Italia
Aostanlaakson satulinna Castel Savoia
Italian luoteiskulman jylhien vuorten kätköissä kohoaa linna, jollaisen voisi odottaa näkevänsä satukirjan sivuilla. Sen rakennutti nainen, jonka nimi tunnetaan edelleen pizzerioissa kautta maailman.
Kääntelen vuokra-auton rattia ja mietin, miksi ihmeessä hääpäivämatkamme päänähtävyydeksi valitsemani Savoijin linna on pystytetty näin syrjäiseen paikkaan. Mutkikas tie johdattaa meitä yhä pidemmälle Gressoneyn laaksoon, jossa kylien nimet ovat tyypillisesti ranskankielisiä. Viimein melko huomaamaton tienviitta ohjaa meidät päätieltä sivuun. Ohitamme alppityylisistä taloista koostuvan asutusalueen ja saavumme pienelle parkkipaikalle. Joku on onneksi juuri lähdössä ja meille vapautuu hetken odottelun jälkeen sopivasti tilaa. Moni linnassa vierailija joutuu etsimään menopelilleen pysäköintipaikkaa maantien varrelta.

Ilmaiselta parkkipaikalta on pieni ylämäkeen viettävä kävelymatka itse linnalle. Uusgoottilaisten tornien koristama kivilinna ihastuttaa meitä heti, kun se ilmestyy metsän puiden takaa näkyviin. Castel Savoia rakennettiin Italian kuningattaren Margheritan kesäasunnoksi vuosina 1899–1904.

Kuningatar oli lomaillut laaksossa useampaan otteeseen paroni Luigi Beck Peccozin vieraana ja piti alueesta niin kovasti, että halusi rakennuttaa sinne oman linnansa. Margheritaa viehättivät täällä erityisesti vuoret, joilla retkeilemiseen hän oli innostunut paronin seurassa. Linnan ulkoasu on arkkitehti Emilio Stramuccin käsialaa. Urakka työllisti huomattavan määrän paikallisia käsityöläisiä ja rakennusmiehiä.

Linnan alapuolella on siisti mutta pienehkö kasvitieteellinen puutarha, joka ei ainakaan näin elokuun loppupuolella ole parhaassa kukassaan. Nähtävillä on joka tapauksessa eri puolilta maailmaa peräisin olevia kasveja, jotka sopivat tälle paikalle hyvin. Kasvitieteellinen puutarha perustettiin vasta 1990-luvulla, joten se ei ole peräisin Margheritan ajoilta.

Ostin linnan pääsyliput valmiiksi Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta, sillä halusin varmistaa sisäänpääsyn haluamaamme aikaan. Sisätiloihin pääsee vain italiaksi opastetuilla kierroksilla, joita lähtee aukioloaikojen puitteissa puolen tunnin välein. Kullekin kierrokselle on netissä 20 paikan kapasiteetti, mutta mukaan otetaan kaikkiaan 30 osallistujaa. Käymme lippuluukulla vaihtamassa netissä maksetut varaukset varsinaisiin pääsylippuihin.

Kierroksen alkua odotellessa on aikaa katsella maisemia linnan edustalta. Ymmärrän viimeistään tässä vaiheessa, miksi Margherita halusi rakennuttaa kesäasuntonsa juuri tänne. Aistimme vuoristoilman raikkauden ja ihailemme upeaa vuorten ympäröimää laaksoa, joka jatkuu aina suoraan edessämme näkyvälle Monte Rosalle saakka. Sveitsin puolelle jäävä Monte Rosan huippu yltää 4634 metriin ja on Alppien toiseksi korkein heti Mont Blancin jälkeen.

Opastettu kierros on noin 45 minuutin mittainen ja se kattaa kaikki linnan tärkeimmät tilat kahdessa kerroksessa. Puhun kohtalaisesti italiaa, mutten ehdi ymmärtää nopeatempoisesta selostuksesta läheskään kaikkea. Ainakaan omalla kierroksellamme ei vaikuta olevan muita ulkomaalaisia, mutta kussakin huoneessa on luettavissa lyhyt infoteksti myös ranskaksi ja englanniksi. Ryhmästä voi onneksi jättäytyä hieman jälkeen, jolloin valokuvaaminen on huomattavasti helpompaa.

Linnan sisätilojen hallitsevin elementti on näyttävä tammiportaikko, joka kiertyy symmetrisesti aulan molemmille laidoille. Portaikon suunnitteli puuseppä Michele Dellera, joka veisti linnaan myös huomattavan määrän muita koristeita ja työskenteli esimerkiksi panelointien parissa.

Opas pysähtyy tässä vaiheessa kuningatar Margheritaa esittävän taulun kohdalle, joten kerron nyt itsekin lisää Castel Savoian emännästä. Aatelissukuun vuonna 1851 Torinossa syntynyt Margherita meni 16-vuotiaana naimisiin Italian kruununprinssin, serkkunsa Umberton kanssa. Parin suhde perustui enemmän työntekoon kuin rakkauteen, mutta heille syntyi yksi poika.

Margherita osasi vaikuttaa miehensä poliittisiin ratkaisuihin sekä tehdä vaikutuksen kansaan. Muodista, runoudesta ja musiikista pitäneen kuningattaren suurta suosiota lisäsivät ympäri vasta yhdistynyttä Italiaa tehdyt matkat sekä innokas hyväntekeväisyystyö. Toisaalta Margherita oli konservatiivisia arvoja kannattanut nationalisti. Hän pelkäsi demokratian uhkaavan edustamaansa monarkiaa ja mieltyi kenties tämän vuoksi vanhoilla päivillään Benito Mussolinin fasistisiin aatteisiin.

Italian kuningas Umberto I ei ollut lainkaan yhtä suosittu kuin puolisonsa. Kansa katkeroitui lopullisesti vuonna 1898, jolloin Umberto antoi hyväksyntänsä Milanon verilöylylle, jossa tapettiin suuri joukko ruoan hintaa vastaan protestoineita ihmisiä. Vasemmiston vihaama kuningas oli joutunut jo aiemmin parin murhayrityksen kohteeksi, kunnes hänet ammuttiin kuoliaaksi vuonna 1900. Parin poika Viktor Emanuel III peri kruunun ja Margherita omaksui roolin surevana leskenä. Vaikkei kuningataräidillä enää periaatteessa ollutkaan poliittista valtaa, pysyi Margherita vaikuttavassa asemassa elämänsä loppuun saakka. Margherita menehtyi 74-vuotiaana ja hänet on haudattu Rooman Pantheoniin.

Nykypäivänä Margherita muistettaneen parhaiten hänen mukaansa nimetystä pizzasta. Aiheeseen liittyy useampikin tarina, joista suosituimman mukaan kuningattarelle tarjottiin Napolin-matkalla pizzaa, jonka täytteinä oli Italian värien mukaisesti vihreää basilikaa, valkoista mozzarellaa sekä punaisia tomaatteja. Kuningatar piti saamastaan ruoasta ja nimi on jäänyt elämään vuosisadasta toiseen. Olen itsekin syönyt monta pizza Margheritaa, joista yhden myös Napolissa.

En tiedä tarjottiinko tämän linnan ruokasalissa koskaan pizzaa, mutta huone on joka tapauksessa näyttävä. Jatkettava ruokapöytä on linnan muista huonekaluista poiketen alkuperäinen. Linnan erikoisuuksiin kuuluu, ettei siinä ole lainkaan keittiötä. Keittiö sijaitsi nykyään lipunmyyntikäytössä olevassa rakennuksessa, josta ruoka-annokset siirrettiin eteenpäin maanalaisen tunnelin kautta.

Ruokasalin takassa, kuten monessa muussakin paikassa linnan sisällä näkyy Savoijin motto ”Fert”. Kirjainyhdistelmän tausta on herättänyt keskustelua, mutta yleisimmän mielipiteen mukaan se muodostuu latinankielisistä sanoista foedere et religione tenemur – meitä sitoo liitto ja uskonto.

Rakennuksen reunalta löytyy kaareva veranta, joka sopii maisemien ihailuun. Viihtyisä tila oli Margheritan aikoina sisustettu rennosti rottinkihuonekaluilla ja ruukkukasveilla.

Vastaanottohuone sijaitsee luonnollisesti linnan alakerrassa. Vieraita kestittiin erityisesti aiemmin näkemässämme alakerran ruokasalissa, kun taas yläkerta makuuhuoneineen oli yksityisempää aluetta. Margherita vietti vastaanottohuoneessa paljon aikaa hovin naisten seurassa. Biljardipöytä ei kuulunut linnan alkuperäiseen esineistöön.

Meitä vierailijoita ei päästetä upeaan tammiportaikkoon, vaan kiipeämme ylempään kerrokseen huomattavasti ahtaampia ja vaatimattomampia kierreportaita pitkin. Puisia portaita pääsee ihailemaan taas uudesta kulmasta yläkerran aulatilasta käsin.

Yksi suosikkipaikoistani on valoisa linnan pohjoisimmassa tornissa sijaitseva työhuone, josta on upea näkymä vuorille. Kyllä Margheritan on kelvannut istua täällä pähkinäpuisen pöydän ääressä kirjoittamassa kirjeitään ja runojaan.

Heti työhuoneen vierestä löytyy makuuhuone. Huonekalut eivät ole alkuperäisiä, vaan näkyvillä on esimerkiksi Paroni Beck Peccozin talosta tuotuja esineitä. Linnassa oli alusta alkaen kaikki aikansa parhaat mukavuudet, kuten lämmin vesi ja sähkövalot.

Yläkertaan rakennettiin kuningattaren makuuhuoneen lisäksi erillinen kuninkaan makuuhuone, mutta Umberto murhattiin ennen linnan valmistumista. Huoneen sai käyttöönsä Villamarinan markiisitar, joka oli Margheritan uskollinen ystävä. Huonekaluja ei ole enää jäljellä, joten tila on otettu näyttelykäyttöön. Seinien valokuvat kertovat kuningattaren vuoristoretkistä, joita hän teki hyvin mielellään.

Monte Rosan vuoristossa on Margheritan mukaan nimetty alppimaja, jonka avajaisissa hän itse oli paikalla. Perille pääseminen vaati melkoisen seikkailun, sillä 4554 metrin korkeuteen rakennettu Capanna Regina Margherita on Euroopan korkeimmalla sijaitseva rakennus. Opastettu kierroksemme jatkuu vielä yhteen huoneeseen, jossa esitellään linnan rakentamisen eri vaiheita.

Linnassa toistuu Tanskan lippua muistuttava Savoijin tunnus. Savoiji oli nykyisten Ranskan ja Italian raja-alueella sijainnut valtio, jonka muoto muuttui historian kuluessa moneen otteeseen. Savoijin kuningashuoneen jäsenet toimivat pitkään Sardinian kuningaskunnan päämiehinä, jolloin heidän hallussaan olivat Savoijin ja Piemonten alueet ympäristöineen sekä Sardinian saari.

Italia alkoi yhdistyä kohti nykyistä muotoaan 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja vuonna 1861 Savoijin kuningashuoneen päämiehestä tuli Italian kuningas. Italian kuninkaita ehti olla kaikkiaan neljä kappaletta, kunnes maa muuttui 1946 kansanäänestyksen jälkeen tasavallaksi. Savoijin kuningashuoneen väri on punavalkoisesta vaakunasta huolimatta sininen, minkä perintönä Italian maajoukkueet eri urheilulajeissa esiintyvät edelleen sinisissä asuissa.

Margherita vietti aikaansa Castel Savoiassa lähes elämänsä loppuun saakka. Kuningas Viktor Emanuel III myi äitinsä rakennuttaman linnan vuonna 1936 milanolaiselle liikemiehelle Ettore Morettille. Morettin jälkeläiset puolestaan kauppasivat Castel Savoian vuonna 1981 Aostanlaakson autonomiselle alueelle, joka museoi linnan ja hallinnoi sitä edelleen.

Olemme käyneet matkoillamme monessa huomattavasti suuremmassa ja kuuluisammassa linnassa, mutta Castel Savoia jää mieleen yhtenä kauneimmista. Harmaakivinen viiden tornin koristama linna on upea ilmestys ulkoapäin ja sisätiloissa on tyylikästä harmoniaa. Harva näkemämme linna on tuntunut yhtä kodikkaalta, minkä lisäksi mieleen jäävät mahtava tammiportaikko sekä hienot vuoristomaisemat.

Castel Savoia sijaitsee Aostanlaakson alueella parin kilometrin päässä Gressoney-Saint-Jeanin kylän keskustasta. Linnavierailun yhteydessä kannattaakin pistäytyä kylällä, katsella turkoosina virtaavaa Lys-jokea sekä kävellä ainakin Gover-lammen ympäri. Luonnonkauniilta seudulta löytyy myös paljon erilaisia patikointireittejä. Castel Savoia ja Gressoneyn laakso ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia paikkoja. Linnalle kertyy ajomatkaa esimerkiksi Milanosta reilut kaksi tuntia ja Torinosta vain noin puolitoista. Koko matkastamme Aostanlaaksoon on tulossa oma juttunsa myöhemmin.
Linnasta löytyy lisää tietoa Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta.
Italia
Calabrian kaunis ja kalanmakuinen Scilla
Halusin tutustua kesäkuun matkallamme erityisesti Calabriaan, joka oli itselleni viimeinen kokonaan käymättä jäänyt Italian alue. Yksi Calabrian kauneimmista kylistä on aivan Italian saappaankärjen tuntumasta löytyvä Scilla, jonne teimme mukavan päiväretken.
Majapaikastamme Santa Maria di Ricadista ajaa reilussa tunnissa Scillaan. Tuulilasin takaa näkyy muun muassa pikkukyliä, peltoja ja merimaisemia, kunnes päädymme loppumatkaksi Calabriaa halkovalle moottoritielle. Hellepäivän aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, kun kurvaamme Scillan keskustaan. Pysäköinti osoittautuu hankalaksi, kuten olin vähän pelännytkin. Pari etukäteen kartalta katsomaani parkkipaikkaa ovat täynnä, joten joudumme kurvailemaan hetken kukkulan päälle rakennetussa Scillan keskustassa, johon emme lopulta tutustukaan tämän tarkemmin.

Saan lopulta auton mahtumaan maantien varteen Chianalean kalastajakorttelin tuntumassa. Tämä onkin onnekas sattuma, sillä pääsemme näin tutustumaan heti aluksi Chianaleaan, joka paljastuu Scillan tunnelmalliseksi sydämeksi. Kävelemme Chianaleaan hieman kolkon ja osittain parkkipaikkanakin toimivan tunnelin halki. Tunnelissa on onneksi suuria aukkoja merelle päin. Itse Chianalea ihastuttaa heti ensi silmäyksellä mukulakivikujineen ja vanhoine rakennuksineen.

Ohitamme pienen kirkon ja jatkamme korkean muurin reunaa seuraten eteenpäin. Vanha kalastajakylä on rakennettu tiiviisti rannan ja kukkulan väliin niin, ettei alueelle mahdu juuri muuta kuin vesirajaan jäävä talorivistö sekä sen takana kulkeva kuja. Meri näkyy kujaa pitkin kulkiessa talojen välistä.

Chianalea tunnetaan ravintoloistaan, joissa ollaan erityisen ylpeitä lähivesiltä kalastetusta miekkakalasta. Kujan varrella toimivat ravintolat levittäytyvät meren päälle rakennetuille puisille laitureille. Meille löytyy sopiva pöytä Il Generale -ravintolan laituriterassilta, jossa onkin oikein mukavaa nauttia lounaasta. Tilaamme alkuun juustoja, leikkeleitä sekä lihapullia jaettavaksi seurueemme kesken. Lajitelmaan kuuluu tietenkin Calabrialle tyypillistä tulisen mausteista ’ndujaa. Antipastot tarjoillaan hauskannäköisillä veneenmuotoisilla lautasilla.

Tuntuu rauhoittavalta syödä lounasta suolantuoksuisen meren äärellä ja kuunnella, kuinka aallot iskeytyvät rantakivikkoon. Leppeä merituuli viilentää juuri sopivasti helteistä päivää. Naapuritalojen parveikkeilla voi viettää päivää taatusti merellisissä tunnelmissa.

Toisessa suunnassa näkyy, kuinka pittoreski kylä kohoaa jyrkille rinteille. Näkymää hallitsee jykevä linnoitus Castello Ruffo, jonka paikalta on tähystelty merelle jo vuosisatoja etruskien ja roomalaisten ajoista lähtien.

Valitsen pääruoaksi tietenkin miekkakalaa, joka onkin täällä todella herkullista. Suuren kalan maussa on hieman lihamainen vivahde ja rakenne tuntuu tiiviydestään huolimatta murealta. Miekkakaloja pyydetään täällä erityisillä aluksilla, joihin kuuluu korkea tähystystorni. Juomme vielä aterian päätteeksi piristävät espressot.

Saavumme pian ravintolasta poistuttuamme pieneen risteykseen, josta toinen kuja nousee jyrkästi ylämäkeen ja toinen jatkuisi rannan tuntumassa eteenpäin. Hylkäämme satamaan johtavan kapean kujan ja päätämme suunnata ylämäkeen, sillä haluamme tutustua Castello Ruffoon.

Pysähdyn ennen matkan jatkumista valokuvaamaan sinisiä kalastusveneitä. Vaikka saaliit eivät ole enää Scillan asukkaille samanlainen elinehto kuin menneinä aikoina, on kalastuksella yhä merkitystä jo turisminkin kannalta. Moni haluaa tulla aistimaan vanhan kalastajakylän tunnelmaa ja maistella tuoreita meren antimia aivan kuten mekin.

Ylämäkeen viettävä mukulakivikuja huokuu italialaista tunnelmaa. Sen varrella on muun muassa vanhanaikaisia katulamppuja, kuivuvia pyykkejä, pari Vespaa sekä vanha pieni Fiat. Varjopuolena ovat muutamat ohi kulkevat skootterit sekä mäkeä edestakaisin suhaava tuktuk, joka kiidättää turisteja kaasu pohjassa kukkulalle.

Kiipeäminen palkitaan upealla maisemalla. Turkoosina hohtavan Tyrrhenanmeren vesi näyttää hyvin kirkkaalta ja taustalla kohoavat vehreät kukkulat.

Saavumme lopulta Castello Ruffon portille. Linnoitukseen on parin euron pääsymaksu, eikä siellä näy montaa vierailijaa. Linnoituksen nimi periytyy Paolo Ruffolta, joka osti rakennuksen vuonna 1533 ja kunnostutti sen perheensä asunnoksi. Ruffon aatelissuku viihtyi täällä 1700-luvun alkupuolelle saakka.

Linnoituksessa ei ole upeiden maisemien lisäksi kovin paljoa nähtävää. Pistäydymme tyylikkäässä salissa, jossa voisi järjestää juhlia tai vaikka luentotilaisuuksia.

Castello Ruffosta löytyy pieni museotila, jonka näyttelyt kertovat kalastuksesta sekä Scillan historiasta. Kalastus on ollut aina tärkeä elinkeino, mutta kylää uhkasivat entisaikoina merirosvojen hyökkäykset.

Linnoituksen alueelta löytyy myös majakka, joka opastaa nykypäivän merenkulkijoita. Vaikka majakka itsessään on hyvinkin matala, sen sijainti korkean kallion päällä takaa näkyvyyden kauas Messinansalmelle.

Castello Ruffo sijaitsee niemessä, joka jakaa Scillan kahtia Chianalean ja Marina Granden ranta-alueisiin. Viimeksi mainittua hallitsee pitkä hiekkaranta, jolle on kerääntynyt kuumana kesäkuisena sunnuntaina paljon ihmisiä. Tämän sanotaan olevan ensimmäinen ranta Messinansalmesta pohjoiseen, jossa merivirrat eivät vaikuta vettä viilentävällä tavalla.

Laskeudumme alas linnoitukselta vain kiivetäksemme viereisen kukkulan näköalapaikalle. Täältä on hyvä näkymä vaikkapa Castello Ruffolle päin. Linnoituksen edustalla näkyy Madre dell’Immacolata -kirkko.

Näköalapaikka sijaitsee avaran ja hiljaisen Piazza San Rocco -aukion laidalla. Aukiota koristava suuri pronssipatsas esittää kreikkalaisen mytologian merihirviötä Skyllaa, joka on lainannut Scillalle nimensä. Kuusipäinen hirviö päivysti tarun mukaan Messinansalmen rannalla ja kaappasi merenkulkijoita ravinnokseen.

Laskeudumme kaunista kujaa pitkin takaisin Chianaleaan. Pysähdymme vielä matkan varrella jäätelökioskille, joka tuntuu olevan kovin suosittu. Paikallisesta sitrushedelmästä bergamotista valmistettu sorbetti on mukavan kirpeää ja sopii mainiosti hellepäivän raikastukseksi.

Palailemme tutun viileän tunnelin halki autolle. Aurinkoinen Scilla oli meille mukava ja viihtyisä retkikohde, josta ehti saada kiirehtimättä hyvän käsityksen muutamassa tunnissa. Mieleen jäävät erityisesti Chianalean kalastajakortteli, nautinnollinen ateria puulaiturilla sekä kukkulalta avautuvat upeat merimaisemat. Scilla kuuluu Calabrian rannikon helmiin, kuten myös seuraavissa blogijutuissa esiteltävät Tropea sekä Pizzo.
Lue myös koko matkasta kertova juttu Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa.
Italia
Historiallinen rantakaupunki Sperlonga
Tutustuimme kesäkuun Italian-matkallamme Sperlongaan, jossa vietimme vajaan vuorokauden. Miellyttävän kaupungin vanhin osa muodostuu kiehtovasta kapeiden kujien labyrintista, merimaisemia riittää ja moni viihtyy pitkillä hiekkarannoilla.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkkejä
Ajamme Sperlongaan Rooman seudulta Ostiasta, josta matka vie pari tuntia. Roomasta pääsisi perille suunnilleen samassa ajassa myös junaa ja bussia käyttämällä. Sperlonga on siis yhdistettävissä Rooman-matkaan joko päiväretkenä tai totta kai myös yöpymisten kera. Meille se on välietappi reilun kahden viikon matkalla, jonka loput kohteet sijaitsevat eteläisemmässä Italiassa. Sperlonga on houkuttanut itseäni jo kauan. Se pääsi melkein erään Italian-matkamme ohjelmaan jo reilut kymmenen vuotta sitten, mutta valitsimme tuolla kerralla Puglian ja Rooman väliseksi yöpaikaksemme sittenkin Casertan. Casertan palatsi olikin tuolloin upea vierailukohde, mutta olen iloinen päästessäni vihdoin myös Sperlongaan.

Olemme varanneet yhden yön majoituksen kodikkaan pienestä *B&B Sperlongasta, joka sijaitsee melko lähellä rantaa. Auton saa pysäköityä kätevästi majapaikan pihalle. Talon emäntä on tarkkana kahdelta iltapäivällä alkavasta sisäänkirjautumisajasta, mutta emme onneksi ole montaa minuuttia etuajassa. Meidät otetaan ystävällisesti vastaan ja pääsemme viihtyisään neljän hengen huoneistoon. Parvekkeelta on näkymä hiljaisen kadun yli kaupunkiin, ja kattojen takana välkkyy Välimeri.

Aloitamme Sperlongaan tutustumisen rannan tuntumasta. Kaupungin suurena vetonaulana toimii pitkä hiekkaranta, jonka takana on väljästi tilaa kävelijöille. Pysähdymme pian houkuttelevalle terassille syömään tuhdit voileivät ja nauttimaan raikkaat Aperol Spritzit. On mukavaa istuskella lämpimässä säässä ja nauttia italialaisesta tunnelmasta.

Sperlongan valkeaksi kalkittu vanhakaupunki on rakennettu korkealle kukkulalle ennen kaikkea puolustustarkoituksessa, sillä menneinä vuosisatoina Tyrrhenanmerellä seilasi merirosvoja pahat mielessään. Sperlongaa koettelivat erityisesti Välimeren etelärannalta saapuneet saraseenit. Toisaalta kukkulan päällä oli myös terveellisempää elää kuin kosteilla alankomailla.

Sperlongalla on pitkä historia antiikin roomalaisten lomanviettopaikkana. Keisari Tiberius rakensi tänne jo parituhatta vuotta sitten huvilan, jonka raunioihin emme kuitenkaan valitettavasti ehdi tällä kerralla tutustua. Raunioiden yhteydessä on myös arkeologinen museo sekä näyttävä luola.

Kävelemme hiekkarannan takana kulkevaa rantakatua pitkin ja aistimme Sperlongan lomatunnelmaa. Kesäkuun alussakin näyttää riittävän jo melko paljon auringonpalvojia, mutta toisaalta rannalla on silti italialaisen mittapuun mukaan vielä varsin väljää.

Reittimme kääntyy hetkeksi rannansuuntaiselle pääkadulle Via Cristoforo Colombolle, joka kulkee muun muassa houkuttelevalta näyttävän *Aurora-hotellin takaa. Pysähdymme hetkeksi tyylikkäälle aukiolle, kunnes lähdemme kiipeämään kohti vanhaakaupunkia.

Kurkistamme muurien ulkopuolelle rakennettuun San Rocco extra mura -kappeliin. Pieni 1400-luvulla rakennettu kappeli on kaunis ja sen viileydessä on mukava viettää pari minuuttia ennen ylämäkeen kapuamista.

Ylös melko jyrkästi viettävä kävelyreitti hurmaa merimaisemillaan. Muureja koristavat runsaat kukkaistutukset ja esimerkiksi ihmeköynnökset hehkuvat kirkkaissa väreissä. Aurinko paistaa ja kauneutta riittää joka puolella niin paljon, että valokuvia tulee otettua runsaasti.

Ympärilleen katsellessa ei tarvitse ihmetellä, miksi Sperlonga on päässyt maan kauneimpia kyliä listaavalle I Borghi più Belli d’Italia -sivustolle. Sperlonga on esitelty myös Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogista tutun Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa -kirjassa.

Saavumme pittoreskiin vanhaankaupunkiin, jonka kapeat kujat ja rosoiset seinät henkivät mennyttä aikaa. Toisaalta päidemme yläpuolella kuivuvat pyykit sekä huolellisesti paikoilleen asetellut kukkaruukut kertovat talojen nykyisistä asukkaista.

Kujien labyrintissa on paljon kauniita yksityiskohtia ja silmiinpistävän siistiä. Köyhä kalastajakylä on viime vuosikymmeninä muuttunut, kun valtaosa asunnoista on kunnostettu varakkaiden italialaisten kakkoskodeiksi tai matkailijoiden majoitustiloiksi. Joukossa lienee myös jonkin verran iäkkäitä paikallisia, jotka ovat asuneet täällä lapsuudestaan saakka.

Sperlongan vanhakaupunki on hyvin tiivis, ja seikkailemme siellä karttaa katselematta. Löydämme sattumalta esimerkiksi Corte del Conventon, eli entisen luostarin pihan, jota koristavat seinämaalaukset kertovat sarjakuvamaiseen tyyliin saraseenien hyökkäyksistä tälle alueelle. Ympäröivissä rakennuksissa toimii pikku putiikkeja.

Pistäydymme ohimennen muun muassa entisessä kirkossa, jossa on käynnissä nykytaidenäyttely. Jossain vaiheessa ahtaat kujat johtavat aukiolle, jota reunustavat baarit ja pienet kaupat.

Kaupunkikuva alkaa näillä kulmilla hieman avartua leveämmäksi kävelykaduksi, jonka varrella näkyy myös useita ravintoloita. Ilmapiiri on mukavan leppoisa.

Vanhakaupunki sijoittuu pieneen niemeen, joka ikään kuin jakaa pitkät hiekkarannat kahtia. Näemme nyt täältä ylhäältä päin Spiaggia di Levanten eli nousevan auringon puoleisen ranta-alueen, kun taas aiemmin ohittamamme Spiaggia di Ponente sijaitsee vanhankaupungin länsipuolella.

Ohitamme Sperlongan kaupungintalon sekä Santa Maria Assuntan kirkon, kunnes palaamme kuvauksellisille kujille. Ostamme eräästä marketista juotavaa, ja vaihdan myyjän kanssa muutaman sanan. Tänään on kesäkuun toinen päivä eli Italian kansallispäivä, joten kaupungilla on vilkkaampaa kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Huomenna rauha kuulemma jälleen palaa kaduille ennen heinä-elokuun ruuhkaista lomakautta.

Laskeudumme taas uudelle näköalapaikalle, josta kelpaa ihailla maisemaa Spiaggia di Levanten suuntaan. Italialle hyvin tyypilliseen tapaan aurinkovarjot on aseteltu viivasuoriin riveihin ja niitä jatkuu lähes silmänkantamattomiin.

Hiekkarannan vieressä toimii moderni aallonmurtajien suojaama pienvenesatama. Se rakennettiin alun perin kalastajien käyttöön, mutta palvelee nykyisin huviveneilijöitä.

Viihdymme jonkin aikaa näköalapaikalla, kunnes laskeudumme portaita pitkin kohti suurta kulmikasta tornia. Torre Truglia rakennettiin 1500-luvulla muinaisen roomalaisen tornin paikalle suojaksi merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Kuuluisa kaapparikapteeni Barbarossa tuhosi rakennuksen pian sen valmistumisen jälkeen ja tornin seuraava versio koki saman kohtalon 1600-luvulla turkkilaisten merirosvojen toimesta.

Viime vuosisadoilla on ollut onneksi rauhallisempaa. Torre Truglia ehti palvella noin sata vuotta rannikkovartioston tukikohtana ja nykyisin siellä toimii jonkinlainen luontokeskus. Rakennus on kuitenkin paikalla käydessämme suljettu. Emme nyt erityisesti kaipaakaan nähtävyyksiä, mutta tornin luota on hienot maisemat eri suuntiin.

Lähdemme illalla syömään Via Cristoforo Colombon varrella sijaitsevaan Al Vignaleen, johon olen tehnyt pöytävarauksen. Ravintolan pieni mutta mukava terassi on kadun toisella puolella eli lähempänä merta kuin vaatimattomalta näyttävä ravintolarakennus. Meren ja terassin väliin jää koripallokenttä, jossa paikallinen nuoriso käy pelailemassa. Terassi on ravintolan avaamisaikaan seitsemältä tyhjillään, mutta pöydät täyttyvät illan mittaan. Jaamme auringon laskiessa herkullisia antipastoja. Munakoisopohjainen parmigiano melanzane on aina varma valinta, kuten myös prosciutton ja mozzarellan yhdistelmä. Bruschettat ovat oikein onnistuneita samoin kuin roomalaista katuruokaa edustavat supplìt eli friteeratut riisipallot.

Pääruokavalintani osuu täällä rannikolla annokseen friteerattuja mustekalarenkaita ja vihanneksia. Myös tyttöjen tilaamat pizzat vaikuttavat oikein hyviltä. Muuten aivan erinomaisen aterian heikoin kohta on jälkiruoka, sillä pannacotta on ainakin omaan suuhuni turhan makea. Lasku maksetaan mutkattomasti kassalle sisätiloissa. Teemme vielä aterian jälkeen pienen italialaistyylisen kävelyn rantakatua pitkin edestakaisin. Nautin kaupungin tunnelmasta ja lämpimästä illasta.

Sperlongasta jää tyylikäs ja erittäin miellyttävä mielikuva. Lyhyessäkin ajassa ehtii hyvin tutkia vanhaakaupunkia ja saada Sperlongasta yleiskäsityksen, mutta rantalomaa kaipaavien kannattaa toki viipyä pidempään. Ilmapiiri lienee kuumimmalla lomakaudella erilainen, mutta ainakaan kesäkuun alussa ei kansallisesta juhlapäivästä huolimatta ollut liian vilkasta.

Nukumme yön majapaikassamme ja syömme aamiaisen ulkona pienen parkkipaikan laidalla. Cappuccino on herkullista, mutta ruokapuoli painottuu italialaiseen tapaan makeisiin herkkuihin. Syön croissantini aprikoosihillon kera. Pakkaamme tavaramme ja lähdemme vajaan viiden tunnin ajomatkalle kohti Materaa. Tie nousee pian korkealle meren yläpuolelle ja näemme viimeisen vilauksen Sperlongasta auton ikkunasta. Kuka tietää palaammeko vielä joskus takaisin. Ainakin Tiberiuksen huvila jäi vielä näkemättä.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska1 vuosi sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Italia1 vuosi sittenUpea Villa Necchi Campiglio Milanossa
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Italia1 vuosi sittenJalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese
-
Englanti12 kuukautta sittenManchester – työmehiläisten kaupunki
-
Suomi1 vuosi sittenTuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta
-
Englanti1 vuosi sittenStadionkierros Liverpoolin Anfieldilla
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin koskettava 9/11-museo


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
31.8.2024 at 15:57
Näyttääpä linna upealta – ja on upealla paikalla. Alkukesästä puutarhakin olisi voinut säväyttää. Usein itseä kiinnostavat eniten juuri ne. Pizza Margherita taitaa muuten olla listalta valittaessa oma suosikkipizzani.
Mika / Lähtöportti
1.9.2024 at 21:50
Italiassa on niin paljon kuuluisia nähtävyyksiä, että monet tällaiset ”kätketyt helmet” ovat jääneet melko tuntemattomiksi, vaikka todella upeita ovatkin. Pizza Margherita on myös oma suosikkipizzani, jonka valitsen usein jos itse pizzeria vain on laadukas. Jos laatu on kunnossa, ei muita täytteitä tarvita 🙂