Seuraa somessa

Eurooppa

Interrail-muistoja: Saksa, Itävalta, Italia ja Sveitsi

Julkaistu

-

Yksi elämäni parhaista matkakokemuksista on ollut kuukauden mittainen Interrail, jonka tiivistin nyt kahteen postaukseen. Reissusta on pian kulunut jo 23 vuotta, joten tarjolla on ajankohtaisten vinkkien sijasta nojatuolimatkailua ja nostalgiaa.

GTS Finnjet irtoaa Katajanokan laiturista kesäkuisena tiistai-iltapäivänä vuonna 1997. Ilmassa on seikkailun tuntua, kun katselemme kaverini Juhanin kanssa kotimaan loittonevia rantoja. Edessä on kokonainen kuukausi ulkomailla ja mielen täyttää vapauden tunne. Isältä lainattuun vanhaan oranssiin putkirinkkaan on pakattu muun muassa matkashekkejä useammalle valuutalle, lusikka eväsjogurttien syömistä varten sekä viime hetkellä ostettu Thomas Cookin aikataulukirja.

Laivamatka sujuu rauhallisissa merkeissä, vaikka kartutankin matkakassaa voittamalla hedelmäpelistä komeasti 800 markkaa. Kova kilinä herättää saksalaisen mummojoukon huomion, mutten helly jakamaan heille kolikoita. Hytti ei ole mahtunut budjettiimme, joten matkustamme muiden reppureissaajien tavoin sleep in -osastolla.


Suuntaamme Travemünden satamasta bussilla Hampuriin, josta jatkamme ensimmäisellä pikajunalla kohti etelää. Kirjaamme Interrail-lippujemme ensimmäiselle riville huolellisesti tämän osuuden matkapäivän, kellonajan, junan numeron, lähtöpaikan sekä määränpään.

Päätämme jäädä kyydistä jossakin, minne vain alkuiltaan mennessä ehdimme. Ensimmäisen Saksassa vietetyn yömme kohteeksi valikoituu näin ollen Kassel. Onnistumme erinäisten vaiheiden jälkeen löytämään paikallisen retkeilymajan, jossa majoitumme kahdeksan hengen huoneeseen lähinnä aasialaisten ihmisten kanssa. Eräs heistä ryhtyy suorittamaan yön pikkutunneilla joogaohjelmaa, mutten anna sen häiritä uniani.


Seuraavana päivänä matka jatkuu Müncheniin, jossa päätämme viipyä kolme yötä. Juhani on saanut jonkinlaisen vatsataudin, eikä meillä ole hajuakaan tulevasta yöpaikasta. Suunnistamme erääseen retkeilymajaan, jossa selviää, että kaupungin kaikki hostellit ovat loppuunmyytyjä. Päädymme epätoivoissamme aivan liian kalliin hotellin vastaanottoon, jonka ystävällinen vanhempi herrasmies suostuu auttamaan meitä ja soittelee ympäri kaupunkia. Sopivaa majoitusta ei edelleenkään löydy.

Palaamme masentuneissa tunnelmissa rautatieaseman turisti-infoon, jossa Juhanista tulee kommunikaatio-ongelmien vuoksi ruotsalainen herr Johanneson. Herr Johannesonille löytyy siedettävän hintainen huone Karlsplatzin lähistöltä ja olemme niin helpottuneita, ettei kaatosadekaan tunnu enää missään.

En omista vielä kännykkää, mutta lainaan Juhanin puhelinta ja soitan oman syntymäpäiväni kunniaksi kummilleni Suomeen. Juhani jää potemaan kuumeista vatsatautia, joten lähden yksikseni kävelemään ympäri tihkusateista Müncheniä. Vietän synttäreitäni harhailemalla Isar-joen rannoilla ja pitämällä sadetta Frauenkirchen suojissa. Lopulta suunnistan peliluolien ja kebabkioskien ohitse takaisin hotelliin ja nukahdan ikkunalautaan iskeytyvien pisaroiden ropinaan.


Juhani palaa ilahduttavan nopeasti elävien kirjoihin ja pari seuraavaa päivää sujuvat iloisissa merkeissä Müncheniin tutustuen. Näemme Marienplatzin kellopeliesityksen, pidämme sadetta tavarataloissa ja säälimme Olympiatornin hissinkuljettajaa, joka näyttää kyllästyneeltä työhönsä. Englischer Gartenissa näemme kiinalaisen pagodin sekä innokkaita jokisurfaajia. Ehdimme myös Nymphenburgin linnan puutarhaan.

Hyödynnämme turistilippujamme ajelemalla raitiovaunuilla sattumanvaraisiin paikkoihin ja kirjoitamme postikortteja jonkinlaisen lähiön puistossa. Syön viimeisenä iltapäivänä itseni tärviölle, kun tilaan McDonald’sista vahingossa neljä hampurilaista sisältävän aterian. Ehdin toki näiden päivien aikana maistaa myös joitakin paikallisia erikoisuuksia, kuten weisswurstia.


Mukava München jää taakse matkan ensimmäisenä aurinkoisena aamuna. Ihailemme junan ikkunasta Alppeja ja tunnen elämäni suurinta vapauden tunnetta. On aivan mahtavaa matkustaa pitkin Euroopan rautateitä ilman, että kukaan muu edes tietää missä maassa olemme menossa. Pysähdymme Innsbruckiin syömään kunnon schnitzelit lounaaksi. Itävallan-vierailumme jää kuitenkin lyhyeksi, koska tavoitteenamme on ehtiä yöksi Milanoon.

Maata pitkin matkustamisen parhaisiin puoliin kuuluu kartan ja ympäristön hahmottaminen aivan uudenlaisella tavalla. Tällä kerralla ihmettelen, kuinka kauan maisema näyttää itävaltalaiselta, vaikka olemme saapuneet Italiaan jo kauan sitten. Juttelemme vieressämme matkustavan veronalaisen tytön kanssa, kunnes saavumme hänen kotikaupunkiinsa. Vaihdamme pian saapuvaan toiseen junaan, jonka ainoat vapaat paikat löytyvät tupakoivien osastolta. Puolitoista tuntia suljetussa kuuden ihmisen loosissa on yhtä kärsimystä, kun neljä matkustajaa polttaa koko matkan ketjussa.


Olemme ottaneet opiksemme ja varanneet majoituksen Juhanin kännykällä etukäteen. Yhden tähden Hotel Salerno löytyy kätevästi Milanon päärautatieaseman kulmilta. Perillä selviää, miksi hotellin työntekijä oli kuulostanut niin ilahtuneelta, kun olimme tehneet varauksen kerralla kolmeksi yöksi. Emme kuitenkaan valita pölyisestä lattiasta, pureskellusta puhelimesta, rikkoutuneista lampuista tai mistään muustakaan epäkohdasta. Maalaan sen sijaan hammastahnaa käyttäen pari ylimääräistä purjevenettä vinossa roikkuvaan suttuiseen maisematauluun. Muutos ei rehellisesti sanottuna heikennä teoksen laatua.

Joudumme hoitamaan myös muutamia käytännön asioita, kuten pesemään pyykkiä. Yhden tähden hotellissa lavuaarin tulppakin on väärää kokoa, mutta selviämme silti urakasta kunnialla. Emme uskalla mennä hotellin aamiaiselle, joten ostamme asemalta eväitä. Syömme sämpylöitä ja Vitasnella-jogurttia aurinkoisella aukiolla, jonka viihtyisyyttä laskevat maasta löytyneet huumeneulat.


Nautin Milanon italialaisesta tunnelmasta. Temperamenttiset ihmiset heiluttavat puhuessaan vimmatusti käsiään ja jäätelö on maailman parasta. Käymme komeassa tuomiokirkossa, jonka edustalla parveilee niin puluja kuin itämaisia turistejakin. Ohitamme huomaamattamme La Scalan oopperan ja päädymme kauppaan, josta ostan VHS-kaseteille taltioituja Italian maajoukkueen klassikko-otteluita. Lorvailemme Sempionen puistossa ja matkustamme metrolla pahanhajuiselta asemalta toiselle. Aika Milanossa kuluu mukavasti ja syömme tietysti niin pizzaa kuin pastaakin.

Juhani on suuri formulafani, joten käytämme yhden päivän Milanosta käsin tehtyyn Monzan-retkeen. Vaellamme pitkin helteisiä katuja autodromoa kysellen ja löydämmekin pitkän taivalluksen jälkeen perille. Katselemme legendaarisen formularadan lähtöpaikkaa ja hämmästymme, kun paikalliset teinitytöt kyselevät matkamuistokaupassa Mika Salon kuvia. Uskaltaudun käväisemään radan mustalla asvaltilla jossain valvovien silmien kantamattomissa, kunnes aloitamme uuden epätoivoisen taivalluksen rautatieaseman suuntaan.


Ajamme seuraavana päivänä oranssilla raitiovaunulla omaan pyhiinvaelluskohteeseeni San Siron stadionille eli Stadio Giuseppe Meazzalle. Pääsin ensimmäisellä Milanon-matkallani stadionin ulkopuolelle ja nyt toisella kerralla sisälle, mutta otteluiden aika tulee vasta myöhemmin. Ostamme stadionkierroksen liput naiselta, joka polttaa tiskinsä takana ketjussa tupakkaa. Hän lähtee myös oppaaksemme, mutta vaikuttaa kireältä, koska ei saa jatkaa polttamista opastuksen aikana.


Pääsemme kentän laidalle sekä näemme pokaalit ja pukuhuoneet. En suostu astumaan Milanin pukukoppiin vaan livahdan omin lupineni Interin puolelle. Opas muuttuu entistä kireämmäksi, mutta minä olen onnellinen.

Jätämme Hotel Salernon taaksemme ja suuntaamme pariksi seuraavaksi yöksi järven rannalle Comoon. Tapaamme junassa matkailijoita haastattelevan miehen, joka tarjoaa palkinnoksi kyselyyn vastaamisesta ilmaisen filmirullan. Emme jaksa odottaa Comon retkeilymajan myöhäistä aukeamista, joten päädymme suhteellisen edulliseen hotelliin kaupungin keskustaan. Tähtiä on tällä kerralla peräti kolme.


Kaupunki monine vanhoine kujineen on kaunis, mutta järvi tulvii pahemman kerran. Vesi on peittänyt laajan alueen alleen ja talojen seinustoille on pystytetty telineitä liikkumisen mahdollistamiseksi. Paikalliset ukot seisovat kalastamassa paikalla, jossa olisi normaalisti puisto. Käymme keskustasta lähtevällä funikulaarilla Brunaten kukkulalla katsomassa maisemia ja pelaamme minigolfia. Como jää säästä huolimatta mieleen mukavana paikkana.


Jatkamme Comosta rajan yli Sveitsin Luganoon, jossa ihmettelemme kaupungin mäkisyyttä sekä subtrooppiseen ilmastoon sopeutuneita palmuja. Päivä kuluu lähinnä Lugano-järven rantoja pitkin vaeltaessa sekä lopulta rantakadun penkillä väsyneenä lojuen. Illalla täytyy paeta rajua ukkoskuuroa hotelliin.

Jatkamme Sveitsin-seikkailuamme komeissa maisemissa, joita sävyttävät jylhät vuoret, kapeat solat ja somat pikkukylät. Tunnelmaa latistaa ainoastaan ajoittainen räntäsade. Vaihdamme Oltenissa junaa ja saamme seuraksemme vanginpukuihin sonnustautuneen nuoriso-orkesterin. Suuntanamme on Solothurn, jossa meidän on tarkoitus tavata Juhanin sveitsiläinen kielikurssikaveri Regine.


Päädymme Solothurnissa täyden markkinahumun keskelle, sillä käynnissä on jonkinlainen kyläjuhla. Kadut ovat täyttyneet myyntikojuista ja juhlivista ihmisistä. Paikalliset näyttävät syövän ja juovan sydämensä kyllyydestä ja pelimannit soittavat punavalkoisten lippujen alla riemukasta musiikkia. Maistamme jonkinlaista perinneruokaa ja tuntuu kuin olisimme tupsahtaneet keskelle hullujen kylää. Tapaamme sattumalta Sveitsissä jo kauan asuneen suomalaisen tädin, joka kertoo Solothurnin olevan hyvin hiljainen paikka näitä vuoden ainoita suuria markkinoita lukuun ottamatta.

Löydämme Reginen ja lähdemme hänen kyydillään Berniin, jossa teemme sateisen kävelykierroksen. Regine pakottaa Juhanin ostamaan sateenvarjon, mutta tyydyn itse nostamaan takinkaulukseni pystyyn. Näemme muutamia hienoja rakennuksia ja näköalapaikkoja, kunnes olemme kaikki läpimärkiä sateenvarjon käyttämisestä riippumatta.


Pääsemme yöksi Reginen kotitaloon Mühledorf-nimiseen idylliseen maalaiskylään, jonka keskellä kohoaa kirkontorni ja pelloilta kuuluu taukoamatonta lehmänkellojen kalkatusta. Reginen perheen kotitalo on punaisine ikkunaluukkuineen kuin suoraan postikortista. Keittiössä on aito käkikello sekä Reginen äiti, joka keittää suuressa padassa fondueta.


Keskustelemme syödessämme perinneruoista ja opimme pari sanaa sveitsinsaksaa, joka kuulostaa aivan käsittämättömältä mongerrukselta. Saamamme palvelu on ylenpalttista, sillä Reginen äiti haluaa välttämättä pestä pyykkimme. Käymme vielä illalla elokuvissa Solothurnissa. Taskulampun kanssa heiluva opastaja ohjaa meidät oikeille paikoille ja elokuvan puolivälissä on vartin mittainen tauko lisäeväiden ostamista varten.

Syömme aamiaiseksi kaikkea herkullista, joka on peräisin joko talon omilta pelloilta tai korkeintaan naapurin kanalasta. Viihtyisimme kauemminkin, muttemme kehtaa jäädä palveltaviksi vaan päätämme jatkaa matkaa kohti Lausannea. Siellä päädymme pariksi yöksi retkeilymajaan, josta saamme oman huoneen.


Lausanne on kaunis ja mäkinen kaupunki Genevenjärven rannalla. Käymme hienossa olympiamuseossa, jossa viihdyn helposti pidemmänkin aikaa. Museon ulkopuolella on kopio tutusta Paavo Nurmen juoksijapatsaasta. Kävelemme ympäri kaupunkia, pelaamme taas minigolfia ja ihmettelemme lehmäaiheisten matkamuistojen määrää.

Matka alkaa olla puolivälissä, mutta osa reitistä on edelleen avoimena. Otamme kartat ja aikataulukirjan esiin tehdäksemme hyviä suunnitelmia. Seuraavana aamuna ensimmäinen ajatukseni on, että nyt täytyy nousta ja mennä Pariisiin. Se ei kuulosta yhtään hullummalta.

Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
6 kommenttia

Kommentit

  1. Jenni / Unelmatrippi

    1.6.2020 at 16:52

    Ihana nostalgiamatka! ”On aivan mahtavaa matkustaa pitkin Euroopan rautateitä ilman, että kukaan muu edes tietää missä maassa olemme menossa.” Tämä virke palautti elävästi mieleen yhden omista ikimuistoisista reissuistani, ensimmäisen auto- ja telttamatkan aikuisiällä puolisoni kanssa. Vaikka silloin kaikilla oli jo kännykät, netissä niillä ei juuri roikuttu, joten fiilis oli samankaltainen. Some ei ollut vielä räjähtänyt niin isoksi ilmiöksi, ja ilman jatkuvaa nettiyhteyttä (ja sen myötä yhteyttä someen ynnä muuhun) hommassa oli erilaista seikkailun tuntua kuin tänä päivänä. En vaihtaisi sittemmin tullutta edullista EU-roamingia mihinkään, mutta kyllä homma oli aika erilaista melko vähän aikaa sitten!

    • Mika / Lähtöportti

      2.6.2020 at 21:27

      Kiitos Jenni! Kiva että tuo vapauden hetki tuli tarinasta esiin, koska se kuvaa koko matkaa niin hyvin. En minäkään luovu netin käytöstä tai muista matkailua nykyään helpottavista mukavuuksista, mutta kaipaan silti jotain noiden aikojen seikkailuista. Yritän ehkä joskus reissata roikkumatta jatkuvasti netissä, mutta ei nykymaailmassa siltikään pääse samalla lailla pois omasta kuplastaan kuin matkoilla ennen someaikaa.

  2. Varmaan tosiaan ikimuistoinen reissu! Vähän itseäni on jäänyt harmittamaan, että tällaista reissua ei aikoinaan tullut tehtyä, vaikka monissa hienoissa paikoissa olenkin päässyt käymään. Tuollainen on silti matkana ja kokemuksena varmasti ihan ainutlaatuinen.

    • Mika / Lähtöportti

      2.6.2020 at 21:36

      Tämä todellakin oli ikimuistoinen ja maailmaa avartanut reissu! Onneksi Interrailille pääsee nykyään iästä riippumatta, joten se on edelleen toteutettavissa. Toki Interrailille lähtö voisi tuntua nyt erilaiselta toisenlaisessa elämäntilanteessa.

  3. Johannes Koivuhalko

    8.9.2020 at 19:07

    Aivan ihania muistoja tulee mieleen kirjoituksistasi Kuvaat tunnelmia todella hyvin. Omat interrail reissut olivat tosin kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta ei näytä kulttuuri muuksi muuttuneen. Eräs mieleenpainuvimmista matkoista oli toinen kesällä 1989. Silloin juna vei Saksassa Kölniin ja siellä sitten vierailulle Euroopan suurimpaan bordelliin Pashaan. Ikäväkseni näin että paikka ajautui koronaviruksen vuoksi konkurssiin viime viikolla

    • Mika / Lähtöportti

      9.9.2020 at 19:51

      Kiitos, kiva kuulla että tunnelmat välittyvät. Interrailiin liittyi varmasti noina vuosikymmeninä omanlainen tunnelmansa ja reilaajilla oli yhteenkuuluvuuden tunnetta, kokemuksiin lienee helppo samaistua.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eurooppa

Euroopan kauneimmat sillat

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Euroopassa on paljon kuuluisia siltoja, joista esittelen nyt kaksikymmentä. Jotkut ovat jääneet mieleen arkkitehtuurinsa vuoksi, toiset tunnelmansa ansiosta ja monilla on erityistä historiallista arvoa. Mukana on niin mahtipontisia kuin pieniäkin siltoja.

Sillat kiehtovat monellakin tapaa. Niitä rakennetaan yhdistämään ihmisiä ja paikkoja, ne näyttävät parhaimmillaan upeilta sekä ovat toisinaan uskomattomia insinöörityön taidonnäytteitä. Kokosin listalle 16 omilta matkoiltani parhaiten mieleen jäänyttä siltaa ja lisäsin loppuun vielä neljä sellaista, jotka haluaisin päästä joskus näkemään. Osa matkoistani on tehty ennen siirtymistä digikameran käyttöön, joten mukana on itse ottamieni lisäksi kuvapankista löytyneitä kuvia.


praha_karluvmost_01


1. KAARLENSILTA, PRAHA

Olen maininnut Kaarlensillan blogissani monesti aiemminkin, joten ei liene yllätys, että se löytyy heti tämän listan ykköspaikalta. Mieleeni on jäänyt sillan tunnelma lapsuuden Tšekkoslovakian-matkalla sekä muutama vuosi sitten kokemani auringonnousu, jolloin muuten niin ruuhkainen silta oli lähes autio. Vankkaa Vltava-joen ylittävää kivisiltaa koristavat lukuisat patsaat. Kansallispyhimys Jan Nepomukin patsaan jalustassa olevan laatan koskettaminen varmistaa paluun uudelleen Prahaan.

Lue lisää kohteesta: Monien tunnelmien Kaarlensilta


sillat_pontevecchio_firenze


2. PONTE VECCHIO, FIRENZE

Ponte Vecchio jää taatusti mieleen, sillä Arno-jokea reunustavat keskiaikaiset rakennukset näyttävät jatkuvan lähestulkoon saumattomasti veden päälle. Vilkkaalla sillalla toimii lukuisia koruliikkeitä. Ponte Vecchiolla työskenteli alun perin teurastajia, mutta heidät häädettiin hajuhaittojen vuoksi ja tilalle saapui jo vuosisatoja sitten kultaseppiä. Ponte Vecchio on nimensä mukaisesti Firenzen vanhin silta ja myös ainoa, jota ei tuhottu toisessa maailmansodassa.


sillat_kapellbrucke_luzern


3. KAPELLBRÜCKE, LUZERN

Yksi Euroopan kuvauksellisimmista ja erikoisimmista silloista löytyy Sveitsin Luzernista, joka on muutenkin varsin kaunis kaupunki. Euroopan vanhin puusilta ylittää Reuss-joen viistosti, jolloin sille kertyy mittaa parisataa metriä. Tunnelmallisen kävelysillan kattorakenteissa on vanhoja kolmionmuotoisia maalauksia, jotka esittelevät paikallista historiaa. Sillan yhteydessä on keskeltä jokea kohoava Wasserturm, jota on käytetty vuosisatojen kuluessa muun muassa vankilana.


Kuva: Pixabay

4. TOWER BRIDGE, LONTOO

Tower Bridge on yksi Lontoon tunnetuimmista nähtävyyksistä ja se ansaitsee paikkansa tämän listan kärkipäässä mahtipontisen ulkomuotonsa ansiosta. 1800-luvun lopulla valmistuneen sillan haluttiin muistuttavan viereistä Towerin linnaa, joten sitä hallitsee kaksi juhlalliselta näyttävää tornia. Tower Bridgen ylemmälle tasolle asennettiin vuonna 2014 turistien iloksi lasilattia, joka on yli neljäkymmentä metriä Thames-joen yläpuolella.


ronda_01


5. PUENTE NUEVO, RONDA

Ronda on yksi Andalusian miellyttävimmistä ja mieleenpainuvimmista vierailukohteista. Kaupunki kohoaa korkeiden jyrkänteiden reunoilla ja jakautuu dramaattisen El Tajo -rotkon molemmille puolille. Kaupunginosat yhdistää kivinen Puente Nuevo eli Uusi silta, jolla on tosin ikää jo pitkälti yli kaksisataa vuotta. Lähes sata metriä korkea rakennelma on tärkeä maamerkki ja kuuluu ehdottomasti maanosamme vaikuttavimpiin siltoihin.

Lue lisää kohteesta: Huiman kaunis Ronda


sillat_hapenny_dublin


6. HA’PENNY BRIDGE, DUBLIN

Myös pieni voi olla kaunista. Vuonna 1816 valmistunut valurautainen kävelysilta on romanttisin paikka ylittää Irlannin pääkaupunkia halkova Liffey-joki. Ennen sillan rakentamista kaupunkilaiset käyttivät kulkemiseen lauttoja. Turhaksi jäänyt lauttayhtiö sai korvauksena menettämistään tuloista periä sillan ylittäjiltä pienen maksun, minkä vuoksi silta tunnetaan edelleen puolen pennin siltana. Nykyään maksua ei enää peritä, mutta harva tietää, että sillan virallinen nimi on Liffey Bridge.


sillat_santangelo_rooma


7. PONTE SANT’ANGELO, ROOMA

Rooman halki virtaavan Tiber-joen ylittää monta vanhaa siltaa. Omasta mielestäni niistä kaunein on Castel Sant’Angelon linnoituksen kohdalle rakennettu Ponte Sant’Angelo. Silta valmistui jo antiikin aikaan vuonna 134, mutta sen muoto on vuosisatojen kuluessa muuttunut jonkin verran. Siltaa koristaa kaksitoista patsasta, jotka esittävät Pyhää Pietaria, Pyhää Paavalia sekä kymmentä erilaista enkeliä. Ponte Sant’Angelo miellyttää myös siksi, että se on rauhoitettu jalankulkijoiden käyttöön.

Lue lisää kohteesta: 10 x Rooma


sillat_domluis_porto


8. PONTE DE DOM LUÍS I, PORTO

Yksi Porton maamerkeistä on mahtava metallisilta, joka kuuluu erottamattomana osana Douro-joen kuvauksellisiin rantanäkymiin. Kuningas Luís I:n mukaan nimetty rakennelma yhdistää Porton ja Vila Nova de Gaian kaupungit toisiinsa. Sillan suunnitteli maineikkaan Gustave Eiffelin oppipoika ja entinen liikekumppani Théophile Seyrig. Sillan erikoisuutena ovat kaksi eri tasoa. Ylempi kansi on peräti 85 metrin korkeudessa ja sen päältä aukeaa huikea maisema ympäristöön.


Kuva: Pixabay

9. RIALTON SILTA, VENETSIA

Olen käynyt Venetsiassa toistaiseksi vain kerran, jo ensimmäisellä Italian-matkallani kauan sitten. Kanavien kaupunki pääsee silti tälle listalle peräti kahteen kertaan. Venetsian pääväylän Canal Granden ylittävä Ponte di Rialto on kaupungin silloista näyttävin. Se valmistui 1500-luvun lopulla ja oli pitkään ainoa kävelyreitti Canal Granden ylitse. Nykyään se on yksi kaupungin ruuhkaisimmista paikoista turistialueella, joka jatkuu Rialtolta vilkkaana ainakin Markuksen torille saakka.


sillat_25abril_lissabon


10. PONTE 25 DE ABRIL, LISSABON

Lissabonin ohi virtaavan Tajo-joen ylittää punainen riippusilta, joka muistuttaa suuresti kuuluisaa esikuvaansa Golden Gatea. Lissabonin sillan toteuttajaksi valittu amerikkalaisyhtiö rakensi aiemmin San Franciscon Bay Bridgen, mutta Golden Gaten rakentaja oli kuitenkin eri. Sillan nimi Huhtikuun 25. päivän silta viittaa neilikkavallankumoukseen, joka vapautti Portugalin vuonna 1974 sotilasjuntan alta kohti demokratiaa. Tajo-joen voi ylittää myös uudempaa ja pidempää Ponte Vasco da Gamaa pitkin.


Kuva: Pixabay

11. KETJUSILTA, BUDAPEST

Budapest kuuluu matkakohteisiin, joihin en ole vielä koskaan aikuisiällä palannut. Teini-iän reissulta on jäänyt mieleen muutamia kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä, joista yksi on tietenkin Széchenyin ketjusilta. Tonavan ylittävä riippusilta valmistui vuonna 1849 ja sillä oli suuri merkitys kaupungin kehittymisessä, sillä se yhdisti erilliset Budan ja Pestin kaupungit toisiinsa. Monumentaalinen Ketjusilta on upea ilmestys erityisesti iltavalaistuksessa Budan kukkuloilta nähtynä.


sillat_juutinrauma


12. JUUTINRAUMAN SILTA, MALMÖ/KÖÖPENHAMINA

Matkustaminen Ruotsin ja Tanskan välillä mullistui heinäkuussa 2000, kun Juutinrauman silta yhdisti maat toisiinsa. Malmön ja Kööpenhaminan välillä voi kulkea sekä moottori- että rautatietä pitkin. Lähes kahdeksan kilometrin mittainen ja korkealle meren yläpuolelle kohoava silta on vaikuttava ilmestys. Olen ajanut Juutinrauman sillan ylitse molempiin suuntiin, ja kokemus on jäänyt hyvin mieleen. Juutinrauman silta tunnetaan myös suositun Silta-televisiosarjan ansiosta.


Kuva: Pixabay

13. FORTH BRIDGE, EDINBURGH

Tein parikymmentä vuotta sitten Edinburghista käsin pienen retken keskustan ulkopuolelle. Ylitimme paikallisjunalla Forth Bridgen, kävimme sillan juurella Deep Sea World -akvaariossa ja pysähdyimme vielä ihmettelemään tuulisen Forthinvuonon ylittävää rautatiesiltaa. Punainen rakennelma jää hyvin mieleen persoonallisen muotonsa ansiosta. Teräksisellä sillalla on pituutta lähes 2,5 kilometriä ja voi vain kuvitella millainen insinöörityön ihme se oli valmistuessaan vuonna 1890.


Kuva: Pixabay

14. HUOKAUSTEN SILTA, VENETSIA

Venetsian toinen maailmankuulu silta eli Huokausten silta ei erotu koollaan, koska sillä on pituutta vain yksitoista metriä. Valkeasta kalkkikivestä tehty umpinainen silta on silti kaunis ilmestys korkealla vesikanavan yläpuolella. Romanttiselta kuulostavan nimen tausta on varsin karu. Ponte dei Sospiri toimi kulkuväylänä Dogen palatsin kuulusteluhuoneesta viereisen rakennuksen vankilaan, ja tuomituilla oli tapana huokaista nähdessään sillan ikkunasta viimeistä kertaa Venetsian kauneuden.


slovenia_ljubljana_09


15. LOHIKÄÄRMESILTA, LJUBLJANA

Zmajski most eli Lohikäärmesilta ei sykähdytä tunnelmallaan, sillä autoliikenne saa paikan tuntumaan hyvinkin arkiselta. Ljubljanica-joen ylittävä silta kuuluu silti rakastamani kaupungin suosituimpiin nähtävyyksiin, koska sen jokaista neljää kulmaa koristaa näyttävä lohikäärmepatsas. Legendan mukaan Ljubljanan perustaja Iason surmasi lohikäärmeen, minkä vuoksi taruolennosta tuli kaupungin symboli. Lohikäärmeteemaan törmää helposti muuallakin Slovenian pääkaupungissa.

Lue lisää kohteesta: Päivä viehättävässä Ljubljanassa


kerava02


16. KERAVAN KIVISILTA

Myönnetään että tässä on vahvaa kotiin päin vetämistä, mutta ei kai kukaan keravalainen voisi tehdä siltalistausta mainitsematta kotikaupungin ikonista Kivisiltaa. Vankka Keravanjoen ylittävä silta johtaa nykyisin umpikujaan, mutta oli aikoinaan osa Keravan ja Sipoon välistä tietä. Paikalla oli alun perin heikkokuntoinen puusilta, jonka huoltovastuusta riideltiin 1800-luvulla keravalaisten ja sipoolaisten kesken. Sopu syntyi rakentamalla kaiken kestävä sekä kauneudessaan verraton Kivisilta.


Kuva: Pixabay

+ GLENFINNAN VIADUCT, GLENFINNAN

Glenfinnan Viaduct on komea kivinen rautatiesilta Skotlannin Ylämailla. Noin 380 metrin pituinen kaareva silta tekee mutkan kauniissa skotlantilaismaisemassa ja ylittää sekä laakson että sen pohjalla virtaavan Finnan-joen. Glenfinnanin sillalle pääsee The Jacobite -höyryjunan kyydissä, joka kulkee turistien iloksi Fort Williamin ja Mallaigin välillä. Kovimmat Harry Potter -fanit luultavasti jo tietävätkin, että kyseessä on kirjoista ja elokuvista tuttu Tylypahkan pikajuna.


Kuva: Pixabay

+ PONT DU GARD, VERS-PONT-DU-GARD

Ranskan Provencessa sijaitseva Pont du Gard mainitaan monessa listauksessa yhtenä Euroopan tärkeimmistä nähtävyyksistä. Parituhatta vuotta vanha silta onkin kuvien perusteella harvinaisen upea ilmestys. Gard-joen yläpuolelle kohoavaan Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluu kolme kerrosta, joista ylimmäinen on osa roomalaisten rakentamaa akveduktia. Pont du Gard on helppo yhdistää Provencen-matkan ohjelmaan, sillä se sijaitsee melko lähellä Avignonia ja Nîmesiä.


Kuva: Pixabay

+ PONT D’AVIGNON, AVIGNON

Provencessa on toinenkin silta, jonka haluaisin päästä näkemään. Pont Saint-Bénézet eli Avignonin silta tunnetaan lastenlaulusta Sur le pont d’Avignon, jota oma tyttärenikin on koulun joulujuhlassa laulanut. Rhônejoen ylittänyt silta rakennettiin 1100-luvulla, mutta puolet siitä romahti suuressa tulvassa noin viittäsataa vuotta myöhemmin. Siltaa ei ole koskaan korjattu, mutta jäljelle jäänyt osa on säilytetty historiallisena muistomerkkinä. Se on myös Unescon maailmanperintökohde.


Kuva: Pixabay

+ STARI MOST, MOSTAR

Mostarin Stari most eli Vanha silta saattaa hyvinkin olla koko Bosnia-Hertsegovinan tunnetuin nähtävyys. Sillalla on suurta symbolista arvoa, sillä se yhdistää etnisesti jakautuneen kaupungin bosniakki- ja kroaattialueet toisiinsa. Stari most tuhoutui Bosnian taisteluissa syksyllä 1993, mutta rakennettiin sodan päätyttyä uudelleen alkuperäisen mukaiseksi. Neretva-joen ylittävä silta taitaa olla jonkinmoinen turistirysä, mutta haluan joka tapauksessa nähdä sen Bosnian-matkan yhteydessä.

Jatka lukemista

Eurooppa

Interrail-muistoja: Ranska, Englanti, Belgia ja Hollanti

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Tein kesällä 1997 yhden elämäni parhaista matkoista, kun reissasimme täyden kuukauden ympäri Eurooppaa kaverini Juhanin kanssa. Tämä on jälkimmäinen osa edellisessä postauksessa alkaneesta tarinasta.

Saavumme parin viikon matkanteon jälkeen Gare de Lyonin asemalle Pariisiin. Laiturilla päivystävät konepistoolimiehet ja sotakoirat tuijottavat rinkkojamme epäilevästi, eikä metrolipun ostaminen meinaa onnistua ilman sujuvaa ranskan kieltä. Lopulta jonossa seuraavana ollut paikallinen nainen tulee hätiin ja tulkkaa meille parin päivän matkakortit. Saamme varattua aseman turisti-infosta hotellihuoneen, jota kohti pyrimme kahdella sardiinipurkkimaisella metrolla.

Nuhjuiselta vaikuttavan hotellin vastaanotossa päivystää hampaaton mummo, joka puhuu pelkkää ranskaa. Ainoat englanninkieliset sanat löytyvät seinältä, jossa muistutetaan rikkoutuneiden tavaroiden korvausvelvollisuudesta. Huoneemme ikivanha lipasto meinaa hajota ensi kosketuksesta käsiin, joten tilanne ei vaikuta lupaavalta. Löydämme vessan ja suihkun erään kaapin oven takaa. Tilaa on niukalti, joten oven alaosa on sahattu pois, jotta jalat saa pöntöllä istuessa mahtumaan vessan ulkopuolelle. Suihkussa ei mahdu kääntymään ympäri, mutta sieltä tulee lämmintä vettä. Pariisi on tunnetusti ahdas kaupunki.


Kävelemme kolmessa päivässä kilometritolkulla pitkin Pariisin katuja ja seuraamme kaupunkilaisten elämää. Kesän suurin nuorisovillitys näyttää olevan rullaluistelu, mutta vanhempi väki jatkaa loputtomia petanquekamppailujaan puistojen varjoissa. Näemme muun muassa Notre Damen, Luxembourgin puiston sekä Champs Élyséen. Louvre jaksaa kiinnostaa meitä tunnin, minkä jälkeen etsimme toisen tunnin uloskäyntiä. Törmäämme taidemuseon käytävällä turkulaiseen reilaajapoikaan, joka lyöttäytyy seuraamme loppupäiväksi. Häntä harmittaa, että vaikka Turuus on monta Hesee, ei Pariisissa ole yhtään. Päädymme McDonald’siin syömään.


Suunnistamme Eiffelin tornille ja nousemme Juhanin kanssa katselemaan maisemia sillä aikaa, kun uusi ystävämme jää alas kirjoittamaan postikortteja Turkuun. Kävelemme kaikki yhdessä vielä Riemukaarelle katsomaan, kuinka tuntemattoman sotilaan haudalle lasketaan kukkia. Turkulainen jatkaa illansuussa matkaansa jonnekin päin Eurooppaa ja me jäämme ahmimaan herkullisia crêpejä.


Kiipeämme viimeisenä Pariisin-iltana Montmartren kukkulalle ja katselemme Sacré-Cœurin kirkon portailta, kuinka aurinko laskee kaupungin kattojen taakse. Ympärillämme riittää eri puolilta maailmaa saapuneita nuoria, joista yksi soittaa kitaralla Hotel Californiaa ja muita hippihenkisiä hittejä. Tarjoilukin pelaa, kun afrikkalaistaustaiset kaverit myyvät jäillä täytettyihin ämpäreihin upotettuja juomatölkkejä. Kaupankäynti tosin keskeytyy aina poliisipartion lähestyessä, kun ämpärit juoksutetaan puiston kätköihin. Paikalle voisi jäädä muuten aamunkoittoon saakka, mutta hotellimme hampaaton mummo sulkee ovet aina yhdeltä yöllä. Joudumme lopulta melkein juoksemaan, kun suunnistan parin hollantilaisen oluen voimalla alkumatkan aivan väärään suuntaan.


Jätämme Pariisin kolmen yön jälkeen taaksemme ja suuntaamme aamujunalla kohti Le Havren satamaa. Le Havren ilmapiiri vaikuttaa Pariisia rennommalta, mutta meille ei jää kunnolla aikaa kaupunkiin tutustumiseen. Lautta kanaalin yli Portsmouthiin lähtee iltapäivällä ja kulutamme laivamatkan lähinnä syömiseen ja meren tuijottamiseen.

Saapuminen Ranskasta Englantiin on pienimuotoinen kulttuurishokki. Ihmiset vaikuttavat hyväntuulisilta, huumorintajuisilta ja puhuvat jokseenkin ymmärrettävää kieltä. Liikenne kulkee väärällä puolella tietä ja lämpömittari käyttää erikoista asteikkoa. Yövymme mukavassa bed & breakfastissa, jonka aamiainen koostuu pekonista, pavuista, kummallisesti valmistetusta tomaatista, suolaisesta makkaranpätkästä sekä kaiken muun päälle isketystä paistetusta kananmunasta. Tervetuloa Englantiin!


Kävelemme raikkaassa meri-ilmassa pieneen satamaan, josta kulkee ilmatyynyaluksia Isle of Wightin saarelle. Erikoisella kulkuvälineellä on mukava matkustaa ja pääsemme hetkessä Solentin salmen ylitse Ryden satamaan. Ilmatyynyaluksen etuna on, että se kulkee laskuveden aikaan kevyesti Wightsaaren rantahietikolla.

Väistelemme Rydessa rantaleluja kantavia ihmisiä, käymme turisti-infossa varaamassa majoituksen ja jatkamme pienellä paikallisjunalla Sandowniin. Ihastun maaseudun leppoisaan tunnelmaan, sillä tuntuu kuin aika kulkisi Wightsaarella hitaammin, eikä kellään olisi kiirettä minnekään. Matkailijoita kyllä on, mutta suurin osa heistä vaikuttaa englantilaisilta.


Majoitumme Chester Lodgeen, jonka mukava omistaja toivottaa meidät lämpimästi tervetulleiksi. Sandown on miellyttävä pieni rantakaupunki, jossa on omakotitaloja ja huolellisesti hoidettuja puutarhoja. Kylmä vesi huuhtelee pitkää hiekkarantaa, jolla eläkeläiset paistattelevat päivää. Paikallisena viihdekeskuksena toimii tyypillinen englantilainen huvilaituri peleineen ja kahviloineen.


Päätän vuokrata seuraavana aamuna polkupyörän ja ajelen yksikseni Wightsaaren eteläosan teillä. Näen paljon vihreitä niittyjä ja muutamia pikkukyliä. Saari on paikoitellen yllättävän mäkinen, mutta nautin maisemista ja reippaasta liikunnasta. Pysähdyn välillä pieneen eläintarhaan ja trooppiseen lintupuistoon, kunnes käännyn etelärannikolta sisämaahan päin. Poljen päivän aikana nelisenkymmentä kilometriä ja olen retkeeni tyytyväinen.

Wightsaarella voisi viihtyä kauemminkin, mutta palaamme toisen Sandownissa nukutun yön jälkeen Englannin pääsaarelle. Jatkamme Portsmouthista junalla Salisburyyn ja sieltä kaksikerroksisella bussilla kohti Stonehengen kivimuodostelmaa. Höpötämme Pariisissa tapaamaltamme kaverilta tarttunutta Turun murretta tyytyväisinä siitä, ettei kukaan ympärillämme kuitenkaan ymmärrä harvinaisen tyhmiä juttujamme.


Stonehenge ei lopulta herätä suurta innostusta. Muodostelma sijaitsee vilkasliikenteisen tien varrella ja suuri turistijoukko on aidattu kymmenien metrien päähän historiallisista kivistä. En pysty hyvällä tahdollakaan aistimaan kaipaamaani mystistä tunnelmaa. Bussissa edessämme istunut tyttö tulee kysymään selvällä suomen kielellä, voisimmeko ottaa hänestä ja hänen kavereistaan kuvan. Otamme kuvan ja palaamme vähin äänin seuraavalla bussilla Salisburyyn. Sieltä matka jatkuu saman tien Lontooseen.


Lontoo tuntuu Wightsaaren hiljaisuuden jälkeen todella suurelta. Matkustamme ruuhkaisissa metroissa, joissa hoetaan joka aseman kohdalla mind the gap, kunnes löydämme Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitsevan vaatimattoman hotellimme. Näen öisiä painajaisia rasvaisista englantilaisista aamiaisista, joten alan tilata niitä entistä karsitumpina versioina. Lopulta huomaan pelkän paahtoleivän ja teen riittävän.

Heinäkuussa 1997 juorulehtien lööpit täyttyvät päivästä toiseen prinsessa Dianan ja Spice Girlsin kasvoista. Myös muotisuunnittelija Gianni Versacen murha ylittää uutiskynnyksen. Syömme Planet Hollywoodissa ja käymme katsomassa uuden Batman-elokuvan. Elämä on huoletonta, vaikkei taskun pohjalla liikaa puntia olekaan.

Näemme kolmen Lontoossa viettämämme päivän aikana monta kuuluisaa maamerkkiä, kuten Big Benin, Westminster Abbeyn, Piccadilly Circuksen, Trafalgar Squaren ja Tower Bridgen. Myös vahdinvaihto Buckinghamin palatsin edustalla pitää kokea, vaikka se onkin harvinaisen pitkästyttävä tapahtuma. Käymme myös London Dungeon -kauhutalossa, jonka pelottavin kokemus on belgialaisen koululaisryhmän keskelle joutuminen.


Käyn yksikseni alkuperäisellä Wembleyn stadionilla, jossa pääsen opastetulle kierrokselle. Marssin kuvitteellisen joukkueen kapteenina Englannin maajoukkueen pukuhuoneesta kentän laidalle, mutta nurmi on verhottu Michael Jacksonin konserttien vuoksi rumalla vaalealla peitteellä. Pääsen kierroksen päätteeksi kuningattaren aitioon nostamaan FA Cupin voittopokaalia. Mielikuvitusta käyttämällä voi nähdä ainakin puoli stadionia täynnä Tottenhamin kannattajia.


Matka jatkuu Lontoosta Brightoniin, jossa Juhani on ollut aiemmin kielikurssilla. Löydämme mukavan majapaikan Regency Squaren laidalta aivan rannan tuntumasta. Juhani tuntee Brightonin hyvin ja esittelee viihtyisältä vaikuttavaa kaupunkia.

Paria viikkoa aiemmin majoittajanamme toiminut Regine on lähtenyt kaverinsa kanssa Englannin-matkalle ja tapaamme sveitsiläistytöt Brightonissa. Juhanilla ja Reginellä on yhteisiä kielikurssimuistoja samasta kaupungista. Kiertelemme porukalla ympäri Palace Pier -huvilaituria, istumme viileällä rannalla, käymme syömässä ja kävelemme ympäri kaupunkia parinakin päivänä.


Sveitsiläiset jatkavat matkaansa, mutta jäämme vielä kolmanneksi päiväksi Brightoniin ja yritämme etsiä Wilsonin perhettä, jonka luona Juhani on majoittunut paria vuotta aiemmin. Naapuri kuitenkin kertoo Wilsoneiden muuttaneen Southamptoniin, joten jälleennäkeminen jää kokematta. Aikamme Englannin etelärannikolla on varsin kiireetöntä ja ehdimme käväistä muun muassa katselemassa Brighton Marinan veneitä.

Palaamme mannermaalle klassista laivareittiä Doverista Calaisiin. Muistamme kesken matkan, että on sunnuntai. Etukäteen katsomamme aikataulu ei näin ollen olekaan voimassa ja ymmärrämme, ettemme ehdi yöksi Belgiaan. Englannin valkeat rantakalliot jäävät joka tapauksessa taakse ja pääsemme takaisin Ranskan kamaralle. Päätämme mennä seuraavaksi yöksi Lilleen ja odotamme junan lähtöaikaa calaislaisen puiston raukeassa iltapäiväauringossa.


Junamatkailun parhaisiin puoliin kuuluu toisiin reppureissaajiin tutustuminen. Tällä kerralla tapaamme niin etelä- kuin pohjoisamerikkalaisiakin matkalaisia. Puheenaiheet vaihtelevat Toronto Maple Leafsin menneestä kaudesta ecuadorilaisiin ruusuihin. Saavumme Lilleen ja meille löytyy tilaa paikallisesta retkeilymajasta. Huone tuo mieleen rippikoulun, koska siinä on kaksi puista kerrossänkyä. Teemme pienen kaupunkikierroksen ja näemme muutamia hienoja taloja, mutta emme jaksa innostua Lillestä enempää. Matkaväsymys taitaa jo hieman painaa.

Aikatauluongelmamme jatkuvat seuraavana aamuna, sillä olemme unohtaneet kääntää herätyskellon Ranskan aikaan ja nukumme pommiin. Pääsemme silti eteenpäin ja katselemme pian junan ikkunasta belgialaisia peltoja. Belgia tuntuu pikaisesti läpi junailtuna Euroopan turhimmalta maalta, mutta myöhemmät matkat todistavat rajun arvioni menneen pahasti pieleen.


Meille jää reilu tunti aikaa junanvaihtoon Antwerpenin asemalla. Peräämme muodostuu pian jono paikallisia lapsia, jotka seuraavat meitä kuin hai laivaa. Nauravien tenavien naamat on maalattu punaisiksi ja he toistavat jokaisen liikkeemme. Omituista seuraa johtajaa -leikkiä jatkuu jonkin aikaa, kunnes eräs aikuinen tulee kertomaan, että lasten touhut liittyvät Belgian kansallispäivän perinteisiin. Oletamme että on suuri kunnia tulla seuratuksi moisena juhlapäivänä.


Saavumme iltapäivällä Amsterdamiin, joka ei ota meitä vastaan kovin ystävällisesti. Varaamme aseman turisti-infosta hotellimajoituksen, mutta perille suunnistaminen on hankalaa. Kun hotelli viimein löytyy, kohtaamme portailla oksentavan naisen ja vastaanotossa piipputupakalta haisevan ukkelin, joka ojentaa murahdellen avaimen. Palaamme ulkoilmaan ja suuntaamme rahanvaihtopisteelle, jonka jonossa Juhanilta yritetään varastaa rahaa. Kaduilla näkyy muutenkin hieman epämääräistä porukkaa. Kotimatka alkaa olla jo mielessä, joten emme jaksa innostua sen enempää kanavista kuin mistään muustakaan. Ilta päättyy jo varhain lohduttomaan rankkasateeseen.


Seuraava aamu on jo aurinkoisempi ja mielikuva Amsterdamistakin paranee hieman. Päätän palata Hollantiin joskus toiste paremmalla onnella. Matkaamme yhdellä junalla Osnabrückiin, toisella Hampuriin ja kolmannella Lyypekkiin, jossa vietämme viimeisen yön ennen laivaan astumista. Lyypekin ilta on hiljainen. Olen käynyt Lyypekissä kerran aiemminkin, mutta muistan sieltä vain marsipaanista tunnetun Niedereggerin kahvilan. Kahvilavierailu jää tällä kerralla väliin.

Finnjet saapuu Helsinkiin aurinkoisena torstai-iltana tasan kuukausi lähtömme jälkeen. Olotila on kliseisesti sanottuna väsynyt mutta onnellinen. Tuntuu hyvältä päästä vaihteeksi tuttuun kotiympäristöön, vaikka mielessä alkaakin pian pyöriä suunnitelmia uusista matkoista. En osaa arvata, ettei seuraavaa Interrailia ole tiedossa ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Toisaalta olisin hyppinyt riemusta jos olisin kuullut, kuinka paljon tulen vuosituhannen vaihteen jälkeen matkustamaan muilla tavoin.


Kultaisella 90-luvulla kuukauden mittainen Euroopan-kierros oli hienointa mitä kuvitella saattoi. Vieraat mantereet maailmanympärimatkasta puhumattakaan tuntuivat nykypäivää kaukaisemmilta. Maata pitkin matkailua ei mainostettu vielä silloin ekologisena, mutta se oli kätevyytensä ja hintansa suhteen erinomainen vaihtoehto. Maksoin kuukauden Interrail-lipusta 1920 markkaa, kun taas lentäminen oli ennen halpayhtiöiden kulta-aikaa verrattain kallista.

Yllä kuvatusta matkasta on kulunut jo 23 vuotta, joten maailma on ehtinyt muuttua paljon. Kansalliset valuutat ovat vaihtuneet euroon ja maksaminen tapahtuu käteisen sijasta lähes aina kortilla. Muutaman filmirullan sijaan matkan aikana voi täyttää digikameran muistikorttia niin paljon kuin haluaa. Internet oli kyllä olemassa jo vuonna 1997, mutta sen käyttäminen matkan aikana ei tullut mieleenkään, sosiaalisesta mediasta nyt puhumattakaan. En omistanut tuolloin edes omaa matkapuhelinta, mutta kirjoitin muutaman postikortin.


Nykyään internet on täynnä matkojen suunnittelua helpottavaa tietoa erilaisista varauspalveluista, aikatauluista ja nähtävyysvinkeistä lähtien. Kartta sijaintitietoineen löytyy puhelimen näytöltä ja ravintolapöydänkin voi varata napin painalluksella. Tuolloin nuorina miehinä olimme tosin tyytyväisiä halpoihin hampurilaisiin ja pizzabuffetteihin, emmekä kaivanneet minkäänlaisia trendikahviloita.

Matkailutyylini on varmasti muuttunut monella tavalla ja suunnittelen nykyisin matkat melko huolellisesti etukäteen. Toisaalta kaipaan takavuosien huoletonta menoa, jolloin uudet paikat etsittiin omin jaloin kävelemällä Google Mapsin selaamisen sijasta. Kun tiedossa olivat vain suurimmat nähtävyydet, jäi päämäärättömään vaelteluun ja kiireettömään tutkimiseen enemmän aikaa. Välillä tieto lisää tuskaa tai ainakin kiireen tuntua.


Mieltäni houkuttaa uusi Interrail-matka joskus tulevaisuudessa. Raiteita pitkin pääsee sujuvasti suoraan keskustasta toiseen ja olen aina muutenkin nauttinut junilla kulkemisesta. Junamatkustamisen ainoa merkittävä rajoite on monen idyllisen pikkukylän karsiutuminen reitin varrelta, sillä rautatieasemia löytyy harvemmin maaseudulta.

Oma vinkkini Interrailille on riittävän väljän matkaohjelman laatiminen. Kohteisiin kannattaa varata tarpeeksi aikaa, jotta niistä ehtii saada edes kohtalaisen käsityksen. Yhtäkään kaupunkia ei saisi arvostella pelkästään rautatieaseman ympäristön perusteella ja tiukka matkatahti voi käydä viikkojen mittaan liian rankaksi. Suunnittelussa on tietenkin oma haasteensa, koska Eurooppa on houkutuksia täynnä. Esimerkiksi itäinen reitti Balkanille ja Italiaan houkuttaisi, ellei sittenkin palaisi Belgian, Hollannin ja Britannian raiteille…

Jatka lukemista
Advertisement Booking.com

Suosittuja juttuja