Suomi
Ähtärin eläinpuisto – pandoja ja paljon muutakin

Etelä-Pohjanmaalta löytyvä Ähtärin eläinpuisto tunnetaan luonnonmukaisuuteen pyrkivänä koko perheen retkikohteena sekä kahden söpön jättiläispandan kotina. Kesäinen vierailu sai pohtimaan eläinpuiston hyviä ja huonoja puolia.
Ähtärin suurimpina vetonauloina toimivat jättiläispandat Jin Bàobào sekä Huá Bào, jotka tunnetaan paremmin suomalaisilla nimillään Lumi ja Pyry. Jättiläispandat elävät luonnossa pelkästään muutamilla Kiinan vuoristoalueilla, mutta niitä voi nähdä muualla maailmassa noin kahdessakymmenessä eläintarhassa. Kiina ei luovu kansallisaarteistaan pysyvästi, vaan esimerkiksi Lumi ja Pyry saapuivat Ähtäriin 15 vuoden vuokrasopimuksella. Ähtärin pandoihin liittyy ristiriitaisia tunteita, sillä niiden hankkiminen oli kallista ja eläimillä on myös roolinsa Kiinan ulkopolitiikassa. Pandojen lennättäminen toisella puolella maailmaa sijaitsevaan eläintarhaan herättää myös eettisiä kysymyksiä.
Pandat saapuivat Ähtäriin tammikuussa 2018 suuren mediakohun saattelemina. Niiden hankkiminen oli valtava riskisijoitus, sillä Kiinaan maksettavan vuokran arvioidaan olevan noin 15 miljoonaa dollaria. Päälle tulevat vielä ylläpitokustannukset, joihin kuuluu muun muassa eläinten asunnoksi rakennettu pandatalo sekä tuhansista bambukiloista koostuva ravinto. Riskiä lisää Ähtärin sijainti, sillä useimmat muut pandoja vastaanottaneet eläintarhat toimivat Madridin tai Wienin kaltaisissa suurkaupungeissa. Pandojen hankkiminen perustui oletukseen, jonka mukaan ne lisäävät radikaalisti kävijämääriä ja tuovat myös välillisesti työpaikkoja Ähtärin ympäristöön.
Pandojen ensimmäinen Suomen-vuosi oli vilkas ja kävijämäärät vastasivat suurin piirtein odotuksia. Tämän jälkeen on ollut hiljaisempaa. Pääsylippujen hinnat ovat olleet suhteellisen korkeita ja jos pandat on kertaalleen nähty, lienee ymmärrettävää, ettei niiden luokse välttämättä lähdetä vuodesta toiseen ainakaan kovin monen sadan kilometrin päästä. Ähtäristä onkin kuulunut huolestuttavia uutisia, joiden mukaan kassa kumisi tyhjyyttään jo ennen koronakriisiä. Uutisissa on väläytelty jopa mahdollisuutta pandojen palauttamisesta Kiinaan, mutta toistaiseksi on päädytty vain ihmisiä koskeviin yt-neuvotteluihin.
Eri puolille maailmaa siirrettävillä pandoilla on taloudellisten tekijöiden lisäksi myös poliittinen rooli hyväntahdon lähettiläinä, jotka luovat positiivisia Kiinaan liittyviä mielikuvia. Maan hallinto kääntää mielellään kansainvälistä huomiota sympaattisiin pandoihin, jolloin esimerkiksi ihmisoikeuksiin ja ilmansaasteisiin liittyvät ongelmat jäävät ehkä hetkeksi taka-alalle.
Eläintarhojen eettisyys on herättänyt viime vuosina kiivasta keskustelua myös laajemmassa mittakaavassa. Erityisesti eläinten sulkeminen vankeuteen on vahvasti kyseenalaistettu. Osassa maailman eläintarhoista tapahtuukin räikeitä eläinoikeusrikkomuksia, mutta vastuulliset toimijat tekevät toisaalta tärkeää eläinsuojelutyötä sekä jakavat luonnonsuojeluun liittyvää tietoa. Eläintarhoihin on hyvä suhtautua kriittisesti, mutta asiat eivät ole aina aivan yhtä mustavalkoisia kuin pandan pörheä turkki. Kaupallisuuskaan ei ole välttämättä huono asia, kunhan eläinten hyvinvoinnissa ei tingitä, eikä tarhoihin otettaisi niihin sopeutumattomia lajeja.
Jättiläispanda on ollut erittäin uhanalainen laji, mutta suojelutyön tuloksena luonnonvaraisten pandojen määrä on noussut viime vuosikymmeninä sen verran, ettei lajin katoaminen ole yhtä akuutti uhka kuin aiemmin. Pandojen elinpiiri Sichuanin vuoristossa on silti suppea ja yksittäinenkin katastrofi saattaisi verottaa pandakantaa dramaattisesti. Siksi tarhoissa elävät yksilöt antavat edelleen turvaa lajin säilymistä ajatellen. Eläintarhojen pandoja tutkimalla saadaan myös arvokasta tietoa, jota hyödynnetään luonnossa elävien pandojen suojelutyössä. Kriittiset äänet ovat tosin muistuttaneet, että Kiinan ja WWF:n symbolina paistattelevien pandojen suojelu on saanut jopa ylimitoitetustikin resursseja moneen vähemmän suloiseen lajiin verrattuna.
Ähtärin pandojen viihtymiseen on panostettu huomattavasti ja puitteet lienevätkin maailman huippuluokkaa. Esimerkiksi sisätilojen lämpötila ja ilmankosteus on säädetty juuri sopivaksi ja eläimet pääsevät halutessaan ulkoilemaan yllättävänkin laajalle kiipeilytelineillä varustetulle alueelle. Myös Suomen vuodenajat lumisine talvineen vastaavat pandojen luonnollista elinympäristöä. Ähtärissä elätellään toiveita naaras Lumin ja uros Pyryn lisääntymisestä jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi eläimet on pidetty erillään.
Pandat ovat kieltämättä söpöjä eläimiä ja niitä on mukava katsella. Pandatalon lasiseinät takaavat hyvän näkyvyyden myös perheen pienimmille. Täytyy kuitenkin muistaa, että pandat käyttävät lähes koko elämänsä nukkumiseen tai syömiseen. Voi siis käydä niinkin, että molemmat bambukarhut ovat vierailun aikaan unten mailla, eivätkä lotkauta korvaansakaan. Päiväunet ovat kuitenkin tyypillisesti lyhytkestoisia, joten näemme itsekin vartin odoteltuamme, kuinka Lumi ja Pyry heräilevät uniltaan. Pyry käy myös pienellä lenkillä ulkoilmassa sekä näyttää hieman kiipeilytaitojaan. Suurten eläinten kauneus ihastuttaa, vaikka ne eivät edes tekisi mitään ihmeellistä. Esimerkiksi nukkuma-asennot ovat toisinaan varsin mielenkiintoisia.
Eläinpuistossa on pandojen lisäksi paljon muutakin nähtävää, sillä eri lajeja on yli viisikymmentä. Eläinpuisto on rakennettu perinteiseen suomalaiseen metsämaisemaan, joten viihtyisällä alueella on mukava kävellä. Aitauksiakaan ei ole aivan koko aikaa vieressä, joten hetkittäin päästään miltei luontopolkumaiseen tunnelmaan. Kaikkien eläinaitausten kautta kiertävälle lenkille kertyy mittaa kolme kilometriä, mutta halutessaan voi myös oikaista ja tehdä vain reilun kilometrin mittaisen kierroksen. Reitti on tätä yhtä valintaa lukuun ottamatta hyvin yksiselitteinen, joten kartan lukemiseen ei tarvitse kuluttaa aikaa.
Kolmen kilometrin taipaleeseen saa kulumaan yllättävän monta tuntia, kun pysähtyy katselemaan eläimiä ja pitää välillä evästauon. Olen kuullut hyvän vinkin, että eläinpuistokierrosta saisi Ähtärissä jatkaa vielä sulkemisajan jälkeenkin. Vierailemme eläinpuistossa heinäkuun alussa, jolloin liikkeellä on melko paljon ihmisiä. Sisäänkäynnin vieressä sijaitseva maksullinen pysäköintialue oli täynnä, mutta noin viiden minuutin kävelymatkan päästä löytyvällä ilmaisella alueella oli runsaasti tilaa.
Eläinpuistossa asuu pandojen lisäksi myös suomalaisille tutumpia ruskeakarhuja. Jos kolme iloista karhua Kasper, Jesper ja Joonatan kiinnostavat enemmänkin, voi niitä jäädä tarkkailemaan yön yli. Karhuaitauksen vieressä sijaitseva Villa Ursus tarjoaa laadukkaan majoitusvaihtoehdon kahdelle hengelle.
Joihinkin eläinpuiston asukkaisiin liittyy mielenkiintoisia kertomuksia. Freda-kettu oli erään yksityishenkilön löytöeläin, jota alettiin kasvattaa kerrostaloasunnossa koiran kaltaisena lemmikkinä. Tämä ei kuitenkaan ole Suomen eläinsuojelulain mukaan sallittua, joten Fredalle järjestettiin uusi koti Ähtärin eläinpuistosta. Ilves Matikainen puolestaan lyöttäytyi pentuna lenkkeilijän seuraan ja halusi selvästi auton kyytiin. Senkin epäillään olleen ihmisen lemmikkinä ja tulleen kasvaessaan hylätyksi.
Laajan hirviaitauksen läheltä löytyy Kaakkolammen rannalla sijaitseva taukopaikka, jonka palveluihin kuuluvat jäätelökioski sekä kahvio. Kahviosta voi hankkia esimerkiksi sämpylöiden tai hot dogien kaltaista purtavaa. Syödessään on hyvä varoa alueella päivystäviä nälkäisiä lokkeja. Pienimmät eläinpuistovieraat pääsevät purkamaan energiaansa leikkipuistossa. Kävelyreitin varrelta löytyy myös pari grillauspaikkaa omia eväitä varten.
Ähtärin eläinpuisto on pyrkinyt perustamisestaan lähtien luonnonmukaisuuteen ja onnistunut tavoitteessaan hyvin. Useimmilla eläimillä on runsaasti tilaa ja niillä on myös tarvitsemansa mahdollisuus piiloutua. Näin ollen mekään emme huomaa kaikkia eläinpuiston asukkaita lainkaan, mutta nähtävää on silti riittävästi.
Ähtäriin on otettu lähinnä suomalaisia eläimiä hirvistä ja kauriista lähtien. Lisäksi löytyy muutamia muita pohjoiseen ilmastoon sopivia lajeja, kuten lumileopardi sekä pikkupanda. Monet eläimistä lienevät sopeutuneet tarhaolosuhteisiin melko sujuvasti. Eroja kuitenkin varmasti löytyy, sillä esimerkiksi susilla on vahva vaellusvietti, toisin kuin vaikkapa luonnossakin omalla reviirillään viihtyvillä ketuilla. Itseäni säälittävät pöllöt ja muut siipiniekat, joilla ei ole mahdollisuutta lentää vapaina taivaan lintuina.
Eläinpuistokierros päättyy Farmille eli kotieläintilalle, josta löytyy tuttuja maatilan elämiä. Lisäksi voi kokeilla taitojaan esimerkiksi puujaloilla kävelyssä tai pääsee hyppäämään esteiden yli keppihevosradalla.
Koronarajoitukset ovat sulkeneet osan aktiviteeteista, eikä Farmi tunnu tänä kesänä yhtä kiinnostavalta kuin aiemmalla vierailullamme, jolloin se oli lasten ehdoton suosikkikohde. Vuohia, lampaita ja lehmiä on silti mukava pysähtyä tervehtimään.
Eläinpuiston porttien lähettyviltä löytyy sekä matkamuistomyymälä että lämmintäkin ruokaa tarjoava kahvila. Lisäksi perinteikäs Hotelli Mesikämmen ravintoloineen sijaitsee vain kivenheiton päässä. Mesikämmen on jäänyt itselleni mieleen lapsuuden kesälomareissulta, jolloin jaksoin syödä siellä peräti kolme nakkia. Ähtärissä voisi hyvin saada kulumaan useammankin päivän, sillä aivan eläinpuiston vieressä pääsee kiipeilemään seikkailupuisto Flowparkiin ja seudulla on myös houkuttelevia ulkoilumaastoja. Kerroin aiemmassa postauksessa myös Tuurin kyläkaupasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä eläinpuistosta.
Ähtärin eläinpuiston lippujärjestelmää on uudistettu, eikä pandataloon myydä enää erillisiä lippuja. Samalla pääsylipulla voi siis tutustua eläinpuiston kaikkiin kohteisiin. Liput kannattaa hankkia netistä etukäteen, jolloin välttyy jonotukselta ja saa myös pienen alennuksen. Hinnoissa on selvää pandalisää, sillä ne ovat vaikkapa Helsingin Korkeasaareen verrattuna käytännössä kaksinkertaiset. Toisaalta on ymmärrettävää, että suurten investointien kattamiseen sekä eläinten hyvinvoinnin turvaamiseen kaivataan kipeästi tuloja. Lienee hyvä myös muistaa, että pääsyliput ovat useimmille kauempaa saapuville vain pieni osa matkan kokonaiskustannuksista ja säästämisen alkuun pääsee halutessaan vaikkapa omien eväiden avulla.
Olen saattanut käydä elämäni aikana jo niin monta kertaa eläintarhassa, ettei hyvin hoidettu Ähtärikään jaksa herättää enää erityisen suurta innostusta. Haluan entistä enemmän nähdä eläimiä vain vapaana luonnossa tai vaikkapa kotieläinpihoilla. Nautin silti pandojen katselusta ja myös leikkisät saukot kuuluvat suosikkieläimiini. Ähtärin luonnonmukainen ympäristö sopii hyvin kiireettömän päivän viettoon, joten jos olet kiinnostunut eläinpuistoista, uskon Ähtärin olevan vaihtoehto parhaasta päästä.

Suomi
Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti

Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.
Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi.

Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.
Suomi
Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa

Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.
Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.

Venehallin aarteita
Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.

Merivartijoiden tärkeät tehtävät
Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa
Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä
Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki
Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.

Koko perheen Muumiseikkailu
Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.

Koskettava näyttely menetetyistä saarista
Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus
Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.
Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia2 vuotta sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti2 vuotta sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
-
Italia2 vuotta sitten
Syyslomaviikko Ligurian rannikolla
-
Espanja2 vuotta sitten
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos
-
Suomi1 vuosi sitten
Iso-Syöte ihastutti jälleen
-
Itävalta2 vuotta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
11.10.2020 at 21:18
Olen käynyt Ähtärin eläinpuistossa joskus lapsena ja tuosta päivästä on jäänyt kivat muistot!
Täytyy todeta, että erinomaisen artikkelin olet kirjoittanut aiheesta ja tuot esiin niin hyviä kuin huonojakin puolia. Itseäni ei eläintarhat oikeastaan enää kiinnosta vierailukohteena, koska olen päässyt ihailemaan eläimiä niin paljon luonnossakin.
Mika / Lähtöportti
15.10.2020 at 21:09
Kiitos Mikko! Minusta on hyvä tuoda esiin hyviä ja huonoja puolia, koska niitä molempia löytyy. Omakin kiinnostukseni eläintarhoihin on hiipunut, mutta voin silti käydä jos vastuulliselta kuulostava paikka osuu kohdalle. Omastakin lapsuuden Ähtärin-vierailusta on jäänyt hyvät muistot 🙂