Suomi
Taiteen kotitalo hämmästyttää Keravalla

Kotikaupunkini Kerava on saanut vaihteeksi positiivista mainetta, kun Taiteen kotitalo on houkutellut Keski-Uudellemaalle runsaasti kävijöitä. Purkutuomion saaneesta kerrostalosta on muotoutunut värikylläinen taide-elämys – ainakin hetkeksi.
Taiteen kotitalo on Purkutaide-projektin kahdeksas ja toistaiseksi suurin toteutus. Purkutaide henkilöityy paikalliseen graffititaiteilijaan Jouni ”Psyke” Väänäseen, joka on vetänyt projektia jo useamman vuoden ajan. Ideana on yksinkertaisesti sanottuna luoda taidetta purettavien rakennusten pinnoille.
Purkutaide nousi ensi kertaa esille nelisen vuotta sitten, kun Keravan keskustasta oltiin purkamassa kerralla runsaasti vanhaa liiketilaa ja laaja alue koristeltiin värikkäillä maalauksilla. Sittemmin maalausalustaksi on päätynyt esimerkiksi keravalainen huoltoasema, ja kohteita on löytynyt myös kaupungin rajojen ulkopuolelta. Taiteen kotitaloksi nimetty kerrostalo vie projektin aivan uudelle tasolle, sillä nyt purkutaidetta päästiin ensi kertaa tekemään pääosin sisätiloihin.
Olen seurannut mielenkiinnolla Taiteen kotitalon tarinaa niin sosiaalisessa mediassa kuin paikallislehdessäkin. Tie ei ole ollut mitenkään valmiiksi siloteltu, sillä osa kaupunginvaltuuston jäsenistä tyrmäsi idean heti alkuunsa. Heidän mielestään Purkutaide vain korostaisi Ahjon kaupunginosan pelottavaa mainetta, joka ilmeisesti kaikkien osapuolten mielestä oli kuitenkin liioiteltu. Onneksi asia saatiin osittain kauhistuneesta vastaanotosta huolimatta etenemään.
Osoitteessa Moukaritie 4 sijaitsevalla kerrostalolla on kieltämättä hieman huono maine. Moni paikallinen on kuullut talossa tapahtuneesta murhasta, eikä se muutenkaan tainnut olla kaupungin hohdokkain asuinpaikka. Talo tyhjeni joulukuussa 2017, minkä jälkeen ahjolaista autiotaloa kävivät sotkemassa niin harjoittelevat palokuntalaiset kuin luvattomat vieraatkin. Tyhjennys ei kuitenkaan ollut lopullinen, sillä Jouni Väänäsellä oli toisenlainen idea.
Taiteen kotitalo sai valtakunnallista huomiota avautuessaan heinäkuun alussa, minkä jälkeen jonoa on riittänyt päivästä toiseen. Saavumme itse paikalle elokuisena arki-iltapäivänä, jolloin sisään pääsee yllättävän nopeasti, vain reilussa kymmenessä minuutissa. En ole aivan varma oliko kyse vain hyvästä tuurista, mutta voisin kuvitella, että sisäänpääsy onnistuu loppukesän arkipäivinä suhteellisen kivuttomasti toistekin. Lomailu muualla Suomessa siirsi omaa vierailuamme muutamalla viikolla, mutta hyvää kannattaa joskus odottaa.
Taiteen kotitalon viehätys perustuu sen yllätyksellisyyteen. Viidessä kerroksessa oli yhteensä 30 asuntoa ja kun peräti 94 taiteilijalle annetaan täysin vapaat kädet, on lopputulos taatusti monivivahteinen. Joukkoon mahtuu graffitien lisäksi paljon muutakin.
Hylätystä kerrostalosta on muotoutunut oikea mielikuvitusmaailma, jonka labyrinttimaiseen sisältöön täytyy tutustua kiirehtimättä. Teosten taso vaihtelee mielestäni melko paljon. Muutamat töistä menevät yli oman ymmärrykseni tai eivät muuten miellytä silmää, mutta jokaiselle katsojalle on taatusti jotakin tarjolla. Talossa on esillä myös todellisia helmiä. Kuvassa näkyy osa Salla Ikosen maalaamasta This too shall pass -kokonaisuudesta, joka kuuluu näyttelyn parhaimmistoon.
Pari toteutusta nousee omissa silmissäni ylitse muiden. Keravalainen kuvataiteilija Jarno Sinivaara pääsee esille kahdessakin huoneessa. Neljännen kerroksen keittiöön toteutettu Perheside on lämminhenkinen teos, jossa sinertäviä seiniä koristavat niin ihmis- kuin eläinhahmotkin.
Keittiö on kauniin koskettava kokonaisuus, jossa itseäni miellyttää Sinivaaran tapa yhdistää perinteiseltä näyttävä maalaustaide katutaiteen elementteihin. Sama tyyli on tunnistettavissa myös ykköskerroksen Covid-19-vaatehuoneessa.
Perhesiteen lisäksi toinen huone, jota haluan ihailla tavallista kauemmin, on helsinkiläisen Jukka ”Jugix2” Metsäahon Concrete Garden. Ajatuksia herättävä huikea tilataideteos on siirtänyt entisen asunnon luonnon valtaan.
Niin värimaailma, kasvit kuin lattiasta kattoon jatkuva rappioromanttinen tunnelmakin miellyttävät todella paljon ja muodostavat Concrete Gardenista mahtavan visuaalisen kokonaisuuden.
Eräs talon pysäyttävimmistä asunnoista on Sheikin luoma mustavalkoinen High on Life. En kutsuisi tätä teosta kauniiksi, mutta arvostan tilan yhtenäisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta.
Toinen yhdenmukaisesti toteutettu ja helposti mieleen jäävä huone on Tuomas Kiurun valkoinen keittiö. Taiteilija sisusti ja maalasi huoneen, minkä jälkeen näyttelyvieraat ovat saaneet täydentää teoksen Tuomaksen suunnittelemilla Nopsu-tarroilla.
Myös rappukäytävät on tietenkin koristeltu teemaan sopivalla tavalla. Seiniin maalattujen graffitien lisäksi esillä on projektin isän Jouni Väänäsen maalaamia henkilökuvia. Oikeanpuoleisessa potretissa hymyilee taiteen moniosaaja Emma Salokoski, joka on ollut mukana myös Taiteen kotitalon toteuttamisessa.
Tunnelmat saattavat kääntyä huoneesta toiseen siirryttäessä aivan päälaelleen. Taiteen kotitalosta löytyy kaikkea mahdollista yllä näkyvän Nina Kuukarin maalauksen prinsessamaisesta hempeydestä inhorealistiseen rappioon. Pelkästään kynnyksen ylittämällä saattaa siis siirtyä psykedelian keskeltä täydelliseen seesteisyyteen. Yllätyksiä tulee varmasti vastaan asuttuja kotejakin kierrellessä, mutta nyt taide on venyttänyt tunneskaalan äärimmilleen. Rakennuksessa kuljetaan taiteen sisällä, joten pelkät kuvat ja tuskin videotkaan antavat täyttä käsitystä vierailukokemuksesta.
Taiteen kotitalo herättää ajatuksia myös siksi, että se tarjoaa mahdollisuuden tutustua kerralla kokonaisen kerrostalon kaikkiin asuntoihin. Rakennus on itselleni vieras, mutta koko ikäni keravalaisissa kerrostaloissa asuneena ja lukuisissa kodeissa vierailleena voin jollain tasolla samaistua tämänkin talon menneisyyteen.
Jotkut asunnoista on muokattu täysin tunnistamattomiksi, mutta monet hellat ja ikkunalaudat ovat edelleen paikoillaan. Kukahan täälläkin on elänyt ja katsellut ulos ikkunoista? Asuntojen karuilla betoniparvekkeilla on melankolinen tunnelma, mutta on täällä varmasti koettu iloakin.
Entiset asunnot antavat mahdollisuuden luoda varsin kokonaisvaltaisia tilataideteoksia. Moni taiteilija onkin ottanut seinien lisäksi myös lattian, katon sekä ikkunat käyttöönsä luoden kolmiulotteisia ja tilaa hyödyntäviä maalauksia. Mukana saattaa olla myös erilaisia esineitä. Kuvan eteläamerikkalainen hahmo on osa Viivi ”Viv Magia” Vierisen maalaamaa huonetta, jonka vastakkaisella seinällä on saamelaisnainen poroineen.
Joissakin alimman näyttelykerroksen huoneissa on käytetty myös ääntä ja valoja, mutta sähkön puuttuminen lienee rajoittanut ylempien kerrosten toteutuksia. Äänien tai vaikkapa liikkuvan kuvan hyödyntäminen olisi voinut joissakin tapauksissa vahvistaa elämystä, mutta läheskään kaikki teokset eivät vaadi mitään ylimääräistä ympärilleen.
Vaikka graffitit ja katutaide mielletäänkin helposti nuorison asiaksi, sopii Taiteen kotitalo mainiosti kaikenikäisille. Talossa näkyi vierailumme aikaan kaikenlaisia ihmisiä vauvasta vaariin. Perille olivat löytäneet niin eläkeläiset kuin lapsiperheetkin. Lasten osalta muistutan, että alle 18-vuotiaat ovat tervetulleita ainoastaan vanhempien seurassa. Kävijämäärää kontrolloidaan niin, että sisällä pääsee liikkumaan suhteellisen väljästi. Turvaetäisyyksien pitäminen on toki jokaisen omalla vastuulla.
Omat lapsemme nauttivat Taiteen kotitalossa vierailusta suuresti. Kiersimme kaikki huoneet läpi ja viivyimme näyttelyssä lähes kaksi tuntia. Erityisesti värikkyys sekä eläinhahmot olivat tyttärien mieleen. Hauskojen yksityiskohtien löytäminen herätti riemua, eikä lastenkaan aika käynyt tällä taidevierailulla missään vaiheessa pitkäksi. Kuvan iloisen jäniksen on taiteillut Tua Musakka.
Taiteen kotitalo teki itseeni suuren vaikutuksen. Edellisessä postauksessa esittelemääni Eva Ryynästä lainaten voisin todeta, että talossa on niin paljon taidetta, että röyhtäyttää. Taiteen monimuotoisuus on oikeastaan aika kiinnostavaa, sillä olen Taiteen kotitalon lisäksi vaikuttunut tänä kesänä yhtä lailla myös Ryynäsen puuveistoksista sekä perinteistä maalaustaidetta esittelevästä Halosenniemestä.
On Keravan kannalta upeaa, että kaupunkiin on saatu tällainen vetonaula edes hetkeksi. Skeptiset kunnallispoliitikotkin ovat pitäneet viime aikoina pienempää ääntä ja ainakin kaupunginjohtaja Kirsi Rontu on projektista innoissaan. Hän nimittäin myönsi Purkutaiteelle äskettäin kymppitonnin stipendin ja näyttelyn aukioloakin on jatkettu kaupungin toiveesta elokuun loppuun.
Jotenkin tuntuu, että jos tällaisen Purkutaidetalon piti jossain päin Suomea ensi kertaa toteutua, oli Kerava sille juuri oikea paikka. Täällä on tehty ennenkin asioita sillä olettamuksella, että jos jotain ei ole erikseen kielletty, se on sallittua. Esimerkiksi käy vaikka Keinukallion kylkeä koristava rakastettu Sherwood-kyltti, joka vain mystisesti ilmestyi synkkänä syysyönä paikoilleen lupaa kysymättä.
Keravan rouheaa mainetta kannattaa hyödyntää kaupungin kehittämisessä jatkossakin. Porvoon mukulakivikatuja tai Tuusulan taidehistoriaa meillä ei ole, mutta Keravan tietynlaisen rosoisuuden voi valjastaa voimavaraksi, jolla erottua muiden kaupunkien joukosta. Esimerkiksi uudistetun asemansillan ruostepintaiset kaiteet kissakuvioineen sopivat mielestäni täydellisesti juuri Keravalle.
Tuntuu haikealta ajatella, että Taiteen kotitalo on jäämässä lähitulevaisuudessa moukarin alle, mutta toisaalta purkutaiteen filosofia ja viehätyskin perustuu teosten väliaikaisuuteen. Vaikka nämä maalaukset häviäisivätkin, voi niiden tekijöiden muita luomuksia ihailla muualla. Itse aion käydä ainakin Jarno Sinivaaran näyttelyssä, joka aukeaa Järvenpäässä marraskuun loppupuolella.
Taiteen kotitalo on tämänhetkisen tiedon mukaan avoinna 30.8.2020 saakka klo 10–17 maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Sisäänpääsymaksu on kuusi euroa. Kannattaa siis pitää kiirettä ja suunnata Ahjoon parin seuraavan viikon aikana. Tervetuloa Keravalle!

Suomi
Sähkömaastopyöräilyn iloa Ahvenistolla

Kävin alkuviikosta kaverini Juhanin kanssa kokeilemassa ensi kertaa sähköpyöräilyä. Paikkana oli Hämeenlinnan Ahvenisto, joka on kuin kesäinen keidas kirkasvetisine järvineen ja metsäisine harjuineen. Nautimme pyöräilyn lisäksi rantasaunan löylyistä.
Kaupallisessa yhteistyössä Ahveniston Toimintapuisto
Sain keväällä yhteydenoton Ahveniston Toimintapuistosta, jossa oli huomattu parin vuoden takainen juttuni keväisestä retkestä paikalliselle luontopolulle. Sovimme että palaan kauniiseen ympäristöön kokeilemaan tämän kesän uutuutta, vuokrattavana olevia sähkömaastopyöriä. Olin retkestä jo etukäteen innoissani, koska tiesin Hämeenlinnan luonnon kauniiksi, enkä ollut koskaan aiemmin kokeillut sähköpyörää.

Sähköpyörien suosio on kovassa nousussa ja niitä on ollut vuokrattavana useammassa paikassa kotimaanmatkojemme varrella. Kerran Keski-Suomessa olin jo tekemässä varaustakin, mutta silloin suositut menopelit oli varattu loppuun. Tavallinen maastopyöräily on minulle tuttua puuhaa, joten luonnossa pyöräily tuntuu luontevalta. Nyt apuna on kuitenkin sähkö, joka suorastaan nykäisee ensikertalaisen pyörän matkaan.

Käymme aluksi läpi sähköpyörien tekniikkaa Ahveniston Toimintapuiston puistopäällikön Aatun kanssa ja kuuntelemme asiantuntevat vinkit seudun parhaista pyöräilyreiteistä. Päätämme hetken pohdinnan jälkeen suunnata Toimintapuiston nettisivuilta löytyvälle esimerkkireitille, joka vie Hämeenlinnan tunnetuimpien nähtävyyksien äärelle. Pyörässä on kiinnike matkapuhelinta varten, jolloin kännykän käyttäminen navigaattorina on sujuvaa. Mainittu esimerkkireitti löytyy maksuttomasti Komoot-sovelluksesta.

Sähkölle tulee käyttöä heti retken alussa, kun nousemme jyrkkää mäkeä pitkin maauimalan kulmalta Ahveniston harjulle. Sähkön tuoma apu jopa yllättää ensikertalaisen, sillä mäki taittuu hämmästyttävän kevyesti, kunhan vain muistaa polkea taukoamatta. Hyväkuntoinen pyöräilijä pärjäisi täällä pelkillä lihasvoimilla, mutta satunnaiselle polkijalle sähköavusteinen pyörä tekee haastavastakin reitistä miellyttävän. Isotkaan ylämäet eivät tunnu liian raskailta ja samalla kilometrimäärää on helppo venyttää entistä pidemmäksi.

Sähköpyörään totuttelussa menee pieni hetki, sillä vaihteille on käyttöä sähköavustuksesta huolimatta. Esimerkiksi ennen jyrkkää ylämäkeä on hyvä valita tavallisen polkupyörän tavoin riittävän pieni vaihde, jotta eteneminen sujuu jouhevasti. Myös sähköavustuksen voimakkuutta voi säätää itse.

Ahveniston Toimintapuistosta vuokrattavat pyörät ovat täysjousitettuja GasGas eMTB Trail 2.0 -sähkömaastopyöriä. Runkokokoja on tarjolla kaksi, M ja L. Kypärä kuuluu tietenkin hintaan ja mukana on myös lukko, jos matkan varrella tekee mieli pysähtyä vaikkapa kahville. Pyörän vuokrahinta kolmelta tunnilta on 49,90 euroa ja lisätunteja voi varata kymmenen euron hintaan. Vuokraaminen onnistuu Toimintapuiston nettisivujen kautta.

Ahveniston harjut ja metsät muodostavat upean ulkoilualueen, jossa kelpaa liikkua niin kävellen kuin pyöräillenkin. Ajelemmekin aluksi metsäpolkuja edestakaisin ihan vain siitä ilosta, että saamme nauttia näissä maisemissa ylä- ja alamäistä vankkatekoisten pyörien selässä. Risuista tai männynkävyistä ei tarvitse suuremmin välittää, sillä maastopyörien renkaat on tehty rullaamaan luonnon keskellä.

Lähdemme vähitellen seuraamaan etukäteen suunniteltua reittiä. Se vie meidät pian Ahveniston hylätyn hyppyrimäen juurelle. Karu betonitorni on kuin muinainen luuranko, joka kohoaa korkealle metsän yläpuolelle. Hyppyrin juurelta alastulorinteelle päin katsellessa ei voi kuin ihmetellä mäkihyppääjien rohkeutta. Tämä ei ollut edes kovin suuri mäki, sillä Vesa Hakalan leiskauttamaksi mäkiennätykseksi jäi 82 metriä.

Hyppyrimäen vierestä avautuu maisema Ahveniston moottoriradalle ja kauempana levittäytyville metsäalueille. Suomen vanhin toiminnassa oleva moottorirata avattiin vuonna 1967, jolloin Formula 2 -kisassa nähtiin monta F1-luokan legendaarista maailmanmestaria. Jack Brabhamin, Graham Hillin, Niki Laudan, Jim Clarkin ja Jochen Rindtin jälkeen radalla ovat kurvailleet tietenkin kaikki maineeseen nousseet kotimaiset kilpa-ajajat.

Laskettelemme alas harjulta ja päädymme Hämeenlinnan päällystetyille kaduille. Seurailemme hetken Hämeen Härkätietä ja saavumme Vanajaveden rannalle. Pian edessämme kohoaa komea Hämeen linna, joka on vartioinut ympäristöä jo keskiajalta lähtien. Katselemme ohimennen myös viereisen Museo Militarian pihalle kerättyjä tykkejä ja panssarivaunuja.

Jatkamme matkaa Vanajan rantareittiä seuraten. Hämeenlinnan suosituin lenkkeilypolku kiertää tasaisia rantoja seuraillen kauniin vesialueen ympäri. Olen tehnyt tämän kierroksen muutamia vuosia sitten vaimon kanssa kävellen ja olen ehkä hämeenlinnalaisille hieman kateellinen tällaisesta ulkoilumahdollisuudesta aivan kaupungin keskustassa. Sähköpyörällä matka jatkuu joutuisasti kohti Aulankoa.

Retkipäivämme sää näyttää arvaamattomalta, mutta navakoista tuulenpuuskista ja synkistä pilvistä huolimatta sadekuurot eivät pääse yllättämään. Aurinkokin ilmestyy päivän edetessä näkyviin yhä useammin. Saamme todeta, että sähkön voimalla jopa vastatuuleen pyöräily onnistuu ilman ylimääräisiä ponnistuksia. Emme pidä erityisen kovaa vauhtia, mutta parinkymmenen kilometrin tuntinopeus pysyy yllä kuin huomaamatta.

Valmiiksi valittu reitti kulkee Aulangolla päällystettyjä teitä pitkin. Suunnistamme kohti Aulangon näkötornia, jossa käyntiä olen suunnitellut jo useamman vuoden ajan. Nyt tilaisuuden koittaessa lukitsemme pyörät ja kiipeämme portaita pitkin vuonna 1907 valmistuneen graniittitornin huipulle. Pidän rakennuksen linnaa muistuttavista sisätiloista ja kattotasanteelta kelpaa ihailla maisemaa joka suuntaan.

Näkymät lienevät parhaimmillaan kirkkaammalla säällä, mutta saamme nytkin hyvän käsityksen kansallismaisemasta, joka kuulemma inspiroi Hämeenlinnassa syntynyttä Jean Sibeliusta. Järviä ja silmänkantamattomiin jatkuvia metsiä katsellessa mielessä alkavatkin soida Finlandian mahtipontiset sävelet. Tänne olisi hauska palata joskus ruska-aikaan, kun metsien vihreys vaihtuu monipuolisempaan väriloistoon.

Aulangon maisemista voi nauttia myös nousematta torniin, sillä sen juurelta aukeaa komeita näkymiä kantahämäläiseen luontoon. Näkötornin vieressä toimii perinteikäs Aulangon Tornikahvila, jonne emme kuitenkaan tällä kerralla poikkea. Lähdemme tornin juurelta paluumatkalle Ahveniston suuntaan. Emme noudata orjallisesti kartan ohjeistamaa reittiä, vaan poikkeamme välillä pienemmille metsäpoluille, joissa maastopyörät pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

Päädymme rautatiesillan ylitettyämme paikallisille asuinalueille, joilta löytyy miellyttäviä kevyen liikenteen väyliä. Kaupunkiosuuden jälkeen on mukava palata takaisin Ahveniston metsiin. Pysähdymme hetkeksi idylliselle Kahtoilammelle, jossa on pieni uimaranta. Emme kuitenkaan pulahda veteen, sillä haluamme nauttia vielä hetken pyöräilystä Ahveniston harjumaisemissa.

Aurinko lämmittää ja houkuttelevia metsäpolkuja lähtisi useampaankin suuntaan. Kolme tuntia on kulunut hämmästyttävän nopeasti. Valokuvaustauot hidastivat matkantekoa jonkin verran, mutta ehdimme silti nähdä ja kokea paljon.

Kiertämämme reitti oli erinomainen johdatus koko Hämeenlinnan tarjontaan ja sisälsi paljon mielenkiintoista nähtävää. Pidin kaikesta huolimatta eniten reitin metsäosuuksista, joten jos palaan samoissa merkeissä Hämeenlinnan maisemiin, haluaisin keskittyä entistä enemmän maastossa pyöräilyyn. Ahveniston mäkiä voisi polkea niin kauan kuin jalat ja akku kestävät, tai sitten suunnata Aulangon maastopyöräreitille tai Turengin Kalpalinnaan. Hyviä vaihtoehtoja riittää.

Meitä odottaa pyöräretken päätteeksi rantasauna, joka on saatavilla omaan käyttöön 40 euron tuntihintaan. Varausten tekeminen onnistuu kätevästi Ahveniston Toimintapuiston nettisivuilta. Lauteille mahtuisi kerralla jopa kahdeksan ihmistä ja löylyt tuntuvat miellyttävän pehmeiltä, vaikka eivät ihan omalle rakkaalle mökkisaunalle pärjääkään.

Sauna tuntuu täydelliseltä ohjelmanumerolta useamman tunnin ulkoilun jälkeen. Terassilla kelpaa vilvoitella ja käydä läpi päivän pyöräretkeä. Tilaussaunan alapuolella on erilliset pukutilat avanto- ja kesäuimareille, joiden kanssa saunan laituri on yhteiskäytössä. Kirkkaaseen veteen pääsee siis pulahtamaan heti saunan edustalta.

Rantasaunalta on vain lyhyt kävelymatka takaisin uimarannalle ja kahvilaan. Aurinkoinen Ahvenisto näyttää täydelliseltä paikalta kesäpäivien viettämiseen ja siellä riittää liikunnallista tekemistä koko perheelle.

Uimarannan lisäksi polskimaan pääsee historiallisessa maauimalassa, joka valmistui vuoden 1952 olympialaisten nykyaikaista viisiottelua varten. Muitakin vesiurheilumahdollisuuksia löytyy, sillä järvelle voi vuokrata SUP-laudan.

Uimarannan vieressä on perheen pienimmille sopiva mukavankokoinen leikkipuisto. Kouluikäiset ja sitä vanhemmat hurjapäät voivat koetella rohkeuttaan seikkailupuisto Flowparkissa, jonka korkeimmat radat kulkevat yli kahdenkymmenen metrin korkeudessa. Rauhallista menoa kaipaaville on tarjolla luontopolku sekä muita ulkoilureittejä.

Parin kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta sijaitseva Ahvenisto sopii päiväretkikohteeksi vaikkapa pääkaupunkiseudulta tai Tampereelta päin saapuville. Ahvenisto on nyt parin vierailun perusteella tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja olen vakaasti sitä mieltä, että kyseessä on kappale kauneinta Suomea.
Suomi
Hiihtoloma Syötteen laduilla

Vietimme hiihtolomaviikon tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla Syötteen maisemissa. Suomen eteläisimmän tunturin ympärillä kelpasi sivakoida mukavilla laduilla ja nauttia luonnon rauhasta.
Iso-Syöte valikoitui tämän talven hiihtokohteeksi paristakin syystä. Luvassa oli houkuttelevia latuja, meille kokonaan uusi kohde sekä Lapin hiihtokeskuksiin verrattuna siedettävämpi ajomatka, vaikka sitä kertyykin pääkaupunkiseudulta noin yhdeksän tuntia. Matkan varrella yöpyminen helpottaa urakkaa huomattavasti. Autojunaakin olisimme voineet harkita, elleivät ne olisi olleet suunnitelmia tehdessämme loppuunmyytyjä. Oulusta ajaa Pudasjärven kaupunkiin kuuluvalle Iso-Syötteelle vajaassa kahdessa tunnissa, ja Oulun seudulta saapuvat ihmiset muodostavatkin merkittävän osan hiihtokeskuksen kävijäkunnasta.

Iso-Syöte vaikuttaa hyvässä nosteessa olevalta paikalta, jonka suosio saattaa tulevina vuosina kasvaa. Toiminta on silti suurimpiin hiihtokeskuksiin verrattuna melko pienimuotoista ja saammekin nauttia myös kaipaamastamme luonnon rauhasta. Meillä on nyt kokemusta kahdeksasta Lapin, Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun hiihtokeskuksesta ja Iso-Syöte nousi ehdottomasti suosikkiemme joukkoon.

Syötteen ladut täyttävät odotukset, sillä noin 120 kilometrin laajuinen verkosto on mukavan monipuolinen ja reitit sopivat hyvin myös satunnaiselle harrastajalle, joka ei kaipaa erityisen rankkoja kuntoratoja. Haastavia latuprofiilejakin Iso-Syötteeltä toki löytyy, jos lähtee kiipeämään tunturin rinteelle.

Leppoisaan menoon sopii noin yhdeksän kilometrin mittainen kierros Iso-Syötteen tunturin ympäri. Pääsemme vuokramökin pihalta suoraan tälle lenkille, joka tuleekin tehtyä useampaan kertaan myös lasten kanssa. Tunturin länsireunalla on yksi pitkähkö nousu ja lasku, mutta nekään eivät ole erityisen jyrkkiä.

Tunturikierroksen lisäksi latuverkosto palvelee parhaiten kaltaisiani hiihtäjiä, jotka suksivat mielellään noin parinkymmenen kilometrin mittaisia leppoisia lenkkejä. Tarjolla on luonnon rauhaa ja erämaahenkisiä maisemia, eikä Etelä-Suomen hiihtolomaviikollakaan ole ruuhkaa. Maisemat muistuttavat näillä Koillismaan seuduilla Lappia, vaikkei niin pohjoisessa ollakaan.

Iso-Syötteen tunturin kiertävältä reitiltä voi jatkaa etelään Pytkyn lenkille. Kahdeksan ja puolen kilometrin mittaisella kierroksella ei ole valtavia korkeuseroja. Metsämaisemasta sukelletaan välillä avaralle suolle ja reitillä on muutenkin riittävästi vaihtelua.

Kierroksen varrelle osuu myös Pytky Café, jonka kodikkaissa tiloissa voi nauttia vaikkapa kuumaa mehua ja maukkaita munkkeja. Kahvilan pihapiirissä on pari poroa ja läheisessä Naamankajärven rannassa saunan lisäksi avanto sekä majoituskäytössä oleva lasi-iglu.

Maisemiltaan mielenkiintoisin alue löytyy latuverkoston pohjoisosasta, kun lähdetään Syötteen luontokeskukselta pohjoiseen päin. Täällä liikutaan suurimmaksi osaksi Syötteen kansallispuiston alueella.

Hiihtelen näissä maisemissa vaimon kanssa kirkkaassa auringonpaisteessa ja toisena päivänä yksikseni lumipyryssä, jolloin näkyvyys on huomattavasti heikompi.

Latujen varsilla on upeasti lumen peittämää metsää sekä toisinaan myös avaria suomaisemia. Välillä voi pysähtyä vain kuuntelemaan hiljaisuutta. Täällä saa hengittää raikasta ilmaa, joka on oksilta riippuvan naavan määrästä päätellen hyvinkin puhdasta.

Tuntuu hyvältä olla täällä suomalaisen luonnon keskellä. Vaikka reissaankin mielelläni maailman metropoleissa, on valtavan hienoa rauhoittua välillä kotimaan maisemissa ja ymmärtää omien juurien olevan syvällä tässä maassa.

Tarkoituksenamme on hiihtää vaimon kanssa Toraslammelle saakka, mutta päätämmekin kääntyä hieman ennen perille pääsemistä Ahmatuvan suuntaan, jotta ehdimme latukahvilaan ennen sulkemisaikaa. Muuten hyvinkin tasainen reitti muuttuu ylämäeksi, joka on tosin täältä Toraslammen suunnasta huomattavasti loivempi kuin Koiratuvalta kuvassa näkyvälle Ahmatuvalle nouseva mäki.

Erämaakahvila Ahmatuvan herkut lämmittävät ja antavat voimia paluumatkalle. Ahmatupa on myös vuokrattavissa yöpymistä varten.

Käännyn sillä lumipyryisemmällä retkelläni kansallispuistosta Koiratuvan ohitse kohti Pikku-Syötettä. Taival alkaa tuntua raskaalta, vaikka matkan varrella on vain pari kunnon ylämäkeä. Suksi ei vaan oikein luista, tuuli puhaltaa latua umpeen ja nälkäkin alkaa jo kurnia. Pelastus löytyy tällä kerralla Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen kahvilasta, joka toimii rinteiden alapuolella. Onneksi hiihdän viikon päätteeksi vielä kerran yksikseni Iso-Syötteen ympäri ja saan todistettua itselleni pystyväni yhä reipasvauhtiseen hiihtoon jopa ilman latukahviloissa pysähtelyä.

Vaikka hiihtelinkin viidessä päivässä hieman yli sata kilometriä, jäi monta latua vielä kokeilematta. Osa kansallispuiston alueella kulkevista laduista jäi seuraavaan kertaan ja Pytkynharjun eteläpuolella olisi tarjolla myös Naamangan kierros. Lisäksi Pikku-Syötteen suunnalla kiertää jonkin verran lyhyehköjä latuja, joille emme nyt ehtineet. Se tuli kyllä testattua, että hiihtäminen Iso-Syötteeltä Pikku-Syötteelle on suurimmaksi osaksi melkoista ylämäkeä ja paluumatka tietenkin vauhdikasta alamäkeä. Reittikarttaan ja tarkempiin latutietoihin voi tutustua Syötteen virallisilla nettisivuilla.

Syötteen matkailun keulakuvana paistattelee seudun komeimmalle paikalle rakennettu Tunturihotelli Iso-Syöte. Hotelli on toiminut tunturin laella 1980-luvulta lähtien, mutta se kunnostettiin entistä ehommaksi joulukuussa 2018 sattuneen tulipalon jälkeen. Rakennuksesta löytyy kylpyläosasto sekä kansainvälisestikin ylistettyjä luksussviittejä, mutta meille riittää ateria Hilltop-ravintolan ikkunapöydässä. Suosittelen ainakin sesonkiaikaan pöytävarauksen tekemistä etukäteen.

Syön Hilltopissa Pohjois-Suomen matkoihin lähes pakollisena kuuluvan poronkäristyksen, joka onkin varsin maukasta. Ensi kerralla saattaisin maistaa anopin kovasti kehumaa nieriää. Ravintolassa voisi nauttia myös vaikka kolmen ruokalajin menun suositusviineineen.

Ihailemme pöydästämme komeaa näkymää illan mittaan hämyiseksi muuttuvaan ympäristöön. Myös tyylikkään hotellin aula- ja ravintolatilat miellyttävät silmää. Uskoisin hotellihuoneiden olevan yhtä viihtyisiä ja ainakin maisemat ovat kohdallaan.

Iso-Syötteen huipulla kannattaa ehdottomasti käydä seudun parhaiden maisemien vuoksi, vaikkei laskettelu tai hotelliin majoittuminen kuuluisikaan matkaohjelmaan. Ylös pääsee niin autolla, kävellen kuin hiihtäenkin. Käymme tunturin laella pariin kertaan ja saamme ihailla satumaisen upeita tykkylumipuita.

Näkymä on parhaimmillaan, kun auringonlasku kultaa taivaan ja saa hanget kimaltamaan. Lomaviikkoomme osuu harmillisesti vain pari aurinkoista päivää, mutta sekin on enemmän kuin joillakin toisilla talvilomilla.

Laskettelua ei tullut kokeiltua tälläkään reissulla, mutta asian voisi ottaa harkintaan mahdollisella seuraavalla kerralla. Iso-Syötteen rinnevalikoimasta löytyy käsittääkseni mukavasti myös lapsille ja aloittelijoille sopivia vaihtoehtoja, eivätkä hissijonot näyttäneet ohimennen katsottuna pitkiltä. Eturinteiden vieressä toimiva Lumimaa on perheille suunniteltu alue, josta löytyy kolme loivaa rinnettä sekä pulkkamäki.

Muutaman kilometrin päässä Iso-Syötteeltä sijaitseva Pikku-Syöte on pieni hiihtokeskus, josta löytyy lisää helppoja rinteitä. Pikku-Syötteellä toimii myös nuorisokeskus, jossa järjestetään monenlaista leiritoimintaa.

Vaikka emme laskettelemaan lähdekään, ehdimme pariin kertaan Iso-Syötteen rinteiden juurella toimivaan Wohvelikahvila Jäkälään. Pienessä lämminhenkisessä kahvilassa on vilkkaimpaan aikaan ahdasta, mutta herkulliset vohvelit vievät kielen mennessään.

Kahvilan tuntumassa voi tavata myös poroja. Laskettelukeskuksen lemmikkiporot Musti ja Lysti päivystävät omassa aitauksessaan läpi talvisesongin. Näemme myös Pytky Ranchin paikalle järjestämät porot, joiden kyydissä voi joinakin hiihtolomapäivinä tehdä muutaman sadan metrin rekiajelukierroksen.

Syötteen kansallispuiston laidalta löytyvä luontokeskus on kiva vierailukohde, jossa kannattaa piipahtaa. Luontokeskuksella on oma parkkipaikka, mutta Iso-Syötteen rinteiden juurelta pääsee perille myös mukavaa kävelytietä pitkin. Luontokeskuksessa on pieniä näyttelyitä, kahvila, infopiste sekä välinevuokraamo, josta löytyy vaikkapa fatbikeja tai lumikenkiä.

Kansallispuistossa ja sen ympäristössä on runsaasti erilaisia kävelyreittejä, joista osa on kuljettavissa ympäri vuoden. Me keskityimme nyt pelkästään hiihtämiseen, mutta moni on lähtenyt myös patikoimaan. Yksi suosituimmista talvireiteistä on luontokeskukselta lähtevä Teerivaaran kierros, josta voi lukea lisää Matkalla missä milloinkin -blogista.

Huolella hoidetut ja sopivan vaihtelevat ladut tekivät meihin suuren vaikutuksen. Iso-Syötteen valttikortteihin kuuluvat latujen lisäksi puhdas luonto sekä Lapin kohteita lyhyempi ajomatka.

Myös alueen rauhallisuus miellyttää, joskin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien määrässä Syöte häviää monelle suuremmalle keskukselle. Olisimme voineet lähteä esimerkiksi keilahalliin tai luistinradalle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Aika kului silti oikein hyvin näinkin, eikä vierailu toivottavasti jäänyt viimeiseksi. Iso-Syöte nousi nimittäin aivan kärkisijoille mietittäessä mihin käymistämme talvikohteista voisimme palata suksimaan toisenkin kerran.
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat5 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot4 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 kuukautta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Emiraatit4 vuotta sitten
Pikavisiitti Dubaihin – rikkautta ja ristiriitoja
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Liechtenstein3 kuukautta sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
Marika / Matkalla Missä Milloinkin
14.8.2020 at 20:19
Olin aiemmin nähnyt uutisia Taiteen kotitalosta, mutta en ollut tarkemmin kyseiseen projektiin tutustunut. Tämähän on upea! Toivottavasti ehtisin käymään Keravalla kiertämässä talon. Minullekin tuli jo pelkästään tätä lukiessani surullinen olo siitä, että rakennus ja nämä upeat maalaukset siinä samalla puretaan, mutta kuten sanoit, talon väliaikaisuus on osa sen viehätystä.
Mika / Lähtöportti
15.8.2020 at 11:12
Taiteen kotitalo on todellakin upea ja myös hyvin ainutlaatuinen paikka. Suosittelen siis lämpimästi, kannattaa tulla jos vain ehtii! Väliaikaisuus kuuluu Purkutaiteeseen, tämän jälkeen on tulossa toivottavasti paljon lisää hienoja kohteita.
Aila ja Juha
15.8.2020 at 20:51
Hieno juttu! Palaan tähän varmasti, jos en pääse katsomaan taloa itse ja vaikka pääsisinkin, tämä on niin hienosti kuvattu ja kuvailtu, että saatan palata muutenkin. Kiitos!
Mika / Lähtöportti
16.8.2020 at 17:45
Kiitos paljon mieltä lämmittävästä kommentista! Toivottavasti ehditte paikan päällekin!