Ota yhteyttä

Suomi

Kesäloman tahtia Visulahdessa

Julkaistu

Mikkelin Visulahti kuuluu maamme tunnetuimpiin lapsiperheiden kohteisiin. Saamani blogiyhteistyökutsu innosti lähtemään paikan päälle selvittämään, millaista menoa Visulahdessa on kesällä 2016.

Yhteistyössä Visulahti

Kutsu osui sopivasti kohdalle, koska olimme luvanneet viedä 6- ja 3-vuotiaat tyttäremme johonkin puuhapuistoon tänä kesänä. Huvipuistoja on kierretty jo urakalla, mutta Visulahden monipuoliset aktiviteetit ja vesipuisto kuulostivat meistä kiinnostavilta. Puiston sijainti viitostien varrella Mikkelissä oli meille erinomainen, sillä se osui reitillemme Pohjois-Karjalasta kotiin. Lapset eivät varsinaisesti nauti pitkistä ajomatkoista, joten taipaleen jakaantuminen kahdelle päivälle oli tervetullutta.

En ollut käynyt Visulahdessa koskaan aiemmin, vaikka tien varressa seisova dinosaurus ja tarttuva mainosrallatus ovatkin jääneet hyvin mieleen. Kyselin etukäteistietoja ystäviltäni. Jotkut olivat käyneet Visulahdessa joskus 80-luvulla, melko pian puiston avaamisen jälkeen. Mielikuvat eivät olleet kovin tuoreita ja heräsi jopa kysymyksiä, onko paikka pystynyt uudistumaan vai kenties kulahtanut kokonaan. Tuntui mukavalta ottaa asiasta selvää.

Lomakotitalo Visulahdessa
Meidät toivotetaan iloisesti tervetulleiksi portilla sijaitsevassa vastaanottorakennuksessa, jonka jälkeen pääsemme pysäköimään auton lomakotitalomme kulmalle. Majoitus on toimiva kokonaisuus. Varsinaisesta luksuksesta ei voida puhua, mutta talo on siisti, hyväkuntoinen ja jopa kodikaskin. Nelihenkiselle perheelle on riittävästi tilaa.

Lomakotitalo Visulahdessa
Keittiöstä löytyy kaikki tarvittava, ja takka luo mukavaa tunnelmaa. Molemmat makuuhuoneet ovat samalla lailla pelkistettyjä, niistä löytyy kaksi erillistä sänkyä sekä vaatekaappi. Saamme nukuttua hyvät unet ja kerättyä riittävästi voimia seuraavan päivän seikkailuihin. Täällä olisi voinut viihtyä kauemminkin.

Lomakotitalo Visulahdessa
Lomakotitaloista löytyy erikokoisia versioita 2–8 henkilölle, joissakin on myös oma sauna. Talot on rakennettu eri värisiksi kortteleikseen. Visulahden leirintäalueella näkyy karavaanareita sekä muutamia telttailijoita. Majoittua voi myös kymmenen neliön kokoisiin punaisiin leirintämökkeihin. Leirintäalueella voi pelata maksutta esimerkiksi minigolfia ja tennistä. Mikkelin palvelut ja nähtävyydet ovat vain muutaman minuutin automatkan päässä.

Dinosauria, Visulahti
Aloitamme Visulahden puistoon tutustumisen Dinosauriasta, jossa tyttäremme kuuluvat parhaaseen kohderyhmään. Lippuluukulle on puoliltapäivin jonoa, mutta etenemme kohtuullisessa ajassa sisään. Visulahden rannekkeella pääsee Dinosaurian lisäksi myös vahakabinettiin ja sisäleikkipaikka HyperDinoon. Dinosaurian alueella voi käyttää maksuttomia vetokärryjä, jotka tulevatkin tarpeeseen. Tavaroita on mukana paljon, sillä olemme varautuneet niin uimiseen kuin sadesäähänkin.

Dinosauria, Visulahti
Dinosauriassa on tarjolla monenlaisia aktiviteetteja sekä vedessä että kuivalla maalla. Kuusivuotiasta kiinnostavat ensimmäisenä pomppulinnat, kun taas pikkusisko haluaa testata huvipuistolaitteita. Jonottaa ei tarvitse. Pari karusellia kelpaavat hyvin muun toiminnan lisänä, mutta varsinainen huvipuisto Visulahti ei ole. Hieman omia lapsiamme isommille suunnatut Vauhtijuna ja Ketjukaruselli ovat tämän kesän uutuuksia.

Dinosauria, Visulahti
Laskemme liukumäkeä ja kokeilemme pikaisesti kiipeilyaluetta, jonka köydet ja puutelineet lienevät olleet paikoillaan jo hyvän tovin. Liukuminen pientä rataa pitkin köydessä roikkuen on lapsille suurta hupia, mutta muu tasapainoilu ei tällä kertaa kiinnosta. Myös mikroautot jätetään tällä kertaa väliin, mutta pääsen sentään ajelemaan polkuautolla.

Dinosauria, Visulahti
Oleellinen osa Visulahti-kokemusta on pulahtaminen vesipuiston altaisiin. Tarjolla on omat alueensa niin aikuisille kuin pienille kahlaajillekin. Vesipuiston vetonauloja ovat vesiliukumäet, joita on tarjolla loiva, jyrkkä ja mutkikas malli. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta ehdin täyttää juuri neljäkymmentä, enkä ollut koskaan aiemmin laskenut vesiliukumäestä. Nyt testaan kaikki mäet useampaan kertaan ja hauskaa on kuin pikkupojalla.

Visulahti
Myös altaiden vieressä sijaitseva kumiveneellä laskettava liukumäki on kokeilemisen arvoinen, sillä vauhti kiihtyy yllättävän mukavasti. Kuusivuotias tytär kokeilee kanssani helpointa vesiliukumäkeä, mutta muuten lapset tyytyvät polskimaan pienimmille tarkoitetussa altaassa.

Dinogrilli
Pakenemme sadekuuron yllättäessä Dinogrilliin, sillä nälkä on ehtinyt jo yllättää. Tarjolla on perinteistä huvipuistoruokaa, kuten nakkisämpylöitä ja makkaraperunoita, mutta salaattivaihtoehtokin löytyy. Kahdentoista euron hampurilaisateria kuulostaa tyyriiltä, mutta hintataso ei toisaalta eroa muista huvipuistoista. Purilainen on majoneeseineen ilahduttavan maukas ja grillimauste antaa perusranskalaisiin miellyttävän säväyksen. Jos haluaa säästää, voi puistoon tuoda myös omat eväät.

Ravintola Kulkuri
Visulahden alueelta löytyy myös ravintola Kulkuri, jossa käymme vain ovella kääntymässä. Tarjolla olisi kellonajan mukaan joko aamiaista, buffetlounasta, pizzaa tai à la carte -annoksia.

Visulahden vahakabinetti
Visulahden vahakabinetti on noussut otsikoihin hahmojen saaman rajun kritiikin vuoksi. Hahmojen taso vaihtelee ja joukkoon mahtuu myös onnistuneita näköisnukkeja. Parilla niistä on jopa niin aidontuntuinen katse, että tuntuu melkein tarpeelliselta kysyä lupaa kuvan ottamista varten. Joukossa on kuitenkin myös paljon kammottavalla tavalla epäonnistuneita tekeleitä. Toivon sydämestäni, ettei ainakaan Ruotsin kruununprinsessa Victoria saavu koskaan Visulahteen katsomaan irvikuvaa itsestään.

Visulahden vahakabinetti
Teemu Selänne ei olisi mitenkään tunnistettavissa ilman Anaheim Ducksin paitaa ja kalmankalpea Juice Leskinen vähintäänkin hämmentää. Tauno Palo voisi olla kuka hyvänsä karjapaimen, eikä nukke edes muistuta elävää ihmistä. Näyttelystä löytyy suhteellisen aidoilta ihmisiltä näyttäviä nukkeja, joista on kuitenkin vaikea löytää esikuviensa piirteitä. Moni asia on vähän sinne päin, mutta ei niin justiinsa.

Visulahden vahakabinetti
Jos joukosta poistettaisiin muutama karmein tekele, olisi vahakabinetin yleisilme varmasti uskottavampi. Hahmojen vaihteleva taso on kuitenkin herättänyt keskustelua ja moni haluaa nähdä nuket omin silmin jo niiden saaman julkisuuden takia. Vahakabinettia ei voi verrata ulkomaiden Madame Tussaudseihin, mutta se toimii vähintäänkin rauhoittumispaikkana vauhdikkaampien aktiviteettien välissä. Suomen arvaamattomat säät tuntien on myös hyvä, että tarjolla on sisällä tapahtuvaa toimintaa.

Xon-puisto
Pienille lapsille suunnatun Dinosaurian lisäksi Visulahdesta löytyy myös suuremmille hurjapäille tarkoitettu Xon-puisto. Sen aktiviteetteihin pitää ostaa liput erikseen, mutta alueella voi kierrellä vapaasti. Käyntimme aikaan on hiljaista, emmekä pääse näkemään benji-hyppyjä tai värikuulasotaa. Tarjolla olisi muun muassa mönkijäsafareita, mikroautorata, sumopainipukuja ja mekaaninen rodeohärkä. Mikäli kiinnostusta tällaisiin aktiviteetteihin löytyy, saa Xon-puistossa varmasti vietettyä vauhdikkaan ja elämysrikkaan päivän.

HyperDino
Käymme totta kai testaamassa myös sisäleikkipaikka HyperDinon. Lapset viihtyvät suuressa seikkailulabyrintissa kauan. Eri tasoille on mukava kiipeillä ja liukumäkiä pitkin pääsee vauhdikkaasti alas. Ympäristö on kuin missä tahansa sisäleikkipaikassa. Täällä toiminta keskittyy labyrinttiin, koska muita aktiviteetteja riittää yllin kyllin seinien ulkopuolelta. Siskokset löytävät mieluisan leikkikaverin, eivätkä malttaisi lähteä millään pois.

Dinosauria, Visulahti
Palaamme vielä lopuksi Dinosauriaan. Ajattelemme syödä jäätelöt, mutta alueen jäätelökioski ja kahvila on jo ehditty sulkea. Onneksi Dinosaurian portilla sijaitsevassa kaupassa on sentään tuutteja jäljellä. Tungoksesta ei ole tietoa, joten saamme touhuta viimeisen tunnin kaikessa rauhassa. Sateen uhka on väistynyt ja ilta-aurinko lämmittää mukavasti. Lapset ihastuvat pieniin sähköautoihin, jollaisella kolmevuotiaskin osaa huristella sujuvasti pientä ympyrää. Trampoliinit kiinnostavat aina ja kun jonoa ei ole, pääsee aikuinenkin pomppimaan hyvillä mielin.

Dinosauria, Visulahti
Käymme tekemässä vielä lopuksi kierroksen polkuveneellä. Aluksen pohjalla on hieman vettä, veneen pinta on päässyt vähän likaantumaan ja pelastusliivitkin ovat jo nähneet parhaat päivänsä. Se ei kuitenkaan pahemmin haittaa menoa. Varjoisan joen pinta väreilee hyttysistä, auringonsäteet siivilöityvät puiden takaa ja suuret dinosauruspatsaat tarkkailevat etenemistämme. Käyttämällä ripaus mielikuvitusta saadaan aikaan kunnon seikkailu muinaisella virralla.

Visulahti
Lähdemme kotimatkalle tyytyväisinä, sillä Visulahti oli mukava paikka viettää kesäpäivä lasten kanssa. Olemme kiertäneet paljon huvi- ja leikkipuistoja sekä muita lasten kohteita, mutta tällainen puuhapuisto oli uusi kokemus. Tenavien iloa on aina mukava katsella ja jos lapsenmielisyyttä yhtään löytyy, voi aikuinenkin touhuta Visulahdessa vaikka mitä. Aktiviteetteja on mielestäni riittävästi yhdelle päivälle ja puiston yleisilme on siisti. Suurta tungosta ei ainakaan vierailupäivänämme ollut, joten aikaa ei tarvinnut rannekkeiden saamisen jälkeen kuluttaa jonottamiseen.

Totuus tulee lasten suusta. Kysyn autoon päästyämme, oliko Visulahdessa kivaa. Vastaus tulee empimättä: Oli! Voidaanko me joskus mennä sinne uudestaan?

Tämä kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Visulahden kanssa. Arviot ja mielipiteet ovat omiani. Tutustu Visulahteen tarkemmin osoitteessa www.visulahti.fi.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. Terhi / Muru Mou

    22.7.2016 at 18:08

    Katsoin, että onpas tuo Jörn Donnerin vieressä oleva vahanukke hyvin tehty! En vain saanut päähäni, että ketä se esittää… 😀
    Olen käynyt Visulahdessa joskus lapsena ja tv-mainoksen tunnari on jäänyt hyvin mieleen. Paikasta en kylläkään paljoa muista, paitsi sen, että koin sen hieman tylsäksi. Onhan se varmasti vuosien (vuosikymmenten?!) saatossa muuttunut, ja tämän postauksen perusteella vaikuttaa ihan monipuoliselta paikalta.

    • Mika / Lähtöportti

      24.7.2016 at 11:29

      Haha, varmasti Visulahden vaikeimmin tunnistettava vahanukke 😀

      Tuntuu siltä, että monet tutut on käyneet Visulahdessa kauan sitten, mutta kenelläkään ei ole tuoreita kokemuksia sieltä. Itse kun en ollut aiemmin käynyt, niin en osaa kertoa muutoksista, mutta ainakin lapset tykkäsi kovasti ja heille riitti puuhaa koko päiväksi.

  2. Jonna / Lempipaikkojani

    23.7.2016 at 18:37

    Ha ha, mäkin katosin samaa elävän näköistä vahanukkea 😀 Olipa kiva lukea toisen bloggaajan kokemuksia Visulahdesta, juuri olimme itsekin siellä. Tykkäsimme kovasti. Etenkin lomatalosta ja uimarannasta. Kokonaisuutena oikein monipuolinen paikka viettää lapsiperheen lomaa.

    • Mika / Lähtöportti

      24.7.2016 at 11:35

      Mukava tietää näyttävänsä elävämmältä kuin Jörnin vahanukke 😀
      Hauska kuulla, että teilläkin oli onnistunut vierailu Visulahdessa. Lapsille riittää monenlaista puuhaa ja lomatalo oli yllättävänkin viihtyisä. Me ei ehditty uimarannalle, mutta oltiin toisaalta oltu ennen Visulahtea mökkilomalla järven rannalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

Viikonloppumatkalla Turussa

Julkaistu

Kirjoittaja

Vietimme pääsiäislomalla pari päivää Turussa. Mutta mitä tehdä, jos Turun linna on nähty jo aiemmin, Tuomiokirkko remontissa ja Tepsin kiekkokausikin jo ohitse? Löysimme mukavia pieniä nähtävyyksiä, hyviä ravintoloita ja paikallisia erikoisuuksia.

Turku ei ole itselleni mitenkään erityisen tuttu kaupunki, vaikka siellä onkin tullut vierailtua lyhyesti monta kertaa. Useimmiten matkaohjelmaan on kuulunut lähinnä Aurajoen rannalla kävelyä tai joku tapahtuma, kuten viimeksi Inter Turun kotiottelu Kupittaalla. Veikkausliigan avauskierros osui nyt sopivasti pääsiäiseksi, mutta maltoin silti jättää pelin väliin. Turun linnaan tutustuin puolestaan perusteellisesti vajaat viisi vuotta sitten, jolloin kirjoitin jutun Historiallinen Turun Linna. Haimme nyt jotain uutta nähtävää ja vietimmekin Turussa pari mukavaa päivää.


turku_2026_10

Hotel Kakola ympäristöineen

Valitsimme tällä kerralla hieman tavallisesta poikkeavan majoituksen ja yövyimme entisen vankilan tiloissa toimivassa Hotel Kakolassa. Syksyllä 2020 avattu hotelli on varsin laadukas ja tiilimuurien sisälle on remontoitu siistit huoneet kaikkine mukavuuksineen. Valinnanvaraa riittää askeettisista selleistä ihan tavallisiin hotellihuoneisiin, joissa vankilateema ei tule heti silmille. Mielenkiintoisin vaihtoehto voisi olla piharakennuksesta löytyvä sviitti, jossa voi majoittua oikeaan purjeveneeseen.

turku_2026_12


Oma valintamme on tilava neljän hengen perhehuone, josta löytyy mukava parisänky sekä kaltereilla varustettu kerrossänky. Onpahan ainakin turvallista nukkua, kun ei pääse putoamaan. Hotellin aamiainen on runsas ja maittava, joten päivä lähtee vankilayön jälkeen mukavasti käyntiin.

turku_2026_23


Huoneemme sijaitsee sivusiivessä, jonka käytävä ei ole mitenkään näyttävä. Käymme kuitenkin uteliaisuuttamme kiertelemässä hotellin muissa tiloissa ja näemme paremmin vanhasta lääninvankilasta muistuttavia paikkoja. Kurkistamme myös Kakolan kirkkoon, jolle kauniit ikkunat antavat tunnelmallisen ilmeen. Kakolan menneisyys on mielenkiintoinen, ja siihen voisi tutustua perusteellisemmin opastetuilla kierroksilla. Itse katsoimme vain hotellihuoneen televisiosta löytyvän historiakertomuksen.

turku_2026_04


Kakolanmäkeä on viime vuosina uudistettu kovasti. Parin minuutin kävelymatkan päässä entisestä lääninvankilasta sijaitsi keskusvankila, joka sekin on otettu uuteen käyttöön. Graniittilinnana tunnetusta rakennuksesta löytyy kylpylä Kakola Spa, ravintola Kakolanruusu, leipomo bageri Å sekä muutamia muita eri alojen yrityksiä.

turku_2026_13


Entisen keskusvankilan rakennuksissa on nykyään myös paljon koteja turkulaisille, jotka haluavat asua kenties kaupungin parhaalla paikalla. Turku on laajentunut paljon, sillä kun Kakola 1800-luvun puolivälissä perustettiin, sijaitsi se kaupungin ulkopuolella eikä kenellekään tullut mieleen että keskusta voisi paisua tänne saakka. Välimatkat ovat silti lyhyitä, sillä Hotel Kakolasta on esimerkiksi Kauppatorille vain puolitoista kilometriä.


turku_2026_02

Kakolan funikulaari

Turun-matkalla täytyy tietenkin kokeilla kuuluisaa funikulaaria, joka nousee noin minuutissa Aurajoen rannan tuntumasta Kakolanmäelle. Funikulaari avattiin vuonna 2019 ja se on tullut tunnetuksi erilaisista vioista ja käyttökatkoista. Me pääsimme kuitenkin matkustamaan funikulaarilla ongelmitta molempiin suuntiin. Funikulaarilla matkustaminen on ilmaista huvia.


turku_2026_01

Föri

Funikulaarin tavoin myös Föri-niminen lossi on uniikki turkulainen kulkupeli, jolla saa matkustaa ilmaiseksi. Paikallisten syvästi rakastamalla Förillä pääsee kätevästi tält pualt jokke tois pual jokke ja päinvastoin. Matkan kesto on noin puolitoista minuuttia ja tois pual jokke pääsee kyytiin aivan funikulaarin ala-aseman tuntumasta.


turku_2026_14

Aurajoen rannat

Turku on muiden suomalaisten kaupunkien tavoin kesäkaupunki, joka herää parhaimmilleen säiden lämmetessä. Pääsiäisenä on vielä viileää, mutta auringonpaiste tekee Aurajoen rannalla kävelemisestä oikein miellyttävää. Monet aiemmat muistoni Turusta liittyvät nimenomaan jokirantaan, jossa eloisa tunnelma, vanhat rakennukset, lukuisat ravintolat ja jokilaivat muodostavat viihtyisän kokonaisuuden.


turku_2026_05

Jarno Saarisen patsas

Aurajoen rantaa pitkin kävellessä tulee vastaan useita erilaisia patsaita. Yksi näistä esittää turkulaista ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaria Jarno Saarista, jota pidetään alansa legendana. Lempinimellä Paroni tunnettu Saarinen muistetaan edelläkävijänä, joka uudisti lajinsa ajotyyliä ja osasi itse rakentaa kilpapyöristään entistä parempia. Saarinen kuoli 27-vuotiaana Monzan moottoriradalla sattuneessa onnettomuudessa toukokuussa 1973 . Häntä arvostetaan yhä ympäri maailman ja aivan erityisen paljon Italiassa.


turku_2026_03

Port Arthur eli Portsa

Vanha työläiskaupunginosa Port Arthur on yksi Turun viehättävimmistä alueista. Aurinkoisena kevätiltana on mukava tehdä pieni kävelykierros ja ihailla aikaa nähneitä puutaloja. Mukulakivet luovat osalle kaduista erityisen historiallisen ilmeen. Paikallisiin instituutioihin kuuluu ainakin Kosken leipomo, josta saa vaikkapa turkulaisia piispiksiä eli piispanmunkkeja.

turku_2026_15


Portsalla on aina ollut oma vahva identiteettinsä ja yhteisöllinen tunnelmansa. Aikoinaan työläisille rakennetut talot ovat nykyään arvokkaita koteja, ja rakennukset on suojeltu tarkkojen säädösten mukaan. Puutaloalue alkaa heti Kakolanmäen juurelta.


turku_2026_16

Mikaelinkirkko

Julkaisin äskettäin jatko-osan vanhalle suomalaisia kirkkoja esittelevälle jutulleni. Jos kirjoitan vielä joskus kolmannenkin osan, pääsee Turun Mikaelinkirkko ehdottomasti mukaan. Arkkitehti Lars Sonckin jugendia ja uusgotiikkaa yhdistelevä mestariteos on todella näyttävä ilmestys Port Arthurin kaupunginosan laidalla.

turku_2026_09


Osumme sattumalta paikalle juuri sopivasti pääsiäisnäytelmän päätyttyä, jolloin on hyvä tilaisuus ihailla Sonckin arkkitehtuuria sisätiloissa. Monet monumentaalisen kirkon yksityiskohdat miellyttävät silmää ja esimerkiksi jykevä saarnastuoli jää helposti mieleen.


turku_2026_07

Turun second hand -liikkeet

Reissuihimme kuuluu teinien toiveesta usein hieman ostoksilla käymistä, ja Turussakin poikkesimme muutamiin paikallisiin puoteihin. En ole shoppailun asiantuntija, joten itselleni termit kirpputori sekä trendikkäämmiltä kuulostavat vintagepuoti ja second hand -liike saattavat mennä sekaisin. Tämäntyyppisissä kaupoissa kierteleminen vaikuttaa joka tapauksessa olevan turkulaisten keskuudessa suosittua puuhaa ainakin lauantaisin, jolloin siistissä Maanantaimarketissa ja kuvan Merkitys 2nd Hand Shopissa riittää asiakkaita ruuhkaksi asti. Keskustasta löytyy myös pari perinteisen UFF-ketjun myymälää, joista kävimme toisessa.


turku_2026_19

Turun kauppahalli

Itseäni kiinnostavat aina vanhat historiaa henkivät kauppahallit, joissa voi aistia kaupungin tunnelmaa. Perinteet ja nykypäivä yhdistyvät mukavasti myös vuonna 1896 ovensa avanneessa Turun kauppahallissa. Käsiini osuneessa aprillipäivän Turun Sanomissa mainostettiin tapahtumaa, jossa kauppahallia oli tarkoitus upottaa maan alle Matin ja Tepon musiikin tahtiin hyppimällä. Ainakin vielä muutamaa päivää myöhemmin rakennus oli kuitenkin yhä tukevasti paikoillaan. Esimerkiksi tietyt kala- ja lihakauppiaat ovat palvelleet täällä jo vuosikymmenten ajan, mutta joukossa on monia kansainvälistä ruokakulttuuria edustavia uudempia ravintoloita ja kauppoja. Matkamuistoja voi etsiä vaikkapa Turkuseuran Turku-puodista.


turku_2026_18

Hansakortteli ja Kauppatori

Ostoksia voi tehdä myös esimerkiksi Turun keskustan suurimmassa kauppakeskuksessa Hansakorttelissa. Kauppakeskuksen ilme on varsin sokkeloinen, sillä se muodostuu useammasta aiemmin eri käytössä olleesta rakennuksesta, jotka on yhdistetty saman lasikaton alle. Myymälävalikoimaan kuuluu paljon tunnettuja ketjuliikkeitä. Hansakorttelin vieressä toimii Kauppatori, jota on helppo pitää koko kaupungin keskipisteenä. Sää ei torin kulmilla liikkuessamme suosinut, mutta täällä voi ehkä seuraavalla Turun-matkalla viettää enemmän aikaa ja nauttia vaikka paikallisen perinteen mukaiset pystykaffet. Nyt suunnistimme vain torin kulmalla toimivaan Finnkinon teatteriin, jossa kävimme elokuvissa.


turku_2026_06

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Matkamme museokohteeksi valikoituu Aurajoen rannalta löytyvä Apteekkimuseo ja Qwenselin talo. Keskeinen sijainti ja museon kompakti koko tekevät siitä helpon vierailukohteen, jossa meiltä kuluu noin tunti.

turku_2026_08


Turun vanhin yhä pystyssä oleva puutalo on saanut nimensä sen rakennuttajalta ja ensimmäiseltä asukkaalta Wilhelm Johan Qwenseliltä, joka osti tontin vuonna 1695. Sisätilat on sisustettu kuvaamaan 1700-luvun loppua, jolloin täällä asui kirurgian professori Joseph Pipping. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I myönsi professorille vuonna 1812 aatelisarvon, jolloin sukunimi muuntui muotoon Pippingsköld. Aleksanterin pyrkimyksenä oli sitouttaa aatelisarvojen avulla tärkeitä kansalaisia uuteen hallintoon, sillä Suomi oli vasta siirtynyt Ruotsilta Venäjän vallan alle.

turku_2026_25


Qwenselin talolla on onnekas historia, sillä se säästyi täpärästi liekeiltä kuuluisassa Turun palossa vuonna 1827. Pippingsköldin huushollin huoneissa on porvariston hillittyä charmia, joka näkyy muun muassa huonekaluissa, vanhoissa tapeteissa, kattokruunuissa sekä vihreissä kakluuneissa.

turku_2026_20


Kun narahtelevia puulattioita pitkin jatkaa muutaman huoneen lävitse, päätyy apteekkimuseoon. Qwenselin talon tässä osassa on toiminut aiemmin kauppa, muttei kuitenkaan oikeaa apteekkia. Museossa on eri puolilta Suomea kerätty kokoelma vanhoja apteekkeihin kuuluneita esineitä. Jännittävästi nimetyt purnukat ja kiehtovat vanhat esineet saavat helposti mielikuvituksen laukkaamaan.

turku_2026_21


1800-luvun apteekeissa lääkkeet valmistettiin takahuoneiden laboratorioissa. Käytössä oli erilaisia yrttejä sekä monia yllättäviäkin ainesosia. Viimeisessä vastaan tulevassa huoneessa on meneillään vaihtuva näyttely Kun lääkäri ei ole lähellä. Se tutustuttaa menneillä vuosisadoilla käytettyihin parannuskeinoihin ja lääkekasveihin. Turussa riittäisi kyllä museoita vielä monelle tulevallekin vierailulle. Listalla ovat esimerkiksi Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen Museo, Aboa Vetus Ars Nova, Luostarinmäen museokortteli, Sibelius-museo sekä merimuseo Forum Marinum.


turku_2026_24

Ravintola Nerå

Turku on yksi Suomen parhaista ruokakaupungeista, joten hyviä ravintoloita riittää. Päätämme kokeilla Neråa, joka sijaitsee Aurajoen rannalla Kakolanmäen kohdalla. Nerålla on sama omistaja ja suhteellisen sama konsepti kuin vanhalla suosikkiravintolallani Blankolla sekä niin ikään kehutulla Tintålla. Historiallisessa tiilirakennuksessa toimivan Nerån sisustus on viihtyisän kodikas ja palvelu sujuvaa. Valitsemme pari erilaista alkuruokaa keskenämme jaettaviksi, ja ne maistuvat niin hyvin että melkein harmittaa ettemme tilanneet useampia.

turku_2026_22


Syötävää on lopulta aivan riittävästi, sillä pääruoat ovat reilun kokoisia. Härkävartaan liha on mukavan mureaa ja runsaat lisukkeet täydentävät kokonaisuuden. Myös kasvislasagne näyttää herkulliselta ja on myös kuulemma oikein hyvää.


turku_2026_17

Ravintola di Trevi

Ydinkeskustassa Aurakadun varrella toimiva di Trevi on meille entuudestaan tuttu, vaikka edellisestä vierailusta onkin jo viitisen vuotta aikaa. Tapaspainotteinen ruokalista, runsas viinivalikoima ja annosten suussa sulavat maut tuntuvan olevan entisellään. Palvelu on suorastaan erinomaista ja viihdymme di Trevissä hyvin latinohenkistä taustamusiikkia kuunnellen. Täällä kannattaisi ehkä viime vierailun tapaan nauttia pelkästään runsaista tapaksista, mutta valitsemme tällä kerralla vain hieman tapaksia alkupalaksi ja siirrymme sitten pääruokiin. Tämäkin on loistava ratkaisu, sillä päivän kala-annos on todella herkullinen. Aterian kruunaavat suklaakastikkeen kera nautitut churrot.


turku_2026_11

Kissakahvila Mirri

Olemme käyneet muutamissa kissakahviloissa eri puolilla Suomea, joten päätämme poiketa myös Martinkadulla Aurajoen tuntumassa toimivaan Mirriin. Kahvilalla on mukavan valoisat tilat ja siellä vallitsee rennon kiireetön, kenties hieman boheemikin tunnelma. Ihmiset tuntuvat viihtyvän neljän kissan rauhoittavassa seurassa ja tarjolla on myös lautapelejä. Kissat vaikuttavat rauhallisilta ja ovat vierailumme aikana hyvin näkyvillä, mutta ihmiset antavat niiden olla myös omissa oloissaan. Kahvi on hyvää ja vitriinistä löytyy muutamia erilaisia herkkuja syötäväksi. Muutamista muista kissakahviloista poiketen Mirriin ei tarvitse tehdä ennakkovarausta eikä sinne ole pääsymaksua.

Jatka lukemista

Suomi

10+1 upeaa kirkkoa Suomessa (osa 2)

Julkaistu

Kirjoittaja

Julkaisin tasan viisi vuotta sitten jutun, jossa esittelin kotimaisia suosikkikirkkojani. Lista on kiinnostanut monia lukijoita, joten nyt on jatko-osan vuoro. Suomessa on niin paljon hienoja ja tunnelmallisia kirkkoja, että valinta oli jälleen vaikeaa.
 
Kauneus on aina katsojan silmässä, ja tämäkin lista perustuu vahvasti omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini. Valintoihin on toki vaikuttanut hieman myös eri kohteiden historiallinen arvo sekä tietenkin se, mistä kirkoista on jäänyt talteen itse ottamiani valokuvia. Vaikka pari kaupunkia onkin edustettuna kahdesti, olen yrittänyt hakea mukaan kirkkoja eri puolilta Suomea.

Lakeuden Risti, Seinäjoki

Maassamme on noin 800 evankelis-luterilaista kirkkoa ja niiden lisäksi reilut parisataa muiden uskontokuntien kirkkoa tai rukoushuonetta. Olen käynyt tuosta määrästä vain murto-osassa, joten uutta nähtävää varmasti riittäisi runsaasti ympäri maata. Tässä joka tapauksessa tämänkertainen hienojen kirkkojen lista, josta löytyy toivottavasti käyntikohteita muillekin kotimaanmatkailijoille.


kirkot_tampereentuomiokirkko_sisakuva

1. Tampereen tuomiokirkko

Tämän jutun aloituskuvassa näkyvä Lars Sonckin suunnittelema tuomiokirkko on yksi Tampereen vaikuttavimmista rakennuksista ja suoranainen kokonaistaideteos. Kansallisromanttista tyylisuuntaa edustava harmaakivikirkko vihittiin käyttöön helluntaina 1907 alun perin Johanneksen kirkon nimellä. Uudella linnamaisella rakennuksella koettiin olevan kansallishenkeä nostattavaa vaikutusta Venäjän vallan alla eläneessä Suomessa. Alttaritauluna toimii Magnus Enckellin fresko Ylösnousemus, mutta sitäkin tunnetumpia taideteoksia ovat Hugo Simbergin maalaamat Haavoittunut enkeli sekä Kuoleman puutarha.


2. Lakeuden Risti, Seinäjoki

Seinäjoen tunnetuin maamerkki edustaa Alvar Aallon maailmankuulua funktionalistista arkkitehtuuria. Vuonna 1960 valmistuneen Lakeuden Ristin torni on 65 metriä korkea, ja sen näköalapaikalta kelpaa katsella eteläpohjalaisia maisemia. Avara, valoisa ja pelkistetty Lakeuden Risti on jäänyt itselleni mieleen ennen kaikkea arkkitehtonisena elämyksenä. Kirkko on osa Aalto-keskukseksi nimettyä aluetta, johon kuuluu myös esimerkiksi kaupungintalo sekä kirjasto.

Lue lisää jutustani Kesäpäivä Seinäjoella.


kirkot_kallio1

3. Kallion kirkko, Helsinki

Kallion kirkko on itselleni hyvin tuttu, sillä se sijaitsi mummolani naapurissa. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi eräs lapsuuteni uudenvuodenyö, kun kansa veisasi kirkon portailla Jumala ompi linnamme samaan aikaan, kun ilotulitteet valaisivat Helsingin taivasta. Toinen lämmin muisto liittyy hyvien ystäviemme häihin. Arkkitehtina toimi Tampereen tuomiokirkon tavoin Lars Sonck, ja jykevä graniittikirkko valmistui vuonna 1912. Jugend-tyylisissä sisätiloissa on monumentaalisuutta, mutta myös kauniita yksityiskohtia. Kirkon torni on avoinna vierailijoille ja toivonkin ehtiväni näköalapaikalle vaikkapa jo tulevana kesänä.


kirkot_johanneksenkirkko

4. Johanneksenkirkko, Helsinki

Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko on näyttänyt mielestäni aina kiehtovalta uusgoottilaisen ulkonäkönsä ansiosta. Esimerkiksi gargoilit tuovat mieleen jopa Pariisin Notre-Damen, vaikkei näitä kirkkoja ehkä muuten kannatakaan vertailla keskenään. Vuonna 1891 valmistunut Johanneksenkirkko rakennettiin paikalle, jossa helsinkiläiset olivat aiemmin polttaneet juhannuskokkoja. Niinpä olikin luonnollista, että rakennus nimettiin Johannes Kastajan mukaan. Kirkon akustiikka ja vahvat urut ovat tehneet siitä suositun konserttipaikan. Olisikin mukava käydä jonain vuonna joulukonsertissa juuri Johanneksenkirkossa.


kirkot_alaharma

5. Alahärmän kirkko, Kauhava

Alahärmän kirkko vuodelta 1903 on valittu jossain yhteydessä jopa Suomen kauneimmaksi kirkoksi, joten täytyihän sen pihaan Etelä-Pohjanmaalla autoillessa kurvata. Suorastaan katedraalimainen rakennus näyttää tähän kylään kohtuuttoman suurelta, mutta olen toisaalta törmännyt pohjalaiseen suuruudenhulluuteen aiemminkin – eikä se ole mitenkään huono asia. Komea rakennus on yhdistelmä uusgotiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Suunnittelijana toimi ahkera kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck, jonka nimi tulee tällä listalla vastaan vielä toisenkin kerran.


6. Kajaanin kirkko

Listalle osui tällä kerralla sattumalta paljon kivikirkkoja, mutta nostetaan tässä vaiheessa esiin yksi todella upea puukirkko. Vuonna 1896 valmistunut Kajaanin kirkko on tyyliltään poikkeuksellinen, että sen edustamaa uusgotiikkaa näkee puurakennuksissa vain harvoin. Kyseessä onkin eräänlainen eurooppalaistyylisen katedraaliarkkitehtuurin ja suomalaisten puurakennusperinteiden yhdistelmä. Materiaalit, värit ja koristeet luovat Kajaanin kirkon sisätiloille hyvin lämpimän ilmeen.


kirkot_hattula

7. Pyhän Ristin kirkko, Hattula

Hattulan Pyhän ristin kirkko huokuu historiaa, ja se onkin koko Hämeen vanhin kirkko. Tarkkaa valmistumisvuotta ei tiedetä, mutta se saattaisi ajoittua 1400-luvun jälkipuoliskolle. Goottilaistyylinen kivikirkko toimi keskiajalla jopa pyhiinvaelluskohteena. Sisätiloja koristavat runsaat ja mielenkiintoiset kalkkimaalaukset. Ne jäävät minulta valitettavasti näkemättä, sillä jykevä puuovi on visusti suljettu kun kuljeskelen autiolla pihamaalla hyisen tuulisena kevätpäivänä. Anneli Kannon Rottien pyhimys -romaanin tapahtumat sijoittuvat Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaustöihin.


8. Törnävän kirkko, Seinäjoki

Törnävä on Seinäjoen vanhin asuinalue, ja sen kirkko herättää huomion satulinnaa muistuttavalla tornillaan. Rakennus toimi alun perin Östermyran ruutitehtaan makasiinina, mutta se päätettiin muuttaa kirkoksi ja vihittiin nykyiseen käyttöönsä vuonna 1864. Hauskannäköinen kellotorni oli alun perin ruutimakasiinin vartiotorni, jota on korotettu nykyistä käyttötarkoitustaan varten. Törnävän kirkko toimi Seinäjoen pääkirkkona Lakeuden Ristin valmistumiseen saakka.


kirkot_joensuu

9. Joensuun kirkko

Olen kävellyt useamman kerran Joensuun halki virtaavaa Pielisjokea seuraillen. Rannan tuntumassa kohoava Joensuun kirkko herättää huomion epäsymmetrisillä torneillaan. Josef Stenbäckin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1903. Arkkitehtuurissa yhdistyy eri tyylisuuntia, kuten uusgotiikkaa ja jugendia. Runsaasti koristelluista sisätiloista löytyy muun muassa Ilmari Launiksen maalaama synkkä alttaritaulu Ristiinnaulittu, värikkäitä lasimaalauksia sekä kasviaiheisia kattomaalauksia. Kerrotaan, että osa seurakuntalaisista piti vasta valmistunutta kirkkoa aivan liian koreana hartauden harjoittamista varten.


kirkot_tankar

10. Tankarin majakkasaaren kirkko, Kokkola

Suurten ja näyttävien rakennusten lisäksi mieleen jäävät helposti myös poikkeuksellisen pienet kirkot. Yksi tällainen on Tankarin majakkasaaren kirkko Kokkolan kaupungin edustalla. Vaatimaton pieni puurakennus pystytettiin vuonna 1754, jotta saarella asuvien kalastajien ei tarvitsisi lähteä joka sunnuntai pakolliseen jumalanpalvelukseen mantereelle. Idyllisen puurakennuksen sisällä on mukava istahtaa hetkeksi kuluneelle puupenkille ja aistia tuulenpieksämällä saarella eläneen yhteisön historiaa.

Lue lisää jutustani Päiväretki Tankarin majakkasaarelle.


+ Kristuksen kirkastumisen kirkko, Valamon luostari

Otin edelliseen listaukseen mukaan yhden ortodoksikirkon, ja teen saman tälläkin kerralla. Heinävedellä sijaitseva Valamon luostari on mukava vierailukohde, ja sen sydämenä toimii Kristuksen kirkastumisen kirkko. Nautin vuonna 1977 käyttöön vihityn luostarin pääkirkon hartaasta tunnelmasta sekä ortodoksista tyyliä edustavasta kauneudesta. Monet ikoneista ja esimerkiksi valtava kattokruunu ovat peräisin Laatokan saarella sijainneesta alkuperäisestä Valamon luostarista, jonka munkit evakuoitiin Suomeen vuonna 1940.

Lue lisää jutustani Vierailulla Valamon luostarissa.

Lue myös viisi vuotta sitten julkaisemani ensimmäinen listaus 10+1 sykähdyttävää kirkkoa Suomessa.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja