Kirkot kuuluvat monen kaupungin tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon. Kokosin näin pääsiäisen aikaan listan eurooppalaisista kirkoista, jotka ovat jääneet itselleni parhaiten mieleen.

Matkoilla Euroopan eri maissa on tullut vastaan lukemattomia sykähdyttäviä kirkkoja. Halusin nyt nostaa esiin muutamia näyttäviä katedraaleja, hienoja kirkkoja ja pieniä kappeleita, jotka ovat jääneet itselleni erityisen hyvin mieleen. Valitsin listalle keskenään erilaisia rakennuksia, joista osa on hieman erikoisiakin. Tämä ei siis ole luettelo Euroopan kauneimmista kirkoista, vaan paremminkin kokoelma kohteista, joihin liittyy jonkinlainen tarina.

1. Pietarinkirkko, Rooma

Tuntuu luonnolliselta aloittaa lista Euroopan suurimmasta kirkosta, jonka mittasuhteet ovat todella vaikuttavia. Muistan nauttineeni rakennuksen mahtipontisuudesta symmetrisellä Pietarinaukiolla myös joskus yllä olevaa kuvaa hiljaisempaan aikaan. Vatikaanivaltiossa keskellä Roomaa sijaitseva Pietarinkirkko on koko roomalaiskatolisen kirkon keskus. Parhaat Vatikaaniin liittyvät muistoni ovat eräältä tammikuulta, kun kiipesimme kupolissa olevalle näköalatasanteelle. Kupolissa oli silloin hiljaista, sillä seuranamme oli vain yksi utuista kaupunkia ihaillut nunna. Roomassa käydessä on hyvä muistaa, että kaupungissa on paljon muitakin upeita kirkkoja, joihin pääsee Pietarinkirkosta poiketen jonottamatta sisään.

2. Sacré-Cœur, Pariisi

Montmartren kukkulaa hallitseva Sacré-Cœurin basilika näkyy kauas Pariisiin. Upeista kupoleista tunnettu kirkko on mielestäni parhaimmillaan nimenomaan ulkopuolelta nähtynä, mutta paikan päällä kannattaa toki kurkistaa myös sisälle. Muistan yhä ensimmäisen vierailuni Sacré-Cœurissa, kun pidimme täällä pääsiäisen aikaan sadetta ja kuuntelimme samalla tunnelmallista kuorolaulua. Olen käynyt tässä kirkossa kaikilla neljällä Pariisin-matkallani, mutta kuluttanut sitäkin enemmän aikaa rakennuksen edustalla olevilla portailla istuen ja hienoja kaupunkinäkymiä ihaillen. Jos maisemia haluaa katsella vieläkin korkeammalta, voi kiivetä Sacré-Cœurin kupoliin.

3. Milanon tuomiokirkko

Italiassa riittää toinen toistaan komeampia tuomiokirkkoja, joista valitsen nyt mukaan itselleni tutuimman eli Milanon Duomon. Duomo di Milanon parasta antia on mielestäni kattotasanne, jolla on tilaa ihailla kaupunkia eri suuntiin. Katolta käsin voi myös tutkia lähietäisyydeltä kaupunkia vartioivia pyhimysten patsaita. Näistä korkeimmalla on nimellä Madonnina tunnettu kullattu Neitsyt Maria, jota pidetään koko kaupungin symbolina. Myös goottilaistyylisen katedraalin koristeelliset ulkoseinät sekä tummanpuhuvat sisätilat ovat vaikuttavaa nähtävää. Jättimäistä tuomiokirkkoa ei rakennettu hetkessä, sillä 1300-luvulla alkanut urakka päättyi lopullisesti vasta loppiaisena 1965.
 
Lue lisää jutustani Duomon katto – Milanon paras nähtävyys?

4. Sagrada Família, Barcelona

Arkkitehti Antoni Gaudín mestariteoksen Sagrada Famílian rakennustyöt alkoivat jo vuonna 1882, mutta kirkko ei ole valmistunut vieläkään. Gaudí otti suunnittelutyöt tosissaan, sillä hän omisti koko ajan kunnianhimoisemmaksi muuttuneelle projektille elämänsä neljä viimeistä vuosikymmentä ja muutti lopulta kirkkoon asumaan. Gaudí jäi raitiovaunun alle kesällä 1926, ja Sagrada Família olisi nyt tarkoitus saada viimein valmiiksi tasan sata vuotta myöhemmin. Olen käynyt ihailemassa Gaudín omaperäistä ja jopa surrealistista arkkitehtuuria vuosina 2001 sekä 2008, ja olisi kieltämättä hienoa nähdä Sagrada Família vielä kerran täysin valmiina. Arvostan kovasti Antoni Gaudín persoonallisia töitä, joita on Barcelonassa paljon muitakin.

5. Sainte-Chapelle, Pariisi

Pariisissa on paljon näyttäviä kirkkoja, joista nostan esiin vielä Sainte-Chapellen. Goottilaistyylinen rakennus valmistui 1200-luvulla kuninkaalliseksi kappeliksi. Kappeleita on täällä jopa kahdessa kerroksessa, joista ylempi on selvästi näyttävämpi. Sitä hallitsevat häikäisevän kauniit lasimaalaukset, jotka tekevät Sainte-Chapellesta yhden Pariisin upeimmista nähtävyyksistä. Ikkunamaalaukset ovat täynnä yksityiskohtaisia kuvia, jotka kertovat raamatullisia tarinoita. Sainte-Chapelle sijaitsee Seine-joen saarella Île de la Citélla, jossa se kohoaa melko ahtaalla sisäpihalla muiden rakennusten puristuksessa.

6. Madonna del Ghisallon kappeli, Magreglio

Edellistä huomattavasti vaatimattomampi kappeli sijaitsee pikkuruisessa Magreglion kunnassa kauniin Comojärven tuntumassa. Madonna del Ghisallon kappeli sykähdyttää erityisesti pyöräilyn ystäviä ja sitä voikin kutsua sanan varsinaisessa merkityksessä aidoksi urheilupyhätöksi. Paavi Pius XII julisti vuonna 1949 Ghisallon Madonnan pyöräilijöiden suojeluspyhimykseksi, ja tämä pieni pyhättö onkin täyttynyt pyöräilijälegendojen kilpapyöristä sekä muista muistoesineistä. Kappeli on rakennettu Italian ympäriajossakin käytetyn nousun päälle, ja monet pyöräilyn harrastajat pysähtyvät lenkkinsä varrella kappeliin. Madonna del Ghisallon kappelissa vieraileminen oli minulle hyvin koskettava kokemus. Kappelin vieressä toimii pyöräilymuseo.   

Lue lisää jutustani Madonna del Ghisallo – pyöräilijöiden pyhättö.

7. Pyhän Patrickin katedraali, Dublin

Viehättävällä Irlannin saarella on paljon kiinnostavia harmaakivisiä kirkkoja, joista valitsin nyt mukaan kaikista suurimman. Irlannin suojeluspyhimykselle omistettu goottilainen katedraali sijaitsee Dublinissa samalla paikalla, jossa Pyhän Patrickin uskotaan kastaneen ihmisiä kristinuskoon vuoden 450 tienoilla. Pyhän Patrickin katedraali rakennettiin 1200-luvulla katoliseksi pyhäköksi, mutta se on ollut englantilaisten 1500-luvulla suorittamasta uskonpuhdistuksesta lähtien anglikaaninen kirkko. Rakennuksen parasta antia ovat sisätilat, joissa voi kuluttaa paljonkin aikaa veistoksiin, hautoihin ja muihin yksityiskohtiin tutustuen.

8. Sevillan katedraali

Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa Sevillan katedraalia voi pitää kaupunkinsa keskipisteenä. Yksi maailman suurimmista kirkkorakennuksista on sisältä päin hieman hämmentävä, sillä pääalttari on sijoitettu melko ahtaasti niin, ettei sen edustalla ole suurta avointa tilaa seurakunnalle. Katedraali muistuttaa jopa taidenäyttelyä, sillä ihailtavana on paljon koristeellisia sivukappeleita sekä erilaisia taideaarteita ja merkkihenkilöiden hautoja. Katedraalin vieressä kohoava upea kellotorni La Giralda on perintöä islaminuskoisten maurien ajalta. Torniin voi kiivetä katselemaan maisemia. Sekä katedraali että La Giralda ovat suosittuja turistikohteita, joten pääsyliput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen.

Lue lisää jutustani Sevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar.

9. Hallgrímskirkja, Reykjavík

Reykjavíkista löytyvä Hallgrímurin kirkko on koko Islannin korkein rakennus. Kirkon moderni, yksinkertainen ja mahtipontinenkin arkkitehtuuri heijastelee Islannin luontoa ja sopii maan henkeen hyvin. Syksyllä 1986 valmistuneen kirkon rakentamiseen kului peräti neljäkymmentä vuotta, ja se on omistettu islantilaiselle runoilijalle ja kirkonmiehelle Hallgrímur Péturssonille. Omasta vierailustamme on jäänyt parhaiten mieleen tornin näköalatasanne, jolta aukeaa hienot maisemat kauas kaupungin ulkopuolelle. Opimme myös kantapään kautta, ettei kirkontorneissa vierailuja kannata ajoittaa puolenpäivän kellonlyöntien aikaan.

10. Pyhän Annan kirkko, Vilna

Pieni on joskus kaunista, ja tämä pätee ainakin Liettuan pääkaupungista löytyvään Pyhän Annan kirkkoon. Ehkä juuri nimenomaan lilliputtimainen koko on se, joka tekee goottilaisesta punatiilikirkosta niin kiehtovan. Itse Napoleonkin ihastui aikoinaan Pyhän Annan kirkkoon niin palavasti, että uhkasi viedä sen mukanaan Pariisiin. Tyylikkäät punatiiliseinät ovat säilyneet käytännössä alkuperäisessä asussaan jo yli viisisataa vuotta ja kirkko onkin parhaimmillaan nimenomaan ulkoa päin ihailtuna. Ei barokkityylisissä sisätiloissakaan toisaalta mitään vikaa ole.

11. Chapelle du Rosaire, Vence

Henri Matissen suunnittelema Chapelle du Rosaire sijaitsee pienen Vencen kaupungin laidalla noin kymmenen kilometrin päässä Ranskan Rivieran rannikolta. Rakennus on ulkopuolelta kovin vaatimaton, mutta kappelin viehätys piilee maailmankuulun taidemaalarin luomissa sisätiloissa. Valokuvaus kappelin sisällä on valitettavasti kielletty. Pieni pelkistetty kappeli on jäänyt mieleeni koskettavana paikkana, jonka kohokohtiin kuuluvat Henri Matissen kolmiväriset ikkunamaalaukset. Matisse itse oli ateisti, mutta taiteilija lupautui vanhoilla päivillään suunnittelemaan kappelin kiitoksena häntä vakavassa sairaudessa auttaneelle hoitajalle. Nunnaksi ryhtynyt sairaanhoitaja ja hänen dominikaanisisarensa saivat käyttöönsä aivan ainutlaatuisen kappelin.

12. Luojan Arkki, Krakova

Tällä Krakovassa näkemälläni kirkolla on erityinen historia. Arka Pana eli Luojan Arkki sijaitsee keskustan ulkopuolella Nowa Hutassa, joka rakennettiin aikoinaan kommunistiseksi mallikaupungiksi. Suurin osa asukkaista oli hartaita katolisia, mutta kommunistihallinto kielsi kirkon rakentamisen alueelle. Nykyisen kirkon paikalla oli vain maahan pystytetty risti, kun muuan Karol Wojtyla piti täällä saarnojaan. Maailma oppi myöhemmin tuntemaan herra Wojtylan nimellä paavi Johannes Paavali II, ja paikalle syntyi lopulta kokonainen kirkko paikallisten asukkaiden talkootyöllä. Kymmenvuotinen urakka valmistui keväällä 1977. Kirkon tyylikkäästi pelkistetyt sisätilat eivät noudata perinteistä katolista arkkitehtuuria, vaan muistuttavat modernien suomalaisten kirkkojen ilmettä.

 
Listoja on aina hauska koota, vaikka niiden ulkopuolelle jää väkisinkin paljon mainitsemisen arvoisia kohteita. Nyt syrjään joutui monta mielessäni ollutta kuuluisaa katedraalia sekä muutamia vähemmän tunnettuja kirkkoja. Päätin, että mukaan pääsee korkeintaan kolme edustajaa samasta maasta, joten varsinkin moni ihailemani italialainen kirkko jäi nyt listan ulkopuolelle. Katsotaan siis, tulisiko tälle listalle joskus myös jatko-osa.

Lue myös juttuni 10+1 sykähdyttävää kirkkoa Suomessa.

Tein kesällä 1997 yhden elämäni parhaista matkoista, kun reissasimme täyden kuukauden ympäri Eurooppaa kaverini Juhanin kanssa. Tämä on jälkimmäinen osa edellisessä postauksessa alkaneesta tarinasta.

Saavumme parin viikon matkanteon jälkeen Gare de Lyonin asemalle Pariisiin. Laiturilla päivystävät konepistoolimiehet ja sotakoirat tuijottavat rinkkojamme epäilevästi, eikä metrolipun ostaminen meinaa onnistua ilman sujuvaa ranskan kieltä. Lopulta jonossa seuraavana ollut paikallinen nainen tulee hätiin ja tulkkaa meille parin päivän matkakortit. Saamme varattua aseman turisti-infosta hotellihuoneen, jota kohti pyrimme kahdella sardiinipurkkimaisella metrolla.

Nuhjuiselta vaikuttavan hotellin vastaanotossa päivystää hampaaton mummo, joka puhuu pelkkää ranskaa. Ainoat englanninkieliset sanat löytyvät seinältä, jossa muistutetaan rikkoutuneiden tavaroiden korvausvelvollisuudesta. Huoneemme ikivanha lipasto meinaa hajota ensi kosketuksesta käsiin, joten tilanne ei vaikuta lupaavalta. Löydämme vessan ja suihkun erään kaapin oven takaa. Tilaa on niukalti, joten oven alaosa on sahattu pois, jotta jalat saa pöntöllä istuessa mahtumaan vessan ulkopuolelle. Suihkussa ei mahdu kääntymään ympäri, mutta sieltä tulee lämmintä vettä. Pariisi on tunnetusti ahdas kaupunki.

Kävelemme kolmessa päivässä kilometritolkulla pitkin Pariisin katuja ja seuraamme kaupunkilaisten elämää. Kesän suurin nuorisovillitys näyttää olevan rullaluistelu, mutta vanhempi väki jatkaa loputtomia petanquekamppailujaan puistojen varjoissa. Näemme muun muassa Notre Damen, Luxembourgin puiston sekä Champs Élyséen. Louvre jaksaa kiinnostaa meitä tunnin, minkä jälkeen etsimme toisen tunnin uloskäyntiä. Törmäämme taidemuseon käytävällä turkulaiseen reilaajapoikaan, joka lyöttäytyy seuraamme loppupäiväksi. Häntä harmittaa, että vaikka Turuus on monta Hesee, ei Pariisissa ole yhtään. Päädymme McDonald’siin syömään.

Suunnistamme Eiffelin tornille ja nousemme Juhanin kanssa katselemaan maisemia sillä aikaa, kun uusi ystävämme jää alas kirjoittamaan postikortteja Turkuun. Kävelemme kaikki yhdessä vielä Riemukaarelle katsomaan, kuinka tuntemattoman sotilaan haudalle lasketaan kukkia. Turkulainen jatkaa illansuussa matkaansa jonnekin päin Eurooppaa ja me jäämme ahmimaan herkullisia crêpejä.

Kiipeämme viimeisenä Pariisin-iltana Montmartren kukkulalle ja katselemme Sacré-Cœurin kirkon portailta, kuinka aurinko laskee kaupungin kattojen taakse. Ympärillämme riittää eri puolilta maailmaa saapuneita nuoria, joista yksi soittaa kitaralla Hotel Californiaa ja muita hippihenkisiä hittejä. Tarjoilukin pelaa, kun afrikkalaistaustaiset kaverit myyvät jäillä täytettyihin ämpäreihin upotettuja juomatölkkejä. Kaupankäynti tosin keskeytyy aina poliisipartion lähestyessä, kun ämpärit juoksutetaan puiston kätköihin. Paikalle voisi jäädä muuten aamunkoittoon saakka, mutta hotellimme hampaaton mummo sulkee ovet aina yhdeltä yöllä. Joudumme lopulta melkein juoksemaan, kun suunnistan parin hollantilaisen oluen voimalla alkumatkan aivan väärään suuntaan.

Jätämme Pariisin kolmen yön jälkeen taaksemme ja suuntaamme aamujunalla kohti Le Havren satamaa. Le Havren ilmapiiri vaikuttaa Pariisia rennommalta, mutta meille ei jää kunnolla aikaa kaupunkiin tutustumiseen. Lautta kanaalin yli Portsmouthiin lähtee iltapäivällä ja kulutamme laivamatkan lähinnä syömiseen ja meren tuijottamiseen.

Saapuminen Ranskasta Englantiin on pienimuotoinen kulttuurishokki. Ihmiset vaikuttavat hyväntuulisilta, huumorintajuisilta ja puhuvat jokseenkin ymmärrettävää kieltä. Liikenne kulkee väärällä puolella tietä ja lämpömittari käyttää erikoista asteikkoa. Yövymme mukavassa bed & breakfastissa, jonka aamiainen koostuu pekonista, pavuista, kummallisesti valmistetusta tomaatista, suolaisesta makkaranpätkästä sekä kaiken muun päälle isketystä paistetusta kananmunasta. Tervetuloa Englantiin!

Kävelemme raikkaassa meri-ilmassa pieneen satamaan, josta kulkee ilmatyynyaluksia Isle of Wightin saarelle. Erikoisella kulkuvälineellä on mukava matkustaa ja pääsemme hetkessä Solentin salmen ylitse Ryden satamaan. Ilmatyynyaluksen etuna on, että se kulkee laskuveden aikaan kevyesti Wightsaaren rantahietikolla.

Väistelemme Rydessa rantaleluja kantavia ihmisiä, käymme turisti-infossa varaamassa majoituksen ja jatkamme pienellä paikallisjunalla Sandowniin. Ihastun maaseudun leppoisaan tunnelmaan, sillä tuntuu kuin aika kulkisi Wightsaarella hitaammin, eikä kellään olisi kiirettä minnekään. Matkailijoita kyllä on, mutta suurin osa heistä vaikuttaa englantilaisilta.

Majoitumme Chester Lodgeen, jonka mukava omistaja toivottaa meidät lämpimästi tervetulleiksi. Sandown on miellyttävä pieni rantakaupunki, jossa on omakotitaloja ja huolellisesti hoidettuja puutarhoja. Kylmä vesi huuhtelee pitkää hiekkarantaa, jolla eläkeläiset paistattelevat päivää. Paikallisena viihdekeskuksena toimii tyypillinen englantilainen huvilaituri peleineen ja kahviloineen.

Päätän vuokrata seuraavana aamuna polkupyörän ja ajelen yksikseni Wightsaaren eteläosan teillä. Näen paljon vihreitä niittyjä ja muutamia pikkukyliä. Saari on paikoitellen yllättävän mäkinen, mutta nautin maisemista ja reippaasta liikunnasta. Pysähdyn välillä pieneen eläintarhaan ja trooppiseen lintupuistoon, kunnes käännyn etelärannikolta sisämaahan päin. Poljen päivän aikana nelisenkymmentä kilometriä ja olen retkeeni tyytyväinen.

Wightsaarella voisi viihtyä kauemminkin, mutta palaamme toisen Sandownissa nukutun yön jälkeen Englannin pääsaarelle. Jatkamme Portsmouthista junalla Salisburyyn ja sieltä kaksikerroksisella bussilla kohti Stonehengen kivimuodostelmaa. Höpötämme Pariisissa tapaamaltamme kaverilta tarttunutta Turun murretta tyytyväisinä siitä, ettei kukaan ympärillämme kuitenkaan ymmärrä harvinaisen tyhmiä juttujamme.

Stonehenge ei lopulta herätä suurta innostusta. Muodostelma sijaitsee vilkasliikenteisen tien varrella ja suuri turistijoukko on aidattu kymmenien metrien päähän historiallisista kivistä. En pysty hyvällä tahdollakaan aistimaan kaipaamaani mystistä tunnelmaa. Bussissa edessämme istunut tyttö tulee kysymään selvällä suomen kielellä, voisimmeko ottaa hänestä ja hänen kavereistaan kuvan. Otamme kuvan ja palaamme vähin äänin seuraavalla bussilla Salisburyyn. Sieltä matka jatkuu saman tien Lontooseen.

Lontoo tuntuu Wightsaaren hiljaisuuden jälkeen todella suurelta. Matkustamme ruuhkaisissa metroissa, joissa hoetaan joka aseman kohdalla mind the gap, kunnes löydämme Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitsevan vaatimattoman hotellimme. Näen öisiä painajaisia rasvaisista englantilaisista aamiaisista, joten alan tilata niitä entistä karsitumpina versioina. Lopulta huomaan pelkän paahtoleivän ja teen riittävän.

Heinäkuussa 1997 juorulehtien lööpit täyttyvät päivästä toiseen prinsessa Dianan ja Spice Girlsin kasvoista. Myös muotisuunnittelija Gianni Versacen murha ylittää uutiskynnyksen. Syömme Planet Hollywoodissa ja käymme katsomassa uuden Batman-elokuvan. Elämä on huoletonta, vaikkei taskun pohjalla liikaa puntia olekaan.

Näemme kolmen Lontoossa viettämämme päivän aikana monta kuuluisaa maamerkkiä, kuten Big Benin, Westminster Abbeyn, Piccadilly Circuksen, Trafalgar Squaren ja Tower Bridgen. Myös vahdinvaihto Buckinghamin palatsin edustalla pitää kokea, vaikka se onkin harvinaisen pitkästyttävä tapahtuma. Käymme myös London Dungeon -kauhutalossa, jonka pelottavin kokemus on belgialaisen koululaisryhmän keskelle joutuminen.

Käyn yksikseni alkuperäisellä Wembleyn stadionilla, jossa pääsen opastetulle kierrokselle. Marssin kuvitteellisen joukkueen kapteenina Englannin maajoukkueen pukuhuoneesta kentän laidalle, mutta nurmi on verhottu Michael Jacksonin konserttien vuoksi rumalla vaalealla peitteellä. Pääsen kierroksen päätteeksi kuningattaren aitioon nostamaan FA Cupin voittopokaalia. Mielikuvitusta käyttämällä voi nähdä ainakin puoli stadionia täynnä Tottenhamin kannattajia.

Matka jatkuu Lontoosta Brightoniin, jossa Juhani on ollut aiemmin kielikurssilla. Löydämme mukavan majapaikan Regency Squaren laidalta aivan rannan tuntumasta. Juhani tuntee Brightonin hyvin ja esittelee viihtyisältä vaikuttavaa kaupunkia.

Paria viikkoa aiemmin majoittajanamme toiminut Regine on lähtenyt kaverinsa kanssa Englannin-matkalle ja tapaamme sveitsiläistytöt Brightonissa. Juhanilla ja Reginellä on yhteisiä kielikurssimuistoja samasta kaupungista. Kiertelemme porukalla ympäri Palace Pier -huvilaituria, istumme viileällä rannalla, käymme syömässä ja kävelemme ympäri kaupunkia parinakin päivänä.

Sveitsiläiset jatkavat matkaansa, mutta jäämme vielä kolmanneksi päiväksi Brightoniin ja yritämme etsiä Wilsonin perhettä, jonka luona Juhani on majoittunut paria vuotta aiemmin. Naapuri kuitenkin kertoo Wilsoneiden muuttaneen Southamptoniin, joten jälleennäkeminen jää kokematta. Aikamme Englannin etelärannikolla on varsin kiireetöntä ja ehdimme käväistä muun muassa katselemassa Brighton Marinan veneitä.

Palaamme mannermaalle klassista laivareittiä Doverista Calaisiin. Muistamme kesken matkan, että on sunnuntai. Etukäteen katsomamme aikataulu ei näin ollen olekaan voimassa ja ymmärrämme, ettemme ehdi yöksi Belgiaan. Englannin valkeat rantakalliot jäävät joka tapauksessa taakse ja pääsemme takaisin Ranskan kamaralle. Päätämme mennä seuraavaksi yöksi Lilleen ja odotamme junan lähtöaikaa calaislaisen puiston raukeassa iltapäiväauringossa.

Junamatkailun parhaisiin puoliin kuuluu toisiin reppureissaajiin tutustuminen. Tällä kerralla tapaamme niin etelä- kuin pohjoisamerikkalaisiakin matkalaisia. Puheenaiheet vaihtelevat Toronto Maple Leafsin menneestä kaudesta ecuadorilaisiin ruusuihin. Saavumme Lilleen ja meille löytyy tilaa paikallisesta retkeilymajasta. Huone tuo mieleen rippikoulun, koska siinä on kaksi puista kerrossänkyä. Teemme pienen kaupunkikierroksen ja näemme muutamia hienoja taloja, mutta emme jaksa innostua Lillestä enempää. Matkaväsymys taitaa jo hieman painaa.

Aikatauluongelmamme jatkuvat seuraavana aamuna, sillä olemme unohtaneet kääntää herätyskellon Ranskan aikaan ja nukumme pommiin. Pääsemme silti eteenpäin ja katselemme pian junan ikkunasta belgialaisia peltoja. Belgia tuntuu pikaisesti läpi junailtuna Euroopan turhimmalta maalta, mutta myöhemmät matkat todistavat rajun arvioni menneen pahasti pieleen.

Meille jää reilu tunti aikaa junanvaihtoon Antwerpenin asemalla. Peräämme muodostuu pian jono paikallisia lapsia, jotka seuraavat meitä kuin hai laivaa. Nauravien tenavien naamat on maalattu punaisiksi ja he toistavat jokaisen liikkeemme. Omituista seuraa johtajaa -leikkiä jatkuu jonkin aikaa, kunnes eräs aikuinen tulee kertomaan, että lasten touhut liittyvät Belgian kansallispäivän perinteisiin. Oletamme että on suuri kunnia tulla seuratuksi moisena juhlapäivänä.

Saavumme iltapäivällä Amsterdamiin, joka ei ota meitä vastaan kovin ystävällisesti. Varaamme aseman turisti-infosta hotellimajoituksen, mutta perille suunnistaminen on hankalaa. Kun hotelli viimein löytyy, kohtaamme portailla oksentavan naisen ja vastaanotossa piipputupakalta haisevan ukkelin, joka ojentaa murahdellen avaimen. Palaamme ulkoilmaan ja suuntaamme rahanvaihtopisteelle, jonka jonossa Juhanilta yritetään varastaa rahaa. Kaduilla näkyy muutenkin hieman epämääräistä porukkaa. Kotimatka alkaa olla jo mielessä, joten emme jaksa innostua sen enempää kanavista kuin mistään muustakaan. Ilta päättyy jo varhain lohduttomaan rankkasateeseen.

Seuraava aamu on jo aurinkoisempi ja mielikuva Amsterdamistakin paranee hieman. Päätän palata Hollantiin joskus toiste paremmalla onnella. Matkaamme yhdellä junalla Osnabrückiin, toisella Hampuriin ja kolmannella Lyypekkiin, jossa vietämme viimeisen yön ennen laivaan astumista. Lyypekin ilta on hiljainen. Olen käynyt Lyypekissä kerran aiemminkin, mutta muistan sieltä vain marsipaanista tunnetun Niedereggerin kahvilan. Kahvilavierailu jää tällä kerralla väliin.

Finnjet saapuu Helsinkiin aurinkoisena torstai-iltana tasan kuukausi lähtömme jälkeen. Olotila on kliseisesti sanottuna väsynyt mutta onnellinen. Tuntuu hyvältä päästä vaihteeksi tuttuun kotiympäristöön, vaikka mielessä alkaakin pian pyöriä suunnitelmia uusista matkoista. En osaa arvata, ettei seuraavaa Interrailia ole tiedossa ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Toisaalta olisin hyppinyt riemusta jos olisin kuullut, kuinka paljon tulen vuosituhannen vaihteen jälkeen matkustamaan muilla tavoin.

Kultaisella 90-luvulla kuukauden mittainen Euroopan-kierros oli hienointa mitä kuvitella saattoi. Vieraat mantereet maailmanympärimatkasta puhumattakaan tuntuivat nykypäivää kaukaisemmilta. Maata pitkin matkailua ei mainostettu vielä silloin ekologisena, mutta se oli kätevyytensä ja hintansa suhteen erinomainen vaihtoehto. Maksoin kuukauden Interrail-lipusta 1920 markkaa, kun taas lentäminen oli ennen halpayhtiöiden kulta-aikaa verrattain kallista.

Yllä kuvatusta matkasta on kulunut jo 23 vuotta, joten maailma on ehtinyt muuttua paljon. Kansalliset valuutat ovat vaihtuneet euroon ja maksaminen tapahtuu käteisen sijasta lähes aina kortilla. Muutaman filmirullan sijaan matkan aikana voi täyttää digikameran muistikorttia niin paljon kuin haluaa. Internet oli kyllä olemassa jo vuonna 1997, mutta sen käyttäminen matkan aikana ei tullut mieleenkään, sosiaalisesta mediasta nyt puhumattakaan. En omistanut tuolloin edes omaa matkapuhelinta, mutta kirjoitin muutaman postikortin.

Nykyään internet on täynnä matkojen suunnittelua helpottavaa tietoa erilaisista varauspalveluista, aikatauluista ja nähtävyysvinkeistä lähtien. Kartta sijaintitietoineen löytyy puhelimen näytöltä ja ravintolapöydänkin voi varata napin painalluksella. Tuolloin nuorina miehinä olimme tosin tyytyväisiä halpoihin hampurilaisiin ja pizzabuffetteihin, emmekä kaivanneet minkäänlaisia trendikahviloita.

Matkailutyylini on varmasti muuttunut monella tavalla ja suunnittelen nykyisin matkat melko huolellisesti etukäteen. Toisaalta kaipaan takavuosien huoletonta menoa, jolloin uudet paikat etsittiin omin jaloin kävelemällä Google Mapsin selaamisen sijasta. Kun tiedossa olivat vain suurimmat nähtävyydet, jäi päämäärättömään vaelteluun ja kiireettömään tutkimiseen enemmän aikaa. Välillä tieto lisää tuskaa tai ainakin kiireen tuntua.

Mieltäni houkuttaa uusi Interrail-matka joskus tulevaisuudessa. Raiteita pitkin pääsee sujuvasti suoraan keskustasta toiseen ja olen aina muutenkin nauttinut junilla kulkemisesta. Junamatkustamisen ainoa merkittävä rajoite on monen idyllisen pikkukylän karsiutuminen reitin varrelta, sillä rautatieasemia löytyy harvemmin maaseudulta.

Oma vinkkini Interrailille on riittävän väljän matkaohjelman laatiminen. Kohteisiin kannattaa varata tarpeeksi aikaa, jotta niistä ehtii saada edes kohtalaisen käsityksen. Yhtäkään kaupunkia ei saisi arvostella pelkästään rautatieaseman ympäristön perusteella ja tiukka matkatahti voi käydä viikkojen mittaan liian rankaksi. Suunnittelussa on tietenkin oma haasteensa, koska Eurooppa on houkutuksia täynnä. Esimerkiksi itäinen reitti Balkanille ja Italiaan houkuttaisi, ellei sittenkin palaisi Belgian, Hollannin ja Britannian raiteille…