Seuraa somessa

Eurooppa

10 linnaa Euroopassa

Julkaistu

-

Kokosin tämänkertaisen Instagram Travel Thursdayn merkeissä koosteen linnoista, joita olen esitellyt jo aiemminkin blogin puolella. Joukkoon mahtuu niin ylellisiä palatseja, sotilaslinnoituksia kuin myös karuja raunioita.

Olen aina ollut kiinnostunut linnoista, joten niitä on mahtunut reissujen varrelle kymmenittäin. Osa kohteista on maailmankuuluja nähtävyyksiä, mutta vastaan on tullut myös tuntemattomampia helmiä. Tässä kymmenen linnaa tai palatsia, joiden kuvat löytyvät myös Instagram-tililtäni.



ALHAMBRA, ESPANJA

Ehdin haaveilla tarunhohtoisen Alhambran näkemisestä vuosia, enkä joutunut pettymään kun viimein pääsin Granadaan syksyllä 2017. Maurit rakensivat Alhambran Nasridien dynastian kuninkaiden palatsiksi 1300-luvulla. Koristeelliset yksityiskohdat ja arabialaiset kirjoitukset johdattavat aikamatkalle menneeseen maailmaan. Jykevillä muureilla ja vehreissä puutarhoissa saa helposti kulumaan vaikka koko päivän. Myös Granadan kaupunkiin tutustumista varten kannattaa varata reilusti aikaa.

Lue lisää: Tarunhohtoinen Alhambra



SPIŠSKÝ HRAD, SLOVAKIA

Sykähdyttävimmät näkemäni rauniot löytyvät Slovakian hiljaisista pohjoisosista. Spišin linna ei sijaintinsa vuoksi kuulu maanosan suosituimpiin turistinähtävyyksiin, mutta ansaitsee kiistattomasti paikkansa Unescon maailmanperintölistalla. Linna on ollut poikkeuksellisen suuri ja muutamat entisöidyt huoneet antavat kuvan menneiden aikojen loistosta. Tunnelmallisilta muureilta aukeaa hienoja näköaloja aina Tatra-vuorten huipuille saakka.

Lue lisää: Mahtava Spišin linna



PREDJAMA, SLOVENIA

Harva linna sijaitsee yhtä erikoisessa paikassa, kuin kallioseinämästä esiin pilkistävä Predjama. Osittain luoliin louhittu rakennelma kätkee sisälleen lukemattomia tarinoita ja linnavierailu saa helposti mielikuvituksen laukkaamaan. Monet uskovat myös Predjaman kummituksiin, sillä muurien sisällä on vuosisatojen kuluessa kuollut lukemattomia ihmisiä erilaisista syistä. Linnan alta löytyvä luola toimii lepakkoyhdyskunnille rauhoitettuna talvehtimispaikkana.

Lue lisää: Dramaattinen Predjaman linna



PALÁCIO NACIONAL DA PENA, PORTUGALI

Kauniin Sintran pikkukaupungin yläpuolella kohoava Penan palatsi on varmasti yksi Euroopan mielikuvituksellisimpia rakennuksia. Värikäs kokonaisuus on erilaisten tyylisuuntien sekamelska, joka useimpien kävijöiden mielestä tasapainoilee hyvän maun rajamailla. Näyttävällä paikalla sijaitsevasta upeasta linnasta on kaikesta huolimatta vaikea olla pitämättä. Sintrassa kannattaa tutustua myös Maurien linnan raunioihin sekä kummituskartanoa muistuttavaan Quinta da Regaleiraan.

Lue lisää: Sintra ja minä


EGESKOV, TANSKA

Fynin saarella sijaitsevaa Egeskovia voisi kuvailla poikkeuksellisen kauniiksi ja sympaattiseksi linnaksi. Tanskan suurimmista linnoista poiketen Egeskovilla ei ole kuninkaallista tai muutenkaan valtiollista historiaa, vaan se on vielä tänäkin päivänä yksityisomistuksessa. Pääsymaksu linnan alueelle on suhteellisen korkea, mutta rahalle saa vastinetta muun muassa upeiden puutarhojen, monipuolisten museoiden ja lapsille suunniteltujen aktiviteettien muodossa.

Lue lisää: Satulinna nimeltä Egeskov



REGGIA DI CASERTA, ITALIA

Napolin pohjoispuolella sijaitseva Casertan palatsi kuuluu Euroopan kätkettyihin aarteisiin. Versaillesiin verrattavissa oleva jättimäinen palatsi suurine puutarhoineen on pysynyt tuntemattomana jopa monille kokeneille Italian-kävijöille. Käsittämättömät 1200 huonetta sisältävässä rakennuksessa on kuvattu kohtauksia muun muassa Star Warsiin sekä Enkeleihin ja demoneihin. Reggia di Caserta on ilman muuta vierailun arvoinen, jos satut olemaan mahtipontisten palatsien ystävä.

Lue lisää: Tunnetko Italian Versaillesin?



BLARNEY CASTLE, IRLANTI

Raunioitunut Blarneyn linna tunnetaan kuuluisasta kivestä, jonka suuteleminen tuo kaunopuheisuuden lahjan. Turistien huulia houkutteleva bakteeripesäke sijaitsee kattotasanteen reunalla ja siihen käsiksi päästäkseen täytyy asettua selälleen makaamaan. Suorituksesta voi halutessaan ostaa muistoksi virallisen todistuksen. Blarneyn linna ja sitä ympäröivät puutarhat ovat muutenkin näkemisen arvoisia. Blarneyn kylä sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä Corkin kaupungista.

Lue lisää: Blarneyn kivi saa jutun luistamaan



CASTEL DEL MONTE, ITALIA

Italialaisesta yhden sentin kolikosta tutun Castel del Monten ympärillä leijuu arvoituksellinen ilmapiiri. Kukaan ei nimittäin tunnu olevan varma siitä, miksi tämä symmetrinen monumentti pystytettiin keskelle Puglian kaunista maaseutua. Vaalea linna on joka tapauksessa vartioinut ympäristöään jo reilusti yli seitsemänsadan vuoden ajan. Tämä Unescon maailmanperintökohde on mielestäni karuudestaan huolimatta vierailun arvoinen.

Lue lisää: Castel del Monten arvoitus



CAHIR CASTLE, IRLANTI

Cahir ei välttämättä ole Irlannin monista linnoista kuuluisin, mutta kuuluu silti maan suurimpiin. Vierailu yhdessä saaren parhaiten säilyneissä normannilinnoissa oli miellyttävä kokemus, sillä väenpaljoudesta tai kiireestä ei ollut tietoakaan. Suir-joen saareen rakennettu sotilaslinnoitus on vankkaa tekoa, joten on helppo uskoa, että sen valloittaminen on ollut vaikeaa. Näkemiini irlantilaisiin linnoihin kuuluvat myös esimerkiksi Kilkennyn ja Malahiden linnat.

Lue lisää: Tipperaryn kreivikunnan aarteet – Cahirin linna ja Rock of Cashel



FREDERIKSBORG, TANSKA

Nostan tämän koosteen päätteeksi esille vielä Frederiksborgin, joka edustaa tanskalaista linna-arkkitehtuuria näyttävimmillään. Hillerødin pikkukaupungissa sijaitseva renessanssilinna on monine ylellisine saleineen mielenkiintoinen tutustumiskohde, jonka näyttelyt tutustuttavat Tanskan kuningashuoneeseen ja koko maan monivaiheiseen historiaan.

Lue lisää: Kahdeksan linnaa Tanskanmaalla


Eurooppa on täynnä sykähdyttäviä linnoja, joista suosikkeihini kuuluvat edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi vaikuttava Edinburgh Castle, Liettuan kaunis Trakain linna, Saksan jykevä Schloss Burg, Lissabonia vartioiva Castelo de São Jorge sekä tietenkin kotimainen Olavinlinna. Kuninkaallisista palatseista ainakin Versailles ja Drottningholm ovat maineensa ansainneet.

Tulevilla matkoillani toivon näkeväni muun muassa satumaisen Neuschwansteinin, walesilaisen Conwyn linnan, lautapelillekin nimensä antaneen Carcassonnen sekä pohjoisirlantilaiset Dunlacen rauniot. Myös itävaltalainen Hohenwerfen näytti moottoritien aamu-usvassa kohteelta, jonne täytyy joskus pysähtyä paremmalla ajalla. Tästä maanosasta eivät linnat lopu kesken. Mikä on sinun suosikkisi?

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat  Travellover ja Vagabonda. Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löytää Instagramista nimellä @lahtoportti.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
22 kommenttia

1 kommentti

  1. duunireissaaja

    5.4.2018 at 20:58

    Vaikka mä olen käynyt lukuisissa linnoissa, ei tältä listalta löytynyt kuin yksi käymäni kohde. Ja niistä sun haavelinnoista haluan eniten Carcassonneen!

    • Mika / Lähtöportti

      6.4.2018 at 10:20

      Tämä juuri todistaa sen, kuinka paljon linnoja on! Euroopan linnojen kiertämiseen ei yksi ihmisikä taida riittää. Carcassonne kiehtoo, olen miettinyt että sen voisi yhdistää joskus joko Provencen- tai Barcelonan-matkaan.

  2. Minun suosikki on totta kai Turun linna tuo supisuomalainen linna. Toinen linna jonka nostaisin tähän on Lontoon Tower. Nyt sain lisää pontta siihen, miksi haluan Sloveniaan….haluan tuohon Slovenian Predjaman kivilinnaan. On se hienoa, että maailmassa on linnoja ja linnafaneja!

    • Mika / Lähtöportti

      6.4.2018 at 10:29

      Turun linnassa täytyisikin käydä, kiitos muistutuksesta! Viimeksi viime kesänä näin sen muutaman sadan metrin päästä, mutta sisällä olen käynyt vain ala-asteen luokkaretkellä aikoinaan. Towerinkin olen nähnyt vain ulkopuolelta. Slovenia on kaikin puolin todella upea ja vieraanvarainen maa, paljon nähtävää pienellä alueella. Predjaman linnavierailuun kannattaa yhdistää myös läheiset Postojnan tippukiviluolat.

  3. Linnat ❤️ Mun suosikki on iki-ihana Neuschwanstein. Carcassonnea taas olen haaveillut vaikka jo loppukesäksi. Joka tapauksessa se kuuluu lähiaikojen pakko päästä -kohteisiin! Vaikka itsekin olen jonkin verran linnoja kiertänyt, ei tässä postauksessa esiinny yhtään käytyä kohdetta. Tuo Slovenian linna kiinnostaisi näistä ehkä eniten, mutta kaikki kelpaisivat 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      6.4.2018 at 10:44

      Neuschwanstein on pyörinyt mun suunnitelmissa jo niin kauan, että olisi jo aika edistyä sinne saakka 😀 Tässä tosiaan näkee linnojen määrän, kun sun kaltainen linnafanikaan ei ole vielä käynyt yhdessäkään näistä. Predjamassa on ainakin jotain erilaista kaikkiin muihin verrattuna, joten sitä on helppo suositella. Samoin useamman linnan kierrokset Irlannissa tai Tanskassa ovat harkitsemisen arvoisia 🙂

  4. Piyya

    6.4.2018 at 5:51

    Mahtava valikoima linnoja ?
    Linnojen valloitus ei ole ensimmäisenä listoillani mutta eteen tullessa niitä ei voi ohittaa. Tuosta torstain linna listasta vain kaksi itsellä nähtynä ja ensi viikon Lissabonin matkalla olisi mahdollisuus valloittaa kolmas ?

    • Mika / Lähtöportti

      6.4.2018 at 10:52

      Maailmassa on niin paljon linnoja, että niitä tulee välillä vastaan etsimättäkin 😀 Joitakin näistä olen lähtenyt varta vasten katsomaan, kun taas muutamat ovat vain osuneet tosi kätevästi matkan varrelle. Hyvää matkaa Lissaboniin! Tykkään siitä kaupungista paljon, lähtisin mieluusti kolmannenkin kerran 🙂

  5. Terhi | VAGABONDA

    6.4.2018 at 13:08

    Ehdin jo ajatella, että eikö listalla ole yhtäkään minulle tuttua linnaa, mutta olihan se viimeinen sitten ? Frederiksborg on kyllä upea linna ja ehdottomasti käymisen arvoinen myös sisältä!

    • Mika / Lähtöportti

      8.4.2018 at 15:58

      Frederiksborg on varmaankin näyttävin näkemistäni Tanskan linnoista. Linna on suuri ja sisällä on paljon nähtävää. Toki myös esimerkiksi Kronborg, Amalienborg ja Rosenborg ovat komeita, mutta kaikista mieluiten palaisin näistä Frederiksborgiin.

  6. Jenni / Unelmatrippi

    8.4.2018 at 19:27

    Penan palatsi ja Alhambra on tullut näistä katsastettua. Alhambra vei minusta ylivoimaisesti voiton, vaikka Pena on toki hieno myös! Pidän itse ns. perinteisistä linnoista eniten (siis en niinkään palatseista), ja esim. Eltzin linna Saksassa kuuluu tähän hienoon kastiin. Neuschwanstein oli omaan makuuni aivan liian turistinen paikka, ne jonot olivat jotain aivan kamalaa. Mutta onhan se upean näköinen rakennus! Kotimaassa hienoimpiin pytinkeihin kuuluu minusta Imatran valtionhotelli, sehän on jugendlinna.

    • Mika / Lähtöportti

      8.4.2018 at 22:34

      Alhambra on ainutlaatuinen, en voi oikein verrata sitä mihinkään muuhun näkemääni. Eltzin linna on mulle ihan uusi tuttavuus, mutta näyttää kuvissa tosi hienolta, kiitos vinkistä! Jos vaikka joskus lähtisi Moselin viinireitille, niin tuohan olisi ihan pakollinen käyntikohde 🙂 Saksassa riittää varmasti tosi monta muutakin upeaa linnaa. Voin kuvitella Neuschwansteinin turistiseksi, mutta siitä on vaan haaveillut jo niin kauan, että se on joskus päästävä omin silmin näkemään. Ja kyllä, Imatran valtionhotelli on harvinaisen kaunis myös! Uusi vierailu Imatralla on paikallaan, kunhan koski saadaan taas (olikohan se nyt ensi vuonna) kuohumaan 😀

      • Jenni / Unelmatrippi

        9.4.2018 at 10:53

        Sepä se, samasta syystä itsekin kävin Neuschwansteinia katsomassa, vaikka tiesin sen turistiseksi. Silti yllätyin turistien määrästä eli kannattaa varautua henkisesti. 🙂 Ja kyllä, Saksassa riittää linnoja! Yksi uusi tuli nähtyä pääsiäisenä ja keväämmällä on tiedossa lisää linnakierrosta, ihanaa! Eltzistä muuten luin vastikään jostakin, että myös siellä olisi paljon vierailijoita. Jokunen vuosi sitten näin ei ollut, joten en tiedä, onko sen suosio sitten jostain syystä kasvanut vai oliko meillä vain tuuri omalla käynnillä. Toki väkimäärä riippuu ajankohdasta ja varmaan tuuristakin. Keski-Euroopan lomasesonkina matkustamista kannattaa vältellä.

      • Mika / Lähtöportti

        11.4.2018 at 0:36

        Joo, täytyy henkisesti varautua Neuschwansteiniin 🙂 Nyt Prahan linnaan jonottaessa joutui jo vähän miettimään onko kaikki sen tungoksen arvoista, mutta Neuschwansteiniin on joka tapauksessa päästävä 😀 Vierailuajan valinnalla on varmasti merkitystä, ja on kai sekin mahdollista että Eltzin suosio olisi noussut vaikka Instagram-kuvien ansiosta. Mahtavaa, että teidän kevätmatka lähestyy 🙂

  7. Jenni

    8.4.2018 at 22:43

    Sykähdyttäviä! En ole aiemmin ollut linnafani, mutta nyt Saksassa on joka joenmutkassa nähtävää – vaikkakaan kaikki eivät ole läheskään noin mahtipontisia kuin nuo 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      11.4.2018 at 0:51

      Kiitos! Saksassa riittää varmasti linnoja kierrettäväksi. Mun olisi jo muutenkin aiheellista matkustaa sinne pitkästä aikaa, edellisestä Saksan-reissusta on jo ihan liian kauan.

  8. Timo

    11.4.2018 at 23:19

    Tuossa olikin kaikki meille uutta – Neuscwanstein käytiin katsomassa 2005. Eniten linnoja tuli kierrettyä Skotlannissa : https://www.flickr.com/photos/timokoo/albums/72157600627363012 , siellä oli tuli hyödynnettyä myynnissä ollut linnakortti, jolla sai valita kolme tms päivää ja käydä aina yhden päivän aikana niin monessa linnassa kuin ehti. Suunnittelijan paratiisi. 😀

    • Mika / Lähtöportti

      13.4.2018 at 21:20

      Kiitos linkistä, noita kuvia katsoessa heräsi entistä kovempi innostus palata pitkästä aikaa Skotlantiin! Olinkin jo unohtanut Urquhartin linnan, tosin näin sen aikoinaan vain hyvin pikaisesti. Skotlanti on varmasti sellainen linnojen ystävän paratiisi, että suunnittelu on hyväksi aikataulusta riippumatta 😀

  9. Kohteena maailma / Rami

    12.4.2018 at 1:03

    Sinänsä mielenkiintoista oli se, että vaikka meillä on paljon samoihin kohteisiin reissuja, niin näistä linnoista ainoastaan Predjama on itsellä käytynä. Olen kyllä paljon linnoissa käynyt Euroopassa, mutta ollaan osuttu eri kohteisiin linnojen osalta.

    Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen postaus! Tästä sai taas muutaman lisävinkin tuleville reissuille 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      13.4.2018 at 21:27

      Mielenkiintoista tosiaan, on näköjään mahdollista osua ihan eri linnoihin 😀 Toki näistä kymmenestä suurin osa sijaitsee enemmän tai vähemmän syrjässä suurista kaupungeista. Mukavaa jos löysit uusia kohteita tuleville reissuille! 🙂

  10. Travelloverin Annika

    5.5.2018 at 21:14

    Taidat olla fanaattisin linnafani, jonka tiedän. 🙂 Kauniitahan nuo ovat, mutta minuun on iskenyt kyllästyminen. Jollain tavalla linnat toistavat toinen toistaan, vaikka kuinka erilaisia olisivat. Juuri vappuna kiivettiin ystäväni kanssa yhteen Prahan ulkopuolella, mutta en jaksanut innostua menemään sisälle. Tuli olo, että ihan samanlainenhan tuo varmaan on kuin muutkin. Taitaa olla hyvä pitää taukoa ja palata linnoihin, kun entisten pöly on laskeutunut.

    • Mika / Lähtöportti

      7.5.2018 at 11:06

      Olen kyllä linnafani, mutta munkin on pakko myöntää, etten jaksaisi sellaista matkaa, jossa kierrettäisiin pelkkiä linnoja päivästä toiseen. Käyn tosi mielelläni katsomassa aina yhden tai kaksi linnaa, jos niitä reissun varrelle osuu, mutta rajansa kuitenkin tässäkin asiassa. Vähän sama juttu koskee jopa pieniä italialaisia kukkulakaupunkeja. Niin paljon kuin niistäkin tykkään, niin liian montaa sellaistakaan ei monena peräkkäisenä päivänä jaksa 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eurooppa

12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Kirkot kuuluvat monen kaupungin tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon. Kokosin näin pääsiäisen aikaan listan eurooppalaisista kirkoista, jotka ovat jääneet itselleni parhaiten mieleen.

Matkoilla Euroopan eri maissa on tullut vastaan lukemattomia sykähdyttäviä kirkkoja. Halusin nyt nostaa esiin muutamia näyttäviä katedraaleja, hienoja kirkkoja ja pieniä kappeleita, jotka ovat jääneet itselleni erityisen hyvin mieleen. Valitsin listalle keskenään erilaisia rakennuksia, joista osa on hieman erikoisiakin. Tämä ei siis ole luettelo Euroopan kauneimmista kirkoista, vaan paremminkin kokoelma kohteista, joihin liittyy jonkinlainen tarina.


kirkot_pietarinkirkko

1. Pietarinkirkko, Rooma

Tuntuu luonnolliselta aloittaa lista Euroopan suurimmasta kirkosta, jonka mittasuhteet ovat todella vaikuttavia. Muistan nauttineeni rakennuksen mahtipontisuudesta symmetrisellä Pietarinaukiolla myös joskus yllä olevaa kuvaa hiljaisempaan aikaan. Vatikaanivaltiossa keskellä Roomaa sijaitseva Pietarinkirkko on koko roomalaiskatolisen kirkon keskus. Parhaat Vatikaaniin liittyvät muistoni ovat eräältä tammikuulta, kun kiipesimme kupolissa olevalle näköalatasanteelle. Kupolissa oli silloin hiljaista, sillä seuranamme oli vain yksi utuista kaupunkia ihaillut nunna. Roomassa käydessä on hyvä muistaa, että kaupungissa on paljon muitakin upeita kirkkoja, joihin pääsee Pietarinkirkosta poiketen jonottamatta sisään.


pariisi_montmartre_sacrecoeur_02

2. Sacré-Cœur, Pariisi

Montmartren kukkulaa hallitseva Sacré-Cœurin basilika näkyy kauas Pariisiin. Upeista kupoleista tunnettu kirkko on mielestäni parhaimmillaan nimenomaan ulkopuolelta nähtynä, mutta paikan päällä kannattaa toki kurkistaa myös sisälle. Muistan yhä ensimmäisen vierailuni Sacré-Cœurissa, kun pidimme täällä pääsiäisen aikaan sadetta ja kuuntelimme samalla tunnelmallista kuorolaulua. Olen käynyt tässä kirkossa kaikilla neljällä Pariisin-matkallani, mutta kuluttanut sitäkin enemmän aikaa rakennuksen edustalla olevilla portailla istuen ja hienoja kaupunkinäkymiä ihaillen. Jos maisemia haluaa katsella vieläkin korkeammalta, voi kiivetä Sacré-Cœurin kupoliin.


milano_2023_duomo_01

3. Milanon tuomiokirkko

Italiassa riittää toinen toistaan komeampia tuomiokirkkoja, joista valitsen nyt mukaan itselleni tutuimman eli Milanon Duomon. Duomo di Milanon parasta antia on mielestäni kattotasanne, jolla on tilaa ihailla kaupunkia eri suuntiin. Katolta käsin voi myös tutkia lähietäisyydeltä kaupunkia vartioivia pyhimysten patsaita. Näistä korkeimmalla on nimellä Madonnina tunnettu kullattu Neitsyt Maria, jota pidetään koko kaupungin symbolina. Myös goottilaistyylisen katedraalin koristeelliset ulkoseinät sekä tummanpuhuvat sisätilat ovat vaikuttavaa nähtävää. Jättimäistä tuomiokirkkoa ei rakennettu hetkessä, sillä 1300-luvulla alkanut urakka päättyi lopullisesti vasta loppiaisena 1965.
 
Lue lisää jutustani Duomon katto – Milanon paras nähtävyys?


kirkot_sagradafamilia

4. Sagrada Família, Barcelona

Arkkitehti Antoni Gaudín mestariteoksen Sagrada Famílian rakennustyöt alkoivat jo vuonna 1882, mutta kirkko ei ole valmistunut vieläkään. Gaudí otti suunnittelutyöt tosissaan, sillä hän omisti koko ajan kunnianhimoisemmaksi muuttuneelle projektille elämänsä neljä viimeistä vuosikymmentä ja muutti lopulta kirkkoon asumaan. Gaudí jäi raitiovaunun alle kesällä 1926, ja Sagrada Família olisi nyt tarkoitus saada viimein valmiiksi tasan sata vuotta myöhemmin. Olen käynyt ihailemassa Gaudín omaperäistä ja jopa surrealistista arkkitehtuuria vuosina 2001 sekä 2008, ja olisi kieltämättä hienoa nähdä Sagrada Família vielä kerran täysin valmiina. Arvostan kovasti Antoni Gaudín persoonallisia töitä, joita on Barcelonassa paljon muitakin.


pariisi_saintechapelle_01

5. Sainte-Chapelle, Pariisi

Pariisissa on paljon näyttäviä kirkkoja, joista nostan esiin vielä Sainte-Chapellen. Goottilaistyylinen rakennus valmistui 1200-luvulla kuninkaalliseksi kappeliksi. Kappeleita on täällä jopa kahdessa kerroksessa, joista ylempi on selvästi näyttävämpi. Sitä hallitsevat häikäisevän kauniit lasimaalaukset, jotka tekevät Sainte-Chapellesta yhden Pariisin upeimmista nähtävyyksistä. Ikkunamaalaukset ovat täynnä yksityiskohtaisia kuvia, jotka kertovat raamatullisia tarinoita. Sainte-Chapelle sijaitsee Seine-joen saarella Île de la Citélla, jossa se kohoaa melko ahtaalla sisäpihalla muiden rakennusten puristuksessa.


madonna_del_ghisallo_04

6. Madonna del Ghisallon kappeli, Magreglio

Edellistä huomattavasti vaatimattomampi kappeli sijaitsee pikkuruisessa Magreglion kunnassa kauniin Comojärven tuntumassa. Madonna del Ghisallon kappeli sykähdyttää erityisesti pyöräilyn ystäviä ja sitä voikin kutsua sanan varsinaisessa merkityksessä aidoksi urheilupyhätöksi. Paavi Pius XII julisti vuonna 1949 Ghisallon Madonnan pyöräilijöiden suojeluspyhimykseksi, ja tämä pieni pyhättö onkin täyttynyt pyöräilijälegendojen kilpapyöristä sekä muista muistoesineistä. Kappeli on rakennettu Italian ympäriajossakin käytetyn nousun päälle, ja monet pyöräilyn harrastajat pysähtyvät lenkkinsä varrella kappeliin. Madonna del Ghisallon kappelissa vieraileminen oli minulle hyvin koskettava kokemus. Kappelin vieressä toimii pyöräilymuseo.   

Lue lisää jutustani Madonna del Ghisallo – pyöräilijöiden pyhättö.


kirkot_saintpatricks

7. Pyhän Patrickin katedraali, Dublin

Viehättävällä Irlannin saarella on paljon kiinnostavia harmaakivisiä kirkkoja, joista valitsin nyt mukaan kaikista suurimman. Irlannin suojeluspyhimykselle omistettu goottilainen katedraali sijaitsee Dublinissa samalla paikalla, jossa Pyhän Patrickin uskotaan kastaneen ihmisiä kristinuskoon vuoden 450 tienoilla. Pyhän Patrickin katedraali rakennettiin 1200-luvulla katoliseksi pyhäköksi, mutta se on ollut englantilaisten 1500-luvulla suorittamasta uskonpuhdistuksesta lähtien anglikaaninen kirkko. Rakennuksen parasta antia ovat sisätilat, joissa voi kuluttaa paljonkin aikaa veistoksiin, hautoihin ja muihin yksityiskohtiin tutustuen.


sevilla_katedraali_16

8. Sevillan katedraali

Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa Sevillan katedraalia voi pitää kaupunkinsa keskipisteenä. Yksi maailman suurimmista kirkkorakennuksista on sisältä päin hieman hämmentävä, sillä pääalttari on sijoitettu melko ahtaasti niin, ettei sen edustalla ole suurta avointa tilaa seurakunnalle. Katedraali muistuttaa jopa taidenäyttelyä, sillä ihailtavana on paljon koristeellisia sivukappeleita sekä erilaisia taideaarteita ja merkkihenkilöiden hautoja. Katedraalin vieressä kohoava upea kellotorni La Giralda on perintöä islaminuskoisten maurien ajalta. Torniin voi kiivetä katselemaan maisemia. Sekä katedraali että La Giralda ovat suosittuja turistikohteita, joten pääsyliput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen.

Lue lisää jutustani Sevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar.


kirkot_hallgrimskirkja

9. Hallgrímskirkja, Reykjavík

Reykjavíkista löytyvä Hallgrímurin kirkko on koko Islannin korkein rakennus. Kirkon moderni, yksinkertainen ja mahtipontinenkin arkkitehtuuri heijastelee Islannin luontoa ja sopii maan henkeen hyvin. Syksyllä 1986 valmistuneen kirkon rakentamiseen kului peräti neljäkymmentä vuotta, ja se on omistettu islantilaiselle runoilijalle ja kirkonmiehelle Hallgrímur Péturssonille. Omasta vierailustamme on jäänyt parhaiten mieleen tornin näköalatasanne, jolta aukeaa hienot maisemat kauas kaupungin ulkopuolelle. Opimme myös kantapään kautta, ettei kirkontorneissa vierailuja kannata ajoittaa puolenpäivän kellonlyöntien aikaan.


vilna_pyhanannankirkko_04

10. Pyhän Annan kirkko, Vilna

Pieni on joskus kaunista, ja tämä pätee ainakin Liettuan pääkaupungista löytyvään Pyhän Annan kirkkoon. Ehkä juuri nimenomaan lilliputtimainen koko on se, joka tekee goottilaisesta punatiilikirkosta niin kiehtovan. Itse Napoleonkin ihastui aikoinaan Pyhän Annan kirkkoon niin palavasti, että uhkasi viedä sen mukanaan Pariisiin. Tyylikkäät punatiiliseinät ovat säilyneet käytännössä alkuperäisessä asussaan jo yli viisisataa vuotta ja kirkko onkin parhaimmillaan nimenomaan ulkoa päin ihailtuna. Ei barokkityylisissä sisätiloissakaan toisaalta mitään vikaa ole.


kirkot_chapelledurosaire

11. Chapelle du Rosaire, Vence

Henri Matissen suunnittelema Chapelle du Rosaire sijaitsee pienen Vencen kaupungin laidalla noin kymmenen kilometrin päässä Ranskan Rivieran rannikolta. Rakennus on ulkopuolelta kovin vaatimaton, mutta kappelin viehätys piilee maailmankuulun taidemaalarin luomissa sisätiloissa. Valokuvaus kappelin sisällä on valitettavasti kielletty. Pieni pelkistetty kappeli on jäänyt mieleeni koskettavana paikkana, jonka kohokohtiin kuuluvat Henri Matissen kolmiväriset ikkunamaalaukset. Matisse itse oli ateisti, mutta taiteilija lupautui vanhoilla päivillään suunnittelemaan kappelin kiitoksena häntä vakavassa sairaudessa auttaneelle hoitajalle. Nunnaksi ryhtynyt sairaanhoitaja ja hänen dominikaanisisarensa saivat käyttöönsä aivan ainutlaatuisen kappelin.


kirkot_arkapana

12. Luojan Arkki, Krakova

Tällä Krakovassa näkemälläni kirkolla on erityinen historia. Arka Pana eli Luojan Arkki sijaitsee keskustan ulkopuolella Nowa Hutassa, joka rakennettiin aikoinaan kommunistiseksi mallikaupungiksi. Suurin osa asukkaista oli hartaita katolisia, mutta kommunistihallinto kielsi kirkon rakentamisen alueelle. Nykyisen kirkon paikalla oli vain maahan pystytetty risti, kun muuan Karol Wojtyla piti täällä saarnojaan. Maailma oppi myöhemmin tuntemaan herra Wojtylan nimellä paavi Johannes Paavali II, ja paikalle syntyi lopulta kokonainen kirkko paikallisten asukkaiden talkootyöllä. Kymmenvuotinen urakka valmistui keväällä 1977. Kirkon tyylikkäästi pelkistetyt sisätilat eivät noudata perinteistä katolista arkkitehtuuria, vaan muistuttavat modernien suomalaisten kirkkojen ilmettä.


kirkot_orvieto

 
Listoja on aina hauska koota, vaikka niiden ulkopuolelle jää väkisinkin paljon mainitsemisen arvoisia kohteita. Nyt syrjään joutui monta mielessäni ollutta kuuluisaa katedraalia sekä muutamia vähemmän tunnettuja kirkkoja. Päätin, että mukaan pääsee korkeintaan kolme edustajaa samasta maasta, joten varsinkin moni ihailemani italialainen kirkko jäi nyt listan ulkopuolelle. Katsotaan siis, tulisiko tälle listalle joskus myös jatko-osa.

Lue myös juttuni 10+1 sykähdyttävää kirkkoa Suomessa.

Jatka lukemista

Eurooppa

Euroopan kauneimmat sillat

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Euroopassa on paljon kuuluisia siltoja, joista esittelen nyt kaksikymmentä. Jotkut ovat jääneet mieleen arkkitehtuurinsa vuoksi, toiset tunnelmansa ansiosta ja monilla on erityistä historiallista arvoa. Mukana on niin mahtipontisia kuin pieniäkin siltoja.

Sillat kiehtovat monellakin tapaa. Niitä rakennetaan yhdistämään ihmisiä ja paikkoja, ne näyttävät parhaimmillaan upeilta sekä ovat toisinaan uskomattomia insinöörityön taidonnäytteitä. Kokosin listalle 16 omilta matkoiltani parhaiten mieleen jäänyttä siltaa ja lisäsin loppuun vielä neljä sellaista, jotka haluaisin päästä joskus näkemään. Osa matkoistani on tehty ennen siirtymistä digikameran käyttöön, joten mukana on itse ottamieni lisäksi kuvapankista löytyneitä kuvia.


praha_karluvmost_01


1. KAARLENSILTA, PRAHA

Olen maininnut Kaarlensillan blogissani monesti aiemminkin, joten ei liene yllätys, että se löytyy heti tämän listan ykköspaikalta. Mieleeni on jäänyt sillan tunnelma lapsuuden Tšekkoslovakian-matkalla sekä muutama vuosi sitten kokemani auringonnousu, jolloin muuten niin ruuhkainen silta oli lähes autio. Vankkaa Vltava-joen ylittävää kivisiltaa koristavat lukuisat patsaat. Kansallispyhimys Jan Nepomukin patsaan jalustassa olevan laatan koskettaminen varmistaa paluun uudelleen Prahaan.

Lue lisää kohteesta: Monien tunnelmien Kaarlensilta


sillat_pontevecchio_firenze


2. PONTE VECCHIO, FIRENZE

Ponte Vecchio jää taatusti mieleen, sillä Arno-jokea reunustavat keskiaikaiset rakennukset näyttävät jatkuvan lähestulkoon saumattomasti veden päälle. Vilkkaalla sillalla toimii lukuisia koruliikkeitä. Ponte Vecchiolla työskenteli alun perin teurastajia, mutta heidät häädettiin hajuhaittojen vuoksi ja tilalle saapui jo vuosisatoja sitten kultaseppiä. Ponte Vecchio on nimensä mukaisesti Firenzen vanhin silta ja myös ainoa, jota ei tuhottu toisessa maailmansodassa.


sillat_kapellbrucke_luzern


3. KAPELLBRÜCKE, LUZERN

Yksi Euroopan kuvauksellisimmista ja erikoisimmista silloista löytyy Sveitsin Luzernista, joka on muutenkin varsin kaunis kaupunki. Euroopan vanhin puusilta ylittää Reuss-joen viistosti, jolloin sille kertyy mittaa parisataa metriä. Tunnelmallisen kävelysillan kattorakenteissa on vanhoja kolmionmuotoisia maalauksia, jotka esittelevät paikallista historiaa. Sillan yhteydessä on keskeltä jokea kohoava Wasserturm, jota on käytetty vuosisatojen kuluessa muun muassa vankilana.


Kuva: Pixabay

4. TOWER BRIDGE, LONTOO

Tower Bridge on yksi Lontoon tunnetuimmista nähtävyyksistä ja se ansaitsee paikkansa tämän listan kärkipäässä mahtipontisen ulkomuotonsa ansiosta. 1800-luvun lopulla valmistuneen sillan haluttiin muistuttavan viereistä Towerin linnaa, joten sitä hallitsee kaksi juhlalliselta näyttävää tornia. Tower Bridgen ylemmälle tasolle asennettiin vuonna 2014 turistien iloksi lasilattia, joka on yli neljäkymmentä metriä Thames-joen yläpuolella.


ronda_01


5. PUENTE NUEVO, RONDA

Ronda on yksi Andalusian miellyttävimmistä ja mieleenpainuvimmista vierailukohteista. Kaupunki kohoaa korkeiden jyrkänteiden reunoilla ja jakautuu dramaattisen El Tajo -rotkon molemmille puolille. Kaupunginosat yhdistää kivinen Puente Nuevo eli Uusi silta, jolla on tosin ikää jo pitkälti yli kaksisataa vuotta. Lähes sata metriä korkea rakennelma on tärkeä maamerkki ja kuuluu ehdottomasti maanosamme vaikuttavimpiin siltoihin.

Lue lisää kohteesta: Huiman kaunis Ronda


sillat_hapenny_dublin


6. HA’PENNY BRIDGE, DUBLIN

Myös pieni voi olla kaunista. Vuonna 1816 valmistunut valurautainen kävelysilta on romanttisin paikka ylittää Irlannin pääkaupunkia halkova Liffey-joki. Ennen sillan rakentamista kaupunkilaiset käyttivät kulkemiseen lauttoja. Turhaksi jäänyt lauttayhtiö sai korvauksena menettämistään tuloista periä sillan ylittäjiltä pienen maksun, minkä vuoksi silta tunnetaan edelleen puolen pennin siltana. Nykyään maksua ei enää peritä, mutta harva tietää, että sillan virallinen nimi on Liffey Bridge.


sillat_santangelo_rooma


7. PONTE SANT’ANGELO, ROOMA

Rooman halki virtaavan Tiber-joen ylittää monta vanhaa siltaa. Omasta mielestäni niistä kaunein on Castel Sant’Angelon linnoituksen kohdalle rakennettu Ponte Sant’Angelo. Silta valmistui jo antiikin aikaan vuonna 134, mutta sen muoto on vuosisatojen kuluessa muuttunut jonkin verran. Siltaa koristaa kaksitoista patsasta, jotka esittävät Pyhää Pietaria, Pyhää Paavalia sekä kymmentä erilaista enkeliä. Ponte Sant’Angelo miellyttää myös siksi, että se on rauhoitettu jalankulkijoiden käyttöön.

Lue lisää kohteesta: 10 x Rooma


sillat_domluis_porto


8. PONTE DE DOM LUÍS I, PORTO

Yksi Porton maamerkeistä on mahtava metallisilta, joka kuuluu erottamattomana osana Douro-joen kuvauksellisiin rantanäkymiin. Kuningas Luís I:n mukaan nimetty rakennelma yhdistää Porton ja Vila Nova de Gaian kaupungit toisiinsa. Sillan suunnitteli maineikkaan Gustave Eiffelin oppipoika ja entinen liikekumppani Théophile Seyrig. Sillan erikoisuutena ovat kaksi eri tasoa. Ylempi kansi on peräti 85 metrin korkeudessa ja sen päältä aukeaa huikea maisema ympäristöön.


Kuva: Pixabay

9. RIALTON SILTA, VENETSIA

Olen käynyt Venetsiassa toistaiseksi vain kerran, jo ensimmäisellä Italian-matkallani kauan sitten. Kanavien kaupunki pääsee silti tälle listalle peräti kahteen kertaan. Venetsian pääväylän Canal Granden ylittävä Ponte di Rialto on kaupungin silloista näyttävin. Se valmistui 1500-luvun lopulla ja oli pitkään ainoa kävelyreitti Canal Granden ylitse. Nykyään se on yksi kaupungin ruuhkaisimmista paikoista turistialueella, joka jatkuu Rialtolta vilkkaana ainakin Markuksen torille saakka.


sillat_25abril_lissabon


10. PONTE 25 DE ABRIL, LISSABON

Lissabonin ohi virtaavan Tajo-joen ylittää punainen riippusilta, joka muistuttaa suuresti kuuluisaa esikuvaansa Golden Gatea. Lissabonin sillan toteuttajaksi valittu amerikkalaisyhtiö rakensi aiemmin San Franciscon Bay Bridgen, mutta Golden Gaten rakentaja oli kuitenkin eri. Sillan nimi Huhtikuun 25. päivän silta viittaa neilikkavallankumoukseen, joka vapautti Portugalin vuonna 1974 sotilasjuntan alta kohti demokratiaa. Tajo-joen voi ylittää myös uudempaa ja pidempää Ponte Vasco da Gamaa pitkin.


Kuva: Pixabay

11. KETJUSILTA, BUDAPEST

Budapest kuuluu matkakohteisiin, joihin en ole vielä koskaan aikuisiällä palannut. Teini-iän reissulta on jäänyt mieleen muutamia kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä, joista yksi on tietenkin Széchenyin ketjusilta. Tonavan ylittävä riippusilta valmistui vuonna 1849 ja sillä oli suuri merkitys kaupungin kehittymisessä, sillä se yhdisti erilliset Budan ja Pestin kaupungit toisiinsa. Monumentaalinen Ketjusilta on upea ilmestys erityisesti iltavalaistuksessa Budan kukkuloilta nähtynä.


sillat_juutinrauma


12. JUUTINRAUMAN SILTA, MALMÖ/KÖÖPENHAMINA

Matkustaminen Ruotsin ja Tanskan välillä mullistui heinäkuussa 2000, kun Juutinrauman silta yhdisti maat toisiinsa. Malmön ja Kööpenhaminan välillä voi kulkea sekä moottori- että rautatietä pitkin. Lähes kahdeksan kilometrin mittainen ja korkealle meren yläpuolelle kohoava silta on vaikuttava ilmestys. Olen ajanut Juutinrauman sillan ylitse molempiin suuntiin, ja kokemus on jäänyt hyvin mieleen. Juutinrauman silta tunnetaan myös suositun Silta-televisiosarjan ansiosta.


Kuva: Pixabay

13. FORTH BRIDGE, EDINBURGH

Tein parikymmentä vuotta sitten Edinburghista käsin pienen retken keskustan ulkopuolelle. Ylitimme paikallisjunalla Forth Bridgen, kävimme sillan juurella Deep Sea World -akvaariossa ja pysähdyimme vielä ihmettelemään tuulisen Forthinvuonon ylittävää rautatiesiltaa. Punainen rakennelma jää hyvin mieleen persoonallisen muotonsa ansiosta. Teräksisellä sillalla on pituutta lähes 2,5 kilometriä ja voi vain kuvitella millainen insinöörityön ihme se oli valmistuessaan vuonna 1890.


Kuva: Pixabay

14. HUOKAUSTEN SILTA, VENETSIA

Venetsian toinen maailmankuulu silta eli Huokausten silta ei erotu koollaan, koska sillä on pituutta vain yksitoista metriä. Valkeasta kalkkikivestä tehty umpinainen silta on silti kaunis ilmestys korkealla vesikanavan yläpuolella. Romanttiselta kuulostavan nimen tausta on varsin karu. Ponte dei Sospiri toimi kulkuväylänä Dogen palatsin kuulusteluhuoneesta viereisen rakennuksen vankilaan, ja tuomituilla oli tapana huokaista nähdessään sillan ikkunasta viimeistä kertaa Venetsian kauneuden.


slovenia_ljubljana_09


15. LOHIKÄÄRMESILTA, LJUBLJANA

Zmajski most eli Lohikäärmesilta ei sykähdytä tunnelmallaan, sillä autoliikenne saa paikan tuntumaan hyvinkin arkiselta. Ljubljanica-joen ylittävä silta kuuluu silti rakastamani kaupungin suosituimpiin nähtävyyksiin, koska sen jokaista neljää kulmaa koristaa näyttävä lohikäärmepatsas. Legendan mukaan Ljubljanan perustaja Iason surmasi lohikäärmeen, minkä vuoksi taruolennosta tuli kaupungin symboli. Lohikäärmeteemaan törmää helposti muuallakin Slovenian pääkaupungissa.

Lue lisää kohteesta: Päivä viehättävässä Ljubljanassa


kerava02


16. KERAVAN KIVISILTA

Myönnetään että tässä on vahvaa kotiin päin vetämistä, mutta ei kai kukaan keravalainen voisi tehdä siltalistausta mainitsematta kotikaupungin ikonista Kivisiltaa. Vankka Keravanjoen ylittävä silta johtaa nykyisin umpikujaan, mutta oli aikoinaan osa Keravan ja Sipoon välistä tietä. Paikalla oli alun perin heikkokuntoinen puusilta, jonka huoltovastuusta riideltiin 1800-luvulla keravalaisten ja sipoolaisten kesken. Sopu syntyi rakentamalla kaiken kestävä sekä kauneudessaan verraton Kivisilta.


Kuva: Pixabay

+ GLENFINNAN VIADUCT, GLENFINNAN

Glenfinnan Viaduct on komea kivinen rautatiesilta Skotlannin Ylämailla. Noin 380 metrin pituinen kaareva silta tekee mutkan kauniissa skotlantilaismaisemassa ja ylittää sekä laakson että sen pohjalla virtaavan Finnan-joen. Glenfinnanin sillalle pääsee The Jacobite -höyryjunan kyydissä, joka kulkee turistien iloksi Fort Williamin ja Mallaigin välillä. Kovimmat Harry Potter -fanit luultavasti jo tietävätkin, että kyseessä on kirjoista ja elokuvista tuttu Tylypahkan pikajuna.


Kuva: Pixabay

+ PONT DU GARD, VERS-PONT-DU-GARD

Ranskan Provencessa sijaitseva Pont du Gard mainitaan monessa listauksessa yhtenä Euroopan tärkeimmistä nähtävyyksistä. Parituhatta vuotta vanha silta onkin kuvien perusteella harvinaisen upea ilmestys. Gard-joen yläpuolelle kohoavaan Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluu kolme kerrosta, joista ylimmäinen on osa roomalaisten rakentamaa akveduktia. Pont du Gard on helppo yhdistää Provencen-matkan ohjelmaan, sillä se sijaitsee melko lähellä Avignonia ja Nîmesiä.


Kuva: Pixabay

+ PONT D’AVIGNON, AVIGNON

Provencessa on toinenkin silta, jonka haluaisin päästä näkemään. Pont Saint-Bénézet eli Avignonin silta tunnetaan lastenlaulusta Sur le pont d’Avignon, jota oma tyttärenikin on koulun joulujuhlassa laulanut. Rhônejoen ylittänyt silta rakennettiin 1100-luvulla, mutta puolet siitä romahti suuressa tulvassa noin viittäsataa vuotta myöhemmin. Siltaa ei ole koskaan korjattu, mutta jäljelle jäänyt osa on säilytetty historiallisena muistomerkkinä. Se on myös Unescon maailmanperintökohde.


Kuva: Pixabay

+ STARI MOST, MOSTAR

Mostarin Stari most eli Vanha silta saattaa hyvinkin olla koko Bosnia-Hertsegovinan tunnetuin nähtävyys. Sillalla on suurta symbolista arvoa, sillä se yhdistää etnisesti jakautuneen kaupungin bosniakki- ja kroaattialueet toisiinsa. Stari most tuhoutui Bosnian taisteluissa syksyllä 1993, mutta rakennettiin sodan päätyttyä uudelleen alkuperäisen mukaiseksi. Neretva-joen ylittävä silta taitaa olla jonkinmoinen turistirysä, mutta haluan joka tapauksessa nähdä sen Bosnian-matkan yhteydessä.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja