Seuraa somessa

Slovenia

Automatkalla Sloveniassa: Velika korita -rotko ja Vršič-sola

Julkaistu

-

Kesäkuinen Slovenian-matka oli täynnä upeita maisemia. Tolminissa vietettyjen päivien jälkeen oli aika siirtyä Kranjska Goraan. Siirtymätaipaleen kohokohtia olivat seikkailu Velika korita Soče -rotkon reunalla sekä hiusneulamutkien sävyttämä Vršičin tie.

Jätämme vehreän Tolminin laakson haikein mielin taaksemme ja suuntaamme kohti pohjoista. Hyväkuntoinen tie vie nopeasti Kobaridiin, jonka lähistöllä kävimme jo aiemmin ihailemassa Soča-jokea ja Kozjak-vesiputousta.


Reittimme jatkuu entistä mutkikkaampana kohti vuoria. Rinteiltä näkyvät maisemat jäävät pian Kobaridin jälkeen puiden katveeseen, mutta edessä on useita todella kuvauksellisia paikkoja (voit klikata yllä olevan kartan suuremmaksi).

Pysähdymme jo reilun puolen tunnin matkanteon jälkeen Hotel Bokaan kahville ja käymme ihailemassa Boka-putousta. Runsasvetinen putous on yli sata metriä korkea ja melko leveä, joten se kuuluu Slovenian vaikuttavimpiin luonnonihmeisiin.


Varsinaiselle näköalapaikalle olisi noin vartin mittainen ylämäkeen viettävä kävelymatka, minkä jälkeen voisi jatkaa entistä haastavampaa polkua eteenpäin. Tyydymme tällä kerralla katselemaan putousta autotien varrella olevalta sillalta, jonne Bokan kuohut näkyvät kohtalaisen hyvin.


Ajamme taas parikymmentä minuuttia, kunnes saavumme Velika korita Soče -rotkon äärelle. Tolminin-talomme puhelias vuokraisäntä Gregor suositteli meille pysähtymistä täällä, yhdessä Soča-joen kauneimmista paikoista. Vinkki ei mennyt hukkaan. Google Maps tunnistaa paikan englanninkielisellä nimellä Grand Canyon of Soča, mutta ihan amerikkalaisia kanjonimaisemia täältä ei sentään kannata tulla etsimään.


Käännymme päätieltä oikealle, ylitämme pienen sillan ja löydämme parkkitilaa joen varresta. Kaunis kesäpäivä on houkutellut leveänä virtaavan Sočan rannoille sekä auringonottajia että melojia. Muutamat ihmiset kahlaavat joessa.


Käymme huteralta tuntuvalla riippusilla ottamassa valokuvia, mutta palaamme takaisin joen itäiselle rannalle. Kävelemme kohti autolla ylittämäämme siltaa, jonka lähistöllä Soča kapenee dramaattisesti korkeiden kallioiden väliin jäävään uomaan.


Turkoosi joki näyttää katoavan harmaiden kivien sekaan. Jäämme seuraamaan, kuinka uhkarohkealta vaikuttava mies hyppää useamman kerran kielekkeen päältä kapeaan virtaan. Vahinkoja ei onneksi satu ja mies palaa tyttöystävänsä luokse vielä kolmannenkin hypyn jälkeen hengissä.


Näkymä pohjoisen suuntaan ei näytä sillalta katsottuna mitenkään poikkeukselliselta. Muu seurue jää nauttimaan päivästä aurinkoiseen jokivarteen, mutta luotan Gregorin vinkkeihin ja haluan tutkia kapeaa rotkoa tarkemmin.


Osittain metsän kätkemässä rotkossa odottaakin uskomattoman kauniita maisemia. Polku ei kulje aivan rotkon reunalla, mutta kallioiden välissä virtaavaa turkoosia vettä voi koukata kurkistelemaan useissa eri paikoissa.


Reitti on paikoitellen hieman vaikeakulkuinen ja kivikkoinen, joten on oikeastaan hyvä, etteivät lapset lähteneet tälle osuudelle mukaan. Rotkon reunalla ei myöskään ole täällä luonnon helmassa minkäänlaisia kaiteita, joten varovaisuus on hyvä pitää koko ajan mielessä. Löydän ilokseni myös polun, joka laskeutuu alas lähelle vedenpintaa.


Kallioilta virtaava vesi noruu jokeen pieninä puroina ja kapean rotkon tunnelmassa on jotain miltei maagista. Ilma rotkon pohjalla tuntuu raikkaammalta ja viileämmältä kuin muualla. Täällä viehättää myös hiljaisuus, sillä saan ihailla luonnon kauneutta enimmäkseen yksikseni. Suuret turistimassat eivät ole tänne vielä löytäneet.


Seuraan rotkoa vajaan kilometrin, kunnes kiipeän joen ylittävälle riippusillalle. Ihailen hetken maisemaa korkealta sillalta, kunnes palaan takaisin kohti parkkipaikkaa. En ehdi tutustua seudun patikointireitteihin laajemmin, mutta olen jo tähänkin kokemukseen erittäin tyytyväinen.


Yksi Slovenian parhaista puolista ovat lyhyet välimatkat, minkä ansiosta lapsetkaan eivät ehdi tylsistyä takapenkillä. Pysähdymme vain vartin kuluttua syömään maukasta perusruokaa Gostilna Metojaan päätien varteen. Tai oikeastaan pysähdymme kertaalleen jo ennen sitä, sillä pitäähän upeaa Soča-jokea kuvata kaikilta mahdollisilta riippusilloilta.


Ohitamme syötyämme Trentan kylän, minkä jälkeen alkaa hidas nousu Julisten Alppien korkeuksiin. Metsät peittävät suurimman osan maisemista, eikä harvoilla levikkeillä ole oikein tilaa pysähtymiseen. Lycraan verhoutuneet keski-ikäiset miehet sinnittelevät mäkeä ylös käyräsarvisilla polkupyörillään, mutta autoliikennettä on onneksi vähän. Sääolosuhteet säätelevät tien käyttöä ja reitti onkin suljettuna useita kuukausia vuoden lumisena aikana.


Serpentiinitien hiusneulamutkat seuraavat toisiaan, ja lasten mielestä navigaattorissa näkyvä reitti voisi olla hermostuneen kaksivuotiaan piirtämä. Siltä se kartalla hieman näyttääkin, villisti edestakaisin viuhdotuilta viivoilta. Todellisuudessa tien muotoon ovat saattaneet vaikuttaa ennemminkin lampaat niinä kaukaisin aikoina, kun paikalla kulki vain paimenpolku.


Nousu huipentuu reitin korkeimmalle kohdalle, reilussa 1600 metrissä sijaitsevaan Vršičin solaan. Pysäköintitilaa löytyy helposti ja täällä näyttäisi olevan myös pieni matkamuistomyymälä sekä jonkinlainen ravintola. Pysähdymme ihailemaan huikeita maisemia. Sivummalla näkyy luntakin, mutta nyt ilma on tälläkin korkeudella aivan hellelukemissa.


Sieltä täältä kuuluu lampaiden määkimistä. Solassa laiduntaa runsaasti lampaita, jotka ovat kiivenneet syömään rinteiden heinää. Kesyimmät eläimet tulevat mielellään lasten silitettäväksi.


Vršič on Slovenian korkein vuoristosola, jonka läpi kulkee päällystetty tie. Nykyisen tien rakensivat ensimmäisen maailmansodan venäläiset sotavangit. Työolosuhteet olivat sekä karut että vaaralliset, ja lumivyöryt veivät mennessään satoja vankeja. Menehtyneiden muistoksi on rakennettu tien varrelta löytyvä ortodoksinen kappeli.


Tie tasoittuu, kun kaikki viisikymmentä hiusneulamutkaa on selvitetty. Saavumme pienen Jasna-järven rantaan ja pian myös Kranjska Goran keskustaan, josta on lyhyt matka seuraavan viikon majapaikkaamme Godz Martuljekin kylään. Seuraavissa Slovenia-aiheisissa postauksissa kiivetään kypärä päässä Planican lentomäen torniin sekä ihaillaan Kranjska Goran maisemia.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. Marja

    23.9.2019 at 7:51

    Upeita kuvia! On se hieno maa, tekisi mieli mennä uudestaan. Vuorille pitäisi päästä patikoimaan ja tuo kanjonikin näyttää hienolta

    • Mika / Lähtöportti

      23.9.2019 at 8:47

      Kiitos Marja! Sloveniaan voisi aina palata, nuo maisemat on vaan niin uskomattomia. Esimerkiksi juuri tämä Vršič Pass voisi olla hyvä paikka lähteä patikoimaan, sieltä lähtee käsittääkseni helpompia ja haastavampia polkuja.

  2. Hanneli /toisiinmaisemiin

    23.9.2019 at 17:06

    Eihän näitä kuvia voi katsella ilman pientä kateuden pistosta. Voi miksi tuo tie olikaan suljettu keväällä, kun ajelin tuolla. Toisaalta, ehkä ensi kerralla on sitten paremmin aikaa patikkaretkiin.

    • Mika / Lähtöportti

      23.9.2019 at 17:57

      Todellakin sääli että oli suljettu, mutta onpahan ainakin yksi syy lisää palata Sloveniaan! Meillä lumikinokset pysäytti matkan Mangartin satulalle vielä kesäkuussakin. Kannattaa tutkia Vršič Passin patikkamahdollisuudet ensi kerralle, vaikuttaisi olevan hyviä vaihtoehtoja päiväretkille.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Slovenia

30 x uskomattoman upea Slovenia

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Slovenia on yksi Euroopan parhaista matkailumaista ja siellä käymistä voi suositella monenlaisille reissaajille. Koostin listan kahden Slovenian-matkani parhaista kohteista ja lisäsin loppuun muutamia paikkoja, joissa haluaisin päästä vielä joskus käymään.

Slovenian viehätys on monen asian summa. Slovenian maisemat ovat kenties koko Euroopan upeimpia ja maa on niin kompakti, että laidalta toiselle pääsee hämmästyttävän nopeasti. Tarjolla on muun muassa jylhiä vuoria, kirkasvetisiä järviä, hämmästyttävissä väreissä hohtavia jokia, kuvauksellisia kyliä ja kaupunkeja, uskomattomia luolia, historiallisia linnoja sekä pieni palanen Välimeren rantaa. Ei siis ole mikään ihme, että monet slovenialaiset ovat reippaita ulkoilmaihmisiä.

Slovenialaiset ovat selvästi ylpeitä maastaan, mutta heidän luonteessaan voi aistia myös pienen kansan vaatimattomuutta. Kohtaamani slovenialaiset ovat olleet lähes poikkeuksetta helposti lähestyttäviä ja mukavia ihmisiä, jotka puhuvat sujuvaa englantia.


Slovenia on onnistunut imemään itseensä naapurimaidensa parhaat puolet. Turvallisuus, siisteys, asioiden toimiminen ja työmoraali muistuttavat saksankielistä Keski-Eurooppaa. Ruoka- ja viinikulttuurissa sekä elämänasenteen rennossa puolessa on jotain hyvin välimerellistä. Kieli, historia ja kulttuuri lisäävät keitokseen ripauksen balkanilaista eksotiikkaa, mikä lisää maan viehätysvoimaa entisestään.

Alla olevan listan järjestys on melko sattumanvarainen, sillä keskenään erilaisia kohteita on täysin mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen. Kerron 22 ensimmäisestä kohteesta omien kokemusteni perusteella ja loput kahdeksan otin mukaan tulevia matkasuunnitelmia ajatellen.



1. BLED-JÄRVI

Bled-järvi on monien matkailuesitteiden itseoikeutettu kansikuvakohde, joten mainitaan se nyt tässäkin ensimmäisenä. Kaunis vuoristojärvi sijaitsee upeissa maisemissa, sen keskellä on pieni kirkkosaari ja rannalla kallionkielekkeelle rakennettu linna. Järven ympäri voi kävellä muutaman kilometrin lenkin tai lähteä vesille perinteisten pletna-veneiden kyydissä. Bledin rantakaupunki ei ole erityisen ihastuttava, mutta pääkaupunki Ljubljana sijaitsee vain reilun 50 kilometrin päässä.

Lue lisää jutustani Lumoava Bled-järvi.


Kuva: www.slovenia.info

2. ŠKOCJANIN LUOLAT

Slovenian karstipitoiseen maaperään on muotoutunut runsaasti luolia. Škocjanin suuret luolat ovat suorastaan sykähdyttävän upeita ja kuuluvat Euroopan parhaiden maanalaisten nähtävyyksien joukkoon. Tippukivien lisäksi mieleen jää maan alla virtaavan Reka-joen vaikuttava kohina. Valokuvaus on Škocjanin luolien sisällä kielletty ja sisään pääsee vain opastetun ryhmän mukana. Reitin varrella on melko paljon portaita, mutta kierros on ehdottomasti vaivan arvoinen.

Lue lisää jutustani Škocjanin luolat – luonnonihme Sloveniassa.



3. LJUBLJANA

Ljubljana on varmasti yksi Euroopan sympaattisimmista ja viihtyisimmistä pääkaupungeista. Ljubljanica-joen rannoilla ja silloilla voi nauttia rennosta ilmapiiristä sekä ihailla vanhoja rakennuksia. Yhdessäkin päivässä ehtii saada hyvän käsityksen kaupungista, jossa voi tutustua esimerkiksi linnaan, Metelkovan vaihtoehtoiseen kulttuurikeskukseen ja Tivoli-puistoon sekä käydä Nebotičnik-pilvenpiirtäjän näköalatasanteella.

Lue lisää jutuistani Päivä viehättävässä Ljubljanassa ja Ljubljana, rakastettuni.



4. BOHINJ-JÄRVI

Vaikka Bled onkin Slovenian tunnetuin järvi, löytyy sen kauneudelle kilpailija. Kun Bledistä jatketaan ajomatkaa puolisen tuntia Bohinjka-jokea seuraillen, saavutaan Bohinj-järvelle. Tämän vuorten ympäröimän kirkasvetisen järven rannoilla viehättää huomattavasti Blediä rauhallisempi tunnelma. Bohinjilla voi harrastaa monenlaista ulkoilua, kuten patikointia, melontaa, pyöräilyä tai kalastusta. Seudulla on myös Savica-vesiputous. Köysirata kuljettaa Vogel-vuoren huipulle.

Lue lisää jutustani Seesteisen kaunis Bohinj-järvi.



5. POSTOJNAN LUOLAT

Postojnan luolat ovat Škocjaniakin laajemmat ja myös huomattavasti tunnetummat. Kyseessä on suosittu turistikohde, jossa osa opastetusta luolakierroksesta tehdään minijunan kyydissä. Postojnan luolien tasaisilla käytävillä on helppo liikkua myös lastenrattaiden kanssa ja valokuvaaminen on sallittua. Valtavan laaja luolasto ja sen tippukivien koristamat salit ovat ehdottomasti kerran elämässä näkemisen arvoisia.

Lue lisää jutustani Luolaelämys Postojnassa.



6. KRANJSKA GORA

Julisten Alppien juurella sijaitseva Kranjska Gora on oikea ulkoilmaihmisen paratiisi. Mahtavissa vuoristomaisemissa kelpaa liikkua eri tavoin ja ihailla huikeita näkymiä, minkä lisäksi lähistöltä löytyy runsaasti monipuolisia retkimahdollisuuksia. Pidimme myös kesäkuisen Kranjska Goran rauhallisesta tunnelmasta. Talvisin Kranjska Gorassa toimii suosittu laskettelukeskus.

Lue lisää jutustani Kranjska Goran parhaat palat ja retkikohteet.



7. SOČA-JOKI

Joen nostaminen nähtävyydeksi voi tuntua oudolta, mutta jos on kerran nähnyt turkoosina hohtavan Sočan, ymmärtää varmasti mistä on kysymys. Kalkkikivestä värinsä saava joki on häikäisevän hieno ilmestys, jota pääsimme ihailemaan useammassakin paikassa. Yllä oleva kuva on otettu Kozjak-vesiputouksen lähistöllä. Myös Sočan ja Tolminka-joen yhtymäkohta on todella kaunis paikka.

Lue lisää jutustani Häikäisevä Soča-joki ja Kozjak-putous.



8. TRIGLAVIN KANSALLISPUISTO

Slovenian korkeimmasta vuoresta nimensä saanut kansallispuisto on maan ainoa, mutta sitäkin suurempi. Monet tällä listalla mainitut kohteet, kuten Bohinj-järvi, Tolminin ja Vintgarin rotkot, Vršičin sola sekä Mangartin satula sijaitsevat kansallispuiston alueella. Triglavin kansallispuiston vaihtelevat maisemat tarjoavat luonnonystäville lähes loputtomasti tutkittavaa.



9. TOLMININ ROTKO

Tolminin pikkukaupungin kupeesta löytyvä rotko sykähdyttää kauneudellaan. Kaksi kanjonien pohjalla virtaavaa jokea, jylhät kalliot ja vehreät metsät muodostavat upean luonnonnähtävyyden, jota on mukava muistella vielä muutaman vuoden jälkeenkin.

Lue lisää jutustani Sykähdyttävä Tolminin rotko.



10. GORIŠKA BRDA

Kumpuilevaa Goriška Brdaa kutsutaan Slovenian Toscanaksi, mikä kuvaakin hyvin tätä vehreätä aluetta. Goriška Brda tunnetaan erityisesti erinomaisista viineistään sekä kirsikoistaan. Ihastuimme kumpuileviin maisemiin sekä idylliseen Šmartnon kylään, joten tälle alueelle voisi suunnistaa toisenkin kerran.

Lue lisää jutustani Goriška Brda – retkellä Slovenian viinimaisemissa.



11. TOLMININ LAAKSO

Tolminin laakso ympäristöineen on miellyttävää aluetta Slovenian länsireunalla. Laakson rauha järkkyy vuotuisten Metaldays-festivaalien aikaan, mutta muuten siellä saa nauttia liikunnasta ilman suurempia häiriöitä. Luonnonnähtävyyksiin kuuluu Tolminin rotkon lisäksi vesiputouksia sekä kirkkaina kimaltavat Soča- ja Tolminka-joet. Riippuliito on täällä erityisen suosittua.

Lue lisää jutustani Ihastuttava Tolminin laakso.



12. PREDJAMAN LINNA

Kallion seinään rakennettu Predjaman linna on taatusti yksi Slovenian hämmästyttävimmistä näyistä. Osa sen huoneista on louhittu luoliin ja rakennuksen vaiherikkaaseen historiaan kuuluu mielikuvitusta kutkuttavia tarinoita. Predjamassa käynti on helppo yhdistää samalle retkelle läheisten Postojnan luolien kanssa.

Lue lisää jutustani Dramaattinen Predjaman linna.



13. PIRAN

Pirania pidetään yleisesti Slovenian ihastuttavimpana rannikkokaupunkina, ja olen tästä asiasta ehdottomasti samaa mieltä. Värikkäät talot, vanhankaupungin kujat, näyttävä keskusaukio, viihtyisät ravintolat ja merellinen tunnelma luovat erinomaiset puitteet mukavalle lomapäivälle.

Lue lisää jutustani Piran – Slovenian rannikon kaunotar.



14. VINTGARIN ROTKO

Bled-järven lähistöllä sijaitseva Vintgarin rotko kuuluu Slovenian suosituimpiin luonnonnähtävyyksiin. Noin puolitoista kilometriä pitkässä kanjonissa voi ihailla kirkkaana kuohuvaa jokea sekä korkeita kalliojyrkänteitä. Vaikka Vintgarin rotkokin on lähes satumainen, ihastuin itse enemmän Tolminin rotkoon – kenties siksi että näin sen aiemmin.

Lue lisää jutustani Slovenian nähtävyyksiä – Vintgarin rotko ja Bledin linna.



15. PLANICA

Italian rajalta löytyvä Planica tunnetaan hyppyrimäistään, joissa Suomenkin mäkikotkat ovat yltäneet sankaritekoihin. Kesällä Planicassa voi koetella rohkeuttaan lentomäkeen viritetyllä vaijeriliu’ulla, joka kuului oman Slovenian-matkani kohokohtiin. Helmi-maaliskuussa 2023 Planica pääsee jälleen otsikoihin, kun siellä järjestetään hiihdon maailmanmestaruuskilpailut.

Lue lisää jutustani Hetki mäkikotkana – vaijeriliuku Planican lentomäessä.



16. MANGARTIN SATULA

Mangartin satula on yli kahteen kilometriin kohoava sola samannimisen vuoren kupeessa. Mangartin mutkikas, kapea ja jyrkkä tie tuntuu autoillessa jo melko jännittävältä, mutta maisemat palkitsevat vaivan. Tien varrella voi ihailla todellista vuoristomaisemien ilotulitusta joka suuntaan.

Lue lisää jutustani Italian ja Slovenian rajanseudun huikeimmat maisemat.



17. VRŠI
ČIN SOLA

Toinen mieleeni erityisen hyvin jäänyt vuoristotieosuus on Vršičin sola. Serpentiinitie ylittää Juliset Alpit noin 1600 metrin korkeudessa. Metsä peittää matkan varrella maisemia, mutta korkeimmalle kohdalle kelpaa pysähtyä katselemaan näkymiä ja laiduntavaa lammaslaumaa. Kranjska Gora sijaitsee tämän mutkikkaan tien pohjoisessa päässä.

Lue lisää jutustani Automatkalla Sloveniassa: Velika korita -rotko ja Vršič -sola.



18. VELIKA KORITA

Edellä mainitusta Soča-joesta täytyy mainita vielä erikseen yksi poikkeuksellisen hieno kohta. Velika Korita -rotkossa voi ihailla kallioiden välissä kimaltavaa kapeaa joenuomaa sekä nauttia maisemista myös leveämmän virran varrella. Bovecin ja Vršičin solan välisen tien varrelta löytyvä Velika Korita on luonnonkaunis paikka, jota ei mainita kaikissa turistioppaissa.



19. BLEDIN LINNA

Sloveniassa on valtava määrä linnoja, joista kuuluisimman kolmikon muodostavat Predjaman, Ljubljanan ja Bledin linnat. Dramaattisen kalliojyrkänteen reunalle rakennettu Bledin linna jää parhaiten mieleen huikeiden järvimaisemien ansiosta. Pienessä mutta mielenkiintoisessa linnassa voi tutustua historiasta kertovaan museoon sekä tehdä ostoksia.

Lue lisää jutustani Slovenian nähtävyyksiä – Vintgarin rotko ja Bledin linna.



20. SKOFJA LOKA

Skofja Loka on viihtyisä joen halkoma pikkukaupunki parinkymmenen kilometrin päässä Ljubljanasta. Hiljaisten kujien varsilla riittää kauniita rakennuksia. Olemme vierailleet Skofja Lokassa Slovenian-kiertomatkan päätteeksi, sillä kaupunki sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä lentokentältä.



21. KOPER

Koper on Slovenian suurin satamakaupunki, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi erityisen iso paikka. Koper ei vedä vertoja Piranin lumovoimalle, mutta sieltäkin löytyy merellistä tunnelmaa sekä keskiajalta polveutuva vanhakaupunki. Kaksikielisen kaupungin italiankielinen nimi on Capodistria.



22. BOKA-VESIPUTOUS

Slovenia on monien vesiputousten maa. Yksi näyttävimmistä on Bovecin kylän lähistöllä kuohuva Boka, jolla on korkeutta reilut sata metriä. Tyydyimme katselemaan putousta ohikulkumatkalla autotien varresta, mutta Bokan juurelle voi myös halutessaan patikoida.


Kuva: www.slovenia.info

23. VELIKA PLANINA

Listalla siirrytään tässä vaiheessa itselleni tutuista kohteista niihin, joissa en ole vielä päässyt käymään. Olen monesti ihaillut Velika Planinan tasangolta otettuja kuvia, joissa toistuu upeita maisemia ja tunnelmallisia vanhoja rakennuksia. Täällä kelpaisi patikoida ja kuunnella lehmänkellojen kalinaa.


Kuva: www.slovenia.info

24. MARIBOR

Slovenian toiseksi suurin kaupunki Maribor sijaitsee maan itäosassa lähellä Itävallan rajaa. Kyseessä on käsittääkseni melko pieni paikka, jossa voi kävellä vanhankaupungin kaduilla ja Drava-joen varressa sekä kiivetä Piramide-kukkulalle katselemaan maisemia. Mariborista löytyy myös maailman vanhin viiniköynnös sekä arvatenkin paikallisia viinejä maisteltavaksi.


Kuva: www.slovenia.info

25. VIPAVAN LAAKSO

Viinin kannalta hyvä kohde on taatusti myös Vipavan laakso, joka kuuluu Goriška Brdan tavoin Primorskan viinialueeseen. Vipavassa on tarjolla kumpuilevia maisemia, hyviä maalaisravintoloita sekä houkuttelevia liikuntamahdollisuuksia aktiivilomailijoille.


Kuva: www.slovenia.info

26. PORTOROŽ

Slovenian lyhyen rannikon merkittävin rantalomakohde Portorož sijaitsee aivan Piranin kyljessä, mutta siellä pysähtyminen jäi aiemmalla matkallamme väliin. Portorožiin olisi mukava tutustua, vaikka sen kylpylät ja kasinot eivät omaan matkaohjelmaani kuuluisikaan. Rannikolla kiinnostaisi edellä mainittujen lisäksi myös vielä yksi pikkukaupunki, Izola.


Kuva: www.slovenia.info

27. LIPICA

Yksi slovenialaisten suurista ylpeydenaiheista ovat valkeat lipizzanhevoset, joita on kasvatettu Italian rajan tuntumassa Lipicassa jo satojen vuosien ajan. Lipican tilalla pääsee tutustumaan hevosiin ja taitojen riittäessä myös ratsastamaan.


Kuva: www.slovenia.info

28. PTUJ

Slovenian vanhin kaupunki Ptuj sijaitsee Mariborin tavoin Drava-joen varrella. Arvelen, että tämä pieni kaupunki voisi olla yksi Slovenian kätketyistä helmistä. Ptujssa on kuvauksellisia rakennuksia sekä kaiken muun yläpuolelle kohoava keskiaikainen linna. Muihin Slovenian houkutteleviin pikkukaupunkeihin kuuluvat esimerkiksi Celje ja Novo Mesto.


Kuva: www.slovenia.info

29. ŠTANJEL

Kun siirretään ajatukset kaupungeista kyliin, löytyy listaltani Toisiin maisemiin -blogissa kehuttu Štanjel. Kävisin mielelläni tällaisessa rosoisen idyllisessä kukkulakylässä, josta on komeat maisemat Vipavan laaksoon päin. Štanjel sijaitsee parikymmentä kilometriä Lipicasta pohjoiseen.


Kuva: www.slovenia.info

30. POKLJUKA

Triglavin kansallispuistoon kuuluva Pokljukan ylänkö tunnetaan kansainvälisten ampumahiihtokilpailujen pitopaikkana. Alueella houkuttelevat erityisesti kauniit maisemat ja siellä on runsaasti patikointipolkuja eri tasoisille retkeilijöille.

Jatka lukemista

Slovenia

Piran – Slovenian rannikon kaunotar

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Slovenia on ollut blogissa vahvasti esillä ja olenkin jo ehtinyt esitellä lähes kaikki tuossa upeassa maassa toistaiseksi näkemäni kohteet. Yksi kuitenkin vielä puuttuu, nimittäin ensimmäisen Slovenian-matkamme ohjelmaan kuulunut ihastuttava Piran.

Sloveniassa on pienestä koostaan huolimatta lähes kaikkea, myös Välimeren rantaa. Maan rantaviiva on tosin kovin lyhyt, alle 50 kilometriä, mutta sille mahtuu muutamia mielenkiintoisia kaupunkeja. Kävimme itsekin pikaisesti Koperin sataman ympäristössä, minkä lisäksi tarjolla olisi rauhallinen Izola sekä vilkkaampi rantalomakohde Portorož. Useimmat Slovenian rannikolla käyneet ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että maan kaunein rantakaupunki on Piran.


Saavumme Piraniin Kroatian puolella sijaitsevalta lomataloltamme utuisena syyskuun päivänä vuonna 2014. Tie laskeutuu kukkulalta kohti kaupunkia, kunnes jätämme auton ahtaaseen monikerroksiseen pysäköintilaitokseen. Loppumatka vanhaankaupunkiin sujuu reippaasti alamäkeen kävellen. Merellä on sumua ja erotamme hädin tuskin muutaman ulapalla kelluvan veneen.


Kadut johtavat kaupungin mahtipontiselle keskusaukiolle, joka on nimetty paikallisen säveltäjän ja viulistin Giuseppe Tartinin mukaan. Tartinin Italiaan viittaava nimi ei ole sattumaa, sillä hänen aikaansa 1700-luvulla Pirania hallitsivat venetsialaiset. Kaupungin historiaan ovat jättäneet jälkensä myös muun muassa roomalaiset, bysanttilaiset, frankit sekä itävaltalaiset. Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla Piran kuului Italiaan, kunnes siitä tuli toisen maailmansodan jälkeen osa Triesten vapaavaltiota. Vapaavaltio lakkautettiin vuona 1954, minkä jälkeen Piran siirtyi osaksi Jugoslaviaa aina Slovenian kesällä 1991 toteutuneeseen itsenäistymiseen saakka.


Tartinin laaja aukio on vaaleasävyinen ja kaunis. Kuvauksellista kokonaisuutta reunustaa pastellisävyisten rakennusten rivistö ja keskellä aukiota komeilee säveltäjän patsas. Myyntipöydillä kaupitellaan tryffeleitä ja taustalla katumuusikot alkavat jo viritellä soittimiaan.


Katselemme pienvenesatamaa ja seikkailemme hetken rantakadulla sekä vanhojen rapistuneiden talojen välissä kulkevilla kujilla. Jostain tulee nenään roskien löyhkää. Lähdemme suunnistamaan takaisin vanhaankaupunkiin päin ja löydämme mukavan rantapromenadin, joka jatkuu kohti kapean niemen kärkeä.


Pysähdymme lounaalle suosittuun Pavel-ravintolaan rannan tuntumaan. Kalasta ja merenelävistä tunnetun ravintolan ruoat vastaavat odotuksia ja nautimme muun muassa ahvenesta sekä mustekalasta. Parhaiten mieleen jää silti iloinen miestarjoilija, joka lauleskelee mennessään ja osaa suurin piirtein arvata mitä olemme seuraavaksi tilaamassa. Humoristisella suupaltilla on ystäviä myös Suomessa, joten sanastoon kuuluu monta tuttua sanaa. Kuulin Pöndekengissä-blogin Miralta, että sama tarjoilija kertoi tarinoitaan Pavelin asiakkaille edelleen viittä vuotta myöhemmin kesällä 2019.


Kävelemme rantakatua pitkin niemen kärjessä sijaitsevalle majakalle. Kurkistamme pieneen kappeliin ja jatkamme vielä hieman matkaa ravintolaterassien täyttämää rantaa seuraten. Merestä kömpii ylös suurin räpylöin varustautuneita sukeltajia. Sukeltaminen on täälläpäin ilmeisen suosittua, sillä Piranista löytyy myös aiheeseen keskittyvä pieni museo.


Suuri osa Piranin viehätyksestä perustuu kapeisiin kujiin, joita pitkin on mukava seikkailla. Kujien varrella on lähinnä paikallisasutusta ja muutamia satunnaisia kulkijoita. Värikkäitä taloja on hauska katsella.


Palaamme vielä kerran Tartinin aukiolle kuuntelemaan katumuusikoita ja syömään jäätelöä. Italian läheisyys maistuu mukavalla tavalla sitruunajäätelön laadussa. Kiipeämme takaisin kohti parkkihallia mukulakivisiä katuja pitkin.


Piran jää taakse arvoituksellisen usvaisena kaupunkina, jonne palaisin mielelläni joskus toistekin. Silloin nousen varmasti myös Pyhän Yrjön kirkon kellotorniin, jotta saan ihailla kaupunkia lintuperspektiivistä.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja