Espanja
Huikea Caminito del Rey
Andalusiassa sijaitsevasta Kuninkaan polusta on tullut nopeasti yksi Espanjan suosituimmista turistikohteista. Huimaavan rotkon reunalla tasapainoileva kävelyreitti avattiin viime vuonna pitkän tauon jälkeen uudelleen. Nykypäivän Caminito del Rey on täysin turvallinen ja maisemiensa puolesta unohtumaton elämys.
Huom! Tämä juttu kertoo vuoden 2016 retkestäni Caminito del Reylle. Voit lukea myös uudemman kokemuksen Paluu Caminito del Reylle lokakuulta 2022.
Kuulin Caminito del Reystä ensi kertaa jo vuosia sitten, kun työkaverini esitteli löytämäänsä YouTube-videota maailman vaarallisimmalta vaellusreitiltä. En olisi vielä tuolloin uskonut päätyväni samoihin maisemiin.
Caminito del Rey syntyi reilut sata vuotta sitten. Sen alkuperäisenä tehtävänä oli toimia huoltoreittinä El Chorron kylän sekä patotyömaan välillä. Reitti nimettiin Kuninkaan poluksi vuonna 1921, kun Espanjan hallitsija Alfonso XIII kulki sitä pitkin padon avajaisiin. Jyrkänteen reunalle betonista rakennettu metrin levyinen polku yhdisti vuoristoisen seudun kylät kätevästi toisiinsa. Alueen asukkaat kulkivat polkua pitkin omille asioilleen ja joillekin lapsille se oli jopa koulutie.
Betonirakenteet rapistuivat vuosien kuluessa ja kulkemisesta tuli lopulta hengenvaarallista. Hurjan kävelyreitin maine levisi ja Caminito del Rey alkoi vetää uskalikkoja puoleensa. Useat kuolemantapaukset pakottivat Andalusian hallituksen sulkemaan reitin vuosituhannen vaihteessa, mutta sekään ei estänyt kaikkia hurjapäitä pääsemästä rotkon reunalle. Caminito del Reytä alettiin rakentaa uudelleen vuonna 2014 ja keväällä 2015 se avattiin täysin uudistettuna. Kallio-osuuksille on rakennettu tukevat puusillat, joita pitkin huimasta reitistä voi nauttia turvallisin mielin.
Caminito del Reylle päästäkseen kannattaa ostaa liput hyvissä ajoin etukäteen. Tämä onnistuu virallisilla nettisivuilla, joilta näkee vapaana olevat paikat kullekin ajankohdalle. Reitti on avoinna tiistaista sunnuntaihin ympäri vuoden muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Caminito del Reyllä on säävaraus, eli polulle ei pääse kovalla tuulella tai rankkasateella. Kympin pääsymaksun lisäksi on kätevää ostaa samalla myös bussikuljetus takaisin yksisuuntaisen polun lähtöpaikalle, jolloin kokonaishinnaksi tulee 12,50 euroa. Pääsylipun voi tulostaa itse.
Lähdemme Caminitolle vaimon kanssa kahdestaan. Reitille on kahdeksan vuoden ikäraja, emmekä olisi muutenkaan harkinneet lasten ottamista mukaan. Sisämaassa sijaitsevalle lähtöpaikalle on Málagan seudulta noin tunnin ajomatka. Hyväkuntoiset tiet muuttavat kapeiksi ja mutkikkaiksi muutama kilometri ennen määränpäätä. Maisema vaihtuu koko ajan kuivemmaksi. Näemme hieman ennen perille saapumistamme tekojärven, jonka vesi tuntuu karussa ympäristössä jonkinlaiselta nähtävyydeltä.
Ajamme kohti Caminito del Reyn pohjoista porttia, sillä reitillä patikointi on sallittu ainoastaan pohjoisesta etelään. Perille löytää etsimällä El Mirador Ardales -nimistä ravintolaa, joka sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä Ardalesin kylästä. Seuraamme tekojärven rantaa Parque Ardalesiin, kunnes huomaamme tien oikealla puolella viitan El Mirador -ravintolan parkkipaikalle. Hiekkatien varrella on sopiva paikka, jonne jätämme automme ilmaiseksi. Palaamme kävellen päällystetylle tielle ja ohitamme maksullisen pysäköintialueen, jonka hinta olisi ollut kaksi euroa. Täältä on vielä reilun puolentoista kilometrin matka Caminito del Reyn lipuntarkastusportille.
Kävelemme hetken alamäkeen, kunnes huomaamme autotien oikealla puolella pienen tunnelin. Käännymme opasteen mukaisesti hämärään käytävään. Himmeät lamput valaisevat parinsadan metrin pituista tunnelia juuri riittävästi. Tie kääntyy tunnelin jälkeen alamäkeen. Nautimme lokakuun lämmöstä ja ympäröivästä luonnosta. Metsämaisemaa ei heti osaisi sijoittaa tunnin matkan päähän Aurinkorannikon turistikohteista.
Pääsylippuihin on merkitty, että paikalle pitäisi saapua puolta tuntia ennen määräaikaa. Ajoitus onnistuu hyvin, ja ehdimme portille hieman ennen puolta kahtatoista. Edellinen ryhmä on tekemässä lähtöä ja pääsemmekin matkaan saman tien heidän mukanaan. Meillä on ohjeistuksen mukaisesti passit mukanamme, mutta niitä ei kysytty ainakaan tällä kertaa missään vaiheessa. Portin lähettyvillä on pieni wc-rakennus sekä mahdollisuus ostaa juotavaa. Seuraavat käymälät ovat vasta reitin lopussa hieman ennen bussipysäkkiä. Matkaan kannattaa ottaa pieni reppu muun muassa vesipulloa, eväitä, aurinkorasvaa ja varavaatteita varten. Suurten rinkkojen kantaminen tai sateenvarjon käyttäminen on kielletty.
Ryhmässämme on reilut kolmekymmentä ihmistä, joiden ikähaarukka vaihtelee koululaisista eläkeläisiin. Saamme päähämme valkoiset kypärät, jotka suojaavat putoavilta pikkukiviltä ja muilta vaaroilta. Päähineet tuovat vääjäämättä mieleen Putouksesta tutun rakennusmestari Harjakaisen. Meneekö firman piikkiin, jos sattuu jotain? Paikallinen työntekijä kertaa lyhyesti turvallisuusohjeet espanjaksi ja englanniksi. Sisällössä ei ole mitään yllättävää, vaan maalaisjärjellä pärjää hyvin. Jos esimerkiksi kännykkä putoaa alas, niin se on hasta luego. Ei kannata hypätä perään.
Pääsemme pian portin jälkeen puusta tehdylle polulle, joka kulkee korkealla rotkon yläpuolella. Reitti on melko leveä ja halutessaan voi kulkea vaikka kallioseinämän viertä ja pitää turvaköydestä kiinni. Caminitosta tulee heti alusta lähtien todella turvallinen mielikuva. Kaiteet ovat kunnossa, kaikkialla on siistiä ja siellä täällä näkyy valvontakameroitakin. Reitin varrella on myös muutama työntekijä varmistamassa, että kaikki sujuu hyvin. Matkailijat etenevät rauhalliseen tahtiin ja ihailevat maisemia.
Kurkin reunan yli ja katselen kaukana alhaalla virtaavaa vettä. Vaikka portilta lähdetään ryhmänä, voi reitin kulkea täysin omaan tahtiin. Jättäydymme viimeisten joukkoon, jotta saamme kulkea rauhassa ja pysähdellä valokuvaamaan ilman häiriöitä. Tungoksesta ei ole pelkoa.
Rotko on paikoitellen todella kapea. Kallioseinämät ovat komeita, enkä muista nähneeni missään muualla vastaavaa. Korkealla yläpuolellamme liitelee suuria korppikotkia. Välillä maisema muuttuu ja saavumme avarampaan ympäristöön. Jossain vaiheessa puusilta loppuu ja päädymme tuiki tavalliselle metsäpolulle.
Caminiton keskiosa ei ole mitenkään jännittävä, mutta nautimme luonnon kauneudesta joka askeleella. Havumetsän miellyttävä tuoksu tunkeutuu nenään ja ympärillämme kohoaa komeita vuoria. Istahdamme varjoisaan paikkaan juomaan vettä. Arvelimme tukevan aamiaisen riittävän pitkälle iltapäivään, joten emme pakanneet eväitä mukaan. Päätös ei kaduta, vaikka voileipä olisikin saattanut maistua hyvältä luonnon helmassa. Matkan varrella on muutamia taukopaikoiksi tarkoitettuja penkkejä ja reitin keskivaiheilla on hyvin tilaa siirtyä polulta syrjään lepäämään.
Saavumme puolentoista kilometrin metsäpolkutaipaleen jälkeen reitin jälkimmäiselle puusillalle. Nyt liikutaan alkumatkaakin korkeammalla rotkon reunalla. Pudotusta alhaalla virtaavaan Guadalhorce-jokeen on noin sata metriä, joten tämä on taipaleen ehdottomasti mieleenpainuvin osuus. Näemme rautatiellä kiitävän junan sekä muutamia vastakkaisella jyrkänteellä eteneviä kalliokiipeilijöitä.
Emme pidä kiirettä, sillä haluamme nauttia rotkomaisemista niin kameran linssin läpi kuin paljain silminkin. Käyn katselemassa maisemia myös pieneltä lasilattialta. Alla olevaan pudotukseen ilmeisesti tottuu, eikä läpinäkyvällä lattialla seisominen tunnu erityisen huimaavalta.
Reitti tekee pienen mutkan varjoisaan kanjoniin. Pysähdymme katselemaan alkuperäisen Caminito del Reyn todella kapeita ja kaiteettomia rakenteita. Hauraalta näyttävässä betonissa on ammottavia reikiä. Nykyinen reitti ei turvallisuutensa ansiosta aiheuta vääntöä vatsanpohjassa, mutta vanhalle kaiteettomalle polulle en olisi lähtenyt mistään hinnasta. Luonnon vaaroja täytyy silti kunnioittaa edelleen. Kuulemme, kuinka voimistuvan tuulen pudottamat pikkukivet ropisevat puusillalle takanamme.
Kävelyn jännittävin osuus on loppuvaiheessa odottava riippusillan ylitys. Silta ei ole kovin pitkä, mutta sen metalliristikosta rakennetun pohjan läpi on erinomainen näkyvyys sata metriä alempana virtaavan jokeen. Jos tilanne tuntuu huimaavalta, voi katseen pitää tiukasti vastapäisessä kalliossa ja ottaa tukea sillan reunoista.
Satumme paikalle melko tuulisella hetkellä, mutta rotkon ylittäminen ei silti tunnu pelottavalta. Silta heilahtelee hieman askeleiden voimasta, kunnes pysähdyn ihailemaan maisemia. Tällaisiin paikkoihin ei ihan joka päivä pääse. Sillan ylittämisen jälkeen laskeudutaan jyrkkiä portaita pitkin hieman alaspäin. Rotko jää taakse, mutta kallionseinämälle rakennettu puusilta jatkuu vielä jonkin matkaa. Edessä on portaita myös ylöspäin. Niiden raoista näkyy pitkä pudotus alas.
Puusta rakennettu reitti päättyy ja käännymme katsomaan hetkeä aiemmin kulkemaamme polkua. Se näyttää sivusta katsottuna hurjemmalta kuin kävellessä tuntui. Jäljellä on vielä parin kilometrin taival bussipysäkille. Sinänsä kauniit järvimaisemat eivät enää tässä vaiheessa jaksa herättää suurta innostusta.
Etsimämme pysäkki sijaitsee El Chorron rautatieasemalla, joka tulee vastaan opasteita seuraamalla. Busseja lähtee puolen tunnin välein ja ne kulkevat El Mirador Ardales -ravintolan lähettyville. Otan viimeisen valokuvan Caminito del Reystä bussin ikkunan lävitse. Autotie on paikoitellen erittäin kapea, mutta taitava kuljettaja selvittää työnsä vastaantulijoista huolimatta. Saavumme takaisin autollemme ennen kolmea, eli kulutamme kävelyyn ja bussikyytiin yhteensä hieman alle neljä tuntia. Kuljimme melko hitaasti ja pysähdyimme usein ihailemaan maisemia. Eväitä emme toisaalta syöneet ja pääsimme bussiin ilman pitkää odottelua.
Lähdemme etsimään lounasta Ardalesista. Kun mutkikasta tietä on kurvailtu riittävästi, nousee edessämme tyypillinen jyrkälle rinteelle rakennettu andalusialainen pueblo blanco eli valkoinen kylä. Löydämme pienen kierroksen jälkeen parkkipaikan ja suunnistamme ennalta valitsemaamme Falco-ravintolaan, joka on auki koko päivän. Nautimme hienostelemattomalla ulkoterassilla rauhallisesta tunnelmasta. Eteeni ilmestyy reilun kokoinen pihvi, joka maistuu kävelyn jälkeen mainiosti. Kulmakunnan asukkaat pysähtyvät lasilliselle ja jututtavat tarjoilijaa. Ohi kulkenut koira asettuu erään puheliaan tädin jalkoihin nukkumaan. Näissä raukeissa tunnelmissa on hyvä tehdä lyhyt yhteenveto Caminito del Reyn annista.
Kävely ei ole normaalikuntoiselle ihmiselle kovin rankka, sillä matkaa kertyy vain seitsemisen kilometriä. Tämä sisältää siirtymät parkkipaikalta pohjoiselle portille ja eteläiseltä portilta bussipysäkille. Puisilla silloilla ja hyväkuntoisilla poluilla on helppo kävellä, eikä eksyminen ole mahdollista. Pienet tauot kuuluvat asiaan jo valokuvauksenkin vuoksi, eikä kiirettä kannata muutenkaan pitää. Fyysinen rasitus saattaa toki tulla kysymykseen kovalla helteellä, sillä varsinkaan keskipäivällä varjoisia paikkoja ei juuri ole. Kannattaa siis varata riittävästi juomavettä sekä aurinkovoidetta mukaan.
Käveleminen sata metriä korkean jyrkänteen reunalla saattaa epäilyttää monia Caminitosta kiinnostuneita. En missään tapauksessa suosittele polkua vakavasta korkean paikan kammosta kärsiville. Jos taas pelko on yhtään hallittavissa, rohkaisen lähtemään matkaan. Kuvat saattavat näyttää todellisuutta dramaattisemmilta. Näimme polulla kaikenikäisiä retkeilijöitä, eikä kellään vaikuttanut olevan ongelmia. Myös appivanhempani kävelivät Caminito del Reyn eri päivänä ja nauttivat kokemuksesta. Puusillat ovat suhteellisen leveitä ja huomionarvoista on, että niiden osuus koko matkasta on vain noin puolitoista kilometriä. Suurin osa taipaleesta patikoidaan metsäpoluilla, joiden vieressä ei ole minkäänlaista jyrkännettä.
Olisin ehkä kaivannut jopa hieman enemmän haastetta ja jännitystä, mutta maisemiensa puolesta Caminito del Rey suorastaan ylitti odotukset. Reitin varrella saa ihailla upeaa luontoa ja ainutlaatuisia rotkoja. Suosittelen Caminitoa lämpimästi, ellei korkean paikan kammo tunnu ylitsepääsemättömältä ongelmalta. Lievään fobiaan tämä saattaisi jopa olla parasta mahdollista siedätyshoitoa.
Mahtipontinen Plaza de España kuuluu Sevillan tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Näyttävän aukion laidalta voi lähteä kävelylle viihtyisään María Luisan puistoon, joka tarjoaa vaihtelua eläväisen suurkaupungin vilinään.
Ensimmäiset Sevillan nähtävyyksistä näkemäni valokuvat esittivät komeaa kaarevan punatiilisen rakennuksen reunustamaa aukiota. Kuvittelin kyseessä olevan jonkinlainen Madridin Plaza Mayoria vastaava kaupungin napa, mutta olinkin väärässä. Kyseessä on nimittäin paremminkin kulissimainen rakennelma hieman ydinkeskustan ulkopuolella. Matka ei ole onneksi pitkä, sillä Sevillan katedraalilta kävelee Plaza de Españalle parissakymmenessä minuutissa.
PLAZA DE ESPAÑA
Plaza de España rakennettiin vuoden 1929 iberoamerikkalaista maailmannäyttelyä varten. Suurtapahtumassa oli edustettuna Espanjan, Portugalin ja Yhdysvaltojen lisäksi suuri joukko latinalaisen Amerikan valtioita. Reilun vuoden kestänyt maailmannäyttely vaikutti näkyvästi koko Sevillan eteläosaan, jota uudistettiin ja rakennettiin kansainvälistä tapahtumaa varten. Näyttelyn tarkoituksena oli parantaa Espanjan välejä maihin, joiden kanssa suhteet eivät olleet siirtomaa-ajan jälkeen kovin hyvässä jamassa.
Plaza de España on hengästyttävän upea aukio, jota tekee mieli pysähtyä ihailemaan useammasta eri kulmasta. Valokuvaaminen on haastavaa, sillä jättimäisen aukion komeutta on vaikea mahduttaa yhteen otokseen.
Aukion laidalla on mukava istuskella. Samalla voi ihailla rakennuksen seiniä koristavia laattoja. Pitkällä seinustalla on kaikille Espanjan maakunnille omistetut pienet syvennykset, joiden taidokkaat kaakelit kuvaavat menneisyyden tapahtumia.
Esimerkiksi Barcelonan syvennyksessä nähdään, kuinka Espanjan kuningaspari ottaa Kristoffer Kolumbuksen vastaan löytöretkeltään. Plaza de España onkin jättimäinen Espanjalle ja sen historialle omistettu monumentti.
Plaza de Españalla kannattaa kiivetä portaita pitkin ylätasanteelle, josta käsin symmetrinen aukio avautuu entistä näyttävämmin. Ainakin lokakuisena arkipäivänä on sopivan väljää, eikä ruuhkista ole pelkoa.
Aukiota kiertää kanava, jota voi lähteä kiertämään vuokraveneellä. Kaikki turistit eivät ole kovin harjaantuneita soutajia, joten ilmassa kaikuu harmittomasta törmäilystä seuraavaa naurua. Plaza de Españan laidalta voisi hypätä myös hevoskärryjen kyytiin. Aukiolla esiintyy usein matkailijoita viihdyttäviä flamencotanssijoita sekä andalusialaisen kitaran taitajia.
Suurta rakennusta katsellessa tuntuu hieman oudolta, ettei kyseessä ole mikään varsinainen linna vaan maailmannäyttelyä varten pystytetty rakennus. Nykyään sen sisällä on toimistotiloja. Aukio on joka tapauksessa erittäin näyttävä ja tunnelmallinen paikka.
Plaza de España on upea jo päiväsaikaan, mutta mielestäni silti parhaimmillaan pimeyden laskeuduttua. Sevilla on aivan loistava kohde iltakävelylle, jota pääsee tunnelmoimaan Plaza de Españalta Trianaan jutussani Voiko olla kauniimpaa kuin öinen Sevilla.
PARQUE DE MARÍA LUISA
Astumme aukion laidalta viereiseen María Luisan puistoon, joka on Sevillan merkittävin viheralue. Emme yritäkään nähdä laajan puiston jokaista kolkkaa, mutta saamme viihtyisästä alueesta silti hyvän käsityksen.
María Luisan puisto kehittyi San Telmon palatsin puutarhan alueelle ja sen ympärille. Palatsi valmistui alun perin oppilaitokseksi, jossa orpolapsista koulutettiin merimiehiä. Rakennuksella oli myöhemmin muitakin käyttötarkoituksia, kunnes Ranskan kuninkaan poika, herttua Antoine d’Orléans pakeni kotimaansa poliittisia myllerryksiä ja osti palatsin asunnokseen. Nykyään San Telmon palatsi toimii hallintorakennuksena.
Antoine d’Orléansin leski María Luisa Fernanda de Borbón lahjoitti vuonna 1893 alueen Sevillan kaupungille yleiseksi puistoalueeksi. Ensimmäinen osa julkisesta puistosta avattiin kaupunkilaisille keväällä 1914. On siis hyvin ymmärrettävää, että puisto on nimetty María Luisan mukaan ja sieltä löytyy myös herttuatarta esittävä patsas.
Puisto toimi edellä mainitun maailmannäyttelyn tapahtumapaikkana, minkä vuoksi siellä riittää erilaisia rakennuksia ja vaikkapa patsaita. Viheralueen laidoilla ja sen ympäristössä on edelleen latinalaisamerikkalaisten maiden paviljonkeja. Osassa näyttävistä taloista on konsulaatteja ja joissakin toimii museoita.
Hevoskärryt kopistelevat pitkin puistoa halkovia teitä, mutta puiden katveessa kulkee myös runsaasti pienempiä polkuja. Ostamme kioskista jäätelöt ja pysähdymme syömään niitä kaakeleilla koristellulle penkille.
Puistossa riittää penkkien lisäksi paljon muutakin keramiikkaa, joka tuo vaihtelevia värejä vihreyden keskelle. Suihkulähteiden sammakkokoristeet ja monet muut huolitellut yksityiskohdat näyttävät hauskoilta. Joutsenet, sorsat sekä muut linnut tuntuvat viihtyvän vesialtaissa hyvin.
Alueella on monia erilaisia vesialtaita ja suihkulähteitä, joiden solina tuntuu varsinkin hellepäivinä virkistävältä. Puisto olisi kirkkaammalla ilmalla vieläkin upeamman näköinen, mutta pilvinen sää sopii kävelykierroksellemme hyvin.
Puiston ilmapiiri on lokakuisena iltapäivänä yllättävän trooppinen. Vihreät papukaijat meluavat puissa, hyttyset hyökkäävät sääriin ja ympärillä kohoaa mahtavia palmuja sekä muita eksoottisia kasveja. Puistoa koristavat appelsiinipuut sekä monenlaiset kukkaistutukset.
María Luisan puistossa seikkailee paljon kissoja, joiden liikkeitä on mukava seurailla. Ne ovat hieman arkoja ja tyytyvät katselemaan muukalaisia turvallisen välimatkan päästä.
María Luisan puiston eteläpäässä on muutamia maailmannäyttelyä varten suunniteltuja suuria rakennuksia. Kuvassa näkyvä paviljonki toimii nykyään arkeologisena museona.
Plaza de España ja María Luisan puisto ovat mukavia ja näkemisen arvoisia vierailukohteita Sevillassa. Aukio sykähdyttää mahtipontisuudellaan ja siisti puisto tuntuu trooppiselta keitaalta keskellä elämää sykkivää kaupunkia. Viivyimme Sevillassa kolme viikkoa syksyllä 2022. Voit lukea kaupungista laajemmin jutustani Ihastuttavan upea Sevilla.
Sevillalla on sisämaakaupungiksi yllättävän merellinen historia. Tutustuimme Torre del Oron merimuseoon sekä sen vieressä toimivaan löytöretkinäyttelyyn. Fernão de Magalhães lähti kuuluisalle maailmanympäripurjehdukselleen juuri näiltä laitureilta.
Sevillaa ei uskoisi karttaa katsoessa merikaupungiksi, sillä matkaa Atlantin rantaan kertyy Guadalquivir-jokea pitkin noin kahdeksankymmentä kilometriä. Kaupunkikuvassa edelleen näkyvää mahtipontisuutta ja ylellisiä palatseja saa kuitenkin kiittää nimenomaan mereltä saapuneista rikkauksista. Sevillan kultakausi sai alkunsa, kun Espanjan kuningasparin suojeluksessa purjehtinut Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492.
Espanjalaiset alkoivat rahdata Atlantin takaa haalimiaan rikkauksia emämaahan. Liikennettä haluttiin kontrolloida niin, että kaikki Amerikasta saapuvat tavarat tulivat Espanjaan Sevillan sataman kautta. Kauppamonopolista nauttinut Sevilla vaurastui nopeasti ja siitä kasvoi yksi Euroopan suurimmista kaupungeista. Alamäki alkoi, kun entisestään kasvaneet valtamerilaivat eivät enää mahtuneet kunnolla liikkumaan Guadalquivir-jokea pitkin. Myös suuri ruttoepidemia runteli Sevillaa ja kaupungin merkitys romahti viimeistään vuonna 1717, kun kauppamonopoli siirtyi meren rannalle Cádiziin.
TORRE DEL ORO
Sevillan halki virtaavan Guadalquivir-joen nimi on muisto ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat Andalusiaa. Guadalquivir tarkoittaa yksikertaisesti suurta jokea. Virran varrella kohoava Torre del Oro -torni on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä. Maurit rakensivat Kultaisen tornin 1200-luvulla vartiotorniksi, josta oli helppo tähystää jokea pitkin saapuvia laivoja.
Torre del Oron nimen alkuperästä on useampia teorioita. Nimi voi juontaa juurensa joko tornin alkuperäisestä kullankeltaisesta väristä, muinaisista kultaisista mosaiikeista tai yksinkertaisesti siitä, että rakennuksen sisällä on säilytetty aarteita. Tornia on käytetty myös vankilana. Sen ylimmät osat eivät ole maurien ajalta, vaan ne on rakennettu myöhemmin.
Torre del Orossa toimii nykyään pieni merimuseo. Meille kerrotaan pääsymaksun olevan vapaaehtoinen, mutta maksamme mielellämme aikuisilta suositellut kolme euroa, joilla tuetaan museota ylläpitävän järjestön toimintaa. Alakerrassa esitellään tornin historiaa ja siellä on matkamuistomyymälä. Ylemmän kerroksen näyttely käsittelee Espanjan laivastohistoriaa muutamien esineiden, pienoismallien, karttojen ja maalausten avulla.
Näyttelyn sisältö on mielenkiintoista mutta suppeaa, sillä vanhassa tornissa on vain vähän tilaa. Katselen uteliaana vitriineihin asetettuja pienoismalleja. Esillä on esimerkiksi Kolumbuksen lippulaiva Santa Maria sekä nykyaikaisempia espanjalaisia sotalaivoja.
Tornissa kannattaa kiivetä kattotasanteelle katselemaan kaupunkinäkymiä. Maisema ei mielestäni ole muutamiin muihin Sevillan näköalapaikkoihin verrattuna mitenkään poikkeuksellisen hieno, mutta näkemisen arvoinen kuitenkin. Täällä voi miettiä menneitä aikoja ja sitä, millaisia aluksia joki on tuonut kaupunkiin. Huomio kiinnittyy parinsadan metrin päässä häämöttävään vanhaan alukseen, joka on kuin muisto menneiltä vuosisadoilta.
ESPACIO EXPLORATERRA & NAO VICTORIA
Torre del Oron huipulta näkynyt alus on kopio löytöretkeilijä Fernão de Magalhãesin käyttämästä Nao Victoriasta. Sana nao viittaa purjelaivan tyyppiin, joka on suomeksi karakki. Karakit olivat ensimmäisiä laivoja, jotka kantokykynsä ja vakautensa ansiosta soveltuivat vaativille valtamerimatkoille. Portugalilaiskapteeni lähti juuri näiltä samoilta Guadalquivirin rannoilta elokuussa 1519 kuuluisalle löytöretkelleen, joka tunnetaan historian ensimmäisenä maailmanympäripurjehduksena. Reissusta tuli raju seikkailu, josta kerrotaan laiturin vierestä löytyvässä Espacio Exploraterra -näyttelyssä.
Perhelippu näyttelyyn ja Nao Victoria -alukseen maksoi käyntimme aikaan marraskuussa 2022 viisitoista euroa, mutta hinnat näyttävät sen jälkeen hieman nousseen. Ajankohtaiset tiedot voi tarkistaa museon virallisilta nettisivuilta. Tämäkään näyttely ei ole valtavan suuri, mutta se on siisti ja tyylikkäästi toteutettu. Pidän siitä, kuinka näyttelyn kuvaama merimatka etenee aikajanalla alusta kohti päätöstään. Matkaa havainnollistetaan esimerkiksi pienoismallien, videoiden ja karttojen avulla. Reissu olisi kenties vieläkin suuremman näyttelyn arvoinen.
Portugalilainen Fernão de Magalhães kunnostautui sotimalla ympäri maailman meriä synnyinmaansa lipun alla. Hän sai idean uuden merireitin etsimisestä länteen, erityisesti arvokkaiden mausteiden hankkimista varten. Kun Portugalin kuningas ei lämmennyt idealle, tarjosi Magalhães palveluksiaan verivihollisen Espanjan hoville.
Espanjan nuori kuningas Kaarle innostui ajatuksesta ja varusti vaaralliselle matkalle viisi laivaa, joiden päämääränä olivat Maustesaaret eli Molukit. Merille lähti museossa esitettyjen tietojen perusteella 245 miestä, joidenkin muiden lähteiden mukaan hieman enemmän. Suurin osa oli espanjalaisia, mutta mukana oli myös yhdeksän muun maan kansalaisia.
Magalhãesin löytöretken vaiheista on esitetty hieman vaihtelevia tulkintoja, joista uskottavimmat perustuvat mukana seilanneen italialaisen seikkailijan Antonio Pigafettan päiväkirjaan. Matkaa sävyttivät monenlaiset viivästykset, muonavaraston hupeneminen, retkikunnan sisäiset kapinat sekä keripukin kaltaiset piinalliset sairaudet. Merimiehiä kuoli tai jäi muuten matkan varrelle monesta eri syystä.
Siirrymme kertaamaan historiaa Nao Victoria -aluksen kopioon, joka kelluu suurin piirtein samalla paikalla mistä alkuperäinen laiva lähti reilut viisisataa vuotta sitten kuuluisalle matkalleen. Victoriasta valmistettiin ensimmäinen kopio vuoden 1992 Sevillan maailmannäyttelyä varten. Sillä myös tehtiin vuosina 2004–06 alkuperäistä reittiä seurannut kokonainen maailmanympärimatka. Pääsemme nyt vierailemaan toiseen kopioon, joka valmistui keväällä 2020 maailmanympäripurjehduksen 500-vuotisjuhlia varten. Kopiot on pyritty toteuttamaan alkuperäisten piirustusten mukaan ja niissä on myös käytetty mahdollisimman aitoja rakennusmateriaaleja.
Tutkimusmatka eteni Atlantin yli Etelä-Amerikkaan. Retkikunta löysi erinäisistä haasteista huolimatta nykyään Magalhãesinsalmena tunnetun väylän Etelä-Amerikan kärjen ja Tulimaan välistä uudelle merialueelle. Heikoista tuulista turhautunut Magalhães nimesi vastaan tulleen suuren vesistön Tyyneksimereksi. Tässä vaiheessa yksi laivoista oli jo kärsinyt haaksirikon, ja toinen karannut omin lupineen kotimatkalle Eurooppaan. Tyyni valtameri osoittautui suuremmaksi kuin Magalhães osasi kuvitella, joten sen ylittämiseen kului huomattavasti odotettua kauemmin aikaa.
Matka sai dramaattisia käänteitä nykyisin Filippiineihin kuuluvassa saaristossa, jonka alkuperäisasukkaita Magalhães joukkoineen käännytti kristinuskoon. Kaikki heimopäälliköt eivät innostuneet uusista tavoista ja seurasi taistelu, jossa Fernão de Magalhães sai surmansa. Laivasto siirtyi baskikapteeni Juan Sebastián Elcanon komentoon. Miehistö oli tässä vaiheessa huvennut jo niin harvalukuiseksi, että heikkokuntoisin laiva Concepción päätettiin polttaa ja jatkaa reissua kahden aluksen voimin.
Elcano saapui monien vaiheiden jälkeen Maustesaarille, jotka tunnetaan nykyisin Indonesiaan kuuluvina Molukkeina. Miehistö sai hankittua vaihtokaupoilla todella arvokkaan lastin neilikkaa, kanelia sekä muita mausteita, minkä jälkeen oli aika palata Espanjaan. Ainakin osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei matkan alkuperäisenä tarkoituksena ollut kiertää maapalloa, vaan palata Maustesaarilta tulomatkalla käytettyä reittiä pitkin takaisin.
Kahdesta jäljellä olleesta laivasta Trinidadissa oli vuotoja, joten loppumatkalle lähdettiin pelkällä Victorialla. Elcano valitsi länteen päin johtavan reitin, vaikka se sisälsikin portugalilaisten muodostaman vaaran. Näitä merialueita hallinneet portugalilaiset olivat pyrkineet sabotoimaan espanjalaisten matkaa alusta lähtien. Maat olivat jo valmiiksi huonoissa väleissä ja varsinkin Magalhãesin loikkaaminen vihollisleiriin koettiin äärimmäisenä loukkauksena.
Ruoanpuute pakotti Elcanon rantautumaan portugalilaisten hallitsemalle Kap Verdelle, josta laivaan saatiin peitetarinan avulla lastattua hieman syötävää. Portugalilaiset saivat kuitenkin selville mistä retkikunnasta oli todellisuudessa kysymys, minkä seurauksena osa miehistä vangittiin ja loput onnistuivat pakenemaan Victorian kyydissä merelle.
Lopulta kolmen vuoden mittaiseksi venynyt seikkailu päättyi kallisarvoisessa maustelastissa takaisin tänne Gualdalquivirin rannalle Sevillaan syyskuussa 1522. Perille asti selvisi kahdeksantoista reissussa pahasti rähjääntynyttä miestä, kuten Juan Sebastián Elcano laivan kapteenina sekä Antonio Pigafetta arvokas matkapäiväkirja kainalossaan. Elcanon tutkimusmatkat jatkuivat Sevillaan paluun jälkeenkin, ja hän menehtyi merellä vain paria vuotta myöhemmin. Elcano oli muuten kotoisin viehättävästä baskikylästä Getariasta, jossa vietimme pari viikkoa keväällä 2016.
Uusi kopiolaiva on varsin kliininen ja siitä puuttuu historiallinen rosoisuus, mutta alusta on silti kiva tutkia hetken aikaa. Kiipeilemme eri kansille ja mietimme, millaista tällaisella laivalla olisi vaikkapa kovassa aavalle merelle iskeneessä myrskyssä. Karakilla purjehtiminen ei ole ollut mikään huviristeily ja kun Victorian alkuperäiseen miehistöön kuului 45 jäsentä, saattoi jossain vaiheessa tuntua ahtaaltakin.
Nao Victoria -alus, löytöretkestä kertova näyttely sekä historiallinen Torre del Oro ovat mukavia vierailukohteita Sevillassa. Näitä paikkoja varten ei tarvitse varata kovin paljoa aikaa, mutta tarjolla on tehokkaasti tiivistetty annos merenkulun historiaa.
-
Slovenia2 vuotta sitten30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta8 kuukautta sittenAlppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Syötteen laduilla
-
Espanja1 vuosi sittenIhmeellinen El Torcal de Antequera
-
Yhdysvallat9 kuukautta sittenLos Angelesin kiehtova Venice
-
Italia2 vuotta sittenItalian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Ranska2 vuotta sittenAurinkokuninkaan loistokas Versailles
-
Huvipuistot9 kuukautta sittenSevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Huvipuistot2 vuotta sittenWienin perinteikäs huvipuisto Prater
-
Yhdysvallat8 kuukautta sittenTarunhohtoinen Hollywood
-
Ranska2 vuotta sittenKävelyllä Montmartrella
-
Ranska1 vuosi sitten30 nähtävyyttä Pariisissa
Jenni / Unelmatrippi
11.11.2016 at 16:11
Kiitos tästä! Kerroinkin aiemmin, että olen menossa tuonne tammikuussa, joten oli todella kiva saada lukea kokemuksistasi. Luin jostain muualta, että autolla ei kannattaisi lähteä tuonne ollenkaan, joten olen itse pohtinut paikalle menemistä Málagasta junalla. Tiedä sitten, miten se järjestyy. Auto olisi kyllä mukava olla, että saisi katsella maisemia vapaaseen tahtiin meno- ja paluumatkalla. Te ilmiselvästi löysitte parkkipaikan ihan helposti.
Mika / Lähtöportti
13.11.2016 at 12:16
Meillä ei ollut pysäköintiongelmia, kun tuolla mainitulla pienellä hiekkaisella parkkipaikalla oli hyvin tilaa. Myös lähistön teiden varsille oli pysäköity paljon autoja. Maksullinen parkkipaikka sen sijaan näytti täydeltä, mutta riippuu varmasti siitäkin mihin aikaan päivästä menee. Kaksi euroa ei ole paha parkkimaksu.
Junalla pääsee El Chorron asemalle, josta voi jatkaa saman tien bussilla tuonne mainitulle parkkipaikalle ja kävellä reitin sen jälkeen, palaten lopulla takaisin asemalle. Kannattaa kuitenkin selvittää aikataulut, sillä mun käsittääkseni junia Málagasta tulee todella harvoin. Suosittelen autoa, koska Andalusian sisämaata on muutenkin mukava katsella omaan tahtiin. Mahtavaa reissua teille!
Jyrki
11.10.2017 at 14:33
Kätevä yhteys on Malagasta klo 10.05 lähtevä juna (Ronda), on El Chorrossa n. 10.47. Takaisin lähtee muistaakseni n. 15.05 ja 18.05 eli noin kolmen tunnin välein. Tarkista aikataulut Renfen sivuilta. Sieltä voi ostaa lipunkin etukäteen – alle 5 euroa/suunta. El Chorrossa on muutama ravintola.
Jyrki
Mika / Lähtöportti
14.10.2017 at 16:41
Kuulostaa kätevältä! Hyvä retki onnistuu varmasti noinkin, jos ei ole autoa käytössä. Kiitos näistä tiedoista 🙂
Katja/Historia de Viajes
11.11.2016 at 18:29
Kyllähän tämä on ehdottomasti joskus koettava! Kiitos tästä kokemuksen jakamisesta. Olen tosiaan tuosta junalla hurauttanut ja silloin jo maisemat oli aivan huikeat. Näyttää kuvissasikin niin kokemisen arvoiselle paikalle!
Mika / Lähtöportti
13.11.2016 at 12:21
Suosittelen lämpimästi ja uskon, että Espanjan ystävänä pääset tuonne ennemmin tai myöhemmin. Luultavasti ennemmin 🙂
Milla - Pingviinimatkat
12.11.2016 at 11:54
Korkeat paikat, jyrkänteet ja komeat maisemat! Tuo täytyy päästä kokemaan itse vielä joku päivä.
Mika / Lähtöportti
13.11.2016 at 12:26
Menkää ihmeessä! Espanjastakin löytyy vaikka mitä makeita paikkoja, mutta mun pitää kyllä tämän jälkeen päästä taas Italiaan 🙂
Kohtteena maailma / Rami
12.11.2016 at 21:30
Eihän tuo tosiaan ole mitään siihen vanhaan verrattuna, mutta on toi uusikin suunnitelmissa. Olisi saattanut vanha jäädä hyvin nopeasti itseltä kesken korkeanpaikankammoisena 😀 Hyvä infopaketti tämä oli kaiken kaikkiaan!
Mika / Lähtöportti
13.11.2016 at 12:29
Maisemat on entisellään, mutta reitillä kulkemista ei voi mitenkään verrata vanhaan. Se sun vertaus possujunan ja vuoristoradan välillä on aika osuva. Yritin laittaa tähän paljon infoa, kun paikka tuntuu kiinnostavan monia. Ainakin kolme matkabloggaajaakin on menossa tuonne parin seuraavan kuukauden aikana.
Johanna Hulda
13.11.2016 at 3:07
Inspiroiva postaus oli tämä. Tuonne täytyy ehdottomasti joku kerta poiketa, sillä onhan tuo todella ainutlaatuinen paikka ja maisemat ovat kohdillaan! Kalliokiipeilijä-mieheni on jokunen vuosi sitten käynyt selvittämässä sen vanhan Caminiton, mutta heillä oli tietysti köydet, valjaat ja muut turvavälineet apuna. Itselle riittäisi hyvin tämä nykyinen versio. 😀
Mika / Lähtöportti
13.11.2016 at 12:36
Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka! Vanha Caminito on varmasti sopinut kokeneille kalliokiipeilijöille, mutta tyhmänrohkeat seikkailijat olivat asia erikseen. Nuo seinämät ovat nähtävästi edelleen kiipeilijöiden suosiossa, minkä ymmärrän hyvin.
Reitin varrella oli kolmen nuoren paikallisen kiipeilijän muistolaatta. Heillä oli ilmeisesti omat turvavälineet kunnossa, mutta olivat luottaneet vanhaan kallioseinämällä olleeseen Caminiton vaijeriin, joka ei sitten kestänytkään.
Meri / Syö Matkusta Rakasta
13.11.2016 at 10:59
Kiitos informatiivisesta postauksesta, tuli monta hyvää käytännön vinkkiä ensi tammikuuta ajatellen. 🙂
Mika / Lähtöportti
13.11.2016 at 12:38
Ole hyvä! Kirjoittelen vielä lisää Andalusia-postauksia, joista löytyy toivottavasti myös sopivia vinkkejä 🙂
Meri / Syö Matkusta Rakasta
13.11.2016 at 23:31
Varasin juuri liput, ja vielä yksi (tyhmä) kysymys tuli mieleen. Eli tulostitko liput itse vai käytitkö jotain ”self service” automaattia saadaksesi liput? Mulla on ne nyt pdf:nä koneella, josta voin ne itse tulostaa, mutta jossain vaiheessa varausprosessia luki, että maksukorttia tarvitaan myöhemmin lippujen saamiseksi automaatista..?
Mika / Lähtöportti
14.11.2016 at 10:26
Ei ole tyhmiä kysymyksiä. Mutta mä siis vain tulostin liput itse kotona ja niillä mentiin. Siis ne semmoiset, missä on viivakoodeja ja lukee ”Ésta es su entrada” 🙂
Virpi /Täynnä tie on tarinoita
14.11.2016 at 18:52
Tämä on kyllä huikea reitti, ehdottomasti joskus tänne lähdettävä! 🙂 Huikeita kuvia! Kiitos tästä postauksesta!
Mika / Lähtöportti
14.11.2016 at 20:09
Kiitos Virpi! Suosittelen Caminito del Reytä lämpimästi 🙂
IKILOMALLA
18.11.2016 at 11:01
Kiitos mahtavasta kuvauksesta! Olen jotenkin ollut siinä uskossa, että tämä vaellus olisi haastava ja vaarallinen. Muistan kyllä nuo uutiset reitin avaamisesta kunnostettuna, joten olipa kiva nähdä miltä siellä oikeasti näyttää ja lukea kokemuksistasi. Tajusin vasta nyt, että olen aikanaan ajanut autolla tämän reitin ohi ja paikallinen tuttuni kertoi kalliolla olevasta reitistä. En kuitenkaan ollut ennen tajunnut, että tämä kyseinen Caminito del Rey on Malagan lähellä. ?? Hyvä tietää tässä vaiheessa.
Tämä reitti on ehdottomasti koettava, jos tuonne suunnille satutaan. Hinta oli ihan yllättävän halpa kokemukseen nähden.
Titta
Mika / Lähtöportti
18.11.2016 at 17:54
Yllätyin hieman itsekin vaelluksen helppoudesta. Teille varmasti ihan lasten leikkiä esimerkiksi Tiger Leaping Gorgen jälkeen 🙂 Caminito del Rey oli käsittääkseni uudelleenavaamisensa jälkeen jopa ilmainen, mutta on muuttunut sittemmin maksulliseksi. Hinta ei silti ole paha. Ennen oli myös mahdollista kävellä reittiä kumpaan suuntaan tahansa, mutta se on nykyään yksisuuntainen. Mielestäni ihan järkevä päätös.
Laura T.
18.11.2016 at 18:08
WAU! Kiitos upeista kuvista! Kärsin itse sen verran hallitsemattomasta korkeanpaikankammosta, että tällaiset kohteet joudun jättämään väliin – onneksi voin kuitenkin ihailla maisemia muiden ottamien kuvien kautta!
Mika / Lähtöportti
19.11.2016 at 20:08
Kiitos Laura! Ymmärrän ettei reitti sovi kaikille, mutta kiva että näistä kuvista oli iloa 🙂
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
18.11.2016 at 21:36
Hienot on maisemat, ja näyttää turvalliseltakin nykyään. Tuonne saa jo vähemmänkin reikäpäisiä ihmisiä lähtemään kuin vanhalle reitille, joskin epäilen että meidän perheestä ei ihan kaikki olisi siltikään innosta hihkuen ajatuksessa mukana… Mutta ehdottomasti tarvitsee pitää todo-listalla! Ehkäpä seuraavaksi sitten Hua Shan? 🙂
Mika / Lähtöportti
19.11.2016 at 20:30
Tiesin kyllä uuden reitin olevan täysin turvallinen, mutta sen helppous yllätti silti, kun olin katsellut niin paljon videoita vanhasta polusta. Ero on kuin yöllä ja päivällä.
Katsoin nyt yhden Hua Shan -videon. Näyttää kotisohvalta käsin mielenkiintoiselta, mutta taidan silti jättää väliin 😀
SariKoo.fi
22.11.2016 at 22:50
Huh. Mulla on kyllä korkean paikan kammoa, mutta aion mennä voittamaan sen tuolle reitille 🙂 Upeita maisemia ja kivan informatiivinen postaus, helpottaa reissusuunnittelua – kiitos!
Mika / Lähtöportti
23.11.2016 at 18:48
Kiitos kommentista Sari! Hyvä suunnitelma – nimittäin jos tuosta reitistä on päättänyt selvitä, niin varmasti selviääkin 🙂
Alexander
2.12.2016 at 16:02
Erittäin komeat maisemat! Pitääkin laittaa korvan taakse seuraavaa Espanjanmatkaa ajatellen
Mika / Lähtöportti
3.12.2016 at 12:53
Suosittelen lämpimästi, kun seuraavan kerran matkustat tuolle suunnalle! Ja samalla reissulla myös jalkapalloa Sevillassa tai Málagassa 🙂
Susanna / Matkapatonki
13.1.2017 at 20:11
En ole yhtään patikoijatyyppiä, mutta tuonne on kyllä joskus päästävä! Varsinkin nyt kun tietää, ettei tuo reitti vaadi mitään huippukuntoa tai kuukausien valmistautumista 🙂 Olisi hyvää vaihtelua perinteiseen Espanjan rantalomaankin!
Mika / Lähtöportti
15.1.2017 at 14:19
Kannattaa ilman muuta mennä! Korkeiden paikkojen sietämistä tuo kyllä vaatii, mutta muuten kävelyä ei voi pitää kovin vaativana. Todellakin mahtavaa vaihtelua rantalomalle, Andalusia on yllättävän monipuolinen alue.
Arja ja kumppanit
6.3.2017 at 17:41
Kiitos hienosta ja valaisevasta jutusta. Jo avaamisesta lähtien olen halunnut päästä tuonne ja nyt toukokuussa haave täyttyy. Matkat, hotellit ja liput varattu ja tulostettukin. Kohta siis menoksi.
Mika / Lähtöportti
7.3.2017 at 12:52
Kiitos paljon viestistäsi! Mukava kuulla, että pääsette pian toteuttamaan tämän haaveen. Nauttikaa Caminitosta ja Andalusiasta muutenkin!
Heidi / Maailman äärellä
2.4.2017 at 17:29
Ensi kerralla kun olen Andalusiassa, on kyllä käytävä täällä. Komealta näyttää. Ja itse asiassa juuri eilen vähän mietittiinkin, että vuoden päästä kesällä olisi taas Espanjan vuoro :).
Mika / Lähtöportti
3.4.2017 at 18:08
Olen ihan varma, että lähdet tuonne heti kun pääset Etelä-Espanjaan! Ymmärrän hyvin, jos tuntuu että viimeistään ensi kesänä on Espanjan vuoro. Mulla olisi pakottava tarve lähteä pian Italiaan, kun edellisestä kerrasta alkaa olla jo pari vuotta.
tellu
4.2.2019 at 23:17
Moi! En ihan ymmärtänyt, pystyykö tuolla siis valita vähän lyhyemmän reitin kuin tuon 7-8 km. Onko näin?
Mika / Lähtöportti
5.2.2019 at 21:13
Moi! Valitettavasti ei voi valita lyhyempää reittiä. Reitti on turvallisuussyistä yksisuuntainen ja koko matka kuljetaan enemmän tai vähemmän kapeassa rotkossa, josta ei ole sivupolkuja. Aluksi parkkipaikalta tunnelin ja metsäpolun halki lipuntarkastusportille, sitten siltaosuus, polkuosuus, toinen siltaosuus ja lopuksi kävely tietä pitkin El Chorroon.
Maisemaonnellinen Johanna
9.3.2019 at 22:37
Kiitos kuvan lainasta! 🙂
Linkitin tämän juttusi omaan haavepostaukseeni. Saapa nähdä kuinka toukokuussa käy. Liput on jo hankittu 🙂
https://johannasuomela.com/2019/03/07/kymmenen-reissu-unelmaani/
Mika / Lähtöportti
12.3.2019 at 9:55
Ole hyvä! 🙂
Uskon kyllä, että Caminito del Rey sujuu sinulta hyvin! Korkeallahan siellä ollaan, mutta turvallisten kaiteiden suojassa. Nauti maisemista 🙂
Marja
21.3.2022 at 12:13
Kiitos hienosta jutusta. Tästä saimme paljon tarvitsemaamme tietoa. Liput on varttu ja nyt vain toivotaan, että ilma suosii meitä.
Mika / Lähtöportti
22.3.2022 at 19:21
Mukava kuulla, kiitos kun jätit kommentin. Toivotaan hyvää säätä ja muutenkin onnistunutta retkeä teille!
Tiina Saarikoski-Järvenpää
26.6.2022 at 12:38
Hei! Kiitos hienosta informatiivisesta postauksesta. Sen verran kysyn että miten se lähtö tapahtuu, pitääkö valita joku kellonaika ja ryhmä ennenkuin sinne pääsee, eli yksin ei pääse kiertämään?
Mika / Lähtöportti
28.6.2022 at 21:59
Hei ja kiitos kommentista! Virallisilta nettisivuilta (https://www.caminitodelrey.info/en) lippua ostaessa pitää valita kellonaika, jolloin ryhmä ihmisiä päästetään reitille. Lähdön jälkeen voi kuitenkin edetä ihan omaan tahtiin, eli matkan saa kulkea käytännössä yksin. Omasta reissusta on nyt kulunut jo muutama vuosi, joten en ole varma onko tällä välin tapahtunut jotain muutoksia. Haaveilen reitille palaamisesta vielä tänä vuonna, saa nähdä toteutuuko Espanjan-matka syksyllä.