Suomi
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
Viikon mittainen roadtrip Suomen länsirannikolla tarjosi paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Idylliset puutalokaupungit sekä merellinen tunnelma sävyttivät matkaamme Naantalista Ouluun saakka.
Matkan Limingan osuus yhteistyössä Visit Limingan kanssa, muuten omakustanteinen.
Olen asunut koko ikäni Uudellamaalla ja käynyt silloin tällöin sukuloimassa Itä-Suomessa, mutta maamme läntiset osat ovat jääneet niin itselleni kuin vaimollenikin vieraaksi alueeksi. Haluamme korjata tilannetta, joten varaamme viikon aikaa ja käännämme auton nokan kohti länsirannikkoa. Mukana ovat tietenkin myös 8- ja 6-vuotiaat tyttäremme.
Seurailemme Pohjanlahden Rantatietä Naantalista Ouluun saakka. Ajamme välillä majakan kuvilla merkittyä reittiä, mutta oikaisemme toisinaan nopeammalle valtatielle. Matkan varrella näkee merenrantaa yllättävän harvoin, joten mistään maailmanluokan maisematiestä ei kannata puhua. Elämyksiä on kuitenkin odotettavissa, kun reitiltä kurvaa kohti rannikon kaupunkeja ja satamia.
Aloitamme matkan tutulla taipaleella Naantaliin. Kaunis kaupunkikuva, Muumimaailma ja tällä hetkellä suljettu Väskin seikkailusaari ovat houkutelleet meidät näihin maisemiin jo yhdeksänä peräkkäisenä kesänä. Tällä kerralla vierailu on aiempia lyhyempi, sillä piipahdamme auringostaan tunnetussa kaupungissa vain lounaalla. Viihtyisä huvivenesatama ja kauniit kadut on aina mukava nähdä, vaikkei kaupungissa ehtisikään viipyä kauemmin.
Matka jatkuu vajaan puolentoista tunnin ajan pohjoiseen, kunnes saavumme Raumalle. Kävimme Unescon suojelemassa vanhassakaupungissa ensimmäistä kertaa reilut kolme vuotta sitten talvella, ja nyt on mahtavaa nähdä sama alue kesäisessä asussaan. Historiallisilla kujilla on hauska kävellä ja helppo viihtyä. Jäämme Raumalle kahdeksi yöksi.
Nautimme myös vesibussiretkestä Kylmäpihlajan majakalle. Katselemme myrskyjen karaisemalla saarella avomerta ja mietimme, kannattaisiko majakassa toimivaan hotelliin palata joskus yöpymään. Nyt tyydymme vain katselemaan maisemia huipulla sijaitsevalta näköalatasanteelta.
Lue lisää Raumasta jutustani Kaunis ja merellinen Rauma.
Tie kulkee kohti itsellemme täysin uusia paikkoja. Rauman jälkeen täytyy tietenkin pysähtyä Porissa. Syömme jäätelöt aurinkoisessa Raatihuoneenpuistossa ja muutaman korttelin mittaisella kävelyllä saa nähdä niin Porin torin kuin pari seinämaalaustakin.
Jazz-festivaalien pitopaikkana tunnetusta Kirjurinluodosta löytyy valtavankokoinen Pelle Hermannin leikkipuisto sekä vuohien ja alpakoiden kaltaisia eläimiä. Sää viilenee tummien pilvien noustessa taivaalle, joten päätämme jatkaa matkaa.
Yyterin sannoillakin puhaltaa vilpoinen tuuli, mutta hiekka lämmittää mukavasti varpaita. Uiminen jää tällä kerralla väliin, vaikka lapsiystävällinen matala ranta alkaakin helteen puuttumisesta huolimatta houkutella.
Annamme aaltojen huuhdella varpaita ja nautimme kesästä. Yyterin hiekkadyynit ovat upea nähtävyys, jota ei kannata jättää Porin suunnalla liikkuessa väliin. Suomen luonnosta puhuttaessa tulee harvemmin mieleen tällainen maisema.
Suuntaamme seuraavaksi Live now dream later -blogin Saanan suosituksesta Reposaaressa sijaitsevaan Merry Monk -gastropubiin, josta saa kuulemma maailman parasta fish & chipsiä. Kalan tuoreus on helposti aistittavissa ja ateriakokemus on muutenkin mieluisa. Valoisa rantapubi sopii mainiosti koko perheen lounaspaikaksi. Huom! Merry Monk on muuttanut matkamme jälkeen Merikarvialle.
Aikataulu ei salli kovin tarkkaa tutustumista Reposaareen, joka tunnetaan kavereiden kesken nimellä Räpsöö. Meren äärellä uinuvat värikkäät puutalot ja hiljaiset kadut ehtivät lyhyelläkin kierroksella ihastuttaa niin paljon, että haluamme ehdottomasti palata Meri-Porin suunnalle joskus toistekin. Reposaaren kirkko sopii saumattomasti yhteen seudun muun arkkitehtuurin kanssa.
Saavumme illan suussa Kristiinankaupunkiin, jossa nukumme yhden yön yli. Seuraavana päivänä on aikaa tutustua vanhojen rakennusten reunustamiin katuihin, haistella tervan tuoksua Ulrika Eleonoran kirkolla, tehdä pieniä ostoksia ja saada historian oppitunti Lebellin kauppiaantalossa.
Kuvauksellisesta Kristiinankaupungista ei kerta kaikkiaan voi olla pitämättä. Vanha keskusta on muista Suomen merkittävistä puutalokaupungeista poiketen säilynyt tulipaloilta, joten nähtävissä on jopa 1700-luvulta peräisin olevia rakennuksia.
Lue lisää Kristiinankaupungista jutustani Hidasta elämää Kristiinankaupungissa.
Puolen tunnin ajomatkan päässä Kristiinankaupungista pohjoiseen sijaitsee Kaskinen, joka on väkiluvultaan Suomen pienin kaupunki. Komea lempinimi Suomen Manhattan viittaa pitkänomaiselle saarelle rakennetun keskustan ruutuasemakaavaan, mutta siihen yhtäläisyydet Amerikkaan loppuvatkin.
Kaskinen uinuu kesäisenä maanantaina todellista ruususen unta. Ainoat suorilla kaukaisuuteen jatkuvilla kaduilla kuuluvat elonmerkit ovat lokkien huutoja. Väljästi rakennettu Kaskinen jää mieleen sympaattisena puutaloidyllinä, jossa saa hengittää raikasta meri-ilmaa ja nauttia rikkumattomasta rauhasta. Pihoilla on kokoa ja talojen seinissä kauniinväristä maalia.
Vaasa jää tällä kerralla nopeaksi pysähdyspaikaksi. Herkuttelemme Pub Niskan suussa sulavilla pizzoilla ja teemme pienen kävelykierroksen. Edellisestä käynnistäni Vaasassa on parikymmentä vuotta, mutta niin tori kuin Hovioikeudenpuiston rantakin näyttävät tutuilta. Vaasaan täytyy joskus palata paremmalla ajalla, jolloin haluaisin tutustua myös lähistöltä löytyvään Raippaluotoon.
Majoitumme kahdeksi yöksi Pietarsaareen, jonka tunnetuin maamerkki on entisen Strengbergin tupakkatehtaan mahtipontinen kellotorni. Kaduilla kuulee hieman enemmän ruotsin kieltä kuin muissa käymissämme kaupungeissa, mutta olen hieman yllättynyt siitä, kuinka vähän ruotsia koko viikon aikana kuulemme.
Pietarsaaren upeinta aluetta on vanhakaupunki Skata, jonka päällystämättömät kadut tuovat seudulle autenttista menneen ajan tunnelmaa. Kuvauksellisella puutaloalueella on hauska kierrellä ja pysähtyä välillä silittämään vastaan tulevaa kissaa. Ehdimme viikon aikana moneen hyvään kahvilaan, mutta koko matkan parhaat pullat löytyvät Skatan laidalta. Pelkästään Café Skorpan on hyvä syy pysähtyä Pietarsaareen.
Lue lisää Pietarsaaresta jutustani Pietarsaari – puutaloja tupakkatehtaan varjossa.
Käymme Pietarsaaresta käsin Kokkolassa, jonka vanhakaupunki Neristan muistuttaa aiemmin näkemiämme historiallisia puutaloalueita. Monilla ikkunoilla näkyy muiden rannikkokaupunkien tapaan niin posliinisia laivakoiria kuin perinteisiä juorupeilejäkin. Neristan jää mieleen myös matkan parhaasta ateriasta, jonka syömme Nera Scandinavian Steak Housessa. Palaisin mielelläni Kokkolaan toistekin, sillä esimerkiksi vierailu Tankarin majakkasaarella kuulostaa houkuttelevalta ajatukselta.
Kokkolan kupeessa Kälviällä sijaitseva Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo on mukava kohde koko perheelle. Seurallisia kissoja, koiria, lampaita sekä muita kotieläimiä on hauska silitellä ja viidessäkymmenessä pienessä rakennuksessa riittää ihmeteltävää moneksi tunniksi. Pihalta löytyy myös kokoelma vanhoja autoja ja traktoreita.
Lue lisää Kokkolasta jutustani Kiva kesäpäivä Kokkolan seudulla.
Matkan jatkuessa jälleen kohti pohjoista on selvää, että haluamme nähdä Kalajoen maankuulut hiekkasärkät. Lähestulkoon hyytävän merituulen takia uiminen ei houkuttele tällä kerralla lapsiakaan, mutta teemme kävelyretken merelle työntyvällä särkällä. Aallot liplattavat kapean hiekkakaistaleen molemmin puolin ja saamme nauttia taas uudenlaisesta matkailukokemuksesta.
Jatkamme Kalajoelta vielä puolitoista tuntia pohjoiseen, kunnes saavumme Liminkaan. Matkan tämä osuus on suunniteltu blogiyhteistyössä Visit Limingan kanssa. Majoitumme kahdeksi yöksi luontokeskuksen yhteydessä toimivaan Hotelli Liminganlahteen, jossa ihastumme erityisesti rauhalliseen ympäristöön. Lapsetkin viihtyvät, sillä tämä on heidän spontaanin mielipiteensä mukaan matkan paras majoituspaikka.
Liminganlahden kosteikkoalue on kansainvälisestikin merkittävä lintujen pesimäalue ja muuttolintujen pysähdyspaikka. Käymme parikin kertaa luontokeskuksen lähellä sijaitsevassa Virkkulan lintutornissa kiikaroimassa ja onnistumme näkemään muutamia mielenkiintoisia lintulajeja. Ymmärrän hyvin, miksi luonnoltaan ainutlaatuinen Liminganlahti on niin lintujen kuin lintubongareidenkin suosiossa.
Yksi oman matkani parhaista elämyksistä on fatbike-pyöräretki Limingan kauniissa metsämaisemassa. Teemme oppaaksi lähtevän TOPyhä-vuokraamon Olli-Pekan kanssa mukavan parin tunnin lenkin, jonka aikana huomaan leveäpyöräisen fatbiken yllättävän kevyeksi ja ketteräksi menopeliksi. Limingassa on useita hyvin merkittyjä maastopyöräreittejä, joten ajettavaa riittää eritasoisille polkijoille.
Lapset pääsevät vihdoin uimaan Limingan Rantakylän viihtyisällä rannalla, jonka vesi tuntuu tosin vielä melko kylmältä. Ehdimme vierailla myös Kukka- ja eläinpuisto Escurialissa, Alakestilän Arboretumissa sekä museoalueen nähtävyyksillä.
Lue lisää Limingasta jutustani Luontoparatiisi nimeltä Liminka.
Roadtripimme päätepisteeksi valikoituu Oulu, koska sieltä pääsee autojunalla takaisin Helsinkiin. Ilman autojunaa koko matkasuunnitelmamme olisi muuttunut huomattavasti, ellei jäänyt jopa kokonaan toteutumatta. On toki muutenkin mukavaa päästä Ouluun. Käymme tapaamassa Toripolliisia, herkuttelemme useammassakin osoitteessa ja pidämme sadetta Nallikarin uimarannalla.
Lue lisää Oulusta jutustani Kappas kehveliä, kävinpä Oulussa.
Matka onnistui kokonaisuudessaan erinomaisesti ja sääkin oli ilahduttavan aurinkoinen. Ilma olisi toki voinut olla hieman lämpimämpi, mutta matkan ainoat sateet osuivat kohdalle vasta Oulussa. Reissun suurin haaste oli selvitetty, kun huomasimme lasten viihtyvän takapenkillä yllättävän hyvin. Tähän auttoi varmasti matkan jaotteleminen sopivanpituisiin osiin sekä koko perhettä kiinnostaneet tutustumiskohteet.
Tiivistetysti reittimme oli siis Kerava – Naantali – Rauma (2 yötä) – Pori – Yyteri – Reposaari – Kristiinankaupunki (1 yö) – Kaskinen – Vaasa – Pietarsaari (2 yötä, retki Kokkolaan) – Kalajoki – Liminka (2 yötä) – Oulu. Olisimme viihtyneet useammassakin paikassa kauemmin, mutta uskon silti että käytettävissä ollut aika tuli nyt jaettua meille parhaiten sopineella tavalla. Pysähdyksen arvoisia olisivat varmasti olleet myös ainakin Uusikaupunki ja Raahe, jotka kuuluvat toivottavasti tulevien kotimaanmatkojen ohjelmaan.
Nyt yhteensä 1176,1 ajokilometriä myöhemmin huomaan ihastuneeni länsirannikon meritunnelmiin ja puutaloidylleihin. Vaikka sydän olisikin aina itärajalla, kannattaa kesästä nauttia välillä läntisessäkin Suomessa!
Vietimme pääsiäislomalla pari päivää Turussa. Mutta mitä tehdä, jos Turun linna on nähty jo aiemmin, Tuomiokirkko remontissa ja Tepsin kiekkokausikin jo ohitse? Löysimme mukavia pieniä nähtävyyksiä, hyviä ravintoloita ja paikallisia erikoisuuksia.
Turku ei ole itselleni mitenkään erityisen tuttu kaupunki, vaikka siellä onkin tullut vierailtua lyhyesti monta kertaa. Useimmiten matkaohjelmaan on kuulunut lähinnä Aurajoen rannalla kävelyä tai joku tapahtuma, kuten viimeksi Inter Turun kotiottelu Kupittaalla. Veikkausliigan avauskierros osui nyt sopivasti pääsiäiseksi, mutta maltoin silti jättää pelin väliin. Turun linnaan tutustuin puolestaan perusteellisesti vajaat viisi vuotta sitten, jolloin kirjoitin jutun Historiallinen Turun Linna. Haimme nyt jotain uutta nähtävää ja vietimmekin Turussa pari mukavaa päivää.
Hotel Kakola ympäristöineen
Valitsimme tällä kerralla hieman tavallisesta poikkeavan majoituksen ja yövyimme entisen vankilan tiloissa toimivassa Hotel Kakolassa. Syksyllä 2020 avattu hotelli on varsin laadukas ja tiilimuurien sisälle on remontoitu siistit huoneet kaikkine mukavuuksineen. Valinnanvaraa riittää askeettisista selleistä ihan tavallisiin hotellihuoneisiin, joissa vankilateema ei tule heti silmille. Mielenkiintoisin vaihtoehto voisi olla piharakennuksesta löytyvä sviitti, jossa voi majoittua oikeaan purjeveneeseen.
Oma valintamme on tilava neljän hengen perhehuone, josta löytyy mukava parisänky sekä kaltereilla varustettu kerrossänky. Onpahan ainakin turvallista nukkua, kun ei pääse putoamaan. Hotellin aamiainen on runsas ja maittava, joten päivä lähtee vankilayön jälkeen mukavasti käyntiin.
Huoneemme sijaitsee sivusiivessä, jonka käytävä ei ole mitenkään näyttävä. Käymme kuitenkin uteliaisuuttamme kiertelemässä hotellin muissa tiloissa ja näemme paremmin vanhasta lääninvankilasta muistuttavia paikkoja. Kurkistamme myös Kakolan kirkkoon, jolle kauniit ikkunat antavat tunnelmallisen ilmeen. Kakolan menneisyys on mielenkiintoinen, ja siihen voisi tutustua perusteellisemmin opastetuilla kierroksilla. Itse katsoimme vain hotellihuoneen televisiosta löytyvän historiakertomuksen.
Kakolanmäkeä on viime vuosina uudistettu kovasti. Parin minuutin kävelymatkan päässä entisestä lääninvankilasta sijaitsi keskusvankila, joka sekin on otettu uuteen käyttöön. Graniittilinnana tunnetusta rakennuksesta löytyy kylpylä Kakola Spa, ravintola Kakolanruusu, leipomo bageri Å sekä muutamia muita eri alojen yrityksiä.
Entisen keskusvankilan rakennuksissa on nykyään myös paljon koteja turkulaisille, jotka haluavat asua kenties kaupungin parhaalla paikalla. Turku on laajentunut paljon, sillä kun Kakola 1800-luvun puolivälissä perustettiin, sijaitsi se kaupungin ulkopuolella eikä kenellekään tullut mieleen että keskusta voisi paisua tänne saakka. Välimatkat ovat silti lyhyitä, sillä Hotel Kakolasta on esimerkiksi Kauppatorille vain puolitoista kilometriä.
Kakolan funikulaari
Turun-matkalla täytyy tietenkin kokeilla kuuluisaa funikulaaria, joka nousee noin minuutissa Aurajoen rannan tuntumasta Kakolanmäelle. Funikulaari avattiin vuonna 2019 ja se on tullut tunnetuksi erilaisista vioista ja käyttökatkoista. Me pääsimme kuitenkin matkustamaan funikulaarilla ongelmitta molempiin suuntiin. Funikulaarilla matkustaminen on ilmaista huvia.
Föri
Funikulaarin tavoin myös Föri-niminen lossi on uniikki turkulainen kulkupeli, jolla saa matkustaa ilmaiseksi. Paikallisten syvästi rakastamalla Förillä pääsee kätevästi tält pualt jokke tois pual jokke ja päinvastoin. Matkan kesto on noin puolitoista minuuttia ja tois pual jokke pääsee kyytiin aivan funikulaarin ala-aseman tuntumasta.
Aurajoen rannat
Turku on muiden suomalaisten kaupunkien tavoin kesäkaupunki, joka herää parhaimmilleen säiden lämmetessä. Pääsiäisenä on vielä viileää, mutta auringonpaiste tekee Aurajoen rannalla kävelemisestä oikein miellyttävää. Monet aiemmat muistoni Turusta liittyvät nimenomaan jokirantaan, jossa eloisa tunnelma, vanhat rakennukset, lukuisat ravintolat ja jokilaivat muodostavat viihtyisän kokonaisuuden.
Jarno Saarisen patsas
Aurajoen rantaa pitkin kävellessä tulee vastaan useita erilaisia patsaita. Yksi näistä esittää turkulaista ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaria Jarno Saarista, jota pidetään alansa legendana. Lempinimellä Paroni tunnettu Saarinen muistetaan edelläkävijänä, joka uudisti lajinsa ajotyyliä ja osasi itse rakentaa kilpapyöristään entistä parempia. Saarinen kuoli 27-vuotiaana Monzan moottoriradalla sattuneessa onnettomuudessa toukokuussa 1973 . Häntä arvostetaan yhä ympäri maailman ja aivan erityisen paljon Italiassa.
Port Arthur eli Portsa
Vanha työläiskaupunginosa Port Arthur on yksi Turun viehättävimmistä alueista. Aurinkoisena kevätiltana on mukava tehdä pieni kävelykierros ja ihailla aikaa nähneitä puutaloja. Mukulakivet luovat osalle kaduista erityisen historiallisen ilmeen. Paikallisiin instituutioihin kuuluu ainakin Kosken leipomo, josta saa vaikkapa turkulaisia piispiksiä eli piispanmunkkeja.
Portsalla on aina ollut oma vahva identiteettinsä ja yhteisöllinen tunnelmansa. Aikoinaan työläisille rakennetut talot ovat nykyään arvokkaita koteja, ja rakennukset on suojeltu tarkkojen säädösten mukaan. Puutaloalue alkaa heti Kakolanmäen juurelta.
Mikaelinkirkko
Julkaisin äskettäin jatko-osan vanhalle suomalaisia kirkkoja esittelevälle jutulleni. Jos kirjoitan vielä joskus kolmannenkin osan, pääsee Turun Mikaelinkirkko ehdottomasti mukaan. Arkkitehti Lars Sonckin jugendia ja uusgotiikkaa yhdistelevä mestariteos on todella näyttävä ilmestys Port Arthurin kaupunginosan laidalla.
Osumme sattumalta paikalle juuri sopivasti pääsiäisnäytelmän päätyttyä, jolloin on hyvä tilaisuus ihailla Sonckin arkkitehtuuria sisätiloissa. Monet monumentaalisen kirkon yksityiskohdat miellyttävät silmää ja esimerkiksi jykevä saarnastuoli jää helposti mieleen.
Turun second hand -liikkeet
Reissuihimme kuuluu teinien toiveesta usein hieman ostoksilla käymistä, ja Turussakin poikkesimme muutamiin paikallisiin puoteihin. En ole shoppailun asiantuntija, joten itselleni termit kirpputori sekä trendikkäämmiltä kuulostavat vintagepuoti ja second hand -liike saattavat mennä sekaisin. Tämäntyyppisissä kaupoissa kierteleminen vaikuttaa joka tapauksessa olevan turkulaisten keskuudessa suosittua puuhaa ainakin lauantaisin, jolloin siistissä Maanantaimarketissa ja kuvan Merkitys 2nd Hand Shopissa riittää asiakkaita ruuhkaksi asti. Keskustasta löytyy myös pari perinteisen UFF-ketjun myymälää, joista kävimme toisessa.
Turun kauppahalli
Itseäni kiinnostavat aina vanhat historiaa henkivät kauppahallit, joissa voi aistia kaupungin tunnelmaa. Perinteet ja nykypäivä yhdistyvät mukavasti myös vuonna 1896 ovensa avanneessa Turun kauppahallissa. Käsiini osuneessa aprillipäivän Turun Sanomissa mainostettiin tapahtumaa, jossa kauppahallia oli tarkoitus upottaa maan alle Matin ja Tepon musiikin tahtiin hyppimällä. Ainakin vielä muutamaa päivää myöhemmin rakennus oli kuitenkin yhä tukevasti paikoillaan. Esimerkiksi tietyt kala- ja lihakauppiaat ovat palvelleet täällä jo vuosikymmenten ajan, mutta joukossa on monia kansainvälistä ruokakulttuuria edustavia uudempia ravintoloita ja kauppoja. Matkamuistoja voi etsiä vaikkapa Turkuseuran Turku-puodista.
Hansakortteli ja Kauppatori
Ostoksia voi tehdä myös esimerkiksi Turun keskustan suurimmassa kauppakeskuksessa Hansakorttelissa. Kauppakeskuksen ilme on varsin sokkeloinen, sillä se muodostuu useammasta aiemmin eri käytössä olleesta rakennuksesta, jotka on yhdistetty saman lasikaton alle. Myymälävalikoimaan kuuluu paljon tunnettuja ketjuliikkeitä. Hansakorttelin vieressä toimii Kauppatori, jota on helppo pitää koko kaupungin keskipisteenä. Sää ei torin kulmilla liikkuessamme suosinut, mutta täällä voi ehkä seuraavalla Turun-matkalla viettää enemmän aikaa ja nauttia vaikka paikallisen perinteen mukaiset pystykaffet. Nyt suunnistimme vain torin kulmalla toimivaan Finnkinon teatteriin, jossa kävimme elokuvissa.
Apteekkimuseo ja Qwenselin talo
Matkamme museokohteeksi valikoituu Aurajoen rannalta löytyvä Apteekkimuseo ja Qwenselin talo. Keskeinen sijainti ja museon kompakti koko tekevät siitä helpon vierailukohteen, jossa meiltä kuluu noin tunti.
Turun vanhin yhä pystyssä oleva puutalo on saanut nimensä sen rakennuttajalta ja ensimmäiseltä asukkaalta Wilhelm Johan Qwenseliltä, joka osti tontin vuonna 1695. Sisätilat on sisustettu kuvaamaan 1700-luvun loppua, jolloin täällä asui kirurgian professori Joseph Pipping. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I myönsi professorille vuonna 1812 aatelisarvon, jolloin sukunimi muuntui muotoon Pippingsköld. Aleksanterin pyrkimyksenä oli sitouttaa aatelisarvojen avulla tärkeitä kansalaisia uuteen hallintoon, sillä Suomi oli vasta siirtynyt Ruotsilta Venäjän vallan alle.
Qwenselin talolla on onnekas historia, sillä se säästyi täpärästi liekeiltä kuuluisassa Turun palossa vuonna 1827. Pippingsköldin huushollin huoneissa on porvariston hillittyä charmia, joka näkyy muun muassa huonekaluissa, vanhoissa tapeteissa, kattokruunuissa sekä vihreissä kakluuneissa.
Kun narahtelevia puulattioita pitkin jatkaa muutaman huoneen lävitse, päätyy apteekkimuseoon. Qwenselin talon tässä osassa on toiminut aiemmin kauppa, muttei kuitenkaan oikeaa apteekkia. Museossa on eri puolilta Suomea kerätty kokoelma vanhoja apteekkeihin kuuluneita esineitä. Jännittävästi nimetyt purnukat ja kiehtovat vanhat esineet saavat helposti mielikuvituksen laukkaamaan.
1800-luvun apteekeissa lääkkeet valmistettiin takahuoneiden laboratorioissa. Käytössä oli erilaisia yrttejä sekä monia yllättäviäkin ainesosia. Viimeisessä vastaan tulevassa huoneessa on meneillään vaihtuva näyttely Kun lääkäri ei ole lähellä. Se tutustuttaa menneillä vuosisadoilla käytettyihin parannuskeinoihin ja lääkekasveihin. Turussa riittäisi kyllä museoita vielä monelle tulevallekin vierailulle. Listalla ovat esimerkiksi Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen Museo, Aboa Vetus Ars Nova, Luostarinmäen museokortteli, Sibelius-museo sekä merimuseo Forum Marinum.
Ravintola Nerå
Turku on yksi Suomen parhaista ruokakaupungeista, joten hyviä ravintoloita riittää. Päätämme kokeilla Neråa, joka sijaitsee Aurajoen rannalla Kakolanmäen kohdalla. Nerålla on sama omistaja ja suhteellisen sama konsepti kuin vanhalla suosikkiravintolallani Blankolla sekä niin ikään kehutulla Tintålla. Historiallisessa tiilirakennuksessa toimivan Nerån sisustus on viihtyisän kodikas ja palvelu sujuvaa. Valitsemme pari erilaista alkuruokaa keskenämme jaettaviksi, ja ne maistuvat niin hyvin että melkein harmittaa ettemme tilanneet useampia.
Syötävää on lopulta aivan riittävästi, sillä pääruoat ovat reilun kokoisia. Härkävartaan liha on mukavan mureaa ja runsaat lisukkeet täydentävät kokonaisuuden. Myös kasvislasagne näyttää herkulliselta ja on myös kuulemma oikein hyvää.
Ravintola di Trevi
Ydinkeskustassa Aurakadun varrella toimiva di Trevi on meille entuudestaan tuttu, vaikka edellisestä vierailusta onkin jo viitisen vuotta aikaa. Tapaspainotteinen ruokalista, runsas viinivalikoima ja annosten suussa sulavat maut tuntuvan olevan entisellään. Palvelu on suorastaan erinomaista ja viihdymme di Trevissä hyvin latinohenkistä taustamusiikkia kuunnellen. Täällä kannattaisi ehkä viime vierailun tapaan nauttia pelkästään runsaista tapaksista, mutta valitsemme tällä kerralla vain hieman tapaksia alkupalaksi ja siirrymme sitten pääruokiin. Tämäkin on loistava ratkaisu, sillä päivän kala-annos on todella herkullinen. Aterian kruunaavat suklaakastikkeen kera nautitut churrot.
Kissakahvila Mirri
Olemme käyneet muutamissa kissakahviloissa eri puolilla Suomea, joten päätämme poiketa myös Martinkadulla Aurajoen tuntumassa toimivaan Mirriin. Kahvilalla on mukavan valoisat tilat ja siellä vallitsee rennon kiireetön, kenties hieman boheemikin tunnelma. Ihmiset tuntuvat viihtyvän neljän kissan rauhoittavassa seurassa ja tarjolla on myös lautapelejä. Kissat vaikuttavat rauhallisilta ja ovat vierailumme aikana hyvin näkyvillä, mutta ihmiset antavat niiden olla myös omissa oloissaan. Kahvi on hyvää ja vitriinistä löytyy muutamia erilaisia herkkuja syötäväksi. Muutamista muista kissakahviloista poiketen Mirriin ei tarvitse tehdä ennakkovarausta eikä sinne ole pääsymaksua.
Julkaisin tasan viisi vuotta sitten jutun, jossa esittelin kotimaisia suosikkikirkkojani. Lista on kiinnostanut monia lukijoita, joten nyt on jatko-osan vuoro. Suomessa on niin paljon hienoja ja tunnelmallisia kirkkoja, että valinta oli jälleen vaikeaa.
Kauneus on aina katsojan silmässä, ja tämäkin lista perustuu vahvasti omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini. Valintoihin on toki vaikuttanut hieman myös eri kohteiden historiallinen arvo sekä tietenkin se, mistä kirkoista on jäänyt talteen itse ottamiani valokuvia. Vaikka pari kaupunkia onkin edustettuna kahdesti, olen yrittänyt hakea mukaan kirkkoja eri puolilta Suomea.
Maassamme on noin 800 evankelis-luterilaista kirkkoa ja niiden lisäksi reilut parisataa muiden uskontokuntien kirkkoa tai rukoushuonetta. Olen käynyt tuosta määrästä vain murto-osassa, joten uutta nähtävää varmasti riittäisi runsaasti ympäri maata. Tässä joka tapauksessa tämänkertainen hienojen kirkkojen lista, josta löytyy toivottavasti käyntikohteita muillekin kotimaanmatkailijoille.
1. Tampereen tuomiokirkko
Tämän jutun aloituskuvassa näkyvä Lars Sonckin suunnittelema tuomiokirkko on yksi Tampereen vaikuttavimmista rakennuksista ja suoranainen kokonaistaideteos. Kansallisromanttista tyylisuuntaa edustava harmaakivikirkko vihittiin käyttöön helluntaina 1907 alun perin Johanneksen kirkon nimellä. Uudella linnamaisella rakennuksella koettiin olevan kansallishenkeä nostattavaa vaikutusta Venäjän vallan alla eläneessä Suomessa. Alttaritauluna toimii Magnus Enckellin fresko Ylösnousemus, mutta sitäkin tunnetumpia taideteoksia ovat Hugo Simbergin maalaamat Haavoittunut enkeli sekä Kuoleman puutarha.
2. Lakeuden Risti, Seinäjoki
Seinäjoen tunnetuin maamerkki edustaa Alvar Aallon maailmankuulua funktionalistista arkkitehtuuria. Vuonna 1960 valmistuneen Lakeuden Ristin torni on 65 metriä korkea, ja sen näköalapaikalta kelpaa katsella eteläpohjalaisia maisemia. Avara, valoisa ja pelkistetty Lakeuden Risti on jäänyt itselleni mieleen ennen kaikkea arkkitehtonisena elämyksenä. Kirkko on osa Aalto-keskukseksi nimettyä aluetta, johon kuuluu myös esimerkiksi kaupungintalo sekä kirjasto.
Lue lisää jutustani Kesäpäivä Seinäjoella.
3. Kallion kirkko, Helsinki
Kallion kirkko on itselleni hyvin tuttu, sillä se sijaitsi mummolani naapurissa. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi eräs lapsuuteni uudenvuodenyö, kun kansa veisasi kirkon portailla Jumala ompi linnamme samaan aikaan, kun ilotulitteet valaisivat Helsingin taivasta. Toinen lämmin muisto liittyy hyvien ystäviemme häihin. Arkkitehtina toimi Tampereen tuomiokirkon tavoin Lars Sonck, ja jykevä graniittikirkko valmistui vuonna 1912. Jugend-tyylisissä sisätiloissa on monumentaalisuutta, mutta myös kauniita yksityiskohtia. Kirkon torni on avoinna vierailijoille ja toivonkin ehtiväni näköalapaikalle vaikkapa jo tulevana kesänä.
4. Johanneksenkirkko, Helsinki
Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko on näyttänyt mielestäni aina kiehtovalta uusgoottilaisen ulkonäkönsä ansiosta. Esimerkiksi gargoilit tuovat mieleen jopa Pariisin Notre-Damen, vaikkei näitä kirkkoja ehkä muuten kannatakaan vertailla keskenään. Vuonna 1891 valmistunut Johanneksenkirkko rakennettiin paikalle, jossa helsinkiläiset olivat aiemmin polttaneet juhannuskokkoja. Niinpä olikin luonnollista, että rakennus nimettiin Johannes Kastajan mukaan. Kirkon akustiikka ja vahvat urut ovat tehneet siitä suositun konserttipaikan. Olisikin mukava käydä jonain vuonna joulukonsertissa juuri Johanneksenkirkossa.
5. Alahärmän kirkko, Kauhava
Alahärmän kirkko vuodelta 1903 on valittu jossain yhteydessä jopa Suomen kauneimmaksi kirkoksi, joten täytyihän sen pihaan Etelä-Pohjanmaalla autoillessa kurvata. Suorastaan katedraalimainen rakennus näyttää tähän kylään kohtuuttoman suurelta, mutta olen toisaalta törmännyt pohjalaiseen suuruudenhulluuteen aiemminkin – eikä se ole mitenkään huono asia. Komea rakennus on yhdistelmä uusgotiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Suunnittelijana toimi ahkera kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck, jonka nimi tulee tällä listalla vastaan vielä toisenkin kerran.
6. Kajaanin kirkko
Listalle osui tällä kerralla sattumalta paljon kivikirkkoja, mutta nostetaan tässä vaiheessa esiin yksi todella upea puukirkko. Vuonna 1896 valmistunut Kajaanin kirkko on tyyliltään poikkeuksellinen, että sen edustamaa uusgotiikkaa näkee puurakennuksissa vain harvoin. Kyseessä onkin eräänlainen eurooppalaistyylisen katedraaliarkkitehtuurin ja suomalaisten puurakennusperinteiden yhdistelmä. Materiaalit, värit ja koristeet luovat Kajaanin kirkon sisätiloille hyvin lämpimän ilmeen.
7. Pyhän Ristin kirkko, Hattula
Hattulan Pyhän ristin kirkko huokuu historiaa, ja se onkin koko Hämeen vanhin kirkko. Tarkkaa valmistumisvuotta ei tiedetä, mutta se saattaisi ajoittua 1400-luvun jälkipuoliskolle. Goottilaistyylinen kivikirkko toimi keskiajalla jopa pyhiinvaelluskohteena. Sisätiloja koristavat runsaat ja mielenkiintoiset kalkkimaalaukset. Ne jäävät minulta valitettavasti näkemättä, sillä jykevä puuovi on visusti suljettu kun kuljeskelen autiolla pihamaalla hyisen tuulisena kevätpäivänä. Anneli Kannon Rottien pyhimys -romaanin tapahtumat sijoittuvat Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaustöihin.
8. Törnävän kirkko, Seinäjoki
Törnävä on Seinäjoen vanhin asuinalue, ja sen kirkko herättää huomion satulinnaa muistuttavalla tornillaan. Rakennus toimi alun perin Östermyran ruutitehtaan makasiinina, mutta se päätettiin muuttaa kirkoksi ja vihittiin nykyiseen käyttöönsä vuonna 1864. Hauskannäköinen kellotorni oli alun perin ruutimakasiinin vartiotorni, jota on korotettu nykyistä käyttötarkoitustaan varten. Törnävän kirkko toimi Seinäjoen pääkirkkona Lakeuden Ristin valmistumiseen saakka.
9. Joensuun kirkko
Olen kävellyt useamman kerran Joensuun halki virtaavaa Pielisjokea seuraillen. Rannan tuntumassa kohoava Joensuun kirkko herättää huomion epäsymmetrisillä torneillaan. Josef Stenbäckin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1903. Arkkitehtuurissa yhdistyy eri tyylisuuntia, kuten uusgotiikkaa ja jugendia. Runsaasti koristelluista sisätiloista löytyy muun muassa Ilmari Launiksen maalaama synkkä alttaritaulu Ristiinnaulittu, värikkäitä lasimaalauksia sekä kasviaiheisia kattomaalauksia. Kerrotaan, että osa seurakuntalaisista piti vasta valmistunutta kirkkoa aivan liian koreana hartauden harjoittamista varten.
10. Tankarin majakkasaaren kirkko, Kokkola
Suurten ja näyttävien rakennusten lisäksi mieleen jäävät helposti myös poikkeuksellisen pienet kirkot. Yksi tällainen on Tankarin majakkasaaren kirkko Kokkolan kaupungin edustalla. Vaatimaton pieni puurakennus pystytettiin vuonna 1754, jotta saarella asuvien kalastajien ei tarvitsisi lähteä joka sunnuntai pakolliseen jumalanpalvelukseen mantereelle. Idyllisen puurakennuksen sisällä on mukava istahtaa hetkeksi kuluneelle puupenkille ja aistia tuulenpieksämällä saarella eläneen yhteisön historiaa.
Lue lisää jutustani Päiväretki Tankarin majakkasaarelle.
+ Kristuksen kirkastumisen kirkko, Valamon luostari
Otin edelliseen listaukseen mukaan yhden ortodoksikirkon, ja teen saman tälläkin kerralla. Heinävedellä sijaitseva Valamon luostari on mukava vierailukohde, ja sen sydämenä toimii Kristuksen kirkastumisen kirkko. Nautin vuonna 1977 käyttöön vihityn luostarin pääkirkon hartaasta tunnelmasta sekä ortodoksista tyyliä edustavasta kauneudesta. Monet ikoneista ja esimerkiksi valtava kattokruunu ovat peräisin Laatokan saarella sijainneesta alkuperäisestä Valamon luostarista, jonka munkit evakuoitiin Suomeen vuonna 1940.
Lue lisää jutustani Vierailulla Valamon luostarissa.
Lue myös viisi vuotta sitten julkaisemani ensimmäinen listaus 10+1 sykähdyttävää kirkkoa Suomessa.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Italia11 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan Garachico ja Icod de los Vinos
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
Hanneli /toisiinmaisemiin
12.7.2019 at 14:01
Länsirannikko on vallan mainio ja oma sydän sykkii tietenkin erityisesti Satakunnalle. Tuo oikean rantatien puuttuminen on sääli, sillä olishan se ihan mahtava päästä ajelemaan kasitien sijaan hieman kiinnostavammissa maisemissa. Meri-Porista Ahlaisiin löytyy siihen sentään yksi parhaista osuuksista.
Mika / Lähtöportti
12.7.2019 at 19:50
Kyllä tämä oli nyt jo korkea aika tutustua tähän seutuun ja varmasti palaamme vielä niin Satakuntaan kuin Pohjanmaallekin. Reposaaren ja Ahlaisten välinen osuus oli kieltämättä kaunis, ehdottomasti parhaita pätkiä tällä matkalla.
Peter
12.7.2019 at 20:36
Nyt kotimaan matkailun lisääntyessä näitä kuvauksia länsirannikon kierroksista on alkanut tulla. Itsekin olen tällä hetkellä matkalla, jonka alkuosa kului länsirannikolla. Meillä ei ole enää takapenkillä ketään, joten matkaa tehtiin aikuisten ehdoilla. Me aloitimme kierroksen Kristiinankaupungista, koska asumme Lounais-Suomessa. Mekin olimme suunnitelleet Vaasaa lähinnä yöpymispaikaksi, mutta sitten teimme parin tunnin retken (autolla) Vaasan edustalle Merenkurkun saaristoon. Saltkaret ja siellä Bodvattnetin luontopolku oli aivan fantastisen upea. Minä en todellakaan odottanut näin upeaa luontokohdetta. Minä nostan sen ikonisten Punkaharjun ja Kolin maisemien rinnalle ja häpeän tunnustaa etten tiennyt tästä melkein mitään etukäteen. Jotenkin muutenkin Merenkurkun saariston maisematyyppi kiehtoi ikänsä meren läheisyydessä asunutta.
Mika / Lähtöportti
12.7.2019 at 21:51
On mukavaa, että kotimaan matkailu pääsee paremmin esille eri kanavissa. Olin saanut vinkin Saltkaretin näkötornista, mutta meillä ei ollut tällä kertaa aikaa lähteä sinne päinkään. Kiitos paljon luontopolkuvinkistä, etsin siitä heti vähän lisätietoa ja kirjoitin Bodvattnetin nimen muistiin, tuonne on joskus päästävä! Merenkurkun saaristo kuulostaa muutenkin kiinnostavalta. Hyvää matkan jatkoa!
Katja / Historia de Viajes
13.7.2019 at 9:01
Länsirannikko on kyllä niin kaunista. Jonkun tällaisen reissun haluaisin itsekin toteuttaa. Viime viikolla kävin Raahessa kun on niin lähelläkin, sitä edellisellä Iissä hieman pohjoiseen päin ja Liminganlahti on ihan jokavuotinen paikka. Haaveilevat lintumaisemista uutta Unescoa Suomelle.
Sittenhän meillä on tässä Oulun lähellä Rokua Geopark myös jos joskus palaatte Ouluun. Esittelee jääkauden muotoja ja saanut sillä maailman pohjoisimman unesco geopark statuksen. Harmi kun nyt teille sattui vesisade täällä Oulussa. Ja muutenkin jos vielä joskus tulette tänne uudemman kerran niin mulle voi laittaa myös viestiä. Voin antaa vinkkejä ja jos aikataulu sopii lähteä kierrokselle näyttämään paikkoja. 🙂
Mika / Lähtöportti
13.7.2019 at 12:05
Rannikolla on todella kauniita paikkoja, onneksi tuli vihdoin lähdettyä tällaiselle matkalle! Liminganlahden lintumaisema ansaitsisi kyllä Unesco-statuksen tai vaikka kansallispuistoksi nimeämisen, nythän se taitaa olla vain yksityinen luonnonsuojelualue.
Rokua kiinnostaa paljonkin, haluan ehdottomasti joskus sinne. Samoin Ouluun täytyy palata paremmalla ajalla ja viipyä vaikka pari päivää. Ilmoittelen sitten etukäteen jos ollaan tulossa 🙂
Suunnaton
15.7.2019 at 19:18
Olipa kivalla tavalla kirjoitettu koostepostaus! Mulla on juuri mietinnässä muutaman päivän reissu länsirannikolle ja nappasin tästä muutaman vinkin talteen.
Muutama vuosi sitten ajeltiin aika vauhdilla länsirannikkoa Pohjanmaalta alaspäin. Olin ennakkoon fiilistellyt merenrantamaisemia ja yritettiinkin pysyä majakkamerkin osoittamalla matkailutiellä. Olo oli aika pettynyt, kun merenrantaa ei tuolla reitillä näkynyt juuri laisinkaan – niinkuin postauksessa totesitkin.
Peter
15.7.2019 at 21:37
Me ajelimme tuota majakkamerkein merkittyä reittiä myös Pyhärannasta Kokkolaan asti pieniä poikkeamia lukuunottamatta. Se ei todellakaan ollut maisemallisesti kovinkaan hieno. Etäisyys tieltä merelle oli kuitenkin usein aika pieni. Minulla kävi mielessä kuinka kiinnostava reitistä saataisiin, jos maisemaa ”hoidettaisiin” kiehtovammaksi (kaadettaisiin ja siistittäisiin pusikkoa ja välillä metsääkin). Keväällä kuulimme patikkareissulla Toscanassa miten arvokas maisema oli syntynyt ja miten sen hoitaminen nähdään hyvin arvokkaana asiana. En osaa ottaa kantaa merenrantatien maiseman ”hoidon” ekolologisiin vaikutuksiin. Ne pitäisi tietysti ottaa huomioon.
Mika / Lähtöportti
16.7.2019 at 13:22
Kiitos Suunnaton! Toivottavasti vinkeistä on iloa omille retkillesi 🙂
On todellakin sääli, ettei ”rantatiellä” juuri rantaa näy. Ulkomailta voisi löytyä hyviä maisemanhoidollisia esimerkkejä, joita voisi ehkä Suomessa soveltaa. En osaa arvioida kuinka paljon metsää pitäisi kaataa ja varmasti rantatontitkin ovat rajoittaneet mahdollisuuksia rakentaa tietä lähemmäksi merta. Joitakin maisemallisia poikkeuksia sentään on, kuten Pietarsaaren ja Kokkolan väli tietä 749 pitkin, jossa on useampia siltoja ja merta näkyvissä.