Seuraa somessa

Slovenia

Goriška Brda – retkellä Slovenian viinimaisemissa

Julkaistu

-

Slovenian tunnetuin viininviljelyalue Goriška Brda kuuluu maan kauneimpiin osiin. Ehdimme tutustua vehreään seutuun pikaisesti Slovenian-matkamme alkuvaiheessa.

Goriška Brda on pieni maalaiskylien täplittämä maanviljelysalue Slovenian länsireunalla. Saavumme sinne autolla Italiasta. Rajan ylittäminen on vaivatonta, sillä meitä tervehtii autiolla raja-asemalla ainoastaan maan vaihtumisesta kertova kyltti.


Kumpuilevaa maisemaa hallitsevat viiniviljelmät, joita pilvien välistä pilkistelevä aurinko ajoittain valaisee. Ensimmäinen vastaantuleva kylä on nimeltään Medana, mutta emme malta pysähtyä tutustumaan siihen paremmin.


Hyväkuntoinen maantie johdattelee meidät Dobrovoon, joka kuuluu seudun tärkeimpiin kyliin. Teemme lyhyen kävelykierroksen ja seurailemme, kuinka kylällä valmistaudutaan muutaman päivän kuluttua koittaviin kirsikkajuhliin. Suuria kirsikanmuotoisia koristeita on ripustettu ympäriinsä ja esiintymislava näyttäisi valmistuvan vielä saman päivän aikana. Dobrovon kirsikkafestivaaleilla on jo yli puolen vuosisadan mittaiset perinteet ja ne kuuluvat seudun suurimpiin tapahtumiin.


Dobrovon merkittävin rakennus on satoja vuosia vanha linna, joka kohoaa ylväästi muun kylän yläpuolelle. Käymme linnan aulassa, jonka seinille on pystytetty jonkinlainen taidenäyttely. Sekä linnassa toimiva museo että ravintola ovat käyntimme aikaan kiinni.


Linnan luota aukeava laaksomaisema on kaunis. Etualalla näkyvät rakennukset ovat seudun suurimman viininvalmistajan Klet Brdan tuotantotiloja. Kletillä voisi käydä maistelemassa viinejä sekä tutustua kellareihin, mutta jätämme Dobrovon taaksemme ja jatkamme matkaa.


Saavumme muutaman kilometrin kuluttua Šmartnoon. Goriška Brdan kauneimmaksi kehuttu kylä vastaakin odotuksiamme. Vapaata pysäköintitilaa ei juurikaan ole, mutta parkkipaikan reunalla päivystävä kirsikkakauppias neuvoo autoillemme sopivat paikat.


Ihailemme aurinkoista maisemaa viiniviljelmien ylitse laaksoon. Goriška Brdassa on viljelty viiniä jo ennen ajanlaskumme alkua. Verrattain kuumat kesät, leudot talvet sekä hedelmällinen maaperä muodostavat rypäleille otollisen kasvuympäristön, minkä lisäksi seudulta löytyy sukupolvelta toiselle periytynyttä viininvalmistukseen liittyvää tietotaitoa.


Pienen Šmartnon muutama kuja on nopeasti kierretty, joten upeilla mukulakivikujilla ei kannata kiirehtiä. Pysähdymme katselemaan vanhojen kivitalojen yksityiskohtia sekä suuriin ruukkuihin istutettuja viherkasveja.


Käväisemme Šmartnon kirkossa sytyttämässä pari kynttilää pois nukkuneiden läheisten muistoksi. Kaunis pieni kirkko kumisee tyhjyyttään, eikä paikalla näy ketään muuta.


Löydämme pienen Nona Luisa -puodin, jonka tuotteet kiinnostavat tyttäriä yllättävän paljon. Tästä hyväntuoksuisesta kaupasta löytyy niin huulirasvaa, kylpysuolaa kuin laventelipussejakin niitä kaipaaville.


Lounaspaikaksemme valikoituu sattumalta Gostišče Turn, joka lopulta ylittää odotuksemme. Tilaamme italialaishenkisen tagliatan seuraksi grillattua kesäkurpitsaa, täytettyjä herkkusieniä sekä pinaattia. Lapset syövät nälkäänsä kohtalaisen määrän ćevapčićia, vaikkei Balkanin perinneruoka saakaan erityisiä kehuja.


Espressoon päättyvä ateria on yksi kaksiviikkoisen matkamme parhaista ja pienen aukion laidalla on mukava nauttia kylän tunnelmasta. Goriška Brdan kiireettömyys tarttuu, joten puolentoista tunnin lounas on tässä ympäristössä paikallaan.


Käymme kukkien koristaman kujan varrella sijaitsevassa perinnetalossa, jossa esitellään seudun menneisyyttä. Sisäänpääsy on ilmainen, eikä paikalla ole ketään. Yläkerrassa pyörii Suomi-filmit mieleen tuova mustavalkoinen dokumentti Goriška Brdan historiasta. Yritämme yhdessä lasten kanssa koota vanhasta valokuvasta tehtyä palapeliä, mutta emme saa sitä valmiiksi. Kauniista Šmartnosta jää mukavia muistoja. Ostamme vielä pysäköinnissä auttaneelta kauppiaalta kirsikoita ja aprikooseja mukaamme, ennen kuin jatkamme matkaa.


Šmartnosta on lyhyt matka Gonjačen näkötornille, joka on seudun paras maisemapaikka. Jugoslavialaista arkkitehtuuria edustava rakennelma on aina avoinna, eikä sinne ole pääsymaksua. Perheen pienin kipittää huipulle ensimmäisenä ja yritän pysyä vauhdissa mukana.


Maisemat ympäri Goriška Brdaa ovat huikean hienot. Sää on harmillisen utuinen, mutta näkymiä on silti ilo pysähtyä katselemaan kaikessa rauhassa. Šmartno näyttää olevan yllättävänkin lähellä, mutta myös monta muuta kylää erottuu hyvin. Jään miettimään heiluuko torni tuulessa ihan oikeasti, vai tuntuuko huipulla vain siltä.


Goriška Brdaa kutsutaan Slovenian Toscanaksi ja yhdennäköisyyttä keski-italialaisiin maisemiin onkin havaittavissa. Joka maassa tuntuu jo olevan omat toscanansa, mutta täällä vertaus osuu sentään jotakuinkin kohdalleen.


Maisemat muuttuvat pian Gonjačen jäätyä taakse. Goriška Brdan lempeästi kumpuilevat vihreät kukkulat vaihtuvat turkoosina hohtavaa Soča-jokea seuraavaan kapeaan laaksoon. Edessä ovat uudet seikkailut Tolminin suunnalla, mutta ne ovatkin jo oma tarinansa.


Vierailu Goriška Brdassa oli elämys, ja alueelle olisi mukava palata uudemmankin kerran. Silloin haluaisin viipyä muutaman päivän, kävellä kirsikankukkareiteiksi nimetyillä patikkapoluilla sekä tehdä tutkimusretken autioituneeseen Slapnikin kylään. Tutustuisin mielelläni myös seudun viinitiloihin ja viineihin paremmin. Nyt viininmaistelu paikan päällä jäi autoilijalta väliin, emmekä innostuneet tekemään ostoksiakaan. Yövyimme nimittäin ennen Goriška Brdaan saapumistamme italialaisella viinitilalla, josta hankimme laatikollisen juomia mukaamme.


Haluan vielä lopuksi kiittää Pöndekengissä-blogin Miraa ja Travellover-blogin Annikaa, joilta kuulin Goriška Brdasta ensimmäistä kertaa. Kiitos myös Toisiin maisemiin -blogin Hannelille, jolta sain viime hetken vinkit Slovenian-matkalle. Matkablogien lukeminen kannattaa aina!

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
Kommentoi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Slovenia

30 x uskomattoman upea Slovenia

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Slovenia on yksi Euroopan parhaista matkailumaista ja siellä käymistä voi suositella monenlaisille reissaajille. Koostin listan kahden Slovenian-matkani parhaista kohteista ja lisäsin loppuun muutamia paikkoja, joissa haluaisin päästä vielä joskus käymään.

Slovenian viehätys on monen asian summa. Slovenian maisemat ovat kenties koko Euroopan upeimpia ja maa on niin kompakti, että laidalta toiselle pääsee hämmästyttävän nopeasti. Tarjolla on muun muassa jylhiä vuoria, kirkasvetisiä järviä, hämmästyttävissä väreissä hohtavia jokia, kuvauksellisia kyliä ja kaupunkeja, uskomattomia luolia, historiallisia linnoja sekä pieni palanen Välimeren rantaa. Ei siis ole mikään ihme, että monet slovenialaiset ovat reippaita ulkoilmaihmisiä.

Slovenialaiset ovat selvästi ylpeitä maastaan, mutta heidän luonteessaan voi aistia myös pienen kansan vaatimattomuutta. Kohtaamani slovenialaiset ovat olleet lähes poikkeuksetta helposti lähestyttäviä ja mukavia ihmisiä, jotka puhuvat sujuvaa englantia.


Slovenia on onnistunut imemään itseensä naapurimaidensa parhaat puolet. Turvallisuus, siisteys, asioiden toimiminen ja työmoraali muistuttavat saksankielistä Keski-Eurooppaa. Ruoka- ja viinikulttuurissa sekä elämänasenteen rennossa puolessa on jotain hyvin välimerellistä. Kieli, historia ja kulttuuri lisäävät keitokseen ripauksen balkanilaista eksotiikkaa, mikä lisää maan viehätysvoimaa entisestään.

Alla olevan listan järjestys on melko sattumanvarainen, sillä keskenään erilaisia kohteita on täysin mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen. Kerron 22 ensimmäisestä kohteesta omien kokemusteni perusteella ja loput kahdeksan otin mukaan tulevia matkasuunnitelmia ajatellen.



1. BLED-JÄRVI

Bled-järvi on monien matkailuesitteiden itseoikeutettu kansikuvakohde, joten mainitaan se nyt tässäkin ensimmäisenä. Kaunis vuoristojärvi sijaitsee upeissa maisemissa, sen keskellä on pieni kirkkosaari ja rannalla kallionkielekkeelle rakennettu linna. Järven ympäri voi kävellä muutaman kilometrin lenkin tai lähteä vesille perinteisten pletna-veneiden kyydissä. Bledin rantakaupunki ei ole erityisen ihastuttava, mutta pääkaupunki Ljubljana sijaitsee vain reilun 50 kilometrin päässä.

Lue lisää jutustani Lumoava Bled-järvi.


Kuva: www.slovenia.info

2. ŠKOCJANIN LUOLAT

Slovenian karstipitoiseen maaperään on muotoutunut runsaasti luolia. Škocjanin suuret luolat ovat suorastaan sykähdyttävän upeita ja kuuluvat Euroopan parhaiden maanalaisten nähtävyyksien joukkoon. Tippukivien lisäksi mieleen jää maan alla virtaavan Reka-joen vaikuttava kohina. Valokuvaus on Škocjanin luolien sisällä kielletty ja sisään pääsee vain opastetun ryhmän mukana. Reitin varrella on melko paljon portaita, mutta kierros on ehdottomasti vaivan arvoinen.

Lue lisää jutustani Škocjanin luolat – luonnonihme Sloveniassa.



3. LJUBLJANA

Ljubljana on varmasti yksi Euroopan sympaattisimmista ja viihtyisimmistä pääkaupungeista. Ljubljanica-joen rannoilla ja silloilla voi nauttia rennosta ilmapiiristä sekä ihailla vanhoja rakennuksia. Yhdessäkin päivässä ehtii saada hyvän käsityksen kaupungista, jossa voi tutustua esimerkiksi linnaan, Metelkovan vaihtoehtoiseen kulttuurikeskukseen ja Tivoli-puistoon sekä käydä Nebotičnik-pilvenpiirtäjän näköalatasanteella.

Lue lisää jutuistani Päivä viehättävässä Ljubljanassa ja Ljubljana, rakastettuni.



4. BOHINJ-JÄRVI

Vaikka Bled onkin Slovenian tunnetuin järvi, löytyy sen kauneudelle kilpailija. Kun Bledistä jatketaan ajomatkaa puolisen tuntia Bohinjka-jokea seuraillen, saavutaan Bohinj-järvelle. Tämän vuorten ympäröimän kirkasvetisen järven rannoilla viehättää huomattavasti Blediä rauhallisempi tunnelma. Bohinjilla voi harrastaa monenlaista ulkoilua, kuten patikointia, melontaa, pyöräilyä tai kalastusta. Seudulla on myös Savica-vesiputous. Köysirata kuljettaa Vogel-vuoren huipulle.

Lue lisää jutustani Seesteisen kaunis Bohinj-järvi.



5. POSTOJNAN LUOLAT

Postojnan luolat ovat Škocjaniakin laajemmat ja myös huomattavasti tunnetummat. Kyseessä on suosittu turistikohde, jossa osa opastetusta luolakierroksesta tehdään minijunan kyydissä. Postojnan luolien tasaisilla käytävillä on helppo liikkua myös lastenrattaiden kanssa ja valokuvaaminen on sallittua. Valtavan laaja luolasto ja sen tippukivien koristamat salit ovat ehdottomasti kerran elämässä näkemisen arvoisia.

Lue lisää jutustani Luolaelämys Postojnassa.



6. KRANJSKA GORA

Julisten Alppien juurella sijaitseva Kranjska Gora on oikea ulkoilmaihmisen paratiisi. Mahtavissa vuoristomaisemissa kelpaa liikkua eri tavoin ja ihailla huikeita näkymiä, minkä lisäksi lähistöltä löytyy runsaasti monipuolisia retkimahdollisuuksia. Pidimme myös kesäkuisen Kranjska Goran rauhallisesta tunnelmasta. Talvisin Kranjska Gorassa toimii suosittu laskettelukeskus.

Lue lisää jutustani Kranjska Goran parhaat palat ja retkikohteet.



7. SOČA-JOKI

Joen nostaminen nähtävyydeksi voi tuntua oudolta, mutta jos on kerran nähnyt turkoosina hohtavan Sočan, ymmärtää varmasti mistä on kysymys. Kalkkikivestä värinsä saava joki on häikäisevän hieno ilmestys, jota pääsimme ihailemaan useammassakin paikassa. Yllä oleva kuva on otettu Kozjak-vesiputouksen lähistöllä. Myös Sočan ja Tolminka-joen yhtymäkohta on todella kaunis paikka.

Lue lisää jutustani Häikäisevä Soča-joki ja Kozjak-putous.



8. TRIGLAVIN KANSALLISPUISTO

Slovenian korkeimmasta vuoresta nimensä saanut kansallispuisto on maan ainoa, mutta sitäkin suurempi. Monet tällä listalla mainitut kohteet, kuten Bohinj-järvi, Tolminin ja Vintgarin rotkot, Vršičin sola sekä Mangartin satula sijaitsevat kansallispuiston alueella. Triglavin kansallispuiston vaihtelevat maisemat tarjoavat luonnonystäville lähes loputtomasti tutkittavaa.



9. TOLMININ ROTKO

Tolminin pikkukaupungin kupeesta löytyvä rotko sykähdyttää kauneudellaan. Kaksi kanjonien pohjalla virtaavaa jokea, jylhät kalliot ja vehreät metsät muodostavat upean luonnonnähtävyyden, jota on mukava muistella vielä muutaman vuoden jälkeenkin.

Lue lisää jutustani Sykähdyttävä Tolminin rotko.



10. GORIŠKA BRDA

Kumpuilevaa Goriška Brdaa kutsutaan Slovenian Toscanaksi, mikä kuvaakin hyvin tätä vehreätä aluetta. Goriška Brda tunnetaan erityisesti erinomaisista viineistään sekä kirsikoistaan. Ihastuimme kumpuileviin maisemiin sekä idylliseen Šmartnon kylään, joten tälle alueelle voisi suunnistaa toisenkin kerran.

Lue lisää jutustani Goriška Brda – retkellä Slovenian viinimaisemissa.



11. TOLMININ LAAKSO

Tolminin laakso ympäristöineen on miellyttävää aluetta Slovenian länsireunalla. Laakson rauha järkkyy vuotuisten Metaldays-festivaalien aikaan, mutta muuten siellä saa nauttia liikunnasta ilman suurempia häiriöitä. Luonnonnähtävyyksiin kuuluu Tolminin rotkon lisäksi vesiputouksia sekä kirkkaina kimaltavat Soča- ja Tolminka-joet. Riippuliito on täällä erityisen suosittua.

Lue lisää jutustani Ihastuttava Tolminin laakso.



12. PREDJAMAN LINNA

Kallion seinään rakennettu Predjaman linna on taatusti yksi Slovenian hämmästyttävimmistä näyistä. Osa sen huoneista on louhittu luoliin ja rakennuksen vaiherikkaaseen historiaan kuuluu mielikuvitusta kutkuttavia tarinoita. Predjamassa käynti on helppo yhdistää samalle retkelle läheisten Postojnan luolien kanssa.

Lue lisää jutustani Dramaattinen Predjaman linna.



13. PIRAN

Pirania pidetään yleisesti Slovenian ihastuttavimpana rannikkokaupunkina, ja olen tästä asiasta ehdottomasti samaa mieltä. Värikkäät talot, vanhankaupungin kujat, näyttävä keskusaukio, viihtyisät ravintolat ja merellinen tunnelma luovat erinomaiset puitteet mukavalle lomapäivälle.

Lue lisää jutustani Piran – Slovenian rannikon kaunotar.



14. VINTGARIN ROTKO

Bled-järven lähistöllä sijaitseva Vintgarin rotko kuuluu Slovenian suosituimpiin luonnonnähtävyyksiin. Noin puolitoista kilometriä pitkässä kanjonissa voi ihailla kirkkaana kuohuvaa jokea sekä korkeita kalliojyrkänteitä. Vaikka Vintgarin rotkokin on lähes satumainen, ihastuin itse enemmän Tolminin rotkoon – kenties siksi että näin sen aiemmin.

Lue lisää jutustani Slovenian nähtävyyksiä – Vintgarin rotko ja Bledin linna.



15. PLANICA

Italian rajalta löytyvä Planica tunnetaan hyppyrimäistään, joissa Suomenkin mäkikotkat ovat yltäneet sankaritekoihin. Kesällä Planicassa voi koetella rohkeuttaan lentomäkeen viritetyllä vaijeriliu’ulla, joka kuului oman Slovenian-matkani kohokohtiin. Helmi-maaliskuussa 2023 Planica pääsee jälleen otsikoihin, kun siellä järjestetään hiihdon maailmanmestaruuskilpailut.

Lue lisää jutustani Hetki mäkikotkana – vaijeriliuku Planican lentomäessä.



16. MANGARTIN SATULA

Mangartin satula on yli kahteen kilometriin kohoava sola samannimisen vuoren kupeessa. Mangartin mutkikas, kapea ja jyrkkä tie tuntuu autoillessa jo melko jännittävältä, mutta maisemat palkitsevat vaivan. Tien varrella voi ihailla todellista vuoristomaisemien ilotulitusta joka suuntaan.

Lue lisää jutustani Italian ja Slovenian rajanseudun huikeimmat maisemat.



17. VRŠI
ČIN SOLA

Toinen mieleeni erityisen hyvin jäänyt vuoristotieosuus on Vršičin sola. Serpentiinitie ylittää Juliset Alpit noin 1600 metrin korkeudessa. Metsä peittää matkan varrella maisemia, mutta korkeimmalle kohdalle kelpaa pysähtyä katselemaan näkymiä ja laiduntavaa lammaslaumaa. Kranjska Gora sijaitsee tämän mutkikkaan tien pohjoisessa päässä.

Lue lisää jutustani Automatkalla Sloveniassa: Velika korita -rotko ja Vršič -sola.



18. VELIKA KORITA

Edellä mainitusta Soča-joesta täytyy mainita vielä erikseen yksi poikkeuksellisen hieno kohta. Velika Korita -rotkossa voi ihailla kallioiden välissä kimaltavaa kapeaa joenuomaa sekä nauttia maisemista myös leveämmän virran varrella. Bovecin ja Vršičin solan välisen tien varrelta löytyvä Velika Korita on luonnonkaunis paikka, jota ei mainita kaikissa turistioppaissa.



19. BLEDIN LINNA

Sloveniassa on valtava määrä linnoja, joista kuuluisimman kolmikon muodostavat Predjaman, Ljubljanan ja Bledin linnat. Dramaattisen kalliojyrkänteen reunalle rakennettu Bledin linna jää parhaiten mieleen huikeiden järvimaisemien ansiosta. Pienessä mutta mielenkiintoisessa linnassa voi tutustua historiasta kertovaan museoon sekä tehdä ostoksia.

Lue lisää jutustani Slovenian nähtävyyksiä – Vintgarin rotko ja Bledin linna.



20. SKOFJA LOKA

Skofja Loka on viihtyisä joen halkoma pikkukaupunki parinkymmenen kilometrin päässä Ljubljanasta. Hiljaisten kujien varsilla riittää kauniita rakennuksia. Olemme vierailleet Skofja Lokassa Slovenian-kiertomatkan päätteeksi, sillä kaupunki sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä lentokentältä.



21. KOPER

Koper on Slovenian suurin satamakaupunki, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi erityisen iso paikka. Koper ei vedä vertoja Piranin lumovoimalle, mutta sieltäkin löytyy merellistä tunnelmaa sekä keskiajalta polveutuva vanhakaupunki. Kaksikielisen kaupungin italiankielinen nimi on Capodistria.



22. BOKA-VESIPUTOUS

Slovenia on monien vesiputousten maa. Yksi näyttävimmistä on Bovecin kylän lähistöllä kuohuva Boka, jolla on korkeutta reilut sata metriä. Tyydyimme katselemaan putousta ohikulkumatkalla autotien varresta, mutta Bokan juurelle voi myös halutessaan patikoida.


Kuva: www.slovenia.info

23. VELIKA PLANINA

Listalla siirrytään tässä vaiheessa itselleni tutuista kohteista niihin, joissa en ole vielä päässyt käymään. Olen monesti ihaillut Velika Planinan tasangolta otettuja kuvia, joissa toistuu upeita maisemia ja tunnelmallisia vanhoja rakennuksia. Täällä kelpaisi patikoida ja kuunnella lehmänkellojen kalinaa.


Kuva: www.slovenia.info

24. MARIBOR

Slovenian toiseksi suurin kaupunki Maribor sijaitsee maan itäosassa lähellä Itävallan rajaa. Kyseessä on käsittääkseni melko pieni paikka, jossa voi kävellä vanhankaupungin kaduilla ja Drava-joen varressa sekä kiivetä Piramide-kukkulalle katselemaan maisemia. Mariborista löytyy myös maailman vanhin viiniköynnös sekä arvatenkin paikallisia viinejä maisteltavaksi.


Kuva: www.slovenia.info

25. VIPAVAN LAAKSO

Viinin kannalta hyvä kohde on taatusti myös Vipavan laakso, joka kuuluu Goriška Brdan tavoin Primorskan viinialueeseen. Vipavassa on tarjolla kumpuilevia maisemia, hyviä maalaisravintoloita sekä houkuttelevia liikuntamahdollisuuksia aktiivilomailijoille.


Kuva: www.slovenia.info

26. PORTOROŽ

Slovenian lyhyen rannikon merkittävin rantalomakohde Portorož sijaitsee aivan Piranin kyljessä, mutta siellä pysähtyminen jäi aiemmalla matkallamme väliin. Portorožiin olisi mukava tutustua, vaikka sen kylpylät ja kasinot eivät omaan matkaohjelmaani kuuluisikaan. Rannikolla kiinnostaisi edellä mainittujen lisäksi myös vielä yksi pikkukaupunki, Izola.


Kuva: www.slovenia.info

27. LIPICA

Yksi slovenialaisten suurista ylpeydenaiheista ovat valkeat lipizzanhevoset, joita on kasvatettu Italian rajan tuntumassa Lipicassa jo satojen vuosien ajan. Lipican tilalla pääsee tutustumaan hevosiin ja taitojen riittäessä myös ratsastamaan.


Kuva: www.slovenia.info

28. PTUJ

Slovenian vanhin kaupunki Ptuj sijaitsee Mariborin tavoin Drava-joen varrella. Arvelen, että tämä pieni kaupunki voisi olla yksi Slovenian kätketyistä helmistä. Ptujssa on kuvauksellisia rakennuksia sekä kaiken muun yläpuolelle kohoava keskiaikainen linna. Muihin Slovenian houkutteleviin pikkukaupunkeihin kuuluvat esimerkiksi Celje ja Novo Mesto.


Kuva: www.slovenia.info

29. ŠTANJEL

Kun siirretään ajatukset kaupungeista kyliin, löytyy listaltani Toisiin maisemiin -blogissa kehuttu Štanjel. Kävisin mielelläni tällaisessa rosoisen idyllisessä kukkulakylässä, josta on komeat maisemat Vipavan laaksoon päin. Štanjel sijaitsee parikymmentä kilometriä Lipicasta pohjoiseen.


Kuva: www.slovenia.info

30. POKLJUKA

Triglavin kansallispuistoon kuuluva Pokljukan ylänkö tunnetaan kansainvälisten ampumahiihtokilpailujen pitopaikkana. Alueella houkuttelevat erityisesti kauniit maisemat ja siellä on runsaasti patikointipolkuja eri tasoisille retkeilijöille.

Jatka lukemista

Slovenia

Piran – Slovenian rannikon kaunotar

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Slovenia on ollut blogissa vahvasti esillä ja olenkin jo ehtinyt esitellä lähes kaikki tuossa upeassa maassa toistaiseksi näkemäni kohteet. Yksi kuitenkin vielä puuttuu, nimittäin ensimmäisen Slovenian-matkamme ohjelmaan kuulunut ihastuttava Piran.

Sloveniassa on pienestä koostaan huolimatta lähes kaikkea, myös Välimeren rantaa. Maan rantaviiva on tosin kovin lyhyt, alle 50 kilometriä, mutta sille mahtuu muutamia mielenkiintoisia kaupunkeja. Kävimme itsekin pikaisesti Koperin sataman ympäristössä, minkä lisäksi tarjolla olisi rauhallinen Izola sekä vilkkaampi rantalomakohde Portorož. Useimmat Slovenian rannikolla käyneet ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että maan kaunein rantakaupunki on Piran.


Saavumme Piraniin Kroatian puolella sijaitsevalta lomataloltamme utuisena syyskuun päivänä vuonna 2014. Tie laskeutuu kukkulalta kohti kaupunkia, kunnes jätämme auton ahtaaseen monikerroksiseen pysäköintilaitokseen. Loppumatka vanhaankaupunkiin sujuu reippaasti alamäkeen kävellen. Merellä on sumua ja erotamme hädin tuskin muutaman ulapalla kelluvan veneen.


Kadut johtavat kaupungin mahtipontiselle keskusaukiolle, joka on nimetty paikallisen säveltäjän ja viulistin Giuseppe Tartinin mukaan. Tartinin Italiaan viittaava nimi ei ole sattumaa, sillä hänen aikaansa 1700-luvulla Pirania hallitsivat venetsialaiset. Kaupungin historiaan ovat jättäneet jälkensä myös muun muassa roomalaiset, bysanttilaiset, frankit sekä itävaltalaiset. Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla Piran kuului Italiaan, kunnes siitä tuli toisen maailmansodan jälkeen osa Triesten vapaavaltiota. Vapaavaltio lakkautettiin vuona 1954, minkä jälkeen Piran siirtyi osaksi Jugoslaviaa aina Slovenian kesällä 1991 toteutuneeseen itsenäistymiseen saakka.


Tartinin laaja aukio on vaaleasävyinen ja kaunis. Kuvauksellista kokonaisuutta reunustaa pastellisävyisten rakennusten rivistö ja keskellä aukiota komeilee säveltäjän patsas. Myyntipöydillä kaupitellaan tryffeleitä ja taustalla katumuusikot alkavat jo viritellä soittimiaan.


Katselemme pienvenesatamaa ja seikkailemme hetken rantakadulla sekä vanhojen rapistuneiden talojen välissä kulkevilla kujilla. Jostain tulee nenään roskien löyhkää. Lähdemme suunnistamaan takaisin vanhaankaupunkiin päin ja löydämme mukavan rantapromenadin, joka jatkuu kohti kapean niemen kärkeä.


Pysähdymme lounaalle suosittuun Pavel-ravintolaan rannan tuntumaan. Kalasta ja merenelävistä tunnetun ravintolan ruoat vastaavat odotuksia ja nautimme muun muassa ahvenesta sekä mustekalasta. Parhaiten mieleen jää silti iloinen miestarjoilija, joka lauleskelee mennessään ja osaa suurin piirtein arvata mitä olemme seuraavaksi tilaamassa. Humoristisella suupaltilla on ystäviä myös Suomessa, joten sanastoon kuuluu monta tuttua sanaa. Kuulin Pöndekengissä-blogin Miralta, että sama tarjoilija kertoi tarinoitaan Pavelin asiakkaille edelleen viittä vuotta myöhemmin kesällä 2019.


Kävelemme rantakatua pitkin niemen kärjessä sijaitsevalle majakalle. Kurkistamme pieneen kappeliin ja jatkamme vielä hieman matkaa ravintolaterassien täyttämää rantaa seuraten. Merestä kömpii ylös suurin räpylöin varustautuneita sukeltajia. Sukeltaminen on täälläpäin ilmeisen suosittua, sillä Piranista löytyy myös aiheeseen keskittyvä pieni museo.


Suuri osa Piranin viehätyksestä perustuu kapeisiin kujiin, joita pitkin on mukava seikkailla. Kujien varrella on lähinnä paikallisasutusta ja muutamia satunnaisia kulkijoita. Värikkäitä taloja on hauska katsella.


Palaamme vielä kerran Tartinin aukiolle kuuntelemaan katumuusikoita ja syömään jäätelöä. Italian läheisyys maistuu mukavalla tavalla sitruunajäätelön laadussa. Kiipeämme takaisin kohti parkkihallia mukulakivisiä katuja pitkin.


Piran jää taakse arvoituksellisen usvaisena kaupunkina, jonne palaisin mielelläni joskus toistekin. Silloin nousen varmasti myös Pyhän Yrjön kirkon kellotorniin, jotta saan ihailla kaupunkia lintuperspektiivistä.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja