Espanja
Ihmeellinen El Torcal de Antequera

El Torcal de Antequeran luonnonsuojelualue on yksi Andalusian kauneimmista ja erikoisimmista paikoista. Käsittämättömät kalkkikivimuodostelmat tarjoavat upeat puitteet unohtumattomalle kävelykierrokselle.
Ajelemme El Torcal de Antequeraan Áloran suunnasta. Kapea maalaistie mutkittelee kumpuilevissa maisemissa ja lokakuun aurinko valaisee hiljaisia peltoja. Moni suunnistaa luonnonsuojelualueelle Málagasta, josta kiitää moottoritien ansiosta perille noin tunnissa. Antequeran kaupungin keskustasta on El Torcaliin noin viidentoista kilometrin matka.

Huomasin juuri ennen retkelle lähtöä vinkin, ettei tänne kannattaisi tulla viikonloppuna. Emme kuitenkaan muuta suunnitelmaa viime hetkellä, vaan saavumme paikalle kauniina lauantaipäivänä. Perillä selviää, että moni muukin on saanut saman ajatuksen. Vuoren päällä sijaitsevalla luonnonsuojelualueella oleva parkkipaikka on täynnä, joten ylös johtava tie on suljettu. Myös alas risteykseen rakennettu parkkialue on viimeistä paikkaa myöten varattu, mutta saamme jätettyä auton siististi maantien varteen.

Alemmalta parkkipaikalta on noin kolmen ja puolen kilometrin matka ylös vierailukeskukseen. Tällä välillä kulkee shuttle busseja, joiden menopaluulippu maksaa kaksi euroa. Päätämme appiukon kanssa kävellä matkan, mutta vaimo, anoppi ja lapset jäävät odottelemaan pikkubussia.

Kävely ei lopulta tunnu niin pitkältä ja raskaalta kuin ehdin etukäteen kuvitella, vaikka nousua kertyykin aika paljon. Hien saa kyllä tehokkaasti pintaan.

Hyväkuntoisen tien varrelta voi ihailla laajaa laaksomaisemaa sekä taivaalla liitäviä korppikotkia. Myös karstimaahan syntyneet kivimuodostelmat muuttuvat koko ajan mielenkiintoisemman näköisiksi.

Bussilla tullut muu perhe odottelee meitä vierailukeskuksen luona. Rakennuksesta löytyy kahvila-ravintola, matkamuistomyymälä sekä wc-tilat, joten palveluita on aivan riittävästi. El Torcal de Antequera on ilmainen luonnonnähtävyys, jonne ei ole pääsymaksua.

Käymme aluksi vierailukeskuksen lähistöllä sijaitsevalla näköalapaikalla, jonne johtaa esteetön polku. Maisema kaukana alhaalla levittäytyvään laaksoon on hengästyttävän upea.

Saamme katsella maisemien lisäksi myös El Torcalin kuuluisimpia asukkaita eli vuorikauriita. Kaksi eläintä on kiivennyt läheisten kallioiden päälle paistattelemaan päivää. Ne näyttävät melkein paikoilleen asetelluilta maskoteilta, vaikka todellisuudessa ovatkin vapaasti alueella liikkuvia eläimiä. Luonnonsuojelualueella asuu runsaan vuorikauriskannan lisäksi muitakin nisäkkäitä sekä matelijoita. Seutu sopii myös lintujen bongaamiseen.

Luonnonsuojelualueen kivikkoisilla poluilla kulkee merkitty kävelyreitti, josta voi valita lyhyemmän tai pidemmän version. Lyhyempi vihreä reitti on puolentoista kilometrin mittainen, kun taas keltaisella merkitty polku on lähes kaksi kertaa pidempi. Molempien reittien alku- ja loppuosat kulkevat samaa polkua pitkin.

Polku lähtee vierailukeskuksen parkkipaikan vierestä ja palaa lopulta rakennuksen toiselle puolelle. Reittien kulkemista suositellaan vastapäivään, mutta matkan varrella näkyy molempiin suuntiin käveleviä retkeilijöitä.

El Torcal de Antequeran kalliomuodostelmissa riittää ihmettelemistä, sillä eroosio on muokannut kalkkikivistä mielikuvituksellisen näköisiä. Vesi, jää ja tuuli voivat luoda ihmeitä, kunhan niille antaa riittävästi aikaa. Kallioiden muokkautuminen ei ole tapahtunut hetkessä. Tämä paikka oli 200 miljoonaa vuotta sitten merenpohjaa, mutta mannerlaattojen liikkeet nostivat El Torcalin maan pinnalle ja ajan hammas on hionut kivistä suoranaisia taideteoksia.

Ajatus muinaisesta merenpohjasta tuntuu uskomattomalta, koska El Torcal de Antequera sijaitsee noin 1300 metrin korkeudessa. Rantaviivalle on nykyään nelisenkymmentä kilometriä matkaa.

Kävelemme yhdessä reitin alkuosan ja pysähdymme syömään eväitä puun varjoon. Polku haarautuu heti taukopaikkamme jälkeen. Muille riittää lyhyempi vihreä kierros, joten jatkan keltaiselle reitille yksin.

Reitti on paikoitellen hyvinkin kivikkoinen, joten kulkiessa täytyy olla varovainen. Jo vihreällä reitillä on omat pienet esteensä ja keltainen osuus vaikuttaa hieman haastavammalta. Mitään erityisen hankalia paikkoja ei kuitenkaan tule vastaan ja normaalikuntoinen ihminen pärjää molemmilla reiteillä mainiosti.

Tuntuu hauskalta kulkea näissä maisemissa ja ihailla aina vain uusia eteen avautuvia näkymiä. Alue on kuin kivinen satumaa, jossa ei koskaan tiedä mitä seuraavan kallion takana odottaa. Kuvat eivät pysty täysin kertomaan kuinka huikeasta paikasta on kysymys, mutta antavat toivottavasti osviittaa El Torcal de Antequeran kauneudesta.

Polun ahtain kohta kulkee kallioiden välisestä raosta, mutta kyseinen osuus ei lopulta ole kovin monen metrin pituinen. Kävelykierros tuntuu silti kokonaisuudessaan pieneltä seikkailulta.

Reitti kulkee kallioiden ympäröimästä laaksosta toiseen. Välillä sukelletaan pieneen varjoisaan solaankin. Lokakuun ruska tuo muuten karuun maisemaan muutamia väripilkkuja.

El Torcal on päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon yhdessä Antequeran esihistoriallisten hautakammioiden sekä La Peña de los Enamorados -vuoren kanssa. Kunnia myönnettiin vasta vuonna 2016, joten kyseessä on melko tuore lisäys arvostetulle listalle.

Vaikka parkkipaikat olivatkin täyttyneet, ei kävelyreiteillä tunnu olevan liikaa ihmisiä. Kokemus on näin viikonloppunakin pysäköintiä lukuun ottamatta oikein miellyttävä, mutta arkipäivän hiljaisuus tekisi alueesta luultavasti vieläkin lumoavamman. Voisi olla mukavaa pysähdellä kuuntelemaan hiljaisuutta ja bongailla vuorikauriita sekä muita eläimiä kaikessa rauhassa.

Palaan vierailukeskukselle kaikkiaan puolitoista tuntia vieneen lenkin päätteeksi. Opastetaulussa matkan on arvioitu vievän kaksi tuntia, mutta kävelin melko reippaasti, kun tiesin muiden odottavan minua perillä. Kiirehtimään tänne ei kuitenkaan kannata tulla, vaan nauttimaan ihmeellisestä luonnosta.

Ostamme vierailukeskuksesta bussiliput myös minulle ja appiukolle, jotta pääsemme kaikki yhtä aikaa takaisin autoillemme. Bussikyyti tuntuu aiemman kävelyn jälkeen jonkinlaiselta maisemien pikakelaukselta ja pian olemmekin jo alhaalla maantien varressa.

Suosittelen lämpimästi retkeä El Torcal de Antequeraan kaikille Aurinkorannikolla kävijöille. Patikointireitti on tosiaan hieman kivikkoinen, mutta esteettömyyttä kaipaavakin saa alueen luonnosta melko hyvän käsityksen jo näköalapaikalta sekä vierailukeskuksen kulmalta käsin. Oma kokemukseni kuitenkin opetti, että viikonloppuja kannattaa välttää, jos se vain suinkin on mahdollista.
Lue myös aiemmin julkaisemani juttu Antequeran kaupungista.

Espanja
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos

Ehdimme tutustua viime syksynä joihinkin Sevillan hieman vähemmän tunnettuihin nähtävyyksiin. Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos ovat upeita palatseja, joissa saa nauttia maurilaisesta arkkitehtuurista ilman ruuhkia.
Vierailen mielelläni historiallisissa linnoissa ja palatseissa eri puolilla maailmaa. Andalusian vanhoissa rakennuksissa ihastuttavat erityisesti eksoottiset vaikutteet ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat eteläistä Espanjaa. Näin on myös Sevillan Palacio de las Dueñasissa ja Casa de Pilatosissa. Kumpikaan ei kuulu Sevillan ehdottomiin päänähtävyyksiin, joten vierailu onnistuu ainakin lokakuisena arkipäivänä hyvin väljästi ilman minkäänlaista jonottamista. Meille jää siis reilusti tilaa nauttia menneen ajan tunnelmista ja kauniista arkkitehtuurista.

PALACIO DE LAS DUEÑAS
Palacio de las Dueñas sijaitsee Sevillan vanhassakaupungissa melko lähellä Setas de Sevilla -maamerkkiä. Aikuisten pääsylipun hinta on tällä hetkellä 12 euroa. Kaupungin häly jää hetkessä taakse, kun astumme portista sisään. Tutustumme aluksi viihtyisiin puutarhoihin, joissa on vielä näin syksylläkin jonkin verran kukkaloistoa.

Puutarhassa vallitsee seesteinen tunnelma. On hauskaa katsella ajan hampaan kuluttamia värikkäitä kaakeleita ja kuunnella suihkulähteen hiljaista solinaa. Kaikkialla on vehreää ja puissa kypsyy sitrushedelmiä.

Palacio de las Dueñas rakennettiin 1400-luvun lopulla ja se sai nimensä naapurissa sijainneelta nunnaluostarilta. Rakennuttajana toimi Sevillan pormestari Pedro Pineda, joka kuitenkin joutui melko pian myymään asuntonsa eteenpäin. Erinäisten vaiheiden jälkeen palatsi päätyi vuonna 1612 Alban herttuan haltuun.

Sama vaikutusvaltainen aatelissuku on hallinnut Palacio de las Dueñasia nyt jo yli neljänsadan vuoden ajan. Talon nykyinen isäntä on Alban 19. herttua Carlos Fitz-James Stuart y Martínez de Irujo, jota saamme kiittää ovien avaamisesta yleisölle. Me turistit olemme olleet tervetulleita vasta vuodesta 2016 lähtien.

Palatsin renessanssityyliä on täydennetty maurilaisilla ja goottilaisilla piirteillä. Ihailemme monia yksityiskohtia, kuten koristeellisia kaiverruksia, keramiikkaesineitä ja erilaisia laattoja.

Palatsin alakerrassa on jonkin verran avoimia huoneita, joissa saa vapaasti kierrellä. Esillä on esimerkiksi Sevillan juhliin sekä härkätaisteluihin liittyviä julisteita. Myös flamencoteema on selvästi näkyvillä.

Pöydillä oleviin valokuviin on ikuistettu joitakin palatsissa vierailleita merkkihenkilöitä. Herttuasuvun vieraina ovat käyneet esimerkiksi Jacqueline Kennedy sekä Monacon ruhtinas Rainier vaimonsa Grace Kellyn kanssa. Täällä riittää ylellisesti sisustettuja oleskelutiloja, joissa kelpaa kahvitella kuinka arvovaltaisessa seurassa tahansa.

Näemme myös mukavalta näyttävän kirjastohuoneen sekä pienen kappelin. Työhuoneen rekvisiitasta voisi päätellä, että nykyinen herttua taitaa olla Real Betisin jalkapallojoukkueen kannattaja.

Kiertelemme hetken palatsin pihoilla. Mieleen jää parhaiten keskeisin patio, joka näyttää lumoavan kauniilta. Keltaisilla seinustoilla oleville penkeille on mukava istahtaa miettimään, millaista elämää täällä on vuosisatojen saatossa eletty. Varjoisalle oleskelutilalle on varmasti ollut käyttöä, sillä Sevilla tunnetaan yhtenä Euroopan helteisimmistä kaupungeista.

Erityisesti arkkitehtuurin maurilaiset piirteet hivelevät silmiä. Paikalla näkyy muitakin satunnaisia vierailijoita, mutta välillä saamme istua täällä keskenämme. Hiljaisuuden rikkovat vain palmuissa mekastavat papukaijat.

Palacio de las Dueñas on mielenkiintoinen nähtävyys, jonka sisäpihoille on mukava jäädä tunnelmoimaan. Kaupungin muiden talojen puristukseen jääneet puutarhat sekä palatsi ovat suhteellisen pieniä, joten vierailuun ei tarvitse varata mahdottoman pitkää aikaa.
Katso lisätiedot Palacio de las Dueñasin omilta nettisivuilta.

CASA DE PILATOS
Casa de Pilatos sijaitsee noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Palacio de las Dueñasista. Rakennus näyttää kadulta katsottuna edellistä vierailukohdettamme mahtipontisemmalta. Aikuisten sisäänpääsy palatsin alakertaan maksaa kympin. Lisäksi voisi ostaa viiden euron lipun yläkertaan, johon tutustuminen on mahdollista vain oppaan johdolla. Meidän ei tarvitse edes harkita tätä, sillä sopivia opastuksia olisi tarjolla vasta parin tunnin kuluttua.

Saavumme heti sisäänkäynnin jälkeen näyttävälle vaaleasävyiselle patiolle, jonka keskellä solisee suihkulähde. Seinustan rintakuvapatsaat esittävät roomalaisia keisareita ja espanjalaisia kuninkaita.

Casa de Pilatos muistuttaa melko paljon Palacio de las Dueñasia, mutta sisätilat ovat selvästi pelkistetympiä. Tutkittavaa esineistöä tai sisustettuja huoneita ei siis ole samaan tapaan nähtävillä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä saamme ihailla ennennäkemättömän laajaa kaakeleiden kirjoa.

Casa de Pilatosissa on yksi maailman laajimmista azulejo-kaakeleiden kokoelmista. Seinillä on käytetty noin 150 erilaista laattaa, ja kun useimpia näistä on monta neliömetriä, riittää täällä ihmettelemistä vaativimmallekin kaakeleiden ystävälle. Seinät ovat todella kauniita ja ne pääsevät muuten lähes autioissa tiloissa hyvin oikeuksiinsa.

Casa de Pilatos on arkkitehtuuriltaan suoranainen malliesimerkki andalusialaisesta palatsista, jossa italialainen renessanssi on kuorrutettu maurilaisella koristelulla. Lisäksi mukaan mahtuu goottilaisia vivahteita. 1800-luvulla tehdyissä uudistuksissa rakennukseen tuli myös romantiikkaa edustavia piirteitä.

Tämänkin palatsin rakennustyöt alkoivat 1400-luvun loppupuolella. Rakennuttaja Pedro Enríquez de Quiñones oli ansioitunut aatelismies, joka ehti vielä ennen kuolemaansa olla valtaamassa Granadaa maureilta takaisin kristityille. Rakennuksen nykyinen nimi tuli käyttöön myöhemmin, kun Pedron poika Fadrique Enríquez de Ribera kävi pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemissa ja ihastui siellä Pontius Pilatuksen taloon.

Enríquez de Riberat ajautuivat 1600-luvun puolivälissä talousvaikeuksiin, ja kun perheen tytär meni Medinacelin herttuan kanssa naimisiin, siirtyivät suvun arvonimet ja omaisuus Medinaceleille. Medicanelit omistavat Casa de Pilatosin edelleen ja osa rakennuksesta on yhä asuinkäytössä. Nykyinen Medinacelin herttuatar on 26-vuotias Victoria von Hohenlohe-Langenburg.

Nautimme olostamme perinteisissä andalusialaisissa puutarhoissa, joihin voi istahtaa ihailemaan niin arkkitehtuuria kuin kukkiakin. Paikalla on muutamia muitakin vierailijoita, mutta tunnelma on hyvin rauhallinen.

Vaikkei meillä olekaan sisäänpääsyä ylempään kerrokseen, tutustumme silti näyttävään portaikkoon ja kiipeämme raput ylös saakka. Värikkäitä kaakeleita ei ole säästelty, mutta yleisilme on paikoitellen hieman synkkäkin.

Palaamme lopuksi alussa näkemällemme sisäpihalle. Haluan pysähtyä vielä hetkeksi katselemaan kaikkea kauneutta ja miettimään rakennuksen pitkää historiaa. Ajatukset palaavat nykyaikaan, kun palatsin konstailematon siivooja käy täyttämässä ämpärinsä suoraan suihkulähteestä.

Casa de Pilatos on oikein miellyttävä paikka. Nautimme palatsin ja puutarhan tunnelmasta kaikessa rauhassa, mutta vierailuajaksi riittää silti yksi tunti. Tällaiset palatsit ovat omaan makuuni juuri sopivan kokoisia nähtävyyksiä, sillä ihmeteltävää riittää, mutta kaikkeen näkemäänsä jaksaa keskittyä alusta loppuun saakka.
Katso lisätiedot Casa de Pilatosin omilta nettisivuilta.

SEVILLAN MUUT PALATSIT
Sevillan näyttävin ja tunnetuin palatsi on kuninkaallinen Alcázar, josta kirjoitan vielä oman juttunsa myöhemmin. Kaupungissa on myös muita upeita palatseja. Esimerkiksi Palacio de la Condesa de Lebrija tunnetaan hienoista mosaiikeistaan, Casa de Salinas näyttää valokuvissa kauniilta ja vaihtoehtoja tuntuu riittävän monta muutakin. Sevilla on harvinaisen kaunis kaupunki, jonka sisäpihoille on kätketty hämmästyttäviä arkkitehtonisia aarteita.
Voit lukea Sevillasta laajemmin jutustani Ihastuttavan upea Sevilla.
Espanja
Triana – Sevillan kiehtovin kaupunginosa

Guadalquivir-joen rannalla sijaitseva Triana on kauniiden rakennusten sävyttämä alue, jonka kaduilla ovat kulkeneet Sevillan romanit, härkätaistelijat, flamencotanssijat, savenvalajat ja merimiehet. Värikäs alue viettelee eloisalla tunnelmallaan.
Vietimme loka-marraskuussa kolme viikkoa Sevillassa. Päätin heti kaupungista ennakkotietoja kerätessäni, että haluan ehdottomasti majoittua Trianan kaupunginosaan, joka tunnetaan kuvauksellisena ja historiaa huokuvana alueena. Trianalaisesta asunnosta tulikin hetkeksi kotimme ja pääsimme nauttimaan kaupunginosan kiehtovasta tunnelmasta.

Triana sijaitsee Sevillan keskustan tuntumassa Guadalquivir-joen vastarannalla. Moni on kuvaillut Trianaa perisevillalaiseksi kaupunginosaksi, mutta sen asukkaat saattavat olla arviosta toista mieltä. He nimittäin kokevat itsensä nimenomaan trianalaisiksi eivätkä sevillalaisiksi lainkaan. Asia on helppo ymmärtää, koska joki jakaa kaupungin kahtia ja Trianassa on edelleen aistittavissa pikkukylää muistuttavaa yhteisöllistä ilmapiiriä. Trianassa kannattaakin nauttia nimenomaan tunnelmasta, koska Sevillan suurimmat nähtävyydet jäävät joen toiselle puolelle.

Trianaan on juhlallisinta saapua ylittämällä Puente de Isabel II -silta, jota yleensä kutsutaan yksinkertaisesti Trianan sillaksi. Kaunis historiallinen rakennelma valmistui vuonna 1852, jolloin se korvasi lautoista kootun ponttonisillan. Keskustan ja Trianan yhdistävät myös El Cachorron silta kaupunginosan pohjoisrajalla ja San Telmon silta etelässä.

Trianan sillalta aukeaa hieno maisema Guadalquivir-joelle. Vasemmalla keskustan puolella häämöttää vanha vartiotorni Torre del Oro. Oikealla näkyy Trianan värikkäin katu, rantaa seuraava Calle Betis.

Sillan kupeessa on merimiesten suojeluspyhimykselle omistettu pikkuinen kappeli. Capilla Virgen del Carmenin sisällä voi käydä katsomassa kaunista alttaria sekä kiivetä torniin ihailemaan maisemia.

Kappelin kulmalta pääseekin jo pujahtamaan Trianan kauppahalliin, jota voi pitää kaupunginosan sydämenä. Kuljemme kauppahallin halki käytännössä päivittäin ja saamme aistia paikallista tunnelmaa, kun trianalaiset tekevät arkisia ostoksiaan. Toisinaan vastaan tulee toki matkailijoitakin, mutta turismi ei ole pilannut autenttista ilmapiiriä.

Kauppahalli on värikäs kokonaisuus, jota sävyttävät vihannesten ja hedelmien runsaus sekä kauppiaiden koristeelliset nimikyltit. Tarjolla on tuoretta kalaa, laadukasta ilmakuivattua kinkkua, erilaisia juustoja, tuoksuvia mausteita ja muita elintarvikkeita sekä vähän muutakin. Tänne voi tulla myös aamukahville tai lounaalle. Puodit ovat avoinna suurin piirtein yhdeksästä kolmeen pyhäpäiviä lukuun ottamatta, mutta aukioloajat saattavat vaihdella kauppiaskohtaisesti. Ravintolat ovat avoinna pidempään.

Vaikka kauppahalli ihastuttaa, löytyy sen nurkasta yksi häpeäpilkku. Ostamme kerran vihanneksia La Alegría de la Huerta -kojun viattomalta näyttävältä papparaiselta, joka osoittautuu paatuneeksi huijariksi. Ostokset paljastuvat kiskurihintaisiksi ja osa pussin pohjalle pakatuista tuotteista pilaantuneiksi. Menetys on rahallisesti pieni, mutta vilunkipeli ja oma sinisilmäisyys harmittaa aina. Ei pitäisi koskaan asioida puodissa, jonka hinnat eivät ole esillä. Ansaan oli kuitenkin helppo ajautua, kun oli oppinut luottamaan saman katon alla toimiviin rehteihin kauppiaisiin, jotka myyvät tuoreet tuotteensa reiluun hintaan ja palauttavat vaihtorahat sentilleen oikein.

Ellei Trianan sillalta käänny kauppahalliin, päätyy suoraan Altozanon aukiolle, joka on vastaanottanut joen ylittäjiä jo keskiajalta lähtien. Aukiota koristaa flamencotanssijatarta esittävä patsas, jonka pronssihahmo katselee sillalle päin.

Patsas heijastelee Trianan historiaa. Muutama muukin andalusialainen kaupunki väittää itseään flamencon syntysijaksi, mutta itse haluan uskoa tarinaan siitä, kuinka kiihkeä tanssi kehittyi juuri täällä romanien iltanuotioiden äärellä. Triana oli vuosisatojen ajan suuren romaniyhteisön koti. Osa hankki elantonsa salakuljetuksella tai ennustamisella, mutta moni työskenteli myös seppänä. Siitä muistuttaa alasin, jonka päälle patsaan hahmo on nostanut toisen jalkansa.

Mainitsin jo eräässä aiemmassa kirjoituksessani Ildefonso Falconesin romaanin Paljasjalkainen kuningatar. 1700-luvun puoliväliin ajoittuva tarina valottaa Trianan, flamencon ja hieman koko Espanjankin historiaa mukaansatempaavalla tavalla. Kirja auttaa myös ymmärtämään romanien perinteistä elämäntapaa. Väkevä fiktiivinen tarina sijoittuu aitoon historialliseen ympäristöön.

Romanit eivät kuulu enää Trianan nykypäivään. Sevillan kaupunginvaltuusto päätti lakaista heidät Trianan kehityksen tieltä tylysti syrjään ja rakennutti Las Tres Mil Viviendas -nimisen betonilähiön keskustan kaakkoispuolelle. Kaikki Trianan romanit pakkosiirrettiin Tres Miliin 1970-luvun loppuun mennessä ja he asuvat tuossa karussa ja vaaralliseksi mainitussa korttelissa edelleen.

Triana tunnetaan myös savenvalajistaan, sillä alueella on toiminut useita keramiikkaan sekä kaakeleihin erikoistuneita tehtaita. Asiaan pääsee perehtymään parhaiten Centro Cerámica Triana -museossa aivan Trianan kauppahallin tuntumassa. Pääsymaksu on vain pari euroa ja alueen perinteitä ylläpitävä museo on mielestäni mielenkiintoinen, vaikkei aihe muuten herättäisikään suurta intohimoa. Museon sisäpiha on koristeltu näyttävästi keramiikkaputkilla.

Kaksikerroksisen museon alakerrassa esitellään keramiikan valmistusta ja historiaa muun muassa videoiden ja infotaulujen kautta. Tilat ovat olleet aiemmin keramiikkatehtaan käytössä, joten nähtävillä on jäänteitä vanhoista tuotantotiloista. On kulunut jo kauan siitä, kun muulit kuljettivat Gualdalquivirin rannoilta savea täällä työstettäväksi. Keramiikkatehtaat toimivat joen takana Trianassa muun muassa siksi, ettei työssä syntyvää myrkyllistä savua haluttu Sevillan keskustaan. Kaupungissa oli vielä sata vuotta sitten yli kaksikymmentä keramiikkatehdasta, mutta ne kaikki ovat jo lopettaneet toimintansa.

Yläkerran näyttelyssä on esillä lisää kaunista keramiikkaa sekä tietoa alan historiasta. Vaihtuvassa näyttelyssä on vierailumme aikaan flamencojulisteita. Käymme myös museon vieressä olevassa kaupassa, jossa on tarjolla paljon houkuttelevia esineitä. Samoilta kulmilta löytyy muutama muukin vastaava puoti.

Jos Altozanon aukiolta ei koukkaa kauppahalliin tai keramiikkamuseoon, päätyy suoraan vilkkaalle Calle San Jacintolle. Kävelykatua reunustavat ravintoloiden terassit ja erilaiset kaupat. Täällä on hauska istahtaa penkille katselemaan ohikulkijoita vaikkapa kaupungin parhaan jäätelöketjun María Limonesin herkuista nautiskellen.

Vaikka Calle San Jacinto kuuluukin Trianassa kävijän pakollisiin kohteisiin, ei vilkas kävelykatu tunnu meistä pidemmän päälle erityisen houkuttelevalta. Syömme parissa ravintolassa, jotka molemmat ovat ihan kelvollisia, mutta eivät herätä innostusta palata takaisin. Kadun varrelta voi käydä etsimässä vaikkapa espanjalaisen asunnon viileän lattian vaatimia tohveleita, mutta varsinaista ajanviettopaikkaa Calle San Jacintosta ei meille muodostu.

Trianan kiinnostavin osa rajoittuu muutamille Guadalquivir-joen lähistöllä sijaitseville kaduille. Trianan sillalta pois päin vievän Calle San Jacinton kävelykatuosuus on parinsadan metrin mittainen ja juuri sitä kauemmas joesta ei kannata mennä, jos haluaa pysytellä kuvauksellisimmalla alueella.

Calle Betis kuuluu varmasti Trianan kuvatuimpiin ja suosituimpiin katuihin. Värikkäiden talojen reunustama väylä seuraa Guadalquivirin rantaa ja sen varrelta on hienot näkymät Sevillan keskustaan. Tätä reittiä tulee kuljettua monena päivänä ja iltana. Joskus nautimme tinto de veranot vastarannan valoja katsellen.

Ei liene yllätys, että Calle Betisillä riittää vieri vieressä toimivia ravintoloita sekä baareja. Asiakaskuntaan mahtuu sekä matkailijoita että paikallisia asukkaita. Joidenkin paikkojen hinnoissa on selvää maisema- tai turistilisää, mutta joukkoon mahtuu myös erinomaisia löytöjä. Oma suosikkimme on Betis 7, jossa syömme kahdesti.

Rantakatu Calle Betis on saanut nimensä joesta, sillä muinaiset roomalaiset kutsuivat virtaa nimellä Baetis. Myös toinen Sevillan suurista jalkapalloseuroista on nimeltään Betis, ja työväen asuttama Triana kuuluu vihreävalkoisen joukkueen perinteisiin kannatusalueisiin. Erikoiselta kuulostava Guadalquivir on sen sijaan maurien perintöä. Arabiankielinen sana tarkoittaa yksinkertaisesti suurta jokea.

Calle Betisistä seuraava samansuuntainen katu Calle Pureza on myös todella värikäs ja kuvauksellinen, mutta sieltä ei ole jokinäköalaa. Katua pitkin on aina hauska kävellä ja katsella vanhojen rakennusten julkisivuja, joita koristavat takorautaparvekkeet.

Calle Purezan vilkkaimpaan osaan kuuluu Santa Anan aukio, jonka ympäriltä löytyy paljon suosittuja baareja ja ravintoloita. Santa Anan kirkko nousi näille kulmille jo 1200-luvulla ja on toiminnassa edelleen.

Sevillan-matka ei olisi täydellinen ilman flamencoesityksen seuraamista, sillä tanssi johdattaa syvälle paikalliseen kulttuuriin. Käymme flamencoteatterissa sekä joen toisella puolella Santa Cruzin kaupunginosassa että tietenkin myös Trianassa. Teatro Flamenco Triana on pienehkö paikka, jossa saa nauttia kahden tanssijan, naisen ja miehen, taitavasta tanssista. Tunnin esitys on vaikuttava kokemus, josta jää mieleen myös naislaulajan sielukas ääni. Toisin kuin joissakin muissa flamencoteattereissa, esiintyjiä ei saa kuvata täällä lainkaan.

Myös kauppahallin takaa kohti Trianan pohjoispuolella sijaitsevaa Torre Sevilla -pilvenpiirtäjää kulkeva Calle Castilla on mukava katu, jonka varrella on useampia hyviä ravintoloita ja baareja. Oma suosikkini on vaatimattomalta näyttävä mutta kodikas Bar Triana, jonka tapakset vievät kielen mennessään. Nautimme saman kadun varrella myös asturialaisen Gascona-ravintolan tarjonnasta.

Kadun päästä kauppahallin vierestä löytyy useampi kelvollinen ravintola. Bicho Malo on selvästi laatupaikka, mutta satumme valitsemaan hieman erikoiset tapakset. Myös vastapäinen Casa Cuesta on positiivinen kokemus, mutta keskinkertaisempi kuin lempiravintolamme. Lue lisää kaupungin ravintoloista jutustani Herkuttele Sevillassa – parhaat löytämäni ravintolat.

Calle Castillan varrella voi käväistä myös pienessä kirkossa. Nuestra Señora de la O vaikuttaa sympaattiselta korttelikirkolta. Alttarit ovat kauniita ja pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan nauhoitteelta tulevaa taustamusiikkia.

Joen varressa kulkee Calle Castillan suuntaisesti väljä kävelytie, joka tuntuu olevan paikallisten koiranulkoiluttajien suosiossa. Historiallisin väylä Calle Castillalta rantaan on Callejón de la Inquisición eli inkvisitiokuja. Pahamaineinen inkvisitio piti keskiajalla majaansa kauppahallin paikalla sijainneessa linnassa, jossa vääräuskoisiksi tuomittuja odotti julma kohtalo. Linnasta on jäljellä vain inkvisitiokuja sekä pieni museo, joka oli koko matkamme ajan remontoinnin vuoksi suljettu.

Edellä mainittujen katujen ympäristössä on tunnelmallisia kujia, joita pitkin on mukava kävellä varsinkin iltaisin, kun baarit ja ravintolat ovat täyttyneet hyväntuulisesta puheensorinasta.

Trianan ilmapiiri tuntuu hyvin turvalliselta, emmekä kohtaa kujilla epämiellyttäviä yllätyksiä. Alueella on toki omat sosiaaliset ongelmansa, joten en tiedä mitä matkailijoiden suosiman alueen ulkopuolella tapahtuu pimeän laskeuduttua. Huomaamme El Cachorron sillan kupeessa nukkuvat rantojen miehet ja muutaman ravintolaterasseille pyrkivän kerjäläisen, mutta meille he eivät aiheuta harmia.

Myönnän ihastuneeni Trianaan ja kaipaavani sinne takaisin. Olisi hauska palata joskus Trianan sillalle, kauppahalliin ja Bar Trianan tapaksien äärelle, vaellella kapeilla kujilla illan hämärtyessä ja istahtaa tunnelmoimaan joen rannalle. Triana kannattaa ilman muuta mahduttaa Sevillan-matkan ohjelmaan ja myös varata alueeseen tutustumiseen riittävästi aikaa. Triana sopii ennen kaikkea elämästä nauttimiseen, ja silloin ei kannata kiirehtiä.
-
Itävalta1 kuukausi sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Yhdysvallat2 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Huvipuistot2 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Liechtenstein4 viikkoa sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat2 viikkoa sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Itävalta4 viikkoa sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Ranska1 vuosi sitten
Aurinkokuninkaan loistokas Versailles
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
31.1.2023 at 14:33
Upea tuo korppikotkakuva! Ja todella hienoja ovat maisemat reitin varrella. Tykkään patikoida Suomessa, mutta myös ulkomailla, koska maisemat ovat niin erilaisia. Näyttäviä toki molemmissa.
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 13:20
Kiitos! Suomessakin on upea luonto ja toivottavasti minunkin tulisi patikoitua taas enemmän kotimaassa. Mutta jos haluaa kokea jotain ihan erilaista, niin tällaiset El Torcalin kaltaiset paikat jäävät kyllä mieleen. En ole nähnyt tuollaisia kallioita missään muualla.
Aila ja Juha
31.1.2023 at 21:58
Upeita kuvia ja hienosti kuvattu kokemus sinulla. Me olemme patikoineet jo kaksi kertaa sen keltaisen reitin, hitaasti askel kerrallaan, koko ajan vaihtuvia maisemia katsellen. Enkä sano, ettei joskus tulisi kolmaskin kerta, ainakin jos joku kaveri tarvitsisi sinne seuraa. Se on tosiaankin niin suosittu, että jos viikonloppuna haluaa parkkipaikan, kannattaa olla liikkeellä jo aamusta. Arkipäivänä marraskuussa ei ollut mitään ongelmaa, reitin alkukohdassa oli tilaa, ei edes täyttä. Tuo on kyllä niin uskomaton paikka myös historialtaan, että siihen kannattaa todella tutustua.
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 13:29
Kiitos! Tuo on varmasti sellainen paikka, jonne voisi hyvin palata vaikka kolmannen ja miksei vielä useammankin kerran. Se tuli nyt opittua, että viikonloppuna puoliltapäivin saa varautua täysiin parkkipaikkoihin. Paikan historia on ihmeellinen. Olin paikan päällä niin maisemien lumoissa, että aloin miettiä historiaa oikeastaan vasta retken jälkeen. Tuntuu aika vaikealta hahmottaa tuollaisia miljoonien vuosien pituisia ajanjaksoja.
Aila ja Juha
31.1.2023 at 22:16
Kiitos mukavasta kirjoituksesta. Olimme tuolla Torcalissa jälleen viime marraskuussa. Keltainen reitti kesti kyllä paljon yli suositusakan (3 tuntia). Parkkipaikalla oli väljää, mutta polulla ei silti ollut hiljaista. Espanjankielistä pulputusta kuului koko ajan, tosin pari luokkaakin oli luontoon tutustumassa. Hieno kohde!
Juha
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 18:39
Kiitos! On kyllä hieno kohde ja tuolla saa varmasti kulumaan kolme tuntia mukavasti, miksei vaikka pidempäänkin. Jos pääsen Torcaliin vielä uudelleen, niin varaan reilusti aikaa ja pysähtelen eri paikkoihin ihailemaan näkymiä. Onpa paikallisilla koululaisilla muuten aika upeita retkikohteita, mihin voivat käydä tutustumassa!
Jenni | Boarding Time
1.2.2023 at 8:49
Antequera täytyykin ehdottomasti ottaa ensi kesänä asialistalle, sekä kaupunki että tämä patikointireitti. Upealta näyttää! Miten olemmekin tämän missanneet?!
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 18:45
Suosittelen, mukavaa että olet pääsemässä sinne jo tänä vuonna! Antequera ei jostain syystä taida olla erityisen tunnettu matkakohde, taisin itsekin löytää sen vasta etsiessäni retkikohteita Álorasta vuokraamamme talon ympäristöstä. Antequeran kaupunkikin on ehdottomasti käymisen arvoinen, mutta erityisesti tämä luontokohde on ihan huikea paikka.
Satu
1.2.2023 at 19:26
Kiitos Mika taas kivasta tarinasta ja hienoista kuvista. Tuntui lähes siltä, että olisin ollut mukana 🙂
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 18:46
Kiitos Satu! Mukava kuulla 🙂