Italia
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Olemme tehneet vaimoni kanssa useana peräkkäisenä keväänä matkan Milanoon, jossa olen nähnyt suosikkiseurani Interin ottelun. Tänä vuonna reissu suuntautui Milanon sijasta Bergamoon, mutta ohjelmassa oli nytkin yhden sinimustan joukkueen peli.
Kiintymykseni Interiin ei ole mitenkään heikentynyt, mutta ajattelin että voisi olla mukavaa tehdä perinteinen kevätreissu vaikkapa joka toinen vuosi Milanon sijasta johonkin muuhun italialaiseen kaupunkiin. Kiinnostavia Serie A -joukkueita löytyy monelta paikkakunnalta, ja olin tätä ennen käynyt pelissä vain viidellä eri stadionilla saapasmaassa. Monta hienoa kaupunkiakin on vielä näkemättä.

Kaunis ja viihtyisä Bergamo on erinomainen matkakohde vaikkapa romanttiselle viikonlopulle, sillä tarjolla on sopivasti nähtävää sekä italialaiseen tapaan paljon hyviä ravintoloita. Reissun helppouden takaavat suorat lennot Helsingistä joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Myös jalkapallon kannalta Bergamo on hyvä valinta, sillä kaupungin ylpeys Atalanta on menestynyt kokoonsa nähden erinomaisesti jo usean vuoden ajan. Tällä kerralla sen vieraaksi Italian pääsarjan otteluun saapuu toinen perinteikäs Serie A -seura Udinese.

Atalantan joukkue on bergamolaisille tärkeä, ja seuran tunnus näkyy esimerkiksi joidenkin ravintoloiden ja hotellien ovilla. Kaduilla kulkiessa ei voi olla huomaamatta erilaisia tolppia värittäviä sinimustia tarroja, joita ovat liimailleet Atalantan ultrakannattajat. Atalantan äärikannattajat kuuluvat Italian kiihkeimpiin, eikä heillä ole juurikaan ystäviä saapasmaan muissa kaupungeissa.

Hotelliltamme Bergamon yläkaupungista Città Altasta on noin puolen tunnin alamäkeen viettävä kävelymatka stadionille. Otteluareena näkyy jo kaukaa laakson pohjalla. Vanhassakaupungissa ei näy merkkejä illan ottelusta, mutta tunnelma tiivistyy noin puolen kilometrin päässä stadionilta. Liikenne on pysäytetty, jotta vieraskannattajat pääsevät moottoripyöräpoliisien saattamina ongelmitta perille. Udinesta saapuvien bussien ikkunoissa heiluvat mustavalkoiset liput ja kaulaliinat. Liikenteen ohjaamisesta näyttävät huolehtivan lähinnä virkavallan opastamat vapaaehtoiset, joille on annettu tehtävää varten siniset poliisikypärät päähän.

Atalanta pelaa kotiottelunsa tiivistunnelmaisella New Balance Arenalla, jonka laajamittainen remontti valmistui syksyllä 2024. Pian sata vuotta täyttävä jalkapallopyhättö on tunnettu myös perinteisellä nimellään Stadio Atleti Azzurri d’Italia, edellisen sponsorinsa mukaan Gewiss Stadiumina sekä yksinkertaisesti Stadio di Bergamona. Uudistetun stadionin arvostuksesta kertoo, että Italian jalkapalloliitto valitsi sen pelipaikaksi maaliskuun lopulla odottavaan tärkeään MM-jatkokarsintaotteluun Pohjois-Irlantia vastaan.

Atalanta tunnetaan juniorityöstään, jota on pidetty jopa Italian parhaana. Seuran nuorisojoukkueista ovat ponnistaneet vuosikymmenten varrella maajoukkueeseen tai ainakin Serie A:n ystävien tietoisuuteen muiden muassa Roberto Donadoni, Gaetano Scirea, Riccardo Montolivo, Giampaolo Pazzini, Giacomo Bonaventura, Dejan Kulusevski sekä Alessandro Bastoni. Atalantan edustusjoukkue on pelannut Italian Serie A:ssa kaikkiaan 65 kautta, mikä on eniten kaikista niistä seuroista, jotka eivät ole koskaan voittaneet mestaruutta. Palkintokaapista löytyy kuitenkin Italian cupin voitto keväältä 1963 sekä tuoreempana saavutuksena Eurooppa-liigan pokaali toukokuulta 2024.

Katselen hetken stadionin ympäristöä, mutta kun oma porttini tulee pian vastaan, päätän astua sisään. Valitsemani Tribuna Rinascimento eli renessanssikatsomo näyttää kadun puolelta suorastaan antiikkiselta rakennukselta, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä kuvassa näkyvän modernin päätykatsomon kanssa. Päädyn lipun ja henkilöllisyystodistuksen tarkastamisen jälkeen lyhyelle käytävälle, jonka varrelta näyttäisi pääsevän vip-tiloihin. Koska kyseiset salit eivät ole minua varten, olenkin jo muutamalla askeleella matalan katsomonosan penkeillä. Minkäänlaisia myyntipisteitä ei tällä reitillä tule vastaan, mutta juotavaa sekä pikku purtavaa saisi kaikesta päätellen jostain muualta. Kauppiaita kiertää myös katsomossa.

Ostan aina pääsyliput seurojen virallisilta nettisivuilta, ja Atalantan sivustolla tämän ottelun hintahaarukka osui 24–70 euroon. Harkitsin tunnelman kannalta jompaakumpaa päätyä, mutta valitsin lopulta ottelun seuraamisen kannalta erinomaisen paikan keskiviivan tuntumasta. Hintaa lipulle tuli 55 euroa. Stadion on nykymuodossaan sikäli mielenkiintoinen, että pitkien sivujen katsomot ovat jääneet kovin pieniksi massiivisiin päätyihin verrattuna. Paikkoja on yhteensä vajaalle 25 000 katsojalle ja yleisökeskiarvo pyörii pari tuhatta maksimin alapuolella. Bergamon stadion siis täyttyy hyvin, mutta irtopaikkoja pitäisi silti löytyä melkein mihin tahansa otteluun.

Vuonna 1907 perustettu Atalanta on esimerkiksi Helsingin Jalkapalloklubin ikätoveri. Perustajina toimineet paikalliset opiskelijat löysivät seuran nimen kreikkalaisesta mytologiasta. Antiikin Atalanta oli voimakas ja itsenäinen naishahmo, joka menestyi metsästäjänä sekä soturina. Hahmosta juontaa juurensa myös jalkapalloseuran lempinimi La Dea, Jumalatar. Sinimustat raitapaidat otettiin käyttöön vuonna 1920, kun mustavalkoisissa tuohon asti pelannut Atalanta yhdistyi samaksi seuraksi sinivalkoisen Società Bergamasca di Ginnastica e Scherman kanssa.

Atalantasta ei voi oikeastaan puhua mainitsematta Gian Piero Gasperinia, joka valmensi La Deaa yhdeksän vuotta aina viime vuoden kevääseen saakka. Harmaantunut herrasmies johti Bergamon sinimustat ennennäkemättömälle tasolle, johon kuului Eurooppa-liigan voiton lisäksi muun muassa Serie A:n kolmas sija peräti neljällä eri kaudella. Mestarien liigassa Gasperinin Atalanta ylsi parhaimmillaan kahdeksan joukkoon ja Italian cupissa tuli kolme tappioihin päättynyttä finaalipaikkaa. Nyt Atalantassa eletään Gasperinin jälkeistä aikaa, mutta taso ei ole päässyt ainakaan pahasti romahtamaan.

Atalanta aloitti kauden Gasperinin oppipoikana tunnetun Ivan Jurićin johdolla, mutta kroaattiluotsi sai heikkojen esitysten jälkeen kenkää jo marraskuussa. Tilalle tullut Raffaele Palladino on tehnyt kelpo työtä ja hänet palkitaankin ennen ottelun alkua Serie A:n helmikuun parhaana valmentajana. Atalanta roikkuu mukana taistelussa ensi kauden eurokentille pääsystä ja sillä riittää myös muita kiireitä. Tämän illan kamppailua edelsi Italian cupin välierien ensimmäinen osaottelu ja muutaman päivän kuluttua odottaa haastava Mestarien liigan kamppailu Bayern Müncheniä vastaan.

Vierasjoukkue Udinese on tullut itselleni vuosien varrella kuin huomaamatta yllättävän tutuksi, sillä tämä on jo neljäs paikan päällä todistamani friulilaisseuran ottelu. Olen nähnyt aiemmin yhden Udinesen kotiottelun sekä kaksi vieraspeliä Milanossa. Udinesen asemasta Italian jalkapallokartalla kertoo jotain, että sen lisäksi vain neljä seuraa on pelannut pääsarjassa jokaisella kaudella edellisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Joukkue lähtee illan otteluun tutusti sarjataulukon keskivaiheilta ilman suurempaa vaaraa putoamisesta tai realistisia toiveita europeleihin pääsemisestä. Cup-kilpailut ovat tämän kauden osalta ohitse.

Ensimmäinen puoliaika sujuu enimmäkseen Atalantan hallinnassa, mutta hyvien maalintekopaikkojen luominen on vaikeaa. Nautin ottelutapahtumien lisäksi tunnelmasta. Atalantan ultrat ovat kansoittaneet pohjoispäädyn eli Curva Nord Pisanin, josta kuuluu äänekkäin kannustus suurten lippujen ja ajoittaisten pienten savujen sävyttämänä. Myös vastakkaisessa päädyssä Curva Sud Morosinissa heiluu Atalantan lippuja, mutta meno on hieman rauhallisempaa. Vieraskannattajat on sijoitettu Curva Sudin kulmaukseen. Myös ympärilläni istuvat ihmiset eläytyvät ottelutapahtumiin, ja vaikken päätykatsomossa olekaan, kuuluvat tunnelmaa kohottavat laulut tiiviillä stadionilla hyvin.

On hauskaa seurata televisiosta tuttuja pelaajia niin läheltä, että monet ilmeet erottuvat ja toisinaan jopa huudotkin kuuluvat. Katson mielenkiinnolla esimerkiksi Atalantan peliä pyörittävien Mario Pašalićin ja Lazar Samardžićin otteita. Saan ensimmäisellä puoliajalla seurata erityisen läheltä laidalla kirmaavaa Kamaldeen Sulemanaa, jonka nopeus tuottaa Udinesen puolustukselle jatkuvia ongelmia. Myös Atalantan nuori Lorenzo Bernasconi pelaa tällä laidalla varsin hyvin ja puolustaja Sead Kolasinac esittää varmoja otteita.

Udinesen hyökkäyspelaamisessa avainroolit ovat härkämäisellä brittikärjellä Keinan Davisilla sekä aina arvaamattomalla Nicolò Zaniololla. Zanioloa on pidetty yhtenä italialaisen jalkapallon suurista lahjakkuuksista, mutta loukkaantumiset ja hankala luonne ovat estäneet nousun terävimmälle huipulle. Skandaalit, riidat ja ailahtelevat otteet ovat sääli, sillä Italia kaipaisi Zaniolon kaltaisten lahjakkuuksien täyden potentiaalin hyödyntämistä. Mieleen tulevat Antonio Cassanon tai Mario Balotellin kaltaiset pelaajat, joiden urat eivät kentän ulkopuolisten asioiden vuoksi koskaan nousseet täyteen loistoonsa.

Näin Zaniolon edellisen kerran paikan päällä Lontoossa pari vuotta sitten, jolloin hän onnistui maalinteossa Aston Villan paidassa West Hamia vastaan. Nyt hän kohauttaa kaukaa lähettämällään pallolla, joka uhkaa Atalantan maalin takanurkkaa. Vierasjoukkue siirtyy hieman pelitapahtumien vastaisesti johtoon avausjakson loppupuolella. Zaniolo antaa hyvän kulmapotkun ja vahvaa kautta pelaava tanskalaispuolustaja Thomas Kristensen puskee pallon helposti verkkoon. Atalantan Odilon Kossounou jää tilanteessa pahasti tanskalaisen jalkoihin, mutta tuomari ei näe tilanteessa rikettä.

Atalanta vaihtaa tauolla keskikenttäpelaajaa, kun kovin epävarmasti esiintynyt Yunus Musah tekee tilaa joukkueen runkopelaajiin kuuluvalle Marten de Roonille. Kärkipelaaja Gianluca Scamacca herättelee pian tauon jälkeen kotijoukkuetta ampumalla terävästi tolppaan. Atalantan haaveet tuntuvat kuitenkin kaatuvan, kun hyvin pelannut Udinesen Davis vie vieraat kahden maalin karkumatkalle. Pallo jää pomppimaan Atalantan rangaistusalueelle, ja kookas britti sijoittaa pelivälineen kylmän viileästi takakulmaan.

Kotijoukkueen loppukiri käynnistyy toden teolla, kun jäljellä on vartin verran varsinaista peliaikaa. Nicola Zalewskin millintarkka keskitys löytää Scamaccan, joka puskee varmasti Atalantan avausmaalin. Kotiyleisö herää entistä innokkaampaan kannustukseen ja räjähtää kunnon huutoon vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Scamacca on jälleen päineen välissä ja tasoittaa pelin. Molemmat joukkueet hakevat vielä viime minuuteilla varsin rohkeasti voittomaalia, mutta loppunumerot kirjataan 2–2. Atalanta ja Udinese tarjosivat italialaisen jalkapallon ystävälle jännittävän ottelun, jota kelpasi seurata hyvältä paikalta.

Poistun kadulle ja katselen löytyisikö stadionin ympäriltä vielä jotain helposti mukaan napattavaa syötävää. Huomaan vain yhden ruokakojun, jonka ympärillä on kohtalaisen paljon jonoa. Ero on melkoinen muihin käymiini italialaisiin stadioneihin, joiden tuntumassa riittää yleensä pitkä rivi vastaavia vaihtoehtoja. Syinä lienevät sekä tiiviin alueen tilanpuute että stadionrakennuksessa toimivat pikaruokaravintolat. En jaksa jonottaa, joten suuntaan askeleeni kohti Bergamon muita houkutuksia. Italialainen jalkapallo-ottelu on ollut jälleen kerran hieno elämys. Ensi kaudella toivon näkeväni Serie A:ta ainakin Milanossa, mutta kenties sen lisäksi jollakin muullakin paikkakunnalla.
Tutustu myös Lähtöportti-blogin muihin jalkapalloaiheisiin juttuihin.
Italia
Sisilian vilkas ja valloittava Cefalù
Teimme kesäkuun Sisilian-matkallamme päiväretken Cefalùun, jossa moni suomalainenkin on lomaillut. Eloisa rantakaupunki sopii auringonpalvojille, mutta ikivanhojen kujien varsilta löytyy myös historiallista nähtävää.
Cefalù oli yksi eniten odottamistani retkikohteista, sillä halusin kovasti nähdä tämän matkatoimistojen esitteistä tutun kohteen. Olin ehkä itsekin joskus suunnitellut yöpyväni Cefalùssa, mutta tällä kerralla majoituksenamme toimii Altavilla Miliciasta vuokrattu talo. Sieltä ajelee Cefalùun noin kolmessa vartissa, ainakin ellei jumittuisi loppumatkasta ruuhkaan. Moni muukin haluaa helteisenä lauantaina samaan paikkaan, joten liikenne seisoo saapuessamme kaupungin laidalle. En yritäkään päästä aiemmin kartalta valitsemalleni parkkipaikalle, vaan kurvaan ensimmäiselle keskustan tuntumassa vastaan tulevalle pysäköintialueelle. Aluetta kioskinsa varjossa vartioiva mies rahastaa kuuden tunnin pysäköinnistä kahdeksan euroa.

Parkkipaikalta pääsee pian Cefalùn pitkälle ja leveälle rantakadulle, jota pitkin on mukava kävellä kohti vajaan kilometrin päässä häämöttävää vanhaakaupunkia. Aurinko porottaa armottomasti, mutta merituuli viilentää oloa ja maisemat ovat ehdottomasti pienen hikoilun arvoisia. Ohitamme muutaman hotellin, joiden parvekkeilla näkyy lomalaisia nauttimassa päivästä.

Pitkälle rannalle on kerääntynyt valtava määrä ihmisiä uimaan ja nauttimaan auringosta. Värikkäät auringonvarjot ovat italialaiseen tapaan hyvin säntillisissä suorissa riveissä. Taustalla kohoavat rakennukset muodostavat rannalle kiehtovan taustan.

Pääsemme kaipaamaamme varjoon vanhankaupungin kujilla, jotka ovat niin kiehtovia ettei edes jatkuva turistien virta pilaa kaupungin viehätystä. Rannan talojen takana kulkeva kapea Via Vittorio Emanuele on eräänlainen pääväylä, jonka varrella on paljon matkamuistokauppoja, pikku putiikkeja sekä ravintoloita.

Cefalù sijaitsee Sisilian pohjoisrannikolla noin 70 kilometriä Palermosta itään päin. Paikalle alkoi kehittyä kreikkalaisten perustama kaupunki noin viisisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua, sillä sijainti oli satamaa ajatellen erinomainen ja kaupungin laidalla kohoava jykevä kallio auttoi puolustautumisessa vihollisia vastaan. Helleenien jälkeen roomalaiset, bysanttilaiset, arabit ja normannit ovat jättäneet omat jälkensä Cefalùn ilmeeseen.

Cefalùssa on käynyt historiasta kiinnostuneita kulttuurimatkailijoita jopa 1700-luvulta lähtien. Varsinainen turismi otti ensiaskeleitaan 1950-luvulla, kun kaupunki veti puoleensa julkkiksia, kuninkaallisia ja muita silmäätekeviä. Massaturismi alkoi kasvaa historiallisen kaupungin ympärille seuraavalla vuosikymmenellä, ja joskus myöhemmin myös suomalaiset matkatoimistot ottivat Cefalùn valikoimaansa. Turismi on nykypäivän Cefalùssa näkyvästi esillä, mutta vanhakaupunki on onneksi säilyttänyt kiehtovan historiallisen ilmeensä.

Alamme vähitellen etsiä lounaspaikkaa. Käännymme ylämäkeen viettävälle sivukujalle, jonka varrella pysähdymme Il Carretto -ravintolaan. Kapean kujan varrella on pöytä vapaana, joten saamme syödä mukavassa ympäristössä. Saavuimme Calabriasta Messinansalmen yli Sisiliaan vasta edellisenä päivänä, joten haluan nyt maistaa saarelle tyypillisiä ruokia. Vierailimme Sisiliassa myös kahdeksaa vuotta aiemmin, jolloin kirjoitin saaren ruoista suosituksi osoittautuneen jutun Sisilian mainiot maut – kokeile ainakin näitä. Aloitamme tällä kerralla paikallisesta kasvismuhennoksesta caponatasta sekä muualla Italiassa keksitystä carpacciosta, joka on runsaan rucolan kera tarjoiltua ohueksi siivutettua kypsentämätöntä lihaa. Jaamme maukkaita alkupaloja perheen kesken.

Pääruoaksi valitsen Pasta alla Norman. Sisilian kuuluisimman pastakastikkeen pääosassa ovat munakoiso, ricottajuusto sekä tomaatit. Ateria on kaikin puolin onnistunut. Juttelemme ruokalajien välillä viereisessä pöydässä istuvan mukavan hollantilaispariskunnan kanssa. Herra on päässyt eläkkeelle ja käynyt jo tällä matkalla pyöräilemässä Pyreneiden ylitse. Rouva kävi hakemassa miehensä matkailuautolla Espanjasta, ja reissu on edennyt nyt tänne Sisiliaan saakka. Myös Suomi on pariskunnalle tuttu, sillä heidän poikansa vietti puoli vuotta vaihto-oppilaana Jyväskylässä.

Palaamme syötyämme Via Vittorio Emanuelelle, jonka varrelta ostamme jääkaappimagneetin matkamuistoksi. Kiinnostavaksi nähtävyydeksi mainittu keskiaikainen pyykinpesupaikka Lavatoio Medievale on ohi kulkiessamme siesta-ajaksi suljettu, joten siihen tutustuminen jää harmillisesti väliin.

Saavumme pian Porta Pescaralle, joka on Cefalùn ainoa näihin päiviin saakka säilynyt keskiaikainen kaupunginportti. Portti tarjoaa hienot kehykset merinäkymälle, mikä ei ole nykyajan Instagram-matkaajille mikään salaisuus. Paikalle on siis kerääntynyt koko joukko valokuvaajia niin, että edes siedettävän otoksen saaminen vaatii ripauksen kärsivällisyyttä. Cefalù kuuluu varmasti niihin paikkoihin, joissa majoittuessa kannattaisi tehdä varhainen aamulenkki ennen kaupungin varsinaista heräämistä.

Niemenkärkeen rakennettu vanhakaupunki on hyvin tiivis, eivätkä välimatkat ole pitkiä. Kuja kääntyy rahtusen leveämmäksi Via Carlo Ortolani di Bordonaroksi, jonka varrelta kiipeämme pienen Capo Marchiafavan linnakkeen muurille. Näköalapaikalta voi ihailla merimaisemaa ja kirkkaana päivänä täältä voi nähdä jopa tuliperäisille Eolisille saarille saakka.

Linnake rakennettiin 1600-luvulla Cefalùn pohjoisimpaan kärkeen suojaamaan kaupunkia merirosvojen hyökkäyksiltä. Nykyään paikalla on mukava hengähtää, sillä näköalapaikalla on yllättävän hiljaista.

Helteinen päivä vaatii jonkinlaista raikastusta, joten poikkeamme vastaan tulleeseen jäätelöbaariin. Valintani osuu mansikkaiseen jäähilejuomaan granitaan, mikä onkin juuri sopiva ratkaisu tähän hetkeen. Granita on todella kylmä ja varsin makea. Syömme vanhojen rakennusten varjossa ja katselemme suurta mustaa koiraa, joka tarkkailee ohikulkijoita parvekkeeltaan.

Käännymme kohti katedraalia johtavalle kadulle, joka nousee loivasti ylämäkeen. Kadun varrella on muun muassa vaatekauppoja, joista pariin kurkistamme sisällekin. Ostokset jäävät kuitenkin tekemättä.

Normannien rakentama katedraali on Cefalùn merkittävin maamerkki ja yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä. Sen rakennustyöt alkoivat vuonna 1131 Sisilian ensimmäisen kuninkaan Roger II:n määräyksestä. Jykevä kaksitorninen rakennus hallitsee aukiota, jolle ravintoloiden terassit ovat levittäytyneet.

Kiipeämme portaat ja katselemme hetken korkeaa kirkkosalia. Huomio kiinnittyy erityisesti alttarin yläpuolella olevaan Kristus Kaikkivaltiasta esittävään suureen mosaiikkiin. Sytytän kynttilän, mutta jatkamme pian matkaa koska käynnistymässä on jonkinlainen jumalanpalvelus. Kukaan ei toki kiellä jäämästä, mutta hetki tuntuu sopivalta poistumiseen.

Kirkon lähistöllä kohoava kallio Rocca di Cefalù nousee korkealle kaupungin yläpuolelle. Paikka on tärkeä jo siksikin, että siellä oli asutusta jo esihistoriallisella ajalla. Kukkulalta löytyisi muun muassa raunioitunut linnoitus sekä Dianan temppeliksi kutsuttu muinainen kivirakennelma. Maisematkin lienevät kohdallaan, mutta jätämme silti kukkulalle kiipeämisen tällä kertaa väliin.

Kiertelemme muutamilla kujilla, jotka ovat kaikesta päätellen vilkkaimman turistireitin ulkopuolella. Keskustan alueelta löytyy siis myös rauhallisia kulmia, joissa voi pysähtyä tunnelmoimaan kaikessa rauhassa.

Jano iskee uudelleen, joten pysähdymme sopivasti vastaan tulleen La Pergola -baarin pikku terassille kadunkulmaan. Tilaan tuorepuristetun appelsiinimehun sekä aidon sisilialaisen cannolon. Ricottajuustolla täytetty herkku on niin suussasulava, että kelpaisi varmasti komisario Montalbanollekin. Kadunkulmalla sijaitsevalta terassilta on kiva katsella Cefalùn elämää. Ranta ei ole kaukana, mutta täällä korttelikirkon varjossa voi aistia jo hieman kaupungin arkisempaa puolta pärisevine Vespoineen.

Laskeudumme taas uutta kaunista kujaa pitkin rannan tuntumaan. Pieni retki Cefalùun on ollut miellyttävä kokemus. Kaupungista saa hyvän käsityksen näin muutamassa tunnissa, mutta toki täällä voisi viipyä paljon kauemminkin ja käyttää Cefalùa retkien tukikohtana. Esimerkiksi Palermoon pääsee junalla alle tunnissa. Näiden kaupunkien väliltä löytyy esimerkiksi Termini Imerese, josta julkaisin blogikirjoituksen jo aiemmin. Myös sisämaassa riittää erilaisia retkikohteita.

Palaamme rantabulevardia pitkin kohti parkkipaikkaa. Iltapäivä on jo pitkällä, mutta ranta on yhä tupaten täynnä kesäkuun auringosta nauttivia ihmisiä. Suurehkot aallotkaan eivät näytä haittaavan meressä pulikointia. Rannalta kuuluu iloisia kiljahduksia ja omalla iholla tuoksuu aurinkovoide. Suunnitelmissani on jo iltauinti vuokraamamme lomatalon pienessä altaassa. Cefalù jää mieleen kiehtovana vanhana kaupunkina, josta pitkä hiekkaranta on tehnyt eläväisen lomakohteen. Historian monet kerrostumat ja nykypäivän elämä sulautuvat täällä sujuvasti yhteen.
Lue myös koko matkasta kertova juttu Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa.
Italia
Sisilian yllättävän viehättävä Termini Imerese
Vietimme kesän Italian-matkan päätteeksi viisi päivää Sisiliassa. Yksi retkikohteistamme oli Termini Imeresen kaupunki, joka pääsi yllättämään positiivisesti. Sunnuntai-iltapäivä oli hiljainen, mutta löysimme paljon pittoreskeja kujia.
Termini Imerese ei kuulu Sisilian suosituimpiin matkakohteisiin, mikä tekeekin kaupungista omalla tavallaan mielenkiintoisen paikan. Päädymme Termini Imereseen ennen kaikkea siksi, että siellä on kuvattu vaimon ja anopin seuraamaa Unelmakoti Sisiliassa -televisiosarjaa. Olen itsekin nähnyt muutaman jakson, joten tiedän melko hyvin mistä on kysymys. Kaiken lisäksi Termini Imerese sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä lomataloltamme Altavilla Miliciasta.

Saavumme Termini Imereseen sunnuntaina puoliltapäivin, jolloin liikenne on hyvin hiljaista. Tie nousee keskustaan tiiviisti rakennetulle kukkulalle. Kulmakunnan ukkoporukka päivystää muovituoleilla kantabaarinsa edustalla, mutta jalankulkijat ovat harvassa. Kadun varrelta löytyy helposti pysäköintitilaa. Lähdemme heti aluksi etsimään televisiosarjasta tuttua Palazzo Cirilloa. Arkinen katu vie meidät oikeastaan vahingossa tuomiokirkon kulmalle, josta suuntaamme kuvassa näkyville kapeammille kujille. Kaupunki yllättää meidät tässä vaiheessa kauneudellaan.

Talot ovat hauskanvärisiä ja taustalla näkyy korkeita kukkuloita. Sunnuntai-iltapäivä on silmiinpistävän hiljainen, eikä kujilla kulje kuin satunnaisia kissoja. Tämä tuo kiinnostavaa vaihtelua matkaohjelmaamme, sillä esimerkiksi turistien suosima Cefalù tai vilkas suurkaupunki Palermo ovat aivan toisenlaisia paikkoja.

Jyrkät mäet ja portaikot tekevät kortteleista hyvin kuvauksellisia. Rakennuksia koristavat muun muassa vanhat katulamput sekä takorautaiset parvekkeiden kaiteet.

Muutamat kujakissat tutustuvat muukalaisiin mielellään, mutta useimmat haluavat viettää päiväänsä rauhassa. Sinne tänne pysäköidyt skootterit sopivat sisilialaiseen tunnelmaan.

Vaaleanpunainen Palazzo Cirillo löytyy Google Mapsin avulla helposti. Unelmakoti Sisiliassa kertoo ruotsalaisesta sisustussuunnittelijasta Marie Olsson Nylanderista, joka puolisonsa Billin sekä lastensa kanssa remontoi surkeassa kunnossa olleen rakennuksen uuteen loistoon.

Emme halua liiaksi tirkistellä tuntemattomien ihmisten kotia, mutta on mukava nähdä Nylanderien kapea kotikatu ja jykevä puuovi sellaisina kuin televisiossakin. Ulkoapäin olisi vaikea arvata, miten hienon asunnon vanhat seinät kätkevät sisälleen. Kävelemme myös talon yläpuolelta kulkevaa katua pitkin. Sieltä näkyy hieman Palazzo Cirillon pihaa, josta vehreät puut tekevät hyvin suojaisan.

Termini Imeresen kaduilla on mukava kävellä rakennuksia ja koristeellisia yksityiskohtia ihaillen. Hiljaiset sunnuntai-iltapäivät ovat tulleet aiemmilla Italian-matkoilla tutuiksi, mutta ihan näin autioita katuja emme silti osanneet odottaa. Johonkin muuhun aikaan täälläkin on varmasti vilkkaampaa.

Termini Imerese syntyi noin neljäsataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua sen jälkeen, kun karthagolaiset olivat tuhonneet lähistöllä sijainneen Himeran kreikkalaiskaupungin. Uuden kaupungin paikalla oli kylpemiseen sopivia lähteitä, joista muotoutui nimi Termini Imerese eli jota kuinkin Imeran kuumat lähteet. H-kirjain putosi nimen alusta pois, koska sitä ei italian kielessä koskaan lausuta. Nykyään kaupungissa ei valitettavasti ole kylpylätoimintaa.

Palaamme kujakierrokselta takaisin katedraalille. Kirkko näyttää ulkoapäin upealta, mutta paikallinen suntio on laittanut ovet tiukasti säppiin. Katedraali on omistettu San Nicolalle eli Pyhälle Nikolaokselle, joka tunnetaan myös joulupukin esikuvana.

Etsimme lähistöltä ravintolaa, jossa ehtisimme syödä ennen lounastarjoilun päättymistä. Vaihtoehtoja ei ole kovin montaa, joten päädymme pian Il Cavalluccio Marinon eli Merihevosen varsin kuumalle katetulle terassille. Hiljaisuuden rikkoo vain viereisellä aukiolla alkava muotinäytöksen harjoitus. Musiikki pauhaa täydellä volyymilla, kun pitkäsääriset naiset kävelevät iltaa varten rakennetulla estradilla edestakaisin. Valitsen lounaakseni mustekalaa sekä lisukesalaatin. Annos onkin varsin maukas ja kevyehköksi hellepäivän ateriaksi sopivan kokoinen. Saan vielä maistella vaimon tilaamia katkarapuja, joiden parissa riittää askarreltavaa pitkäksi aikaa. Olemme ateriaan yleisesti ottaen tyytyväisiä.

Siirrymme syötyämme pieneen vehreään puistikkoon ja aukiolle, jonka laidalta kelpaa katsella maisemia ympäristöön. Muotinäytöksen harjoituksetkin ovat jo hiljentyneet, joten seesteinen rauha on palannut Termini Imereseen.

Auringonpaahteiselta näköalapaikalta on komea maisema muun muassa satamaan sekä lähistöllä kohoaville kukkuloille. Jossain alhaalla on myös rautatieasema, josta kulkee muun muassa paikallisjunia Palermoon. Junamatka Sisilian pääkaupunkiin veisi täältä puolisen tuntia.

Kierrän vielä aukion toiselle laidalle, josta aukeaa suorastaan ihastuttava merimaisema. Jossain kaukana häämöttää Zafferanon niemi, jonne teemme vielä retken myöhemmin. Niemellä sijaitsevista Porticellosta ja Sant’Eliasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Palaamme kaupunkikierroksen päätteeksi katedraalin kulmille ja ostamme kahvilasta jäätelöt. Kirpeä sitruunasorbetti maistuu kuumana iltapäivänä oikein hyvältä. Pieni retki Termini Imereseen on ollut miellyttävä kokemus. Emme nähneet mitään poikkeuksellisia nähtävyyksiä, mutta tuntuu mukavalta tutustua tavalliseen sisilialaiseen kaupunkiin. Termini Imerese paljastui yllättävän viehättäväksi, ja samalla tuli nähtyä myös se televisiosta tuttu Palazzo Cirillo.
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska1 vuosi sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Italia1 vuosi sittenUpea Villa Necchi Campiglio Milanossa
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Englanti1 vuosi sittenManchester – työmehiläisten kaupunki
-
Luxemburg1 vuosi sittenPari kesäpäivää Luxemburgissa
-
Englanti1 vuosi sittenStadionkierros Liverpoolin Anfieldilla
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Edge
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin koskettava 9/11-museo
-
Englanti12 kuukautta sittenNähtävää ja koettavaa Liverpoolissa
-
Suomi1 vuosi sittenVilla Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
23.3.2026 at 7:57
Hienolta kuulostava kokemus taas! Vitsit kun olisi hienoa päästä katsomaan jalkapalloa nimenomaan Italiassa. Tämä oli muuten itsellekin harkinnassa keväiselle matkalle, mutta päädyttiin kuitenkin toiseen vaihtoehtoon.
Mika / Lähtöportti
23.3.2026 at 20:48
Bergamo on erinomainen kohde viikonloppureissulle tai osaksi pidempää Italian-matkaa. Ja totta kai suosittelen myös jalkapalloa 🙂