Palasimme marraskuussa kolmen sukupolven voimin entuudestaan tuttuun Frigilianan laaksoon. Nautimme kiertelystä Andalusian kenties kauneimman kylän kujilla, mutta parasta olivat pitkät kävelyretket sekä rentoutuminen viihtyisässä laaksossa.

Vietimme viime syksynä Espanjassa kuusi viikkoa, joista viimeisen Frigilianassa. Kaunis kylä oli tuttu jo edelliseltä vuodelta ja se osoittautui täydelliseksi paikaksi päättää tämänkertainen oleskelumme Andalusian auringon alla. Tuntui mukavalta palata reissun lopuksi tuttuun ja mieluisaan paikkaan, koska epäilimme jo etukäteen, ettei viimeiselle viikolle riitä suurta intoa nähtävyyksillä kiertelyyn. Ohjelmassa oli joka tapauksessa myös hieman etätöitä ja lapsilla koulutehtäviä. Arviomme osui oikeaan ja nautimmekin olostamme Frigilianan laaksossa suuria retkiä kaipaamatta. Frigiliana sijaitsee reilut viisikymmentä kilometriä Málagan itäpuolella ja lentokentälle ajaa noin tunnissa.

Vaikka Frigiliana löytyykin aivan Aurinkorannikon tuntumasta ja rannalle Nerjaan on vain muutama kilometri, tuntuu ilmapiiri mukavan seesteiseltä. Kylään kyllä saapuu useampi bussilastillinen turisteja päivittäin, mutta marraskuiset arkipäivät ovat kesäsesonkiin verrattuna varsin hiljaisia. Meille Frigiliana ei sitä paitsi tarkoita pelkkää valkoisten talojen muodostamaa kylää, vaan ennen kaikkea asutuskeskuksen vieressä levittäytyvää laaksoa.

Majoitumme viikoksi viehättävään Casa Las Piedrasiin, jossa appivanhempani ovat yöpyneet jo muutamaa vuotta aiemmin. Taloa on tuon jälkeen laajennettu niin, että tarjolla on nyt kolme makuuhuonetta ja sopivasti tilaa kuudelle yöpyjälle. Sisätilat eivät ole mitenkään ylelliset tai valtavan suuret, mutta ne ovat siistit ja tuntuvat kodikkailta. Asunnon vaatimattomin osa lienee toinen alakerran makuuhuoneista, koska siitä ei ole lainkaan ikkunaa ulos, mutta asia ei tunnu lapsia suuremmin haittaavan.

Parasta Casa Las Piedrasissa on huolella viimeistelty piha-alue sekä täydellinen maisema vastarinteellä loistavaan valkoiseen kylään. Tätä näkymää voi unohtua ihailemaan kaikkina vuorokaudenaikoina, sillä se näyttää erilaiselta kirkkaassa päivänvalossa, auringonlaskun pastelliväreissä tai täysikuun loistaessa taivaalla.

On mukavaa syödä aamupalaa terassilla ja tähystää hämyisellä merellä seilaavia laivoja tai katsella vuorten takana liikkuvia pilviä. Yhtä lailla iltaisin kelpaa nauttia viinilasillinen kylän valojen syttymistä seuraillen.

Maisemaa ihaillessa voi seurailla laakson verkkaisia tapahtumia, kuten vahtikoirien haukkumista tai autojen hidasta etenemistä kapeita teitä pitkin. Myös Casa Las Piedrasiin johtava tie on sikäli haasteellinen, ettei viimeisten vajaan parin kilometrin matkalla ole juurikaan tilaa vastaantulijoille. Jommallekummalle autolle täytyy aina keksiä jonkinlainen väistämispaikka, mikä onnistuukin joka kerta sujuvasti ja sopuisasti. Liikennettä ei onneksi ole kovin paljon.

Piha-alueen suunnittelussa on nähty vaivaa, sillä eri tasoilla on pieniä istuskelupaikkoja. Uima-altaan vesi tuntuu marraskuussa jo turhan viileältä, mutta houkuttelee varmasti eri lailla helteisempään aikaan. Pihalta löytyy myös esimerkiksi grillikatos jääkaappeineen. 

Frigilianan laakso on mukava paikka majoittumiseen, jos rauhallinen ympäristö ja upeat vuoristomaisemat kuulostavat houkuttelevilta. Merellekään ei ole kuin muutama kilometri. Nautin suuresti kävelylenkeistä, joita teemme useampana iltapäivänä ympäri laaksoa. Seudulla risteilevillä pikkuteillä on jyrkkiä mäkiä, mutta välillä saa taivaltaa tasamaallakin.

Monet laakson taloista näyttäisivät nimikylteistä päätellen olevan ulkomaalaisten omistuksessa. Aiemmin Álorasta vuokraamamme huvilan isäntä valitteli Frigilianan olevan lähes kokonaan ulkomaalaisten hallussa, mutta hän taisi hieman kärjistää asiaa. Ulkomaalaisten osuus on tilastojen mukaan noin kolmannes, ja kylän kaduilla kulkevista koululaisista päätellen täällä asuu paljon espanjalaisia perheitä. Koulun ohittavalla tiellä on aina iltapäivisin liikennepoliisia vaativa suuri hässäkkä, kun lapsia haetaan kotiin.

Kävelylenkit venähtävät helposti useamman tunnin mittaisiksi. Frigilianan keskustan valkeat talot ovat useimmiten näkyvissä ja niitä saa ihailla sekä laakson pohjalta että korkeilta kukkuloilta. Kylä jakautuu vasemmalla olevaan vanhaan osaan sekä oikealle jäävään uuteen puoleen.    

Vuokraamamme talon lähistöllä laiduntaa muutamia hevosia, jotka tulevat viikon aikana tutuiksi. Hevoset ilmaantuvat välillä aivan talomme viereen ja joskus paikalliset maajussit ratsastavat laulellen pihamme ohitse. Vaikka turismilla taitaa tienata paremmin, ei perinteisiäkään elinkeinoja ole vielä kokonaan hylätty. Kohtaamme parilla lenkillämme iäkkään vuohipaimenen, joka katselee laumaansa kiviportailla istuen. Aamuisin saattaa kuulla kukon kiekumista, maaseudulla kun ollaan.  

Retkien varrella voi pysähtyä katselemaan mitä kaikkea laaksossa viljellään. Seutu lienee otollinen hedelmien kasvattamiseen, koska teiden varsilla riittää granaattiomenoita, mangoja, avokadoja sekä erilaisia sitrushedelmiä. Vastaan tulee myös oliivipuita ja viiniköynnöksiä. Pari maahan pudonnutta hedelmää voi ottaa hyvällä omallatunnolla maistiaisiksi. Granaattiomenoita näyttää räjähdelleen puiden oksille ilman, että niitä olisi kukaan kiinnostunut poimimaan.

Sää pysyy useimmiten aurinkoisena, mutta teen yhden lenkin pilvisenäkin päivänä, jolloin maisemassa on tavallista enemmän harmaan sävyjä. Sateen raikastama ilma tuntuu viileältä ja pidän siitä, kuinka tunnelmassa on jotain hyvin arkista. Jostain syystä juuri tällaisina hetkinä tuntuu melkein siltä kuin asuisimme Espanjassa, vaikkemme todellisuudessa kovin pitkään viivykään. Näen lenkilläni edellisvuoden lomatalomme Casa Santiagon, jossa viihdyimme myös hyvin. Näiltä seuduilta löytyisi paljon erilaisia patikointireittejä, joista minua kiinnostaisi erityisesti polku pieneen Acebuchalin kylään. Se jää kuitenkin odottamaan jotakin tulevaa vuotta.

Casa Las Piedrasilta on suorinta tietä parin kilometrin kävelymatka Frigilianan keskustaan, mutta lähes koko taival on melko jyrkkää ala- tai ylämäkeä. Kylällä on hauska poiketa pidempienkin kävelyretkien varrella ja syödä vaikka jäätelöt, joiden voimalla jaksaa kiertää eri reittiä takaisin päin.

Frigilianassa on aina torstaiaamupäivisin markkinat, joihin mekin käymme tutustumassa. Kolmen kulttuurin aukiolla järjestettävä tapahtuma on melko pienimuotoinen, emmekä löydä mitään ostettavaa. Tarjolla olisi kyllä monenlaisia vaatteita, kenkiä, käsitöitä, joitakin elintarvikkeita sekä kirpputoritavaraa.

Frigilianan vanhassa osassa on aina ilo käväistä, sillä kujat ja rakennukset on puunattu virheettömän kauniiseen kuntoon. Osumme yleensä paikalle hyvin hiljaisina hetkinä, jolloin jopa pääväylä Calle Real on miltei autio pienemmistä kujista puhumattakaan. Kesäsesongilla ja muulloinkin viikonloppuisin ihmismäärä saattaa olla aivan toisenlainen. Kyläkokemuksemme tuntuu paljon arkisemmalta kuin vuotta aiemmin, jolloin Frigiliana oli meille täysin uusi ja ihmeellinen nähtävyys.

Frigilianan kujien varsilla on joitakin putiikkeja, taidegallerioita ja ravintoloita, mutta turismi ei ole pilannut katukuvaa mitenkään liiaksi. Varsinkin kylän yläosaan kiipeämällä pääsee entistä hiljaisemmille kujille. Osa ravintoloistakin on laittanut jo lapun luukulle talvikauden ajaksi.

Löydämme sekä edellisvuodelta tuttuja paikkoja että muutamia meille uusia kujia ja sisäpihoja. Kukkaistutuksia on paljon ja seinustoilla näkyy muitakin hauskoja pikku yksityiskohtia.

Kehuin Casa Las Piedrasilta Frigilianaan päin avautuvaa maisemaa, mutta näkymät ovat mainiot myös kylältä katsottuna. Kolmen kulttuurin aukio erottuu Frigilianan uudemman osan edustalla ja vehreät kukkulat näyttävät jatkuvan merelle saakka. 

Emme pidä kujakierroksillamme kiirettä, sillä marraskuun helle hellii ihoa ja portaita kiivetessä tulee nopeasti hiki pintaan. Valokuvaaminen on hyvä syy pysähdellä kerta toisensa jälkeen. Tiedän ottaneeni samanlaiset kuvat jo edellisenä syksynä, mutta näin täydellisen kauniissa paikassa on vaikea hillitä itseään ja olla ikuistamatta silmiä hiveleviä näkymiä. Kuvia kertyy nopeasti kymmenittäin. 

Valokuvausinnostusta voi hillitä istahtamalla hetkeksi paikoilleen. Kahvila Woo Woon terassilla ei ole montaa paikkaa, mutta ne kaikki ovat ohi kulkiessamme tyhjillään. Tähän on hyvä pysähtyä nauttimaan kahvista ja katselemaan satunnaisia ohikulkijoita. 

Emme ole juurikaan tutustuneet Frigilianan ravintolatarjontaan, koska olemme syöneet yleensä anopin valmistamaa ruokaa tai aterioineet kauemmas tehdyillä retkillä. Kokeilemme nyt kehuttua Las Chinas -ravintolaa, jonka ruoat jäävät yllättävän keskinkertaisiksi. Kadun varteen pystytetty muovikatos ei ole kovin tyylikäs illallisympäristö, mutta palvelu kääntää kokemuksen positiiviseksi. Keskeisellä paikalla sijaitseva Virtudes on sen sijaan miellyttävä yllätys, sillä epäilimme baariravintolaa turistirysäksi. Ajattelimme pysähtyä vain juomille, mutta syömmekin lopulta kelpo aterian. En tiedä muuttuisiko mielipide näistä ravintoloista uusintavierailulla puoleen tai toiseen.

Teimme jo edellisenä vuonna retket Nerjaan, Cómpetaan, Málagaan sekä Alpujarran vuoristokyliin, joten meistä ei tunnu, että lähiympäristössä olisi nyt pakollisia käyntikohteita. Ajattelin kyllä vierailla ainakin viehättävältä vaikuttavassa Almuñécarissa, mutta retki jää suunnitelman asteelle. Lähdemme kuitenkin päiväretkelle läheiseen Torroxiin, joka koostuu vanhasta sisämaakylästä Torrox Pueblosta sekä rannalta löytyvästä Torrox Costasta. Pueblosta löytyy tovin etsiskelyn jälkeen hyvinkin ihastuttava vanhojen talojen ympäröimä hiljaisten kujien labyrintti, joka on hieman rosoisempi kuin täydellisyyteen hiottu Frigiliana.

Torrox Costalla on puolestaan leppoisan kiireetöntä lomatunnelmaa rantabaareineen. Emme varsinaisesti kaipaa rantalomaa, mutta lyhyt vierailu merta reunustavalla kävelykadulla tuntuu miellyttävältä. Torroxista on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Käväisemme myös Nerjassa, jonne ei ole Frigilianasta kuin kuutisen kilometriä. Synkät pilvet ja viileä merituuli laimentavat tunnelmaa, joka oli edellisen syksyn vierailullamme huomattavasti kesäisempi. Käymme edellisvuoden tapaan syömässä lasten suosikkiravintolassa Cielito Lindossa, jonka kliseisen meksikolainen sisustus on oikeastaan aika hauska. Kyseessä ei ole mikään huippuravintola, mutta fajitakset tuovat kaivattua vaihtelua espanjalaisiin aterioihin.

Nerjassa täytyy totta kai käydä Balcón de Europa -näköalatasanteella katselemassa rannikon maisemia. Syömme jäätelöt, vaikkei keli kovin kesäiseltä tunnukaan. Kuusi viikkoa on sujunut Espanjassa uskomattoman nopeasti ja ilahduttavan aurinkoisessa säässä. Viileä tuuli muistuttaa, että alkaa olla jo aika palata kohti hyistä kotimaata.

Lue myös ensimmäisestä Frigilianan-matkastamme kertova juttu Häikäisevän kaunis Frigiliana. Espanjan-syksymme aiemmista viikoista voi lukea jutut Andalusian maaseudun tunnelmaa Álorassa ja Ihastuttavan upea Sevilla.