Bordeaux on yksi maailman tunnetuimmista viinialueista. Ei siis liene suuri yllätys, että Bordeaux’n kaupungissa toimii aiheelle omistettu suuri museo Cité du Vin. Löysimme museosta sekä viinitietoutta että poikkitaiteellisia kokemuksia.

Cité du Vin eli Viinin kaupunki avattiin kesäkuussa 2017 ja se nousi nopeasti Bordeaux’n suosituimpien nähtävyyksien joukkoon. Museo sijaitsee pari kilometriä ydinkeskustan pohjoispuolella Garonne-joen varrella. Museoon on mukava kävellä rannan viihtyisää kävelykatua pitkin, mutta perille pääsee sujuvasti myös raitiovaunulla. Aivan Cité du Vinin vieressä toimivassa Les Halles de Bacalan -kauppahallissa kannattaa käydä haukkaamassa jotain herkullista syötävää ennen tai jälkeen museovierailun.

Modernin museon kaarevat muodot näkyvät kauas kaupunkiin. Suunnittelusta vastanneen arkkitehtitoimiston mukaan rakennuksen ulkonäkö kuvaa viinin sielua, mutta itse olen näkevinäni pytingissä myös jonkinlaisen viinikarahvin muotoa.

Bordeaux’n viinit ovat niin tunnettuja, että moni yhdistää mielessään kaupungin nimen alueen juomiin. Kuuluisa viinialue levittäytyy laajalle alueelle kaupungin ympäristöön. Seudulta löytyy useita suuria historiallisia viinitiloja sekä tietenkin myös paljon pieniä toimijoita. Bordeaux’n viineistä maineikkaimpia lienevät punaviinit, joissa käytettään usein esimerkiksi Cabernet Sauvignon- tai Merlot-rypäleitä. Myös valkoviiniä tuotetaan runsaasti. Alueen viinikylistä suosituin taitaa olla Saint-Émilion, josta voi lukea lisää vaikkapa Unelmatrippi-blogista. Cité du Vin ei kuitenkaan keskity vain paikallisiin tuotteisiin vaan esittelee koko maailman viinejä.

Ostin pääsyliput ennakkoon Cité du Vinin nettisivuilta, joten pääsemme jonottamatta sisään ja toisesta kerroksesta löytyvään päänäyttelyyn. Aluksi vastaan tulee suuria videonäyttöjä, joiden kautta pääsee tunnelmoimaan eri puolilta maailmaa löytyviä viinitiloja. Kartta kertoo maailman viininviljelyalueista, joihin nähden Suomi sijoittuu kauas suotuisimpien seutujen pohjoispuolelle.

Cité du Vin on suunniteltu perheystävälliseksi vierailukohteeksi, jossa on tarjolla kokemuksia kaikille aisteille. Yllätymme hieman ihmisten määrästä, sillä muissa käymissämme Bordeaux’n nähtävyyksissä, kuten taide-elämyksiä tarjoavassa Bassins des Lumièresissa, on ollut todella hiljaista. Viinimuseoonkin mahtuu silti tutustumaan melko väljästi. Museovierailuun voisi halutessaan yhdistää myös viininmaistelutilaisuuden.

Museossa on valtava määrä viinitietoa, jos siihen vain jaksaa perehtyä lukemalla, äänitteitä kuuntelemalla tai videoita katselemalla. Päänäyttelyyn kuuluu lähes kaksikymmentä erilaista osiota, joiden sisältö vaihtelee raskaista faktoista hyvinkin viihteellisiin toteutuksiin sekä mielikuvien nostattamiseen. Vaikka nautinkin mielelläni viinistä hyvän ruoan kera, ei oma mielenkiintoni viiniä kohtaan ole niin korkealla tasolla että jaksaisin nyt innostua kaikista yksityiskohdista.

 
Esimerkiksi viinin historiaan voi tutustua perusteellisesti, sillä museon esittelemä sisältö ulottuu tuhansien vuosien taakse. Historiaosuuteen kuuluu pieniä laatikoita, joiden sisälle saa käynnistää hologrammien avulla toteutettuja animaatioita. Hilpeät esitykset ovat helppoa huvia, joskaan en ihan ymmärrä miksi nämä kaikki on haluttu tuoda museoon. Esitysten ohjaamiseen käytetään eräänlaista ääniopastuslaitetta, joka jaetaan museovierailun alussa kaikille tulijoille. Laitteen toimivuuden kanssa on pieniä ongelmia, ja toisaalta en edes taida ymmärtää millä kaikilla tavoin vempelettä voi tässä interaktiivisessa museossa hyödyntää.

  
Yksi museon hauskimmista osista on paikka, jossa voi haistella erilaisia viineistä löytyviä tuoksuja, kuten vaikkapa kahvia, nahkaa, kanelia, keksejä tai erilaisia kukkia ja yrttejä. Mieleeni tulevat Alkon tuotekuvaukset, joissa viinit saattavat olla vaikkapa hennon nahkaisia tai kevyen orvokkisia.

Koemme hyvin taiteellisen toteutuksen viini-illallisesta. Museovieraat kerääntyvät pitkän pöydän ääreen seuraamaan esitystä, jossa kuvia ja erilaisia liikkuvia muotoja heijastetaan sekä ruokapöydälle että muualle huoneeseen. Taustalla kuuluu musiikkia ja muita ääniä. En ihan ymmärrä tätäkään taidespektaakkelia, mutta kokemus jää kyllä mieleen.

Näyttelytilat kutsuvat myös kuluttamaan aikaa. Esimerkiksi viininviljelyn vuodenajoista kertovaa videoesitystä voi katsella pitkällä sohvalla mukavasti lähes makaavassa asennossa, koska se heijastetaan katselijoiden yläpuolelle.

Cité du Vinista löytyy muutamia osioita, joissa voi itsekin tehdä jotain. Yksi tällainen on virtuaalinen viinin polkeminen, jossa tampataan lattialle heijastettuja rypäleitä. Omasta suorituksesta kerrotaan tarkat tilastotiedot, joten paikalla voi järjestää vaikka kilpailun. Täytän myös leikkimielisen kyselyn, jonka tuloksena saan tietää, millainen viini itse olisin. Saan vastaukseksi ensimmäisellä yrittämällä Ruby Portin, eli yleisimmän ja edullisimman portviinin. Toisella kerralla tulokseksi tulee ranskalaisella Roussillonin alueella tuotettava Muscat de Rivesaltes. Se on portviinin tavoin tavallista viiniä vahvempaa.

 
Kierroksen lopuksi noustaan hissillä ylimmän kerroksen baariin, jossa saa nauttia pääsylipun hintaan kuuluvan viinilasillisen. Asiantunteva henkilökunta antaa mielellään suosituksia sopivan viinin valintaan. Lapsille ja muille alkoholia vältteleville tarjotaan rypälemehua. Cité du Vin on mielestäni ihan toimiva kohde lastenkin kanssa vierailtavaksi, sillä museossa pääsee ympärilleen katselun lisäksi myös hieman tekemään ja kokemaan erilaisia asioita. Toisaalta nuorimmat vieraat tuskin jaksavat keskittyä museon kaikkiin osioihin.

Rakennuksen huipulta on mukavat maisemat joelle ja kaupunkiin. Näkymiä pääsee ihailemaan baarin hieman ahtaalta parvekkeelta, jossa on valokuvaajien harmiksi runsaasti palkkeja ja lasiseiniä. Kattobaaria ei ole suunniteltu ajanviettopaikaksi, sillä istuimet puuttuvat käytännössä kokonaan. Olisin nauttinut mielelläni viinin seurana myös jotain pientä purtavaa, jos sellaista olisi ollut tarjolla. Palaamme melko pian alakertaan ja poistumme matkamuistokaupan kautta helteiseen ulkoilmaan. Viinimuseon takana on pieni puutarha, mutta jätämme siihen tutustumisen väliin. Meiltä kuluu museossa vajaat kaksi tuntia, mutta aiheesta innostunut saa varmasti vietettyä näyttelyissä huomattavasti enemmän aikaa.

Cité du Vin jättää itselleni hieman ristiriitaisen tunteen. Moderni museo on tyylikäs ja omalla tavallaan mukaansatempaava, mutten silti jaksa innostua siitä niin paljoa kuin olin etukäteen ajatellut. Omaan vierailukokemukseeni vaikutti varmasti paljolti se, että olin päivän aiempien kohteiden jälkeen jo hieman väsynyt, enkä jaksanut keskittyä kaikkeen tarjolla olevaan viinitietouteen. Toisaalta osa museon taiteellisesta puolesta meni rehellisesti sanottuna hieman yli ymmärrykseni. Museo on tästä huolimatta mielenkiintoinen ja ilman muuta käymisen arvoinen kohde kaikille viinin ystäville sekä muillekin Bordeaux’ssa matkaileville.

Lue myös juttuni 20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon.

Lomailimme viime kesäkuussa viehättävällä Dordognen alueella Lounais-Ranskassa. Kerron nyt hieman aiempaa tarkemmin kolmesta Dordogne-joen varrella sijaitsevasta kylästä, jotka ovat Beynac-et-Cazenac, La Roque-Gageac sekä Domme.

Mainitut kylät sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan jyrkästi mutkittelevan Dordogne-joen varrella. Kaikki kolme ovat ansainneet hyvinkin paikkansa Ranskan kauneimpien kylien listalla, jonne on päässyt peräti kymmenen Dordognen edustajaa. Myös Beynac-et-Cazenacin ja La Roque-Gageacin väliin sijoittuva Castelnaud-la-Chapelle kuuluu samaan sarjaan, mutta kerroin siitä jo aiemmin jutussa Marqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna.

Beynac-et-Cazenac

Keskiaikainen kivilinna näkyy kauas Dordogne-joen laaksoon. Kalliojyrkänteen päällä kohoava mahtipontinen rakennus tuntuu hallitsevan koko ympäristöä ja näyttää heti ensi silmäyksellä kiehtovalta. Myös linnan ympärille syntynyt pittoreski Beynacin kylä on näkemisen arvoinen, joten käännän auton jokivartta seuraavalta maantieltä vanhalle kadulle, jonka varrelta löytyy pian parkkipaikkakin.

Nykyinen Beynac-et-Cazenacin kunta syntyi parisataa vuotta sitten tapahtuneessa Beynacin ja Cazenacin kuntien liitoksessa. Jokivarren Beynac tunnetaan erityisesti 1100-luvulla rakennetusta linnastaan, mutta noin kolmen kilometrin päässä uinuvassa Cazenacissa tuskin riittäisi kovin paljoa nähtävää.

Lähdemme kävelemään kohti linnaa, jonka sisätiloihin emme kuitenkaan aio tällä kerralla tutustua. Olemme hetkeä aiemmin viettäneet useamman tunnin kiehtovassa Joséphine Bakerin linnana tunnetussa Château des Milandesissa, ja yksi linnavierailu tuntuu riittävän yhdeksi päiväksi. On silti kiinnostavaa nähdä Beynacin linna ulkopuolelta ja tutustua myös sen vierestä löytyvään historialliseen yläkylään. Nousu mäen päälle on niin jyrkkä, että se tuntuu todellista matkaansa pidemmältä. Pysähdymme välillä katselemaan näkymiä vanhojen kattojen ylitse Dordogne-joen suuntaan.

Saavumme melko pian linnan muurien kupeeseen ja pysähdymme ensimmäiseen vastaan tulleeseen baariin ostamaan jäätelöä. Ihailen iltapäivän auringossa kylpevää keskiaikaista ympäristöä mustaherukkasorbetin maku suussa.

Käymme linnan sivustalla olevalla näköalapaikalla ihailemassa maisemia. Beynacin linna ja sen vankat puolustusmuurit kokivat keskiajalla levottomia aikoja varsinkin Ranskan ja Englannin välisen satavuotisen sodan eri vaiheissa. Kunnostettu linna on nykyisin suosittu turistikohde, jonka nettisivuilta löytyy lisätietoa vierailua varten.

Beynacin yläkylä on pieni, mutta kujien varrelta löytyy muutamia käsityö- ja matkamuistoliikkeitä. Suunnistamme niiden ohitse kohti tiiviin kylän ulkopuolelta löytyvää näköalapaikkaa.

Hiljaiselta näköalapaikalta kelpaa katsella maisemaa alas Dordogne-joelle. Kauempana erottuu pari linnaa ja joen mutkassa näyttää toimivan leirintäalue.

Myös näkymä Beynacin linnalle päin on varsin kuvauksellinen. Reittejä alakylälle päin ei ole kovin montaa, mutta löydämme silti eri kujan kuin tulomatkallamme. Nautimme vanhojen talojen ja mukulakivikujien kauneudesta. Myös jokimaisemaa tekee mieli pysähtyä katselemaan aina uudelleen.

Beynac sopii täydellisesti leppoisaan iltapäivän viettoon, sillä kylän kauneus on jo itsessään riittävä nähtävyys. Dordognen kesäkuussa viehättää myös hiljaisuus, sillä näemme muita ihmisiä vain harvakseltaan. Toisaalta tunnelmassa on myös ripaus turistisuutta, koska paikallisasutuksen sijasta vanhoissa kivitaloissa näkyy käsityöpuoteja ja muita vastaavia yrityksiä. On hyvä muistaa, että ilman turismia ja kakkosasuntojen ostajia nämä kylät olisivat tuskin nykyisessä kunnossaan.

 
Kalliojyrkänne tekee Beynacin rakenteesta erikoisen, sillä alue jakautuu ylempään osaan linnan ympärille sekä jokivarren alakylään. Jokivarressa on miellyttävä kävelytie, jonka varrelta voi katsella melojia sekä turistiristeilyjä tekeviä gabarre-aluksia. Kävelemme vielä kappaleen matkaa ja olemme kiitollisia satunnaisista pilvistä, jotka varjostavat yhä vain kuumasti porottavaa aurinkoa.

Alhaalta jokirannasta näkee hyvin, kuinka huiman kalliokielekkeen päällä linna kohoaa. Ruokaravintolat ovat vielä kiinni ennen päivällisajan alkamista, joten palailemme hiljalleen parkkipaikan suuntaan. Ohitamme matkan varrella kolme kissakaverusta, jotka syövät matalan kivimuurin päälle tarjoiltua ruokaa. Paikallinen nainen kertoo pitävänsä kulkukissoista huolta ja rokotettujakin katit kuuluvat olevan. Tämän ymmärtäminen onnistuu kovin heikollakin ranskan taidolla.

La Roque-Gageac

La Roque-Gageac sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Beynacista. Kylä on rakentunut joen pohjoisrannalle korkean kallioseinämän alle. Poikkeuksellinen sijainti ja vanhat kivitalot tekevät La Roque-Gageacista hyvin kuvauksellisen. Joen ja kallion välissä ei ole valtavasti tilaa, joten kylä on varsin pieni. Jokirantaa seuraavan maantien lisäksi hieman ylempänä kulkee pari samansuuntaista kujaa.

Tien varrelta löytyy suuri parkkipaikka, jonne jätämme automme. Dordognen kylien parkkipaikat ovat pääsääntöisesti maksullisia, kun taas Château des Milandesin tai Marqueyssacin puutarhan kaltaisten nähtävyyksien pysäköintialueet ovat ilmaisia. La Roque-Gageacin perinteiset perjantaimarkkinat ovat saapuessamme jo päättymäisillään, mutta tarjolla olisi vielä makkaroita, juustoja, viiniä sekä muita seudulla tuotettuja elintarvikkeita.

Läheiseltä laiturilta pääsisi gabarre-aluksella tehtävälle jokiristeilylle, mutta emme aio nyt lähteä vesille. Tutkimme parin matkamuistomyymälän valikoimia, minkä jälkeen siirrymme pian lounaalle sopivalta vaikuttavaan Le Patio -ravintolaan.

Ravintolan sisäpiha tuntuu viihtyisältä ja palvelu on oikein ystävällistä. Täällä päin Ranskaa on tarjolla yleensä aina ankkaa, ja oma valintani onkin tällä kerralla runsaiden lisukkeiden kera tarjottu ankkavarras. Annos on oikein maukas.

Joen vartta seuraavan maantien varrella on muutamia kauppoja sekä ravintoloita. Kävelemme jokea seuraten kohti Château de la Malartrieta, joka on kaunis pieni linna kylän laidalla. Linna ei ole avoinna yleisölle, mutta sen voi vuokrata korkeintaan 16 hengen ryhmän majoitukseen.

Kävelen hieman Château de la Malartrien ohitse ja käännyn katselemaan jokimaisemaa La Roque-Gageacin keskustaan päin. Vanhat talot ja vehreä luonto näyttävät upeilta, vaikka päivän sää pysytteleekin kovin pilvisenä.

Palaamme takaisin päin kalliojyrkänteen vieressä kulkevaa kujaa pitkin. Korkea kallio näyttää komealta, mutta se luo myös oman vaaransa asutuksen ylle. Pysähdymme tavaamaan ranskankielistä kylttiä, jossa kerrotaan, kuinka osa kalliosta romahti tammikuussa 1957. Useita taloja tuhoutui ja raunioista löytyi kolme kuolonuhria. Samalla kylän ohittava tie jouduttiin sulkemaan kahdeksi vuodeksi ja pelättiin, toipuisiko La Roque-Gageac koskaan entiselleen.

Pienellä kylällä on pitkä historia. Korkealla kallioseinämän keskellä on kiveen louhittu La Roque-Gageacin linnoitus, jonne voisi kiivetä pitkiä portaita pitkin. Pääsymaksu aikuisilta on tätä kirjoittaessani seitsemän euroa. Ryhmämme ei innostu lähtemään portaisiin, joten linnoitusvierailu jää tällä kerralla väliin. Muinaiselta tähystyspaikalta olisi varmasti hienot maisemat ympäristöön, vaikka toisaalta uskon ettei näkymä voi mitenkään olla parempi kuin Marqueyssacin roikkuvista puutarhoista.

Pysähdymme vielä syömään jäätelöt jokimaisemaa ihaillen, kunnes kuja laskeutuu paikalliselle kirkolle. Église Notre-Dame de La Roque-Gageac on pieni mutta kaunis rakennus, josta jäävät mieleen alttarin yläpuolella ympyrää lentävät pääskyset.   

Kirkon vieressä on kylän erikoisuus, nimittäin subtrooppinen puutarha. Paikallinen ilmasto soveltuu yllättävänkin eksoottisille kasveille, joten saamme kävellä hetken bambujen, palmujen sekä banaanipuiden keskellä.

Vaikka La Roque-Gageac on pieni kylä, löytyy sieltä lyhyessäkin ajassa monenlaisia tunnelmia sekä mieleenpainuvaa nähtävää. Meiltä kuluu kylässä ruokailuineen reilut kolme tuntia, vaikkemme lähteneet jokiristeilylle tai kiivenneet linnoitukselle. La Roque-Gageacin kauneus ja kiireetön tunnelma jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

Domme

Dommen sijainti on naapureihinsa verrattuna sikäli erilainen, että koko kylä sijaitsee korkean mäen päällä eikä virran varrella. Tarjolla on kuitenkin hienoja maisemia alas Dordogne-joen laaksoon. Dommen keskusta on edellä mainittuihin kyliin verrattuna paljon suurempi, sillä täällä on useita eri suuntiin kulkevia kujia ja katuja.

Auto jää täälläkin maksulliselle parkkipaikalle, josta suuntaamme kohti muurien ympäröimää keskustaa. Saavumme pian mahtipontiselle Porte des Tours -portille, jonka kautta pääsemme tutustumaan Dommen kujiin.

Domme vaikuttaa muiden käymiemme kylien tapaan varsin hiljaiselta. Vain kauppojen reunustamalla vilkkaimmalla kadulla sekä keskusaukiolla näkyy kerralla useampia ihmisiä. Kivimuureja ja talojen seinustoja koristavat kauniisti kukkivat ruusut.

Kylän päänähtävyys on aivan keskustan alta löytyvä luolasto. Sisäänkäynti tapahtuu keskusaukiolta, jonne kerääntyy parinkymmenen ihmisen ryhmä opastettua kierrosta varten. Ostamme liput aukiolla olevasta toimistosta ja ehdimme sopivasti mukaan pian alkavalle kierrokselle. Sisälle luoliin pääsee vain ranskaksi opastettuna, mutta mukaan saa englanninkielisen infolappusen. Kierrosten aikataulu kannattaa tarkistaa etukäteen netistä. Opastukset ovat noin kolmen vartin mittaisia ja valokuvaaminen maan alla on ehdottomasti kielletty.

Dordognen alueella on paljon erilaisia luolia, mutta tuntuu hämmästyttävältä löytää suuri tippukiviluolasto aivan Dommen keskustan alapuolelta. Tippukiviä on paljon ja kierroksen varrelle jää useita eri kokoisia luolasaleja. Näemme muutaman lepakonkin, mutta niitä ei lennä vastaan kovin montaa. Ohjelmaan kuuluu muutaman minuutin mittainen taidehetki, jonka aikana erästä luolan salia valaistaan värivaloin pianomusiikin säestämänä. Lopuksi noustaan hissillä matkamuistokauppaan, joka sijaitsee Dommen parhaiden näköalapaikkojen läheisyydessä.

Kylän laidalta avautuu upeita näkymiä kauas Dordogne-joen laaksoon. Pysähdymme useampaan kertaan katselemaan vehreitä kukkuloita ja viljelysmaita. Tässä Ranskan kolkassa viehättävät niin maisemat kuin tunnelmakin.

Lounasaika alkaa olla pian ohitse, joten on paras pysähtyä syömään ensimmäiseen auki olevaan ravintolaan. Le Belvédère sijaitsee nimensä mukaisesti näköalapaikalla, ja on kaikesta päätellen turisteille suunnattu. Hinnoissa onkin hieman maisemalisää, mutta ruoat maistuvat meille hyvin. Ravintola on saapuessamme lähes tyhjillään, joten palvelukin toimii ripeästi. Voisin silti kokeilla seuraavalla kerralla jotain perinteisempää ravintolaa Dommessa.

Ohitamme vielä kerran keskusaukion, jonne on taas kerääntynyt uusia ihmisiä luolakierrosta varten. Jatkamme aukion kulmalta alamäkeen viettävälle Dommen eräänlaiselle pääkadulle Grand Ruelle, jonka varrella on paikallisia tuotteita myyviä putiikkeja.

Puodeissa näkyy mukavannäköistä keramiikkaa sekä esimerkiksi hienoja takorautaesineitä, mutta tuliaisostokset jäävät tällä kerralla tekemättä. Myös elintarvikkeita on tietenkin runsaasti tarjolla. Dordognessa ollaan ylpeitä erityisesti hanhenmaksasta, jota mainostetaan monessa putiikissa.

Olemme jo lähdössä pois Dommesta, kun teen vielä pienen kierroksen sivukujilla. Täällä nenään tulee herkullisen makea tuoksu. Eräässä puodissa myydään uunituoreita Cannelés de Bordeaux -leivoksia, ja niitä täytyy tietenkin ostaa pussillinen mukaan. Vietimme juuri ennen Dordogneen saapumista muutaman päivän miellyttävässä Bordeaux’n kaupungissa, josta nämä herkulliset leivokset ovat levinneet ympäri maailman.

Olemme tehneet mukavan kierroksen Dommen kauniilla kujilla. Jokainen Dordognen kylä on hurmannut meidät omalla tavallaan. Tätä Ranskan lounaisosasta löytyvää aluetta on helppo kutsua pikkukylien ystävän paratiisiksi.