
23.3.2023 at 20:28
Tällaisella reissulla tuo viimeisen viikon rento oleskelu onnistui, normaalilla lyhyemmällä lomamatkalla meilläkin riittää ohjelmaa paljon enemmän. Olet kyllä oikeassa siinä, että paras matka on sellainen jonka aikana saa vain nauttia lomasta. Frigiliana on kyllä varsin mainio paikka, jos haluaa vain nauttia maisemista, kauniista kylästä ja kävelylenkeistä. Rankempikin retkeily toki onnistuu, jos lähtee ylemmäs vuorille.