Seuraa somessa

Huvipuistot

Koko perheen Legoland

Julkaistu

-

Kävin tänä kesänä elämäni kolmatta kertaa Legolandissa. Vietin lapsuuteni legoja rakennellen ja 8-vuotiaana tehty Tanskan-matka oli aikoinaan unelmien täyttymys. Nyt elämään jääneet muistot yhdistyivät omien lasten riemun seuraamiseen. Olin siis jälleen hymy korvissa melkein koko päivän.

Legolandin pääsyliput kannattaa hankkia jo etukäteen netistä. Paikanpäällä ei näkynyt juurikaan jonoa, mutta hinta on sitä edullisempi, mitä aiemmin liput hankkii. Esimerkiksi aikuisen sisäänpääsy maksaa yli viikon etukäteen ostettuna 295 kruunua (n. 41 euroa) ja portilta 349 kruunua (n. 49 euroa). Hinta voi kuulostaa korkealta, mutta se sisältää vapaan pääsyn kaikkiin puistosta löytyviin laitteisiin, joita riittää vauhdikkaista vuoristoradoista rauhallisiin maisemajuniin.

Legoland
Vaikka Legolandissa on paljon muutakin, perustuu paikan viehätys omasta mielestäni taidokkaasti rakennettuihin pienoismaailmoihin. Legokaupungeissa on myös liikettä. Lentokoneet rullaavat Billundin lentokentällä, alukset lipuvat Amsterdamin kanavissa ja Götan kanavan sulkuporttien toimintaa täytyy jäädä ihmettelemään pitkäksi aikaa. Junat kiitävät raiteillaan ja pienet autot kurvailevat omia reittejään. Myös oikea kasvillisuus ja vesi saavat pienoiskaupungit näyttämään eläviltä. Jaksan vanhana legojen ystävänä ihailla hauskoja yksityiskohtia pitkään. Koska palikoita on käytetty yli 20 miljoonaa, on nähtävää ihan riittävästi.

Legoland
Muistan, kuinka lapsuuteni Legolandista löytyi myös Punkasalmen rautatieasema. Nykyisin esillä ei valitettavasti ole enää yhtään suomalaista rakennusta. Jos se on tekijöiden puutteesta kiinni, ilmoittaudun saman tien vapaaehtoiseksi kasaamaan vaikka Olympiastadionia tai Puijon tornia. Ruotsi, Norja, Saksa ja Hollanti ovat sen sijaan hyvin edustettuina. Tuulimyllyjä riittää, Bergen kohoaa rinteille ja Düsseldorf näyttää yllättävän kauniilta.

Fredensborgin linna Legolandissa
Tanskan omat nähtävyydet ovat luonnollisesti hyvin esillä. Kööpenhaminan Nyhavn kerää suurimman huomion, mutta nähtävillä ovat myös esimerkiksi Amalienborgin ja Fredensborgin linnat. Møgeltønderin pikkukaupunki jää nimensä puolesta mieleen ja selvitän sen sijaitsevan lähellä Saksan rajaa.

Thaimaalainen temppeli Legolandissa
Myös muutama kaukomaiden nähtävyys on saanut paikkansa Legolandista. Vapaudenpatsaan koko on omaa luokkaansa esimerkiksi Osakan linnaan tai thaimaalaisiin temppeleihin verrattuna.

Heartlake City Legolandissa
Ihailemme tietenkin myös Lego Friends -kaupunkia, joka on odotetusti 6- ja 3-vuotiaiden tyttäriemme mieleen. Värikäs Heartlake City on täysin tyttöjen maailmaa. Kestää hetken, kunnes löydän satojen hahmojen joukosta edes yhden miespuolisen, joka leikkaa erään talon pihanurmikkoa. Muutama vuosi sitten lanseerattu Lego Friends oli nerokas veto tyttöjen houkuttelemiseksi legojen pariin. Siksi tuntuu hieman oudolta, ettei teemaa ole tuotu huvipuistossa laajemmin esiin. Aikuisen kokoisiksi rakennettujen Mian, Emman, Andrean, Stephanien ja Olivian kanssa pääsee sentään yhteiskuvaan.

Duplo Planes
Pienoismallien läheisyydessä on rauhallisia pienille lapsille sopivia laitteita, kuten erilaisia näköalajunia. Tyttöjen suosikki on safariauto, jonka rata kiertää palikoista koottujen eläinhahmojen ympärillä. Myös Duplo Planes -laitteeseen kannatti kuulemma jonottaa, vaikka odotusaika heinäkuisena iltapäivänä venähtikin tuskallisen pitkäksi.

Duplo Land
Duplo Land on perheen pienimmille suunnattu alue, jota hallitsevat värikkäät rakennuspalikat. Leikkipuisto sopivankokoisine taloineen ja liukumäkineen viehättää varsinkin kolmevuotiasta suuresti. Lapset kurkkivat kiinnostuneina myös SEAT Traffic Schoolia, mutta vielä ei ole sen aika. Liikennekoulu on tarkoitettu 7–13 -vuotiaille ja sinne on erillinen pääsymaksu. Halukkaiden kannattaa varata paikkansa heti Legolandiin saapumisen jälkeen.

Legoland
Kun esikoinen kävi ensi kertaa Legolandissa, hän puhui vielä kuukausia tuon reissun jälkeen oikean prinsessan tapaamisesta. Onneksi prinsessoja saa tavata jälleen, tosin asia ei enää tunnu yhtä uskomattomalta. Saan toimia tulkkina, kun kaksi disneymaista prinsessaa keskustelee tyttöjen kanssa englanniksi My Little Ponyista, perhosista ja muista tärkeistä asioista. Jäämme vielä juttutuokion jälkeen katsomaan, miten kolmannen prinsessan käy vauhdikkaan näytelmän pyörteissä.

Legoredo Town
Legolandin-vierailu painottuu pienten lasten kanssa erityisesti Minilandiin, Duplo Landiin ja villin lännen tunnelmaa tarjoavaan Legoredo Towniin. Muistan lapsena ihmetelleeni villin lännen kylää, koska se ei mielestäni liittynyt legoihin millään lailla. Nyt se tuntuu jo luonnolliselta osalta kokonaisuutta ja taustalla soiva country-renkutuskin kuuluu asiaan. Samoilta kulmilta löytyy myös jännittävä kummitustalo.

Polar Land Legolandissa
Legolandissa on kaikkiaan lähes neljäkymmentä erilaista laitetta. Erilaiset maisemajunat sekä klassinen näköalatorni sopivat kaikille. Monet laitteista on suunnattu pienille lapsille, mutta myös pari vauhdikasta vuoristorataa löytyy. Kokeilin vuoristoratoja edellisellä kerralla, koska se onnistui yhden päiväunia nukkuneen lapsen kanssa sujuvasti. Nyt tyydymme kiertämään Pirate Landin, Adventure Landin, Knight’s Kingdomin ja Polar Landin melko nopeasti lävitse. Myös vesipuisto näyttää suositulta paikalta viettää hellepäivää. Uimista voisi harkita, jos viettäisi alueella kauemmin kuin yhden päivän.

Sea Life Billundin Legolandissa
Legolandissa toimii myös Sea Life, joka on pienempi versio saman ketjun Linnanmäellä toimivasta akvaariosta. Täällä altaissa on elävien kalojen lisäksi tietenkin myös legorakennelmia. Emme jaksa tällä kertaa innostua akvaariosta, mutta sen kiertää halutessaan läpi reilussa vartissa.

Ninjago World Legolandissa
Legolandin tämän vuoden uutuus on Ninjago World. Pidän itämaisista vivahteista, mutta emme ehdi perehtyä paikkaan kovin tarkasti. Laser Mazen säteiden väistely olisi saattanut olla hauskaa puuhaa, mutta lapset tyytyvät testaamaan vain pientä kiipeilyseinää ulkosalla.

Legoland näköalatornista nähtynä
Kokonainen päivä kuluu Legolandissa nopeasti. Laitteet suljetaan tuntia ennen puiston sulkemisaikaa. Käytäntönä näyttää olevan, että kaikki viime hetkellä jonottamaan ehtineet pääsevät vielä haluamaansa laitteeseen. Käymme vielä lopuksi suuressa kaupassa ostamassa jotain kotona rakennettavaksi. Poistumme puistosta väsyneinä, mutta onnellisina. Kokemuksia tuli kerättyä yllin kyllin, vaikka paljon jäi varmasti näkemättäkin. Uskon ja oikeastaan toivonkin palaavani Legolandiin vielä neljännenkin kerran.

Legoland Billund
Legolandiin voi matkustaa monella tavalla. Nopein vaihtoehto on suora lento Helsingistä Billundiin. Itse melko lyhyellä varoitusajalla matkaa varatessamme jouduimme kuitenkin toteamaan, ettei tämä ole kovin edullinen ratkaisu. Kööpenhaminaan pääsi nimittäin ainakin haluaminamme päivinä neljä kertaa halvemmalla. Oli siis helppo päätös lentää Kööpenhaminaan ja jatkaa sieltä matkaa vuokra-autolla. Kastrupin lentokentältä ajaa Legolandiin parhaimmillaan alle kolmessa tunnissa. Reitti oli jo ennalta tuttu, sillä kävimme muutama vuosi sitten Legolandissa omalla autolla. Moottoritie Själlannista Fynin kautta Jyllantiin oli silloin yhtä juhlaa, kun olimme sitä ennen selvinneet Euroopan ehkä tylsimmästä tiestä, Ruotsia halkovasta E4:stä.

Skjoldbjerg Garnihotel
Vaikka käynkin erilaisissa huvipuistoissa mielelläni, tuntuu hulinapäivän jälkeen mukavalta päästä rauhoittumaan hiljaiseen majapaikkaan. Kun autokin on ollut käytössä, eivät Legolandin omat teemahotellit ole tuntuneet lainkaan houkuttelevilta. Hinnat myös laskevat mukavasti, kun huvipuistosta siirtyy edes muutaman kilometrin päähän. Suosittelen lämpimästi pienessä Skjoldbjergin kylässä sijaitsevaa Skjoldbjerg Garnihotelia, jossa yövyimme neljä vuotta sitten. Erittäin vieraanvaraisen pariskunnan pyörittämä sympaattinen pikkuhotelli toimii entisessä kaupparakennuksessa. Huoneet ovat tilavia ja Gerda-emännän valmistama maukas aamiainen on jäänyt mieleen. Skjoldbjergista ajaa Legolandiin kymmenessä minuutissa. Hotellin vieressä sijaitsevan kyläkirkon pienoismallin voi etsiä Legolandista.

Hotel Svanen Grindsted
Tänä kesänä Skjoldbjergissa oli matkaa varatessamme jo täyttä, joten päädyimme Grindstedissä sijaitsevaan Hotel Svaneniin. Matalista rivitaloista koostuva rauhallinen hotelli tuntui olleen tanskalaisten lapsiperheiden suosiossa. Huone ei ollut järin suuri, mutta kuitenkin kaikin puolin riittävä. Pihan leikkipaikalle oli käyttöä, eikä matkaa Legolandiin ollut sen enempää kuin Skjoldbjergistakaan. Missä sitten majoitutkaan, on Legolandissa varmasti luvassa hauska ja ikimuistoinen päivä!

Lisää Legolandista voit lukea muista blogeista, kuten Kohteena maailma, Lähtöselvitetty ja Curious Feet.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

1 kommentti

  1. Anna / 270 degrees

    1.9.2016 at 7:19

    Mä niiiin haluaisin Legolandiin, mutta en ole ainakaan vielä kehdannut sinne näin aikuisena varta vasten lähteä 😀 Jos joskus saan lapsia, niin sitten on kyllä selvää, mihin matka vie. Halusivat tai eivät 😉

    • Mika / Lähtöportti

      2.9.2016 at 0:13

      Kyllä kaikki lapset haluaa Legolandiin, eikä pelkiltä aikuisiltakaan ole pääsy kielletty 😀 Tanska on pieni maa, joten jos sitä lähtee vähänkään kiertämään, pääsee samalla reissulla helposti myös Legolandiin.

  2. Katja / Lähtöselvitetty

    2.9.2016 at 22:19

    Kiitos näistä majoitusvinkeistä! Me olimme yötä Hotel Legolandissa, mutta olen kovasti pohtinut, kuinka kalliiksi siellä tulisi majoittuminen koko perheen voimin. Pidän myös erittäin varteenotettavana vaihtoehtona tuota auton vuokraamista ja majoittumista jossain vähän kauempana.

    Minä muuten ihmettelin ihan samaa asiaa Lego Friendseihin liittyen: kuinka ihmeessä niiden ympärille on rakennettu niin vähän, kun pieniltä tytöiltä ja heidän vanhemmiltaan olisi helppo ottaa rahat pois. Nyt alueelta löytyy omat maailmat ninjoille, merirosvoille, seikkailijoille, cowboyille ja vaikka mille, mutta friendsien ystäville on tehty vain yksi pienoismalli ja tytöt poseeraamista varten. Mielestäni selkeä markkinarako hukattu.

    • Mika / Lähtöportti

      4.9.2016 at 12:43

      Tuo Skjoldbjerg Garnihotel oli mainio, kun halusi rauhallisen majapaikan suhteellisen edullisesti. Emäntä ja isäntä oli poikkeuksellisen vieraanvaraisia. Kannattaa kuitenkin olla hyvissä ajoin liikkeellä, sillä huoneita on vain 6 kpl. Jos taas haluaa majoittua pienen maalaiskylän sijasta kaupunkiin, niin Vejlestä varmasti löytyy vaihtoehtoja.

      Legolandin kannattaisi ehdottomasti panostaa Friendseihin enemmän. Kovin paljon on ensisijaisesti pojille suunnattuja seikkailuja, vaikka tyttölapsiakin olisi yhtä paljon. Omat tyttäret ei tosin osanneet tästä valittaa, kun oli niin kivaa 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huvipuistot

Huvipuistokokemus – Disneyland Anaheim

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Kävimme viimevuotisella Kalifornian-matkallamme kahdessa kuuluisassa huvipuistossa. Universal Studioista kirjoitin jo aiemmin, ja nyt jutun aiheena on se aito ja alkuperäinen Disneyland, joka löytyy Los Angelesin kupeesta Anaheimista.

Olemme käyneet aiemmilla matkoillamme Disneyn huvipuistoissa Pariisissa, Hongkongissa ja Tokiossa, joten tiedämme melko hyvin mitä odottaa. Eri maiden Disneylandit on rakennettu samaa kaavaa noudattaen, mutta niiden koossa ja laitevalikoimassa on jonkin verran eroa. Tässä suhteessa Anaheimin Disneyland erottuu edukseen, sillä eri teemojen mukaisia alueita on peräti yhdeksän ja samalla laitevalikoimakin on runsaampi kuin muualla. Toisaalta myös huvipuiston ikä näkyy, sillä vilkkaat kulkureitit ovat käyneet paikoitellen hieman ahtaiksi ja joissakin paikoissa voi havaita ajan patinaa – mihin voi toki suhtautua nostalgisenakin asiana. 

disneyland_anaheim_08


Itse Walt Disney oli suunnittelemassa tätä vuonna 1955 avattua huvipuistoa, joka jäikin ainoaksi hänen elinaikanaan avatuksi Disneylandiksi. Floridan Disney Worldin aika tuli 1970-luvulla, minkä jälkeen saman sarjan puistoja on avattu myös Tokioon, Pariisiin, Hongkongiin ja Shanghaihin. Disneylandin eräänlaisena keskipisteenä toimii Prinsessa Ruususen linna, jonka esikuvana Walt Disney käytti Baijerin-matkalla näkemäänsä Neuschwansteinia. Ruususen linna on hieno ilmestys, mutta muissa Disneylandeissa näkemiimme verrattuna yllättävän pienikokoinen. 

disneyland_anaheim_27


Nykyään Anaheimissa toimii kaksi vierekkäistä huvipuistoa, sillä alkuperäinen Disneyland Park sai vuonna 2001 rinnalleen Disney California Adventure -puiston. Esimerkiksi Pariisissa on samalla lailla kaksi Disney-puistoa, ja siellä kävimme peräkkäisinä päivinä molemmissa. Koska Kalifornian-matkaamme kuului jo kokonainen päivä Universal Studioilla, keskitymme tällä kerralla pelkästään Disneyland Parkiin.

disneyland_anaheim_28


Yövyimme matkan alkuvaiheessa Hollywoodissa, mutta siirrymme nyt reilut viisikymmentä kilometriä kaakkoon ja majoitumme kahdeksi yöksi Wyndham Anaheimiin. Perustason ketjuhotellista on reilun kilometrin sujuva kävelymatka huvipuiston porteille. Vastaavia majoitusvaihtoehtoja on Disneylandin ympäristössä paljon, minkä lisäksi löytyvät tietenkin myös Disneyn omat teemahotellit. Meistä tuntuu parhaalta yöpyä Disneylandin lähistöllä ennen ja jälkeen huvipuistovierailun, jotta saamme pitkästä päivästä mahdollisimman paljon irti. Käymme jo varsinaista huvipuistopäivää edeltävänä iltana huvipuiston porttien ulkopuolella, jossa Downtown Disney District -niminen alue on täynnä erilaisia kauppoja ja ravintoloita.

disneyland_anaheim_31


Disneylandin liput kannattaa ostaa etukäteen teemapuiston virallisilta nettisivuilta. Lippuja myydään yhdeksi tai useammaksi päiväksi joko yhteen tai molempiin vierekkäisistä huvipuistoista. Alle 3-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi ja alle 10-vuotiaat saavat alennusta. Hinnat vaihtelevat päivämäärän mukaan, ja päivälipun arvo vaihtelee tätä kirjoittaessani reilun sadan ja vajaan kahdensadan dollarin välillä. Erillisiä laitelippuja tai rannekkeita ei ole, vaan kaikki huvipuistolaitteet ovat sisäänpääsyn hinnalla vapaasti käytettävissä.

disneyland_anaheim_30


Jonotus on ikävä mutta oleellinen osa huvipuistopäivää. Jonojen pituudet harmittavat vierailumme aluksi, mutta niiden pituus vaihtelee laitekohtaisesti ja tietenkin myös päivän edetessä. Monen laitteen jonotusaika pyörii puolen tunnin jommallakummalla puolella, mutta suosituimpiin pääsyä voi joutua odottamaan yli tunnin. Huomaamme onneksi, että jonotusaika on monesti ennakkoon ilmoitettua lyhyempi. Ehdimmekin vauhtiin päästyämme käymään mukavasti eri laitteissa, päivän aikana kaikkiaan neljässätoista.

disneyland_anaheim_29


Pääsylippuun voi ostaa lisänä Lightning Lane Multi Pass -pikapassin, jota käytetään matkapuhelimeen ladattavan Disneyland-sovelluksen kautta. Ilmainen Disneyland-sovellus kannattaa joka tapauksessa ladata, koska siitä näkee esimerkiksi kaikkien laitteiden reaaliaikaiset jonotusajat, esitysten ajankohdat sekä ravintolavaihtoehdot. Pikapassin avulla voi valita jonon ohittavan sisäänpääsyajan haluamiinsa laitteisiin. Varauksia voi kuitenkin olla voimassa vain yksi kerrallaan ja vapaana olevaan sisäänpääsyhetkeen saattaa olla pitkä aika, joten passia ei pääse välttämättä käyttämään päivän aikana kovin montaa kertaa. Lightning Lane ei ole käytössä kaikissa laitteissa, mutta useimmissa suosituimmista kuitenkin. Pikapassi, joka oli vielä meidän vierailumme aikaan nimeltään Genie+, tuntui hyödylliseltä siitäkin huolimatta, ettei se ollut niin kätevä kuin etukäteen ajattelin.

disneyland_anaheim_14


Käyn alla läpi Disneyland Parkin alueet niin kuin me ne koimme, mutta kyseessä ei ole kaiken kattava laiteluettelo. Huvipuiston tarjonta saattaa myös ajan kuluessa muuttua hieman. Meidän perheellemme nimenomaan huvipuistolaitteet olivat pääasia, kun taas jollekin toiselle päivän kohokohtia voivat olla Mikki Hiiren ja muiden suosikkihahmojen tapaamiset sekä erilaiset esitykset.    


disneyland_anaheim_09

Main Street, U.S.A.

Lähinnä kauppojen reunustama huvipuiston pääkatu näyttää aiempien Disneyland-kokemustemme perusteella tutun värikkäältä. Main Streetin sisäänkäyntiportin puoleisessa osassa on suuri aukio kaupungintaloineen ja muine rakennuksineen, kun taas toisessa päässä häämöttää Prinsessa Ruususen linna.

disneyland_anaheim_10


Huvipuisto oli Walt Disneylle niin tärkeä projekti, että kiireinen mies tarvitsi itselleen ja perheelleen asunnon Disneylandin sisältä. Se sijaitsi pääaukion laidalla paloaseman yläkerrassa. Me aloitamme oman huvipuistopäivämme nousemalla aukion laidalta Disneyland Railroadin kyytiin. Huvipuiston reunoja pitkin kiertävän junakierroksen aikana saa jonkinlaisen käsityksen Disneylandin tarjonnasta, mutta pelkästään tätä laitetta varten suunniteltua nähtävää on vain vähän.  Juna pysähtyy kaikkiaan neljällä eri asemalla. 


disneyland_anaheim_11

Adventureland

Adventureland johdattaa eksoottisten seikkailujen äärelle. Yksi alueen vetonauloista on viidakkoon vievä Jungle Cruise -veneajelu, joka kuuluu Disneylandin alkuperäisiin laitteisiin. Veneristeilyn varrella kuullaan sanavalmiin oppaan selostusta sekä nähdään villieläimiä, jotka ovat täällä elävien sijasta keinotekoisia. Omalla kohdallamme viidakossa on tavanomaista jännittävämpi tunnelma, sillä käymme kierroksella vasta illalla pimeyden laskeuduttua. Alueen toinen suosittu laite Indiana Jones Adventure jää meiltä väliin. 


disneyland_anaheim_13

New Orleans Square

New Orleans Squaren ilmeeseen on haettu inspiraatiota Louisianan kuuluisimmasta merenrantakaupungista. Käymme alueen laitteista Pirates of the Caribbeanissa, josta olen nauttinut muissakin käymissämme Disneyn huvipuistoissa. Sisätiloissa tapahtuvan veneajelun aikana seuraillaan huumorilla ja pääkalloilla höystettyjä merirosvojen touhuja. Samalta alueelta löytyy myös kauhutalo The Haunted Mansion. Se ei käsittääkseni ole mitenkään erityisen pelottava, mutta jää meiltä tällä kerralla väliin.


disneyland_anaheim_04

Frontierland

Frontierlandista lähtevä Mark Twain Riverboat on perinteinen siipiratasalus, jonka tekemän jokikierroksen aikana voi katsella huvipuistoa leppoisaan tapaan. Alueen ehdoton ykköslaite on silti Big Thunder Mountain, jonne menemme Lightning Lanea hyödyntäen. Tämä vuoristorata on meille muista Disney-puistoista tuttu ja tiedämme jo valmiiksi pitävämme kyydistä. Suosittu vuoristorata on sopivan vauhdikas, muttei mitenkään hurjimmasta päästä.


disneyland_anaheim_25

Critter Country

Käymme pienellä Critter Countryn alueella The Many Adventures of Winnie the Pooh -laitteessa, joka on odotetun värikäs kierros Nalle Puhin maailmassa. Alueella on mahdollista lähteä myös melomaan suurella kanootilla Davy Crockett Explorer Canoes -retkelle. Critter Country on vaihtamassa pian nimensä Bayou Countryksi, koska sinne avataan marraskuussa 2024 uusi Disney-prinsessa Tianan mukaan teemoitettu laite Tiana’s Bayou Adventure.


disneyland_anaheim_21

Star Wars: Galaxy’s Edge

Disneylandin Star Wars -alue on melko uusi, sillä se avautui vasta vuonna 2019. Teema ei ole erityisemmin tyttäriemme mieleen, joten jätämme molemmat alueelta löytyvät laitteet eli Rise of the Resistancen ja Millennium Falcon – Smugglers Runin väliin. Kiertelemme silti alueella ihailemassa näyttäviä lavasteita, jotka vievät hienolla tavalla Star Warsin maailmaan.


disneyland_anaheim_05

Fantasyland

Prinsessa Ruususen linnan juurelta löytyvä Fantasyland on Disneylandin laajin alue, ja sieltä löytyy runsas valikoima erityisesti pienille lapsille sopivia laitteita. Myös itse linnan sisätiloihin kannattaa käydä kurkkaamassa.

disneyland_anaheim_02


Fantasylandista löytyy useita karuselleja, joista King Arthur Carousel on perinteisin. Dumbo the Flying Elephant nousee maanpinnan yläpuolelle ja Mad Tea Partyssa pääsee teekuppien kyytiin. Valikoimassa on myös useita toisiaan muistuttavia hitaasti sisätiloissa eteneviä laitteita, joiden teemoina ovat esimerkiksi Lumikki, Peter Pan, Pinocchio sekä Liisa ihmemaassa.

disneyland_anaheim_26


Aivan oma lukunsa on sisätiloissa tehtävä värikäs venekierros It’s a Small World, jonka aikana nähdään paljon eri maiden perinneasuihin puettuja tanssivia nukkeja. Taustalla soiva laulu on niin tarttuva, että sen kuulee luultavasti päässään vielä seuraavanakin päivänä.

disneyland_anaheim_06


Hitaiden maisemallisten laitteiden vastapainoksi Fantasylandin laidalta löytyy Matterhorn Bobsleds, joka on vuoren rinteillä ja luolissa kiitävä vuoristorata. Kyyti on hieman töyssyinen, mutta pidän vanhasta vuoristoradasta silti paljon. Käytössä on kaksi vaihtoehtoista reittiä, joten välillä vieressä saattaakin kulkea yhtä aikaa toinen vuoristoratavaunu.


disneyland_anaheim_03

Mickey’s Toontown

Värikäs ja jopa sarjakuvamaiselta näyttävä Mickey’s Toontown on mielestäni yksi Disneylandin hauskimmista alueista. Käymme Chip ’n’ Dale’s GADGETcoaster -vuoristoradassa sekä Mickey & Minnie’s Runaway Railwayssa. Näistä jälkimmäinen on yksi huvipuiston uusimmista laitteista, jossa Hessun kuljettaman junan vaunut karkaavat pian omille teilleen.

disneyland_anaheim_01


Alueella on myös Mikin talo, jossa kuuluisaa hiirtä pääsee tapaamaan. Jonotusaika on kuitenkin niin pitkä, ettemme edes harkitse asiaa. Mickey’s Toontown vastaa joka tapauksessa aika hyvin sitä ennakkokäsitystä, mikä itselläni oli Disneylandeista joskus lapsena. Tällä alueella pääosassa ovat siis Ankkalinnan sarjakuvahahmot, joiden lisäksi löytyy myös yksi Roger Rabbitille omistettu laite. Eri hahmojen liikkeistä ja tapaamisajoista saa ajankohtaista tietoa Disneyland-sovelluksen kautta.


disneyland_anaheim_20

Tomorrowland

Esimerkiksi avaruuteen ja hieman tulevaisuuteenkin johdattelevassa Tomorrowlandissa on monta laitetta, joista me ehdimme kahteen. Autopiassa pääsee tekemään kierroksen avoautolla, jota hallitaan itse ratilla ja kaasupolkimella. Tiessä olevat kiskot varmistavat, ettei auto pääse poikkeamaan kovin paljoa tarkoitetulta reitiltä.   

disneyland_anaheim_19


Buzz Lightyear Astro Blasters on hauska laite, jossa avaruusteemaisen matkan edetessä kerätään pisteitä laserpyssyllä ampumalla. Saan otettua Pariisin Disneylandin jälkeen revanssin ja voitan tällä kerralla perheemme mestaruuden. Muista Tomorrowlandin laitteista voisi mainita Space Mountain -vuoristoradan, jota monet ovat kehuneet.


disneyland_anaheim_22

Paraatit

Päivään kuuluvat olennaisena osana Disney-hahmojen tähdittämät paraatit. Mikin, Minnin, Akun ja muiden Ankkalinnan asukkaiden lisäksi nähdään koko joukko tuttuja prinsessoja sekä muita erilaisten Disney-elokuvien hahmoja. Reitin varrelle kannattaa saapua eturivin paikan saamiseksi hyvissä ajoin.

disneyland_anaheim_12


Paraati on aina elämys, mutta itselleni tämänkertainen tuntui silti lievältä pettymykseltä. En tiedä kuinka paljon esimerkiksi harmaalla säällä tai lähistöllä meluavilla ihmisillä oli vaikutusta, mutta muistan nauttineeni Pariisin ja Hongkongin Disneylandien paraateista enemmän. En silti jättäisi päivän pääparaatia missään Disneylandissa väliin. 


disneyland_anaheim_15

Ilotulitus

Ilta huipentuu näyttävään ilotulitukseen, joka keskittyy Prinsessa Ruususen linnan ympärille. Alue on täyttynyt jo hyvissä ajoin, joten löydämme itsellemme tilaa vastaa kaukaa Main Streetin varrelta. Ilotulituksesta pystyy onneksi nauttimaan hieman syrjemmältäkin. Ympärillämme olevia taloja valaistaan hienosti ja taustalla soi tilanteeseen sopiva musiikki. Noin vartin mittainen ilotulitus on ilman muuta näkemisen arvoinen spektaakkeli.

disneyland_anaheim_16


Ilotulitus loppuu vierailupäivänämme ennen iltakymmentä, mutta Disneyland on avoinna puoleen yöhön saakka. Huomattavan suuri osa ihmisistä poistuu heti ilotulituksen päätyttyä, minkä jälkeen huvipuistossa onkin ilahduttavan väljää. Meillä riittää pitkästä päivästä huolimatta vielä hyvin virtaa, joten saamme nauttia pimenneessä illassa monesta laitteesta. Jonot ovat hyvin lyhyitä tai niitä ei ole joissakin tapauksissa lainkaan. On hauska elämys päästä kiertelemään hiljaisessa Disneylandissa, jossa on paikoitellen yllättävän hämärää. Kannattaa siis hyödyntää viimeiset aukiolotunnit, jos se vain suinkin on mahdollista. 


disneyland_anaheim_24

Disneylandin ravintolat

Suuressa huvipuistossa on paljon erilaisia ravintoloita, joista osa tarjoaa pikaruoan lisäksi ihan kunnon annoksiakin. Esimerkiksi Pirates of the Caribbean -laitteen sisällä toimiva Blue Bayou näyttää ohimennen nähtynä hauskalta ja persoonalliselta vaihtoehdolta, mutta sinne pitänee tehdä pöytävaraus hyvissä ajoin etukäteen. Suuret huvipuistot ovat täynnä tekemistä, joten emme halua tälläkään kerralla kuluttaa syömiseen paljoa aikaa. Niinpä valintamme on sopivasti kohdalle sattunut Red Rose Taverne, josta saa nopeasti hampurilaisateriat tarjottimille. Ruoka on riittävän hyvää ja sillä saa siirrettyä nälkää useamman tunnin.


disneyland_anaheim_32

Kokemuksia Disneylandista

Päivä Disneylandissa on hieno elämys kaikenikäisille, ja nautimme siitä todella paljon. Eri teemojen mukaiset lavasteet on toteutettu upeasti ja mukaansatempaava huvipuistotunnelma vie ajatukset edes päiväksi pois oikean maailman ongelmista. Kuten alussa totesin, tässä alkuperäisessä Disneylandissa on eri puolilta maailmaa löytyviin sisarpuistoihin verrattuna enemmän historiallista tunnelmaa ja alue on myös huomattavan laaja. Ehdimme puiston koosta ja jonoista huolimatta kokea pitkän päivän aikana kaiken haluamamme, varsinkin kun jonot jäivät illan viimeisinä tunteina lähes olemattomiksi. Disneylandiin kannattaa ehdottomasti varata vähintään yksi kokonainen päivä aamusta iltaan.

disneyland_anaheim_18


Anaheimin Disneylandia voi hyvällä syyllä pitää Kalifornian-matkan ehdottomana vierailukohteena, jos huvipuistot ylipäätään kiinnostavat. Toisaalta olen sitä mieltä, että jos haluaa matkustaa nimenomaan Disneylandiin, kannattaa harkita matkakohteeksi Pariisia. Ranskan Disneyland on Suomesta katsottuna huomattavasti lähempänä ja kaikin puolin mainio kokonaisuus.

disneyland_anaheim_17


Jos Disneylandia vertaa samalla Kalifornian-matkalla kokemaamme Universal Studiosiin, on kahta erilaista huvipuistoa vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Disneylandissa on enemmän laitteita ja historiaa, kun taas Universalin valttikortteja ovat virtuaalitekniikkaa hyödyntäen toteutetut elokuvamaiset laitteet, moderni ilme sekä samaan hintaan kuuluva kiertoajelu elokuvastudioilla. Ihan pienille lapsille uskon Disneylandin olevan sopivampi, sekä laitevalikoiman että hahmojenkin osalta. Disneyland on oman tunnuslauseensa mukaan maailman onnellisin paikka, ja kyllä tuosta Walt Disneyn lausahduksesta jonkinlainen totuus löytyy.

Jatka lukemista

Huvipuistot

Huvipuistokokemus – Universal Studios Hollywood

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Yksi viimekesäisen Kalifornian-matkan kohokohdista oli päivä Universal Studios Hollywood -huvipuistossa. Studiokierros ja elokuvateemaan toteutetut laitteet tarjosivat paljon viihdettä ja täyttivät suuret odotukset.

Universal Studios kuuluu monen Los Angelesiin matkustavan lapsiperheen matkaohjelmaan – niin myös meidän. Hankimme pääsyliput etukäteen, koska näin säästyy jonolta paikan päällä, saa mahdollisesti edullisemman hinnan, eikä tarvitse pelätä lippujen loppumista haluttuna ajankohtana. Toisaalta ennakkoon ostettu lippu myös sitoo sen käyttöön valittuna päivänä. Lippujen hinnat vaihtelevat viikonpäivien ja lomasesonkien mukaan, joten päiväkohtaiset hinnat ja aukioloajat kannattaa tarkistaa huvipuiston kalenterista. Peruslippujen hinta lähtee tällä hetkellä reilusta sadasta dollarista kappaleelta, mutta tarjolla on myös kalliimpia lippuvaihtoehtoja.

universal_studios_hollywood_17


Päätämme hankkia peruslippuihin verrattuna noin puolta kalliimmat Express-liput, jotka tarjoavat pääsyn jonon ohitse yhden kerran jokaiseen laitteeseen. Pieneen odotteluun saa toki silti varautua, mutta jonotusaika lyhenee joka tapauksessa huomattavasti, mahdollisesti noin tunninkin yhtä laitetta kohti. Uskon että säästymme Express-lippujen avulla monelta jonotustunnilta ja saamme ainakin vilkkaaseen kesäaikaan rahalle vastinetta, koska päivästä tulee miellyttävän kiireetön, emmekä joudu stressaamaan laitteisiin ehtimisestä.  Hiljaisempaan vuodenaikaan jonotusajat saattavat olla ilman Express-lippuakin siedettäviä.


Saavumme huvipuistoon amerikkalaiseen tapaan autolla, jonka pysäköinti onnistuu helposti laajalle parkkihallialueelle. Maksuportilla on tarjolla eri hintaisia vaihtoehtoja sen mukaan, kuinka lähelle sisäänkäyntiä haluaa kulkupelinsä jättää. Sopivaan parkkiruutuun suunnistamisesta ei tarvitse huolehtia, sillä paikalle on palkattu runsaasti henkilökuntaa viittelöimään kuljettajia oikeaan suuntaan. Perille pääsy onnistuu myös metrolla, jonka Universal City/ Studio City -pysäkki on kävelymatkan päässä.

universal_studios_hollywood_16


Universal Studios Hollywoodissa on panostettu laitteiden määrän sijasta elämyksellisyyteen, joka tulee esille erilaisten teemojen, viimeisteltyjen lavasteiden ja iloisen tunnelman muodossa. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, Amerikan meininki tempaa minut mukaansa ja ihastun Universal Studios Hollywoodiin oikeastaan ensi silmäyksellä.

universal_studios_hollywood_15


Heti portin sisäpuolella alkaa tuntua siltä, että aiemmat käymämme huvipuistot ovat olleet tähän verrattuna jotenkin vaatimattomampia, siitäkin huolimatta että matkojemme varrelle on osunut useita Disney-huvipuistoja sekä esimerkiksi Universal Studiosin Singaporessa sijaitseva sisarpuisto. Iloiseen tunnelmaan vaikuttaa myös kirkkaalta taivaalta paistava aurinko, sillä kaikki aiemmat Los Angelesissa viettämämme päivät ovat olleet kovin harmaita ja pilvisiä. 


universal_studios_hollywood_19

Studio Tour

Universal Studios Hollywoodin erikoisuus ja yksi suurimmista vetonauloista on studiokierros, jonka ansiosta kyseessä on paljon muutakin kuin pelkkä huvipuisto. Vajaan tunnin mittainen kierros tapahtuu suuren vaunun kyydissä ja on siis tavallaan toteutukseltaan kuin yksi huvipuistolaite muiden joukossa. Studiokierroksen sisältö vaihtelee käynnissä olevien kuvausten mukaan, joten kaikki mainitsemani ei kuulu jokaiseen kierrokseen ja toisaalta meiltä jäi luultavasti väliin jotakin, minne osa muista vieraista on päässyt. 

universal_studios_hollywood_12


Kierroksen alkuvaiheessa ohitetaan studiohallien alue, minkä jälkeen saavutaan mielenkiintoiseen lavastekaupunkiin. Opimme jo aiemmin Warner Brosin studioilla tekemällämme kierroksella, että pelkistetyt lavasteet täydennetään aina kunkin elokuvan teeman mukaisesti. Niinpä tästä karusta kaupungista puuttuvatkin nyt kaikki yksityiskohdat mainoskylteistä tai ikkunaverhoista lähtien. 

universal_studios_hollywood_20


Muuten leppoisan kierroksen varrelle mahtuu pari virtuaalilasit päässä koettavaa vauhdikasta kohtausta, joissa päästään ikään kuin keskelle elokuvaa. Kierroksen alkupuolella päädytään syvälle viidakkoon keskelle King Kongin ja dinosauruksen välistä taistelua. Myöhemmin vauhti kiihtyy Fast & Furious -elokuvan merkeissä. Vaunun liikkeet, ääniefektit tai vaikkapa tuulenpuuskat ja päälle roiskahtelevat vesipisarat täydentävät virtuaalisen kokemuksen.

universal_studios_hollywood_21


Kierroksen varrelle mahtuu myös ulkona nähtäviä pieniä kohtauksia, joista osa on säilyttänyt paikkansa ohjelmassa jo monen vuosikymmenen ajan. Esimerkiksi vaunun körötellessä meksikolaisen kylän halki, syöksyy tietä alas vaikuttavalta näyttävä tulva-aalto.

universal_studios_hollywood_18


Yksi studioiden mieleenpainuvimmista kohtauksista sijoittuu rannikkokaupungin rantavesiin. Kyseessä on tietenkin Steven Spielbergin läpimurtoelokuva Tappajahai vuodelta 1975.

universal_studios_hollywood_11


Terävähampaisen hain jäätyä taakse saavutaan idylliselle asuinalueelle. Vaimo katsoi joskus vuosia sitten Täydellisiä naisia ja seurasin sarjaa siinä sivussa itsekin sen verran, että päähenkilöiden kotikatu Wisteria Lane näyttää kovin tutulta. 

universal_studios_hollywood_10


Tunnelmat vaihtuvat kierroksen varrella tiiviiseen tahtiin. Seesteinen Wisteria Lane vaihtuu pian yksinäiseen Bates Moteliin. Hitchcock-klassikko Psykon päähenkilö Norman Bates on juuri kantamassa ruumista autonsa takakonttiin, eikä hän pidä siitä että me ohikulkijat näimme mitä oli tapahtumassa…

universal_studios_hollywood_08


Monista muista näkemistämme lavasteista voisi mainita vaikkapa Spielbergin Maailmojen sota -elokuvan lento-onnettomuuden jäljet. Savuaviin raunioihin kuuluu sekä lentokoneen raato että sen alle jääneitä taloja. Studiokierros on Universal Studios Hollywoodin kohokohta, jota ei kannata jättää missään tapauksessa väliin.


universal_studios_hollywood_14

Huvipuiston ylempi taso

Huvipuisto levittäytyy kahdelle eri korkeudella sijaitsevalle alueelle, joiden nimet ovat ytimekkäästi Upper Lot ja Lower Lot. Ylempi alue on näistä suurempi ja sieltä löytyy enemmän koko perheen laitteita, kun taas valtaosa alemmasta alueesta on suunnattu vauhdikkaampaa menoa kaipaaville.

universal_studios_hollywood_09


Tutustumme studiokierroksen jälkeen Simpsonien kotikaupunkiin Springfieldiin, josta löytyy monenlaista katseltavaa keltaisten animaatiohahmojen ystäville. Ainoa teemaan liittyvä laite on The Simpsons Ride, joka antaa hyvän käsityksen siitä mistä Universalin huvipuistolaitteissa yleensäkin on kysymys. Vauhdikas vuoristorata on toteutettu virtuaalisesti, eli sisätiloihin sijoitettu vaunu heilahtelee vain paikoillaan, mutta ympärillä kolmiulotteisesti vyöryvät tapahtumat tuntuvat yllättävän voimakkaasti vatsanpohjassa. Simpsonien vuoristorata-ajelu tarjoaa niin paljon hurjaa menoa ja yllättäviä tilanteita, että se on oikein hauska kokemus.

universal_studios_hollywood_02


Hieman vastaava elämys on myös Despicable Me Minion Mayhem, joka vie nimensä mukaisesti Kätyreiden tunnelmiin. Tarinallisen kokemuksen aluksi katsotaan video siitä, kuinka itse ilkimys Gru kouluttaa ihmisistä itselleen uusia keltaisia kätyreitä. Täältä siirrytään varsinaiseen koulutushuoneeseen, eli elokuvasaliin, jossa kävijät kutistetaan vauhdikkaan seikkailun ajaksi pieniksi keltaisiksi olennoiksi. 3D-lasit päässä koettava laite on sellaista koomista kohellusta mitä odottaa saattaakin. Kohtaamme vielä laitteen ulkopuolella itse Grun, joka lyö nyrkkinsä yhteen kaikkien halukkaiden kanssa.

universal_studios_hollywood_03


Kätyrien teemaan sijoittuu myös Super Silly Fun Land, joka on laajahko vesielementtejä sisältävä leikkialue perheen pienimmille. Täältä löytyy myös Silly Swirly Fun Ride -niminen laite, joka vaikuttaa kopiolta Disneylandista tutusta Dumbo the Flying Elephant -karusellista. Laite siis pyörii rauhalliseen tahtiin useamman metrin korkeudessa. Me jätämme Silly Swirly Fun Riden väliin, koska emme usko sen tarjoavan meille mitään erityistä elämystä.

universal_studios_hollywood_04


Seuraava suosikkipiirrettyjen maailmaan vievä kokemus on DreamWorks Theatressa pyörivä Kung Fu Panda Adventure. Täälläkin katsotaan ensin hieman johdantovideota ennen siirtymistä varsinaiseen elokuvasaliin. DreamWorks Theatre tarjoaa paljon muutakin kuin tavanomaisen lyhytelokuvan. Vauhdikas jokiseikkailu imaisee kunnolla mukaansa, sillä istuin heilahtelee tapahtumien tahtiin, tuuli puhaltaa ja vesikin hieman roiskuu iholle. Erinomainen äänentoisto ja pitkin seiniä levittäytyvä kuva täydentävät kokemuksen, jossa katsoja tempautuu tapahtumien keskelle.

universal_studios_hollywood_22


The Secret Life of Pets: Off the Leash
on yksi huvipuiston rauhallisimmista laitteista. Sisätiloissa tapahtuva ajelu sijoittuu Lemmikkien salainen elämä -animaatioelokuvan maailmaan. Jo jonotusalue on täynnä aiheeseen liittyvää rekvisiittaa, ja lavasteet vain paranevat pienen vaunun kyytiin pääsemisen jälkeen. Tarjolla on paljon hauskoja eläinhahmoja, värikästä nähtävää ja hyvää mieltä.

universal_studios_hollywood_23


Universal Studios Hollywoodin näyttävin alue on omistettu Harry Potterille. The Wizarding World of Harry Potter sisältää koko Tylyahon kylän, jossa voi katsella vanhaa höyryävää veturia, pistäytyä Ollivanders-kauppaan taikasauvaostoksille tai vaikka ryystää kermakaljaa. Tylyaho on lavastekyläksi varsin suuri ja hienosti toteutettu. Katoille kerääntynyt lumi näyttää toki hieman huvittavalta täällä Kalifornian auringon alla. Käymme syömässä Hog’s Head -majatalossa. Nälän saa kyllä lähtemään, mutta kyseessä ei muuten ole mitenkään erityinen kulinaarinen nautinto.

universal_studios_hollywood_05


Tylyahon taustalla odottaa vieläkin upeampi näky, nimittäin majesteettisen kokoinen Tylypahkan linna. Rakennuksesta löytyy huvipuiston parhaisiin kuuluva Harry Potter and the Forbidden Journey -laite, jonne kulkiessa näkee jonkin verran myös linnan sisätiloja. Itse laite tarjoaa hurjan luutalennon Tylypahkan ympäristössä. Matkan varrelle mahtuu synkkiä paikkoja, huispaamista ja hirviöitä. Keinahtelevan vuoristoradan ja kolmiulotteisen elokuvan yhdistelmässä on vauhtia kerrakseen. 

universal_studios_hollywood_06


Alueella on myös toinen Harry Potter -teemainen huvipuistolaite Flight of the Hippogriff. Useimmista muista Universalin laitteista poiketen kyseessä on ihan tavallinen ulkoilmassa kulkeva vuoristorata. Kyyti on varsin kesyä ja se myös loppuu yllättävän lyhyeen. Harry Potterin löytyminen nimenomaan Universalin huvipuistosta on mielenkiintoista, koska menestyselokuvat ovat kilpailevan Warner Brothersin tuottamia. Tuotantoyhtiöt ovat kuitenkin tehneet huvipuisto-oikeuksista oman keskinäisen sopimuksensa, koska Warnerilla ei ole yleisölle tarjottavista studiokierroksista huolimatta omaa huvipuistoa.

universal_studios_hollywood_13


Ihailemme moneen kertaan huvipuiston viimeisteltyä ilmettä ja tarkkaan harkittuja yksityiskohtia. Meiltä jää kuitenkin väliin paljon kehuttu Waterworld-stunttishow, jonka esitysajat eivät osu sujuvasti päivämme ohjelmaan. Jos esityksen haluaa ehdottomasti nähdä, kannattaa tarkistaa esitysajat etukäteen.  


universal_studios_hollywood_07

Huvipuiston alempi taso

Laskeudumme pitkiä liukuportaita pitkin huvipuiston alemmalle alueelle, joka on verrattain pienikokoinen. Huomiomme kiinnittyy helmikuussa 2023 avautuneeseen Super Nintendo Worldiin, jonka toteutus on varsin mahtipontinen. Täällä näyttää hyvinkin siltä, kuin olisimme päätyneet konsolipelin keskelle yhdessä Super Marion ja Luigin kanssa. Jonkinlainen pelaaminen onnistuisi erikseen hankittavan Power Up -rannekkeen avulla, mutta emme ota asiasta tarkemmin selvää. Nintendo-alueella on tarjolla yksi laite, Mario Kart: Bowser’s Challenge, mutta edes Express-lippu ei poikkeuksellisesti tämän laitteen kohdalla auta jonon ohitse. Parin tunnin jonotusaika ei houkuttele, joten jätämme ajelun väliin.

universal_studios_hollywood_01


Huvipuiston alempi taso keskittyy lähinnä kohtalaisen hurjilta vaikuttaviin teemoihin, joiden laitteita ovat Jurassic World – The Ride, Revenge of the Mummy – The Ride sekä Transformers – The Ride 3D. Universalin laitteiden luonteesta on sivusta katsottuna mahdotonta saada selvää, koska lähes kaikki on sijoitettu seinien taakse sisätiloihin. Tyttäret eivät innostu edellä mainituista vaihtoehdoista, joten palaamme melko pian liukuportaita pitkin huvipuiston ylempään osaan. Siellä on vielä aikaa kahvilakäynnille sekä pienille ostoksille, kunnes ilta alkaakin jo pimentyä. 


universal_studios_hollywood_26

Universal CityWalk

Iloinen markkinameininki jatkuu myös huvipuiston porttien ulkopuolella. Siirrymme sulkemisajan lähestyessä Universal CityWalkille, joka on vilkasta ostosaluetta. Tarjolla on myös runsaasti ravintolavaihtoehtoja. CityWalkilla voi kierrellä ilman huvipuiston pääsylippua, joten täällä tulisi käytyä ehkä useampaankin kertaan jos olisi majoittunut lähistön hotelleihin. Kiertelemme joissakin kaupoissa, mutta suurempia hankintoja ei tule enää tehtyä.

universal_studios_hollywood_25


Universal Studios Hollywood on yksi hienoimmista koskaan näkemistäni huvipuistoista. Laitteita on vähän, mutta ne on toteutettu hyvin elämyksellisellä ja perinteisestä poikkeavalla tavalla. Huvipuiston yleiseen ilmeeseen on panostettu paljon ja vajaan tunnin mittainen studiokierros täydentää elämyksen mieleenpainuvalla tavalla.

universal_studios_hollywood_24


Huvipuiston huono puoli on lippujen korkea hinta, joka ei tosin ole poistanut pitkiä jonoja. Olen tyytyväinen Express-lippujen hankkimisesta, sillä ilman niitä iso osa päivästä olisi mennyt pelkkään jonottamiseen. Vierailimme siis huvipuistossa kesäkuussa, mutta talvella voi olla selvästi hiljaisempaakin.

universal_studios_hollywood_27


Universal Studios Hollywoodin viralliset nettisivut tarjoavat huvipuistosta ajankohtaista lisätietoa. Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Ja sitten matkaan -blogista löytyvään Universal Studios Hollywood -oppaaseen, josta oli minulle paljon hyötyä omaa huvipuistovierailuamme suunnitellessa.

Tutustu myös muihin Lähtöportin huvipuistokokemuksiin tai lue vaikka juttu koko Kalifornian-matkastamme.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja