Seuraa somessa

Italia

Sisilian mainiot maut – kokeile ainakin näitä

Julkaistu

-

Välimeren suurin saari Sisilia on mainio kohde ruokamatkalle. Tutustuin paikalliseen kulttuuriin maistelemalla kesäkuisella reissullamme erilaisia klassikkomakuja, joista esittelen nyt 15 tärkeintä.

Italian ruokakulttuuri on monipuolinen ja kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Saapasmaan eri osissa syödään erilaisia ruokia ja nautitaan erilaisista mauista. Yhteen lauseeseen tiivistettynä italialainen keittiö perustuu ensiluokkaisiin lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin sekä yksinkertaisuuteen. Tämä pätee myös värikkään historian läpikäyneessä Sisiliassa, joka on imenyt vaikutteita monista Välimerta reunustavista maista. Valloittajakansat arabeista lähtien ovat jättäneet oman jälkensä ruokakulttuuriin, jossa on piirteitä myös esimerkiksi Pohjois-Afrikasta ja Kreikasta. Tässä oma muistilistani siitä, mitä nimenomaan Sisiliassa kannattaa maistaa.



PASTA ALLA NORMA

Pastalla on sisilialaisessa keittiössä tärkeä asema. Saaren kuuluisin pasta-annos Norma on saanut nimensä catanialaisen säveltäjän Vincenzo Bellinin oopperasta. Norman herkullinen kastike perustuu munakoisoon, ricotta-juustoon ja tomaatteihin. Norma tarjotaan yleisimmin spagetin kera, mutta kokista riippuen voidaan käyttää myös muita pastatyyppejä. Norma löytyy Sisiliassa lähes jokaisen ravintolan listalta ja pidän siitä paljon itsekin.



PASTA CON LE SARDE

Toinen Sisiliasta lähtöisin oleva klassikkopasta perustuu sardiineihin, joiden lisäksi kastike sisältää muun muassa anjovista, sipulia, sahramia ja fenkolia. Hieman eksoottiselta kuulostavan reseptin uskotaan olevan yli tuhat vuotta sitten eläneen arabialaisen kokin kehittämä. Tämä ruokalaji vaatii ehkä hieman totuttelua eikä noussut omaksi suosikikseni, mutta kokeilemisen arvoinen se silti ilman muuta on.



CAPONATA

Sisiliassa syödään ehkä yllättävänkin paljon kasvisruokia, joista tunnetuin lienee caponata. Italialaiseen tapaan yhtä ja ainoaa oikeaa reseptiä ei tällekään ruokalajille löydy, mutta caponata sisältää pääraaka-aineensa munakoison lisäksi yleensä ainakin sipulia ja tomaattia jossakin muodossa. Maukasta caponataa voi syödä joko alkuruokana tai pääruoan lisukkeena.



KALA JA MUUT MERENELÄVÄT

Sisiliassa rakastetaan kalaruokia, sillä ympäröihän saarta kirkkaana kimaltava meri monine antimineen. Kun kalastajien saaliit nautitaan tuoreena, ei maussa todellakaan ole valittamista. Lautaselle voi valita vaikkapa mustekalaa, miekkakalaa, rapuja tai simpukoita. Lämmin kesäilta rantaravintolan terassilla, kiireetön tunnelma, italiankielinen puheensorina, raikas viini ja herkullinen kala – mitä muuta voi enää kaivata?



ARANCINI

Sisilian suosituinta pikaruokaa ovat arancinot, eli ”pikku appelsiinit”. Ruokalajilla ei ole ulkonäköä lukuun ottamatta mitään tekemistä hedelmien kanssa, vaan kyseessä ovat uppopaistetut riisipallot. Täytteinä käytetään esimerkiksi mozzarellaa, pinaattia, lihaa tai kanaa. Arancinot ovat kokemusteni perusteella edullisia ja nopeasti täyttäviä – sekä kaikessa rasvaisuudessaan syntisen hyviä.



CANNOLI

Sisilian tunnetuin jälkiruoka on cannolo, jota voisi kuvailla makealla ricotta-juustolla täytetyksi rapeaksi ja putkilomaiseksi leivonnaiseksi. Tutustuin tähän herkkuun ensi kertaa vuosia sitten Bostonin Little Italyssa, minkä jälkeen olen maistellut cannoloja aina tilaisuuden tullen. Kuvassa on ensimmäinen Sisiliassa syömäni cannolo Riposton kylässä. Myös televisiosta tuttu Komisario Montalbano rakastaa tätä perinneherkkua.



CASSATA

Cannolojen himo tuli matkan edetessä tyydytettyä ja suosikkijälkiruoakseni nousi hieman yllättäen cassata, jota on tarjolla lähes kaikissa sisilialaisissa ravintoloissa. Makea cassata on lohkeilevia cannoleja helpompi syötävä ja senkin tärkein ainesosa on ricotta. Tämän hedelmä-juustokakun uskotaan olevan noin tuhat vuotta vanha keksintö ajalta, jolloin arabit hallitsivat Sisiliaa.



GRANITA

Sisilian hellepäivien paras viilentäjä on jäähilejuoma granita, jota saa miltei jokaisesta kadunkulmasta. Myös granitan uskotaan syntyneen Sisiliassa jo arabien valtakaudella, jolloin sen valmistamiseen käytettiin Etnalta kerättyä lunta. Nykyisin yksinkertaiseen reseptiin kuuluvat vesi, sokeri ja tuoreet hedelmät. Omia suosikkimakujani ovat sitruuna ja appelsiini.



GELATO

Jäätelö kuuluu jokaiseen Italian-matkaan, mieluiten joka päivä! Italialaisen jäätelön eli gelaton isänä pidetään sisilialaista Francesco Procopiota, joka 1600-luvun loppupuolella kehitti granitan tai sorbetin pohjalta nykyään gelatona tunnetun herkun. Hyvän gelaton tunnistaa yleensä siitä, että siitä ei ole kasattu korkeita kekoja myyntivitriiniin. Jos olisin nyt Sisiliassa, tilaisin pallot pistaasia ja amarena-kirsikkaa.



SUKLAA

Kyllä vaan, Sisiliassa valmistetaan myös suklaata! Erityisesti Modica tunnetaan suklaakaupunkina, jossa ollaan ylpeitä pitkistä perinteistä. Kävimme kuvassa näkyvillä maistiaisilla saaren vanhimmassa suklaatehtaassa Antica Dolceria Bonajutossa, josta löytyy myös aasin maidosta tehtyä suklaata. Käsityönä valmistettu suklaa on laadukasta, muttei läheskään yhtä makeaa kuin tutut suomalaiset tuotteet.



TUOREET HEDELMÄT

Sisilian lämmin välimerellinen ilmasto soveltuu hyvin maanviljelyyn, vaikka kesien kuivuus heittääkin oman haasteensa. Saarelle tyypillisiä hedelmiä ovat muun muassa appelsiinit, sitruunat, kirsikat, persikat, aprikoosit ja viikunat, joita kannattaa maistaa erityisesti sadonkorjuuaikaan. Mehukkaita hedelmiä kaupataan muun muassa toreilla sekä kylissä kiertävien autojen lavoilta.



NERO D’AVOLA

Sisiliassa tuotetaan ja myös juodaan runsaasti punaviiniä. Saaren suosituin rypäle on paikalliseen ilmastoon loistavasti sopiva Nero d’Avola, josta valmistetaan lukuisia erilaisia viinejä. Tummanpuhuvat rypäleet ovat saaneet nimensä Avolan kaupungista, joka löytyy saaren kaakkoisosasta. En ole viinien asiantuntija, mutta esimerkiksi kuvassa näkyvä Rapitalà sopi suuhuni liharuokien kyytipoikana oikein hyvin.



MARSALA

Tämä väkevöitetty viini on kotoisin Marsalan kaupungin lähistöltä Sisilian länsiosasta. Marsalasta löytyy erilaisia versioita niin värin, makeuden kuin kypsytysajankin osalta ja sitä voi verrata vaikkapa sherryyn tai portviiniin. Mielestäni Marsala sopii erityisesti jälkiruokaviiniksi, mutta sitä käytetään myös aperitiivina sekä ruokien maustamiseen.



LIMONCELLO

Sisiliassa kasvaa todella paljon sitruunoita ja saimme itsekin vuokratalon pihalta hedelmiä suoraan ruokapöytään. Yksi tapa sitruunoista nauttimiseen on sitruunalikööri Limoncello, joka on parhaimmillaan kylmänä ja hyvän aterian jälkeen nautittuna. Limoncelloa valmistetaan Sisilian lisäksi erityisesti Amalfin rannikolla Napolin lähistöllä.



KAHVI

Italiassa hyvän aterian päätteeksi nautitaan pieni kupillinen espressoa, niin myös Sisiliassa. Kahviin suhtaudutaan intohimoisesti ja sen laadusta ollaan tarkkoja. Saarelta löytyy maan muiden alueiden tapaan omat kahvinpaahtimonsa. Jos Sisiliassa haluaa maistaa paikallista erikoisuutta, sellainen on arabialaista alkuperää oleva caffè d’u parrinu, joka on maustettu neilikalla, kanelilla ja kaakaolla.

Tuliko nälkä tai jano? Mikä näistä on sinun suosikkisi?

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

4 Comments

  1. Saipas tämä postaus veden kielelle 🙂 Näitä ruokajuttuja on aina kiva lukea. Olen laittanut koko italialaisen keittiön yhteen kattilaan, mutta jos pelkästään Sisilialla on näin paljon omia herkkuja, kerrassaan väärässä olen. Sisiliaanhan voi tosiaan matkustaa jo ihan ruuan takia.

    • Mika / Lähtöportti

      22.8.2018 at 20:24

      Nämä on vaarallisia postauksia, tulee itsellekin nälkä kirjoittaessa 😀 Kaikilla Italian alueilla on omanlaisensa ruokakulttuuri ja maa on muutenkin aika hajanainen. Parasta tässä kuitenkin on, että kaikkien alueiden ruoat ovat hyviä, koska syöminen on tärkeää kaikkialla Italiassa ja joka puolella syödään hyvää lähiruokaa 🙂 Sisilia on hyvä matkakohde monin tavoin, ruoka on yksi parhaista puolista.

  2. Piyya

    22.8.2018 at 22:04

    Tuli sekä nälkä että jano, tätä postausta ei pitäisi nälkäisenä lukea ?
    Kuvat ovat niin kauniita ja ruoka tulee hienosti oikeuksiinsa. Miten Italiassa osataankin tehdä tuosta yksinkertaisesta pastasta mitä upeampia makuelämyksiä ja usein hyvin pienillä jutuilla ja aineksilla. Ja gelato vaan on parasta myös omassa yksinkertaisuudessaan.

    • Mika / Lähtöportti

      22.8.2018 at 23:05

      Kiitos kommentista 🙂 Italiassa taitaa olla niin hyvät olosuhteet hyvien raaka-aineiden kasvattamiseen, että kun kaikki vain laitetaan tuoreena pöytään, ei kovin monimutkaisia reseptejä tarvita. Ja gelato todellakin kuuluu Italian-matkojen tärkeimpiin elämyksiin 😀

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Italia

Syysmyrskyä ja mustekalaa kauniissa Tellarossa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Vierailimme Italiassa viettämämme syysloman aikana Tellarossa, joka kuuluu maan kauneimpien kylien I Borghi più belli d’Italia -listalle. Kylä hurmasi harmaanakin päivänä ja maistoimme myös Tellaron tunnuseläintä mustekalaa.

Perillä meitä odottaa hiljaisuus. Olemme ajelleet kukkuloille kohonnutta pientä rannikkotietä Lericistä Tellaroon, jonka yläpuolella sijaitseva parkkipaikka on lähes autio. Sateessa kastuneen kyltin mukaan maksullinen pysäköintiaika on loppunut jo syyskuussa, joten en joudu kaivamaan kolikoita esille. Hiljaisuus tuntuu hyvältä, koska tie oli tarpeeksi kapea ja mutkikas jo näin ilman suurempaa liikennettä. 

tellaro_19


Pysäköintialueen lähistöltä lähtee pitkä portaikko alas kylän keskustaan. Suuntaa näyttävä kyltti on päässyt ruostumaan ja sitä peittävät köynnöskasvit.

tellaro_18

Siistin portaikon varrella riittää kukkaistutuksia ja muuta kasvillisuutta. Myös ruskan värit näyttävät tekevän tuloaan tänne eteläiseen Eurooppaan. Laskeudumme kivimuurin ja vanhojen rakennusten välistä tasaiselle kadulle, jonka varrella on pari ravintolaa ja baaria. 

tellaro_16


Tellaro on osa Lericin kuntaa, jossa mekin majoitumme viikon ajan. Lericin keskustasta on vain reilut kolme kilometriä Tellaroon ja matkan voisi taittaa myös patikointireittiä pitkin, mutta se jää meiltä kokeilematta. Edellinen yö on ollut myrskyisä ja ukkonenkin on jyrissyt Ligurianmeren yllä. Ennuste ei lupaa juurikaan parempaa säätä, mutta iloitsemme siitä, että sade on tauonnut hetkeksi.

tellaro_14


Ohitamme hiljaiset ravintolat ja suuntaamme kapeille kujille. Tellaron keskusta on vierailumme aikaan lähes autio, sillä liikkeellä näyttäisi olevan vain yhteensä kymmenkunta turistia. Vastaan tulee myös pari paikallista, jotka kiirehtivät määrätietoisesti kohti päämääräänsä.

tellaro_13


Pittoreskit kujat tarjoavat juuri sellaista pikkukylän kauneutta, mitä Italialta sopii odottaakin. Seinien pastellivärit on valittu hyvällä maulla ja ikkunoita suojaavat perinteiset luukut. Katulamput sopivat postikorttimaiseen näkymään, mutta kukaan ei ole sentään ripustanut tällaisella säällä pyykkejä kuivumaan.

tellaro_12


Yksi Tellaron erikoisuuksista on nimellä Sotto-Ria tunnettu käytävä, joka rakennettiin 1300-luvulla suojaksi saraseenien, katalaanien ja muiden katalien merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Suojaisen käytävän ikkuna-aukoista voi tähystää alapuolella olevaan satamaan sekä merelle päin. Muinoin täältä kuulemma kaadettiin kiehuvaa öljyä vihamielisten vieraiden niskaan. Ikivanha kivilattia on koristeltu tähdillä ja muilla kuvioilla.

tellaro_11


Astumme ruosteisen portin läpi käytävälle, joka jatkuu noin seitsemänkymmenen metrin päähän. Lopulta käytävä muuttuu hämäräksi ja toteamme sen umpikujaksi. Tällaiset paikat kertovat omalla kiehtovalla tavallaan pienen rannikkokylän pitkästä historiasta.

tellaro_17


Tellaron kapeat kujat johtavat kuvaukselliseen satamaan, jonka veneet on nostettu järkevästi kuivalle maalle. Navakat tuulenpuuskat iskevät vasten kasvoja ja vaahtopäiset aallot lähestyvät rantaa. 

tellaro_08


Aallot roiskahtelevat näyttävästi tummia rantakallioita vasten ja veden liikkeitä on lähes lumoavaa seurata. Katselemme pitkään kuohuvaa merta ja nautimme kylän hiljaisuudesta. Kostea ilma tuntuu miellyttävän lämpimältä, sillä elohopea on kohonnut lähelle kahtakymmentä astetta.

tellaro_07


Kirkon kulmalta lähtee pieni kivetty kävelypolku, joka seuraa hetken rantaa ja päättyy pian umpikujaan. Tarjolla on kuitenkin taas uuteen ilmansuuntaan avautuva myrskyisä merimaisema. 

tellaro_09


Ohitamme sataman ja kierrämme sen toiselle puolelle sisämaan kujia pitkin. Sataman läpikin voisi kävellä, mutta se olisi tällä säällä riskialtis ratkaisu. Osa aalloista kuohuu pitkälle kohti kylää.  

tellaro_03


Niemen kärkeä koristavan San Giorgion kirkon ovet on laitettu vierailupäivänämme säppiin, mutta katselemme rakennusta ulkopuolelta. Näin syysmyrskyn tuivertaessa voi miettiä kuuluisinta Tellaroon liittyvää legendaa.

tellaro_04


Keskiaikainen tarina liittyy rannikolla mellastaneisiin merirosvoihin, joita vastaan Tellarokin oli varautunut jatkuvalla vartioinnilla. Tähystäjä kuitenkin nukahti pahaksi onnekseen juuri sellaisena myrskyisänä yönä, jolloin piraatit olivat saapumassa. Tellaron pelasti jollain keinolla kirkontorniin päätynyt suuri mustekala, joka soitti lonkeroillaan kelloja ja herätti kylän väen puolustautumaan.

tellaro_10


Tarinan kuvaamaa tapahtumaa juhlitaan vuosittain elokuisilla festivaaleilla, joiden pääaktiviteettina on mustekalojen syöminen. Tämä kuulostaa hieman nurinkuriselta tavalta kunnioittaa Tellaron suurta sankaria, mutta ruoat ovat varmasti herkullisia. Erilaisia mustekalakuvioita vai nähdä kylässä ympäri vuoden. Tellaron mustekalalegendasta ja kahdestakymmenestä muusta kiehtovasta italialaiskylästä voi lukea Heli Pekkarisen kirjasta Kylässä Italiassa.

tellaro_06


Pysähdyn vielä ihailemaan Tellaron kauniinvärisiä taloja, rantakallioita sekä ylös nostettuja värikkäitä veneitä. Tellaro on varsin kompakti kylä, jonka kujille on vaikea eksyä kovin pitkäksi aikaa. Kyseessä on suorastaan hurmaava paikka, jonka kauneutta edes harmaa syyspäivä ei onnistu latistamaan. 

tellaro_05


Kesäinen auringonlasku voisi olla täällä ikimuistoinen elämys, mutta syksyinen arkipäivä luo Tellaroon omanlaisensa kiehtovan tunnelman. Saamme koko kylän ikään kuin itsellemme ja voimme aistia rauhassa, kuinka värikkäät seinät ja kujien kivet huokuvat pitkää historiaa. Tästä huolimatta Tellaro on edelleen myös elävä asuinpaikka, joka toimii kotina yli tuhannelle ihmiselle. 

tellaro_20


Rannan pärskeet iskevät ajoittain yllättävän korkealle, mutta selviämme kuivin jaloin takaisin sisämaan kujille. Suunnistamme kohti La Barca -nimistä ravintolaa, jonka näimme ohimennen ennen kujasokkeloon sukeltamistamme. Ajoitus on sopiva, sillä ehdimme pöytään ennen lounasajan päättymistä ja rankkasateen alkamista. Olemme saapuessamme koko ravintolan ainoat asiakkaat. Lisäksi paikalle tulee pian jälkeemme yksi suomalainen pariskunta. He aterioivat meitä nopeammin ja poistuvat, ennen kuin ehdin kysyä ovatko hekin lukeneet Helin kirjan vai päätyneet jostain muusta syystä tähän syrjäiseen kylään.

tellaro_01


Terassin ulkopöydistä olisi hieno maisema, mutta olemme nyt tyytyväisiä katosta päämme päällä. Maistamme alkupalaksi totta kai mustekalaa, joka onkin värikkäine lisukkeineen herkullista. Siirrymme seuraavaksi pastaan, ja vaikka oma rapuja sisältävä gnocchetti-annokseni onkin ihan kelvollinen, uskon tyttären peston olleen vielä parempaa. Pesto on täällä päin Italiaa suosituin pastakastike ja se osataan siksi tehdä poikkeuksellisen hyvin. Lounas täydentyy vielä sorbeteilla sekä kahvilla ja olemme ateriaan todella tyytyväisiä.

tellaro_02


Mukava tarjoilija osaisi englantiakin, mutta juttelen hänen kanssaan mieluummin italiaksi. Saan kuulla, kuinka kylä on hiljentynyt vasta äskettäin syyskuun loppuessa. Kesäkaudella on paljon vilkkaampaa, mutta nyt monet majoituspaikoista on suljettu talveksi. Tellaro ei häviä kauneudessa melko lähellä sijaitseville Cinque Terren kylille, vaikka matkailijamäärät ovatkin moninkertaisesti maltillisempia.

tellaro_15


Kiipeämme tihkusateessa portaita pitkin takaisin parkkipaikalle. En missään vaiheessa epäillyt Tellaron lumovoimaa, mutta kylä pääsi silti yllättämään positiivisesti. Jos lapsikin kertoo vieläpä kysymättä pitävänsä Tellarosta, täytyy tässä paikassa olla jotain erityistä.

Lue myös koko matkasta kertova juttuni Syyslomaviikko Ligurian rannikolla sekä Lericiä kuvaava Lerici – kylä Runoilijoiden lahden rannalla.  

Jatka lukemista

Italia

Lerici, kylä Runoilijoiden lahden rannalla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Majoituimme Italiaan suuntautuneella syyslomamatkallamme viikoksi Lericiin, josta teimme retkiä muihin Ligurian rannikon kyliin ja kaupunkeihin. Myös itse Lerici on todella miellyttävä paikka, jossa saimme nauttia kauniista sunnuntai-iltapäivästä ilman ruuhkia.

Ensimmäisenä Lericin kylällä tulevat vastaan värit, jotka ovat juuri niitä mitä Italiassa sopiikin odottaa. Vanhoilla kiviseinillä näkyy terrakotan sävyjä, murrettua keltaista, oranssia sekä punaista. Ikkunaluukkujen suhteen on taidettu tehdä yhteistilaus koko kylälle, sillä niin yhtenäisen vihreitä ne ovat.

lerici_07


Kapea kuja johtaa rantakadulle, jonka toisella puolella erilaiset paatit keikkuvat Lericin viihtyisässä pienvenesatamassa. Pidämme sunnuntai-iltapäivän leppoisasta ilmapiiristä ja päätämme olla kiirehtimättä minnekään. Yksi matkapäivä on hyvä rauhoittaa tänne ”kotikylälle” ja nauttia pyhäpäivästä samaan tapaan kuin italialaisetkin täällä tekevät.

lerici_15


Rannan tuntumassa on käynnissä jonkinlaiset antiikkimarkkinat, mutta emme yritäkään tehdä löytöjä vaan katselemme mieluummin merelle päin. Pienvenesatamaa reunustaa tyypillinen italialainen rantabulevardi, jota pitkin kelpaa tehdä sunnuntaikävelyitä tai käydä näyttäytymässä ennen päivällisaikaa. Keskustan pohjoispuolella on pari hiekkarantaa ja niiden ohitse voisi taivaltaa vaikka parin kilometrin päässä sijaitsevaan San Terenzon kylään.

lerici_01


Italiassa ei ole käytetty katujen ja aukioiden nimeämisessä liiemmälti mielikuvitusta, vaan ympäri maata löytyy satoja samannimisiä katuja sekä aukioita. Niinpä täälläkin Via Roma kääntyy Piazza Garibaldille, joka on Lericin selkeä keskus. Laajaa aukiota reunustaa viehättävä talorivistö ja harmaa kirkontorni kurkottaa palmujen yläpuolelle.

lerici_10


Sunnuntai-iltapäivän sää on lähes täydellinen, sillä auringonpaiste saa parikymmenasteisen ilman tuntumaan todellista lämpimämmältä. Mereltä puhaltava tuuli on kesäisen kevyt, vaikka eletäänkin jo lokakuun puoltaväliä. Kiertelemme hetken kujalta toiselle, kunnes on jo aika etsiä lounasravintolaa.

lerici_17


Italia kuuluu niihin maihin, joissa lounasta tarjoillaan vain tiettyyn kellonaikaan. Useimmat kunnon ravintolat avautuvat puoli yhden maissa ja vaikka aukioloajoissa onkin pieniä eroja, on varminta hakeutua pöytään pian yhden jälkeen. Päädymme hetken kierreltyämme La Conchiglian terassille, jonka reunalla on sopivasti tilaa.

lerici_12


Pöytämme on erinomainen rantaa pitkin kulkevien ihmisten seuraamiseen. On hauska huomata kuinka useimmat koirat kulkevat kuuliaisesti ilman hihnaa, mutta villeimmät taaperot on laitettu valjaisiin. Italialaiset tuntevat Lericin kauneuden melko hyvin ja jotkut ovat hankkineet sieltä jopa kakkosasunnon, mutta ulkomaalaisia matkailijoita ei ainakaan enää lokakuussa näy juuri lainkaan. 

liguria_pesto


Viihdymme La Conchigliassa hyvin. Pestokastikkeen kera tarjottu trofie-pasta on näillä kulmilla suosittua perinneruokaa, joka vie lähes kielen mennessään. Näin meren äärellä täytyy kokeilla myös grillattua mustekalaa, joka sekin maistuu erinomaisesti. Seuraamme sivusilmällä, kuinka viereisen pöydän pikkulapset hotkivat simpukoiden kera tarjotut spagettiannoksena hyvällä ruokahalulla. Sitten onkin aika lähteä juoksentelemaan sataman pulujen perässä. Vanhemmat saavat komentaa vauhdikasta Tommaso-poikaa moneen kertaan, sillä heillä on meneillään tyypillinen tuntikausia kestävä sukulounas.

lerici_09


Lähdemme ateriaan tyytyväisinä maleksimaan kohti kylää vartioivaa keskiaikaista linnoitusta. Suuntaamme vanhoille kujille, joita kutsutaan täälläpäin Italiaa nimellä carruggi.

lerici_08


Ylämäkeä on jonkin verran, mutta taival taittuu mukavasti ympäröivää kauneutta ihastellen. Pittoreskien talojen välistä aukeaa välillä maisemia yhä alemmaksi jäävään kylään sekä kuvaukselliselle merenlahdelle.

lerici_02


Sisäänpääsy linnoitukseen maksaa aikuisilta vitosen ja on lapsille ilmainen. Sisätiloissa ei ole tällä hetkellä käynnissä minkäänlaista näyttelyä, joten nähtävää ei ole juuri lainkaan.

lerici_06


Kuljemme autioiden salien halki ja kurkistamme Pyhän Anastasian kappeliin. Kaunis pieni kappeli on omistettu paikalliselle marttyyrille.

lerici_03


Linnoituksen ehdoton päänähtävyys on kattotasanne, jolta kelpaa ihailla maisemia joka suuntaan. Edessämme näkyvää merialuetta kutsutaan Runoilijoiden lahdeksi, koska alueella on historian saatossa viihtynyt useampikin kuuluisa kynäniekka. Ympäristö näyttää kieltämättä inspiroivalta taiteen luomiseen. Koko merenlahti pikku kylineen on todella kaunis. Lahden toisella laidalla erottuu Portovenere, kun taas La Spezia jää niemen taakse piiloon.

lerici_18


Etruskien perustamalla Lericillä on pitkä historia, joka ulottuu kauas ennen ajanlaskumme alkua. Linnoitus sai alkunsa 1100-luvun puolivälissä, minkä jälkeen sitä laajennettiin ja muokattiin useamman sadan vuoden ajan. Pisalaiset ja genovalaiset taistelivat keskiajalla kiivaasti Lericin hallinnasta, minkä jälkeen kylä jäi lopulta viimeksi mainittujen haltuun. Nykyiseltä kartalta Lerici löytyy niukasti Ligurian puolelta, vain muutaman kilometrin päästä Toscanan rajasta.

lerici_05


Palaamme linnoituskukkulalta alas samaa kujaa pitkin kuin tulimmekin, mutta pysähtelemme vielä moneen kertaan ihailemaan kuvauksellisia taloja. Seinien maalipintojen epätasaisuus miellyttää silmää ja rakennuksissa on hauskoja pikku yksityiskohtia koristeellisista ovenkolkuttimista lähtien. 

lerici_11


Suunnistamme Piazza Garibaldin laidalla sijaitsevaan gelateriaan ostamaan jäätelöä. Kuinka ollakaan, Tommason sunnuntailounas on tällä välin päättynyt ja hauska vesseli on täällä jäätelötötterö kourassaan. Itse olen tottunut syömään jäätelöni kupista ja mauksi valitsen nyt suosikkiani amarena-kirsikkaa. Nautimme jäätelöt varjoisalla kujalla, jota pitkin lähtisi viitan perusteella vaelluspolku Tellaron kylän suuntaan. Patikointimahdollisuuksia olisi Lericin ympäristössä enemmänkin.

lerici_04


Kurkistamme aukion laidalla kohoavaan pieneen kirkkoon. Viisisataa vuotta vanha Oratorio di San Rocco näyttää kauniilta. Käyn sytyttämässä kynttilän samaan tapaan kuin monessa muussakin ulkomaisessa kirkossa. 

lerici_14


Lerici sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä La Spezian satamakaupungista. Meille löytyi parkkipaikka majoituksen puolesta, mutta sain käsityksen, että pysäköinti saattaa olla vaikeaa varsinkin kesäkaudella. Lericiin pääsee La Speziasta käsin paikallisbussilla ja myös Cinque Terren lautat kulkevat Lericiin satamaan.

lerici_16


Lerici ja esimerkiksi samaan kuntaan kuuluva Tellaron kalastajakylä tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseville Cinque Terren kylille. Siinä missä syystäkin supersuosittu Cinque Terre pursuaa turisteja, voi Runoilijoiden lahden itärannalla nauttia paljon hiljaisemmista tunnelmista. Lerici on myös hyvä tukikohta retkille, vaikkakin Cinque Terreen tutustumista ajatellen La Spezia tai Levanto ovat vielä kätevämpiä. Oli joka tapauksessa mukavaa viettää aikaa Lericissä ja nauttia kylän tunnelmasta varsinkin leppoisana sunnuntai-iltapäivänä. Hyvin tuntui viihtyvän Tommasokin.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja