Englanti
National Football Museum Manchesterissa
Englantilaiselle jalkapallolle omistettu kansallinen museo on kiinnostava vierailukohde kaikille lajista kiinnostuneille. Olen vieraillut museossa nyt vajaan vuoden sisään jopa kahdesti. Nähtävillä on paljon historiallisia esineitä ja halukkaat pääsevät potkimaan palloa vähän itsekin.
Kävin Manchesterissa ensi kertaa viime kesänä, jolloin kaupunki kuului perhematkamme ohjelmaan. Vierailimme tuolloin myös National Football Museumissa, jonka voi laskea kaupungin päänähtävyyksien joukkoon. Kavereiden kanssa tehty keväinen jalkapallomatka suuntautui sekin hieman sattumalta juuri Manchesteriin, jolloin oli luonnollista palata museoon. Pääsyliput ovat monen muun brittimuseon tavoin voimassa kokonaisen vuoden, joten uusintavierailu oli itselleni ilmainen.

National Football Museum perustettiin alun perin Prestoniin vuonna 2001, mutta sille alettiin pian etsiä suuremman kävijämäärän toivossa parempaa sijaintia. Museo avattiin uudelleen heinäkuussa 2012 Manchesterin ydinkeskustassa, missä se onkin menestynyt mukavasti. Nyt jälkimmäisellä vierailulla maaliskuussa 2026 saavumme paikalle heti aamulla hieman ennen avaamisaikaa, jolloin oven taakse kertyy reilut parikymmentä futisturistia eri puolilta Eurooppaa.

Museon avarassa alakerrassa voi kuvauttaa itsensä Valioliigan ja Naisten Superliigan pokaalien kanssa. Täältä lähdetään siirtymään ylempiin kerroksiin, joissa varsinaiset näyttelyt sijaitsevat. Sisään virtaa tasaiseen tahtiin lisää ihmisiä, mutta näyttelytiloissa on silti miellyttävän väljää, kuten oli kesäisellä vierailullakin. Oma vierailuaika kannattaa varata etukäteen netistä pääsylipun ostamisen yhteydessä.

Toisen kerroksen Match Gallery on museon merkittävin osa, jossa varsinainen päänäyttely sijaitsee. Kierros alkaa jalkapallon syntyvaiheista ja jatkuu näyttelytilan halki kohti nykypäivää. Heti alkuun voi tutustua vaikkapa käsin kirjoitettuun sääntökirjaan vuodelta 1863.

Pelipaidat, pallot, otteluohjelmat, pääsyliput, valokuvat ja muut esineet kertovat konkreettisesti lajin historiasta. Eräässä vitriinissä esitellään myös brittifutiksen synkkää puolta huligaaneilta takavarikoitujen teräaseiden ja muiden ikävien esineiden muodossa.

Oma suhteeni englantilaiseen jalkapalloon on hieman ristiriitainen. Varhaisessa lapsuudessani television futistarjonta rajoittui lähinnä lauantaisiin lähetyksiin Englannin liigan otteluista, joten olen jollain tasolla seurannut brittifutista pienestä pitäen ja aihe herättää tältä osin nostalgisia tunteita. Toisaalta takana on myös ajanjaksoja, jolloin olen seurannut vain tuloksia ja katsonut Valioliigaa televisiosta ehkä pari peliä kaudessa.

Arvostan suuresti englantilaisen jalkapallon pitkiä perinteitä ja sitä, miten niitä edelleen vaalitaan. Ihailen myös, kuinka alempien sarjatasojenkin seuroilla on paljon kannattajia, jotka ovat omasta joukkueestaan aidosti ylpeitä ja käyvät uskollisesti niin koti- kuin vierasotteluissakin. Ymmärrän myös Valioliigan suosion syitä ja seuraan sarjaa nykyään melko tarkasti itsekin.

Kaikesta tästä huolimatta en ole kokenut brittijalkapalloa tai varsinkaan Englannin maajoukkuetta koskaan varsinaisesti omakseni. Jalkapalloon liittyvät intohimon kohteeni löytyvät ennen kaikkea Italiasta, jonka jalkapalloa olen seurannut 1980-luvun lopulta lähtien niin tiiviisti kuin olen pystynyt. Nyt kun pian alkavissa MM-kisoissa ei tälläkään kerralla nähdä saapasmaata, kääntyvät sympatiani Espanjan tai Argentiinan kaltaisten maiden suuntaan. Englannilla on toki vahva ja kiinnostava joukkue, johon mahtuu hyviä tyyppejäkin. En panisi pahakseni esimerkiksi Harry Kanen tai Marc Guéhin menestystä.

Näyttelysalin keskellä on edustava kokoelma palkintopokaaleja. Joiltakin näytöiltä voi katsella pätkiä menneistä peleistä ja siellä täällä on eri tavoin toteutettuja pieniä tietovisoja, joissa voi testata omaa tietämystään. Mieleen jää myös erään vitriinin takana jutteleva Gary Linekerin hologrammihahmo. Ja voihan täällä tietysti istahtaa myös vanhan Wembleyn alkuperäiselle puupenkille.

Museo keskittyy nimensä mukaisesti nimenomaan englantilaiseen jalkapalloon, joskin MM-kisoihin liittyen on esitelty muutaman vastustajankin pelipaita. Englannin miesten maajoukkue on voittanut vain yhden arvoturnauksen, joten vuoden 1966 kotikisojen maailmanmestaruutta muistellaan täällä edelleen suurella lämmöllä. Naisten joukkue on ollut viime vuosina menestyksekkäämpi, sillä se voitti Euroopan mestaruuden sekä 2022 että 2025 ja saavutti noiden kisojen välissä myös MM-hopeaa.

Naisten jalkapallo on museossa hyvin esillä. Näyttävä pronssipatsas esittää Lily Parria, joka kuuluu naisjalkapallon uranuurtajiin. Hän on myös ensimmäinen Englannin jalkapallon Hall of Fameen valittu nainen. Toinen museossa esitelty pioneeri Nettie Honeyball esiintyy vain salanimellään, sillä hänen oikeasta henkilöllisyydestään ei ole varmuutta. Nettie perusti vuonna 1894 ensimmäisen naisten jalkapalloseuran ja kävi taistelua tasa-arvon puolesta. Naisten pukeutuminen polvihousuihin edes urheilutarkoituksessa oli tuohon aikaan täysin pöyristyttävää.

Naisten jalkapallolla on Britanniassa ristiriitainen historia. Ottelut nousivat suureen suosioon erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin miehet olivat rintamalla. Pelien yleisötuloilla kerättiin huomattavia summia hyväntekeväisyyteen. Suosio alkoi pelottaa Englannin palloliiton herroja, minkä vuoksi naisten pelaaminen kiellettiin kohta sodan jälkeen kokonaan. Kielto purettiin vasta vuonna 1971, minkä jälkeen laji alkoi hitaasti kehittyä. Suosion kasvu on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavaa, ja Women’s Super League on nykyään vetovoimainen täysammattilaissarja. Naisten jalkapallo sai paikkansa englantilaisten sydämissä viimeistään kesällä 2022, kun Chloe Kelly tuuletti EM-finaalin voittomaalia loppuunmyydyllä Wembleyllä Lontoossa.

Museon kolmas kerros Play Gallery kutsuu nimensä mukaisesti pelaamaan. Täällä olisi mahdollisuus esimerkiksi laukoa kolme rangaistuspotkua kolmen punnan hintaan, mutta pitkä jono saa jättämään tämän kokemuksen väliin. Kokeilemme sen sijaan ilmaista Pass Master -peliä, jossa pallolla pitäisi osua kulloinkin valaistuna olevaan kohteeseen. Aika on tietenkin rajallinen ja homma osoittautuu yllättävän haastavaksi, varsinkin jos oma pelituntuma on jäänyt vuosien taakse.

Play Galleryyn on koottu monenlaista nähtävää, kuten vanhoja pelipalloja, pukukopeissa nähtyjä pelaajien tavaroita eri vuosikymmeniltä, tietokonepelien kansia tai Subbuteo-pöytäjalkapallopelin osia. Kokeilemme vielä lopuksi peliä, jossa täytyy tuomarin ominaisuudessa tehdä oikeat päätökset videolla näkyvissä tilanteissa. Tuomarit ansaitsisivat nykyistä enemmän kunnioitusta vaativasta työstään, jota ilman pelaaminen ei onnistuisi.

Play Galleryn ovella patsastelee Arthur Kinnaird, joka juhli aikoinaan voitettuja otteluita käsillään seisten. Kinnaird oli merkittävä hahmo englantilaisen jalkapallohistorian alkuvuosina. Hän voitti pelaajana FA Cupin viisi kertaa, joista viimeisen Old Etoniansin paidassa vuonna 1882. Kinnaird muistetaan sitäkin paremmin Englannin jalkapalloliiton puheenjohtajana, sillä hän hoiti tehtävää peräti 33 vuoden ajan. Itselleni Kinnaird on tuttu hahmo Netflix-sarja The English Gamesta, jossa hän on yksi päähenkilöistä.

Museon neljäs ja ylin kerros on nimeltään Score Gallery. Siellä oli ensimmäisellä vierailullani pieni muun muassa jalkapallolehtiin liittynyt näyttely, mutta nyt toisella kerralla koko kerros on näyttelyn vaihtumisen vuoksi suljettu. Kyseessä ei ole museon merkittävin osa, mutta kannattaa toki kurkata jos yläkerrassa olisi oman vierailun aikaan jotain mielenkiintoista.

Uloskäynnin yhteydessä on tietenkin kauppa, josta löytyy kaikenlaista aiheeseen liittyvää pelipaidoista, kirjoista, avaimenperistä ja lasinalusista lähtien. Museossa on myös oma kahvila. National Football Museum on hyvä museo, joka lähestyy lajia monesta eri kulmasta. Joukkoon mahtuu paljon tuttuja asioita sekä varmasti myös runsaasti uutta tietoa. Vitriineihin aseteltujen esineiden lisäksi löytyy sopivasti interaktiivisuutta. Vierailuajaksi on molemmilla kerroillani riittänyt noin puolitoista tuntia. Vaikka nämä museovierailut ovatkin olleet miellyttäviä, ei kokemus silti sykähdytä yhtä vahvasti kuin kunnon ottelu. Jalkapallo on parasta paikan päällä nähtynä tai pelattuna.
Lisätietoa löytyy National Football Museumin virallisilta nettisivuilta.
Englanti
Mahtava British Museum Lontoossa
Jättimäinen British Museum kuuluu Lontoon suosituimpiin nähtävyyksiin. Eri puolilta maailmaa haalittujen historiallisten esineiden kokoelma on yksi maailman laajimmista, ja sitä pääsee ihmettelemään täysin ilmaiseksi.
Tutustuin British Museumiin maaliskuussa, kun käväisimme parin kaverin kanssa Lontoossa Englantiin suuntautuneen jalkapallomatkan yhteydessä. British Museum oli jäänyt itseltäni edellisillä Lontoon-matkoilla käymättä, vaikka olinkin pari kertaa kävellyt massiivisen rakennuksen ohitse. Nyt kaverini Pasi vaikutti niin kiinnostuneelta egyptiläisistä muumioista, ettei tätä museota voinut jättää mitenkään väliin. Hyvä niin, sillä museovierailu oli mielenkiintoinen kokemus.

British Museum on ilmainen, mutta suuren suosion vuoksi on erittäin suositeltavaa hankkia museon nettisivuilta maksuton ennakkolippu, joka takaa sisäänpääsyn valittuna ajankohtana. Saavumme paikalle arkisena iltapäivänä, jolloin varsinaista jonoa ei ole, vaan pääsemme kävelemään suoraan turvatarkastukseen. Reput tutkitaan päällisin puolin, mutta ennakkolippuja ei tällä kerralla tarvitse näyttää lainkaan.

Museossa on sujuvasta sisäänpääsystä huolimatta melko paljon ihmisiä. Reput ja takit voisi jättää säilytykseen, mutta koska narikkaan on pitkä jono, päätämme pitää ne mukanamme. Saavumme aluksi valoisaan aulatilaan, jonka virallinen nimi on komealta kuulostava Queen Elizabeth II Great Court. Vanha sisäpiha avattiin täysin uudistettuna ja lasikatolla varustettuna vuonna 2000.

Lontoon Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitseva British Museum perustettiin vuonna 1753 ja avattiin muutamaa vuotta myöhemmin maailman ensimmäisenä yleisölle avoimena kansallismuseona. Museo toimi aluksi Montagu Housessa, mutta tilat kävivät pian ahtaiksi. Nykyinen kreikkalaistyylistä uusklassismia henkivä päärakennus valmistui alkuperäisen museon paikalle 1850-luvulla.

Museon tehtävänä on esitellä ihmiskunnan historiaa ja kulttuuria eri puolilta maailmaa. Sekä aihe että museon kokoelma ovat käsittämättömän laajoja. British Museumin hallussa on noin kahdeksan miljoonaa esinettä, joista esille mahtuvien määrä rajautuu alle sataantuhanteen. Näyttelykartan pääotsikoita ovat Kreikka ja Rooma, Eurooppa, Egypti, Lähi-itä, Aasia, Afrikka sekä Amerikat.

Jättimäinen kokoelma tekee vaikutuksen, mutta herättää myös kysymyksen siitä miten tämä kaikki on päätynyt Lontooseen. Kolonialistinen Britannia on tehnyt vuosisatojen aikana lukemattomia valloitus- ja ryöstöretkiä eri puolille maailmaa, ja moni valtio on vaatinut esineiden palauttamista takaisin. British Museum vetoaa asemaansa maailman kulttuuriperinnön vaalijana ja lupaa tarjota arvokkaille esineille turvallisen säilytyspaikan, mutta näillekin perusteille on olemassa vasta-argumentteja. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi Egyptissä, Kreikassa ja muutamissa Afrikan maissa on toivottu esineiden palauttamista alkuperäisille mailleen.

Keskitymme vierailullamme lähinnä Egyptiin, jolle on varattu valtavat tilat ensimmäisestä kerroksesta sekä useita huoneita myös ylemmistä kerroksista. Alemman kerroksen tila on suorastaan mahtipontinen. Siellä on nähtävillä paljon suuria veistoksia.

Sukeltaminen Lontoon vilkkailta kaduilta muinaisen Egyptin maailmaan vaatii hetken hengähtämistä, jotta esineitä ja niiden merkitystä malttaisi hahmottaa paremmin. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, kuka vitriiniin aseteltuja kaiverruksia on tehnyt. Millaistakohan elämää tuo ihminen on elänyt, ja mitä sattunut ajattelemaan näitä piirroksia tehdessään? Tuskinpa on ainakaan tullut mieleen, että omien käsien jäljet päätyvät joskus vieraaseen maahan miljoonien ihmisten ihmeteltäväksi.

Yksi museon tunnetuimmista esineistä on Rosettan kivi, jolla oli ratkaiseva rooli muinaisen hieroglyfikirjoituksen tulkitsemisessa. Murikka löytyi Napoleonin sotaretken yhteydessä Rosettan kaupungista Egyptistä vuonna 1799. Kiven merkitys perustuu siihen, että siinä on sama teksti hieroglyfeillä, demoottisella kirjoituksella sekä kreikan kielellä. Näin ollen esimerkiksi kreikkaa taitava lukija pystyi päättelemään aiemmin tuntemattomien hieroglyfien merkityksen. Napoleonin armeija hävisi myöhemmin samalla retkellä taistelun brittijoukoille, minkä seurauksena Rosettan kivi päätyi lopulta Pariisin sijasta Lontooseen. Egypti on vaatinut kiven palauttamista itselleen.

Pasin kaipaamat muumiot löytyvät toisen kerroksen näyttelyhuoneista. Joukossa on myös muutamia kissojen ja muiden eläinten muumioita. On vaikuttavaa nähdä tuhansia vuosia vanhoja muumioarkkuja, jotka on koristeltu hyvin kauniisti.

Siirrymme egyptiläisten esineiden keskeltä hetkeksi muihin teemoihin. Vaikkapa mayojen tai atsteekkien aikainen Meksiko on mielenkiintoinen aihe, jolle on tosin varattu vain yksi huone. Arvokkaisiin esineisiin kuuluu esimerkiksi atsteekkien tekemä kaksipäistä käärmettä esittävä veistos. Se on mahdollisesti saapunut Eurooppaan konkistadori Hernán Cortésin mukana.

Viereisessä huoneessa päästään Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen pariin. Pohdinnan aiheena on muun muassa eurooppalaisten valloittajien vaikutus alkuperäiskansojen yhteisöihin. Pohjois-Amerikkakin on esillä vain hyvin rajatusti, kun taas esimerkiksi Lähi-itää on esitelty paljon laajemmin.

Museon avarissa aulatiloissa toimii kahvila, jossa käväisemme haukkaamassa pientä välipalaa. Kiertelemme vielä tämän jälkeen ympäri aulaa ja kurkkaamme myös kaiken keskellä sijaitsevaan lukusaliin. Se muistuttaa ajasta, jolloin British Museumin tiloissa säilytettiin maan merkittävintä ja suurinta kirjakokoelmaa. Yli kymmenen miljoonaa nidettä siirrettiin vuonna 1997 British Libraryn uuteen kansalliskirjastoon, joka toimii St Pancrasin rautatieaseman vieressä.

British Museum on ilman muuta näkemisen arvoinen museo, jossa saisi helposti vietettyä vaikka kokonaisen päivän. Meille riittää tällä kerralla kaksi tuntia, sillä takana on jo pitkä päivä. Olemme heränneet koti-Suomessa ennen kukonlaulua, suunnistaneet Gatwickin lentokentältä Borough Marketin ruokatorille ja katselleet maisemia The Garden at 120 -näköalatasanteella ennen useamman kilometrin reipasta kävelyä British Museumiin. Pasiakin alkaa tässä vaiheessa kiinnostaa muumioiden sijasta perinteinen brittipubi, joten jätämme museon tyytyväisinä taaksemme. Kenties British Museumiin tulee palattua joskus toistekin. Silloin voisi keskittyä vaikkapa antiikin Rooman tai Kreikan esineisiin.
Museosta löytyy paljon yksityiskohtaista tietoa British Museumin omilta nettisivuilta.
Englanti
Lontoon näköalapaikkoja: The Garden at 120
Lontooseen on avattu viime vuosina useita uusia näköalatasanteita, joista ilahduttavan moneen pääsee ilmaiseksi. Maaliskuisen Lontoon-pikavisiitin ohjelmaan mahtui The Garden at 120, jonne pääsi sujuvasti ilman ennakkovarausta.
Meillä on kavereiden kanssa puoli päivää aikaa Lontoossa ennen matkan jatkumista Manchesteriin. Suuntaamme aamulennolta Borough Marketin ruokamarkkinoille, joilta jatkamme kylläisinä London Bridgen ylitse Thamesin pohjoisrannalle. Käymme vielä katsomassa St Dunstan in the East -rauniokirkon ympärille syntyneen puutarhan, ennen kuin käännymme kohti näköalapaikkaa.

Lontoon Cityn alueelle on noussut parissakymmenessä vuodessa lukuisia pilvenpiirtäjiä, ja lisää on edelleen tulossa. Melko pieneltä alueelta löytyykin nykyään useita näköalatasanteita, joilta kelpaa ihailla Lontoon maisemia. Kävin itse pari vuotta sitten Sky Gardenissa, minkä lisäksi Citystä löytyvät myös vierekkäiset Horizon 22 ja The Lookout. Kaikki kolme ovat ilmaisia, mutta sisäänpääsyajan varaaminen ennakkoon on vähintäänkin suositeltavaa. Siksi valintamme osui tällä kerralla The Garden at 120 -puutarhaan, jonne varauksia ei edes oteta ryhmiä lukuun ottamatta vastaan. Rakennus näyttää katutasolta katsottuna mielenkiintoiselta, mutta mietimme peittävätkö ympäröivät rakennukset pahasti näköaloja.

Näköalatasanne sijaitsee osoitteessa 120 Fenchurch Street. Sisäänkäynnille on kertynyt parinkymmenen ihmisen jono, joka saadaan turvatarkastuksen läpi parissa minuutissa. Pääsemme siis pian hissiin, joka kuljettaa hetkessä noin 65 metrin korkeudella sijaitsevalle katolle. Esimerkiksi kesäviikonloppuina lienee vilkkaampaa, mutta jono etenee toivottavasti silloinkin sujuvasti.

Kattopuutarha on varmasti parhaimmillaan myöhemmin keväällä ja kesäaikaan, mutta jo maaliskuussakin on nähtävillä jonkin verran vihreää. Kukkapenkkejä koristavat keltaiset narsissit, kun taas näyttävät sinisateet eli wisteriat odottavat vielä myöhempää kevättä. Kasvit tekevät näköalatasanteesta viihtyisän ja on mukavaa katsella maisemia ulkoilmasta, varsinkin näin poutaisella säällä. Kattopuutarhan alla 14. kerroksessa toimii tyylikkäältä vaikuttava ravintola 14 Hills.

The Garden at 120 avattiin vasta valmistuneen One Fen Court -rakennuksen katolle vuonna 2019. Se suunniteltiin heti alusta alkaen kaikille avoimeksi tilaksi, jonne pääsee ilmaiseksi ilman ennakkolippuja.

On hurjaa ajatella, kuinka paljon City on viime vuosina kehittynyt. Muistan, kuinka lempinimellä The Gherkin eli Suolakurkku tunnettu hauskanmuotoinen pilvenpiirtäjä hallitsi aikoinaan maisemaa. Nyt se on jäänyt pahasti naapuriensa puristukseen.

Edellä mainittu Sky Garden sijaitsee tästä kattopuutarhasta nähtynä lähes käden ulottuvilla. Se toimii lempinimellä Walkie-Talkie tunnetun pilvenpiirtäjän yläosassa saman Fenchurch Streetin varrella.

Vaikka ennakkoon hieman pelkäsinkin maisemien jäävän muiden rakennusten katveeseen, ovat näkymät lopulta yllättävän avaria moneen suuntaan. Länteen päin katsellessa esimerkiksi Saint Paulin katedraali erottuu selvästi ja kuuluisa maailmanpyörä London Eyekin häämöttää kaukaisuudessa. Tämä vastaava maisema on toki viereisen Sky Gardenin korkeuksista vieläkin näyttävämpi.

Upea Tower Bridge ja sen edustalla näkyvä keskiaikainen linna Tower of London kuuluvat kaupungin ikonisimpiin nähtävyyksiin. Nostokurjet kurkottavat kuitenkin kohti taivasta siihen malliin, etten tiedä peittyykö kuvan näkymä jo kovinkin pian. Ympärille nousevat pilvenpiirtäjät varmasti muuttavat näköalatasanteen maisemia, mutta jotain jää toivottavasti jäljellekin.

Vaikka The Garden at 120 on muutamiin muihin vaihtoehtoihin verrattuna huomattavasti matalampi näköalatasanne, ei se tee kokemuksesta automaattisesti huonompaa vaan paremminkin erilaisen. Lisäkorkeus tietenkin auttaisi joidenkin kohteiden näkemisessä, mutta toisaalta monet rakennukset ovat hieman matalammalta nähtynä ikään kuin lähempänä ja paremmin hahmotettavissa.

The Garden at 120 on kiva vierailukohde, jota voi ilmaisen sisäänpääsynkin vuoksi suositella Lontoon-matkaajille. Tällä katolla voisi olla kiva nauttia joskus vaikka lämpimästä kesäillasta. Eri puolilta kaupunkia löytyy lisää erilaisia näköalapaikkoja, kuten Thamesin etelärannalla kohoava Länsi-Euroopan korkein rakennus The Shard. Mielenkiintoisia voisivat olla myös Crossrail Place Roof Garden Canary Wharfissa, The Post Building Roof Garden Holbornissa tai Lift 109 entisessä Battersean voimalaitoksessa. Maisemia voi ihailla myös vaikka Saint Paulin katedraalin kupolista tai Tate Modern -museosta käsin. Vaihtoehtoja siis riittää monelle tulevallekin Lontoon-matkalle.
Lisätietoja näköalatasanteesta löytyy The Garden at 120:n virallisilta nettisivuilta.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Italia1 vuosi sittenUpea Villa Necchi Campiglio Milanossa
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Englanti12 kuukautta sittenManchester – työmehiläisten kaupunki
-
Suomi1 vuosi sittenTuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta
-
Englanti1 vuosi sittenStadionkierros Liverpoolin Anfieldilla
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin koskettava 9/11-museo
-
Luxemburg11 kuukautta sittenPari kesäpäivää Luxemburgissa


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
25.5.2026 at 17:38
Itselleni Valioliiga on aina ollut ja on edelleen se kaikkein kiinnostavin sarja. Toisaalta, Englannin maajoukkue ei sen sijaan omiin suosikkeihin kuulu. Itse olen varma, että viihtyisin tuolla. Hauskan kuuloinen tuomarointiin liittyvä peli. Menikö hyvin?
Mika / Lähtöportti
25.5.2026 at 22:30
Valioliiga on monen suosikkisarja, eikä ihme. Englantilaisilla seuroilla on niin paljon perinteitä ja taloudellinen ylivoima takaa nykyään myös valtavan huippupelaajien määrän. Tuomaripeli oli kiinnostava, muttei helppo. Taisi mennä useimmat oikein, mutta välillä oli vaikeaa nopeasti nähdä mitä edes tapahtui.