Seuraa somessa

Slovenia

30 x uskomattoman upea Slovenia

Julkaistu

-

Slovenia on yksi Euroopan parhaista matkailumaista ja siellä käymistä voi suositella monenlaisille reissaajille. Koostin listan kahden Slovenian-matkani parhaista kohteista ja lisäsin loppuun muutamia paikkoja, joissa haluaisin päästä vielä joskus käymään.

Slovenian viehätys on monen asian summa. Slovenian maisemat ovat kenties koko Euroopan upeimpia ja maa on niin kompakti, että laidalta toiselle pääsee hämmästyttävän nopeasti. Tarjolla on muun muassa jylhiä vuoria, kirkasvetisiä järviä, hämmästyttävissä väreissä hohtavia jokia, kuvauksellisia kyliä ja kaupunkeja, uskomattomia luolia, historiallisia linnoja sekä pieni palanen Välimeren rantaa. Ei siis ole mikään ihme, että monet slovenialaiset ovat reippaita ulkoilmaihmisiä.

Slovenialaiset ovat selvästi ylpeitä maastaan, mutta heidän luonteessaan voi aistia myös pienen kansan vaatimattomuutta. Kohtaamani slovenialaiset ovat olleet lähes poikkeuksetta helposti lähestyttäviä ja mukavia ihmisiä, jotka puhuvat sujuvaa englantia.


Slovenia on onnistunut imemään itseensä naapurimaidensa parhaat puolet. Turvallisuus, siisteys, asioiden toimiminen ja työmoraali muistuttavat saksankielistä Keski-Eurooppaa. Ruoka- ja viinikulttuurissa sekä elämänasenteen rennossa puolessa on jotain hyvin välimerellistä. Kieli, historia ja kulttuuri lisäävät keitokseen ripauksen balkanilaista eksotiikkaa, mikä lisää maan viehätysvoimaa entisestään.

Alla olevan listan järjestys on melko sattumanvarainen, sillä keskenään erilaisia kohteita on täysin mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen. Kerron 22 ensimmäisestä kohteesta omien kokemusteni perusteella ja loput kahdeksan otin mukaan tulevia matkasuunnitelmia ajatellen.



1. BLED-JÄRVI

Bled-järvi on monien matkailuesitteiden itseoikeutettu kansikuvakohde, joten mainitaan se nyt tässäkin ensimmäisenä. Kaunis vuoristojärvi sijaitsee upeissa maisemissa, sen keskellä on pieni kirkkosaari ja rannalla kallionkielekkeelle rakennettu linna. Järven ympäri voi kävellä muutaman kilometrin lenkin tai lähteä vesille perinteisten pletna-veneiden kyydissä. Bledin rantakaupunki ei ole erityisen ihastuttava, mutta pääkaupunki Ljubljana sijaitsee vain reilun 50 kilometrin päässä.

Lue lisää jutustani Lumoava Bled-järvi.


Kuva: www.slovenia.info

2. ŠKOCJANIN LUOLAT

Slovenian karstipitoiseen maaperään on muotoutunut runsaasti luolia. Škocjanin suuret luolat ovat suorastaan sykähdyttävän upeita ja kuuluvat Euroopan parhaiden maanalaisten nähtävyyksien joukkoon. Tippukivien lisäksi mieleen jää maan alla virtaavan Reka-joen vaikuttava kohina. Valokuvaus on Škocjanin luolien sisällä kielletty ja sisään pääsee vain opastetun ryhmän mukana. Reitin varrella on melko paljon portaita, mutta kierros on ehdottomasti vaivan arvoinen.

Lue lisää jutustani Škocjanin luolat – luonnonihme Sloveniassa.



3. LJUBLJANA

Ljubljana on varmasti yksi Euroopan sympaattisimmista ja viihtyisimmistä pääkaupungeista. Ljubljanica-joen rannoilla ja silloilla voi nauttia rennosta ilmapiiristä sekä ihailla vanhoja rakennuksia. Yhdessäkin päivässä ehtii saada hyvän käsityksen kaupungista, jossa voi tutustua esimerkiksi linnaan, Metelkovan vaihtoehtoiseen kulttuurikeskukseen ja Tivoli-puistoon sekä käydä Nebotičnik-pilvenpiirtäjän näköalatasanteella.

Lue lisää jutuistani Päivä viehättävässä Ljubljanassa ja Ljubljana, rakastettuni.



4. BOHINJ-JÄRVI

Vaikka Bled onkin Slovenian tunnetuin järvi, löytyy sen kauneudelle kilpailija. Kun Bledistä jatketaan ajomatkaa puolisen tuntia Bohinjka-jokea seuraillen, saavutaan Bohinj-järvelle. Tämän vuorten ympäröimän kirkasvetisen järven rannoilla viehättää huomattavasti Blediä rauhallisempi tunnelma. Bohinjilla voi harrastaa monenlaista ulkoilua, kuten patikointia, melontaa, pyöräilyä tai kalastusta. Seudulla on myös Savica-vesiputous. Köysirata kuljettaa Vogel-vuoren huipulle.

Lue lisää jutustani Seesteisen kaunis Bohinj-järvi.



5. POSTOJNAN LUOLAT

Postojnan luolat ovat Škocjaniakin laajemmat ja myös huomattavasti tunnetummat. Kyseessä on suosittu turistikohde, jossa osa opastetusta luolakierroksesta tehdään minijunan kyydissä. Postojnan luolien tasaisilla käytävillä on helppo liikkua myös lastenrattaiden kanssa ja valokuvaaminen on sallittua. Valtavan laaja luolasto ja sen tippukivien koristamat salit ovat ehdottomasti kerran elämässä näkemisen arvoisia.

Lue lisää jutustani Luolaelämys Postojnassa.



6. KRANJSKA GORA

Julisten Alppien juurella sijaitseva Kranjska Gora on oikea ulkoilmaihmisen paratiisi. Mahtavissa vuoristomaisemissa kelpaa liikkua eri tavoin ja ihailla huikeita näkymiä, minkä lisäksi lähistöltä löytyy runsaasti monipuolisia retkimahdollisuuksia. Pidimme myös kesäkuisen Kranjska Goran rauhallisesta tunnelmasta. Talvisin Kranjska Gorassa toimii suosittu laskettelukeskus.

Lue lisää jutustani Kranjska Goran parhaat palat ja retkikohteet.



7. SOČA-JOKI

Joen nostaminen nähtävyydeksi voi tuntua oudolta, mutta jos on kerran nähnyt turkoosina hohtavan Sočan, ymmärtää varmasti mistä on kysymys. Kalkkikivestä värinsä saava joki on häikäisevän hieno ilmestys, jota pääsimme ihailemaan useammassakin paikassa. Yllä oleva kuva on otettu Kozjak-vesiputouksen lähistöllä. Myös Sočan ja Tolminka-joen yhtymäkohta on todella kaunis paikka.

Lue lisää jutustani Häikäisevä Soča-joki ja Kozjak-putous.



8. TRIGLAVIN KANSALLISPUISTO

Slovenian korkeimmasta vuoresta nimensä saanut kansallispuisto on maan ainoa, mutta sitäkin suurempi. Monet tällä listalla mainitut kohteet, kuten Bohinj-järvi, Tolminin ja Vintgarin rotkot, Vršičin sola sekä Mangartin satula sijaitsevat kansallispuiston alueella. Triglavin kansallispuiston vaihtelevat maisemat tarjoavat luonnonystäville lähes loputtomasti tutkittavaa.



9. TOLMININ ROTKO

Tolminin pikkukaupungin kupeesta löytyvä rotko sykähdyttää kauneudellaan. Kaksi kanjonien pohjalla virtaavaa jokea, jylhät kalliot ja vehreät metsät muodostavat upean luonnonnähtävyyden, jota on mukava muistella vielä muutaman vuoden jälkeenkin.

Lue lisää jutustani Sykähdyttävä Tolminin rotko.



10. GORIŠKA BRDA

Kumpuilevaa Goriška Brdaa kutsutaan Slovenian Toscanaksi, mikä kuvaakin hyvin tätä vehreätä aluetta. Goriška Brda tunnetaan erityisesti erinomaisista viineistään sekä kirsikoistaan. Ihastuimme kumpuileviin maisemiin sekä idylliseen Šmartnon kylään, joten tälle alueelle voisi suunnistaa toisenkin kerran.

Lue lisää jutustani Goriška Brda – retkellä Slovenian viinimaisemissa.



11. TOLMININ LAAKSO

Tolminin laakso ympäristöineen on miellyttävää aluetta Slovenian länsireunalla. Laakson rauha järkkyy vuotuisten Metaldays-festivaalien aikaan, mutta muuten siellä saa nauttia liikunnasta ilman suurempia häiriöitä. Luonnonnähtävyyksiin kuuluu Tolminin rotkon lisäksi vesiputouksia sekä kirkkaina kimaltavat Soča- ja Tolminka-joet. Riippuliito on täällä erityisen suosittua.

Lue lisää jutustani Ihastuttava Tolminin laakso.



12. PREDJAMAN LINNA

Kallion seinään rakennettu Predjaman linna on taatusti yksi Slovenian hämmästyttävimmistä näyistä. Osa sen huoneista on louhittu luoliin ja rakennuksen vaiherikkaaseen historiaan kuuluu mielikuvitusta kutkuttavia tarinoita. Predjamassa käynti on helppo yhdistää samalle retkelle läheisten Postojnan luolien kanssa.

Lue lisää jutustani Dramaattinen Predjaman linna.



13. PIRAN

Pirania pidetään yleisesti Slovenian ihastuttavimpana rannikkokaupunkina, ja olen tästä asiasta ehdottomasti samaa mieltä. Värikkäät talot, vanhankaupungin kujat, näyttävä keskusaukio, viihtyisät ravintolat ja merellinen tunnelma luovat erinomaiset puitteet mukavalle lomapäivälle.

Lue lisää jutustani Piran – Slovenian rannikon kaunotar.



14. VINTGARIN ROTKO

Bled-järven lähistöllä sijaitseva Vintgarin rotko kuuluu Slovenian suosituimpiin luonnonnähtävyyksiin. Noin puolitoista kilometriä pitkässä kanjonissa voi ihailla kirkkaana kuohuvaa jokea sekä korkeita kalliojyrkänteitä. Vaikka Vintgarin rotkokin on lähes satumainen, ihastuin itse enemmän Tolminin rotkoon – kenties siksi että näin sen aiemmin.

Lue lisää jutustani Slovenian nähtävyyksiä – Vintgarin rotko ja Bledin linna.



15. PLANICA

Italian rajalta löytyvä Planica tunnetaan hyppyrimäistään, joissa Suomenkin mäkikotkat ovat yltäneet sankaritekoihin. Kesällä Planicassa voi koetella rohkeuttaan lentomäkeen viritetyllä vaijeriliu’ulla, joka kuului oman Slovenian-matkani kohokohtiin. Helmi-maaliskuussa 2023 Planica pääsee jälleen otsikoihin, kun siellä järjestetään hiihdon maailmanmestaruuskilpailut.

Lue lisää jutustani Hetki mäkikotkana – vaijeriliuku Planican lentomäessä.



16. MANGARTIN SATULA

Mangartin satula on yli kahteen kilometriin kohoava sola samannimisen vuoren kupeessa. Mangartin mutkikas, kapea ja jyrkkä tie tuntuu autoillessa jo melko jännittävältä, mutta maisemat palkitsevat vaivan. Tien varrella voi ihailla todellista vuoristomaisemien ilotulitusta joka suuntaan.

Lue lisää jutustani Italian ja Slovenian rajanseudun huikeimmat maisemat.



17. VRŠI
ČIN SOLA

Toinen mieleeni erityisen hyvin jäänyt vuoristotieosuus on Vršičin sola. Serpentiinitie ylittää Juliset Alpit noin 1600 metrin korkeudessa. Metsä peittää matkan varrella maisemia, mutta korkeimmalle kohdalle kelpaa pysähtyä katselemaan näkymiä ja laiduntavaa lammaslaumaa. Kranjska Gora sijaitsee tämän mutkikkaan tien pohjoisessa päässä.

Lue lisää jutustani Automatkalla Sloveniassa: Velika korita -rotko ja Vršič -sola.



18. VELIKA KORITA

Edellä mainitusta Soča-joesta täytyy mainita vielä erikseen yksi poikkeuksellisen hieno kohta. Velika Korita -rotkossa voi ihailla kallioiden välissä kimaltavaa kapeaa joenuomaa sekä nauttia maisemista myös leveämmän virran varrella. Bovecin ja Vršičin solan välisen tien varrelta löytyvä Velika Korita on luonnonkaunis paikka, jota ei mainita kaikissa turistioppaissa.



19. BLEDIN LINNA

Sloveniassa on valtava määrä linnoja, joista kuuluisimman kolmikon muodostavat Predjaman, Ljubljanan ja Bledin linnat. Dramaattisen kalliojyrkänteen reunalle rakennettu Bledin linna jää parhaiten mieleen huikeiden järvimaisemien ansiosta. Pienessä mutta mielenkiintoisessa linnassa voi tutustua historiasta kertovaan museoon sekä tehdä ostoksia.

Lue lisää jutustani Slovenian nähtävyyksiä – Vintgarin rotko ja Bledin linna.



20. SKOFJA LOKA

Skofja Loka on viihtyisä joen halkoma pikkukaupunki parinkymmenen kilometrin päässä Ljubljanasta. Hiljaisten kujien varsilla riittää kauniita rakennuksia. Olemme vierailleet Skofja Lokassa Slovenian-kiertomatkan päätteeksi, sillä kaupunki sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä lentokentältä.



21. KOPER

Koper on Slovenian suurin satamakaupunki, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi erityisen iso paikka. Koper ei vedä vertoja Piranin lumovoimalle, mutta sieltäkin löytyy merellistä tunnelmaa sekä keskiajalta polveutuva vanhakaupunki. Kaksikielisen kaupungin italiankielinen nimi on Capodistria.



22. BOKA-VESIPUTOUS

Slovenia on monien vesiputousten maa. Yksi näyttävimmistä on Bovecin kylän lähistöllä kuohuva Boka, jolla on korkeutta reilut sata metriä. Tyydyimme katselemaan putousta ohikulkumatkalla autotien varresta, mutta Bokan juurelle voi myös halutessaan patikoida.


Kuva: www.slovenia.info

23. VELIKA PLANINA

Listalla siirrytään tässä vaiheessa itselleni tutuista kohteista niihin, joissa en ole vielä päässyt käymään. Olen monesti ihaillut Velika Planinan tasangolta otettuja kuvia, joissa toistuu upeita maisemia ja tunnelmallisia vanhoja rakennuksia. Täällä kelpaisi patikoida ja kuunnella lehmänkellojen kalinaa.


Kuva: www.slovenia.info

24. MARIBOR

Slovenian toiseksi suurin kaupunki Maribor sijaitsee maan itäosassa lähellä Itävallan rajaa. Kyseessä on käsittääkseni melko pieni paikka, jossa voi kävellä vanhankaupungin kaduilla ja Drava-joen varressa sekä kiivetä Piramide-kukkulalle katselemaan maisemia. Mariborista löytyy myös maailman vanhin viiniköynnös sekä arvatenkin paikallisia viinejä maisteltavaksi.


Kuva: www.slovenia.info

25. VIPAVAN LAAKSO

Viinin kannalta hyvä kohde on taatusti myös Vipavan laakso, joka kuuluu Goriška Brdan tavoin Primorskan viinialueeseen. Vipavassa on tarjolla kumpuilevia maisemia, hyviä maalaisravintoloita sekä houkuttelevia liikuntamahdollisuuksia aktiivilomailijoille.


Kuva: www.slovenia.info

26. PORTOROŽ

Slovenian lyhyen rannikon merkittävin rantalomakohde Portorož sijaitsee aivan Piranin kyljessä, mutta siellä pysähtyminen jäi aiemmalla matkallamme väliin. Portorožiin olisi mukava tutustua, vaikka sen kylpylät ja kasinot eivät omaan matkaohjelmaani kuuluisikaan. Rannikolla kiinnostaisi edellä mainittujen lisäksi myös vielä yksi pikkukaupunki, Izola.


Kuva: www.slovenia.info

27. LIPICA

Yksi slovenialaisten suurista ylpeydenaiheista ovat valkeat lipizzanhevoset, joita on kasvatettu Italian rajan tuntumassa Lipicassa jo satojen vuosien ajan. Lipican tilalla pääsee tutustumaan hevosiin ja taitojen riittäessä myös ratsastamaan.


Kuva: www.slovenia.info

28. PTUJ

Slovenian vanhin kaupunki Ptuj sijaitsee Mariborin tavoin Drava-joen varrella. Arvelen, että tämä pieni kaupunki voisi olla yksi Slovenian kätketyistä helmistä. Ptujssa on kuvauksellisia rakennuksia sekä kaiken muun yläpuolelle kohoava keskiaikainen linna. Muihin Slovenian houkutteleviin pikkukaupunkeihin kuuluvat esimerkiksi Celje ja Novo Mesto.


Kuva: www.slovenia.info

29. ŠTANJEL

Kun siirretään ajatukset kaupungeista kyliin, löytyy listaltani Toisiin maisemiin -blogissa kehuttu Štanjel. Kävisin mielelläni tällaisessa rosoisen idyllisessä kukkulakylässä, josta on komeat maisemat Vipavan laaksoon päin. Štanjel sijaitsee parikymmentä kilometriä Lipicasta pohjoiseen.


Kuva: www.slovenia.info

30. POKLJUKA

Triglavin kansallispuistoon kuuluva Pokljukan ylänkö tunnetaan kansainvälisten ampumahiihtokilpailujen pitopaikkana. Alueella houkuttelevat erityisesti kauniit maisemat ja siellä on runsaasti patikointipolkuja eri tasoisille retkeilijöille.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
14 kommenttia

Kommentit

  1. Slovenia tosiaan on upea matkakohde!

    Suurin osa noista 22 ensimmäisestä on meilläkin käytynä. Kranjska Gorassa me emme käyneet ja se olisi varmaan kohdelistalla seuraavaksi. Myös mainitsemassasi Pokljukassa haluaisin itsekin käydä. Ylipäätään patikointi olisi varmaan matkallamme keskeisessä roolissa.

    • Mika / Lähtöportti

      5.6.2022 at 11:18

      En pysty keksimään mitään toista maata, joka tarjoasi noin pienellä alueella noin paljon upeaa ja monipuolista nähtävää. Kaiken lisäksi Slovenia on tosi viihtyisä.

      Slovenia on mainio patikointikohde ja Kranjska Gora sopii hyvin tukikohdaksi, josta käsin voi lähteä moneen suuntaan patikoimaan. Kranjska Gorasta käsin kannattaa ehdottomasti käydä myös rajan toisella puolella Italiassa Fusine-järvillä sekä Predil-järvellä.

  2. Hanneli

    5.6.2022 at 7:37

    Erinomainen listaus! Jutun lukeminen aiheutti melkoisen ikävän Sloveniaan, sillä se on mun matkarakkaus. Mun kokemukset maasta ja sen ihmisistä on samanlaisia kuin sulla, ja suosittelen sinne matkustamista kaikille. Itäpuoli on minullakin kokematta, joten seuraavalla reissulla suuntaan varmasti sinne. Niin, ja kiitos linkkauksesta. Stanjel oli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen kylä.

    • Mika / Lähtöportti

      5.6.2022 at 11:27

      Mun on jo kauan tehnyt mieli tehdä tällainen koostejuttu Sloveniasta ja täytyy myöntää, että kirjoittaminen kohotti kovasti Slovenia-kuumetta itsellänikin. Mäkin otan varmasti maan itäosaa seuraavan reissun ohjelmaan. Matkan pituus tuskin on ongelma, kun Ljubljanasta ajaa esimerkiksi Mariboriin tai Ptujhin alle puolessatoista tunnissa. Juttusi Stanjelista on jäänyt hyvin mieleen ja lisäsin sen omalle listalleni heti silloin kun kävit siellä. Eli myös Slovenian länsiosaan pitäisi taas päästä 🙂

  3. Reissu-Jani

    5.6.2022 at 19:50

    Pari kertaa olen Sloveniassa käynyt ja juurikin näitä upeita kohteita käynyt katsomassa ja kokemassa. Ptujin kaupunkia voin suositella lämpimästi – kaupungin keskellä on upea linna, yövyin sen vieressä olleessa upeassa vanhan ajan hotellissa ja Drava joen varrella on erinomaisia (kala) ravintoloita joista oli kiva katsella auringonlaskua ja nauttia erinomaisesta ruuasta. Skofja Lokassa on tullut myös pari kertaa käytyä. Parhaat majoitukset löytyvät ns. maatilamajoituksista joissa voi hyvinkin päästä isäntäperheen kanssa samaan illallispöytään syömään ja juomaan — ja aamulla heräät kukonlaulun aikaan.

    • Mika / Lähtöportti

      5.6.2022 at 23:43

      Kiitos vinkeistä, Ptuj kuulostaa juuri omaan makuuni sopivalta paikalta! Maatilamajoitusta ei ole tullut vielä Sloveniassa kokeiltua, mutta sekin kuulostaa kyllä houkuttelevalta. Olemme majoittuneet vuokrataloilla Tolminin ja Kranjska Goran seuduilla sekä parissa asunnossa Ljubljanassa. Tolminin talo kävi kyllä melkein maatilamajoituksesta, kun saimme hoitaa isännän lemmikkivuohia 😀

  4. Raija / Kohti avaraa maailmaa

    6.6.2022 at 10:19

    Nyt tulikin paljon mielenkiintoista luettavaa mielenkiintoisista kohteista! Minulla on Slovenia käymättä, mutta ei ehkä kauaa, kun lueskelen näitä juttuja 🙂 Ljubljana on nimenä jäänyt mieleen koska kauan kauan sitten Inter-Rail-juna jostain syystä pysähtyi siellä pitkään, mutta ikkunoista ei kyllä näkynyt oikein mitään. Ei siis oltu edes asemalla. Silloin oli vielä Jugoslavia…

    • Mika / Lähtöportti

      9.6.2022 at 11:11

      Suosittelen Sloveniaa lämpimästi! Mielenkiintoisia ja kauniita kohteita on paljon. Interrail Jugoslaviassa kuulostaa matkanostalgialta parhaimmillaan 🙂

  5. Finintirol

    6.6.2022 at 22:48

    Upeita paikkoja ja hyvä lista. Joitain noista upeuksista olemme saaneet kokea ja niistä olen iloinen. Lista aiheutti hieman uudelleen mietintää kesäloman kakkospätkälle…hmmm.

    • Mika / Lähtöportti

      9.6.2022 at 11:15

      Harvasta maasta saa tehtyä listaa, jossa on näin paljon näin upeita paikkoja. Sloveniahan on teille Tirolista käsin aika lähellä. Ja niin on teiltä käsin moni muukin houkutteleva kohde 🙂

  6. Cilla Maria Travel

    12.6.2022 at 17:00

    Slovenia on yks omista suosikeistakin täällä Euroopassa. Kävin vuonna 2019 itäosassa, missä vietin kolme päivää Mariborissa. Nyt oltiin kuukausi sitten automatkalla Alppien seudulla ja ajeltiin juurikin noissa länsiosan kohteissa. Tykkäsin Ljubljanasta ja Bledistä, mutta nuo luontomaisemat vasta upeita olikin! Triglavin kansallispuisto, Socan laakso, tuo Soca-joen rotko ja Boka-vesiputous. Ai että.

    • Mika / Lähtöportti

      15.6.2022 at 1:09

      Luonto on kyllä Sloveniassa ihan parasta! Hienoja paikkoja riittää ja musta alkoi jossain vaiheessa tuntua, että olin saanut jo melkein yliannostuksen upeista vuoristomaisemista. Eihän niihin kyllästy, mutta tuntui vaan niin ihmeelliseltä, miten päivästä toiseen voi tulla vastaan aina vaan entistä uskomattomampia maisemia.

  7. Miia

    12.7.2022 at 13:54

    Kiitos näistä! Mietimme kesäksi 2023 reissukohdetta ja taidammekin lähteä suunnittelemaan vähintään viikon matkaa Sloveniaan (toinen vaihtoehto oli Islanti)

    • Mika / Lähtöportti

      12.7.2022 at 14:25

      Slovenia on upea matkakohde, jossa riittää erityisesti kauniita luonnonnähtävyyksiä. Kannattaa ilman muuta varata vähintään viikko aikaa, mieluummin vaikka kaksi. Välimatkat ovat tosi lyhyitä, mutta jos haluaa liikkua luonnossa ja käydä monessa paikassa, niin aikaa saa kyllä kulumaan. Totta kai myös Islanti on hieno matkakohde, jota ei kannata unohtaa. Olen käynyt Islannissa kerran 15 vuotta sitten ja mieli tekisi palata sinnekin. Islannin luonto on aivan ainutlaatuinen ja sykähdyttävä, mutta Slovenian etuna parempi sää, lyhyemmät välimatkat ja Islantia edullisempi hintataso.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Slovenia

Piran – Slovenian rannikon kaunotar

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Slovenia on ollut blogissa vahvasti esillä ja olenkin jo ehtinyt esitellä lähes kaikki tuossa upeassa maassa toistaiseksi näkemäni kohteet. Yksi kuitenkin vielä puuttuu, nimittäin ensimmäisen Slovenian-matkamme ohjelmaan kuulunut ihastuttava Piran.

Sloveniassa on pienestä koostaan huolimatta lähes kaikkea, myös Välimeren rantaa. Maan rantaviiva on tosin kovin lyhyt, alle 50 kilometriä, mutta sille mahtuu muutamia mielenkiintoisia kaupunkeja. Kävimme itsekin pikaisesti Koperin sataman ympäristössä, minkä lisäksi tarjolla olisi rauhallinen Izola sekä vilkkaampi rantalomakohde Portorož. Useimmat Slovenian rannikolla käyneet ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että maan kaunein rantakaupunki on Piran.


Saavumme Piraniin Kroatian puolella sijaitsevalta lomataloltamme utuisena syyskuun päivänä vuonna 2014. Tie laskeutuu kukkulalta kohti kaupunkia, kunnes jätämme auton ahtaaseen monikerroksiseen pysäköintilaitokseen. Loppumatka vanhaankaupunkiin sujuu reippaasti alamäkeen kävellen. Merellä on sumua ja erotamme hädin tuskin muutaman ulapalla kelluvan veneen.


Kadut johtavat kaupungin mahtipontiselle keskusaukiolle, joka on nimetty paikallisen säveltäjän ja viulistin Giuseppe Tartinin mukaan. Tartinin Italiaan viittaava nimi ei ole sattumaa, sillä hänen aikaansa 1700-luvulla Pirania hallitsivat venetsialaiset. Kaupungin historiaan ovat jättäneet jälkensä myös muun muassa roomalaiset, bysanttilaiset, frankit sekä itävaltalaiset. Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla Piran kuului Italiaan, kunnes siitä tuli toisen maailmansodan jälkeen osa Triesten vapaavaltiota. Vapaavaltio lakkautettiin vuona 1954, minkä jälkeen Piran siirtyi osaksi Jugoslaviaa aina Slovenian kesällä 1991 toteutuneeseen itsenäistymiseen saakka.


Tartinin laaja aukio on vaaleasävyinen ja kaunis. Kuvauksellista kokonaisuutta reunustaa pastellisävyisten rakennusten rivistö ja keskellä aukiota komeilee säveltäjän patsas. Myyntipöydillä kaupitellaan tryffeleitä ja taustalla katumuusikot alkavat jo viritellä soittimiaan.


Katselemme pienvenesatamaa ja seikkailemme hetken rantakadulla sekä vanhojen rapistuneiden talojen välissä kulkevilla kujilla. Jostain tulee nenään roskien löyhkää. Lähdemme suunnistamaan takaisin vanhaankaupunkiin päin ja löydämme mukavan rantapromenadin, joka jatkuu kohti kapean niemen kärkeä.


Pysähdymme lounaalle suosittuun Pavel-ravintolaan rannan tuntumaan. Kalasta ja merenelävistä tunnetun ravintolan ruoat vastaavat odotuksia ja nautimme muun muassa ahvenesta sekä mustekalasta. Parhaiten mieleen jää silti iloinen miestarjoilija, joka lauleskelee mennessään ja osaa suurin piirtein arvata mitä olemme seuraavaksi tilaamassa. Humoristisella suupaltilla on ystäviä myös Suomessa, joten sanastoon kuuluu monta tuttua sanaa. Kuulin Pöndekengissä-blogin Miralta, että sama tarjoilija kertoi tarinoitaan Pavelin asiakkaille edelleen viittä vuotta myöhemmin kesällä 2019.


Kävelemme rantakatua pitkin niemen kärjessä sijaitsevalle majakalle. Kurkistamme pieneen kappeliin ja jatkamme vielä hieman matkaa ravintolaterassien täyttämää rantaa seuraten. Merestä kömpii ylös suurin räpylöin varustautuneita sukeltajia. Sukeltaminen on täälläpäin ilmeisen suosittua, sillä Piranista löytyy myös aiheeseen keskittyvä pieni museo.


Suuri osa Piranin viehätyksestä perustuu kapeisiin kujiin, joita pitkin on mukava seikkailla. Kujien varrella on lähinnä paikallisasutusta ja muutamia satunnaisia kulkijoita. Värikkäitä taloja on hauska katsella.


Palaamme vielä kerran Tartinin aukiolle kuuntelemaan katumuusikoita ja syömään jäätelöä. Italian läheisyys maistuu mukavalla tavalla sitruunajäätelön laadussa. Kiipeämme takaisin kohti parkkihallia mukulakivisiä katuja pitkin.


Piran jää taakse arvoituksellisen usvaisena kaupunkina, jonne palaisin mielelläni joskus toistekin. Silloin nousen varmasti myös Pyhän Yrjön kirkon kellotorniin, jotta saan ihailla kaupunkia lintuperspektiivistä.

Jatka lukemista

Slovenia

Slovenian nähtävyyksiä – Vintgarin rotko ja Bledin linna

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Viimekesäinen Slovenian-matka oli täynnä upeita maisemia. Yksi päiväretkistämme suuntautui kuuluisaan Vintgarin rotkoon sekä sen lähistöllä sijaitsevalle kuvankauniille Bled-järvelle.

Aamupäivän aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, kun lähestymme Vintgarin rotkon parkkipaikkaa. Liikenteenvalvoja kertoo pysäköintialueen olevan täynnä ja kehottaa meitä ajamaan Lip Bled -teollisuusalueelle, josta on bussikyyti rotkolle. Kuljetus sisältyy viiden euron pysäköintimaksun hintaan. Matkan voisi kävelläkin, mutta edestakaista taivalta kertyisi viisi kilometriä, eikä se kuulosta paahtavassa helteessä houkuttelevalta varsinkaan lasten mielestä.

Vintgarin rotko mainitaan usein yhdeksi Slovenian upeimmista luonnonnähtävyyksistä, eikä kanjonin kauneutta voikaan kiistää. Maksamme portilla pääsymaksun ja suuntaamme korkeiden kallioseinämien välissä kulkevaan rotkoon. Kirkkaana kuohuvaa Radovna-jokea seuraava reitti on yhteen suuntaan reilun puolentoista kilometrin mittainen, ja kävelemme sen edestakaisin.


Ihmisiä on liikkeellä melko paljon, ja enimmäkseen puusiltoja pitkin kulkeva kaksisuuntainen reitti on varsin kapea. Näin ollen eteneminen on hidasta ja matka pysähtyy usein joko omien tai muiden turistien pitämien valokuvaustaukojen vuoksi.


Helppokulkuinen polku sopii hyvin myös lapsille, kunhan heillä on riittävästi ymmärrystä olla hyppäämättä puuaitojen raoista jokeen. Kapea ja ruuhkainen reitti ei sovellu lastenrattaille, mutta esimerkiksi koiria tulee vastaan yllättävän paljon.


Alkumatka etenee puusiltoja pitkin. Joki virtaa korkeiden kallioseinämien välissä kirkkaana ja hieman vihertävän sävyisenä. Silta ylittää joen muutamaan kertaan tarjoten entistäkin parempia kuvakulmia. Vaikka muualla onkin lähes tukahduttava helle, tuntuu rotkon ilma miellyttävän viileältä ja raikkaalta.


Kalliot tarjoavat varjoa ja kuohuva joki viilentää mukavasti, mutta rotkossakaan ei sentään tarvitse palella. Ohitamme monia erityisen kuvauksellisia paikkoja, joissa pienet kosket kuohuvat.


Välillä joki levenee ja puusillat vaihtuvat betoniseen polkuun. Joissakin paikoissa voi halutessaan pysähtyä rantakallioiden päälle ihailemaan maisemaa. Ohitamme reitin loppuvaiheessa kivisen rautatiesillan sekä kuohuvan padon. Kääntöpaikalla on jäätelökioski sekä wc-rakennus.


Käymme vielä ennen paluumatkan aloittamista katsomassa Šum-nimistä vesiputousta, jonka luo päästäksemme laskeudumme portaat ja ylitämme pienen sillan. Myös maisema putouksen ylittävältä sillalta on sykähdyttävä.


Paluumatka rotkon halki takaisin lähtöpisteeseen on menomatkaa nopeampi, koska suurin osa valokuvista on jo otettu valmiiksi. Upea rotko ei tee itseeni aivan niin suurta vaikutusta kuin olin etukäteen kuvitellut. Yksi syy tähän on varmasti se, että olemme edellisten kymmenen päivän aikana ehtineet nähdä toinen toistaan mahtavampia maisemia. Tolminin rotkon ja Velika korita Soče -rotkon jälkeen Vintgar tuntuu enää yhdeltä rotkolta muiden joukossa, vaikka sen puitteet ovatkin oikeastaan jopa edellä mainittuja mahtavammat.


Oma osansa mielialaani voi olla myös ylisuurilla odotuksilla sekä mielessä pyörivällä ajatuksella siitä, että samana päivänä pitäisi ehtiä kierrellä vielä Bled-järvelläkin. Hieman toisenlaisissa olosuhteissa Vintgarin rotko olisi voinut tuntua itsestänikin täydelliseltä, joten suosittelen sitä kyllä lämpimästi kaikille Slovenian-matkailijoille.


Palaamme bussilla teollisuusalueen parkkipaikalle, josta jatkamme autolla parin kilometrin päähän Bledin keskustaan. Kaupunki tuntuu kokemiemme rauhallisten kylien jälkeen ruuhkaiselta ja tukahduttavan helteiseltä. Tämä ei tarkoita, että Bled olisi erityisen vilkas tai paha paikka, mutta ero aiemmin näkemiimme uinuviin paikkakuntiin verrattuna on ilmeinen. Bledin suosio on helppo ymmärtää, sillä järvi on satumaisen kaunis ja sinne pääsee nopeasti esimerkiksi Ljubljanasta käsin.


Päädymme lounaalle Panorama-ravintolaan, jonka terassilta saamme ihailla täydellistä järvimaisemaa. Näkymät ovatkin tämän hieman ylihinnoitellun ravintolan parasta antia, joskin tilaamani Piranin meriahven yrttirisoton kera maistuu kyllä varsin hyvin.


Kävimme Bledissä myös aiemmalla Slovenian-matkallamme syyskuussa 2014, jolloin kävelimme järven ympäri. Tällä kerralla päätämme tutustua jyrkänteen reunalle rakennettuun linnaan, jonne emme silloin ehtineet. Aikuisten pääsymaksu on tällä hetkellä 13 euroa.


Linnan pihalta avautuva maisema on ihan kirjaimellisestikin huimaavan hieno, sillä suoraa pudotusta järven rantaan on noin 130 metriä. Tuntuu että näkymä itsessään on jo ihan riittävä syy linnalla käymiseen. Pysähdymme ihailemaan järvimaisemaa jäätelöiden syönnin ajaksi.


Linnan yläpihalla on meneillään keskiaikaisia tanssiaisia kuvaava näytelmä. Vanhanaikaisiin asuihin pukeutuneet näyttelijät tanssivat, juovat ja juhlivat riehakkaaseen malliin. Esitystä on hauska seurailla jonkin aikaa.


Bledin linna ei ole kovin suuri, mutta siellä käyminen on silti hauska ja miellyttävä kokemus. Sepän pajassa on tarjolla taidokkaita takorautatöitä ja ostoksia voi tehdä myös viinikellarista tai matkamuistopuodista. Kierrämme myös sisätiloissa olevan historiaa valottavan museon läpi. Kiipeämme lopuksi laakson puolella olevalle muurille ihailemaan maisemia.


Kahden Bled-järvelle tehdyn retken jälkeen alkaa jo tuntua, ettei samaa kohdetta tarvitsisi ottaa enää kolmannen Slovenian-matkan ohjelmaan. Toisaalta kauniin järven parhaat puolet saattavat olla vielä näkemättä. Minusta tuntuu, että palaan vielä joskus Bled-järvelle ja käyn kuvauksellisella kirkkosaarella joko perinteisen pletna-veneen kyydissä tai itse soutaen. Myös ne kuuluisimmat maisemakuvat Ojstrican ja Osojnican näköalapaikoilta ovat vielä omalta kohdaltani ottamatta.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja