Jalkapallo
EM-kisahuumaa Lillessä ja Lensissä

Toteutin pitkäaikaisen unelmani ja pääsin kokemaan jalkapallon arvokisahuuman paikan päällä Ranskassa. Muutaman päivän pikavisiitin kohokohtia olivat kaksi stadioneilla nähtyä ottelua sekä kisakaupunkien kaduilla vallinnut riehakas tunnelma.
Yhdistimme EM-kisamatkan Espanjan Baskimaalla viettämäämme talonvuokrauslomaan. Muu porukka lensi Biarritzista kotiin, kun suuntasimme lankomiehen ja vaimon kanssa kohti Pohjois-Ranskaa. Kisojen seuraamisessa paikan päällä on se ikävä varjopuoli, että muilla paikkakunnilla pelattavia otteluita jää helposti näkemättä. Istumme perjantaisen avausottelun ajan TGV-junassa, jossa ei harmiksemme ole sen paremmin televisiota kuin kunnollista verkkoyhteyttäkään. Joudumme tyytymään ottelun seuraamiseen puhelimeen päivittyvistä uutisista.
Autojen torvet soivat, kun saavumme pian ottelun päättymisen jälkeen Lilleen. Ei jää epäselväksi, että Ranska on avannut kisat voitokkaasti. Kaupungin Fanzone, eli jättiscreenillä varustettu fanialue, sijaitsee aivan Lille Europen rautatieaseman vieressä. Kadut ovat täyttyneet eri maiden kannattajista, jotka virittelevät laulujaan sulassa sovussa keskenään.
Ensimmäinen omaan kisaohjelmaamme kuuluva ottelu pelataan lauantai-iltapäivänä Lensissä, jonne on vajaan tunnin paikallisjunamatka Lillestä. Vaunut täyttyvät lähinnä pelaavien maiden, eli Sveitsin ja Albanian kannattajista. Albanialle ottelu on suorastaan historiallinen, sillä kyseessä on maan ensiesiintyminen arvokisoissa. Matkassa on toki myös englantilaisia, sillä heitä riittää kaikkialle. Grimsby Townin hilpeät kannattajat kertovat kiertävänsä kolme ottelua, kunnes lähtevät kotiin nukkumaan. Kalastajakaupungin seura on juuri noussut Englannin neljännelle sarjatasolle ja sen tunnuslaulu tulee nopeasti tutuksi. You only sing when you’re fishing…
Lensin asemalta on helppo suunnistaa reilun kilometrin päässä sijaitsevalle stadionille punaisen massan mukana. Molempien joukkueiden kannattajat tunnustavat samaa väriä, joten faneja on vaikea erottaa toisistaan. Osan albanialaisista tosin tunnistaa perinteisistä qeleshe-hatuista, jotka tuovat mieleen lähinnä jättimäiset kananmunat. Matkan varrelle jäävät baarit ovat tupaten täynnä ja tunnelma on iloinen. Emme näe Lensissä ainuttakaan aggressiivista ihmistä. Joukkueiden kannattajat ottavat yhteiskuvia toisistaan veljellisessä hengessä ja keskittyvät hoilottamaan omia laulujaan.
Stadionin turvatoimet eivät juurikaan eroa normaaleista jalkapallo-otteluista. Ruumiintarkastuksen jälkeen siirrytään portille, jossa pääsyliput luetaan koneellisesti. Stadionin uumenissa myydään Tanskan luultavasti tunnetuinta olutta vain käytännössä alkoholittomana 0,5 prosentin versiona. Päädymme päätykatsomoon keskelle albanialaisia faneja, jotka ovat muutenkin katsomossa enemmistönä. Kannattajaryhmien välillä ei ole minkäänlaisia raja-aitoja tai turvamiesten rivistöjä. Täällä selvästi luotetaan väen käyttäytyvän hyvin, vaikka molempien maiden kannattajia on paikoitellen rinta rinnan. Ympärillämme istuvat albanialaiset elävät tapahtumissa joka solullaan ja alan väkisinkin samaistua heidän tunteisiinsa. Joukkueet saapuvat kentälle ja vastapäisen katsomon ylle nousee valtava Albanian lippu. Shqipëri, Shqipëri, Shqipëri!
Sveitsin Fabian Schär puskee ottelun avausmaalin jo viidennellä minuutilla. Albanian tuska vain kasvaa, kun kapteeni Lorik Cana ajetaan ulos puolta tuntia myöhemmin. Albanian kannattajat eivät luovuta ja buuaavat antaumuksella Sveitsin kosovolaistaustaisille pelaajille. Molemmissa joukkueissa on huomattavan paljon miehiä, jotka voisivat pelata tässä ”Kosovon derbyssä” kummalla puolella tahansa. Erityistä huomiota on saanut Xhakan perhe, jonka pojista pikkuveli Granit edustaa Sveitsiä ja isoveli Taulant Albaniaa.
Molemmilla joukkueilla on muutamia erinomaisia maalintekopaikkoja, mutta lisäosumia ei synny. Albania taistelee, mutta viimeinenkin toivo valuu Shkëlzen Gashin viime hetkillä hukkaamaan avopaikkaan. Yleisö poistuu hyvässä järjestyksessä. Alueelta pääsee ulos vain kapeasta portista, joten joudumme seisoskelemaan kauan väkijoukon keskellä. Porukka on hämmästyttävän hiljaista ja rauhallista, eikä kukaan hermostu odottamiseen. Kävelemme takaisin Lensin asemalle sveitsiläisten lehmänkellojen tahdissa. Emme mahdu Lillen suuntaan lähtevään junaan, vaan joudumme odottelemaan aseman portilla seuraavaa. Takanamme oleva väkijoukko alkaa hiljalleen hermostua ja kiroamista kuuluu niin englanniksi kuin saksaksikin. Onneksi meillä ei ole tulenpalavaa kiirettä. Olen joka tapauksessa tyytyväinen päätökseemme siitä, ettemme matkusta ottelupäivinä pitkiä matkoja. Ranskan junat saattavat olla varsinkin viimeaikaisten lakkojen vuoksi tunteja myöhässä tai peruuntua kokonaan. Otteluihin pääsyn varmistamiseksi kannattaa siis pyrkiä ottelupaikkakunnille hyvissä ajoin, mielellään edellisenä päivänä.
Elämä on muutakin kuin jalkapalloa, joten syömme illalla erinomaisen marokkolaisen aterian rauhallisessa La Menara -ravintolassa Lillen keskustassa. Ehdimme ruokailun jälkeen Fanzonen tuntumaan, kun Marseillessa pelattavaa Englannin ja Venäjän välistä ottelua on jäljellä vielä vartin verran. Ranskalaiset myhäilevät tyytyväisinä, kun Englanti menettää voiton viime hetkillä. Paikalla on englantilaisiakin, mutta he ottavat tilanteen melko tyynesti. Seuraamme, kuinka Brian haluaisi kovasti uimaan Flandresin rautatieaseman edessä olevaan suihkulähteeseen. Hän ehtii jo riisua paitansa ja antaa kännykkänsä ystävälleen, mutta veden äärellä päivystävien aseistettujen sotilaiden paikallaolo hillitsee menohaluja. Ehtiihän sitä uimaan Brightonissakin, sitten paremmalla ajalla…
Keskustan baarit täyttyvät seuraavaan iltaan valmistautuvista saksalaisista ja hieman turhautuneista englantilaisista. Näemme ohimennen pientä orastavaa kärhämää, mutta pahempaa ei pääse sattumaan. Sveitsiläiset istuvat iltaa voitosta nautiskellen. Englantilaisia ei väsytä ja heitä on paljon. Hoilotus raikuu läpi yön ja kuuluu hyvin hotellihuoneeseen saakka. Walking along, singing a song, walking in a Rooney wonderland…
Tutustumme sunnuntaina saksalaisfanien valtaamaan Lillen keskustaan. Huolestuneet tarjoilijat joutuvat rauhoittelemaan innokkaimpia, jotka säestävät laulujaan hakkaamalla terassien pleksiseiniä. Grand Place -aukion ympäristössä on hienoja rakennuksia. Kierrämme vanhankaupungin katuja ja käymme Notre Dame de la Treillen katedraalissa, joka on taideteoksineen yllättävän mielenkiintoinen. Tutustumme myös vanhojen muurien sävyttämään Citadellen puistoon, jossa on paljon lenkkeilijöitä. Lille on monin paikoin kaunis kaupunki, mutta sen keskeisimmät paikat ehtii kiertää päivässäkin, ellei aio perehtyä tasokkaaseen museotarjontaan.
Kisat näkyvät katukuvassa vahvasti. Lähes jokaisen kaupan ja ravintolan ikkunoilla näkyy Ranskan sekä muiden osallistuvien maiden lippuja. Leipomoissa myydään kisa-aiheisia leivoksia ja bussien näyttötaulussa saattaa vilkkua määränpään lisäksi Allez les Bleus -teksti. Tarjoilijoilla näkyy isäntämaata kannustavia asusteita ja rautatieasemilla voi pysähtyä pelaamaan pöytäjalkapalloa.
Muutaman missatun ottelun jälkeen tekee jo mieli nähdä joku ottelu televisiostakin. Saksalaisten valtaamilla terasseilla ei ole tilaa, eikä juuri telkkareitakaan. Pelastus löytyy Lille Europen rautatieaseman O’Conways-pubista, jossa saamme nauttia ruoasta ja Kroatian peliesityksestä Turkkia vastaan. Illan ohjelmassa on Saksan ja Ukrainan välinen ottelu Stade Pierre Mauroylla. Päätämme kävellä reilun tunnin matkan naapurikaupunki Villeneuve d’Ascqin puolelle. Näemme samalla kiinnostavaa laitakaupunkia, jossa riittää punertavia tiilitaloja sekä etnisiä ravintoloita. Joukko parrakkaita miehiä tulee juuri ulos muslimien rukoushuoneelta ja eräässä kadunkulmassa kenties turkkilaistaustainen perhe tanssii autostereoiden tahdissa. Useimmat muut tulevat stadionille metrolla, joten ehdimme melkein perille saakka, ennen kuin näemme mitään otteluun viittaavaa.
Lillen Stade Pierre Mauroy on yksi Ranskan moderneimmista stadioneista. Saksan kannattajia on runsaasti. Tunnelma on erinomainen, mutta silti tuntuu, että osa saksalaisfaneista saattoi käyttää parhaat voimansa jo lämmitellessään kaupungilla. Istumme Ukrainan fanikatsomon läheisyydessä ja käy selväksi, että myös sinikeltaisella joukolla riittää ääntä ja innostusta kiitettävästi. Aivan vieressämme on silti saksalaisia, jotka yhdistävät meidät suomalaiset paremminkin jääkiekkoon. Eräs Kaiserslauternin kannattaja innostuu ylistämään seuran suomalaista Alexander Ringiä.
Hallitseva maailmanmestari Saksa on ottelussa odotetun vahva, mutta toisaalta Ukrainakin hyökkää yllättävän vaarallisesti. Ukrainan maali tekisi ottelusta entistä mielenkiintoisemman, mutta Manuel Neuerin näyttävät torjunnat pelastavat Saksan. Shkrodran Mustafin puskema maali vie Die Mannschaftin johtoon. Ensimmäinen puoliaika on viihdyttävä ja vauhdikas. Toisella jaksolla Ukraina silminnähden väsyy. Saksan kokenut vaihtomies Bastian Schweinsteiger ratkaisee pelin lopullisesti viime hetkien maalillaan. Tuttu laulu raikuu entistä kovempana. Deutschlaaand, Deutschlaaaaand!
Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi miettinyt turnaukseen liittyviä turvallisuusriskejä etukäteen. Pariisin ja Brysselin terroriteot toivat uutisiin paljon keskustelua kisoihin kohdistuvista uhkista. Järkeilin kuitenkin, että todennäköisyys mahdollisen iskun osumisesta omalle kohdalle on häviävän pieni. EM-lopputurnaus pelataan kymmenellä paikkakunnalla ympäri Ranskaa. Yhteensä 51 ottelua näytetään myös jokaiseen kisakaupunkiin pystytetyillä fanialueilla. Tapahtumapaikkojen ympäristössä elää miljoonia paikallisia ja valtava määrä kisaturisteja. Ikäviä asioita voi tapahtua missä tahansa, myös Suomessa. On parempi toimia kuten ennenkin, eikä antaa pelkojen ohjailla elämää.
Kisakaupungeissa ei tullut oikeastaan mieleenkään pelätä mitään. Paikalliset jatkavat jokapäiväistä elämäänsä ja fanit laulavat aivan kuten pelien yhteydessä muuallakin. Katukuvassa on jonkin verran aseistettuja sotilaita ja poliiseja, mutta tämä ei ole mitenkään poikkeuksellinen näky Ranskassa. Olen tottunut vastaaviin joukkoihin Pariisin metro- ja rautatieasemilla jo vuosia sitten. Turvatoimia on, mutta ne eivät näy kisapaikoilla ylikorostetusti. Jokaisen kulkijan tarkka valvominen on yksinkertaisesti mahdotonta. Täytyy vain toivoa, ettei terrori-iskuja tapahdu jatkossakaan.
Kisojen yhteydessä tapahtuneet venäläisten ja britannialaisten huligaanien idioottimaiset yhteenotot ovat vallanneet uutisotsikot. Itse en onneksi joutunut todistamaan tappeluita tai mitään muutakaan ikävää. Jalkapallotapahtumat ovat niin suosittuja, että ne keräävät ympärilleen monenlaisia lieveilmiöitä. On ikävää, että siinä missä valtaosa väestä osaa pitää hienolla tavalla hauskaa, saapuu paikalle myös riidanhakuisia huligaaneja, joita itse peli ei välttämättä kiinnosta lainkaan.
Paikan päällä koettu EM-kisahuuma oli unohtumaton elämys, joka sai välittömästi suunnittelemaan uusia kisareissuja. Seuraavat MM-kisat pelataan kahden vuoden kuluttua Venäjällä. Pietariin olisi houkuttelevan nopea junayhteys, mutta kisoihin kohdistuvat korruptioepäilyt ja maan poliitikkojen myönteiset kommentit huligaanien toiminnasta saavat vielä harkitsemaan kisamatkaa. Neljän vuoden päästä pelattava seuraava EM-turnaus on jaettu poikkeuksellisesti kolmeentoista kaupunkiin ympäri Eurooppaa. Viimeistään silloin haluan taas ehdottomasti mukaan, esimerkiksi Roomaan, Dubliniin tai Kööpenhaminaan. Ja ainahan voi elää toivossa, että Suomi seuraisi Islannin esimerkkiä ja pääsisi vihdoin mukaan lopputurnaukseen. Sen verran kisakokemuksessa jäikin toivomisen varaa, etten osannut olla näkemissäni peleissä selkeästi kummallakaan puolella. Itselleni Suomen ohella myös Italian ottelut kelpaisivat yhtä hyvin, sillä oma tiivis suhteeni saapasmaan maajoukkueeseen alkoi viimeistään kesän 1990 MM-kisoissa. Myös Irlannin mahtavien fanien keskellä tuntisin varmasti olevani kuin kotonani.
Monet saapuvat kisapaikkakunnille vain nauttimaan yleisestä tunnelmasta, hoilaamaan maanmiestensä kanssa ja seuraamaan pelejä fanialueiden jättiruuduilta. Tapa on erityisen suosittu englantilaisten keskuudessa, sillä heitä on pelipaikoilla usein moninkertainen määrä stadionin kapasiteettiin nähden. Itselleni oleellisin vaihe kisamatkan suunnittelussa on silti pääsylippujen hankkiminen. Oletan lipunmyynnin toimivan samaan tapaan myös tulevissa turnauksissa, joten kerron vielä lopuksi lippujen hankintaprosessista.
Euroopan jalkapalloliitto UEFA aloitti lipunmyynnin tasan vuotta ennen lopputurnauksen alkamista. Liiton verkkosivuille rekisteröityneillä henkilöillä oli mahdollisuus hakea 1–4 lippua haluamiinsa otteluihin. Tarjolla oli joka otteluun neljä eri hintaryhmää. Halvimman kategorian liput alkulohkojen otteluihin maksoivat vain 25 euroa, kun taas finaalilipuista parhaille paikoille joutui pulittamaan 895 euroa. Tässä ensimmäisessä lipunmyyntivaiheessa alkulohkoja ei ollut vielä arvottu, joten tiedossa olivat vain otteluiden ajat ja paikat, ei pelaavia joukkueita. Yritin tässä vaiheessa saada kunnianhimoisesti lippuja puolivälieriin ja välieriin, mutta onni ei ollut suotuisa. Sain sen sijaan lohdutuspalkinnoksi hakemani paikat yhteen alkulohkopeliin, jossa lopulta kohtasivat Saksa ja Ukraina.
Lippuja voi hakea niin moneen otteluun kuin haluaa, mutta kaikkien omalle kohdalle osuneiden lippujen hinta veloitetaan ennalta ilmoitetulta luottokortilta automaattisesti heti arvonnan jälkeen. Jos veloitus ei esimerkiksi luottorajan ylittymisen takia onnistu, menettää hakija kaikki lippunsa.
Lipunmyynnin toisessa vaiheessa suoritettiin uuden lippukiintiön arvonta sen jälkeen, kun pelaavat joukkueet olivat selvillä. Yritin tässä vaiheessa hankkia lippuja matkaohjelmaan sopineeseen Sveitsin ja Albanian peliin, mutta onni ei ollut suotuisa. Onneksi oli vielä kolmas vaihe, jossa lipun saaneilla oli mahdollisuus myydä lippujaan pois UEFA:n virallisten verkkosivujen kautta. Kyseessä ei ole arvonta, vaan liput saa ensimmäisenä nappia painanut. Edessä oli siis hermoja raastava selaimen refresh-nappulan naputtelu, kunnes tuntien yrityksen jälkeen sain haluamani pääsyliput. Lippuja voi toki ostaa myös muista jälleenmyyntikanavista. Olen joskus kokeillut esimerkiksi Viagogoa, mutta siellä hinnat saattavat nousta moninkertaisiksi. UEFA myy liput joka vaiheessa samalla alkuperäisellä hinnalla ja takaa luotettavan toimituksen. Itselleni Ranskasta lähetetyt liput kolahtivat postiluukkuun toukokuun puolivälissä.
Pääsylippujen lisäksi myös majoituksen varaamisen suhteen kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Lennot eivät sen sijaan ole yhtä kriittisiä, sillä vain häviävän pieni osa kisapaikalle saapuvista turisteista saapuu Suomen suunnalta. Paitsi tietenkin sitten, jos ihme tapahtuu ja Suomi pääsee mukaan kekkereihin. Tämä puolestaan helpottaisi pääsylippujen saamista, sillä pelaavien maiden kansalaisille on aina varattuna oma suurehko kiintiönsä. Aina kannattaa unelmoida. Oi Suomi on niin ihana! On meillä sauna, viina ja kirves! Oi Suomi on niin ihana!
EM-kisatunnelmaa on päässyt aiemmin kokemaan paikan päällä myös Kohteena maailma -blogin Rami. Laamanaaman maailma -blogin Tero oli puolestaan seuraamassa seurajoukkueiden Eurooppa-liigan finaalia toukokuussa Baselissa.

Jalkapallo
Jalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese

Pääsin maaliskuun lopulla taas kerran pitkäksi viikonlopuksi Milanoon ja seuraamaan suosikkijoukkueeni Interin peliä San Siron stadionille. Vastassa oli tällä kerralla Friulin ylpeys Udinese, ja ottelun lopputulosta sai jännittää aivan viime hetkille saakka.
Keväisistä Milanon-viikonlopuista on tullut minulle ja vaimolleni mukava perinne, ja tämä oli jo neljäs vuosi peräkkäin kun pääsin seuraamaan sinimustan suosikkijoukkueeni kotiottelua. Tämä on tuntunut oikein mukavalta, sillä kävin aiemmin Milanossa huomattavasti harvemmin, vaikka Inter on kuulunut elämääni jo useamman vuosikymmenen ajan. Matkan ajankohtaa valitessa ei ollut muiden kiireiden vuoksi juurikaan vaihtoehtoja, joten otteluksi valikoitui Interin kohtaaminen Udinesen kanssa.

Ottelun ennakkotunnelmat
Saavun San Sirolle noin tuntia ennen kamppailun alkua. Milanossa ei ole tapana pukeutua jalkapalloseurojen väreihin muuten kuin otteluiden yhteydessä, joten sinimustaa kansaa alkaa erottua vasta täpötäydessä violetin metrolinjan vaunussa. Itse valitsin tällä kerralla ylleni Milanosta yli 30 vuotta sitten hankkimani nyt jo retrohenkisen paidan, jossa sponsorina komeilee elintarvikeyhtiö Fiorucci. Sää on mukavan lämmin ja keväinen, joten aurinkoisena iltapäivänä tarkenee hyvin lyhythihaisessakin.

Päivän vastustaja Udinese on pärjännyt verrattain pienillä resursseilla Serie A:ssa kunnioitettavan hyvin vuodesta toiseen. Jo vuonna 1896 perustettu seura ei ole koskaan voittanut merkittäviä pokaaleja, mutta se on sijoittunut Italian pääsarjassa kolmen parhaan joukkoon kolmesti, viimeksi keväällä 2012. Mestarien liigan karsintoihin Pikku seeprat ovat osallistuneet kolmesti ja selvinneet kertaalleen lohkovaiheeseen. Käynnissä on nyt Udinesen 30. peräkkäinen kausi Serie A:ssa, eikä putoamisesta ole pelkoa tänäkään keväänä. Olen käynyt kerran itsekin Italian koilliskulmassa Udinessa seuraamassa valkomustan joukkueen peliä. Silloin vastassa oli Napoli ja kotijoukkue kukisti maineikkaat vieraansa 1–0.

Hallitseva Italian mestari Inter lähtee iltapäivän otteluun selvänä ennakkosuosikkina, sillä se johtaa sarjaa niukalla erolla ennen pahinta haastajaansa Napolia. Udinese puolestaan majailee turvallisesti sarjataulukon keskivaiheilla ilman realistisia mahdollisuuksia eurokentille pääsystä. Ottelun voittaminen on siis Interille käytännössä välttämätöntä, kun taas Udinese pääsee kentälle melko paineettomassa asemassa. Itse odotan pelistä henkilökohtaista revanssia, sillä edellinen paikan päällä näkemäni näiden joukkueiden kohtaaminen päättyi Udinesen murskavoittoon 5–2. Silloin Milanossa elettiin kevättä 2013, jolloin yksi Interin historian heikoimmista kausista oli päättymässä.

Ehdin tuttuun tapaan seuraamaan joukkueiden valmistautumista peliin. Kuntovalmentaja Fabio Ripert ohjaa avauskokoonpanon lämmittelyä, jota apuvalmentaja Massimiliano Farris seuraa tarkasti vieressä. Muutama tärkeä pelaaja on nyt joukosta poissa, sillä kapteeni Lautaro Martínez ja vahvaa kautta pelaava Denzel Dumfries parantelevat vammojaan, Alessandro Bastoni on pelikiellossa ja Nicolò Barella on saanut otteluruuhkan keskellä lepovuoron. On hauska seurata pelaajien paristakymmenestä metristä lähteviä laukauksia. Federico Dimarco tuntuu olevan hyvässä vireessä, sillä milanolaisen vasuri lähettää parikin palloa napakasti yläkulmaan. Myös Hakan Çalhanoğlun kuuluisa potkutekniikka erottuu. Kärkimies Marcus Thuram hakee puolestaan sijoituksia alakulmiin.

Ensimmäinen puoliaika
Inter aloittaa pelin vahvasti. Çalhanoğlun laukaus hipoo sivuverkkoa jo toisella minuutilla, minkä jälkeen hyökkäykset jatkavat vyörymistään kohti Udinesen maalia. Energinen Davide Frattesi saa tilaisuutensa, mutta osuu lähietäisyydeltä vain tolppaan. Ottelu ehtii vanheta reilut kymmenen minuuttia, kunnes sinimustat pääsevät juhlimaan. Dimarcon syöttö tavoittaa rangaistusalueen sisältä Marko Arnautovićin, ja itävaltalainen toimittaa pallon maaliin. Konkarihyökkääjää on kritisoitu paljon, mutta hän tuntuu viimein päässeen kelpo vireeseen. En tiedä mitä Arnautović on ennen tätä peliä syönyt, mutta hän tuntuu olevan mukana jokaisessa hyökkäyksessä ja hakee avaavia syöttöjä milloin kantapäällään ja milloin jollakin yksinkertaisemmalla tavalla.

Interin ultrakannattajien kansoittama päätykatsomo Curva Nord on ottelun ensimmäiset parikymmentä minuuttia hiljaa protestina jatkuvasti nousevia lippujen hintoja vastaan. Olen itsekin huomannut hintojen muutoksen, mutta koska käyn täällä harvoin, valitsen silti mielelläni hyvän paikan euroja laskematta. Pääsylipun hinta on vain pieni osa ulkomailta saapuvan matkailijan kokonaiskustannuksista, mutta tilanne on tietenkin täysin erilainen paikalliselle, joka käy peleissä säännöllisesti. Tarkoitushan toki olisi, että katsomo täyttyisi jo tunnelman vuoksi innokkaimmista faneista, eikä satunnaisista turisteista tai välinpitämättömistä bisnesmiehistä. Liput kannattaa hankkia suoraan Interin nettisivuilta.

Hyvältä paikalta näkee pelin erinomaisesti, mutta tunnelman kannalta olisi parempi sijoittua lähemmäs Curva Nordia. Ultrat pitävät huolen hyvästä tunnelmasta ja vaikka ääni kantaa hienosti koko stadionille, yhtyy muu kansa lauluihin varsin laiskasti. Huomaankin olevani yksi harvoista, joka haluaisi tässä katsomonosassa hoilata sinimustien tukena. On pöyristyttävää, etteivät kaikki vaivaudu nousemaan edes ylös, vaikka laulun mukaan pitäisi hyppiä ettei leimaudu Milanin kannattajaksi. Varsinaiseen Curva Nordiin eli San Siron toisen kerroksen vihreään osaan en kuitenkaan halua lippuani ostaa, sillä esimerkiksi viime vuonna täällä ollessani koko katsomonosa pidettiin tyhjänä ensimmäiset puoli tuntia silloisten protestien vuoksi. Omassa katsomossani on kyllä hyvät palvelut, sillä esimerkiksi olutta tullaan myymään halukkaille. Ostajia on silti yllättävän vähän, ja jätän juomat itsekin väliin koska humallun aivan riittävästi pelkästä jalkapallosta.

Toinen maali syntyy vajaan puolen tunnin kohdalla. Inter etenee muutamalla syötöllä vasenta laitaa pitkin läpi kentän ja erinomaisesti pelaava Dimarco tarjoaa kuin avausmaalin kopiona avopaikan Davide Frattesille. Italialainen osuu tällä kerralla varmasti ja Inter johtaa jo kahdella maalilla. Kotijoukkueen ensimmäinen puoliaika on kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Muistelen edelliskaudella täällä näkemääni ottelua, jossa Inter johti Genoaa vastaan tauolla niin ikään 2–0. Silloinkin maalinteosta vastasivat paljon vaihtopenkkiä kuluttaneet miehet, keskikenttäpelaajista Kristjan Asllani ja konkarihyökkääjistä Alexis Sánchez. Viimeksi mainittu edustaa nykyään Udinesea, mutta on nyt lihasvamman vuoksi sivussa kokoonpanosta.

Toinen puoliaika
Peli jatkuu tauon jälkeen tasaisempana, mutta Inter saa luotua yhä maalintekotilanteita. Ottelun paras pelaaja Federico Dimarco on ollut vahva niin puolustustyössä kuin hyökkäyspäässäkin, ja pääsee kokeilemaan vasurillaan. Kova laukaus painuu kuitenkin niukasti yli maalin.

Samoin kuin viime kauden Genoa-pelissä, myös nyt toisesta puoliajasta tulee todella vaikea, kun vierasjoukkueen puolustaja nousee maalintekoon. Ranskalainen Oumar Solet saa pallon haltuunsa keskiympyrässä, etenee päättäväisesti ja upottaa pallon tarkalla kaukolaukauksella verkkoon. Maali on vasta tammikuussa Italiaan saapuneelle Solet’lle Serie A -uran ensimmäinen, mutta puolustaja on herättänyt otteillaan jo useamman ison seuran kiinnostuksen. Komea maali tuo karvaasti mieleeni muutamaa päivää aiemmin pelatun Liettua–Suomi-ottelun, jota olin seuraamassa paikan päällä Kaunasissa. Onneksi toisin kuin Suomi Gvidas Gineitisin vastaavanlaisen kaukolaukauksen jälkeen, on Inter nyt yhä yhden maalin johdossa. Pelikellossa on jäljellä samat parikymmentä minuuttia kuin Kaunasissakin.

Udinesen maali muuttaa Interin hallussa olleen pelin kuin taikaiskusta tuskalliseksi selviytymistaisteluksi. Kuluu vain hetki, kun vieraiden kookas kärkimies Lorenzo Lucca hakee jo puskullaan tasoitusta. Interin maalivahti Yann Sommer venyy kuitenkin näyttävään torjuntaan. Katsomossa voi aistia jännitystä ja miltei jo orastavaa epätoivoakin, sillä käsillä on yllättäen trilleri. Luotettavan Sommerin paraatipelastusta vaaditaan vielä kertaalleen lisäajalla, kun Solet pääsee yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä. Sveitsiläismaalivahti kestää ja Inter saa kuin saakin kaipaamansa pisteet.

Lisäajalla riittää niin jännittäviä hetkiä, että Interin päävalmentaja Simone Inzaghi menettää hermonsa ja astuu tyylikkäillä lakerikengillään kentän puolelle sättimään erotuomari Daniele Chiffiä. Edes punaisen kortin heilahtaminen ei hiljennä sormeaan heristävää Inzaghia, joka saadaan hetkeä myöhemmin talutettua syrjemmälle. Tällaiset raivokohtaukset eivät ole kovin kypsää käytöstä, mutta Inzaghi on tehnyt muuten erinomaista työtä. Pari vuotta sitten odottelin jo valmentajan potkuja, mutta mieleni muuttui jo samana keväänä Interin edetessä kohti Mestarien liigan finaalia. Fantastinen viime kausi teki Inzaghista entistä suuremman sankarin, josta interistien on vaikea olla pitämättä. Piacenzan paholaisen kehittämä pelitapa on kerännyt kehuja monilta asiantuntijoilta. Inzaghin Inter yllättää mielellään vastustajansa pelaajien keskinäisillä paikanvaihdoilla ja esimerkiksi topparit nousevat toisinaan rohkeasti hyökkäyksiin.

Mietteitä pelin jälkeen
Inzaghi ansaitsee kehunsa, mutta joukkueen peliesityksistä löytyy myös huolenaiheita. Valmentaja on toki oikeassa siinä, että Udinese-pelin ensimmäiset 70 minuuttia sujuivat erinomaisesti. On silti hälyttävää, että taas kerran selvä peli karkasi käsistä Inzaghin omiakin hermoja raastavaksi jännitysnäytelmäksi. Interin yhdellä tai välillä kahdellakin maalilla johtama ottelu on kääntynyt kuluvalla sarjakaudella jo viidesti tasapeliksi, ja varsinkin viimeisen vartin aikana päästettyjä maaleja on aivan liikaa. Erityisesti Napolin loppuhetkien tasoitus kärkikaksikon keskinäisessä kamppailussa maaliskuun alussa voi osoittautua mestaruuskamppailussa ratkaisevaksi, olkoonkin että se oli tuon pelin tapahtumiin nähden täysin ansaittu. Interin suurimpana ongelmana on ollut kykenemättömyys tappaa otteluita johtoasemassa samaan tapaan kuin edellisellä kaudella.

Italiassa on spekuloitu sitä, kuinka paljon Interin toisen puoliajan ongelmissa on kysymys pelaajien henkisestä kantista ja keskittymisvaikeuksista, vai vaikuttavatko valmentajan tekemät vaihdot ratkaisevasti ottelun hallinnan menettämiseen . Vaihdoille on toki syynsä, sillä Interin raskas ottelutahti tekee pelaajien kierrättämisestä välttämätöntä. Joukkue kamppailee Italian mestaruuden lisäksi menestyksestä myös Mestarien liigassa, jonka puolivälierissä se kohtaa Bayern Münchenin. Italian cupin välierissä vastassa on rakas paikallisvastustaja Milan. Tarjolla on siis kolme pokaalia, mutta toisaalta kaudesta voi jäädä myös pelkkä luu käteen.

Interin ottelumäärä antaa jonkinlaisen lepoedun mestaruudesta tiukasti kamppailevalle Napolille, joka ei osallistunut tällä kaudella lainkaan europeleihin ja putosi Italian cupistakin jo varhaisessa vaiheessa. Napolin valmentaja Antonio Conte suhtautuu intohimoisesti voittamiseen ja tietää miten tavoitteet saavutetaan. Toisaalta Napolikin on vaikuttanut välillä yllättävän väsyneeltä ja pelin taso on vaihdellut paljon. Voi olla, että vaativan Conten alaisuudessa yhdenkin ottelun viikkotahti saattaa tuntua joistakin pelaajista raskaalta.

Vaikka Napolin loppuohjelma näyttää Interiä helpommalta, eivät Interin kannattajat voi odottaa tässä tilanteessa omiltaan muuta kuin mestaruutta. Kävi lopulta miten tahansa, on käynnissä joka tapauksessa upea kevät italialaisen jalkapallon ystäville. Mestaruustaistelun lisäksi eurocup-paikoista käydään kiivasta kamppailua monen joukkueen voimin ja sarjataulukon häntäpäässä taistellaan kynsin hampain putoamista vastaan. Suomalaismaustetta Italian jalkapallokevääseen tuo Joel Pohjanpalon hieno vire Palermossa Serie B:ssä. Maltan tuskin odottaa, että pääsisin taas ensi kaudella katsomaan peliä jollekin saapasmaan stadionille!
Blogin muut urheiluaiheiset jutut löytyvät täältä.
Jalkapallo
Brittifutiksen juurilla Wolverhamptonissa

Kävin viime viikonloppuna kaverini Teron kanssa jalkapallomatkalla Englannissa. Näimme kaksi peliä, joista ensimmäinen oli FA Cupin puolivälierä Wolverhampton–Coventry. Tutustuimme samalla perinteikkään Wolvesin kiehtovaan historiaan.
Kirjoittelin pari kuukautta sitten Lontoossa näkemästäni Tottenhamin ottelusta, jonka jälkeen jäin kaipaamaan hieman perinteisempää brittifutistunnelmaa. Tottenham on englantilaisjoukkueiden joukosta oma suosikkini ja se pelaa upealla huippumodernilla stadionilla, mutta mieleni teki tutkimusmatkalle perinteisempään brittifutiksen maailmaan, historiallisiin katsomoihin jonnekin pääkaupungin ulkopuolelle. En olisi osannut kuvitellakaan, että tuo reissu toteutuisi näin nopeasti.

Meillä oli muutaman kaverin kanssa tarkoitus lähteä ensi kesän EM-kisoihin Saksaan, mutta kun lippujen hankkiminen ei tuntunut onnistuvan, päätimme vaihtaa suunnitelmaa ja suunnata korvaavalle jalkapallomatkalle. Joukko supistui suunnitelmien vaihtuessa, joten lähdimme reissuun kaverini Teron kanssa kahdestaan. Tero seuraa aktiivisesti Valioliigaa, joten reissun kohteeksi valikoitui nopeasti Englanti. Lähdemme katsomaan kahta ottelua, joista ensimmäinen pelataan Englannin keskiosissa Wolverhamptonissa. Wolverhampton Wanderers eli tuttavallisemmin Wolves on Teron suosikkijoukkue ja itse en voisi kuvitella parempaa kohdetta kaipaamani jalkapallonostalgian etsimiseen.

Valmistaudun matkaan lukemalla Saku-Pekka Sundelinin kirjoittaman erinomaisen Brittifutis-kirjan sekä katsomalla YouTubesta koosteen vuoden 1973 FA Cupin puolivälierästä, jossa Wolverhampton isännöi Coventrya täsmälleen samalla tavalla kuin omaan ohjelmaamme kuuluvassa pelissä. Vaikka olenkin aina seurannut tiiviisti jalkapalloa, ei brittifutis ole itselleni yhtä tuttua kuin italialainen, suomalainen tai espanjalainenkaan jalkapallo. Arvostan silti suuresti englantilaisen jalkapallokulttuurin rikkautta ja perinteitä sekä sitä, kuinka ylpeitä britit ovat omasta seurastaan, oli se sitten kuinka suuri tai pieni tahansa. Vaikka olenkin viime vuosina katsonut Valioliigaa televisiosta vain muutaman pelin kaudessa, tunnen suurta nostalgiaa muistellessani, kuinka Aulis Virtanen 80-luvulla selosti Englannissa pelattuja otteluita ja kertoi kuinka ryhmittymät erottuvat mustavalkovastaanottimissa toisistaan.

Wolvesin tavallisiin sarjapeleihin saa yleensä lippuja seuran omien nettisivujen kautta. Joitakin pelejä ajatellen saattaa olla hyödyllistä hankkia etuosto-oikeus liittymällä seuran jäseneksi 40 punnan vuosihintaan. Nyt edessä on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen peli, sillä kyseessä on Englannin FA Cupin puolivälierä samalta seudulta tulevaa Coventrya vastaan. Molemmilla seuroilla on nyt mahdollisuus saavuttaa jotain itselleen poikkeuksellisen suurta, sillä voittajan matka jatkuu Lontoon Wembleyllä pelattavaan välierään. Lippujen kysyntä on niin kovaa, että joudumme varmistamaan sisäänpääsymme Wolvesin hospitalityn eli eräänlaisen vip-paketin avulla. 169 punnan kappalehinta on kova, mutta siedettävä. Tämä peli on päästävä kokemaan!

Vietämme ottelua edeltävän yön Englannin toiseksi suurimmassa kaupungissa Birminghamissa, josta on vain reilun vartin junamatka Wolverhamptoniin. Molineux Stadium sijaitsee kilometrin päässä rautatieasemalta, joten kävelymatka pelipaikalle on miellyttävän lyhyt. Olemme liikkeellä aamuvarhaisella, sillä peli alkaa jo viittätoista yli kahdeltatoista. Sitä ennen täytyy ehtiä Wolvesin kauppaan ja varttia vaille kymmeneltä alkavaan hospitality-ohjelmaan. Wolverhamptonin keskustassa on hiljaista, mutta näemme erään pubin ovella ystävällisen mutta ehdottoman kyltin, jonka mukaan ainoastaan kotijoukkueen kannattajat ovat tervetulleita. Ikkunan läpi katsottuna näyttää siltä, että olut virtaa mukavasti vaikka kello lyö vasta yhdeksää aamulla.

Stadionin kulmilla valmistaudutaan jo ottelutapahtumaan, sillä rasvaiset herkut tirisevät grilleissä ja keltamustia fanituotteita asetellaan myytäväksi. Näky on tutun oloinen, mutta en ole ennen kokenut vastaavaa aamuauringon vasta valaistessa seuralegendojen patsaita.

Käymme stadionin päädyssä sijaitsevassa kaupassa, josta hankin kokoelmaani uuden jalkapalloseuran kaulaliinan. Terolle kertyy ostettavaa kokonainen kassillinen. Olemme valinneet muutamasta vaihtoehdosta Wolverhamptonin museoon sijoittuvan hospitality-ohjelman, mikä osoittautuu erinomaiseksi ratkaisuksi. Museo on mielenkiintoinen, eikä siellä käynti onnistuisi nimenomaan ottelupäivänä muulla keinoin. Museo sijaitsee aivan kaupan vieressä ja pääsemme odottelemaan kierroksen alkua alakerran aulatilaan. Meillä ei ole aiempaa kokemusta tällaisista tilaisuuksista, joten odotamme mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.

Hospitality-ohjelma Wolverhampton Wanderersin museossa
Parinkymmenen hengen ryhmä ohjataan yläkertaan, jossa saamme aluksi varsinaiset otteluliput käteemme. Museon baarista saa noutaa haluamansa tervetulojuoman sekä tutustua hetken aikaa omatoimisesti näyttelyyn. Jalkapallomuseon sisältö on vaikuttava ja toteutus tyylikäs. Keltainen – tai old gold kuten täällä sanotaan – yhdistettynä mustaan on tehokas väriyhdistelmä.

Meidät kutsutaan pian pieneen auditorioon, sillä ohjelmassa on seuralegendan haastattelu. Wolvesin historioitsijan Peter Crumpin seurassa on Andy Thompson, joka edusti Wanderersia suurimman osan pitkästä urastaan. Pienikokoinen Thommo oli nopea ja monipuolinen pelaaja, joka viihtyi useimmiten laitapuolustajan tontilla. Hän siirtyi marraskuussa 1986 Wolverhamptoniin 19-vuotiaana lupauksena naapuriseura West Bromwichista yhdessä toisen tulevan legendan Steve Bullin kanssa.

Wolves oli tuolloin historiansa syvimmässä aallonpohjassa, mutta kaksikko auttoi joukkueen ponnistamaan neljännestä divisioonasta ylöspäin. Wolves ei noussut vielä Thompsonin aikana aivan Valioliigaan, mutta kakkostasolla pelattuja kausia kertyi runsaasti. Thommo pelasi Wanderersissa kaikkiaan 451 ottelua ja teki niissä puolustavalle pelaajalle komeat 45 maalia. Maalimäärää selittää hänen maineensa erinomaisena rangaistuspotkujen laukojana.

Thompson on sujuva puhuja, joka vastaa kysymyksiin kertomalla pitkiäkin tarinoita. Oletan että hän on tällaisissa tilaisuuksissa jonkinlainen vakiovieras, eikä ole ihme että rennosti esiintyvä mies on saanut työtä myös Wolvesin otteluiden kommentaattorina. Thompson muistelee pelivuosiaan ja vastaa lopuksi yleisön esittämiin kysymyksiin. Innokkaita kysyjiä löytyy niin paljon, ettei meidän tarvitse avata suutamme lainkaan. Käyn vielä lopuksi pyytämässä otteluohjelman kanteen Andy Thompsonin nimikirjoituksen ja yhteiskuvakin totta kai onnistuu muitta mutkitta. On mukavaa päästä tapaamaan paikallinen legenda.

Siirrymme auditoriosta buffetruokailuun. Tarjolla olevat eväät yllättävät, sillä olin ehkä ajatellut tällaiseen tilaisuuteen jotain raikkaampaa kuin vaikkapa uppopaistettuja kananpaloja tai makkaralla ja pekonilla ryyditettyjä hampurilaisia. Kenties ruokalista on sovitettu paikalliseen makuun sopivaksi, sillä murkina näyttää tekevän hyvin kauppansa. En itsekään valita, vaan syön vatsani täyteen. Parasta on jälkiruokapöydän suussa sulava marjapiirakka. Komeaa seuran historioitsijan titteliä kantava Peter käy ruokailun lomassa kyselemässä kaikkien kuulumisia. Hän ilahtuu suomalaisista vieraista ja muistelee kuinka Mixu Paatelainen edusti Wolverhamptonia yhden kauden ajan hieman ennen vuosituhannen vaihdetta.

Ehdimme hädin tuskin syödä, kun on jo aika lähteä Peterin opastamalle museokierrokselle. Mies tuntee seuran historian paremmin kuin omat taskunsa ja luettelee sujuvasti yksityiskohdan toisensa jälkeen. Wolvesin kultakausi osui 1950-luvulle, jolloin seura voitti toistaiseksi ainoat kolme Englannin mestaruuttaan. Viimeinen neljästä FA Cupin voitosta on keväältä 1960 ja vuonna 1972 Wolves ylsi UEFA-cupin finaaliin, jonka hävisi niukasti Tottenhamille. Palkintokaapista löytyy muutamien pienempien kilpailujen voittopokaaleja.

Wolverhamptonin ensimmäinen jalkapalloseura perustettiin vuonna 1877 St. Luken koulun joukkueeksi. Myös paikallisessa krikettikerhossa Blakenhall Wanderersissa kiinnostuttiin uudesta urheilulajista ja Wolverhampton Wanderers syntyi seurojen yhdistyessä kahta vuotta myöhemmin. Wolves on yksi Englannin jalkapalloliigan kahdestatoista perustajajäsenestä, jotka osallistuivat ensimmäiseen syyskuussa 1888 alkaneeseen sarjaan. Silloin mukana olleista seuroista Wolvesin lisäksi myös Aston Villa, Burnley ja Everton pelaavat parhaillaan kuluvalla kaudella Valioliigassa.

Lähes jokaiselta jalkapalloseuralta löytyy oma verivihollinen, ja Wolverhamptonin tapauksessa se on niin ikään jalkapalloliigan perustajiin kuulunut West Bromwich Albion. Joukkueiden stadionit sijaitsevat vajaan kymmenen mailin päässä toisistaan, joten taustalla on kova paikallinen kilpailuasetelma. Molemmat seurat perustettiin lähes samaan aikaan ja niillä on ollut aikaa vihata toisiaan vuoden 1883 ensikohtaamisesta lähtien. Keskinäiset ottelut tunnetaan nimellä Black Country derby, sillä hiilikaivosten ja saastuttavien tehtaiden sävyttämä alue tunnetaan lempinimellä Musta maa. Nykyään on siirretty vähemmän maata mustaavaan modernimpaan teollisuuteen.

Black Country derby on poikkeuksellisen kiihkeä siksikin, että lähes kaikki kannattajat ovat paikallisia, toisin kuin suurseurojen yhteenotoissa, jotka houkuttelevat katsomoon paljon enemmän tunnelmaa laimentavia ulkomaalaisia. Joukkueiden keskinäiset kamppailut ovat viime aikoina olleet harvinaisia, koska seurat pelaavat eri sarjatasoilla. Poikkeuksena oli viime tammikuun cupkohtaaminen, jossa tapahtuneet katsojien yhteenotot ylittivät uutiskynnyksen Suomessakin. Joukkueet ovat nokitelleet toisiaan myös humoristisemmassa hengessä. Wolverhamptonin kannattajat ovat esimerkiksi ivailleet West Bromwichin paitojen näyttävän Tesco-supermarkettien muovikasseilta. Niinpä erään West Bromwichin voittaman ottelun jälkeen vieraskannattajat peittivät Wolverhamptonin stadionin istuimet – arvaatte kyllä – Tescon muovikasseilla.

Myös tämänpäiväinen vastustaja Coventry kuuluu paikallisvastustajiin, sillä se saapuu Wolverhamptoniin vain noin viidenkymmenen kilometrin päästä. Vihanpito ei silti ole yhtä vakavaa kuin West Bromwichin suuntaan. Lähiseudulla riittää kilpailua, sillä alueen joukkueisiin kuuluvat esimerkiksi Aston Villa, Birmingham City ja Stoke City.

Wolvesilla on mielenkiintoinen rooli eurooppalaisen jalkapallon kehityksessä. Molineux oli 1950-luvulla yksi ensimmäisistä stadioneista, joille asennettiin valaistus. Tätä hyödynnettiin pelaamalla iltavalaistuksessa ystävyysotteluita ulkomaalaisia huippujoukkueita vastaan. Pelit saivat televisioinnin ansioista suuren huomion. Unkaria pidettiin tuohon aikaan maailman parhaana maajoukkueena ja esimerkiksi Englanti kärsi sille Wembleyllä murskaavan tappion. Pian tämän jälkeen Wolves kutsui Unkarin vahvimman seurajoukkueen Honvedin vieraakseen Molineuxille. Wolves kukisti Ferenc Puskásin tähdittämän Honvedin 3–2, minkä seurauksena brittilehdistö julisti Wolverhamptonin ”maailmanmestariksi”. Tästä heräsi ajatus oikean kansainvälisen seurajoukkuekilpailun järjestämisestä. Jo seuraavana syksynä alkoikin Euroopan Cup, joka tunnetaan nykyisin Mestarien liigana.

Museosta löytyy myös jotain suomalaista, nimittäin Jarno Saarisen keksimä Subsoccer-peli, Wolverhamptonin väreissä tietenkin. Peter kertoo, että pöydän alla pelattava istumajalkapallopeli saapui vasta paria kuukautta aiemmin ja se on ollut suosittu uutuus.

Museovierailu on todella vaikuttava kokemus, sillä täällä voi hyvin konkreettisesti aistia kuinka joukkue on koko Wolverhamptonin kaupungin suuri ylpeydenaihe. Wolvesilla on upeat perinteet ja niitä myös vaalitaan huolellisesti. Näyttely ei häviä lainkaan paria viikkoa aiemmin Milanossa näkemälleni Interin ja Milanin museolle, vaikkei Wolverhamptonin menestys olekaan ollut italialaisjättiläisten luokkaa.

FA Cupin puolivälierä Wolverhampton–Coventry
Siirrymme kohti katsomoa parikymmentä minuuttia ennen ottelun alkua. Auringonpaiste on vaihtunut tällä välin peribrittiläiseen tihkusateeseen ja aamun seesteisyys stadionin ympärillä vellovaan ihmismassaan. Molineux Stadium huokuu perinteitä. Wolves on pelannut täällä jo vuodesta 1889 lähtien, joskin katsomoita on purettu ja rakennettu vuosikymmenten saatossa uudelleen. Kentän sivustoilla kohoavat erilliset katsomot sijaitsevat lähellä kenttää ja ne on nimetty neljän seuralegendan, Billy Wrightin, Stan Cullisin, Steve Bullin ja Sir Jack Haywardin mukaan.

Kodikas Molineux on juuri sellainen, miltä vanhan brittiläisen jalkapallopyhätön pitääkin näyttää. Seinät ovat tukevaa tiiltä ja katsomoiden päälle levittäytyvät sateelta suojaavat katokset. Iltapäivän ottelu 31750 katsojaa vetävällä stadionilla on loppuunmyyty, joten kiihkeä tunnelma on taattu. Ihmettelemme sitä, kuinka paljon tilasta on varattu vierasjoukkue Coventryn kannattajille. Vaaleansiniset ovat valloittaneet päätykatsomon kulman lisäksi koko pitkän sivun alakatsomon. Coventrya ei ole näkynyt Valioliigassa yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta kakkostasolla Championshipissa pelaava seura tavoittelee paluuta kirkkaimpiin valoihin. Coventryn historian suurin saavutus on FA Cupin voitto keväällä 1987.

Maailman vanhin jalkapalloturnaus FA Cup on siis edennyt tällä kaudella puolivälierävaiheeseen, eli mukana on vielä kahdeksan joukkuetta. Cup tarjoaa erityisesti pienille ja keskisuurille seuroille mahdollisuuden saavuttaa jotain suurta, sillä yllätysmahdollisuudet ovat pudotuskilpailussa paljon suuremmat kuin pitkällä sarjakaudella. Cupin romanttiseen viehätykseen kuuluvat eri sarjatasoilla pelaavien joukkueiden kohtaamiset. Pienetkin seurat kukistavat joskus cup-otteluissa todellisia jättiläisiä. Tämänkertaisen kilpailun suurin tuhkimotarina oli kuudennen sarjatason Maidstone Unitedin selviytyminen viidennelle kierrokselle, mutta siellä Coventry osoittautui liian kovaksi.

Tunnelma kohoaa ennen ottelun alkua, kun musiikki pauhaa, liput liehuvat ja liekkitehosteet välähtelevät pääkatsomon edustalla. Pelaajien astellessa kentälle yleisö nostaa ilmaan mustia ja keltaisia muovikasseja, jotka värittävät katsomon raidalliseksi. Päätykatsomoon muodostuu myös tavoitteena oleva cup-pokaali.

Ensimmäinen puoliaika etenee melko avoimena ja molemmat joukkueet pääsevät yrittämään muutaman kerran maalintekoa. Altavastaaja Coventry hyökkää ennakkoluulottomasti ja luo ensimmäisen puoliajan parhaat tilanteet. Wolvesin portugalilainen maalivahti José Sá kuitenkin loistaa myös muuten kuin pinkkinä hehkuvan peliasunsa ansiosta ja pitää veräjänsä puhtaana. Toisessa päässä paras maalipaikka avautuu Wolvesin laitapuolustajalle Nélson Semedolle, mutta hänkään ei onnistu viimeistelyssään. Niinpä tauolle marssitaan vauhdikkaasta pelistä huolimatta maalittomassa tilanteessa.

Saimme museosta mukaamme juomalipukkeet tauolla käytettäviksi, mutta jono etenee tuskastuttavan hitaasti. Oluttuopilliselle ei tunnu jäävän aikaa, sillä alkoholin vieminen katsomoon on Englannissa ehdottomasti kielletty. Vaihdankin lipukkeen nopeasti juotavaksi rommikolaksi ja ehdimme kuin ehdimmekin katsomoon täsmällisesti toisen puoliajan alkaessa.

Edessä on näytelmä, josta ei kannata jättää hetkeäkään väliin. Coventry jatkaa vahvoja otteitaan ja saa vajaat kymmenen minuuttia tauon jälkeen vapaapotkun noin kolmestakymmenestä metristä. Pallo nostetaan rangaistusalueelle ja Liam Kitching jatkaa pelivälineen päällään takatolpalle. Hyökkääjä Ellis Simms ohjaa lähietäisyydeltä pallon verkkoon. Coventry juhlii. Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Kello käy ja Wolves tarvitsee useita José Sán paraatipelastuksia pysyäkseen yhä pelissä mukana. Vähitellen myös kotijoukkueen hyökkäyspeli alkaa näyttää aidosti vaaralliselta, sillä sekä João Gomes että Rayan Aït-Nouri osuvat maalipuihin. Viimein 83. minuutilla pallo pomppii hieman onnekkaastikin Wolvesin avainpelaajiin kuuluvalle Aït-Nourille ja algerialainen pääsee tälläämään pelin lähietäisyydeltä tasoihin. Yleisössä on aistittavissa helpotusta. Wolves ei ole enää putoamassa cupista, mutta luvassa olisi ehkä jatkoaika. Kukaan tuskin arvaa, mitä on vielä luvassa.

Pelikellossa on jäljellä enää pari minuuttia, kun Wolves lähtee nopeaan hyökkäykseen vasenta laitaa pitkin. Erinomaisesti esiintynyt Aït-Nouri kiihdyttää keskiviivan kohdalta pitkään kuljetukseen ja vapauttaa lopulta nuoren Hugo Buenon nokikkain Coventryn maalivahdin kanssa. Bueno ei epäröi, vaan viimeistelee hallitusti ammattilaisuransa ensimmäisen maalin. Molineux repeää valtavaan riemuun. Tärykalvoja repivä laulu kertoo tutulla sävelellä mitä on tapahtumassa. Que sera, sera, whatever will be, will be, we’re going to Wembley, que sera, sera…

Tuomari antaa peräti yhdeksän minuuttia lisäaikaa, mutta Wolverhamptonissa on jo karnevaalitunnelmaa. Kansa laulaa ja mekin suunnittelemme jo lähtevämme voitonjuhliin johonkin kotijoukkueen kannattajille varattuun pubiin. Coventry ei kuitenkaan luovuta. Meneillään on jo 97. minuutti, kun jenkkikärki Haji Wright keskittää, Bobby Thomas jatkaa päällään ja kuin avausmaalin toisintona takatolpalla kärkkyvä Ellis Simms puskee ottelun tasoihin. Peli on ollut niin upea näytelmä, että puolen tunnin jatkoaika maistuisi tähän päälle oikein hyvin.

Jalkapallojumalat eivät ole kuitenkaan kirjoittaneet tähän näytelmään jatkoaikaa. Kellossa on jo kymmenes lisäaikaminuutti, kun Coventry vyöryy vielä viimeiseen iskuunsa. O’Hare, Simms, Wright ja pam! Haji Wrightin tarkka oikean jalan laukaus painuu vastustamattomasti alanurkkaan. Kotiyleisö vaipuu epäuskoiseen hiljaisuuteen, mutta sinisissä katsomonosissa huudetaan täyttä kurkkua.

Laulajat vaihtuvat, mutta vanha sävel pysyy samana. We’re going to Wembley raikuu nyt vaaleansinisestä katsomosta. Wanderersin kannattajien sydämet vuotavat verta. Ottelu päättyy. Coventryn pelaajat rientävät kannattajiensa eteen samalla, kun keltapaitoja lyyhistyy nurmelle suremaan katkeraa tappiota.

Wolvesin tappio harmittaa, mutta toisaalta iltapäivä tarjosi kaikkea mahdollista mitä ikimuistoiselta cup-ottelulta voi kuvitella. Tässä pelissä oli suurta draamaa ja yllättäviä käänteitä enemmän kuin kukaan osasi odottaa. Wolvesin kannattajat häipyvät vähin äänin kohti kotia, joten voitonjuhlat jäävät kokematta.

Lähdemme maleksimaan harmaassa säässä Wolverhamptonin harmaaseen keskustaan. Kohtaamme pari hilpeää Coventryn kannattajaa, jotka kyselevät tietä johonkin tiettyyn pubiin. Ovat kuulemma ensimmäistä kertaa elämässään Wolverhamptonissa. Keskustelun aihe vaihtuu, kun selviää ettemme olekaan paikallisia. Täälläpäin käy kuulemma paljon pohjoismaisia jalkapallofaneja, mutta suomalaiset ovat norjalaisiin tai ruotsalaisiin verrattuna harvinaisia. Matkamme jatkuu pikaraitiovaunulla Birminghamiin ja sieltä vielä samana iltana Lontooseen. Seuraavana päivänä odottaa Valioliigan ottelu West Ham–Aston Villa.

Jos haluaa tutustua brittifutiksen perinteisiin, on Wolverhampton tähän tarkoitukseen mitä mainioin kohde. Wolvesilla on pitkä ja viime vuosikymmenten vaisusta menestyksestä huolimatta kunnioitettava historia. Tämänkokoinen seura on Valioliigan jättiläisiin verrattuna helpommin lähestyttävä, sillä vaikka pelaajalista on hyvinkin kansainvälinen, tuntuu Wolvesin ympärillä olevan paljon paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Vaikken nyt Wolvesin kannattajaksi ryhdykään, haluan ehdottomasti seurata tämän joukkueen edesottamuksia jossain määrin jatkossakin.
Wolves–Coventry-ottelun huippuhetket voi katsoa YouTubesta sekä FA Cupin että Wolvesin kanavilta.
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
-
Italia2 vuotta sitten
Syyslomaviikko Ligurian rannikolla
Meidän matkassa / Monna
19.6.2016 at 20:15
Mm-kisat Venäjällä kiinnostaisivat juurikin sen takia, että melkeinpä tuon lähemmäs Suomea kisoja tuskin tulee.. Mutta saas nähdä onnistuuko sinne pääsemään ja miltä tilanne parin vuoden päästä näyttää! Varmasti upea kokemus ja voisin kuvitella että juuri tuo pelkkä tunnelma paikan päälläkin on huikea!
Mika / Lähtöportti
20.6.2016 at 9:18
Eipä kisat juuri Pietaria lähemmäs voi tulla. Siellä on 7 kisaottelua, joten varsinkaan jos ei ole väliä mitä peliä menee katsomaan, niin uskoisin että lippujen saaminen on mahdollista.
Tunnelma paikan päällä oli huikea. Kisat näkyvät vahvasti katukuvassa ja faneja riittää kaupungilla melkein ympäri vuorokauden. Voi vain kuvitella millaiseksi meno yltyy viimeisten pelien aikaan, varsinkin jos isäntämaa on vielä mukana.
Kohteena maailma / Rami
20.6.2016 at 12:43
Kyllä sitä punaisen meren junakuvista kisatunnelman pystyi aistimaan ensi kuvista lähtien 🙂
Kisat paikan päällä on hieno kokemus! Ainoat miinukset on se, että tulee missattua paljon hyviä pelejä televisiosta. Toinen on se, että hotellihinnat on kyllä aika paljon kalliimmat kuin normaalisti.
MM-kisat on paikan päällä siitä vielä astetta parempi juttu, että siellä eri kansalaisuudet kannattajissa eroavat vielä huomattavasti enemmän toisistaan. Pelillisiä eroavaisuuksia tietysti on, mutta kyllähän EM-kisat ovat astetta kovemmat kuin MM-kisat. Argentiina ja Brasilia puuttuu, mutta EM-kisoissa on kaikki parhaat Euroopan maat mukana – MM-kisoihin ei kaikki pääse maanosakiintiön perusteella. Tai no parhaat pääsee, mutta rannelle jää paljon kovempia kuin monet kisoissa olevat.
Itselle oli vaikea päätös jättää nämä kisat väliin, vaikka sitä refresh-nappia tulikin hakattua pari päivää ahkerasti ja mietittyä eri vaihtoehtoja 😀
P.S. Kiitos linkkauksesta!
Mika / Lähtöportti
23.6.2016 at 13:41
Muiden pelien missaaminen on varsinkin kisojen vilkkaassa alkuvaiheessa tosi harmillista, mutta paikan päällä nähtyjen pelien vuoksi voi hieman uhrauksia tehdäkin. Joskus aikoinaan pyrin katsomaan kaikki kisamatsit, mutta tässä elämäntilanteessa se ei kotioloissakaan ihan onnistu. Näissä kisoissa tavoitteena 30 kokonaan nähtyä peliä 🙂
Tuo on varmasti totta, että esimerkiksi eteläamerikkalaiset ja afrikkalaiset fanit tuovat omine tapoineen huomattavasti lisää mielenkiintoa ja väriä tapahtumiin. Eurooppalaisten kesken erot ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä. Kyllähän Euroopan taso on kova ja laaja muihin mantereisiin verrattuna. Tässä 24 joukkueen turnauksessakin vain Ukraina hävisi kaikki kolme alkulohkopeliään, joten heittopusseja ei ollut.