Ranska
Oi Antibes!

Ranskan Riviera on klassinen lomakohde, jonka vetovoima säilyy vuosikymmenestä toiseen. Helmikuussa ilmestyneessä Parhaat Kotiblogit -lehdessä oli pieni juttuni Antibesista. Tässä nyt laajempi kertomus tuosta viehättävästä kaupungista, jossa vietimme kesäisen viikon viime vuonna.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkin
Herään jo varhain ja hiivin kaupungille muun perheen nukkuessa. Aamun sää tuntuu miellyttävältä ennen keskipäivän tukahduttavaa hellettä. Ensimmäiset asiakkaat juovat café au laitia kahviloiden terasseilla ja liikenne alkaa vähitellen vilkastua.

Jätän katujen melskeen taakseni ja sukellan vanhankaupungin autioiden kujien labyrinttiin. Sandaalien äänet kaikuvat värikkäillä seinillä, joita koristavat puiset ikkunaluukut. Pysähdyn ottamaan pari valokuvaa ja saan seurakseni mustavalkoisen kissan.

Askeleeni johtavat katetulle Le Marché Provençal -torille, jossa paikalliset tekevät ostoksia sulassa sovussa matkailijoiden kanssa. Värikkään torin hedelmät ja vihannekset näyttävät houkuttelevan tuoreilta. Hankin mehukkaita persikoita aamiaispöytään. Tarjolla on myös makkaroita, juustoja, leivoksia, mausteita ja vaikka mitä. Jään maistelemaan erilaisia tahnoja ja kastikkeita. Tapenade eli oliivitahna on tuttu ja turvallinen klassikko. Tulinen tunisialainen harissa sen sijaan vie melkein tajun kankaalle. Valitsen lopulta rasiallisen mietoa punertavaa tahnaa sekä aurinkokuivattuja tomaatteja.

Aamulenkistä Antibesin torille tulee päivittäinen rutiini, jota jaksan toistaa koko viikon ajan. Herääminen ei ole aina helppoa, mutta unihiekat karisevat tehokkaasti silmistä viimeistään astuessani kadulle. Nautin aamujen rauhallisesta tunnelmasta ja yksin vaeltelusta, sillä loppupäivä on varattu lasten kanssa touhuamiselle. Le Marché Provençal on auki päivittäin aamukuudesta yhteen iltapäivällä. Hiljaisin aamu on maanantai, jolloin koko tori on kesäkautta lukuun ottamatta suljettu. Meno vilkastuu huomattavasti viikonloppua kohti mentäessä ja sunnuntaina ruuhka käy jo miltei ahdistavaksi. Iltapäivisin samalla paikalla järjestetään markkinoita, joilla myydään erilaisia käsitöitä ja taidetta.

Aamiaiselle tarvitaan tietenkin myös croissanteja ja patonkia. Ehdin testata viikon aikana neljä leipomoa, kunnes Le Four à Pain muodostuu kantapaikakseni. Syynä ei ole kätevä sijainti torin laidalla, vaan yksinkertaisesti tuotteiden laatu. Myös Vezianon leipomo Rue de la Pompella vaikuttaa erinomaiselta, mutta croissanteja ei ole käydessäni saatavilla. Jean Luc Pelé tuntuu sen sijaan turhan hienostuneelta aamiaisostoksia varten, mutta kuuluu macaron-leivosten ystävien pyhiinvaelluskohteisiin. En ole koskaan opiskellut ranskaa, mutta yritän silti asioida parhaani mukaan paikallisella kielellä. Onnistuminen tuottaa suurta iloa, vaikkei leipomoissa tarvitakaan kuin korkeintaan kymmenen ennalta mietittyä sanaa. Löydän torin lähistöltä myös mukavan juustokaupan, jonka myyjä löytää toiveideni mukaisen vuohenjuuston nopeasti ja puhuu sujuvaa englantia. Tuoreen juuston maku tuo mieleen valkosuklaan. Huomaamme parhaan maun jo kadonneen, kun syömme kimpaleen loppuun seuraavana päivänä.

Antibesin kokemukset parantavat mielikuvaani ranskalaisista ihmisistä. Olen joskus aiemmin kokenut töykeää ja ylimielistä käytöstä varsinkin Pariisissa, mutta myös omalla asenteellaan voi vaikuttaa tilanteisiin huomattavasti. Ranskankielinen tervehdys ja ystävällinen hymy toimivat aina. Kielimuuria ei tarvitse pelätä, sillä matkailusta elävällä Rivieralla saa palvelua yleensä sujuvalla englannilla.

Nautiskelemme aamiaisista huoneemme parvekkeella. Lämpimät croissantit ja uunituore patonki ovat käsittämättömän hyviä. Alan viimein ymmärtää, miksi ranskalaiset ovat hullaantuneet patonkeihinsa. Tuotteiden laatu ja tuoreus ovat aivan eri luokkaa kuin suomalaisissa marketeissa. Myös torilta haetut hedelmät maistuvat hyvin. Valinnanvaraa riittää, mutta pidän erityisesti litteistä pêche plate -persikoista sekä aprikooseista. Aamiaisesta tulee perheellemme mukava rituaali. Lapset kantavat mielellään tavaroita parvekkeelle, emmekä pidä kiirettä nautiskellessamme torin antimista. Voisimme vain istua koko viikon syömässä näitä herkkuja ja ihailla siinä sivussa Rivieran kauneutta.

Rauhallinen Antibes sopii mainiosti lapsiperheen matkakohteeksi. Keskipäivän kuumuutta voi paeta vanhankaupungin varjoisille kujille ja uimarantakin löytyy samoilta kulmilta. Aivan vanhankaupungin reunalla sijaitseva suojainen Plage de la Gravette (kuvassa) on melko pieni ja toisinaan ahdas, mutta näyttää lapsille sopivalta. Muita vaihtoehtoja ovat hieman kauempana sijaitseva Plage du Ponteil tai Nizzan suuntaan johtavan tien varressa jatkuva pitkä hiekkarantakaistale. Ajoimme parina jo pimenneenä iltana viimeksi mainitun rannan ohitse ja näimme paikalla kalastajia sekä kokonaisia perheitä, jotka viettivät iltaa pienten pöytien ympärillä. Meille meressä uiminen ei ole mitenkään erityinen intohimo, joten tyydyimme hotellin altaisiin. Eri tasoisia rantavaihtoehtoja riittää toki runsaasti pitkin Rivieraa.

Antibesin ravintolatarjonta on runsasta, mutta ilmapiiri ei tunnu omaan makuuni liian turistiselta. Kyseessä on aito ranskalainen kaupunki, jossa voi pysähtyä seuraamaan petankkipeliä tai herkutella Crêpes Suzetteilla. Moderni Antibes levittäytyy laajalle, mutta vaeltelu on mukavinta vanhankaupungin viehättävillä kujilla. Yksi Antibesin merkittävimmistä nähtävyyksistä on Picasso-museo, joka sijaitsee keskiajalla rakennetussa Grimaldien linnassa.

Syömme useimmiten retkillä Antibesin ulkopuolella. Paras kokemus kaupungin ravintoloista on hotellimme lähettyvillä sijainnut L’Annexe, jonka terassilla nautimme hyvän kala-aterian. Tunnelmaan vaikuttaa myös tapaamamme australialaisperhe, jonka reippaasta tyttärestä lapsemme saavat mukavaa seuraa. Perheen isä kertoo yöpyneensä joskus kauan sitten Helsingin Olympiastadionin retkeilymajassa. Suomessa oli kuulemma kaunista, mutta kovin kylmää.

Viihdymme hyvin sataman vieressä sijaitsevassa Pierre et Vacances Premium Port-Prestige -huoneistohotellissa. Erityisesti lapset nauttivat uima-altaista, joita on mahdutettu mukavalle sisäpihalle useampiakin. Itse huoneet ovat hieman kuluneita, mutta ajavat asiansa. Sijainti vanhankaupungin laidalla vastaa toiveitamme täydellisesti.

Antibesin satamassa voi ihailla Rivieran huvipursien loistoa. Katselemme sivusta, kun toinen toistaan hulppeampiin paatteihin lastataan laatikoittain viiniä ja kivennäisvettä. Jahtien omistajat kiillottelevat aikansa kuluksi jo valmiiksi hohtavia metallikaiteita tai kannelle nostettuja vesiskoottereita. Sataman takana kohoaa Fort Carrén linnoitus, joka on tulevan musiikkitapahtuman vuoksi suljettu juuri sinä päivänä, kun yritämme sisään. Tähden muotoisen linnakkeen historia ulottuu 1500-luvulle. Itse Napoleon on ollut hetken aikaa vankina Fort Carrén paksujen muurien sisäpuolella.

Näen eräänä aamuna sattumalta kulkueen, jossa Neitsyt Marian patsasta, suurta ristiä ja Ranskan lippua kannetaan kohti katedraalia. Rummut soivat ja turistivoittoinen ihmismassa seuraa tapahtumien kulkua kännykkäkamerat kohotettuina. En viitsi lähteä tungeksimaan parempien kuvakulmien toivossa, vaan pysähdyn tarkistamaan paikallisten kalastajien päivän saaliin.

Aamujen lisäksi myös Antibesin illat ovat tunnelmallisia. Kuu loistaa korkealla sataman yllä ja ilma tuntuu helteen laskiessa helpommalta hengittää. Kerran ilotulitus valaisee taivaan, kun seuraamme lentokoneiden laskeutumista kohti Nizzan lentokenttää. Rivieralla tuntuu tapahtuvan aina jotain. Yöelämää löytyy Antibesin kuntaan kuuluvasta Juan-les-Pinsistä. Jos haluaa muistella jotain negatiivista, niin verenhimoiset hyttyset jättivät muistoksi ikäviä paukamia. Suosittelen siis pakkaamaan aurinkovoiteiden lisäksi myös hyönteismyrkkyä mukaan.

Matkustaminen Antibesiin on helppoa. Kaupunki sijaitsee vain parinkymmenen kilometrin päässä Nizzan lentokentältä, jonne on runsaasti suoria lentoja Helsingistä. Antibesissa lomaillessa kannattaa muistaa, että koko Riviera on täynnä houkuttelevia retkivaihtoehtoja ja tiiviin alueen välimatkat ovat lyhyitä. Rannikon kohteisiin on helppo tutustua junalla, kun taas auton vuokraaminen on kätevin keino päästä sisämaan tunnelmallisiin pikkukyliin. Ehdimme tehdä viikon aikana useita retkiä. Aiemmilta matkoiltani tutut Nizza ja Cannes tuntuvat kesähelteellä ahdistavan vilkkailta ja päivät käyvät varsinkin lapsille turhan rankoiksi. Sen sijaan vuoristoteiden varsilta löytyneet Vence ja Gourdon tarjoavat kaiken, mitä täydelliseltä matkapäivältä voi odottaa. Gourdonista olen ehtinyt jo kirjoittaakin. Lähdimme matkamme päätteeksi Antibesista vielä yhdeksi yöksi ylelliseen Monacoon. Se onkin jo toinen tarina, jonka kerron joskus myöhemmin.

Ranska
Dordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme

Lomailimme viime kesäkuussa viehättävällä Dordognen alueella Lounais-Ranskassa. Kerron nyt hieman aiempaa tarkemmin kolmesta Dordogne-joen varrella sijaitsevasta kylästä, jotka ovat Beynac-et-Cazenac, La Roque-Gageac sekä Domme.
Mainitut kylät sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan jyrkästi mutkittelevan Dordogne-joen varrella. Kaikki kolme ovat ansainneet hyvinkin paikkansa Ranskan kauneimpien kylien listalla, jonne on päässyt peräti kymmenen Dordognen edustajaa. Myös Beynac-et-Cazenacin ja La Roque-Gageacin väliin sijoittuva Castelnaud-la-Chapelle kuuluu samaan sarjaan, mutta kerroin siitä jo aiemmin jutussa Marqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna.

Beynac-et-Cazenac
Keskiaikainen kivilinna näkyy kauas Dordogne-joen laaksoon. Kalliojyrkänteen päällä kohoava mahtipontinen rakennus tuntuu hallitsevan koko ympäristöä ja näyttää heti ensi silmäyksellä kiehtovalta. Myös linnan ympärille syntynyt pittoreski Beynacin kylä on näkemisen arvoinen, joten käännän auton jokivartta seuraavalta maantieltä vanhalle kadulle, jonka varrelta löytyy pian parkkipaikkakin.

Nykyinen Beynac-et-Cazenacin kunta syntyi parisataa vuotta sitten tapahtuneessa Beynacin ja Cazenacin kuntien liitoksessa. Jokivarren Beynac tunnetaan erityisesti 1100-luvulla rakennetusta linnastaan, mutta noin kolmen kilometrin päässä uinuvassa Cazenacissa tuskin riittäisi kovin paljoa nähtävää.

Lähdemme kävelemään kohti linnaa, jonka sisätiloihin emme kuitenkaan aio tällä kerralla tutustua. Olemme hetkeä aiemmin viettäneet useamman tunnin kiehtovassa Joséphine Bakerin linnana tunnetussa Château des Milandesissa, ja yksi linnavierailu tuntuu riittävän yhdeksi päiväksi. On silti kiinnostavaa nähdä Beynacin linna ulkopuolelta ja tutustua myös sen vierestä löytyvään historialliseen yläkylään. Nousu mäen päälle on niin jyrkkä, että se tuntuu todellista matkaansa pidemmältä. Pysähdymme välillä katselemaan näkymiä vanhojen kattojen ylitse Dordogne-joen suuntaan.

Saavumme melko pian linnan muurien kupeeseen ja pysähdymme ensimmäiseen vastaan tulleeseen baariin ostamaan jäätelöä. Ihailen iltapäivän auringossa kylpevää keskiaikaista ympäristöä mustaherukkasorbetin maku suussa.

Käymme linnan sivustalla olevalla näköalapaikalla ihailemassa maisemia. Beynacin linna ja sen vankat puolustusmuurit kokivat keskiajalla levottomia aikoja varsinkin Ranskan ja Englannin välisen satavuotisen sodan eri vaiheissa. Kunnostettu linna on nykyisin suosittu turistikohde, jonka nettisivuilta löytyy lisätietoa vierailua varten.

Beynacin yläkylä on pieni, mutta kujien varrelta löytyy muutamia käsityö- ja matkamuistoliikkeitä. Suunnistamme niiden ohitse kohti tiiviin kylän ulkopuolelta löytyvää näköalapaikkaa.

Hiljaiselta näköalapaikalta kelpaa katsella maisemaa alas Dordogne-joelle. Kauempana erottuu pari linnaa ja joen mutkassa näyttää toimivan leirintäalue.

Myös näkymä Beynacin linnalle päin on varsin kuvauksellinen. Reittejä alakylälle päin ei ole kovin montaa, mutta löydämme silti eri kujan kuin tulomatkallamme. Nautimme vanhojen talojen ja mukulakivikujien kauneudesta. Myös jokimaisemaa tekee mieli pysähtyä katselemaan aina uudelleen.

Beynac sopii täydellisesti leppoisaan iltapäivän viettoon, sillä kylän kauneus on jo itsessään riittävä nähtävyys. Dordognen kesäkuussa viehättää myös hiljaisuus, sillä näemme muita ihmisiä vain harvakseltaan. Toisaalta tunnelmassa on myös ripaus turistisuutta, koska paikallisasutuksen sijasta vanhoissa kivitaloissa näkyy käsityöpuoteja ja muita vastaavia yrityksiä. On hyvä muistaa, että ilman turismia ja kakkosasuntojen ostajia nämä kylät olisivat tuskin nykyisessä kunnossaan.

Kalliojyrkänne tekee Beynacin rakenteesta erikoisen, sillä alue jakautuu ylempään osaan linnan ympärille sekä jokivarren alakylään. Jokivarressa on miellyttävä kävelytie, jonka varrelta voi katsella melojia sekä turistiristeilyjä tekeviä gabarre-aluksia. Kävelemme vielä kappaleen matkaa ja olemme kiitollisia satunnaisista pilvistä, jotka varjostavat yhä vain kuumasti porottavaa aurinkoa.

Alhaalta jokirannasta näkee hyvin, kuinka huiman kalliokielekkeen päällä linna kohoaa. Ruokaravintolat ovat vielä kiinni ennen päivällisajan alkamista, joten palailemme hiljalleen parkkipaikan suuntaan. Ohitamme matkan varrella kolme kissakaverusta, jotka syövät matalan kivimuurin päälle tarjoiltua ruokaa. Paikallinen nainen kertoo pitävänsä kulkukissoista huolta ja rokotettujakin katit kuuluvat olevan. Tämän ymmärtäminen onnistuu kovin heikollakin ranskan taidolla.

La Roque-Gageac
La Roque-Gageac sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Beynacista. Kylä on rakentunut joen pohjoisrannalle korkean kallioseinämän alle. Poikkeuksellinen sijainti ja vanhat kivitalot tekevät La Roque-Gageacista hyvin kuvauksellisen. Joen ja kallion välissä ei ole valtavasti tilaa, joten kylä on varsin pieni. Jokirantaa seuraavan maantien lisäksi hieman ylempänä kulkee pari samansuuntaista kujaa.

Tien varrelta löytyy suuri parkkipaikka, jonne jätämme automme. Dordognen kylien parkkipaikat ovat pääsääntöisesti maksullisia, kun taas Château des Milandesin tai Marqueyssacin puutarhan kaltaisten nähtävyyksien pysäköintialueet ovat ilmaisia. La Roque-Gageacin perinteiset perjantaimarkkinat ovat saapuessamme jo päättymäisillään, mutta tarjolla olisi vielä makkaroita, juustoja, viiniä sekä muita seudulla tuotettuja elintarvikkeita.

Läheiseltä laiturilta pääsisi gabarre-aluksella tehtävälle jokiristeilylle, mutta emme aio nyt lähteä vesille. Tutkimme parin matkamuistomyymälän valikoimia, minkä jälkeen siirrymme pian lounaalle sopivalta vaikuttavaan Le Patio -ravintolaan.

Ravintolan sisäpiha tuntuu viihtyisältä ja palvelu on oikein ystävällistä. Täällä päin Ranskaa on tarjolla yleensä aina ankkaa, ja oma valintani onkin tällä kerralla runsaiden lisukkeiden kera tarjottu ankkavarras. Annos on oikein maukas.

Joen vartta seuraavan maantien varrella on muutamia kauppoja sekä ravintoloita. Kävelemme jokea seuraten kohti Château de la Malartrieta, joka on kaunis pieni linna kylän laidalla. Linna ei ole avoinna yleisölle, mutta sen voi vuokrata korkeintaan 16 hengen ryhmän majoitukseen.

Kävelen hieman Château de la Malartrien ohitse ja käännyn katselemaan jokimaisemaa La Roque-Gageacin keskustaan päin. Vanhat talot ja vehreä luonto näyttävät upeilta, vaikka päivän sää pysytteleekin kovin pilvisenä.

Palaamme takaisin päin kalliojyrkänteen vieressä kulkevaa kujaa pitkin. Korkea kallio näyttää komealta, mutta se luo myös oman vaaransa asutuksen ylle. Pysähdymme tavaamaan ranskankielistä kylttiä, jossa kerrotaan, kuinka osa kalliosta romahti tammikuussa 1957. Useita taloja tuhoutui ja raunioista löytyi kolme kuolonuhria. Samalla kylän ohittava tie jouduttiin sulkemaan kahdeksi vuodeksi ja pelättiin, toipuisiko La Roque-Gageac koskaan entiselleen.

Pienellä kylällä on pitkä historia. Korkealla kallioseinämän keskellä on kiveen louhittu La Roque-Gageacin linnoitus, jonne voisi kiivetä pitkiä portaita pitkin. Pääsymaksu aikuisilta on tätä kirjoittaessani seitsemän euroa. Ryhmämme ei innostu lähtemään portaisiin, joten linnoitusvierailu jää tällä kerralla väliin. Muinaiselta tähystyspaikalta olisi varmasti hienot maisemat ympäristöön, vaikka toisaalta uskon ettei näkymä voi mitenkään olla parempi kuin Marqueyssacin roikkuvista puutarhoista.

Pysähdymme vielä syömään jäätelöt jokimaisemaa ihaillen, kunnes kuja laskeutuu paikalliselle kirkolle. Église Notre-Dame de La Roque-Gageac on pieni mutta kaunis rakennus, josta jäävät mieleen alttarin yläpuolella ympyrää lentävät pääskyset.

Kirkon vieressä on kylän erikoisuus, nimittäin subtrooppinen puutarha. Paikallinen ilmasto soveltuu yllättävänkin eksoottisille kasveille, joten saamme kävellä hetken bambujen, palmujen sekä banaanipuiden keskellä.

Vaikka La Roque-Gageac on pieni kylä, löytyy sieltä lyhyessäkin ajassa monenlaisia tunnelmia sekä mieleenpainuvaa nähtävää. Meiltä kuluu kylässä ruokailuineen reilut kolme tuntia, vaikkemme lähteneet jokiristeilylle tai kiivenneet linnoitukselle. La Roque-Gageacin kauneus ja kiireetön tunnelma jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

Domme
Dommen sijainti on naapureihinsa verrattuna sikäli erilainen, että koko kylä sijaitsee korkean mäen päällä eikä virran varrella. Tarjolla on kuitenkin hienoja maisemia alas Dordogne-joen laaksoon. Dommen keskusta on edellä mainittuihin kyliin verrattuna paljon suurempi, sillä täällä on useita eri suuntiin kulkevia kujia ja katuja.

Auto jää täälläkin maksulliselle parkkipaikalle, josta suuntaamme kohti muurien ympäröimää keskustaa. Saavumme pian mahtipontiselle Porte des Tours -portille, jonka kautta pääsemme tutustumaan Dommen kujiin.

Domme vaikuttaa muiden käymiemme kylien tapaan varsin hiljaiselta. Vain kauppojen reunustamalla vilkkaimmalla kadulla sekä keskusaukiolla näkyy kerralla useampia ihmisiä. Kivimuureja ja talojen seinustoja koristavat kauniisti kukkivat ruusut.

Kylän päänähtävyys on aivan keskustan alta löytyvä luolasto. Sisäänkäynti tapahtuu keskusaukiolta, jonne kerääntyy parinkymmenen ihmisen ryhmä opastettua kierrosta varten. Ostamme liput aukiolla olevasta toimistosta ja ehdimme sopivasti mukaan pian alkavalle kierrokselle. Sisälle luoliin pääsee vain ranskaksi opastettuna, mutta mukaan saa englanninkielisen infolappusen. Kierrosten aikataulu kannattaa tarkistaa etukäteen netistä. Opastukset ovat noin kolmen vartin mittaisia ja valokuvaaminen maan alla on ehdottomasti kielletty.

Dordognen alueella on paljon erilaisia luolia, mutta tuntuu hämmästyttävältä löytää suuri tippukiviluolasto aivan Dommen keskustan alapuolelta. Tippukiviä on paljon ja kierroksen varrelle jää useita eri kokoisia luolasaleja. Näemme muutaman lepakonkin, mutta niitä ei lennä vastaan kovin montaa. Ohjelmaan kuuluu muutaman minuutin mittainen taidehetki, jonka aikana erästä luolan salia valaistaan värivaloin pianomusiikin säestämänä. Lopuksi noustaan hissillä matkamuistokauppaan, joka sijaitsee Dommen parhaiden näköalapaikkojen läheisyydessä.

Kylän laidalta avautuu upeita näkymiä kauas Dordogne-joen laaksoon. Pysähdymme useampaan kertaan katselemaan vehreitä kukkuloita ja viljelysmaita. Tässä Ranskan kolkassa viehättävät niin maisemat kuin tunnelmakin.

Lounasaika alkaa olla pian ohitse, joten on paras pysähtyä syömään ensimmäiseen auki olevaan ravintolaan. Le Belvédère sijaitsee nimensä mukaisesti näköalapaikalla, ja on kaikesta päätellen turisteille suunnattu. Hinnoissa onkin hieman maisemalisää, mutta ruoat maistuvat meille hyvin. Ravintola on saapuessamme lähes tyhjillään, joten palvelukin toimii ripeästi. Voisin silti kokeilla seuraavalla kerralla jotain perinteisempää ravintolaa Dommessa.

Ohitamme vielä kerran keskusaukion, jonne on taas kerääntynyt uusia ihmisiä luolakierrosta varten. Jatkamme aukion kulmalta alamäkeen viettävälle Dommen eräänlaiselle pääkadulle Grand Ruelle, jonka varrella on paikallisia tuotteita myyviä putiikkeja.

Puodeissa näkyy mukavannäköistä keramiikkaa sekä esimerkiksi hienoja takorautaesineitä, mutta tuliaisostokset jäävät tällä kerralla tekemättä. Myös elintarvikkeita on tietenkin runsaasti tarjolla. Dordognessa ollaan ylpeitä erityisesti hanhenmaksasta, jota mainostetaan monessa putiikissa.

Olemme jo lähdössä pois Dommesta, kun teen vielä pienen kierroksen sivukujilla. Täällä nenään tulee herkullisen makea tuoksu. Eräässä puodissa myydään uunituoreita Cannelés de Bordeaux -leivoksia, ja niitä täytyy tietenkin ostaa pussillinen mukaan. Vietimme juuri ennen Dordogneen saapumista muutaman päivän miellyttävässä Bordeaux’n kaupungissa, josta nämä herkulliset leivokset ovat levinneet ympäri maailman.

Olemme tehneet mukavan kierroksen Dommen kauniilla kujilla. Jokainen Dordognen kylä on hurmannut meidät omalla tavallaan. Tätä Ranskan lounaisosasta löytyvää aluetta on helppo kutsua pikkukylien ystävän paratiisiksi.
Ranska
Marqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna

Näyttävä Marqueyssacin puutarha sekä jykevä Castelnaudin linna ovat hienoja nähtävyyksiä Dordognen alueella Ranskassa. Kohteet sijaitsevat lähellä toisiaan ja niihin myydään jopa yhdistelmälippuja, joten mahdutin ne nyt samaan juttuun.
Vietimme kesäkuussa noin puolitoista viikkoa Dordognessa, jossa nautimme rennosta elämästä maaseudulla ja tutustuimme moniin kauniisiin kyliin. Yhden aurinkoisen päivän ohjelmaan kuului retki mielenkiintoiseen Marqueyssacin puutarhaan sekä sen lähistöllä sijaitsevaan Castelnaudin linnaan.

Marqueyssacin puutarha
Les jardins suspendus de Marqueyssac eli Marqueyssacin riippuvat puutarhat sijaitsevat Dordogne-joen rannoilta kohoavan kallioisen mäen päällä Beynac-et-Cazenacin ja La Roque-Gageacin kylien välissä. Nimessä lienee viittaus antiikin ajan seitsemään ihmeeseen kuuluneisiin Babylonin riippuviin puutarhoihin, jotka nekin ilmeisesti sijaitsivat samaan tapaan korkealla paikalla.

Ostamme Marqueyssacin puutarhaan saapuessamme yhdistelmäliput, joihin kuuluu sisäänpääsy myös Castelnaudin linnaan. Molempien restauroinnista nykyiseen kuntoon sekä avaamisesta yleisölle vastasi sama Rossillonin suku. Marqueyssacin puutarhan laidalta aukeaa hieno näkymä Castelnaudin linnalle päin.

Tilan historia ulottuu 1600-luvun lopulle, jolloin Aurinkokuninkaana tunnetun Ludvig XIV:n neuvonantaja Bertrand Vernet de Marqueyssac rakennutti paikalle pienen linnan. Nykyisin Marqueyssacin linna on jäänyt sen vierestä alkavaan suureen puutarhaan verrattuna sivuosaan, eikä rakennuksessa tunnu tarpeelliselta kuluttaa kovin paljoa aikaa.

Kurkkaamme joka tapauksessa sisälle linnaan, jonka muutamiin avoinna oleviin huoneisiin voi tutustua omaan tahtiin. Château de Marqueyssac edustaa nykyisessä asussaan 1800-luvun alkupuolen ranskalaista luksusasuntoa.

Puutarhojen näyttävin osa on sisäänkäynnin lähettyviltä löytyvä alue, joka koostuu muotoon leikatuista puista ja pensaista. Se sai alkunsa vuonna 1861, kun linnan perinyt Julien de Cerval istutti pihamaalle tuhansia puksipuita, joita alettiin leikata erilaisiin muotoihin. Puutarhat olivat de Cervalille suuri intohimon kohde, ja hän käyttikin elämänsä viimeiset kolme vuosikymmentä Marqueyssacin puutarhan kehittämiseen. Tilalla harrastettiin myös maanviljelystä.

Taitavasti leikatut puut ja pensaat muodostavat hauskoja muotoja varsinkin, kun niitä katsoo laajempana kokonaisuutena. Marqueyssacin puutarha lienee parhaimmillaan heinä- ja elokuun torstai-iltoina, jolloin täällä järjestetään romanttisia teemailtoja. Puutarha valaistaan silloin kynttilöin ja kuultavissa on elävää musiikkia.

Puutarha ehti olla vuosikymmenten kuluessa huonossakin kunnossa, kunnes tilan hankkinut Kléber Rossillon palautti sen nykyiseen loistoonsa. Marqueyssacin puutarhat avattiin hänen toimestaan turistinähtävyytenä maaliskuussa 1997.

Pysähdymme lounaalle puutarhan ravintolaan. Monella muullakin on nälkä samaan aikaan, joten joudumme jonottamaan vapaata pöytää tovin verran. Kesäkausi on vasta alkamassa ja tarjoilijavajaus viittaa siihen, ettei ravintolassa olla vielä varauduttu suureen kävijämäärään. Saamme lopulta hyvän pöydän, josta on hieno maisema Beynacin linnan suuntaan. Viereemme muurin päälle asettuu pian suuri riikinkukko, joka viihtyy paikoillaan melkein koko ateriamme ajan.

Listalta löytyy esimerkiksi salaatteja, quiche-piiraita ja lämpimiä voileipiä. Aikaa kuluu odottamaamme enemmän, mutta olemme kevyeen lounaaseen muuten tyytyväisiä.

Puutarhaan mahtuu paljon muutakin kuin sisäänkäynnin lähistöllä sijaitsevat muotoon leikatut pensaat, sillä alueella on kokoa noin 22 hehtaaria. Puutarha onkin suunniteltu erityisesti kävelyretkiä varten, ja alueella risteilee yhteensä kuuden kilometrin verran erilaisia polkuja.

Kallion päällä sijaitseva puutarha on muodoltaan pitkä mutta kapea, joten käytännössä tarjolla on kolme samansuuntaista pääreittiä, joista voi valita mieleisensä menomatkalle ja palata vaikkapa eri polkua pitkin takaisin. Pääreittien välillä voi myös liikkua poikittaisia polkuja pitkin. Kaikki tiet eivät vie täällä Roomaan, vaan ne johtavat puutarhan parhaalle näköalapaikalle.

Vehreä ympäristö miellyttää, mutta mitään varsinaista kukkaloistoa tässä puutarhassa on turha odottaa. Polkujen vieressä kulkee usein muotoon leikattuja pensasaitoja ja välillä voi sukeltaa vaikka eräänlaiseen vihreään tunneliin.

Lähdemme kulkemaan puutarhan poluista keskimmäistä, joka on nimetty Korkeuksien kävelyksi. Valitsemamme polku polveilee pieneltä kukkulalta toiselle, joten matkan varrella on lyhyitä mutta jyrkkiä nousuja ja laskuja.

Vaikka ravintolassa olikin ruuhkaa, vähenee väki sitä mukaa mitä kauemmas linnalta ehdimme. Näemme matkan varrella pari kivistä rakennusta sekä jonkin verran näköaloja laaksoon. Matkan varrelle jää myös lasten leikkipaikka keinuineen ja pari leikkeihin sopivaa puumajaa.

Päämääränämme on vajaan kilometrin päässä linnalta sijaitseva näköalapaikka, josta kelpaa ihailla maisemaa Dordogne-joelle ja sen mutkassa sijaitsevaan La Roque-Gageacin kylään. Maisemaa on kehuttu yhdeksi Dordognen parhaista, ja sitä se varmasti onkin.

Jyrkänteen päälle rakennettu näköalaparveke sijaitsee noin 130 metriä joen yläpuolella. Ihailemme maisemaa kaikessa rauhassa ja käännymme sitten näköalapaikalta takaisin linnalle päin.

Kuljemme nyt puutarhan joenpuoleista reunaa seurailevaa Kallioreittiä pitkin. Tämä polku on selvästi edellistä helppokulkuisempi ja nopeampi. Näemme matkan varrella muun muassa pienen mutta kauniin vesiputouksen.

Reitin varrella on myös paljon hauskanmuotoisia kalkkikivikallioita. Koska polku seurailee jyrkänteen reunaa, ovat laaksomaisematkin suurimman osan ajasta avoimempia kuin menomatkalla. Puutarhavierailu on oikein miellyttävä kokemus, sillä saamme kävellä vaihtelevalla alueella ja nauttia luonnon kauneudesta monin tavoin.
Lisätiedot: marqueyssac.com

Castelnaudin linna
Puutarhasta on vain parin kilometrin matka Dordogne-joen vastarannalle Castelnaud-la-Chapellen kylään, joten pääsemme autolla perille muutamassa minuutissa. Maksulliselta parkkipaikalta kävellään ensin lyhyt mutta jyrkkä alamäki kylälle, minkä jälkeen edessä on nousu ylös Castelnaudin linnalle. Pysähdymme varjoisan kujan varrelle syömään jäätelöt. Jykevä linna kohoaa vaikuttavana hahmona pienen kylän yläpuolella.

Olemme liikkeellä kesäkuisena arkipäivänä ja iltapäivä on ehtinyt jo melko pitkälle. Yllätymme siitä, kuinka hiljaista Castelnaud-la-Chapellen kylällä on. Linnan sisäänkäynnille ei tarvitse jonottaa, eikä paikalla näy kuin muutamia matkailijoita.

Rauhallisuus on tietysti hyväkin asia, mutta toisaalta ilmapiiri on kovin erilainen kuin niinä vilkkaina päivinä, kun linnassa järjestetään erilaisia tapahtumia. Silloin tunnelmaa luovat keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet ihmiset ja teemaan sopivat näytökset.

Kierrämme linnan sisätilat perusteellisesti mutta melko nopeasti läpi. Linnassa toimii keskiaikaiseen sodankäyntiin keskittyvä museo, jossa on esillä pyssyjä, miekkoja, haarniskoita ja muita vastaavia esineitä. Nähtävillä olisi myös pari paikalliseen historiaan liittyvää videota. Sota-aiheinen teema jatkuu pihamaalla, jonne on koottu esimerkiksi katapultteja.

Nykyinen Château de Castelnaud rakennettiin aiemmin tuhotun linnan paikalle 1200-luvulla, ja se koki keskiajan melskeissä monia eri vaiheita. Linna päätyi 1300-luvulla Caumontin aatelissuvulle, joka oli englantilaisten puolella satavuotisessa sodassa ranskalaisia vastaan.

Castelnaudin linna ehti pitkän konfliktin aikana olla lähinnä juonittelujen seurauksena useampaan kertaan molempien osapuolten hallussa, kunnes Ranskan kuninkaan Kaarle VII:n joukot karkottivat englantilaiset lopullisesti kolmeviikkoisen piirityksen jälkeen vuonna 1442.

Linna palasi satavuotisen sodan jälkeen Caumontien käsiin. He vahvistivat Castelnaudia entisestään, mutta rakennuttivat lähistölle Milandesin linnan, josta tuli aatelisille Castelnaudia miellyttävämpi asuinpaikka. Julkaisin tuosta linnasta jo aiemmin jutun Château des Milandes – Joséphine Bakerin linna.

Tänne Castelnaudin linnaan jäi Milandesin valmistumisen jälkeen vain kourallinen sotilaita, kunnes 1500-luvun jälkimmäisen puoliskon uskonsodat vaativat paikalle jälleen lisää joukkoja. Pelätty sotapäällikkö Geoffroy de Vivans puolusti kotikylänsä linnaa ja protestanttisia Caumonteja sekä kylvi ympäristöön kauhua.

Caumontit selvisivät uskonsodista, mutta heidän aikansa tällä seudulla päättyi vuoden 1789 vallankumoukseen, jonka seurauksena he joutuivat pakenemaan Ranskasta. Linna muuttui louhokseksi, jonka kiviä purettiin pala palalta muihin käyttötarkoituksiin.

Château de Castelnaud pelastui rappiolta 1960-luvulla, kun sen hankkinut Rossillonin suku käynnisti mittavat restaurointityöt. Linna julistettiin kansalliseksi monumentiksi ja korjausurakka saatiin valmiiksi vuonna 1985, jolloin Château de Castelnaud avattiin museona. Nykyään se on avoinna ympäri vuoden ja kävijämäärällä mitattuna koko Lounais-Ranskan suosituin linna.

Linnan parasta antia ainakin meille taitavat olla maisemat Dordogne-joen laaksoon. Muureilta on upeat näkymät kauas eri ilmansuuntiin. Dordognen alue on kaunista kumpuilevaa seutua, jossa riittää keskiaikaisia kyliä, linnoja, luolia ja aitoa ranskalaisen maaseudun tunnelmaa. Kallion päälle rakennetut Marqueyssacin puutarhat erottuvat yllä olevan kuvan vasemmassa yläkulmassa.

Muutaman kilometrin päässä häämöttää Beynacin linna, jota vastustamaan Castelnaudin linna alun perin rakennettiin. Beynac pysyi satavuotisessa sodassa Ranskan puolella, joten se oli enimmäkseen Englantia kannattaneen Castelnaudin arkkivihollinen. Pitkästä vihanpidosta huolimatta linnojen välillä ei koskaan käyty suoraa taistelua.

Castelnaud-la-Chapellen kylä on valittu Ranskan kauneimpien listalle. Paikan viehätys perustuu hyvin pitkälti linnaan, sillä muurien juurelle levittäytyvä keskiaikainen kylä on kovin pieni. Linnavierailun jälkeen tekemämme kierros pittoreskeilla kujilla jää lyhyeksi, sillä kiinnostavaa nähtävää on vain suppealla alueella.

Retkipäivä on ollut hyvin antoisa, sillä Marqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna ovat hienoja vierailukohteita. Niiden lisäksi suosittelen lähistön nähtävyyksistä myös Château des Milandesia. Seudun kauneimmista kylistä Beynac-et-Cazenac, La Roque-Gageac sekä Domme sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan Dordogne-joen rannalla. Noista kolmesta kylästä on tulossa oma yhteinen blogijulkaisunsa myöhemmin.
Lisätiedot: castelnaud.com
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sitten
Kaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
Kohteena maailma / Rami
27.3.2016 at 4:10
Itse olen ollut viikon Antibesissä n. 25 vuotta sitten. Käytännössä majoituimme siellä, muuten aika vierähti ”Ranskan rivieran” golfkentillä ja illat kasinoissa ympäri rannikkoa. Mikäli mielikuvani Antibesista osuu oikeaan, niin siihen aikaan siellä oli satamassa Välimeren upeimmat yksityisjahdit. Miehistöt päivystivät laiturilla, mikäli veneen omistaja sattuisi edes kerran vuodessa tulemaan paikalle. Ainakin silloin Monacon, Nizzan ja Cannessin satamissa olevat veneet näytti lähinnä sillipurkeilta Antibesin jahteihin verrattuna.
Itsellä tekisi mieli mennä viikon-kahden lomalle Provenceen. Maisemat, ruokakulttuuri ja miksei golfikin on siellä huippuluokkaa tänäkin päivänä. Aivan samoin, kuin 25 vuotta takaperin.
Mika / Lähtöportti
28.3.2016 at 16:18
Mäkin kävin parikymppisenä Rivieralla, mutta Antibes jäi silloin väliin. Majailtiin Nizzassa, josta löytyi mukavasti vilskettä siinä elämäntilanteessa. Tuli käväistyä Nizzassa Ruhlin kasinolla ja toki myös Monte Carlon kasinolla. Antibesin satamassa on edelleen huimia veneitä, mutta noin äkkiä nähtynä sanoisin että ainakin Monacosta löytyy vielä näyttävämpiä aluksia. Haluaisin itsekin tutustua Provenceen kunnolla. Camargue, Verdonin rotko, Pont du Gard, Arles, Avignon, Marseille, Aix-en-Provence, mitä kaikkea siellä suunnalla nyt onkaan…
Maarit
27.3.2016 at 10:19
Tästä tuli mukava fiilis, alkoi ihan tehdä mieli lomalle lämpimään! En ole koskaan käynyt Ranskassa, ja syystä tai toisesta maa ei ole kuulunut oikeastaan milloinkaan haavekohteisiin. Todella kauniita ja ihastuttavia kujia kuvissa, ja tuollaiset torit ovat hokuttelevia. Omassa arjessa ruokaostokset tulee tehtyä pikaisesti lähikaupassa, joten ajatukset lähtivät kertomuksesi mukana laukkailemaan, että millaista olisi elää jossain ranskalaisessa pikku kylässä ja käydä hakemassa tuoreet raaka-aineet vaikka aamupalalle läheiseltä torilta. Täytyypä laittaa Antibes muistiin, Nizzaan on usein edukkaita lentoja!
Mika / Lähtöportti
28.3.2016 at 16:30
Kiva kuulla, että Antibes alkoi houkuttamaan. Mäkin olen suhtautunut Ranskaan pienellä varauksella, vaikka olen siellä muutamia kertoja käynytkin. Ikuisena Italian ystävänä kutsun ranskalaisia itsekin ”alppientakaisiksi serkuiksi”, mutta varsinkin tämä tuorein reissu oli kaikin puolin positiivinen kokemus. Enpä itsekään kotioloissa keskity ruokaostoksiin tuolla lailla, mutta maassa maan tavalla. Tori on hyvä paikka tutustua ranskalaiseen kulttuuriin, jossa ruoalla on iso osa. Jos viihtyy vilkkaassa kaupungissa, niin Nizzaan majoittuminenkin on hyvä vaihtoehto. Omaan makuun rauhallisempi Antibes tuntuu kuitenkin tällä hetkellä sopivammalta.
Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
27.3.2016 at 22:19
Oi Antibes, oi kyllä <3 Edellisestä Ranskan-reissusta on luvattoman kauan, mutta voi kuinka kaipaankaan noita toreja, leipomoita ja muita erikoismyymälöitä. Laadun päälle nuo ihmiset todellakin ymmärtävät, vaikka hieman huvittuneena seurasin eräänkin Ranskassa vietetyn joulun aikoihin sitä tilausten tekemistä joka kauppaan erikseen ja sitten niiden noutoa… mutta miksi ihmeessä tyytyä huonompaan jos tietää mistä sitä priimaa saa 🙂
Mika / Lähtöportti
28.3.2016 at 16:48
Se on kieltämättä huvittavaa, miten paljon vaivaa siellä nähdään herkkujen saaamiseksi pöytään. Tuskinpa jaksaisin itsekään panostaa kovin pitkään. Mutta tosiaan, kun maistaa vaikka vaan kunnon uunituoretta patonkia, niin onhan siinä ihan huimaava ero perusleipään. Juurikin noin, miksi tyytyä huonompaan jos priimaakin saa 🙂 Vaikeaa kuvitella matkaa Ranskaan ilman herkkuja. Vaikea kuvitella matkaa Pariisiin ilman Hédiardin ja Fauchonin putiikkeja.
Henna /suurin onni
27.3.2016 at 22:55
Voi Mika, mistä sinä viikko toisensa perään taiot näitä idyllisiä pieniä paikkoja esiteltäväksi blogiin! 😀 Ihana tunnelma jälleen, erityisesti kuvat torilta viehättivät, nuo maustelaarit ovat kyllä maasta huolimatta kuvaajan ystävä! Kovin houkuttelevasti kuvasit myös patonkeja ja tuoreita hedelmiä… Varsinkin nyt meidän Minireissumiehen kanssa matkustaessa olen huomannut, että ruokailu (oma siis) on noussut yhä suurempaan osaan matkalla, sillä aikaa kaiken maailman extreme-sähellykselle ei enää ole samalla tavoin kuin aiemmin. Mutta vauva kyllä kulkee ravintoloissa mukana, joten melkoisia gourmet-matkoja on tullut tehtyä.
Olen itse käynyt Rivieralla vain kerran, 18-kesäisenä 3 viikon kielimatkalla Cannesissa. Sieltä käsin reissattiin seutua kattavasti, mutta jos muistan oikein, niin Antibes jäi väliin. Johan siitä on muutenkin jo tovi vierähtänyt, joten ehkäpä joku vuosi päädymme sinne suunnalle lomalle.
Mika / Lähtöportti
28.3.2016 at 17:00
Kiitos Henna! 😀 Mulla on melkoinen arkisto matkakertomuksia, joista muokkaan blogiin sopivia juttuja. Tykkään pienistä paikoista ja niistä on myös helpompi koostaa jotain järkevää blogiin kuin miljoonakaupungeista. Hienoa, että Minireissumies saa tottua maailman ravintoloihin ja matkustamiseen pienestä pitäen, siitä on hyvä jatkaa! Tuo kielimatka Cannesiin kuulostaa unohtumattomalta kokemukselta! Lomailin parikymppisenä vajaat kaksi viikkoa Nizzassa, mutta Antibes jäi silloin väliin itseltänikin. Meidän perheelle Antibes tuntui nyt oikein sopivalta matkakohteelta, vaikka onhan noita hyviä vaihtoehtoja paljon muitakin 🙂
Titta / IKILOMALLA
28.3.2016 at 22:29
Perhe varmaan ollut onnesta soikeana, kun tuoreet aamiaisherkut saapuvat omalle aurinkoiselle parvekkeelle! Kuulostaa ihanalta tavalta aloittaa aamu – suorastaan täydelliseltä lomapäivältä!
Itselle Nizzan ruuhkat ovat tuttuja, kuin myös Monacon öky hintataso… Antibes kuulostaa paljon rentouttavammalta lomakohteelta näihin verrattuna.
Kiitos mukavan rauhallisesta lomatarinasta, toi mukavasti lämpöä Uuden-Seelannin syksyiseen aamuun.
Titta / IKILOMALLA matkablogi
Mika / Lähtöportti
29.3.2016 at 22:33
Kyllähän nuo herkut perheelle kelpasi 🙂 Antibes on nimenomaan rentouttavampi Nizzaan tai Monacoon verrattuna. Monacon loistoa on kiva käydä katsomassa, mutta en viihtyisi kovin pitkään, jo tuosta hintatasostakin johtuen. Hauskaa syksyn jatkoa teille! 🙂
Annika | Travelloverblogi
30.3.2016 at 16:36
Antibesista minulla on ollut vaikutelma vain ökyrikkaiden näyttäytymispaikkana, mutta ilmeisesti käsitykseni on väärä. 🙂 Minulla on, kuten sinullakin oli ollut, kuva ranskalaisista töykeinä. Siksi en koe Ranskaa kovin houkuttelevaksi matkailumaaksi. Muutama vuosi sitten pitkä viikonloppu Nizzassa ei ollenkaan ollut toiveideni mukainen. Ehkä vielä pitäisi yrittää. Majapaikka jostain muualta, vaikka Antibesista ja sitten päiväretkiä muualle. Esimerkiksi viikoksi tuosta kaupungista yksinään ei taida riittää?
Mika / Lähtöportti
31.3.2016 at 22:29
Satamassa näkyi kyllä ökyveneitä, mutta vanhassakaupungissa ja sen lähialueilla tuli vastaan ihan tavallista kansaa. Me ei lopulta käyty ollenkaan Cap d’Antibesin niemellä, josta käsittääkseni löytyy hulppeita huviloita, tai Juan-les-Pinsissä. Sikäli kun voi yleistää, niin ranskalaisten töykeys on kokemusteni mukaan vähentynyt niiden parinkymmenen vuoden aikana, milloin olen Ranskassa muutaman kerran käynyt. Pelkästään Antibesissa ei riitä nähtävää kovin moneksi päiväksi, mutta retkimahdollisuuksia ympäristöön on tosiaan paljon. Sisämaassa riittää kauniita kyliä ja esimerkiksi Verdonin rotkoakin voi käydä päiväretkellä katsomassa.
Elina | Vaihda vapaalle
1.4.2016 at 16:53
Tuli tunne, että tekisi mieli todellakin asustella Antibesissä viikko tai mielellään useampikin ja käydä samalla tavalla aamuisin hakemassa tuoretta patonkia ja hedelmiä parvekkeelle aamupalapöytään. Kuulostaa niin ihanalta ja rentouttavalta. Samoin tuollaiset päiväretket ympäröille paikkakunnille. Vaikka Ranskassa on tullut käytyä pariin otteeseen, on Riviera vielä kokematta, mutta nyt se alkoi kiinnostaa taas hieman enemmän. Kiitos! 🙂
Mika / Lähtöportti
4.4.2016 at 21:47
Kyllä tuolla oikein mukavaa elämää voi viettää, joten suosittelen! Rivieran etuna on tosiaan lyhyet välimatkat, eli kiireettömänkin aamun jälkeen ehtii vielä vaikka minne. Mulle tuli tuolla vähän sellainen olo, että miksei tällaista reissua tajuttu tehdä jo aikaisemmin 😀
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
2.4.2016 at 0:18
Tästä postauksesta jää todellakin vahvimpana mieleen nuo ruoat. Oi että, nuo ruoat, nuo leivät, nuo tunnelmat! Minua aina harmittaa näissä leipämaissa että tarvitse gluteenitonta, koska muistan vielä ajalta ”ennen vanhaa” kun vielä pystyin syömään normaalisti miten ihanaa oli ostaa lähileipurista matkalla tuoretta leipää aamiaispöytään. Kaipaisin niin noita pieniä arjen iloja Suomeenkin, kivijalkakauppoja asuinympäristöihin, joista hakea matkalla töihin mukaan pientä evästä, viikonloppuaamuisin aamupalapöytään tuoretta.
Aamuhetket yksi on parhaita. Pitäisi useammin jaksaa nousta ylös ajoissa ja lähteä kiertelemään. Aamujuoksulenkinkin jälkeen on kotona ihana tulla energisenä uuteen päivään.
Olen jo rakastunut kertaalleen Nizzaan, miksen siis myös Antibesiin joskus tulevaisuudessa.
Mika / Lähtöportti
4.4.2016 at 22:10
Ajoissa herääminen ei ole aina helppoa, mutta tuolla se todellakin kannatti. Olen ihan samaa mieltä, että tuollainen kivijalkakauppojen kulttuuri olisi mahtavaa saada Suomeen. Ranskalainen elämäntapa ja suhtautumien ruokaan on kuitenkin harmittavan kaukana siitä, mitä meillä Suomessa on. Onneksi maailma muuttuu ja Suomi kansainvälistyy, ehkä joskus tulevaisuudessa…
Jos nyt en ihan rakastunut, niin ainakin tykkäsin Nizzasta paljon, kun lomailin siellä nuorempana. Elämää riitti päivin ja öin. Pienempi ja rauhallisempi Antibes vastasi taas nyt lasten kanssa paremmin toiveisiin.
Mikko
2.4.2016 at 15:38
Mainio juttu! Täytyy laittaa matkaideoihin muistiin!
Mika / Lähtöportti
4.4.2016 at 22:18
Uskon kyllä, että voisitte viihtyä tuolla! Nizzaa pienempi paikka tuntui lasten kanssa onnistuneelta valinnalta, varsinkin keskikesän helteillä.