Seuraa somessa

Slovenia

Ljubljana, rakastettuni

Julkaistu

-

Kaupunkiin rakastuminen kuulostaa vähintäänkin säälittävältä. Jotain sen suuntaista kuitenkin tapahtui lyhyellä visiitilläni Slovenian pääkaupunkiin.

Kello ei ole vielä edes aamuseitsemää, kun katselen vuokrahuoneiston luhtikäytävältä allani heräilevää Ljubljanaa. Tiheä sumuvaippa on kietonut kaupungin syleilyynsä, joten läheisellä kukkulalla kohoava linna on kadonnut kokonaan näkyvistä. Laskeudun kadulle ja lisään kolikoita pysäköintiautomaattiin. Kirkonkellot kumisevat ja ilmassa tuoksuu syksy. Jaloissa kahisee jo muutamia kellastuneita lehtiä. Kuuluu myös jatkuvaa kolahtelua, kun kastanjat putoavat suurista puista kadun varteen pysäköityjen autojen katoille. Harvat ohikulkijat kiirehtivät töihinsä.

Ljubljana

Ilma on usvasta kostea, kun kävelen Ljubljanica-joen vartta pitkin. Vastaan tulee muutama paikallinen koirineen. Huomaan kodikkaan leipomon, josta tarttuu mukaan tuoreita croissanteja. Vanhankaupungin keskeisimmät maamerkit ovat vain kivenheiton päässä, mutta löydän silti hiljaiselta pientaloalueelta täysin autioita kujia. Ilmassa leijuu kevyt savun tuoksu. Tällaiselta tuntuu syksyinen arkiaamu Ljubljanassa.

Ljubljana

Sumuinen aamu muuttuu aurinkoiseksi päiväksi. Kiipeämme jyrkkää mäkeä kohti kaupungin yläpuolella seisovaa linnaa. Työntämäni lastenrattaat meinaavat upota pehmeään hiekkaan, mutta hienot maisemat lievittävät tuskaa. Saavumme siistille sisäpihalle. Lapset kiiruhtavat tervehtimään vihreää lohikäärmettä, joka ottaa tytöt pehmeään syleilyynsä. Tämä on taatusti hellyttävin versio kaupunkia symboloivasta tarueläimestä. Myös ilmapalloja puhaltava pelle ottaa taitavasti yleisönsä.

Ljubljana

Ostamme pääsyliput ja kiipeämme linnan torniin ihailemaan maisemia. Hieman Tamperetta suurempi kaupunki paistattelee auringossa. Taustalla kohoaa vuoria. Televisioryhmä on vallannut parhaan kuvaussektorin, mutta ihailtavaa riittää onneksi joka suuntaan. Linnan uumenista löytyisi erilaisia museoita, kuten laaja Slovenian historiasta kertova näyttely. Meillä ei valitettavasti ole ylimääräistä aikaa, joten tyydymme kurkistamaan pikaisesti linnan vankityrmiin. Laskeudumme alas keskustaan köysiratahissillä, joka olisi saattanut olla hyvä idea myös hikiselle menomatkalle.

Ljubljana

Vodnikin aukion hedelmä- ja vihanneskojuilla riittää kuhinaa. Ohitamme kauppahallin ja kävelemme hiljalleen jokivartta pitkin. Kaduilla on käynnissä useampiakin tapahtumia. Urheiluseurojen nuoret esittelevät kaikkia mahdollisia lajeja salibandysta judoon. Kirpputoripöydillä olisi tarjolla vaikka mitä.

Ljubljana

Syömme päivällistä Zlata Ribicassa joen rannalla. Siistin ravintolan sisustus näyttää todella pelkistetyltä. Alkuillasta on vielä hiljaista. Lusikoimme hyvää sienikeittoa ennen pääruokiin siirtymistä. Piranin meriahven tuntuu koko pariviikkoisen kiertueemme herkullisimmalta ruokalajilta. Myös lasten jakama wienerschnitzel paljastuu harvinaisen meheväksi. Sali täyttyy vähitellen. Joudumme muistuttamaan tarjoilijaa pari kertaa juomatilauksista, mutta maistuva ruoka tekee Zlata Ribicasta onnistuneen kokonaisuuden.

Ljubljana

Isovanhempien mukanaolo matkoilla mahdollistaa monia asioita. Pääsemme vaimon kanssa kahdestaan kävelylle vanhankaupungin pimentyneeseen iltaan. Kävelykatujen terasseilla riittää ruokailijoita, vaikka syyskuinen ilta tuntuukin jo viileältä. Tunnelma on ihmismäärästä huolimatta hämmentävän rauhallinen. Suuria aukioita reunustavat mahtipontiset rakennukset on valaistu näyttävästi.

Ljubljana

Huomaamme pienen kaarikäytävän, jonka takaa löydämme sattumalta vauhdikkaan rock-konsertin. Ihmiset illastavat tyynesti terasseilla, vaikka ämyrit pauhaavat täysillä ja värivalot sokaisevat näkökentän. Palaamme vilkkaalle Prešernovin aukiolle, jossa katumuusikko hoilaa Village Peoplen hittejä aivan liian kovalle säädettyyn mikrofoniin. Tätä aukiota ja viereistä Kolmoissiltaa voi hyvällä syyllä pitää Ljubljanan keskipisteenä.

Dragon Bridge, Ljubljana

Olen käsittänyt, että Zmajski Most eli Lohikäärmesilta kuuluu Ljubljanan kuvatuimpiin maamerkkeihin. Patsaat on valaistu hyvin, mutta muuten paikka tuntuu yllättävän vaatimattomalta. Autot kulkevat varsin arkiselta näyttävän pienen sillan ylitse, eivätkä kiviset lohikäärmeetkään jaksa suuremmin sykähdyttää.

Manna, Ljubljana

Joudumme heittämään Ljubljanalle hyvästit vain kahden yön jälkeen. Haluamme lopettaa matkan tyylillä, joten lounastamme vuokra-asuntoa vastapäätä sijaitsevassa Mannassa. Palkittu ravintola ylpeilee sillä, että jopa Englannin kuningatar Elizabeth on nauttinut sen antimista. Värikkäällä sisäpihalla on lounasaikaan hiljaista. Maistamme muun muassa mustaa raviolia ja kampelaa. Persoonallisella otteella tehdyt ruoat ovat laadukkaita ja palvelu pelaa moitteettomasti. Hintataso on siedettävä, joskin annoskoot jäävät melko pieniksi. Hienostunut ruokalista ei ole lapsiperheelle sopivin mahdollinen, mutta kokeilisin mielelläni ilmeisen laadukasta illalliskokonaisuutta aikuisten kesken.

Ljubljana

Sympaattinen Ljubljana on mielestäni kaunis, turvallinen ja samalla todella eläväinen kaupunki. Pakollisista nähtävyyksistä ei tarvitse stressata, mutta tekemistä riittää silti mukavasti. Ensi kerralla voisin tutustua vaikka Tivoli-puistoon sekä värikkääseen Metelkovan kulttuurikeskukseen. Ljubljana edustaa hyvin kompaktia Sloveniaa, jonka asukkaiden välitön ystävällisyys ja vieraanvaraisuus tuntuvat aidoilta.

Ljubljana

Pääkaupungista pääsee hetkessä niin järville kuin vuorillekin. Edes Välimeren rannalla sijaitsevat Piran ja Portorož eivät ole liian kaukana päiväretkeä ajatellen. Me ehdimme nähdä muutaman Kroatian-matkaan yhdistetyn päivän aikana muun muassa Bled-järven, Piranin, Predjaman linnan sekä mahtavat Postojnan luolat. Kaikista näistä on tulossa omat postauksensa blogiin myöhemmin. Mutta tällainen oli siis ensikosketukseni Ljubljanaan, jonka nimi tarkoittaa vapaasti suomennettuna rakastettua.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
54 kommenttia

1 kommentti

  1. Lokki

    28.11.2015 at 10:11

    Oi, minä rakastin Lohikäärmesiltaa! Ja muutenkin kaupunki oli todella ihana. Kuvasit hienosti kaupungin tunnelmaa 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      28.11.2015 at 16:31

      Kiitos kommentista! Lohikäärmesilta oli erilainen kuin olin kuvitellut, luulin sitä jostain kumman syystä pelkäksi kävelysillaksi. Ljubljana on kaunis ja juuri tunnelma teki siitä erityisen mukavan. Lähtisin mielelläni uudelleen 🙂

  2. Meri / Syö Matkusta Rakasta

    28.11.2015 at 11:23

    Ljublana ei ennen kiinnostanut, mutta sitten tutustuin siellä asuvaan henkilöön ja kas – koko kaupunki ja oikeastaan koko maa alkoi tämän mukavan henkilön perusteella kiinnostaa ihan uudella tavalla. Kuvissasi ainakin näyttää hyvältä.

    • Mika / Lähtöportti

      28.11.2015 at 16:45

      Jotenkin tuolla Sloveniassa tuntui siltä, että ihmiset oli poikkeuksellisen mukavia. Matkailijoita ei ole toistaiseksi käynyt liikaa, joten ehkä siksikin vieraisiin suhtaudutaan niin avoimesti ja vieraanvaraisesti. Pieni maa on juuri sopiva sekoitus keskieurooppalaista, välimerellistä ja slaavilaista kulttuuria.

  3. Anne | Metallia Matkassa

    29.11.2015 at 15:41

    Kiva postaus! Meillä on ensi kesälle suunnitteilla matka Sloveniaan, kun mennään Tolminiin MetalDays-festareille. Ljubljanan kautta sitten varmaankin lennetään, mielenkiinnolla odotan kaupunkiin tutustumista:)

    • Mika / Lähtöportti

      30.11.2015 at 9:37

      Kiitos! Kiva kuulla, että Slovenia kutsuu! Varatkaa muutama päivä aikaa Ljubljanaan tutustumiseen. Suosittelen käymistä myös ainakin Bled-järvellä sekä Postojnassa, josta löytyy mahtava tippukiviluola sekä Predjaman linna.

  4. Laura

    29.11.2015 at 16:52

    Täälläkin jäi hyvin samanlaiset tuntemukset kesäkuun Ljubljana-vierailun jäljiltä, kaupunki on todellinen helmi! Itse en ainakaan osannut odottaa siltä mitään, mutta ihastuin siihen kuitenkin täysin parin päivän vierailun jälkeen. Täytyy sanoa että myös tuo lohikäärme-silta aiheutti aivan tismalleen samanlaiset fiilikset, miten noin mahtavassa kaupungissa suurin nähtävyys voikaan olla noin vaatimaton?

    • Mika / Lähtöportti

      30.11.2015 at 10:04

      Hauska kuulla, että tuntemukset oli noin samanlaiset. Odotin tuosta sillasta varmaan jotain Prahan Kaarlensiltaa vastaavaa nähtävyyttä, mutta se oli paremminkin vain vilkas autoliikenteen läpikulkuväylä. Voitte siellä Tampereella olla ylpeitä Hämeensillastanne, se on ainakin melkein yhtä hieno 🙂

  5. satuvw

    29.11.2015 at 22:37

    Täällä ilmoittautuu kanssa yksi Ljubljana fani! Ja jos tuonne vielä joskus lähdet, suosittelen myös ainakin päiväretkikohteeksi Soca-joen laaksoa. Siellä on paljon tekemistä sekä aikuisille että lapsille! 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      30.11.2015 at 10:10

      Kyllä ehdottomasti haluaan uudelleen Sloveniaan! Kiitos vinkistä, olenkin joskus nähnyt houkuttelevia kuvia Socan laaksosta. Tuolle suunnalle olisi kiva mennä ja varata reilusti aikaa upeassa luonnossa liikkumiseen 🙂

  6. Terhi / Muru Mou

    30.11.2015 at 4:50

    Ihanaa kerrontaa, pääsi tunnelmaan kivasti mukaan! Ljubljana ei ole koskaan ollut haavelistalla, mutta vaikuttaa sympaattiselta paikalta 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      30.11.2015 at 10:17

      Kiitos 🙂 Ljubljana ja koko Slovenia on sympaattinen, nautin itse nimenomaan noista tunnelmista.

  7. Siis Ljubljana <3 Voi jestas, mä rakastan tätä kaupunkia. Ljubljanan tunnelma on vertaansa vailla. Voisin lähteä sinne heti 🙂 Olen ollut pari kertaa ja molemmilla kerroilla olen vain huokaillut.

    • Mika / Lähtöportti

      1.12.2015 at 20:18

      Mukava kuulla, että Ljubljana on hurmannut muitakin 🙂 Muistan miettineeni, että tämähän voisi olla harvinaisen sopiva paikka jopa asumiseen, mutta realistisesti ajatellen olisin iloinen ihan vaan uudesta viikonlopusta Ljubljanassa.

  8. Venla / Breezes from my Atlas

    30.11.2015 at 17:26

    Jopas Ljubljana on ollu blogeissa nyt paljon esillä, vaikken vielä pari vuotta sitten ollu kuullukaan koko kaupungista. Selkeästi ihana kaupunki, sillä niin paljon sitä on hehkutettu ja kauniita kuvia sieltä julkaistu (kuten nämä sun kuvat!). Mä kyllä uskon rakkauteen ensisilmäyksellä ainakin, kun on kaupungeista puhe. 🙂 Rakastuin aikoinaan Tampereeseen ensisilmäyksellä ja nyt, siellä asuessa se tuntuu vieläkin ihanalta paikalta.

    • Mika / Lähtöportti

      1.12.2015 at 20:31

      Ljubljana taitaa tosiaan olla nousussa ja melkein kaikki siellä käyneet tuntuu tykänneen. Tampere on kiva kaupunki, kävin viimeksi keväällä. Kuten tekstissä luki, kaupungit on samaa kokoluokkaa. Mutta Tampereen kattojen yli ei näe Alppeja, eikä puolessatoissa tunnissa ehdi Välimeren rannalle 🙂

  9. Titta & Thomas / IKILOMALLA

    1.12.2015 at 15:46

    Kuvailit niin eläväisesti syksyisen aamun, että aivan kuin olisin itse kävellyt siellä ? Kaunis kaupunki! Alkoipa mieleni tehdä kunnon kala-ateriaa!
    T. Titta / IKILOMALLA

    • Mika / Lähtöportti

      1.12.2015 at 20:39

      Kiitos, kiva kuulla että tunnelma välittyi 🙂 Tajusin vasta jälkeenpäin, etten ottanut tuona aamuna valokuvia, mutta kirjoitin onneksi yksityiskohtia muistiin. En tiedä millaisia kaloja Kiinassa on tarjolla, mutta muuten Aasia tuo mieleen herkulliset tuoreet red snapperit.

  10. salaine

    1.12.2015 at 16:15

    Koko Slovenia on selkeästi nousussa. Juuri luin ja laitoin korvan taakse itselleni linkin missä kerrottiin Slovenian top 10 paikoista.
    Kiinnostava maa. Tunnelmallisesti kirjoitettu juttu ja uusi näkökulma; lapsiperhe matkalla.

    • Mika / Lähtöportti

      1.12.2015 at 20:49

      Slovenia on syystäkin nousussa. Harvassa paikassa on yhtä pienellä alueella kaikkea mahdollista vuoriston ja Välimeren väliltä. Kaunis, siisti, turvallinen ja vieraanvarainen maa. Sekoitus Etelä- ja Keski-Euroopan parhaita puolia slaavilaisilla vivahteilla. Paikalliset kertoikin, että maan matkailuvaltteja on tarkoitus markkinoida entistä paremmin ulkomaille.

  11. Jenni / Globe Called Home

    1.12.2015 at 19:04

    No niinpä tietenkin! En tuota suomennosta kaupungin nimestä ollut aiemmin tajunnut, mutta venäjän perusteellahan tuo olisi pitänyt päätellä.

    Olen halunnut käymään Ljubljanaan siitä asti, kun näin erään slovenialaisen leffan (Tango Abrazos), jossa tanssittiin tangoa kaupungissa. Leffakin oli hyvä, mutta kuvaus vasta olikin sykädyttävän kaunista.

    • Mika / Lähtöportti

      4.12.2015 at 16:43

      En osaa itäeurooppalaisia kieliä, mutta ex-Jugoslavian kielillä taitaa olla paljonkin samantyyppisiä sanoja venäjän kanssa. Kiitos leffavinkistä, tykkään katsoa eurooppalaisissa kaupungeissa kuvattuja elokuvia juonesta riippumatta! 🙂

  12. Lotta Watia | Unagidon

    1.12.2015 at 19:51

    Ljubljana vaikuttaa oikein monipuoliselta kaupunkilomakohteelta. En kaupungista oikein ennakolta tiennyt mitään, mutta tämä antoi oikein hyvän kuvan. Hieno kontrasti noiden rauhallisen näköisten joenvarsikatujen ja vauhdikkaan rock-konsertin välillä. 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      4.12.2015 at 16:50

      Kiitos! Tuossa kaupungissa tuntui tapahtuvan koko ajan jotain. Esimerkiksi tuo rock-konsertti ja parin korttelin päässä (tekstistä pois jäänyt) opiskelijoiden tapahtuma, jossa pidettiin esitelmää jostain kemian kaavoista. Valtava kontrasti eri tapahtumien välillä, mutta kaikkialla hyvä fiilis, emmekä sattuneet näkemään yhtään örveltäjää tai muita häiriöitä.

  13. Annika | Travelloverblogi

    2.12.2015 at 12:20

    Kyllä minä ymmärrän, että voi rakastua kaupunkiin. Ihan helposti! Ljubljana ei minussa ihan niin voimakkaita tunteita herättänyt, mutta pidin siitä kyllä. Pari päivää olin joitain vuosia sitten. Kaupunki ja etenkin sen kohtalokkaat alennusmyynnit muistuvat aina mieleen, kun laitan lempikenkäni jalkaan. Ne ovat Galeria Emporiumista, ihan kaupungin keskustasta. 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      4.12.2015 at 17:01

      Kaupunkiin rakastuminen on varmasti monesta pienestä asiasta kiinni, varsinkin jos aikaa on vähän. Hyvä ja vastaanottavainen mieli, kaunis sää, kiireettömyys, onnistunut ravintolavalinta ja sopivat vastaan tulleet ihmiset vaikuttavat paljon arvioon koko kaupungista, vaikka ovatkin pitkälti omasta itsestä tai sattumasta kiinni. Toki itse kaupungiltakin vaaditaan muutenkin sitä jotain. Muistan Galeria Emporiumin, komea vanha rakennus Kolmoissillan kupeessa. 🙂

  14. Tanja/Levoton Matkailija

    2.12.2015 at 15:23

    Mulla on muutama sellainen kaupunki mitä rakastan, eikä se mun mielestä kuulostaa säälittävältä -ainakaan paljoa 😛 Ljubljana on sellainen paikka missä haluaisin päästä käymään, ja tämän postauksen perusteella kaupunki vaikuttaa hyvin monipuoliselta kohteelta.

    • Mika / Lähtöportti

      4.12.2015 at 17:05

      Voisin kuvitella, että pitäisit Ljubljanasta sen perusteella, mitä olen juttujasi lukenut. Kaupungin monipuolisuuteen liittyvät loistavat retkimahdollisuudet, sillä Slovenian välimatkat ovat lyhyitä ja erilaisia vaihtoehtoja on paljon.

  15. Meidän matkassa / Monna

    3.12.2015 at 21:48

    Eipä ole jäänyt epäselväksi että Ljubljana on yllättänyt monet vierailijansa positiivisesti. Myös Anne kirjoitti meidän blogissa pienet terveiset Ljubljanasta kesän interraililta jos haluat käydä lukemassa: https://www.rantapallo.fi/meidanmatkassa/2015/08/23/ita-eurooppa-ljubljana/. Ehdottomasti kaupunki joka on korkealla omalla must to visit -listallani. 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      4.12.2015 at 17:11

      Kiitos linkistä, luin mielelläni! Kujabongari… sellainen taidan olla itsekin 🙂 Ljubljanan saamiin positiivisiin arvioihin ovat saattaneet vaikuttaa myös melko vähäiset odotukset. Eli toivon, ettei kaiken tämän hehkutuksen jälkeen tule pettymyksiä 🙂

  16. Teea | Curious Feet

    4.12.2015 at 0:41

    Ljubljana kiinnostaa kovasti, ehdottomasti siellä on käytävä jossain vaiheessa! Kivaa siis lukea näin positiivinen kokemus kaupungista :). Muutenkin Slovenia kiinnostaa hyvin paljon, mutta valitettavasti viime keväänä se jäi välistä kun oli niin paljon muita matkoja.

    • Mika / Lähtöportti

      4.12.2015 at 17:18

      Suosittelen koko Sloveniaa sen perusteella, mitä ehdin näkemään. Haluaisin palata paremmalla ajalla ja keskittyä maan perusteelliseen tutkimiseen. Nyt oli vain yksi yö Postojnassa, kaksi Ljubljanassa ja päiväretkiä Slovenian rannikolle Kroatian puolelta. Ensi kerralla ainakin Bohinj-järvelle, Soca-joen laaksoon, Vintgarin rotkoon… pienellä maalla on paljon tarjottavaa.

  17. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    4.12.2015 at 18:43

    Onpas ihan supermukavanoloinen kaupunki! Lähes harmittaa että se jäi sairastumisen takia kokematta joitain vuosia takaperin, mutta ehtiihän sitä, tässä valmiissa elämässä.

    Tuossa on itseasiassa jotenkin vähän samaa henkeä kuin Ukrainan Kiovassa. Oletko sattunut käymään näissä molemmissa, ja jos niin miten vertailisit?

    • Mika / Lähtöportti

      4.12.2015 at 20:08

      En osaa valitettavasti verrata, kun en ole Ukrainassa käynyt. Kiova on noin kymmenen kertaa suurempi kuin Ljubljana, eli voisikohan Ljubljana olla Kiova minikoossa? Yksi kaveri kävi Kiovassa pari vuotta sitten juuri ennen levottomuuksien alkamista ja ainakin hän piti kaupungista paljonkin. Itselläni olisi Itä-Euroopassa paljon tuntemattomia kaupunkeja, joita olisi kiva päästä joskus tutkimaan.

  18. Heidi / Maailman äärellä

    5.12.2015 at 0:25

    Kaupunkiin rakastuminen ei kuulosta yhtään säälittävältä! Minä olen rakastunut useinkin. Ja tänään Pohjois-Espanjaa kierrellessäni olen rakastunut näihin maisemiin ja huokaillut pitkin päivää. Kauniisti kuvasit Ljublanan tunnelmia. Minä en ole siellä vielä ehtinyt käymään, mutta tämä oli kyllä niin kiva tunnelmakuvaus, että sai minut vakavasti harkitsemaan, olisiko tästä ensi kevään kaupunkikohteeksi :).

    • Mika / Lähtöportti

      5.12.2015 at 12:08

      Odotan mielenkiinnolla juttuja ja kuvia Pohjois-Espanjasta! Näyttää muuten siltä, että pääsen kuin pääsenkin Baskimaahan keväällä. Jätän kuitenkin San Sebastianin simpukat väliin, syön niitä muutenkin kovin harvoin. 🙂 Ljubljana sopii, jos tykkää kivoista pienistä kaupungeista. Suosittelen lisäksi päiväretkiä esimerkiksi Bled-järvelle tai Postojnaan.

  19. Kohteena maailma

    5.12.2015 at 10:47

    Ljulbjanasta on pelkästään hyviä muistoja! Muutama vuosi takaperin oltiin siellä viisi päivää pelireissulla ja kaupunki oli juuri niin upea kuin kerroit. Meillä kävi vielä erittäin hyvä tuuri, että paikallinen tyttöporukka toimi oppaanamme koko reissun ajan 😉 Kaupunki on upea ja lähietäisyydellä on tosiaan erinomaisia päiväretkikohteita. Esimerkiksi Postonja Caves ja Predjaman linnan on yhdistettynä mukava päiväretki Ljubljanasta. Tavoitteena on mennä joko ensi vuonna tai seuraavana vuonna uudestaan pelireissulle Ljubljanaan. Eli yhdet vielä ja sitten Lasko! (paikallinen olutmerkki).

    P.S. Mika: kun sinulla on reissuja vuosien varrelta takana useita, niin haastan sinut kertomaan niistä kuvatarinahaasteen muodossa: https://www.rantapallo.fi/kohteenamaailma/2015/12/05/10-kuvaa-vol-2-kohteena-maailma/

    • Mika / Lähtöportti

      5.12.2015 at 12:17

      Hauska kuulla, että on ollut noin onnistunut reissu! 🙂 Koriskisoissako olitte Laskoa maistelemassa? Ja kiitos ensimmäisestä blogiini tulleesta haasteesta!

      • Kohteena maailma

        5.12.2015 at 21:59

        Ollos hyvä 🙂 Salibandya pelaamassa Slovenian Avoimissa. Käyty kesäisin pelaileen vastaavia turnauksia Keski-Euroopassa. Mukavan lepposia, mutta saa loppupeleissä vääntää tosissaan, että pärjää 🙂

        • Mika / Lähtöportti

          5.12.2015 at 22:55

          Jaa… onhan tuotakin lajia tullut pelailtua pitkä ura. Alhaisella tasolla tosin, ilman suuria mainetekoja 🙂

  20. Mirje / Kotona kaikkialla

    5.12.2015 at 13:51

    Hienosti olet vanginnut Ljubljanan tunnelman näihin kuviin ja teksteihin! Itse melkeinpä rakastuin kaupunkiin siellä viime syksynä käydessäni, mutta ehkä se oli lopulta omaan makuuni hieman liian siisti, joten jäi ihastumisen tasolle 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      7.12.2015 at 15:13

      Kiitos! Muistankin joskus lukeneeni teidän käynnistä tuolla suunnalla, ainakin Ljubljanasta ja Skopjesta. Se on kyllä totta, että Ljubljana ja Slovenia muutenkin on harvinaisen siisti maa.

  21. Olen kuullut paljon positiivista Ljubljanasta ja tämä kirjoitus vahvistaa tätä käsitystä ja sitä ajatusta että sinnehän on joskus myös itse päästävä! Mukavasti kerrottu ja kirjoitettu postaus, jota hienot kuvat täydentävät.

    • Mika / Lähtöportti

      7.12.2015 at 21:54

      Kiitos! Suosittelen kyllä Sloveniaa, se on toimiva sekoitus Etelä-, Itä- ja Keski-Eurooppaa.

  22. Pirkko / Meriharakka

    5.12.2015 at 17:00

    Ihan mukava pieni kaupunkihan tuo oli. Lassellekin mieleen, kun olimme siellä vappuna, ja osuimme kaupunkiin siten, että kaupat olivat auki vain pari tuntia saapumispäivänä, sen jälkeen kiinni ensin 1.5. vapun takia ja sitten vielä 2.5. jonkun kansallisen juhlapäivän takia. Mutta riittihän kaupungissa, joen rannalla ja puistoissa paljon muuta mukavaa.

    • Mika / Lähtöportti

      7.12.2015 at 21:58

      Yllättävän pieni kaupunki se tosiaan on. Teidän reissulla säästyi sitten shoppailurahat seuraavaan kohteeseen 🙂

  23. Karoliina / From Karoliina

    5.12.2015 at 21:20

    Ljubljana ei itsellä koskaan ole matkakohdelistalla ollut, mutta nyt kyllä kerroit ja kuvasit niin kivasti, että ei vaikuttaisi ollenkaan hassummalta paikalta lähteä pistäytymään 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      7.12.2015 at 22:01

      Pistäytyminen on ihan sopiva sana, koska kaupunki on aika pieni. Mutta suosittelen koko Sloveniaa ja matka on lyhyiden välimatkojen ansioista helppo yhdistää myös naapurimaihin.

  24. Maarit Johanna

    5.12.2015 at 22:23

    Oi miten kaunista! Mulla on ollut ihan erilainen käsitys koko kaupungista. Kävin siellä kerran 17-vuotiaana ja siitä jäi vähän hassu kuva. Ei ollut mitään ennakko-oletuksia tai tietoa mitä koko paikassa edes on. Linnaan toki kiipesimme ja katselimme maisemia niinkuin tekin. Tajusimme onneksi mennä köysiradalla mennen tullen 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      7.12.2015 at 22:12

      Joo, köysirata olisi kannattanut varsinkin ylöspäin 🙂 Tuntemattomaan kaupunkiin tutustuessa voi kaikki olla monen sattuman summa. Oma mieliala, sää, kohtaamiset paikallisten kanssa, oikeiden paikkojen löytäminen jne. Eikä Ljubljanakaan varmasti kaikille kolahda 🙂

  25. Olen todella eri mieltä kaupunkiin rakastumisen suhteen. Olen rakastunut kaupunkeihin ja maihin, monta kertaa. Se on sellainen tunne, että on tullut kotiin. Se tunne, että palaset vain loksahtavat paikoilleen. Mä en ole vielä(kään) käynyt Ljubljanassa, mutta olen kuullut siitä vain ja ainoastaan hyvää. Ystävä oli siellä joskus vaihdossa ja jo silloin vaikutti, että tulisin kans rakastumaan tuohon kaupunkiin. Noh, ehkei sen aika ole vielä. Just nyt olen rakastunut Berliiniin, Istanbuliin ja Barcelonaan, miten olisi tilaa enää neljännelle? 😉

    • Mika / Lähtöportti

      8.12.2015 at 0:25

      Ystäväsi varmaan tietää, ehkä neljännellekin olisi tilaa 🙂 Barcelona kuuluu omiin suosikkeihini, Istanbulissa en ole käynyt vaikka haluaisin ja Berliinissä käyntiäkään ei ehkä lasketa, kun kävin kauan sitten muurin ollessa vielä pystyssä. Kaikki nuo kolme on suuria, rosoisia ja ehkä paikoitellen hieman jännittäviäkin kaupunkeja. Ljubljana on pieni, silmiinpistävän siisti ja turvallinen. Ehkä Metelkova olisi sun paikka Ljubljanassa?

  26. Sanna I Siveltimellä

    8.12.2015 at 12:13

    Tulipa hyvä fiilis itsellenikin tästä kaupungista! Lisätään ehdottomasti listalle. Fantastisen värinen kaupunki!

    • Mika / Lähtöportti

      8.12.2015 at 14:28

      Mukava kuulla! Vaikuttaa siltä, että melkein kaikki Ljubljanassa käyneet on pitäneet kaupunkia vähintään mukavana.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Slovenia

30 x uskomattoman upea Slovenia

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Slovenia on yksi Euroopan parhaista matkailumaista ja siellä käymistä voi suositella monenlaisille reissaajille. Koostin listan kahden Slovenian-matkani parhaista kohteista ja lisäsin loppuun muutamia paikkoja, joissa haluaisin päästä vielä joskus käymään.

Slovenian viehätys on monen asian summa. Slovenian maisemat ovat kenties koko Euroopan upeimpia ja maa on niin kompakti, että laidalta toiselle pääsee hämmästyttävän nopeasti. Tarjolla on muun muassa jylhiä vuoria, kirkasvetisiä järviä, hämmästyttävissä väreissä hohtavia jokia, kuvauksellisia kyliä ja kaupunkeja, uskomattomia luolia, historiallisia linnoja sekä pieni palanen Välimeren rantaa. Ei siis ole mikään ihme, että monet slovenialaiset ovat reippaita ulkoilmaihmisiä.

Slovenialaiset ovat selvästi ylpeitä maastaan, mutta heidän luonteessaan voi aistia myös pienen kansan vaatimattomuutta. Kohtaamani slovenialaiset ovat olleet lähes poikkeuksetta helposti lähestyttäviä ja mukavia ihmisiä, jotka puhuvat sujuvaa englantia.


Slovenia on onnistunut imemään itseensä naapurimaidensa parhaat puolet. Turvallisuus, siisteys, asioiden toimiminen ja työmoraali muistuttavat saksankielistä Keski-Eurooppaa. Ruoka- ja viinikulttuurissa sekä elämänasenteen rennossa puolessa on jotain hyvin välimerellistä. Kieli, historia ja kulttuuri lisäävät keitokseen ripauksen balkanilaista eksotiikkaa, mikä lisää maan viehätysvoimaa entisestään.

Alla olevan listan järjestys on melko sattumanvarainen, sillä keskenään erilaisia kohteita on täysin mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen. Kerron 22 ensimmäisestä kohteesta omien kokemusteni perusteella ja loput kahdeksan otin mukaan tulevia matkasuunnitelmia ajatellen.



1. BLED-JÄRVI

Bled-järvi on monien matkailuesitteiden itseoikeutettu kansikuvakohde, joten mainitaan se nyt tässäkin ensimmäisenä. Kaunis vuoristojärvi sijaitsee upeissa maisemissa, sen keskellä on pieni kirkkosaari ja rannalla kallionkielekkeelle rakennettu linna. Järven ympäri voi kävellä muutaman kilometrin lenkin tai lähteä vesille perinteisten pletna-veneiden kyydissä. Bledin rantakaupunki ei ole erityisen ihastuttava, mutta pääkaupunki Ljubljana sijaitsee vain reilun 50 kilometrin päässä.

Lue lisää jutustani Lumoava Bled-järvi.


Kuva: www.slovenia.info

2. ŠKOCJANIN LUOLAT

Slovenian karstipitoiseen maaperään on muotoutunut runsaasti luolia. Škocjanin suuret luolat ovat suorastaan sykähdyttävän upeita ja kuuluvat Euroopan parhaiden maanalaisten nähtävyyksien joukkoon. Tippukivien lisäksi mieleen jää maan alla virtaavan Reka-joen vaikuttava kohina. Valokuvaus on Škocjanin luolien sisällä kielletty ja sisään pääsee vain opastetun ryhmän mukana. Reitin varrella on melko paljon portaita, mutta kierros on ehdottomasti vaivan arvoinen.

Lue lisää jutustani Škocjanin luolat – luonnonihme Sloveniassa.



3. LJUBLJANA

Ljubljana on varmasti yksi Euroopan sympaattisimmista ja viihtyisimmistä pääkaupungeista. Ljubljanica-joen rannoilla ja silloilla voi nauttia rennosta ilmapiiristä sekä ihailla vanhoja rakennuksia. Yhdessäkin päivässä ehtii saada hyvän käsityksen kaupungista, jossa voi tutustua esimerkiksi linnaan, Metelkovan vaihtoehtoiseen kulttuurikeskukseen ja Tivoli-puistoon sekä käydä Nebotičnik-pilvenpiirtäjän näköalatasanteella.

Lue lisää jutuistani Päivä viehättävässä Ljubljanassa ja Ljubljana, rakastettuni.



4. BOHINJ-JÄRVI

Vaikka Bled onkin Slovenian tunnetuin järvi, löytyy sen kauneudelle kilpailija. Kun Bledistä jatketaan ajomatkaa puolisen tuntia Bohinjka-jokea seuraillen, saavutaan Bohinj-järvelle. Tämän vuorten ympäröimän kirkasvetisen järven rannoilla viehättää huomattavasti Blediä rauhallisempi tunnelma. Bohinjilla voi harrastaa monenlaista ulkoilua, kuten patikointia, melontaa, pyöräilyä tai kalastusta. Seudulla on myös Savica-vesiputous. Köysirata kuljettaa Vogel-vuoren huipulle.

Lue lisää jutustani Seesteisen kaunis Bohinj-järvi.



5. POSTOJNAN LUOLAT

Postojnan luolat ovat Škocjaniakin laajemmat ja myös huomattavasti tunnetummat. Kyseessä on suosittu turistikohde, jossa osa opastetusta luolakierroksesta tehdään minijunan kyydissä. Postojnan luolien tasaisilla käytävillä on helppo liikkua myös lastenrattaiden kanssa ja valokuvaaminen on sallittua. Valtavan laaja luolasto ja sen tippukivien koristamat salit ovat ehdottomasti kerran elämässä näkemisen arvoisia.

Lue lisää jutustani Luolaelämys Postojnassa.



6. KRANJSKA GORA

Julisten Alppien juurella sijaitseva Kranjska Gora on oikea ulkoilmaihmisen paratiisi. Mahtavissa vuoristomaisemissa kelpaa liikkua eri tavoin ja ihailla huikeita näkymiä, minkä lisäksi lähistöltä löytyy runsaasti monipuolisia retkimahdollisuuksia. Pidimme myös kesäkuisen Kranjska Goran rauhallisesta tunnelmasta. Talvisin Kranjska Gorassa toimii suosittu laskettelukeskus.

Lue lisää jutustani Kranjska Goran parhaat palat ja retkikohteet.



7. SOČA-JOKI

Joen nostaminen nähtävyydeksi voi tuntua oudolta, mutta jos on kerran nähnyt turkoosina hohtavan Sočan, ymmärtää varmasti mistä on kysymys. Kalkkikivestä värinsä saava joki on häikäisevän hieno ilmestys, jota pääsimme ihailemaan useammassakin paikassa. Yllä oleva kuva on otettu Kozjak-vesiputouksen lähistöllä. Myös Sočan ja Tolminka-joen yhtymäkohta on todella kaunis paikka.

Lue lisää jutustani Häikäisevä Soča-joki ja Kozjak-putous.



8. TRIGLAVIN KANSALLISPUISTO

Slovenian korkeimmasta vuoresta nimensä saanut kansallispuisto on maan ainoa, mutta sitäkin suurempi. Monet tällä listalla mainitut kohteet, kuten Bohinj-järvi, Tolminin ja Vintgarin rotkot, Vršičin sola sekä Mangartin satula sijaitsevat kansallispuiston alueella. Triglavin kansallispuiston vaihtelevat maisemat tarjoavat luonnonystäville lähes loputtomasti tutkittavaa.



9. TOLMININ ROTKO

Tolminin pikkukaupungin kupeesta löytyvä rotko sykähdyttää kauneudellaan. Kaksi kanjonien pohjalla virtaavaa jokea, jylhät kalliot ja vehreät metsät muodostavat upean luonnonnähtävyyden, jota on mukava muistella vielä muutaman vuoden jälkeenkin.

Lue lisää jutustani Sykähdyttävä Tolminin rotko.



10. GORIŠKA BRDA

Kumpuilevaa Goriška Brdaa kutsutaan Slovenian Toscanaksi, mikä kuvaakin hyvin tätä vehreätä aluetta. Goriška Brda tunnetaan erityisesti erinomaisista viineistään sekä kirsikoistaan. Ihastuimme kumpuileviin maisemiin sekä idylliseen Šmartnon kylään, joten tälle alueelle voisi suunnistaa toisenkin kerran.

Lue lisää jutustani Goriška Brda – retkellä Slovenian viinimaisemissa.



11. TOLMININ LAAKSO

Tolminin laakso ympäristöineen on miellyttävää aluetta Slovenian länsireunalla. Laakson rauha järkkyy vuotuisten Metaldays-festivaalien aikaan, mutta muuten siellä saa nauttia liikunnasta ilman suurempia häiriöitä. Luonnonnähtävyyksiin kuuluu Tolminin rotkon lisäksi vesiputouksia sekä kirkkaina kimaltavat Soča- ja Tolminka-joet. Riippuliito on täällä erityisen suosittua.

Lue lisää jutustani Ihastuttava Tolminin laakso.



12. PREDJAMAN LINNA

Kallion seinään rakennettu Predjaman linna on taatusti yksi Slovenian hämmästyttävimmistä näyistä. Osa sen huoneista on louhittu luoliin ja rakennuksen vaiherikkaaseen historiaan kuuluu mielikuvitusta kutkuttavia tarinoita. Predjamassa käynti on helppo yhdistää samalle retkelle läheisten Postojnan luolien kanssa.

Lue lisää jutustani Dramaattinen Predjaman linna.



13. PIRAN

Pirania pidetään yleisesti Slovenian ihastuttavimpana rannikkokaupunkina, ja olen tästä asiasta ehdottomasti samaa mieltä. Värikkäät talot, vanhankaupungin kujat, näyttävä keskusaukio, viihtyisät ravintolat ja merellinen tunnelma luovat erinomaiset puitteet mukavalle lomapäivälle.

Lue lisää jutustani Piran – Slovenian rannikon kaunotar.



14. VINTGARIN ROTKO

Bled-järven lähistöllä sijaitseva Vintgarin rotko kuuluu Slovenian suosituimpiin luonnonnähtävyyksiin. Noin puolitoista kilometriä pitkässä kanjonissa voi ihailla kirkkaana kuohuvaa jokea sekä korkeita kalliojyrkänteitä. Vaikka Vintgarin rotkokin on lähes satumainen, ihastuin itse enemmän Tolminin rotkoon – kenties siksi että näin sen aiemmin.

Lue lisää jutustani Slovenian nähtävyyksiä – Vintgarin rotko ja Bledin linna.



15. PLANICA

Italian rajalta löytyvä Planica tunnetaan hyppyrimäistään, joissa Suomenkin mäkikotkat ovat yltäneet sankaritekoihin. Kesällä Planicassa voi koetella rohkeuttaan lentomäkeen viritetyllä vaijeriliu’ulla, joka kuului oman Slovenian-matkani kohokohtiin. Helmi-maaliskuussa 2023 Planica pääsee jälleen otsikoihin, kun siellä järjestetään hiihdon maailmanmestaruuskilpailut.

Lue lisää jutustani Hetki mäkikotkana – vaijeriliuku Planican lentomäessä.



16. MANGARTIN SATULA

Mangartin satula on yli kahteen kilometriin kohoava sola samannimisen vuoren kupeessa. Mangartin mutkikas, kapea ja jyrkkä tie tuntuu autoillessa jo melko jännittävältä, mutta maisemat palkitsevat vaivan. Tien varrella voi ihailla todellista vuoristomaisemien ilotulitusta joka suuntaan.

Lue lisää jutustani Italian ja Slovenian rajanseudun huikeimmat maisemat.



17. VRŠI
ČIN SOLA

Toinen mieleeni erityisen hyvin jäänyt vuoristotieosuus on Vršičin sola. Serpentiinitie ylittää Juliset Alpit noin 1600 metrin korkeudessa. Metsä peittää matkan varrella maisemia, mutta korkeimmalle kohdalle kelpaa pysähtyä katselemaan näkymiä ja laiduntavaa lammaslaumaa. Kranjska Gora sijaitsee tämän mutkikkaan tien pohjoisessa päässä.

Lue lisää jutustani Automatkalla Sloveniassa: Velika korita -rotko ja Vršič -sola.



18. VELIKA KORITA

Edellä mainitusta Soča-joesta täytyy mainita vielä erikseen yksi poikkeuksellisen hieno kohta. Velika Korita -rotkossa voi ihailla kallioiden välissä kimaltavaa kapeaa joenuomaa sekä nauttia maisemista myös leveämmän virran varrella. Bovecin ja Vršičin solan välisen tien varrelta löytyvä Velika Korita on luonnonkaunis paikka, jota ei mainita kaikissa turistioppaissa.



19. BLEDIN LINNA

Sloveniassa on valtava määrä linnoja, joista kuuluisimman kolmikon muodostavat Predjaman, Ljubljanan ja Bledin linnat. Dramaattisen kalliojyrkänteen reunalle rakennettu Bledin linna jää parhaiten mieleen huikeiden järvimaisemien ansiosta. Pienessä mutta mielenkiintoisessa linnassa voi tutustua historiasta kertovaan museoon sekä tehdä ostoksia.

Lue lisää jutustani Slovenian nähtävyyksiä – Vintgarin rotko ja Bledin linna.



20. SKOFJA LOKA

Skofja Loka on viihtyisä joen halkoma pikkukaupunki parinkymmenen kilometrin päässä Ljubljanasta. Hiljaisten kujien varsilla riittää kauniita rakennuksia. Olemme vierailleet Skofja Lokassa Slovenian-kiertomatkan päätteeksi, sillä kaupunki sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä lentokentältä.



21. KOPER

Koper on Slovenian suurin satamakaupunki, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi erityisen iso paikka. Koper ei vedä vertoja Piranin lumovoimalle, mutta sieltäkin löytyy merellistä tunnelmaa sekä keskiajalta polveutuva vanhakaupunki. Kaksikielisen kaupungin italiankielinen nimi on Capodistria.



22. BOKA-VESIPUTOUS

Slovenia on monien vesiputousten maa. Yksi näyttävimmistä on Bovecin kylän lähistöllä kuohuva Boka, jolla on korkeutta reilut sata metriä. Tyydyimme katselemaan putousta ohikulkumatkalla autotien varresta, mutta Bokan juurelle voi myös halutessaan patikoida.


Kuva: www.slovenia.info

23. VELIKA PLANINA

Listalla siirrytään tässä vaiheessa itselleni tutuista kohteista niihin, joissa en ole vielä päässyt käymään. Olen monesti ihaillut Velika Planinan tasangolta otettuja kuvia, joissa toistuu upeita maisemia ja tunnelmallisia vanhoja rakennuksia. Täällä kelpaisi patikoida ja kuunnella lehmänkellojen kalinaa.


Kuva: www.slovenia.info

24. MARIBOR

Slovenian toiseksi suurin kaupunki Maribor sijaitsee maan itäosassa lähellä Itävallan rajaa. Kyseessä on käsittääkseni melko pieni paikka, jossa voi kävellä vanhankaupungin kaduilla ja Drava-joen varressa sekä kiivetä Piramide-kukkulalle katselemaan maisemia. Mariborista löytyy myös maailman vanhin viiniköynnös sekä arvatenkin paikallisia viinejä maisteltavaksi.


Kuva: www.slovenia.info

25. VIPAVAN LAAKSO

Viinin kannalta hyvä kohde on taatusti myös Vipavan laakso, joka kuuluu Goriška Brdan tavoin Primorskan viinialueeseen. Vipavassa on tarjolla kumpuilevia maisemia, hyviä maalaisravintoloita sekä houkuttelevia liikuntamahdollisuuksia aktiivilomailijoille.


Kuva: www.slovenia.info

26. PORTOROŽ

Slovenian lyhyen rannikon merkittävin rantalomakohde Portorož sijaitsee aivan Piranin kyljessä, mutta siellä pysähtyminen jäi aiemmalla matkallamme väliin. Portorožiin olisi mukava tutustua, vaikka sen kylpylät ja kasinot eivät omaan matkaohjelmaani kuuluisikaan. Rannikolla kiinnostaisi edellä mainittujen lisäksi myös vielä yksi pikkukaupunki, Izola.


Kuva: www.slovenia.info

27. LIPICA

Yksi slovenialaisten suurista ylpeydenaiheista ovat valkeat lipizzanhevoset, joita on kasvatettu Italian rajan tuntumassa Lipicassa jo satojen vuosien ajan. Lipican tilalla pääsee tutustumaan hevosiin ja taitojen riittäessä myös ratsastamaan.


Kuva: www.slovenia.info

28. PTUJ

Slovenian vanhin kaupunki Ptuj sijaitsee Mariborin tavoin Drava-joen varrella. Arvelen, että tämä pieni kaupunki voisi olla yksi Slovenian kätketyistä helmistä. Ptujssa on kuvauksellisia rakennuksia sekä kaiken muun yläpuolelle kohoava keskiaikainen linna. Muihin Slovenian houkutteleviin pikkukaupunkeihin kuuluvat esimerkiksi Celje ja Novo Mesto.


Kuva: www.slovenia.info

29. ŠTANJEL

Kun siirretään ajatukset kaupungeista kyliin, löytyy listaltani Toisiin maisemiin -blogissa kehuttu Štanjel. Kävisin mielelläni tällaisessa rosoisen idyllisessä kukkulakylässä, josta on komeat maisemat Vipavan laaksoon päin. Štanjel sijaitsee parikymmentä kilometriä Lipicasta pohjoiseen.


Kuva: www.slovenia.info

30. POKLJUKA

Triglavin kansallispuistoon kuuluva Pokljukan ylänkö tunnetaan kansainvälisten ampumahiihtokilpailujen pitopaikkana. Alueella houkuttelevat erityisesti kauniit maisemat ja siellä on runsaasti patikointipolkuja eri tasoisille retkeilijöille.

Jatka lukemista

Slovenia

Piran – Slovenian rannikon kaunotar

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Slovenia on ollut blogissa vahvasti esillä ja olenkin jo ehtinyt esitellä lähes kaikki tuossa upeassa maassa toistaiseksi näkemäni kohteet. Yksi kuitenkin vielä puuttuu, nimittäin ensimmäisen Slovenian-matkamme ohjelmaan kuulunut ihastuttava Piran.

Sloveniassa on pienestä koostaan huolimatta lähes kaikkea, myös Välimeren rantaa. Maan rantaviiva on tosin kovin lyhyt, alle 50 kilometriä, mutta sille mahtuu muutamia mielenkiintoisia kaupunkeja. Kävimme itsekin pikaisesti Koperin sataman ympäristössä, minkä lisäksi tarjolla olisi rauhallinen Izola sekä vilkkaampi rantalomakohde Portorož. Useimmat Slovenian rannikolla käyneet ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että maan kaunein rantakaupunki on Piran.


Saavumme Piraniin Kroatian puolella sijaitsevalta lomataloltamme utuisena syyskuun päivänä vuonna 2014. Tie laskeutuu kukkulalta kohti kaupunkia, kunnes jätämme auton ahtaaseen monikerroksiseen pysäköintilaitokseen. Loppumatka vanhaankaupunkiin sujuu reippaasti alamäkeen kävellen. Merellä on sumua ja erotamme hädin tuskin muutaman ulapalla kelluvan veneen.


Kadut johtavat kaupungin mahtipontiselle keskusaukiolle, joka on nimetty paikallisen säveltäjän ja viulistin Giuseppe Tartinin mukaan. Tartinin Italiaan viittaava nimi ei ole sattumaa, sillä hänen aikaansa 1700-luvulla Pirania hallitsivat venetsialaiset. Kaupungin historiaan ovat jättäneet jälkensä myös muun muassa roomalaiset, bysanttilaiset, frankit sekä itävaltalaiset. Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla Piran kuului Italiaan, kunnes siitä tuli toisen maailmansodan jälkeen osa Triesten vapaavaltiota. Vapaavaltio lakkautettiin vuona 1954, minkä jälkeen Piran siirtyi osaksi Jugoslaviaa aina Slovenian kesällä 1991 toteutuneeseen itsenäistymiseen saakka.


Tartinin laaja aukio on vaaleasävyinen ja kaunis. Kuvauksellista kokonaisuutta reunustaa pastellisävyisten rakennusten rivistö ja keskellä aukiota komeilee säveltäjän patsas. Myyntipöydillä kaupitellaan tryffeleitä ja taustalla katumuusikot alkavat jo viritellä soittimiaan.


Katselemme pienvenesatamaa ja seikkailemme hetken rantakadulla sekä vanhojen rapistuneiden talojen välissä kulkevilla kujilla. Jostain tulee nenään roskien löyhkää. Lähdemme suunnistamaan takaisin vanhaankaupunkiin päin ja löydämme mukavan rantapromenadin, joka jatkuu kohti kapean niemen kärkeä.


Pysähdymme lounaalle suosittuun Pavel-ravintolaan rannan tuntumaan. Kalasta ja merenelävistä tunnetun ravintolan ruoat vastaavat odotuksia ja nautimme muun muassa ahvenesta sekä mustekalasta. Parhaiten mieleen jää silti iloinen miestarjoilija, joka lauleskelee mennessään ja osaa suurin piirtein arvata mitä olemme seuraavaksi tilaamassa. Humoristisella suupaltilla on ystäviä myös Suomessa, joten sanastoon kuuluu monta tuttua sanaa. Kuulin Pöndekengissä-blogin Miralta, että sama tarjoilija kertoi tarinoitaan Pavelin asiakkaille edelleen viittä vuotta myöhemmin kesällä 2019.


Kävelemme rantakatua pitkin niemen kärjessä sijaitsevalle majakalle. Kurkistamme pieneen kappeliin ja jatkamme vielä hieman matkaa ravintolaterassien täyttämää rantaa seuraten. Merestä kömpii ylös suurin räpylöin varustautuneita sukeltajia. Sukeltaminen on täälläpäin ilmeisen suosittua, sillä Piranista löytyy myös aiheeseen keskittyvä pieni museo.


Suuri osa Piranin viehätyksestä perustuu kapeisiin kujiin, joita pitkin on mukava seikkailla. Kujien varrella on lähinnä paikallisasutusta ja muutamia satunnaisia kulkijoita. Värikkäitä taloja on hauska katsella.


Palaamme vielä kerran Tartinin aukiolle kuuntelemaan katumuusikoita ja syömään jäätelöä. Italian läheisyys maistuu mukavalla tavalla sitruunajäätelön laadussa. Kiipeämme takaisin kohti parkkihallia mukulakivisiä katuja pitkin.


Piran jää taakse arvoituksellisen usvaisena kaupunkina, jonne palaisin mielelläni joskus toistekin. Silloin nousen varmasti myös Pyhän Yrjön kirkon kellotorniin, jotta saan ihailla kaupunkia lintuperspektiivistä.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja