Yksi Ranskan Dordognen sykähdyttävimmistä nähtävyyksistä on Milandesin linna, jossa riittää kauneutta niin sisätiloissa kuin puutarhassakin. Museoidussa linnassa voi tutustua sen entisen asukkaan Joséphine Bakerin vaiherikkaaseen elämäntarinaan.

Kapea lehmälaitumien ohitse kulkeva maalaistie vie meitä kohti päivän retkikohdettamme Milandesin linnaa. Ehdimme jo nähdä korkean tornin, ennen kuin tie sukeltaa vielä kerran puiden siimekseen. Saavumme muutaman rakennuksen ohitettuamme suurelle parkkipaikalle. On aika lukita auto ja tutustua renessanssilinnaan, josta Joséphine Baker teki kuuluisan.

Château des Milandes rakennettiin Caumontin aatelissuvun kodiksi 1400-luvun lopulla. Caumontit hallitsivat myös muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa suurempaa Castelnaud-la-Chapellen linnaa, mutta se koettiin liian karuksi asumiseen. Ymmärrän aatelisia tässä asiassa hyvin, sillä Milandes on ainakin nykyasussaan oikein kodikas, toisin kuin sotilaskäyttöön rakennettu askeettinen naapurinsa. 1500-luvulla elettiin epävakaita aikoja, jolloin muun muassa uskonsodat repivät Ranskaa. Protestanttisen Caumont-suvun suuruuden päivät päättyivät lopullisesti Ranskan vallankumoukseen 1700-luvun viimeisinä vuosina.

Château des Milandes jäi enemmän tai vähemmän hunningolle noin sadaksi vuodeksi, kunnes naisten alusvaatebisneksessä rikastunut Charles Claverie hankki ja remontoi sen 1900-luvun alussa. Paikallisessa historiassa alkoi uusi luku vuonna 1937, kun maailmankuulu viihdetaiteilija Joséphine Baker vuokrasi linnan käyttöönsä. Hän lunasti Château des Milandesin omakseen vuosikymmentä myöhemmin yhdessä Jo Bouillonin kanssa. Säveltäjänä ja jazzorkesterin johtajana menestynyt Bouillon oli Joséphine Bakerin neljäs aviomies, mutta tämäkin liitto päättyi eroon vuonna 1961. Sukunimi Baker on peräisin Joséphinen toiselta mieheltä Willieltä. Ranskan kansalaisuuden hän sai puolestaan kolmannen avioliittonsa kautta.

Ihailemme aluksi linnan puutarhaa, joka onkin harvinaisen upea. Linnan restauroija Charles Claverie palkkasi puutarhan suunnittelutyöhön maisema-arkkitehti Jules Vacherot’n, joka oli tehnyt hyvää työtä pääpuutarhurina vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä. Puutarha kukoisti myös Joséphine Bakerin aikaan, sillä maailmantähdellä oli palkkalistoillaan koko joukko puutarhureita. Taloudellisen tilanteen heikentyessä puutarha jäi kuitenkin oman onnensa nojaan ja rehevöityi.

Alue uudistettiin muutamia vuosia sitten perusteellisesti, mutta puutarhan vanhaa ilmettä kunnioittaen. Erityisesti puutarhan mahtipontisin osa on todella kaunis ja tuo mieleen jopa Versailles’n, vaikka mittakaava onkin huomattavasti pienempi. Näyttävimmän alueen takaa lähtevää polkua pitkin voi tehdä pienen kierroksen metsäisemmällä alueella. 

Puutarhakierroksen jälkeen on aika siirtyä sisätiloihin. Liput tarkastavassa hyväntuulisessa tummaihoisessa rouvassa on mielestäni jotain samaa kuin Joséphine Bakerissa itsessään, ja tunnemme itsemme hyvin tervetulleiksi. Linna on nykyisin Joséphine Bakerin elämästä kertova museo, jonka mielenkiintoiseen antiin saa tutustua omaan tahtiin.

Saamme mukaamme laitteet, joista voi kuunnella selostusta huone kerrallaan. En vielä ihan kierroksen alkuvaiheessa innostu historiasta, vaan valitsen mieluummin kuunneltavakseni Bakerin esittämiä lauluja. Alan kuitenkin keskittyä myös tarinoihin, kun niiden aihe vaihtuu rakennuksen historiasta Joséphine Bakerin ainutlaatuiseen elämään ja uraan. Valokuvaus on linnan sisätiloissa kielletty, joten jatkan tarinaa ulkona napattujen otosten sekä kuvapankin arkistokuvien värittämänä.

Joséphine Baker nousi 1920-luvulla maailman tunnetuimpien viihdetähtien joukkoon. Tie huipulle oli kivikkoinen, sillä Joséphine – alun perin Freda Josephine McDonald – syntyi vuonna 1906 köyhiin oloihin Saint Louisissa Yhdysvalloissa. Hän alkoi jo nuorena haaveilla urasta esiintyjänä ja muutti New Yorkiin, josta siirtyi 19-vuotiaana Pariisiin. Elämä Yhdysvalloissa oli ollut erityisesti rasismin vuoksi vaikeaa, mutta Euroopassa kaikki muuttui. Ranska ihastui nopeasti eksoottiseen tanssijattareen. Persoonalliset ja komiikkaakin sisältäneet esitykset herättivät suurta huomiota, varmasti myös siksi että kaunotar nähtiin usein lavalla lähes alastomana. Joséphine menestyi pian myös laulajana sekä näytteli muutamissa elokuvissa. 

Joséphine oli kovasti kiitollinen kaikesta mitä Ranska oli hänelle tarjonnut, joten nainen halusi auttaa maata toisen maailmansodan aikana kaikin keinoin. Baker toimikin muun muassa vakoojana. Maailmantähti solahti luontevasti erilaisiin juhliin, joissa sai urkittua vihollismaiden edustajilta arvokasta tiedustelutietoa. Château des Milandes toimi turvapaikkana vastarintaliikkeen henkilöille ja juutalaisille pakolaisille, minkä lisäksi linnaan kätkettiin aseita. Kun tilanne saksalaisten miehittämässä Ranskassa muuttui liian vaaralliseksi, jatkoi Baker tiedustelutyötään ulkomailta käsin. Kenraali Charles de Gaulle palkitsi Bakerin korkea-arvoisilla kunniamerkeillä pyyteettömästä työstä Ranskan puolesta. Bakerin rakkaus uutta kotimaataan kohtaan oli aitoa, ja häntä on kutsuttu ranskalaisemmaksi kuin ranskalaiset itse.

On kiehtovaa kuulla, kuinka vähäpukeisena tanssijattarena julkisuuteen ponnahtaneesta naisesta kehittyi suuresti arvostettu laulaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja roolimalli. Baker kärsi varsinkin synnyinmaassaan Yhdysvalloissa ihonväristään johtuneesta syrjinnästä, minkä vuoksi hänestä kasvoi rasismia kiihkeästi vastustanut peloton ihmisoikeusaktivisti. Tästä kumpusi myös Bakerin halu adoptoida huollettavakseen peräti 12 lasta eri puolilta maailmaa. Hän halusi todistaa ”sateenkaariheimoksi” kutsumansa lapsijoukon avulla, että eri puolilta maailmaa kotoisin olevat ihmiset voivat elää sovussa keskenään.

Joséphine Baker esiintyi muutaman kerran myös Suomessa. Vuonna 1954 ohjelmassa oli esiintyminen Linnanmäen Peacockissa, ja tuolla matkalla hän adoptoi helsinkiläisestä orpokodista mukaansa yhdeksän kuukauden ikäisen Jarin. Linnassa on useita valokuvia lapsijoukosta, josta vaalea Jari on helppo tunnistaa. Joséphine ei hyväksynyt Jarin homoseksuaalisuutta, joten poika muutti teini-iässä adoptioisänsä Jo Bouillonin luokse Argentiinaan. Sieltä matka jatkui Yhdysvaltoihin, jossa mies käyttää etunimeä Jarry. Hänellä on nykyisin New Yorkissa Chez Josephine -niminen ravintola. 

Linnan sisätiloissa on esillä Joséphine Bakerille kuuluneita tavaroita esiintymisasuista lähtien. Kierroksen aikana nähdään muun muassa makuuhuone ja kylpyhuone, suuri keittiö, biljardisali sekä lopuksi näyttävä ruokasali, jossa järjestettiin aikoinaan hienoja juhlia. Käymme myös tornihuoneessa, jonka ikkunoista voi ihailla Dordognen maisemia. Linna vaikuttaa kodikkaalta, ja siellä nautittiin sähkön sekä juoksevan veden kaltaisista mukavuuksista jo silloin, kun ne eivät olleet Ranskan maaseudulla itsestäänselvyyksiä.

Museo suhtautuu Joséphine Bakeriin suorastaan palvovaan sävyyn. Hänen elämäntarinansa onkin harvinaisen inspiroiva, ja uskon Joséphinen olleen hyvä ihminen. Toisaalta tuskin hänkään oli ihan niin täydellinen kuin museo antaa kenties ymmärtää. Esimerkiksi adoptiolapset olivat Joséphinelle varmasti tärkeitä, mutta toisaalta hän oli työmatkojensa vuoksi usein poissa kotoa, ja lapset elivät linnassa melko eristynyttä elämää. Työkiireiden ja perheajan välillä tasapainoilu on toki tuttu haaste meille tavallisillekin tallaajille.  

Joséphine Bakerin viimeiset vuodet sisälsivät monenlaisia murheita, kuten rahahuolia. Linnan ylläpito oli kallista, varsinkin kun sen ympärille oli rakentunut kokonainen kylä teattereineen, tanssisaleineen ja maatiloineen. Laulajatähti olisi halunnut jo lopettaa esiintymisuransa, mutta rahapula pakotti hänet yhä uudestaan lavalle. Joséphine menetti lopulta sekä rahansa että terveytensä. Château des Milandes jouduttiin pakkohuutokauppaamaan, mutta epätoivoinen Baker ei olisi siltikään halunnut poistua linnasta. Onneksi hyvä ystävä Grace Kelly tarjosi Joséphinelle uuden kodin Monacon lähistöltä.

Joséphine Baker esiintyi viimeisen kerran Pariisissa huhtikuussa 1975. Hän sai muutamaa päivää myöhemmin sairauskohtauksen ja menehtyi aivoverenvuotoon. Pariisin La Madeleinessa pidetyt hautajaiset saivat suurta huomiota, minkä jälkeen Baker haudattiin Monacoon. Bakerille myönnettiin poikkeuksellinen kunnianosoitus vuonna 2021, kun hän sai hautamuistomerkin Ranskan suurimpien merkkihenkilöiden rinnalle Pariisin Panthéoniin. Häntä ennen Panthéoniin ei ollut haudattu yhtään esiintyvää taiteilijaa, tummaihoista naista tai amerikkalaissyntyistä ihmistä. Alkuperäiseen hautaan ei kajottu, joten maalliset jäännökset lepäävät edelleen Monacossa.

Tutustumme varsinaisen linnan lisäksi vielä toiseenkin rakennukseen. Linnan rakennuttaja François de Caumont halusi pystyttää pihapiiriin 1500-luvun alussa yksityisen kappelin, josta tulisi hänen oma hautapaikkansa. Kappeli autioitui Caumontin suvun poistuttua Ranskan vallankumouksen jälkeen, ja rakennusta käytettiin jopa latona ja tallina. Rakennus oli jälleen vuonna 1947 kirkollisessa käytössä, kun siellä vietettiin Joséphine Bakerin ja Jo Bouillonin häitä.

Kappeli sai uudet omistajat vuonna 2016, minkä jälkeen siellä on tehty runsaasti restaurointitöitä ja esimerkiksi seinien taideteoksia on entisöity. Olemme juuri tehneet antoisan kierroksen linnassa, joten emme jaksa enää kappelin puolella kunnolla keskittyä kuulokkeista tulevaan englanninkieliseen selostukseen. Viime vuosien arkeologisissa kaivauksissa on tehty jännittäviä ja myös osittain arvoituksiksi jääneitä löytöjä, joten tarinat ovat kyllä sinänsä mielenkiintoisia.  

Linnan yhteydessä toimii ravintola, jonne ehdimme vasta lounasajan päätyttyä. Tarjolla on sentään täytettyjä patonkeja, joilla saa siirrettyä nälkää pari tuntia eteenpäin. Terassin varjojen alle on mukava istahtaa hetkeksi lepuuttamaan jalkoja.

Château des Milandesin pihamaalla järjestetään varsinkin kesäisin lintunäytöksiä, joissa esitellään koulutettujen haukkojen, pöllöjen ja muiden lintujen toimintaa. Katselemme näytöstä hetken sivummalta, mutta emme istahda alas katsomoon.

Château des Milandes sijaitsee Castelnaud-la-Chapellen kunnassa Ranskan lounaisosassa. Lähin kaupunki on Sarlat-la-Canéda ja suurempaan Bergeraciin on noin kuudenkymmenen kilometrin matka. Me ostimme liput portilta, eikä ainakaan kesäkuisena maanantaina ollut jonoa lainkaan. Vierailu oli kaikin puolin todella miellyttävä, sillä emme osuneet minnekään yhtä aikaa suurten ryhmien kanssa. Tilanne saattaa vaihdella ja ainakin heinä-elokuussa lienee vilkkaampaa. Pääsylippuja myydään myös linnan omilla nettisivuilla.

Suosittelen varaamaan linnavierailuun reilusti aikaa, sillä Joséphine Bakerista kertova museo on mielenkiintoinen ja puutarhassa on mukava kierrellä kiireettömästi. Kohtaamme vielä poistuessamme uudelleen lippumme tarkastaneen naisen, joka kyselee, pidimmekö linnasta ja opimmeko jotakin uutta. Linnan ja puutarhan kauneudesta on vaikeaa olla pitämättä, ja Joséphine Bakerin elämäntarina teki meihin suuren vaikutuksen. Ystävällinen nainen heittää hyvästit toivomalla, että meissä jokaisessa olisi edes pieni palanen Joséphine Bakeria.

Lomailimme kesäkuussa kolmen sukupolven voimin Ranskassa Dordognen seudulla, jossa majoituimme Belvèsin kylän liepeiltä vuokrattuun taloon. Belvèsistä jäivät päällimmäisinä mieleen vilkkaat markkinat, kauniit kujat, muinaiset luola-asunnot, juustot sekä viini. 

Lomataloltamme on Belvèsin keskustaan vain parin kilometrin kävelymatka, joten kylällä tulee käytyä useamman kerran. Matka taittuu kapean maalaistien reunaa pitkin ja kylän laidalla meitä tervehtii aina kovaan ääneen kaakattava hanhi. Sen vastuullisena tehtävänä lienee samassa aitauksessa asuvien kanojen suojeleminen. Maaseutu on reilun tuhannen asukkaan Belvèsissä aina läsnä, sillä kylää ympäröivät viljavat pellot.

Belvès on monin tavoin tyypillinen keskiaikainen kylä, jota ovat suojanneet puolustusmuurit. Kylän nimi tarkoittaa kaunista näkymää, eikä kukkulalta avautuvissa maisemissa valittamista olekaan. Belvès on valittu ansaitusti Ranskan kauneimpien kylien listalle, kuten moni sen naapureistakin. Julkaisin jo aiemmin jutun 7 kaunista kylää Ranskan Dordognessa, jossa kerron alueesta hieman laajemmin. 

Vilkkaat lauantaimarkkinat

Mikäli Belvèsissä haluaa nähdä elämää, kannattaa kylälle suunnata lauantaiaamuna, jolloin keskusaukiolla pidetään perinteiset maalaismarkkinat. Me ehdimme kokea tämän tapahtuman kahdesti. Lähiseudun tuottajat kauppaavat markkinoilla muun muassa hedelmiä ja vihanneksia, joita mekin kannamme lomatalollemme kilokaupalla. Mieleen jäävät erityisesti suuret eri muotoiset tomaatit sekä makeat mansikat. Ostan myös pienen purkillisen hunajaa. Toki torilta löytyvät myös kala-, juusto- sekä makkarakauppiaat. Myynnissä on elintarvikkeiden lisäksi lähinnä vaatteita. 

Torin keskellä kohoaa ikivanha markkinakatos, jonka alla on käyty kauppaa jo 1400-luvulta lähtien. Vastaavia puisia rakennelmia on myös seudun muiden kylien markkinapaikoilla. Aukiota hallitsee katoksen ohella komea kellotorni, joka rakennettiin alun perin puolustuskäyttöön. Legendan mukaan seitsemän aatelismiestä halusi suojella paikallista luostaria, ja jokainen heistä rakennutti tarkoitusta varten oman torninsa. Oli rakennusten alkuperä sitten todellisuudessa mikä tahansa, tunnetaan Belvès edelleen seitsemän tornin kylänä.

Nautimme kovasti markkinoiden tunnelmasta, jossa on jotakin hyvin ranskalaista. Kauppiaat tervehtivät tuttavallisesti kanta-asiakkaitaan ja ympärillä kuuluu iloista puheensorinaa. Kaltaistemme ulkomaisten turistien määrä on ainakin vielä kesäkuun alussa varsin pieni. Markkinat päättyvät yhden maissa iltapäivällä, minkä jälkeen kauppiaat alkavat purkaa kojujaan. Heinä-elokuussa Belvèsissä järjestetään myös iltamarkkinoita, jolloin kansa kokoontuu aukiolle nauttimaan herkullista lähiruokaa.

Istahdamme aukion laidalla olevalle terassille syömään lounasta ja seurailemaan torin tapahtumia. Työpäiväänsä lopettelevat kauppiaat kasaavat terassin kaiteen päälle muutaman pahvilaatikollisen vihanneksia ja yrttejä, kun taas ravintolan tarjoilija kantaa erääseen tyhjään pöytään oluttuopillisia valmiiksi. Valkoiset pakettiautot on saatu pian pakattua, minkä jälkeen kauppiaat kerääntyvät hiljalleen tuoppien äärelle. On mukava kuunnella kauppiaiden hyvätuulista jutustelua ja naurua, vaikkemme kieltä juuri ymmärräkään. Maaseudun perinteinen elämäntyyli tuntuu näillä hetkillä olevan yhä voimissaan.

Belvèsin kuvauksellinen keskusta

Belvès tuntuu markkinoita lukuun ottamatta varsin uneliaalta paikalta. Saammekin välillä kierrellä pitkin täysin autioita kujia ja kuunnella vain omien askeltemme kaikumista keskiaikaisista seinistä. 

Muutamiin seiniin on kiinnitetty kylttejä, jotka kertovat kylän ja sen rakennusten historiasta. Esimerkiksi yllä näkyvän nykyisen sairaalan edustalla kaupiteltiin vuosisatoja sitten hanhia. Harva sairaala näyttää ulkoapäin yhtä tyylikkäältä.

Belvèsissä on ollut asutusta jo kauan. Keltit löysivät paikan jo noin kolmesataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua. He tykästyivät erityisesti ilmastoon, maanviljelyyn sopivaan maaperään sekä kukkulaan, jota oli helppo puolustaa.

Myöhemmin saapuneet roomalaiset linnoittivat Belvèsin. Sittemmin kylää ovat pitäneet hallussaan myös esimerkiksi viikingit sekä englantilaiset. Sotia riitti, joten Belvès täytyi suojata niin muureilla kuin vallihaudallakin. Osa muureista on yhä pystyssä.

Kauniilla kujilla on mukava kierrellä. Ihailemme vanhoja rakennuksia sekä runsaasti kukkivia ruusuja. Erään kujan varressa on pienelle pöydälle aseteltu shakkilauta sekä pari tuolia. Joidenkin talojen välistä voi ihailla maisemaa alas Belvèsiä ympäröivään laaksoon. 

Hiljaisiin kujiin tekee poikkeuksen vain kauppojen ja ravintoloiden reunustama kuja Rue Jacques Manchotte, jolla riittää siesta-aikoja lukuun ottamatta kulkijoita. Keskusaukiolle johtavan kujan varrelta löytyy esimerkiksi taidegalleria ja antiikkiliike. 

Mainio juusto- ja viinibaari Planches et Plonk

Edellä mainitun vilkkaan kujan varrella toimii myös suosikkipaikkamme Belvèsissä, Planches et Plonk. Brittimiehet Graham ja Damon perustivat kesällä 2020 viihtyisän juusto- ja viinibaarin, jonka yhteydessä on myös bed & breakfast -majoitusta. Yrityksen alkutaipale on ollut esillä suositussa A New Life in the Sun -televisiosarjassa, joka tunnetaan Suomessa nimellä Uusi elämä etelässä. Graham myöntää televisiojulkisuuden auttaneen baarin markkinoinnissa ja yllättyy kuullessaan että sarja pyörii Suomessakin. Graham ei muista kohdanneensa aiemmin suomalaisia asiakkaita, mutta toivottaa kaikki maanmiehemme ja -naisemme lämpimästi tervetulleiksi.

Käymme Planches et Plonkissa pariinkin kertaan. Tarjolla on laadukas valikoima juustoja ja leikkeleitä, joita saa tilata haluamansa valikoiman. Kokeilemme esimerkiksi brietä, roquefortia, yrttituorejuustoa, savustettua ankanrintaa, kalkkunaa sekä paikallista kinkkua.

On nautinnollista istua lämpimänä päivänä vanhan kauniin kujan varrella, seurailla kylän verkkaisia tapahtumia, maistella paikallisia herkkuja ja siemailla hieman viiniä. Asiakkaiden seurana häärii omistajien rescuekoira Malbec, joka pitää rapsutuksista muttei halua poseerata valokuviin. 

Jos baariin saapuu vaikkapa suuremmalla porukalla, ei tilausta tarvitse välttämättä miettiä, vaan tarjoilijat kokoavat mielellään asiakkaille sopivan setin. Esimerkiksi hanhenmaksa tulee baariin omalta kylältä, kun taas jotkut tuotteista on tilattu muualta Dordognesta tai kauempaakin Ranskasta. Hanhenmaksa kuuluu Dordognen ylpeydenaiheisiin ja se onkin oikein maukasta. Pelkistä juustoista ja leikkeleistä saa koottua yllättävän täyttävän lounaan. Myös kahvi maistuu täällä erittäin hyvältä.

Purtavan kylkeen löytyy tietenkin mainioita ranskalaisia viinejä, joita voi ostaa myös mukaan. Graham on viiniekspertti ja auttaa valinnoissa mielellään. Viinit ovat laadukkaita ja hinnoiltaan varsin kohtuullisia, joten meidänkin mukaamme tarttuu pari pulloa lomatalolle kannettavaksi.  

Muinaiset luola-asunnot keskustan alla

Belvèsin suurin yllätys löytyy keskusaukion alapuolelta. Siellä odottaa nimittäin luolasto, jossa on asunut ihmisiä jo noin 800 vuotta sitten. Luolat toimivat köyhän kansan kotina, ja viimeiset asukkaat poistuvat maan pinnalle vasta 1700-luvun puolivälin jälkeen. Dordognen alueella on muutenkin runsaasti luolia, joista suosituimmat lienevät seinämaalauksista tunnetut Lascaux’n luolat. Me kävimme maan alla Belvèsin lisäksi Dommessa, jossa kylän keskustan alapuolelta löytyy suurehko tippukiviluolasto.

Belvèsin luola-asuntoihin pääsee tutustumaan ranskaksi opastetulla noin 45 minuutin mittaisella kierroksella. Emme ymmärrä selostuksesta käytännössä mitään, mutta mukaan saa onneksi englanninkielisen infovihkosen. Luolasto on pienehkö, mutta silti mielenkiintoinen. Käymme kaikkiaan kahdeksassa huoneessa, joihin on aseteltu muutamia esineitä havainnollistamaan muinaista asumista. Olosuhteet olivat varmasti karut ja esimerkiksi rotat aiheuttivat monenlaista harmia.

Luolissa on ollut ahdasta, sillä niissä ovat yöpyneet ihmisten lisäksi myös lampaat, vuohet ja porsaat. Lämpöä sekä valoa saatiin tulisijoista, jotka kehittyivät ajan kuluessa niin paloturvallisuuden kuin savupiippujenkin osalta. Tärkeitä viljelykasveja olivat pähkinät ja kastanjat. Maanviljelys oli taatusti raskasta, koska vetojuhtien puutteessa kyntäminen täytyi usein tehdä ihmisvoimin. Elinajanodote ei ollut kovin lupaava, sillä niin taudit, ruoan puute kuin sodatkin aiheuttivat lasten ja nuorten kuolemia.

Nimellä Les Troglos de Belvès tunnettuihin luoliin kannattaa varata vierailuaika etukäteen, sillä sisään pääsee vain opastetun ryhmän mukana. Vaikka kierroksia lähteekin tunnin välein, ei mukaan mahtuminen ole itsestään selvää. Me emme ensi yrittämällä päässeet mukaan haluamallemme kierrokselle, jolloin varasin liput myöhempään ajankohtaan. Asiasta ei ollut meille suuremmin harmia, koska majailimme lähistöllä ja pääsimme kylälle useampana päivänä. Lippuja myy Belvèsin matkailutoimisto, joka sijaitsee keskusaukion vieressä.

Belvès on idyllinen kylä, joka jää mieleen seesteisen rauhallisena paikkana. Yllä esitellyn vanhankaupungin lisäksi taajamaan kuuluu uudempi puoli, josta löytyy asuintaloja, kirkko, hautausmaa, koulu, pallokenttä ja muita arkiseen elämään liittyviä palveluita. Pian keskustasta poispäin kulkiessa talot kuitenkin harvenevat ja ympärillä avautuu Dordognen kumpuileva maaseutu. Belvès on tällä suunnalla Ranskaa liikkuessa hyvä vierailukohde ja toimii mainiosti myös tukikohtana ympäristöön tutustumista ajatellen.