Vietimme vaimon kanssa mukavan pitkän viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Kerroin edellisessä jutussa vanhankaupungin nähtävyyksistä ja keskityn tällä kerralla matkan majoitukseen sekä kokemiimme makuelämyksiin.

* Sisältää Booking.comin mainoslinkin

Italia on oikea ruokakulttuurin runsaudensarvi, sillä jokaiselta alueelta, maakunnalta ja kaupungiltakin löytyy omat paikalliset erikoisuutensa. Maan keittiö perustuu ennen kaikkea tuoreisiin kauden mukaisiin raaka-aineisiin, jotka on hankittu mahdollisimman läheltä. Annokset ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia, jotta upeat raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Lombardian alueella sijaitseva Bergamo edustaa vahvasti pohjoisitalialaista ruokakulttuuria, jossa ateriat ovat usein raskaita ja lihapainotteisia. Täällä törmää usein ainakin maissipuuro polentaan, kermaiseen taleggio-juustoon sekä paikallisten rakastamaan casoncelli-pastaan. Bergamossa voi syödä oikein hyvin, vaikkei paikallinen keittiö ihan nousekaan suosikikseni joihinkin muihin Italian kohteisiin verrattuna.

 
Luimme sopivasti ennen reissuamme ilmestyneen Matka-lehden jutun, jossa Maria Niemi on esitellyt Bergamon nähtävyyksiä ja ravintolatarjontaa. Nappasimme muutaman hyvän vinkin talteen, joten joukossa on samoja paikkoja kuin lehtijutussakin – jotkut tarkoituksella ja osa sattumaltakin.

Paikallisbussilla lentokentältä vanhaankaupunkiin

Helsingistä pääsee nykyään suoralla lennolla Bergamo-Orio al Serion lentokentälle joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Kyseessä on Rooman Fiumicinon ja Milanon Malpensan jälkeen Italian kolmanneksi vilkkain lentoasema, jonka matkustajamäärät ovat samaa luokkaa Helsinki-Vantaan kanssa. Terminaalin edustalta kulkeva paikallisbussi numero 1 kuljettaa matkustajia 20 minuutin välein rautatieaseman ja Bergamon alakaupungin kautta aina yläkaupunkiin saakka, jonne kaikki tämän jutun vinkit sijoittuvat. Yläkaupunki eli Città Alta on Bergamon keskiaikainen vanhakaupunki, joka sijaitsee korkean kukkulan päällä. Matka Bergamon lentokentältä bussilinjan päätepysäkille vie noin puoli tuntia. Pysäkki sijaitsee kuvassa näkyvillä kulmilla Colle Aperton aukiolla.

Mukava majoitus Le Funi -hotellissa

Pysäkiltä on vain parinsadan metrin kävelymatka Le Funi -hotellille. Lyhyen ylämäkeen viettävän matkan aikana kuljetaan jykevän Sant’Alessandron portin kautta ja ohitetaan San Vigilion kukkulalle vievän funikulaarin ala-asema. Varaamamme hotelli on lainannut nimensä vanhalta funikulaarilta, joka kulkee rakennuksen takaa häiriöitä aiheuttamatta. Le Funin sijainti on erinomainen, sillä ympäristö on hyvin rauhallinen mutta vanhankaupungin kiinnostavimman osan laidalle kävelee parissa minuutissa.

Le Funi on pieni ja kodikas hotelli, jossa tulee heti hyvin tervetullut olo. Englantiakin puhuttaisiin täällä varmasti mielellään, mutta osaan riittävästi italiaa, jotta asiointi onnistuu sujuvasti paikallisella kielellä. Itselleni tulee italiankielisestä keskustelusta aina hyvä mieli. Viivymme kolme yötä, joten ehdin vaihtaa kuulumiset monen eri työntekijän kanssa.

Siisti huoneemme on tilava ja viihtyisä. Näkymän suhteen meillä ei tosin ole onnea, sillä ikkunan takana on vain ylämäkeen viettävällä rinteellä kasvavia puita ja pensaita. Joistakin muista huoneista voisi ihailla maisemia Bergamoon tai kaupungin juurella levittäytyvään laaksoon. Maaliskuisen matkamme aikaan on käynnissä kovaa melua aiheuttava kattoremontti, mitä ei voi olla perjantaiaamuna huomaamatta. Haitta jää onneksi lyhytaikaiseksi, koska lähdemme pian kaupungille ja työt ovat viikonlopun tauolla. Remontti lienee nyt jo valmistunut ja rauha palannut Le Funiin.

Aamiainen tarjoillaan pienessä mutta tälle hotellille riittävän kokoisessa kellaritilassa. Italialaiset aamiaiset eivät yleensä ole kovin runsaita, ja täälläkin valikoima on moneen suomalaiseen hotelliin verrattuna suppeampi. Tarjolla on silti meille aivan riittävästi vaihtoehtoja ja cappuccino on luonnollisesti hyvää. Päivä alkaa mukavasti esimerkiksi voisarven, leivän, juustojen, suolaisen piiraan, makean kakun ja tuoremehun avulla. 

* Varaa majoitus Le Funiin Booking.comin kautta.

Tyylikäs ravintola La Ripa

Saavumme kaupunkiin iltalennolla ja vaikka kello alkaakin olla jo ainakin suomalaisittain melko paljon, haluamme lähteä perille päästyämme syömään. Tarkoituksena olisi haukata lähinnä pientä iltapalaa, mutta nälkä kasvaa syödessä tai ainakin meidän tekee mieli tilata useampi ruokalaji kun huomaamme muidenkin illastavan pitkän kaavan mukaan. La Ripa on Le Funi -hotellin yhteydessä toimiva valkoisten pöytäliinojen ravintola, jossa palvelu on kohteliasta ja ruoan laatu oikein hyvä.

Tilaamme alkuun annokset artisokkaa sekä leikkeleitä. Pyydän tarjoilijan suosittelevan meille jotain paikallista suhteellisen kevyttä punaviiniä. Castello di Grumellon tilalla Bergamon lähistöllä valmistettu Medera on raikkaan hedelmäinen mutta persoonallinen viini, joka sopii meille oikein hyvin. Pääruoaksi valitsen tyypillisen paikallisen annoksen, johon kuuluu oliiviöljyssä haudutettua naudanlihaa, polentaa sekä perunaa. Liha on todella mureaa ja annos muutenkin oikein maukas. Tiivistä maissipuuroa polentaa on täälläpäin Italiaa lähes aina saatavilla. Nautaa tarjotaan täkäläisissä ravintoloissa tyypillisesti nimellä brasato, jolloin liha on haudutettu useimmiten punaviinissä ja annos saattaa näyttää vähemmän hienostuneelta kuin La Ripassa.

Tyylikkäässä ja meidän vierailumme aikaan myös melko hiljaisessa salissa on mukava aterioida. Tuntuu kuin matka olisi alkanut parhaalla mahdollisella tavalla hyvän ruoan merkeissä. Aterian kruunaavat maistuvat jälkiruoat. Oma valintani osuu semifreddoon ja vaimolla perinteiseen tiramisuun. Säiden lämmettyä La Ripassa voi aterioida myös tämän jutun avauskuvassa näkyvällä terassilla.

Suosittu Antica Trattoria La Colombina

Meillä on matkan toiseksi illaksi pöytävaraus hotellimme lähellä sijaitsevaan Antica Trattoria La Colombinaan. Trattorian illallisaika alkaa puoli kahdeksalta, joten saavumme paikalle illan ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Tilaamme alkuun pari antipastoa. Parsasta, polentasta ja paistetuista munista koostuva annos ei ehkä näytä siltä mitä moni italialaiselta ravintolalta odottaa, mutta edustaa hyvin paikallista keittiötä. Parmankinkku ja artisokka ovatkin jo klassisempaa italialaista ruokaa. Listalta olisi löytynyt myös esimerkiksi laardia sekä hevosenlihaa.

 
Maistamme täällä Bergamon tunnetuinta ruokaa, eli casoncelli-pastaa. Annos on kieltämättä maukas, muttei ainakaan näin ensi yrittämällä nouse ihan suurimpien suosikkipastojeni joukkoon. Täytetyn puolikuunmuotoisen pastan kera tarjotaan pekonia, salviaa, Grana Padano -juustoa sekä sulatettua voita, joten kokonaisuus on melko raskas. Casoncelli – tai paikallisella murteella casonsèi – on hyvä esimerkki italialaisen ruoan paikallisuudesta, sillä vaikka olen matkustanut maassa paljon ja Lombardiankin alueella monesti, en ollut kuullutkaan tästä pastalajista aiemmin. Casoncelli on nimenomaan Bergamon sekä hieman yllättäen myös sen ikuisen kilpailijan Brescian ruokaa, jota ei syödä juuri muualla. Bresciassakin olen kerran kauan sitten lounastanut, mutta silloin en osannut etsiä casoncellia listalta.

Rauhallinen tunnelma muuttuu illan mittaan meluisaksi, kun pöytiin saapuu suuria paikallisia seurueita. Tämä ei ole suosituissa italialaisissa ravintoloissa mikään yllätys, vaan tutuksi tullut asiaan kuuluva kokemus. Eräs kymmenen miehen ryhmä pitää kuitenkin niin kovaa meteliä, että ymmärtää jopa pyytää mölyämistään muilta paikallaolijoilta anteeksi. Meno toki jatkuu tämän jälkeen entiseen malliin, mutta onneksi seurueen eräänlainen keskushahmo käy useamman kerran ulkona tupakalla. Jatkamme ateriaa joka tapauksessa jälkiruokiin ja espressoon saakka. Panna cotta mansikkakastikkeen kera on varma ja onnistunut valinta.

Ravintola Il Sole keskeisellä paikalla

Syömme matkan viimeisenä päivänä lounaan yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun varrella. Vapaan pöydän löytäminen ennen lounasajan päättymistä tuntuu haastavalta, mutta samannimisen hotellin yhteydessä toimivasta Il Sole -ravintolasta löytyy onneksi tilaa. Pöytämme on lähellä sisäänkäyntiä, joten saamme seurata syödessämme kadulla kulkevaa ihmisvirtaa. Aika moni ohikulkija vilkaisee myös ikkunasta ravintolaan päin. Syön sopivasti täyttävän risoton, jolle juusto antaa mukavasti makua. Ravintolakokemus on miellyttävä ja myös kohtuuhintainen, varsinkin kun huomioidaan sijainti aivan Città Altan keskellä.

Stracciatella-jäätelön koti La Marianna

Yhdeksi maailman tunnetuimmista jäätelömauista noussut stracciatella on keksitty bergamolaisessa La Marianna -kahvilassa, joka toimii kaupungissa edelleen. Kahvilan omistanut Enrico Panattoni kehitti vuonna 1961 valkean kermajäätelön, jossa on epäsäännöllisiä paloja tummaa suklaata. Nimi stracciatella viittaa jäätelömassan sekaan revittyihin suklaapaloihin. Panattoni lainasi nimen roomalaiselta keitolta, johon on sekoitettu hieman vastaavalla tavalla kananmunaa. Käymme ostamassa La Mariannan tiskiltä kupilliset stracciatellaa kadun varrella syötäväksi. Herkullista makua voisi kuvailla vaikkapa pehmeän tasapainoiseksi. Mieleen jäävät erityisesti suklaahiput, jotka ovat yllättävän kookkaita.  

Gelateria Carmen

Ostamme matkan toiset jäätelöt Carmen-nimisestä gelateriasta Bergamon yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun Via Bartolomeo Colleonin varrelta. Ulko-ovelle asti yltävä jono kielii jäätelöbaarin tasosta, varsinkin kun valtaosa asiakkaista on laatutietoisia italialaisia. Puhtaat maut ovat juuri niin hyviä kuin aidossa artesaanigelatossa pitääkin. Omat valintani osuvat tällä kerralla suussasulavaan pistaasiin sekä niin ikään erinomaiseen hasselpähkinään.

PolentOne – iltapalaa polentakioskilla

Olemme matkan viimeisenä iltana sen verran kylläisiä, ettemme kaipaa varsinaista ravintola-ateriaa. Kaupungilla kierrellessä alkaa silti tehdä mieli jotain purtavaa, mutta mieluiten mahdollisimman vaivattomaan tapaan. Ratkaisuksi löytyy Bergamon funikulaarin yläaseman vieressä toimiva PolentOne, jota voisi verrata kotimaisiin nakkikioskeihin. Erona on vain se, että tarjolla on lihapiirakoiden ja makkaraperunoiden sijaan polentaa erilaisten lisukkeiden kera.

Polentaa on tullut purtua tällä matkalla jo riittävästi, joten valitsen listalta paikallisella makkaralla ja taleggio-juustolla täytetyn paninon. Se maistuukin muovimukista nautitun Coca Colan kera oikein mainiolta. Matkamme ovat niin nähtävyyksien kuin aterioidenkin osalta usein monipuolisia. Esimerkiksi valkoisten pöytäliinojen La Ripan ja vilkkaan La Colombinan jälkeen tuntuu jotenkin sydäntä lämmittävältä syödä leipää ikivanhojen holvikaarten alla ulkoilmassa. Ei ole ollenkaan huono juttu, vaikka sateenkaari päättyisikin polentakioskille.

Paikallinen erikoisuus polenta e osei

Yksi bergamolaisista paikallisherkuista on polenta e osei, joka ei nimestään huolimatta sisällä lainkaan maissipuuroa. Kyseessä on makea leivos, jonka ulkonäkö jäljittelee polentasta ja pikkulinnuista muodostuvaa vanhaa perinneruokaa. Meiltä tämä keltaisella marsipaanilla kuorrutettu ja suklaalla koristeltu sokerileivos jää valitettavasti maistamatta, mutta onpahan taas yksi syy palata joskus takaisin Bergamoon. Kuva on Nessi-nimisen leipomon näyteikkunasta.

Lue myös aiemmat Bergamosta kertovat jutut:
• Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
• Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
• Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese

Vietimme vaimon kanssa hienon viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Pohjoisitalialaisen kaupungin upein osa on historiallinen Città Alta, jonka keskiaikaisten kujien varrella riittää paljon kaunista nähtävää.

Città Alta eli yläkaupunki kohoaa korkealla kukkulalla, josta käsin muinaista Bergamoa oli hyvä vartioida sekä puolustaa. Keltit ja sittemmin roomalaiset asuivat täällä jo ennen ajanlaskumme alkua, mutta nykyisen Città Altan ilme huokuu keskiaikaa. Kaupunginmuurit ovat puolestaan peräisin 1500-luvulta, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kukkulan juurelta löytyvä Città Bassa eli alakaupunki alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella, kun Bergamo teollistui eikä sen tarvinnut enää pelätä naapureiden hyökkäyksiä.

Majoitumme Città Altan laidalle mukavaan Le Funi -hotelliin, josta kerron lisää seuraavassa Bergamosta kertovassa jutussa. Aloitamme kaupunkikierroksen hotellin lähellä sijaitsevalta Largo Colle Aperton aukiolta, jolla sijaitsee myös lentokentälle liikennöivän bussilinja numero 1:n päätepysäkki. Kulman takaa löytyvällä San Vigilion funikulaarilla pääsisi yhä parempiin maisemiin, kun taas tämän aukion laidalta voi katsella hieman vaatimattomampaa laaksonäkymää.

Suuntaamme porttikäytävän kautta Cittadellan aukioksi nimetylle historiallisen linnoituksen sisäpihalle. Kirkasääninen nainen laulaa holvikaarten alla Ave Mariaa niin voimakkaasti, että sävelet kaikuvat rakennusten vanhoilla kiviseinillä.

Kävelemme linnoituksen sisäpihan poikki vastapäiselle portille, jonka yläpuolella kohoaa kellotorni Torre della Campanella. Sen juurella on käynnissä pienet markkinat. Kaupankäynnillä on tällä paikalla pitkät perinteet jo venetsialaisten ajoilta saakka.

Tornin edustalta alkava Via Bartolomeo Colleoni on Città Altan halki kulkeva vilkas kävelykatu, josta paikalliset käyttävät lempinimeä Corsarola. Sitä voi kapeudestaan huolimatta pitää hyvällä syyllä vanhankaupungin pääkatuna. Varjoisan väylän varrella riittää pikku putiikkeja sekä houkuttelevia ravintoloita. Kuljemme katua pitkin muutaman kerran, ja useimmiten ihmisiä riittää ruuhkaksi asti.

Huomaamme Corsarolaa pitkin kulkiessamme sisäänkäynnin Monastero del Carmine -luostariin. Vierailu on ilmainen, joten kuljemme satoja vuosia vanhan käytävän halki karmeliittaluostarin sisäpihalle. Kävelykadun vilske tuntuu kovin kaukaiselta täällä rapistuneen luostarin hiljaisuudessa.

Palaamme kävelykadulle, joka johtaa meidät pian Città Altan keskusaukiolle Piazza Vecchialle. Se on vanhankaupungin sydän ja eräänlainen bergamolaisten olohuone, joka vetää puoleensa sekä turisteja että paikallista väkeä.

Aukion laidalla on ravintoloita, baareja ja kahviloita, joiden terasseilla on mukava istuskella ja katsella ohikulkijoita. Mekin pysähdymme tänne nauttimaan lasilliset paikallista valkoviiniä sekä syömään pientä välipalaa.

Piazza Vecchian laitaa koristava Campanone-kellotorni kuuluu Bergamon tärkeimpiin rakennuksiin. Yläkaupungin korkein torni on peräisin 1100-luvulta ja se tunnetaan erityisesti iltasoitostaan. Kello soi keskiajalla aina iltakymmeneltä sata kertaa kertoen kaupungin porttien sulkeutumisesta ja toimi samalla muistutuksena nukkumaanmenoajasta. Sama soitto jatkuu yhä joka ilta, vaikka portit pysyvätkin avoimina ja moni saattaa olla vasta lähdössä kylille.

 
Campanone on avoinna vierailijoille, joten täytyyhän huipulle kiivetä katsomaan maisemia. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä 9 euroa ja siihen kuuluu sisäänpääsy myös viereiseen museoon. Ylös voisi nousta hissilläkin, mutta haluan kunnioittaa perinteitä ja kapuan ylös ikivanhoja portaita pitkin. Ylhäällä odottavat hulppeat kevätauringon valaisemat näkymät.

Viereisen Santa Maria Maggioren basilikan tornit näyttävät täältä katsottuina todella vaikuttavilta. Niiden takana levittäytyy Bergamon alakaupungin keskusta.

Aivan lähistöllä on toinenkin merkittävä kirkko, nimittäin Bergamon katedraali. Sen kupolia koristava kullattu patsas esittää kaupungin suojeluspyhimystä Sant’Alessandroa eli Pyhää Aleksanteri Bergamolaista. Hän oli kristitty roomalainen sotilas, joka koki marttyyrikuoleman täällä Bergamossa. Katedraalin vasemmalla puolella näkyvä jykevä torni on nimeltään Torre del Gombito.

Maisemia tekee mieli jäädä ihailemaan joka suuntaan. Piazza Vecchian laidalla sijaitseva kirjastorakennus Biblioteca Civica Angelo Mai erottuu valkoisesta marmorista tehdyn julkisivunsa ansiosta. Kirjaston arvokkaat kokoelmat ovat lähinnä tutkijoiden käytössä, mutta vierailijat voivat tutustua aulatiloihin sekä joihinkin historiallisiin saleihin ilmaiseksi.

On mukavaa katsella maisemaa myös San Vigilion kukkulalle päin. Vehreä kukkula nousee yläkaupunkiakin korkeammalle ja on oikein miellyttävä vierailukohde. Kerron San Vigiliosta myöhemmin lisää omassa erillisessä jutussaan.

Jatkamme kaupunkikierrosta tornivierailun jälkeen tutustumalla viereiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Kirkon sisätilat ovat aivan käsittämättömän hienot ja tekevät minuun suuren vaikutuksen. Pääkirkosta sekä viereisestä Colleonin kappelista voi lukea lisää jutustani Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa.

Vierailemme myös heti Santa Maria Maggioren naapurissa sijaitsevassa Bergamon katedraalissa. Sen sali tuntuu viereiseen kirkkoon verrattuna jotenkin tavanomaiselta, vaikken haluaisi näin kaunista paikkaa missään tapauksessa vähätelläkään. Sisätilat on koristeltu näyttävään barokkityyliin ja suuri koko tekee katedraalista mahtipontisen.

Katedraalissa on pääsalin lisäksi katoliseen tapaan useita sivukappeleita. Vietämme hetken erään sivukappelin kauneutta ihaillen. Kurkistamme myös pelkistettyyn kryptaan, joka on varattu paikallisten piispojen hautapaikaksi. Katedraalin arvokkaimpiin aarteisiin kuuluu paavi Johannes XXIII:lle kuuluneita esineitä. Bergamossa syntynyt Johannes XXIII muistetaan kansanomaisena ja rakastettuna paavina, joka menehtyi kesäkuussa 1963.

Kiertelemme jonkin aikaa mukulakivikujilla, joista osa on yllättävänkin mäkisiä. Pääväylien ulkopuolella voi nauttia myös hiljaisuudesta.

Yksi yläkaupungin pienistä nähtävyyksistä on Antico Lavatoio, eli 1800-luvun lopulla rakennettu pyykinpesupaikka. Bergamon kaupunki halusi tarjota asukkailleen hygieenisen pyykkäyspaikan kulkutautien hillitsemiseksi ja siitä tulikin suosittu. Paikalliset rouvat saivat vaihdettua täällä raskaan työn lomassa niin arkiset kuulumiset kuin mehukkaimmat juorutkin. Antico Lavatoio alkoi menettää merkitystään toisen maailmansodan jälkeen, kun koteihin hankittiin pyykkikoneita.

Päädymme takaisin yläkaupungin halki kulkevalle Corsarolalle, jonka toisen pään virallinen nimi on Via Gombito. Ohitamme edellä mainitun Torre del Gombiton, lisää pikkukauppoja ja muutamia ravintoloita, kunnes katu päättyy alakaupunkiin vievän funikulaarin asemalle. Città Alta on kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta melko pieni, sillä koko Corsarolan pituus on vain reilut puoli kilometriä.

 
Suuntaamme alamäkeen viettävälle Via Porta Dipintalle. Sen varrelta löytyvä Palazzo Moroni on hieno barokkipalatsi, jonka saleissa voisi ihailla suurta taidekokoelmaa sekä menneiden vuosisatojen huonekaluja. Kokonaisuuteen kuuluu myös laaja puutarha. Emme ehdi Palazzo Moronin porttia pidemmälle, mutta paikka kiinnostaisi jos matkustamme joskus uudelleen Bergamoon.

 
Katu laskeutuu lopulta yläkaupungin laidalle, josta aukeaa näkymiä Bergamoa ympäröiville kukkuloille. Laaksossa erottuu vasta remontoitu stadion, jossa näkemästäni pelistä voi lukea lisää jutustani Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese.

Bergamossa riittää näyttäviä vanhoja rakennuksia vähän joka kulmalla. Entinen Sant’Agostinon luostari on kunnostettu Bergamon yliopiston käyttöön.

Ohitamme jykevän Sant’Agostinon kaupunginportin ja jatkamme kävelykierrosta venetsialaisia muureja pitkin. Muurit ovat parhaimmillaan täällä Città Altan eteläreunalla, josta aukeaa upeita näkymiä alakaupungin suuntaan. Muurin alapuolella näkyy olevan hienoja suorastaan kartanomaisia koteja. Näillä paikoilla kelpaisi vaikka grillailla hyvissä maisemissa, elleivät uteliaiden katseet häiritsisi liikaa. Kauempana häämöttää useita kirkontorneja.

Venetsialaiset rakensivat Città Altaa ympäröivät muurit 1500-luvun jälkipuoliskolla, ja niille tuli mittaa noin kuusi kilometriä. Muurien tieltä jouduttiin purkamaan reilusti yli kaksisataa rakennusta. Joukossa oli myös kahdeksan kirkkoa, joiden tuhoaminen suututti ymmärrettävästi papiston. Venetsialaiset pysyivät silti kirkonkirouksen uhallakin suunnitelmissaan.

Muurit ovat säilyneet erinomaisessa kunnossa, sillä niitä ei ole koskaan jouduttu käyttämään sotilaallisesti. Venetsialaiset antautuivat vuonna 1797 Napoleonin joukoille ilman taistelua. Bergamo ympäristöineen ehti olla tuon jälkeen vielä Itävallankin vallan alla, kunnes siitä tuli osa Italiaa.

Muurien kuvauksellisimpiin paikkoihin kuuluu San Giacomon portti, jonka valkea marmoripinta näkyy kauas ympäristöön. Sitä koristava Pyhän Markuksen leijona oli Venetsian tasavallan tunnus. Portti sai nimensä San Giacomon kirkolta, joka sijaitsi näillä kulmilla ennen muurien rakentamista.

San Giacomon portin läpi pääsee näyttävälle sillalle, jota pitkin voi lähteä laskeutumaan kohti alakaupunkia tunnelmallista mukulakivireittiä pitkin. Moni käyttää varsinkin ylämäkeen funikulaaria, jonka ala-asema sijaitsee tässä lähistöllä.

Portilta on suora näkymä alakaupungin pääkadulle, jonka päässä häämöttää rautatieasema. Tutustuimme myös alakaupunkiin ja siitä on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Muureja pitkin on mukava kulkea ja katsella samalla auringonlaskua. Kävelyreitti houkuttelee myös paikallisia, joista osa lenkkeilee hiki päässä ja loput etenevät rauhallisempaan tahtiin vaikkapa koiriensa seurassa. Kierros alkaa pian olla täynnä, sillä saavumme takaisin lähtöpisteeseemme Largo Colle Apertolle.

Bergamon yläkaupunki kannattaa ehdottomasti kokea myös illalla auringon laskeuduttua. Keskiaikaiset kujat ovat pimeällä hyvin tunnelmallinen ja romanttinenkin ympäristö.

Piazza Vecchia on maaliskuisena lauantai-iltana yllättävän hiljainen, mutta tunnelma lienee lämpiminä kesäiltoina huomattavasti eloisampi. Meille rauhallinen tunnelma sopii oikein hyvin.

Santa Maria Maggioren basilika ja sen vieressä sijaitseva katedraali on valaistu tyylikkäästi. Tällaisilla paikoilla on helppo jäädä miettimään, millaista elämää ja millaisia ihmiskohtaloita Bergamossa on vuosisatojen kuluessa nähty. Nykypäivän Bergamo on mainio matkakohde, jossa voi nauttia keskiaikaisesta arkkitehtuurista, hienoista maisemista ja maukkaasta ruoasta. Juuri ruoka kuuluukin vahvasti seuraavan Bergamo-aiheisen julkaisun sisältöön.