Italia
Aostanlaakson satulinna Castel Savoia
Italian luoteiskulman jylhien vuorten kätköissä kohoaa linna, jollaisen voisi odottaa näkevänsä satukirjan sivuilla. Sen rakennutti nainen, jonka nimi tunnetaan edelleen pizzerioissa kautta maailman.
Kääntelen vuokra-auton rattia ja mietin, miksi ihmeessä hääpäivämatkamme päänähtävyydeksi valitsemani Savoijin linna on pystytetty näin syrjäiseen paikkaan. Mutkikas tie johdattaa meitä yhä pidemmälle Gressoneyn laaksoon, jossa kylien nimet ovat tyypillisesti ranskankielisiä. Viimein melko huomaamaton tienviitta ohjaa meidät päätieltä sivuun. Ohitamme alppityylisistä taloista koostuvan asutusalueen ja saavumme pienelle parkkipaikalle. Joku on onneksi juuri lähdössä ja meille vapautuu hetken odottelun jälkeen sopivasti tilaa. Moni linnassa vierailija joutuu etsimään menopelilleen pysäköintipaikkaa maantien varrelta.
Ilmaiselta parkkipaikalta on pieni ylämäkeen viettävä kävelymatka itse linnalle. Uusgoottilaisten tornien koristama kivilinna ihastuttaa meitä heti, kun se ilmestyy metsän puiden takaa näkyviin. Castel Savoia rakennettiin Italian kuningattaren Margheritan kesäasunnoksi vuosina 1899–1904.
Kuningatar oli lomaillut laaksossa useampaan otteeseen paroni Luigi Beck Peccozin vieraana ja piti alueesta niin kovasti, että halusi rakennuttaa sinne oman linnansa. Margheritaa viehättivät täällä erityisesti vuoret, joilla retkeilemiseen hän oli innostunut paronin seurassa. Linnan ulkoasu on arkkitehti Emilio Stramuccin käsialaa. Urakka työllisti huomattavan määrän paikallisia käsityöläisiä ja rakennusmiehiä.
Linnan alapuolella on siisti mutta pienehkö kasvitieteellinen puutarha, joka ei ainakaan näin elokuun loppupuolella ole parhaassa kukassaan. Nähtävillä on joka tapauksessa eri puolilta maailmaa peräisin olevia kasveja, jotka sopivat tälle paikalle hyvin. Kasvitieteellinen puutarha perustettiin vasta 1990-luvulla, joten se ei ole peräisin Margheritan ajoilta.
Ostin linnan pääsyliput valmiiksi Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta, sillä halusin varmistaa sisäänpääsyn haluamaamme aikaan. Sisätiloihin pääsee vain italiaksi opastetuilla kierroksilla, joita lähtee aukioloaikojen puitteissa puolen tunnin välein. Kullekin kierrokselle on netissä 20 paikan kapasiteetti, mutta mukaan otetaan kaikkiaan 30 osallistujaa. Käymme lippuluukulla vaihtamassa netissä maksetut varaukset varsinaisiin pääsylippuihin.
Kierroksen alkua odotellessa on aikaa katsella maisemia linnan edustalta. Ymmärrän viimeistään tässä vaiheessa, miksi Margherita halusi rakennuttaa kesäasuntonsa juuri tänne. Aistimme vuoristoilman raikkauden ja ihailemme upeaa vuorten ympäröimää laaksoa, joka jatkuu aina suoraan edessämme näkyvälle Monte Rosalle saakka. Sveitsin puolelle jäävä Monte Rosan huippu yltää 4634 metriin ja on Alppien toiseksi korkein heti Mont Blancin jälkeen.
Opastettu kierros on noin 45 minuutin mittainen ja se kattaa kaikki linnan tärkeimmät tilat kahdessa kerroksessa. Puhun kohtalaisesti italiaa, mutten ehdi ymmärtää nopeatempoisesta selostuksesta läheskään kaikkea. Ainakaan omalla kierroksellamme ei vaikuta olevan muita ulkomaalaisia, mutta kussakin huoneessa on luettavissa lyhyt infoteksti myös ranskaksi ja englanniksi. Ryhmästä voi onneksi jättäytyä hieman jälkeen, jolloin valokuvaaminen on huomattavasti helpompaa.
Linnan sisätilojen hallitsevin elementti on näyttävä tammiportaikko, joka kiertyy symmetrisesti aulan molemmille laidoille. Portaikon suunnitteli puuseppä Michele Dellera, joka veisti linnaan myös huomattavan määrän muita koristeita ja työskenteli esimerkiksi panelointien parissa.
Opas pysähtyy tässä vaiheessa kuningatar Margheritaa esittävän taulun kohdalle, joten kerron nyt itsekin lisää Castel Savoian emännästä. Aatelissukuun vuonna 1851 Torinossa syntynyt Margherita meni 16-vuotiaana naimisiin Italian kruununprinssin, serkkunsa Umberton kanssa. Parin suhde perustui enemmän työntekoon kuin rakkauteen, mutta heille syntyi yksi poika.
Margherita osasi vaikuttaa miehensä poliittisiin ratkaisuihin sekä tehdä vaikutuksen kansaan. Muodista, runoudesta ja musiikista pitäneen kuningattaren suurta suosiota lisäsivät ympäri vasta yhdistynyttä Italiaa tehdyt matkat sekä innokas hyväntekeväisyystyö. Toisaalta Margherita oli konservatiivisia arvoja kannattanut nationalisti. Hän pelkäsi demokratian uhkaavan edustamaansa monarkiaa ja mieltyi kenties tämän vuoksi vanhoilla päivillään Benito Mussolinin fasistisiin aatteisiin.
Italian kuningas Umberto I ei ollut lainkaan yhtä suosittu kuin puolisonsa. Kansa katkeroitui lopullisesti vuonna 1898, jolloin Umberto antoi hyväksyntänsä Milanon verilöylylle, jossa tapettiin suuri joukko ruoan hintaa vastaan protestoineita ihmisiä. Vasemmiston vihaama kuningas oli joutunut jo aiemmin parin murhayrityksen kohteeksi, kunnes hänet ammuttiin kuoliaaksi vuonna 1900. Parin poika Viktor Emanuel III peri kruunun ja Margherita omaksui roolin surevana leskenä. Vaikkei kuningataräidillä enää periaatteessa ollutkaan poliittista valtaa, pysyi Margherita vaikuttavassa asemassa elämänsä loppuun saakka. Margherita menehtyi 74-vuotiaana ja hänet on haudattu Rooman Pantheoniin.
Nykypäivänä Margherita muistettaneen parhaiten hänen mukaansa nimetystä pizzasta. Aiheeseen liittyy useampikin tarina, joista suosituimman mukaan kuningattarelle tarjottiin Napolin-matkalla pizzaa, jonka täytteinä oli Italian värien mukaisesti vihreää basilikaa, valkoista mozzarellaa sekä punaisia tomaatteja. Kuningatar piti saamastaan ruoasta ja nimi on jäänyt elämään vuosisadasta toiseen. Olen itsekin syönyt monta pizza Margheritaa, joista yhden myös Napolissa.
En tiedä tarjottiinko tämän linnan ruokasalissa koskaan pizzaa, mutta huone on joka tapauksessa näyttävä. Jatkettava ruokapöytä on linnan muista huonekaluista poiketen alkuperäinen. Linnan erikoisuuksiin kuuluu, ettei siinä ole lainkaan keittiötä. Keittiö sijaitsi nykyään lipunmyyntikäytössä olevassa rakennuksessa, josta ruoka-annokset siirrettiin eteenpäin maanalaisen tunnelin kautta.
Ruokasalin takassa, kuten monessa muussakin paikassa linnan sisällä näkyy Savoijin motto ”Fert”. Kirjainyhdistelmän tausta on herättänyt keskustelua, mutta yleisimmän mielipiteen mukaan se muodostuu latinankielisistä sanoista foedere et religione tenemur – meitä sitoo liitto ja uskonto.
Rakennuksen reunalta löytyy kaareva veranta, joka sopii maisemien ihailuun. Viihtyisä tila oli Margheritan aikoina sisustettu rennosti rottinkihuonekaluilla ja ruukkukasveilla.
Vastaanottohuone sijaitsee luonnollisesti linnan alakerrassa. Vieraita kestittiin erityisesti aiemmin näkemässämme alakerran ruokasalissa, kun taas yläkerta makuuhuoneineen oli yksityisempää aluetta. Margherita vietti vastaanottohuoneessa paljon aikaa hovin naisten seurassa. Biljardipöytä ei kuulunut linnan alkuperäiseen esineistöön.
Meitä vierailijoita ei päästetä upeaan tammiportaikkoon, vaan kiipeämme ylempään kerrokseen huomattavasti ahtaampia ja vaatimattomampia kierreportaita pitkin. Puisia portaita pääsee ihailemaan taas uudesta kulmasta yläkerran aulatilasta käsin.
Yksi suosikkipaikoistani on valoisa linnan pohjoisimmassa tornissa sijaitseva työhuone, josta on upea näkymä vuorille. Kyllä Margheritan on kelvannut istua täällä pähkinäpuisen pöydän ääressä kirjoittamassa kirjeitään ja runojaan.
Heti työhuoneen vierestä löytyy makuuhuone. Huonekalut eivät ole alkuperäisiä, vaan näkyvillä on esimerkiksi Paroni Beck Peccozin talosta tuotuja esineitä. Linnassa oli alusta alkaen kaikki aikansa parhaat mukavuudet, kuten lämmin vesi ja sähkövalot.
Yläkertaan rakennettiin kuningattaren makuuhuoneen lisäksi erillinen kuninkaan makuuhuone, mutta Umberto murhattiin ennen linnan valmistumista. Huoneen sai käyttöönsä Villamarinan markiisitar, joka oli Margheritan uskollinen ystävä. Huonekaluja ei ole enää jäljellä, joten tila on otettu näyttelykäyttöön. Seinien valokuvat kertovat kuningattaren vuoristoretkistä, joita hän teki hyvin mielellään.
Monte Rosan vuoristossa on Margheritan mukaan nimetty alppimaja, jonka avajaisissa hän itse oli paikalla. Perille pääseminen vaati melkoisen seikkailun, sillä 4554 metrin korkeuteen rakennettu Capanna Regina Margherita on Euroopan korkeimmalla sijaitseva rakennus. Opastettu kierroksemme jatkuu vielä yhteen huoneeseen, jossa esitellään linnan rakentamisen eri vaiheita.
Linnassa toistuu Tanskan lippua muistuttava Savoijin tunnus. Savoiji oli nykyisten Ranskan ja Italian raja-alueella sijainnut valtio, jonka muoto muuttui historian kuluessa moneen otteeseen. Savoijin kuningashuoneen jäsenet toimivat pitkään Sardinian kuningaskunnan päämiehinä, jolloin heidän hallussaan olivat Savoijin ja Piemonten alueet ympäristöineen sekä Sardinian saari.
Italia alkoi yhdistyä kohti nykyistä muotoaan 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja vuonna 1861 Savoijin kuningashuoneen päämiehestä tuli Italian kuningas. Italian kuninkaita ehti olla kaikkiaan neljä kappaletta, kunnes maa muuttui 1946 kansanäänestyksen jälkeen tasavallaksi. Savoijin kuningashuoneen väri on punavalkoisesta vaakunasta huolimatta sininen, minkä perintönä Italian maajoukkueet eri urheilulajeissa esiintyvät edelleen sinisissä asuissa.
Margherita vietti aikaansa Castel Savoiassa lähes elämänsä loppuun saakka. Kuningas Viktor Emanuel III myi äitinsä rakennuttaman linnan vuonna 1936 milanolaiselle liikemiehelle Ettore Morettille. Morettin jälkeläiset puolestaan kauppasivat Castel Savoian vuonna 1981 Aostanlaakson autonomiselle alueelle, joka museoi linnan ja hallinnoi sitä edelleen.
Olemme käyneet matkoillamme monessa huomattavasti suuremmassa ja kuuluisammassa linnassa, mutta Castel Savoia jää mieleen yhtenä kauneimmista. Harmaakivinen viiden tornin koristama linna on upea ilmestys ulkoapäin ja sisätiloissa on tyylikästä harmoniaa. Harva näkemämme linna on tuntunut yhtä kodikkaalta, minkä lisäksi mieleen jäävät mahtava tammiportaikko sekä hienot vuoristomaisemat.
Castel Savoia sijaitsee Aostanlaakson alueella parin kilometrin päässä Gressoney-Saint-Jeanin kylän keskustasta. Linnavierailun yhteydessä kannattaakin pistäytyä kylällä, katsella turkoosina virtaavaa Lys-jokea sekä kävellä ainakin Gover-lammen ympäri. Luonnonkauniilta seudulta löytyy myös paljon erilaisia patikointireittejä. Castel Savoia ja Gressoneyn laakso ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia paikkoja. Linnalle kertyy ajomatkaa esimerkiksi Milanosta reilut kaksi tuntia ja Torinosta vain noin puolitoista. Koko matkastamme Aostanlaaksoon on tulossa oma juttunsa myöhemmin.
Linnasta löytyy lisää tietoa Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta.
Italia
Montemarcello – hiljainen kyläidylli Liguriassa
Kävimme viimevuotisella Ligurian-matkallamme monessa kauniissa pikkukylässä. Niistä luultavasti tuntemattomin on hiljaisen kukkulan huipulla kohoava Montemarcello, jonka muinaiset muurit kätkevät sisälleen tunnelmallisia kujia.
Sade ropisee tuulilasiin, kun ajamme kapeaa tietä, joka kiemurtelee metsäisellä rinteellä yhä korkeammalle. Olemme juuri tutustuneet aivan ihastuttavaan Tellaroon, mutta lähistöllä on toinenkin Italian kauneimpien kylien listalle valittu kohde. Tellarosta köröttelee hidasta kylätietä pitkin reilussa parissakymmenessä minuutissa Montemarcelloon. Välin voisi myös patikoida, mutta se ei tunnu ainakaan tällä säällä houkuttelevalta.
Montemarcellon laidalla on suuri parkkipaikka, josta päätellen täällä saattaa olla joskus vilkkaampaa kuin sateisena lokakuisena perjantaina. Odottelemme pahimman kuuron hellittämistä, kunnes lähdemme tutustumaan kylään sateenvarjojen suojissa. Tuuli on onneksi tyyntynyt verrattuna Tellaroon, jossa myrsky löi korkeita aaltoja rantaan.
Kylä on lähes aavemaisen hiljainen, sillä emme kohtaa sateen kastelemilla kujilla ketään. Harmaa sää on laskeutunut Montemarcellon ylle kuin suruharso, mutta sekään ei peitä ympäristön kauneutta.
Ihailemme yhteensopivin sävyin maalattuja taloja. Välillä maali on lohkeillutkin, ja siellä täällä näkyy myös paljaita kiviseiniä. Kujien varrella on paljon kauniita yksityiskohtia ovenkolkuttimista kukkaruukkuihin ja postilaatikoista takorautaisiin parvekkeisiin.
Montemarcellon borgon eli muurien ympäröimän keskiaikaisen kylän asukasluvuksi on ilmoitettu 280 henkilöä. Kylä kuuluu Ameglian kuntaan ja sieltä on noin puolen tunnin ajomatka La Spezian satamakaupunkiin tai marmorista tunnettuun Carraraan. Montemarcello sijaitsee Ligurian alueella, mutta esimerkiksi Carrara ja sen naapuri Massa ovat jo Toscanan puolella.
Montemarcellossa majailee runsaasti kissoja. Yksi niistä tulee tervehtimään meitä kylän tiiviillä keskusaukiolla. Se kävelee aukion toiselta laidalta määrätietoisesti luoksemme, mistä voisi päätellä että kissoja kohdellaan täällä hyvin. Ehkä sekin kaipaa seuraa, sillä ainakaan me emme ole kohdanneet tähän mennessä vielä yhtään muuta elävää olentoa. Rapsutukset ja sateenvarjon suoja tuntuvat ainakin kelpaavan.
Huomaamme myöhemmin eräällä kujalla kissoille tarkoitettuja ruokakippoja sekä suojaisia makuupaikkoja. Seinään kiinnitetyn tekstin mukaan kissoja ei saa kohdella kaltoin tai häätää kylästä. Pidämme tämän vuoksi Montemarcellosta entistäkin enemmän.
Viihdymme aukiolla vaalean kissan seurassa ja kuvittelemme, kuinka kylän asukkaat kokoontuvat tänne iltaisin vaihtamaan kuulumisia sekä nauttimaan pienen kahvila-ravintolan antimista. Kesäisin tänne tulee luultavasti turistejakin. Vanhat seinät ovat varmasti kuulleet tuhansia tarinoita.
Tunnelmallinen piazza syntyi surullisella tavalla toisen maailmansodan aikaan 1944, kun liittoutuneiden pommi osui Montemarcelloon. Pommi vei paikalla sijainneiden talojen lisäksi mukanaan kymmeniä ihmishenkiä. Pieni aukio on nimetty pommituksen muistoksi joulukuun 13. päivän mukaan.
Montemarcellosta avautuu upeita maisemia eri suuntiin. Sää ei ole kirkkain mahdollinen, mutta merinäkymä on silti komea. Montemarcellon perustaminen liittyi juuri sen sijaintiin hyvällä tähystyspaikalla. Tänne pystytettiin joskus muinoin roomalainen sotilasleiri, jonka tehtävänä oli vartioida ympäristöä. Kylän nimi, Marcellon vuori, viittaa roomalaiseen sotapäällikköön nimeltä Marco Claudio Marcello. Vaikka kylän elämä onkin ollut pitkään rauhallista, mahtuu vuosisatojen varrelle myös monenlaisia selkkauksia. Niistä vakavin tapahtui 1400-luvun loppupuolella, kun firenzeläiset tuhosivat Montemarcellon genovalaisia vastaan käydyn sodan yhteydessä.
Emme osu Montemarcelloon ruoka-aikaan, joten paikalliset ravintolat jäävät meiltä kokematta. Vaikkei kylä sijaitsekaan rannalla, syödään täällä kuulemma paljon mustekalaa ja muita meren herkkuja. On helppo arvata, että tarjolla olisi myös seudun tyypillisimpiä tuotteita, kuten focacciaa, peston kera tarjottua pastaa sekä Vermentino-rypäleistä valmistettua valkoviiniä.
On sääli, ettemme näe kylää yhtään tätä eläväisempänä. Toisaalta on myös mukavaa kierrellä autioilla kujilla ja nauttia ympärillä olevasta kauneudesta kaikessa rauhassa. Tuntuu melkein siltä kuin olisimme saaneet keskiaikaisen kylän hetkeksi omaksemme. Tunnelma on kovin erilainen verrattuna melko lähellä sijaitseviin Cinque Terren kyliin, joiden kujilla riittää runsaasti turisteja sateisinakin arkipäivinä.
Sade on jo loppunut ja räystäiltä putoilee enää yksittäisiä pisaroita satunnaisiin lätäköihin. Kostea ilmakin tuntuu vähitellen lämpenevän. Terrakotanvärinen Pyhän Pietarin kirkko on suljettu, joten kiertelemme vielä uudelleen muutaman kujan ympäri, kunnes palaamme parkkipaikalle.
Montemarcello on mukava ja tunnelmallinen vierailukohde Ligurian-matkan varrella. Pienessä kylässä ei ole paljoa nähtävää, mutta siksi täällä jääkin hyvin aikaa pysähtyä katselemaan kujien yksityiskohtia ja aistia vuosisatojen takaista historiaa.
Huomaamme vasta poistuessamme, kuinka kylän portin yläpuolella lukee È Amore – se on rakkautta. Kyseessä on vasta äskettäin paikoilleen asennettu taideteos, joka kuvaa montemarcellolaisten yhteisöllisyyttä ja kotiseuturakkautta. Pienen kylän keskiaikaiset muurit seisovat täällä toivottavasti yhtä ylpeinä vielä monen tulevankin vuosisadan ajan.
Italia
Päiväretki tornin juurelle Pisaan
Teimme viimesyksyisellä Ligurian-matkallamme päiväretken Toscanan puolelle Pisaan. Olin käynyt kaupungissa pari kertaa jo aiemmin, mutta kuuluisaa kaltevaa tornia ei voinut tälläkään reissulla jättää väliin.
Aiemmat vuosina 1999 ja 2006 tekemäni Pisan-retket olivat noudattaneet hyvin samanlaista kaavaa. Olin kävellyt rautatieasemalta vinolle tornille ja takaisin, eikä kaupunki ollut suuremmin sykähdyttänyt. Tällä kerralla toiveissa oli kierrellä Pisassa myös kuuluisan Ihmeiden aukion ulkopuolella, mutta torninkin juurelle piti tietysti päästä. Olin tehnyt ensimmäisen Pisan-retkeni kaverin kanssa, toisen vaimon seurassa ja nyt kolmannella kerralla tyttäret halusivat nähdä Pisan tornin ensimmäistä kertaa.
Saavumme Pisaan tällä kerralla autolla. Pari keskustan katua on tietöiden vuoksi suljettu, mikä hankaloittaa kovasti pääsyä etukäteen suunnittelemaani parkkihalliin. Kiertelemme hetken ympäriinsä, kunnes löydän vapaan parkkiruudun erään kadun varrelta. Huomaan päätyneeni jälleen rautatieaseman liepeille, joten kävelykierros noudattaisi varmasti osittain samaa reittiä kuin vuosia aiemminkin. Saavumme pian Piazza Vittorio Emanuele II -aukiolle, jolle ollaan valmistelemassa jonkinlaista ruoka- ja viinitapahtumaa.
Samoilta kulmilta löytyy myös Keith Haringin maalaama muraali Tuttomondo vuodelta 1989. Se on Haringin viimeisiä teoksia, sillä maailmankuulu graffititaiteilija menehtyi aidsiin jo kolmekymppisenä. Tästä rauhaa ja suvaitsevaisuutta kuvastavasta maalauksesta hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Pisa on ollut mahtava. Ymmärrän nyt, että tämä on yksi tärkeimmistä projekteista, joita olen koskaan tehnyt. Se tulee olemaan täällä hyvin, hyvin pitkään, ja kaupunki näyttää todella rakastavan sitä.”
Kaipaamme jo retken alkuvaiheessa lounasta, joten suunnistamme lähistöltä löytyvään San Domenico Italian Bistrot -ravintolaan. Pieni ravintola sijaitsee hiljaisella sisäpihalla vilkkaan Corso Italia -ostoskadun varrella. Mahdumme onneksi ilman varaustakin sisään. Valitsen listalta tagliata di manzon eli viipaloitua naudanlihaa. Annos on yleensä takuuvarma valinta, ja vaikka se ei tälläkään kerralla petä, herättää muun perheen syömä lasagne pientä annoskateutta. Kokeilemme jälkiruokalistalta sekä tiramisua että sisilialaista cannoloa. San Domenico Italian Bistrot on mukava ravintola, jonka pöydissä näkyy niin paikallisia kanta-asiakkaita kuin muutamia matkailijoitakin.
Taivaalta vihmoo vettä, joten suunnistamme suorinta tietä kohti kaltevaa tornia. Taivas onneksi kirkastuu jo saapuessamme Arno-joen rantaan. Solferinon sillalta kelpaa katsella jokimaisemaa sekä Santa Maria della Spinan kirkkoa. Pieni goottilaistyylinen kirkko näyttää kauniilta ja sen vaalea hahmo erottuu hyvin ympäristöstään.
Sää muuttuu ukkosta enteillen hiostavan lämpimäksi, kun alamme lähestyä Piazza dei Miracolia eli Ihmeiden aukiota. Aukiolla on maailmankuulun tornin lisäksi muutamia muitakin nähtävyyksiä, kuten katedraali, kastekappeli ja hautausmaa. Paikalla on odotustemme mukaisesti paljon turisteja, joista monet poseeraavat valokuviin ikään kuin tornia pystyssä pitäen. Mekin ryhdymme tietysti samaan leikkiin. Torni on niin kuuluisa, että tyttäretkin ovat sen näkemisestä selvästi innostuneita.
Pisan katedraalin kellotornin rakentaminen aloitettiin vuonna 1173, mutta työ kävi pettävän maaperän vuoksi pian hankalaksi. Torni kallistui selvästi, mutta projektin valmiiksi saaminen koettiin kunnia-asiaksi. Rakentamisessa jouduttiin pitämään sekä teknisten pulmien että taloudellisten haasteiden vuoksi pitkiä taukoja, kunnes kellotapuli vihittiin käyttöön monta sukupolvea ja lähes kaksisataa vuotta työn aloittamisen jälkeen. Torni näyttää toden totta vinolta, mutta mielikuva kaltevuudesta vaihtelee sen mukaan, mistä päin rakennelmaa katsoo.
Tornin kaltevuus on vaihdellut vuosien varrella jonkin verran, yleensä korjaustöiden, mutta myös luonnollisten muutosten vuoksi. Välillä torni on jouduttu sulkemaan yleisöltä turvallisuussyistä, mutta nykyisin huipulle pääsee kiipeämään kierreportaita pitkin. Pääsyliput erittäin suosittuun kohteeseen kannattaa ostaa etukäteen netistä. Tarjolla on kaikki Piazza dei Miracolin kohteet kattava yhdistelmälippu sekä yksittäisiä tikettejä Ihmeiden aukion eri kohteisiin. Tornin pääsylippua hankkiessa valitaan samalla myös sisäänpääsyaika. Emme kaipaa tällä kerralla nähtävyyksien sisäpuolelle, vaan meille riittää ihmeiden ihastelu aukiolta käsin.
Pisan katedraali valmistui jo vuonna 1092. Pisa oli noihin aikoihin merkittävä merimahti, joten kirkon mahtipontisuus kuvastaa kaupungin vaurautta ja vaikutusvaltaa. Olen tutustunut komeaan katedraaliin tarkemmin aiemmilla matkoillani, mutta tällä kerralla kurkistamme sisäpuolelle vain ovelta.
Ihmeiden aukion rakennukset muodostavat näyttävän ja harmonisen kokonaisuuden. Katedraalin sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitseva pyöreä rakennus on kastekappeli Battistero di San Giovanni. Lisäksi aukion laidalta löytyy hautausmaa Camposanto sekä pari museota.
Haluamme tehdä pienen kävelykierroksen Pisassa, joten suunnistamme seuraavaksi Piazza dei Cavalierille, jota reunustaa näyttävien rakennusten rivistö. Kuvassa näkyvät perinteikäs yliopisto Scuola Normale Superiore sekä Santo Stefano dei Cavalierin kirkko.
Yksi Pisan tunnelmallisimmista kaduista on Borgo Stretto, jota reunustavat värikkäät vanhat rakennukset sekä niiden tyylikkäät holvikaaret. Borgo Stretto on myös ostoskatu, jonka varrella on paljon kauppoja.
Huomaamme Borgo Strettoa pitkin kulkiessamme Galileo Galilein patsaan. Tiedemies on jättänyt jälkensä syntymäkaupunkinsa historiaan monin tavoin, ja jopa Pisan lentokenttä on nimetty hänen mukaansa. Usein kuullun tarinan mukaan Galilei kiipesi Pisan torniin tekemään kokeita, joissa pudotti eri painoisia kuulia maahan. Näin hän pyrki todistamaan, ettei putoamisnopeus riipu esineen massasta. Ajatus kuulia viskovasta parrakkaasta tiedemiehestä on kiehtova riippumatta siitä, onko se totta vai tarua.
Borgo Stretto johtaa Piazza Garibaldille, joka sijaitseekin jo Arno-joen rannalla. Katselemme kuvauksellista jokirantaa hetken, kunnes ylitämme Arnon Ponte di Mezzoa pitkin.
Jatkamme matkaa suoraan eteenpäin. Borgo Stretto on vaihtunut täällä virran eteläpuolella Corso Italiaksi, jonka varrella söimme aiemmin lounasta. Vilkasta ostoskatua pitkin on mukava kävellä ja aistia kaupungin tunnelmaa. Tytöt haluavat ostoksille, joten käymme muutamassa kaupassa. Jopa arkinen H&M näyttää täällä juhlavalta, sillä se toimii vanhassa seinämaalauksilla koristellussa palatsissa.
Viivymme Pisassa vajaat viisi tuntia. Keskustan kävelijöille rauhoitetut ostoskadut ja vanhat rakennukset miellyttävät, mutta Pisa ei silti vieläkään mahdu suurimpien suosikkikaupunkieni joukkoon. Myönnän toki, etten nytkään tutustunut kaupunkiin erityisen kattavasti, mutta Pisa ei vain ole sykähdyttänyt yhtä paljon kuin moni muu italialainen paikkakunta. Kalteva torni on silti ilman muuta kerran elämässä näkemisen arvoinen nähtävyys.
Pisaa vaivaa luonnollisesti jonkinasteinen yliturismi, sillä kaupungissa riittää tornia katsomaan tulevia päiväretkeläisiä. Tämän vuoksi Pisassa yöpyminen voisikin olla harkitsemisen arvoinen idea, sillä Ihmeiden aukio lienee parhaimmillaan varhaisaamun hiljaisuudessa tai illan jo pimennyttyä. Samalla jäisi enemmän aikaa vaikkapa kävelyyn Arno-joen rantakatuja pitkin. Jos satun palaamaan Pisaan vielä neljännenkin kerran, haluaisin kokea kaupungissa myös jotain uutta. Houkuttelevilta vaihtoehdoilta kuulostavat esimerkiksi kolmen kilometrin mittainen kierros kaupunginmuureilla, taidemuseo Palazzo Blu tai Pisan kasvitieteellinen puutarha.
-
Espanja2 vuotta sitten
Ihmeellinen El Torcal de Antequera
-
Suomi2 vuotta sitten
Hiihtoloma Syötteen laduilla
-
Itävalta1 vuosi sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Saksa2 vuotta sitten
Berliinin muuria etsimässä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sitten
Kaksien kasvojen Torrox
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
31.8.2024 at 15:57
Näyttääpä linna upealta – ja on upealla paikalla. Alkukesästä puutarhakin olisi voinut säväyttää. Usein itseä kiinnostavat eniten juuri ne. Pizza Margherita taitaa muuten olla listalta valittaessa oma suosikkipizzani.
Mika / Lähtöportti
1.9.2024 at 21:50
Italiassa on niin paljon kuuluisia nähtävyyksiä, että monet tällaiset ”kätketyt helmet” ovat jääneet melko tuntemattomiksi, vaikka todella upeita ovatkin. Pizza Margherita on myös oma suosikkipizzani, jonka valitsen usein jos itse pizzeria vain on laadukas. Jos laatu on kunnossa, ei muita täytteitä tarvita 🙂