Vietimme heinäkuun loppupuolella viikon Tirolin alueella Itävallassa. Majoituimme Seefeldin kylän laidalle ja nautimme ennen kaikkea upeista alppimaisemista. Pienten patikkaretkiemme joukkoon mahtui myös unohtumaton kävely alpakoiden seurassa.
 
Vietimme kuusi vuotta sitten onnistuneen kolmen sukupolven lomaviikon Itävallassa, ja nyt oli aika lähteä samalla kokoonpanolla uudelleen vastaavanlaiselle reissulle. Edellisellä kerralla kohteenamme oli Wagrain, ja nyt tie vei Tirolin alueelle Seefeldiin. Matka sujuu lentäen Müncheniin ja sieltä vuokra-autolla perille. Kohdevalinta osoittautuu erinomaiseksi, sillä tarjolla on sopivasti palveluita, runsaasti mukavia ulkoilureittejä sekä riittävästi monipuolista tekemistä.

Seefeldistä käytetään virallisissa yhteyksissä nimeä Seefeld in Tirol, jotta se erottuu muista samannimisistä paikkakunnista, joita löytyy esimerkiksi Saksasta. Kylä sijaitsee Tirolin ylätasangolla lähes 1200 metrin korkeudessa. Huomaamme nopeasti, että tasangon sää on selvästi viileämpi kuin alempana laaksossa. Esimerkiksi vain parinkymmenen kilometrin päässä Innsbruckissa on joinakin päivinä jopa kymmenen astetta lämpimämpää, sillä Tirolin pääkaupunki sijaitsee noin kuusisataa metriä Seefeldiä alempana.

Seefeldin sää pysyttelee lomaviikkomme ajan vaikeasti ennustettavana. Yhtä hellepäivää ja yhtä sadepäivää lukuun ottamatta sää vaihtelee nopeasti sadekuuroista iloiseen auringonpaisteeseen. Aamulla on usein vaikea valita pukisiko retkelle shortsit vai tarvitsisiko sittenkin pidempiä lahkeita.

SEEFELDIN VIEHÄTTÄVÄ KESKUSTA

Seefeld on suosittu hiihtokeskus, joka houkuttelee ulkoilun ystäviä myös kesäisin. Kylä ei ole kovin suuri, mutta tasamaalla sijaitsevassa keskustassa on silti useampia hotellien, majatalojen, ravintoloiden ja kauppojen reunustamia katuja. Vaikka ihmisiä jonkin verran riittääkin, voi tunnelmaa kuvailla leppoisaksi, eikä ruuhkista ole pelkoa.

Seefeldin keskipisteenä toimii Dorfplatz eli kylän aukio, jossa pidetään tiistaisin markkinat. Aukio sijaitsee miellyttävän kävelykadun varrella ja sen laidalla kohoaa Pyhän Oswaldin kirkko. Saamme ihailla komeita tirolilaistaloja, joita koristavat kukkien värittämät parvekkeet ja perinteiset seinämaalaukset.

Dorfplatzin lähistöllä sijaitsevaa pientä Kurpark-puistoa koristaa yksisarvista esittävä patsas. Täältä löytyy myös tyylikäs esiintymislava, jossa järjestetään kesäisin konsertteja. Keskustaa ympäröivät vehreät kukkulat sekä joka puolella kohoavat vuoret. 

Itävallan tunnetuin ruokalaji lienee wieninleike, ja myös muut perinneruoat kuten Tiroler Gröstl tai Käsespätzle ovat maittavaa mutta varsin tuhtia syötävää. Mikäli loman aikana haluaa nauttia erilaisen ja kevyemmän aterian, suosittelen lämpimästi Le Terrazze im Kracherlemoosia. Uudehko ravintola tarjoaa innovatiivisia ja huolella viimeisteltyjä fine dining -tason annoksia. Palvelu on huomaavaista ja tunnelma kaikin puolin miellyttävä. Hintataso on toki keskimääräistä korkeampi, mutta maut vievät melkein kielen mennessään.  

NELJIEN ARVOKISOJEN HIIHTOSTADION

Talviurheilun ystävät osaavat yhdistää Seefeldin nimen hiihtokilpailuihin. Näissä maisemissa miteltiin olympiamitaleista vuosina 1964 ja 1976, jolloin Innsbruckin talvikisojen hiihdot sivakoitiin Seefeldissä. Vuoden 1964 suurin suomalaissankari oli kaksi kultaa voittanut ja Mister Seefeldiksi nimetty Eero Mäntyranta. Jälkimmäisissä kisoissa Porilaisten marssia soitettiin sekä Helena Takalon että miesten viestijoukkueen kunniaksi. Hiihdon MM-kisat on järjestetty Seefeldissä myös kahdesti, vuosina 1985 ja 2019. Hiihtostadion hyppyrimäkineen sijaitsee aivan keskustan tuntumassa, joten sen ohi tulee kuljettua useampaan kertaan.

Seefeldin tunnetuin maamerkki on Seekirchl-kappeli, joka on näkynyt myös television hiihtolähetyksissä. Valkea kappeli valmistui vuonna 1666 tekolammen keskelle ja kohoaa edelleen yksinäisenä hahmona kaukana muista rakennuksista, vaikka ympäröivä vesi onkin kuivatettu pois jo kauan sitten. Kappeli sijaitsee vain kivenheiton päässä Seefeldin hiihtostadionista. 

PATIKOINTI GSCHWANDTKOPFILLE

Seefeldistä käsin pääsee kävelemään kahdelle eri vuorelle. Vaihtoehdoista matalampi on hankalasti nimetty Gschwandtkopf, jonka paikalliset luokittelevat paremminkin kukkulaksi. Gschwandtkopfin huippu sijaitsee kolmisensataa metriä keskustan yläpuolella eli noin puolessatoista kilometrissä. Seefeldin matkailusivuilta löytyy mallireitti sekä Gschwandtkopfin ympäri että sen huipulle.

Lähdemme soveltamaan jonkinlaista näiden kahden reitin yhdistelmää. Aluksi noustaan keskustan laidalla kohoavalle Pfarrhügel-kukkulalle, jonka laelta aukeaa mukava näkymä Seefeldin kattojen ylle.

Laskeudumme Pfarrhügeliltä alaspäin ja pysähdymme hetkeksi katselemaan aitauksessa laiduntavia vuohia sekä aaseja. Tästä matka jatkuu Seekirchlin ja hiihtostadionin ohitse kohti metsää, jonka tarjoamassa varjossa on mukava patikoida. Kävelyreitin soveltaminen ei onnistu aivan täydellisesti, sillä ajaudumme merkittyjen polkujen ulkopuolelle ja joudumme välillä kiipeämään pitkin niittyjä toivomaamme suuntaan. Eväiden syöminen auttaa onneksi jaksamaan eteenpäin.

Nousu kukkulan reunamilta Gschwandtkopfin huipulle tuntuu yllättävän pitkältä ja raskaalta, sillä patikkaretkemme osuu viikon ainoalle hellepäivälle. Rinteillä parveilee yllättävän paljon perhosia, joista muutama laskeutuu mielellään hikiselle käsivarrelle ja matkustaa siinä eteenpäin hyvän tovin.

Kun Gschwandtkopfin huippu alkaa parin kilometrin mittaisen ylämäen jälkeen viimein lähestyä, kantautuu korviin perinteisen tirolilaismusiikin säveliä. Pelimannit nostattavat tunnelmaa alppiravintola Sonnenalmin terassilla, josta mekin löydämme vapaan pöydän. Vaniljakastikkeeseen upotettu omenastruudeli käy kohtuullisenkokoisesta lounaasta ja suunniteltu kahvi vaihtuu kylmään mallasjuomaan, jotta jano sammuisi tehokkaammin.

Oikaisemme takaisin kylälle Gschwandtkopfin laskettelurinnettä pitkin. Huipun ja kylän väliä voisi kulkea myös hiihtohissillä, mutta haluamme tehdä tämän retken loppuun saakka jalkaisin. Maisema alas laaksoon näyttää hienolta.

Huipun tuntumassa on itävaltalaiseen tapaan suuri vesiallas, jota hyödynnetään talvisin tekolumen tuotannossa. Nyt lammen kirkas vesi hohtaa houkuttelevan turkoosina ja sen tyyneen pintaan heijastuu ympäröivien vuorten hahmoja. Lammessa uiminen on kielletty, mutta sen rannalla voi rentoutua mukavilla puuistuimilla. Muutamat retkeilijät nauttivat päivästä riippumatoissaan loikoillen.

Laskeutuminen jyrkkää rinnettä pitkin tuntuu rankemmalta kuin saattaisi kuvitella, mutta saavumme vähitellen Gschwandtkopfin alaosaan. Täällä saamme tervehtiä suurta lehmälaumaa, joka on asettunut märehtimään aivan polun laidalle. Lehmät eivät ole ohikulkijoista moksiskaan ja poseeraavat mielellään kameroille.

Tallustelemme vielä retken päätteeksi Seefeldin niityillä, kun korviimme kantautuu musiikkia. Pian vihreässä maisemassa erottuukin kukkulan harjanteella alppitorvia soittava pariskunta. Tämä onkin harvinaisen komea päätös pitkälle kävelylle, sillä mikä sopisikaan näihin maisemiin paremmin kuin lehmänkellojen kalina sekä alppitorvien juhlallisesti soiva ääni. 

ROSSHÜTTE JA SEEFELDIN PARHAAT MAISEMAT

Seefeldistä löytyy myös huomattavasti Gschwandtkopfia korkeampia ja teräväpiirteisempiä vuoria. Keskustan toiselta laidalta voi kiivetä Rosshüttelle, joka on suuri vuoren rinteellä toimiva alppiravintola. Päätämme tällä kerralla säästää hieman jalkojamme, joten nousemme ylös mäkijunan kyydissä. Junia kulkee vartin välein ja kyyti sopii myös korkeanpaikankammoisille, jotka eivät mielellään astu korkealla keikkuviin köysiratojen vaunuihin.

Kymmenasteinen ilma tuntuu yläasemalla hieman viileältä. Lapset ovat kasvaneet jo sen verran isoiksi, etteivät innostu tarjolla olevasta leikkipuistosta, joten siirrymme suoraan näköalapaikalle ihailemaan avaria maisemia. Ympärillä kohoaa paljon vuoria ja laakson pohjalla häämöttää Seefeldin keskusta. Gschwandtkopf näyttää täältä katsottuna kovin matalalta, vaikka totesimme sinnekin kiipeämisen käyvän kovasta kuntoilusta.

Olisi ollut mukavaa nauttia näkymistä kirkkaammalla säällä, mutta taivas pysyy pilvisenä koko retkemme ajan. Rosshütteltä voisi jatkaa vielä ylemmäs Seefelder Jochille joko kävellen tai köysiradan kyydissä. Sieltä puolestaan lähtee patikkapolku 2221 metriin Seefelder Spitzelle, ja vaikeaksi luokiteltuja polkuja seuraten on mahdollista jatkaa myös muille vuorijonon huipuille. Kuvassa näkyvä köysirata vie puolestaan Rosshütteltä Härmelekopf-vuorelle.

Emme kaipaa erityisen raskasta patikointia, joten päätämme suunnata alamäkeen. Siellä meitä näyttäisi odottavan myös eläimiä sekä houkuttelevasti kimalteleva Kaltwassersee.

Hiekkaisen kävelytien varrella on paljon lehmiä sekä muutamia hevosia. On hauskaa pysähtyä tutustumaan rauhallisiin eläimiin, jotka ovat selvästi tottuneet ohikulkijoihin. Kellokaulaisten lehmien joukossa on sekä komeasarvista ylämaankarjaa että tutumpia laikukkaita rotuja. Hevosten varsat ovat heittäytyneet lepäämään vihreälle alppiniitylle.

Polku vie meitä alamäkeen, kunnes saavumme kirkasvetisen Kaltwasserseen rannalle. Lammen ympärillä on eväiden syömiseen sopivia penkkejä sekä upeita maisemia joka suuntaan.

Uiminen ei ole täälläkään sallittua, mutta rannoilta kelpaa ihailla sekä ylöspäin viettävää rinnettä että laakson toisella puolella näkyviä vuoria. Kaltwasserseen kauneus lumoaa, eikä paikalta malttaisi poistua kovin nopeasti.

Laskeudumme järveltä vielä hieman alemmas Hochegg Almin terassille. Alppiravintolan pyttipannua muistuttava perinneruoka Tiroler Gröstl vie nälän pitkäksi aikaa ja syödessään voi jatkaa maisemien ihailua.

Ateriaa nauttiessa tulee mieleen, että olisimme voineet ostaa mäkijunaan vain yhdensuuntaisen lipun ja kävellä Hochegg Almilta alas Seefeldiin saakka. Koska menopaluuliput on kuitenkin hankittu, päätämme kiivetä samaa tietä takaisin Rosshüttelle.

Paluumatka sujuu rauhalliseenkin tahtiin alle kolmessa vartissa. Perillä odottaa yllättävänkin mukavalta tuntuva maisemakeinu, josta voi pysähtyä vielä kerran katselemaan maisemaa. Ehkä vielä joskus palaan tälle vuorelle ja nousen katselemaan näkymiä huipulta saakka.

MATKAN KOHOKOHTANA ALPAKKAVAELLUS

Jos Seefeldistä pitäisi valita yksi unohtumaton kokemus, olisi se lasten ja luultavasti myös meidän aikuisten mielestä alpakkavaellus. Tiroler Bio Alpakas tarjoaa kymmenen vuoden kokemuksella ripauksen Andien tunnelmaa täällä Alppien keskellä. Noin viittäkymmentä söpöä ja pehmeää alpakkaa pääsee tapaamaan hieman keskustan ulkopuolella sijaitsevalla maatilalla.

Alpakkatilalla saa vierailla viikon aikana tiettyinä kellonaikoina, jolloin se on avoinna yleisölle. Perjantaisin ohjelmassa on myös alpakkavaellus, jonka aikana eläimiä saa taluttaa tilan ympäristössä tehtävällä lenkillä. Saavumme paikalle hyvissä ajoin, jolloin meille jää aikaa tutustua eläimiin suuressa aitauksessa. Nuorin on vasta kolmen päivän ikäinen ja joukossa on myös muita tänä vuonna syntyneitä tulokkaita.

Mukava omistajapariskunta kutsuu parikymmentä retkelle ilmoittautunutta ihmistä kokoon ja saamme runsaasti mielenkiintoista tietoa alpakoista. Isäntä tarinoi saksaksi, mutta kun olemme ainoat paikallista kieltä puhumattomat vieraat, saamme tilan emännältä yksityisopastuksen englanniksi. Kuulemme esimerkiksi alpakoiden luonteesta, anatomiasta, eteläamerikkalaisista juurista sekä lauman hierarkiasta. Alpakoiden villa on niin arvokasta, että ne saavat elellä kaikkialla ilman pelkoa teuraslihaksi joutumisesta. Tiesitkö ettei alpakoilla ole lainkaan ylähampaita?

Siirrymme laitumelta talliin, jossa kaikki saavat valita itselleen talutettavan alpakan. Tämän jälkeen muodostetaan jono, jonka järjestyksen määrittää alpakkalauman sisäinen hierarkia. Lapsikin saa taluttaa alpakkaa, mutta siinä tapauksessa mukana olevan aikuisen täytyy olla apuna varmistamassa, että kaikki sujuu hyvin. Oma kokemukseni ei kärsi lainkaan, vaikken alpakkaa itse talutakaan, vaan kuljen hauskannäköisen karavaanin vieressä.

Vaellus on noin tunnin mittainen ja vain parin kilometrin pituinen, joten kyseessä on varsin kevyt kävely. Osa matkasta kuljetaan polulla, mutta iso osa taipaleesta taitetaan hiljaisella päällystetyllä metsätiellä. Alpakat ovat säyseitä laumaeläimiä, jotka kulkevat kuuliaisesti jonossa. Niinpä kaikki sujuukin ilman ongelmia. Monilla kasvoilla paistaa onnellisuus, sillä söpöt eläimet saavat kenet hyvänsä iloiselle tuulelle. 

Kun alpakat on palautettu talliin, on aika palkita ne herkuilla. Alpakoiden syöttämisen jälkeen siirrytään vielä pihamaalle nauttimaan Andien klassikkodrinkkiä Pisco Souria. Lopuksi voi tehdä ostoksia tilan puodista, jonka tuotteet on tietenkin valmistettu alpakanvillasta. Reilut pari tuntia vierähtävät nopeasti ja alankin jo suunnitella alpakkaretkiä myös tulevien matkojemme ohjelmanumeroiksi. Vastaavia alpakkatiloja näyttäisi löytyvän useammastakin maasta.

HELPPO KÄVELY WILDSEE-JÄRVEN YMPÄRI

Seefeldin kylä sijaitsee laaksossa, jossa on mahdollista tallustella myös tasamaalla. Esimerkiksi Wildsee-järven ympäri kulkee reilun kahden kilometrin mittainen esteetön reitti, joka sopii vaikkapa lastenrattaiden kanssa kulkeville.

Maisemat eivät vedä vertoja vuoristovaelluksille, mutta matkan varrella pääsee niin metsään kuin puusta tehdyllä polulla varustetulle suoalueellekin. Järven rannalla on pari kahvilapalveluita tarjoavaa maksullista uimapaikkaa. Me pysähdymme kävelyreitin varrella minigolfkierrokselle järven kylänpuoleisessa päässä.

SEEFELD ON HYVÄ TUKIKOHTA PÄIVÄRETKILLE

Teemme Seefeldistä käsin muutamia päiväretkiä. Innsbruckissa kiertelemme kaupungilla ja nousemme Bergiselin hyppyrimäen torniin. Imstissä ihailemme upeita vuorimaisemia sekä kokeilemme pitkää ja vauhdikasta kesäkelkkarataa. Käymme vaimon kanssa myös hieman pidemmällä päiväretkellä Sveitsin puolella ja Liechtensteinissa saakka.

Kerron edellä mainituista kohteista lisää omissa erillisissä jutuissaan, kuten myös siitä, kuinka matkamme jatkui Tirolista Saksan puolelle Baijeriin. Tutustuimme reissun viimeisinä päivinä esimerkiksi upeaan Neuschwansteinin linnaan, jonka näkemisestä olimme ehtineet haaveilla monen vuoden ajan. Seefeldistä ajaa Neuschwansteiniin parissa tunnissa.

Moni matkustaa Itävaltaan laskettelemaan, mutta Alpit sopivat mainiosti myös kesälomamatkan kohteeksi. Vuorista nauttiakseen ei tarvitse edes olla huippukuntoinen vaeltaja, koska hiihtohissit kuljettavat patikoijia ylös rinteille, joita pitkin voi jatkaa matkaa ilman mahdottoman suuria nousumetrejä. Reiteillä on yleensä hyvät opasteet ja hissien yläasemien tuntumassa on usein mukavasti palveluita viihtyisistä alppiravintoloista lähtien.

Itävallan Alpeilla on kokemustemme perusteella hyvät puitteet myös lapsiperheiden lomailuun, sillä retkeilykohteista voi löytää vaikkapa leikkipuistoja, kotieläintiloja sekä muuta puuhaa eri ikäisille lapsille. Meille löytyi tällä kerralla alpakkavaellusta ja kelkkarataa, mutta jo polkujen varrella laiduntavat lehmät ja hevoset ilahduttivat koko perhettä. Kesäsää saattaa olla arvaamaton, mutta useimmista lomakeskuksista löytyy aurinkoisten päivien varalle uimala. Nautimme aiemmalla Itävallan-matkallamme Wagrainin Wasserwelt-maauimalasta, mutta Seefeldin Olympiabad jäi tällä kerralla kokeilematta.

Sekä Itävallan Tirolin että Saksan Baijerin maisemat jäävät mieleen niin upeina, että toivon palaavani molemmille alueille jo lähivuosien aikana. Voisin hyvin kuvitella palaavani ihan Seefeldiinkin, mutta houkuttelevia vaihtoehtoja on Itävallassa monia muitakin. Pelkästään S-kirjaimen kohdalta löytyvät Seefeldin lisäksi ainakin Saalbach, Schladming, Serfaus, Sölden ja Söll. Vaihtoehtoja siis riittää, kuten myös hengästyttävän upeita vuoristomaisemia.

Hofburgin palatsista on kehittynyt vuosisatojen kuluessa jättimäinen rakennuskompleksi, jossa on nykyään paljon erilaisia nähtävyyksiä. Tutustuimme Sissi-museoon ja Itävallan kansalliskirjastoon sekä seurasimme Espanjalaisen ratsastuskoulun esitystä.

Hofburg on valtava kokonaisuus, joka toimi vuosisatojen ajan Habsburgin mahtisuvun tyyssijana. Sitä kutsutaan myös talvipalatsiksi, koska hallitsijaperhe vietti kesänsä muutaman kilometrin päässä Schönbrunnissa. Suku nousi Itävallan johtoon 1200-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, ja hallitsi parhaimmillaan puolta Eurooppaa. Sukupolvien vaihtuminen paisutti palatsia melkoisesti, sillä jokainen keisari halusi rakennuttaa siihen jotain uutta. Habsburgien valtakausi jatkui ensimmäisen maailmansodan päättymiseen saakka, jolloin Itävalta-Unkari hajosi ja Itävallasta tuli tasavalta.

Lähestymme Hofburgia Volksgartenin puiston suunnalta. Huomio kiinnittyy jättimäisiin mittasuhteisiin, sillä varsinkin edessä näkyvä Neue Burg -siipi on kooltaan todella mahtipontinen. Sen vasemmalle puolelle jäävät linnan vanhemmat osat edustavat hieman erilaista arkkitehtuuria.

Vuosisatojen kerrostumat erottuvat vaihtelevina rakennustyyleinä, joita löytyy gotiikasta barokkiin ja rokokoosta jugendiin. Hofburg onkin varsin sekalainen ja sokkeloinen kokonaisuus. Meilläkin menee hetki aikaa, ennen kuin löydämme etsimillemme oville.

---

SISSI-MUSEO JA KEISARILLISET HUONEISTOT

Hofburgin suosituin museo on omistettu keisarinna Elisabetille, joka tunnetaan paremmin lempinimellä Sissi tai Sisi. Samalla lipulla pääsee tutustumaan myös keisarillisiin huoneistoihin sekä hopeakokoelmaan, jonne on koottu historiallisia astioita ja ruokailuvälineitä. Saavumme paikalle pitkäperjantaina, jolloin museo on täpötäynnä kaltaisiamme pääsiäisturisteja eri puolilta Eurooppaa. Valokuvaaminen on kielletty, joten käytän kuvituksena Hofburgin virallisesta kuvapankista löytyviä seesteisiä otoksia.

Kuva: Schönbrunn Group / Severin Wurnig

Moni matkailija käyttää apunaan museolipun hintaan kuuluvaa audioguidea, josta voi kuunnella opastusta huone kerrallaan. Sardiinipurkkimainen tunnelma ahdistaa, joten keskitymme lähinnä raivaamaan tietämme jollain keinolla eteenpäin. Katselemme niitä esineitä, joiden äärelle pääsee ilman jonottamista tai kyynärpäiden käyttämistä. Olen onnekseni kerrannut Sissin elämäntarinan ennen matkaa, joten kierroksesta saa melko paljon irti ilman opastustakin. Myös museon nettisivuilta löytyy paljon taustatietoa sekä kuvaukset eri huoneista. Näytteillä on erilaisia Sissin käyttämiä esineitä sekä asuja.

Kuva: Schönbrunn Group / Severin Wurnig

Sissin julkinen elämä alkoi 16-vuotiaana, kun hän meni naimisiin serkkunsa keisari Frans Joosefin kanssa. Habsburg-sukuisen keisarin oli alun perin tarkoitus naida Sissin isosisko, mutta hän ihastuikin viehättävään Sissiin. Sissi ei koskaan sopeutunut tarkoin säädeltyyn hovielämään, jollaiseen häntä ei ollut kasvatettu. Vapauden kaipuu johti masennukseen, eivätkä neljä lastakaan tuoneet onnea. Esikoistytär kuoli kaksivuotiaana ja muiden lasten kasvattaminen siirtyi Sissin toiveiden vastaisesti anoppitädin vastuulle. Viimeinen niitti oli ainoan pojan tekemä itsemurha.

Kuva: Schönbrunn Group / Severin Wurnig

Terveyshuolista kärsinyt Sissi ei viihtynyt hovissa lainkaan, vaan matkusteli suurimman osan ajastaan Etelä- ja Keski-Euroopassa. Sissi kuoli 60-vuotiaana jouduttuaan anarkistin puukottamaksi syksyllä 1898 Sveitsissä. Hovin tapoja vastaan kapinoineesta ja ikuista kauneutta ihannoineesta keisarinnasta muodostui suorastaan myyttinen hahmo, jonka traaginen elämä on innoittanut monia kirjailijoita ja elokuvantekijöitä.

Kuva: Schönbrunn Group / Severin Wurnig

Keisarilliset huoneistot ovat yhtenäistä jatkoa Sissi-museolle. Pariinkymmeneen huoneeseen mahtuu vastaanotto-, työ- ja kokoustiloja sekä makuukamareita. Sissillä ja Frans Joosefilla oli alun perin yhteinen makuuhuone, josta keisari muutti myöhemmin eri kamariin. Vaikka huoneistot heijastelevat ylellisyyttä, herättävät jotkut yksityiskohdat huomiota yllättävällä vaatimattomuudellaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Frans Joosefin sänky sekä Sissin koruton kylpyamme. Kurinalainen Frans Joosef oli luonteeltaan Sissin vastakohta, sillä hän noudatti tiukkaa hovietikettiä sekä sotilaallista elämäntapaa.

Kuva: Schönbrunn Group / Severin Wurnig

Sissi vietti Hofburgissa asuessaan paljon aikaa pukeutumishuoneessaan. Täällä hänen pitkiä hiuksiaan harjattiin tuntikausia aamuisin ja täällä hän kuntoili puolapuilla sekä muilla telineillä. Jopa sairaalloisen hoikka keisarinna oli tarkka ulkonäöstään ja piti painoaan kurissa erilaisten harjoitusten avulla.

Kuva: Schönbrunn Group / Severin Wurnig

Kierroksen päättävä ruokasali on museon näyttävimpiä huoneita. Habsburgit söivät täällä sunnuntaisin aterioita, joihin jokaisen Wienissä olleen perheenjäsenen täytyi osallistua. Museokierros päättyy matkamuistokauppaan, josta suunnistamme kohti ulkoilmaa. Saamme tungoksesta tarpeeksemme, joten pöytähopeakokoelmaan tutustuminen jää väliin.

---

ITÄVALLAN KANSALLISKIRJASTO

Itselleni mieleenpainuvin Hofburgin osa on Itävallan kansalliskirjaston suuri sali eli Prunksaal. Kirjaston tiloja on useammassakin rakennuksessa, mutta Prunksaal löytyy Josefplatzin laidalla kohoavasta valkeasta siivestä.

1720-luvulla rakennettu barokkityylinen kirjastosali kuuluu varmasti maailman näyttävimpiin. Omille matkoilleni osuneista kirjastoista vain Dublinin Trinity Collegen Long Roomia voi edes verrata Wienin Prunksaalin mykistävään kauneuteen.

Lähes kahdeksankymmentä metriä pitkä ja kaksikymmentä metriä korkea sali huokuu arvokkaalla tavalla historiaa. Täällä kelpaa pysähdellä useampaan kertaan ihailemaan puisten hyllyjen, kullattujen koristeiden ja vanhojen kirjojen muodostamaa kokonaisuutta. Myös vanhat kookkaat karttapallot sopivat tilaan hyvin.

Suuri kupoli, monet freskot ja marmoripylväät saavat tilan muistuttamaan katolista kirkkoa. Kristuksen paikalla patsastelee kirjaston rakennuttaja Kaarle VI. Prunksaalia voi hyvin pitää eräänlaisena kirjojen temppelinä. Sisäänpääsy kirjaston suureen saliin maksaa tällä hetkellä aikuiselta kahdeksan euroa ja lippuja voi ostaa etukäteen internetistä. Kirjasto on remontin vuoksi suljettuna 1.7.–31.12.2022.

---

ESPANJALAINEN RATSASTUSKOULU

Hofburgin tunnetuin osa lienee Espanjalainen ratsastuskoulu. Upeassa barokkisalissa järjestettävät kouluratsastusnäytökset ovat maailmankuuluja ja niitä on nähty myös Suomen televisiossa. Huomaamme pari viikkoa ennen matkaa, että meille hyvin sopivaan iltanäytökseen olisi vielä lippuja saatavilla. Päätämme tarttua tilaisuuteen, sillä ajattelemme että tällainen kuuluisa tapahtuma on kerran elämässä kokemisen arvoinen. Lippujen hinnat vaihtelevat 27 euron seisomapaikoista 140 euron pehmustettuihin tuoleihin.

Historiallinen sali jättimäisine kristallikruunuineen muodostaa näytökselle hienot puitteet. Reilun tunnin mittainen esitys on juhlava kokemus, joka koostuu viidestä eri ohjelmanumerosta. Taitojaan esittelee yhdestä kahdeksaan ratsukkoa kerrallaan. Taustalla soiva klassinen musiikki täydentää elämyksen. Viimeisenä kuultava Johann Strauss vanhemman Radetzky-marssi on tuttu kappale minullekin.

Ratsastuskoulu on ollut vuosisatojen ajan miesten valtakuntaa, mutta nykyään myös naiset voivat hakea pitkään ja vaativaan ratsastajakoulutukseen. Molemmat esiintymistasolle edenneet naiset Hannah Zeitlhofer ja Theresa Stefan ovat mukana myös meidän näkemässämme näytöksessä. Hevosista maneesille pääsevät vain orit, jottei niiden keskittyminen pääsisi herpaantumaan. Valokuvaaminen esityksen aikana on kielletty, mikä lienee hevosten keskittymisen kannalta paras ratkaisu. Jo hieman liian aikaisin annetut aploditkin saavat huolella koulutetut eläimet kavahtamaan yllättävän voimakkaasti.

Espanjalaisen ratsastuskoulun esitys on mielestäni hyvinkin kerran elämässä kokemisen arvoinen. En ymmärrä hevosista tai varsinkaan kouluratsastuksesta juuri mitään, mutta sulavaliikkeisten hevosten saumaton yhteistyö on miellyttävää katseltavaa. Joitakin hyppyjäkin nähdään, mutta mistään näyttävästä sirkusesityksestä ei todellakaan ole kysymys. Ymmärrän, että edestakaisin kävelevien hevosten katseleminen voi tuntua tylsältäkin. Meidän alakouluikäiset lapsemme eivät pitkästyneet, joskin kokemus jäi heidän mielestään ihan kivan tasolle.

Espanjalaiseen ratsastuskouluun voi tutustua myös lähtemällä tallikierrokselle tai ostamalla näytöstä huomattavasti edullisemman lipun aamuharjoituksiin. Tallit sijaitsevat Stallburgin rakennuksessa ratsastuskoulua vastapäätä. Tallikierros voi olla mielenkiintoinenkin, mutta harjoitusten seuraamisesta on kuulemani mukaan iloa vain todellisille hevosharrastajille.

Ratsastuskoulun nimi juontaa juurensa hevosista, jotka tuotiin Wieniin alun perin Espanjasta. Lipizzanhevosiksi kutsuttua valkeaa rotua on jalostettu slovenialaisessa Lipican siittolassa 1500-luvun loppupuolelta lähtien. Rotu on levinnyt naapurimaihin ja esimerkiksi kaikki Espanjalaisen ratsastuskoulun nykyiset hevoset ovat syntyneet Piberin siittolassa Itävallassa.

---

HOFBURGIN MUUT NÄHTÄVYYDET

Palatsikompleksissa toimii meidän näkemiemme lisäksi monia muitakin museoita. Niistä arvokkain lienee Keisarillinen aarrekammio, jossa säilytetään kruununjalokiviä. Hofburgin Neue Burgin tiloja käyttävät etnologinen museo Weltmuseum sekä Taidehistorialliseen museoon kuuluvat Efesoksen museo, ase- ja haarniskakokoelma sekä historiallinen soitinkokoelma. Hofburgista löytyy myös Itävallan presidentin virka-asunto. Palatsissa on järjestetty vuosien varrella monenlaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi vuoden 1967 Euroviisut. Suomea edusti silloin Fredi.

Hofburg on kaikessa mahtipontisuudessaan vaikuttava kokemus, jolla on itseoikeutettu paikkansa nähtävyyskierroksella Wienissä. Keisarillista loistoa ja käsittämättömiä mittasuhteita ihmetellessä ei tosin voi välttyä ajatukselta siitä, kuinka moni tavallinen kansalainen olisi kaivannut edes pientä osaa Habsburgien turhamaisesti käytetyistä rikkauksista. Hofburgin historiallinen arvo on joka tapauksessa suuri. Tuntuu siltä, että Habsburgien henki on jäänyt leijumaan Wienin ylle ikuisesti.

Lue myös aiempi juttuni Monipuolinen pääsiäismatka Wieniin.