Italia
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
Yksi Milanon kuuluisimmista nähtävyyksistä on Leonardo da Vincin maalaama Viimeinen ehtoollinen, joka tunnetaan myös nimellä Pyhä ehtoollinen. Teos on ikuistettu Santa Maria delle Grazien kirkon yhteydessä toimineen luostarin ruokasalin seinälle.
Viimeisen ehtoollisen näkeminen ei onnistu aivan spontaanisti, sillä liput täytyy ostaa etukäteen Museo del Cenacolo Vincianon nettisivuilta. Olen kuullut jopa useamman kuukauden jonoista, mutta itse sain liput ongelmitta pari viikkoa ennen maaliskuista vierailua. Saatavuus saattaa kuitenkin maailmantilanteen parantuessa ja matkailukauden kiihtyessä muuttua hyvinkin paljon.
Saavumme ohjeiden mukaisesti paikalle puolta tuntia ennen netistä varaamaamme sisäänpääsyaikaa. Varaus täytyy vaihtaa ensin varsinaisiin pääsylippuihin lipputoimistossa, jonka jonossa meille ilmoitetaan, että olemmekin etuajassa. Pääsemme lipputoimistoon vasta varttia ennen museon sisäänpääsyaikaa. Koronapassi ja henkilöllisyystodistus tarkistetaan, minkä jälkeen saamme nimikoidut pääsyliput käteemme. Kuvassa näkyvä museon ovi on ulkona parinkymmenen metrin päässä lipputoimistosta. Museosta puhuminen saattaa tosin olla jopa harhaanjohtavaa, koska sisällä ei ole Viimeisen ehtoollisen eli Cenacolo Vincianon lisäksi kovin paljoa muuta nähtävää.
Vain harva asia tapahtuu Italiassa sovitun aikataulun mukaisesti, mutta täällä ollaan täsmällisiä. Pääsemme ensin käytävään, josta on näkymä vanhan luostarin sisäpihalle. Maalausta pääsee ihmettelemään rajattu määrä ihmisiä kerrallaan ja kanssamme odottaa parinkymmenen ihmisen monikansallinen joukko. Varsinainen näyttelyhuone on suojattu kaksinkertaisilla automaattiovilla, joilla pyritään välttämään maalaukselle haitallisia ilmankosteuden ja lämpötilan muutoksia. Valokuvaaminen on sallittua, mutta jalustaa tai salamaa ei saa käyttää.
Lähes yhdeksän metriä leveä teos ulottuu entisen ruokasalin päätyseinän laidasta laitaan. Vuosina 1494–1498 syntynyt maalaus kuvaa Jeesuksen viimeistä ateriaa hänen kuolemaansa edeltävänä iltana. Paikalla ovat kaikki kaksitoista opetuslasta, jotka ovat juuri kuulleet Jeesuksen ennustuksen siitä, että yksi heistä kavaltaa hänet. Ilmapiiri näyttää kiihtyneeltä ja maalaus on täynnä symboliikkaa sekä erilaisia yksityiskohtia, joista on esitetty runsaasti tulkintoja.
Viimeinen ehtoollinen on ollut esillä esimerkiksi Dan Brownin suositun kirjan Da Vinci -koodin vuoksi. Siinä esitetyn teorian mukaan Jeesuksen vieressä, taulun katsojan näkökulmasta vasemmalla, istuisikin apostoli Johanneksen sijaan nainen eli Magdalan Maria. Henkilön piirteet ovat kieltämättä naiselliset, mutta toisaalta arvellaan, että Leonardo halusi vain korostaa parrattomalla hahmolla Johanneksen nuoruutta muihin opetuslapsiin verrattuna. Pietari ilmeisesti kuiskaa jotakin Johannekselle ja näiden vieressä kavaltaja Juudaksen tumma hahmo nojautuu poispäin Jeesuksesta.
Leonardo da Vinci tunnetaan renessanssiajan yleisnerona, joka menestyi muun muassa keksijänä, arkkitehtina, tiedemiehenä ja taiteilijana. Vuonna 1452 Vincin kylässä Firenzen seudulla syntynyt Leonardo teki merkittävän osan työurastaan Milanossa. Moni mieltää Leonardon ensisijaisesti taiteilijaksi, mutta hän sai Milanossakin aikaan paljon muutakin. Leonardo kehitti Sforzan mahtisuvun palveluksessa työskennellessään esimerkiksi kanavajärjestelmän, jonka avulla Milanoon syntyi oma satama ja tärkeä vesireitti muualle maailmaan.
Leonardo oli kiinnostunut erilaisista maalaustekniikoista, minkä vuoksi myös Viimeinen ehtoollinen toteutettiin kokeellisella tavalla. Pahaksi onneksi tekniikka ei ollut lainkaan kestävää laatua, vaan teos alkoi rapistua varsin nopeasti.
Haurasta teosta on jouduttu restauroimaan useita kertoja. Suurena apuna on ollut Leonardon oppilaan maalaama kestävämpi kopio, mutta monien vaihtelevasti onnistuneiden korjaustöiden jälkeen on vaikea saada enää selkoa siitä, miltä alkuperäinen on tarkalleen ottaen näyttänyt. Kaikeksi onneksi teos on ylipäätään jäljellä, sillä sitä ovat koetelleet rapistumisen lisäksi monet historian melskeet, kuten toisen maailmansodan pommitukset.
Huone on karu ja tyhjä, joten siellä voi keskittyä pelkästään Leonardon mestariteoksen ihailemiseen. Näin ainakin oman vierailumme aikaan, jolloin vastapäistä seinää koristava toinen maalaus oli restauroitavana. Giovanni Donato da Montorfanon Ristiinnaulitseminen ikään kuin jatkaa tarinaa Viimeisen ehtoollisen jälkeen ja on sääli, että se jäi meiltä näkemättä. Nyt tätä kirjoittaessani maalaus on jälleen kävijöiden katseltavana.
Viisitoista minuuttia kuluvat loppuun ja vierailijoita kehotetaan kohteliaan päättäväisesti poistumaan huoneesta. Ulos mennessä voi tutustua restauroinneista kertoviin teksteihin ja valokuviin. Alkuperäisen Viimeisen ehtoollisen näkeminen on mieleenpainuva kokemus, sillä maineikas maalaus on hyvinkin kerran elämässä näkemisen arvoinen. Leonardon toiseen kuuluisaan maalaukseen Mona Lisaan verrattuna Viimeinen ehtoollinen on huomattavasti suurempi ja monitulkintaisempi, joskin huonommin säilynyt. Kurkistaisimme mieluusti myös viereiseen Santa Maria delle Grazien renessanssikirkkoon, mutta se on vierailumme aikaan jostakin syystä suljettu.
Milanossa on useampia Leonardoon liittyviä nähtävyyksiä. Aivan Santa Maria delle Grazien vierestä löytyy Leonardon viinitarha, jonka yleisnero sai lahjaksi suojelijaltaan Ludovico Sforzalta. Ikonisen Galleria Vittorio Emanuele II -ostoskeskuksen kulmalla toimiva interaktiivinen Leonardo3-museo kertoo Leonardosta sekä keksijänä että taiteilijana. Museo Nazionale Scienza e Tecnologia Leonardo da Vinci on puolestaan Italian suurin tiede- ja teknologiamuseo, jossa vierailuun kannattaa varata runsaasti aikaa. Leonardon taidetta löytyy myös Sforzan linnan Sala delle Asse -salista, joka on tosin ollut jo useamman vuoden suljettu restauroinnin vuoksi.
Viimeistä ehtoollista on kopioitu ahkerasti ympäri maailman. Sen voi nähdä esimerkiksi Porvoon tuomiokirkon alttaritauluna Auguste Joseph Desarnodin jäljentämänä sekä Kiteen kirkossa Berndt Lagerstamin maalaamana. Näiden kopioiden värit ovat alkuperäistä terävämmät, mutta niiden koko on huomattavasti Leonardo da Vincin alkuperäistä luomusta pienempi. Mikäli aihe vain kiinnostaa, kannattaa varata vierailuliput hyvissä ajoin ja suunnistaa Milanoon.
Lisätiedot museon virallisilta nettisivuilta cenacolovinciano.org.
Lue lisää Milanon-matkastani postauksesta Mainio viikonloppu Milanossa.
Italia
Montemarcello – hiljainen kyläidylli Liguriassa
Kävimme viimevuotisella Ligurian-matkallamme monessa kauniissa pikkukylässä. Niistä luultavasti tuntemattomin on hiljaisen kukkulan huipulla kohoava Montemarcello, jonka muinaiset muurit kätkevät sisälleen tunnelmallisia kujia.
Sade ropisee tuulilasiin, kun ajamme kapeaa tietä, joka kiemurtelee metsäisellä rinteellä yhä korkeammalle. Olemme juuri tutustuneet aivan ihastuttavaan Tellaroon, mutta lähistöllä on toinenkin Italian kauneimpien kylien listalle valittu kohde. Tellarosta köröttelee hidasta kylätietä pitkin reilussa parissakymmenessä minuutissa Montemarcelloon. Välin voisi myös patikoida, mutta se ei tunnu ainakaan tällä säällä houkuttelevalta.
Montemarcellon laidalla on suuri parkkipaikka, josta päätellen täällä saattaa olla joskus vilkkaampaa kuin sateisena lokakuisena perjantaina. Odottelemme pahimman kuuron hellittämistä, kunnes lähdemme tutustumaan kylään sateenvarjojen suojissa. Tuuli on onneksi tyyntynyt verrattuna Tellaroon, jossa myrsky löi korkeita aaltoja rantaan.
Kylä on lähes aavemaisen hiljainen, sillä emme kohtaa sateen kastelemilla kujilla ketään. Harmaa sää on laskeutunut Montemarcellon ylle kuin suruharso, mutta sekään ei peitä ympäristön kauneutta.
Ihailemme yhteensopivin sävyin maalattuja taloja. Välillä maali on lohkeillutkin, ja siellä täällä näkyy myös paljaita kiviseiniä. Kujien varrella on paljon kauniita yksityiskohtia ovenkolkuttimista kukkaruukkuihin ja postilaatikoista takorautaisiin parvekkeisiin.
Montemarcellon borgon eli muurien ympäröimän keskiaikaisen kylän asukasluvuksi on ilmoitettu 280 henkilöä. Kylä kuuluu Ameglian kuntaan ja sieltä on noin puolen tunnin ajomatka La Spezian satamakaupunkiin tai marmorista tunnettuun Carraraan. Montemarcello sijaitsee Ligurian alueella, mutta esimerkiksi Carrara ja sen naapuri Massa ovat jo Toscanan puolella.
Montemarcellossa majailee runsaasti kissoja. Yksi niistä tulee tervehtimään meitä kylän tiiviillä keskusaukiolla. Se kävelee aukion toiselta laidalta määrätietoisesti luoksemme, mistä voisi päätellä että kissoja kohdellaan täällä hyvin. Ehkä sekin kaipaa seuraa, sillä ainakaan me emme ole kohdanneet tähän mennessä vielä yhtään muuta elävää olentoa. Rapsutukset ja sateenvarjon suoja tuntuvat ainakin kelpaavan.
Huomaamme myöhemmin eräällä kujalla kissoille tarkoitettuja ruokakippoja sekä suojaisia makuupaikkoja. Seinään kiinnitetyn tekstin mukaan kissoja ei saa kohdella kaltoin tai häätää kylästä. Pidämme tämän vuoksi Montemarcellosta entistäkin enemmän.
Viihdymme aukiolla vaalean kissan seurassa ja kuvittelemme, kuinka kylän asukkaat kokoontuvat tänne iltaisin vaihtamaan kuulumisia sekä nauttimaan pienen kahvila-ravintolan antimista. Kesäisin tänne tulee luultavasti turistejakin. Vanhat seinät ovat varmasti kuulleet tuhansia tarinoita.
Tunnelmallinen piazza syntyi surullisella tavalla toisen maailmansodan aikaan 1944, kun liittoutuneiden pommi osui Montemarcelloon. Pommi vei paikalla sijainneiden talojen lisäksi mukanaan kymmeniä ihmishenkiä. Pieni aukio on nimetty pommituksen muistoksi joulukuun 13. päivän mukaan.
Montemarcellosta avautuu upeita maisemia eri suuntiin. Sää ei ole kirkkain mahdollinen, mutta merinäkymä on silti komea. Montemarcellon perustaminen liittyi juuri sen sijaintiin hyvällä tähystyspaikalla. Tänne pystytettiin joskus muinoin roomalainen sotilasleiri, jonka tehtävänä oli vartioida ympäristöä. Kylän nimi, Marcellon vuori, viittaa roomalaiseen sotapäällikköön nimeltä Marco Claudio Marcello. Vaikka kylän elämä onkin ollut pitkään rauhallista, mahtuu vuosisatojen varrelle myös monenlaisia selkkauksia. Niistä vakavin tapahtui 1400-luvun loppupuolella, kun firenzeläiset tuhosivat Montemarcellon genovalaisia vastaan käydyn sodan yhteydessä.
Emme osu Montemarcelloon ruoka-aikaan, joten paikalliset ravintolat jäävät meiltä kokematta. Vaikkei kylä sijaitsekaan rannalla, syödään täällä kuulemma paljon mustekalaa ja muita meren herkkuja. On helppo arvata, että tarjolla olisi myös seudun tyypillisimpiä tuotteita, kuten focacciaa, peston kera tarjottua pastaa sekä Vermentino-rypäleistä valmistettua valkoviiniä.
On sääli, ettemme näe kylää yhtään tätä eläväisempänä. Toisaalta on myös mukavaa kierrellä autioilla kujilla ja nauttia ympärillä olevasta kauneudesta kaikessa rauhassa. Tuntuu melkein siltä kuin olisimme saaneet keskiaikaisen kylän hetkeksi omaksemme. Tunnelma on kovin erilainen verrattuna melko lähellä sijaitseviin Cinque Terren kyliin, joiden kujilla riittää runsaasti turisteja sateisinakin arkipäivinä.
Sade on jo loppunut ja räystäiltä putoilee enää yksittäisiä pisaroita satunnaisiin lätäköihin. Kostea ilmakin tuntuu vähitellen lämpenevän. Terrakotanvärinen Pyhän Pietarin kirkko on suljettu, joten kiertelemme vielä uudelleen muutaman kujan ympäri, kunnes palaamme parkkipaikalle.
Montemarcello on mukava ja tunnelmallinen vierailukohde Ligurian-matkan varrella. Pienessä kylässä ei ole paljoa nähtävää, mutta siksi täällä jääkin hyvin aikaa pysähtyä katselemaan kujien yksityiskohtia ja aistia vuosisatojen takaista historiaa.
Huomaamme vasta poistuessamme, kuinka kylän portin yläpuolella lukee È Amore – se on rakkautta. Kyseessä on vasta äskettäin paikoilleen asennettu taideteos, joka kuvaa montemarcellolaisten yhteisöllisyyttä ja kotiseuturakkautta. Pienen kylän keskiaikaiset muurit seisovat täällä toivottavasti yhtä ylpeinä vielä monen tulevankin vuosisadan ajan.
Italia
Päiväretki tornin juurelle Pisaan
Teimme viimesyksyisellä Ligurian-matkallamme päiväretken Toscanan puolelle Pisaan. Olin käynyt kaupungissa pari kertaa jo aiemmin, mutta kuuluisaa kaltevaa tornia ei voinut tälläkään reissulla jättää väliin.
Aiemmat vuosina 1999 ja 2006 tekemäni Pisan-retket olivat noudattaneet hyvin samanlaista kaavaa. Olin kävellyt rautatieasemalta vinolle tornille ja takaisin, eikä kaupunki ollut suuremmin sykähdyttänyt. Tällä kerralla toiveissa oli kierrellä Pisassa myös kuuluisan Ihmeiden aukion ulkopuolella, mutta torninkin juurelle piti tietysti päästä. Olin tehnyt ensimmäisen Pisan-retkeni kaverin kanssa, toisen vaimon seurassa ja nyt kolmannella kerralla tyttäret halusivat nähdä Pisan tornin ensimmäistä kertaa.
Saavumme Pisaan tällä kerralla autolla. Pari keskustan katua on tietöiden vuoksi suljettu, mikä hankaloittaa kovasti pääsyä etukäteen suunnittelemaani parkkihalliin. Kiertelemme hetken ympäriinsä, kunnes löydän vapaan parkkiruudun erään kadun varrelta. Huomaan päätyneeni jälleen rautatieaseman liepeille, joten kävelykierros noudattaisi varmasti osittain samaa reittiä kuin vuosia aiemminkin. Saavumme pian Piazza Vittorio Emanuele II -aukiolle, jolle ollaan valmistelemassa jonkinlaista ruoka- ja viinitapahtumaa.
Samoilta kulmilta löytyy myös Keith Haringin maalaama muraali Tuttomondo vuodelta 1989. Se on Haringin viimeisiä teoksia, sillä maailmankuulu graffititaiteilija menehtyi aidsiin jo kolmekymppisenä. Tästä rauhaa ja suvaitsevaisuutta kuvastavasta maalauksesta hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Pisa on ollut mahtava. Ymmärrän nyt, että tämä on yksi tärkeimmistä projekteista, joita olen koskaan tehnyt. Se tulee olemaan täällä hyvin, hyvin pitkään, ja kaupunki näyttää todella rakastavan sitä.”
Kaipaamme jo retken alkuvaiheessa lounasta, joten suunnistamme lähistöltä löytyvään San Domenico Italian Bistrot -ravintolaan. Pieni ravintola sijaitsee hiljaisella sisäpihalla vilkkaan Corso Italia -ostoskadun varrella. Mahdumme onneksi ilman varaustakin sisään. Valitsen listalta tagliata di manzon eli viipaloitua naudanlihaa. Annos on yleensä takuuvarma valinta, ja vaikka se ei tälläkään kerralla petä, herättää muun perheen syömä lasagne pientä annoskateutta. Kokeilemme jälkiruokalistalta sekä tiramisua että sisilialaista cannoloa. San Domenico Italian Bistrot on mukava ravintola, jonka pöydissä näkyy niin paikallisia kanta-asiakkaita kuin muutamia matkailijoitakin.
Taivaalta vihmoo vettä, joten suunnistamme suorinta tietä kohti kaltevaa tornia. Taivas onneksi kirkastuu jo saapuessamme Arno-joen rantaan. Solferinon sillalta kelpaa katsella jokimaisemaa sekä Santa Maria della Spinan kirkkoa. Pieni goottilaistyylinen kirkko näyttää kauniilta ja sen vaalea hahmo erottuu hyvin ympäristöstään.
Sää muuttuu ukkosta enteillen hiostavan lämpimäksi, kun alamme lähestyä Piazza dei Miracolia eli Ihmeiden aukiota. Aukiolla on maailmankuulun tornin lisäksi muutamia muitakin nähtävyyksiä, kuten katedraali, kastekappeli ja hautausmaa. Paikalla on odotustemme mukaisesti paljon turisteja, joista monet poseeraavat valokuviin ikään kuin tornia pystyssä pitäen. Mekin ryhdymme tietysti samaan leikkiin. Torni on niin kuuluisa, että tyttäretkin ovat sen näkemisestä selvästi innostuneita.
Pisan katedraalin kellotornin rakentaminen aloitettiin vuonna 1173, mutta työ kävi pettävän maaperän vuoksi pian hankalaksi. Torni kallistui selvästi, mutta projektin valmiiksi saaminen koettiin kunnia-asiaksi. Rakentamisessa jouduttiin pitämään sekä teknisten pulmien että taloudellisten haasteiden vuoksi pitkiä taukoja, kunnes kellotapuli vihittiin käyttöön monta sukupolvea ja lähes kaksisataa vuotta työn aloittamisen jälkeen. Torni näyttää toden totta vinolta, mutta mielikuva kaltevuudesta vaihtelee sen mukaan, mistä päin rakennelmaa katsoo.
Tornin kaltevuus on vaihdellut vuosien varrella jonkin verran, yleensä korjaustöiden, mutta myös luonnollisten muutosten vuoksi. Välillä torni on jouduttu sulkemaan yleisöltä turvallisuussyistä, mutta nykyisin huipulle pääsee kiipeämään kierreportaita pitkin. Pääsyliput erittäin suosittuun kohteeseen kannattaa ostaa etukäteen netistä. Tarjolla on kaikki Piazza dei Miracolin kohteet kattava yhdistelmälippu sekä yksittäisiä tikettejä Ihmeiden aukion eri kohteisiin. Tornin pääsylippua hankkiessa valitaan samalla myös sisäänpääsyaika. Emme kaipaa tällä kerralla nähtävyyksien sisäpuolelle, vaan meille riittää ihmeiden ihastelu aukiolta käsin.
Pisan katedraali valmistui jo vuonna 1092. Pisa oli noihin aikoihin merkittävä merimahti, joten kirkon mahtipontisuus kuvastaa kaupungin vaurautta ja vaikutusvaltaa. Olen tutustunut komeaan katedraaliin tarkemmin aiemmilla matkoillani, mutta tällä kerralla kurkistamme sisäpuolelle vain ovelta.
Ihmeiden aukion rakennukset muodostavat näyttävän ja harmonisen kokonaisuuden. Katedraalin sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitseva pyöreä rakennus on kastekappeli Battistero di San Giovanni. Lisäksi aukion laidalta löytyy hautausmaa Camposanto sekä pari museota.
Haluamme tehdä pienen kävelykierroksen Pisassa, joten suunnistamme seuraavaksi Piazza dei Cavalierille, jota reunustaa näyttävien rakennusten rivistö. Kuvassa näkyvät perinteikäs yliopisto Scuola Normale Superiore sekä Santo Stefano dei Cavalierin kirkko.
Yksi Pisan tunnelmallisimmista kaduista on Borgo Stretto, jota reunustavat värikkäät vanhat rakennukset sekä niiden tyylikkäät holvikaaret. Borgo Stretto on myös ostoskatu, jonka varrella on paljon kauppoja.
Huomaamme Borgo Strettoa pitkin kulkiessamme Galileo Galilein patsaan. Tiedemies on jättänyt jälkensä syntymäkaupunkinsa historiaan monin tavoin, ja jopa Pisan lentokenttä on nimetty hänen mukaansa. Usein kuullun tarinan mukaan Galilei kiipesi Pisan torniin tekemään kokeita, joissa pudotti eri painoisia kuulia maahan. Näin hän pyrki todistamaan, ettei putoamisnopeus riipu esineen massasta. Ajatus kuulia viskovasta parrakkaasta tiedemiehestä on kiehtova riippumatta siitä, onko se totta vai tarua.
Borgo Stretto johtaa Piazza Garibaldille, joka sijaitseekin jo Arno-joen rannalla. Katselemme kuvauksellista jokirantaa hetken, kunnes ylitämme Arnon Ponte di Mezzoa pitkin.
Jatkamme matkaa suoraan eteenpäin. Borgo Stretto on vaihtunut täällä virran eteläpuolella Corso Italiaksi, jonka varrella söimme aiemmin lounasta. Vilkasta ostoskatua pitkin on mukava kävellä ja aistia kaupungin tunnelmaa. Tytöt haluavat ostoksille, joten käymme muutamassa kaupassa. Jopa arkinen H&M näyttää täällä juhlavalta, sillä se toimii vanhassa seinämaalauksilla koristellussa palatsissa.
Viivymme Pisassa vajaat viisi tuntia. Keskustan kävelijöille rauhoitetut ostoskadut ja vanhat rakennukset miellyttävät, mutta Pisa ei silti vieläkään mahdu suurimpien suosikkikaupunkieni joukkoon. Myönnän toki, etten nytkään tutustunut kaupunkiin erityisen kattavasti, mutta Pisa ei vain ole sykähdyttänyt yhtä paljon kuin moni muu italialainen paikkakunta. Kalteva torni on silti ilman muuta kerran elämässä näkemisen arvoinen nähtävyys.
Pisaa vaivaa luonnollisesti jonkinasteinen yliturismi, sillä kaupungissa riittää tornia katsomaan tulevia päiväretkeläisiä. Tämän vuoksi Pisassa yöpyminen voisikin olla harkitsemisen arvoinen idea, sillä Ihmeiden aukio lienee parhaimmillaan varhaisaamun hiljaisuudessa tai illan jo pimennyttyä. Samalla jäisi enemmän aikaa vaikkapa kävelyyn Arno-joen rantakatuja pitkin. Jos satun palaamaan Pisaan vielä neljännenkin kerran, haluaisin kokea kaupungissa myös jotain uutta. Houkuttelevilta vaihtoehdoilta kuulostavat esimerkiksi kolmen kilometrin mittainen kierros kaupunginmuureilla, taidemuseo Palazzo Blu tai Pisan kasvitieteellinen puutarha.
-
Espanja2 vuotta sitten
Ihmeellinen El Torcal de Antequera
-
Itävalta1 vuosi sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Suomi2 vuotta sitten
Hiihtoloma Syötteen laduilla
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Italia12 kuukautta sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Saksa2 vuotta sitten
Berliinin muuria etsimässä
-
Italia12 kuukautta sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Saksa2 vuotta sitten
Viimeinkin kiehtovassa Berliinissä
Tellu / Parimatkaa
14.4.2022 at 13:55
Olipa hienoa kerrontaa! Tämä olisi niin upeaa nähdä joskus itsekkin. Olen aina fanittanut Leonardoa,liekö syynä lähes sama syntymäpäivä: hänellä 15.4, minulla 16.4😉
Mika / Lähtöportti
18.4.2022 at 21:09
Kiitos Tellu! Toivottavasti pääset Milanoon tätä teosta ihailemaan! Leonardo oli kyllä aikamoinen nero, lieneekö sitten syntymäpäivällä osuutta asiaan 🙂
Marika / Matkalla Missä Milloinkin
20.4.2022 at 19:54
Viimeinen ehtoollinen olisi kiinnostava nähdä. Tauluun liittyvä symboliikka ja erilaiset tulkinnat kiinnostavat. Ennen mahdollista matkaa Milanoon pitäisi lukea uudelleen muistin virkistämiseksi Da Vinci -koodi.
Mika / Lähtöportti
22.4.2022 at 12:32
Lueskelin netistä tauluun liittyviä tulkintoja, ja niiden perusteella se on todellakin täynnä symboliikkaa sekä pieniä yksityiskohtia Juudaksen kaatamasta suolasirottimesta lähtien. Da Vinci -koodi varmasti tekee taulun katselemisesta entistä kiinnostavampaa.