Vietimme viime viikonlopun vaimon kanssa taitoluistelun EM-kilpailujen merkeissä Tallinnassa. Kilpailut tarjosivat hienoja urheiluelämyksiä ja ehdimme kierrellä sunnuntaina myös vanhankaupungin kaduilla.

Vaimoni suosikkilajista taitoluistelusta on tullut meille mukava yhteinen penkkiurheiluharrastus, kun olemme käyneet katsomassa lukuisia kansainvälisiä kilpailuja. Vaikka oma urheilukiinnostukseni painottuu erityisesti jalkapalloon, olen seurannut aina mielelläni kaikkia lajeja. Taitoluistelussa viehättää erityisesti urheilun ja taiteen yhdistyminen äärimmäisen haastavaksi kilpaurheiluksi, jonka taitajat yltävät ilmiömäisiin suorituksiin. Kiinnostusta lisää tietysti se, että olen ehtinyt seurata monen luistelijan uraa jo pitkään.

Kävimme Tallinnassa järjestetyissä EM-kilpailuissa myös vuonna 2010, jolloin kisapaikkana oli Saku Suurhall. Nyt areenana on jokseenkin harmaalla Lasnamäen alueella sijaitseva Tondiraban jäähalli, jonne kuljemme paikallisbussilla. Matka Tallinnan keskustasta taittuu reilussa vartissa, mutta linja-autot ovat varsinkin kilpailujen päättymisen jälkeen kovin täysiä. Halli on ulkoa päin katsottuna hieman erikoinen betonimöhkäle, mutta kaukalo ja katsomo muodostavat erinomaisen kilpailuympäristön. Katsomoiden takana olevat käytävät käyvät kuitenkin lyhyillä jäädytystauoilla turhan ahtaiksi, ja palvelutasoa voisi ehkä muutenkin kehittää vaikkapa ruoan ja juoman myyntipisteitä lisäämällä.

Saavumme Tallink MyStarilla taittuneen merimatkan jälkeen Tallinnaan perjantaina niin, että ehdimme hyvin hallille ennen naisten vapaaohjelman alkua. Suomea edustavat toissa kaudella läpimurtonsa tehnyt Janna Jyrkinen sekä kotikylältäni Keravalta maailmalle ponnistanut Linnea Ceder. Molempien sijoitukset valuvat niin paljon kymmenen kärjen ulkopuolelle, ettei maamme saa ensi vuoden EM-kisoihin kuin yhden edustuspaikan. Suomen naisluistelijoiden kärki on tällä hetkellä ilahduttavan laaja, mutta maailman kärkeen on toistaiseksi matkaa.

Kilpailu huipentuu Viron oman Niina Petrokinan loistavaan esitykseen, joka vie hänet ykkössijalle. Viimeisenä luisteleva ennakkosuosikki Anastasiia Gubanova vastaa Petrokinan luomaan hurmokseen hyvin, mutta georgialainen saa tyytyä hopeaan. On mahtavaa päästä todistamaan Viron historiallista voittoa paikan päällä, sillä tunnelma hallissa nousee aivan kattoon. Mieleeni palaa Laura Lepistön voitto kotijäällä Helsingissä tammikuussa 2009. Suomalaismenestys olisi maistunut erityisen hyvältä Tallinnassakin, sillä katsomossa riittää runsaasti suomalaisia taitoluistelun ystäviä.

Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu jäätanssiin, jonka lauantaiseen vapaatanssiin Juulia Turkkila ja Matthias Versluis lähtevät rytmitanssin jälkeen neljänneltä sijalta. Myös Suomen toinen pari, aina energisen show’n tarjoava Yuka Orihara ja Juho Pirinen on erinomainen sijoittuen lopulta seitsemänneksi. Juulialle ja Matthiakselle käy niin kuin etukäteen pelkäsinkin, eli mitalit karkaavat todella niukalla erolla muille luistelijoille. Mieltäni lämmittää Italian parin Charlène Guignardin ja Marco Fabbrin voitto, jonka ansiosta pääsen laulamaan sitä toista osaamaani kansallislaulua eli Inno di Mamelia.

Kilpailutapahtumat päättää miesten vapaaohjelma, jonka avaa ikinuori keravalaislähtöinen Valtter Virtanen. Kärkikamppailussa nähdään yllättäviä käänteitä, kun lyhytohjelman jälkeen vasta kahdeksantena ollut Sveitsin Lukas Britschgi kirii uransa ensimmäiseen suurvoittoon. Italian pitkänhuiskea Nikolaj Memola nousee toiseksi, kun taas ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Ranskan Adam Siao Him Fa taipuu kolmanneksi. Suurin odotuksin kotijäälleen liukuneet virolaiset Selevkon veljekset jäävät kauas mitaleilta, jotka karkaavat myös latvialaiskatsojat villinneen Deniss Vasiljevsin ulottumattomiin.

Taitoluistelun katsominen on varsinaista kestävyysurheilua, sillä yksi kilpailu saattaa kestää nelisen tuntia. Kun esimerkiksi lauantaina oli kaksi kilpailua, vietimme hallilla reilut yhdeksän tuntia kerralla. Piristystä toi ruoan ja juoman lisäksi kiertely käytävillä, joilla näkyi tuttuun tapaan melko paljon kisoissa mukana olleita urheilijoita. Esimerkiksi pariluistelun voittajat Minerva Fabienne Hase ja Nikita Volodin ilahduttivat pieniä katsojia tarjoamalla mitalejaan yhteiskuvia ottaneiden fanien kaulaan.

Minusta on mukavaa, että taitoluistelussa kilpailijat ovat moneen muuhun lajiin verrattuna helpommin tavattavissa. Satuimme paikalle esimerkiksi silloin, kun naisten kärkikolmikolle jaettiin hallin kulmauksessa kisojen sponsorina toimivan kellofirman tuotteet sekä lyhytohjelman pikkumitalit. Yhteiskuviakin olisi tietysti saanut jäädä ottamaan.

Jätämme sunnuntaina EM-kisojen loppunäytöksen väliin, mutta varaamme muutaman tunnin aikaa Tallinnassa kiertelyyn ennen paluulaivan lähtöä. Suuntaamme aluksi Rotermannin kortteleihin. Vanha teollisuusalue on muuttunut viihtyisäksi kauppojen ja ravintoloiden keskittymäksi, jonka ilme tuntuu kehittyvän edelleen. Esimerkiksi aiemmin hyväksi toteamamme Pull-ravintola näyttää olevan yhä paikallaan.

Askeleemme johtavat vähitellen Tallinnan vanhaankaupunkiin. Keskiaikaiset mukulakivikadut on nähty moneen kertaan, mutta koska edellisestä Viron-matkasta on jo pian pari vuotta, tuntuu mukavalta kierrellä tutuilla kulmilla ja nähdä, onko mikään muuttunut. Ohitamme pari aiemmilla matkoilla vuokraamaamme asuntoa sekä monta kaunista vanhaa kivitaloa. Melkein tekisi mieli poiketa mainioon Gelato Ladies -jäätelökahvilaan, mutta kaduilla puhaltava hyytävä viima vaatii lämpimämpiä herkkuja.

Suunnistamme Mestaripihalla sijaitsevaan suklaakahvila Pierreen. Olemme joskus aiemmin käyneet katselemassa kuvauksellista pihaa ja nähneet ulkopöydät täynnä ihmisiä. Nyt kuuran peittämillä tuoleilla ei näy ketään, mutta kahvila tarjoaa mukavan lämmittelypaikan.

Pierren kahvila on sisustettu niin veikeään tapaan, että se täytyy kokea paikan päällä. Värikäs antiikkihuonekalujen, sametin, näyttävien valaisimien ja muun rekvisiitan täyttämä tila tuntuu jonkinlaiselta teatterilavasteelta. Viimeistään taustalla soiva ranskankielinen musiikki vie ajatukset vuosikymmenten takaiseen Pariisiin. Makeat kakkupalat ovat yhtä runsaita kuin sisustuskin, joten tänne on hyvä suunnistaa toistekin makeannälän iskiessä.

Tallinnassa olisi useampiakin kiinnostavia museoita, jotka ovat meiltä vielä käymättä. Tiesimme kuitenkin tällä kerralla jo etukäteen, ettei vähäinen aikamme riitä kahvilaa suurempiin vierailuihin. Niinpä kuvassa taustalla näkyvä Kiek in de Kökin linnoitusmuseo jäi jälleen väliin, samoin kuin esimerkiksi Paksun Margareetan tornissa toimiva merimuseo sekä Kadriorgin palatsin taidemuseo.

Viima vain yltyy ja Tallinna alkaa peittyä lumisateeseen, kun jatkamme kierrostamme Toompean mäellä. Haluan silti kurkata maisemaa yhdeltä Tallinnan parhaista näköalapaikoista eli Patkulin näköalatasanteelta.

Laskeudumme Toompean mäeltä kaupungin matalampiin osiin Pikk jalg -katua eli Pitkää jalkaa pitkin. Vaikkei vanhassakaupungissa mitään ruuhkaa olekaan, ehdimme kohdata kävelykierroksemme aikana monta opastettua turistiryhmää. Ne muistuttavat siitä, kuinka historiallista Tallinnaa tullaan katsomaan eri puolilta maailmaa ympäri vuoden.

Majoituimme matkallamme Park Inn by Radisson Central Tallinn -hotellissa, jonne olimme löytäneet hyvän Black Friday -tarjouksen. Perustason huone oli mukava, aamiainenkin maistui ja sijainti toimi niin läheistä satamaa kuin hallille kulkevia bussejakin ajatellen. Ainoa hotellista ottamani kuva esittää silti vain päätyseinää, johon Helena Hanni ja Vahur Agar ovat viime kesänä taiteilleet upean muraalin. Taitoluistelu oli erinomainen syy palata Tallinnaan, mutta ensi kerralla houkuttaisi nähdä kaupunki taas lämpimämmistä ja aurinkoisemmista säistä nauttien.

Tutustu myös muihin Lähtöportin juttuihin Tallinnasta.

Kävin edellisessä Tallinna-jutussani läpi vanhankaupungin tunnelmallisimpia kolkkia. Tällä kerralla nautitaan kävelystä muualla Tallinnassa. Reitti kulkee Telliskiven, Kalamajan ja Noblessnerin halki kohti rannan kävelytietä ja betonista Linnahallia.

Ei sellist küll maailmas kusagil leidu kui Saaremaa heinamaal juunikuu ööl. Balti Jaama Turgin edustalla musisoiva harmonikansoittaja virittää ilmoille tutun valssin sävelet ja aurinko lämmittää jo melkein kuin kesäkuisella Saarenmaalla. Heitän soittajalle kolikon ja alan jo mielessäni suunnitella matkoja Itämeren saarille ja muuallekin Viroon. Viereiseltä Balti Jaamin rautatieasemalta pääsisi junalla Tarttoon, Narvaan, Viljandiin ja moneen muuhunkin kohteeseen.

---

BALTI JAAMA TURG

Baltian aseman tori kuuluu suosikkipaikkoihini Tallinnassa. Tutustuimme edellisellä matkallamme alakerran katuruokatarjontaan ja ehdin nytkin jo hetken haaveilla Baojaamin höyrysämpylöistä. Alakerta on kuitenkin pääsiäislauantaina sen verran ruuhkainen, että syömme lopulta ylemmän kerroksen baariravintola Kobessa. Aurinkoinen terassi näyttää suositulta, mutta sisältä löytyy helposti vapaa pöytä. Koben hampurilainen on yllättävänkin maukas, joten ateriasta jää hyvä mieli. Kiertelemme vielä Balti Jaama Turgin yläkerrassa, jossa on myynnissä monenlaista tavaraa vaatteista antiikkilöytöihin.

---

TELLISKIVI
 
Balti Jaama Turgin vierestä löytyvä Telliskiven luova keskus on suosittu alue, joka tunnetaan erilaisista putiikeista, ravintoloista sekä luovien alojen yrityksistä. Rosoisissa kortteleissa on paljon katutaidetta ja seinille on ilmestynyt edellisen vierailumme jälkeen paljon uusia teoksia.

Kuhina Telliskiven ympärillä saattoi olla kovimmillaan jo muutamia vuosia sitten, mutta alueen viehätysvoima on pysynyt ennallaan ja paikka tuntuu kehittyvän edelleen.

Itseäni ei oikeastaan kiinnosta lainkaan pidetäänkö Telliskiveä trendikkäänä vai ei. Palaan tänne mielelläni vaikkapa jokaisella Tallinnan-matkalla, jos aikaa vain on riittävästi.

Telliskiveen ei kannata tulla kiirehtimään, sillä alue sopii parhaiten tunnelmasta nauttimiseen, kiireettömään kuljeskeluun ja ympäristön tutkimiseen.

Keskitymme tällä kerralla katutaiteeseen, joten jätämme Telliskiven ykkösnähtävyyden Fotografiskan väliin. Olen käynyt tutustumassa Fotografiskaan kertaalleen, mutta koska näyttelyt vaihtuvat useamman kerran vuodessa, riittäisi valokuvataiteen näyttelytilassa aina uutta katseltavaa.

Aurinkoinen päivä on houkutellut paljon ihmisiä ulkoilmaan. Esimerkiksi vaunuravintola Peatuksen terassilla näyttäisi olevan rento meininki. Vaunut muistuttavat Telliskiven historiasta entisenä junavarikkona.

Käväisemme ohimennen Telliskiven ostoskäytävillä, joiden pikkukaupoista voisi tehdä monenlaisia löytöjä. Mieleeni jää värikäs sisustusliike Universaal Universum, jossa riittää eksoottisia esineitä eri puolilta maailmaa. Universaal Universum on kasvanut ketjuksi, jolla on Virossa jo tusinan verran liikkeitä. Yllä oleva kuva on Telliskiven sijasta Tallinnan vanhankaupungin myymälästä.    

---

KALAMAJAN PUUTALOALUE

Matkamme jatkuu Kalamajan puutaloalueelle, joka alkaa heti Telliskiven laidalta. Virallisesti ottaen Kalamajan kaupunginosa on niin suuri, että niin Telliskivi kuin kaikki muutkin tässä kirjoituksessa mainitut paikat kuuluvat sen alueeseen. Itselleni kuitenkin juuri tämä perinteikäs asuinalue edustaa sitä aidointa Kalamajaa.

Entisellä kalastajien asuinalueella viehättää erityisesti puutaloarkkitehtuuri. Monet vanhoista taloista on maalattu iloisilla väreillä ja alueella vallitsee mukava ilmapiiri.

Kalamajalla on pitkä historia, sillä paikalla on asuttu jo 1300-luvulla. Vuonna 1870 valmistunut rautatie mahdollisti Tallinnan teollistumisen ja Kalamajan sympaattiset puutalot rakennettiin aikoinaan tehdastyöläisten kodeiksi. Kävisin joskus mielelläni Kalamajan museossa, jossa voi tutustua alueen asukkaiden tarinoihin.

Oikaisemme kohti merenrantaa Kalamajan puistohautausmaan halki. Vuosisatoja vanha entinen hautausmaa toimii nykyään puistona, joka on saanut luonnonsuojelualueen aseman.

---

NOBLESSNER

Puistohautausmaan kulmalta saavutaankin jo Tallinnan nopeimmin kehittyväksi alueeksi mainittuun Noblessneriin. Ohitamme sisustusliike Shishin ja Põhjalan panimoravintolan, minkä jälkeen alammekin olla jo rannassa.

Noblessner on kiinnostava sekoitus vanhaa ja uutta. Entisen sukellusvenetehtaan tiloihin avattu keksintötehdas Proto on mainio paikka, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Tällä kerralla pysähdymme vain Proton kahvilaan levähtämään hetkeksi. Viereisestä rakennuksesta löytyy Taidekeskus Kai sekä pari laadukasta ravintolaa.

Suunnistamme kohti rantaa pitkin kulkevaa kävelytietä ja näemme rivistön upouusia kerrostaloja. Niiden takana meidät yllättää persoonallinen Iglupark. Yöpyminen tummalla puulla verhotussa kodikkaassa iglussa voisi olla hauska kokemus, sillä tarjolla on hyvä merimaisema.

Osa igluista on tarkoitettu kokouskäyttöön ja lisäksi löytyy myös saunaigluja. Iglukylään kuuluu myös baarikahvila, jonka terassille on kerääntynyt muutamia ihmisiä.

---

RANNAN KÄVELYTIE

Kun Igluparkista suuntaa keskustan suuntaan, saapuu saman tien merimuseo Lennusadamin alueelle. Lennusadam on hieno museo, johon olemme tutustuneet kertaalleen muutama vuosi sitten. Nyt ohikulkumatkalla saamme katsella jäänmurtaja Suur Tõlliä, joka on saanut nimensä virolaisesta kansantarustosta.

Sää tuntuu mukavan keväiseltä, sillä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta eikä kevyt merituulikaan pahemmin viilennä ilmaa. Naurulokit viihtyvät rantakallioilla ja tuntuu kuin kesä olisi jo lähellä.

Lennusadamin naapurista löytyy pahamaineinen Patarein merilinnoitus, joka toimi vuoteen 2002 saakka vankilana. Kommunismin ajan julmuuksista kertova karu vankilamuseo on tällä hetkellä suljettu ja näyttelytilat on tarkoitus avata entistä ehompina vuonna 2026.

Matkamme jatkuu Kalarannan rantapromenadia pitkin. Rannan tuntumaan on noussut uusia asuntoja, joiden takana häämöttää jo suunnittelemani kävelyreitin päätepiste Linnahall.

---

LINNAHALL

Rannalla kohoava Linnahall on niin ruma, että siinä on jotain kiehtovaa. Massiivinen rakennelma edustaa karumpaa betoniarkkitehtuuria kuin Itä-Pasila ja on neuvostoliittolaisen brutalismin malliesimerkki.

Linnahall valmistui vuonna 1980, jolloin Moskovan olympialaisten purjehduskilpailut järjestettiin Tallinnassa. Kilpasatama oli Piritassa, mutta kaupunkiin rakennettiin olympialaisia varten paljon muutakin, kuten Linnahall, Olümpia-hotelli ja televisiotorni.

Linnahallin käyttötarkoitus ei ehkä ensi silmäyksellä selviä, mutta jättimäisen betonikuoren alla on toiminut yli 4000-paikkainen konserttisali sekä 3000-paikkainen jäähalli. Valot sammuivat vuonna 2009, minkä jälkeen suljetut tilat ovat jääneet rapistumaan ja kärsineet vesivaurioista.

Linnahall oli parhaina päivinään tärkeä konserttiareena, eivätkä sisätilat näytä netistä löytyvien valokuvien perusteella lainkaan hullummilta. Tuntuu jotenkin oudolta kävellä graffitien peittämässä ympäristössä ja kuvitella, että jossain alapuolella esiintyivät aikoinaan Apocalyptica, Duran Duran, Scorpions, Céline Dion, Toto, Lou Reed ja monet muut maailmantähdet.

Linnahallin tulevaisuus on hämärän peitossa, sillä monista suunnitelmista huolimatta mitään virallista korjauspäätöstä ei tietääkseni ole saatu aikaan. Vaikka Linnahall näyttääkin ulkoapäin vastenmieliseltä, toivoisin sen heräävän vielä uudelleen eloon. Rakennus on jo historiansakin vuoksi varsin mielenkiintoinen.

Linnahall on suosittu ajanviettopaikka varsinkin tällaisena lämpimänä lauantai-iltana. Kaupunkilaisia kerääntyy ylätasanteelle erilaisine eväineen ja osa kiipeilee vaikeakulkuisempiin kulmauksiin istuskelemaan rauhassa. Paikallinen nuorten miesten porukka näyttää valmistautuneen pidempäänkin illanviettoon. Jokaisella on mukana omat rommi- ja kolapullonsa, joista voi mukien puuttuessa ottaa huikkaa vuorotellen. Mukavaa iltaa ja reipasta huomista vaan heillekin!

Ruman rakennuksen päältä saa ihailla kaunista maisemaa Suomenlahdelle. Täältä voi seurailla laivojen kulkua kohti Helsinkiä ja katsella myös rannan kävelyreittiä Patareihin, Lennusadamiin ja kauempana häämöttävään Noblessneriin saakka.

Linnahallin päältä avautuu komea maisema myös keskustan suuntaan. Rapistuvan betonin keskeltä voi katsella, kuinka Virun rinnalle kohoaa aina vain uusia kiiltäviä pilvenpiirtäjiä. Tallinna muuttuu jatkuvasti, mikä tekeekin siitä erityisen kiinnostavan matkakohteen, josta voi löytää aina jotain uutta koettavaa. Neljän Ruusun Tallinnan aallot -kappaleen sanoin ootan jo nyt milloin tiemme taas uudelleen kohtaa.