Seuraa somessa

Lähtöportti

Hetkeni julkisuudessa – matkavinkkejä Ylen aamu-tv:ssä

Julkaistu

-

Koskaan ei voi tietää, mihin blogin kirjoittaminen johtaa. Tänä aamuna se johti Ylen suoraan tv-lähetykseen kertomaan matkavinkkejä tulevaksi kesäksi.

Tästä piti tulla ihan tavallinen viikko, mutta suunnitelmat menivät aika lailla uusiksi maanantai-iltapäivänä. Huomasin sähköpostissani Ylen aamu-tv:n juontajan Heikki Ali-Hokan jättämän soittopyynnön. Tartuin puhelimeen ja sain vastata kysymykseen, jollaista en uskonut koskaan kuulevani.

− Haluaisitko tulla antamaan matkavinkkejä televisioon tämän viikon torstaina?
− Joo, voinhan mä tulla.

Juttelimme Heikin kanssa hetken ja kaikki tuntui luontevalta. Puhelun päätyttyä iski silti paniikki. Tajusin, että olen ihan oikeasti menossa suoraan televisiolähetykseen. Onneksi ymmärsin kysyä ketä muita Heikki aikoo kutsua mukaan. Muista maista -blogia kirjoittavaa Tiina Vahteraa en tuntenut, mutta Pöndekengissä-blogin Miran olin nähnyt viimeksi vasta paria päivää aiemmin Rantapallon järjestämällä laivavierailulla. Alkoi vertaistukea antanut viestien vaihto.

− Lähetkö aamutelkkariin?
− Lupauduin. Mua jännittää aivan sairaasti!
− Samoin… mutta hyvin se menee, me pärjätään kyllä.
− Niinpä!

Ehdin parin päivän aikana miettiä, millaisia matkakohteita nostaisin esiin. Italiasta halusin tietenkin puhua ja kotimaan kohteista Pohjois-Karjala oli yhtä lailla varma valinta. Perhematkailun kannalta päätin mainita myös Tanskan. Olin yhtä aikaa innoissani ja hermostunut, sillä en ollut koskaan ollut televisiossa, suorasta lähetyksestä nyt puhumattakaan. Sellaisessa tilanteessa mikä tahansa katastrofi voi olla mahdollinen. Aikani stressattuani aloin kuitenkin itsekin uskoa, että hyvin se menee.


Yleisradion ammattilaiset osaavat hoitaa tällaisten tavallisten tallaajien haastattelut kiitettävän hyvin. Saavuin muiden vieraiden tapaan paikalle hieman sovittua aiemmin. Puuteroinnin jälkeen jäi mukavasti aikaa istuskella lämpiön puolella, juoda kahvia ja jutella mukavia. Kävimme Heikin kanssa hieman läpi haastattelun kulkua, mutta hän painotti haluavansa jättää tilaa myös spontaanille keskustelulle. Juontajan rauhallinen olemus sai meidät kaikki uskomaan itseemme. Siirryimme muutamaa minuuttia ennen h-hetkeä kameroiden eteen odottelemaan. Sohvalta sai katsoa televisiota, jossa suoran lähetyksen säätiedotukset ja urheilu-uutiset pyörivät. Ruudun alla näkyvät punaiset numerot kertoivat, kuinka paljon lähetysaikaa olisi jäljellä.


Itse haastattelutilanteessa kamerat unohtuivat hämmästyttävällä tavalla lähes kokonaan. Studio tuntui miellyttävän kodikkaalta ja kun paikalla ei parin kuvaajan lisäksi ollut ulkopuolisia, sujui keskustelu mukavan rennosti. Mielenkiintoisista matkakohteista olisi mielellään jutellut enemmänkin, mutta tiedostin jo etukäteen että paljon jää varmasti sanomatta. Onneksi saimme jatkaa jutustelua vielä kameroiden sammuttua paikalle osuneiden yleläisten kanssa. Siinä vaiheessa tarjolla olleet voileivätkin jo maistuivat varhaisempaa aamua paremmin.

Katso koko haastattelu Yle Areenasta tämän linkin kautta.

Yle on julkaissut koosteen haastattelun annista myös kirjallisessa muodossa.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
6 kommenttia

1 kommentti

  1. Hei ihan mahtava tilaisuus tullut sulle ja teille! Pakko oli katsoa koko haastattelu. Kööpenhamina olis kyllä mielenkiintoinen kaupunkikohde, hirmu useasti ollaan mietitty sitä määränpäänä. Kuitenkin joka kerta ollaan päädytty johonkin muuhun, oiskohan nyt pian jo Köpiksen vuoro?

    Ja Koli, ah. <3 Pelkkää rakkautta!

    • Mika / Lähtöportti

      12.5.2017 at 10:44

      Olihan tämä aivan ainutlaatuinen tilaisuus, jota ei voinut jättää käyttämättä. Olisi jäänyt harmittamaan pitkäksi aikaa, jos en olisi mennyt. Kööpenhamina on kiva kohde, jonne menee jatkuvasti suhteellisen halpoja lentoja. Mitenkään halpa kaupunkihan se ei ole, mutta esimerkiksi Copenhagen Street Foodissa syö loistavaa ruokaa edullisesti. Köpis on mun mielestä juuri täydellinen kaupunkikohde vaikka viikonloppureissulle.

      Koli tosiaan, pitäähän sitä Pohjois-Karjalaa mainostaa! Eikä Joensuukaan huono kaupunki ole, mutta kaikkea ei vaan ehtinyt mainita 😉

  2. Heidi / Maailman äärellä

    13.5.2017 at 11:34

    Ihan mahtava juttu oli tämä! Piti panna hälytys muistuttamaan minua :). Ja totta kai olin iloinen, että Savonlinna pääsi mukaan – ja oli muuten VisitSavonlinnakin :). Minua olisi jännittänyt kyllä ihan sairaasti! Eka blogivuonna minua pyydettiin radiohaastatteluun ja sekin jännitti julmetusti, vaikka ei mennyt edes saman tien ulos vaan editoituna… En edes halunnut kuunnella sitä itse – saati mainostaa etukäteen kellekään :D.
    Niin, Madeira jäi sinulta mainitsematta. Olen itse siitä vaihteeksi kirjoittamassa juttua ja itse asiassa tulin etsimään blogistasi linkitettävää juttuuni :).

    • Mika / Lähtöportti

      14.5.2017 at 10:12

      Kiitos Heidi! Savonlinna oli mukava mainita, sillä mulla on ollut tapana vähintäänkin käväistä siellä torilla kerran kesässä ja aina on ollut kivaa. Kyllä mua todella jännitti etukäteen, maanantai-illasta lähtien oli jonkinlainen tärinä päällä, mutta sain hyvää kannustusta ja jotenkin luotin, että asiat sujuvat omalla painollaan sitten kun aika tulee. Tilanne tuolla studiossa oli järjestetty hyvin, kun saatiin jutella rauhassa ennen lähetysaikaa ja keskustelu tavallaan vain jatkui kun kamerat laitettiin päälle. Jos joskus tuollaiseen tilanteeseen joutuu, niin suosittelen lämpimästi menemään hyvissä ajoin paikalle.

      Madeira olisi tietenkin ollut kiva mainita ja samoin Irlanti. Ohjeena oli kuitenkin vain kaksi kohdetta ulkomailta ja nimenomaan kesäksi, vieläpä niin että toinen olisi erityisesti lapsiperheelle sopiva. Tanska sopi tuohon täydellisesti, vaikkei se mulle varsinainen sydämenasia olekaan.

  3. Annemaria

    13.5.2017 at 13:11

    Hyvin meni Mika. Ihmettelin, miten sä pystyit olemaan niin rennon ja luontevan oloinen. Mä oisin itse varmaan ollu ihan kipsissä ja puolikuollut jännityksestä. Harmi vaan kun toimittaja ei maininnut, mitä blogeja kirjoitatte.

    • Mika / Lähtöportti

      14.5.2017 at 10:20

      Kiitos Annemaria! Edellisinä päivinä olin aika lailla puolikuollut jännityksestä, mutta sain lopulta koottua itseni. Tilanne studiossa on paljon luontevampi ja rennompi kuin voisi ikinä kuvitella. Ympärillä on ihmisiä joille lähetysten tekeminen on arkipäivää, tila on kodikas eikä paikalla ole yleisöä. Lopulta se on melkein kuin kaverille puhuisi. Se jäi toki harmittamaan, ettei edes blogien nimiä osoitteista puhumattakaan saatu mainittua. Uusia lukijoita ei siis tätä kautta ole valtavasti tullut.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lähtöportti

Elämäni 12 tärkeintä matkaa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Jotkut matkat jäävät mieleen paremmin kuin toiset ja saattavat jopa jättää tavalla tai toisella jäljen sydämeen. Listasin nyt tähänastisen elämäni kaksitoista tärkeintä ja ikimuistoisinta matkaa.

Sain inspiraation tähän juttuun muutamissa matkablogeissa kiertäneestä haasteesta, joka sai käsittääkseni alkunsa Elinan matkalaukussa -Instagram-tilillä ja siirtyi blogien puolelle Reissukuumeen sivuilla lokakuussa 2023. Ajattelin jo tuolloin vastata haasteeseen, mutta juttu jäi kirjoittamatta, kun totesin etten osaa valita vain viittä matkaa. Asia palasi nyt uudelleen mieleeni ja päätin kirjoittaa asiaan liittyvän postauksen, joskin omin lupineni kahteentoista matkaan laajennettuna.

dingle_03


Matkojen valinta oli edelleen todella vaikeaa, sillä monta ikimuistoista reissua jäi nytkin mainitsematta. Tarkistin tilastoistani, että olen tehnyt jo kaikkiaan 118 ulkomaanmatkaa, minkä lisäksi mieleeni tulee myös monta hienoa reissua Suomessa. Yritin valita mukaan ne kaikkein unohtumattomimmat ja merkityksellisimmät reissut, joista moneen liittyy myös jonkinlainen matkailuelämään liittyvä käännekohta. Tässä ne ovat aikajärjestyksessä vanhimmasta kokemuksesta tuoreimpaan.


Kahtia jaettu Keski-Eurooppa 1988

Olin ehtinyt käydä jo Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Neuvostoliitossa ennen ensimmäistä lentoani ulkomaille. Münchenistä alkanut seuramatka vei bussin kyydissä paikkoihin, jotka eivät olisi enää muutaman vuoden kuluttua entisellään. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu arvokkaalta, että ehdin nähdä rautaesiripun jakaman Euroopan omin silmin. Ymmärrän maanosamme historiaa paremmin, kun muistelen Tšekkoslovakian raja-asemaa, Berliinin muuria ja Itä-Saksan moottoriteitä. Vaikkei tällä matkalla löytynytkään erityistä suosikkikohdetta, lisäsi ensimmäinen kosketukseni Keski-Eurooppaan intoa tutustua maailmaan entistä laajemmin.

Lue lisää: Euroopassa kesällä 1988


parhaatmatkat_venetsia

Italian kiertomatka 1989

Vaikka edellä mainitulla matkalla ei löytynytkään suosikkikohdetta, se tapahtui sitäkin voimakkaammin heti seuraavana kesänä. Pääsin ensi kertaa Alppien eteläpuolelle ja rakastuin Italiaan lähes kirjaimellisesti ensi silmäyksellä. Muun muassa maan tunnelma, maisemat, ihmiset ja kieli ihastuttivat tavalla, joka on pitänyt tiukasti otteessaan koko elämäni ajan. Italia-suhteeni tärkeimmät kulmakivet ovat ruoka ja jalkapallo. Yksi elämäni merkityksellisimmistä pienistä hetkistä olikin Inter Milanon sinimustan lipun ostaminen Firenzestä elokuun toisena päivänä 1989. Kävimme tällä matkalla myös Assisissa, Roomassa, Sienassa, Venetsiassa ja San Marinossa.


parhaatmatkat_sintra

Kavereiden kanssa Portugalissa 1995

Tein vanhempieni kanssa kaikkiaan kymmenen ikimuistoista matkaa, ennen kuin tuli aika lähteä ensi kertaa maailmalle kavereiden seurassa. Ylioppilaslakki Keravan lukiosta oli juuri hankittuna ja kesäinen aurinko porotti, kun saavuimme Juhan ja Mikan kanssa Lissaboniin. Erilainen seura toi reissaamiseen uudenlaisia ulottuvuuksia ja ennen kokematonta vapauden tunnetta. Vietimme suurimman osan pariviikkoisesta matkasta Lissabonissa, mutta lähdimme muutamaksi päiväksi seikkailemaan muun muassa Sintraan, Évoraan ja Albufeiraan. Mieleeni ovat jääneet myös Cabo da Rocan kalliot, joiden päällä mietin avoinna ollutta tulevaisuuttani lukioelämän jälkeen.

Lue lisää: Cabo da Roca – ajatuksia maailman reunalla


Kuukauden Interrail 1997

Olen aina ollut hyvin Eurooppa-henkinen ihminen, enkä vielä 1990-luvulla osannut kunnolla edes haaveilla kaukomatkoista. Niinpä kuukauden mittainen Interrail olikin todellinen unelmien täyttymys ja vei matkojen tuoman vapauden tunteen taas aivan uudenlaiselle tasolle. Junat ovat minulle mieluisa kulkuväline, ja nautin siitä kuinka maata pitkin matkatessa saa seurata maisemien vaihtumista aivan eri lailla kuin lentäessä. Interrail kaverini Juhanin kanssa vei kahdeksaan eri maahan, tarjosi valtavasti uusia kokemuksia ja antoi varmuutta siitä, kuinka hyvin omin päin matkatessa pärjää maailmalla.

Lue lisää: Interrail-muistoja: Saksa, Itävalta, Italia ja Sveitsi, Interrail-muistoja: Ranska, Englanti, Belgia ja Hollanti


parhaatmatkat_sosua

Kihlajaismatka Dominikaaniseen tasavaltaan 2002

Vuosituhat vaihtui ja oma maailmani muuttui monin tavoin. Löysin rinnalleni tyttöystävän, joka on nykyään rakas vaimoni. Ehdimme tehdä pari lyhyempää reissua ennen ensimmäistä kaukomatkaamme, joka oli myös kihlajaismatkamme. Kohteena oli Dominikaaninen tasavalta, johon tutustuimme Sosúan rantakaupungista käsin tehdyillä retkillä. Oli mielenkiintoista aistia Karibian eksotiikkaa ja nähdä merengue-musiikin tahdittamaa rentoa elämää. Elämyksiimme kuuluivat paratiisirannat, vehreä viidakkomainen luonto, snorklaaminen, maastopyöräily sekä vierailut pienissä paikallisissa kylissä. Ehdimme käväistä myös pääkaupungissa Santo Domingossa.


parhaatmatkat_galway

Ensikosketus Irlantiin 2004

Viihdyn yleensä siellä minne satun menemään, mutta jotkut maat ovat tehneet poikkeuksellisen vaikutuksen. Siinä missä Italia herättää minussa suurta intohimoa, tarjoaa Irlanti puolestaan ainutlaatuista kodikkuuden tunnetta. Ensimmäinen Irlannin-matkamme vei meidät upeisiin länsirannikon maisemiin. Kävimme Galwayn kaupungista käsin tutustumassa karuihin Burrenin kallioihin, Connemaran turvesoihin sekä yksinäisiin Aran-saariin. Löysin sielunmaisemani hieman etelämpää vihreänä kumpuilevasta Killarneyn kansallispuistosta. Kiersimme myös kuuluisan Ring of Kerry -autoilureitin sekä näimme kauniin Dinglen niemimaan. Lopuksi suuntasimme pääkaupunkiin Dubliniin. Olen käynyt Irlannissa viidesti, mutta edellisestä kerrasta on jo aivan liian kauan.

Lue lisää: Täydellinen matka Irlantiin


parhaatmatkat_japani

Ensimmäinen matka Japaniin 2006

Italian ja Irlannin lisäksi löytyy vielä kolmas valtio, johon tutustumisen haluan nostaa erikseen esiin. Japania on helppo kuvailla yhtä aikaa sekä omituisimmaksi että turvallisimmaksi käymäkseni matkakohteeksi. Japanin kulttuuri ja pitkä historia kiehtovat monin tavoin, nähtävää on laidasta laitaan ja sykähdyttäviä kokemuksia voi hakea niin luonnosta kuin jättimäisistä metropoleistakin. Keväällä 2006 näimme kirsikankukkia Kiotossa, seikkailimme luontopoluilla Fuji-vuoren lähettyvillä sekä heittäydyimme Tokion vilinään. Palasimme Japaniin vain pari vuotta ensimmäisen matkan jälkeen, mutta kolmas matka on edelleen vain suunnittelun asteella.


Häämatka Seychelleille 2007

Elämän tärkeimmistä matkoista puhuttaessa ei missään tapauksessa voi sivuuttaa häämatkaa. Halusimme lähteä heti häidemme jälkeen maanpäälliseen paratiisiin, joten kohteeksi valikoitui Intian valtamerestä löytyvä Seychellien saariryhmä. Kävimme kolmella eri saarella, joilla kaikilla vietimme neljä yötä. Etsimämme paratiisi löytyi näistä saarista pienimmältä eli La Diguelta. Siellä ei ollut autoja, vaan palmurannalta toiselle poljettiin vanhoilla polkupyörillä. Trooppinen tunnelma vei mennessään, eikä meitä suuremmin haitannut edes matkatavaroiden saapuminen perille useamman päivän myöhässä. Oli mukavaa kierrellä myös Seychellien kahdella suurimmalla saarella Praslinilla ja Mahélla, mutta parhaat häämatkamuistot sijoittuvat silti La Diguelle.

Lue lisää: Häämatkamuistoja Seychelleiltä – La Digue, Häämatkamuistoja Seychelleiltä – Praslin, Häämatkamuistoja Seychelleiltä – Mahé


Vuokratalo Umbriassa 2011

Uusi vuosikymmen toi mukanaan elämää rikastuttavan lapsiperhearjen. Matkailutahti vain kiihtyi, vaikka reissaaminen pienten lasten kanssa vaatikin uudenlaista asennetta ja oli hetkittäin raskasta. Esikoisen ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui Keski-Italiaan Umbrian alueelle. Lomatalon vuokraaminen Italiasta oli ollut kaukainen haave, jonka toteutumiselle tällainen perhematka tuntui sopivalta hetkeltä. Mukaan lähtivät myös appivanhempani, vaimon sisarukset sekä hieman muutakin sukua, joten olimme melkein kuin aito italialainen suurperhe. Vauva nukkui päiväunia oliivipuun alla, oppi konttaamaan kylmällä kivilattialla ja maisteli elämänsä ensimmäistä jäätelöä Orvieton tuomiokirkon varjossa. Kolmen sukupolven matkat erilaisille lomataloille ovat jatkuneet tiiviisti tästä ensi kokemuksesta lähtien.

Lue lisää: Lago Trasimeno – italialainen sielunmaisemani, Neljä kaupunkia Umbriassa


Kesäinen Sisilia 2018

Koko 2010-luku oli täynnä onnistuneita matkoja, joista on vaikea nostaa jotain tiettyä muiden yläpuolelle. Kävimme useamman kerran esimerkiksi upealla Madeiralla, mutta itselleni sykähdyttävintä oli ehkä sittenkin päästä ensimmäistä kertaa Sisiliaan. Vietimme saarella kaksi viikkoa, joiden aikana ehdimme nähdä kiinnostavia kaupunkeja ja vaihtelevia maisemia. Matkan alkupuoliskoksi majoituimme vuokrataloon, jonka uima-altaalta sai ihailla rauhallisesti savuavaa Etnaa. Jälkimmäisen viikon vietimme saaren kaakkoisosassa Val di Noton alueella, jonka hienot barokkikaupungit näyttivät tutuilta Komisario Montalbano -televisiosarjan ansiosta.

Lue lisää: Sisilian parhaat palat


frigiliana_2022_14

Syksy Andalusiassa 2022

Maailman pysäyttänyt koronapandemia opetti, että unelmia kannattaa toteuttaa heti tilaisuuden tullen. Oma matkailumme palaili entisille raiteilleen jo syksyllä 2021, jolloin pandemian siirtämille matkoille lähteminen tuntui poikkeuksellisen hyvältä. Pitkään odotettuja suurempia unelmia alkoi toteutua lokakuussa 2022, kun lähdimme kuudeksi viikoksi Espanjaan. Olimme haaveilleet jo kauan jopa kokonaisen talven viettämisestä ulkomailla, mutta kuudenkin viikon järjestyminen tarkoitti meille selvästi pisintä kerralla ulkomailla vietettyä aikaa. Majoituimme kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi Áloraan, kolmeksi seuraavaksi Sevillaan ja loppuajaksi Frigilianaan. Aika kului kovin nopeasti, mutta ehdimme heittäytyä välimerellisiin tunnelmiin perusteellisemmin kuin koskaan aiemmin.

Lue lisää: Andalusian maaseudun tunnelmaa Álorassa, Ihastuttavan upea Sevilla, Leppoisa viikko Frigilianan laaksossa ja kylällä


kalifornia_golden_gate

Unelmien Kalifornia 2023

Matkustamme paljon Euroopassa, mutta kaukomatkat ovat harvinaisempia. Yksi kauan haaveissa ollut matkakohde oli Kalifornia, jonne suuntasimme koko perheen voimin kesäkuussa 2023. Kolmen viikon mittaisen matkan aikana kiertelimme ympäri Los Angelesia, ajoimme muutaman päivän Tyynenmeren rantaa seurailevaa Highway 1:tä pohjoiseen ja pääsimme lopuksi nauttimaan San Franciscosta. Vielä jälkeenpäinkin on tuntunut melkein uskomattomalta, että näimme omin silmin muun muassa Hollywoodin, Beverly Hillsin, Warner Brosin studiot, Disneylandin, Venice Beachin, Alcatrazin ja Golden Gaten. Kannustankin kaikkia lähtemään juuri niille matkoille, joilla on mahdollista toteuttaa suuria unelmia.
 
Lue lisää: Kalifornian-matkan parhaat palat

Jatka lukemista

Lähtöportti

Lähtöportin uusi aika

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Lähtöportti on jättänyt Rantapallon taakseen ja löytyy nyt osoitteesta www.lahtoportti.fi. Perille pääsee myös osoitteella www.lähtöportti.fi.

Rantapallo lakkauttaa blogiportaalinsa elo-syyskuun vaihteessa, joten Lähtöportin tuli aika itsenäistyä omaan osoitteeseensa. Vaikka muutos olikin pakon sanelema, uskon siitä seuraavan paljon hyviä asioita.
 
Lähtöportin ensimmäinen julkaisu näki päivänvalon 1.11.2015 ja Rantapallon blogiportaalin aikana postauksia kertyi kaikkiaan 480 kappaletta. Ne kaikki ovat nyt luettavissa uudessa osoitteessa. Vaikka blogin elämä jo jatkuukin uudessa kodissa, on osa muuttolaatikoista yhä purkamatta. Toisin sanoen tekninen taustatyö on edelleen kesken, mutta toisaalta ehdin taas pienen tauon jälkeen tuottamaan myös uutta sisältöä.

Seuraavien kuukausien aikana on tulossa juttuja ainakin tuoreimmalta matkaltamme Itävallan Tirolista sekä kesäkuisesta Kaliforniasta. Esimerkiksi Sevillasta ja Berliinistä on jäänyt vielä monta kohdetta esittelemättä ja luvassa on tietenkin myös uusia reissuja eri kohteisiin. Italia pysyy tärkeänä juttujen aiheena jatkossakin.

Pysykäähän mukana matkassa ja muistakaa seurata Lähtöporttia myös Facebookin ja Instagramin kautta. Kiitokset Rantapallolle yhteisistä vuosista ja mukavaa loppukesää kaikille!

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja