Mahtipontinen Plaza de España kuuluu Sevillan tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Näyttävän aukion laidalta voi lähteä kävelylle viihtyisään María Luisan puistoon, joka tarjoaa vaihtelua eläväisen suurkaupungin vilinään.

Ensimmäiset Sevillan nähtävyyksistä näkemäni valokuvat esittivät komeaa kaarevan punatiilisen rakennuksen reunustamaa aukiota. Kuvittelin kyseessä olevan jonkinlainen Madridin Plaza Mayoria vastaava kaupungin napa, mutta olinkin väärässä. Kyseessä on nimittäin paremminkin kulissimainen rakennelma hieman ydinkeskustan ulkopuolella. Matka ei ole onneksi pitkä, sillä Sevillan katedraalilta kävelee Plaza de Españalle parissakymmenessä minuutissa.

PLAZA DE ESPAÑA

Plaza de España rakennettiin vuoden 1929 iberoamerikkalaista maailmannäyttelyä varten. Suurtapahtumassa oli edustettuna Espanjan, Portugalin ja Yhdysvaltojen lisäksi suuri joukko latinalaisen Amerikan valtioita. Reilun vuoden kestänyt maailmannäyttely vaikutti näkyvästi koko Sevillan eteläosaan, jota uudistettiin ja rakennettiin kansainvälistä tapahtumaa varten. Näyttelyn tarkoituksena oli parantaa Espanjan välejä maihin, joiden kanssa suhteet eivät olleet siirtomaa-ajan jälkeen kovin hyvässä jamassa.

Plaza de España on hengästyttävän upea aukio, jota tekee mieli pysähtyä ihailemaan useammasta eri kulmasta. Valokuvaaminen on haastavaa, sillä jättimäisen aukion komeutta on vaikea mahduttaa yhteen otokseen.

Aukion laidalla on mukava istuskella. Samalla voi ihailla rakennuksen seiniä koristavia laattoja. Pitkällä seinustalla on kaikille Espanjan maakunnille omistetut pienet syvennykset, joiden taidokkaat kaakelit kuvaavat menneisyyden tapahtumia. 

Esimerkiksi Barcelonan syvennyksessä nähdään, kuinka Espanjan kuningaspari ottaa Kristoffer Kolumbuksen vastaan löytöretkeltään. Plaza de España onkin jättimäinen Espanjalle ja sen historialle omistettu monumentti.

Plaza de Españalla kannattaa kiivetä portaita pitkin ylätasanteelle, josta käsin symmetrinen aukio avautuu entistä näyttävämmin. Ainakin lokakuisena arkipäivänä on sopivan väljää, eikä ruuhkista ole pelkoa.

Aukiota kiertää kanava, jota voi lähteä kiertämään vuokraveneellä. Kaikki turistit eivät ole kovin harjaantuneita soutajia, joten ilmassa kaikuu harmittomasta törmäilystä seuraavaa naurua. Plaza de Españan laidalta voisi hypätä myös hevoskärryjen kyytiin. Aukiolla esiintyy usein matkailijoita viihdyttäviä flamencotanssijoita sekä andalusialaisen kitaran taitajia. 

Suurta rakennusta katsellessa tuntuu hieman oudolta, ettei kyseessä ole mikään varsinainen linna vaan maailmannäyttelyä varten pystytetty rakennus. Nykyään sen sisällä on toimistotiloja. Aukio on joka tapauksessa erittäin näyttävä ja tunnelmallinen paikka. 

Plaza de España on upea jo päiväsaikaan, mutta mielestäni silti parhaimmillaan pimeyden laskeuduttua. Sevilla on aivan loistava kohde iltakävelylle, jota pääsee tunnelmoimaan Plaza de Españalta Trianaan jutussani Voiko olla kauniimpaa kuin öinen Sevilla. 

PARQUE DE MARÍA LUISA

Astumme aukion laidalta viereiseen María Luisan puistoon, joka on Sevillan merkittävin viheralue. Emme yritäkään nähdä laajan puiston jokaista kolkkaa, mutta saamme viihtyisästä alueesta silti hyvän käsityksen.

María Luisan puisto kehittyi San Telmon palatsin puutarhan alueelle ja sen ympärille. Palatsi valmistui alun perin oppilaitokseksi, jossa orpolapsista koulutettiin merimiehiä. Rakennuksella oli myöhemmin muitakin käyttötarkoituksia, kunnes Ranskan kuninkaan poika, herttua Antoine d’Orléans pakeni kotimaansa poliittisia myllerryksiä ja osti palatsin asunnokseen. Nykyään San Telmon palatsi toimii hallintorakennuksena.

Antoine d’Orléansin leski María Luisa Fernanda de Borbón lahjoitti vuonna 1893 alueen Sevillan kaupungille yleiseksi puistoalueeksi. Ensimmäinen osa julkisesta puistosta avattiin kaupunkilaisille keväällä 1914. On siis hyvin ymmärrettävää, että puisto on nimetty María Luisan mukaan ja sieltä löytyy myös herttuatarta esittävä patsas. 

Puisto toimi edellä mainitun maailmannäyttelyn tapahtumapaikkana, minkä vuoksi siellä riittää erilaisia rakennuksia ja vaikkapa patsaita. Viheralueen laidoilla ja sen ympäristössä on edelleen latinalaisamerikkalaisten maiden paviljonkeja. Osassa näyttävistä taloista on konsulaatteja ja joissakin toimii museoita.

Hevoskärryt kopistelevat pitkin puistoa halkovia teitä, mutta puiden katveessa kulkee myös runsaasti pienempiä polkuja. Ostamme kioskista jäätelöt ja pysähdymme syömään niitä kaakeleilla koristellulle penkille.

Puistossa riittää penkkien lisäksi paljon muutakin keramiikkaa, joka tuo vaihtelevia värejä vihreyden keskelle. Suihkulähteiden sammakkokoristeet ja monet muut huolitellut yksityiskohdat näyttävät hauskoilta. Joutsenet, sorsat sekä muut linnut tuntuvat viihtyvän vesialtaissa hyvin.

Alueella on monia erilaisia vesialtaita ja suihkulähteitä, joiden solina tuntuu varsinkin hellepäivinä virkistävältä. Puisto olisi kirkkaammalla ilmalla vieläkin upeamman näköinen, mutta pilvinen sää sopii kävelykierroksellemme hyvin.

Puiston ilmapiiri on lokakuisena iltapäivänä yllättävän trooppinen. Vihreät papukaijat meluavat puissa, hyttyset hyökkäävät sääriin ja ympärillä kohoaa mahtavia palmuja sekä muita eksoottisia kasveja. Puistoa koristavat appelsiinipuut sekä monenlaiset kukkaistutukset.

María Luisan puistossa seikkailee paljon kissoja, joiden liikkeitä on mukava seurailla. Ne ovat hieman arkoja ja tyytyvät katselemaan muukalaisia turvallisen välimatkan päästä.

María Luisan puiston eteläpäässä on muutamia maailmannäyttelyä varten suunniteltuja suuria rakennuksia. Kuvassa näkyvä paviljonki toimii nykyään arkeologisena museona. 

Plaza de España ja María Luisan puisto ovat mukavia ja näkemisen arvoisia vierailukohteita Sevillassa. Aukio sykähdyttää mahtipontisuudellaan ja siisti puisto tuntuu trooppiselta keitaalta keskellä elämää sykkivää kaupunkia. Viivyimme Sevillassa kolme viikkoa syksyllä 2022. Voit lukea kaupungista laajemmin jutustani Ihastuttavan upea Sevilla.

Sevillalla on sisämaakaupungiksi yllättävän merellinen historia. Tutustuimme Torre del Oron merimuseoon sekä sen vieressä toimivaan löytöretkinäyttelyyn. Fernão de Magalhães lähti kuuluisalle maailmanympäripurjehdukselleen juuri näiltä laitureilta.

Sevillaa ei uskoisi karttaa katsoessa merikaupungiksi, sillä matkaa Atlantin rantaan kertyy Guadalquivir-jokea pitkin noin kahdeksankymmentä kilometriä. Kaupunkikuvassa edelleen näkyvää mahtipontisuutta ja ylellisiä palatseja saa kuitenkin kiittää nimenomaan mereltä saapuneista rikkauksista. Sevillan kultakausi sai alkunsa, kun Espanjan kuningasparin suojeluksessa purjehtinut Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492.

Espanjalaiset alkoivat rahdata Atlantin takaa haalimiaan rikkauksia emämaahan. Liikennettä haluttiin kontrolloida niin, että kaikki Amerikasta saapuvat tavarat tulivat Espanjaan Sevillan sataman kautta. Kauppamonopolista nauttinut Sevilla vaurastui nopeasti ja siitä kasvoi yksi Euroopan suurimmista kaupungeista. Alamäki alkoi, kun entisestään kasvaneet valtamerilaivat eivät enää mahtuneet kunnolla liikkumaan Guadalquivir-jokea pitkin. Myös suuri ruttoepidemia runteli Sevillaa ja kaupungin merkitys romahti viimeistään vuonna 1717, kun kauppamonopoli siirtyi meren rannalle Cádiziin.

TORRE DEL ORO

Sevillan halki virtaavan Guadalquivir-joen nimi on muisto ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat Andalusiaa. Guadalquivir tarkoittaa yksikertaisesti suurta jokea. Virran varrella kohoava Torre del Oro -torni on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä. Maurit rakensivat Kultaisen tornin 1200-luvulla vartiotorniksi, josta oli helppo tähystää jokea pitkin saapuvia laivoja.

Torre del Oron nimen alkuperästä on useampia teorioita. Nimi voi juontaa juurensa joko tornin alkuperäisestä kullankeltaisesta väristä, muinaisista kultaisista mosaiikeista tai yksinkertaisesti siitä, että rakennuksen sisällä on säilytetty aarteita. Tornia on käytetty myös vankilana. Sen ylimmät osat eivät ole maurien ajalta, vaan ne on rakennettu myöhemmin.

Torre del Orossa toimii nykyään pieni merimuseo. Meille kerrotaan pääsymaksun olevan vapaaehtoinen, mutta maksamme mielellämme aikuisilta suositellut kolme euroa, joilla tuetaan museota ylläpitävän järjestön toimintaa. Alakerrassa esitellään tornin historiaa ja siellä on matkamuistomyymälä. Ylemmän kerroksen näyttely käsittelee Espanjan laivastohistoriaa muutamien esineiden, pienoismallien, karttojen ja maalausten avulla.

Näyttelyn sisältö on mielenkiintoista mutta suppeaa, sillä vanhassa tornissa on vain vähän tilaa. Katselen uteliaana vitriineihin asetettuja pienoismalleja. Esillä on esimerkiksi Kolumbuksen lippulaiva Santa Maria sekä nykyaikaisempia espanjalaisia sotalaivoja.

Tornissa kannattaa kiivetä kattotasanteelle katselemaan kaupunkinäkymiä. Maisema ei mielestäni ole muutamiin muihin Sevillan näköalapaikkoihin verrattuna mitenkään poikkeuksellisen hieno, mutta näkemisen arvoinen kuitenkin. Täällä voi miettiä menneitä aikoja ja sitä, millaisia aluksia joki on tuonut kaupunkiin. Huomio kiinnittyy parinsadan metrin päässä häämöttävään vanhaan alukseen, joka on kuin muisto menneiltä vuosisadoilta.

ESPACIO EXPLORATERRA & NAO VICTORIA

Torre del Oron huipulta näkynyt alus on kopio löytöretkeilijä Fernão de Magalhãesin käyttämästä Nao Victoriasta. Sana nao viittaa purjelaivan tyyppiin, joka on suomeksi karakki. Karakit olivat ensimmäisiä laivoja, jotka kantokykynsä ja vakautensa ansiosta soveltuivat vaativille valtamerimatkoille. Portugalilaiskapteeni lähti juuri näiltä samoilta Guadalquivirin rannoilta elokuussa 1519 kuuluisalle löytöretkelleen, joka tunnetaan historian ensimmäisenä maailmanympäripurjehduksena. Reissusta tuli raju seikkailu, josta kerrotaan laiturin vierestä löytyvässä Espacio Exploraterra -näyttelyssä.

Perhelippu näyttelyyn ja Nao Victoria -alukseen maksoi käyntimme aikaan marraskuussa 2022 viisitoista euroa, mutta hinnat näyttävät sen jälkeen hieman nousseen. Ajankohtaiset tiedot voi tarkistaa museon virallisilta nettisivuilta. Tämäkään näyttely ei ole valtavan suuri, mutta se on siisti ja tyylikkäästi toteutettu. Pidän siitä, kuinka näyttelyn kuvaama merimatka etenee aikajanalla alusta kohti päätöstään. Matkaa havainnollistetaan esimerkiksi pienoismallien, videoiden ja karttojen avulla. Reissu olisi kenties vieläkin suuremman näyttelyn arvoinen.

Portugalilainen Fernão de Magalhães kunnostautui sotimalla ympäri maailman meriä synnyinmaansa lipun alla. Hän sai idean uuden merireitin etsimisestä länteen, erityisesti arvokkaiden mausteiden hankkimista varten. Kun Portugalin kuningas ei lämmennyt idealle, tarjosi Magalhães palveluksiaan verivihollisen Espanjan hoville.

Espanjan nuori kuningas Kaarle innostui ajatuksesta ja varusti vaaralliselle matkalle viisi laivaa, joiden päämääränä olivat Maustesaaret eli Molukit. Merille lähti museossa esitettyjen tietojen perusteella 245 miestä, joidenkin muiden lähteiden mukaan hieman enemmän. Suurin osa oli espanjalaisia, mutta mukana oli myös yhdeksän muun maan kansalaisia.

Magalhãesin löytöretken vaiheista on esitetty hieman vaihtelevia tulkintoja, joista uskottavimmat perustuvat mukana seilanneen italialaisen seikkailijan Antonio Pigafettan päiväkirjaan. Matkaa sävyttivät monenlaiset viivästykset, muonavaraston hupeneminen, retkikunnan sisäiset kapinat sekä keripukin kaltaiset piinalliset sairaudet. Merimiehiä kuoli tai jäi muuten matkan varrelle monesta eri syystä. 

Siirrymme kertaamaan historiaa Nao Victoria -aluksen kopioon, joka kelluu suurin piirtein samalla paikalla mistä alkuperäinen laiva lähti reilut viisisataa vuotta sitten kuuluisalle matkalleen. Victoriasta valmistettiin ensimmäinen kopio vuoden 1992 Sevillan maailmannäyttelyä varten. Sillä myös tehtiin vuosina 2004–06 alkuperäistä reittiä seurannut kokonainen maailmanympärimatka. Pääsemme nyt vierailemaan toiseen kopioon, joka valmistui keväällä 2020 maailmanympäripurjehduksen 500-vuotisjuhlia varten. Kopiot on pyritty toteuttamaan alkuperäisten piirustusten mukaan ja niissä on myös käytetty mahdollisimman aitoja rakennusmateriaaleja.

Tutkimusmatka eteni Atlantin yli Etelä-Amerikkaan. Retkikunta löysi erinäisistä haasteista huolimatta nykyään Magalhãesinsalmena tunnetun väylän Etelä-Amerikan kärjen ja Tulimaan välistä uudelle merialueelle. Heikoista tuulista turhautunut Magalhães nimesi vastaan tulleen suuren vesistön Tyyneksimereksi. Tässä vaiheessa yksi laivoista oli jo kärsinyt haaksirikon, ja toinen karannut omin lupineen kotimatkalle Eurooppaan. Tyyni valtameri osoittautui suuremmaksi kuin Magalhães osasi kuvitella, joten sen ylittämiseen kului huomattavasti odotettua kauemmin aikaa.  

Matka sai dramaattisia käänteitä nykyisin Filippiineihin kuuluvassa saaristossa, jonka alkuperäisasukkaita Magalhães joukkoineen käännytti kristinuskoon. Kaikki heimopäälliköt eivät innostuneet uusista tavoista ja seurasi taistelu, jossa Fernão de Magalhães sai surmansa. Laivasto siirtyi baskikapteeni Juan Sebastián Elcanon komentoon. Miehistö oli tässä vaiheessa huvennut jo niin harvalukuiseksi, että heikkokuntoisin laiva Concepción päätettiin polttaa ja jatkaa reissua kahden aluksen voimin.

Elcano saapui monien vaiheiden jälkeen Maustesaarille, jotka tunnetaan nykyisin Indonesiaan kuuluvina Molukkeina. Miehistö sai hankittua vaihtokaupoilla todella arvokkaan lastin neilikkaa, kanelia sekä muita mausteita, minkä jälkeen oli aika palata Espanjaan. Ainakin osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei matkan alkuperäisenä tarkoituksena ollut kiertää maapalloa, vaan palata Maustesaarilta tulomatkalla käytettyä reittiä pitkin takaisin.

Kahdesta jäljellä olleesta laivasta Trinidadissa oli vuotoja, joten loppumatkalle lähdettiin pelkällä Victorialla. Elcano valitsi länteen päin johtavan reitin, vaikka se sisälsikin portugalilaisten muodostaman vaaran. Näitä merialueita hallinneet portugalilaiset olivat pyrkineet sabotoimaan espanjalaisten matkaa alusta lähtien. Maat olivat jo valmiiksi huonoissa väleissä ja varsinkin Magalhãesin loikkaaminen vihollisleiriin koettiin äärimmäisenä loukkauksena.  

Ruoanpuute pakotti Elcanon rantautumaan portugalilaisten hallitsemalle Kap Verdelle, josta laivaan saatiin peitetarinan avulla lastattua hieman syötävää. Portugalilaiset saivat kuitenkin selville mistä retkikunnasta oli todellisuudessa kysymys, minkä seurauksena osa miehistä vangittiin ja loput onnistuivat pakenemaan Victorian kyydissä merelle.

Lopulta kolmen vuoden mittaiseksi venynyt seikkailu päättyi kallisarvoisessa maustelastissa takaisin tänne Gualdalquivirin rannalle Sevillaan syyskuussa 1522. Perille asti selvisi kahdeksantoista reissussa pahasti rähjääntynyttä miestä, kuten Juan Sebastián Elcano laivan kapteenina sekä Antonio Pigafetta arvokas matkapäiväkirja kainalossaan. Elcanon tutkimusmatkat jatkuivat Sevillaan paluun jälkeenkin, ja hän menehtyi merellä vain paria vuotta myöhemmin. Elcano oli muuten kotoisin viehättävästä baskikylästä Getariasta, jossa vietimme pari viikkoa keväällä 2016. 

Uusi kopiolaiva on varsin kliininen ja siitä puuttuu historiallinen rosoisuus, mutta alusta on silti kiva tutkia hetken aikaa. Kiipeilemme eri kansille ja mietimme, millaista tällaisella laivalla olisi vaikkapa kovassa aavalle merelle iskeneessä myrskyssä. Karakilla purjehtiminen ei ole ollut mikään huviristeily ja kun Victorian alkuperäiseen miehistöön kuului 45 jäsentä, saattoi jossain vaiheessa tuntua ahtaaltakin.

Nao Victoria -alus, löytöretkestä kertova näyttely sekä historiallinen Torre del Oro ovat mukavia vierailukohteita Sevillassa. Näitä paikkoja varten ei tarvitse varata kovin paljoa aikaa, mutta tarjolla on tehokkaasti tiivistetty annos merenkulun historiaa.