Espanja
Leppoisa viikko Frigilianan laaksossa ja kylällä

Palasimme marraskuussa kolmen sukupolven voimin entuudestaan tuttuun Frigilianan laaksoon. Nautimme kiertelystä Andalusian kenties kauneimman kylän kujilla, mutta parasta olivat pitkät kävelyretket sekä rentoutuminen viihtyisässä laaksossa.
* Sisältää mainoslinkkejä
Vietimme viime syksynä Espanjassa kuusi viikkoa, joista viimeisen Frigilianassa. Kaunis kylä oli tuttu jo edelliseltä vuodelta ja se osoittautui täydelliseksi paikaksi päättää tämänkertainen oleskelumme Andalusian auringon alla. Tuntui mukavalta palata reissun lopuksi tuttuun ja mieluisaan paikkaan, koska epäilimme jo etukäteen, ettei viimeiselle viikolle riitä suurta intoa nähtävyyksillä kiertelyyn. Ohjelmassa oli joka tapauksessa myös hieman etätöitä ja lapsilla koulutehtäviä. Arviomme osui oikeaan ja nautimmekin olostamme Frigilianan laaksossa suuria retkiä kaipaamatta. Frigiliana sijaitsee reilut viisikymmentä kilometriä Málagan itäpuolella ja lentokentälle ajaa noin tunnissa.

Vaikka Frigiliana löytyykin aivan Aurinkorannikon tuntumasta ja rannalle Nerjaan on vain muutama kilometri, tuntuu ilmapiiri mukavan seesteiseltä. Kylään kyllä saapuu useampi bussilastillinen turisteja päivittäin, mutta marraskuiset arkipäivät ovat kesäsesonkiin verrattuna varsin hiljaisia. Meille Frigiliana ei sitä paitsi tarkoita pelkkää valkoisten talojen muodostamaa kylää, vaan ennen kaikkea asutuskeskuksen vieressä levittäytyvää laaksoa.

Majoitumme viikoksi viehättävään Casa Las Piedrasiin, jossa appivanhempani ovat yöpyneet jo muutamaa vuotta aiemmin. Taloa on tuon jälkeen laajennettu niin, että tarjolla on nyt kolme makuuhuonetta ja sopivasti tilaa kuudelle yöpyjälle. Sisätilat eivät ole mitenkään ylelliset tai valtavan suuret, mutta ne ovat siistit ja tuntuvat kodikkailta. Asunnon vaatimattomin osa lienee toinen alakerran makuuhuoneista, koska siitä ei ole lainkaan ikkunaa ulos, mutta asia ei tunnu lapsia suuremmin haittaavan.

Parasta Casa Las Piedrasissa on huolella viimeistelty piha-alue sekä täydellinen maisema vastarinteellä loistavaan valkoiseen kylään. Tätä näkymää voi unohtua ihailemaan kaikkina vuorokaudenaikoina, sillä se näyttää erilaiselta kirkkaassa päivänvalossa, auringonlaskun pastelliväreissä tai täysikuun loistaessa taivaalla.

On mukavaa syödä aamupalaa terassilla ja tähystää hämyisellä merellä seilaavia laivoja tai katsella vuorten takana liikkuvia pilviä. Yhtä lailla iltaisin kelpaa nauttia viinilasillinen kylän valojen syttymistä seuraillen.

Maisemaa ihaillessa voi seurailla laakson verkkaisia tapahtumia, kuten vahtikoirien haukkumista tai autojen hidasta etenemistä kapeita teitä pitkin. Myös Casa Las Piedrasiin johtava tie on sikäli haasteellinen, ettei viimeisten vajaan parin kilometrin matkalla ole juurikaan tilaa vastaantulijoille. Jommallekummalle autolle täytyy aina keksiä jonkinlainen väistämispaikka, mikä onnistuukin joka kerta sujuvasti ja sopuisasti. Liikennettä ei onneksi ole kovin paljon.

Piha-alueen suunnittelussa on nähty vaivaa, sillä eri tasoilla on pieniä istuskelupaikkoja. Uima-altaan vesi tuntuu marraskuussa jo turhan viileältä, mutta houkuttelee varmasti eri lailla helteisempään aikaan. Pihalta löytyy myös esimerkiksi grillikatos jääkaappeineen.
*Voit varata Casa Las Piedrasin Booking.comin sivuilta, joilta löytyy runsaasti majoitusvaihtoehtoja ympäri Espanjaa sekä joka puolelta maailmaa.

Frigilianan laakso on mukava paikka majoittumiseen, jos rauhallinen ympäristö ja upeat vuoristomaisemat kuulostavat houkuttelevilta. Merellekään ei ole kuin muutama kilometri. Nautin suuresti kävelylenkeistä, joita teemme useampana iltapäivänä ympäri laaksoa. Seudulla risteilevillä pikkuteillä on jyrkkiä mäkiä, mutta välillä saa taivaltaa tasamaallakin.

Monet laakson taloista näyttäisivät nimikylteistä päätellen olevan ulkomaalaisten omistuksessa. Aiemmin Álorasta vuokraamamme huvilan isäntä valitteli Frigilianan olevan lähes kokonaan ulkomaalaisten hallussa, mutta hän taisi hieman kärjistää asiaa. Ulkomaalaisten osuus on tilastojen mukaan noin kolmannes, ja kylän kaduilla kulkevista koululaisista päätellen täällä asuu paljon espanjalaisia perheitä. Koulun ohittavalla tiellä on aina iltapäivisin liikennepoliisia vaativa suuri hässäkkä, kun lapsia haetaan kotiin.

Kävelylenkit venähtävät helposti useamman tunnin mittaisiksi. Frigilianan keskustan valkeat talot ovat useimmiten näkyvissä ja niitä saa ihailla sekä laakson pohjalta että korkeilta kukkuloilta. Kylä jakautuu vasemmalla olevaan vanhaan osaan sekä oikealle jäävään uuteen puoleen.

Vuokraamamme talon lähistöllä laiduntaa muutamia hevosia, jotka tulevat viikon aikana tutuiksi. Hevoset ilmaantuvat välillä aivan talomme viereen ja joskus paikalliset maajussit ratsastavat laulellen pihamme ohitse. Vaikka turismilla taitaa tienata paremmin, ei perinteisiäkään elinkeinoja ole vielä kokonaan hylätty. Kohtaamme parilla lenkillämme iäkkään vuohipaimenen, joka katselee laumaansa kiviportailla istuen. Aamuisin saattaa kuulla kukon kiekumista, maaseudulla kun ollaan.

Retkien varrella voi pysähtyä katselemaan mitä kaikkea laaksossa viljellään. Seutu lienee otollinen hedelmien kasvattamiseen, koska teiden varsilla riittää granaattiomenoita, mangoja, avokadoja sekä erilaisia sitrushedelmiä. Vastaan tulee myös oliivipuita ja viiniköynnöksiä. Pari maahan pudonnutta hedelmää voi ottaa hyvällä omallatunnolla maistiaisiksi. Granaattiomenoita näyttää räjähdelleen puiden oksille ilman, että niitä olisi kukaan kiinnostunut poimimaan.

Sää pysyy useimmiten aurinkoisena, mutta teen yhden lenkin pilvisenäkin päivänä, jolloin maisemassa on tavallista enemmän harmaan sävyjä. Sateen raikastama ilma tuntuu viileältä ja pidän siitä, kuinka tunnelmassa on jotain hyvin arkista. Jostain syystä juuri tällaisina hetkinä tuntuu melkein siltä kuin asuisimme Espanjassa, vaikkemme todellisuudessa kovin pitkään viivykään. Näen lenkilläni edellisvuoden lomatalomme *Casa Santiagon, jossa viihdyimme myös hyvin. Näiltä seuduilta löytyisi paljon erilaisia patikointireittejä, joista minua kiinnostaisi erityisesti polku pieneen Acebuchalin kylään. Se jää kuitenkin odottamaan jotakin tulevaa vuotta.

Casa Las Piedrasilta on suorinta tietä parin kilometrin kävelymatka Frigilianan keskustaan, mutta lähes koko taival on melko jyrkkää ala- tai ylämäkeä. Kylällä on hauska poiketa pidempienkin kävelyretkien varrella ja syödä vaikka jäätelöt, joiden voimalla jaksaa kiertää eri reittiä takaisin päin.

Frigilianassa on aina torstaiaamupäivisin markkinat, joihin mekin käymme tutustumassa. Kolmen kulttuurin aukiolla järjestettävä tapahtuma on melko pienimuotoinen, emmekä löydä mitään ostettavaa. Tarjolla olisi kyllä monenlaisia vaatteita, kenkiä, käsitöitä, joitakin elintarvikkeita sekä kirpputoritavaraa.

Frigilianan vanhassa osassa on aina ilo käväistä, sillä kujat ja rakennukset on puunattu virheettömän kauniiseen kuntoon. Osumme yleensä paikalle hyvin hiljaisina hetkinä, jolloin jopa pääväylä Calle Real on miltei autio pienemmistä kujista puhumattakaan. Kesäsesongilla ja muulloinkin viikonloppuisin ihmismäärä saattaa olla aivan toisenlainen. Kyläkokemuksemme tuntuu paljon arkisemmalta kuin vuotta aiemmin, jolloin Frigiliana oli meille täysin uusi ja ihmeellinen nähtävyys.

Frigilianan kujien varsilla on joitakin putiikkeja, taidegallerioita ja ravintoloita, mutta turismi ei ole pilannut katukuvaa mitenkään liiaksi. Varsinkin kylän yläosaan kiipeämällä pääsee entistä hiljaisemmille kujille. Osa ravintoloistakin on laittanut jo lapun luukulle talvikauden ajaksi.

Löydämme sekä edellisvuodelta tuttuja paikkoja että muutamia meille uusia kujia ja sisäpihoja. Kukkaistutuksia on paljon ja seinustoilla näkyy muitakin hauskoja pikku yksityiskohtia.

Kehuin Casa Las Piedrasilta Frigilianaan päin avautuvaa maisemaa, mutta näkymät ovat mainiot myös kylältä katsottuna. Kolmen kulttuurin aukio erottuu Frigilianan uudemman osan edustalla ja vehreät kukkulat näyttävät jatkuvan merelle saakka.

Emme pidä kujakierroksillamme kiirettä, sillä marraskuun helle hellii ihoa ja portaita kiivetessä tulee nopeasti hiki pintaan. Valokuvaaminen on hyvä syy pysähdellä kerta toisensa jälkeen. Tiedän ottaneeni samanlaiset kuvat jo edellisenä syksynä, mutta näin täydellisen kauniissa paikassa on vaikea hillitä itseään ja olla ikuistamatta silmiä hiveleviä näkymiä. Kuvia kertyy nopeasti kymmenittäin.

Valokuvausinnostusta voi hillitä istahtamalla hetkeksi paikoilleen. Kahvila Woo Woon terassilla ei ole montaa paikkaa, mutta ne kaikki ovat ohi kulkiessamme tyhjillään. Tähän on hyvä pysähtyä nauttimaan kahvista ja katselemaan satunnaisia ohikulkijoita.

Emme ole juurikaan tutustuneet Frigilianan ravintolatarjontaan, koska olemme syöneet yleensä anopin valmistamaa ruokaa tai aterioineet kauemmas tehdyillä retkillä. Kokeilemme nyt kehuttua Las Chinas -ravintolaa, jonka ruoat jäävät yllättävän keskinkertaisiksi. Kadun varteen pystytetty muovikatos ei ole kovin tyylikäs illallisympäristö, mutta palvelu kääntää kokemuksen positiiviseksi. Keskeisellä paikalla sijaitseva Virtudes on sen sijaan miellyttävä yllätys, sillä epäilimme baariravintolaa turistirysäksi. Ajattelimme pysähtyä vain juomille, mutta syömmekin lopulta kelpo aterian. En tiedä muuttuisiko mielipide näistä ravintoloista uusintavierailulla puoleen tai toiseen.

Teimme jo edellisenä vuonna retket Nerjaan, Cómpetaan, Málagaan sekä Alpujarran vuoristokyliin, joten meistä ei tunnu, että lähiympäristössä olisi nyt pakollisia käyntikohteita. Ajattelin kyllä vierailla ainakin viehättävältä vaikuttavassa Almuñécarissa, mutta retki jää suunnitelman asteelle. Lähdemme kuitenkin päiväretkelle läheiseen Torroxiin, joka koostuu vanhasta sisämaakylästä Torrox Pueblosta sekä rannalta löytyvästä Torrox Costasta. Pueblosta löytyy tovin etsiskelyn jälkeen hyvinkin ihastuttava vanhojen talojen ympäröimä hiljaisten kujien labyrintti, joka on hieman rosoisempi kuin täydellisyyteen hiottu Frigiliana.

Torrox Costalla on puolestaan leppoisan kiireetöntä lomatunnelmaa rantabaareineen. Emme varsinaisesti kaipaa rantalomaa, mutta lyhyt vierailu merta reunustavalla kävelykadulla tuntuu miellyttävältä. Torroxista on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Käväisemme myös Nerjassa, jonne ei ole Frigilianasta kuin kuutisen kilometriä. Synkät pilvet ja viileä merituuli laimentavat tunnelmaa, joka oli edellisen syksyn vierailullamme huomattavasti kesäisempi. Käymme edellisvuoden tapaan syömässä lasten suosikkiravintolassa Cielito Lindossa, jonka kliseisen meksikolainen sisustus on oikeastaan aika hauska. Kyseessä ei ole mikään huippuravintola, mutta fajitakset tuovat kaivattua vaihtelua espanjalaisiin aterioihin.

Nerjassa täytyy totta kai käydä Balcón de Europa -näköalatasanteella katselemassa rannikon maisemia. Syömme jäätelöt, vaikkei keli kovin kesäiseltä tunnukaan. Kuusi viikkoa on sujunut Espanjassa uskomattoman nopeasti ja ilahduttavan aurinkoisessa säässä. Viileä tuuli muistuttaa, että alkaa olla jo aika palata kohti hyistä kotimaata.

Lue myös ensimmäisestä Frigilianan-matkastamme kertova juttu Häikäisevän kaunis Frigiliana. Espanjan-syksymme aiemmista viikoista voi lukea jutut Andalusian maaseudun tunnelmaa Álorassa ja Ihastuttavan upea Sevilla.

Espanja
Teneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas

Teneriffan pohjoisosasta löytyvä Anagan niemimaa houkuttelee luontomatkailijoita rehevillä laakeripuumetsillä ja vuoristoisilla maisemilla. Teimme Anagassa noin viiden kilometrin mittaisen kävelykierroksen metsien siimeksessä.
Anagan maaseutupuistoksi nimetty niemimaa on vehreää luonnonsuojelualuetta, jossa riittää retkivaihtoehtoja moneen makuun. Tarjolla olisi muun muassa polkuja, jotka kulkevat vuorten ja rannikon pikkukylien välillä. Näillä reiteillä saisi ihailla komeita maisemia niin merelle kuin vuorillekin päin, mutta useimmat polut haastavat kulkijaa korkeuseroilla ja kivikkoisella alustalla. Meidän kolmen sukupolven ryhmällemme kelpaisi mieluiten suhteellisen helppo rengasreitti, jota ryhdyn etsimään Tenerife ON -sivustolta. Toiveita tuntuisi vastaavan parhaiten polku nimeltä Bosque de Los Enigmas eli Arvoitusten metsä.

Ajelemme Anagaan La Lagunan kaupungin ohitse. Tie kääntyy pari pikkukylää ohitettuamme mutkikkaaseen ylämäkeen, jolloin asutus loppuu ja saavumme rehevän metsän keskelle. Etenemme pari kilometriä autojonon jatkona, kunnes liikenne pysähtyy kokonaan. Alamme pian ymmärtää, että kyseessä on jono päämääränämme olevalle Cruz del Carmenin parkkipaikalle. Tilanne alkaa vaikuttaa jo epätoivoiselta, mutta olemme sisukkaita ja saamme reilun puolen tunnin odottelun jälkeen automme pysäköityä. Heti parkkipaikan laidalla odottaa Cruz del Carmenin näköalapaikka, jolta voi ihailla La Lagunan kaupungin ylitse avautuvaa maisemaa Teide-vuorelle päin.

Suunnistamme näköalapaikalta maantien toiselle puolelle, josta Bosque de Los Enigmas -polku alkaa. Kierros on vajaan viiden kilometrin mittainen ja se sisältää osia merkityistä reiteistä PR-TF 11 El Batán–Punta del Hidalgo sekä PR-TF 12 Bajamar. Ohitamme Cruz del Carmenin ravintolan ja pääsemme polulle, jolla tulee pian vastaan opastaulu.

Lähdemme tekemään kierrosta myötäpäivään. Alkumatka on lähes pelkkää alamäkeä, kun reitti laskeutuu autotien lähistölle ja kääntyy sitten syvemmälle metsään. Puiden oksat ovat taipuneet hauskasti polun yläpuolelle ja muodostavat eräänlaisen lehtikatoksen.

On mukavaa kävellä rauhallisesti ja nauttia aurinkoisesta säästä. Joillakin oksilla kasvaa naavaa ja maa on paikoitellen punertavaa. Metsässä ei ainakaan näin vuodenvaihteessa kuki oikeastaan mikään. Eläinkohtaamisemme rajoittuvat pariin pikkulintuun.

Retki vie meidät Anagan laakeripuumetsien keskelle. Subtrooppiset laakeripuu- eli laurisilva-metsät ovat tulleet meille tutuiksi monilla Madeiralla tehdyillä luontoretkillä ja näimme niitä Azoreillakin. Laakeripuumetsät olivat esihistoriallisella ajalla yleisiä koko Välimeren alueella, mutta ne ovat nykyään kadonneet muualta kuin näiltä muutamilta Atlantin saarilta.

Reitti kulkee suurimmaksi osaksi leveää ja tasapohjaista polkua pitkin. Eteneminen on näin ollen hyvin helppoa, mutta varsinkin pitkien suorien kohdalla maisemallisesti hieman yksitoikkoista.

Retken luonne muuttuu saapuessamme pitkään ylämäkeen, joka mutkittelee jyrkällä rinteellä. Päivän rankin nousu johtaa meidät autotien varteen ja komealle Zapatan näköalapaikalle, jossa syömme repussa kulkeneet eväät.

Aurinko porottaa kuumasti näköalapaikalle, joka on suurin piirtein kävelykierroksen puolivälissä. Ohi kulkeva tie on kovin hiljainen, ja vaikka näköalapaikan parkkipaikalla ei ole montaa paikkaa, mahtuisi tänne silti pysäköimään vaikka heti. Tämä olisi ollut hyvä tieto ennen omaa retkeämme, jonka ainoa ikävä osuus oli vapaan parkkipaikan odottaminen Cruz del Carmenissa.

Zapatan näköalapaikalta on hyvin samankaltainen maisema kuin Cruz del Carmenistakin, eli pääosassa on Teide-vuori. Toisaalta täältä näkyy myös vehreitä kukkuloita ja komeita metsiä sekä taustalla kimalteleva valtameri.

Palaamme pienen pätkän maantien vartta takaisin päin, kunnes polku kääntyy taas metsään. Laskeudumme hetken jyrkästi alaspäin, minkä jälkeen matka jatkuu sujuvasti. Ylitämme vielä kertaalleen maantien, minkä jälkeen taivallamme leveää polkua pitkin.

Loppumatkalla on pitkiä loivia ylämäkiä sekä hieman porrastettuja jyrkempiäkin nousuja. Reitti ei ole erityisen raskas, joten saamme tehdä kaipaamamme leppoisan metsäretken.

Reitin loppuvaiheessa on jälleen paljon runsasta kasvillisuutta, jolloin polku kulkee taas eräänlaisessa puiden muodostamassa tunnelissa. Rehevyyden ainoana huonona puolena ovat suppeat maisemat, sillä puiden takaa näkyisi luultavasti kauas merelle saakka.

Saavumme takaisin Cruz del Carmeniin ja käymme vielä retken lopuksi Mirador de Los Enigmas -näköalapaikalla, joka on jonkinlaisen rakennuksen katolla. Täältä aukeaa ehkä koko päivän upein näkymä alas merelle päin vehreiden vuorten ja kukkuloiden ylitse.

Bosque de Los Enigmas tarjosi meille mukavan metsäretken, jonka aikana nautimme Anagan maaseutupuiston vehreästä luonnosta. Maisemallisesti reitillä ei ollut mitään kovin ihmeellistä, koska matkaa taitettiin käytännössä koko ajan metsän siimeksessä. Retken kolmesta näköalapaikasta kaksi sijaitsee aivan lähtöpaikan tuntumassa ja kolmaskin autotien varrella.

Metsäretki oli meille joka tapauksessa mieluisa kokemus, joka toi sopivasti vaihtelua Teneriffan-matkan ohjelmaan. Jos vielä joskus palaan Teneriffalle, haluaisin tutustua Anagaan laajemmin. Niemimaan autoteitä tuli ajettua vasta todella vähän ja toiveena olisi päästä myös niille maisemiltaan näyttävämmille patikkapoluille.
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Teneriffan lomaviikon 10 elämystä.
Espanja
Teneriffan patikkaretket: Roques de García

Teiden kansallispuisto on varmasti Teneriffan tunnetuin luontokohde. Espanjan korkeimman vuoren ympärille levittäytyvissä laavamaisemissa risteilee paljon retkeilypolkuja, joista me valitsimme Roques de Garcían reitin.
Jo automatka Teneriffan rannikolta saaren keskiosiin on elämys, sillä mutkikas tie nousee kilometri toisensa jälkeen yhä korkeammalle. Lähdemme matkaan pohjoisesta, jolloin tie kulkee La Orotavan kaupungin halki. Asutus vaihtuu vähitellen havumetsiin ja auton lämpömittarin lukemat laskevat tasaiseen tahtiin. Rannikon ikuinen kesä vaihtuu samalla varsin syksyisiin näkymiin.

Pysähdymme Mirador de Mataznos -nimiselle näköalapaikalle katselemaan maisemaa kauas meren suuntaan. Mutkaiset tiet johtavat yhä ylemmäs ja tien varrella alkaa näkyä lunta. Runsas lumisade oli sulkenut Teiden tiet vain paria viikkoa aiemmin, mutta ajaminen on nyt uudenvuodenpäivänä taas onneksi turvallista. Pyhäpäivä on houkutellut vuoristoon myös paljon paikallisia, jotka ovat lähteneet liukurimäkeen lumen peittämille rinteille. Autojono ainoaa tietä pitkin etenee hitaasti ja pysähtyy parin ravintolan kohdalla kokonaan.

Kävimme näissä maisemissa kymmentä vuotta aiemmin, jolloin nousimme Teiden huipun tuntumaan köysiradalla. Tuosta retkestä voi lukea jutustani Teneriffan mahtava Teide. Nyt aikomuksenamme ei ole nousta noin ylös, vaan keskittyä maisemien ihailuun alempana ja tehdä kävelyretki Roques de Garcían kalliomuodostelmien ympärillä. Laavamaisemissa kiemurteleva maantie kääntyy köysirata-aseman ohittamisen jälkeen parin kilometrin mittaiselle suoralle, jonka varrella näkyy etsimämme parkkipaikka.

Vaikka pysäköintialue löytyykin helposti, osoittautuu vapaan parkkiruudun metsästäminen hankalaksi. Teneriffa kärsii muutenkin yliturismista, ja uudenvuodenpäivä vaikuttaa ainakin täällä tavallista suositummalta retkiajankohdalta. Paikkoja vapautuu silloin tällöin, mutta on vaikea arvata missä päin aluetta onni olisi myötä. Käytössä on varsinaisen Roques de Garcían parkkipaikan lisäksi tien toisella puolella oleva Cañada Blanca -vierailukeskuksen parkkialue sekä Parador de Cañadas del Teide -hotellille johtavan tien ahdas reuna. Saan lopulta reilun puolen tunnin kiertelyn ja odottelun jälkeen auton pysäköityä, joten pääsemme jaloittelemaan upeisiin maisemiin.

Roques de García on erikoinen monista eri materiaalikerroksista koostunut kalliomuodostelma. Paikalla oli joskus muinoin kaksi eri kalderaa toisistaan erottanut seinämä, jonka eroosio on vuosituhansien saatossa kuluttanut nykyiseen muotoonsa. Roques de García on Teiden huipulle vievän köysiradan ohella kansallispuiston suosituin nähtävyys.

Katselemme aluksi laaksomaisemaa La Ruletan näköalapaikalta Roques de Garcían kalliomuodostelmien vierestä. Laavan peittämä laaksomaisema on karuudessaan vaikuttava. Koko laaja alue on muodostunut tulivuoren muinaisessa räjähdyspurkauksessa. Teide luokitellaan edelleen aktiiviseksi, ja sen edellinen purkaus on marraskuulta 1909.

Unescon maailmanperintöluetteloonkin kuuluvassa Teiden kansallispuistossa on paljon erilaisia patikointireittejä. Kolmen sukupolven joukkomme ei kaipaa erityisen pitkää tai raskasta luontoretkeä, mutta jonkinlainen jaloittelu sopisi ohjelmaan hyvin. Tutkin vaihtoehtoja Tenerife ON -sivustolta ja kiinnostuin Roques de Garcían ympäri kulkevasta noin 3,5 kilometrin mittaisesta rengasreitistä. Polku on määritelty helpoksi, mutta korkeuseroa on silti reilut kaksisataa metriä.

Lähdemme polulle La Ruletan näköalapaikalta, jolloin kalliomuodostelmat jäävät vasemmalle puolelle ja Teide kohoaa uljaana edessämme. Reitin ensimmäinen kilometri on tasaista ja esteetöntä polkua, joka sopii varmasti kaikille. Jos koko kierrokselle lähteminen siis epäilyttää, voi aivan hyvin kävellä ensin helpon alkuosan, katsoa millaista maastoa on sen jälkeen edessä, ja kääntyä halutessaan samaa tasaista polkua pitkin takaisin.

Teide näyttää täältä eteläpuolelta katsottuna erilaiselta kuin automatkalla tutuksi tullut vuoren luminen pohjoisrinne. Sääkin on kirkastunut mukavan aurinkoiseksi. Lämpötila on vain hieman kymmenen asteen yläpuolella, mutta aurinko porottaa niin että kävellessä pärjää hyvin ilman takkia. Olemme täällä tasangolla yli kaksi kilometriä merenpinnan yläpuolella, kun taas Teiden huippu kohoaa peräti 3718 metrin korkeuteen.

Nautin siitä, kuinka kalliomuodostelmat näyttävät matkan edetessä koko ajan hieman erilaisilta. Kummallisenmuotoinen rivistö jatkuu yllättävän kauas ja siihen näyttää kuuluvan monenlaisia kivilajeja. Laavamaisemaa täplittää matala aluskasvillisuus, johon kuuluu melko kuivilta näyttäviä pensaita. Saamme ihailla näkymiä rauhassa, sillä vaikka täpötäyden parkkipaikan lähistöllä olikin paljon ihmisiä, ei kovin moni ole lähtenyt tälle kävelyreitille.

Reitti muuttuu esteettömän kilometrin jälkeen vaikeakulkuisemmaksi. Helppo osuus päättyy kalliomuodostelmien pohjoispäähän, josta aukeaa hieno näkymä alas laaksoon.

Kalliot näyttävät toinen toistaan erikoisemmilta. Itselleni jää mieleen esimerkiksi kuvassa oikealla näkyvä kallio, joka muistuttaa kovasti taikurinhattua.

Edessä on pitkä laskeutuminen alas laakson pohjalle. Polulla on yhä myös helppokulkuisia pätkiä, mutta taipaleeseen kuuluu kivikkoisia paikkoja, joissa kannattaa asetella askeleensa tarkasti.

Kalliomuodostelmat näyttävät tältä puolelta taas hieman erilaisilta. Välillä kannattaa myös kääntyä katsomaan takaisin tulosuuntaan. Keskellä kuvaa harjanteen päällä pienenä pisteenä näkyvä ihminen antaa hieman mittakaavaa kallioiden koolle.

Saavutamme laakson pohjan, jota pitkin taival etenee taas nopeammin. Edessämme kohoaa nimellä La Catedral tunnettu kallio. Se on kieltämättä helppo kuvitella katedraaliksi, koska kallioseinät nousevat tasamaalta suoraan kohti korkeuksia.

Edessä on vielä reitin rankin osuus eli nousu takaisin lähtöpisteeseen La Ruletan näköalapaikalle. Polku on kivikkoinen ja polvea joutuu välillä nostamaan korkeammalle kuin perusportaissa. Jalka saattaa myös lähteä hieman luistamaan irtokivien peittämällä alustalla. Nousun aikana voi huomata ohuen ilmanalan vaikutuksen hengitykseen. Nousu onnistuu silti yllättävänkin kevyesti, kun etenen rauhallista tahtia ja pysähdyn pari kertaa ottamaan valokuvia.

Maisemiltaan ainutlaatuinen Roques de Garcían patikkapolku on itselleni hieno elämys, josta nautin todella paljon. Käväisemme lopuksi vierailijakeskuksessa, jonka kahvilan toteamme aivan liian täydeksi. Vessojen käyttämisestä peritään yksi euro, mutta sen maksaa muiden vaihtoehtojen puuttuessa mielellään.

Nousemme autoon ja pysähdymme vielä paluumatkalla muutamille näköalapaikoille, kuten yllä olevan kuvan Mirador El Tabonal Negrolle. Näköalapaikat eivät tarjoa enää aiempien kokemusten jälkeen kovin paljoa uutta, vaikka onkin kiinnostavaa ihailla tulivuorimaisemia aina hieman erilaisista kulmista. Lopulta tie alkaa viettää alamäkeen ja poistumme sumuisten pilvien halki Teiden mystisistä maisemista kohti Teneriffan rannikkoa.
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Teneriffan lomaviikon 10 elämystä.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
Aila ja Juha
23.3.2023 at 8:57
Hieno kirjoitus hienosta paikasta. Olemme käyneet Frigilianassa muutama vuosi sitten parikin kertaa, mutta eipä sitä tänä keväänäkään malttanut jättää väliin. On siellä niin paljon hienoja yksityiskohtia ja avaria maisemia. Tuo parkkipaikkaongelma kohtasi meitäkin, mutta lopulta löysimme sopivan kolon autolle, vaikka se vähän syrjässä olikin. Ja meidän käyntimme oli ihan tavallinen arkipäivä. Tuokin on hyvä huomio, että Frigilianan katuja ei ole pilattu liiallisella turistikrääsätarjonnalla, mikä Nerjassa alkoi jo ärsyttää. Aila
Mika / Lähtöportti
23.3.2023 at 20:22
Kiitos Aila! Frigiliana on kyllä niin hieno, että sinne voi palata aina uudelleen. Vilkkaimpina aikoina riittää turistejakin, mutta kylän ilmettä se ei tosiaan ole liikaa muuttanut. Suosittelen kylän lisäksi kävelyä tuossa laaksossa. Ei siellä mitään suuria nähtävyyksiä ole, mutta ympäristö on miellyttävää ja maisemat paikoitellen todella hienot.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
23.3.2023 at 9:24
Kuulostaa mukavalta, että viimeinen viikko on enemmänkin rentoa oleskelua, pitäisi itsekin enemmänkin panostaa siihen. Muutenkin Frigliana tosiaan kuulostaa mukavalta paikalta. Etätöitä en ulkomaan reissulla ole ikinä tehnyt, toisaalta ajatus kiinnostaisi, mutta toisaalta, mieluusti sitä nauttisi myös vain lomasta.
Mika / Lähtöportti
23.3.2023 at 20:28
Tällaisella reissulla tuo viimeisen viikon rento oleskelu onnistui, normaalilla lyhyemmällä lomamatkalla meilläkin riittää ohjelmaa paljon enemmän. Olet kyllä oikeassa siinä, että paras matka on sellainen jonka aikana saa vain nauttia lomasta. Frigiliana on kyllä varsin mainio paikka, jos haluaa vain nauttia maisemista, kauniista kylästä ja kävelylenkeistä. Rankempikin retkeily toki onnistuu, jos lähtee ylemmäs vuorille.