Suomi
Lähiretkeilyä Ruotsinkylän tutkimusmetsissä

Olemme harrastaneet viime viikkoina monen muun tavoin retkeilyä lähiseudun luonnossa. Tuusulan Ruotsinkylän alueella on kolme merkittyä reittiä, jotka soveltuvat hyvin koko perheen retkikohteiksi.
Metsähallituksen lähes sata vuotta sitten perustaman tutkimusmetsän poluilla pääsee nauttimaan luonnosta mukavassa ympäristössä. Helppokulkuiset reitit ovat noin kolmen kilometrin mittaisia, ja ne kulkevat joko tasaisia polkuja, kuntoratamaisia väyliä tai kapeita metsäautoteitä pitkin. Kävimme reitit läpi muutaman päivän välein alakouluikäisten lastemme kanssa.
Katso Ruotsinkylän reittikartta Luonnonvarakeskuksen sivuilta
Raition reitin parkkipaikka sijaitsee Korsontien varrella. Mukavan tilavaksi laajennetun parkkipaikan laidalla on selkeä infotaulu, jonka luota lähdetään metsään. Reitti on nimetty Metsäntutkimuslaitoksen entisen ylijohtajan Hannu Raition mukaan ja sen varrella on 17 metsästä kertovaa infotaulua.
Kävelemme parkkipaikalta reilun kilometrin päässä sijaitsevalle taukopaikalle, jossa on viisi puista pöytää penkkeineen. Taival kulkee hyväkuntoista hiekkatietä pitkin. Suurin osa matkasta on tasaista suoraa, joka tuntuu erityisesti lasten mielestä tylsältä. Matka kuitenkin jatkuu puupenkeillä nautittujen korvapuustien jälkeen hyvillä mielin.
Pääsemme vihdoin pienemmille metsäpoluille, jotka nekin ovat helppokulkuisia. Aurinko siivilöityy vielä lehdettömien oksien välistä sammaleiseen maahan ja jostain kuuluu linnunlaulua. Raition reitti ei valitettavasti muodosta selkeää kierrosta, joten jätämme muutaman infotaulun väliin.
Koska paluu samaa tietä pitkin ei houkuttele, suunnistamme kauniista metsästä hiljaiselle Isonkorventielle. Jatkamme sitä pitkin muutaman minuutin, kunnes oikaisemme Pirunkorven polkujen kautta takaisin parkkipaikan suuntaan. Seudulla liikkuu useita maastopyöräilijöitä, joille leveät polut soveltuvat mainiosti. Alue on myös paikallisten koiranulkoiluttajien suosiossa. Kierroksen pituus on soveltamallamme reitillä luultavasti hieman alle kolme kilometriä. Huhtikuinen kevätpäivä on ilahduttavan aurinkoinen ja pieni retki tuo hyvän mielen.
Katso Raition reitin lähtöpaikka Google Mapsista
Odotukseni tälle reitille olivat näistä kolmesta vaihtoehdosta pienimmät, mutta taas kerran todistettiin, etteivät mielikuvat vastaa aina todellisuutta. Metsäntutkimuslaitos aloitti toimintansa Ruotsinkylässä vuonna 1923 ja noihin aikoihin perustetusta tutkimusmetsästä löytyy eri puolilta maailmaa tuotuja puulajeja.
Jätämme auton Maisalantien varrelta löytyvälle pienelle parkkipaikalle, kävelemme puomin ohitse ja suuntaamme metsän reunaa seurailevalle hiekkaiselle kävelytielle. Vaikka suoraa onkin jonkin verran, ei tämä pätkä tunnu lainkaan niin tylsältä kuin Raition reitiltä mainitsemani osa. Pääsemme vähitellen metsän siimekseen, jossa linnut laulavat ja hongat humisevat. Oksien välistä siivilöityvät auringonsäteet valaisevat täälläkin sammaleista aluskasvillisuutta.
Varsinainen puulajipolku alkaa noin kilometrin päässä parkkipaikasta. Myös tämä puulajeja esittelevä kierros on noin kilometrin mittainen, joten kaikkiaan lenkin pituudeksi tulee jälleen noin kolme kilometriä. Polun varrella on melko paljon infotauluja, joiden avulla saamme tietää puulajien nimet sekä luontaisen kasvualueen. Kuluneimmat infotaulut kaipaavat tosin jo uudistamista ja myös parkkipaikalle saisi mielestäni asentaa jonkinlaisen opasteen.
Erityisesti näin koronarajoitusten aikaan tuntuu mukavalta päästä mielikuvamatkalle eri puolille maailmaa vaikkapa japaninmarjakuusien tai serbiankuusien äärellä. Puulajipolku on helppokulkuinen ja keväinen metsä kaikin puolin kaunis. Huomaamme muun muassa perhosten ja muurahaisten jo heränneen. Erilaisten puulajien vaihtelu tekee reitistä mielenkiintoisen ja kylttien kasvualuekartat kiinnostavat lapsiakin. Reitillä ihastuttaa myös hiljaisuus, sillä ainakin meidän retkellämme vastaan tuli vain pari ihmistä.
Katso Paratiisinmäen puulajipolun lähtöpaikka Google Mapsista
Seudun kolmas kohde löytyy Professorin Pytingiksi nimetyn vanhan puurakennuksen lähistöltä. Pytingin pihapiirissä on nuotiopaikka ja opastetaulu, mutta pysäköintialue sijaitsee vähän ylempänä mäen päällä. Parkkipaikan laidalta lähtee houkuttelevalta näyttävä ulkoilureitti metsän siimekseen.
Vastapäivään kiertämämme reitti seurailee yhdessä vaiheessa moottoritien reunaa, mutta liikennemelua päästään pian pakoon puiden suojaan. Tästä alkaa kierroksen paras osuus, joka huipentuu upeiden havupuiden ympärille. Vasemmalle jää pieni laakso ja maa on ruskettuneiden havujen peitossa. Saamme nauttia keväisestä linnunlaulusta ja raikkaasta ilmasta.
Lehtikuusenmäellä voi valita reittinsä muutamasta risteilevästä polusta, mutta opasteet saisivat olla paremmat. Saavumme ensimmäiseen suurempaan risteykseen, josta olisi kyllä loogista kääntyä vasemmalle, mutta mieli tekee kokeilla mieluummin suoraan eteenpäin johtavaa metsäpolkua. Käännymme sen päästä vielä uteliaisuuttamme katsomaan minne läheinen metsätie johtaa, ja päädymme Riihikallion asuinalueen laidalle. Koska ympäri kääntyminen ei ole koskaan hauskaa, kuljemme pätkän päällystettyä tietä ja suunnistamme sen toisesta päästä takaisin metsään.
Löydämme polkuja seuraamalla pian saman risteyksen, josta lähdimme ylimääräiselle kierrokselle. Tästä eteenpäin kuljetaan metsäautoteitä pitkin. Reitti on hyväkuntoinen, mutta kaipaisin tässä vaiheessa kapeammille ja luonnonläheisemmille poluille. Oikaisemmekin lopulta sellaisen kautta takaisin parkkipaikalle. Lehtikuusenmäki erityyppisine metsäalueineen on mukava kokemus näinkin, mutta luonto tarjoaisi varmasti enemmän pienempiä polkuja pitkin kuljettuna.
Katso Lehtikuusenmäen polkuverkoston lähtöpaikka Google Mapsista
Ruotsinkylän reitit muodostavat mukavan kokonaisuuden, joista voi valita kerralla yhden tai useamman kohteen. Reittien lähtöpaikat sijaitsevat kuitenkin sen verran kaukana toisistaan, että niiden välillä siirtymiseen tarvitaan joku kulkuväline. Oma suosikkini Ruotsinkylässä on Paratiisinmäen puulajipolku, jossa koin parhaiten luonnon rauhaa ja nautin erilaisten metsätyyppien vaihtelusta. Suosittelen Ruotsinkylän reittejä erityisesti eri puulajeista kiinnostuneille sekä helppokulkuisia luontokohteita etsiville uusmaalaisille.
Tutustuin nyt näihin metsiin ensimmäistä kertaa, vaikka olen asunut Keski-Uudellamaalla koko ikäni. Tuntui mielenkiintoiselta löytää uusia ulkoilumahdollisuuksia ja tutustua tuusulalaisiin metsiin. Jos paikalle saapuu kauempaa, kannattaa samalla käydä katsomassa myös Tuusulanjärveä, jonka eteläpäähän autoilee Ruotsinkylästä noin kymmenessä minuutissa. Paras paikka järvimaisemien ihailuun on länsirannalta löytyvä Sarvikallio, jonka yhteydessä on myös viime vuonna avattu Seittelin ulkoilureitti. Järven itärannalla voi käydä vaikkapa Fjällbon puistossa, joka löytyy Aleksis Kiven kuolinmökin naapurista.

Suomi
Sähkömaastopyöräilyn iloa Ahvenistolla

Kävin alkuviikosta kaverini Juhanin kanssa kokeilemassa ensi kertaa sähköpyöräilyä. Paikkana oli Hämeenlinnan Ahvenisto, joka on kuin kesäinen keidas kirkasvetisine järvineen ja metsäisine harjuineen. Nautimme pyöräilyn lisäksi rantasaunan löylyistä.
Kaupallisessa yhteistyössä Ahveniston Toimintapuisto
Sain keväällä yhteydenoton Ahveniston Toimintapuistosta, jossa oli huomattu parin vuoden takainen juttuni keväisestä retkestä paikalliselle luontopolulle. Sovimme että palaan kauniiseen ympäristöön kokeilemaan tämän kesän uutuutta, vuokrattavana olevia sähkömaastopyöriä. Olin retkestä jo etukäteen innoissani, koska tiesin Hämeenlinnan luonnon kauniiksi, enkä ollut koskaan aiemmin kokeillut sähköpyörää.

Sähköpyörien suosio on kovassa nousussa ja niitä on ollut vuokrattavana useammassa paikassa kotimaanmatkojemme varrella. Kerran Keski-Suomessa olin jo tekemässä varaustakin, mutta silloin suositut menopelit oli varattu loppuun. Tavallinen maastopyöräily on minulle tuttua puuhaa, joten luonnossa pyöräily tuntuu luontevalta. Nyt apuna on kuitenkin sähkö, joka suorastaan nykäisee ensikertalaisen pyörän matkaan.

Käymme aluksi läpi sähköpyörien tekniikkaa Ahveniston Toimintapuiston puistopäällikön Aatun kanssa ja kuuntelemme asiantuntevat vinkit seudun parhaista pyöräilyreiteistä. Päätämme hetken pohdinnan jälkeen suunnata Toimintapuiston nettisivuilta löytyvälle esimerkkireitille, joka vie Hämeenlinnan tunnetuimpien nähtävyyksien äärelle. Pyörässä on kiinnike matkapuhelinta varten, jolloin kännykän käyttäminen navigaattorina on sujuvaa. Mainittu esimerkkireitti löytyy maksuttomasti Komoot-sovelluksesta.

Sähkölle tulee käyttöä heti retken alussa, kun nousemme jyrkkää mäkeä pitkin maauimalan kulmalta Ahveniston harjulle. Sähkön tuoma apu jopa yllättää ensikertalaisen, sillä mäki taittuu hämmästyttävän kevyesti, kunhan vain muistaa polkea taukoamatta. Hyväkuntoinen pyöräilijä pärjäisi täällä pelkillä lihasvoimilla, mutta satunnaiselle polkijalle sähköavusteinen pyörä tekee haastavastakin reitistä miellyttävän. Isotkaan ylämäet eivät tunnu liian raskailta ja samalla kilometrimäärää on helppo venyttää entistä pidemmäksi.

Sähköpyörään totuttelussa menee pieni hetki, sillä vaihteille on käyttöä sähköavustuksesta huolimatta. Esimerkiksi ennen jyrkkää ylämäkeä on hyvä valita tavallisen polkupyörän tavoin riittävän pieni vaihde, jotta eteneminen sujuu jouhevasti. Myös sähköavustuksen voimakkuutta voi säätää itse.

Ahveniston Toimintapuistosta vuokrattavat pyörät ovat täysjousitettuja GasGas eMTB Trail 2.0 -sähkömaastopyöriä. Runkokokoja on tarjolla kaksi, M ja L. Kypärä kuuluu tietenkin hintaan ja mukana on myös lukko, jos matkan varrella tekee mieli pysähtyä vaikkapa kahville. Pyörän vuokrahinta kolmelta tunnilta on 49,90 euroa ja lisätunteja voi varata kymmenen euron hintaan. Vuokraaminen onnistuu Toimintapuiston nettisivujen kautta.

Ahveniston harjut ja metsät muodostavat upean ulkoilualueen, jossa kelpaa liikkua niin kävellen kuin pyöräillenkin. Ajelemmekin aluksi metsäpolkuja edestakaisin ihan vain siitä ilosta, että saamme nauttia näissä maisemissa ylä- ja alamäistä vankkatekoisten pyörien selässä. Risuista tai männynkävyistä ei tarvitse suuremmin välittää, sillä maastopyörien renkaat on tehty rullaamaan luonnon keskellä.

Lähdemme vähitellen seuraamaan etukäteen suunniteltua reittiä. Se vie meidät pian Ahveniston hylätyn hyppyrimäen juurelle. Karu betonitorni on kuin muinainen luuranko, joka kohoaa korkealle metsän yläpuolelle. Hyppyrin juurelta alastulorinteelle päin katsellessa ei voi kuin ihmetellä mäkihyppääjien rohkeutta. Tämä ei ollut edes kovin suuri mäki, sillä Vesa Hakalan leiskauttamaksi mäkiennätykseksi jäi 82 metriä.

Hyppyrimäen vierestä avautuu maisema Ahveniston moottoriradalle ja kauempana levittäytyville metsäalueille. Suomen vanhin toiminnassa oleva moottorirata avattiin vuonna 1967, jolloin Formula 2 -kisassa nähtiin monta F1-luokan legendaarista maailmanmestaria. Jack Brabhamin, Graham Hillin, Niki Laudan, Jim Clarkin ja Jochen Rindtin jälkeen radalla ovat kurvailleet tietenkin kaikki maineeseen nousseet kotimaiset kilpa-ajajat.

Laskettelemme alas harjulta ja päädymme Hämeenlinnan päällystetyille kaduille. Seurailemme hetken Hämeen Härkätietä ja saavumme Vanajaveden rannalle. Pian edessämme kohoaa komea Hämeen linna, joka on vartioinut ympäristöä jo keskiajalta lähtien. Katselemme ohimennen myös viereisen Museo Militarian pihalle kerättyjä tykkejä ja panssarivaunuja.

Jatkamme matkaa Vanajan rantareittiä seuraten. Hämeenlinnan suosituin lenkkeilypolku kiertää tasaisia rantoja seuraillen kauniin vesialueen ympäri. Olen tehnyt tämän kierroksen muutamia vuosia sitten vaimon kanssa kävellen ja olen ehkä hämeenlinnalaisille hieman kateellinen tällaisesta ulkoilumahdollisuudesta aivan kaupungin keskustassa. Sähköpyörällä matka jatkuu joutuisasti kohti Aulankoa.

Retkipäivämme sää näyttää arvaamattomalta, mutta navakoista tuulenpuuskista ja synkistä pilvistä huolimatta sadekuurot eivät pääse yllättämään. Aurinkokin ilmestyy päivän edetessä näkyviin yhä useammin. Saamme todeta, että sähkön voimalla jopa vastatuuleen pyöräily onnistuu ilman ylimääräisiä ponnistuksia. Emme pidä erityisen kovaa vauhtia, mutta parinkymmenen kilometrin tuntinopeus pysyy yllä kuin huomaamatta.

Valmiiksi valittu reitti kulkee Aulangolla päällystettyjä teitä pitkin. Suunnistamme kohti Aulangon näkötornia, jossa käyntiä olen suunnitellut jo useamman vuoden ajan. Nyt tilaisuuden koittaessa lukitsemme pyörät ja kiipeämme portaita pitkin vuonna 1907 valmistuneen graniittitornin huipulle. Pidän rakennuksen linnaa muistuttavista sisätiloista ja kattotasanteelta kelpaa ihailla maisemaa joka suuntaan.

Näkymät lienevät parhaimmillaan kirkkaammalla säällä, mutta saamme nytkin hyvän käsityksen kansallismaisemasta, joka kuulemma inspiroi Hämeenlinnassa syntynyttä Jean Sibeliusta. Järviä ja silmänkantamattomiin jatkuvia metsiä katsellessa mielessä alkavatkin soida Finlandian mahtipontiset sävelet. Tänne olisi hauska palata joskus ruska-aikaan, kun metsien vihreys vaihtuu monipuolisempaan väriloistoon.

Aulangon maisemista voi nauttia myös nousematta torniin, sillä sen juurelta aukeaa komeita näkymiä kantahämäläiseen luontoon. Näkötornin vieressä toimii perinteikäs Aulangon Tornikahvila, jonne emme kuitenkaan tällä kerralla poikkea. Lähdemme tornin juurelta paluumatkalle Ahveniston suuntaan. Emme noudata orjallisesti kartan ohjeistamaa reittiä, vaan poikkeamme välillä pienemmille metsäpoluille, joissa maastopyörät pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

Päädymme rautatiesillan ylitettyämme paikallisille asuinalueille, joilta löytyy miellyttäviä kevyen liikenteen väyliä. Kaupunkiosuuden jälkeen on mukava palata takaisin Ahveniston metsiin. Pysähdymme hetkeksi idylliselle Kahtoilammelle, jossa on pieni uimaranta. Emme kuitenkaan pulahda veteen, sillä haluamme nauttia vielä hetken pyöräilystä Ahveniston harjumaisemissa.

Aurinko lämmittää ja houkuttelevia metsäpolkuja lähtisi useampaankin suuntaan. Kolme tuntia on kulunut hämmästyttävän nopeasti. Valokuvaustauot hidastivat matkantekoa jonkin verran, mutta ehdimme silti nähdä ja kokea paljon.

Kiertämämme reitti oli erinomainen johdatus koko Hämeenlinnan tarjontaan ja sisälsi paljon mielenkiintoista nähtävää. Pidin kaikesta huolimatta eniten reitin metsäosuuksista, joten jos palaan samoissa merkeissä Hämeenlinnan maisemiin, haluaisin keskittyä entistä enemmän maastossa pyöräilyyn. Ahveniston mäkiä voisi polkea niin kauan kuin jalat ja akku kestävät, tai sitten suunnata Aulangon maastopyöräreitille tai Turengin Kalpalinnaan. Hyviä vaihtoehtoja riittää.

Meitä odottaa pyöräretken päätteeksi rantasauna, joka on saatavilla omaan käyttöön 40 euron tuntihintaan. Varausten tekeminen onnistuu kätevästi Ahveniston Toimintapuiston nettisivuilta. Lauteille mahtuisi kerralla jopa kahdeksan ihmistä ja löylyt tuntuvat miellyttävän pehmeiltä, vaikka eivät ihan omalle rakkaalle mökkisaunalle pärjääkään.

Sauna tuntuu täydelliseltä ohjelmanumerolta useamman tunnin ulkoilun jälkeen. Terassilla kelpaa vilvoitella ja käydä läpi päivän pyöräretkeä. Tilaussaunan alapuolella on erilliset pukutilat avanto- ja kesäuimareille, joiden kanssa saunan laituri on yhteiskäytössä. Kirkkaaseen veteen pääsee siis pulahtamaan heti saunan edustalta.

Rantasaunalta on vain lyhyt kävelymatka takaisin uimarannalle ja kahvilaan. Aurinkoinen Ahvenisto näyttää täydelliseltä paikalta kesäpäivien viettämiseen ja siellä riittää liikunnallista tekemistä koko perheelle.

Uimarannan lisäksi polskimaan pääsee historiallisessa maauimalassa, joka valmistui vuoden 1952 olympialaisten nykyaikaista viisiottelua varten. Muitakin vesiurheilumahdollisuuksia löytyy, sillä järvelle voi vuokrata SUP-laudan.

Uimarannan vieressä on perheen pienimmille sopiva mukavankokoinen leikkipuisto. Kouluikäiset ja sitä vanhemmat hurjapäät voivat koetella rohkeuttaan seikkailupuisto Flowparkissa, jonka korkeimmat radat kulkevat yli kahdenkymmenen metrin korkeudessa. Rauhallista menoa kaipaaville on tarjolla luontopolku sekä muita ulkoilureittejä.

Parin kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta sijaitseva Ahvenisto sopii päiväretkikohteeksi vaikkapa pääkaupunkiseudulta tai Tampereelta päin saapuville. Ahvenisto on nyt parin vierailun perusteella tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja olen vakaasti sitä mieltä, että kyseessä on kappale kauneinta Suomea.
Suomi
Hiihtoloma Syötteen laduilla

Vietimme hiihtolomaviikon tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla Syötteen maisemissa. Suomen eteläisimmän tunturin ympärillä kelpasi sivakoida mukavilla laduilla ja nauttia luonnon rauhasta.
Iso-Syöte valikoitui tämän talven hiihtokohteeksi paristakin syystä. Luvassa oli houkuttelevia latuja, meille kokonaan uusi kohde sekä Lapin hiihtokeskuksiin verrattuna siedettävämpi ajomatka, vaikka sitä kertyykin pääkaupunkiseudulta noin yhdeksän tuntia. Matkan varrella yöpyminen helpottaa urakkaa huomattavasti. Autojunaakin olisimme voineet harkita, elleivät ne olisi olleet suunnitelmia tehdessämme loppuunmyytyjä. Oulusta ajaa Pudasjärven kaupunkiin kuuluvalle Iso-Syötteelle vajaassa kahdessa tunnissa, ja Oulun seudulta saapuvat ihmiset muodostavatkin merkittävän osan hiihtokeskuksen kävijäkunnasta.

Iso-Syöte vaikuttaa hyvässä nosteessa olevalta paikalta, jonka suosio saattaa tulevina vuosina kasvaa. Toiminta on silti suurimpiin hiihtokeskuksiin verrattuna melko pienimuotoista ja saammekin nauttia myös kaipaamastamme luonnon rauhasta. Meillä on nyt kokemusta kahdeksasta Lapin, Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun hiihtokeskuksesta ja Iso-Syöte nousi ehdottomasti suosikkiemme joukkoon.

Syötteen ladut täyttävät odotukset, sillä noin 120 kilometrin laajuinen verkosto on mukavan monipuolinen ja reitit sopivat hyvin myös satunnaiselle harrastajalle, joka ei kaipaa erityisen rankkoja kuntoratoja. Haastavia latuprofiilejakin Iso-Syötteeltä toki löytyy, jos lähtee kiipeämään tunturin rinteelle.

Leppoisaan menoon sopii noin yhdeksän kilometrin mittainen kierros Iso-Syötteen tunturin ympäri. Pääsemme vuokramökin pihalta suoraan tälle lenkille, joka tuleekin tehtyä useampaan kertaan myös lasten kanssa. Tunturin länsireunalla on yksi pitkähkö nousu ja lasku, mutta nekään eivät ole erityisen jyrkkiä.

Tunturikierroksen lisäksi latuverkosto palvelee parhaiten kaltaisiani hiihtäjiä, jotka suksivat mielellään noin parinkymmenen kilometrin mittaisia leppoisia lenkkejä. Tarjolla on luonnon rauhaa ja erämaahenkisiä maisemia, eikä Etelä-Suomen hiihtolomaviikollakaan ole ruuhkaa. Maisemat muistuttavat näillä Koillismaan seuduilla Lappia, vaikkei niin pohjoisessa ollakaan.

Iso-Syötteen tunturin kiertävältä reitiltä voi jatkaa etelään Pytkyn lenkille. Kahdeksan ja puolen kilometrin mittaisella kierroksella ei ole valtavia korkeuseroja. Metsämaisemasta sukelletaan välillä avaralle suolle ja reitillä on muutenkin riittävästi vaihtelua.

Kierroksen varrelle osuu myös Pytky Café, jonka kodikkaissa tiloissa voi nauttia vaikkapa kuumaa mehua ja maukkaita munkkeja. Kahvilan pihapiirissä on pari poroa ja läheisessä Naamankajärven rannassa saunan lisäksi avanto sekä majoituskäytössä oleva lasi-iglu.

Maisemiltaan mielenkiintoisin alue löytyy latuverkoston pohjoisosasta, kun lähdetään Syötteen luontokeskukselta pohjoiseen päin. Täällä liikutaan suurimmaksi osaksi Syötteen kansallispuiston alueella.

Hiihtelen näissä maisemissa vaimon kanssa kirkkaassa auringonpaisteessa ja toisena päivänä yksikseni lumipyryssä, jolloin näkyvyys on huomattavasti heikompi.

Latujen varsilla on upeasti lumen peittämää metsää sekä toisinaan myös avaria suomaisemia. Välillä voi pysähtyä vain kuuntelemaan hiljaisuutta. Täällä saa hengittää raikasta ilmaa, joka on oksilta riippuvan naavan määrästä päätellen hyvinkin puhdasta.

Tuntuu hyvältä olla täällä suomalaisen luonnon keskellä. Vaikka reissaankin mielelläni maailman metropoleissa, on valtavan hienoa rauhoittua välillä kotimaan maisemissa ja ymmärtää omien juurien olevan syvällä tässä maassa.

Tarkoituksenamme on hiihtää vaimon kanssa Toraslammelle saakka, mutta päätämmekin kääntyä hieman ennen perille pääsemistä Ahmatuvan suuntaan, jotta ehdimme latukahvilaan ennen sulkemisaikaa. Muuten hyvinkin tasainen reitti muuttuu ylämäeksi, joka on tosin täältä Toraslammen suunnasta huomattavasti loivempi kuin Koiratuvalta kuvassa näkyvälle Ahmatuvalle nouseva mäki.

Erämaakahvila Ahmatuvan herkut lämmittävät ja antavat voimia paluumatkalle. Ahmatupa on myös vuokrattavissa yöpymistä varten.

Käännyn sillä lumipyryisemmällä retkelläni kansallispuistosta Koiratuvan ohitse kohti Pikku-Syötettä. Taival alkaa tuntua raskaalta, vaikka matkan varrella on vain pari kunnon ylämäkeä. Suksi ei vaan oikein luista, tuuli puhaltaa latua umpeen ja nälkäkin alkaa jo kurnia. Pelastus löytyy tällä kerralla Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen kahvilasta, joka toimii rinteiden alapuolella. Onneksi hiihdän viikon päätteeksi vielä kerran yksikseni Iso-Syötteen ympäri ja saan todistettua itselleni pystyväni yhä reipasvauhtiseen hiihtoon jopa ilman latukahviloissa pysähtelyä.

Vaikka hiihtelinkin viidessä päivässä hieman yli sata kilometriä, jäi monta latua vielä kokeilematta. Osa kansallispuiston alueella kulkevista laduista jäi seuraavaan kertaan ja Pytkynharjun eteläpuolella olisi tarjolla myös Naamangan kierros. Lisäksi Pikku-Syötteen suunnalla kiertää jonkin verran lyhyehköjä latuja, joille emme nyt ehtineet. Se tuli kyllä testattua, että hiihtäminen Iso-Syötteeltä Pikku-Syötteelle on suurimmaksi osaksi melkoista ylämäkeä ja paluumatka tietenkin vauhdikasta alamäkeä. Reittikarttaan ja tarkempiin latutietoihin voi tutustua Syötteen virallisilla nettisivuilla.

Syötteen matkailun keulakuvana paistattelee seudun komeimmalle paikalle rakennettu Tunturihotelli Iso-Syöte. Hotelli on toiminut tunturin laella 1980-luvulta lähtien, mutta se kunnostettiin entistä ehommaksi joulukuussa 2018 sattuneen tulipalon jälkeen. Rakennuksesta löytyy kylpyläosasto sekä kansainvälisestikin ylistettyjä luksussviittejä, mutta meille riittää ateria Hilltop-ravintolan ikkunapöydässä. Suosittelen ainakin sesonkiaikaan pöytävarauksen tekemistä etukäteen.

Syön Hilltopissa Pohjois-Suomen matkoihin lähes pakollisena kuuluvan poronkäristyksen, joka onkin varsin maukasta. Ensi kerralla saattaisin maistaa anopin kovasti kehumaa nieriää. Ravintolassa voisi nauttia myös vaikka kolmen ruokalajin menun suositusviineineen.

Ihailemme pöydästämme komeaa näkymää illan mittaan hämyiseksi muuttuvaan ympäristöön. Myös tyylikkään hotellin aula- ja ravintolatilat miellyttävät silmää. Uskoisin hotellihuoneiden olevan yhtä viihtyisiä ja ainakin maisemat ovat kohdallaan.

Iso-Syötteen huipulla kannattaa ehdottomasti käydä seudun parhaiden maisemien vuoksi, vaikkei laskettelu tai hotelliin majoittuminen kuuluisikaan matkaohjelmaan. Ylös pääsee niin autolla, kävellen kuin hiihtäenkin. Käymme tunturin laella pariin kertaan ja saamme ihailla satumaisen upeita tykkylumipuita.

Näkymä on parhaimmillaan, kun auringonlasku kultaa taivaan ja saa hanget kimaltamaan. Lomaviikkoomme osuu harmillisesti vain pari aurinkoista päivää, mutta sekin on enemmän kuin joillakin toisilla talvilomilla.

Laskettelua ei tullut kokeiltua tälläkään reissulla, mutta asian voisi ottaa harkintaan mahdollisella seuraavalla kerralla. Iso-Syötteen rinnevalikoimasta löytyy käsittääkseni mukavasti myös lapsille ja aloittelijoille sopivia vaihtoehtoja, eivätkä hissijonot näyttäneet ohimennen katsottuna pitkiltä. Eturinteiden vieressä toimiva Lumimaa on perheille suunniteltu alue, josta löytyy kolme loivaa rinnettä sekä pulkkamäki.

Muutaman kilometrin päässä Iso-Syötteeltä sijaitseva Pikku-Syöte on pieni hiihtokeskus, josta löytyy lisää helppoja rinteitä. Pikku-Syötteellä toimii myös nuorisokeskus, jossa järjestetään monenlaista leiritoimintaa.

Vaikka emme laskettelemaan lähdekään, ehdimme pariin kertaan Iso-Syötteen rinteiden juurella toimivaan Wohvelikahvila Jäkälään. Pienessä lämminhenkisessä kahvilassa on vilkkaimpaan aikaan ahdasta, mutta herkulliset vohvelit vievät kielen mennessään.

Kahvilan tuntumassa voi tavata myös poroja. Laskettelukeskuksen lemmikkiporot Musti ja Lysti päivystävät omassa aitauksessaan läpi talvisesongin. Näemme myös Pytky Ranchin paikalle järjestämät porot, joiden kyydissä voi joinakin hiihtolomapäivinä tehdä muutaman sadan metrin rekiajelukierroksen.

Syötteen kansallispuiston laidalta löytyvä luontokeskus on kiva vierailukohde, jossa kannattaa piipahtaa. Luontokeskuksella on oma parkkipaikka, mutta Iso-Syötteen rinteiden juurelta pääsee perille myös mukavaa kävelytietä pitkin. Luontokeskuksessa on pieniä näyttelyitä, kahvila, infopiste sekä välinevuokraamo, josta löytyy vaikkapa fatbikeja tai lumikenkiä.

Kansallispuistossa ja sen ympäristössä on runsaasti erilaisia kävelyreittejä, joista osa on kuljettavissa ympäri vuoden. Me keskityimme nyt pelkästään hiihtämiseen, mutta moni on lähtenyt myös patikoimaan. Yksi suosituimmista talvireiteistä on luontokeskukselta lähtevä Teerivaaran kierros, josta voi lukea lisää Matkalla missä milloinkin -blogista.

Huolella hoidetut ja sopivan vaihtelevat ladut tekivät meihin suuren vaikutuksen. Iso-Syötteen valttikortteihin kuuluvat latujen lisäksi puhdas luonto sekä Lapin kohteita lyhyempi ajomatka.

Myös alueen rauhallisuus miellyttää, joskin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien määrässä Syöte häviää monelle suuremmalle keskukselle. Olisimme voineet lähteä esimerkiksi keilahalliin tai luistinradalle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Aika kului silti oikein hyvin näinkin, eikä vierailu toivottavasti jäänyt viimeiseksi. Iso-Syöte nousi nimittäin aivan kärkisijoille mietittäessä mihin käymistämme talvikohteista voisimme palata suksimaan toisenkin kerran.
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat5 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot4 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 kuukautta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Emiraatit4 vuotta sitten
Pikavisiitti Dubaihin – rikkautta ja ristiriitoja
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Liechtenstein3 kuukautta sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
17.4.2020 at 15:07
Rauhallisen näköinen paikka! Suomi on kyllä täynnä kaunista luontoa, eikä luontoon päästäkseen ole välttämätöntä lähteä kansallispuistoon.
Mika / Lähtöportti
19.4.2020 at 10:47
Aivan totta! Tämä karanteeniaika on muistuttanut tehokkaasti, ettei kiinnostavia luontokohteita tarvitse lähteä etsimään kaukaa.