Teimme elokuun loppupuolella vaimon kanssa lyhyen hääpäivämatkan Aostanlaakson maisemiin Italiaan. Ehdimme nähdä upeita alppimaisemia, pittoreskeja pikkukyliä sekä historiallisia linnoja. Hotellikin oli varsin tyylikäs.
 
Saavuimme Aostanlaaksoon torstai-iltana ja palasimme kotiin jo sunnuntaina iltalennolla. Aika oli tietenkin kovin lyhyt, mutta ehdimme silti saada käsityksen siitä mitä Ranskan ja Sveitsin kainalossa sijaitsevalla Aostanlaaksolla on tarjottavanaan. Nautimme erityisesti vuoristoisista maisemista sekä hiljaisesta tunnelmasta. Aostanlaaksoon matkustaminen onnistuu sujuvimmin lentämällä Milanoon ja jatkamalla sieltä vuokra-autolla eteenpäin. Malpensan lentokentältä ajoi Saint-Vincentin kylässä sijainneeseen majapaikkaamme noin puolessatoista tunnissa.

Yksi syy matkakohteen valinnalle oli varmasti haluni tutustua Italian kaikkiin kahteenkymmeneen hallinnolliseen alueeseen. Kokonaan kokematta on Aostanlaaksossa vierailun jälkeen enää saappaankärjessä sijaitseva Calabria, mutta joukkoon mahtuu myös pari aluetta, joilla olen käynyt vasta todella pikaisesti. Aostanlaakso on Italian alueista pienin sekä asukaslukunsa että pinta-alansa osalta, ja myös ainoa, joka ei jakaudu useampaan maakuntaan.

Haluaisin tutustua Italian kaikkiin alueisiin monipuolisesti ja mielellään ainakin viikon verran viipyen, joten toinenkin matka Aostanlaaksoon houkuttaisi jo kovasti. Olen myös huomannut löytäväni mieluisia matkakokemuksia usein suosituimpien matkailureittien ulkopuolelta, kuten tällä kerralla Aostanlaaksosta. Italia on täynnä kätkettyjä helmiä sekä upeita vaihtelevia tunnelmia.  

---

Grand Hotel Billia / Parc Hotel Billia

Majoitumme tällä kolmen yön matkallamme tavanomaista juhlavammin, sillä vietämmehän 17. hääpäiväämme. Grand Hotel Billia kuuluu seudun maamerkkeihin ja keltainen julkisivu onkin klassisella tavalla näyttävä. Pihalla on mukavannäköinen uima-allas ja sijainti vuorten keskellä näyttää miellyttävältä. Saint-Vincentin kylän keskusta on vain lyhyen kävelymatkan päässä.

Emme raaski maksaa viiden tähden hotellin hintoja, mutta saman katon alle pääsee huokeamminkin. Samassa rakennuksessa toimivan sisarhotellin Parc Hotel Billian huoneet ovat hieman vaatimattomampia, mutta käytämme samaa ovea, vastaanottotiskiä, aamiaishuonetta ja kaikkia muitakin yhteisiä tiloja kuin Grand Hotelin asiakkaat. Buffetaamiainen on hyvä ja italialaisella mittapuulla monipuolinen, joskaan ei ihan yllä runsaudessaan Suomen parhaiden hotelliaamiaisten tasolle. Aamiaisen voi nauttia vaikka ulkoterassilla.

Parc Hotelin puolelle myydään vähintään kolmen yön mittaisia tarjouspaketteja, jolloin kahden hengen huoneen hinnat lähtevät noin 150 eurosta yöltä. Hieman kalliimmalla saa jo mukavasti lisätilaa. Siistissä huoneessa ei ole mitään erityistä luksusta, muttei suuremmin valittamistakaan. Huoneemme moderni valojärjestelmä menee kertaalleen kokonaan pois toiminnasta, mutta se korjataan asiasta ilmoittamisen jälkeen muutamassa minuutissa.  

Syömme yhtenä iltana hotellin ravintolassa neljän ruokalajin menun, jossa on jokaisen ruokalajin kohdalla muutamia vaihtoehtoja. 58 euron hintaan kuuluu ruokien lisäksi kaksi viinilasillista, kivennäisvesi ja kahvi, joten illallista voi mielestäni pitää viiden tähden hotellin valkoisten pöytäliinojen äärellä todella edullisena. Ruoka on maukasta, joskaan ei fine dining -tasoista tai muutenkaan aivan poikkeuksellista. Hotellissa on useita erilaisia ruokasaleja, ja koska varasimme oman illallisemme vasta viime hetkellä, päädymme melko kolkkoon suureen tilaan. Ateria on joka tapauksessa onnistunut.

---

Castel Savoia

Käytämme suurimman osan ajastamme päiväretkiin Aostanlaakson maisemissa. Hotellilta on noin tunnin ajomatka Savoijin linnaan, jonka Italian kuningatar Margherita rakennutti kesäasunnokseen vuosina 1899–1904. Upea linna sijaitsee hienojen vuoristomaisemien keskellä, eikä siellä vierailua kannata jättää tällä seudulla liikkuessa väliin. Sisätiloihin tutustuminen tapahtuu italiaksi opastetulla kierroksella, jonka aikana saamme ihailla muun muassa hienoa portaikkoa sekä monia tyylikkäästi koristeltuja huoneita.

Lue lisää jutustani Aostanlaakson satulinna Castel Savoia.

---

Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore

Vierailemme heti linnan jälkeen lähistöllä Gressoney-Saint-Jeanin kylässä, jonka laidalla kävelemme kuvankauniin Gover-lammen ympäri. Idyllinen pieni kylä viehättää luonnon lisäksi myös alppityylisten talojensa ansiosta. Tutustumme tämän jälkeen myös samasta Gressoneyn laaksosta löytyvään Fontainemoreen, joka sijaitsee parikymmentä kilometriä etelämpänä. Hiljainen Fontainemore on päässyt jopa Italian kauneimpien kylien listalle. Idyllinen jokiranta kirkkoineen ja kivisiltoineen on hyvin kuvauksellinen ja nautimme vierailusta, vaikkemme tästä kylästä kovin paljoa nähtävää löydäkään.
 
Lue lisää jutustani Aostanlaakson kylät Gressoney-Saint-Jean ja Fontainemore. 

---

Lago Blu

Toisen retkipäivämme ensimmäinen kohde on pieni Lago Blu -lampi, joka tulee vastaan Valtournenchen laaksossa pari kilometriä ennen Breuil-Cervinian hiihtokeskusta. Kirkasvetinen lampi on todella kuvauksellinen varsinkin, jos taustalla häämöttävä Matterhorn ilmestyy pilvien välistä esiin. Kuuluisa vuori pysyttelee koko vierailumme ajan osittain piilossa, mutta olemme silti tyytyväisiä pilvien välistä pilkottavan huipun näkemisestä.

Lago Blun ympärille on kertynyt eväitä nauttivia retkeilijöitä, sillä ympäristössä kulkee paljon patikkapolkuja. Emme ole varustautuneet tällä matkalla patikointiin, mutta kiipeämme läheiselle kukkulalle katselemaan maisemia.

Lampi on niin pieni, ettei sen kiertämiseen kulu montaa minuuttia. Ilma tuntuu poikkeuksellisen raikkaalta, sillä vuoristotie on johtanut meidät jo parin kilometrin korkeuteen. Sää tuntui Saint-Vincentistä lähtiessämme suorastaan tukalan helteiseltä, mutta täällä ylhäällä lämpötila on jäänyt alle kahdenkymmenen asteen.

---

Breuil-Cervinia

Lago Blulta hurauttaa parissa minuutissa Breuil-Cervinian hiihtokeskukseen. Vaikka kylä tunnetaankin ensisijaisesti talviurheilusta, näyttää myös kesäisille patikkapoluille riittävän käyttäjiä. Suurelta Marmore-joen rannalla sijaitsevalta parkkipaikalta löytyy onneksi hetken etsiskelyn jälkeen tilaa. Seurailemme autosta noustuamme viereisellä golfkentällä seikkailevan suurikokoisen murmelin touhuja.

Breuil-Cervinia vastaa hyvin odotuksiamme, sillä tiesimme sen olevan historiallisen pikkukylän sijasta ensisijaisesti hiihtokeskus monine ravintoloineen ja urheiluliikkeineen. Yleisihme on silti miellyttävä, sillä kylällä näkyy muiden rakennusten lisäksi paljon harjakattoisia puutaloja. Teemme mukavan kävelykierroksen kylän ympäri.

Paikkakunnan nimestä on käyty viime vuosina poliittista vääntöä. Kahdesta nimestä vanhempi on ranskankielinen Breuil. Cervinia viittaa puolestaan Matterhorniin, joka tunnetaan Italiassa nimellä Monte Cervino. Tämä nimi on peruja fasistiselta ajalta, jolloin kaikki mahdollinen pyrittiin italialaistamaan. Väittely jatkuu edelleen, mutta käsittääkseni kylästä käytettäisiin mieluummin nimeä Le Breuil, kun taas hiihtokeskuksen nimeksi on vakiintunut Cervinia.  

Breuil-Cervinia sijaitsee lähes kirjaimellisesti vuorten sylissä. Sveitsin ja Italian rajalla kohoava Matterhorn näyttää nousevan heti kylän laidalta ja ympärillä näkyy monia muitakin Alppien huippuja. Tarjolla on suuri hiihtohissien ja erilaisten köysiratojen verkosto, joka mahdollistaa liikkumisen laajalla alueella. Korkein köysirata-asema on Matterhornin jäätiköllä 3883 metrissä, jolta voi halutessaan laskeutua vuorten toiselle puolelle Sveitsin Zermattiin.

Päätämme kyläkierroksen pieneen kadunvarren ostoskeskukseen, josta löydämme focacciaa tarjoavan baarin. Istumme arkisen aukion laidalle kyhätylle terassille syömään yllättävän runsaiksi paljastuvia tilauksiamme, jotka muistuttavat enemmän rapeita voileipiä kuin aitoa ligurialaista focacciaa. Ihailemme syödessämme vuoria ja seurailemme taivaalla liikkuvia pilviä, jotka eivät missään vaiheessa suostu paljastamaan Matterhornia koko komeudessaan.

---

Castello di Fénis

Palaamme Breuil-Cerviniasta alas laaksoon ja suunnistamme vielä ennen hotellille paluuta yhteen kohteeseen. Fénisin kylä tunnetaan ennen kaikkea linnastaan, joka on yksi Aostanlaakson upeimpia. Kylä on muuten varsin arkinen, ja meitä tervehtii heti löytämällämme parkkipaikalla navettaan viittaava haju. Laakson sää tuntuu vuoristoretken jälkeen painostavan kuumalta ja ilmassa on selvästi ukkosta.

Fénisillä on pitkä historia, sillä sen kautta kulki Rooman valtakunnan aikoihin keisari Augustuksen rakennuttama tie Po-joen laaksosta Galliaan. Vanhimmat linnasta kertovat kirjalliset merkinnät ovat peräisin 1200-luvulta, mutta rakennus laajennettiin nykyiseen muotoonsa parisataa vuotta myöhemmin.

Vaikka Fénisin linna näyttääkin ritarihenkiseltä, ei sitä rakennettu sotilaalliseen tarkoitukseen. Sijainti pienellä kukkulalla olisikin ollut puolustamista ajatellen melko kehno. Kyseessä oli Challantin aatelissuvun kotilinna, joka komistui entisestään sitä mukaa kun suvun päämiehet saivat vaikutusvaltaa. Onnen käännyttyä linna alkoi vähitellen autioitua ja hylättiin lopulta kokonaan. Fénisin linna on sittemmin pelastettu raunioitumiselta, restauroitu ja avattu museona.

Linna on avoinna ympäri vuoden ja pääsylippujen hankkiminen onnistuu kätevimmin Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta. Emme halunneet aikatauluttaa päiväämme, joten jätimme kellonaikaan sidotut etukäteisliput ostamatta. Retki venähtääkin sen verran pitkäksi, ettemme jaksa enää paikan päällä kysellä pääsylippuja viimeiselle aukiolotunnille. Tornien koristama keskiaikainen linna on kenties parhaimmillaan nimenomaan näin ulkoa päin nähtynä, vaikka sisätilatkin lienevät näkemisen arvoiset.

---

Saint-Vincent

Tutustumme ”kotikyläämme” Saint-Vincentiin vasta matkan kolmantena iltana. Hotelliltamme pääsisi maanalaista käytävää pitkin suoraan kasinolle, joka on ollut tärkeä kohtaamispaikka jo vuosikymmenten ajan. Selailemme huoneessamme Casino de la Valléesta kertovaa kirjaa, jonka kuvissa hymyilevät muiden muassa Sean Connery, Sophia Loren, Joséphine Baker, Muhammad Ali, Roberto Baggio, Roberto Benigni sekä kymmenet muut lähinnä italialaiset eri alojen tähdet.

Jätämme kasinovierailun väliin ja kuljemme maisemallista kävelytietä pitkin muutaman sadan metrin matkan Saint-Vincentin vanhaankaupunkiin. Laskeva aurinko kultaa jo taivasta ja lähestyvän ukkosen jyrinä kaikuu jylhillä rinteillä. Välillä täytyy pysähtyä ihailemaan näkymiä laaksoon.

Keskustaa halkovan viihtyisän kävelykadun varrella toimivat kaupat sulkevat lauantai-iltana ovensa, mutta ravintoloihin ja baareihin kerääntyy hyväntuulisia ihmisiä. Pienellä torilla viritellään jonkinlaista musiikkiesitystäkin. Kuljemme kadun päässä kohoavalle kirkolle saakka, katselemme taas laaksomaisemia ja käännymme paluumatkalle.

Ukkosen jyrinä voimistuu entisestään ja sadepisarat täplittävät jo katua, kun astumme erääseen gelateriaan ostamaan jäätelöä. Syömme jäätelöt katoksen alla. Koska sade jatkuisi sääennusteen perusteella vielä tunteja, päätämme palata sateenvarjojen suojissa hyvissä ajoin hotellille. Saint-Vincent vaikuttaa iltakävelymme perusteella mukavalta paikalta, josta löytyy kasinon lisäksi esimerkiksi kylpylä.

---

Bard

Palaamme kotimaahan vasta iltalennolla, joten ehdimme Malpensaa kohti ajaessamme pysähtyä Bardin kylässä. Erityisesti linnoituksestaan tunnettu Bard on elokuun viimeisenä sunnuntaina kovin suosittu vierailukohde, joten kylän parkkihalli on niin täynnä ettemme pääse edes sen puomille asti. Päädymme hetken kiertelyn jälkeen Dora Baltea -joen vastarannalle naapurikylä Hônen puolelle. Vapaalta parkkipaikalta on reilun kymmenen minuutin kävelymatka Bardiin, mutta löydämme samalla vahingossa erinomaisia kuvakulmia linnoitukselle päin.

Bard on yksi kolmesta Italian kauneimpien listalle valitusta Aostanlaakson kylästä. Se on päässyt mukaan myös bloggaajakollega Helin mainioon Kylässä Italiassa -kirjaan. Roomassa asuva Heli vierailee keskiaikaisissa kylissä mielellään sesongin ulkopuolella, joten kokemamme helteinen tunnelma eroaa kirjassa kuvaillusta seesteisyydestä. Ihmisiä on silti liikkeellä täysiin parkkipaikkoihin nähden yllättävän vähän.

Bard on sikäli erikoinen kylä, että se koostuu pitkälti vain yhdestä jyrkänteen juurella kulkevasta kujasta, joka nousee vähitellen kohti kaiken yläpuolella kohoavaa linnoitusta. Aostanlaaksossa on paljon komeita linnoja, joista Bard kuuluu merkittävimpiin. Se sijaitsee strategisella paikalla kapean rotkon keskellä ja vartioi samalla ohi virtaavaa Dora Baltea -jokea.  

Kaunista kujaa pitkin on mukava kävellä. Pysähdymme erääseen puotiin ostamaan käsin veistetyn jääkaappimagneetin tämän reissun ainoaksi matkamuistoksemme. Ystävällinen myyjä huomaa lähtömme jälkeen, että ostamamme esineen varsinainen magneettiosa on pudonnut pöydälle. Niinpä hän juoksee kujalle peräämme ja vaihtaa pakkaamansa tuotteen anteeksi pyydellen ehjään.

Linnoitus kiinnostaisi, mutta emme halua maksaa pääsymaksua vain siksi, että kurkkaisimme pikaisesti näköaloja ja kiirehtisimme osan sisätilojen näyttelyistä läpi. Kiipeämme siis vain linnoituksen porteille saakka ja kurkistamme samoilla kulmilla sijaitsevan Bardin kirkon ovesta sisään. Jos vielä joskus palaamme Aostanlaaksoon, varaamme silloin kunnolla aikaa Bardin linnoitukseen tutustumiseen. Linnoituksen ihaileminen alhaalta eri suunnista sekä kylän halki käveleminen olivat toki nekin mukavia ja ehdottomasti pysähtymisen arvoisia kokemuksia. Nyt aikataulumme alkaa kuitenkin jo vaatia paluumatkan jatkamista kohti Malpensan lentokenttää.

---

Ajatuksia Aostanlaaksosta

Aostanlaakso osoittautui hyvinkin viehättäväksi alueeksi, joka kuuluu Italian muiden pohjoisten osien tavoin maan vauraimpiin seutuihin. Vaikka Aostanlaakson paikkakuntien nimet ovatkin pitkälti ranskankielisiä, puhuu suuri enemmistö asukkaista äidinkielenään Italiaa. Myös saksan kieltä on paikoitellen esillä. Yllätyimme kaikesta huolimatta siitä, kuinka Aostanlaakso tuntui meistä tyypillisemmältä Italialta kuin etukäteen osasimme odottaa.

Liikuimme Aostanlaaksossa sujuvasti vuokra-autolla. Koko päälaakson halki kulkee maksullinen moottoritie, ja seudun muutkin tiet tuntuivat olevan hyvässä kunnossa. Vuoriston mutkikkailla teillä autoiluun kannattaa silti varata reilusti aikaa. 

Jokaisella Italian alueella on tietenkin omat perinneruokansa. Maistoimme matkallamme seudun kuuluisaa Fontina-juustoa sekä lähistöllä valmistettua punaviiniä. Paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluvat myös ainakin polenta ja laardi. Italian laardipääkaupungissa Arnadissa oli matkamme aikaan meneillään vuosittainen sian rasvalle omistettu festivaali, joka aiheutti ohi ajaessamme pienimuotoista ruuhkaa tielle. Jätimme kuitenkin laardifestivaalit omalta osaltamme väliin.

Kun joskus toivottavasti pääsen palaamaan Aostanlaaksoon paremmalla ajalla, voisin vierailla alueen pienessä pääkaupungissa Aostassa sekä tutustua kattavammin seudun linnoihin. Emme ottaneet tällä kerralla edes patikointivarusteita mukaan, mutta seuraavalla kerralla ohjelmaan voisi mahduttaa kävelyä Gran Paradison kansallispuistossa sekä vaikkapa Courmayeurin tai Breuil-Cervinian ympäristössä. Talvella tarjolla olisi tietenkin laskettelua sekä käsittääkseni myös erinomaiset maastohiihtomahdollisuudet. Siinä olisikin jo monta syytä uuteen matkaan.

Italian luoteiskulman jylhien vuorten kätköissä kohoaa linna, jollaisen voisi odottaa näkevänsä satukirjan sivuilla. Sen rakennutti nainen, jonka nimi tunnetaan edelleen pizzerioissa kautta maailman.

Kääntelen vuokra-auton rattia ja mietin, miksi ihmeessä hääpäivämatkamme päänähtävyydeksi valitsemani Savoijin linna on pystytetty näin syrjäiseen paikkaan. Mutkikas tie johdattaa meitä yhä pidemmälle Gressoneyn laaksoon, jossa kylien nimet ovat tyypillisesti ranskankielisiä. Viimein melko huomaamaton tienviitta ohjaa meidät päätieltä sivuun. Ohitamme alppityylisistä taloista koostuvan asutusalueen ja saavumme pienelle parkkipaikalle. Joku on onneksi juuri lähdössä ja meille vapautuu hetken odottelun jälkeen sopivasti tilaa. Moni linnassa vierailija joutuu etsimään menopelilleen pysäköintipaikkaa maantien varrelta.

Ilmaiselta parkkipaikalta on pieni ylämäkeen viettävä kävelymatka itse linnalle. Uusgoottilaisten tornien koristama kivilinna ihastuttaa meitä heti, kun se ilmestyy metsän puiden takaa näkyviin. Castel Savoia rakennettiin Italian kuningattaren Margheritan kesäasunnoksi vuosina 1899–1904.

Kuningatar oli lomaillut laaksossa useampaan otteeseen paroni Luigi Beck Peccozin vieraana ja piti alueesta niin kovasti, että halusi rakennuttaa sinne oman linnansa. Margheritaa viehättivät täällä erityisesti vuoret, joilla retkeilemiseen hän oli innostunut paronin seurassa. Linnan ulkoasu on arkkitehti Emilio Stramuccin käsialaa. Urakka työllisti huomattavan määrän paikallisia käsityöläisiä ja rakennusmiehiä.

Linnan alapuolella on siisti mutta pienehkö kasvitieteellinen puutarha, joka ei ainakaan näin elokuun loppupuolella ole parhaassa kukassaan. Nähtävillä on joka tapauksessa eri puolilta maailmaa peräisin olevia kasveja, jotka sopivat tälle paikalle hyvin. Kasvitieteellinen puutarha perustettiin vasta 1990-luvulla, joten se ei ole peräisin Margheritan ajoilta.

Ostin linnan pääsyliput valmiiksi Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta, sillä halusin varmistaa sisäänpääsyn haluamaamme aikaan. Sisätiloihin pääsee vain italiaksi opastetuilla kierroksilla, joita lähtee aukioloaikojen puitteissa puolen tunnin välein. Kullekin kierrokselle on netissä 20 paikan kapasiteetti, mutta mukaan otetaan kaikkiaan 30 osallistujaa. Käymme lippuluukulla vaihtamassa netissä maksetut varaukset varsinaisiin pääsylippuihin.

Kierroksen alkua odotellessa on aikaa katsella maisemia linnan edustalta. Ymmärrän viimeistään tässä vaiheessa, miksi Margherita halusi rakennuttaa kesäasuntonsa juuri tänne. Aistimme vuoristoilman raikkauden ja ihailemme upeaa vuorten ympäröimää laaksoa, joka jatkuu aina suoraan edessämme näkyvälle Monte Rosalle saakka. Sveitsin puolelle jäävä Monte Rosan huippu yltää 4634 metriin ja on Alppien toiseksi korkein heti Mont Blancin jälkeen.

Opastettu kierros on noin 45 minuutin mittainen ja se kattaa kaikki linnan tärkeimmät tilat kahdessa kerroksessa. Puhun kohtalaisesti italiaa, mutten ehdi ymmärtää nopeatempoisesta selostuksesta läheskään kaikkea. Ainakaan omalla kierroksellamme ei vaikuta olevan muita ulkomaalaisia, mutta kussakin huoneessa on luettavissa lyhyt infoteksti myös ranskaksi ja englanniksi. Ryhmästä voi onneksi jättäytyä hieman jälkeen, jolloin valokuvaaminen on huomattavasti helpompaa.

Linnan sisätilojen hallitsevin elementti on näyttävä tammiportaikko, joka kiertyy symmetrisesti aulan molemmille laidoille. Portaikon suunnitteli puuseppä Michele Dellera, joka veisti linnaan myös huomattavan määrän muita koristeita ja työskenteli esimerkiksi panelointien parissa.

Opas pysähtyy tässä vaiheessa kuningatar Margheritaa esittävän taulun kohdalle, joten kerron nyt itsekin lisää Castel Savoian emännästä. Aatelissukuun vuonna 1851 Torinossa syntynyt Margherita meni 16-vuotiaana naimisiin Italian kruununprinssin, serkkunsa Umberton kanssa. Parin suhde perustui enemmän työntekoon kuin rakkauteen, mutta heille syntyi yksi poika.

Margherita osasi vaikuttaa miehensä poliittisiin ratkaisuihin sekä tehdä vaikutuksen kansaan. Muodista, runoudesta ja musiikista pitäneen kuningattaren suurta suosiota lisäsivät ympäri vasta yhdistynyttä Italiaa tehdyt matkat sekä innokas hyväntekeväisyystyö. Toisaalta Margherita oli konservatiivisia arvoja kannattanut nationalisti. Hän pelkäsi demokratian uhkaavan edustamaansa monarkiaa ja mieltyi kenties tämän vuoksi vanhoilla päivillään Benito Mussolinin fasistisiin aatteisiin.

Italian kuningas Umberto I ei ollut lainkaan yhtä suosittu kuin puolisonsa. Kansa katkeroitui lopullisesti vuonna 1898, jolloin Umberto antoi hyväksyntänsä Milanon verilöylylle, jossa tapettiin suuri joukko ruoan hintaa vastaan protestoineita ihmisiä. Vasemmiston vihaama kuningas oli joutunut jo aiemmin parin murhayrityksen kohteeksi, kunnes hänet ammuttiin kuoliaaksi vuonna 1900. Parin poika Viktor Emanuel III peri kruunun ja Margherita omaksui roolin surevana leskenä. Vaikkei kuningataräidillä enää periaatteessa ollutkaan poliittista valtaa, pysyi Margherita vaikuttavassa asemassa elämänsä loppuun saakka. Margherita menehtyi 74-vuotiaana ja hänet on haudattu Rooman Pantheoniin.

Nykypäivänä Margherita muistettaneen parhaiten hänen mukaansa nimetystä pizzasta. Aiheeseen liittyy useampikin tarina, joista suosituimman mukaan kuningattarelle tarjottiin Napolin-matkalla pizzaa, jonka täytteinä oli Italian värien mukaisesti vihreää basilikaa, valkoista mozzarellaa sekä punaisia tomaatteja. Kuningatar piti saamastaan ruoasta ja nimi on jäänyt elämään vuosisadasta toiseen. Olen itsekin syönyt monta pizza Margheritaa, joista yhden myös Napolissa.

En tiedä tarjottiinko tämän linnan ruokasalissa koskaan pizzaa, mutta huone on joka tapauksessa näyttävä. Jatkettava ruokapöytä on linnan muista huonekaluista poiketen alkuperäinen. Linnan erikoisuuksiin kuuluu, ettei siinä ole lainkaan keittiötä. Keittiö sijaitsi nykyään lipunmyyntikäytössä olevassa rakennuksessa, josta ruoka-annokset siirrettiin eteenpäin maanalaisen tunnelin kautta.

Ruokasalin takassa, kuten monessa muussakin paikassa linnan sisällä näkyy Savoijin motto ”Fert”. Kirjainyhdistelmän tausta on herättänyt keskustelua, mutta yleisimmän mielipiteen mukaan se muodostuu latinankielisistä sanoista foedere et religione tenemur – meitä sitoo liitto ja uskonto.

Rakennuksen reunalta löytyy kaareva veranta, joka sopii maisemien ihailuun. Viihtyisä tila oli Margheritan aikoina sisustettu rennosti rottinkihuonekaluilla ja ruukkukasveilla.

Vastaanottohuone sijaitsee luonnollisesti linnan alakerrassa. Vieraita kestittiin erityisesti aiemmin näkemässämme alakerran ruokasalissa, kun taas yläkerta makuuhuoneineen oli yksityisempää aluetta. Margherita vietti vastaanottohuoneessa paljon aikaa hovin naisten seurassa. Biljardipöytä ei kuulunut linnan alkuperäiseen esineistöön. 

Meitä vierailijoita ei päästetä upeaan tammiportaikkoon, vaan kiipeämme ylempään kerrokseen huomattavasti ahtaampia ja vaatimattomampia kierreportaita pitkin. Puisia portaita pääsee ihailemaan taas uudesta kulmasta yläkerran aulatilasta käsin.

Yksi suosikkipaikoistani on valoisa linnan pohjoisimmassa tornissa sijaitseva työhuone, josta on upea näkymä vuorille. Kyllä Margheritan on kelvannut istua täällä pähkinäpuisen pöydän ääressä kirjoittamassa kirjeitään ja runojaan.

Heti työhuoneen vierestä löytyy makuuhuone. Huonekalut eivät ole alkuperäisiä, vaan näkyvillä on esimerkiksi Paroni Beck Peccozin talosta tuotuja esineitä. Linnassa oli alusta alkaen kaikki aikansa parhaat mukavuudet, kuten lämmin vesi ja sähkövalot.

Yläkertaan rakennettiin kuningattaren makuuhuoneen lisäksi erillinen kuninkaan makuuhuone, mutta Umberto murhattiin ennen linnan valmistumista. Huoneen sai käyttöönsä Villamarinan markiisitar, joka oli Margheritan uskollinen ystävä. Huonekaluja ei ole enää jäljellä, joten tila on otettu näyttelykäyttöön. Seinien valokuvat kertovat kuningattaren vuoristoretkistä, joita hän teki hyvin mielellään.

Monte Rosan vuoristossa on Margheritan mukaan nimetty alppimaja, jonka avajaisissa hän itse oli paikalla. Perille pääseminen vaati melkoisen seikkailun, sillä 4554 metrin korkeuteen rakennettu Capanna Regina Margherita on Euroopan korkeimmalla sijaitseva rakennus. Opastettu kierroksemme jatkuu vielä yhteen huoneeseen, jossa esitellään linnan rakentamisen eri vaiheita. 

Linnassa toistuu Tanskan lippua muistuttava Savoijin tunnus. Savoiji oli nykyisten Ranskan ja Italian raja-alueella sijainnut valtio, jonka muoto muuttui historian kuluessa moneen otteeseen. Savoijin kuningashuoneen jäsenet toimivat pitkään Sardinian kuningaskunnan päämiehinä, jolloin heidän hallussaan olivat Savoijin ja Piemonten alueet ympäristöineen sekä Sardinian saari.

Italia alkoi yhdistyä kohti nykyistä muotoaan 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja vuonna 1861 Savoijin kuningashuoneen päämiehestä tuli Italian kuningas. Italian kuninkaita ehti olla kaikkiaan neljä kappaletta, kunnes maa muuttui 1946 kansanäänestyksen jälkeen tasavallaksi. Savoijin kuningashuoneen väri on punavalkoisesta vaakunasta huolimatta sininen, minkä perintönä Italian maajoukkueet eri urheilulajeissa esiintyvät edelleen sinisissä asuissa. 

Margherita vietti aikaansa Castel Savoiassa lähes elämänsä loppuun saakka. Kuningas Viktor Emanuel III myi äitinsä rakennuttaman linnan vuonna 1936 milanolaiselle liikemiehelle Ettore Morettille. Morettin jälkeläiset puolestaan kauppasivat Castel Savoian vuonna 1981 Aostanlaakson autonomiselle alueelle, joka museoi linnan ja hallinnoi sitä edelleen.

Olemme käyneet matkoillamme monessa huomattavasti suuremmassa ja kuuluisammassa linnassa, mutta Castel Savoia jää mieleen yhtenä kauneimmista. Harmaakivinen viiden tornin koristama linna on upea ilmestys ulkoapäin ja sisätiloissa on tyylikästä harmoniaa. Harva näkemämme linna on tuntunut yhtä kodikkaalta, minkä lisäksi mieleen jäävät mahtava tammiportaikko sekä hienot vuoristomaisemat.

Castel Savoia sijaitsee Aostanlaakson alueella parin kilometrin päässä Gressoney-Saint-Jeanin kylän keskustasta. Linnavierailun yhteydessä kannattaakin pistäytyä kylällä, katsella turkoosina virtaavaa Lys-jokea sekä kävellä ainakin Gover-lammen ympäri. Luonnonkauniilta seudulta löytyy myös paljon erilaisia patikointireittejä. Castel Savoia ja Gressoneyn laakso ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia paikkoja. Linnalle kertyy ajomatkaa esimerkiksi Milanosta reilut kaksi tuntia ja Torinosta vain noin puolitoista. Koko matkastamme Aostanlaaksoon on tulossa oma juttunsa myöhemmin.
 
Linnasta löytyy lisää tietoa Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta.