Seuraa somessa

Suomi

Elämyksiä Suomen länsirannikolla

Julkaistu

-

Viikon mittainen roadtrip Suomen länsirannikolla tarjosi paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Idylliset puutalokaupungit sekä merellinen tunnelma sävyttivät matkaamme Naantalista Ouluun saakka.

 Matkan Limingan osuus yhteistyössä Visit Limingan kanssa, muuten omakustanteinen.

Olen asunut koko ikäni Uudellamaalla ja käynyt silloin tällöin sukuloimassa Itä-Suomessa, mutta maamme läntiset osat ovat jääneet niin itselleni kuin vaimollenikin vieraaksi alueeksi. Haluamme korjata tilannetta, joten varaamme viikon aikaa ja käännämme auton nokan kohti länsirannikkoa. Mukana ovat tietenkin myös 8- ja 6-vuotiaat tyttäremme.

suomi_naantali_02


Seurailemme Pohjanlahden Rantatietä Naantalista Ouluun saakka. Ajamme välillä majakan kuvilla merkittyä reittiä, mutta oikaisemme toisinaan nopeammalle valtatielle. Matkan varrella näkee merenrantaa yllättävän harvoin, joten mistään maailmanluokan maisematiestä ei kannata puhua. Elämyksiä on kuitenkin odotettavissa, kun reitiltä kurvaa kohti rannikon kaupunkeja ja satamia.

suomi_naantali_01


Aloitamme matkan tutulla taipaleella Naantaliin. Kaunis kaupunkikuva, Muumimaailma ja tällä hetkellä suljettu Väskin seikkailusaari ovat houkutelleet meidät näihin maisemiin jo yhdeksänä peräkkäisenä kesänä. Tällä kerralla vierailu on aiempia lyhyempi, sillä piipahdamme auringostaan tunnetussa kaupungissa vain lounaalla. Viihtyisä huvivenesatama ja kauniit kadut on aina mukava nähdä, vaikkei kaupungissa ehtisikään viipyä kauemmin.

suomi_rauma_02


Matka jatkuu vajaan puolentoista tunnin ajan pohjoiseen, kunnes saavumme Raumalle. Kävimme Unescon suojelemassa vanhassakaupungissa ensimmäistä kertaa reilut kolme vuotta sitten talvella, ja nyt on mahtavaa nähdä sama alue kesäisessä asussaan. Historiallisilla kujilla on hauska kävellä ja helppo viihtyä. Jäämme Raumalle kahdeksi yöksi.

suomi_rauma_01


Nautimme myös vesibussiretkestä Kylmäpihlajan majakalle. Katselemme myrskyjen karaisemalla saarella avomerta ja mietimme, kannattaisiko majakassa toimivaan hotelliin palata joskus yöpymään. Nyt tyydymme vain katselemaan maisemia huipulla sijaitsevalta näköalatasanteelta.

Lue lisää Raumasta jutustani Kaunis ja merellinen Rauma.

suomi_pori_01


Tie kulkee kohti itsellemme täysin uusia paikkoja. Rauman jälkeen täytyy tietenkin pysähtyä Porissa. Syömme jäätelöt aurinkoisessa Raatihuoneenpuistossa ja muutaman korttelin mittaisella kävelyllä saa nähdä niin Porin torin kuin pari seinämaalaustakin.

suomi_pori_02


Jazz-festivaalien pitopaikkana tunnetusta Kirjurinluodosta löytyy valtavankokoinen Pelle Hermannin leikkipuisto sekä vuohien ja alpakoiden kaltaisia eläimiä. Sää viilenee tummien pilvien noustessa taivaalle, joten päätämme jatkaa matkaa.

suomi_yyteri_01


Yyterin sannoillakin puhaltaa vilpoinen tuuli, mutta hiekka lämmittää mukavasti varpaita. Uiminen jää tällä kerralla väliin, vaikka lapsiystävällinen matala ranta alkaakin helteen puuttumisesta huolimatta houkutella.

suomi_yyteri_02


Annamme aaltojen huuhdella varpaita ja nautimme kesästä. Yyterin hiekkadyynit ovat upea nähtävyys, jota ei kannata jättää Porin suunnalla liikkuessa väliin. Suomen luonnosta puhuttaessa tulee harvemmin mieleen tällainen maisema.

suomi_reposaari_01


Suuntaamme seuraavaksi Live now dream later -blogin Saanan suosituksesta Reposaaressa sijaitsevaan Merry Monk -gastropubiin, josta saa kuulemma maailman parasta fish & chipsiä. Kalan tuoreus on helposti aistittavissa ja ateriakokemus on muutenkin mieluisa. Valoisa rantapubi sopii mainiosti koko perheen lounaspaikaksi. Huom! Merry Monk on muuttanut matkamme jälkeen Merikarvialle.

suomi_reposaari_02


Aikataulu ei salli kovin tarkkaa tutustumista Reposaareen, joka tunnetaan kavereiden kesken nimellä Räpsöö. Meren äärellä uinuvat värikkäät puutalot ja hiljaiset kadut ehtivät lyhyelläkin kierroksella ihastuttaa niin paljon, että haluamme ehdottomasti palata Meri-Porin suunnalle joskus toistekin. Reposaaren kirkko sopii saumattomasti yhteen seudun muun arkkitehtuurin kanssa.

suomi_kristiinankaupunki_01


Saavumme illan suussa Kristiinankaupunkiin, jossa nukumme yhden yön yli. Seuraavana päivänä on aikaa tutustua vanhojen rakennusten reunustamiin katuihin, haistella tervan tuoksua Ulrika Eleonoran kirkolla, tehdä pieniä ostoksia ja saada historian oppitunti Lebellin kauppiaantalossa.

suomi_kristiinankaupunki_04

Kuvauksellisesta Kristiinankaupungista ei kerta kaikkiaan voi olla pitämättä. Vanha keskusta on muista Suomen merkittävistä puutalokaupungeista poiketen säilynyt tulipaloilta, joten nähtävissä on jopa 1700-luvulta peräisin olevia rakennuksia.

Lue lisää Kristiinankaupungista jutustani Hidasta elämää Kristiinankaupungissa.

suomi_kaskinen_01


Puolen tunnin ajomatkan päässä Kristiinankaupungista pohjoiseen sijaitsee Kaskinen, joka on väkiluvultaan Suomen pienin kaupunki. Komea lempinimi Suomen Manhattan viittaa pitkänomaiselle saarelle rakennetun keskustan ruutuasemakaavaan, mutta siihen yhtäläisyydet Amerikkaan loppuvatkin.

suomi_kaskinen_02


Kaskinen uinuu kesäisenä maanantaina todellista ruususen unta. Ainoat suorilla kaukaisuuteen jatkuvilla kaduilla kuuluvat elonmerkit ovat lokkien huutoja. Väljästi rakennettu Kaskinen jää mieleen sympaattisena puutaloidyllinä, jossa saa hengittää raikasta meri-ilmaa ja nauttia rikkumattomasta rauhasta. Pihoilla on kokoa ja talojen seinissä kauniinväristä maalia.

suomi_vaasa_01


Vaasa jää tällä kerralla nopeaksi pysähdyspaikaksi. Herkuttelemme Pub Niskan suussa sulavilla pizzoilla ja teemme pienen kävelykierroksen. Edellisestä käynnistäni Vaasassa on parikymmentä vuotta, mutta niin tori kuin Hovioikeudenpuiston rantakin näyttävät tutuilta. Vaasaan täytyy joskus palata paremmalla ajalla, jolloin haluaisin tutustua myös lähistöltä löytyvään Raippaluotoon.

suomi_pietarsaari_01


Majoitumme kahdeksi yöksi Pietarsaareen, jonka tunnetuin maamerkki on entisen Strengbergin tupakkatehtaan mahtipontinen kellotorni. Kaduilla kuulee hieman enemmän ruotsin kieltä kuin muissa käymissämme kaupungeissa, mutta olen hieman yllättynyt siitä, kuinka vähän ruotsia koko viikon aikana kuulemme.

suomi_pietarsaari_02


Pietarsaaren upeinta aluetta on vanhakaupunki Skata, jonka päällystämättömät kadut tuovat seudulle autenttista menneen ajan tunnelmaa. Kuvauksellisella puutaloalueella on hauska kierrellä ja pysähtyä välillä silittämään vastaan tulevaa kissaa. Ehdimme viikon aikana moneen hyvään kahvilaan, mutta koko matkan parhaat pullat löytyvät Skatan laidalta. Pelkästään Café Skorpan on hyvä syy pysähtyä Pietarsaareen.

Lue lisää Pietarsaaresta jutustani Pietarsaari – puutaloja tupakkatehtaan varjossa.

suomi_kokkola_01


Käymme Pietarsaaresta käsin Kokkolassa, jonka vanhakaupunki Neristan muistuttaa aiemmin näkemiämme historiallisia puutaloalueita. Monilla ikkunoilla näkyy muiden rannikkokaupunkien tapaan niin posliinisia laivakoiria kuin perinteisiä juorupeilejäkin. Neristan jää mieleen myös matkan parhaasta ateriasta, jonka syömme Nera Scandinavian Steak Housessa. Palaisin mielelläni Kokkolaan toistekin, sillä esimerkiksi vierailu Tankarin majakkasaarella kuulostaa houkuttelevalta ajatukselta.

suomi_kokkola_02


Kokkolan kupeessa Kälviällä sijaitseva Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo on mukava kohde koko perheelle. Seurallisia kissoja, koiria, lampaita sekä muita kotieläimiä on hauska silitellä ja viidessäkymmenessä pienessä rakennuksessa riittää ihmeteltävää moneksi tunniksi. Pihalta löytyy myös kokoelma vanhoja autoja ja traktoreita.

Lue lisää Kokkolasta jutustani Kiva kesäpäivä Kokkolan seudulla.

suomi_kalajoki_01


Matkan jatkuessa jälleen kohti pohjoista on selvää, että haluamme nähdä Kalajoen maankuulut hiekkasärkät. Lähestulkoon hyytävän merituulen takia uiminen ei houkuttele tällä kerralla lapsiakaan, mutta teemme kävelyretken merelle työntyvällä särkällä. Aallot liplattavat kapean hiekkakaistaleen molemmin puolin ja saamme nauttia taas uudenlaisesta matkailukokemuksesta.

suomi_liminka_03


Jatkamme Kalajoelta vielä puolitoista tuntia pohjoiseen, kunnes saavumme Liminkaan. Matkan tämä osuus on suunniteltu blogiyhteistyössä Visit Limingan kanssa. Majoitumme kahdeksi yöksi luontokeskuksen yhteydessä toimivaan Hotelli Liminganlahteen, jossa ihastumme erityisesti rauhalliseen ympäristöön. Lapsetkin viihtyvät, sillä tämä on heidän spontaanin mielipiteensä mukaan matkan paras majoituspaikka.

suomi_liminka_04


Liminganlahden kosteikkoalue on kansainvälisestikin merkittävä lintujen pesimäalue ja muuttolintujen pysähdyspaikka. Käymme parikin kertaa luontokeskuksen lähellä sijaitsevassa Virkkulan lintutornissa kiikaroimassa ja onnistumme näkemään muutamia mielenkiintoisia lintulajeja. Ymmärrän hyvin, miksi luonnoltaan ainutlaatuinen Liminganlahti on niin lintujen kuin lintubongareidenkin suosiossa.

suomi_liminka_02


Yksi oman matkani parhaista elämyksistä on fatbike-pyöräretki Limingan kauniissa metsämaisemassa. Teemme oppaaksi lähtevän TOPyhä-vuokraamon Olli-Pekan kanssa mukavan parin tunnin lenkin, jonka aikana huomaan leveäpyöräisen fatbiken yllättävän kevyeksi ja ketteräksi menopeliksi. Limingassa on useita hyvin merkittyjä maastopyöräreittejä, joten ajettavaa riittää eritasoisille polkijoille.

suomi_liminka_01


Lapset pääsevät vihdoin uimaan Limingan Rantakylän viihtyisällä rannalla, jonka vesi tuntuu tosin vielä melko kylmältä. Ehdimme vierailla myös Kukka- ja eläinpuisto Escurialissa, Alakestilän Arboretumissa sekä museoalueen nähtävyyksillä.

Lue lisää Limingasta jutustani Luontoparatiisi nimeltä Liminka.

suomi_oulu_01


Roadtripimme päätepisteeksi valikoituu Oulu, koska sieltä pääsee autojunalla takaisin Helsinkiin. Ilman autojunaa koko matkasuunnitelmamme olisi muuttunut huomattavasti, ellei jäänyt jopa kokonaan toteutumatta. On toki muutenkin mukavaa päästä Ouluun. Käymme tapaamassa Toripolliisia, herkuttelemme useammassakin osoitteessa ja pidämme sadetta Nallikarin uimarannalla.

Lue lisää Oulusta jutustani Kappas kehveliä, kävinpä Oulussa.

suomi_rauma_03


Matka onnistui kokonaisuudessaan erinomaisesti ja sääkin oli ilahduttavan aurinkoinen. Ilma olisi toki voinut olla hieman lämpimämpi, mutta matkan ainoat sateet osuivat kohdalle vasta Oulussa. Reissun suurin haaste oli selvitetty, kun huomasimme lasten viihtyvän takapenkillä yllättävän hyvin. Tähän auttoi varmasti matkan jaotteleminen sopivanpituisiin osiin sekä koko perhettä kiinnostaneet tutustumiskohteet.

suomi_kristiinankaupunki_03


Tiivistetysti reittimme oli siis Kerava – Naantali – Rauma (2 yötä) – Pori – Yyteri – Reposaari – Kristiinankaupunki (1 yö) – Kaskinen – Vaasa – Pietarsaari (2 yötä, retki Kokkolaan) – Kalajoki – Liminka (2 yötä) – Oulu. Olisimme viihtyneet useammassakin paikassa kauemmin, mutta uskon silti että käytettävissä ollut aika tuli nyt jaettua meille parhaiten sopineella tavalla. Pysähdyksen arvoisia olisivat varmasti olleet myös ainakin Uusikaupunki ja Raahe, jotka kuuluvat toivottavasti tulevien kotimaanmatkojen ohjelmaan.

suomi_kokkola_03

Nyt yhteensä 1176,1 ajokilometriä myöhemmin huomaan ihastuneeni länsirannikon meritunnelmiin ja puutaloidylleihin. Vaikka sydän olisikin aina itärajalla, kannattaa kesästä nauttia välillä läntisessäkin Suomessa!

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
9 kommenttia

Kommentit

  1. Hanneli /toisiinmaisemiin

    12.7.2019 at 14:01

    Länsirannikko on vallan mainio ja oma sydän sykkii tietenkin erityisesti Satakunnalle. Tuo oikean rantatien puuttuminen on sääli, sillä olishan se ihan mahtava päästä ajelemaan kasitien sijaan hieman kiinnostavammissa maisemissa. Meri-Porista Ahlaisiin löytyy siihen sentään yksi parhaista osuuksista.

    • Mika / Lähtöportti

      12.7.2019 at 19:50

      Kyllä tämä oli nyt jo korkea aika tutustua tähän seutuun ja varmasti palaamme vielä niin Satakuntaan kuin Pohjanmaallekin. Reposaaren ja Ahlaisten välinen osuus oli kieltämättä kaunis, ehdottomasti parhaita pätkiä tällä matkalla.

  2. Peter

    12.7.2019 at 20:36

    Nyt kotimaan matkailun lisääntyessä näitä kuvauksia länsirannikon kierroksista on alkanut tulla. Itsekin olen tällä hetkellä matkalla, jonka alkuosa kului länsirannikolla. Meillä ei ole enää takapenkillä ketään, joten matkaa tehtiin aikuisten ehdoilla. Me aloitimme kierroksen Kristiinankaupungista, koska asumme Lounais-Suomessa. Mekin olimme suunnitelleet Vaasaa lähinnä yöpymispaikaksi, mutta sitten teimme parin tunnin retken (autolla) Vaasan edustalle Merenkurkun saaristoon. Saltkaret ja siellä Bodvattnetin luontopolku oli aivan fantastisen upea. Minä en todellakaan odottanut näin upeaa luontokohdetta. Minä nostan sen ikonisten Punkaharjun ja Kolin maisemien rinnalle ja häpeän tunnustaa etten tiennyt tästä melkein mitään etukäteen. Jotenkin muutenkin Merenkurkun saariston maisematyyppi kiehtoi ikänsä meren läheisyydessä asunutta.

    • Mika / Lähtöportti

      12.7.2019 at 21:51

      On mukavaa, että kotimaan matkailu pääsee paremmin esille eri kanavissa. Olin saanut vinkin Saltkaretin näkötornista, mutta meillä ei ollut tällä kertaa aikaa lähteä sinne päinkään. Kiitos paljon luontopolkuvinkistä, etsin siitä heti vähän lisätietoa ja kirjoitin Bodvattnetin nimen muistiin, tuonne on joskus päästävä! Merenkurkun saaristo kuulostaa muutenkin kiinnostavalta. Hyvää matkan jatkoa!

  3. Katja / Historia de Viajes

    13.7.2019 at 9:01

    Länsirannikko on kyllä niin kaunista. Jonkun tällaisen reissun haluaisin itsekin toteuttaa. Viime viikolla kävin Raahessa kun on niin lähelläkin, sitä edellisellä Iissä hieman pohjoiseen päin ja Liminganlahti on ihan jokavuotinen paikka. Haaveilevat lintumaisemista uutta Unescoa Suomelle.

    Sittenhän meillä on tässä Oulun lähellä Rokua Geopark myös jos joskus palaatte Ouluun. Esittelee jääkauden muotoja ja saanut sillä maailman pohjoisimman unesco geopark statuksen. Harmi kun nyt teille sattui vesisade täällä Oulussa. Ja muutenkin jos vielä joskus tulette tänne uudemman kerran niin mulle voi laittaa myös viestiä. Voin antaa vinkkejä ja jos aikataulu sopii lähteä kierrokselle näyttämään paikkoja. 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      13.7.2019 at 12:05

      Rannikolla on todella kauniita paikkoja, onneksi tuli vihdoin lähdettyä tällaiselle matkalle! Liminganlahden lintumaisema ansaitsisi kyllä Unesco-statuksen tai vaikka kansallispuistoksi nimeämisen, nythän se taitaa olla vain yksityinen luonnonsuojelualue.

      Rokua kiinnostaa paljonkin, haluan ehdottomasti joskus sinne. Samoin Ouluun täytyy palata paremmalla ajalla ja viipyä vaikka pari päivää. Ilmoittelen sitten etukäteen jos ollaan tulossa 🙂

  4. Suunnaton

    15.7.2019 at 19:18

    Olipa kivalla tavalla kirjoitettu koostepostaus! Mulla on juuri mietinnässä muutaman päivän reissu länsirannikolle ja nappasin tästä muutaman vinkin talteen.

    Muutama vuosi sitten ajeltiin aika vauhdilla länsirannikkoa Pohjanmaalta alaspäin. Olin ennakkoon fiilistellyt merenrantamaisemia ja yritettiinkin pysyä majakkamerkin osoittamalla matkailutiellä. Olo oli aika pettynyt, kun merenrantaa ei tuolla reitillä näkynyt juuri laisinkaan – niinkuin postauksessa totesitkin.

    • Peter

      15.7.2019 at 21:37

      Me ajelimme tuota majakkamerkein merkittyä reittiä myös Pyhärannasta Kokkolaan asti pieniä poikkeamia lukuunottamatta. Se ei todellakaan ollut maisemallisesti kovinkaan hieno. Etäisyys tieltä merelle oli kuitenkin usein aika pieni. Minulla kävi mielessä kuinka kiinnostava reitistä saataisiin, jos maisemaa ”hoidettaisiin” kiehtovammaksi (kaadettaisiin ja siistittäisiin pusikkoa ja välillä metsääkin). Keväällä kuulimme patikkareissulla Toscanassa miten arvokas maisema oli syntynyt ja miten sen hoitaminen nähdään hyvin arvokkaana asiana. En osaa ottaa kantaa merenrantatien maiseman ”hoidon” ekolologisiin vaikutuksiin. Ne pitäisi tietysti ottaa huomioon.

    • Mika / Lähtöportti

      16.7.2019 at 13:22

      Kiitos Suunnaton! Toivottavasti vinkeistä on iloa omille retkillesi 🙂

      On todellakin sääli, ettei ”rantatiellä” juuri rantaa näy. Ulkomailta voisi löytyä hyviä maisemanhoidollisia esimerkkejä, joita voisi ehkä Suomessa soveltaa. En osaa arvioida kuinka paljon metsää pitäisi kaataa ja varmasti rantatontitkin ovat rajoittaneet mahdollisuuksia rakentaa tietä lähemmäksi merta. Joitakin maisemallisia poikkeuksia sentään on, kuten Pietarsaaren ja Kokkolan väli tietä 749 pitkin, jossa on useampia siltoja ja merta näkyvissä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

Pelimuseo ja paljon muuta Tampereen Vapriikissa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Museokeskus Vapriikki on erinomainen vierailukohde Tampereella. Kävin näyttelytiloissa ensi kertaa vasta tämän vuoden pääsiäisenä, mutta vierailu ei varmasti jäänyt viimeiseksi. Perhettämme houkutteli eniten Suomen pelimuseo, mutta saman katon alta löytyi paljon muutakin kiinnostavaa.

Vapriikki on hyvä esimerkki tamperelaisesta tavasta ottaa vanhan tehdaskaupungin historiallisia rakennuksia toimivaan uudiskäyttöön. Museokeskus avattiin Tammerkosken rannalla aiemmin toimineen Tampellan tehtaan verstastiloihin vuonna 1996. Vapriikin pääsylippujen hinta on tällä hetkellä aikuisilta 15 euroa ja lapsilta 7 euroa. Itse kuittasimme aikuisten pääsymaksut kätevien Museokorttien avulla. Pääsymaksu kattaa kaikki Vapriikin näyttelyt, joita voi olla kerrallaan yli kymmenen kappaletta.

vapriikki_kelloportti


Vapriikin pysyvään tarjontaan kuuluvista museoista ovat tällä hetkellä avoinna Luonnontieteellinen museo, Suomen pelimuseo, Suomen jääkiekkomuseo sekä koko Tampereen historiaan liittyvä Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi. Näiden lisäksi esillä on useita vaihtuvia näyttelyitä, joiden kesto vaihtelee parista kuukaudesta useisiin vuosiin. Aiheita riittää laidasta laitaan, joten täällä on varmasti jokaiselle jotakin!


vapriikki_hugo

Suomen pelimuseo

Oma pääkohteemme Vapriikissa on lapsiakin houkutteleva Suomen pelimuseo, jossa pääsee kokeilemaan monia erilaisia tietokonepelejä vuosikymmenten varrelta. Tarjolla on siis runsaasti sekä huvia että nostalgiaa. Kokeilen esimerkiksi televisiosta tuttua Hugo-peliä, jossa hahmoa ohjataan lankapuhelimen näppäinten avulla. Pelin äänet kuuluvat tietenkin luurin kautta.

vapriikki_alpine_racer


Suurin kuhina käy pelihallissa, jossa saa käyttää vapaasti monia eri peliautomaatteja. Tarjolla on esimerkiksi rallisimulaattoreita, flippereitä sekä ammuskelupelejä. Oma suosikkini on alppihiihtosimulaattori Alpine Racer 2, jossa laskeminen tapahtuu omia jalkoja kallistelemalla. Onnistun parin harjoituskerran jälkeen jo voittamaan kisan, ja Alpine Raceria tekisi mieli päästä pelaamaan pian uudelleenkin.

vapriikki_deluxe_ski_jump


Suurin osa peleistä löytyy ahdasta automaattihallia väljemmiltä käytäviltä, joilla esitellään suomalaista pelituotantoa. Muutamat peleistä ovat kohdalle sattuessani harmillisesti jumissa, joten niitä ei pääse kokeilemaan. Yksi näistä on mäkihyppypeli Deluxe Ski Jump, jota olisi ollut mukava pelata pitkästä aikaa. Vitriinissä on pelin kehittäneen Jussi Koskelan lahjoittamaa rekvisiittaa. Muistan Jussin niiltä ajoilta, kun harrastimme samaan aikaan yleisurheilua Keravan Urheilijoissa.

vapriikki_commodore64


Pelimuseon parasta antia ovat eri vuosikymmenten teemaan sisustetut huoneet, jotka vievät hyvin autenttisella tavalla 1980- ja 1990-lukujen tunnelmiin. Sisustuksessa käytetty rekvisiitta on valittu huolella jokaista yksityiskohtaa myöten.

vapriikki_sam


Pitkä rivi Aku Ankan taskukirjoja sekä vuoden 1984 Los Angelesin olympiamaskotti Sam-kotka löytyivät minunkin huoneestani, ja moni muukin esine näyttää kovin tutulta. Commodore Kuusnelosta en koskaan itse omistanut, mutta täällä sillä pääsee pelaamaan klassikkopeli Boulder Dashia.

vapriikki_pong


Viihdymme myös menneen ajan olohuoneessa, jonka nahkapäällysteisille nojatuoleille voi istua pelaamaan kuvaputkitelevisiosta näkyvää alkeellista tennispeliä Pongia. Aikaa kuluu myös hieman uudenaikaisemmassa lastenhuoneessa Super Marion seurassa.

vapriikki_pelikauppa


Museosta löytyy hauskasti sisustettujen olohuoneiden ja lastenhuoneiden lisäksi myös malli pelikaupasta, jollaisissa itsekin joskus muinoin kävin. Silloin ei latailtu pelejä netistä, vaan niitä sai ostaa pahvisiin laatikoihin pakattuna pelikauppojen hyllyiltä. Usein pelit liikkuivat toki myös kaverilta toiselle kopioimalla. Kaukana olivat vielä ne ajat, kun pelaamista alettiin kutsua e-urheiluksi.  

vapriikki_afrikan_tahti


Museon tarjontaan kuuluu videopelien lisäksi kelpo kokoelma lautapelejä, joita saa asettua pelaamaan pöydän ääreen. Näyttelyn nurkalta löytyy myös nostalginen pajatso, joka herättää monissa vierailijoissa ihastuneita huokauksia. Pajatsoa ei kuitenkaan pääse pelaamaan, vaikka taskussa jostain syystä vanhoja viidenkymmenen pennin kolikoita sattuisi olemaankin. Vierestä löytyvää Speden Speleistä tuttua nopeustestiä saa kyllä kokeilla. Perheestämme löytyy yksi tämän pelin luonnonlahjakkuus, enkä se ole minä. 

vapriikki_pelimuseo


Pelimuseossa on mukava viettää aikaa, joka kuluukin täällä kovin nopeasti. Paikka tuo mieleeni Berliinin Computerspielemuseumin, josta olen kirjoittanut jutun jo aiemmin.


vapriikki_jaakiekkomuseo_jokerit

Suomen jääkiekkomuseo

Ehdimme onneksi nähdä pelimuseon lisäksi paljon muutakin. Käymme museoravintola Valssissa virkistävällä kahvitauolla ja kiipeämme sieltä ylimmässä kerroksessa toimivaan Suomen jääkiekkomuseoon. Tampere on niin perinteikäs lätkäkaupunki että sen omassakin historiassa riittäisi valtavasti kerrottavaa, mutta museo keskittyy nimensä mukaisesti koko maan jääkiekkoon. Mielenkiintoisena lisämausteena toimivat omien taitojen testaamiseen sopivat laukaisu- ja maalivahtisimulaattorit. Kokeilemme tyttären kanssa laukaisusimulaattoria, jossa voi yrittää virtuaalisen maalivahdin yllättämistä.

vapriikki_jaakiekkomuseo_leijonat


Museossa voi tutustua Jääkiekkoleijonan arvonimellä aateloitujen henkilöiden kunniagalleriaan, johon on päässyt pelaajien lisäksi myös valmentajia, erotuomareita sekä taustavaikuttajia. Alati kasvavalla listalla on jo 274 nimeä Mölli Keinosesta Jukka Jaloseen ja Riikka Sallisesta Kalervo Kummolaan. Esillä on totta kai myös paljon erilaisia palkintoja sekä pelipaitoja niin Suomesta kuin maailmaltakin.

vapriikki_jaakiekkomuseo_kalpa


Jääkiekkomuseon mielenkiintoisimpaan antiin kuuluvat vanhat peliasut ja varusteet, jotka näyttävät nykyisiin verrattuna kovin alkeellisilta. Perinteiset seurojen logot ja värit ovat helposti tunnistettavissa, mutta paitojen materiaalit ovat jotain aivan muuta kuin nykypäivänä. Kuvassa näkyvä hahmo on muuten nimeltään Viska, ja se kuului maalivahti Gösta Wangelille. Viska tuotti onnea, joten Wangel asetti maskotin aina pelien ajaksi maalinsa päälle. Wangel ja Viska voittivat Suomen mestaruuden Tapparan edeltäjän TBK:n riveissä vuonna 1953.

vapriikki_jaakiekkomuseo_ilves


Pitkää historiaa esittelevä museo auttaa kunnioittamaan jääkiekkoperinteitä entistä enemmän. Muistan kuinka Torontossa sijaitseva Hockey Hall of Fame toi mieleen samanlaisia tunteita, kun vierailin siellä viitisentoista vuotta sitten.

vapriikki_jaakiekkomuseo_shakers


Omaa mieltäni lämmittää kovasti, että jääkiekkomuseosta löytyy myös jotain keravalaista. Maamme naisjääkiekon legendoihin lukeutuva Anne Haanpää edusti osan mittavasta urastaan Keravan Shakersia ja auttoi joukkueen kolmeen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen vuosina 1994–96. Haanpään Shakers-paita on ansainnut hyvin paikkansa museon arvokkaassa kokoelmassa. 


vapriikki_finlayson_01

Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi

Vapriikin monipuolisuus tulee parhaiten esiin, kun astumme jääkiekon vauhdikkaasta maailmasta täysin toisenlaiseen ympäristöön. En osaa edes odottaa näyttelyn vaihtumista, kun seison jo värikkäiden kankaiden täyttämässä seesteisessä tilassa. Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi -näyttelyyn on hyvä tutustua jo siksi, että skotlantilaisen James Finlaysonin perustamalla yrityksellä on suuri rooli koko Tampereen kehityksessä. Kierrämme näyttelyn jääkiekkomuseon puolelta tullessamme ikään kuin nurinkurisessa järjestyksessä, mutta siitä ei ole lopulta suurempaa haittaa.

vapriikki_finlayson_03


Vuonna 1820 alkunsa saaneesta Finlaysonista kehittyi Suomen ensimmäinen suuryritys, joka vaikutti omalta osaltaan Tampereen kasvamiseen. Konepajana aloittanut Finlayson alkoi menestyä kymmenisen vuotta perustamisensa jälkeen, jolloin toimiala oli jo vaihtunut puuvillatehtaaksi. Tehtaan ympärille rakennettiin asuntojen lisäksi esimerkiksi koulu, sairaala sekä kirkko. Finlayson kasvoi Pohjoismaiden suurimmaksi tehtaaksi ja säilytti asemansa monen vuosikymmenen ajan.

vapriikki_kuusvooninkinen


Näyttely kertoo mielenkiintoisella tavalla Finlaysonin historiasta. Mieleen jää erityisesti kuusikerroksisesta tehdasrakennus Kuusvooninkisesta tehty pienoismalli. Pienistä ikkunoista voi kurkistella sisään ja katsoa miltä talvinen työpäivä vuonna 1847 on näyttänyt. Nukkekotimaista toteutusta elävöittävät liikkuvat hologrammihahmot. Ne kuvaavat sekä työntekoa että myös esimerkiksi tuon ajan työpaikoilla esiintynyttä juopottelua.  

vapriikki_finlayson_02


Näyttelyssä on luonnollisesti esillä Finlaysonin tuottamia kankaita, joiden joukosta löytyy minullekin tuttuja kuoseja. Tekstiilituotanto alkuperäisellä tehdasalueella Tampereella päättyi 1990-luvulla. Tuotteet suunnitellaan edelleen Suomessa, mutta tuotanto on kustannussyistä siirtynyt ulkomaisiin tehtaisiin.


vapriikki_luonnontieteellinen_museo

Luonnontieteellinen museo

Tampereen luonnontieteellinen museo tarjoaa mukavasti paikallista näkökulmaa, sillä se keskittyy erityisesti Pirkanmaan luontoon. Esillä on runsaasti täyttyjä nisäkkäitä ja lintuja sekä paljon muutakin nähtävää ja opittavaa. Luonto on kiinnostava aihe, mutta käymme museon tällä kerralla vain nopeasti lävitse. Vierestä löytyy Vuoden Luontokuvat 2023 -näyttely, joka on avoinna enää 14.4.2024 saakka. Oikeastaan kaikki mukaan päässeet otokset ovat todella upeita. 


vapriikki_radio

Radioaallon harjalla – kidekoneesta podcastiin

Radionäyttely valottaa maamme noin satavuotista radiohistoriaa. Tarjolla on runsaasti niin tietoa kuin nostalgiaakin ja näyttely kuvaa myös radion muuttuvaa merkitystä läpi vuosikymmenten. Tänne voisi pysähtyä pidemmäksikin aikaa kuuntelemaan eri aikakausien ohjelmia. Mieleeni jää erityisesti urheiluselostajana tunnetun Pekka Tiilikaisen raportti talvisodasta suomalaiseen sotilasleiriin tehdyn lentohyökkäyksen keskeltä. Radioaallon harjalla -näyttely on esillä lokakuun 2027 loppuun saakka.


vapriikki_fantastinen_floppi

Fantastinen floppi

Yksi ohimennen näkemistämme näyttelyistä on Nokian N-Gage-laitteesta kertova Fantastinen floppi. Pelikonsolia ja puhelinta yhdistänyt N-Gage ei suuresta rahallisesta panostuksesta huolimatta koskaan menestynyt, vaan aiheutti Nokialle valtavat tappiot. Näyttelyssä on esillä 2000-luvun alun ajankuvaan kuuluvaa esineistöä ja tarjolla on tietenkin myös mahdollisuus N-Gagella pelaamiseen. Fantastinen floppi on esillä 5.1.2025 saakka. 


vapriikki_manserock

Museokeskus Vapriikin muu tarjonta

Vaikka viihdymme Vapriikissa monta tuntia, jää paljon vielä kokonaan näkemättäkin. Ajattelin käydä ainakin Manserock-näyttelyssä, mutta kun palaamme illan lähestyessä hiljentyvään pelimuseoon, ei meistä kukaan malta lähteä sieltä pois ennen sulkemisaikaa. Niinpä popedat ja eppunormaalit jäävät odottamaan seuraavaa kertaa. Manserock-näyttelyyn voi onneksi tutustua vuoden 2026 loppuun asti. Vapriikissa on tällä hetkellä esillä edellä mainittujen lisäksi muutama muukin näyttely. Esimerkiksi Postimuseon monivuotinen päänäyttely Viestinviejät on nähtävillä vielä 15.9.2024 saakka. Tampereen Kivimuseo on parhaillaan suljettuna ennen odotetun Kiven voima -näyttelyn avautumista 26.4.2024.

vapriikki_tarrat


Vapriikki on mainio kokonaisuus, sillä laadukkaasti toteutetuista näyttelyistä löytyy katseltavaa moneen makuun. Näyttelyiden suuri määrä takaa myös vaihtuvuuden, joten Vapriikkiin voi aina palata katsomaan mitä uutta on tullut tarjolle. Ja toisaalta vaikkei mitään uutta olisikaan, löytyisi pelimuseosta aina taatusti ajanvietettä moneksi tunniksi!

Lue lisätietoja Vapriikin omilta nettisivuilta.

Jatka lukemista

Suomi

Iso-Syöte ihastutti jälleen

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Palasimme vain vuoden tauon jälkeen Iso-Syötteelle nauttimaan hiihtoladuista ja kokeilemaan tällä kerralla myös laskettelua. Paluu samoille laduille on meille poikkeuksellista, sillä olemme lomailleet tätä ennen aina eri hiihtokeskuksissa.

Takana olivat aiemmassa jutussani mainitut kahdeksan talvista reissua eri hiihtokeskuksiin, kunnes niistä viimeisin tuntui niin mieluisalta, että palasimme heti tilaisuuden tullen takaisin ja vuokrasimme mökin Suomen eteläisimmän tunturin juurelta. Iso-Syöte tuntuu juuri meille sopivalta paikalta, sillä se on pieni ja rauhallinen, mutta tarjoaa silti kaikki tärkeimmät palvelut.

syote2024_ladut_07

Nautimme puhtaasta luonnosta ja hyvästä latuverkostosta. Sijaintikin miellyttää, sillä Syöte on kotoa katsottuna selvästi lähempänä kuin vaikkapa muuten mainiot Ylläs ja Saariselkä. Pohjois-Pohjanmaalta löytyvällä Syötteellä ei ole aitoa Lapin taikaa, mutta hienoihin tunturimaisemiin päästään täälläkin.


syote2024_laskettelu_03

Hiihtokoulun kautta rinteisiin

En ole koskaan aiemmin kokeillut laskettelua, vaikka murtomaahiihtoa onkin tullut harrastettua vaihtelevalla aktiivisuudella noin viisivuotiaasta lähtien. Viime vuosien vierailumme eri hiihtokeskuksissa ovat herättäneet vähitellen orastavaa kiinnostusta myös mutkamäkeä kohtaan, sillä erilaisia urheilulajeja on aina hauska kokeilla. Laskettelu olisi silti jäänyt tälläkin kerralla väliin, ellei 11-vuotias tytär olisi ilmoittanut halustaan lähteä rinteeseen. Muita innokkaita ei perheestä löydy, joten tiedossa on isän ja tyttären laatuaikaa.

syote2024_laskettelu_04


Sopivat varusteet löytyvät Iso-Syötteen eturinteiden alla sijaitsevasta välinevuokraamosta. Monot sovitetaan itse, minkä jälkeen henkilökunta valitsee sukset laskijan pituuden, painon ja taitotason mukaisesti. Kypärän saa mukaan vuokrattavaan välinepakettiin, mutta laskettelulasit täytyy ostaa omaksi. Sitten vielä sauvat mukaan ja menoksi. Ihan halpaahan tämä touhu välinevuokrineen ja hissilippuineen ei ole, mutta ainakin pääsemme kokeilemaan laskettelua hyvissä olosuhteissa. Iso-Syötteen vuokraamon valikoimaan kuuluu myös läskipyöriä ja murtomaasuksia.

syote2024_laskettelu_05


Olen aina ollut innokas penkkiurheilija, joten muistan seuranneeni muiden lajien ohella myös alppihiihtoa Ingemar Stenmarkin, Alberto Tomban ja Vreni Schneiderin suuruuden päivistä lähtien. Epäilen kuitenkin, ettei ensikertalaisen laskeminen lähde sujumaan pelkästään takavuosien olympialaisia muistelemalla, joten varaan meille yksityistunnin Iso-Syötteen hiihtokoulusta.

syote2024_laskettelu_01


Tunteja suositellaan keskenään samantasoisille laskijoille. Vaikka olemmekin tyttären kanssa eri ikäisiä, saamme molemmat aloittelijaopastuksesta paljon irti. Perusasiat sekä välineet tulevat opettajan johdolla puolessatoissa tunnissa hyvin tutuiksi. Liikunnallisesta taustasta on apua, joten tunnemme olevamme pienestä hapuilusta huolimatta melko valmiita rinteeseen. Suosittelen hiihtokoulua aivan ehdottomasti kaikille aloittelijoille ja varmasti myös kokeneemmille on tarjolla hyviä vinkkejä.

syote2024_laskettelu_06


Laskettelu on niin mukavaa, että viihdymme rinteessä hiitokoulun jälkeen vielä pitkään ja palaamme rinteeseen myös toisena päivänä. Tyttären taidot kehittyvät kovaa vauhtia ja huomaan myös oman laskemiseni olevan koko ajan sujuvampaa. Tavoitteena on pitää lasku koko ajan hallinnassa niin, että vauhtia voi varmuuden karttuessa hiljalleen lisätä. Saavutan myös tärkeimmän tavoitteeni, eli selviän pitkistä laskupäivistä itseäni tai ketään muutakaan satuttamatta. Haemme kärsivällisesti tuntumaa perherinteestä, kunnes laskemme myös kahta helppoa eturinnettä useampaan kertaan. Näillä Iso-Syötteen pisimmillä rinteillä on mittaa 1200 metriä ja korkeuseroa 192 metriä. Hisseihin ei ole Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla juuri lainkaan jonoa, joten toistoja ehtii kertyä ilahduttavan runsaasti.

syote2024_romekievari


Olen käsittänyt, että rinneravintolat kuuluvat olennaisena osana laskettelukokemukseen. Niinpä mekin astelemme suurilla kolisevilla monoilla Romekievariin. Täällä kelpaa syödä lounaaksi lohikeittoa tai poronkäristystä ja palata myöhemmin iltapäivällä lämmittelemään kuuman kaakaon äärelle. Jään kaipaamaan vain mielikuvissani soivaa iloista saksankielistä taustamusiikkia, mutta sitä kuullakseen täytyy luultavasti suunnata Alpeille. Kyllä vanhat englannin- ja suomenkielisetkin hitit kelpaavat.

syote2024_laskettelu_02


Pari pitkää Iso-Syötteen rinteissä vietettyä päivää auttavat ymmärtämään itselleni vierasta laskettelukulttuuria paremmin. On oikeasti hauskaa viettää tuntikausia ulkona rennon liikunnan parissa ja käydä välillä ravintolan puolella lämmittelemässä. Minnekään ei ole kiire, sillä päivän aikana saa varmasti laskea mäkeä alas niin monta kertaa kuin vain jaksaa.

syote2024_laskettelu_07


Uskon palaavani rinteisiin joskus toistekin. Keski-ikäkin on näemmä ihan hyvä ikä aloittaa laskettelu, joskin jään miettimään millaista tämä olisi ollut hurjapäisessä lapsuudessa, kun kaatumisia ei olisi osannut pelätä lainkaan, eikä tärähdyksistä olisi luultavasti seurannutkaan mitään mustelmaa kummempaa.


syote2024_ladut_02

Leppoisaa menoa erinomaisilla laduilla

Laskettelusta huolimatta suurin osa päivistä kuluu tälläkin kerralla perinteiseen tapaan hiihdellessä. Ehdin neljän hiihtopäivän aikana sivakoida 90 kilometriä, mikä tuntuu aivan riittävältä määrältä. Kaikkiaan Syötteellä on latuja noin 120 kilometrin verran. Olen nyt kahden hiihtoloman aikana kolunnut suurimman osan verkostosta läpi, mutta joitakin Pikku-Syötteen reittejä sekä haastavat Iso-Syötteen huipun ladut ovat vielä kokeilematta.

syote2024_ladut_06

Hiihtäessä miellyttävät erämaahenkiset maisemat sekä sopivasti vaihtelevat latuprofiilit. Reitit eivät ole mahdottoman vaativia, mutta mäkiä on silti riittävästi. Laduista löytyy lisätietoa Iso-Syötteen nettisivuilta.


syote2024_ladut_01

Iso-Syötteen ympäryslatu

Hyvä peruslenkki Iso-Syötteellä on tunturin ympäri kiertävä noin yhdeksän kilometrin mittainen reitti, jonka varrelta voi poiketa vaikka Syötteen luontokeskukseen tai eturinteiden alla palveleviin ravintoloihin. Latu ei nouse kovin korkealle tunturiin, joten matkan varrella ei ole erityisen jyrkkiä mäkiä ja korkeuserot pysyvät maltillisina.


syote2024_ladut_04

Toraslammen lenkki

Hiihtoloman kohokohtiin kuuluu viimevuotiseen tapaan vaimon kanssa tehty pitkä hiihtolenkki Syötteen kansallispuiston alueella. Luontokeskuksen luoteispuolella levittäytyvä kansallispuisto tarjoaa kauniita erämaahenkisiä maisemia, joihin kuuluvat laajat aapasuot sekä lumen kuorruttamat havumetsät. Tällä kerralla haluan lisätä edellisvuotiseen reittiimme poikkeamisen Toraslammella, jonka ympäri kiertää parin kilometrin mittainen latu.

syote2024_toraslampi_01


Toraslammen rannalla on tunnelmallinen autiotupa, jonka pihalta kelpaa ihailla aurinkoisena päivänä maisemia. Luontokeskukselta on Toraslammen tuvalle reilun kahdeksan kilometrin hiihtomatka.

syote2024_ahmatupa_01

Nousemme Toraslammelta jo viime vuonna tutuksi tullutta reittiä Ahmatuvalle, jonka erämaakahvila toimii eräänlaisena kansallispuiston keitaana. Munkkien voimalla jaksaa taas takaisin luontokeskuksen suuntaan alamäkivoittoista latua pitkin.


syote2024_ahmavaara_01

Ahmakallion latu

Palaan Ahmatuvalle vielä toisenkin kerran, kun hiihtelen kansallispuistossa yksikseni lumipyryisenä päivänä. Tällä kerralla päätän kiertää monien kehuman Ahmakallion ladun, joka kiertää Ahmavaaran ympäri. Erämaahenkinen reitti on kaunis, vaikken pyryn keskellä näekään maisemia parhaassa loistossaan.

syote2024_ahmavaara_02


Hiihto alkaa tuulen tuivertamilla avarilla seuduilla tuntua jo jonkinlaiselta tutkimusretkeltä, sillä latu katoaa näkyvistä ja muut kulkijat ovat harvassa. Tänne pitää siis joskus palata kirkkaampana päivänä uudelleen. Ahmavaaralta on aiemmin voinut hiihtää Ylpiätuvan ohitse luontokeskuksen suuntaan, mutta jostakin syystä tätä yhdyslatua ei ole avattu tänä talvena lainkaan. Ylpiätuvalla voi kyllä käydä kääntymässä, mutta reitistö pakottaa tällä hetkellä hiihtämään takaisin Ahmatuvan kautta.


syote2024_naamanka_01

Naamangan kierros

Hiihdän tällä kerralla myös viime vuonna väliin jääneen Naamangan kierroksen, joka on helpohko reitti Syötteen latuverkoston eteläisimmässä osassa. Pelkästään tähän kierrokseen kuuluvaa latua on Naamankajärven ympäristössä kymmenen kilometriä, minkä lisäksi kierros täydentyy Pytkyn lenkkiä pitkin.

syote2024_naamanka_02


Naamangan kierroksella on melko paljon tasaisia latuosuuksia, mutta joukkoon mahtuu myös kumpuilevaa maastoa harju- ja vaaramaisemineen. Lisäksi matkan varrelle jää pari lyhyttä, mutta todella jyrkkää ladutonta mäkeä, joissa tarvitaan joko huomattavaa varovaisuutta tai erittäin varmoja laskutaitoja. Kokonaisuudessaan Naamangan kierros on hyvä ja maisemallisesti mielenkiintoinen lisä Syötteen latuihin.


syote2024_pytky_03

Pytkyn lenkki

Jo viime vuonna tutuksi tullut Pytkyn lenkki on leppoisa yhdeksän kilometrin kierros kauniin luonnon keskellä. Ura on sen verran kapea, että luistelukaistan vieressä kulkeva latu löytyy vain väylän toisesta reunasta. Reitin hiihtäminen on sallittua molempiin suuntiin, mutta minusta on mukavampi kulkea myötäpäivään, jolloin oikeanpuoleiseen liikenteeseen tottuneet vastaantulijat väistävät yleensä ladun sivuun. Olen hiihtänyt Pytkyn lenkin aiemmin samalla lenkillä Iso-Syötteen ympärysladun kanssa, mutta tulemme tällä kerralla autolla Pytky Ranchin parkkipaikalle, jolloin hiihtomatkasta tulee lapsille sopiva.


syote2024_pytky_02

Pytky Ranchin munkit ja porot

Pytkyn lenkki on muutenkin mukava, mutta sen kruunaa kodikas Pytky Café. Sokeriset herkut ovat perinteisiä hiihtäjän eväitä ja Pytkyn munkit kuuluvat ehdottomasti koko maan parhaisiin. Vastapaistettuja munkkeja on vaikea vastustaa! Vaikka samoja täällä leivottuja herkkuja myydään Ahmatuvallakin, on tuoreudessa huomattava ero. Tarjolla on myös keittolounasta.

syote2024_pytky_01


Käymme Pytky Ranchin pihalla tapaamassa aitauksessa majailevia Ahkku- ja Simo-poroja. Toinen niistä tuleekin seurallisesti tutustumaan ja pysyttelee pitkään aidan vieressä, vaikkei meillä ole minkäänlaisia herkkuja tarjottavana. Kahvilan puolelta voisi ostaa jäkälää poroille syötettäväksi.


syote2024_hilltop_01

Ateria Hilltop-ravintolassa

Viikon parhaisiin elämyksiin kuuluu tänäkin vuonna ateria tunturihotelli Iso-Syötteen Hilltop-ravintolassa. Varaamastamme ikkunapöydästä ei näe juuri usvaista parveketta pidemmälle, mutta pöydän antimet maistuvat loistavasti.

syote2024_hilltop_02


Nautin tällä kerralla koko Hilltop Menun, johon kuuluu rapuliemeen upotettu haukipyörykkä, erinomaisen mureaa poron paahtopaistia sekä marjojen kera tarjoiltu crème brûlée. Hilltop on ollut hintansa arvoinen kokemus molemmilla Syötteellä viettämillämme hiihtolomilla.


syote2024_tykkylumi_01

Iso-Syötteen huipun luminen satumaailma

Tunturin huipulla kannattaa ehdottomasti käydä ihailemassa satumaisen kaunista tykkylumimetsää. Osumme tällä kerralla paikalle utuisessa säässä, jolloin näkymät rajoittuvat lähiympäristöön. On silti lumoavaa katsella lumen peittämiä puita, joista muodostuu mielikuvitusta käyttämällä toinen toistaan kiehtovampia hahmoja.

syote2024_ladut_03


Koemme olleemme sään suhteen melko onnekkaita, vaikka aurinkoisia päiviä osuikin kohdallemme vain yksi. Pääasia oli, että lämpötila pysyi pakkasen puolella lähes loppuun saakka, joten saimme nauttia talvisista olosuhteista. Pois lähtiessämme lunta on karissut jo alas talojen katoilta ja puiden oksilta, joten tunnelmaa voisi kuvailla hieman alakuloiseksi. Talvipäiviä ja lunta riittää Syötteellä silti varmasti vielä pitkälle kevääseen. Saapa nähdä, palaammeko vielä ensi talvenakin mainiolle Iso-Syötteelle vai viekö tie vaihteeksi johonkin toiseen hiihtokeskukseen.

Iso-Syötteellä viihtyi samaan aikaan myös Kohteena maailma -blogin Rami. Lue Ramin erityisesti laskettelusta kertova juttu Iso-Syötteen laskettelukeskus on Suomen eteläisin tunturi.
 
Lue myös viime vuoden reissusta kertova oma juttuni Hiihtoloma Syötteen laduilla.

Jatka lukemista
Advertisement Booking.com

Suosittuja juttuja