Seuraa somessa

Matka-aakkoset

Vuoden 2017 matka-aakkoset

Julkaistu

-

Jatkoin vuosi sitten aloitettua perinnettä ja koostin jälleen kuluneen matkavuoden aakkosten muotoon Instagram Travel Thursdayn merkeissä.

Reissuvuoteni oli harvinaisen antoisa ja sitä voi hyvällä syyllä pitää yhtenä kaikkien aikojen parhaista. Sain ihailla erityisesti upeita vuori- ja merimaisemia useammassakin maassa. Tässä vuoden 2017 kokemuksia ja Instagram-kuvia A:sta Ö:hön.

A Aasia valikoitui lasten ensimmäisen kaukomatkan suunnaksi ja Hongkong olikin lähes täydellinen kohde koko perheelle.

B Barolo kuuluu Italian arvostetuimpiin viineihin. Hiljainen Barolon kylä sijaitsee Langhen kukkuloilla Piemontessa ja sieltä löytyy esimerkiksi viinimuseo WiMu.

C Cabo Girão on yksi Madeiran suosituimmista nähtävyyksistä. 580 metriä korkea rantajyrkänne tarjoaa mahtavia ja melko huimaaviakin maisemia lasilattialla varustetulta näköalatasanteelta.

D – Dubrovnik ehti kuulua matkasuunnitelmiini todella kauan. Pääsin vuosien odotuksen jälkeen tutustumaan tähän historialliseen kaupunkiin huhtikuisen Balkanin-matkan yhteydessä.

E – Etelä-Suomen lumeton talvi sai lähtemään latujen perässä Lappiin.

F Finnlines on hyvä vaihtoehto varsinkin, jos mielessä on automatka Saksaan. Merille asti en päässyt, mutta tutustuin M/S Finnladyyn keväällä Vuosaaren satamassa.

G Grossglocknerin alppitie kiemurtelee huikeissa itävaltalaismaisemissa. Elokuun alussa vuoristossakin oli miltei helteistä ja saimme nauttia reitistä parhaassa mahdollisessa säässä.


H Hook Head on tuulinen niemi Irlannin kaakkoisosassa. Saaren vanhin majakka on suojellut merenkulkijoita jo 1200-luvulta lähtien.

I Irlanti kuuluu suosikkimaihini. Maaliskuinen muutaman päivän vierailu oli mukava kokemus ja jätti lopulta mieleeni entistä suuremman kaipuun vihreälle saarelle.

J Jägersee yllätti täysin, sillä en tiennyt tästä pienestä itävaltalaisesta järvestä etukäteen mitään. Se on helppo valinta vuoden kuvauksellisimmaksi paikaksi.

K – Kotorinlahti on kaunis ja suojainen merialue Montenegrossa. Vaikka Kotorin kaupunkikin on näkemisen arvoinen, jäivät päällimmäisinä mieleen peilityynet aamut, ympäröiviltä vuorilta aukeavat maisemat sekä purjehdusretki vuokraisäntämme veneellä.

L Langhe on kukkuloiden sävyttämä alue Italian Piemontessa. Sen harvinaislaatuinen viinimaisema on päässyt Unescon maailmanperintölistalle ja seudulta löytyy myös paljon viihtyisiä pikkukyliä.

M Madeira lumosi jo kolmannen kerran neljän vuoden kuluessa. Saaren patikkapolkujen verkosto kutsuu vehreän luonnon keskelle luultavasti vielä useaan otteeseen.


N Njegošin mausoleumi kuuluu Montenegron tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Sen sijaitsee vaikuttavalla paikalla yhdellä Lovćenin kansallispuiston korkeimmista huipuista.

O Ocean Park on Hongkongissa jo neljänkymmenen vuoden ajan toiminut huvipuisto, jossa riittää puuhaa koko päiväksi.


P
Punkaharju on kappale kauneinta Suomea ja mainiota seutua kesäiseen lomailuun.

Q Quarry Bay on yksi Hongkongin saareen tiheästi rakennetuista alueista. Varsinaisille turistireiteille se ei kuulu, mutta alkaapahan ainakin harvinaisella kirjaimella.

R Rose on pikkukylä Luštican niemellä Montenegrossa, parikymmentä kilometriä Kotorista länteen. Kuvan koira sopii hyvin kapean tien päästä löytyvän kylän raukeaan ilmapiiriin.

S Saariselkä on mainio talvikohde maastohiihtäjälle. Seudun latuverkosto kuuluu maamme parhaisiin ja tunnelma sopii hyvin rauhaa etsivälle lomailijalle.


T Tipperary on kreivikunta Irlannissa ja sinne on laulun mukaan pitkä matka. Seudun nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa kuvassa näkyvä Cahirin linna sekä Rock of Cashelin rauniot.

U Urho Kekkosen kansallispuisto on yksi maamme kolmesta pohjoisimmasta kansallispuistosta. Hiihtoretki Kiilopään ylitse jää mieleen yhtenä vuoden upeimmista kokemuksista ja komeita olivat maisemat muutenkin.


V
Vallisaari avattiin yleisölle vajaat kaksi vuotta sitten. Vietimme siellä mukavan kesäpäivän koko perheen voimin. Vallisaareen voisi lähteä toistekin, vaikka Helsingin saaristossa riittää paljon muitakin hyviä vaihtoehtoja.

W Wagrain sijaitsee keskellä Itävallan henkeäsalpaavia maisemia. Teimme sieltä käsin monta mieleenpainuvaa retkeä ja nautimme olostamme sympaattisessa kylässä.

X X on Särkänniemen hurjimpia laitteita ja suoraan sanottuna liian hurja minulle. Koko perheen huvipuistopäivä oli mukava kokemus hieman rauhallisempaan tahtiin.

Y Yleisradion aamu-tv kuului vuoden kummallisimpiin kokemuksiin. Kaikkeen se matkablogin kirjoittaminen voi johtaakin.


Z Zell am See on mukava pikkukaupunki kuvauksellisen järven rannalla Itävallassa. Moni viipyy kauemminkin, mutta itse saimme hyvät maistiaiset kaupungin tarjonnasta päiväretken aikana.


Å Åbo eli Turku isännöi Tall Ships Races -tapahtumaa heinäkuussa. Suuret purjelaivat ovat komeaa katseltavaa ja niihin oli mukava tutustua lähemminkin.

Ä Äiti oli mukana matkassa Lapissa ja Punkaharjulla.

Ö Östermalmin kauppahalli on edelleen remontissa, mutta sen vieressä toimii varsin pätevä väliaikainen halli. Kävimme siellä lämmittelemässä marraskuisena Tukholmassa vietettynä päivänä.


Alkaneen vuoden suunnitelmat ovat suurimmalta osin vasta kehittymässä, mutta luvassa on varmasti jälleen unohtumattomia kokemuksia. Odotan ainakin paluuta Lapin lumille, vihdoinkin toteutumassa olevaa Sisilian-matkaa sekä jalkapallon MM-kisatunnelmia Pietarissa. Pysykää siis matkassa mukana jatkossakin. Mahtavaa matkailuvuotta kaikille Lähtöportin lukijoille!

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat  Travellover ja Vagabonda. Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löytää Instagramista nimellä @lahtoportti.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
26 kommenttia

26 Comments

  1. Laura Laakso

    4.1.2018 at 12:38

    Olipa hauskasti keksitty aakkostaa reissuvuosi. Sitä oli ilo lukea, kun kohteetkin oli mielenkiintoisia 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      4.1.2018 at 18:05

      Kiitos! Tällainen aakkospostaus on hauska tehdä, kun joidenkin kirjaimien kohdalla joutuu käyttämään sopivasti mielikuvitusta 🙂

  2. Merja / Merjan matkassa

    4.1.2018 at 13:48

    Kivasti tehty postaus! Olen näitä aakkosia joskus itsekin miettinyt, mutta en vielä saanut aikaiseksi. Hieno matkavuosi sinulla takana. Madeiran kuva oli ihan super. Olen kuullut siitä niin paljon hyvää, että pitäisi kai alkaa suunnittelemaan matkaa sinne. Nähdään matkamessuilla! 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      4.1.2018 at 18:17

      Kiitos! Tämä oli tosiaan poikkeuksellisen hieno matkavuosi. Lämmin suositus Madeiralle, luonto on upeaa ja vaellusmahdollisuuksia riittää moneen makuun. Jutellaan aiheesta lisää messuilla! 🙂

  3. Noora | Kerran poistuin kotoa

    4.1.2018 at 16:32

    Vuoria, linna, majakka ja muitakin ihania kuvia <3 Olipas kivan näköinen matkailuvuosi 🙂

    Mua vähän harmittaa, ettei mulla ole kohtapuolin Hongkongissa tiedossa kuin parin tunnin koneenvaihto. Vähän kyllä mietin muutaman päivän stoppia siellä, mutta toisaalta sinne pääsee Suomesta muutenkin niin helposti, joten jääköön ensi vuosia varten.

    Zell am Seen ohi olen joskus mennyt junalla. Se oli jo noin nopeasti nähtynä todella ihastuttavan oloinen paikka, sinne pitää tehdä joskus kunnon visiitti. Vallisaari taas on toivottavasti vaikka ensi kesän reissukohde!

    • Mika / Lähtöportti

      4.1.2018 at 18:33

      Kiitos Noora! Tähän vuoteen tosiaan mahtui harvinaisen paljon hienoja maisemia vuorilla ja välillä tasaisemmillakin mailla.

      Menet sitten Hongkongiin eri matkalla ja varaat reilusti aikaa, sulla riittää tuolla pian alkavalla reissulla varmasti elämyksiä ja unelmakohteita muutenkin 🙂

      Zell am See oli kiva. Tosi kaunis järvi, mukava keskusta eikä liikaa ihmisiä. Vallisaari on varmasti sopivaa jatkoa sun Suomenlinnan valloitukselle, vaikkei siellä yhtä hienoja tykkejä olekaan 😀

  4. ananas2go

    4.1.2018 at 17:28

    Ja tämän litanian jälkeen ei sitten matkakuume yhtään vaivaakaan… Kiitos, aakkospostauksia on aina kiva lukea ja laatia.

    Irlanti, oi, ja majakkaretkeily, voi! Miksei se haavelista lyhene, vaikka se toisesta päästä täyttyykin?

    Mun Instagramissa (@ananastogo) tammikuisen blogin nelivuotispäivän tiimoilta meneillään myös #popoaakkoset.

    • Mika / Lähtöportti

      4.1.2018 at 19:12

      Kiitos Anna! Matkakuume taitaa olla sellainen pysyvä olotila, jonka voimakkuus vain välillä hieman vaihtelee 😀

      Irlannissa on käsittääkseni aina lokakuussa omat jazzfestivaalinsa sekä Galwayssa että Corkissa, sinne vaan ensi syksyn reissua suunnittelemaan 🙂 Joissakin Irlannin majakoista voi myös yöpyä, mutta sillä on toki hintansa.

      Täytyypä tutustua aakkosiisi Instan puolella!

      • Ananas2go

        5.1.2018 at 16:46

        Superkiitos vinkeistä!

      • Mika / Lähtöportti

        6.1.2018 at 10:46

        Ole hyvä! Netistä löytyy tietoa Irlannin festivaaleista ja aikanaan varmasti myös ohjelmistosta. Jos kaupungin perusteella valitsisin, niin vaaka kääntyisi Galwayn puolelle 🙂

  5. Hauska idea tällaiset aakkoset, voisi joskus tehdä itsekin matkailuun liittyvät aakkoset. 🙂 Vallisaari on kyllä sellainen, jossa on nyt kahtena kesänä pitänyt käydä – en vain jostain syystä ole saanut aikaiseksi. Ensi kesänä yritän paremmalla menestyksellä!

    Mua on tässä lähikuukausina alkanut kiinnostaa tuo Madeira ja erityisesti juuri tuo luonto siellä, näyttää niin upealta aina!

    • Mika / Lähtöportti

      5.1.2018 at 13:50

      Tee ihmeessä joskus aakkospostaus, näitä on yllättävän hauska kasata 🙂 Vallisaaren tapaiset lähikohteet jää usein käymättä, kun niitä on niin helppo siirtää hamaan tulevaisuuteen. Toivottavasti ensi kesänä onnistuu, tuo saari on mainio paikka kauniin kesäpäivän viettämiseen.

      Hauska kuulla, että Madeira-kuume tarttuu! Teillä taitaa olla jo muuta pienempää ja isompaa matkasuunnitelmaa mielessä, mutta niiden jälkeen sitten Madeiralle 🙂

  6. Sari / matkalla

    5.1.2018 at 17:18

    Tämä on kivasti toteutetu ja helppo toteuttaa kun matkoja on paljon. Itsekin aloin innostuneena tehdä mutta munulla on niin monta juttua jo viime vuodesta, että julkaisu kai jää.

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2018 at 11:22

      Kiitos Sari! Aakkospostauksia on hauska miettiä ja tehdä. Jos ei enää viime vuoden reissuista, niin jollain toisella teemalla sitten 🙂

  7. satu & milla

    6.1.2018 at 9:34

    Vitsi mä tykkään näistä sun aakkosista 🙂 Ja tämän vuoden suunnitelmat kuulostavat kerrassaan mainioilta. Erityisen isosti iloitsen tietysti siitä, että pääset vihdoin Sisiliaan! Lapin lumisiin maisemiin haluaisin itsekin ja juuri palattuani Aasian lämmöstä, niin se onkin päällimmäisenä mielessä. -Milla

    • Mika / Lähtöportti

      6.1.2018 at 11:26

      Kiitos Milla! Olen kyllä aidosti innoissani Sisiliasta, varsinkin kun suunnitelmat alkaa olla jo aika hyvin selvillä ja niin monta kiinnostavaa paikkaa odottaa. Lämpimällä hiekalla ja lumisilla maisemilla on molemmilla paikkansa, parasta jos pääsee nauttimaan vuorollaan molemmista 🙂

  8. Aron / Ja sitten matkaan...

    6.1.2018 at 12:22

    Hauska idea nämä aakkoset. Itselläni tosin vaatisi melkoista luovuutta keksiä jokaiselle kirjaimelle jotain sanottavaa. 🙂 Todella upeita ja monipuolisia maisemia on vuodelle 2017 mahtunut. Balkanin alue on jotenkin aina tuntunut kovin vieraalta, mutta ehkä sitäkin on syytä harkita. Sen verran hienoja maisemia on tuollakin tarjolla. Silti erityisen vahvasti silmä tarttui noihin Hongkongin kuviin. Toiveissa olisi päästä tuonne itsekin uudelleen. Oletettavasti ajankohta on taas ihan väärä, eli en vieläkään näe siellä tuollaista upean sinistä taivasta. 🙂 Mahtavaa matkailuvuotta 2018!

    • Mika / Lähtöportti

      7.1.2018 at 18:29

      Luovuus tekee tästä hauskaa, niin kauan kun ei tule kovin montaa ihan mahdotonta kirjainta vastaan. Helpolta kuulostavat A ja E oli tänä vuonna yllättävän vaikeita 😀 Olen nyt tehnyt kaksi reissua Balkanille ja lisää on suunnitteilla. Aloita Sloveniasta, se on yksi Euroopan parhaita matkailumaita ja helpoin tapa aloittaa ex-Jugoslavian maihin tutustuminen. Kokeilkaa joskus sitä lokakuuta Hongkongissa, mahdollisuus aurinkoon on ainakin parempi kuin keväällä 🙂 Mahtavaa matkailuvuotta myös sinulle!

  9. Travelloverin Annika

    7.1.2018 at 22:24

    Todella hieno matkavuosi ja matkakuumetta herättäviä kuvia. Ja erinomaista Sisiliaa! Jos haluat fiilistellä etukäteen, minulla on aika paljon juttuja sieltä. Älä jätä väliin ainakaan Syracusaa!

    • Mika / Lähtöportti

      9.1.2018 at 19:17

      Tämä oli yksi hienoimmista matkavuosista, mitä toistaiseksi on ollut. Totta kai haluan fiilistellä Sisiliaa, käyn vielä lukemassa kaikki juttusi lävitse. Syracusa on ohjelmassa päiväretken verran, Ragusan lähellä sijaitsevalta vuokratalolta.

  10. Viherjuuria

    8.1.2018 at 23:12

    No oletpas ehtinyt paljon! Kuvat ovat aivan upeita ja nostivat sopivasti matkakuumetta. Niin moni noista maisemista oli kutsuvat ja sympaattinen! Montenegroa en ole ikinä edes ajatellut matkakohteena ja Itävaltakin on valitettavasti vielä näkemättä, vaikka täällä naapurimaassa asunkin ja ja ja…. =)

    • Mika / Lähtöportti

      9.1.2018 at 19:26

      Kiitos, mukava kuulla että matkakuume nousi 🙂 Montenegro oli iloinen yllätys, varsinkin maisemiltaan huikea maa. Jäljellä on vielä ripaus Balkanin hieman hulluakin meininkiä, mutta pääosin se on helppo, turvallinen ja varsin länsimainen matkakohde. Itävallan vuorimaisemiin on vaikea kyllästyä, sinne vaan kun kielikin on ilmeisesti hyvin hallussa 🙂

  11. Terhi | VAGABONDA

    10.1.2018 at 20:17

    Oikein mainiota matkailuvuotta sinullekin! Upeita kuvia olet ottanut viime vuoden reissuiltasi, etenkin tuo kuva Madeiralta – vau! Tv:ssä esiintyminen oli varmasti mielenkiintoinen kokemus? 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      12.1.2018 at 8:03

      Kiitos Terhi! Tuo patikkaretki Madeiran vuoristossa oli vuoden kokemuksista kaikista ikimuistoisin, noissa maisemissa saa väkisinkin hyviä kuvia. Haastattelu suorassa lähetyksessä oli jännittävä ja mielenkiintoinen kokemus. Tilanne suorastaan kodikkaassa studiossa on paljon luontevampi, kuin osaisi etukäteen kuvitella.

  12. Kohteena maailma / Rami

    30.1.2018 at 22:45

    Suosikkikuvani oli Grossglocknerin alppitie, jonne tämän postauksen perusteella tekee mieli lähteä ajelemaan vuokra-autolla 🙂 Ja hei, olihan Yleisradiossa esiintyminen tai paremminkin näköradiossa bloggausuran yksi kohokohtia ainakin toistaiseksi 😉 P.S. Nämä matka-aakkoset on aina toimivaa luettavaa – tykkään!

    • Mika / Lähtöportti

      1.2.2018 at 11:19

      Grossglocknerin alppitie on huikea, ei voi kuin suositella! Näköradioon päätyminen tuntuu edelleen vähän kummalliselta, mutta kyllä sen varmasti kohokohtiin voi laskea. Parasta on kuitenkin ollut huippuhyviin tyyppeihin tutustuminen 🙂 Aakkoset on hauskoja, sinultahan sain alunperin inspiraatiota vuotta aiemmin tekemääni ekaan aakkospostaukseen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Matka-aakkoset

Vuoden 2022 matka-aakkoset

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Tämän blogin perinteisiin kuuluu, että joulukuun viimeisessä julkaisussa käydään reissuvuotta lävitse aakkosten muodossa. Jokaisen kirjaimen kohdalle löytyi tälläkin kerralla jotakin.

Koronapandemian omikronmuunnos hillitsi vielä vuosi sitten reissusuunnitelmia, mutta lopulta tästä tulikin yksi parhaista matkailuvuosistani. En käynyt Euroopan ulkopuolella tai itselleni uusissa valtioissa, ja vieraillut maat voi laskea helposti yhden käden sormilla. Vietin kuitenkin ennätyksellisen paljon aikaa Etelä-Euroopassa ja sain tutustua entistä paremmin Espanjaan, Italiaan, Pariisiin ja Wieniin. Kotimaanmatkailua tuli harrastettua edellisvuosia vähemmän, mutta ohjelmaan mahtui myös muutamia Suomen kohteita.

cittasantangelo_09


A
Abruzzo oli hyvä kohde kesäkuiselle Italian-matkalle. Viihdyimme maaseudun leppoisissa tunnelmissa ja nautimme hyvästä ruoasta, kauniista kylistä sekä vaihtelevista maisemista.

billnas_02


B Billnäsin ruukki on tunnelmallinen matkakohde Länsi-Uudellamaalla. Yövyimme historiallisella tehdasalueella vaimon kanssa toukokuussa.

campoimperatore_21


CCampo Imperatore on hienoimpia Italiasta löytämiäni luontokohteita. Abruzzon vuoristossa sijaitseva laaja tasankoalue tunnetaan myös lempinimellä Italian Tiibet.

milano_duomon_katto_09


D – Duomon katto taitaa olla suosikkinähtävyyteni Milanossa. Tuomiokirkon huipulta kelpaa ihailla kaupungin keskustaa ja tutkia rakennuksen monia yksityiskohtia.

eltorcal_01


E – El Torcal de Antequera on ainutlaatuinen luonnonsuojelualue Etelä-Espanjassa. Erikoisten kalkkikivimuodostelmien keskellä kulkeva luontopolku kuuluu vuoden parhaisiin matkakokemuksiin.

frigiliana_2022_01


FFrigiliana kutsui jo toisena syksynä peräkkäin. Valkoinen kylä on yksi Andalusian kauneimmista paikoista ja sen juurella levittäytyvässä laaksossa on mukava kävellä sekä rentoutua.

wien_graben


GGraben on Wienin keskustan tunnetuin ostoskatu. Kävelykadulla riitti vilinää, kun vierailimme Itävallan pääkaupungissa pääsiäisenä.

wien_hofburg_00


HHofburg kuuluu Wienin tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Tutustuimme jättimäisen palatsikompleksin sisällä Itävallan kansalliskirjastoon sekä prinsessa Sissille omistettuun museoon.

termoli_01


I – Italia pysyy aina suosikkikohteenani. Tänä vuonna pääsin sinne kahdesti, ensin keväällä Milanoon ja kesällä Abruzzoon, Moliseen sekä Rooman ympäristöön. Tilastoissani on nyt 20 Italian-matkaa ja 140 saapasmaassa nukuttua yötä.

islamagica_01


J – Jaguar tarjosi vuoden hurjinta kyytiä. Sevillassa sijaitsevan Isla Mágica -huvipuiston suosituimmassa vuoristoradassa on enemmän vauhtia ja silmukoita kuin Särkänniemen Tornadossa.

puolanka_hepokongas_01


K Kainuu valikoitui kuluneen vuoden talvilomakohteeksi. Hiihtelimme Ukkohallan laduilla, katselimme jäätynyttä Hepokönkään vesiputousta ja käväisimme myös pessimistien Puolangalla.

pariisi_luxembourg_01


L – Luxembourgin puisto on Pariisin viihtyisimpiä paikkoja helteisinä kesäpäivinä. Täällä voi katsella kukkia, suihkulähteitä, patsaita, petankkiotteluita tai vesialtaassa lipuvia leikkiveneitä.

milano_navigli_03


M – Milano taitaa olla Italian kaupungeista minulle kaikkein tutuin, koska haluan palata sinne aina uudelleen katsomaan Interin jalkapallo-otteluita. Viime kevään peli oli elämys ja suunnitelmissa on matkustaa Milanoon myös ensi vuonna.

pariisi_notredame_01


N
Notre Dame kärsi pahasta tulipalosta keväällä 2019. Korjausurakka jatkuu vielä pitkään, mutta Pariisin kuuluisinta kirkkoa voi ihailla työmaa-aitojen takaa.

ostialido_01


O Ostia Lido valikoitui kesäkuun Italian-matkan ensimmäiseksi yöpaikaksi sijaintinsa ansiosta. Iltalennolta pääsi nopeasti hotellille ja seuraavana aamuna oli hyvä jatkaa virkeänä Rooman seudun rantakaupungista eteenpäin.

pariisi_montparnasse_03


PPariisi on kiehtova ja mielenkiintoinen kaupunki, johon voisi palata aina uudelleen. Kävin Pariisissa neljännen kerran, mutta edellisestä vierailusta oli jo pitkä aika.

pariisi_shakespeare_03


Q – Quartier Latin eli Latinalaiskortteli on yksi Pariisin kuuluisimmista kaupunginosista. Shakespeare and Company -kirjakaupasta löytyi luettavaa ja Sorbonnen aukion laidalta kahvilan herkkuja.

raasepori_11


RRaaseporin rauniolinna on Uudenmaan mielenkiintoisimpia historiallisia nähtävyyksiä. Pääsin tutustumaan linnaan aurinkoisena kevätpäivänä, jolloin paikalla oli mukavan hiljaista.

suomenniemi_maisematorni_03


SSuomenniemi oli se paikka, josta tämä vuosi alkoi. Vietimme joululomapäiviä maaseudun rauhassa ja kävimme hiihtämässä lähiseudun laduilla Mäntyharjulla sekä Ristiinassa.

sevilla_triana_01


TTriana alkoi tuntua kodilta, kun majoituimme sinne kolmeksi viikoksi loka-marraskuussa. Sevillan värikkäin kaupunginosa sijaitsee keskustasta katsottuna Guadalquivir-joen vastarannalla.

ukkohalla_akankierros_02


U – Ukkohalla jäi mieleen mukavana paikkana. Pienen hiihtokeskuksen laduilla oli kiva hiihtää ja nauttia puhtaasta luonnosta sekä rauhallisesta tunnelmasta.

pariisi_versailles_02


VVersailles on yksi maailman mahtipontisimmista nähtävyyksistä. Aurinkokuninkaan barokkipalatsissa ja valtavissa puutarhoissa saa helposti kulutettua kokonaisen päivän.

wien_schonbrunn_04


WWien sopii hyvin pitkän viikonlopun viettoon. Ehdimme nähdä esimerkiksi pääsiäismarkkinoita, palatseja, kahviloita, Espanjalaisen ratsastuskoulun esityksen sekä Praterin huvipuiston, mutta paljon jäi vielä kokemattakin.

sevilla_restaurante_maria


X – Ximénez eli tarkalleen ottaen Pedro Ximénez on jälkiruokaviiniksi sopivaa sherryä. Eräs sevillalainen tarjoilija suositteli sitä juustokakun kastikkeeksi ja yhdistelmä toimi mainiosti.

sevilla_jalkapallo_04


YYoussef Bounou eli tutummin Bono loisti Marokon maalivahtina jalkapallon MM-kisoissa. Pääsin Bonon kanssa samaan kuvaan Sevillassa Espanjan liigan ottelun jälkeen.

termoli_30


Z – Z’bass on Italian itärannikolla Termolissa toimiva kalaravintola. Päädyimme sinne vuokraamamme asunnon omistajan suosituksesta ja söimme kelpo aterian.

sevilla_flamenco_01


Å – Åke Blomqvist oli legendaarinen tanssinopettaja, joka myi meillekin valssivideonsa häämessuilla vuosia sitten. Sevillassa flamencoa katsellessani tuumin, että Åke olisi varmasti taitanut tällaisetkin askeleet ilman ongelmia.

pistoniemi_01


Ä – Änkilän Teboil on varma merkki siitä, että pian ollaan perillä Simpelejärven rannalla. Ehdin käväistä toukokuussa näissä Parikkalan Pistoniemen maisemissa, jotka ovat tuttuja monelta muultakin vuodelta.

sevilla_yo_01


Ö – Öinen Sevilla on uskomattoman kaunis, sillä kaupunki on täynnä upeasti valaistuja hienoja rakennuksia. Ilmapiiri on leppoisa ja turvallinen, joten katuja kannattaa kierrellä myös pimeällä.

Voit lukea matka-aakkoset myös vuosilta 2016, 2017, 2018, 2019, 2020 ja 2021.

Jatka lukemista

Matka-aakkoset

Vuoden 2021 matka-aakkoset

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Joulukuun viimeisessä julkaisussa käydään tuttuun tapaan läpi mennyttä matkailuvuotta. Eri kirjainten kohdalle löytyi sekä ikimuistoisia elämyksiä että myös ihan sattumalta valikoituneita kohteita.

Matkailuvuoteeni mahtui monta kotimaanreissua sekä kaksi ulkomaanmatkaa. Pandemia rajoitti alkuvuoden suunnitelmia, mutta Suomessakin riittää onneksi paljon nähtävää. Ehdimme pohjoisen lumille sekä Rukalle että Sallaan, kiertelimme kesällä niin Länsi- kuin Itä-Suomessakin ja vierailimme pari kertaa Tampereella. Rokotukset ja rajojen aukeaminen käänsivät tietenkin katseet vahvasti ulkomaille. Ensimmäinen tauon jälkeinen ulkomaanmatka suuntautui vaimon kanssa Kööpenhaminaan, ja syyslomaksi lähdimme kolmen sukupolven voimin Espanjaan. Pandemiatilanne näyttää juuri nyt joulukuussa taas huonommalta, mutta toivon silti vuodesta 2022 edellistä parempaa matkailuvuotta.


A
Ahveniston luontopolku kuului pääsiäisen ohjelmaan Hämeenlinnassa. Muistelin Ahveniston olympiahistoriaa ja sain katsella uteliasta metsäkaurista lähietäisyydeltä.


BBalcón de Europa on Nerjan kaupungista merelle kurkottava näköalatasanne Etelä-Espanjassa. Siellä kelpasi ihailla maisemia sekä nauttia auringosta ja jäätelöstä.


C Cómpeta oli yksi Espanjan-matkamme retkikohteista. Hieman syrjäinen kylä on kaunis paikka vuoristoisella rinteellä parinkymmenen kilometrin päässä rannikolta.


D – Di Trevi oli mukava lounaspaikka Turun-reissulla. Kunnon tapas-valikoima maistui erinomaisesti ja lievitti matkakuumetta heinäkuussa, jolloin Espanjan-matka tuntui vielä kaukaiselta haaveelta.


E – Evo on herättänyt julkista keskustelua niin kansallispuistohakemuksen kuin hakkuidenkin vuoksi. Me retkeilimme Evolla pitkäperjantaina, jolloin muuten mukavalla reitillä oli vielä reilusti lunta.


F – Frigiliana oli erinomainen valinta syysloman tukikohdaksi. Valkoinen kylä on huikean kaunis, kuten myös vuokratalon pihalta auennut maisema Frigilianan laaksoon.


G – Glyptoteket on yksi Tanskan tunnetuimmista taidemuseoista. Kävimme siellä Kööpenhaminan-matkallamme ja nautimme rakennuksen arkkitehtuurista enemmän kuin varsinaisista näyttelyistä.


HHiljainen kansa ihmetyttää ohikulkijoita viitostien varrella Suomussalmella. Yksilöllisesti puettuja turvepäisiä hahmoja on noin tuhat kappaletta. Niiden asut vaihdetaan aina joka kesäksi ja talveksi.


I – Ilves on yksi kissakahvila Purnauskiksen asukkaista Tampereella. Ehdimme tänä vuonna kissakahvilaan myös Kuopiossa.


J – Janakkala kuuluu vuoden yllättäjiin. Kävin Erjan ja Pasin opastamalla elämyksellisellä melontaretkellä, jonka aikana opin paljon myös paikkakunnan värikkäästä historiasta.


K – Kuusamo kutsui viime vuodenvaihteessa, jolloin vietimme reilun viikon Rukalla. Ohjelmaan kuului lähinnä hiihtoa, josta saimme nauttia komeissa maisemissa.


L – Lappi on hieno matkakohde, jonne olemme palanneet viime vuosina useamman kerran. Tällä kerralla nautimme hiihtolomasta Sallan mukavissa maisemissa.


M – Málaga on Aurinkorannikon monipuolinen pääkaupunki, joka sykkii aitoa espanjalaista elämää. Ehdimme päiväretkellä Gibralfaron linnoitukselle, katutaidekierrokselle sekä sataman alueelle.


NNightwish Story on suositulle rockyhtyeelle omistettu näyttelytila Kiteellä. Tyylikkäästi toteutettu näyttely on täynnä tietoa Nightwishin matkasta Kiteeltä maailmanmaineeseen.


O – Órgivan laakso jäi matkan varrelle, kun ajoimme Frigilianasta kohti Pampaneiraa. Pysähdyin valokuvaamaan Guadalfeo-jokea, joka virtaa Rulesin tekojärven.


PPampaneira oli lokakuisen Andalusian-matkan todellinen löytö. Ihastuin pienen valkoisen vuoristokylän rosoiseen kauneuteen, josta saimme nauttia verkkaiseen tahtiin.


Q Queen Louise Bridge vie Kööpenhaminan keskustasta mielenkiintoiseen Nørrebron kaupunginosaan. Jo sillan pyöräilijävirtaa katsellessa voi aistia, kuinka saavutaan monikulttuuriselle ja eläväiselle, mutta myös ongelmistaan tunnetulle alueelle.


R – Ruuhitunturi jäi mieleen Sallan-matkan kauneimpana paikkana. Hiihtelin tunturin huipulle yksikseni ja sain nähdä aivan käsittämättömän hienon auringonlaskun. Myös pitkä lasku alas tunturilta oli elämys.


SSvedjehamn on kaunis kalastussatama Merenkurkun saaristossa Vaasan edustalla. Sain nauttia siellä Ruuhitunturin tapaan todella ikimuistoisesta auringonlaskusta sekä hiljaisesta idyllistä.


T – Tankar kuuluu Svedjehamnin ohella kesän upeimpiin kohteisiin. Teimme Kokkolan lähistöllä sijaitsevalle majakkasaarelle päiväretken, jolla riitti auringonpaistetta ja meritunnelmaa.


U – Urban Pasta valikoitui lounaspaikaksi, kun pysähdyimme hetkeksi Vaasaan. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.


V Valamon luostari osui sopivasti matkan varrelle heinäkuisella itäisen Suomen kierroksella. Viihdyimme muutaman tunnin ortodoksiluostarin rauhallisissa tunnelmissa.


W – Wanha Markki on sympaattinen eläinten vanhainkoti Ylistarossa Pohjanmaalla. Täällä saa tavata lampaita, kissoja ja monia muita eläimiä, jotka selvästi nauttivat saamastaan huomiosta.


X – X-Brgr
on yksi Särkänniemen huvipuiston pikaruokaravintoloista Tampereella. Nälkä siirtyi näilläkin eväillä, vaikkei ruokailukokemus muuten kovin mieleenpainuva ollutkaan.


Y – Ykspihlaja on omakotitalojen muodostama kaupunginosa Kokkolan sataman tuntumassa. Nautimme siellä kesäillasta persoonallisen Kahvila Sahan terassilla.


Z – Zapatos Rojos -installaatio tuli yllättäen vastaan Kööpenhaminan Raatihuoneentorilla. Punaiset kengät ovat meksikolaistaiteilija Elina Chauvetin kannanotto naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.


Å – Åbo eli Turku oli hyvä kohde pienelle vaimon kanssa tehdylle kesäreissulle. Söimme hyvin, tutustuimme Turun linnaan ja osallistuin myös Jessen järjestämälle valokuvauskävelylle.

Kuva: Kimmo Palosaari, Wikimedia Commons

Ä – Ähtävänjoki ylitettiin kesäkuussa ajomatkalla Kokkolasta Vaasaan. Päivä oli harmaa ja sateinen, mutta internetistä löytyi vähän kirkkaammalla säällä otettu valokuva.


Ö – Öresundsbron eli Juutinrauman silta erottuu hyvin Kööpenhaminan näköalapaikoilta. Me saimme nauttia näkymistä Rundetårnin huipulta.

Voit lukea matka-aakkoset myös vuosilta 2016, 2017, 2018, 2019 ja 2020.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja