Seuraa somessa

Laivat

Finnlinesilla merille – Saksa ohoi!

Julkaistu

-

Kaukaiset muistot vievät minut toisinaan Finnjetillä tehtyihin laivamatkoihin Saksaan. Nykyään samalle reitille pääsee Finnlinesin rahtimatkustaja-aluksilla, mutta millaista niillä kulkeminen on? Vierailu M/S Finnladylla antoi houkuttelevia lupauksia mukavasta merimatkasta.

Kaupallisessa yhteistyössä Finnlines ja Rantapallo

Pääsin toukokuun alkupuolella tutustumaan M/S Finnladyyn, joka seilaa kahden sisaraluksensa tavoin Helsingin Vuosaaren ja Saksan Travemünden välillä ympäri vuoden. Vaikka laiva pysyi satamassa koko muutaman tunnin kestäneen vierailun ajan, ehdin jo mielikuvitukseni siivin matkustamaan Itämeren aalloilla.


Saapuminen junior suite -hyttiin antaa heti vaikutelman, jonka mukaan tämä laivamatka ei voi mennä pieleen. Hulppeat 32 neliötä antavat nelihenkiselle perheelle runsaasti tilaa. Vuodesohvalle mahtuisi kaksi aikuistakin nukkumaan, joten se on varmasti riittävän tilava lapsille. Valo tulvii sisään avarasta ikkunasta, josta voi katsella merimaisemaa. Kiireettömällä matkalla voi rentoutua vaikkapa hyvän kirjan parissa, sillä aikaa satamasta toiseen siirtymiseen kuluu noin 30 tuntia. Ainakin kiireisen arjen keskellä ajatus tällaisesta hitaasta matkustamisesta kuulostaa houkuttelevalta.


Nopea katsaus muihin hyttiluokkiin vahvistaa, että jonkinlaiset ennakkoluuloni Finnlinesia kohtaan ovat olleet turhia. Myös pienemmät hytit näyttävät siisteiltä ja viihtyisiltä.


Sisustuksessa on hyödynnetty näkyvästi merellistä teemaa. Iloitsen myös Finnlinesin tavasta tuoda laivayhtiön rahdinkuljetukseen perustuva historia ylpeästi esille uudistetuissa sisustuselementeissä.


M/S Finnlady aloitti liikennöintinsä Helsingin ja Travemünden välillä vuonna 2007. Kymmenvuotiasta alusta on kunnostettu suurella budjetilla, minkä ansiosta se näyttää miltei uudenveroiselta.


Finnlinesin laivamatkat tarjoavat vanhan ajan reissuromantiikkaa kiireettömän matkailun hengessä. Koska laivoista ei ole yritettykään tehdä viihdekeskuksia, voi matkailija ladata akkujaan rauhallisissa tunnelmissa.


Tuntuu varmasti mukavalta istahtaa loungeen ja nauttia kuppi kahvia tai lasi kuohuvaa sekä katsella ohi lipuvaa maisemaa. Hopeinen kuu saa luoda merelle siltaa ilman, että kukaan tulkitsee kappaleesta omaa karaokeversiotaan. Myös ulkokannelta löytyy oleskelutiloja.


Finnlinesin Saksan-reitin laivoilla ei ole à la carte -ravintolaa, vaan ruokailu perustuu buffetaterioihin. Aamiaista tarjoillaan meripäivinä brunssiksi muokattuna aina iltapäivän kello yhteen saakka. Pienempään nälkään löytyy tapas-tyyppistä pientä purtavaa bistron puolelta. Saamme laivavierailumme aikana maistiaiset keittiön tarjonnasta pöytiin tarjoiltuna. Ainakin nämä hyvien viinien kera nautitut annokset vievät miltei kielen mennessään.


Rentouttavaan laivamatkaan kuuluu tietenkin vierailu saunaosastolla, jossa huomio kiinnittyy houkuttelevalta näyttävään porealtaaseen.


Ennen saunaa voi käydä hikoilemassa myös kuntosalissa, jonka suurista ikkunoista voi seurailla maisemien vaihtumista.


Tenaville löytyy oma leikkihuoneensa, jonka takuuvarma vetonaula on perinteinen pallomeri. Samoista tiloista löytyy myös muutamia pelejä hieman isommille lapsille. Koirakavereiden kanssa matkustavat on huomioitu seitsemänneltä kannelta löytyvillä eläinhyteillä.


Laivan kauppa on pienehkö, mutta sieltä löytyy silti mukava makeis- ja juomavalikoima sekä jonkin verran vaatteita ja muita tuotteita.


Finnlinesin laivojen asiakaskunta on monipuolinen. Siinä missä viisikymppiset rekkamiehet muodostavat tärkeän kanta-asiakkaiden joukon, löytää laivalle tiensä myös reissaavia pariskuntia ja perheitä. Suomen ja saksan lisäksi joukossa puhutaan myös monia muita kieliä.


Tätä laivareittiä voi käyttää myös ilman ajoneuvoa, mutta meillä on varmasti Saksan-reissulla oma auto mukana. Muutamassa päivässä ehtisi kierrellä maan pohjoisosan kauniita kaupunkeja.  Lyypekki on tuttu vuosien takaa, mutta haluaisin nähdä myös Rostockin ja Schwerinin. Rügenin saari voisi olla mukava paikka kesäpäivien viettoon merellisissä tunnelmissa.


Finnlinesin reittejä hyödyntämällä voi tehdä myös kierroksen Itämeren ympäri. Saksasta voi jatkaa Tanskaan ja palata sieltä Ruotsin halki Kapellskäriin, josta on yhteys Clipper-luokan laivoilla Ahvenanmaan kautta Naantaliin. Tämä olisi mielenkiintoisempi versio Legolandiin tekemästämme matkasta, jonka toteutimme ajamalla E4-tietä Tukholmasta Tanskaan ja takaisin. Matkan lopuksi voisi vierailla lasten jokakesäisessä suosikkikohteessa Naantalin Muumimaailmassakin.


Mikäli vain aikaa on riittävästi, voi Travemündestä lähteä valloittamaan Eurooppaa kuinka laajasti tahansa. Taival taittuu Saksan autobahneilla nopeasti, eikä matkan tarvitse rajoittua yhteen valtioon. Laivamatka voisi olla hyvä alku vaikkapa sellaiselle Keski-Euroopan reissulle, jonka aikana näkisin kauan haaveilemani Neuschwansteinin linnan sekä Schwarzwaldin vuoret. Saman kierroksen aikana voisi kiertää myös Colmarin ja Luzernin tapaisia kuvauksellisia kaupunkeja.


Finnlinesin rahtimatkustaja-alukset pyrkivät tarjoamaan aidon matkakokemuksen, joka sisältää ripauksen vanhan ajan reissuromantiikkaa. Tällaiselle kiireettömälle matkailulle on nykyaikana taatusti kysyntää. Leppoisa laivamatka, ikään kuin loma ennen lomaa, sopii hyvin arjen kiireiden ja mahdollisesti Keski-Euroopassa odottavan tiivistahtisen road tripin väliin.


Käytännön kokemusta itse matkasta minulla ei vielä ole, mutta uskon että laivalla vietetty aika ainakin omalta osaltani kääntyisi huomattavasti enemmän nautiskelun kuin tylsistymisen puolelle. Pikainen tutustuminen laivaan ylitti odotukset, joten nyt ei auttaisi kuin selvittää miltä tällainen laivamatka todellisuudessa tuntuisi.

Tämä kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finnlinesin ja Rantapallon kanssa. Arviot ja mielipiteet ovat omiani. Tutustu laivamatkoihin Finnlinesin nettisivuilla.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
10 kommenttia

1 kommentti

  1. Jonna

    11.6.2017 at 12:19

    Olen nyt lukenut monia Finnlines-yhteistyöpostauksia ja ajattelin tuoda esille omia ihan oikeita kokemuksoa merimatkasta Finnlinesin laivoille. Olemme kahtena kesänä matkanneet Finnlinesillä Saksasta Suomeen ja takaisin ja omat kokemukset eivät ole kovin hyvät. Tosin täytyy sanoa, että näissä kuvissa laiva näyttää paremmalta kuin kaksi vuotta sitten, jolloin esim lasten leikkipiakassa ei ollut pallomerta lainkaan. Hytitkin ilmeisesti ovat kokeneet muodonmuutoksen parempaan suuntaan, mutta ahtaita ne ovat, kun oikeasti joutuu niissä useamman lapsen kanssa matkistamaan. Ja se hinta, lomakaudella huonoimmasta hytistä ja autosta joutuu maksamaan yli tonnin, joten halpaa lysti ei ole. Meidän matkoilla myöskään nettiyhteydet eivät ole pelanneet ja poreallaskaan ei poreillut. Edellisenä kesänä ja tänä kesänä tulemmekin Suomeen lentämällä, sillä koimme laivamatkat liian tylsiksi, kalliiksi ja hitaiksi. Toki, jos autolla haluaa Eurooppaan/Suomeen, niin siihen toki tuo lisvamatka on ihan kötevä, jos ei halua ajaa joko Baltian maiden tai Ruotsin kautta. Itse ajomme ihan ekan kesänä Ruotsin kautta ja kyllä suora laivamatka Saksasta Suomeen sen voitti.

    • Mika / Lähtöportti

      13.6.2017 at 13:11

      Kiitos kommentista! Tosi mielenkiintoista kuulla kokemuksia siitä, miten laivamatkat Finnlinesilla ovat sujuneet. Laivoja on uudistettu äskettäin ja käsitin että muun muassa hyttien sisustukseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Pallomeri on varmasti kiva lisä lapsille, mutta muistelen kuulleeni, että nettiyhteyden toimivuudesta ei annettu takeita vieläkään. Uskoisin että noihin kalliimpiin hyttiluokkiin mahtuu hyvin perheenä, mutta muuten saattaa toki tulla ahdasta. Ja kuten mainitsit, eivät pienimmätkään hytit ainakaan lomakaudella halpoja ole. Laivamatkaan kuluu toki oma aikansa, joten lentäminen on varmasti tehokkaampi ratkaisu, jos autoa ei tarvitse kuljettaa mukana. Haluaisin joka tapauksessa kokeilla tällaista matkaa, jotta saisin itsekin käytännön kokemuksia näistä laivoista.

      • Jenni / Unelmatrippi

        18.6.2017 at 22:57

        Minä puolestani voin suositella Finnlinesia lämpimästi. Olemme menneet useamman kerran Finnlinesilla Saksaan kesäisiä automatkoja varten, ja laivalla on ollut miellyttävän rauhallista. Voin Mika yhtyä tähän kirjoittamaasi omien kokemusten kautta: ”Tuntuu varmasti mukavalta istahtaa loungeen ja nauttia kuppi kahvia tai lasi kuohuvaa sekä katsella ohi lipuvaa maisemaa. Hopeinen kuu saa luoda merelle siltaa ilman, että kukaan tulkitsee kappaleesta omaa karaokeversiotaan.”

        Hyteissä ei omasta mielestäni ollut aiemminkaan valittamista, mutta toki uudistaminen on aina välillä tarpeen! Ruuista laivalla olen myös tykännyt. Ehkä tällainen meren ylitys voi tuntua ankealta, jos on tottunut runsaaseen viihdyttämiseen ja kaipaa sitä, mutta itse en tykkää laivoilla(kaan) metelistä ja hässäkästä. Saksaan mennessä parasta on ollut se, että on voinut rauhassa suunnitella tulevaa reissua laivan kahvilassa. On myös ollut mukavaa, että muutkin ovat oikeasti menossa jonnekin eivätkä vain ryyppäämässä laivalla (näin kärjistettynä, jos verrataan Ruotsin- ja Tallinnan-risteilyihin :)). Automatkailijoiden kesken löytyy usein keskusteltavaa, jos huvittaa jutella.

        Hinta tulee toki lentämistä kalliimmaksi – mutta ei se ole oikein vertailukelpoista, koska autoa ei voi lennättää ja ei auton vuokraaminenkaan ilmaista ole. Me kun vielä tykkäämme telttailla, niin kaikkien kamojen lennättäminen tai vuokraaminen se vasta maksaisikin.

        Wifin toiminta laivalla oli viime kesänä omalla matkallamme todella positiivinen yllätys, mutta voi olla, että suuren sesongin aikaan se ei toimi yhtä hyvin – en tiedä. Yritän aina hommata laivaliput ainakin toiseen suuntaan niin, että pääsemme edullisemman taksan mukaan (eli sesongin alku- tai loppupuolella, kun on halvempaa muutenkin kuin vain laivamatkan osalta), joten monesti olemme matkustaneet yli vähän leppoisampaan matkustusaikaan.

        • Mika / Lähtöportti

          20.6.2017 at 18:32

          Kiitos kommentista, mukava kuulla positiivisia kokemuksia Finnlinesin laivoilta! Ihmiset ovat varmasti erilaisia, toiset kaipaavat ympärilleen enemmän viihdettä ja palveluita kuin toiset. On helppo luottaa tuon sinun mainintasi perusteella, että myös itse oikeasti viihtyisin siinä karaokettomassa loungessa merta katselemassa 🙂

          Samoin vaatimustaso hyttien suhteen voi vaihdella mieltymyksistä riippuen. Uskon Finnlinesin olevan erinomainen vaihtoehto erityisesti silloin, kun on mielessä pidempi autoreissu Saksaan ja siitä eteenpäin. Automatkailijoista tosiaan varmaan löytyy samanhenkistä porukkaa, joiden kanssa viihtyä tällaisella laivamatkalla.

          Hyvä vinkki tuo matkan ajoittaminen sesongin vaihtumisen tienoille. Me ollaan tykätty matkustaa Euroopassa keväällä tai syksyllä, mutta nyt esikoisen koulun alkaessa ei pystytä enää ajoittamaan reissuja ihan yhtä sopiviin aikoihin.

  2. Viherjuuria

    11.6.2017 at 19:06

    Tuo kuntosali on kyllä oikein hyvä lisä laivamatkaan 😀
    Joskus lapsena mentiin Saksaan Finnjetillä ja ihmettelin vanhempien tarvetta päästä liikkumaan ruokailujen välissä. Vähän myöhemmin taitoimme saman matkan rahtilaivalla – enkä ihmetellyt enää. Pöydät notkuivat herkkuja ja kattaus oli valmiina neljä kertaa päivässä, joten johonkin ne kalorit oli välissä kulutettava. En tykkää laivamatkailuista, mutta noilla Saksan reissuilla muistan nukkuneeni aina todella hyvin tai ainakin paremmin kuin Ruotsin laivoilla.

    • Mika / Lähtöportti

      13.6.2017 at 13:19

      Kiitos kommentista! Tämä Saksan reitti tarjoaa erilaisen ja rauhallisemman vaihtoehdon Ruotsin laivojen viihdemeiningille. Haluaisin kokeilla, pääsisikö tuolla kokemaan ”vanhan hyvän ajan kiireetöntä reissuromantiikkaa”. Uskon että Finnlinesilla saa kyllä syödä itsensä kylläiseksi aamuin illoin. Myös omiin Finnjet-muistoihini kuuluvat buffet-pöytien loputtomat herkut. Tuli silloin joskus 12-vuotiaana itse asiassa kantapään kautta opittua, että kannattaisi lopettaa se syöminen vielä siinä vaiheessa kun tuntuu hyvältä 😀

  3. Aila

    13.6.2017 at 23:41

    Finnlines on onnistunut saamaan mukavia postauksia laivamatkan haaveilijoista näyttämällä laivan parhaita puolia satamassa. En itse kirjoittaisi tuohon sävyyn, mutta olenkin oikeasti matkustanut noilla laivoilla todella useita kertoja jo yli parinkymmenen vuoden ajan. Viimeksi menin Saksaan helmikuussa ja tulin takaisin huhtikuussa. Rauhallista matkan teko on, ja kätevä tapa päästä Saksaan asti ajamatta ensin Ruotsin ja Tanskan läpi. Ja meripäivä, jolloin ei tarvitse eikä oikeastaan voi tehdä yhtään mitään, on tervetullut pakkolepopäivä ainakin, jos on ajamassa kauemmas. Miinus on minusta matkan hinta. Jos matkustaa talviaikaan, hinta Ruotsin läpi ajamisen kanssa on vielä jotenkin kilpailukykyinen, mutta kesällä halvimmissakin hyteissä edestakainen matka maksaa yli tonnin ja ruokailutkin enemmän kuin niistä haluan maksaa. Ja ne halvimmat hytit ovat pieniä sisähyttejä kerrosänkyineen. Enkä oikein osaa nähdä näissä matkoissa mitään kovin romanttista. Pätkivä netti, joka toimii vain baarissa ja tuuliset ja kylmät ulkokannet eivät myöskään mitään plussaa matkustamiseen tuo. Mutta jos on rahaa eikä ajaminen huvita, toki helppo vaihtoehto päästä Saksaan.

    • Mika / Lähtöportti

      15.6.2017 at 19:22

      Kiitos kommentista! On mielenkiintoista kuulla kokemuksia siitä, miten laivamatkat ovat käytännössä sujuneet. Hintatasoa ei tosiaan voi kehua kovin edulliseksi muihin matkustustapoihin verrattuna, varsinkaan kesäaikaan. Romanttisuuteen varmaan vaikuttaa miten aikansa käyttää, mutta ymmärrän jos paljon samoilla laivoilla matkustaneelle tunnelma on enemmänkin arkinen. Silloin sitä nettiäkin varmasti kaipaisi toden teolla. Haluaisin kokeilla käytännössä. miltä Finnlinesillä matkustaminen tuntuisi esimerkiksi Ruotsin-laivoihin verrattuna, sillä se Ruotsin läpi ajaminen ei ainakaan itseäni huokuttele.

  4. Ne Tammelat

    14.6.2017 at 16:03

    Kiva nähdä, että laivan ilme on uudistunut! Tuttuja paikkoja silti noin kuuden vuoden takaiselta reissulta. Itselleni mieleen jäi meidän matkasta mieleen tylsyys, joka johtui matkan pituudesta. Sinällään puitteissa ei ollut mitään moitittavaa ja menomatkalla meilläkin oli tuollainen iso hytti/huone, jossa matka taittui mukavasti.

    Jos Tanskaan pääsisi risteilemällä suoraan, se voisi olla aika kätevää myös 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      15.6.2017 at 19:33

      Kiitos kommentista, kiva kuulla käytännön kokemuksia laivalta! Matka-aika on tosiaan aika pitkä, mutta ainakin itse kiireen keskellä ajattelen, että tuollainen ”pakkolepo” voisi tehdä hyvääkin. Tämä pitäisi toki kokea käytännössä. Suoraa laivareittiä Tanskaan kaipaisin itsekin, sellainen on joskus kauan sitten ilmeisesti ollut olemassakin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittuja juttuja