Seuraa somessa

Blogisynttärit

Lähtöportti täytti vuoden!

Julkaistu

-

Muistan hyvin marraskuun ensimmäisen päivän 2015, kun Lähtöportti sai virallisesti alkunsa. Painoin nappia, join kupillisen teetä ja jäin odottamaan mitä tapahtuu. Ja tapahtuihan sitä. Nyt on hyvä tehdä pieni katsaus nopeasti kuluneeseen blogivuoteen, ja suunnata samalla katse tulevaan.

Lähtöportti syntyi halusta kertoa tarinoita ja jakaa matkainspiraatiota sekä vinkkejä kaikille reissaamisesta kiinnostuneille. Aloituspäätöstä jarrutti pitkään epäilys siitä, ettei aikani riitä säännölliseen kirjoittamiseen. Vaadittiin myös rohkeutta. Lopulta uteliaisuus kuitenkin voitti, ja julkaisin Lähtöportin ensimmäisen postauksen.

Matkalla jossain
Kulunut vuosi on opettanut, että blogin pitäminen on paljon rankempaa ja aikaa vievämpää kuin osasin kuvitella. Juttujen kirjoittamisen ja kuvankäsittelyn lisäksi bloggaamiseen liittyy monenlaista muuta toimintaa kommentteihin vastaamisesta ja erilaisten projektien suunnittelusta lähtien. Nykypäivän matkablogi on monikanavainen kokonaisuus, johon kuuluvat Lähtöportin osalta myös Facebook-, Instagram- ja Twitter-tilit.

Vaikka matkabloggaaminen onkin vaativaa, se on myös erittäin palkitsevaa työtä, enkä ole hetkeäkään katunut aloituspäätöstäni. Voidaan hyvin puhua työstä, vaikka blogi onkin itselleni toistaiseksi lähinnä harrastus ja tuo palkitsevuus enimmäkseen henkistä laatua. Olen tosin jo näin Lähtöportin alkutaipaleella päässyt tekemään hieman blogiyhteistyötä matkailun parissa toimivien yritysten kanssa. Olen kiinnostunut sellaisista yhteistyötarjouksista, jotka koen itselleni mielekkäiksi ja blogin teemaan sopiviksi. Tällaisessa toiminnassa voittavat kaikki.

Vence, Ranska

Olen saanut ilokseni kokea matkabloggaajien tiiviin yhteisöllisyyden. Tapaamani ihmiset ovat mukavaa porukkaa, joita yhdistää palava innostus matkustamiseen. Yhteistä puhuttavaa on paljon ja tunnen kuuluvani joukkoon, vaikka vierastan jostain syystä edelleen bloggaaja-sanaa. Haluaisin olla tarinankertoja. Mieleeni on jäänyt elämään tanskalaiskirjailija Karen Blixenin lausahdus I am not a novelist, really not even a writer; I am a storyteller.

Moni bloggaaja suhtautuu tekemiseensä hämmästyttävällä intohimolla ja ihailtavalla ammattimaisuudella, mikä inspiroi itseänikin nostamaan rimaa koko ajan korkeammalle. Osallistuisin erilaisiin bloggaajatapahtumiin kernaasti enemmänkin, jos ne vain mahtuisivat paremmin kalenteriin. Onneksi olen jo ehtinyt tavata monta mahtavaa matkabloggaajaa ja näkisin mielelläni myös niitä, joihin olen toistaiseksi tutustunut vain ruudun toiselta puolelta. Tammikuiset Matkamessut ovat varmasti vuoden paras tilaisuus bloggaajien, lukijoiden ja muiden alan toimijoiden keskinäisille kohtaamisille.

Köysirata Gibraltarinvuoren huipulle

Mielessäni on uusia suunnitelmia ja tavoitteita Lähtöportin tulevaisuudelle, mutta jatkan pääpiirteittäin hyväksi havaitsemallani polulla. Lähtöporttiin mahtuu siis jatkossakin idyllisiä pikkukyliä, suurkaupunkeja, patikointikokemuksia luonnon keskellä, vanhoja linnoituksia, lapsiperheille suunnattuja kohteita, hieman herkuttelua ja joskus myös kansainvälisten jalkapallokatsomoiden tunnelmaa. Alkuinnostus ei ole vielä haihtunut minnekään, joten ensimmäisen bloggaajavuoden jälkeen on mukava jatkaa eteenpäin entistä kokeneempana. Haluan jatkossakin jakaa kokemuksiani omalla tyylilläni ja rehellisesti omana itsenäni.

Olen toistaiseksi julkaissut hieman alle 80 postausta. Kerrottavaa olisi ollut paljon enemmänkin, mutta aika on rajallista ja haluan julkaista tekstit laadusta tinkimättä. Teen parhaani, ettei julkaisutiheys pääse laskemaan tulevaisuudessa. Pimeä talvi lienee taas tuotteliaampi kausi, sillä auringon lämmittäessä riittää harvemmin vapaa-aikaa näyttöruudun äärellä kulutettavaksi.

Rauma
Blogin lukijamäärät ovat tasaisessa nousussa. Ensimmäisen vuoden luetuimpien postausten viiden kärki löytyy alta. Onko mieleesi jäänyt joku muu teksti, joka kuuluisi tälle listalle?

1. Tutkimusmatkalla Raumalla
Kotimaa on tunnetusti matkablogien lukijoita kiinnostava aihe. Kun kirjoitukseni elämäni ensimmäisestä Rauman-vierailusta lähti leviämään Satakunnan suunnalla, se ponnahti nopeasti luetuimmaksi jutukseni.

2. Suolaa, suolaa, enemmän suolaa Wieliczkan kaivoksilla
Tunnen pientä ylpeyttä siitä, että postaukseni Wieliczkan suolakaivokselta on noussut aiheeseen liittyvien suomenkielisten Google-hakujen kärkipaikalle. Onnistunut hakukoneoptimointi onkin matkablogien liikenteen kannalta avainasemassa.

3. 10 x Madeira
Pian blogin avaamisen jälkeen julkaistu laaja Madeira-juttu on kerännyt lukijoita tasaisesti ympäri vuoden. Myös muut vastaavat kohdeoppaat ovat luetuimpien postausten joukossa korkealla ja niitä on suunnitteilla jatkossa lisää.

4. Oi Antibes!
Tunnelmoiva kuvaukseni Ranskan Rivieran ehkä viehättävimmästä kaupungista on kerännyt mukavasti lukijoita. Tämäkin juttu löytyy Googlesta korkealta.

5. Minun Italiani – eli 20 alueen metsästys
Olen iloinen, että tämä Italia-aiheinen ja myös hieman henkilökohtainen tekstini on kerännyt niin paljon lukijoita. Suosio selittyy osittain myös sillä, että postaus pääsi mukaan Rantapallon Italia-aiheiseen koosteeseen.

Arco Basso
Ensi vuoden matkasuunnitelmiini kuuluvat näillä näkymin ainakin Suomen Lappi, Madeira ja Italia, joten näiltä osin blogin aihepiiri pysyy pitkälti tutuksi tulleella linjalla. Aion sopivan tilaisuuden tullen julkaista postauksia myös edellisten vuosien matkoistani, joiden kohteita ovat olleet muun muassa Slovenia, Kroatia, Kreikka ja Portugali. Lisäksi saatan sukeltaa vielä kaukaisempiinkin muistoihin, sillä monet kokemukset ovat säilyneet tuoreina muistiinpanoarkistossani.

Lämmin kiitos ja syvä kumarrus kaikille Lähtöportin juttuja lukeneille, kommentoineille ja sosiaalisessa mediassa seuranneille! Kannustava palaute on tuonut hyvän mielen monta kertaa. Pysykää matkassa jatkossakin ja pyytäkää myös kaverit mukaan. Otan mielelläni vastaan kehitysehdotukset, juttutoiveet, ruusut ja risut. Ensimmäinen vuosi oli hyvä alku, ja uskon seuraavasta tulevan vielä parempi!

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
36 kommenttia

1 kommentti

  1. Maarit Johanna

    1.11.2016 at 16:49

    Suuren suuret onnittelut! Omakin blogi täyttää tässä kuussa vuosia ja tuntuu jo niiin pitkältä ajalta 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      1.11.2016 at 20:37

      Suuren suuret kiitokset! Sulla taitaa olla pari vuotta pidempi kokemus matkablogien maailmasta 🙂

  2. Meri / Syö Matkusta Rakasta

    1.11.2016 at 17:26

    Onnea blogille ja bloggaaj… Siis tarinankertojalle! 🙂 Sulla on hyvin koottuja, selkeästi kirjoitettuja ja sopivan informatiivisia juttuja, joita on ollut ilo lukea.

  3. sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa

    1.11.2016 at 17:26

    Onnea! Olen ajatellut, että olet tarinoinut jo pidemmän aikaa blogiin. Mä pidän sua ihan kokeneena konkarina blogimaailmassa.

    • Mika / Lähtöportti

      1.11.2016 at 20:38

      Kiitos! Mukava kuulla tällainen palaute. Olen toki kirjoitellut jotakin koko ikäni, mutta blogimaailma on vielä näin uutta.

  4. marikaw

    1.11.2016 at 17:35

    Onnea 1 vuotiaalle blogille ja kirjoittajalle! Niin ne vuodet vaan vierii. 😀

  5. salaine

    1.11.2016 at 18:09

    Onnea 1-vuotiaalle! Täytyy sanoa, että itsekin luulin sinua vanhemmaksi.

    • Mika / Lähtöportti

      1.11.2016 at 20:39

      Kiitos! Aloitin Instagram-tilin ja matkablogien seuraamisen noin kaksi ja puoli vuotta sitten, mutta omalle blogille tuli nyt vasta vuosi täyteen.

  6. lena

    1.11.2016 at 18:31

    Hyvä Lähtöportti, täällä luetaan ahkerasti laadukkaita juttujasi! 🙂 Paljon onnea!

    • Mika / Lähtöportti

      1.11.2016 at 20:40

      Kiitos paljon ja hyvää suomalaisen joulun odotusta jo tässä vaiheessa koko perheelle 🙂

  7. Marja

    1.11.2016 at 18:50

    Kiitos inspiroivasta blogista! Näistä jutuista tulee vähän liikaakin hyviä matkaideoita:)

  8. Terhi / Muru Mou

    1.11.2016 at 19:22

    Onnea 1-vuotiaalle! Upea blogi ja mahtavia tarinoita, tulen varmasti lukemaan jatkossakin! 🙂

  9. Katja/historiadeviajes

    1.11.2016 at 21:03

    Paljon onnea yksi vuotiaalle! Seuraan tarinoita jatkossakin 🙂

  10. Annemaria/Samppanjaa muovimukista

    1.11.2016 at 21:57

    ONNEA ja kiitos tarinoiden kerronnasta. Blogisi vaikuttaa sen verran ammattimaiselta, että luulin sillä olevan ikää paljon enemmän.

    • Mika / Lähtöportti

      2.11.2016 at 15:42

      Kiitos! Ammatillista kokemusta on kertynyt vuosien varrella mainostoimistotöihin, sisällöntuotantoon ja nettisivuihin liittyen, joten se varmasti näkyy jollain lailla blogissakin.

  11. Ananas2go / Popot pogoillen

    1.11.2016 at 22:27

    Vastako siitä on vuosi? Onnea ja menestystä; hyvin olet näymmä tarinoijan paikkasi vakiinnuttanut, kun kaikki väki äimistelee samaa asiaa.

  12. Paljon onnea 1-vuotiaalle! Niin se on että tämä harrastus vie mennessään! 🙂 Paljon hyviä reissuja tulevaisuuteen jotta meillä riittää luettavaa. 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      2.11.2016 at 15:49

      Kiitos Virpi! Tämä harrastus todellakin vie mennessään, matkabloggaamista voisi kutsua elämäntavaksi 🙂

  13. Pirkko / Meriharakka

    1.11.2016 at 23:30

    Onnea!

  14. Kohtteena maailma / Rami

    2.11.2016 at 0:35

    Onnittelut yksivuotiaalle! Otetaan sen kunniaksi oluet kun seuraavan kerran nähdään 😉

    Kyllä noi sun kymppi x jutut saa matkakuumeen nousemaan joka kerta, vaikka tarinankertojana pääset enemmän oikeuksiin yksittäisissä matkakertomuksissasi.

    • Mika / Lähtöportti

      2.11.2016 at 15:52

      Kiitos Rami! Ehdottomasti otetaan! Harmi ettei huominen sopinut mulle, mutta nähdään taas jossain välissä piakkoin.

  15. Sonja | FIFTYFIFTY

    2.11.2016 at 9:32

    Onnea 1-vuotiaalle! 🙂 Itsekin luulin, että olit kirjoitellut jo kauemmin. Oon tykännyt paljon lukea sun juttuja enkä vähiten sen takia, että sun kuvat on aina niin vimpan päälle mahtavia! Hyviä matkakertomushetkiä! 😉

    • Mika / Lähtöportti

      2.11.2016 at 16:01

      Kiitos! Onhan sitä tullut kirjoiteltua vuosien varrella yhtä sun toista, mutta blogimaailma on mulle näin uutta. Tällaiset palautteet antavat paljon intoa uusien postausten kokoamiseen 🙂

  16. Johanna @ Out of Office

    2.11.2016 at 11:16

    Paljon onnea!

    Tykkään tosi paljon tuosta termistä tarinankertoja. Tarinoitahan me matkabloggaajat kerrotaan ❤

    • Mika / Lähtöportti

      2.11.2016 at 16:13

      Kiitos paljon! Tarinoiden kertomistahan tämä on, ja aina parempi jos sinne väliin saa ujutettua muutaman käytännön vinkin lukijoille.

  17. Martina

    2.11.2016 at 15:05

    Onnea 1-vuotiaalle! Kiva että olet mukana matkabloggaajien… eikun tarinankertojien joukossa! 😀 Pikkubloggaaja kiittää muuten vielä pinnasängystä! Siinä on ollut oikein hyvä nukkua.

    • Mika / Lähtöportti

      2.11.2016 at 16:53

      Kiitos! Mukava kuulla, että Pikkubloggaaja tykkää sängystä. Hänen on sitten hyvä katsella matkaunia silloin, kun pääsette Henkan kanssa vapaalle 🙂

  18. Milla - Pingviinimatkat

    5.11.2016 at 23:26

    Paljon onnea 1-vuotiaalle ja toivotaan samalla paljon vuosia lisää!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Blogisynttärit

Lähtöportti 9 vuotta

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Vuosi on vierähtänyt ja Lähtöportti viettää taas syntymäpäiväänsä. Yhdeksän vuotta tuntuu komealta lukemalta, varsinkin kun blogi on pysynyt aktiivisena kuukaudesta toiseen. Tässä mietteitä Lähtöportin kymmenennen vuoden alkaessa.

Lähtöportilla on nyt takana reilu vuosi itsenäisenä sivustona sen jälkeen, kun Rantapallo lopetti blogiportaalinsa toiminnan. Sisällön siirtäminen halutussa muodossa palvelimelta toiselle oli varsin työläs projekti, mutta sen jälkeen kaikki on sujunut hyvin, eikä teknisiin ylläpitotöihin ole kulunut kovin paljoa aikaa.   

newyork_12


Lukijamäärä on tasaantunut toistaiseksi hieman pienemmäksi kuin parhaina Rantapallon vuosina. Yksi syy löytyy siitä, että muutamat pitkään hakukonelistausten kärkipäässä pyörineet jutut ovat viimeistään palvelinsiirron jälkeen menettäneet asemiaan. Esimerkiksi Caminito del Rey, Madeiran levadat, Wieliczkan suolakaivos ja automatka Suomen länsirannikolla toivat aikoinaan blogiin tuhansia lukijoita. Useita vuosia vanhat kirjoitukset sietävätkin siirtyä pienempään rooliin tuoreempien tieltä, sillä nyt on uusien suosikkijuttujen aika. Elokuussa 2023 tapahtuneen blogin siirron jälkeen luetuimmat julkaisut ovat:

1. Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
2. Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
3. 10 Etelä-Ranskan kylää ja kaupunkia
4. Kävelyllä Montmartrella
5. 30 x uskomattoman upea Slovenia
6. 30 nähtävyyttä Pariisissa
7. Hiihtoloma Syötteen laduilla
8. Patikkaretkellä Cinque Terressä
9. Wienin perinteikäs huvipuisto Prater
10. Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris


Tiedän, etteivät esimerkiksi tämän vuoden löytöni Dordognessa tai Aostanlaaksossa ole sellaisia, jotka kiinnostavat suuria lukijamääriä tunnetumpien matkakohteiden tapaan. Toisaalta tykkään kirjoittaa juuri tällaisista Euroopan osista, joita ei vielä ainakaan Suomessa tunneta kovin hyvin. Olen ylipäätään innostunut siitä, kuinka paljon esimerkiksi Italiasta, Ranskasta tai Espanjasta löytyy toinen toistaan hienompia kätkettyjä helmiä suosittujen turistireittien ulkopuolelta. Jos vain joku nauttii näistä jutuista tai peräti löytää niistä itselleen uusia matkakohteita, tuntuu se itsestäni todella isolta asialta. Minua ilahduttavat myös uskolliset lukijat, joka palaavat sivuille muutenkin kuin hakukoneiden kautta. 


Yleinen kiinnostus blogeja kohtaan on viime vuosina laskenut, joten moni matkablogikin on hiljentynyt tai sulkeutunut kokonaan. Tilalle ovat tulleet sosiaalisen median eri kanavat, jotka tavoittavatkin melko helposti paljon ihmisiä. Itse uskon edelleen blogien voimaan, sillä yhteen julkaisuun saa mahdutettua runsaasti sisältöä ja jutusta voi tehdä ihan omannäköisensä.

lahtoportti_9v_04


Olen välillä miettinyt, onko Lähtöportti ensisijaisesti blogi vai matkailusivusto. Tietyt piirteet viittaavat mielestäni enemmän matkailusivustoon, mutta toisaalta haluan pitää kiinni myös blogimaisista elementeistä kuten henkilökohtaisesta näkökulmasta, jonkinlaisesta aikajärjestyksestä sekä juttujen kommentointimahdollisuudesta. Kommentit kysymyksineen, ruusuineen ja risuineen ovat aina tervetulleita. 

lahtoportti_9v_02


Yksi motiiveistani blogin aloittamiseen yhdeksän vuotta sitten oli halu kirjoittaa, ja siihen tarkoitukseen blogi on edelleen ylivoimainen mihin tahansa sosiaalisen median kanavaan verrattuna. Työmäärä on toki suuri, mutta koen blogin kirjoittamisen edelleen palkitsevaksi ja palaan usein itsekin muistelemaan blogini kautta vanhoja reissuja. Kirjoitan matkoilla jonkinlaista matkapäiväkirjaa omaan käyttööni, mutta julkisessa blogissa sisällöstä tulee paljon paremmin jäsenneltyä ja viimeisteltyä.

lahtoportti_9v_03


Minua kiinnostavat laajasti hyvin erilaiset kohteet, sillä viihdyn esimerkiksi pikkukylissä, suurkaupungeissa, kahviloissa, vuorilla, urheiluareenoilla, veden äärellä, näköalapaikoilla, taidemuseoissa, linnoissa, kirjakaupoissa, katutaidekortteleissa, hiihtoladuilla, patikkapoluilla tai huvipuistoissa. Olen kiinnostunut myös historiasta, ja blogin kirjoittaminen onkin toiminut hyvänä syynä perehtyä eri aiheisiin tavallista perusteellisemmin. Uteliaisuus on ajanut etsimään, tulkitsemaan, käsittelemään ja tiivistämään matkakohteisiin liittyvää tietoa, joka on toivottavasti myös välittynyt sopivina annoksina lukijoille.

newyork_30


Saavuin juuri upealta matkalta New Yorkista, joten luvassa on runsaasti juttuja tuosta ainutlaatuisesta kaupungista. Matkakohteiden valinta on aina mielenkiintoinen aihe, ja mieltymykset vaihtelevat jonkin verran elämäntilanteen muuttuessa. Tällä hetkellä vahvoilla ovat nimenomaan suurkaupungit, sillä ne kiinnostavat perheen koululaisia eniten. Toisaalta kolmen sukupolven matkat tuovat sopivasti tasapainoa ja vievät hieman rauhallisempiin ympyröihin. Mielessä on myös pieniä reissuja vaikkapa jalkapalloa katsomaan.


En ole koskaan valinnut matkakohteita blogi mielessä, vaan oman ja matkaseuran kiinnostuksen perusteella. Silti blogia ajatellen ja toki muutenkin hieman harmittaa, että esimerkiksi aiemmin isossa roolissa olleet Irlanti ja Madeira ovat jääneet nyt pitkäksi ajaksi paitsioon. Näiden omien ja monen lukijankin suosikkikohteiden vuoro tulee taas joskus, mutten osaa vielä sanoa milloin.


Tulevan vuoden matkasuunnitelmat ovat hieman tavallista enemmän levällään, mutta hyviä reissuja on varmasti luvassa niin ulkomailla kuin Suomessakin. Juttujen aiheita on kertynyt myös varastoon ja aion pysyä noin 50 julkaisun vuosirytmissä jatkossakin. Vähintään neljän julkaisun kuukausittainen tahti on toteutunut blogin kaikkien ensimmäisten 108 kuukauden aikana, ja pyrin pitämään siitä jatkossakin kiinni. Kiitos kun luit tämän Lähtöportin 547. postauksen ja toivottavasti blogi kiinnostaa seuraavinakin vuosina!

Jatka lukemista

Blogisynttärit

Lähtöportti 8 vuotta

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Lähtöportin tänään täyttyvä kahdeksas vuosi toi mukanaan suuren muutoksen, kun blogi itsenäistyi Rantapallosta osoitteeseen lahtoportti.fi. Matkailu ja kirjoittaminen ovat jatkuneet entiseen tahtiin ja jatkuvat toivottavasti tästä eteenkin päin.
  
Elokuussa tapahtunut siirtyminen pois Rantapallosta oli työläs, mutta palkitseva projekti. Muutos oli pakon sanelema Rantapallon lopetettua blogiportaalinsa kokonaan, mutta toi mukanaan myös paljon hyvää. Lähtöportista on vuosien varrella tullut minulle niin tärkeä, ettei se olisi enää pitkään sopinut kenenkään ulkopuolisen hallintaan, esimerkiksi sivupohjan tai mainospaikkojen osalta. Tuntuu paremmalta pitää kaikki narut omissa käsissään, vaikka se lisäisikin työmäärää. Samalla olen kiitollinen Rantapallolle, joka tarjosi helpon polun matkablogin aloittamiseen ja oli varsinkin blogiurani ensimmäisinä vuosina miellyttävän yhteisöllinen ympäristö. 

8vuotta_giants


Sivustolla riittää jatkuvasti kehitettävää ja teen pientä hienosäätöä aina sopivan tilaisuuden tullen. Kaikki vanhalla sivustolla olleet tekstit ovat luettavissa ja kuvat katseltavissa, mutta ihan kaikki vanhojen juttujen sisältämät linkit eivät vielä ohjaudu suoraan oikeaan osoitteeseen. Mielessäni on pikku korjausten lisäksi myös kehitysideoita. Olen muokannut esimerkiksi valikoita niin, että eri kohteista kertovat jutut löytyisivät helpommin ja selailu tarinasta toiseen olisi sujuvampaa. Ainakin itselleni tästä on hyötyä, koska rakennan sivustoa pitkälti myös omaan käyttööni ja palaan usein muistelemaan menneitä reissuja.

8vuotta_pebblebeach

Elämässä on riittänyt kiireitä, mutta olen toistaiseksi ehtinyt julkaista vähimmäistavoitteena pitämäni neljä juttua kuukaudessa. Määrä ei kuulosta kovin suurelta, mutta tarinani tuppaavat venymään välillä ehkä liiankin pitkiksi ja sisältävät paljon tarkistusta vaativia faktoja. Toivon silti ehtiväni julkaisemaan välillä vaikkapa viisi tai kuusi juttua kuukaudessa, sillä viimeksi kuluneen reilun vuoden aikana varastoon on kasautunut vino pino aiheita. Toisaalta ei siihenkään maailma kaadu, vaikka julkaisutavoite jäisi joskus saavuttamatta.

8vuotta_hohenschwangau


Harmittelen, etten ehdi kirjoittaa kaikkia juttuja nopeammin, mutta toivon tunnelmien välittyvän silti mahdollisimman tuoreina. Pyrin priorisoimaan jollakin tavalla ajankohtaisia aiheita ja tiedän, että kaikki kertomisen arvoiset seikat ovat hyvässä tallessa ainakin omissa muistiinpanoissani. Juttusumaa purkaessani matkustan toki taas uusiin kohteisiin ja kerron niistä aina edes jotakin heti reissun jälkeen. Juuri nyt työn alla on pari tarinaa syyslomalta Liguriasta, ja kun sekaan lisätään vanhempia juttuja esimerkiksi Kaliforniasta, Sevillasta, Baijerista ja Berliinistä, pysyy sisältö toivottavasti sopivan vaihtelevana. 

8vuotta_riomaggiore


Kaavailin vuosi sitten kirjoittamassani synttärijutussa matkailevani paljon ainakin Italiassa ja Espanjassa. Italiassa olenkin tuon jälkeen käynyt jo kaksi kertaa, mutta Espanjassa en ole tällä välin vieraillut lainkaan. Tutustumiseni Italian eri alueisiin etenee rauhalliseen tahtiin. Liguriasta tuli äskettäin yhdestoista alue, jossa olen viettänyt vähintään yhden kokonaisen viikon. Kahdestakymmenestä alueesta on kokonaan näkemättä vielä kaksi, Aostanlaakso pohjoisessa sekä Calabria etelässä.

8vuotta_berliini


Mielessäni on jo hahmotelma ensi vuoden matkailukalenterista, mutta jätetään yksityiskohdat tässä vaiheessa paljastamatta. Kokonaisuus muistuttaa joka tapauksessa melko lailla sitä, millaista perheemme matkailu oli ennen koronapandemian aiheuttamia rajoituksia. Pandemian takia ”rästiin jääneet” ulkomaanmatkat on nyt tehty ja ensi vuodelle on luvassa ulkomaiden vastapainoksi taas kuluvaa vuotta enemmän kotimaanreissuja. Yhtään itselleni uutta ulkomaata ei ole lähitulevaisuudessa kiikarissa, mutta hyviä reissuja on silti tiedossa. Lasten toiveet pitävät huolen siitä, että päädymme varmasti ainakin suurkaupunkeihin. 

8vuotta_cinqueterre


Myönnän olevani melko innoissani, kun täysin omassa hallinnassa oleva Lähtöportti alkaa löytää muotonsa. Uskon siis motivaatiota riittävän myös tästä eteenpäin, kunhan kirjoittamiselle vain löytyy sopivaa aikaa. Kiitos kun olette lukeneet Lähtöporttia ja toivottavasti löydätte täältä matkainspiraatiota jatkossakin!

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja