Tirolin osavaltion pääkaupunki Innsbruck on miellyttävä retkikohde Itävallassa. Kävimme katsomassa maisemia Bergiselin hyppyrimäen tornista sekä teimme kävelykierroksen Innsbruckin viehättävässä keskustassa.

Vietimme kesällä viikon Seefeldin alppimaisemissa Itävallassa. Sieltä ajaa Innsbruckiin vain noin puolessa tunnissa. Ajomatkasta jää mieleen pitkä alamäki, sillä Tirolin ylätasangolla sijaitsevasta Seefeldistä on melkoinen lasku alas Inn-joen laakson pohjalle. Samalla yllättävän viileä heinäkuun ilmakin lämpenee useammalla asteella. 

Olen käynyt Innsbruckissa kahdesti aiemmin, mutta nuokin vierailut olivat lyhyitä päiväretkiä ja ajoittuivat jo viime vuosituhannen puolelle. Tuntuu hauskalta saapua vuosien jälkeen mukavaksi muistelemaani kaupunkiin. Innsbruck ei kuitenkaan ota meitä vastaan ongelmitta, sillä etukäteen valitsemani parkkihalli on ovella hehkuvien punaisten kirjainten perusteella täynnä. Sama toistuu kahdella seuraavallakin vastaan tulleella parkkipaikalla, joten lähdemme harhailemaan keskustasta poispäin. Meidän oli tarkoitus kierrellä aluksi kaupungilla ja käydä sen jälkeen katsomassa Bergiselin hyppyrimäkeä, mutta kun mäkitorni alkaa häämöttää edessä, päätämme muuttaa suunnitelmaa.

MAISEMAT BERGISELIN HYPPYRIMÄELTÄ

Bergiselin parkkipaikalla on onneksi pari tyhjää ruutua. Pysäköintialueelta on lyhyt kävelymatka hyppyrimäen juurelle. Edellisestä käynnistäni on vierähtänyt lähes päivälleen kolmekymmentä vuotta, ja paljon on tuossa ajassa muuttunut. Muistelen silloin juoksennelleeni heinää kasvaneessa alastulorinteessä, eikä paikalle ollut minkäänlaista pääsymaksua. Nyt muovitetun mäen yhteydestä löytyy palveluita sekä lipunmyyntikioski. Aikuisen vierailu mäkihyppystadionille maksaa tällä hetkellä 11 euroa. Lisätietoa voi lukea Bergiselin omilta nettisivuilta saksaksi. 

Bergisel on aina erottunut monesta muusta hyppyrimäestä poikkeuksellisen jyrkän jarruttamiseen tarkoitetun vastamäkensä osalta. Nykyään se herättää huomiota myös torninsa ansiosta, sillä vuonna 2001 uudistettu rakennelma edustaa modernia arkkitehtuuria. Tornin suunnitellutta Zaha Hadidia pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä naisarkkitehdeista.

Bergiselschanze kuuluu mäkihyppymaailman klassikkokohteisiin. Täällä on kisattu kaksissa olympialaisissa ja kolmissa maailmanmestaruuskilpailuissa, viimeksi helmi-maaliskuussa 2019. Parhaiten Bergisel tunnetaan jokavuotisen Keski-Euroopan mäkiviikon kolmannen osakilpailun pitopaikkana. Tammikuun alkuun ajoittuvassa kilpailussa on juhlittu monesti suomalaismenestystä, joskin kymmenisen vuotta sitten tulleen Anssi Koivurannan yllätysvoiton jälkeen on ollut kovin hiljaista.

Nousemme eräänlaisella mäkijunalla montun pohjalta tornin juurelle. Tornin huipulle pääsee puolestaan sujuvasti hissillä. Päivän ikimuistoisin hetki taitaa olla maisemien ihaileminen hyppyrimäen näköalatasanteelta. Näitä näkymiä kelpaa tulla ihailemaan, vaikkei mäkihyppy lähellä sydäntä olisikaan.

Tornista näkyy koko kesäisen auringon valaisema kaupunki, jota ympäröivät jylhät vuoret. Inn-joen laakso jatkuu silmänkantamattomiin niin itään kuin länteenkin päin. Suoraan hyppyrimäen edessä näkyy suuri hautausmaa. Voisi kuvitella, että näky on vuoroaan odottelevien mäkihyppääjien silmissä varsin karu. 

Mäkitornissa toimii ravintola Bergisel Sky, jonka ikkunapaikoilta on mahtavat näkymät ympäristöön. Tila tuntuu kuitenkin käydessämme kovin kuumalta ja kun tarjoilijaa ei hetken odoteltuamme näy, päätämme laskeutua alas ilman harkitsemiamme päiväkahveja.

Matkailijoiden iloksi on järjestetty pientä ohjelmaa, sillä paikallisen seuran urheilijoita hyppää silloin tällöin näytösluonteisesti mäestä alas. Nyt paikalla on veteraanihyppääjä Martin Nagiller, joka on osallistunut Bergiselin markkinointiin jo vuosien ajan. Torniin nousemiseen ja valmistautumiseen kuluu oma aikansa, joten hyppyjen välissä kuluu helposti puolisen tuntia. Vaikka pari näkemäämme leiskautusta eivät huippupituuksiin ylläkään, antaa hyppyjen seuraaminen mukavan lisän vierailukokemukseen.

Vastarinteen päällä komeilevat olympiarenkaat sekä suuret maljat, joissa olympiatuli on palanut vuosien 1964 ja 1976 talvikisojen aikana. Kunnialaattoihin on kaiverrettu mitalistien nimet. Käväisemme vielä pienessä valokuvanäyttelyssä ennen kuin jatkamme matkaamme keskustaan.

KÄVELYKIERROS INNSBRUCKIN VANHASSAKAUPUNGISSA

Tällä kerralla pysäköinti onnistuu sujuvasti, sillä Tourist Center Garagessa on reilusti tilaa. Sijaintikin osoittautuu erinomaiseksi. Nousemme maan pinnalle pääkatu Maria-Theresien Strassen päässä sijaitsevan riemukaaren vierestä, joten pääsemme saman tien tutustumaan keskustan mielenkiintoisimpaan alueeseen.

Kävelemme kauniiden talojen reunustaman Maria-Theresien Strassen päästä päähän. Katu levenee muutaman sadan metrin jälkeen pitkäksi aukioksi, jonka maamerkkinä kohoaa Pyhän Annan pylväs. Aukiota värittävät erilaiset kaupat sekä ravintolaterassit. Nautimme leppoisasta ja sopivan eläväisestä ilmapiiristä.

Aukion jälkeen Maria-Theresien Strasse kapenee kävelykaduksi, joka tuntuu ihmisvilinässä hetkittäin jopa hieman ahtaalta. Kadun päässä odottaa Innsbruckin päänähtävyyksiin lukeutuva Goldenes Dachl eli Kultainen katto.

Vuonna 1500 valmistunut Kultainen katto rakennettiin juhlistamaan Habsburg-sukuisen keisarin Maksimilian I:n ja Bianca Maria Sforzan avioliittoa. Katto suojaa parveketta, jolta keisari seurueineen saattoi katsella aukiolla järjestettyjä turnajaisia sekä muita tapahtumia.

Parveke on koristeltu erilaisilla maalauksilla ja kohokuvilla. Yksi reliefeistä esittää keisariparia itseään. Teos on erityisen mielenkiintoinen siksi, että Bianca Marian rinnalla on toinen nainen, Maksimilianin edesmennyt vaimo Maria Burgundilainen. Keisari halusi näin huolehtia siitä, että vanhat naimakaupalla saadut liittolaiset pysyivät tyytyväisinä.

Itse katto ei kultauksistaan huolimatta näytä minusta erityisen sykähdyttävältä, mutta pieni aukio on kaunis kokonaisuus. Muut ympärillä kohoavat vanhat talot koristeltuine seinineen ihastuttavat oikeastaan päänähtävyyttä enemmän. Aukion laidalta voisi nousta myös Stadtturmiin eli kaupungintorniin katselemaan maisemia.

Nälkä kurnii jo kovasti, mutta onneksi vastaan tulee Innsbruckin klassikkoravintoloihin kuuluva Goldener Adler. Vuonna 1390 perustetun majatalon ulkoseinällä on pitkä lista merkittävimmistä vieraista, joita riittää Wolfgang Amadeus Mozartista esimerkiksi Ruotsin kuningattareen Silviaan.

Syömme Kultaisen kotkan terassilla todella maukkaat wienerschnitzelit, jotka tarjoillaan perinteiseen tapaan perunasalaatin kera. Asiakasvirta pitää henkilökunnan kiireisenä, mutta ateria onnistuu omalta osaltamme erinomaisesti.

Ruokailun jälkeen on mukava kierrellä Innsbruckin vanhankaupungin kaduilla. Suuntaamme aluksi Innbrücke-sillalle katselemaan vuolaasti virtaavaa jokea sekä kaunista maisemaa.

Innsbruckin kauppahalli toimii joen varrella aivan sillan lähettyvillä, mutta jätämme siellä vierailun väliin ja suuntaamme kohti Hofburgin palatsia. Näemme lyhyen kierroksen varrella Innsbruckin tuomiokirkon, joka sijaitsee ikään kuin Hofburgin kainalossa.

Innsbruckin Hofburg kuuluu Wienissä sijaitsevien Hofburgin ja Schönbrunnin ohella Itävallan tärkeimpiin keisarillisiin palatseihin. Habsburgin mahtisuvun entisessä palatsissa toimii nykyään museo, jossa voi tutustua esimerkiksi keisarinna Maria Teresian sekä keisarinna Sissin huoneisiin. Molemmat kuuluivat aikanaan Euroopan hallitsijasukujen merkittävimpiin naisiin. Tyydymme katselemaan valkeaa palatsia ja sen yhteyteen rakennettua kirkkoa vain ulkoa päin. Pääsylippuja voisi ostaa Imperial Austrian nettisivuilta.  

Pikavisiitti vuorten ympäröimään Innsbruckiin oli tälläkin kerralla miellyttävä kokemus. Kaupunki on kokonsa puolesta passeli päiväretkikohde, jossa riittää sopivasti katseltavaa. Jo pelkästään vaeltelu kauniiden talojen reunustamilla kävelykaduilla on kiehtova elämys. Paremmalla ajalla tai huonommalla säällä voisi tutustua vaikkapa johonkin monista museoista. Muistelen käyneeni Tirolin kansantaiteen museossa eli Tiroler Volkskunstmuseumissa ensimmäisellä Innsbruckin-visiitilläni.

Kävelemme paluumatkalla jälleen koko Maria-Theresien Strassen halki Kultaisen katon luota keisarinna Maria Teresian rakennuttamalle riemukaarelle. Sää on muuttunut päivän mittaan tuuliseksi ja pilviseksi, vaikka aurinkokin pääsee välillä pilkahtamaan. Parkkihallille palatessamme tihkuu vettä, vaikka taivas näyttääkin käytännössä pilvettömältä. 

Innsbruck on ollut minulle aina vain lyhyiden retkien kohde. Se saattaisi toimia myös tukikohtana patikointi- tai laskettelulomalle, jos haluaa nauttia luonnon ohella Itävallan viidenneksi suurimman kaupungin palveluista. Kaupungin molemmilta laidoilta nousevat hiihtohissit kuljettavat kesäretkeilijöitä vuorille, joilla risteilee eri tasoisia patikointipolkuja. Lähistön retkivaihtoehtoihin kuuluu myös parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseva Swarovski Kristallwelten, joka on kuuluisan koruyhtiön elämyksellinen vierailukeskus. Aika näyttää, millaisin suunnitelmin palaamme Innsbruckin seudulle seuraavan kerran.

Teimme heinäkuisella Itävallan-matkallamme retken Seefeldistä Imstiin. Kohde valikoitui matkaohjelmaan pitkän kesäkelkkaradan ansiosta, mutta nautimme myös patikointimaisemista, kotieläinten tapaamisesta sekä paikallisista herkuista.

Koko perheen alppiloman ohjelmaan on hyvä keksiä jotain muutakin kuin patikointia. Niinpä ilahdun löytäessäni netistä Imstin kesäkelkkaradan, joka mainostaa itseään maailman pisimpänä Alpine Coasterina. Pyreneiltä Andorrasta näyttää löytyvän vieläkin pidempi vaihtoehto, mutta ei anneta sen häiritä. Imstin kelkkarata on varmasti elämys kaikenikäisille.

Seefeldistä ajaa Imstiin alle tunnissa. Pikkukaupunki ei ainakaan ohimennen nähtynä vaikuta seudun houkuttelevimmalta, mutta vuoren rinteelle kohoava ulkoilualue on ehdottomasti vierailun arvoinen. Keskustasta saa körötellä yllättävänkin jyrkän ylämäen rinteiden juurella sijaitsevalle parkkipaikalle.

Höhe-Imstin ulkoilualue toimii Itävallalle tyypilliseen tapaan talvisin laskettelukeskuksena ja tarjoaa kesäisin houkuttelevan liikuntaympäristön ulkoilmaihmisille. Kaikkein reippaimmat pääsevät mäen ylös omin jaloin, mutta me turvaudumme monen muun tavoin köysirataan.

Imstin alempi köysirata vie kelkkaradan lähtöpaikalle, josta voisi jatkaa vielä toisella köysiradalla yli kahden kilometrin korkeuteen Alpjochiin. Ostamme liput, joilla saa nousta alemmalla köysiradalla ylös ja palata kelkkaradalla alas. Tällainen kertalippu maksaa tällä hetkellä aikuiselta 17,60 euroa ja lapselta hieman vähemmän.

Köysiradalla ei ole ruuhkaa, joten kymmenen hengen vaunuun ei tule perheemme lisäksi muita matkustajia. Sää on harmittavan pilvinen, mutta maisemat näyttävät silti upeilta. Kelkkarata kulkee köysiradan alapuolella, joten saamme katsella alas kiitäviä laskijoita.

Vaikka päivän pääohjelmanumero onkin kelkkarata, haluamme viettää ensin muutaman tunnin Höhe-Imstin alppimaisemissa. Seudulla risteilee eri tasoisia patikkapolkuja, mutta emme kaipaa mitään erityisen haastavaa vaeltamista. Niinpä lähdemmekin vain suunnistamaan kohti Latschenhütte-nimistä ravintolaa, jonne kävelee opasteviittojen mukaan puolessa tunnissa.

Ohitamme alkumatkalla lehmiä, jotka laiduntavat tyytyväisinä laajalla alppiniityllä. Jäämme miettimään, osaavatko ne yhtään arvostaa upeita maisemia. 

Tie Latschenhüttelle kulkee Jägersteig-nimistä reittiä pitkin. Taival on kartalla lyhyt, mutta se kulkee enimmäkseen jyrkkään ylämäkeen. Rasitus ei kuitenkaan nouse mitenkään mahdottoman kovaksi.

Leveä kävelytie vaihtuu matkan edetessä kapeampaan polkuun, joka johtaa kuohuvan joen rantaan. Maisema näyttää upealta niin ylös kuin alaskin päin.

Ihmettelemme hetken joen ylittävän kävelysillan poikki vedettyä ketjua, mutta huomaamme muutaman muun retkeilijän kulkevan sillan ylitse esteestä välittämättä. Päättelemme ketjun olevan paikoillaan seudulla laiduntavien lehmien vuoksi, joten ylitämme joen ja suunnistamme suorinta tietä kohti Almzoo-kotieläintarhaa.

Kotieläintarha koostuu vain yhdestä polun varrella olevasta aitauksesta, jossa asustaa lampaita, vuohia ja kanoja. Aitauksen halki kulkee puinen kävelysilta.

Almzoon eläimet ovat hyvin seurallisia, joten niitä saa jäädä rapsuttelemaan pidemmäksikin aikaa. Joukkoon mahtuu myös muutamia söpöjä kilejä.

Aitauksen reunalta kerätyt voikukanlehdet ja muut heinät maistuvat vuohille hyvin, mutta mitään muuta niille ei saa tietenkään syöttää. Tällaiset eläinkohtaamiset ovat oikein mukavia ja niistä jää kaikille hyvä mieli. Pienikin kotieläintarha voi olla elämys.  

Kotieläintarhalta on melko jyrkkä ylämäki Latschenhüttelle. Nousu etenee sujuvasti eri puolilla kohoavia vuoria ihaillessa. Sää vaihtelee vuorilla nopeasti, sillä saamme aurinkoisten hetkien välillä niskaamme hieman sadettakin.

Ohitamme kulkiessamme suuren lehmälauman. Yksi lehmistä lähtee määrätietoisesti liikkeelle ja näyttäisi hetken tulevan meitä kohti. Sen ajatuksena on kuitenkin pysähtyä nauttimaan vuoristopuron raikkaudesta. Kun jano on sammutettu, lehmä ammuu äänekkäästi ja suuntaa kohti seuraavaa laidunta.

Nälkä alkaa jo sopivasti kurnia, kun saavumme Latschenhütten ovelle. Vuoristomaja on kodikas ja sympaattinen ruokailupaikka. Seinillä näkyy paikallisten ihmisten valokuvia ja esille on nostettu vanhoja suksiakin. On helppo kuvitella, kuinka täällä on nautittu tuvan lämmöstä kylminä talvipäivinä.

Tilaan perinteisen Tiroler Gröstlin, jota voisi kuvailla pyttipannun paikalliseksi serkuksi. Tuhti annos sisältää perunaa, lihaviipaleita, pekonia ja kananmunaa sekä lisukesalaatin. Aterian kruunaa talon oma versio perinteisestä Kaiserschmarrnista. Hüttenschmarrn on suuri lautasellinen pannukakunpalasia, joiden sekaan voi lisätä haluamansa määrän omenasosetta. Yhdestä herkullisesta annoksesta riittää jaettavaa koko perheelle.

Palaamme onnistuneen aterian jälkeen takaisin köysirata-asemalle samaa reittiä kuin tulimmekin. Tarjolla olisi myös muita polkuja, mutta haluamme käydä tapaamassa Alpzoon lampaita ja vuohia vielä toisenkin kerran.

Paluumatka sujuu alamäen ansiosta varsin nopeasti. Taivaalta tulee taas ajoittain vettä, mutta sää pysyy pääosin aurinkoisena. Ihailen sitä, kuinka hyvässä kunnossa Itävallan retkeilyreitit ovat. Kaikkialla on siistiä, opasteita riittää, jossakin on penkkejäkin ja puitteet ovat kaikin puolin kunnossa.

Edessä on vielä päivän kohokohta eli Imstin 3,5 kilometrin mittainen Alpine Coaster. Tällaiset kesäkelkkaradat ovat tyypillisiä huvituksia Euroopan vuoristoissa, joten vaihtoehtoja riittää varsinkin Itävallassa ja Saksassa. Itse olemme päässeet kokeilemaan samankaltaista rataa Slovenian Kranjska Gorassa, joten tiedämme etukäteen mihin olemme ryhtymässä. Sitä emme kuitenkaan osaa odottaa, että kyytiin pääsyä joutuu jonottamaan pitkään ja hartaasti.

Saavumme paikalle neljän maissa, sillä Alpine Coaster on tarkoitus sulkea viideltä. Kaikilla muillakin tuntuu olleen sama ajatus viettää päivä vuorilla ja laskea alas hieman ennen sulkemisaikaa. Viereisestä kioskista haetaan pääsylippua näyttämällä jonotusnumero, jonka ansiosta aikaa ei tarvitse kuluttaa jonossa seisomalla. Moni suunnistaa läheiselle terassille. Odotellessa jää aikaa maisemien ihailuun, sillä pääsemme lopulta liikkeelle vasta puoli kuudelta. On hauskaa seurailla laskuun lähteviä ihmisiä. Havaittavissa on henkilön mukaan puhdasta innostusta tai silmiinpistävää jännitystä. 

Alpine Coaster on todella hauska kokemus. Mutkat seuraavat toisiaan ja viilenevä alppi-ilma iskee vasten kasvoja. Vauhdin hurmasta saa nauttia parhaimmillaan 40 kilometrin tuntinopeudessa, mutta meno ei ylly liian hurjaksi, sillä vaunu pysyy tukevasti raiteillaan. Vauhtia voi säädellä jarruttamalla, mikä on ennen jyrkimpiä mutkia suositeltavaa. On myös tärkeää pitää riittävä turvaväli edellä etenevään laskijaan.

Kesäkelkkaradat kuuluvat varmasti kohdalle osuessaan myös tulevien Itävallan-matkojemme ohjelmaan. Imstin Alpine Coasterin alaikäraja on kolme vuotta, jolloin lapsen saa jo ottaa aikuisen kyytiin. Yksin laskeminen onnistuu, kun ikää on vähintään kahdeksan vuotta ja pituutta 125 senttiä. Meidän tyttäremme saivat siis laskea kelkoillaan erikseen.

Käymme vielä lopuksi parkkipaikan reunalla kahvilassa, jossa mietimme päivän antia. Kelkkarata, kotieläintila, patikkapolut, mahtavat maisemat ja maistuva ateria muodostivat upean alppipäivän, joten Imstiä on helppo suositella retkikohteeksi muillekin.