Espanja
Ihmeellinen El Torcal de Antequera

El Torcal de Antequeran luonnonsuojelualue on yksi Andalusian kauneimmista ja erikoisimmista paikoista. Käsittämättömät kalkkikivimuodostelmat tarjoavat upeat puitteet unohtumattomalle kävelykierrokselle.
Ajelemme El Torcal de Antequeraan Áloran suunnasta. Kapea maalaistie mutkittelee kumpuilevissa maisemissa ja lokakuun aurinko valaisee hiljaisia peltoja. Moni suunnistaa luonnonsuojelualueelle Málagasta, josta kiitää moottoritien ansiosta perille noin tunnissa. Antequeran kaupungin keskustasta on El Torcaliin noin viidentoista kilometrin matka.

Huomasin juuri ennen retkelle lähtöä vinkin, ettei tänne kannattaisi tulla viikonloppuna. Emme kuitenkaan muuta suunnitelmaa viime hetkellä, vaan saavumme paikalle kauniina lauantaipäivänä. Perillä selviää, että moni muukin on saanut saman ajatuksen. Vuoren päällä sijaitsevalla luonnonsuojelualueella oleva parkkipaikka on täynnä, joten ylös johtava tie on suljettu. Myös alas risteykseen rakennettu parkkialue on viimeistä paikkaa myöten varattu, mutta saamme jätettyä auton siististi maantien varteen.

Alemmalta parkkipaikalta on noin kolmen ja puolen kilometrin matka ylös vierailukeskukseen. Tällä välillä kulkee shuttle busseja, joiden menopaluulippu maksaa kaksi euroa. Päätämme appiukon kanssa kävellä matkan, mutta vaimo, anoppi ja lapset jäävät odottelemaan pikkubussia.

Kävely ei lopulta tunnu niin pitkältä ja raskaalta kuin ehdin etukäteen kuvitella, vaikka nousua kertyykin aika paljon. Hien saa kyllä tehokkaasti pintaan.

Hyväkuntoisen tien varrelta voi ihailla laajaa laaksomaisemaa sekä taivaalla liitäviä korppikotkia. Myös karstimaahan syntyneet kivimuodostelmat muuttuvat koko ajan mielenkiintoisemman näköisiksi.

Bussilla tullut muu perhe odottelee meitä vierailukeskuksen luona. Rakennuksesta löytyy kahvila-ravintola, matkamuistomyymälä sekä wc-tilat, joten palveluita on aivan riittävästi. El Torcal de Antequera on ilmainen luonnonnähtävyys, jonne ei ole pääsymaksua.

Käymme aluksi vierailukeskuksen lähistöllä sijaitsevalla näköalapaikalla, jonne johtaa esteetön polku. Maisema kaukana alhaalla levittäytyvään laaksoon on hengästyttävän upea.

Saamme katsella maisemien lisäksi myös El Torcalin kuuluisimpia asukkaita eli vuorikauriita. Kaksi eläintä on kiivennyt läheisten kallioiden päälle paistattelemaan päivää. Ne näyttävät melkein paikoilleen asetelluilta maskoteilta, vaikka todellisuudessa ovatkin vapaasti alueella liikkuvia eläimiä. Luonnonsuojelualueella asuu runsaan vuorikauriskannan lisäksi muitakin nisäkkäitä sekä matelijoita. Seutu sopii myös lintujen bongaamiseen.

Luonnonsuojelualueen kivikkoisilla poluilla kulkee merkitty kävelyreitti, josta voi valita lyhyemmän tai pidemmän version. Lyhyempi vihreä reitti on puolentoista kilometrin mittainen, kun taas keltaisella merkitty polku on lähes kaksi kertaa pidempi. Molempien reittien alku- ja loppuosat kulkevat samaa polkua pitkin.

Polku lähtee vierailukeskuksen parkkipaikan vierestä ja palaa lopulta rakennuksen toiselle puolelle. Reittien kulkemista suositellaan vastapäivään, mutta matkan varrella näkyy molempiin suuntiin käveleviä retkeilijöitä.

El Torcal de Antequeran kalliomuodostelmissa riittää ihmettelemistä, sillä eroosio on muokannut kalkkikivistä mielikuvituksellisen näköisiä. Vesi, jää ja tuuli voivat luoda ihmeitä, kunhan niille antaa riittävästi aikaa. Kallioiden muokkautuminen ei ole tapahtunut hetkessä. Tämä paikka oli 200 miljoonaa vuotta sitten merenpohjaa, mutta mannerlaattojen liikkeet nostivat El Torcalin maan pinnalle ja ajan hammas on hionut kivistä suoranaisia taideteoksia.

Ajatus muinaisesta merenpohjasta tuntuu uskomattomalta, koska El Torcal de Antequera sijaitsee noin 1300 metrin korkeudessa. Rantaviivalle on nykyään nelisenkymmentä kilometriä matkaa.

Kävelemme yhdessä reitin alkuosan ja pysähdymme syömään eväitä puun varjoon. Polku haarautuu heti taukopaikkamme jälkeen. Muille riittää lyhyempi vihreä kierros, joten jatkan keltaiselle reitille yksin.

Reitti on paikoitellen hyvinkin kivikkoinen, joten kulkiessa täytyy olla varovainen. Jo vihreällä reitillä on omat pienet esteensä ja keltainen osuus vaikuttaa hieman haastavammalta. Mitään erityisen hankalia paikkoja ei kuitenkaan tule vastaan ja normaalikuntoinen ihminen pärjää molemmilla reiteillä mainiosti.

Tuntuu hauskalta kulkea näissä maisemissa ja ihailla aina vain uusia eteen avautuvia näkymiä. Alue on kuin kivinen satumaa, jossa ei koskaan tiedä mitä seuraavan kallion takana odottaa. Kuvat eivät pysty täysin kertomaan kuinka huikeasta paikasta on kysymys, mutta antavat toivottavasti osviittaa El Torcal de Antequeran kauneudesta.

Polun ahtain kohta kulkee kallioiden välisestä raosta, mutta kyseinen osuus ei lopulta ole kovin monen metrin pituinen. Kävelykierros tuntuu silti kokonaisuudessaan pieneltä seikkailulta.

Reitti kulkee kallioiden ympäröimästä laaksosta toiseen. Välillä sukelletaan pieneen varjoisaan solaankin. Lokakuun ruska tuo muuten karuun maisemaan muutamia väripilkkuja.

El Torcal on päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon yhdessä Antequeran esihistoriallisten hautakammioiden sekä La Peña de los Enamorados -vuoren kanssa. Kunnia myönnettiin vasta vuonna 2016, joten kyseessä on melko tuore lisäys arvostetulle listalle.

Vaikka parkkipaikat olivatkin täyttyneet, ei kävelyreiteillä tunnu olevan liikaa ihmisiä. Kokemus on näin viikonloppunakin pysäköintiä lukuun ottamatta oikein miellyttävä, mutta arkipäivän hiljaisuus tekisi alueesta luultavasti vieläkin lumoavamman. Voisi olla mukavaa pysähdellä kuuntelemaan hiljaisuutta ja bongailla vuorikauriita sekä muita eläimiä kaikessa rauhassa.

Palaan vierailukeskukselle kaikkiaan puolitoista tuntia vieneen lenkin päätteeksi. Opastetaulussa matkan on arvioitu vievän kaksi tuntia, mutta kävelin melko reippaasti, kun tiesin muiden odottavan minua perillä. Kiirehtimään tänne ei kuitenkaan kannata tulla, vaan nauttimaan ihmeellisestä luonnosta.

Ostamme vierailukeskuksesta bussiliput myös minulle ja appiukolle, jotta pääsemme kaikki yhtä aikaa takaisin autoillemme. Bussikyyti tuntuu aiemman kävelyn jälkeen jonkinlaiselta maisemien pikakelaukselta ja pian olemmekin jo alhaalla maantien varressa.

Suosittelen lämpimästi retkeä El Torcal de Antequeraan kaikille Aurinkorannikolla kävijöille. Patikointireitti on tosiaan hieman kivikkoinen, mutta esteettömyyttä kaipaavakin saa alueen luonnosta melko hyvän käsityksen jo näköalapaikalta sekä vierailukeskuksen kulmalta käsin. Oma kokemukseni kuitenkin opetti, että viikonloppuja kannattaa välttää, jos se vain suinkin on mahdollista.
Lue myös aiemmin julkaisemani juttu Antequeran kaupungista.

Espanja
Merihistoriaa Sevillassa: Torre del Oro & Nao Victoria

Sevillalla on sisämaakaupungiksi yllättävän merellinen historia. Tutustuimme Torre del Oron merimuseoon sekä sen vieressä toimivaan löytöretkinäyttelyyn. Fernão de Magalhães lähti kuuluisalle maailmanympäripurjehdukselleen juuri näiltä laitureilta.
Sevillaa ei uskoisi karttaa katsoessa merikaupungiksi, sillä matkaa Atlantin rantaan kertyy Guadalquivir-jokea pitkin noin kahdeksankymmentä kilometriä. Kaupunkikuvassa edelleen näkyvää mahtipontisuutta ja ylellisiä palatseja saa kuitenkin kiittää nimenomaan mereltä saapuneista rikkauksista. Sevillan kultakausi sai alkunsa, kun Espanjan kuningasparin suojeluksessa purjehtinut Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492.

Espanjalaiset alkoivat rahdata Atlantin takaa haalimiaan rikkauksia emämaahan. Liikennettä haluttiin kontrolloida niin, että kaikki Amerikasta saapuvat tavarat tulivat Espanjaan Sevillan sataman kautta. Kauppamonopolista nauttinut Sevilla vaurastui nopeasti ja siitä kasvoi yksi Euroopan suurimmista kaupungeista. Alamäki alkoi, kun entisestään kasvaneet valtamerilaivat eivät enää mahtuneet kunnolla liikkumaan Guadalquivir-jokea pitkin. Myös suuri ruttoepidemia runteli Sevillaa ja kaupungin merkitys romahti viimeistään vuonna 1717, kun kauppamonopoli siirtyi meren rannalle Cádiziin.

TORRE DEL ORO
Sevillan halki virtaavan Guadalquivir-joen nimi on muisto ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat Andalusiaa. Guadalquivir tarkoittaa yksikertaisesti suurta jokea. Virran varrella kohoava Torre del Oro -torni on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä. Maurit rakensivat Kultaisen tornin 1200-luvulla vartiotorniksi, josta oli helppo tähystää jokea pitkin saapuvia laivoja.

Torre del Oron nimen alkuperästä on useampia teorioita. Nimi voi juontaa juurensa joko tornin alkuperäisestä kullankeltaisesta väristä, muinaisista kultaisista mosaiikeista tai yksinkertaisesti siitä, että rakennuksen sisällä on säilytetty aarteita. Tornia on käytetty myös vankilana. Sen ylimmät osat eivät ole maurien ajalta, vaan ne on rakennettu myöhemmin.

Torre del Orossa toimii nykyään pieni merimuseo. Meille kerrotaan pääsymaksun olevan vapaaehtoinen, mutta maksamme mielellämme aikuisilta suositellut kolme euroa, joilla tuetaan museota ylläpitävän järjestön toimintaa. Alakerrassa esitellään tornin historiaa ja siellä on matkamuistomyymälä. Ylemmän kerroksen näyttely käsittelee Espanjan laivastohistoriaa muutamien esineiden, pienoismallien, karttojen ja maalausten avulla.

Näyttelyn sisältö on mielenkiintoista mutta suppeaa, sillä vanhassa tornissa on vain vähän tilaa. Katselen uteliaana vitriineihin asetettuja pienoismalleja. Esillä on esimerkiksi Kolumbuksen lippulaiva Santa Maria sekä nykyaikaisempia espanjalaisia sotalaivoja.

Tornissa kannattaa kiivetä kattotasanteelle katselemaan kaupunkinäkymiä. Maisema ei mielestäni ole muutamiin muihin Sevillan näköalapaikkoihin verrattuna mitenkään poikkeuksellisen hieno, mutta näkemisen arvoinen kuitenkin. Täällä voi miettiä menneitä aikoja ja sitä, millaisia aluksia joki on tuonut kaupunkiin. Huomio kiinnittyy parinsadan metrin päässä häämöttävään vanhaan alukseen, joka on kuin muisto menneiltä vuosisadoilta.

ESPACIO EXPLORATERRA & NAO VICTORIA
Torre del Oron huipulta näkynyt alus on kopio löytöretkeilijä Fernão de Magalhãesin käyttämästä Nao Victoriasta. Sana nao viittaa purjelaivan tyyppiin, joka on suomeksi karakki. Karakit olivat ensimmäisiä laivoja, jotka kantokykynsä ja vakautensa ansiosta soveltuivat vaativille valtamerimatkoille. Portugalilaiskapteeni lähti juuri näiltä samoilta Guadalquivirin rannoilta elokuussa 1519 kuuluisalle löytöretkelleen, joka tunnetaan historian ensimmäisenä maailmanympäripurjehduksena. Reissusta tuli raju seikkailu, josta kerrotaan laiturin vierestä löytyvässä Espacio Exploraterra -näyttelyssä.

Perhelippu näyttelyyn ja Nao Victoria -alukseen maksoi käyntimme aikaan marraskuussa 2022 viisitoista euroa, mutta hinnat näyttävät sen jälkeen hieman nousseen. Ajankohtaiset tiedot voi tarkistaa museon virallisilta nettisivuilta. Tämäkään näyttely ei ole valtavan suuri, mutta se on siisti ja tyylikkäästi toteutettu. Pidän siitä, kuinka näyttelyn kuvaama merimatka etenee aikajanalla alusta kohti päätöstään. Matkaa havainnollistetaan esimerkiksi pienoismallien, videoiden ja karttojen avulla. Reissu olisi kenties vieläkin suuremman näyttelyn arvoinen.

Portugalilainen Fernão de Magalhães kunnostautui sotimalla ympäri maailman meriä synnyinmaansa lipun alla. Hän sai idean uuden merireitin etsimisestä länteen, erityisesti arvokkaiden mausteiden hankkimista varten. Kun Portugalin kuningas ei lämmennyt idealle, tarjosi Magalhães palveluksiaan verivihollisen Espanjan hoville.

Espanjan nuori kuningas Kaarle innostui ajatuksesta ja varusti vaaralliselle matkalle viisi laivaa, joiden päämääränä olivat Maustesaaret eli Molukit. Merille lähti museossa esitettyjen tietojen perusteella 245 miestä, joidenkin muiden lähteiden mukaan hieman enemmän. Suurin osa oli espanjalaisia, mutta mukana oli myös yhdeksän muun maan kansalaisia.

Magalhãesin löytöretken vaiheista on esitetty hieman vaihtelevia tulkintoja, joista uskottavimmat perustuvat mukana seilanneen italialaisen seikkailijan Antonio Pigafettan päiväkirjaan. Matkaa sävyttivät monenlaiset viivästykset, muonavaraston hupeneminen, retkikunnan sisäiset kapinat sekä keripukin kaltaiset piinalliset sairaudet. Merimiehiä kuoli tai jäi muuten matkan varrelle monesta eri syystä.

Siirrymme kertaamaan historiaa Nao Victoria -aluksen kopioon, joka kelluu suurin piirtein samalla paikalla mistä alkuperäinen laiva lähti reilut viisisataa vuotta sitten kuuluisalle matkalleen. Victoriasta valmistettiin ensimmäinen kopio vuoden 1992 Sevillan maailmannäyttelyä varten. Sillä myös tehtiin vuosina 2004–06 alkuperäistä reittiä seurannut kokonainen maailmanympärimatka. Pääsemme nyt vierailemaan toiseen kopioon, joka valmistui keväällä 2020 maailmanympäripurjehduksen 500-vuotisjuhlia varten. Kopiot on pyritty toteuttamaan alkuperäisten piirustusten mukaan ja niissä on myös käytetty mahdollisimman aitoja rakennusmateriaaleja.

Tutkimusmatka eteni Atlantin yli Etelä-Amerikkaan. Retkikunta löysi erinäisistä haasteista huolimatta nykyään Magalhãesinsalmena tunnetun väylän Etelä-Amerikan kärjen ja Tulimaan välistä uudelle merialueelle. Heikoista tuulista turhautunut Magalhães nimesi vastaan tulleen suuren vesistön Tyyneksimereksi. Tässä vaiheessa yksi laivoista oli jo kärsinyt haaksirikon, ja toinen karannut omin lupineen kotimatkalle Eurooppaan. Tyyni valtameri osoittautui suuremmaksi kuin Magalhães osasi kuvitella, joten sen ylittämiseen kului huomattavasti odotettua kauemmin aikaa.

Matka sai dramaattisia käänteitä nykyisin Filippiineihin kuuluvassa saaristossa, jonka alkuperäisasukkaita Magalhães joukkoineen käännytti kristinuskoon. Kaikki heimopäälliköt eivät innostuneet uusista tavoista ja seurasi taistelu, jossa Fernão de Magalhães sai surmansa. Laivasto siirtyi baskikapteeni Juan Sebastián Elcanon komentoon. Miehistö oli tässä vaiheessa huvennut jo niin harvalukuiseksi, että heikkokuntoisin laiva Concepción päätettiin polttaa ja jatkaa reissua kahden aluksen voimin.

Elcano saapui monien vaiheiden jälkeen Maustesaarille, jotka tunnetaan nykyisin Indonesiaan kuuluvina Molukkeina. Miehistö sai hankittua vaihtokaupoilla todella arvokkaan lastin neilikkaa, kanelia sekä muita mausteita, minkä jälkeen oli aika palata Espanjaan. Ainakin osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei matkan alkuperäisenä tarkoituksena ollut kiertää maapalloa, vaan palata Maustesaarilta tulomatkalla käytettyä reittiä pitkin takaisin.

Kahdesta jäljellä olleesta laivasta Trinidadissa oli vuotoja, joten loppumatkalle lähdettiin pelkällä Victorialla. Elcano valitsi länteen päin johtavan reitin, vaikka se sisälsikin portugalilaisten muodostaman vaaran. Näitä merialueita hallinneet portugalilaiset olivat pyrkineet sabotoimaan espanjalaisten matkaa alusta lähtien. Maat olivat jo valmiiksi huonoissa väleissä ja varsinkin Magalhãesin loikkaaminen vihollisleiriin koettiin äärimmäisenä loukkauksena.

Ruoanpuute pakotti Elcanon rantautumaan portugalilaisten hallitsemalle Kap Verdelle, josta laivaan saatiin peitetarinan avulla lastattua hieman syötävää. Portugalilaiset saivat kuitenkin selville mistä retkikunnasta oli todellisuudessa kysymys, minkä seurauksena osa miehistä vangittiin ja loput onnistuivat pakenemaan Victorian kyydissä merelle.

Lopulta kolmen vuoden mittaiseksi venynyt seikkailu päättyi kallisarvoisessa maustelastissa takaisin tänne Gualdalquivirin rannalle Sevillaan syyskuussa 1522. Perille asti selvisi kahdeksantoista reissussa pahasti rähjääntynyttä miestä, kuten Juan Sebastián Elcano laivan kapteenina sekä Antonio Pigafetta arvokas matkapäiväkirja kainalossaan. Elcanon tutkimusmatkat jatkuivat Sevillaan paluun jälkeenkin, ja hän menehtyi merellä vain paria vuotta myöhemmin. Elcano oli muuten kotoisin viehättävästä baskikylästä Getariasta, jossa vietimme pari viikkoa keväällä 2016.

Uusi kopiolaiva on varsin kliininen ja siitä puuttuu historiallinen rosoisuus, mutta alusta on silti kiva tutkia hetken aikaa. Kiipeilemme eri kansille ja mietimme, millaista tällaisella laivalla olisi vaikkapa kovassa aavalle merelle iskeneessä myrskyssä. Karakilla purjehtiminen ei ole ollut mikään huviristeily ja kun Victorian alkuperäiseen miehistöön kuului 45 jäsentä, saattoi jossain vaiheessa tuntua ahtaaltakin.

Nao Victoria -alus, löytöretkestä kertova näyttely sekä historiallinen Torre del Oro ovat mukavia vierailukohteita Sevillassa. Näitä paikkoja varten ei tarvitse varata kovin paljoa aikaa, mutta tarjolla on tehokkaasti tiivistetty annos merenkulun historiaa.
Espanja
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos

Ehdimme tutustua viime syksynä joihinkin Sevillan hieman vähemmän tunnettuihin nähtävyyksiin. Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos ovat upeita palatseja, joissa saa nauttia maurilaisesta arkkitehtuurista ilman ruuhkia.
Vierailen mielelläni historiallisissa linnoissa ja palatseissa eri puolilla maailmaa. Andalusian vanhoissa rakennuksissa ihastuttavat erityisesti eksoottiset vaikutteet ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat eteläistä Espanjaa. Näin on myös Sevillan Palacio de las Dueñasissa ja Casa de Pilatosissa. Kumpikaan ei kuulu Sevillan ehdottomiin päänähtävyyksiin, joten vierailu onnistuu ainakin lokakuisena arkipäivänä hyvin väljästi ilman minkäänlaista jonottamista. Meille jää siis reilusti tilaa nauttia menneen ajan tunnelmista ja kauniista arkkitehtuurista.

PALACIO DE LAS DUEÑAS
Palacio de las Dueñas sijaitsee Sevillan vanhassakaupungissa melko lähellä Setas de Sevilla -maamerkkiä. Aikuisten pääsylipun hinta on tällä hetkellä 12 euroa. Kaupungin häly jää hetkessä taakse, kun astumme portista sisään. Tutustumme aluksi viihtyisiin puutarhoihin, joissa on vielä näin syksylläkin jonkin verran kukkaloistoa.

Puutarhassa vallitsee seesteinen tunnelma. On hauskaa katsella ajan hampaan kuluttamia värikkäitä kaakeleita ja kuunnella suihkulähteen hiljaista solinaa. Kaikkialla on vehreää ja puissa kypsyy sitrushedelmiä.

Palacio de las Dueñas rakennettiin 1400-luvun lopulla ja se sai nimensä naapurissa sijainneelta nunnaluostarilta. Rakennuttajana toimi Sevillan pormestari Pedro Pineda, joka kuitenkin joutui melko pian myymään asuntonsa eteenpäin. Erinäisten vaiheiden jälkeen palatsi päätyi vuonna 1612 Alban herttuan haltuun.

Sama vaikutusvaltainen aatelissuku on hallinnut Palacio de las Dueñasia nyt jo yli neljänsadan vuoden ajan. Talon nykyinen isäntä on Alban 19. herttua Carlos Fitz-James Stuart y Martínez de Irujo, jota saamme kiittää ovien avaamisesta yleisölle. Me turistit olemme olleet tervetulleita vasta vuodesta 2016 lähtien.

Palatsin renessanssityyliä on täydennetty maurilaisilla ja goottilaisilla piirteillä. Ihailemme monia yksityiskohtia, kuten koristeellisia kaiverruksia, keramiikkaesineitä ja erilaisia laattoja.

Palatsin alakerrassa on jonkin verran avoimia huoneita, joissa saa vapaasti kierrellä. Esillä on esimerkiksi Sevillan juhliin sekä härkätaisteluihin liittyviä julisteita. Myös flamencoteema on selvästi näkyvillä.

Pöydillä oleviin valokuviin on ikuistettu joitakin palatsissa vierailleita merkkihenkilöitä. Herttuasuvun vieraina ovat käyneet esimerkiksi Jacqueline Kennedy sekä Monacon ruhtinas Rainier vaimonsa Grace Kellyn kanssa. Täällä riittää ylellisesti sisustettuja oleskelutiloja, joissa kelpaa kahvitella kuinka arvovaltaisessa seurassa tahansa.

Näemme myös mukavalta näyttävän kirjastohuoneen sekä pienen kappelin. Työhuoneen rekvisiitasta voisi päätellä, että nykyinen herttua taitaa olla Real Betisin jalkapallojoukkueen kannattaja.

Kiertelemme hetken palatsin pihoilla. Mieleen jää parhaiten keskeisin patio, joka näyttää lumoavan kauniilta. Keltaisilla seinustoilla oleville penkeille on mukava istahtaa miettimään, millaista elämää täällä on vuosisatojen saatossa eletty. Varjoisalle oleskelutilalle on varmasti ollut käyttöä, sillä Sevilla tunnetaan yhtenä Euroopan helteisimmistä kaupungeista.

Erityisesti arkkitehtuurin maurilaiset piirteet hivelevät silmiä. Paikalla näkyy muitakin satunnaisia vierailijoita, mutta välillä saamme istua täällä keskenämme. Hiljaisuuden rikkovat vain palmuissa mekastavat papukaijat.

Palacio de las Dueñas on mielenkiintoinen nähtävyys, jonka sisäpihoille on mukava jäädä tunnelmoimaan. Kaupungin muiden talojen puristukseen jääneet puutarhat sekä palatsi ovat suhteellisen pieniä, joten vierailuun ei tarvitse varata mahdottoman pitkää aikaa.
Katso lisätiedot Palacio de las Dueñasin omilta nettisivuilta.

CASA DE PILATOS
Casa de Pilatos sijaitsee noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Palacio de las Dueñasista. Rakennus näyttää kadulta katsottuna edellistä vierailukohdettamme mahtipontisemmalta. Aikuisten sisäänpääsy palatsin alakertaan maksaa kympin. Lisäksi voisi ostaa viiden euron lipun yläkertaan, johon tutustuminen on mahdollista vain oppaan johdolla. Meidän ei tarvitse edes harkita tätä, sillä sopivia opastuksia olisi tarjolla vasta parin tunnin kuluttua.

Saavumme heti sisäänkäynnin jälkeen näyttävälle vaaleasävyiselle patiolle, jonka keskellä solisee suihkulähde. Seinustan rintakuvapatsaat esittävät roomalaisia keisareita ja espanjalaisia kuninkaita.

Casa de Pilatos muistuttaa melko paljon Palacio de las Dueñasia, mutta sisätilat ovat selvästi pelkistetympiä. Tutkittavaa esineistöä tai sisustettuja huoneita ei siis ole samaan tapaan nähtävillä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä saamme ihailla ennennäkemättömän laajaa kaakeleiden kirjoa.

Casa de Pilatosissa on yksi maailman laajimmista azulejo-kaakeleiden kokoelmista. Seinillä on käytetty noin 150 erilaista laattaa, ja kun useimpia näistä on monta neliömetriä, riittää täällä ihmettelemistä vaativimmallekin kaakeleiden ystävälle. Seinät ovat todella kauniita ja ne pääsevät muuten lähes autioissa tiloissa hyvin oikeuksiinsa.

Casa de Pilatos on arkkitehtuuriltaan suoranainen malliesimerkki andalusialaisesta palatsista, jossa italialainen renessanssi on kuorrutettu maurilaisella koristelulla. Lisäksi mukaan mahtuu goottilaisia vivahteita. 1800-luvulla tehdyissä uudistuksissa rakennukseen tuli myös romantiikkaa edustavia piirteitä.

Tämänkin palatsin rakennustyöt alkoivat 1400-luvun loppupuolella. Rakennuttaja Pedro Enríquez de Quiñones oli ansioitunut aatelismies, joka ehti vielä ennen kuolemaansa olla valtaamassa Granadaa maureilta takaisin kristityille. Rakennuksen nykyinen nimi tuli käyttöön myöhemmin, kun Pedron poika Fadrique Enríquez de Ribera kävi pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemissa ja ihastui siellä Pontius Pilatuksen taloon.

Enríquez de Riberat ajautuivat 1600-luvun puolivälissä talousvaikeuksiin, ja kun perheen tytär meni Medinacelin herttuan kanssa naimisiin, siirtyivät suvun arvonimet ja omaisuus Medinaceleille. Medicanelit omistavat Casa de Pilatosin edelleen ja osa rakennuksesta on yhä asuinkäytössä. Nykyinen Medinacelin herttuatar on 26-vuotias Victoria von Hohenlohe-Langenburg.

Nautimme olostamme perinteisissä andalusialaisissa puutarhoissa, joihin voi istahtaa ihailemaan niin arkkitehtuuria kuin kukkiakin. Paikalla on muutamia muitakin vierailijoita, mutta tunnelma on hyvin rauhallinen.

Vaikkei meillä olekaan sisäänpääsyä ylempään kerrokseen, tutustumme silti näyttävään portaikkoon ja kiipeämme raput ylös saakka. Värikkäitä kaakeleita ei ole säästelty, mutta yleisilme on paikoitellen hieman synkkäkin.

Palaamme lopuksi alussa näkemällemme sisäpihalle. Haluan pysähtyä vielä hetkeksi katselemaan kaikkea kauneutta ja miettimään rakennuksen pitkää historiaa. Ajatukset palaavat nykyaikaan, kun palatsin konstailematon siivooja käy täyttämässä ämpärinsä suoraan suihkulähteestä.

Casa de Pilatos on oikein miellyttävä paikka. Nautimme palatsin ja puutarhan tunnelmasta kaikessa rauhassa, mutta vierailuajaksi riittää silti yksi tunti. Tällaiset palatsit ovat omaan makuuni juuri sopivan kokoisia nähtävyyksiä, sillä ihmeteltävää riittää, mutta kaikkeen näkemäänsä jaksaa keskittyä alusta loppuun saakka.
Katso lisätiedot Casa de Pilatosin omilta nettisivuilta.

SEVILLAN MUUT PALATSIT
Sevillan näyttävin ja tunnetuin palatsi on kuninkaallinen Alcázar, josta kirjoitan vielä oman juttunsa myöhemmin. Kaupungissa on myös muita upeita palatseja. Esimerkiksi Palacio de la Condesa de Lebrija tunnetaan hienoista mosaiikeistaan, Casa de Salinas näyttää valokuvissa kauniilta ja vaihtoehtoja tuntuu riittävän monta muutakin. Sevilla on harvinaisen kaunis kaupunki, jonka sisäpihoille on kätketty hämmästyttäviä arkkitehtonisia aarteita.
Voit lukea Sevillasta laajemmin jutustani Ihastuttavan upea Sevilla.
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat4 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot4 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 kuukautta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Emiraatit4 vuotta sitten
Pikavisiitti Dubaihin – rikkautta ja ristiriitoja
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Liechtenstein3 kuukautta sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
31.1.2023 at 14:33
Upea tuo korppikotkakuva! Ja todella hienoja ovat maisemat reitin varrella. Tykkään patikoida Suomessa, mutta myös ulkomailla, koska maisemat ovat niin erilaisia. Näyttäviä toki molemmissa.
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 13:20
Kiitos! Suomessakin on upea luonto ja toivottavasti minunkin tulisi patikoitua taas enemmän kotimaassa. Mutta jos haluaa kokea jotain ihan erilaista, niin tällaiset El Torcalin kaltaiset paikat jäävät kyllä mieleen. En ole nähnyt tuollaisia kallioita missään muualla.
Aila ja Juha
31.1.2023 at 21:58
Upeita kuvia ja hienosti kuvattu kokemus sinulla. Me olemme patikoineet jo kaksi kertaa sen keltaisen reitin, hitaasti askel kerrallaan, koko ajan vaihtuvia maisemia katsellen. Enkä sano, ettei joskus tulisi kolmaskin kerta, ainakin jos joku kaveri tarvitsisi sinne seuraa. Se on tosiaankin niin suosittu, että jos viikonloppuna haluaa parkkipaikan, kannattaa olla liikkeellä jo aamusta. Arkipäivänä marraskuussa ei ollut mitään ongelmaa, reitin alkukohdassa oli tilaa, ei edes täyttä. Tuo on kyllä niin uskomaton paikka myös historialtaan, että siihen kannattaa todella tutustua.
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 13:29
Kiitos! Tuo on varmasti sellainen paikka, jonne voisi hyvin palata vaikka kolmannen ja miksei vielä useammankin kerran. Se tuli nyt opittua, että viikonloppuna puoliltapäivin saa varautua täysiin parkkipaikkoihin. Paikan historia on ihmeellinen. Olin paikan päällä niin maisemien lumoissa, että aloin miettiä historiaa oikeastaan vasta retken jälkeen. Tuntuu aika vaikealta hahmottaa tuollaisia miljoonien vuosien pituisia ajanjaksoja.
Aila ja Juha
31.1.2023 at 22:16
Kiitos mukavasta kirjoituksesta. Olimme tuolla Torcalissa jälleen viime marraskuussa. Keltainen reitti kesti kyllä paljon yli suositusakan (3 tuntia). Parkkipaikalla oli väljää, mutta polulla ei silti ollut hiljaista. Espanjankielistä pulputusta kuului koko ajan, tosin pari luokkaakin oli luontoon tutustumassa. Hieno kohde!
Juha
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 18:39
Kiitos! On kyllä hieno kohde ja tuolla saa varmasti kulumaan kolme tuntia mukavasti, miksei vaikka pidempäänkin. Jos pääsen Torcaliin vielä uudelleen, niin varaan reilusti aikaa ja pysähtelen eri paikkoihin ihailemaan näkymiä. Onpa paikallisilla koululaisilla muuten aika upeita retkikohteita, mihin voivat käydä tutustumassa!
Jenni | Boarding Time
1.2.2023 at 8:49
Antequera täytyykin ehdottomasti ottaa ensi kesänä asialistalle, sekä kaupunki että tämä patikointireitti. Upealta näyttää! Miten olemmekin tämän missanneet?!
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 18:45
Suosittelen, mukavaa että olet pääsemässä sinne jo tänä vuonna! Antequera ei jostain syystä taida olla erityisen tunnettu matkakohde, taisin itsekin löytää sen vasta etsiessäni retkikohteita Álorasta vuokraamamme talon ympäristöstä. Antequeran kaupunkikin on ehdottomasti käymisen arvoinen, mutta erityisesti tämä luontokohde on ihan huikea paikka.
Satu
1.2.2023 at 19:26
Kiitos Mika taas kivasta tarinasta ja hienoista kuvista. Tuntui lähes siltä, että olisin ollut mukana 🙂
Mika / Lähtöportti
4.2.2023 at 18:46
Kiitos Satu! Mukava kuulla 🙂