Italian luoteiskulman jylhien vuorten kätköissä kohoaa linna, jollaisen voisi odottaa näkevänsä satukirjan sivuilla. Sen rakennutti nainen, jonka nimi tunnetaan edelleen pizzerioissa kautta maailman.

Kääntelen vuokra-auton rattia ja mietin, miksi ihmeessä hääpäivämatkamme päänähtävyydeksi valitsemani Savoijin linna on pystytetty näin syrjäiseen paikkaan. Mutkikas tie johdattaa meitä yhä pidemmälle Gressoneyn laaksoon, jossa kylien nimet ovat tyypillisesti ranskankielisiä. Viimein melko huomaamaton tienviitta ohjaa meidät päätieltä sivuun. Ohitamme alppityylisistä taloista koostuvan asutusalueen ja saavumme pienelle parkkipaikalle. Joku on onneksi juuri lähdössä ja meille vapautuu hetken odottelun jälkeen sopivasti tilaa. Moni linnassa vierailija joutuu etsimään menopelilleen pysäköintipaikkaa maantien varrelta.

Ilmaiselta parkkipaikalta on pieni ylämäkeen viettävä kävelymatka itse linnalle. Uusgoottilaisten tornien koristama kivilinna ihastuttaa meitä heti, kun se ilmestyy metsän puiden takaa näkyviin. Castel Savoia rakennettiin Italian kuningattaren Margheritan kesäasunnoksi vuosina 1899–1904.

Kuningatar oli lomaillut laaksossa useampaan otteeseen paroni Luigi Beck Peccozin vieraana ja piti alueesta niin kovasti, että halusi rakennuttaa sinne oman linnansa. Margheritaa viehättivät täällä erityisesti vuoret, joilla retkeilemiseen hän oli innostunut paronin seurassa. Linnan ulkoasu on arkkitehti Emilio Stramuccin käsialaa. Urakka työllisti huomattavan määrän paikallisia käsityöläisiä ja rakennusmiehiä.

Linnan alapuolella on siisti mutta pienehkö kasvitieteellinen puutarha, joka ei ainakaan näin elokuun loppupuolella ole parhaassa kukassaan. Nähtävillä on joka tapauksessa eri puolilta maailmaa peräisin olevia kasveja, jotka sopivat tälle paikalle hyvin. Kasvitieteellinen puutarha perustettiin vasta 1990-luvulla, joten se ei ole peräisin Margheritan ajoilta.

Ostin linnan pääsyliput valmiiksi Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta, sillä halusin varmistaa sisäänpääsyn haluamaamme aikaan. Sisätiloihin pääsee vain italiaksi opastetuilla kierroksilla, joita lähtee aukioloaikojen puitteissa puolen tunnin välein. Kullekin kierrokselle on netissä 20 paikan kapasiteetti, mutta mukaan otetaan kaikkiaan 30 osallistujaa. Käymme lippuluukulla vaihtamassa netissä maksetut varaukset varsinaisiin pääsylippuihin.

Kierroksen alkua odotellessa on aikaa katsella maisemia linnan edustalta. Ymmärrän viimeistään tässä vaiheessa, miksi Margherita halusi rakennuttaa kesäasuntonsa juuri tänne. Aistimme vuoristoilman raikkauden ja ihailemme upeaa vuorten ympäröimää laaksoa, joka jatkuu aina suoraan edessämme näkyvälle Monte Rosalle saakka. Sveitsin puolelle jäävä Monte Rosan huippu yltää 4634 metriin ja on Alppien toiseksi korkein heti Mont Blancin jälkeen.

Opastettu kierros on noin 45 minuutin mittainen ja se kattaa kaikki linnan tärkeimmät tilat kahdessa kerroksessa. Puhun kohtalaisesti italiaa, mutten ehdi ymmärtää nopeatempoisesta selostuksesta läheskään kaikkea. Ainakaan omalla kierroksellamme ei vaikuta olevan muita ulkomaalaisia, mutta kussakin huoneessa on luettavissa lyhyt infoteksti myös ranskaksi ja englanniksi. Ryhmästä voi onneksi jättäytyä hieman jälkeen, jolloin valokuvaaminen on huomattavasti helpompaa.

Linnan sisätilojen hallitsevin elementti on näyttävä tammiportaikko, joka kiertyy symmetrisesti aulan molemmille laidoille. Portaikon suunnitteli puuseppä Michele Dellera, joka veisti linnaan myös huomattavan määrän muita koristeita ja työskenteli esimerkiksi panelointien parissa.

Opas pysähtyy tässä vaiheessa kuningatar Margheritaa esittävän taulun kohdalle, joten kerron nyt itsekin lisää Castel Savoian emännästä. Aatelissukuun vuonna 1851 Torinossa syntynyt Margherita meni 16-vuotiaana naimisiin Italian kruununprinssin, serkkunsa Umberton kanssa. Parin suhde perustui enemmän työntekoon kuin rakkauteen, mutta heille syntyi yksi poika.

Margherita osasi vaikuttaa miehensä poliittisiin ratkaisuihin sekä tehdä vaikutuksen kansaan. Muodista, runoudesta ja musiikista pitäneen kuningattaren suurta suosiota lisäsivät ympäri vasta yhdistynyttä Italiaa tehdyt matkat sekä innokas hyväntekeväisyystyö. Toisaalta Margherita oli konservatiivisia arvoja kannattanut nationalisti. Hän pelkäsi demokratian uhkaavan edustamaansa monarkiaa ja mieltyi kenties tämän vuoksi vanhoilla päivillään Benito Mussolinin fasistisiin aatteisiin.

Italian kuningas Umberto I ei ollut lainkaan yhtä suosittu kuin puolisonsa. Kansa katkeroitui lopullisesti vuonna 1898, jolloin Umberto antoi hyväksyntänsä Milanon verilöylylle, jossa tapettiin suuri joukko ruoan hintaa vastaan protestoineita ihmisiä. Vasemmiston vihaama kuningas oli joutunut jo aiemmin parin murhayrityksen kohteeksi, kunnes hänet ammuttiin kuoliaaksi vuonna 1900. Parin poika Viktor Emanuel III peri kruunun ja Margherita omaksui roolin surevana leskenä. Vaikkei kuningataräidillä enää periaatteessa ollutkaan poliittista valtaa, pysyi Margherita vaikuttavassa asemassa elämänsä loppuun saakka. Margherita menehtyi 74-vuotiaana ja hänet on haudattu Rooman Pantheoniin.

Nykypäivänä Margherita muistettaneen parhaiten hänen mukaansa nimetystä pizzasta. Aiheeseen liittyy useampikin tarina, joista suosituimman mukaan kuningattarelle tarjottiin Napolin-matkalla pizzaa, jonka täytteinä oli Italian värien mukaisesti vihreää basilikaa, valkoista mozzarellaa sekä punaisia tomaatteja. Kuningatar piti saamastaan ruoasta ja nimi on jäänyt elämään vuosisadasta toiseen. Olen itsekin syönyt monta pizza Margheritaa, joista yhden myös Napolissa.

En tiedä tarjottiinko tämän linnan ruokasalissa koskaan pizzaa, mutta huone on joka tapauksessa näyttävä. Jatkettava ruokapöytä on linnan muista huonekaluista poiketen alkuperäinen. Linnan erikoisuuksiin kuuluu, ettei siinä ole lainkaan keittiötä. Keittiö sijaitsi nykyään lipunmyyntikäytössä olevassa rakennuksessa, josta ruoka-annokset siirrettiin eteenpäin maanalaisen tunnelin kautta.

Ruokasalin takassa, kuten monessa muussakin paikassa linnan sisällä näkyy Savoijin motto ”Fert”. Kirjainyhdistelmän tausta on herättänyt keskustelua, mutta yleisimmän mielipiteen mukaan se muodostuu latinankielisistä sanoista foedere et religione tenemur – meitä sitoo liitto ja uskonto.

Rakennuksen reunalta löytyy kaareva veranta, joka sopii maisemien ihailuun. Viihtyisä tila oli Margheritan aikoina sisustettu rennosti rottinkihuonekaluilla ja ruukkukasveilla.

Vastaanottohuone sijaitsee luonnollisesti linnan alakerrassa. Vieraita kestittiin erityisesti aiemmin näkemässämme alakerran ruokasalissa, kun taas yläkerta makuuhuoneineen oli yksityisempää aluetta. Margherita vietti vastaanottohuoneessa paljon aikaa hovin naisten seurassa. Biljardipöytä ei kuulunut linnan alkuperäiseen esineistöön. 

Meitä vierailijoita ei päästetä upeaan tammiportaikkoon, vaan kiipeämme ylempään kerrokseen huomattavasti ahtaampia ja vaatimattomampia kierreportaita pitkin. Puisia portaita pääsee ihailemaan taas uudesta kulmasta yläkerran aulatilasta käsin.

Yksi suosikkipaikoistani on valoisa linnan pohjoisimmassa tornissa sijaitseva työhuone, josta on upea näkymä vuorille. Kyllä Margheritan on kelvannut istua täällä pähkinäpuisen pöydän ääressä kirjoittamassa kirjeitään ja runojaan.

Heti työhuoneen vierestä löytyy makuuhuone. Huonekalut eivät ole alkuperäisiä, vaan näkyvillä on esimerkiksi Paroni Beck Peccozin talosta tuotuja esineitä. Linnassa oli alusta alkaen kaikki aikansa parhaat mukavuudet, kuten lämmin vesi ja sähkövalot.

Yläkertaan rakennettiin kuningattaren makuuhuoneen lisäksi erillinen kuninkaan makuuhuone, mutta Umberto murhattiin ennen linnan valmistumista. Huoneen sai käyttöönsä Villamarinan markiisitar, joka oli Margheritan uskollinen ystävä. Huonekaluja ei ole enää jäljellä, joten tila on otettu näyttelykäyttöön. Seinien valokuvat kertovat kuningattaren vuoristoretkistä, joita hän teki hyvin mielellään.

Monte Rosan vuoristossa on Margheritan mukaan nimetty alppimaja, jonka avajaisissa hän itse oli paikalla. Perille pääseminen vaati melkoisen seikkailun, sillä 4554 metrin korkeuteen rakennettu Capanna Regina Margherita on Euroopan korkeimmalla sijaitseva rakennus. Opastettu kierroksemme jatkuu vielä yhteen huoneeseen, jossa esitellään linnan rakentamisen eri vaiheita. 

Linnassa toistuu Tanskan lippua muistuttava Savoijin tunnus. Savoiji oli nykyisten Ranskan ja Italian raja-alueella sijainnut valtio, jonka muoto muuttui historian kuluessa moneen otteeseen. Savoijin kuningashuoneen jäsenet toimivat pitkään Sardinian kuningaskunnan päämiehinä, jolloin heidän hallussaan olivat Savoijin ja Piemonten alueet ympäristöineen sekä Sardinian saari.

Italia alkoi yhdistyä kohti nykyistä muotoaan 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja vuonna 1861 Savoijin kuningashuoneen päämiehestä tuli Italian kuningas. Italian kuninkaita ehti olla kaikkiaan neljä kappaletta, kunnes maa muuttui 1946 kansanäänestyksen jälkeen tasavallaksi. Savoijin kuningashuoneen väri on punavalkoisesta vaakunasta huolimatta sininen, minkä perintönä Italian maajoukkueet eri urheilulajeissa esiintyvät edelleen sinisissä asuissa. 

Margherita vietti aikaansa Castel Savoiassa lähes elämänsä loppuun saakka. Kuningas Viktor Emanuel III myi äitinsä rakennuttaman linnan vuonna 1936 milanolaiselle liikemiehelle Ettore Morettille. Morettin jälkeläiset puolestaan kauppasivat Castel Savoian vuonna 1981 Aostanlaakson autonomiselle alueelle, joka museoi linnan ja hallinnoi sitä edelleen.

Olemme käyneet matkoillamme monessa huomattavasti suuremmassa ja kuuluisammassa linnassa, mutta Castel Savoia jää mieleen yhtenä kauneimmista. Harmaakivinen viiden tornin koristama linna on upea ilmestys ulkoapäin ja sisätiloissa on tyylikästä harmoniaa. Harva näkemämme linna on tuntunut yhtä kodikkaalta, minkä lisäksi mieleen jäävät mahtava tammiportaikko sekä hienot vuoristomaisemat.

Castel Savoia sijaitsee Aostanlaakson alueella parin kilometrin päässä Gressoney-Saint-Jeanin kylän keskustasta. Linnavierailun yhteydessä kannattaakin pistäytyä kylällä, katsella turkoosina virtaavaa Lys-jokea sekä kävellä ainakin Gover-lammen ympäri. Luonnonkauniilta seudulta löytyy myös paljon erilaisia patikointireittejä. Castel Savoia ja Gressoneyn laakso ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia paikkoja. Linnalle kertyy ajomatkaa esimerkiksi Milanosta reilut kaksi tuntia ja Torinosta vain noin puolitoista. Koko matkastamme Aostanlaaksoon on tulossa oma juttunsa myöhemmin.
 
Linnasta löytyy lisää tietoa Valle d’Aosta Heritagen nettisivuilta.

Näimme viime syksyn Italian-matkallamme kuuluisan Cinque Terren lisäksi muitakin Ligurian rannikolta löytyviä paikkoja. Pistäydyimme kauniissa Rapallossa, nautimme rantaelämästä leppoisassa Levantossa ja tutustuimme La Spezian kävelykatuihin.

Pääsin viimesyksyisellä matkallamme tutustumaan Liguriaan, joka on pienehkö Välimeren rannikolle ja sen tuntumaan sijoittuva alue Italian pohjoisosassa. Jätimme Ligurian pääkaupungin Genovan odottamaan tulevia reissuja ja majoituimme viehättävään Lericiin, josta käsin teimme pari retkeä kauneudestaan kuuluihin Cinque Terren kyliin. Vierailimme myös kolmessa rannikkokaupungissa, joissa kaikissa on oma toisistaan poikkeava tunnelmansa. Tervetuloa pienelle kierrokselle Rapalloon, Levantoon ja La Speziaan!

Rapallo – Sibeliuksen suosikki

Ensikosketuksemme Liguriaan tapahtuu Rapallossa, jossa pidämme parin tunnin tauon ennen saapumistamme Lericiin. Rapallo on kauniiksi mainittu pieni rannikkokaupunki, joka on vetänyt lomailijoita puoleensa jo 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien. Pysäköin auton rautatieaseman lähistölle, josta on vain lyhyt kävelymatka vanhankaupungin kujille.

Saavumme pikkukauppojen reunustamalta kujalta pian rannan tuntumaan ja huomaamme sen kummemmin etsimättä talon, jonka halusinkin löytää. Harmaavalkoisen rakennuksen seinään kiinnitetty kyltti kertoo Jean Sibeliuksen asuneen täällä helmikuusta toukokuuhun vuonna 1901.

Sibelius perheineen eli tuolloin vaikeita aikoja yksivuotiaan Kirsti-tyttären kuoltua lavantautiin. Säveltäjä itse, vaimo Aino sekä lapset Eva ja Ruth lähtivät etsimään uutta elämäniloa Italiasta, jossa he päätyivät ystävän suosituksesta Rapalloon. Vaikka Sibelius vietti osan tuosta keväästä yksin Roomassa, muistetaan hänet nimenomaan Rapallossa, jossa hän sävelsi toista sinfoniaansa. Liguriassa järjestetään nykyään jokasyksyinen Sibelius-festivaali ja Rapallossa toimii jopa Jean Sibelius -niminen sinfoniaorkesteri. Huomaamme kadulla orkesterin mainoksen samana iltapäivänä soitettavasta kirkkokonsertista, mutta meillä ei ole valitettavasti aikaa jäädä sitä kuulemaan.

Kaupungin päänähtävyys lienee meren äärellä kohoava Castello sul Mare, jota kutsutaan myös yksinkertaisesti Rapallon linnaksi. Se on peräisin 1500-luvun puolivälistä, jolloin Rapallon täytyi puolustautua erityisesti merirosvoja vastaan. 

Leveää rantabulevardia pitkin kulkiessa on helppo ymmärtää, että Sibeliuskin viihtyi täällä. Lämmin tuuli heiluttaa kepeästi palmujen oksia, meri näyttää pilvisenäkin päivänä kauniilta ja vehreitä kukkuloita täplittävät värikkäät huvilat. Ympäristö on helppo kokea inspiroivaksi, oli sitten säveltäjä, taidemaalari tai vain satunnainen matkailija.

Rapallon arkkitehtuurissa on nähtävissä välimerellistä charmia, joka heijastelee vanhan lomakohteen perinteitä. Kaupungin nimi saattaa olla turismin lisäksi tuttu myös täällä vuonna 1922 allekirjoitetusta Rapallon sopimuksesta. Kyseessä oli saksalaisten ja venäläisten välinen sopimus, jossa entiset viholliset ryhtyivät keskinäiseen yhteistyöhön.

Pysähdymme laiturille ihailemaan merimaisemia ja nauttimaan kiireettömästä tunnelmasta. Vaikka lokakuisella taivaalla on pilviä, tuntuu kosteahko ilma meistä yhä kesäisen lämpimältä. Muutamat paikalliset ovat tosin kaivaneet jo kevyttoppatakkinsa esiin, eikä hiekkarannalla näy uimareita.

Rapalloon ja sen ympäristöön olisi mukava tutustua joskus paremmallakin ajalla. Lähistöltä löytyy esimerkiksi kuuluisa Portofino sekä kovin houkuttelevalta näyttävä Camogli. Nopeimmat junat kulkevat Rapallosta Genovaan vain reilussa parissakymmenessä minuutissa, joten näille kulmille olisi helppo suunnitella ohjelmaa moneksikin päiväksi. 

Rapallo tuntuu lyhyen visiitin perusteella oikein miellyttävältä paikalta, ja käsitys vain paranee kun haukkaamme pikaista lounasta palatessamme parkkipaikalle. Sattumalta kohdalle sattunut Panificio Tossini on paikallisten suosima yksinkertainen kahvila-ravintola, josta saa esimerkiksi maukasta focacciaa edulliseen hintaan. Pienellä ketjulla on muutama toimipiste Rapallossa sekä parissa muussa seudun pikkukaupungissa.

Levanto – Cinque Terren ”kuudes kylä”

Teemme Lericistä monta päiväretkeä, joista yksi suuntautuu Levantoon. Päädymme mukavaan rantalomahenkiseen pikkukaupunkiin oikeastaan sattumalta, sillä tyttären kaveri on samaan aikaan Levantossa lomailemassa. Niinpä vietämme yhteisen rantapäivän ja kiertelemme jonkin verran myös lähistön kaduilla.

Levanto lienee kesäaikaan paljon vilkkaampi, mutta löydämme näin lokakuussa helposti parkkipaikan aivan uimarannan takana sijaitsevalta parkkipaikalta. Rannalla toimii pari baaria, joista käväisemme Bar Nadiassa vuokraamassa aurinkotuoleja viiden euron kappalehintaan. Aurinkoinen sää sopii mainiosti rantaelämään ja tytöt viihtyvät hyvin keskenään. Käyn itse melko harvoin uimassa, mutta täällä Levantossa nautin yllättävänkin lämpimästä vedestä niin paljon, etten malttaisi millään nousta Välimeren lempeistä aalloista rannalle kuivattelemaan. Vedessä näkyy pieniä kalojakin. Ainakin näin syksyn rauhassa Levanton ranta on oikein miellyttävä paikka.

Pilvet peittävät taivaan, joten on aika siirtyä rannalta Levanton kaduille. Keskustassa vallitsee varsin leppoisa ilmapiiri. Levanto näyttää hyvin tyypilliseltä italialaiselta kaupungilta kävelykatuineen, pastellivärisine taloineen ja vihreine ikkunaluukkuineen. Pysähdymme välillä gelateriaan syömään jäätelöä. Nautin samalla myös lasillisen tuorepuristettua appelsiinimehua, jota voi Italiassa tilata nimellä spremuta.

Kiertelemme vielä jonkin aikaa ympäri Levantoa. Rantakadun päästä voi ihailla kaarevaa hiekkarantaa, joka on illan lähestyessä hiljentynyt entisestään. Taustalla kohoavat kukkulat rajaavat kylän melko pienelle tasaiselle alueelle. Levantoa on joskus kutsuttu Cinque Terren kuudenneksi kyläksi, sillä se sijaitsee aivan kuuluisan kylärykelmän naapurissa. Levantosta voisi vaikka patikoida vajaan seitsemän kilometrin mittaisen reitin Cinque Terren pohjoisimpaan kylään Monterosso al Mareen.

Levanto on mielestäni erinomainen tukikohta Cinque Terreen tutustumista ajatellen, koska käteviä paikallisjunia kulkee usein, mutta hintataso on täällä Levantossa suositumpia turistikohteita huokeampi. Levantossa on myös paremmat uintimahdollisuudet kuin Cinque Terressä.

Kurkistamme kierroksemme varrella Levanton kirkkoon. Chiesa di Sant’Andrean julkisivua hallitsee raidallinen väritys, joka oli suosittua italialaisessa kirkkorakentamisessa keskiajan loppupuolella. Levanton kirkon valkeat raidat ovat kuuluisaa Carraran marmoria ja tummat serpentiniittiä. Samanlaisia raitoja on nähtävissä myös jykevien sisätilojen pylväissä.

Palaamme vielä kerran keskustan suosituimmille kävelykaduille. Haluamme tehdä illalla ruokaa vuokratalollamme, joten pysähdymme nyt syömään vain jotain pientä. Liguriassa välipalana toimii useimmiten focaccia, jota saa täällä vähän joka kulmalta. Maku on totta kai kohdillaan. 

La Spezia – aito italialainen satamakaupunki

Käymme Cinque Terressä kahteen kertaan ja pysähdymme jälkimmäisen retken päätteeksi La Speziaan. Tämä satamakaupunki on huomattavasti Rapalloa tai Levantoa suurempi paikka, josta on Levanton tavoin erinomaiset junayhteydet Cinque Terreen. La Spezia on vajaalla sadallatuhannella asukkaallaan Ligurian toiseksi suurin kaupunki heti Genovan jälkeen.

Suunnistamme La Spezian rautatieasemalta kohti kaupungin vilkkainta kävelykatua Via del Prionea. Ohitamme suihkulähteen ja kuljemme pitkin viihtyisää katua, jonka varrella riittää monenlaisia kauppoja merkkiliikkeistä lähtien.

On aina mukavaa tutustua uuteen kaupunkiin, vaikkei La Spezia meille mitään kovin poikkeuksellista tarjoakaan. Kenties La Spezian viehätys perustuukin arkiseen ja aitoon italialaisuuteen, jota turismi ei ole päässyt vilkkaasta risteilysatamasta huolimatta liiaksi muokkaamaan. Luulisin tämän johtuvan ainakin osittain siitä, että useimmat päiväretkeläiset suuntaavat kaupungin sijasta Cinque Terren kyliin. La Speziassa on siis jäljellä tietynlaista särmää, jota ei ole ainakaan vielä hiottu piiloon.

Via del Prione johtaa vehreään puistoon, jossa komeilee suuri Italian yhdistäjää Giuseppe Garibaldia esittävä ratsastajapatsas. Puiston toisella puolella odottaa kalastussatama, jonka laiturissa lepää rivi tyrskyjä nähneitä aluksia sekä merentuoksuisia verkkoja.

Nousemme modernille kävelysillalle, joka näyttää johtavan huvivenesatamaan. Sillan päältä näkyy kauempana häämöttävään risteilysatamaan, jossa on nytkin suuri Royal Caribbean -yhtiön laiva.

Risteilysatamaan päin johtaa oikein mukavalta näyttävä palmujen reunustama rantapromenadi. On helppo kuvitella, että tästä kävelyreitistä nauttivat niin keskustaan suunnistavat risteilymatkustajat kuin myös paikalliset ihmiset.

Käännymme Via Domenico Chiodon holvikaarten suojaan. Pysähdymme jäätelöbaariin ja katselen amarena-kirsikan ja pistaasin makuja maistellessani, kuinka paikallista kansaa kulkee ohitsemme molempiin suuntiin. Aika moni pysähtyy myös ostamaan jäätelön mukaansa.

Sattumanvarainen reittimme johtaa Piazza Giuseppe Verdille, jota koristaa peräkkäisistä porteista muodostuva tilataideteos. Siistiä aukiota on viime vuosina uudistettu ja se toimiikin esimerkkinä siitä, kuinka myös La Speziassa riittää halua kaupunkikuvan kirkastamiseen.

Taivas synkkenee, kun palaamme parin tunnin kierroksen päätteeksi kohti rautatieaseman parkkihallia. Nautimme vielä kävelykadun varrella itämaiset kuplateet, ennen kuin siirrymme pysäköintitalon suojiin. Ajoitus on täydellinen, sillä kaatosade on jo alkanut, kun ajan vuokra-automme ulos hallista.  

La Speziasta löytyisi jonkin verran nähtävyyksiä, joihin tutustumista emme ehdi tällä kerralla edes harkita. Tunnetuimpiin vierailukohteisiin kuuluvat ainakin San Giorgion linnoitus, laivastomuseo Museo tecnico navale sekä taidemuseo Amadeo Lia. Vaikka emme ehdikään tutustua kaupunkiin tämän enempää, jää La Spezia mieleen miellyttävänä paikkana.